tiistai 13. helmikuuta 2018

TURISTIT

Meidän suuresti arvostamamme Yle julkaisi tuoreeltaan – jälleen kerran –  silmäkulmanpyyhkimisjutun hylsyn saaneesta turvapaikanhakijasta joka ammuttiin Irakissa. Tavoitteena jutussa oli tietenkin aikaansaada kollektiivista syyllisyyden tunnetta siitä, että Suomi ei tarjoa automaattista elatusta jokaiselle tänne itsensä hilanneelle.

Hotellin respassa ollaan sen verran kyynisiä että alaleuka ei väpätä. Sen sijaan asiasta todetaan, että kun turisti on poistunut Suomesta, niin samalla päättyy myös suomalaisten viranomaisten vastuu turistin turvallisuudesta. Vaikka turisti kuuluisikin tähän nykyaikaiseen ja edistykselliseen turistivyöryyn joka eroaa esmes suomalaisista Las Palmasissa. Suomalainenhan maksaa palveluista ja hyödyttää Las Palmasia. Las Palmasissa oleskellessaan hän on luonnollisesti paikallisten viranomaisten suojeluksessa.

Nykyaikainen edistyksellinen turismi puolestaan pohjautuu siihen, että matkailun kohteena oleva maa ei saa turistilta rahapenniäkään vaan päinvastoin maksaa turistille siitä, että turisti käyttää paikallisia palveluja. Nykyaikaisessa edistyksellisessä turismissa turisti sitten kiittää saamistaan palveluista murhilla, tapoilla, pahoinpitelyillä, ryöstöillä ja raiskauksilla. Joista puolestaan Yle ei ole koskaan kiinnostunut tekemään nyyhkyjuttuja koska tuon väkivallan uhrit eivät edusta ihanaa toiseutta.

Ylen – niin kuin valtamedian yleensäkin – mielestä suomalaisilla on pyhä ja ikuinen velvollisuus huolehtia:

a) Täällä olevista elatusturisteista.

b) Täältä poistuneista elatusturisteista.

c) Tänne tuloa suunnittelevista elatusturisteista.

Mutta tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa, että valtamedia ei ole viranomainen vaikka se sellainen luulee olevansakin. Ei sen vaatimuksista tarvitse välittää. Niin kuin ennenkin olen todennut, valtamediaa voi verrata voodoo-uskontoon. Se vaikuttaa vain niihin jotka uskovat siihen.


Lisäys samana päivänä: Lämmin kiitos Reijo Koiraalle kunnianosoituksesta. Ryppy & Reikä on Suomen ehdottomasti paras sarjakuva.

33 kommenttia:

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Valitettavasti niitä voodoo-uskontoon hurahtaneita on niin paljon, että itkuvirret kuuluvat Hangosta Petsamoon. Tästäkin juipista tiedetään suurinpiirtein vain se, että ehkä sen on joku ampunut, taikka ei, ehkä on vainottu, taikka ei; mutta siitä huolimatta ainakin tytär ja sen ankkurilapset telakoidaan suomalaiseen Kela-korttiin nyt ikiajoiksi.

Heikki Välimäki kirjoitti...

Koko juttu haisee ja rankasti. Kauanko se tyyppi ehti olla suomessa, oliko 2,5 vuotta ja muistaakseni kertoi olevansa vain tavallinen poliisi joka ei ottanut lahjuksia. Kotikaupunkinsa on myös aikas suuri maantieteellisesti ja käsittääkseni siellä on runsas yksi suomellinen ihmisiä.
Jotenkin ilkeään mieleen tulee että sinne olisi ollut suhteellisen helppoa kadota ja varsinkin kun tästä lahjusten vastaanottamattomuudesta on kulunut noinkin paljon aikaa. Joten taustalla siis on joko armoton tyhmyys mennä samoille kulmille josta on joutunut pakenemaan ja herättää huomiota "Hei kaikki katsokaa kuka on palannut kotiin!" tai sitten varsinkin tuosta pitkähköstä poissaoloajasta johtuen pakenemisen syynä on ollut jotain huomattavasti raskauttavampaa kuin se että jätti lahjukset ottamatta vastaan.
Yksi mahdollisuus voi tietysti olla että mainitussa uutisessa on lievää epätarkkuutta sen suhteen kuka on kuollut ja miten sekä mitä uusia kuvioita on ehditty tehdä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Keski-ikäiselle pikkupojalle ja Heikki Välimäelle & kiitos kommenteistanne.

Keski-ikäinen pikkupoika: Totta tuo. Kyseinen mediavoodoo kun toimii ihan puhtaan massan periaatteella. Määrällisesti se on meihin nähden vielä täysin ylivoimainen. Ja Yle toimii verorahoilla. Varmaankin tytär ja ankkurilapset saivat Ylen jutun myötä ikuisen elatuksen.

