perjantai 2. helmikuuta 2018

OSAKAN MYYNTITYKIT

Osaka, Japani, elokuussa 2017


Maailman kehittyneimpiä seksirobotteja valmistavan Biirutoshootsuu Ga Koppunikonderu-yhtiön markkinointiosastolla tehtiin pitkää päivää ja osaston kokoushuoneeseen oli kokoontunut neljä yhtiön parasta markkinointimiestä. Paikalla olivat osaston päällikkö Takakumi Kawabata sekä kolme markkinoinnin huippuammattilaista eli Hajosiko Monosi, Katosiko Näkösi sekä Joka Kutihuti. Kawabata avasi kokouksen:

- Niin kuin tiedätte, on yhtiömme onnistunut kehittämään seksirobotin joka vastaa ihmisnaarasta likimain kaikissa sen toiminnoissaan. Pois lukien sen, että se puhuu paljon vähemmän mutta sitä ei oikeastaan voi pitää varsinaisena vikana. Mutta yhtiön pääjohtaja Jokohama Humahuta haluaa tietynlaisen varmistuksen markkinointiosastolta ennen tuotannon laajaa aloitusta.

- Minkälaisen varmistuksen? Tuotehan on niin priimaa kuin olla voi.

- No ei oikeastaan varmistusta, ehkä esitin asiani hieman epäselvästi. Humahuta haluaa, että kehitämme sellaisen mainoskampanjan, iskulauseen, jotakin, joka saa tavallisen miehen ajattelemaan että kannattaa hankkia mieluummin seksirobotti kuin alkaa vongata ihan oikeaa lihallista naista. Humahuta on älykäs mies – ei kai hän muuten tämän yhtiön pääjohtaja olisikaan – ja ymmärtää että seksitouhut ovat yhtä lailla korvien kuin jalkojen välissä. Miehilläkin. Tunne siitä, että on naisen haluama ja sen aikaan saama innostus on geeneissä. Ja jollain tavoin meidän täytyisi pystyä se tunne kesyttämään ja saada mahdollisimman moni mies ajattelemaan että korvike onkin alkuperäistä parempi. Jolloin siihen kannattaa sijoittaa ne rahat, jotka tähän mennessä on sijoittanut niihin iltoihin joitten lopuksi ei käy flaksi. Tästä on kysymys. Ja ymmärrän Humahutan huolen. Projektiin on sijoitettu valtavasti rahaa.

Hajosiko Monosi tuumasi tähän:

- Tehtävä on vaikea. Miehelle on lähes mahdotonta se, että hän menettäisi mielenkiintonsa oikeisiin naisiin. Johtuu niistä hormoneista ja feromoneista vai mitä japaninkielellä lausuttuja perkeleitä ne oikein olivatkaan. Ne vaan vaikuttavat. Pudottavat mieheltä älyn vetskarin taakse. Ei niitä oikein poiskaan saa noiduttua.

Katosiko Näkösi komppasi:

- Tuo on totta. Eikö johtaja Humahutalle riittäisi perinteinen mainoskampanja? Paljon mainosaikaa, paljon toistoa, paljon positiivisia mielikuvia. Luodaan uutta, vaihtoehtoista tarvetta eikä edes yritetä poistaa entistä. Joka on kuitenkin joka häiskällä selkäytimessä. Kehitettäisiin kalliita ja hyvin editoituja mainoksia joissa vakuutetaan että seksirobotti on jotenkin tyylikkäämpää ja miehekkäämpää kuin vanhanaikainen pornari kourassa lapaseen läiskiminen.

Takakumi Kawabata pudisti päätään:

- Se ei riitä. Johtaja Humahuta sanoi nimenomaan että on luotava aito tarve tuotteellemme. Saada aikaan mielikuva siitä, että se on paras vaihtoehto. Ei toiseksi paras eikä korvike parhaalle.

Hajosiko Monosi raapi päätään:

- No jo heitti johtaja pahan pallon. Vaikka sen takiahan hän meille niin hyvin maksaa. Mutta minä olen vähän neuvoton. Kyllähän meistä jokainen tietää että sen aidon toosan kanssa pelaa kuitenkin mieluummin kuin sen high tech-korvikkeen kanssa.

Markkinointiryhmän jäsen Joka Kutihuti oli ollut tähän asti hiljaa, mutta nyt hän otti puheenvuoron:

- Te lähdette pojat nyt hieman väärästä näkövinkkelistä. Te mietitte vain sitä, kuinka voitaisiin luoda positiivisia mielikuvia omasta tuotteestamme. Sen sijaan meidän pitäisi miettiä, kuinka luoda negatiivisia mielikuvia kilpailevasta tuotteesta.

- Meinaat siis tällä kilpailevalla tuotteella naisia ja ihan livetuheroa? Mutta emmehän me pysty herättämään siitä negatiivisia mielikuvia vaikka kuinka markkinoinnin ammattilaisia olemmekin.

- Emme me. Mutta naiset itse pystyvät.

- Mitä tarkoitat?

- Ei tarvita muuta kuin naisille suunnattu ja mukamas spontaani joukkoliike joka muuttuu sitten nopeasti joukkohysteriaksi. Kun ottaa huomioon naiset, ja ennen kaikkea äänensä mediassa hyvin kuuluviin saavat tiedostavat naiset niin se ei ole edes kovin vaikeaa. Ja kun tämä feministinen joukkohysteria lähtee sitten totaalisesti lapasesta, niin aina useampi mies alkaa tuntea aitoa vastenmielisyyttä kilpailevaan tuotteeseen tai ainakin sen ympärillä olevaan kilpailevan tuotteen elossapitojärjestelmään ja alkaa myös ajatella että pitäkää toosanne ja sen myötä ostaa itselleen Biirutoshootsuu Ga Koppunikonderu-yhtiön tuotteita.

- Mutta mikä tuo joukkohysteria sitten olisi?

- Minä olen pojat jo suunnitellut sen. Katsokaas tätä:


Kawabata, Monosi ja Näkösi tutustuivat Kutihutin aineistoon. Sitten he katsoivat Kutihutia, sitten toisiaan ja jälleen Kutihutia ja huusivat ääneen:

- No jumalauta! Johtaja on pyydettävä heti tänne!

Viisitoista minuuttia myöhemmin yhtiön johtaja Jokohama Humahuta saapui markkinointiryhmän kokoustiloihin mukanaan avustajansa Repesikö Hanurisi. Hän tutustui Kutihutin suunnitelmaan. Kokoustiloissa vallitsi haudanhiljaisuus. Aikansa materiaaliin tutustuttuaan hän kohotti katseensa, katsoi markkinointiryhmää ja hymyili:

- Hai. Tämä #metoo-projekti laitetaan välittömästi käyntiin.

Sitten hän käänsi katseensa avustajaansa:

- Pistäpäs Hanurisi soittaen firman hallintoon ja sano, että alkavat välittömästi palkata uusia työntekijöitä. Firma aloittaa tuotantonsa täydellä volyymilla ja siirtyy saman tien kolmeen vuoroon…

44 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei Perskeles minkä pistit:) Me too kanssa.
Ja ainahan tuo nyrkkikyllikin voittaa, mennen tullen ja palatessa.
Arvelee Huru-ukko

Joppos123 kirjoitti...

