maanantai 30. heinäkuuta 2018

SYMBOLI


Eli ymmärrysharjoitus aiheesta valtamedia, Trump ja vihan kostajuus

Tässä matkan varrella ja erityisesti tuon Trump/Putin-tapaamisen jälkeen olen aina vain enemmän keskenäni pähkäillyt että mikä kumma siinä Trumpissa oikein on kun valtamedia – niin Suomessa kuin yleensä länsimaissa – vihaa häntä niin kerta kaikkisen totaalisesti, antamatta tuumaakaan periksi ja ruiskien jätkän kengille kaiken mahdollisen minkä keksii. Paino sanalla keksii. Selvää on, että politiikan perusasioista voidaan olla eri mieltä ja voimakkaastikin arvostella niin asioita kuin henkilöitä. Mutta ensimmäistäkään edes semipositiivista uutista ei ole miehestä tullut esille missään vaiheessa ja kaikki mahdollinen ryönä jolla häntä voidaan lyödä kaivetaan esille. Sinänsä, koska keskityn tässä suomalaiseen valtamediaan niin voidaan todeta, ettei se kylläkään pysty lyömään Yhdysvaltain presidenttiä millään tavoin. Se ainoastaan kuvittelee voivansa tehdä niin.

Ilmiö oli hieman samanlainen Ronald Reaganin aikaan, tosin lievempänä. Silloinhan ns. yleiset syyt pakottivat suomalaisen median suhtautumaan Reaganiin tylysti mutta silloin tilanne oli sentään siinä mielessä erilainen että jos positiivista uutisointia oli kerrottavana niin kyllä se uutisoitiin. Aina Kansan Uutisia myöten. Esimerkkinä vaikkapa Reykjavik Summit vuonna 1986 jolloin uutisten sävy oli selkeä: siellä Reagan ja Gorbatshov ihan oikeasti meinaavat hieroa rauhaa ja ainakin yrittävät lopettaa kylmän sodan. Mikä oli molemminpuolisen ydintuhon varjossa eläneelle maailmalle erinomainen uutinen eikä Suomenkaan media julistanut että väärä mies on sammuttamassa väärää paloa väärällä tavalla. Kunhan sammuttaa, se riittää.

Sen sijaan Helsinki Summit 2018 oli valtamediamme silmissä totaalinen katastrofi jo kahta viikkoa ennen kuin sitä oltiin käytykään. Trump syyllistyi petturuuteen sekä Yhdysvaltoja, Suomea, Eurooppaa, ilmakehää, Jyväskylän Suurajoja, Joulupukin Maata, Suurta Kurpitsaa sekä Kadonneita Poikia kohtaan ja mitä todennäköisimmin sytytti vielä Ruotsin metsäpalotkin. Valtamedia ilmoitti että kyseessä oli sekä Molotov – Ribbetrop-sopimus että Jaltan konferenssi toiseen pikimustaan potenssiin. Itse asiassa edes tietämättä että mitä ne heebot siellä keskenään pulisivat. Kirjoitukset oltiin tehty valmiiksi jo ennen tapaamista.

Mistä noin suuri viha kumpuaa? Trumpin arvokonservatiivisuus ja kansallismielisyys tietysti sotii valtamedian nännistis-lellistä ideologiaa vastaan mutta niin on monen muunkin tyypin kohdalla eikä kohtelu ole aivan niin rankkaa. Näiden muitten kohdalla harjoitetaan paljon hienovaraisempaa ja peitellympää propagandaa mutta Trumpin kohdalla tehdään selväksi että miehestä ei voi julkaista kuin kuolaturpaista inhomateriaalia.

Jos yritän hahmottaa asiaa itselleni niin silloin tulee muistaa, minkälainen valtamedian asema on tommoset viimeiset kaksikymmentä vuotta ollut. Sitä voi verrata vaikka siihen, että Suomessa olisi vain yksi automerkki, vaikkapa merkkiä Perseelleen Lens. Muita merkkejä ei ole myynnissä eikä niitten myynti ole sallittu. Sama tilanne on medialla. Sillä on ollut viimeiset kaksikymmentä vuotta ollut täydellinen julkisen tiedonvälityksen monopoli. Se on voinut olla kukkona (no, pikemminkin kanana) tunkiolla ja määrätä täydellisesti sen mitä puhutaan, mistä puhutaan ja mihin sävyyn puhutaan. Eli toisin sanoen se on saanut määrätä sen, mikä on sallittua ajattelua ja mikä ei.