Heikki: Niin haisee ja niillä perusteilla jotka kerroit. Mutta tämähän on valtamedian tyyli. Tehdään alaleukaa väpättävä human interest-juttu ja yritetään sillä perustella että piikillä ei ole mitään rajaa eikä sen rajasta saisi edes keskustella.

Olavi Koskela kirjoitti...

Joo tuota kummastelin itsekin. Suomen valtio on tietty vastuussa kansalaisten ja täällä oleskelevien turvallisuudesta perustuslain 7. Parakraaffin mukaan. Sitä luulisi, että Irakin valtio on vastaavasti vastuussa ainakin siellä oleskelevien omien kansalaistensa turvallisuudesta - eikä siis Suomen valtio, niinkuin YLE ym yrittää antaa ymmärtää. Mutta heh, enhän edes tiedä onko niillä kamelikuskeilla mitään meidän perustuslakia vastaavaa säädöstä.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Olen aina pitänyt toimittajia ihan omaan kokemukseen perustuen tyhminä, tietämättöminä ja sivistymättöminä, mutta kyllä taas kerran voi todeta että todellisuus on vieläkin ihmeellisempää.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201802132200741457_u0.shtml

Päivystäjä: Öö, mistä se on oikosulkuun mennyt? Onk se, onk se, ook sä ladannut sitä samaan aikaa, vai mitä sille tapahtu?

Halminen: Se meni kuule vasarasta oikosulkuun.

Päivystäjä: Vasarasta?

Halminen: Jep.

Päivystäjä: Eli sä löit sitä jollakin?

Halminen: Pitää paikkasa.

Päivystäjä: Voi sinun kanssasi. Sä oot löytänyt sieltä jotain mitä ei olisi pitänyt löytää. Tota...

Halminen: Mäpä taustotan sen verran, että jos oot lukenu tässä viikonlopun uutisia tollasesta, tollasesta tietovuodosta. Kuulostaako tutulta?

Päivystäjä: Joo, kyllä.

Halminen: Mä oon toinen, niistä kirjottajista.

Päivystäjä: Aa, okei.

Halminen: Et, täs on nyt niinku täntyyp, täs on lähdesuojatapaus nyt kysymyksessä.

Päivystäjä: Ookei, joo selvä.

Halminen: Joo, akun kanssa vaan kävi onneton pieni vahinko.

Päivystäjä: Ääh, niin niin, no en neuvomaan lähe, mutta tota, mutta mutta. Totaa...

Halminen: Mut, tilanne on nyt tämänkaltainen ja apua toivotaan. Kipeästi.

Päivystäjä: Sinne, tulee, sinne tulee, toi toi, palokunta tarkistaa tilannetta ja sitten sinne tulee poliisi paikalle tarki-tarkistaa sitä tilannetta.

Halminen: No voi helvetin kuustoista, että poliisi piti.

Joppos123 kirjoitti...

Saattaa tuokin "vainaja" herätä hokkuspokkus henkiin siinä vaiheessa kun perheen (suvun) yhdistämisprosessi käynnistyy, eikös noiden Somaleidenkin orpojen ottolasten tapetuilla vanhemmilla ole ollut samanmoista taipumusta?
Taitaa jälleen kerran olla YLE:n muitta mutkitta nielaisema kurpitsavankkuritarina. Toisekseen ihmisiä tapetaan kaikkialla maailmassa ja tällä perusteellahan kaikki maailman ihmiset voisivat heittäytyä ilmaisturisteiksi.

KKi kirjoitti...

On muuten aivan sama miltä tämän alipapapoliisin juttu haisee. Häiskä on todettu maamme lakien mukaan perusteettomaksi, turhaksi paikanhakijaksi. Ei ole millään lailla yhdenkään suomalaisen ongelma. Noissa ähläävissä sählämimaissa kuolee porukkaa muutenkin kuin kärpäsiä.

Eipä minulla tule suru puseroon sen ugandassa kuolleen suomalaishepunkaan vuoksi. Sekin semmoinen tapaus, että jos lähtee leikkimään neekereiden kanssa neekerimaahan on kestettävä neekereiden käsitys leikin säännöistä.

korpisoturi kirjoitti...

Muistuu mieleen se hehkutus, jota se "lelusalakujettaja" sai osakseen median taholta. Ja yhtäkkiä kupla puhkes ja paljastu, että kyseessä olikin suurhuijari.
Huijaaminen kuuluu ählyjen kulttuuriin. Varsinkin jos sillä saa ilmaiset lihapadat.
Tyhmiä ovat tässä asiassa ne jotka antaa huijata itseään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Olavi Koskelalle, Thorvald Eskilinpojalle, joppos 123:lle, KKi:lle ja Korpisoturille & kiitos kommenteistanne.

Olavi: Jep. Nähtävästi valtamedian mukaan se seitsemäs parakraaffi koskee kaikkia maailman ihmisiä kaikkialla maailmassa. Muistutetaan tässä, että Yle toimii verovaroin ja Yle-vero on jokaisen pakko maksaa.