MEETOO kampanjan tiimoilta jokainen sekundajulkkis kaivaa vaikka 100 vuoden takaisen viipyvän katseen iltapäivälehtien lööppeihin, saavat "karmealle kokemukselleen" vartin julkisuuden ja kanssasisariensa hyväksyvän nyökkäyksen. Jos vonkaat valkoisena sikaa syövänä heteromiehenä vanhaan malliin tanssin pyörteissä "anna pimpsaa, mä teidän, että sulla on" niin alkaa saatanallinen älämölö metooo. Jos samaan aikaan etnisesti edistyksellinen raahaa puskaan ja raiskaa, vetelee vielä ohi mennen huolella turpaan ( yli 50% Helsingin raiskauksista viime vuonna etnojen tekemiä) niin samat meetootammat pitävät sitä uhrin omana syynä ja etnon osalta laajempana käsityksenä seksuaalisuudesta.
Eihän nykyään saatana uskalla edes katsoa mimmiä silmiin, ettei vaan ole liian viipyvä katse.
Jos alettaisiin raijaamaan tolkun mimmejä maahan oikein tosissaan vaikkapa Kaakkois-Aasiasta niin ensimmäisenä hanttiin laittavat nämä meetoofemakot, pimpsan arvo nääs kiristysvälineenä laskisi roimasti ja sitä kautta myös valta.
Sama tulisi koskemaan myös näitä esistyksellisiä seksinukkeja. Kun metoot huomaisivat, että eipäs ne nauriinjärsijät enään vonkaa ollenkaan ja etnisten leluna olosta tulee useimmiten fjontan lisäksi nenä kipeäksi niin aivan varmasti moisten nukkerakastajattarien myynti loppuisi kuin seinään.
Jos ei muuta niin femakot keksisivät niille ihmisoikeudet ja taas alkaisi saatanallinen meetoorääkyminen.
Tänään oli aviisissa, että lontoolaisessa taidemuseossa on poistettu nymfejä esittävä taulu naisia loukkaavana ( meevituntoo).
Erilaisissa muinaissymbooleissa ollaan menty samaan. Norjalaisten urheilijoiden villapaidat ovat saaneet puolestaloukkaatujat haukkomaan happea kun muinaisen thyrjumalan symboli on siihen uskallettu laittaa. Sattumoisin samaa symboolia käyttää muutama kriminaali.
Hakaristin kimppuun on jo käyty useati ja siitä saa tuomion mm Saksassa.
Nyt pöyristyjien pitäisi koota iskujoukot Kaakkois-Aasian temppeleihin riisumaan kaikki svastikat sieltä pois.
Kaunkohan olisivat elossa?
Voisivat aloittaa vaikkapa Honkkarin Lantaun saaren istuvasta Budhasta. Äijä julkee istua vuorenpäällä ainakin 2 metrinen natsisymbooli keskellä otsaa. Eikun piikkauspora messiin ja nakuttelemaan irti moista irstautta. Samaa voisi kokeilla Bangkokissa Wat Bo temppelissä, siellä olisi useita satoja natsisymboleita tuhottavaksi.
Piikkaajille tulisi noutaja kuoleman muodossa alta vartin, se on varmaa. Paikalliset listisi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja joppos 123:lle & kiitos kommenteistanne. Noin yleensä minua etoo kaikenlainen hysteria ja tää metoo-touhu on ylittänyt sen rajan. Veikkaanpa, että pian keksitään termi ”mielivalokuva”. Eli jotenkin niin että ”Esko katteli tissejäni puolitoista sekuntia ja otti niistä mielivalokuvan ja nyt se voi muistissaan katsella niitä vaikka ympäri vuorokauden. Vaadin rangaistusta eikä ihan pieni semmonen riitäkään”.

Joppos123 kirjoitti...

Äkkiähän vaikkapa Teosto keksisi tuosta mielivalokuvasta oivan rahastuskeinon. Jos tiiraat niitä utareita vaikkapa ohimennen nanosekunnin niin maksat siitä valokuvasta loppuikäsi tekijänoikeusmaksuja "uhrille". Laskukaavanhan mahdolliselle mielivalokuvan katselukerroille voisi joku yliopiston päivystävä feministi laskea näppärästi väitteestä jonka mukaan mies fundeeraa seksiä likimain joka 10 sekunnin välein tai jotain sinnepäin.

Anonyymi kirjoitti...

Hmm..ehkäpä markkinoitistrategiaryhmän maanosamarkkinoinnin erityisasiantuntija Taido Takavitu Nai, saattaisi kumminkin huomauttaa, että tämä strategia toimii vain ns. länsimaiden markkinoilla, siis Pohjois-Amerikassa ja läntisen Euroopan maissa sekä Australiassa, ehkä Uudessa-Seelannissa. Kotimarkkinoilla, kuten myös Itä-Euroopassa tai Kiinassa naisia on vaikeampi saada tähän mukaan. Puhumattakaan sitten ns. kehittyvien markkinoiden maksukykyisten asiakkaiden suosiosta kilpailevista naisista.

Esimerkiksi hassusti nimetyn "Lähi-idän" - sehän on Osakasta ihan helvetin kaukana - maksukykyiset asiakkaat on saatava kiinnostumaan tuotteesta ihan tuotteen omia ominaisuuksia kultuuriin räätälöimällä. Markkinoihin kuitenkin kannattaa satsata, sillä sieltä on odotettavissa huomattavia voittoja: ökyrikkaita sheikinpoikia on suht. vähän, mutta heille sitten voisikin myydä koko haaremillisen vaihtelevin erikoisominaisuuksin varustettuja premium-malleja premiumhintaan.

Mutta tämä läntisten markkinoiden operaatio avaa myös uusia mahdollisuuksia: kun kohderyhmän markkina on vallattu, luotaantyöntäviksi muuttuneissa kilpailevien palvelujen tarjoajissa aukeaa aivan uusi markkina: he tulevat myös tarvitsemaan tarpeisiinsa sopivia tuotteita: joko tätä femiinityyppisiä, tai sitten nöyrästi käyttäytyviä maskuliinisia malleja.

Terv. Achtung

Kissamies kirjoitti...

No kyllä Japanissakin on nykyään näitä "kasvissyöjämiehiä", joita ei lihalliset suhteet kiinnosta, ja jotkut paikalliset ovat väittäneet yhdeksi syyksi sitä, että naiset ovat sielläkin tulleet feminismin myötä liian hankaliksi. Varmaan MGTOW-porukalle kelpaisi robottitoosa.

Tietenkään feministit eivät ole noin yleensä ottaen innostuneet seksiroboteista. iPhonen Sirillekin törkeyksiä puhuminen on kuulemma kauheaa naisvihaa ja puolustuskyvyttömän hyväksikäyttöä.

Tuumailija kirjoitti...

BGK:n Suomen haaraosaston markkinatutkimusjohtaja Tuu-Mai Li-Ya (nimestä päätellen kiinalainen?) ilmoittaa, että kyrpiintyminen on käynnissä hyvää vauhtia nuorten miesten keskuudessa. Suomessa voisi olla kysyntää seuraaville lisäominaisuuksille:

-kehuu peniksen kokoa
-keinovagina menisi lukkoon jos vieras mies koettaisi hässiä
-antaisi suuhoitoa ja kakkosta aina pyydettäessä
-vaihtaa talvirenkaat

Taidan ruveta kasvattamaan japaninkielen taitoani. Haistan seksinuken jalkovälissä markkinaraon.

