torstai 29. joulukuuta 2016

ANTERO LÄRVÄNEN JA RYPPYINEN UUSI VUOSI

- Hyvää päivää arvoisat HuiTV:n katselijat ja kuuntelijat tässä uuden vuoden kynnyksellä. Täällä jälleen kerran Antero Lärvänen. Olemme lähetyksissämme monta kertaa törmänneet ihmisiin ja ilmiöihin jotka eivät tavallista kansalaista juurikaan miellytä ja jotka yleensä ovat synonyymejä vahingolliselle persnetolle mutta nyt näin vuoden vaihteen kunniaksi tutustumme suomalaisuuden iloisiin ja positiivisiin ilmiöihin eikä meidän tarvitse sitä varten pysyä edes Pinnanmaan maakunnan alueella vaan siirrymme naapurimaakuntaan, tarkemmin sanoen Pertinlaakson kuntaan.

- Pertinlaakso on tunnettu siitä että siellä asiat on hoidettu nimenomaan kansalaislähtöisesti ja kuntalaisten parhaaseen pyrkien. Yksi perusvaatimus tämän tilan saavuttamiseksi oli tietysti ankara hallinnollinen uudistus jossa annettiin kenkää tarpeettomalle akateemiselle julkishallinnolliselle tyhjänjoudolle. Tai oikeastaan koko hommaa palkattiin hoitamaan sopiva mies… tai no… tässä tapauksessa siis sopiva perse, joka niin sanotusti pani haisemaan. Ja se ansioitunut perse on nyt täällä suorassa lähetyksessä. Pertinlaakson kunnanlärväri Ryppy, tervetuloa lähetykseen!

 - Terve, Antero. On todella mukava lopultakin tavata ja niin sanotusti yhdistää voimamme. Terveiset tietysti myös pinnanmaalaiselle yleisölle ja tähän väliin täytyy muistuttaa että minä olen kunnassamme enää osa-aikainen kunnanlärväri, sillä olen tehnyt itseni jo osittain tarpeettomaksi enkä halua nostaa veronmaksajien maksamaa palkkaa turhasta. Kunnanlärvärin työn ohella minä pidän yllä Ruusunnupun kanssa antivegaanista vihakuppilaamme ja jeesailen siinä samalla Reikää ja Koposta jotka pyörittävät Pertinlaakson panimoa.


Pertinlaakson arvostettu kunnanlärväri Ryppy.

- Pinnanmaallahan kunnanlärväri löytyy joka kunnasta mutta muualla se termi voi olla ehkä hieman vieras ja kun lähetyksemme näkyy ympäri Suomea niin voitko hieman selvittää sitä, mitä kunnanlärväri tekee?

- Johan nyt toki. Siellä Pinnanmaallakin toki tiedetään että kunnanlärväri tunnetaan myös termillä ”aikaansaava virkamies” joka korvaa huomattavan määrän kunnallista akateemista peukalonpyöritysvoimaa. Tehtäväni alkuvaiheessa minun tulikin antaa kaikille jonninjoutaville maistereille kalossinkuva pyllyyn ja siirtää säästetty raha suorittavan portaan käytettäväksi. Tämän lisäksi minua tarvitaan silloin jos joissain asioissa menee ihmisille ns. sormi suuhun, eivätkä ne oikein keksi ratkaisuja vaikka sellaisia kiireellisesti tarvittaisiin. Minullahan on tässä se tietty etulyöntiasema ettei minulla voi mennä sormi suuhun vaan, no, tiedät kyllä mihin.

- Voitko kertoa, minkälaisia ratkaisuja sinun on pitänyt tehdä?

- No meillähän oli Pertinlaaksossa kaksi vastaanottokeskusta ja minä ajoin turvapaikkahuilailijat niistä huuthelvettiin.

- Mikä tietysti jo itsessään on korkean kunniamerkin arvoinen suoritus, mutta kuinka se onnistui?

- Tietysti siten että keskityin turvapaikkahuilailijoitten turvallisuuteen ja hyvinvointiin mahdollisimman pikkutarkassa byrokraattisessa hengessä. Kävin erään teknikon kanssa läpi molemmat vastaanottokeskukset ja huomasin, että kummassakaan ei ollut toimivia radon-, fosgeeni- eikä ydinsäteilyhälyttimiä. Lisäksi vessoissa ei ollut tulvahälyttimiä. Käytävillä oli kattoikkunoita jolloin turvapaikkahuilailijat joutuivat kulkemaan seinänviertä pitkin, sillä kattoikkunoitten kautta Allah näkee sisälle. Ja mikä karmeinta niin keittiöissä ei ollut minkäänlaisia mittareita joilla oltaisiin voitu todeta, että tarjottava ruoka olisi ollut halal.

- Ei kai sellaisia mittareita olekaan?

- Ei ole niin, mutta kun laitoin Ruusunnupun viemään raportin ylempiin hallintokerroksiin ja käskin samalla vähän väpättää alaleukaa, tai no, toista persposkea niin kyseiset virkahenkilöthän eivät takertuneet yksityiskohtiin vaan totesivat että täähän on aivan tavatonta ja löivät kyseisiltä vokeilta samantien luvat poikki epäinhimillisinä. Nyt toinen VOK on varattu suomalaisille kodittomille ja toinen on eräänlaisena saattohoitokotina paikallisesta julkishallintokoneistosta pois potkituille akateemisille suojatyöntekijöille. Lähinnä heitä opastetaan muuttamaan muihin kuntiin, mutta meillä Pertinlaaksossahan pidetään kumminkin huoli ihmisistä eikä unohdeta turhintakaan. Heille tarjotaan hyvä ruoka ja asiallinen majoitus. Halkoja hakkaamalla he voivat saada halutessaan hieman taskurahaa, mutta harva on vielä uskaltautunut tarttua kirveeseen. Siinä kun on terä ja kaikki ja haloista saa niin herkkään tikkuja sormeen.

- Armeijassahan jos tuli tikku sormeen ja sen takia meni otille niin veksin lääkäri totesi että kukas käski alokasta raapimaan päätänsä. Kirveet ja halot tosin tulivat siellä hyvinkin tutuiksi. Mutta jos jatkamme haastattelua niin tietojeni mukaan oletan, että teillä Pertinlaaksossa on yhtä lailla vapaa ja asiallinen aselupakäytäntö kuin on Pinnanmaallakin?

- Kylläpä vaan hyvinkin on. Ja miksei olisi? Minäkin ostin hiljattain Sturmgewehr-44:n. Siis ihan täysautomaattisen luotimyllyn. Nimismiehellä oli luvan antamiseen vain se ehto että hänenkin täytyy päästä radalle täristämään muutama sarja. Mutta koska meillä Pertinlaaksossa ei ole apunamme niin voimakasta maakuntatason tukea kuin Pinnanmaalla, niin tässäkin tarvittiin kunnanlärvärin luovuutta.

- Joka oli tarkalleen ottaen mitä?

- Suoritimme tietyn määräyksen ja protokollan mukaisesti myös ilmoitimme kyseisen määräyksen Euroopan Unionille. Määräyksen mukaan Pertinlaakso tekee oma-aloitteisen rajoitetun ja totaalisen yksipuolisen aseistariisunnan. Sehän kuulostaa tiedostavalle väestönosalle aina yhtä hyvältä. Eli ilmoitimme EU:lle, että Pertinlaakson alueella niin metsästäjien, ampujien kuin reserviläisten yhteisellä vapaaehtoisella päätöksellä seuraavat aseet ovat totaalisen kiellettyjä alkaen tästä hetkestä aina Tuomiopäivään:

- Päästäisjahdissa ryhmäaseena käytettävä vesijäähdytteinen vyösyöttöinen jalustalle sijoitettu sarjatulihaulikko.

- Siviililentokoneisiin sijoitettavat sarjatulta ampuvat jousipyssyt.

- Lämpö- ja sätkähakuiset pienriistaohjukset.