Lukijalle on ollut jo pitkään aivan sama hankkiiko hän tietonsa Kansan Uutisista, Aamulehdestä, Keskisuomalaisesta, Turun Sanomista, MTV3:sta tai Ylestä sillä hän tietää saavansa täsmälleen samalla sabluunalla kirjoitettua monikultturistis-feminististä uutisoinnin muotoon laadittua propagandaa. Valtamedialla on ollut hallussaan julkisen keskustelun monopoli, absoluuttinen sellainen ja sen myötä se on muuttunut röyhkeäksi. Se on alkanut pitää itseään viranomaisena jonka vastustaminen on itsessään laitonta. Ja miksei pitäisi? Sillä poliittinen koneistokin on oppinut pelkäämään valtamediaa. Valtamedia on oppinut myös uskomaan että kyseessä on pysyvä ja lopullinen tila.

Ja sitten tulee eräs Donald Trump. Täysin puskista. Ennen kaikkea ilman valtamedian hyväksyntää. Sen raivoisasta vastustuksesta huolimatta. Niin suomalaisen kuin yhdysvaltalaisen vasemmistoliberaalin median. Jotka molemmat olivat tuudittautuneet siihen ajatukseen että asiat eivät tapahdu enää koskaan ilman heidän hyväksyntäänsä. Mutta nyt tapahtui.

Valtamedialle Trump on ennen kaikkea symboli.

Symboli valtamedian täydelliselle epäonnistumiselle. Symboli sille, että se ei olekaan kaikkivaltias. Symboli sille, että asioita voi sittenkin tapahtua ilman sen hyväksyntää. Jopa sille niinkin kipeitä ja merkittäviä asioita kuin Yhdysvaltain presidentin valinta. Toki se tietää, että Trumpia auttoi hänen valtava omaisuutensa mutta se tietää myös että ensimmäinen kerta on se hankalin ja ensimmäinen kaatuva dominopalikka se vaarallisin. Trump on myös symboli joka on yksi ainoa ihminen ja sen myötä helppo kohde jota kohtaan voi hyökätä. Syntipukin ja olkiukon ihana risteytys.

Tuon symbolin myötä valtamedia pelkää. Se pelkää, että symboli ei jää ainoaksi vaan Trump-ilmiö leviää. Muodossa tai toisessa. Henkilöinä. Ajatuksina. Vielä pahempana eli julki lausuttuina ajatuksina. Täällä Suomessakin. Ja levitessään se voi jopa aiheuttaa sen yksinvalta-aseman menettämisen tiedonvälityksen markkinoilla. Joka taas puolestaan johtaisi sen pelkäämään sen myötä esille nostettavaa kysymystä:

Mikä olikaan valtamedian osuus monikultturismissa, väestönvaihdossa, sen myötä kantaväestöön kohdistuvassa väkivallassa ja täysin turhassa taloudellisessa rasituksessa sekä sen vuoksi Euroopassa jossain vaiheessa väistämättä alkavassa väkivaltaisessa kaaoksessa?

Se saattaa pelätä myös sitä seuraavaa kysymystä:

Kuinka valtamedian edustajat ajattelivat sovittaa tekonsa?

Ehkä valtamediassa ymmärretään että tiedonvälityksen yksinoikeuden varastaminen on varkaus siinä kuin muukin varkaus. Sen, ja pelkonsa vuoksi sen on pakko pitää kynsin hampain kiinni varastetusta omaisuudestaan. Siksi Trump on sille ilmestyskirjan peto, teki hän mitä tahansa. Ei itse hän, vaan se mitä hän symboloi. Jos symbolia ei pysty kaatamaan niin ainahan sitä voi yrittää töhriä ja häpäistä.

Siksi myös Itä-Euroopan, Italian ja Itävallan demokraattiset vaalit ovat valtamedialle henkiin elvytetty Natsi-Saksa. Ja siksi myös MV-lehteä kohtaan on hyökättävä kaikin mahdollisin keinoin. Sillä se on ylittänyt kriittisen lukijamäärän. Määrän, jonka perusteella se on ollut vaatimassa valtamedian varastamaa tiedonvälityksen omaisuutta takaisin kansalaisille.

Valtamedia ei suojaa ihmisiä vääriltä ajatuksilta.

Se suojaa itseään siltä, että ihmiset alkaisivat ajatella.