Thorvald: Tuo on kyllä eeppinen. Tahattoman komiikan mestarisuoritus.

joppos 123: Joo, kyseisissä sivistysmaissa ei väärennettyjen todistusten hankkiminen liene ihan niin vaikeaa kuin Suomessa.

KKi: Kyllä. Häiskä on ollut maassa laittomasti. Ja suomalaiset eivät ole vastuussa koko maailmasta. Suomalaiset ovat kyllä valitettavasti vastuussa Ylen propagandatehtaasta jota he joutuvat elättämään.

Korpisoturi: Ja kyseinen häiskähän oli muuten demari ja demareitten lellikki. Kävikö vähän nolosti?

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hyvästä kirjoituksesta.

Tätä tarinan jantteria ei kuitenkaan ammuttu kotiovelleen, kuten eräälle espoolaisisälle kävi taannoin… En usko & ei kiinnosta. Huh sentään, kylläpäs sitä on muuttunut perin kyyniseksi, peräti epäuskovaiseksi moisten suru-uutisten suhteen. Toisaalta, alpakkameediot syyttäköön itseään - mitäs ovat tuutanneet niin paljon basutoa ilmoille viimeiset vuodet. Itse en enää usko sanaankaan siitä mitä mokoma valemedia kirjoittaa.

Edellinen tarinanpätkä oli siinämäärin mukavaa luettavaa, että oli pakko jatkaa suoraan kolmososaan. Tarinassa Hesen kassalle laskeutuneen akateemisen turhakkeen katkeruus sai suupielet venymään liki korviin asti! Sydämetöntä - toki, terapeuttista - mitä suurimmassa määrin!

Hyviä talvenjatkoja toivottaa Riku Raunioilta.

Castor kirjoitti...

Tällaisenkin laitoin kommenttina, kun bänni US:een päättyi:

"Irakilaismies hakee Suomesta turvapaikkaa ja perustelee sen tappouhalla. Kertomusta ei pidetä uskottavana, ja hakemus käy läpi kaikki oikeusasteet, KHO ei myönnä valituslupaa. Kielteisen päätöksen saatuaan mies päättää palata, vapaaehtoisesti, samaan kaupunkiin Irakissa, josta hän on paennut väittämiensä tappoouhkausten takia.

Miehen surmaaminen ei ole looginen seuraus kielteisistä päätöksistä. Surmalla ja päätöksillä ei ole loogista kausaliteettiyhteyttä."

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rikulle Raunioilla ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Riku: En usko eikä kiinnosta minuakaan. Valtamedia on meidän molempien kohdalla päässyt tavoitteeseensa, joskin se on ehkä toinen kuin mihin se pyrki. Noita uusi suunta-juttuja oli pirun mukava kirjoittaa ja kyseisen Hesen kassan kohdalla tunsin kyllä toiveen että kyseinen nollatutkija päätyy aikanaan sinne Hesen kassalle. Tosin ehkä sekin työ olisi hänelle hieman liian käytännöllistä ja vaikeaa. Mukavia talvenjatkoja ja kevään odotusta sinullekin.

Castor: Niin totta. Ei lisättävää. Muuta kuin ehkä se, että Yle haluaa määritellä suomalaisten viranomaisten vastuualueen uusiksi ja maantieteellisesti huomattavasti laajemmaksi kuin tähän mennessä.

Anonyymi kirjoitti...

Yrjö kirjoitti:
"Ylen – niin kuin valtamedian yleensäkin – mielestä suomalaisilla on pyhä ja ikuinen velvollisuus huolehtia:
a) Täällä olevista elatusturisteista.
b) Täältä poistuneista elatusturisteista. "


Kohdasta B on ennakkotapaus.

Suomalaiset halusivat pelastaa kuolemantuomiolta Suomessa asuneen Somalian kansalaisen, joka oli muuttanut Somaliaan ja leikannut siellä moskeijassa joltain opiskelijalta pään irti. Kuolemantuomiohan siitä tuli, mutta Suomen ulkoministeriö puuttui asiaan. Mies ostettiin vapaaksi suomalaisten rahoilla MV-lehden uutisen 2015-03-19 mukaan.

Missähän tämä moskeijamestaaja tällä hetkellä on. Antoiko Suomen valtio rahaa miehen omaisille, jolloin he pystyivät rahalla ostamaan mestaajalle vapauden.

https://mvlehti.net/2015/03/19/somali-katkaisi-opiskelijan-paan-moskeijassa-suomi-juoksi-murhaajan-avuks-ja-maksoi/
"Mikäli mies on vapaa ja hän haluaa palata Suomeen, hänellä on siihen oikeus pysyvän oleskeluluvan vuoksi. Maahantulon edellytykset arvioi Maahanmuuttovirasto."

Mielestäni omin lupineen mestaus moskeijassa on peruste peruuttaa oleskelulupa.


acc

Anonyymi kirjoitti...

