ERÄS MINISTERI JA EPÄILYKSEN PIRU

Espoossa, nykypäivänä

Eräs ministeri vietti ankeaa iltapuhdetta kotinsa työhuoneessa istuen työpöytänsä ääressä ja siemaillessaan kolmatta viskiään. Hän mietti kulunutta puolta vuotta ja sitä, mitä se oli saanut hänelle aikaiseksi ja mitä tuntemuksia se hänessä herätti. Nimenomaan hänessä itsessään. Jos joku olisi sanonut hänelle, että mitäs jos miettisit mitä olet tehnyt ja mitä saanut aikaan kansalaisille, jotka sinun johdettavaksesi on annettu ja joitten parasta sinun tulisi kaikin voimin ajaa, hän ei olisi ymmärtänyt kysymystä. Sillä hänhän oli loukkaantunut. Henkilökohtaisesti. Sillä hän ei voinut välttyä siltä ajatukselta että hänen arvovaltansa kyseenalaistettiin, eikä häntä otettu tosissaan. Siis häntä, ministeriä. Sehän oli käsittämätön ajatus maassa, jossa perinteisesti ministerin viran mukana tuli ministeriä koskeva kunnioitus. Johan se nyt on helvetti, jos häntä ei kunnioiteta.

Niin, hän oli hyvin loukkaantunut. Ja hänestä alkoi tuntua siltä, että hän alkoi oikein hyvin ymmärtää niitä saksalaisia kenraaleita, joitten ote itärintamasta alkoi aikanaan pikku hiljaa lipsua. Käskyt olivat kyllä selvät, tavoite selkeästi saneltu ja tahtotila määritelty propagandakoneiston taholta vankkumattomaksi, mutta kädet lipsuivat ja ote reunoista höltyi kunnes lopulta irtaantui kokonaan eikä esikunnassakaan enää tiedetty, mitä tehdä. Jäljelle jäi vain sanelu, uhkailu ja propaganda, joka muuttui aina vain entistä komeammaksi, vaikka todellisuuspohja siihen olikin katoamassa. Mitenkäs se menikään… ensin oli, että ”me olemme voittaneet”, sitten oli ”me tulemme voittamaan”, sitten vuorostaan ”meidän täytyy voittaa” ja lopulta oltiin vaiheessa ”me emme antaudu”.

Eihän siitä ollut kuin puolitoista vuotta, kun hän oli puolueensa golden boy, alati hymyilevä ja selfieitä itsestään ottava uuden ajan poliitikko jolle vain taivas oli rajana. Nyt nurkissa supistiin, että näinkö mies koskaan olikaan muuta kuin hymyä ja selfieitä. Keinotekoisesti tyhjän päälle luotu mielikuva. Ministeri oli järkyttynyt moisesta mutinasta. Mielikuva tai ei, keinotekoinen tai ei, kyvytön tai ei. Ei sillä ollut väliä. Väliä oli ainoastaan sillä, että hän oli ministeri, hänellä oli valta ja nimenomaan sen mukaan häntä tulisi kohdella. Elettiinhän sentään maassa jossa ainakin virallisesti katsottiin titteliä eikä miestä. Mutta selfieitä häntä ei huvittanut enää ottaa ja hymykin tuppasi juuttumaan suupieliin. Sillä Eräs Ministeri oli alkanut pelätä, että otetussa selfiessä häntä katsoisivat vastaan Dorian Grayn kasvot. Kasvot, joitten irvistys ja epätoivo paheni jokaisen otetun kuvan myötä.

