JOTAIN IHAN MUUTA LV

Ja näin alkuun otsikon mukaista tuotesijoittelua:

Minähän olen jo aikaa sitten jättänyt suosiolla noitten pesu- ja hygieniatuotteitten hankkimisen rouvalle. Enhän minä itse osaa kaupassa kysyä kuin saiputta mutta eihän siellä enää semmosta ole vaan jotain most refreshing skin massaging ballwax hyperantiperspiration shower geeliä ja muita lähinnä kvanttibotaniikkaan liittyviä termejä.

Kirjoitus ei koske kylläkään mäntysuopaa ja sen nykyaikaisia korvaajia vaan pysytään viimekertaisen kirjoituksen linjoilla ja laitetaan esille kakkosrähinän tyylikkäimmät pommitus-, tiedustelu- ja kuljetuskoneet. Aloitetaan hirviöllä joka tehtiin kyllä jo ennen kakkosrähinää ja sinne jäikin, mutta joka kuvaa hyvin neuvostososialismin ei-niin-vaatimatonta ajattelutapaa. Eli kyseessä on Kalinin K-7:

Tämä prototyyppiasteelle jäänyt seitsenmoottorinen monsteri oltiin suunniteltu sekä siviili- että sotilaskäyttöön. Siviilikäytössä se olisi kuljettanut 120 matkustajaa (matkustamot olivat siivissä, ei rungossa) ja lisäksi 7.000 kiloa rahtia. Sotilaskuljetuskoneena se olisi kuljettanut 112 täysin varustettua laskuvarjomiestä ja pommikoneena puolestaan 9.600 kiloa pommeja. Kulkua olisi turvannut kahdeksan 20 mm tykkiä ja kahdeksan 7,62 mm konekivääriä. Ainoa prototyyppi tuhoutui lento-onnettomuudessa vuonna 1933.

Varsinaisen kakkosrähinän ensimmäinen kone on samalla kyseisen sodan yksi tunnetuimmista symboleista eli tietysti Junkers Ju 87 Stuka:

Tämä sireeniään huudattanut ja kauhua aiheuttanut syöksypommittaja oli tärkeimmässä roolissaan sodan alussa Puolan valtauksessa ja Ranskan lyömisessä. Brittiläisille hävittäjille se osoittautui sitten aivan liian helpoksi palaksi joten sodan edetessä siihen lisättiin 37-milliset tykit ja se muutettiin maataistelukoneeksi jossa tehtävässä se toimi menestyksekkäästi. Eversti Hans-Ulrich Rudel tuhosi itärintamalla pääosin Stukalla 519 panssarivaunua. Stukat osallistuivat myös Osasto Kuhlmeyn mukana kesän 1944 Kannaksen ratkaisutaisteluihin. Sodan alun versiossa oli aseistuksena kaksi 7,92 mm konekivääriä ja 750 kiloa pommeja.

Saksan ensimmäinen hyökkäys kohdistui Puolaan ja listalle pääsee myös puolalainen pommikone LWS-6 Żubr:

Tämä kömpelön koneen arkkityyppi osallistui taisteluihin tosin vain yksipuolisesti ts. saksalaiset tuhosivat näitä lentokentille. Varsinaisesti tätä vanhentunutta konemallia käytettiin vain harjoituspommikoneena. Kohtuuden nimessä on sanottava että puolalaisilla oli myös paljon parempi pommikone PZL.37 Łoś joka oli yksi sen ajan parhaita keskiraskaita pommikoneita. Tässä pelkästään ottavana osapuolena toimineessa Żubrissa oli nelihenkinen miehistö, nopeus 341 km/h ja aseistuksena viisi 7,7 mm konekivääriä ja 660 kiloa pommeja.

Kuluvan vuoden 1939 marraskuussa alkoi sitten Talvisota ja siitä listalle pääsee kolme suomalaisten puolella taistellutta konetta. Ensimmäisenä Blackburn Ripon:

Lukija voi – varsin perustellusti – kysyä että mikäs hiton pommari se tuo ikivanha lousku oli mutta tämä aikaa sitten vanhentunut kaksitaso toimi paremman puutteessa myös joissain pommitustehtävissä talvisodassa. Jostain luin että välirauhan aikana suomessa ollut brittiläinen ilmavoimien upseeri oli nähnyt Riponin, todennut että jaa, teillä on tuossa museokone ja kuultuaan että suomalaiset olivat lentäneet sillä oikeita sotalentoja juuri päättyneessä talvisodassa todennut vain että voi hyvä Jumala.