Eipä mene läpi Ylen nyyhkytarinat, ei! Missähän maassa ei ihmisiä kuolisi väkivaltaisuuksien takia? Siinä valossa mikään maa ei ole turvallinen, joten toi on tekopyhää p*skanjauhantaa.

@KKi tuosta Ugandassa kuolleesta suomalaisesta on parillakin keskustelupalstalla hyvää spekulointia & materiaalia:

Murha.info - 41-vuotiaan liikekumppanin kuolema järkyttää Ugandassa

Homman versio aiheesta

Rivien välistä luettuna ja muutenkin noiden Afrikan maiden tapoja tutkisteltuani (korruptio, nepotismi jne.), niin epäilen että tämä herrasmies ja muuan ex-naisministeri ovat joutuneet ns. kusetuksen uhreiksi. Joku taho on halunnut vetää esim. asekauppoihin liittyviä voitelurahoja omiin (ja syviin) liivintaskuihinsa ja he ovat esiintyneet maan turvallisuuspomona ja kutsuneet suomalaiset maahansa tekemään diilejä.

Tuntien maan historiaa, niin jos noi huijarit jäävät kiinni "kepposestaan", niin kyyti lienee todella kylmää Ugandan salaisen poliisin kuulusteluissa. Tuossa leikissä ei yhden suomalaisen länkkärin henki paljoa painanut, kun noi huijarit koittivat katkoa johtolankoja.

S. Lindén ei tietenkään halua kommentoida asiaa koska "hän haluaa kunnioittaa uhrin läheisiä" - lue, toiminta ei kestäne päivänvaloa ja saattaisi ex-ministerin "hieman arkaluontoiseen & huonoon valoon". Tämän uutisen mukaan turvallisuuspalvelu kuulustelee epäiltyjä, metodit lienevät sitten "ei-ihan-länsimaisia".

Tässä olisi nyt sitten tutkivalle journalistille aineistoa enemmänkin kuin tarpeeksi, ja tunnetusti kun tunkiota alkaa kaivamaan yhä syvemmälle niin sitä pahemmalta se alkaa haisemaan....


- Soomepois Eestist -

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Tällaista rikastusta tänään täällä Turussa:

Menin Turun Kauppatorilla (se saatanan puukotuspaikka, jollei joku tiedä!) tänään bussiin nro 18 suuntana Runosmäki. Bussissa oli ählämikuski. Koska en tiennyt tarkkaan määränpääpysäkkiäni, pyysin, voiko hän jättää minut pois sillä, joka on lähinnä Verstaskatua.
Häiskä näytti mikrosekunnin ajan epävarmalta, joten varmistin (en pistooliani, jota ei ollut mukana): Tiedätkö, missä on Verstaskatu? Hän vastasi nyt varmasti: Tiedän.

No, bussi lähtikin rivakasti liikkeelle (ählämit ajaa aina roisisti). ja ajoi ja ajoi, kunnen tuli Runosmäessä päätepysäkille! Tiesin vain sen, että Verstaskadun olisi pitänyt olla jossain aikaisemmin, joten kysyin kuskilta: Missä se Verstaskatu on?. Hän vastasi: En tiedä, mutta bussi jää tähän. Minä sanoin "ruman sanan niinku se on" ja jatkoin: Mikset p-ssä sanonut sitä Kaupppatorilla? Ja jatkoin vielä: Teen Sinusta valituksen - ja taas ruma sana - ja soitin tutulle, joka noukki minut Verstaskadulle.

Tää pieni satu päättyi siis onnellisesti, mutta päättelyjäni: 1)Väriviallinen voi rauhassa valehdella "vääräuskoiselle" ja 2) Ähläminusko suorastaan kannustaa ja velvoittaa siihen. 3) Tein iltapäivällä valituksen Turun Kaupungin liikennelaitokselle, vaikka tiedän, että se paiskataan roskikseen. 4) Saatana. 5)Perkele.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys acc:lle, Soomepoisille Eestist ja Terho Hämeenkorvelle & kiitos kommenteistanne.

acc: Muistan tapauksen. Kun maahanmuuttovirasto on hankkinut kyseisen jätkän Suomeen ja jätkä tekee lisää rikoksia niin kyseinen virasto on syyllistynyt avunantoon rikokseen.

Soomepois: Eipä mene läpi niin. Mitä tulee kyseiseen heppuun niin se joka afrikkalaisten kanssa pelaamaan ryhtyy, ottaa myös riskit. Ja kärsii ne. Kyseisen Suvi Lindenin vaikenemisen ymmärtää.

Terho: Rupattelinpa erään kurdin kanssa jo 1990-luvulla. Hän kertoi erään kaverinsa olleen bussikuski mutta lopettanut hommansa koska sosiaalirahalla sai likimain saman ansion. No, sosiaali suostui hänen kohdallaan siihen, että jos hän jatkaa bussikuskin hommiaan niin sosiaali maksaa hänen vuokransa. Että silleen.

Strix Senex kirjoitti...