Kaiken hemmetin lisäksi Ministeriä oli koko illan vaivannut raivostuttava korvamato. Simo Salmisen Rotestilaulun ensimmäinen pätkä oli junnannut hänen päässään jatkuvasti. Se se vaan on sillä lailla… että tässäkin maassa sitä on paljon mälsää… se se vaan on sillä lailla… että tässäkin maassa sitä on paljon mälsää… se se vaan on sillä lailla… että tässäkin maassa sitä on paljon mälsää…

Kuin vinyylilevy, jonka neula oli jäänyt hyppimään urilleen. Tunti toisensa jälkeen. Ja se sai Erään Ministerin kiehumaan raivosta. Saatana! Tässä maassa ei voi olla millään muotoa mälsää. Sillä minä olen yksi sen suurimmista johtajista ja jos täällä on joku pielessä, niin siitähän saatetaan syyttää juuri minua. Siispä se se vaan on sillä lailla, että tässä maassa kaikki on paremmin kuin koskaan ennen. Ja siitä on saatana päätös! Siitä on poliittinen päätös! Siitä on viranomaispäätös! Ja ennen kaikkea siitä on minun päätökseni!

Mutta silti ministeri huomasi ajattelevansa, että kuinka hänen päätöksellään voisi olla merkitystä, jos hän ei saisi edes päänsä sisällä soivaa Simo Salmista kuriin. Ja mitä pään sisällä tapahtuviin asioihin tuli, niin se se vielä puuttuisi, jos paikalle ilmestyisi se yksi perkeleen…

Myöhäistä.

Siinä paha missä mainitaan. Huoneeseen pöllähti rikinkatku ja kirjahyllyn reunalle ilmestyi puolimetrinen sarvipäinen ja sorkkajalkainen otus joka hymyili hieman pää kallellaan. Erään Ministerin, samoin kuin ehkä hänen hengenheimolaistensa mielestä hymy kuvasti ilmiselvästi pohjatonta paholaismaista julmuutta kaukaa inhimillisen ymmärryksen tuolta puolen, mutta hieman toisella tavalla ajatteleva ihminen saattaisi puolestaan nähdä loppujen lopuksi melko sympaattisen oloisen vessukan, jonka silmät tosin muistuttivat krokotiilin silmiä. Hahmo kallisti hymyilevää päätään toiselle puolelle ja hymyili, jos mahdollista, vieläkin perkeleellisemmin/sympaattisemmin ja tervehti Erästä Ministeriä:

- Som´moro! Mitäs jäbä? Ollaanks täällä vähän pahalla päällä? Noi on muuten hienot noi sun uudet stereot.

Viimeisellä lauseellaan Epäilyksen Piru itse asiassa pelasti Ministerin stereot, sillä hän oli juuri heittämässä viskilasiaan pirua kohden, muistaen samalla, että kun muutama päivä sitten hän oli tehnyt juuri samoin, lasi oli lentänyt nätisti pirun lävitse, tuhonnut stereolaitteiston ja saanut koko hemmetin talon oikosulkuun. Tuo riivatun virnuileva sarvipää oli tullut muutama viikko sitten ensimmäistä kertaa morjestamaan Ministeriä ja vierailutahdit olivat vain kiihtyneet. Epäilyksen Piru vain virnuili ja sanoi:

- Ja kaiken lisäksi toi sun viskilasi oli vielä puolillaan ja nyt se kaikki läikkyi sun hienolle matolle. Alkoholin vastuutonta väärinkäyttöä ja ministerin vastuu on kumminkin huomattavasti suurempi kuin rivikansalaisen. Älä hyvä veikkonen viskiä heittele sinne tänne vaan juo se. Ei se mitään matonpesuainetta ole. Sellaista saa huolestaan rahvaan Stockmannilta eli Tokmannista. Jaa niin, mutta ethän sinä siellä ole käynyt kumminkaan. Vaan et tarjois mullekin? Kun kerran jo ihan tuttuja ollaan.

- Osta sinä jätkä… piru… perkele… tai no mikä hitto sinä oletkaan ihan omat viskisi vaan! Enkä minä sinua tänne vieraaksi kutsunut!

- Mutta kutsuithan sinä. Kas kun minä toimin tällaisessa palveluammatissa, niin minä voin tulla kylään vain kutsuttuna. Se on tietysti eri asia, että tunnustaako kutsun esittänyt sen minulle tai edes itselleen edes ääneen.