Juha R kirjoitti...

Mainio kirjoitus taas kerran. Minulle tuli jo kauan sitten tästä metoo-hömpötyksestä mieleen, että sillä yritetään kääntää huomio pois näistä kulttuurin rikastajien kepposteluista. Ellei se nyt ole ihan ollut alkuperäinen tarkoitus koko puuhalla, niin ainakin tärähtäneistö on ottanut sen ilolla vastaan ja käyttää siihenkin tarkoitukseen.

Joppos123 kirjoitti...

Taitaa kuitenkin jaapaniassa miesten libidon viedä enemmänkin ympärillä vellova suoritusyhteiskunta ja sen mukanaan tuoma bushido perinteeseen nojaava työnarkomania. Jätkät kuohitaan molemmista päistä tokuttomalla työnteolla, ei siinä hirveesti 14 tunnin duunipäivän jälkeen tuhero maistu. Joinakin päivinä vielä pitää jaksaa vetää lärvät karaokebaarissa pomon kanssa. Seuraavana aamuna taas kisataan siitä kuka on ensimmäisenä sorvin ääressä.
Toki japanissa on jo kauan ollut robottilemmikit joten miksi ei siis komeroon laitettava tekovaimo.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle, Achtungille, Kissamiehelle, Tuumailijalle ja Juha R:lle & kiitos kommenteistanne.

joppos 123:

Viesti1: Joo, mutta todennäköisesti tekijänoikeuksia ei tässä tapauksessa voisi antaa Teostolle koska siellä on miestyöntekijöitäkin ja eihän se semmonen käy päinsä. Ehkä © luovutetaan jollekin ”Agressiiviset Äärifeministit ja Kaiken Kattava Sillinhaju” ry:lle.

Viesti2: En tunne tarpeeksi japanilaista yhteiskuntaa, että osaisin tarkemmin kommentoida. Jonkunlainen kuva mulla on, että Japanissakin on alettu arvostamaan sitä vapaa-aikaa hieman aikaisempaa enemmän.

Achtung: Niin no joo, nää mainiot markkinamiehet tietysti kehittivät tässä strategioita vain noihin nännistis-lellistisiin länsimaihin.

Kissamies: Ja siellä Japanissa on kai niitä nuoria jotka ovat linnoittautuneet huoneeseensa. En nyt muista sitä termiä. Feministit tietysti ärsyyntyvät kaikesta mahdollisesta mikä nakertaa tuherovaltaa.

Tuumailija: Kiitos tiedonannosta. Itse kun olen yli viisikymppinen mies niin otan nää asiat sinänsä jo huomattavasti rauhallisemmin.

Juha R: Totta. Suomalaisen miehen tissien tuijotus on kauhea asia josta täytyy nostaa meteli. Kulttuurinrikastajan raiskaus on taas asia, josta vaietaan. Sinänsä koko tuo metoo-hömpötys on mielestäni vain joukkohysteriaa. Sukua jollekin Dingon fanitukselle mutta astetta vanhempien naisten toimesta.

Lemminkäinen kirjoitti...

Huhujen mukaan tulevat seksijärjestön (-=WeToo) sisarukset Rakoko ja Vakoko Hajuko haastamaan Japanin oletetun miessukupuolen oikeuteen, koska miessukupuolioletetut eivät enää ota huomioon oletetun naissukupuolen seksuaalisia tarpeita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Lemminkäinen. Ehkä tämän myötä alkaa puutteessa olevien naisten #meneither-liike jonka tunnuslaulu on tietysti tämä:

Muita tyttöjä mulukutettaan
Minua ei milloinkaan
Kerran kun oikein yritettiin
Niin sisälle ei suatuna sillonkaan

Anonyymi kirjoitti...

oho, justiinsa lueskelin näistä #metoo jutuista ylilaudalta ja muualtakin, ja sitten vielä sattui tulemaan tämä sinun juttusi. Jännää.
#Metoo kampanja on mielestäni älytöntä uhriutumista, ja ymmärrän kyllä miksi joiltakin miehiltä menee hermot sen takia. Olen siis nainen.
Mutta juu, hyvä tarina taas kerran :)

Becker kirjoitti...

Tästähän aukee sellainen mielenkiintoinen kuvio että jos ajatellaan nörttiä joka hankkii elantonsa kotona PC:n ääressä, pizzalähetti tuo safkat kotiin, seksinukke hoitaa muut tarpeet ja juoksumatto kunnon ylläpidon. Häiskän ei tosiaan tarvitse pistää nokkaansa ovesta ulos muuta kuin todetakseen ettei ole yksin maailmassa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Kiitokset. Tämä #metoo on juurikin älytöntä uhriutumista. Telaketjufeministeille on annettu valta määritellä se, mikä on sopivaa.

Becker: Kieltämättä kyseinen nörtti elää omanlaisessaan paratiisissa ja voi tuumailla että paskaaks tässä.

Anonyymi kirjoitti...

Tällä mee tuulla syyllistetään kätevästi kantismiehet"vhm-miehet".Ja todella törkeät ahdistelut ja raiskaukset jäävät pimentoon.Olen itsekin sanonut "pannaanko menemään,meille vai teille(tämä yöelämässä,ei työaikana),katsonut naista yli 3 sekuntia ja jopa joskus koskettanut hartiasta, kun olemme nauraneet yhdessä hyvälle vitsille.Jos tämä on ahdistelua, niin olen syyllinen.Tällä jutulla peitetään jotain ja viisas tajuaa mitä.

Anonyymi kirjoitti...

Palataanpa vielä sinne Nousevan Auringon Maahan: Mulla on semmoinen kuva, että justiinkin japsifirmat ovat alkaneet askartelemaan tämän tuoteidean kanssa ihan kotimarkkinoitaan silmällä pitäen. Niitä lihan kyttäämisen väliin jättäviä nuorehkoja japsijamppoja kun on siellä vissiin ihan varteen otettavaksi kohderyhmäksi asti.

Siellähän on ihan omanlaisensa kulttuuri. Tavallaan sulkeutunut, kuitenkin tavallaan utelias kaikkea ulkomaista kohtaan. Jos sikäläiset selittävät nuorten miesten haluttomuuden syyksi feminismin sekä sen, että naiset ovat tulleet hankaliksi, se toki on heille täyttä totta. Ja löytynee sieltä joku telaketjufemakkokin.

Sikäläisittäin "feminsmiksi" käsitetty piirre saattaa kuitenkin yleisemmin merkitä sitä, että nuoret naiset ovat alkaneet itsekin haluta seksiltä jotakin muuta kuin pelkkää panopuun roolia. Ja kun se suoritusyhteiskunta ajaa miehet hoitamaan kaikki asiat: ruokailun, uutiset, viihteen, kuntoilun, harrastukset.. pikapalveluina, eikö se muka tähänkin elämän alueeseen vaikuta?