Ylelläkö on siis varaa seurata kaikkien täältä palautettujen kohtaloita. Suuresti ihmettelen ja epäilen. Ja suuresti epäilen, että jossakin on taas sylttytehdas, joka näitä juttuja järjestelee ja junailee. Ja todennäköisesti se sylttytehdas on joku valtion rahoituksen turvin elävä järjestö. Enkä nyt suoranaisesti epäile, että kaveri ammuttaisiin julkisuuden saamiseksi. Todennäköisemmin kohdalle on osunut huono onni. Mutta ovat nuo mafiat radikaalimpiakin temppuja keksineet rahavirtojensa ylläpitämiseksi.

Sinänsä nämä Amnestyjen ja muiden järkyttyjien logiikka lienee se, että suomalaisten pitää varmistaa, että kenellekään täältä palautetulle ei pääse mitään pahaa tapahtumaan. Jos tapahtuu, vastuu on suomalaisten. Seuraavassa vaiheessa sitten täytyy ottaa vastuu niistäkin, jotka olisivat ehkä halunneet täältä turvapaikan, mutta eivät ole jostakin syystä vielä tänne ehtineet. Jotta emme tällaisia rikoksia ihmisyyttä, kansainväilsiä sopimuksia ja herraties mitä muuta vastaan tulevaisuudessa tekisi, meidän täytyy järjestää näissä irakeissa ja muissa vastaavissa mittava mainoskampanja, jossa kerrotaan, että annamme automaattisesti turvapaikan, elatuksen ja maksuttoman kuljetuksen kaikille halukkaille. Ai, oliko tuo viimeinen liitoittelua. Kannattaa tutustua näihin tiedotuskampanjoihin ja mykkästen näkemyksiin vaikka se epäilemättä tuskaa lisääkin. Mutta tietohan lisää tuskaa.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan yleisesti, turvapaikka on kai myönnettävä henkilölle, joka joutuu kotimaassaan vainotuksi poliittisista, rodullisista, uskonnollisista ym. syistä. Kiinnostuneet löytänevät täsmälliset säädökset suhteellisen helposti. Olen ymmärtänyt, että turvapaikkaa ei tarvitse myöntää, vaikka hakija olisikin hengenvaarassa kotimaassaan jostakin sellaisesta syystä, jota säädöksissä ei mainita. Tällaisia tapauksia varmaan löytyy vaikka kuinka paljon. Voi esimerkiksi kuvitella, että hakija kuuluu johonkin rikollisryhmään ja kilpaileva rikollisryhmä on uhannut tappaa hänet. Tämä ei varmaankaan ole peruste turvapaikan myöntämiselle.

Olettaisin, että tässä tapauksessa on huolellisesti tutkittu, että turvapaikan hakija ei ole kotimaassaan hengenvaarassa sellaisen syyn vuoksi, että hänelle olisi turvapaikka myönnettävä. Kun asiasta ei ole yksityiskohtaista tietoa, se jää tietysti vain arvelun varaan.

Toinen professori

Anonyymi kirjoitti...

En katso ylen uutisia joten kiitos tuosta valaisevasta linkistä. Ja mitenkäs uutisessa sanotaan: "Vain viikkoja aikaisemmin Ali oli Suomessa hakemassa turvapaikkaa". No eipä ollut. Hän oli saanut 2,5 vuoden aikana kielteisiä päätöksiä kaikista mahdollisista instansseista eikä todellakaan enää ollut turvapaikanhakija vaan päätti ottaa rahat ja poistua vapaaehtoisesti kohti "varmaa kuolemaa". Urheaa joskin tyhmää, jos edes prosentin verran tästä olisi totta.

Tämä ylen lievästi sanoen asenteellinen Eero Mäntymaa seisoo (Tajukankaan palstalla) sähkäri-vaan ei luotiliivit päällään Bagdadin helvetinkattila taustallaan. Ihan rauhalliselta näyttää kaupunki mutta voi, siellä on yksi ihminen tapettu ja juuri se jonka kohtaloa yle meni seuraamaan. Ja nyt, näin maksajana, haluaisin tietää että missäs kohtaa ylen yhteiskunnallisia tehtäviä määritellessä lukee se, että jos Suomesta poistuu joku ulkomaalainen, ylen tehtävä on seurata tätä hamaan ikuisuuteen asti? Vaiko laajennettu käytännön käsitys monikulttuurisuuden edistämisestä?