- Paineilmalla toimivat miekkoja sylkevät singot.

- Ontelokranaateilla varustetut tutkaohjatut bumerangit.

- Jaa, taidanpa ymmärtää idean pointin.

- Varmaan ymmärrät. EU:llahan menee ensinnäkin viisi vuotta selvittäessä että onko kyseisiä aseita yleensä olemassakaan ja oli niitä eli ei, niin kaiken varalta ne kieltävät ne kummikin ja siihenhän menee toiset viisi vuotta ja sitä pähkäillessään ne unohtavat ne varsinaiset aseet. Me täällä Pertinlaaksossa lasketaan että tuossa ajassa koko federalistinen hirviö on ehtinyt kaatua omaan mahdottomuuteensa jo muutenkin mutta jos niin ei vielä ole käynyt, niin me hankitaan vielä muutama vuosi lisää kieltämällä absoluuttisesti siviilikäyttöön tarkoitetut mannertenväliset nahjukset. Aiomme tässä tapauksessa hankkia Pertinlaaksoon EU-tarkkailijoita, jotka varmistavat ettei kyseisiä pelättyjä nahjuksia löydy kunnan alueelta.

- Oletan, että paikallisnahjukset kumminkin sallitaan.

- Ilman muuta. Heissä kyse on kumminkin luonteenpiirteistä, ei joukkotuhonnasta. Paikallisnahjuksista vaarallisiksi mannertenvälisiksi nahjuksiksi muuttuneita tapauksia löytyy eritoten korkealta EU:n hallintokoneistosta mm. mallia Siilinjärvi-m/71 ja tiedä vaikka EU seuraisi nahjuskiellossaan Pertinlaakson yleisinhimillistä aloitetta. Sehän olisi siunaus koko Euroopalle.

- Onhan se kyllä kieltämättä niin, että virkakoneiston hitautta, kankeutta ja mielikuvituksettomuutta pystyvät nokkelat henkilöt käyttämään myös luovalla tavalla hyväkseen. Kysynpä tässä sivussa että kuinkas sillä kuuluisalla Pertinlaakson Panimolla tällä hetkellä menee?

- Voi tokkiinsa, paksusti menee. Tsuhnan Kostoa menee niin paljon kuin ehditään tehdä ja sitten meillä on tämä menestyksekäs kausituote eli Tiedostavan Journalistinen Lohdutusviina, jota menee jenkkivaalien jälkeen tuonne eteläisen Suomen piipertäviin piireihin useampi tankkiautollinen viikossa. Ja usko Antero huviksesi että sitä juodaan siellä tukka silmillä ja alaleuka väpättäen. Kaupallisten tiedustelutietojen mukaan alaleuka väpättää siellä siihen malliin, että puolet viinasta menee suun sijasta rinnuksille ja sehän on bisneksen kannalta hyvä vaan. Kättä päähän ja käsirahaa, viinakauppa se on joka kannattaa…


Kun armoton tiedostava vitutus yllättää, Lohdutusviina auttaa.

- Se on hienoa että bisnes pyörii, ihan jo paikkakunnan väestön työpaikkojen kannalta. Mutta mites, olen ollut siinä käsityksessä että se tietyllä lailla surullisen kuuluisa Anni-Krista Grönmarx on useamman kerran yrittänyt hakea sieltä Pertinlaaksosta töitä nimenomaan yksityiseltä sektorilta pahemmin onnistumatta. Mitäs hänelle kuuluu nykyisin?


Anni-Krista: kaikkien akateemisten joutotyöntekijöitten kruunaamaton kuningatar.

- Jaa Anni-Krista? No hänhän on tällä hetkellä sairaslomilla kun hän lopultakin tajusi, ettei hänestä ole minkäänlaista hyötyä missään yhteiskuntaa ylläpitävässä työssä. Hänelle kyllä tarjottiin linnunpelättimen hommia, mikä oli ainoa johon hänen osaamisensa varsinaisesti riitti, mutta hän kieltäytyi. Ei voi sanoa etteikö Anni-Kristan kanssa oltaisi kärsivällisesti yritetty ja annettu mahdollisuutta.

- Meinaako hän sitten ottaa opikseen ja kouluttautua johonkin varsinaiseen ammattiin?

- Eihän toki. Hän on palkallisella sairaslomalla ja sen aikana hän valmistelee väitöskirjaansa jonka mukaan yhteiskunnallisen tuoton ja hyödyn arvioinnissa pitää siirtyä pois aikansa eläneistä niin rahallisesta mittaamisesta kuin metrisestä järjestelmästä ja siirtyä kokonaan yhteiskuntataiteelliseen fiilispohjaiseen määrittelyyn. Fiilispohjaista määrittelyä suorittaisi yhteiskuntataiteellinen lautakunta jonka johtajaksi Grönmarx on esittänyt itseään.

- No voihan perhana. Luulen, että hän tulee saamaan voimakasta vastakaikua yliopistollisessa maailmassa ja ettei piru vie virkakoneistossakin. Kummassakin meinaan noita Elon laskuopista piittaamattomia fiilistelijöitä riittää.

- Epäilemättä näin tulee käymään, mutta tuskin hän tänne tulee kumminkaan enää riekkumaan. Meillä Pertinlaaksossa on nimittäin opittu ja omaksuttu tämä Pinnanmaan metsästysseurojen esmes anarkistien ja muitten lahkeensuusta ohisahaajien kanssa käytetty hyvin käyttökelpoinen keskustelu- ja neuvottelumetodi.

- Jaa sinä meinaat sitä että riekkuvia takkutukkia pidetään ensiksi tunnin verran kaulaa myöten suossa ja sen jälkeen tervataan niiltä perse?

- Nimenomaan sitä. Ilmeisesti puhumalla avoimesti välillämme kaikki tää selviää…

- Ja tähänhän on helppo meidän kaikkien yhtyä. Kunnanlärväri Ryppy, kiitän teitä haastattelusta ja toivotan teille voimia ja jaksamista tärkeässä työssänne. Täällä Antero Lärvänen, siirto uuden vuoden Rutioon:

- Ja täällä HuiTV:n uuden vuoden Rutio. Jatkamme musiikilla. Suosittu yhdysvaltalainen Slipknot-orkesteri kävi hiljattain Turussa opintomatkalla tarkoituksena kehittää musiikillista ilmaisuaan. Opintomatka onnistui ja nyt Slipknot heittää ehkä tiukinta heavyä ever!


Antero: No niin, jätkät. Me hypätään välittömästi meidän Ransittiin ja Ryppy, Reikä sekä Koponen omaan Volgaansa ja sitten koko plutoona suunnistaa sutena Lällävedelle. Eihän tässä ole ajomatkaa kahta tuntiakaan ja Ykä on siellä jo lämmittämässä saunaa.

myöhemmin Lällävedellä

Ryppy ja Ykä puristivat toistensa käsiä ja totesivat, että onpa todella mukavaa tavata ensimmäistä kertaa.

Ryppy: Meillä olis tuolla autossa Hotelli Yrjöperskeleelle hieman tuliaisia. Tarkemmin sanottuna kuusikymmentä kappaletta lahjapakkauksia joita voi käyttää yritys- tai ehkä paremminkin yhteisölahjoina.

Ykä: No voi juman gega! Hieno homma. Mitäs ne sisältävät?