Koneessa oli kaksihenkinen miehistö, huippunopeus 220 km/h ja aseistuksena kaksi 7,7 mm konekivääriä sekä max 500 kg pommeja. Hieman samanlaisena hätävarana toimi junkersilaisen tyylikäs pääosin kuljetuskoneena käytetty Junkers K 43:

Riponin tavoin tämä konetyyppi joutui paremman puuttuessa osallistumaan talvisodassa pommitustehtäviin. Molemmat konetyypit palvelivat Lentolaivue 16:ssa ja jatkosodassa toimivat lähinnä kuljetuskoneina. Junkersissa oli kahden hengen miehistö, huippunopeus oli 265 km/h ja aseistuksena kolme 7,92 mm konekivääriä sekä 300 kiloa pommeja. Listalla on myös ainoa talvisodan aikaan moderniksi luokiteltava suomalaisten pommikone eli Bristol Blenheim:

Ja nimenomaan tämä lyhytnokkainen MK1-malli. Blenheim palveli pommitustehtävissä aina jatkosodan loppuun saakka vaikka oli siinä vaiheessa jo pahasti vanhentunut. Koneessa oli kolmehenkinen miehistö, huippunopeus 430 km/h ja aseistuksena kolme 7,7 mm konekivääriä sekä 526 - 972 kiloa pommeja, tosin tuossa MK1-mallissa oli käsittääkseni brittiläiset pommiripustimet joihin saatiin kuormattua vain 454 kiloa pommeja. Wikipedian mukaan ”Talvisodassa koneiden pientä määrää ja pommikuormaa kompensoitiin joillain lennoilla lisäämällä mukaan neljäs mies, joka tulitti metsäteille ahtautuneita vihollisrivistöjä matalalennossa Suomi-konepistoolilla” mutta itse en ole kyllä koskaan kuullut tuommoisesta.

Myös talvisodan vihollispommikoneet olivat varsin tyylikkäitä. Venäläinen on aina osannut tehdä tyylikkään näköisiä koneita. Tietysti tyylikkäimmillään nuo pommaritkin olivat hävittäjien tapaan alas ammuttuina Suomen maaperällä. Ensimmäisenä esitellään Tupolev SB-2:

Ja nimenomaan tuo lättämoottoriversio joka tässä kuvassa on Espanjan sisällissodan tasavaltalaisten väreissä. Tuon kyseisen koneen silhuetti tuli suomalaisille heti talvisodan alussa inhottavan tutuksi kun koneet ilmestyivät pommittamaan Helsinkiä. Talvisodassa kone oli muutenkin ikävä yllätys suomalaisille sillä se oli suomalaisten Fokker D.XXI-hävittäjiä nopeampi. Suomalaisilla oli käytössään jonkun verran sekä sotasaaliina saatuja ja saksalaisilta ostettuja SB-2-koneita jotka palvelivat Lentolaivue 6:ssa meritiedustelu- ja pommitustehtävissä.

Koneessa oli kolmihenkinen miehistö, sen huippunopeus oli 450 km/h ja aseistuksena neljä 7,62 mm konekivääriä sekä 600 kiloa pommeja. Toinen ikävä vieras Suomen taivaalla oli Iljušin DB-3:

Koneessa oli kolmehenkinen miehistö, huippunopeus 439 km/h ja aseistuksena kolme 7,62 mm konekivääriä ja 2.500 kiloa pommeja. Suomalaisilla oli näitä koneita sotasaaliina neljä kappaletta. Myös tällainen avo-ohjaamolla varustettu möhkäle lensi talvisodassa Suomen taivaalla:

Kyseessä oli raskas pommittaja Tupolev TB-3. Koneessa oli neljän hengen miehistö, huippunopeus 196 km/h ja aseistuksena 5 – 8 7,62 mm konekivääriä sekä 2000 kiloa pommeja. Yhteensä neuvostoilmavoimat menettivät talvisodassa 521 konetta joista suomalaisten koneiden alas ampumana 207 ja ilmatorjunnan pudottamana 314.