Alin, Noorin tai tämän miehen sukunimiä ei ole hämmästyttävästi mainittu. Eikä Alin vaimon kohtalosta puhettakaan. Ja mitenkähän tämä 19 v. Noor osasi ihan tuosta vaan tulla Suomeen isänsä Alin kanssa ja se ainoa sopiva irakilainen puoliso löytyi alta aikayksikön? Missä olivat tutustuneet, sukupuolierotellussa vokissa tuskin. Ikävä epäily etukäteen järjestetystä liitosta. Onko Alilla poikia ja missä he ovat? Saksassa vai Irakissa lähtökuopissa? Onko Ali tosiaan Bagdadin ainoa rehellinen poliisi ja jos, niin täytyy olla aika hemmetin idiootti kailottaakseen sitä. Noor on ollut toimelias, 2,5 vuodessa kaksi lasta. Jotka siis nyt ovat ahdistuneita kun äidillä on murhe. Jnejne. - Miksi yle haluaa että tämä irakilaisperhe jää Suomeen, tästähän on kysymys, ei yhdestä Alista jonka kohtalosta ei Mäntymaa tiedä ja tuskin ketään suomalaista kiinnostaakaan. - Huomista hesaria odotellessa.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Strix Senexille ja Toiselle professorille.

Strix Senex: Yhdyn epäilyihisi ja olen samaa mieltä. Mutta valtamediahan haluaa ylläpitää asemaansa kaikin mahdollisin keinoin ja valehtelu kuuluu niihin. Amnestyt ja muut järkyttyjät todellakin haluaisivat siirtää koko maailman suomalaisten veronmaksajien vastuulle. Huomattavaa on, että nämä puolestaloukkaantujat itse eivät kuulu niihin veronmaksajiin vaan ne elävät heidän elatuksellaan. Näitä kansainvälisiä sopimuksia muuten mihin aina vedotaan ei ole olemassakaan.

Toinen professori: Ei lisättävää. Muuta kuin ehkä se että taloudellisesti heikko tilanne ei ole peruste turvapaikalle vaikka puolestaloukkaantujamme ovat sitä mieltä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+. Ja joo, kyseinen heppu oli laittomasti Suomessa oleskeleva ulkomaalainen. Tuo Mäntymaahan on Ylessä yksi niitä kovimpia mokutusagendan ajajia. Yritti muuten multakin aikanaan saada haastattelua kun koetti saa jotain MV-lehteä vastaan. Järjestetyt liitot lienevät arabeillla vakiokäytäntö ja naiset heillä synnytyskoneita. Miksikähän muuten suomalaiset feministit eivät nosta meteliä heidän asemastaan?

Juho kirjoitti...

Tiedostavien ja edistyksellisten tahojen - joihin valtamedia kieltämättä kuuluu - mieli on kuin likaviemäri. Jos löyhkää ei tunnu sellainen kehitetään. Metoo on kaluttu loppuun ja kun tuloksetkin taisivat Suomessa jäädä hieman laihoiksi ainakin rapakon takaiseen verrattuna, niin piti löytää uusi tapa syyllistää suomalaisia.

Joppos123 kirjoitti...

Eihän Suomalaiset tai muutkaan pohjoismaalaiset femakot uskalla/halua islamia arvostella.Joskus tuntuu siltä, että femakot oikeastaan kaipaa joutumista takaisin hellan ja nyrkin väliin, säkkiin käärittynä. Oisko niin, että nyt kun femakot ovat jopa Suomessa päässyt tavoitteeseensa kuohia naurista järsivä Suomimies, Ruotsista nyt puhumattakaan niin ne eukkojaan seinille paiskovat musut ovatkin oikein houkuttelevia tosimiehiä. Ne ei akkoja kumarra ja niiltä femakko saa reilusti turpaansa, hyvä jos henkiriepu säilyy.
Vaikea on ymmärtää feministien ja muslimien epäpyhää liittoa. Tähän soppaan kun lisää vielä kaikenmaailman LGBT sakin niin menee vielä omituisemmaksi.
Sakki marssii sellaisen porukan puolesta kurkku suorana rääkyen, joka todellisuudessa lynkkaa koko porukan heti tilaisuuden tullen. Aika skitsofrenista touhua, onko nämä femakot sun muut queerd sakit yksinkertaisia vai itsetuhoisia, ei voi tietää?

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Ulko-Turkulaisetkin saanee äänestää?

Vuoden uusturkulainen & monikulttuurisuusteko

Mahtaakohan kuinka iso osa äänistä mennä hylkyyn?

Aikaisemmat vuoden uusturkulaiset

Krypta kirjoitti...

Minä en ymmärrä tuota haloota ollenkaan. Ensinnäkin tuon -15 tulvan tuoneista puolellakaan ei ole passia jäljellä eikä muutakaan kuponkia siitä, kuka häiskä ylipäätään on ja mistä on ja ikä on alaikäinen.

Kun sitten maamme viranomaiset oimivat lakien ja säädösten mukaan, niin alkaa median järjetön itkupotkuraivarit. Jätän nyt käsittelemättä tuon järjettömän papittaren. Kumma kun tuosta Oxfamin puuhista ei suurempaa messua ole aikaan saatu, kun hädänalaisia on nussittu urakalla avustajien toimesta.

Anonyymi kirjoitti...

On tämä mennyt erikoiseksi. Jopa presidentti puuttui taannoiseen tapaukseen, jossa bussi ajoi pysäkillä seisoneen mustan pojan ohi pysähtymättä. Media kohkasi tästä järkyttävästä rasistisesta tapauksesta päiväkausia ja hyvä ettei torilla tavattu ja laitettu pystyyn mielenosoitusta.