Ja tähän perään täytyy laittaa vielä nimimerkki Vihapuhujan twiitti joka vääntää valtamedian Trump-uutisoinnin rautalangasta ehkä paremmin kuin kukaan koskaan:



30 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Yritän edelleen rimpuilla viimeiselläkin näppiotteella siinä ajatuksessa, ettei poliittinen eliittimme sittenkään pelkää ja tottele mediaeliittiä, vaan päinvastoin:
poliittinen eliitti on julistanut oudon tahtonsa, joka on Länsi-Euroopassa ja Pohjoismaissa oman kansan ja valtakunnan tuho islamistisen väestönvaihdon kautta. Mediaeliitti vain kuuluttaa Isännän Ääntä kautta kunnain ja rantain.

Haluan ajatella, että jos poliittinen eliittimme jostain taikaiskusta vaihtuisi jo ensi huhtikuussa Perussuomalaisten unkarilaisjytkyyn ja Jussi Halla-ahon yksipuoluehallitukseen, tulisi mediaeliitillemme ensin varsin lyhytaikainen järkytyksen hiljaisuus. Tajuttuaan tilanteen he alkaisivat suoltaa lakeijamaisia uskollisuudenosoituksiaan uudelle poliittiselle eliitille.
Ne, jotka eivät niin teksi (ja toki aika moni niistäkin, jotka tekisivät) saisivat alkaa etsiä uutta medioimisalustaa jostain maamme ulkopuolelta.

Haluan uskoa näin, koska jos mediaeliittimme todellakin johtaa politiikkaamme, eihän meillä voi silloin olla enää mitään toivoa yhtään mistään?
En halua tuota kuulla, sanoi Yrjö Jylhä.

Anonyymi kirjoitti...

Itseasiassa jos Trump olisi vain istunut isänsä perinnön päällä yrittämättäkään leikkiä liikemiestä, hänen omaisuutensa olisi 3 miljardin sijasta 6. Trump myös ylpeilee ja leveilee seksuaalisella häirinnällään, siinä, missä puhuvista pesukarhuista kertovia elokuvia tehnyt ohjaaja saa potkut 10 vuotta vanhan komediauransa takia.

Miksi Trumpin ja Putinin tapaaminen meni käteen, johtuu ihan yksinkertaisesti siitä, että Trump menee julkisuudessa kehua retostelemaan Putinin kertoneen, ettei Venäjä ole hybridivaikuttamisen kautta häirinnyt esimerkiksi Brexit-äänestystä tai USA:n presidentinvaaleja, ja näin ollen samalla räkäisee omien tiedusteluviranomaistensa naamalle ja julkisesti nolaa nämä. Entinen KGB-agentti ei liene se luotettavin lähde asiassa.

Trump tuhoaa parhaimmillaan kaikkia niitä kansainvälisiä organisaatioita, jotka hänen edeltäjänsä ovat luoneet USA:n hegemonian takaamiseksi, ja on johtajana epäjohdonmukainen, arvaamaton ja ennustamaton, ja nimenomaan ennakoitavuus on kansainvälisen diplomatian kulmakiviä.

Trump on krooninen valehtelija, joka ei tunnu ymmärtävän totuuden käsitettä.

Vaikka on erilainen, se ei tarkoita, että on hyödyllinen.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys!

Asiallisesti analysoitu. Muutama asia kaipailee hiukan alleviivailua:

Ensin Trumpin valinnasta. Hänen multimiljardinsa olivat toki tarpeen vaalivoiton hankinnassa. Hän lahjoitti omaa rahaansa jotain M$66 kaikkiaan M$647 vaalirahastoonsa. Tästä jäi käyttämättä noin 30 milliä. Hänen vaalibudjettinsa oli silti vain runsaat puolet Hillaryn varainkeruusta: noin M$1191, joista jäi käyttämättä vain seitsemisen miljoonaa. Trumpin vaalirahoitus oli muuten historiallisestikin katsoen varsin pieni. Hän ei näet saanut republikaanisten liikedynastioiden säätiöiltä rahaa, ainakaan siinä määrin kuin mm. Bushit, Reagan ja Nixon saivat. Ja republikaanisen nomenklatuuran sisältä noussut ehdokas olisi saanut. Hillarynkin ennätyksellisen suuri rahoitus koostui pääosin liberaalien säätiöiden suurlahjoituksista - Trump kokosi yli kolmasosan rahoituksestaan max. $200 lahjoituksista. Eli todellinen self-made-man, joskin äänestäjien suurella tuella. Johtuneeko Ameriikan Trump-viha osaltaan siitä, että hän ei ole "oikealla", "isojen poikien rahalla" ostettu tapaus?