Eräs Ministeri kaatoi lasinsa puolilleen viskiä ja kävi sitten omaksi yllätyksekseenkin kaatamassa Epäilyksen Pirullekin omansa. Jospa se sitten läksisi helpommin pois. Piru kiitti kauniisti ja ministeri kysyi:

- No mitä sinulla on tällä kertaa asiaa?

- Sitähän minä ajattelin tulla turisemaan, että sinä – hallituksesi mukana – olet vetänyt pellollisen herneitä nokkaasi noista kansalaisten katupartioista. Niin, että jopa meinaatte kieltää ne. Tiedäkkös, min nya vän, että te olette tekemässä eräänlaisen Suomen ennätyksen, kun kiellätte toiminnan, jota ei ole määritelty rikolliseksi, jossa ei ole mitään rikollista ja jossa ei olla tehty mitään rikollista. Johan tolle nauraa naurismaan aidatkin.

Erään ministerin naama alkoi nykiä sillä tutulla tavalla, kun häntä oli äärimmäisesti loukattu, eli siis arvosteltu hänen toimiaan ja hän kivahti:

- Kuulehan, sinä rikkiä piereskelevä kotirauhan rikkoja! Tässä maassa ei anneta tuumaakaan periksi rasismille ja vihapuheelle!

Epäilyksen Pirun hymy meni niin leveäksi, että suupielet kohtasivat niskan takana ja puolet päästä putosi. Piru nappasi vierellä olevasta kulhosta päänsä seuraksi pari appelsiinia ja jonglöörasi niillä hetken aikaa varsin taitavasti. Pyöriessään pirun kourissa sen pään yläosa iski koko ajan silmää ja Ministerin uudet stereot soittivat Säkkijärven Polkkaa.  Lopetettuaan se muutti appelsiinit kahdeksi kotihiireksi jotka menivät menojaan, läsäytti päänsä jälleen paikalleen ja edelleenkin leveästi hymyillen totesi:

- Joo, myöntää täytyy, että se on kyllä huomattu. Ja sekin, että nimenomaan puheelle, edes kuvitellulle sellaiselle ei anneta tuumaakaan periksi. Meinaan, sinua ei kiinnosta pennin vertaa se, että se ihmismassa jota sinäkin olet ollut tänne haalimassa harjoittaa jatkuvaa väkivaltaa kantaväestöä kohtaan. Ja miksi se sinua kiinnostaisikaan? Eihän se ole puhetta. Se on tekoja. Ja vielä ikoniksi nostamasi väestönryhmän tekoja. Ei niillä ole niin väliä, joten haluat, että niistä vaietaan. Sinua kiinnostaa vain se, että joku kantaväestöön kuuluva saattaa puhua rasistisia rumia tuosta kyseisestä väestönryhmästä ja sen vuoksi olet valmis muuttamaan laillisen laittomaksi ja  kääntämään virkakoneistonkin omaa kansaansa vastaan. Siksi, ettei se vaan puhuisi rumia. Mutta muistuttaisin, että tässä kun ei ole median edustajia kameran ja nauhurin kanssa paikalla, niin eihän tässä mistään jumalanhylkäämästä vihapuheesta ole kyse. Sinä tiedät sen itsekin.

- Mitä sinä tuolla tarkoitat?

- Jaa-a, haluat, että mennään rautalangan eli ratakiskon kautta. No, mennään sitten. Kerropas, mitä, ketä ja minkälaista sellaista hallituksesi johtaa?

- Suomen kansaa ja valtiota, joka kuuluu osaltaan Euroopan Unioniin.

- Hetkinen, pystytkö sinä muuten puhumaan missään vaiheessa Suomesta ja suomalaisista sotkematta sitä Euroopan Unionia siihen? Tuleeko sinulle rytmihäiriöitä ja näppylöitä jos jätät kertaalleen sen EU:n mainitsematta ja puhut Suomesta Suomena.

- Suomi kuuluu Euroopan Unioniin. Eikä sinun tarvitse mennä henkilökohtaisuuksiin.

- Itse asiassa tässä mennään koko ajan henkilökohtaisuuksiin, sillä teknisesti ottaen tämä keskustelu käydään pääsi sisässä ja sinä puhut itsellesi. Mutta jatketaan. Sinä vastasit puutteellisesti. Tarkenna.