Länsirintamalla oltiin talvisodan aikana harrastettu lähinnä joutenolon lopettelemista mutta keväällä alkoi rytinä ja sitten pilattiin tapetit ja tunnelma. Yhdessä pääosista olivat saksalaiset tehokkaat ja myös varsin tyylikkään näköiset pommikoneet. Ensimmäisenä Heinkel He 111:

Koneessa oli viisihenkinen miehistö, huippunopeus oli 436 km/h ja aseistuksena 4 – 7 kpl 7,92 mm konekivääriä sekä 2.500 kiloa pommeja. Englannin kanaalin ylitti pahassa tarkoituksessa myös Dornier Do 17 eli ”lentävä lyijykynä”:

Koneessa oli nelihenkinen miehistö, sen huippunopeus oli 424 km/h ja aseistuksena 6 – 8 kpl 7,92 mm konekivääriä sekä 1.500 kiloa pommeja. Suomen ilmavoimat saivat käyttöönsä Hermann Göringin lahjoituksena viisitoista kappaletta kyseistä konetta ja ne palvelivat Lentolaivue 46:ssa. Laadukkain näistä Englantia murjoneista niksmannipommittajista oli Junkers Ju 88:

Konetta käytettiin sekä syöksy- että vaakapommittajana ja myöhemmin vielä yöhävittäjänä sekä kaukotiedustelukoneena ja se oli toisen maailmansodan yksi parhaimpia keskiraskaita pommikoneita. Koneessa oli nelihenkinen miehistö, sen huippunopeus oli 472 km/h ja aseistuksena viisi 7,92 mm konekivääriä sekä 1.500 – 3.000 kiloa pommeja. Suomessa näitä koneita palveli Lentolaivue 44:ssä 23 kappaletta.

Länsirintaman taisteluissa pahasti alakynteen jääneitten ranskalaisten pommikoneet eivät – ymmärrettävistä syistä – saavuttaneet yhtä eeppistä mainetta kuin saksalaiset vastapelurinsa. Otetaan yhtenä esimerkkinä esille kuitenkin rumantyylikäs Bloch MB.210:

Tässä jo sodan alkaessa vanhentuneessa koneessa oli viisihenkinen miehistö, sen huippunopeus oli 322 km/h ja aseistuksena kolme 7,5 mm konekivääriä ja 1.600 kiloa pommeja. Sotaa käytiin myös vesillä. Niin suurilla kuin pienillä. Jos liikutaan isoilla vesillä niin aloitetaan Atlantilta ja siellähän saattueita sukellusveneiden saaliiksi kyttäili Focke-Wulf Fw 200 Condor:

Sen lisäksi että tyyppi toimi pitkänmatkana meritiedustelukoneena se pommitustehtävissä upotti kesäkuun 1940 ja helmikuun 1941 välillä 365.000 tonnia liittoutuneitten aluksia. Tiedustelu- ja pommitustehtävien lisäksi se toimi kuljetus- ja matkustajakoneena ja kesäkuussa 1942 muuan Hiltusen Aatu kävi morjestamassa Marskia juuri tällä koneella.

Koneessa oli viisihenkinen miehistö, huippunopeus oli 360 km/h ja aseistuksena kuusi 7,9 mm konekivääriä, yksi 13 mm konekivääri sekä 5.400 kiloa pommeja. Koneita valmistettiin vain 276 mikä saattoi olla englantilaisille hyvä tuuri. Jos koneita olisi ollut vaikka tuhat enemmän ja ne olisi keskitetty säällisellä hävittäjäsuojalla noine pommilasteineen terroripommituksiin niin jälki olisi ollut tuplasti tuhoisempaa.

Vastapuolella Atlantilla lenteli myös yksi merisodan symboleista eli lentovene Consolidated PBY Catalina:

Kone toimi menestyksekkäästi meritiedustelu- ja sukellusveneentorjuntatehtävissä ja se pystyi varatankeilla lentämään yhtämittaa 24 tuntia. Koneessa oli kymmenhenkinen miehistö, sen huippunopeus oli 314 km/h ja aseistuksena kolme 7,62 mm sekä kaksi 12,7 mm konekivääriä ja 1.814 kiloa pommeja tai neljä syvyyspommia. Seuraavaksi siirrymme Välimerelle ja nostamme hattua lentokonevanhukselle nimeltä Fairey Swordfish:

Tämä jo aikaa ennen sotia vanhentunut ja kuin ykkösrähinästä väärään tappeluun karannut torpedopommittaja oli kuitenkin oikea kone oikeassa paikassa ja nämä koneet rampauttivat huomattavan osan Italian laivastosta hyökkäyksessä Taranton laivastotukikohtaan. Wikipedian mukaan kone oli niin hidas että ilmatorjunnan oli vaikeaa osua siihen koska sen tähtäimien ennakko oli säädetty paljon nopeampien koneitten mukaisesti.