Ryppy: No ensittäin siellä on tietysti Pertinlaaksossakin suosittua Voimasavuke Bostonia:


- Ja Bostonin voi panna palamaan asiaan kuuluvilla rauhantulitikuilla joita tarjolla on kokonainen puntti:


- Lisäksi tarjolla on tällainen tyylikäs kello:


- Ja vielä kivat pelikortit:


Ykä: Eli hindulaisia onnensymboleita. Tuostahan ei firma- tai yhteisölahja lahja enää pahemmin parane. Itse asiassa näille paketeille kohdekin on jo selvä, eli hotellille on ensi kesänä tulossa useampi kymmenen helsinkiläistä nuorta cityvihreää. Tässäpä heille oivat lahjat. Ne muuten halusivat kokea hotellilla…  miten se ny oli… joo, turvallista extreme-elämää ja minä sen myötä olen väsännyt niille kolmensadan metrin mittaisen opastetun luontopolun. Siinä on sentään kumminkin yksi puron ylitys. Siltaa pitkin tosin tietysti. Minä myös varoitin niitä jo etukäteen, että pitää pysyä polulla lihansyöjämäntyjen takia ja sitten siellä polun vierellä kasvaa vaarallisia mustikanvarpuja jotka erittävät hermomyrkkyä ja heterokaasua. Lupasinpa järkkäillä niille Pinnanmaan Pataljoonasta lainatut komposiittikypärätkin luontopolulle päänupin turvaksi. Mutta minullapa olisi myös teille yrityslahjoja eli lahjakortteja.

Reikä: Hienoa, mitäs niissä on tarjolla?

Ykä: Vapaavalintainen ateria hotellin ravintolassa. Erityisesti suosittelisin koppavoituita. Sitten on tarjolla vielä vegaanilahjakortit, joilla saa hotellin erikoisuutta eli tofupihviä jota ei asiantuntijakaan erota millään ilveellä härän sisäfileestä.

Ryppy: No hemmetti, milläs te olette sen saaneet aikaiseksi? Eihän tofua saa lihan makuiseksi millään.

Ykä: Sillä, että ei se ole mitään tofua vaan härän sisäfilettä. Kyllä ne vegaanit sitten pari tuntia myöhemmin suolenmutkassaan huomaavat, että mitä tuli suuhun oikein pisteltyä.

Koponen: Vaan nyt meillä pääsi käymään niin, että vaikka uutta vuotta vietetään, niin meillä ei tullut mukaan minkäänlaisia ilotulitteita.

Hösse: Ei sen väliä. Meillä on kyllä. Näättekö tuossa lahdella jään päällä tommosen ison mustan möhkäleen. Se on Hömpstadin Nuivastoaseman Huitsinnevadan Paikallisdemokraatille aktiivisesta maanpuolustustyöstä kiitokseksi luovuttama tuhannen kilon syvyyspommi. Kun me väännetään hanikkaa tuossa saunan kuistilla, niin se mulahtaa pohjaan ja sitten onkin hetken aikaa suhteellisen hyvää ilotulitusta tarjolla. Saattaa olla ehkä myös tarjolla hieman jauhettua ahventa ja särkeä ja ehkä vielä rusakkoakin jos joku sattuu olemaan liian lähellä rantaa.

Pertta: Joo, ja sitten kun me ollaan räjäytetty toi järvenlahti huuthelvettiin, niin vastarannalta alkaa oma ilotulitus. Siellä asustelee Muparaisen Hösni. Hösni viljelee tiluksillaan kappularapsista ja aattakätkää. Sillä on jemmassa nelipiippuinen venäläinen it:n urkupyssy jonka se sitten vuoden vaihtuessa kuskaa traktorin lavalle, ajaa rantaan, laskettelee valojuovilla taivaalle menemään ja huutaa samalla Lällähin Rauhaa niin perkeleesti.

Antero: Joo, Hösni on meinaan aktiivinen Pinnanmaan lälläntäiseurakunnan jäsen. Mukava ja rauhallinen mies kuin mikä.


Koponen: No mutta sittenhän tämäkin puoli on enemmän kuin kohdallaan.

Ykä: Joo, tuli vaan mieleen noista ilotulitteista se, että on se vaan harmi, että armeijaan ei nykyisin pääse enää seitsemäntoistavuotiaana vapaaehtoisena.

Kaikki muut: No kuinkas?

Ykä: No noin niin kuin tahattoman huumorin kannalta. Kun ajattelette sitä, että se vapaaehtoinen seitsemäntoistavuotias saattaisi palveluksessaan käskyn mukaan mennä ja räjäyttää telamiinan ja sen alla vielä kahdenkymmenen kilon hävityspanoksen ja kun se tulisi sitten lomille, niin se ei saisi alaikäisenä sytyttää edes tähtisadetikkua.

Samalla saunan ovi aukesi ilkeästi naristen itsestään ja sisältä kuului närkästynyt ääni:

Kiuas: Meinaattekos te jätkät siellä ulkona vielä kauankin kuhnata ja raapia munianne, hä? Minä kohta kirjoitan kirjan ”Kiukaan Yksinäinen Valitus” ja siitä tulee piru vie tällä menolla bestseller! Riisukaa ne perseet paljaaksi, jotka ei valmiiksi paljaita jo ole, ottakaa kuistilta kaljaa ja tulkaa löylyyn! Ja tuokaa hitto vie niitä halkoja tullessanne! Pesä hiipuu! Tää mikään ruotsalainen Tylö-sauna sentään kumminkaan ole!

Ja näin tapahtui niinä päivinä. Kahden kunnan voimansa yhdistäneet viha-ajattelijat ottivat mukaansa huurteiset Tsuhnan Kostot, siirtyivät lauteille ja aloittivat uudenvuoden saunansa joka eteni leppoisessa yhteistyöhengessä. Saunasta alkoi kuulua löylyn sihinä, vastan läiske ja tyytyväinen vihapuheensorina. Metsän reunasta saunan katolle lensi kuusipäinen kaakanaparvi ja aloitti osaltaan tyytyväisen pulinan. Ehkä nekin omalta osaltaan halusivat todeta, että näillä selkosilla ei hipit hillu eikä anarkistit askartele.


Takana: Hösse, Koponen, Antero & Pertta.

Edessä: Ryppy, Reikä & Ykä.

Kuvan copyright Reijo Koiras, mistä suuret kiitokset hänelle. Koko kirjoitus on tehty kunnioittamaan Suomen parasta sarjakuvaa "Ryppy & Reikä".

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille.

33 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Yrjö ja Reijo. Silkkaa parhautta tämä hastattelu ja kuva saunan kuistilta. Tästä voi hyvillä mielin jatkaa tämän vuoden lopun ja aloittaa uuden, toivottavasti paremman.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset, Yrjö ja Reijo, positiivisesta uuden vuoden pläjäyksestä! Reijon piirros muuten avasi minullekin lopulta Hössen ja Pertan alter egot! Long live Rock'n Roll!

Uuteen vuoteenhan kuuluu nytkin tina(kannu)nvalanta. Kunnallisvaalit ovat tulossa, ja niiden ympärillä käydään jos jonkinlaista vaalihippaa. Minä luulen, että sossut, kokkarit tai kessut - tai kaikki näistä - voittavat vaalilaskennan, persujen ja vassujen kustannuksella. Rohkenen kumminkin huomauttaa, että kunnallisvaalien voittoja ei minkään puolueen keskusjohdon sovi lukea omiksi ansioikseen, sillä nämä vaalit käydään paikallisella tasolla, paikallisten ehdokkaiden kesken. Täällä Ruuhka-Suomen liepeilläkin on niin mitättömiä kuntia, joissa valtapuolueidenkin ryhmissä voidaan ajatella omilla aivoilla. Meillä esim. on vok:t torjuttu pääosin teknisin ja turvallisuusperustein; on myös tekeillä olleille tuulivoimapuistoille saatu päätettyä niin vittumaisia reunaehtoja, että yhtiöt ovat luopuneet leikistä. Omassa kunnassani valintani Kokoomuksen ja Keskustan välillä riippuu ensinnä siitä, mitä ehdokkaat ymmärtävät lausua puolueensa keskusjohdon linjauksia vastaan esim. multikultin edistämisen suhteen. Ennen muuta valinta riippuu siitä, miten johdonmukaista ja tervettä toteutettu politiikka on ollut. Nyt näyttää siltä, että ääni menee kokkarien listalle - vaikka alkiolainen maalaisliittolainen olenkin. Tästä ei Petterin pidä kumminkaan ottaa respektiä. Ääni menee sille, joka vähimmin sitoutuu puolueensa keskusjohdon politiikkaan. Näissä pitäjissä on parempi äänestää paskalla leimalla esiintyvää hyvää ehdokasta kuin täysin pelleä vaihtoehtoehdokasta, saati jättää ääntä käyttämättä.