Kuvitelkaamme siis japanilainen työlleen omistautunut nörtti, nimeltään Elorata Hikijama. Hänelläkin on seksuaaliset tarpeensa, mutta siihen touhuun hänelle sopisi turhia märisemätön perinteisen kaavan mukainen japanitar Yoko Siesaitse. Yoko on kuitenkin ehtinyt varakkaamman tyypin morsiameksi, joten Elorata on ryhtynyt seurustelemaan modernimman tyyppisen naisen kanssa. Tämä tyttö, nimeltään Imutashiko Ilorako, saattaa toiveineen olla Hikijaman mielestä tosiaan hankala.

Olemme aiemminkin "Metoo"-aiheista kirjoitustasi päässeet lukemaan ja kommentoimaan, mutta kerrataas taas. Tämän aiheen ympärillä nähdyt avautumisethan jakautuvat nyt ainakin kahteen linjaan: yhtäältä on nämä entiset nuoret julkkisnaiset, jotka ovat päässeet asemaansa suostuttuaan portinvartijana olleen tuottajan, mogulin, ohjaajan tms. pomon seksuaaliseen ehdotukseen. Menettelyä ei ole varmaan lähes sataan vuoteen pidetty hyvien tapojen mukaisena, mutta aikuisen miehen on kuitenkin ainakin näihin asti ollut laillista ehdottaa tuollaistakin urallaan eteenpäin pyrkivälle nuorelle aikuiselle, myös naiselle. Että tuohon on suostunut, osoittaa paitsi prostituutin moraalia, myös sitä, että portinvartija ei ole pitänyt tapauksen ammatillisia avuja edistämisen arvoisena. Tapaukset ovat nyt yksipuolisten kertomusten varassa, jopa vuosikymmeniä väitetyn jälkeen. Vaikuttaa kuolleen hevosen potkimiselta.

Toinen linja ainakin tässä suomalaisessa avautumisketjussa ovat kertomukset koetuista raiskauksista. Kyseessä on jo satoja vuosia ollut rikoslain mukainen rikos. Suomessa tavataan kuitenkin epäillynkin oikeusturvaa suojata, joten pelkkä oman kokemuksen ilmoitus poliisille ei ole automaattisesti johtanut raiskaustuomioon. Näiden avautumisten nimellinen tarkoitus lienee, että "yhteiskunnastamme kitkettäisiin raiskauskulttuuri". No. Kaikissa yhteiskunnissa, joka elämänalueella, joukostamme löytyy aina rikollisia ja muuten vain kusipäitä. En kuitenkaan halua leimata esim. punaisia päin ajavien vuoksi kaikkia autoilijoita liikenteen vaarantajiksi.

Kulttuurimme on sikäli ainutlaatuinen, että naisten rauha seksuaaliselta ahdistelulta ja väkivallalta on jo satoja vuosia ollut tunnustettu asia. Asenteen läpäisevyydestä kertoo sekin, miten tuomitut rikolliset vankiloissa suhtautuvat seksuaalirikollisiin. Jos seksuaalisen itsemääräämisoikeuden periaatteeseen suhtautuu ihan oikean vakavasti, olisi syytä kiinnittää huomio siihen, että joukkoomme tulee jatkuvasti miehiä, joita 1)panettaa aikas lailla, mutta 2)yhteiskunta ei tätä tarvetta heille automaattisesti tyydytä, ja 3)joiden kulttuurissaan oppiman koodin mukaan peittämättömät ja miehistä saattajaa vailla olevat naiset ovat kunniattomia, ja siis vapaasti käytettävissä näiden tahdosta riippumatta.

Naisten autonomiaa puolustavien, muidenkin kuin meidän, olisikin pidettävä älämölöä esim. tällaisista sattumuksista:
http://www.dailymail.co.uk/news/article-5329777/Teen-hit-bottle-rejecting-man-groped-her.html

Terv. Achtung

KKi kirjoitti...

Olen ollut panevinani (heh) merkille, että ärhäkkäöimmät mevituntoo pissikset ovat enemmän tai vähemmän julkisuus tyrkkyjä.

Tiedä häntä sitten paljonko koko öyhötyksessä on kyse siitä, että plikka on antanut ymmärtää, muttei ymmärtänyt antaa.

Heh, ittellä kun nuarempana toi pimppapolitiikka oli sikäli selkeää, että jos kotimaassa ei tipu, niin viikolla sitten muilla mailla. Ajelin aikanaan aika paljon tuonne itäiseen puuhamaahan.

Pimuilta muuten menee maailmankuva solmuun kun kohtaavat ukon joka tuumaa, että "aivan sama, pidä se kusinen suolenpätkäsi"

Plikathan ovat perinteisesti tottuneet siihen, että kollit tekee mitä hyvänsä toosan toivossa.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Täytyy muistaa myös aktiivimalli monirikastajille. Seksirobotin kuteita ei saa pois kuin repimällä ja vetelemällä samalla miehekkäästi roboa turpaan. Nuken huokosista ja reiistä alkaa vuotaa verta, jolloin stondis varma. B-rappuun voi laittaa anus-make-upia hajulla (esim. lampaan papanaparfymoitu) tai ilman ennen rakastelua, antaa kivan värin tappiin. Koko aktin ajan roboneito huutaa hysteerisesti hokien välillä japaniksi suomea. Saatavissa myös suvakkirakenteisena, jopa valasmalli erikoistilauksesta saatavilla. Kestää hyvin kimppakkyditkin, puskasäädot vakiona. Suoralaskutus sopimuksen mukaan jarruttomasta kelasta.

Ukkeli kirjoitti...

Kiitoksia jälleen hyvästä tarinasta, varmaankin joku tuollaisia pohtii. MeToo on Amerikassa menossa väärään suuntaan, kun yhä enemmän paljastuu vassariroistoja, kuten Weinstein, Clinton ja kumppanit. Suomessa Lauri Törhönen on nyt otsikoissa, mutta eiköhän vassareitakin ole ollut mukana, Teatterikorkeakoulun opettajat ja muut vanhemmat sankarit ovat kenties ns syöneet kuormasta.

Merkillisen hiljaa ollaan homomiehistä. Kevin Spacey jäi kiinni, mutta on varmaan muitakin. Nuoret pojat vaan taitavat olla niitä vääriä uhreja, eivät kiinnosta ketään.

Anonyymi kirjoitti...

Mua niin etoo toi metoo!
Antaahan se tyttö jos se äitiinsä tulee, mutta asianmukaiset luvat pitää olla kunnossa.
Onkohan veteen laitettu jotain kun näitä nyt putkahtelee esiin 20 vuotta vanhoja juttuja. Vai yritetäänkö sittenkin luoda vastapaino sille tosiasialle että maahan saapunut vierasväki ei näitä asianmukaisia lupia paljon kysele. Ja se näkyy kyllä tilastoista.

T. Ymmi

Joppos123 kirjoitti...