Koneessa oli kolmen hengen miehistö, sen huippunopeus oli 230 km/h ja aseistuksena kaksi 7,7 mm konekivääriä sekä 760 kiloa pommeja tai yksi 700 kilon torpedo. Vaihdamme Välimerestä Tyynellemerelle ja esittelemme vähälle huomiolle jääneen Martin B-10-pommikoneen:

Tämä varsin omalaatuisen näköinen amerikkalaiskone ei amerikkalaisilla itsellään ollut enää operatiivisessa käytössä mutta sitä käyttivät sodan alussa kiinalaiset, thaimaalaiset, filippiiniläiset sekä Hollannin Itä-intian armeija ja se oli mukana taistelutoiminnassa. Koneessa oli kolmihenkinen miehistö, sen huippunopeus oli 343 km/h ja aseistuksena kolme 7,62 mm konekivääriä sekä 1.030 kiloa pommeja.

Yksi Tyynenmeren taistelujen työjuhtia oli sitten amerikkalainen syöksypommittaja Douglas SBD Dauntless:

Vaikka kone olikin jo vanhentunut sitä käytettiin silti menestyksellä ja Midwayn taistelussa juuri kyseiset Dauntlessit upottivat neljä japanilaista tukialusta. Koneessa oli kaksihenkinen miehistö, sen huippunopeus oli 410 km/h sekä aseistuksena kaksi 12,7 mm ja yksi 7,62 mm konekivääriä ja 1.020 kiloa pommeja.

Tyynenmeren taisteluissa amerikkalaiset sitten päättivät näyttää mistä kana pissii ja tehtävän yksi tehokkaimpia suorittajia oli raskas pommikone Boeing B-29 Superfortress:

Tämä kyseinen konetyyppihän pudotti Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommit. Itse asiassa vielä tuhoisampaa jälkeä konetyyppi teki Tokion palopommituksessa 9-10. maaliskuuta 1945. Kyseisessä iskussa koneet pudottivat yhteensä 1665 tonnia palopommeja sytyttäen koko kaupungin palamaan ja aikaansaaden noin 100.000 kuolonuhria. Koneessa oli 11 hengen miehistö, sen huippunopeus oli 574 km/h ja aseistuksena kaksitoista kauko-ohjattavaa 12,7 mm konekivääriä, yksi 20 mm tykki sekä 9.000 kiloa pommeja.

Siirrymme pienemmille vesille eli Itämerelle jossa lenteli varsin omalaatuisen näköinen saksalainen tiedustelukone eli Blohm & Voss BV 141:

Oletettavasti koneen epäsymmetrinen muoto johtuu siitä että tähystäjillä on hyvä näkymä. En minä oikein muutakaan syytä keksi. Koneessa oli kolmihenkinen miehistö, sen huippunopeus oli 370 km/h ja aseistuksena neljä 7,9 mm konekivääriä. Siirrytään sitten vielä pienemmille vesille eli Itä-Karjalan syrjäisille korpijärville joilla saattoi bongata seuraavan koneen:

Eli kyseessä oli suomalaisten käytössä ollut saksalainen Heinkel He 115 joka alun perin oli suunniteltu torpedopommittajaksi ja meritiedustelukoneeksi mutta suomalaiset käyttivät näitä ”lentävinä sisseinä” eli niillä vietiin, haettiin ja huollettiin kaukopartioita. Suomella oli käytössä näitä koneita kolme kappaletta. Koneessa oli kolmen hengen miehistö, sen huippunopeus oli 327 km/h ja aseistuksena kaksi 7,92 mm konekivääriä. Kone saattoi kuljettaa 1.250 kiloa pommeja tai 900 kilon merimiinan tai 800 kilon torpedon. Kuljetustehtävissä se saattoi kuljettaa 14 matkustajaa.