Hyvää ja nuivaa Uutta Vuotta niin Pinnanmaalle kuin Pertinlaaksoon!

terv. Achtung

Reijo Koiras kirjoitti...

Tuhannet kiitokset kunnianosoituksesta. Todella mukavaa tehdä vihayhteistyötä kanssasi. Itse tarinahan oli jälleen kerran mainio, ajatus Grönmarxista upotettuna suohon suorastaan hiveli sielua. Hyvää uutta vuotta Ykälle ja respan henkilökunnalle. Olkoon Lälläh kanssanne.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä kun on paljon puhunut rälssistä, niin Virheiden seuraavan puheenjohtajan (?) CV....

http://jannesuuronen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/214880-verokikkailija-ja-moralisti-emma-kari

Anonyymi kirjoitti...

Tulipahan mieleen suositella Ykälle semmotta kirjailijaa kuin Tom Sharpe. Suomennettuja teoksia taitaa olla vaan toi Piemburgin pelottomat mutta kolmannella kotimaisella löytyy lisää.

Castor kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta Ykälle ja koko respan väelle lukjoita ja kommentaattoreita myöten!

Muutaman kuukauden päästä on edessä muutto vapaaseen Viroon, jossa äitiysmekkkoiset miehet hassuissa neulehatuissa eivät maleksi kadunkulmissa eivätkä jätesäkkiin pukeutuneet naiset kulje kakaralauman kanssa kaupoissa ostelemassa Suomen kansalaisten otsa hiessä ansaitsemista palkoista maksetuista veroista saamillaan, millään tavoin ansaitsemattomillaan rahoilla halal-lihaa ja muuta paimentoiaisille pyhää purtavaa palatakseen sitten samojen onnellisten veronmaksajien kustantamiin koteihinsa.

Olosuhteet tosin nyt eivät näiltä osin minulla muutu, kun nuo mullit ymmärtävät olla ainakin piilossa täällä nykyisessä asuinmaassani! Suomessa tulee käytyä useammin kuin nyt, mutta onneksi ei tarvitse pysähtyä Helsinkiin, vaan matka jatkuu sisemmälle suomalaisempaan Suomeen, jota sitäkin on vielä jäljellä. Vihapuheeni ei lopu, vaan saatanpa jopa kiihdyttää sen vauhtia. Joka tapauksessa aion hiukan "sisältä päin" vilkaista tuota suomalaista viranomaismenettelyä mullien lööperin puhumisen suhteen, kun olen lähempänä. Minulla ei onneksi ole tässä pelissä mitään hävittävää.

Tuon viranomaisen erehdyttämisen lisäksi tulee tämäkin värssy mieleen perustuslaista, taisi olla 7 §: "Suomen kansalaisella ja maassa laillisesti oleskelevalla ulkomaalaisella on vapaus liikkua maassa ja valita asuinpaikkansa." Perustuslain rikkomisesta ei säädetä rikoslaissa suoraan, mutta jos nämä hameniekat piispat, mäkiset ja askolinit ja keitä noita nyt sitten onkin, alkavat ihan tosissaan suojella maassa laittomasti olevia ja kuljetella näitä paikasta toiseen, niin eikö viisaiden ja kaikkitietävien ihmisoikeus/perustuslakijuristien, siis noiden ojasten ja scheininien, pitäisi myös tällaisia asioita huomioida?



Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Achtungille, Reijo Koiraalle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Castorille, kiitos kommenteistanne ja erinomaisen hyvää uutta vuotta.

Huru-ukko: Tattista. Näitä kahta vihamaailmaa oli mukava yhdistellä ja Reijon kuva kruunasi koko pläjäyksen.

Achtung: Kiitokset sinullekin. Hösse ja Perttahan ovat peräisin jo 1970-luvulta Mauri Kunnaksen Nyrok City-sarjakuvasta. Kunnallisvaaleista ajattelen lähinnä sitä, että persujen tulee saada käkättimeen. Muuten siellä ei tapahtu herääminen ja sen asian tajuaminen että ei puoluetta äänestetty Soinin demarit 2.0-version vuoksi. Kansallismielisillä tahoilla ei tällä hetkellä ole toiminnalleen minkäänlaista varteenotettavaa poliittista kanavaa.

Reijo: Vielä kerran lämmin kiitos mainiosta kuvasta. Vihayhteistyö varmasti jatkuu, levenee ja laajenee. Lällähin rauhaa Pertinlaaksoon.

Ano1: Vihreitten puheenjohtajahan kuvastaa koko puoluetta ja Emma Kari olisi varmasti tehtävään hyvin sopiva, ainakin siis vihreästä näkövinkkelistä. Sinänsä vihreitten kanssa ei voiman pimeä puoli käy juurikaan kamppailua sillä eihän näitten kahden leirin välillä juuri loikkareita ole.

Ano2: Kiitos vinkistä.

Castor: Tervetuloa tänne pohjoiseen. Nythän on niin, että sinulle olisi tarvetta. Täällä voiman pimeällä puolella kun ei juuri lain asiantuntijoita ole. Tai jos on, niin ne pitävät mielipiteistään visusti suunsa kiinni.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvät uuden vuoden toivotukset Yrjölle ja blogin kommentoijille.

Olipas muuten asiallisen oloiset tuliaiset Ykän hotellille, ja kyllähän noi voisivat toimia hyvinä yrityslahjoina tiedostavalle väelle! Toi taskukello voisi olla veikeä olemassa, lienee vaan hintaa ja eikä noita tulitikkuja viitsisi edes käyttää.

Teemaan löyhästi liittyen parit linkit näistä kielletyistä rekisterikilvistä, joissa muka on sitten piilotettuja uusnatsi viestejä/koodeja. Saksassa onkin jo kielletty iso liuta tiettyjä numero- ja kirjainyhdistelmiä, Aatun synnyinmaa Itävalta lähti leikkiin mukaan. Samaisesta artikkelista on linkki Hollannin toimiin näiden rekisterikilpien suhteen, ja tässä sitten hassunhauska numero/kirjainyhdistelmä.

Tuossahan on melkein jo kaikki pahikset yhdessä nipussa! Voi kun tuon rekkarin saisi SS-Camaroon, Jaguarillakin taisi olla aikoinaan SS-malli. Ilmeisesti nyt on tosin kyseessä SuperSport eivätkä ne veikeät herrasmiehet mustissa uniformuissaan.

Tuo Uuden Suomen juttu E. Karista, huhhuh. Ihan selvää valtiovarainministeri ainesta, saataisiin ainakin tämä EU-korttitalo nurin pikavauhtia....

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepois. Minähän laitoin nuo yrityslahjat lähinnä piruuttani katsoakseni että vetääkö joku mimosa herneet nenään. Vaan lienee niin, että mimosat ei tätä blogia pahemmin lue. Noista rekkarikilvistä tulee mieleen se, että kuinka kauan saksankielisten kansojen tulee harjoittaa itseruoskimista. Ja miksi venäläisten ei tarvitse, vaikka ne syyllistyivät aivan samanlaisiin hirmutekoihin. No, kysehän on tietysti siitä, että voittaja määrittelee historian. Kyse ei ole oikeudesta vaan miekasta. Emma Kari tuskin pistäisi koko EU:ta kyykylleen mutta Suomen hän kyllä pystyy pistämään. Saattaa hyvinkin olla se seuraava valtionvarainministeri. Sitten onkin naurussa pitelemistä.

Anonyymi kirjoitti...