Eräs Ministeri oli hetken hiljaa ja vastasi sitten:

- Miten tuota voi tarkentaa. Kerro sinä, jos niin pirun viisas olet.

- Kas kun sinä jätit vastaamatta kysymykseen ”minkälainen”.

- Miten niin minkälainen?

- Sinä et todellakaan taida tajuta. Jaa, no, miksi sinun eliitin jäsenenä sitä tarvitsisi tajutakaan. Minäpä selitän. Sinulla ja hallituksellasi on johdettavanaan ehkä maailman lauhkeimmat hallintoalamaiset. Suoranaiset hallintolampaat. Kansa, joka sietää lähes mitä tahansa. Tai sinun luulosi mukaan aivan mitä tahansa. Se on kestänyt idioottimaisimmat ja sille vahingollisimmat niin poliittiset kuin viranomaispäätökset pistämättä millään muotoa rähinäksi. Se on sietänyt jopa kahden edellisen hallituksen pyhäksi epistolaksi nostaman linjan, että muualta tulleet ovat automaattisesti kantasuomalaisia tärkeämpiä ja kantasuomalaisille jää vain maksajan ja hyväksyjän, tai ainakin sietäjän osuus. Mutta viime aikoina sinäkin olet alkanut tajuta, että lähes mitä tahansa ja aivan mitä tahansa ovatkin kaksi huomattavan eri asiaa. Ja siitä tässä koko partioinnin kieltämisessä tai ainakin sen yrittämisessä on kysymys.

- En nyt aivan ymmärrä.

- Kyllä sinä ymmärrät oikein hyvin. Mutta haluat kuulla sen jonkun muun suusta. Ja minähän Oy Helvetti Ab:n palvelevana virkapiruna autan mielelläni. Se, että partioita tulee kadulle on signaali. Reaktio johonkin. Tiedät oikein hyvin mihin. Se signaali teitä pelottaa. Ei teitä kiinnosta tippaakaan saako joku turvapaikkahuilailija turpaansa. Te pelkäätte vain signaalia. Se on ensimmäinen merkki siitä, että kansalaiset eivät enää luota siihen, että virkakoneisto pystyy takaamaan heidän turvallisuutensa. Itse asiassa he eivät ole luottaneet siihen aikoihin, mutta et ole hoksannut sitä, kun et ole koskaan sitä vaivautunut edes ajattelemaan. Mutta he ovat viimeisen puolen vuoden aikana tapahtuneen invaasion myötä tajunneet, että virkakoneisto ei enää edes halua taata heidän turvallisuuttaan. Ja että poliittista koneistoa ei tippaakaan kiinnosta heidän turvallisuutensa, sillä jos siitä kiinnostuttaisiin, jouduttaisiin tunnustamaan, että järjetön maahanmuuttopolitiikka on saanut turvattoman tilanteen aikaiseksi. Ja kukas sitä maahanmuuttopolitiikkaa tällä hetkellä johtaakaan…

Epäilyksen Piru otti siemauksen viskistään ja  raapi hieman leukaansa. Ääni kuulosti siltä kuin teräsharjaa olisi hinkattu karkeaan hiekkapaperiin. Sitten se jatkoi:

- Ja sinä tajuat senkin, että se kansa, jonka eteen sinun pitäisi työskennellä, osaa jossain vaiheessa tehdä myös lisää johtopäätöksiä. Se esittäisi ensiksi kysymyksen: miksi meidän turvallisuutemme on vaarantunut, ja miksi virkakoneisto ei halua taata sitä? Ja se vastaisi itselleen totuudenmukaisesti: siksi, että hallituksemme on laskenut maahan kymmeniätuhansia väkivaltaisia maahantunkeutujia. Maahantunkeutujien niin taloudellisen hyvinvoinnin priorisointi kantaväestön ohi kuin se, että heidän jatkuvasti kantaväestöön kohdistuvat rikokset vaietaan, on hallituksemme syy. Se tiesi tästä invaasiosta eikä se tehnyt mitään muuta kuin vaati kansalaisiltaan lisää ponnisteluja, taloudellista uhrautumista ja alistuvaa hyväksymistä, että joka ainoa arabijätkä saataisiin varmasti tänne vastaanotettua. Tiedätkös, Eräs Ministeri. Se hallintolampaitten lauma, joka on aina tyytynyt konekivääriin ja Lahtiseen ei enää ehkä siihen tyydykään. Se kaipaa syyllistä. Ja se tietää, mistä se sen löytää.