Vaimo nauraa kun saan kilareita näistä metoo jutuista, ja välillä muistakin jutuista. Musta on kuulemma hyvää vauhtia tulossa vanha kiukkuinen ukko, hyvässä mielessä.
Onneksi maailmasta löytyy muitakin asioiden arvostelojoita ja sellaisia jotka näkevät syyt ilmiöiden takaa.
Aika paljon tulee nykyään mietittyä uutisten taustoja. Miksi jokin asia on olevinaan uutinen, kuka siitä hyötyy ja miksi uutinen on ylipäätänsä tehty.
Mulla on vanhastaan tiedustelutausta ja intin analyysikurssit joskus tullut käytyä.
Silti huomaan itsestäni, että aika tunteella tietyissä asioissa tulee mentyä, ei pätkääkään ammattilaisuutta.
Siihen se vaimo vissiin onkin viitannut kiukkuisuuden osalta.
Metoo kampanja on tavallaan yksi hybridisodankäynnin muoto.
Katsokaapa keitä on ympäri maailmaa kohteena. On siellä varmaan ihan oikeita sikoja mutta olen ihan varma, että vanhat kaunat saattavat tuhota myös sellaisten uran, jotka ovat syyttömiä.
Joku eukkohan sanoi, että ihan sama jos syyttömät kärsivät, kaikki miehet ovat sikoja.
Yritä tässä sitten.
Omassa duunissa monesti miettinyt mitä voi kahvipöydässä laukoa ja mitä ei. Mulla on siinä mielessä erivapauksia kuin nuoremmilla, että kaikki tietää mun taustat( ei ihan kaikkia, heh).
Silti pitää aikatavalla olla kieli keskellä suuta, varsinkin jos on siviilejä läsnä.
Kolleegoiden kanssa voin sanoa mitä haluan, jos on tarve niin mennään ulos jatkamaan keskustelua.
Olen kylmänsodan veteraani joka on tapellut siellä sun täällä siniristilippu hihassa, yksi keikka lienee vielä edessä.
Sen verran hyvä tarjous tuli, että pitää harkita. Vaimo sanoi ei, kaksi pojistani sanoi kyllä ja yksi ei.
Lopullinen päätös on yksin minun, nämä ovat aina helvetin vaikeita. Anteeksi vuodatus.

Joppos123 kirjoitti...

Jakoavaimesta kiraffiin. Meidän pienen kylän s-markettiin on tullut vartiat. Olen asunut täällä jo 11 vuotta ja moista ei ole ennen ollut. Kysyin kauppiaalta syytä moiseen niin sanoi, että läheisen etnisesti värittyneiden lapsukaisten ( kaikki ovat ihan aikuisten oikeasti vähintään 30v) tapana on lastata kärryt täyteen tavaraa ja eivät halua maksaa. On kuulemma rasismia pyytää rahaa ostoksista.
Onneksi ei ole minun kauppavuorolle lapsukaiset osuneet, mulla palaa hihat tuollaisesta röyhkeydestä ja sitten kenelläkään ei olisi enään kivaa.
Vanha jäärä, kuten vaimo sanoi, heh.

LW kirjoitti...

#MeToo on aika tyylipuhdas moraalipaniikki, tosin sillä erolla johonkin saatananpalvojien rituaalimurhiin, että siinä on taustalla todellinen ilmiö. Käsitys siitä, mikä on seksuaalista ahdistelua, on vain tietyissä piireissä laajentunut holtittomasti. Löysin varsin mielenkiintoisen brittitutkimuksen aiheesta:

https://yougov.co.uk/news/2017/11/01/sexual-harassment-how-genders-and-generations-see-/

Noin 30% 18-24 vuotiaista naisista on sitä mieltä, että silmäniskut ja kohteliaisuudet ulkonäöstä ovat aina tai yleensä seksuaalista ahdistelua. Naisilla on joskus hieman omituinen tapa odottaa miehiltä kykyä lukea heidän ajatuksiaan, mikä tietysti johtaa lähinnä turhautumiseen, koska emme me sellaiseen pysty. Noissa luvuissa huomaa juuri tuon mentaliteetin. Miesten pitäisi vain tietää, milloin nainen on kiinnostunut, eikä testata kepillä jäätä vaikkapa juuri sanomalla kauniiksi ja katsomalla, miten tämä reagoi. Lumihiutaleelle kun voi olla hieman epämiellyttävää antaa pakit, ja tunnetason epämukavuuden aiheuttaminen heille on väkivaltaa.

Seksuaalisen ahdistelun määritelmän lisäksi myös käsitys sen vakavuudesta on paisunut. Nuorempana minunkin istumalihaksiani tunnusteltiin spontaanisti pariin otteeseen, ja kun en hirveästi innostunut pubiruusun jalkovälissä käyneestä kädestä, tämä tiedusteli olenko homo. Tilanne vitutti, mutta ei siitä kyllä mitään traumoja jäänyt. Toisaalta pitäisi ilmeisesti olettaa, että samasta tilanteesta naiselle olisi tullut suurin piirtein PTSD. No, ehkä kyse on vain siitä, että olen toksisen maskuliinisuuteni takia tappanut tunne-elämäni, koska patriarkaalisessa kulttuurissamme mies saa tuntea pelkkää raivoa. Jotenkin noin se virallinen vastaus taitaisi mennä.

Weinsteinin tapaiset niljakkeet toki ansaitsevat kaiken saamansa paskan viimeistä grammaa myöten, mutta voin olla tuota mieltä ja samaan aikaan pitää nykyfeminismiä pääosin vahingollisena ilmiönä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Achtungille, KKi:lle, Veijo Hoikalle, Ukkelille, Ymmille, joppos 123:lle ja LW:lle & kiitos kommenteistanne. Kaiken kaikkiaan voi todeta, että kyseisen hysterian kärki on tylsä. Joukkorääytään siitä, kuinka VHM ahdistelee, mutta siitä että tuontitavara ei viitsi edes ahdistella vaan raiskaa, leioo turpaan ja aika ajoin tappaakin ollaan ihan hiljaa. Ehkä feministit ovat vaan tottuneet siihen, että ne saa puhua mälkyttää mitä hyvänsä eikä kukaan uskalla sanoa vastaan.

Jos johonkin sitä #metoota tarvittaisiin, niin se näkyy tuossa Achtungin lähettämässä linkissä. Kannattaa vilkaista. Tuo joppos 123:n kertoma s-marketepisodi puolestaan kertoo siitä ns. uudesta normaalista jota meille pakkosyötetään.

Kissamies kirjoitti...

"Ja siellä Japanissa on kai niitä nuoria jotka ovat linnoittautuneet huoneeseensa. En nyt muista sitä termiä."
Termi on hikikomori, joka vääntyy suomalaisittain Kuvalaudan kielessä hikikomeroksi tai lyhyemmin hikkyksi.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Japanissa nukkeja tosiaan jo tehdään taidolla, mutta yritys ei ole edes saada aikaan aidonnäköistä vaan lähinnä malleja jotka sopivat ulkonäöltään erilaisiin fetisseihin joita sittan myös riittää. Metoo ei ole juuri tulta saanut ja siksi rumakin saa yhä ehdotella jos vaan tekee sen miehekkäästi.

Hemuli kirjoitti...

Metoo on kuin hyvä valhe. Siinä juuri sopivasti totuutta jotta se kuullostaa uskottavalta.
Oikea seksuaalinen ahdistelu on törkeää toimintaa ja siitä sietäisi päästä eroon.
Mutta kun puhumista, katseita, pornon kuluttamista yms aletaan pitämään häirintänä niin ollaan suossa ja niinhän tässä käy.

Koskakohan syntyy se mies sukupolvi, joka toteaakin että ei muuten enää käy? Vai syntyykö korjaava liike islamisaation kautta?