Koskahan sakut keksivät, että Hampurin rekisteritunnuskirjaimissa (HH) on niissäkin liikaa symboliikkaa. Siinäpä itseruoskinta oikein kulminoituisi, jos jokaisen Hamburgerin Fahzeugeista pitäisi tämmöisen vuoksi vaihtaa kilvet. Saksalla on toki ikävä historia kansallisen sosialismikokeilunsa kanssa, mutta ovat he jo siitä saaneet maksaakin, enemmän kuin mikään muu kansa. Nyt kansakunnan vihervasemmisto takertuu tällaisiin naurettavuuksiin, samalla leimaten natseiksi esim. AfD-likkeen. Nämähän nähdäkseni koettavat ajaa sellaista läntisiin arvoihin perustuvaa liberalismia, jota esim CDU ja baijerilainen sisarliikkeensä CSU toteuttivat 1980-luvulle asti. Tuolloinhan Länsi-Saksa ja etenkin Baijeri olivat todella toimiva ja viihtyisä yhteiskunta. Enää tuskin voi samaa sanoa.
Terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Toivottavasti parempaa uutta vuotta kaikille suomalaisille, mutta erityisesti toivotan Ykälle, vaimolleen, kaikille lukijoille ja kommentoijille! Kulununeena vuonna tämä blogi on taas pursunut niin teräviä, uusia ajatuksia herättäviä ja hersyvän hauskoja juttuja, että ne ovat monesti pelastaneet päivän näinä ankeina aikoina! Onneksi kaikki vanhemmatkin jutut ovat tallessa. Kiitos!

Ykän usein mainitsemasta voimasavuke Bostonista tuli mieleen savolaisvitsi, jos toinenkin.

Savolaismies istui Kuopijon rautatieaseman odotushallissa ja alkoi tehdä itselleen sätkää. Viereisessä lipunmyyntikojussa virkailija katseli äijän tekemisiä vähän alta kulmien ja kun äijä sytytti tupakkinsa, virkailija huusi:
- Täällä ei saa polttaa!
No, äijä ei reagoinut mitenkään, vaan jatkoi tupruttelua. Kohta virkailija huusi uudestaan ja kovempaa:
- Täällä ei saa polttaa, johon äijä tiuskaisi:
- Mittees mänit sinne!

Ja Ykän jutun lopussa mainitusta kaakanasta sen verran, että sehän on Savossa kokonaan rauhoitettu lintu. Usein metsällä kuuluu:
- Elä ammu, se on kaakana!

Castorille voisi vielä heittää lentomatkustamiseen Virossa seuraavan käännöksen:
"Tarjoilemme matkan aikana virvokkeita, lounaan ja alkoholia" kuuluu seuraavasti: "Serveeram ilmasroikkuma välil kostugeit, paksumpi eines et nupihimmennyslitgui."

Lopetan tähän, ennenkuin innostun liikaa. Iloisiin tapaamisiin jälleen ensi vuonna!

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

ilta-lehti kertoo, että Halla-aho on todennäköisesti lähdössä haastamaan Soinin puheenjohtajakisassa.

Mielenkiintoista some- ja mediameteliä tiedossa.

Itse toivon että lähtee lähinnä vain kirittämään Terhoa.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää ja rauhallista tulevaa vuotta niin Ykälle kuin komppaajillekin.Persuille ennustetaan nyt Enklantia myöten vaalitappiota,puheenjohtajavaihdosta sekä hallituksesta lähtöä.Kaksi viimeistä ennustusta toteutuessaan olisi ihan tervettä,mutta vaalitappio kunnissa on kaksipiippuinen juttu,meinaan vaihtoehdot ovat sitten erittäin suvakkisten ja äärisuvakkisten välillä.Mutta ehkä tässä on tosiaan vielä syvemmälle mentävä,että ylös päästäisiin.Esimakua tulevaisuudesta saatiin jo"vaasalaismiehen"oikeudenkäynnistä:jos Suomen laki ja islamin usko ovat ristiriidassa,niin islamia noudatetaan,ja eronnut,islamista irtautunut ja lapsia joulujuhlissa käyttänyt exä,eli "saatana",pitää teurastaa hengiltä.Lisää tällaista,vai mitä SDP,KOK,Kesk.,Vih.,RKP,Vas.,sekä osin KD ja PS?Mulle vaan ei tästäkään tapauksesta tullut yhtään rikastunut olo,mutta ehkä se vka on itsessä...
T:Vesku

Anonyymi kirjoitti...

Sen potkija-Torniaisen väkivaltahistoria on niin törkeä, että jätkä kuuluisi linnaan ja avain viemäriin. Siitä huolimatta...

Syyttäjän mielestä rasistisen motiivin koventavaa vaikutusta pitää voida soveltaa jos teko kohdistuu rasistista kiihottamista vastustavaan henkilöön. Eli...

Kun täsmälleen yhtä moraalittomat ja vahingolliset uusnatsit ja antifantit ottavat yhteen, niin toiset ovat sitten jatkossa rikollisempia kuin toiset - ainakin syyttäjän mielestä.

Ei mahdu oikeustajuun.

Ymmärtäisin jos tuota pykälää sovelletaisiin vaikka asiallisessa järjestötyössä, politiikassa tms. toimivan henkilön kohdalla, mutta joku harmeja ja tappeluita ihan tahallaan etsivä pirinistin ja pikkurikollisen sekoitus ei kyllä ole mikään "rasistista kiihottamista vastustava henkilö" noin yhteiskunnallisena toimijana. Ja pelkkä poliittinen kanta tai syljeskely tuskin oikeuttaa koventamisperusteen käyttämiseen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille, Rouva Anolle, Ano1:lle, Veskulle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Vihervasemmistollehan äärioikeistoa ovat oikeastaan kaikki muut kuin vihervasemmisto itse. Ikävintä on, että se asioitten määrittelyvalta vaan on luovutettu vihervasemmistolle. Mitä saksalaisiin tulee, niin tuo jatkuva itseruoskinta voi jossain vaiheessa aikaan saada vastareaktion ja saksalaisethan ovat tunnetusti tehokasta kansaa yhdessä sun toisessa touhussa.

Rouva Ano: Lämmin kiitos. Blogi jatkuu varmaan seuraavanakin vuonna. Välillä tosin tuntuu että takki on tyhjä ja onko tästä loppujen lopuksi mitään hyötyä. Kaakana on metsästäjille hyvin tuttu lintu ja siitä jännä että sitä on hyvin monennäköistä. Mitä savolaisiin tulee, niin kannattaa muistuttaa siitä savolaisesta esileikistä eli ”kiänny”.

Ano1: Jään seuraamaan ja tarkkailemaan. En vielä innostu mihinkään suuntaan. Persujen kohdalla on tullut sen verran paljon pettymyksiä.

Vesku: Ja sitä samaa sinullekin. Aika lailla suvakkivetoisesti kunnissa (ja varsinkin kaupungeissa) mennään nytkin, joten syvemmällä on vielä käytävä. Mitä siitä seuraa, jää nähtäväksi. Soinin persut ovat joka tapauksessa venettä keikuttamaton konsensuspuolue.

Ano2: Kyseisellä aukiolla muuten matut aikanaan törkeästi tappoivat suomalaisen upseerin ja selvisivät ehdollisella:

https://www.suomenuutiset.fi/muistatko-viela-rautatieasemalla-paahan-potkittu-upseeri-kuoli-syyllisille-ehdollista-tony-halme-kiehui-raivosta/

Castor kirjoitti...

Olen lukenut koko Torniaista koskevan tuomiolauselman läpi, ja kerrankin, vaihteeksi, siinä ei ole mitään, minkä minä muuttaisin (paitsi suoraan linnaan passittamisen). Tuomio tuli törkeästä pahoinpitelystä ja syyte (törkeästä) kuolemantuottamuksesta hylättiin, koska näyttö siihen ei kerta kaikkiaan riittänyt ("in dubio, pro reo"), eli jos tapaus on epäselvä, tulkitaan asia syytetyn eduksi. Neurokirurgin lausuma oli aika painavaa tekstiä, oikeuslääkäri jätti asian tulkinnanvaraiseksi. Kaksi vuotta ehdotonta tuolla rikostaustalla on aivan kohtuullinen tuomio, ja koventavaksi katsottiin vain ja ainoastaan lain mukainen aikaisempi rikollisuus, ei siis tuota järjetöntä syyttäjän vaatimaa "rasistista rikosta" koventamisperusteena.