Eräs Ministeri nousi työpöytänsä takaa seisaalleen ja huusi:

- Minun on pakko protestoida tuota väitettä! Vaikka se sinänsä totta onkin, enhän minä sitä mikrofonien ulottumattomissa viitsi kieltääkään. Nimittäin, syy on yhtä lailla virkakoneiston. Suomessa virkakoneisto ja poliittinen koneisto ovat käytännössä symbioosissa. Ja emmehän me voineet tehdä mitään. EU:n osana meidän kätemme olivat sidottuja. Me olemme sitoutuneet EU:n linjaan ja sitä myötä meidän tulee kantaa osamme vastuusta.

Epäilyksen Pirun hymy leveni ja paljasti sen terävät hampaat kaikessa komeudessaan:

- Symbioosissa? Totta sinänsä, mutta täydellinen symbioosihan on sellainen, josta ei kumpikaan osapuoli pääse irti. Ainakin politiikassa. Ja virkakoneisto pystyy siitä kyllä irtautumaan ja  kaatamaan vastuun poliittiselle koneistolle, todeten, että toimimme vain voimassaolevien lakien ja asetusten mukaisesti. Kun syyllistä etsitään, niin virkakoneisto on esmes sinua paljon paremmassa asemassa. Nyt se nauttii asemastaan valtiona valtiossa mutta tarvittaessa se voi sanoa olleensa vain poliitikkojen viaton käsikassara. Ja luuletko muuten, että tavallisia kansalaisia kiinnostaa se, että vetoat Euroopan Unioniin ja tuohon vastuunkantamisesta lässyttämiseen? Vähentääkö se mahdollisesti kiukkua vai lisääkö jatkuvasti toistettuna mahdollisesti halua tahkota saippuaa köyteen? Tiedät itsekin vastauksen. Ja tiedät myös sen, että sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Kertoa olleesi osa Suomen historian suurinta töppäystä ja kantaa vastuu, tai sitten se toinen vaihtoehto. Kerropas sinä puolestasi se. Kyllä sinä tiedät.

Eräs Ministeri istui takaisin tuolilleen ja totesi:

- Niin. Kieltää ongelman olemassaolo ja ennen kaikkea siitä keskusteleminen. Vaientaa signaali, ennen kuin se kuuluu liian laajalle, eikä sitä pysty enää hallitsemaan.

- Missä sinä oletkin kunnostautunut tähän mennessä mainiosti. Jopa eduskunnassa, jossa kielsit erästä kansanedustajakollegaasi puhumasta haittamaahanmuuttajien rikoksista. Ja totesit, että eduskunta ei ole paikka, jossa puhua tällaista. Muistatkos, mitä se kollega vastasi?

- Joo. Että missäs näistä sitten voi puhua, jos ei eduskunnassa.

Epäilyksen Piru vakavoitui, pyyhki hymyn naamaltaan ja totesi lähestulkoon myötätuntoisella äänellä:

- Tiedätkös, Eräs Ministeri. Aikanaan Suomessakin on ollut aika, jolloin maan poliittinen johto on ollut oikeasti vastuussa kansalleen ja jopa tunnustanut sen. Se ei ole mieltänyt itseään ylikansalliseksi eliitiksi, joka on vastuussa vain itselleen. Eikä se syyllistänyt ihmisiä väärin äänestämisestä ja kriminalisoinut ajatuksia. Ei edes suomettumisen aikana oltu lähelläkään sitä, mitä nyt. Ei silloin Suomen lakeja määritelty sen mukaan, mitä Moskovassa ensiksi päätettiin.  Eikä siitä itse asiassa ole niin kauankaan aikaa. Totesihan jopa entinen tasavallan presidentti Mauno Koivisto aikanaan, että ”Minua rasittaa, että on joku eliitti, joka kertoo mitä mieltä kansan pitäisi olla ja antaa tuomioitaan ja hyväksymistään sen mukaan. Täytyy tunnustaa, että minua aika lailla rasittaa sekin, kun sanotaan, että katsokaa muita maita ja kuinka me kehtaamme niiden edessä olla. Aivan kuin meidän historiamme, yhteiskuntamme tai saavutuksemme olisivat sellaisia, että pitäisi jotenkin madella muiden ihmisten edessä”. Aivan niin kuin Koivisto olisi tuuminut, että kansalaiset osaavat itsekin ajatella ja että päättäjä on kuitenkin kansansa palvelija eikä sitä hyväksikäyttävä despootti. Ja muistatkos, Eräs Ministeri, minkä tapahtuman yhteydessä hän sen sanoi?

- Muistan. Somalien ensimmäisen tulon yhteydessä. Mutta se on poliittista esihistoriaa ja sitä myöten täysin merkityksetöntä. Niin kuin on kansan palveleminenkin. Sinänsä en kiistä sanomaasi. En kiistä sitä, että olen narsistinen ja vallanhimoinen paska joka on saavuttanut asemansa olemalla mitään kyseenalaistamaton Euroopan Unionin häntäkärpänen ilman omia kykyjä, aatteita ja mielipiteitä. Mutta se minulle riittääkin, sillä haluan jatkossakin olla osa sitä eliittiä, joka on vastuussa vain itselleen. Ja näin tulen toimimaan tästä eteenpäinkin. Eikä sinulla ole mahdollisuutta estää sitä. Olen nimittäin vähän keskustellut sinusta muutamien ihmisten kanssa. Sinä uhkailet heitä Omallatunnolla. Oliolla, joka on aikanaan irtautunut heistä ja joka takaisin tullessaan muuttaa ihmisen pysyvästi. Mutta minuun tuo uhkailu ei vaikuta. Kas kun minulla ei ole sitä koskaan ollutkaan. Se, mitä ei ole ollut, ei voi myöskään palata. Joten olet aseeton minua vastaan. Olen tieni valinnut ja hiljennän tuon hallintolampaitten alkavan määkymisen heti alkuunsa. Koska minulla on siihen oikeus. Ja sen oikeuden olen antanut itse itselleni. En ole noussut tähän asemaan pudotakseni siitä vaan käyttääkseni sitä.

Epäilyksen Piru palautti naamalleen oikein pirullisen hymyn ja sen silmät kiiluivat:

- Olet oikeassa. Ei sinulla ole koskaan ollut omaatuntoa. Mutta katsos, meillä on firmassa käytettyjä sellaisia jemmassa yllin kyllin. Itse asiassa me olemme etsineet sinua varten valmiiksi hyvin vähän käytetyn yksilön. Kun minä vielä vähän pehmittelen sinua, niin jossain vaiheessa me sujautamme sen sinun sisääsi. Ja me tulemme tekemään sen silloin, kun olet mahdollisimman suuren väkijoukon huomion kohteena. Vaikkapa lehdistötilaisuudessa. Voi Eräs Ministeri, kun Omatunto on sinussa, se tulee tekemään elämästäsi niin, niin helvettiä. Vaan kiitti viskistä ja nähdään taas!

- Hei! Odota!

- No mitäs vielä?

- Sinä olet siis töissä Oy Helvetti Ab:ssa?

- Pitää paikkansa.

- Kai teillä sitten on jonkunlainen valitusosastokin? Minä haluan valittaa toiminnastasi.

- No johan nyt toki.

Epäilyksen Piru napsautti sormiaan ja Erään Ministerin eteen ilmestyi sentin paksuinen nippu lomakkeita.

- Nuo kun täyttelet, niin minä koukkaan ne seuraavalla käynnillä mukaani ja vien asiasta vastavalle apulaispääperkeleelle.