1980-luvulla mediatalot (tiedotusvälineet) pitivät kukin omaa linjaansa, kuitenkin kunnioittivat niitä klassisia journalismin periaatteita. Media-aallokko toki jo tuolloin tuppasi viemään toimitustyötä paapuurin puolelle. Rony Smolar tuoreehkossa muistelmakirjassaan kertoilee, millaista tasapainottelua laadukkaan journalismin tekeminen Ylelle vaati jo tuolloin Jerusalemia asemapaikkanaan pitäneeltä suomenjuutalaiselta Lähi-Idän toimittajalta. Nyttemmin noilla periaatteilla on journalistikunta jo moneen kertaan pyyhkinyt perseensä.

Tähän liittyy, suomalaisen median osalta, yhdenlainen ammatillinen laiskuus: toimittajat eivät joko osaa, viitsi tai uskalla tehdä omaa lähdekriittistä analyysia, vaan USA:a ja Trumpia koskeva uutisointi kopioidaan suoraan CNN:lta, Washington Postista tms. liberaalimediasta; näistä uutisista tulee voimakas vaalitulosta kapinoiva demokraattiagenda sisäänrakennettuna kaupanpäällisenä. Mikäpä siinä, toimittajan kannalta, kun prosessoitava jööti on oman agendan mukaista. Samaan tyyliin on sitten hyvä leikkiä tähtitoimittajaa, kun mainittu arkkiperkele on täällä käymässä.

Lopuksi on kumminkin aavisteltavaa, josko mediatalot sittenkin lähinnä vastaisivat yleisön kysyntään. Tätä todistavat sosiaalisessa mediassa leijuvat esittelemäsi kaltaiset avautumiset. Sekä näiden tykkäykset. Suomalaiset ovat kertakaikkisen aivopestyyn laumasieluun kasvatettu kansa. Samoin ovat toki useimmat muutkin läntiset ns. sivistyskansat. Näytämme vaan juoksevan joukkohurmoksessa porukalla seinää päin. Hampaita sylkien törmäyksestä selvinneet päättävät muuttaa suuntaa 180 astetta - ja juoksevat samassa hurmoksessa päin vastakkaista seinää.

Terv. Achtung

Vasarahammer kirjoitti...

Minusta on tärkeää, että meillä on monipuolinen mediakenttä. Näin he kuorossa voivat kaikki julistaa samaa totuutta, kysyä samat kysymykset ja kirjoittaa juttuja lähinnä toisille toimittajille.

Anonyymi kirjoitti...

Aika hyvinhän tuon kiteytit,siitähän on kysymys.Mutta lisäksi Trump suututti feministit ja vetää kovaa linjaa maahanmuuttajiin.Näitä hän ei saa koskaan anteeksi suvakeilta.Ja mieshän ei asioita kovin nätisti sano vaan töräyttää suoraan.Ai niin ja mediaa v"""""aa Trumpin ylivoimainen voitto hillarysta.Varsinkin kun toitottivat hillyn varmaa voittoa.Reagan hyväksyttiin lopulta, koska hän oli lausunnoissaan laimeampi.

Kissamies kirjoitti...

Pahoittelen ettei minulla ole henkevämpää tarjottavaa kuin meemikuva: https://pics.me.me/cn-its-afraid-25014665.png

Tuli vain mieleen.

Anonyymi kirjoitti...

Samaa olen minäkin ihmetellyt eli että eikö miehestä löydy mitään hyvää? Sanotaan jokaisessa ihmisessä hyviäkin ominaisuuksia olevan, mutta ilmeisesti tässä tapauksessa hän on se poikkeus, joka vahvistaa säännön. Trump on hirviö, joka tekee kaiken väärin ja aloittaa kolmannen maailmansodan. Näin kertoo meille valtamedia, joka on asettunut jumalan asemaan, eikä meillä pidä muita jumalia oleman.

Jossakin mediakohun ulkopuolella myhäilee loppujen lopuksi tyytyväisenä Hillary Clinton; tämä Trumpin röykytys on taatusti balsamia hänen haavoilleen. Samalla hän saattaa tuudittautua siihen ajatukseen, ettei hänen omia toimiaan enää tutkita, mutta onkohan vielä syytä nuolaista ennen kuin tipahtaa?