Sinänsä nuo seksirobotit tulee olemaan vekkuli asia. Kaikkein oudoimmatkin fantasiat pystytään toteuttamaan alkaen pikkutyttöroboteista päätyen lammasrobottien kautta avaruuslonkerohirviörobotteihin...

Luksus huorat rikkaille säilyy, onhan aito aina aitoa mutta mitähän femistit tykkää kun halvat huorat menettää työnsä?

Anonyymi kirjoitti...

Kaj Granlund laittoi Uuden Suomen blogiinsa linkin tähän japanijuttuusi

http://kajgran.puheenvuoro.uusisuomi.fi/250371-poliisilla-on-muutakin-tekemista

Toivottavasti aiheuttaa lukijaryntäyksen. Myös toivon ettet sieltä saa kimppuusi erästä äärettömän ärsyttävää perskärpästä.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Kun tätä femakkojen ja muiden rääyntää kuuntelee, niin alkaa tulla mieleen että mitäpä jos katsoisi missä se lähin moskeija olikaan ja siirtyisi suosiolla voittajan puolelle. Mitä hittoa näitä nykynaisenkuvakkeita puolustamaan, jos siitä saadaan kollektiivisesti vain yhä enemmän paskaa niskaan. Mutta sitten kun katsoo noita todellisessa elämässäni läsnä olevia naisia, vanhempia ja nuorempia, ja huomaa ettei ne ole tippaakaan tuossa elämöinnissä mukana, niin ymmärtää että taistelun on jatkuttava.

Nyreä kirjoitti...

Ei noin hauskoja juttuja SAISI kertoa, just silloin kun meikän selkä on ihan on hiroHITON kipee!

Anonyymi kirjoitti...

Itse en enää suomi naisia vokottele.Matkustan ulkomailla ja naiset ovat etelä-euroopassa ja kaukoidässä vielä luonnollisia naisia,ei feminismillä pilattuja hysteerikkoja.Kun katson kavereitani, jotka pikku hiljaa menettävät omantahtonsa ja elinpiirinsä(lue vapautensa suhteessaan.tso: kaikki sovittava vaimon kanssa.)alan pikku hiljaa arvostaa omaa sinkkuuttani.Pattayalla me too on pakko,muuten se on you too.Flirtti pitää ihmiset elossa!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kissamiehelle, keski-ikäiselle pikkupojalle, Hemulille, Ano1:lle, Thorvald Eskilinpojalle, Nyreälle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Kissamies: Joo just tuota minä tarkoitin. Kiitos tiedosta. Mitenkähän nuo hikikomorit muuten elää kun heidän vanhempansa ovat kuolleet?

keski-ikäinen pikkupoika: Sinänsä kirjoituksen pääaihe eivät olleet nämä seksirobotit. Mutta varmaankin on niin, että läheskään kaikki naiset eivät ole mukana tässä #metoo-hysteriassa vaan tykkäävät tavallisista suomalaisista miehistä.

Hemuli: Suossa ollaan mutta islamisaatio ei ole lääke sairauteen vaan se on vielä suurempi sairaus. Nuo seksirobotit ovat taas sellainen asia että ei tämmöinen vanhempi mies niistä oikein perusta. Nuorempien juttuja.

Ano1: No kas. Kukahan se perskärpänen mahtaa olla?

Thorvald Eskilinpoika: Ei siirrytä kumminkaan. Islam on sairaus, ei lääke. Eikä sitä sairautta suurin osa naisista edes halua.

Nyreä: Pahoittelen selkäkivusta. Ihan hirohitosti.

Ano2: Itse kun olen jo hyvin kauan ollut avioliiton rauhaisassa satamassa niin ei onneksi tämmösiä tartte ajatella. Meinaan, mulla on maailman paras nainen vaimona.

Becker kirjoitti...

Ruotsissahan tämä #metoo kampanja sai Europan mittasuhteessa luonnottomat mittasuhteet. Ruotsalaiset tuntien ei asia yllätä. Se mikä yllättää, että kaikkien mahdollisten syytösten lennellessä, niin äijät ottaa loparit duunistaa, ottaa eron muijastaa ja muuttavat vanhempiensa luo tai sitten ulkomaille häpeämään ja yhteistä näille kaikille "miehille" on todella kollektiivinen häpeäminen. Onko kukaan tuonut esille kuinka paljon musulmaanit tappavat, raiskaavat ja kähmivät naisia. Onko yhtään asiaa vedettey oikeuteen jossa syytetty on vaatinut todisteita tiskiin tapauksesta nipistit perseestä 10 v. sitten tms. Eipä ole montaa tapausta löytynyt rosisiksesta.
Äijät vaan menee jonnekkin häpeämään kun ruotsalaiset batiikkinoidat heittelevät syytöksiään ja onhan heillä mistä heitellä sillä Englannin kruununjalokivet ovat rihkamaa verrattuna siihen mitä näillä femakoilla roikkuu haarojen välissä.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Hienoja kommentteja, joista kommentteja:
...keski-ikäinen pikkupoika... Fetissiassosiaatiosi herätti assosin: eiväthän nämä suvakkikaunokaiset ja puskaheilat ole varsinaisesti naisia monirakastajille, vaan fetissejä! Oolalaa!

Anon komm. : US puheenvuoren Kaj Granlundin blogi. Hänellä on terävä pääkynä. Blogin kommenttiosuudessa 3 vastausta johonkin jotain (ei linkistä tähän blogiin...). En usko aivoebolan tarttuvan usan blogistosta tänne. Joskus kerroinkin US:n puhevuoren kehittävän paskanjauhamisen sietokykyä, päivittäin kehitän sitä itseään itsessäni. Vaistovalhean sivustot hyytyneet. Riikka Söyring siirtnyt USaan satojen komiteoiden sivuilta, mutta kyyti kylmää, kommentoijat kriittisiä häijyllä tavalla. Ehkä kaikki eivät pidä Guardianin komupaperin viittoilua julkisen sanan neuvostoliiton p-paperia parempana (tähän en odota/halua kommenttia YPeltä). YPen kiitettävä Granlundia, sana tästä sivustosta leviää (seurataanpa oikotieto.fiitä jatkossa), toki kengissä kulkeutuu mukana rapaa, mutta se lähtee kyllä kopistelemalla.
Täytin muutama tunti sitten 65 v. Ei pelota enää mikään, mutta kiukku pahenee.
Tosin apuna on vaimoni, maailman toiseksi paras nainen.

Lepo!

Veijo Hoikka kirjoitti...

Lisäys
Kunhan tuote saadaan asiantuntijaraadin arvioitavaksi:
http://www.feissarimokat.com/2011/01/arvoitus/#comment-292008

Tuumailija kirjoitti...

Ykä: "Mitenkähän nuo hikikomorit muuten elää kun heidän vanhempansa ovat kuolleet?"

Riippuu tilanteesta.
Yleensä ensimmäinen vaihtoehto on sisarukset tai muu luotettava läheinen sukulainen, joka ottaa hikikomoron huostaansa. Vaikka valtio ei tätä lainkaan vaatisi, syy on vahvassa itäaasialaisessa kulttuurissa joka nojaa perheeseen ja sukuun. Tällä tavoin asia ei myöskään tule julki, mikä säästää suvun häpeältä. Väittäisin että valtaosa tapauksista lienee näitä.