- Mutta hei… nää lomakkeethan… mitä ihmeen kieltä nää on?

- Mitäkö kieltä? No helvettiä tietenkin. Luuletko että tällainen monikansallinen kokonaisuus printtaa kaikki lanketit kaikilla mahdollisilla mitättömillä kielensirpaleilla? Ja etkös sinäkin ole kovasti hehkuttanut, että aika on suurempien kokonaisuuksien, eikä kieli ole mikään varsinainen identiteettikysymys, joten luulis tämän sulle kelpaavan. Ensi kertaan. Som´moro!

Epäilyksen Piru häipyi rikinkatkuiseen pöllähdykseen ja Eräs Ministeri jäi tuijottamaan tyhjin katsein eteensä. Hän havahtui siihen, kun ne kaksi appelsiineista ilmestynyttä hiirtä loikkasivat hänen pöydälleen heittäen samalla kolmoisvoltin kahdella kierteellä ja tehden täydellisen telemark-alastulon. Hiiret alkoivat puhua:

- Mahtoikohan se Epäilyksen Piru muistaa sanoa sulle, että me muutetaan tänne asumaan? Me nimittäin haetaan sulta turvapaikkaa, ja sinä myönnät sen.

- Hä?

- Ja me muistutetaan samalla, että sun on ihan turha laitella tänne mitään loukkuja tai myrkkyjä tai hankkia kissaa tai yleensä mitään muutakaan. Ei ne meille pärjää. Me ollaan katsos hornanhiiriä (mus infernus) ja meille ei parane pahemmin vittuilla. Sinä voit vaikka tuupata talon täyteen VX:ää, eikä me olla moksiskaan. Naapurustosi tosin saattaa tykätä siitä lopullista kyttyrää. Niin että parempi vaan hyväksyä väistämätön ja kantaa vastuu. Etkös sinä ole jo sitä muilla mukavasti kannattanutkin?

- Tä?

- Ja niin juu, toinen meistä on uroshiiri ja toinen naaras. Kantava sellainen. Niin että perheenlisäystäkin on tulossa. Me kattellaan nyt vähän paikkoja, mutta päätettiin jo, että tuosta teidän makuuhuoneesta tulee meidän kämppä. Niin että rupeepas roudaamaan rojujasi sieltä huuthelvettiin ja sen valituslankettiläjän pohjimmaisena on sitten parin sivun luettelo siitä, mitä sinun tulee hankkia meille A.S.A.P. Ja muista, että me ei mitään halpasapuskaa syödä, niin että kunnon mättöä pöytään. Tai muuten tulee tupenrapinat. No niin, jätkä, panehan toimeksi.

- Öh?

Seuraavana päivänä Erään Ministerin avustajat ihmettelivät hänen käytöstään. Ensinnäkin mies oli antanut heille lapun, jossa oli lista tarvikkeista ja muonasta, jota heidän tulisi hankkia eläinkaupasta Ministerin kotiin. Kun kaiken listassa oli hankkinut, se kustansi yli kaksi tuhatta euroa. Listan mukaan näytti siltä, että Ministeri oli hankkinut kotiinsa hiiriä. Mutta avustajat ihmettelivät, että kuinka paljon hiiriä oikein saattoi hemmotellakaan. Eräs Ministeri oli varmaankin hyvin eläinrakas.

Lisäksi avustajat ihmettelivät, miksi hän näytti säpsähtelevän aivan turhasta ja vilkuilevan jatkuvasti olan yli taakseen. Ymmärsi Eräs Ministeri itsekin käyttäytyvänsä hieman oudosti ja hän meinasi jo lipsauttaa pelkäävänsä, että häneen asennetaan salaa omatunto. Mutta hän tajusi, että se ei kuulostaisi hyvältä julkisuudessa. Kun ne hemmetin hallintolampaat tuntuivat jostain hänelle käsittämättömästä syystä arvostavan sitä omaatuntoa.

Kiitokset Epäilyksen Pirun kuvasta Thulelle.