Rouva Ano

Strix Senex kirjoitti...

Jokseenkin kaikki fundamentalistiset uskonnot tarvitsevat sen sielunvihollisen eli paholaisen, jota vastaan pitää saarnata. Vihollinen on tärkeämpi kuin se oma jumala, etenkin jos näyttöä sen oman jumalan tuomasta onnesta ja hyvinvoinnista ei ole. Jos maailmassa on sotaa ja kurjuutta, se on paholaisen vika. Jos sodat ja kurjuus osoittavat vähenemisen merkkejä, se on osoitus paholaisen kavaluudesta ja petollisuudesta johon oikeauskoiset vastaava vaatimalla paastoa, kieltaymyksiä, vyön kiristystä sekä uusia kieltoja ja käskyjä. Eivät poliittiset uskonnot poikkea tässä uskonnon nimellä kulkevista uskonnoista.

Lemminkäinen kirjoitti...

En ole löytänyt yhtään positiivista kannanottoa Trumpista valtamedian taholta. Trumppia lyödään kirjaimellisesti (Hesari) kuin vierasta sikaa. Jos aihetta löytyy niin turpakekkerit (verbaaliset sellaiset) ovat paikallaan ja jos löytyy kehumisen aihetta niin silloin kehutaan eikä lyödä. Valtamedia keikuttaa universaalia tasapainovenettä, pelkästään pilkkaamalla Trumppia. Trump on esimerkiksi keskustellut Kimin kanssa ja keskustelu on jo itsessään saavutus, vaikka olisi keskusteltu vain ravihevosista. Trumpille ärisevä ja kuolaava valtamedia on, sanoisinko, avohoidon tarpeessa, missä heille selvitettäisiin termi: Gin & Kan Jang.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Tuolla edellä ano alleviivasi omalla "suvaitsevalla" kirjoituksellaan sen mitä kirjoitit.

Anonyymi kirjoitti...

Ssvon maakuntalehden paras pakinoitsija, tanssinopetteja Kuosmanen kirjoitti myös hyvin tätä Trump-casea sivuavasta mediamölystä, eli meidän pääministeristä! En kyllä ole yhtään positiivista juttua nähnyt, mitä nyt se yks ämmä oli "yökylässä". Sekä Trumppi että Sipilä ovat suurinpiirtein tehneet sen mitä vaaleissa lupasivat. Talousmies tuo pm kyllä on, mutta en minä(kään) hänen matu- ja EU nuoleskelusta oikein pidä. Kotimaisista poliitikoista tietenkin Jussi H ja Laura H ovat saaneet Väykän ohella eniten kuraa päällensä valtamedian taholta, mutta mitäpä sitä oikein muutakaan edes odottaisi Tampereen ja Jyväskylän sivitysyliopistojen kasvateilta?

Sepi

MikkoK kirjoitti...

Äänestin Suomen EU-äänestyksessä EI ja lopetin samalla Helsingin Sanomien tilaukseni. En halunnut maksaa puhtaasta ennalta arvattavasta agendajournalismista. Yhdysvaltain presidentinvaalien aikaan lopetin CNN:n ja BBC:n seuraamisen, kun ne paljastivat viimeistään silloin olevansa puhtaasti agendamedioita.

Mainittuja "tietolähteitä" voi verrata 1970-luvun Tiedonantaja-lehteen. Sen lukemiseen ei kannattanut aikaansa tuhlata, jos oli kiinnostunut Neuvostoliiton reaalisosialismista.

Anonyymi kirjoitti...

Anomyyni toulla aiemin keroo, että Trump sylkee omien tiedusteluviranomaistensa silmille. No ehkä hänellä on siihen syynsä, eli se, että nuo ovat "demareiden" nimittämiä ja yrittävät edelleen saada vaalitulos kumottua ja Hillary- billary valtaan ja näin omat hillotolpat turvattua.
Kukaan ei ole kertonut, ainakaan meikäläisessä, ja tuskin muunmaalaisessakaan meidiassa Hillaryn arabeilta saamista sadoista miljoonista dollareisra. Saudithan olivat yksi suurimpia Billaryn rahoittajia..
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Ano1:lle, Achtungille, Vasarahammerille, Ano2:lle, Kissamiehelle, Rouva Anolle, Strix Senexille, Lemminkäiselle, Thorvald Eskilinpojalle, Sepille, MikkoK:lle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Tietty symbioosi noilla on keskenään mutta kyllä minä kallistun sille puolelle että media nykii naruja. Tietenkään mikään ei ole sataprosenttista ja omien päättäjien kohdalla vaikuttaa myös sokea kuuliaisuus EU:lle.