Sen sijaan esimerkiksi vuonna 2003 maahanmuuttajien Helsingin rautatieaseman taksitolpalla kuoliaaksi potkima upseeri, pari vuotta sitten Porissa maahanmuuttajan raiskaama ja elävältä polttama nuori tyttö tai Kajaanin Otanmäessä turvapaikanhakijoiden ryöstömurhaama vanhempi mies ei juuri aiheuttanut minkäänlaisia sympatia-aaltoja. Em. musta poika sai muistaakseni joltakin taholta hyvityksenä polkupyörän. Millään vankilaistumisilla ei herätetä henkiin ihmisiä, joiden kuoleman suomalainen typerä ja sinisilmäinen maahanmuuttopolitiikka välillisesti aiheutti ja siksi kai isompaa meteliä ei pidettykään näistä uhreista. Valta ilman vastuuta on pelottavaa.

Onneksi nyt ministeriötä myöten selvitetään, voisiko yhden irakilaisen entisen turvapaikanhakijan kuoleman kotimaassaan jotenkin laittaa suomalaisten piikkiin, ehkäpä vielä maksaa miehen omaisiille ruhtinaalliset korvaukset ja samalla mahdollistaa kaikkien Irakista tulleiden automaattisen oikeuden jäädä maahan maailman tappiin? Emma Kari ja muut vihreät asialle!


Voi pyhä yksinkertaisuus!

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Jos nyt kuitenkin laittaisin sen oikean linkin siihen Homman keskusteluun. Tapaus näyttää ainakin saavan uusia & mielenkiintoisia käänteitä.

Siteeraan erään keskustelijan nasevaa kommenttia:

"Miksi lähes kaikkialla maailmassa TV suoltaa viihdettä, kokkiohjelmia, tietokilpailuja, talenttikisailuja, pornoa, urheilua ... kaikkea mielentäytettä 24/vrk?
No siksi, että ihmiset katsoisivat niitä eivätkä seuraisi niin tarkasti todellisen elämän juonen käänteitä. Nytkin poliitikkomme toivoisivat, että mielenkiintomme päättäjiin rajoittuisi korkeintaan Jani Toivolan isyyden kauhistelemiseen. Tästä syystä politiikkaan valitaan missejä, urheilijoita ja julkkiksia... että varsinaista mädätyspolitiikkaa saataisiin tehdä rauhassa samaan aikaan kun joku julkkispoliitikko aukoo vaatekaappiaan tai tarinoi lapsettomuudestaan."


Nykyajan leipää & sirkushuveja meininkiä.

Kryptan esiintuoma tapaus avustusjärjestö Oxfamista lienee vain jäävuoren huippu, on siinä varsinaista "avustusta" ja "hyvän"tekeväisyyttä kehitysmaiden alaikäisille lapsille. YK:lla on taatusti omat luurankonsa kaapissa asian tiimoilta, mutta niistähän ei puhuta julkisuudessa, ja rahalla pystyy sulkemaan monen suut (ja silmät)...


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juholle, joppos 123:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Kryptalle, Rouva Anolle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Juho: Niin kehitetään ja ne todelliset ongelmat mitä tiedostavat ja edistykselliset tahot saavat itse aikaiseksi puolestaan vaietaan.

joppos 123: Tuo kyseinen feministilogiikka on niin paradoksaalista ettei sen syvintä olemusta ratkaise edes Stephen Hawking.

VNV: Veikkaanpa että melkoinen osa menee hylsyksi.

Krypta: Median perusagenda on se, että tänne yksinkertaisesti täytyy saada aina enemmän kehitysmaalaisia ja sitä järjettömyyttä noilla toistuvilla itkupotkuraivareilla tuetaan. En muuten tuosta Oxfamista ollut kuullut minäkään mutta niin vaan Ylekin joutui siitä uutisoimaan:

https://yle.fi/uutiset/3-10071871

Rouva Ano: Kyllä. Kuolleet suomalaiset eivät merkitse mitään, mutta suvaitsevan ihmisen henkinen pipi on kansallinen murhenäytelmä. Ja niin kuin todettu on, poliittinen eliitti on yhtä lailla syyllinen suomalaisiin kohdistuvaan väkivaltaan kuin se väkivallan tekijä.

Soomepois: Kiitos linkistä. Tuo Ugandajuttu on mulle vielä aika epäselvä. Se eräs keskustelija on oikeassa ja tietyllä tavalla voi todeta, että Huxleyn dystopia on toteutunut vielä Orwellin vastaavaa enemmän.

Anonyymi kirjoitti...

Paljonko onkaan palautettu 10 000?
Ja vain yksi tapaus tähän mennessä.

Oliko hän sunni vai shiaa, tunnetusti
kiistelevät keskenään uskonnosta.