Samaan aikaan kun suomalaiset kuljettivat kaukopartioitaan alkoivat länsiliittoutuneet murjoa urakalla saksalaisia kaupunkeja. Pommitusten amerikkalaiseksi symboliksi on muodostunut Boeing B-17 Flying Fortress:

Vaikka kone suunniteltiin pommikoneeksi niin jotenkin meikäläisen silmään se näyttää oikeastaan matkustajakoneelta. Ainakin huomattavasti enemmän kuin suurin osa muista sen ajan pommikoneista. Koneessa oli kymmenen hengen miehistö, sen huippunopeus oli 462 km/h ja aseistuksena (viimeisissä malleissa) kolmetoista 12,7 mm konekivääriä sekä 2.000 – 3.600 kiloa pommeja.

Jos Lentävä Linnoitus näyttää meikäläisen silmään hieman siviilimäiseltä niin sen brittiläinen vastakappale Avro Lancaster puolestaan ei:

Juuri tällä Ilmojen Korkeajännityksestä niin tutulla raskaalla pommikoneella pudotettiin jopa 6.000 kiloa painavia korttelipommeja Saksan kaupunkeihin. Koneessa oli seitsemän hengen miehistö, sen huippunopeus oli 454 km/h ja aseistuksena kahdeksan 7,7 mm konekivääriä sekä max 6.400 kiloa pommeja.

Sirompaa pommituskalustoa edusti puolestaan lähes kokonaan vanerista tehty de Havilland Mosquito:

Koneen pommittajaversio oli sen verran nopea ettei siinä ollut omaa aseistusta. Kone oli menestys ja sitä käytettiin alkuperäisen tehtävänsä lisänä hävittäjä-pommittajana, yöhävittäjänä, tiedustelukoneena ja maalinosoituskoneena raskaille pommittajille. Koneessa oli kaksihenkinen miehistö. Pommittajaversion suurin nopeus oli 668 km/h ja se kuskasi 1.800 kiloa pommeja. Hävittäjäversion nopeus oli 589 km/h ja aseistuksena oli neljä 20 mm tykkiä ja neljä 7,7 mm konekivääriä.

Kuriositeettina mainittakoon että suomalaisilla oli suunnitelmana kopioida Mosquito ja tehdä siitä saksalaisilla Daimler-Benz DB 605-moottoreilla varustettu VL Vihuri-pommikone. Suunnitelma jäi alkuvaiheeseensa mutta voihan hänestä kuitenkin väsäillä pienoismalleja.

Sotaa käytiin itärintamallakin ja vanhojen tuttujen lisäksi veli venäläinen tutustutti niin saksalaiset kuin valitettavasti suomalaisetkin pariin ikävään uuteen tuttavuuteen. Ensimmäinen niistä oli se kuuluisa ”maatalouskone” eli Iljušin Il-2 Šturmovik:

Kone on varsin tylyn ja tympeän näköinen ja tympeä tuttavuus tuo vahvasti panssaroitu maataistelukone maajoukoille olikin. ”Tormoviikissa” oli alun perin yhden, myöhemmin kahden (taka-ampuja) hengen miehistö. Sen huippunopeus oli 414 km/h ja aseistuksena kaksi 23 mm tykkiä, kaksi 7,62 mm konekivääriä, yksi 12,7 mm konekivääri sekä 600 kiloa pommeja ja neljä 132 mm tai kahdeksan 82 mm rakettia.

Toinen ikävä neuvostotuttavuus oli alun perin korkealla lentäväksi raskaaksi hävittäjäksi suunniteltu mutta sittemmin syöksypommittajaksi kehitetty Petljakov Pe-2:

Suomalaisilla oli näitä koneita käytössään kaikkiaan kahdeksan kappaletta mutta niitä käytettiin vain tiedustelukoneina. Koneessa oli 2 – 4 hengen miehistö, sen huippunopeus oli 525 km/h ja aseistuksena yksi 12,7 mm konekivääri, neljä 7,62 mm konekivääria sekä 1.000 kiloa pommeja.