Ano1: Mielipiteesi on julkaistu. Jos meinaat kansainvälisillä organisaatioilla Natoa niin lienee kuitenkin kohtuullista että sen eurooppalainen siipi maksaisi puolustuksestaan sille kuuluvat viulut.

Achtung: Kiitos lisäyksistä. Se laumasieluisuuden taso nähdään vuoden 2019 vaaleissa mutta pelkäänpä että olet oikeassa.

Vasara: Juu, ja siinä ohessa tietysti haastatella toisia toimittajia.

Ano2: Ja feministien suututtaminen on yksi niitä maailman helpoimpia asioita.

Kissamies: Toi oli kyllä aika osuva.

Rouva Ano: Hyvä huomio. Tietysti Trump-uutiset ovat vihankostajuutta mutta mukavasti sillä vielään huomio Hillaryn tekemisistä.

Strix Senex: Täysin totta ja jonkunlaisesta fundamentalistisesta uskonnosta tässä on kysymys.

Lemminkäinen: Kyllä. Keskustelun aukaisu on jo itsessään askel kohti mahdollista rauhaa.

Thorvald Eskilinpoika: Siltähän tuo vähän vaikutti.

Sepi: Kuosmasella on kyllä ihan hyviä kirjoituksia.

MikkoK: Itse asiassa 1980-luvun Kansan Uutisia voi sanoa puolueettomammaksi kuin nykyiset ”puolueettomat” julkaisut.

Huru-ukko: Kyseisen naisen tekemisissä olis kyllä töngittävää. Ja Yhdysvalloissahan korkein virkakoneisto vaihtuu presidentin vaihtuessa.

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen Yrjö joutunut olosuhteiden pakosta kuuntelemaan radiota, kanavana tietysti tämä puolueetonta ja laadukasta journalismia tuottava yle. Kyllä välillä aivan naurattaa jotkut niiden jutut. No, uskokoon niitä juttuja kuka haluaa, niihin uskoo kritiikittä enää vain kaikkein hyväuskoisimmat, sellaiset jotka on vain vuosikymmenet seuranneet valtamediaa, niille ne jutut on kuin jumalan sanaa. Kyllähän sen tietysti ymmärtää että se kovasti voi toimittajaa kiukuttaa kun se huomaa että hänellä ei olekkaan enää puhemonopolia, että kaikki ei enää uskokkaan kritiikittä siihen mitä hän kirjoittaa tai sanoo, ja se että joku alkaa sen kyseenalaistamaan, sehän se on se kaikista kauhein juttu.

nakajima kirjoitti...

Mahtoiko Suomen mediassa olla mitään viimeisimmästä Korea-asiasta? 55:n kaatuneen jäännökset on toimitettu pohjoisesta etelään ja sieltä edelleen asianmukaisiin maihin (YK:n lipun alla taistelleet) aivan diktaattorien sopiman mukaisesti. Kaatuneiden palauttaminen on amerikkalaisille niin suuri asia, että 2020-kampanja sai miljoona ääntä lisää.

https://bigthink.com/brandon-weber/the-remains-of-55-u-s-soldiers-just-were-just-delivered-from-north-korea

Ei tainnut olla juttua myöskään vankeinhuollon uudistamisesta: https://www.theguardian.com/us-news/2018/may/18/trump-sign-prison-reform-bill-congress

Näistä kun ei saa kohuja, niin mitä sitä turhaan uutisoimaan.

Anonyymi kirjoitti...

Aivan oikein Yrjö. KORKEIN virkakoneisto vaihtuu, mutta nämä jotka älämölöä jatkavat ovat sitä alempaa tasoa. Ja joiden hillotoppa on vaarassa...
Arvelen mä..
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, nakajimalle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Nostan hattua ja toivotan voimia ja jaksamista Ylen materiaalin parissa. Meillähän ei radiota kuunnella kuin autolla ajaessa ja mökkireissuilla ja siihen löytyy aina muita kanavia. Ja nimenomaan sitä puhemonopolia toimittajat peräänkuuluttavat. Siksi tällaisetkin blogit ovat Herrasta Perkeleestä.

nakajima: Ei muuten pahemmin tainnut olla. Kun ajoin autolla niin Radio Kajauksessa mainittiin noista kaatuneista ohimennen.