Media on asia erikseen, se laukesi housuihinsa, rasmuslaisista puhumattakaan, kävin näiden Facebook-sivulla. Ei ole helppoa noilla ihmisillä! Pitäisi tajuta sekin, että syyttäjä syyttää varmuuden vuoksi enemmästä(kin) kuin pystyy näyttöä saamaan, vaikka itse asiassa myös syyttäjän olisi tuotava esille myös syytetyn kannalta positiivisia asioita. Meillä on tapahtunut tuossa akkusatorisessa menettelyssä myös selvä "herääminen oikeaoppisuuteen". Syyttäjä syyttää, tuomioistuin kuulee asian, ja antaa ratkaisunsa. Syyttäjän syyte ei ole tuomio, se on syyttäjän näkemys rikostutkinnassa saadun näytön valossa rikoksen tai rikosten tunnusmerkistöstä/tunnusmerkistöistä, ja vasta tuomioistuimen ratkaisu on tuomio. Syyttäjä on tässä tapauksessa ollut selväst niin sanottuihin "uusherännäisiin" kuuluva henkilö.

No, syyttäjä ilmoitti valittavansa tuomiosta ainakin siltä osin, kun syyte hylättiin törkeän kuolemantuottamuksen osalta, ja kyseessä on siis selkeästi näyttökysymys, eli kysymys näytön tulkinnasta (ei siis oikeuskysymys, kysymys virheelisestä laintulkinnasta), tai näin ainakin minä sen tulkitsen, ja syyttäjä on heikoilla. Oikeuslääkärin on mahdotonta muuttaa aikaisempaa kuolemansyyntutkintaan liittyvää lausuntoaan, eikä neurokirurgi varmasti halua muuttaa tai muuta omaa kertomustaan.

Toisaalta syyttäjä vaatii (ainakin omien sanojensa mukaan) rangaistuksen koventamista, mutta kun mediaanituomio törkeästä pahoinpitelystä on 1 vuosi ja 6 kuukautta, niin eipä tuon kahdesta vuodesta ainakaan kovempaan suuntaan pitäisi muuttua, koska syyttäjän tulisi silloin kyetä näyttämään, että käräjäoikeus on tulkinnut lakia väärin (oikeuskysymys).

Torniainen odottaa hovioikeuden ratkaisua vapaalta jalalta, vaikka olisi voitu passittaa linnaan saman tien, kun kakkua tuli tuo kaksi vuotta. Itse olisin laittanut kundin sisälle, koska tämä on selvästi vaarallinen ympäristölleen, ja olisi siis ainakin jonkin aikaa ollut poissa pahanteosta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor ja kiitos lisäyksestäsi. Syyttäjän kohdalla voi todeta, että politiikka oli hänen timinnassaan mukana. Oltiinhan tuosta narkinräpäleestä tehty jonkunlainen suvaitsevaisten marttyyri. Joka meni sitten hieman reisille kun kävi ilmi, että tosiasiassa jätkä oli narkannut itsensä hengiltä. Mietin vaan tuota syyttäjän vaatimaa ”rasistista rikosta”. Miten syyttäjä voi vaatia tuomion pohjaksi jotain, jota ei ole edes laissa?

Castor kirjoitti...

Jep, syyttäjä perusteli sitä sillä, että rikoksen uhri oli "anti-rasisti"...eipä ole sellaista Suomen lainsäädännössä ja siihenkin tuli käräjäoikeudelta hyvät perustelut. Ihmeellistä touhua syyttäjän taholta, johon tietysti vaikuttivat hysteerikkojen lehti-ym. kirjoittelut. Enemmän tuo uhri sai palstatilaa kuin rekalla Berliinissä murhatut lapset. Ei sitä Berliinin videota edelleen ja jatkuvasti pyöritellä, vaikka sen kohdalla pitäisi juuri niin tehdä. Eikä yhtään marssia tai mielenosoitusta ole järjestetty "nyt riittää" -hengessä. Jostain syystä. Mutta pelolle ei saa antaa valtaa! Hyvää Uutta Vuotta!

QroquiusKad kirjoitti...

Edesmennyt syyttäjälegenda Ritva Santavuori kertoi muistelmateoksessaan (joita on useampia, taisi olla "Rouva syyttäjä ja mafian lait") tapauksesta, jossa Leo Mellerin Patmos-säätiölle yritettiin saada syytettä ja tuomiota Raamattujen viemisestä Neuvostoliittoon. Santavuori otti yhteyttä tutkinnanjohtajaan kysyen perusteita järjettömän oloiseen toimintaan. Tutkinnanjohtaja ei ollenkaan ymmärtänyt mikä tässä muka olisi älytöntä, Neuvostoliiton rikoslaissahan oli selvin sanoin kielletty uskonnollisen propagandan maahantuonti?

Santavuori ojensi tutkinnanjohtajaa, että Suomessa sovelletaan Suomen rikoslakia, joka ei kiellä viemästä Raamattuja mihinkään Tutkinnanjohtaja raivostui karjuen: "Sehän on saatanha sama asia, ei voi tuoda ellei ole ensin jostain viety!" Hän lisäsi samanlaisesta asiasta langetetun Suomessa jo aiemmin tuomion. Santavuori tiesi tapauksen ja muistutti sen olleen väärä tuomio: ei perustunut lakiin, siitä oli jo valitettu hoviin ja se kaatuisi siellä. Hän jatkoi evästäen tutkinnanjohtajaa ottamaan kohteeksi Patmos-säätiön finanssit, jotka Santavuoren havaintojen mukaan oli laiminlyöty siinä määrin, että niistä saisi varmasti tuomion.

Minulla ei ole ko. kirjaa hyllyssäni, en voi tarkistaa miten asia päättyi mutta muistelen tutkinnanjohtajan viitanneen kintaalla Santavuorelle ja jatkaneen materiaalin keräämistä syytteeseen, joka ei perustunut Suomen lakiin ja joka sittemmin kuivui samasta syystä kokoon. Torniaisen syyte puolestaan olisi varmaan mennyt läpi vaikka syyttäjällä ei olisi ollut mittän näyttöä, olihan uhrina ollut rasistista kiihotusta vastustanut henkilö.

Jos Jussi Halla-aho murhataan ensi vuonna, tekijään todennäköisesti sovelletaan Lex Karttusta, joka ei siis ole laki, mutta onhan Suomessa perinteitä myös taannehtivasta lainsäädännöstä, kun tulee tarve tuomita syyllisiä. Jos rasistista kiihotusta vastustavan henkilön vahingoittaminen tapahtuu raskauttavien asianhaarojen vallitessa, täytyyhän sen silloin toimia toisinkinpäin ja murhatun Halla-ahon perikunnalle langetetaan tuomio rasistisesta kiihottamisesta, joka oli asettanut tekijän rasisminvastustukselliseen hätätilaan tai jotain vastaavaa?

En enää jaksa uskoa, että uudesta vuodesta tulee yhtään parempaa kuin kohta päättyvästäkään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Castorille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Castor: Herää kysymys, että vaikuttaako media syyttäjäviranomaisten päätöksiin. Tämän ”marttyyrin” muistoksihan järjestettiin ihan pirunmoiset festivaalit. Tosin vastapuolelle ne festivaalit ja bileet ovatkin se ykkösasia. Päästään osallistumaan ja ennen kaikkea pitämään hauskaa.