Tyyli on tietysti katsojan silmässä mutta ehkäpä tässä ansaitsee maininnan myös Polikarpov R-5 jonka suomalaisjoukot tunsivat nimellä ”hermosaha”:

Varsinaiset suuremmat taistelutoimet koneella jäivät ajalle ennen kakkosrähinää eli Espanjan sisällissotaan ja Neuvostoliiton ja Japanin välisiin rajakahakoihin. Suomalaiset tunsivat tämän hermosahan siitä että se illansuussa lenteli asemien yläpuolella, pudotti pieniä pommeja, johti tykistön tulta ja lempinimestään päätellen aiheutti yleistä vitutusta. Koneessa oli kahden hengen miehistö, sen huippunopeus oli 228 km/h ja aseistuksena yksi 7,62 mm sekä (wikin mukaan) yksi 7,62 mm Degtarjev-pikakivääri.

Tähän väliin voi laittaa yhden neuvostoliittolaisen innovaation joka pääsi kokeiluasteelle mutta ei varsinaiseen operatiiviseen käyttöön. Suunnittelijat A.Nadashkevits ja S. Saveljev keksivät sijoittaa Tupolev Tu 2-pommikoneen pommikuiluun kasetin jossa oli kaikkiaan 88 kappaletta PPSh 41-konepistooleita:

Idea jäi sitten lopulta kokeiluasteelle. Tietysti voi ajatella että olishan se ollut aika häijyä olla tuollaisen koneen alapuolella. Kun se olisi muutamassa sekunnissa ruiskinut niskaan 6.336 luotia.

Länsirintamalla tuli sitten se D-Day jonka huomattavasta lentokalustomäärästä esille nostetaan vain yksi, mutta sitäkin suuremmasta ansiosta. Eli tämä tyylikäs työjuhta Douglas DC-3 jonka sotilasversioista käytettiin nimityksiä C-47 ja C-53:

Kyseinen konetyyppihän oli yksi historian menestyksekkäimmistä kuljetus- ja matkustajakoneista. Sodan jälkeen konetta käytettiin Suomessa sekä matkustajaliikenteeseen että ilmavoimien kuljetuskoneena ja laskuvarjojääkäreitten koulutuksessa. Sodan aikana kyseistä konetta nähtiin myös Helsingin taivaalla. Neuvostoliitto valmisti konetta lisenssillä nimellä Lisunov Li-2. Kone kuljetti 1.000 kiloa pommeja ja osallistui Helsingin 1944 suurpommituksiin.

Kyseisistä pommituksista voi todeta että suomalaisen ilmatorjunnan onnistunutta toimintaa voi kiistatta pitää yksinä suurimmista suomalaisista torjuntavoitoista. Tarkoitushan oli pommittaa Helsinki raunioiksi mutta yritys epäonnistui.

Sitten on aika esitellä yksimielisen ja yksimiehisen raadin valinta kakkosrähinän tyylikkäimmäksi pommikoneeksi. Ja sehän on italialainen Savoia-Marchetti SM.79:

Tämä rumantyylikäs kolmimoottorinen kyttyräselkä toimi sodassa sekä tavallisena että torpedopommittajana ja vaikka italialaisten maine sotijoina onkin vähän sieltä tännepäin niin kone saavutti  jonkun verran menestystä erityisesti torpedopommittajana. Koneessa oli kuuden hengen miehistö, sen huippunopeus oli 460 km/h ja aseistuksena yksi 20 mm tykki, kaksi 12,7 mm konekivääriä, kaksi 7,62 mm konekivääriä sekä 1.200 kiloa pommeja tai kaksi torpedoa.

Tässä vaiheessa lukija saattaa tuumia että, hei, jotain tästä puuttuu. Pitää paikkansa. Nyt on vasta nimetty kakkosrähinän tyylikkäin pommikone. Mutta kakkosrähinän ylipäänsä tyylikkäimmän koneen tittelin voittaa itseoikeutetusti Tante Ju eli Junkers Ju 52:

Tämä aaltopeltinen rumilus on selvä osoitus siitä että tietyssä pisteessä rumuus ja kauneus kohtaavat toisensa. Konetta valmistettiin aikanaan kaikkiaan 4.845 ja se palveli menestyksekkäästi sekä siviili- että sotilastehtävissä. Aero Oy:llä oli aikanaan käytössään viisi Tante Ju:ta.

Siinähän ne flygarit tuli sitten niputettua. Kesä jatkuu, suulis skriinaa, fogelit sjungaa ja on aika ryhtyä henkisesti valmistautumaan viikonloppuna Vihajoella järjestettäviin MC Tsuhnan mopoontumisajoihin. Tsuhna forever – forever Tsuhna!