Huru-ukko: Nimenomaan korkein johto ja sehän on poliittisin perustein valittu. Niin kuin tietysti meilläkin. Tosin meillä ei poliittinen johto vaihdu. Monikultturistis-federalistinen linja rulettaa seuraavienkin vaalien jälkeen.

Anonyymi kirjoitti...

Ensiksi haluan kiittää …kaikista niistä moniaisista kirjoituksista joita syystä tahi toisesta ei ole tullut kommentoitua - kaikki on kyllä luettu. (Nuo kaksi viimeistä Jotainihanmuuta-juttua nostivat välittömästi lapsuusajan aarteet silmien eteen: Airfix, Revell, Corgi(?), Matchbox, Hasegawa, Nitto, Italeri, ja muut ”koottavien” valmistajat… maailma tuntui paljon helpommin ymmärrettävältä tuolloin.)

Ykän summaus Trump-vihasta ja sen syistä osuu kyllä hyvin maaliin, ja kakkosena kommentoiva anonyymi muuttaa ansiokkaasti ”sanan lihaksi”.

Trumpin valinnan jälkeen muutama tuttu totesi, että USA:n vaalit olivat heille hyvin silmiä avaava kokemus ja että nimenomaan valtamedian uutisoinnin yksipuolisuus oli se tekijä, joka herätti heidät ymmärtämään kuinka paksua propagandaa ihmisille uutisten muodossa oikein syötetään. Toisin päin taas jotkut erittäinkin älykkäät tuttuni (joiden mielestäni pitäisi ymmärtää paremmin!) ovat viimeisen kahden vuoden aikana tehneet kaikenlaisia ulostuloja joissa he paheksuvat Trumpin valintaa ja tämän infernaalista pahuutta & täydellistä osaamattomuutta, kyvyttömyyttä, hölmöyttä, tms. puutetta, joka tulee tuhoamaan koko planeetan. Olen yrittänyt kuitata asian ajattelemalla että he kärsivät TDS:sta ja palautunevat normaaleiksi viimeistään kuuden vuoden kuluttua…

Asia, jota juuri kukaan Trump-vihassa kärvistelevä liberaali hyvä ihminen / toimittelija tms. olento ei ole ottanut käsittelyyn on se, millaisessa tilanteessa oltaisiin nyt, jos second runner-up - eli Killary - olisikin voittanut vaalit. Totta, konsensus-hymistely Euroopan ja USA:n välillä olisi jatkunut ja monet asiat kuten Nato-jäsenten maksusluibailut olisivat jatkuneet business-as-usual tyyliin - mutta mikä olisi tilanne nyt, jos läntisen maailman mahtavinta valtiota olisi kaksi vuotta johtanut täydellisen moraaliton ja (nykyjään kait ihan kirjaimellisestikin) selkärangaton, ainoastaan omaa etuaan ajava, moninkertainen murhaajatar HRC. Ainakin itselläni moinen ajatus nostaa niskakarvat pystyyn ja tulee mieli sanoa: ”BRRRR!” Toki, asiassa olisi hupaisatkin puolensa: Kuvitellaanpa vaikka iskiaan vaivaamaa Jean-Claude Junckeria ja Hillaryä käsikynkässä kompastelemassa globalistirälssin kokoontumisajoissa…

Näin lopuksi totean vain, että seuraavaan kuuteen vuoteen Trumpista tai hänen tekemisistään ei tulla löytämään mitään hyvää tai hyväksyttävää. Odottelen vain, milloin Ilma-lehti tai Ilma-sanomat paukauttaa nasevan klikkiotsikon: ”Näin vältät nämä kymmenen virhettä, mitkä presidentti Trump tekee paskalla käydessään!

Terveiset hehkuvan kuumasta tsadista,
Riku Raunioilla

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Riku. Noista lentokonejutuista voi kiittää sitä pikkujätkää joko kokosi koottavia ja luki Siivet-lehteä ja Ilmojen Korkeajännitystä. Mitä tulee tämän kirjoituksen aiheeseen niin olen todennut ennenkin sen ihmetykseni kun hoksasin kuinka vasemmistolainen maa Yhdysvallat oikeastaan on. Ainakin media- ja yliopistotasolla. Jos muuten Hillary Clinton olisi voittanut vaalit niin sekä Yhdysvalloissa että Suomessa media olisi nostanut hänet Jeesukseksi jolla on pillu. Aivan sama mitä hän olisi virassaan tehnyt. Ja joo, ehkä Ilta-Ryönä uutisoi myös sen että Trump kävi alasti saunassa. Mitään hyvää hänestä ei tulla koskaan uutisoimaan.