Qroquius Kad: Käsittääkseni Santavuori kyllä elää vielä. Tuosta Raamattuhommasta en ole perillä mutta muutenhan nainen on vaikuttanut kovasti asialliselta. Nythän hän on jo vetäytynyt julkisuudesta ja aikanaanhan hänet dumpattiin niistä Jälkiviisaista kun hän ei puhunut epistolan mukaista juttua.

Toivotaan nyt kumminkin, että Jussi saa olla rauhassa. Sinänsä muistelen, että syyttäjäviranomaiset ovat jättäneet nostamatta juttuja persuihin kohdistuneista väkivaltafantasioista sillä perusteella että kyseessä oli vain ”voimakas mielenilmaisu”.

Ei mulla itsellänikään ole alkavasta vuodesta kovin suuria odotuksia.

QroquiusKad kirjoitti...

Santavuori on todellakin elävien kirjoissa, ja silti minulla on ollut aivan selkeä mielikuva hänen kuolemastaan jokin aika televisiosta karkottamisen jälkeen! Eihän hän ole julkisuudessa juurikaan sen jälkeen ollut, mutta silti! Tällaiset ovat pelottavia hetkiä, kun tuntuu että todellisuudentaju horjahtaa.

Krypta kirjoitti...

Kiitos jälleen kerran hienosta uutisoinnista sekä Reijon hienosta piirroksesta. Tähän voidaan ainoastaan lausua norjalainen yleissana Akkuraat (Pahkasika 1/89).

Täten toivotan Hyvää Uutta Vuotta sinulle Ykä ja perheellesi sekä lukijoillesi.

Anonyymi kirjoitti...

Runsaat kiitokset Yrjölle moniaista mainioista kirjoituksista - ja vilpitön toive siitä että uusia kirjoituksia syntyy luettavaksi!
Ykän ja muiden blogosfäärin "pimeän puolen" kirjoittajien postaukset ovat meille tavallisille kaduntallaajille, joihin jostain syystä monikulttuurisuus-zombievirus ole purrut, äärimmäisen tärkeitä henkireikiä ja valavat uskoa siihen että itse ei ole se ainukainen normaalitolkkuiseksi jäänyt piruparka tässä mielipuoliseksi muuttuneessa maassa ja maailmassa.
Toivotan Yrjölle ja muulle respan väelle sekä muille kirjoittajille & lukijoille hyvää vaihtuvaa vuotta - vaikka toiveet tulevan vuoden "hyvyydestä" jäävätkin lähinnä teoreettiselle tasolle... satavuotisjuhlavuodessa voi olla aikalailla kestettävää.

...Jaa, nyt on sitten näemmä sitten ensimmäinen autoisku suoritettu Siilitien metroasemalla - tosin ketään ei saatu hengiltä... hyvää uutta vuotta vaan Tsadi!

T. Riku Raunioilla

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Kryptalle ja Rikulle Raunioilla & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Eikös tuommoista muistiharhaa kutsuta nimellä ”Mandela-efekti”?

Krypta: Lämmin kiitos ja hyvää uutta vuotta sinnekin päin.

Riku: Ja kiitos sinullekin. Tietyssä mielessä tämän blogin mieltää velvollisuutena, sillä eihän meille toisinajattelijoille liikaa kohtauspaikkoja ole. Edes näitä virtuaalisia. Kun Suomen satavuotisjuhlan yksi vetäjistä on eräs Paleface niin siitä voi kyllä päätellä mitä on odotettavissa…

Se Siilitien juttu näyttää ainakin tällä hetkellä olevan onnettomuus.

QroquiusKad kirjoitti...

Koska muistini näyttää toimivan vähän puutteellisesti, ei ole yllättävää etten muista olenko ennen törmännyt termiin "Mandela-efekti"; nyt ainakin olen. Siitähän tässä näköjään oli kysymys ihan oppikirjan mukaisesti. Ollaan sittenkin vielä todellisuudessa kiinni!

Joskus tosin tuntuu kerettiläiseltä myös fysiikan laki, jonka mukaan Maan painovoima on vakio; se kun aivan selvästi aika ajoin tuntuu lisääntyvän. Koska fyysikot ovat perustellusti eri mieltä, on niinä hetkinä vain yritettävä ponnistella sitä lisääntyvän painovoiman tunnetta vastaan. Minun ja kaikkien muidenkin, jotka samaa tunnetta kenties mahdollisesti syystä toisestakin niitä epäilemättä tuntea saattavat.

Koska tänään ja huomennakin, kuten ensi vuonna tähän aikaan, maassamme on tahoja jotka pyrkivät ilmeisen vakavissaan selittämään painovoiman todellakin lisääntyvän, sen olevan luonnollinen tosiasia eikä sille voi mitään, vaikka luonnontieteilijät muuta väittäisivätkin.

Ehkä näissä olosuhteissa paras uuden vuoden toivotus lienee toive saada tavata taas näissä merkeissä ensi vuonna samaan aikaan? Status quo ante bellum, ettei sentään huonompaan olisi vuoden mittaan menty? Edes jotain optimismia tilanteeseen...

Anonyymi kirjoitti...

Minulle luettiin loistava turpatapettiteksti. Kyseinen viisauskokoelma oli laitettu näkymään koko maailmalle. Pummasin tekstin osoitteen. Se on tässä...

https://www.facebook.com/miika.toivonen1/posts/10153878253309450


Ja itse teksti kopioituna:


Erään yliopiston taloustieteen professori totesi taannoin, ettei ollut koskaan reputtanut yhtään opiskelijaa, mutta sitten reputtikin kokonaisen vuosikurssin kerralla. Kyseinen vuosikurssi oli inttänyt, että sosialismi toimii ja siinä kukaan ei olisi köyhä eikä kukaan rikas, vaan tasa-arvo vallitsisi.

Professori sanoi siihen opiskelijoille: "OK, kokeilkaamme sosialismia tällä vuosikurssilla. Kaikista arvosanoista lasketaan keskiarvo ja jokainen saa saman arvosanan, jolloin kukaan ei saa hylättyä ja kukaan ei saa vitosta."

Ensimmäisen välitentin jälkeen arvosanoista todellakin laskettiin keskiarvo ja jokainen sai nelosen. Opiskelijat, jotka olivat päntänneet kovasti, olivat tuohtuneita, kun taas vähän lukeneet opiskelijat olivat iloisia. Toisen välitentin lähestyessä ensimmäiseen vähän lukeneet opiskelijat pänttäsivät vielä vähemmän ja paljon päntänneetkin halusivat päästä vähällä, joten hekin lukivat vähemmän.

Toisen välitentin keskiarvo olikin vain kakkonen, eikä kukaan ollut enää iloinen!

Sama meno jatkui ja kolmannesta välitentistä jaettiinkin jo kaikille hylätyt arvosanat.

Tenttien jatkuessa arvosanat eivät enää parantuneet, mutta kinastelu, syyttely ja nimittely sen sijaan lisääntyivät ja johtivat yleiseen pahaan mieleen ja kenenkään haluttomuuteen opiskella muiden hyväksi.

Suureksi yllätyksekseen opiskelijat saivat kaikki vuosikurssista hylätyn ja professori kertoi, että myös sosialismi epäonnistuu aina lopulta, koska silloin kun palkinto on suuri, onnistumiseen vaadittava työmäärä on myös suuri, mutta kun valtio ottaa palkinnon pois, niin kukaan ei enää yritä tai edes halua onnistua.
Asia ei voisi olla yksinkertaisempi.

Tarinaan liittyy viisi opetusta:
1. Köyhiä ei voi rikastuttaa köyhdyttämällä rikkaat lainsäädännöllä.
2. Mitä yhdelle annetaan ilman työntekoa, sen on jonkun muun täytynyt työllä tehdä.
3. Valtio ei voi antaa kenellekään mitään, mitä se ei ensin ottanut pois joltain toiselta.
4. Varallisuutta ei voi monistaa jakamalla sitä.
5. Kun puolet ihmisistä ajattelee, ettei heidän tarvitse tehdä töitä toisen puolen huolehtiessa heistä ja kun toinen puoli ajattelee, ettei heidän kannata tehdä töitä, koska joku muu saa siitä hyödyn, niin se on minkä tahansa kansakunnan lopun alku.