Toinen vaihtoehto on olla ainoa lapsi ja saada riittävä perintö. Jos perinnöksi jää asunto ja kohtuullisesti tuohta, hikikomoro saattaa kyetä jatkamaan elämäänsä vuosikymmeniä. Kun asuntokuluja ei ole, suurin kuluerä on ruoka joka ei Japanissa ole ollenkaan liian kallista ja laiha nörtti ei paljoa tarvitse.

Kolmas vaihtoehto on itsemurha, joka voidaan toteuttaa yksin tai -jos sosiaalisuutta on rippunenkaan jäljellä- samassa jamassa olevien joukkoitsemurhana.

Monet vapaaehtoisjärjestöt koettavat tavoittaa hikkyjä ja/tai heidän omaisiaan. He jakavat tiedotuksia, ohjeita, tarjoavat palveluita ja apua tai ohjaavat hoitoon. Tämä on epätoivoista, koska hikkyjen löytäminen on vaikeaa. Vanhemmatkaan eivät elossaollessaan yleensä ilmianna lastaan, johtuen yleensä tolkuttomasta häpeästä.

Toiseksi viimeinen vaihtoehto on se, että äitimuorin ja isäpapan vedettyä viimeisen henkäyksensä, hikky tajuaa tilanteensa ja antaa itsensä viranomaisille ilmi. Toisin kuin länsimaissa luullaan, Japanissa on sosiaalijärjestelmiä (ehkei nyt pohjoismaista tasoa, mutta kuitenkin). Kunta huolehtii vainajien tuhkauksen, ja hikylle annetaan pieni, kunnan ylläpitämä luukku jostain asuntolasta ja sen verran taskurahaa kuukausittain että hän voi jatkaa elämäänsä.

Ja nyt se viimeinen vaihtoehto: Häntäpäässä ovat nämä joilla mikään yllämainituista vaihtoehdoista ei toteudu, ja joiden sosiaalisten tilanteiden pelko ja viranomaisten kohtaaminen on täysin ylitsepääsemätöntä. Tiedetään tapauksia, joissa hikikomoro on salannut vanhempiensa kuoleman viranomaisilta ja nostaa yhä heidän eläkkeitään. Hän ei tosin välttämättä tee sitä pahuuttaan, vaan usein syynä on nimenomaan ylitsepääsemätön sosiaalisten tilanteiden pelko ja täydellinen kyvyttömyys viranomaisten kanssa toimimiseen. Ennemmin tai myöhemmin tapaus tulee kuitenkin ilmi, jolloin kiltit valkotakkiset sedät hakevat antisankarimme mielisairaalaan jonne hän olisi kuulunutkin jo ajat sitten.

...Jos ette muuten huomanneet, listassani itsemurha ei ollut se viimeinen vaihtoehto.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuumailija:

kuinkahan moni Aokigaharan asukeista mahtaakaan olla "hikikomerostaan" ulos tulleita?

Bloggauksen varsinaiseen aiheeseen eli #MeToo-hysteriaan voisi ihmetellä, miksi niin monet naiset haluavat antaa itsestään kuvan avuttomina ja puolustuskyvyttöminä seksiobjekteina, joille the Miehet™ voivat tehdä mitä ikinä heteromieleen pälkähtää?

#MeToo-tarinat kulkevat samaa rataa:
vasemmistoliberaali julkkisnainen oli liikkeellä yksinään, ilman miespuolista saattajaa kuten naisella varmaankin kuuluisi olla. Vaan eipä ollut; niinpä Se Kauhia Mies™ kävi heidän kimppuunsa, jolloin he olivat hätääntyneitä, tyrmistyneitä, lamaantuneita, järkyttyneitä, poissa tolaltaan...
Lyhyesti sanoen: naisparkoja vailla miehen suojaa ja turvaa.

Eikö tämä ole feministiselle naisten voimaantumis- ja vapautumistaistelukampanjalle hieman oudonpuoleinen lähtökohta? Alleviivata naisen olevan Sen Pahan Miehen™ kourissa niin pieni, heikko ja avuton, että jonkun on tultava suojelemaan häntä? Ja kuka se suojelija sitten olisi?

Länsimainen nainen on mukavoitunut tilanteeseen, jossa hän voi sekä syödä kakun että säästää sen. Hän voi rätkyttää länsimaisen heteromiehen silmille jatkuvaa vihaansa siitä, kuinka tämä ei kuulemma osaa mitään muuta kuin hakata, raiskata ja tappaa naisensa rutiininomaisesti joka päivä monta kertaa.
Mutta heti kun tälle naiselle tulee hätä, hän juoksee sen saman VHM:n selän taakse edes huomaamatta sitä.

Eipä hänen tarvitsekaan:
VHM:n klaarattua tilanteen nainen tulee selän takaa pois julistamaan kuinka hän taas kerran voimaantuneena ja vapautuneena länsimaisena feministinaisena selvisi tästäkin tilanteesta täysin ilman surkeaakin surkeamman VHM:n minkäänlaista apua.

Onneksi läheskään kaikki länsimaiset naiset eivät ole tällaisia, kuten toki kaikki tiedämme. Turhan moni siitä pienestä vähemmistöstä onkin sitten edelläkuvattuakin pahempia, kuten vaikkapa tämä neitonen:

https://www.youtube.com/watch?v=uMVrEgzUGdk

Ei tuotakaan ehkä uskoisi kerrottuna, ellei näkisi. Kenties vielä omituisempaa on, että tuollakin meni nelisen minuuttia, ennenkuin henkilökunta uskalsi ryhtyä minkäänlaisiin toimiin pimpsakkeen poistamiseksi.

Mutta joo, tuskin asianomainen on ainakaan tuon performanssin seurauksena huutamassa #MeToota? Vaikka pahoin pelkään, että saattaa ollakin: niin moni katsoi suoraan sinne!!!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Veijo Hoikalle, Tuumailijalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Becker: Kuinkahan alistetuksi ja jyrätyksi VHM:n täytyy tulla, että se kelpaa feministeille?

Veijo: Onnittelut. Perässä tullaan, tosin mulla tää työn ies jatkuu (jos jatkuu) vielä toistakymmentä vuotta.

Tuumailija: Kiitos lisävalaistuksesta. Onkohan näitä hikikomoreja vain Japanissa vai muuallakin itä-Aasiassa? Vois luulla esmes että Etelä-Koreassa voisi olla.

Qroquius Kad: Kertomasi ei todellakaan ole satua ja suhinaa sillä kyseisiin naistyyppeihin olen itsekin hyvin usein törmännyt. Mitä tulee tuohon linkissä olevaan naiseen niin epäselväksi jäi että oliko hänellä noin niinkun jonkunlainen pointti vai halusiko hän vaan näytellä härpäkettään ns. taiteellisuuden nimissä?

QroquiusKad kirjoitti...

Ymmärtääkseni kyseisen videon taiteilijattarella taisi olla lähinnä taiteellinen ambitio. Sen motiivia on vähän vaikeampi hahmottaa näin #MeToo-mellastelujen aikana, mutta ehkä hän ajatteli, ettei huonoa julkisuutta ole olemassakaan?