Ylessä varmaan luullaan että jaksetaan näitä
asenteellisia uutisia.

Tiedetäänkö ylessä kuinka puolueellisia
'uutiset' ovat.

Ei nämä ylenannon propaganda jutut muutenkaan uppoa,
vihreät ja SDP, vas onkin tarkoitettuja.

No olen pari blogi kirjoitusta lukenut..

Anonyymi kirjoitti...

Linkit otin talteen, mutta ei niitä löydy.
Mutta ei mitään menetetä.

Tämä jäi, ei vaan ylenanto teki ainakin viisi uutista nettiin tästä
lisäksi uutisissa kertominen.

vieras kirjoitti...

Onko Ykä kuullut toteamusta jonka mukaan Neuvostoliitto ei hajonnut vaan se siirtyi länteen? Se vaihtoi paikkaa ja olomuotoa.

Saman voi todeta siinä että sosialismi ja kommunismi ja ylipäätään vasemmistolaisuus eivät ole loppuneet siihen kun sosialistiset ja kommunistiset ja muut vasemmistolaiset puolueet ovat romahtaneet ja haihtuneet. Sosialismi ja kommunismi ja muu vasemmistolaisuus ovat siirtyneet muihin puolueisiin. Sitäkö se tarkoittaa kun olen ihmetellyt miksi oikeisto on vasemmistolaistunut. Siis niissä maissa joita pidetään länsimaina. Entisissä neuvostotasavalloissa ja entisissä Neuvostoliiton nukkevaltioissa puoluekenttä pistettiin uusiksi sen jälkeen kun kommunismi romahti. Kommunisteille määrättiin virkakielto julkishallinnon virkoihin.

Ovatko kulttuurimarxilaiset soluttaneet ja vallanneet muut puolueet? Tämä on vaatinut pitkän aikavälin suunnitelmia, jonka toteutus on ollut ylisukupolvista. Sen hyväksymistä ettei itse ole näkemässä oman työnsä tuloksia. Sen näkevät seuraavat tai ehkä vasta sitä seuraavat.

https://hommaforum.org/index.php/topic,120361.msg2601954.html#msg2601954

https://hommaforum.org/index.php/topic,120361.msg2601972.html#msg2601972

Eikö kansallismielisillä ja konservatiiveilla ole vastaavanlaista suunnitelmallisuutta ja kykyä ylisukupolviseen työn toteutukseen?

Miksi puolueilla, jotka alkujaan olivat ei-sosialisteja ja halusivat asemoida itsensä ei-sosialistiseen positioon, ei ollut keinoa torjua kulttuurimarxisteja? Tauteja torjutaan rokotuksilla joita uusitaan määräajoin. Tietokoneita varten on virustojruntaohjelmia joita päivitetään että pysyvät ajan tasalla. Miksi puolueilla ei ole ollut semmoisia?

Veijo Hoikka kirjoitti...

Kaikki alikaustit, metoot, lgbttitityykaustit, monikultsut ja pakolaismassat, kirkon alasajo, rasistikaustit, natsikaustit jne ovat tarkoituksenmukaista hajoita ja hallitse - vallanvaihtoa. Kiinnostuksen kohteet ohjataan pois kansojen hyvinvointiin liittyvistä ongelmista orwellin 1984 - opin mukaan. Koko julkinen hallinto virkamiehineen on alistettu noudattamaan Ison Veljen tahtoa. DDR:n A Mutti ja Lapsirakastaja Micron tulevat häviämään nämä olympialaiset.

Lopuksi yksittäistapaus: muistelen lgbttitityy-tourille osallistuneen Tsadin ylintä johtoa. Sitä muistellen lukekaa Mustan Orkidean koskettava blogi
http://beta.oikeamedia.com/o1-55806

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehds Ano1:lle, Ano2:lle Vieraalle ja Veijo Hoikalle & kiitos kommenteistanne.

Ano1 Ano2: Luulen, että Yle olisi tehnyt asiasta nyyhkytarinan vaikka kyseinen heppu olisi kuollut tavalliseen sydänkohtaukseen.

Vieras: Olen kuullut joo ja niinhän se on tavallaan siirtynyt mutta onneksi sillä ei ole samanlaista väkivaltakoneistoa kuin Moskovalla oli hallussaan. En osaa sanoa sitä kuinka suuri osa kulttuurimarxismilla on ja kuinka suuri puhtaalla typeryydellä mutta lopputulemahan on koko lailla sitä mistä kulttuurimarxistit haaveilivat. Yksi suuri syy tähän kehitykseen on tietysti vihrevasemmistolaiseksi muuttunut valtamedia. Miksi ja kuinka se sellaiseksi muuttui on sitten tietysti oma kysymyksensä.

Veijo: Toivotaan, että olet olympiaennustuksessasi oikeassa. Mutta se on totta, että tuo Mustan Orkidean kirjoitus kannattaa lukea yhden jos toisen ja erityisesti niitten jotta vaahtoavat tätä transkiimaansa.