Näillä sanoilla hyvää uutta vuotta kaikille!

Anonyymi kirjoitti...

Näin vuoden vaihtumisen lähellä, Paul Joseph Watsonilta asiallinen mielipide vuoden 2016 vaihtumiseen. Eniten meikäläistä ovat naurattaneet/huvittaneet ne naiset Kalifornian osavaltiossa, jotka ovat tosiaankin kieltäytyneet sekstailemasta kun Donald Trump valittiin pressaksi.

Kas siinä hyvä syy päänsäryn sijaan! [sarkasmivaroitus] Pitäisiköhän arvon daamien hyväksi mennä keittiöön ja tehdä heille voileipiä? Niin juu ja se Tähtien Sota tähtönen Carrie Fisher poistui keskuudestamme, näyttävän näköinen nainen mutta hänellä taisi olla liikaa niitä päihdeongelmia. Sääli ajatellen kaunista naista.

Itänaapurista sen verran että suht'koht jäätäviä peliliikkeitä Putinilta, jenkit karkoittavat mm. venäläisiä diplomaatteja mutta Venäjä ei, ja plus muu tuohon päälle. Obama onkin jo kohta menneen talven lumia, ja tiedä häntä vaikka Trump tekisi "diilin" Vladimirin kanssa, mikä se sitten lieneekään onkin toinen juttunsa?

Mutta jos sillä saadaan jonkunlainen rauha aikaiseksi ja USA:n vs. Venäjän välejä lämpimämmäksi, niin hyvä juttu.

- Soomepois Eestist -

Becker kirjoitti...

Pitää pitää seuraa vieraille, joten lyhyesti:

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

t.Becker

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Anolle, Soomepoisille Eestist ja Beckerille & kiitos kommenteistanne sekä oikein mukavaa vuodenvaihdetta.

Qroquius Kad: Siitä Mandela-efektistä on kerrottu melko hyvin tuossa:

https://www.youtube.com/watch?v=lnSMKwAROP0

Tuo tietysti kannattaa ottaa ihan scifinä. Meikäläisen sängyssä painovoima on todistetusti joskus 2 g, ja aina silloin kun tarttee lähteä töihin. Mutta Kanadassa näyttää olevan alue, jossa painovoima on hieman pienempi. Liekö totta?

http://science.howstuffworks.com/environmental/earth/geophysics/missing-gravity.htm

Toivon kovasti, että tapaamme näissä merkeissä myös 31.12.2017.

Ano: Tuo oli kyllä erinomainen kirjoitus. Ja hyvää uutta vuotta sinullekin.

Soomepois: Toi Watsonin jätkä puhui kyllä kerta kaikkiaan järkeä. 2016 ei ollut worst year ever. Not even near. Jään seuraamaan, mitä USA:n ja Venäjän välillä tapahtuu. Tuskin se tästä huonommaksi menee ja tulee muistaa, että molemmat ovat ydinasevaltioita. Naton suhteen olen edelleenkin ottiatuota mutta esitän edelleenkin sen aiheellisen kysymyksen että kuinka paljon meille sieltä tulisi avuksi sitä raskasta rautaa ja miehiä? Vai onko apuna vain ne neljä kirjainta? Joita voi verrata niihin kuuluisiin paavin divisiooniin.

Becker: Kiitos, sitä samaa sinullekin ja toivottavasti jaksat kommentoida myös tulevana vuonna.

Anonyymi kirjoitti...

Nonniin, vuosi 2017 alkoi sitten suht'koht räjähtävästi, näin Turkissa, onhan tässä vielä päiviä jäljellä, että mitähän kaikkea sitä voikaan tapahtua?

Jää nähtäväksi ovatko tekijät ISIS-klubilaisia, kurdeja vai Erdoganin vastustajia, kas kun ei venäläisiä? Niissä erotettujen kenraalien, amiraalien, tuomareiden ja poliisi-setien joukossa lienee paljon katkeria henkilöitä, jotka ovat enemmän kuin valmiina tekemään pahojansa Turkin nyky-hallintoa vastaan.

Taisi tuohon loppua Turkin EU-ehdokkuus? Tosin, maa tulee tuskin koskaan läpäisemään EU-kriteereitä ja mahdollista on sekin että toi EU kuukahtaa jossain vaiheessa omaan mahdottomuuteensa, ennen kuin Turkki edes täyttää niitä ehtoja.

OT: katselin tuossa yönä muutamana nuorten leijonien otteita Montrealissa ja tuli turpiin Tanskalta. Potkupallossa tämä ei olisi mikään ihme, mutta että kiakossa? Eihän sitä voinut kuin naureskella partaansa kun juutit menivät 3-0 johtoon. Viime vuoden MM-mestarista karsintasarjaan, tämähän on loistava suoritus!

OT2: väliin hiukan huumoria. Eräälle saksalaiselle kaverille näytin Tubesta tätä Kummeli kultakuume pätkää ja hän oppi sitten sanan "j*malauta!", loistava näyttelijäsuoritus Aake Kallialta erittäin kyllästyneenä & stressaantuneena elintarviketehtaan johtajana. Voisiko nykyleffessa muuten enää sanoa sanaa "korealainen n**keri"?

Se kaveri nauroi aivan sairaasti tällekin ilmaisulle, ja varsinkin noille leffan roolihahmoille joiden nimet oli osuvasti napattu saksalaisista jalkapalloilijoista ja natseista. "Göringeillä Hermann puhelimessa" (Vesa Vierikko) ja sitten se kaveri tukehtuu omaan kravattiinsa kun se jää mankeliin jumiin. Jukka Puotila Peter Northina (täähän on se kuuluisa aikuisviihdenäyttelijä eli tuttavallisemmin Pohjosen Pete), Vesa-Matti Loiri ja Heikki Hela "niinä miehinä" jne. Tuosta elokuvasta muuten mielensäpahoittajat ym. kukkahattutädit ja -sedät löytäisivät todella paljon nillittämistä...

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepois. ISISiltähän tuo isku vaikuttaa. Se on sinänsä epätavallista että iskun tekijä otti ritolat. Mutta minä vaan luulen, että kyllä sitä Turkkia yritetään ajaa EU:hun kuin käärmettä pyssyyn. Katsos islamhan on ihan vaan semmonen maltillinen uskonto ja kun se sellainen on, niin maltillinenhan Turkkikin on. Tässä asiassa ei puhuta faktoista vaan utopiasta

OT1: Kai se vaan on niin, että urheilussa joskus menee perseelleen. Niinhän se on mennyt muillakin. Niitä ei vaan oikein muista, kun omat pettymykset ovat etualalla. Toivotaan että pojat nyt sentään selvittävät ne putoamispelit. Tanskahan on muuten pelannut aivan loistavat kisat.

OT2: Kallialan sanoma ”tehdään jatkossa niin, että pysytte lastauslaiturilla, poltatte tupakkaa ja puhutte paskaa ettekä millään lailla osallistu työhön” olisi erittäin hyvä toimintaohje hyvin monelle julkishallinnon johtohenkilölle.

Tom Kärnä kirjoitti...

Kävin juuri Varustelekassa. Ostin sieltä mm. kolme stout/porter-tyyppistä olutta. Sääntö-Suomen vuoksi ne ovat kaikki maitokauppavahvuisia. Silti sanon, että onneksi minun ei tarvitse juoda Lohdutusviinaa. On jo tarpeeksi paha asia, että eräs tuttu entinen toimittaja oli luvannut lahjoittaa minulle pullon pirtua.

...Ja julkaistuihan tämäkin blogimerkintä Yrjöltä!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tom. Julkaisinpa hyvinkin. Reijo Koiraan suostumuksella ja tuella.