Ja Huitsinnevadassakin oli päivällä 30 astetta varjossa. Jumala siunakkoon miestä joka keksi ilmalämpöpumpun.

Lemminkäinen kirjoitti...

Tuli mieleen hyvesignaloinnista että hyvesignaloijilla itse asiassa on ehkä jotain salattavaa. Historiallisesti nähden niin kuinka paljon esimerkiksi pedofiilejä on ollut "hyvien ihmisten" (esimerkiksi kirkonmiesten) joukossa. Trump voisi siis olla hyvesignaloijan rakentama olkiukko ja hyvesignaloija mätkii itseään turpiin huutamalla rasismista, sovinistisioista, jne. Lol.

nakajima kirjoitti...

Jeesus oli ja on naisoletettu, koska partenogeneettinen hedelmöityminen tuottaa vain x-kromosomeja. Tai sitten naaraskalkkunaoletettu. Tiede todistaa tämän. Emme tietenkään oleta, että Jeesus olisi selkärangaton, joilla partenogeneesi on yleisempi.

Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi Ykä, menee ohi asiasta tällä kertaa.
Kysyisin lukijoilta, voiko näihin lukuihin luottaa?
https://suomimedia.wordpress.com/2018/06/16/miten-136-miljardin-euron-ulkomaalaisten-vuosittaiset-kulut-piilotetaan/

Voi Aikoja Voi Tapoja

Matti kirjoitti...

Symboli on jokin, joka tulee toisen tilalle. Siis Trump tulee symboliksi suurin piirtein kaikelle vastustettavalle. Asia ei ole toisin päin. Kaikki vastustetettava ei ole Trumpin symboli.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Lemminkäinen, nakajima, Voi Aikoja Voi Tapoja ja Matti & kiitos kommenteistanne. En osaa sanoa, pitääkö tuo Suomimedian summa paikkansa mutta huikea summa tähän touhuun kaikkinen kerrannaisvaikutuksineen menee. Summaahan ei haluta sanoa ääneen.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Yksi selitys voisi olla reipas pilkkuvirhe. Uskottavuutta ehkä lisäisi, jos kokeilisi pilkkua ykkösen jälkeen ja sitten matustelisi sen jälkeistä summaa!?
Trumpin syy tietty tuokin luku, oli sitten pilkku vaikka 11 metrissä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Veijo. Pirunmoinen läjä rahaa siihen joka tapauksessa upotetaan ja jokainen riikintaaleri on liikaa.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Jankkaanko?
Joo.
Linkin osoitteessa 136 miljardia, jutun otsikossa 13,6 miljardia, f-tarkistuksessa ehkä 1,36 miljardia.
Kyse on siitä, että me emme saa syöttää tuuttiin 10-100 kertaista numeropuppua. Sitä varten on valtamedia sekä vallasmatemaatikot, kuten juomanlaskija Käteinen ja tri (3, 30 tai 300) Adlonisti Strumpp, jonka tarkkuus on noin 90-10 prosenttia eli tasan 68 %.

Anonyymi kirjoitti...

Liberaalit ovat USA:ssa aivan paniikissa kun välivaalit ovat tulossa ja MAGA-rallyt vetävät väkeä kuin Suomen kesä ampiaiaisia. Viimeksi Floridassa oli täysi tupa ja tunnelma korkealla. Myös ne, jotka jäivät hallin ulkopuolelle, saivat seurata Trumpia screenin ja kovaäänisten kautta. Noita tallenteita on aivan mukava katsoa tubesta. Ja 2020-potus-vaalin voitto on myös lähempänä. Kaksi vuotta kulunut ja tuloksia on tullut enemmän kuin Nobelinvoittajalle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veijo Hoikalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Veijo: Tuon linkin osoitteen summa selittyy sillä, että se ei ota sitä pilkkua. Koko summa on varmasti enemmän kuin 1,36 miljardia kun laskee mukaan sekä asiaan palkatut suomalaiset sekä kehitysavun jonka lasken samaan kankkulan kaivoon.

Ano: Samalla muuten vasemmisto-”liberaalien” väkivaltafantasiat ovat lisääntyneet toisessa potenssissa.