Samaa kai ajatteli Satu Hassi avautuessaan juuri nyt kuulemma 11-vuotiaana tapahtuneesta raiskauksestaan. Jos hänelle tehtiin tuo oikeasti, saa hän kaikki sympatiani ja monet hänen tekemisistään asettuvat slmissäni hieman toiseen valoon.

Paino sanalla "jos":
kerrottuaan kokemuksestaan juuri tähän maailmanaikaan, jossa vasemmistoliberaalit julkkisnaiset kilpailevat keskenään kuka on raiskatuin, asettuu hänen kertomansa todella ikävästi kyseenalaiseen valoon.
Satu itse hyötyy asiasta eniten, jos asia ei ole totta: hän saa uhrin marttyyrigloriaa. Jos hän puhui totta, ei hän voi koskaan saada oikeutta; kuulijoissa herää sen sijaan ikuisen epäilyksen siemen.

Mutta kuten sanottu, #MeToo-kampanjassa ovat ääntään avanneet lähinnä vasemmistoliberaalit näyttelijät, laulajat, poliitikot, toimittajat ja vastaavat julkkikset. Kansallismielisten konservatiivinaisten #MeToo-kokemukset sen sijaan hieman vaivaavat poissaolollaan...

Miten nämä kaikki seksuaalisen häirinnän tapaukset ovat aina kasaantuneet vain vasemmistolaisen maailmankatsomuksen omaaville naisille? Eihän Laura ole muistaakseni maininnut tällaisista mitään? Ei kai sentään niin voi olla, että nämä Kauheiden Miesten Kauheat Teot sattuvat pelkästään vasemmistolaisesti ajattelevien naisten kohdalle?

Vai voisiko olla niin, että vain tietynlaisilla naisilla on tarve julistaa suureen ääneen heille tapahtuneita kokemuksia, joita ei todellisuudessa ole koskaan tapahtunutkaan? Olemmehan me kaikki saaneet nulikoina kuulla isompien poikien juttuja, jotka vasta vuosia myöhemmin ymmärrettiin keksityiksi.

Eli olisiko tämä #MeToo siis jotenkin samalla tapaa isojen tyttöjen juttuja pienipimppisille tytöille?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Hyviä huomioita. Tuon taiteilijan ambitioita en osaa sen kummemmin hahmottaa sillä jos sukupuolielimen esittely on taidetta niin minä en ymmärrä taidetta ja enhän minä sitä ymmärrä muutenkaan. Satu Hassin avautuminen on sinänsä taktisesti loistava sillä jos joku rontti kehtaa epäillä hänen kertomustaan niin hänhän on tietysti hirviö. Siitäkin huolimatta että jos mietitään että mikä mahdollisuus oli siihen että vuonna 1962 löytyy 15-vuotias joka raiskaa 11-vuotiaan ja vielä tuplaten että niitä löytyy samalle paikalle kaksi kappaletta.

Ja joo, kummasti näitä ahdisteluja on tullut vain vihervasemmistolaisille. Jotka muuten haluavat porukalla Suomeen niitä jätkiä jotka ihan oikeasti raiskaavat niitä naisia.

Tuumailija kirjoitti...

Yrjö:
Pläh, piti kirjoittaa hikikomori eikä hikikomoro. Sotkin sen leikilliseen hikikomeroon. Mutta asiaan:

Olet oikeilla jäljillä. Tapauksia on löytynyt E-Koreasta, Taiwanista ja Singaporesta enemmän kuin muualta maailmasta. Länsimaissa lapset yleensä patistetaan itsenäistymään aikuistuessa. Ja kehitysmaissa taas ei ole varaa pitää lapsia kotona tyhjän panttina, vaan töitä on paiskittava.

Mutta ilmiö on erittäin voimakkaasti, ensisijaisesti ja leimallisesti japanilainen. Ilmiö koskee Japanissa jopa yli miljoonaa ihmistä. Kun muistetaan, että käytännössä kaikki heistä ovat nuoria miehiä ja Japanin ikäpyramidi on vinoutunut, niin aletaan puhua jo isosta osasta kaikista nuorista miehistä.

Ongelmana on japanilainen häpeäkulttuuri. Perhe salailee ja hyssyttelee ongelmaa, jotteivät kulissit kaatuisi ja koko perhe joutuisi häpeän kohteiksi. Se että poika on hikikomori, on siedettävissä. Se että asia tulisi julki, ei ole. Kasvojen menetys on pahempaa kuin kuolema. Suhde eristäytymiseen on muutenkin vinoutunut. Nyt puhutaan kansasta, joka sulki ovensa ulkomaailmalta 220 vuoden ajaksi ja oli asian kanssa ihan ok.

Erakoituminen sinänsä ei ole uusi ilmiö, on näitä kaikkialla maailmassa ollut varmaan kautta aikojen. Taannoinen joulutarinasi erakosta, joka hylkää yhteiskunnan ja muuttaa asumaan korsuun, on eräänlainen versio samasta ilmiöstä. Jos otetaan huomioon vain tapaukset joissa erakko ei pärjää omillaan, niin mm. äitini lapsuudenkylässä asui eräässä talossa erakko, jonka luona ainoastaan hänen siskonsa sai käydä. Uskoisin että sisko toi erakolle välttämättömyystarpeita. Ei tämä ole kovinkaan kaukana modernista sukulaisten huolehtimasta hikikomorista.

Ikävä kyllä näen asian kasvavana ongelmana länsimaissa. Yhteiskunta sylkee nuoria miehiä naamaan, #metoo-kampanja tekee selvää naimahaluista, kilpailu on koko ajan kovempaa, mielenterveysongelmat pahenevat ja vanhempien avioerot repivät lapsia. Nettiviihde ja -porno tarjoavat pakopaikan todellisuudesta ja sos-turva takaa sen ettei vanhempienkaan tukea yksinasumiseen tarvita. Eurokomori (keksin itse) tulee olemaan vielä monen nuoren miehen tie ja siitä ei hyvä seuraa.

Lyhyesti vastaukseni; hikikomori-ilmiö on
-ensisijaisesti japanilainen
-jonkin verran itäaasialainen
-kaikkialla on pienissä määrin enemmän tai vähemmän
-kasvavasti eurooppalainen

Olen tutustunut ilmiöön, sillä ymmärrän miten he ajattelevat ja toimivat. Minä olisin voinut olla yksi heistä. Luojan kiitos ystävät pitivät huolta kun oli vaikeaa ja pelastivat eristäytymiseltä.

Tietäisitpä Ykä miten tärkeää työtä teet. Montako nuorta olet mahtanutkaan pelastaa syrjäytymiseltä?

Anonyymi kirjoitti...


Leo Mannermaan tietoisku aiheesta
Taikaluukku, reittä pitkin.

https://www.youtube.com/watch?v=tNN7Z16I0W0

Johan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tuumailijalle ja Johanille & kiitos kommenteistanne.

Tuumailija: Kiitos lisävalaistuksesta ja tämä ”eurokomori” saattaa olla vielä tulevaisuudessa yleistyvä ilmiö. Omaa alaani en hirveästi jaksa mainostaa. Siltä on viety niin pitkälti se syömähammas mitä se tarvitsisi. Se tekee nykyisin hyviä laitoksessa eläjiä. Ei niinkään omillaan pärjääviä. Valitettavasti.

Johan: Kiitos linkistä. Asiassa lienee totuuden jyvä.