maanantai 27. elokuuta 2018

STATSMINISTER JA OPERAATIO GUSTAV VASA


Tukholma, joskus tulevaisuudessa




Juuri tehtäväänsä valittu Ruotsin uusi pääministeri istui työhuoneessaan. Periaatteessa hänen pitäisi olla tilanteeseen enemmän kuin tyytyväinen. Hänethän oli valittu vasta vajaata vuotta aikaisemmin Maltillisen Kokoomuksen uudeksi johtajaksi huolimatta suhteellisen nuoresta, 38 vuoden iästään. Hän oli esiintymistaitoinen, tyylikäs ja antoi mielikuvan älykkäästä, uuden polven poliittisesta johtajasta. Sinänsä hän puhui täysin samaa epistolaa kuin edeltäjänsä ennen häntä mutta nuorekas vaikutelma ja aavistuksenomainen kosiskelu kansallismieliselle puolelle vaikutti äänestäjiin sen verran, että pari viikkoa aikaisemmin käydyissä valtiopäivävaaleissa oltiin vältytty siltä pahimmalta katastrofilta eli kansallismielisten ehdottomalta enemmistöltä.

Maltillinen Kokoomus oli ollut vaaleissa toiseksi suosituin puolue, tosin kaikki ns. vanhan vallan puolueet olivat mukana yhteisessä vaaliliitossa. Ruotsidemokraattien ja Alternativ för Sverigen yhteinen vaaliliitto oli puolestaan kerännyt 47 prosenttia äänistä ja jäänyt jälleen oppositioon. Vanhan vallan puolueet olivat sopineet että vallitsevaa maailmanlaajuiseksi laajennettua kansankotiajatteluun perustuvaa utopiaa oli pakko jatkaa, sillä vaihtoehtona olisi ollut sen aikaansaaman niin inhimillisen kuin taloudellisen tuhon tunnustaminen ja sitä myötä oman aseman romuttuminen. Minimissään. Pahimmillaan edessä saattaisi olla valtakunnanoikeus.

Hallituksen sorvaaminen oli ollut sinänsä työlästä sillä vaikka puolet ministereistä oli rehellisiä opportunisteja niin puolet oli aitoja utopiauskovaisia. Loppujen lopuksi hallitus oltiin saatu aikaan kuitenkin melko nopeasti sillä uusien vaalien riskiä ei kerta kaikkiaan voinut ottaa. Niinpä tämä nuori poliittinen uraohjus oli Ruotsin Kuningaskunnan järjestyksessä kolmaskymmenesseitsemäs pääministeri. Hänellä oli periaatteessa aihetta olla tyytyväinen. Olihan hän sentään voittanut vaalit. No, ainakin tavallaan. Kuinkas ne siellä Suomessa sanoivatkaan, juu, torjuntavoitto.

Mutta siitä huolimatta tuore pääministeri oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen. Hän tunsi olonsa vaivaantuneeksi, epävarmaksi ja pelokkaaksikin. Hän pystyi vielä hillitsemään tunteensa mutta aisti jossain aivojen syövereissä sen mahdollisuuden että pelko muuttuisi pian kauhuksi. Tilanne johtui kolmesta miehestä jotka istuivat hänen seuranaan. He olivat Ruotsin puolustusvoimien komentaja, Ruotsin turvallisuuspoliisin Säpon pääjohtaja sekä Ruotsin sotilaallisen tiedustelu- ja turvallisuuspalvelun päällikkö. Kaikki olivat tehtävässään myös melko tuoreita, suhteellisen nuoria ja tunnettuja nimenomaan siitä, että he eivät olleet tunnettuja. Yksikään heistä ei ollut esimerkiksi osallistunut kertaakaan pride-uskontunnustustilaisuuteen eikä puhunut avoimesti ruotsalaisen monikulttuurisuuden puolesta. Ei tietysti vastaankaan sillä sehän olisi katkaissut urakehityksen välittömästi. Vaikutti siltä että nuo miehet olivat tosiaankin paneutuneet siihen työhön mihin heidät oltiin palkattu mikä muodosti melkoisen poikkeuksen ruotsalaisessa virkamieskunnassa.

He olivat pyytäneet audienssia uuden pääministerin luo mahdollisimman pian. Pääministeri oli alun perin ajatellut, että tässä on kyse jostain rutiiniasiasta. Tapaaminen, jossa uudelle pääministerille kerrotaan tiettyjä asioita Ruotsin turvallisuusympäristöstä. Näin hän oli näille kolmelle miehelle todennutkin. Puolustusvoimien komentaja oli puolestaan todennut että kyseessä oli jotain aivan muuta. Oli kysymys ensimmäisestä ja aiheeltaan ainutkertaisesta tapaamisesta. Puolustusvoimien komentaja oli todennut asian pääministerille ja jatkanut pystyen vain vaivoin peittämään kasvoiltaan halveksunnan:

- Jos nyt olemme rehellisiä niin olisimme oikein mielellämme nähneet tässä tilaisuudessa pääministerinä Ruotsidemokraattien puheenjohtajan. On nimittäin kysymys sen selvittämisestä mitä te vanhan vallan puolueet olette typeryydellänne saaneet aikaiseksi. Onneksi sentään suostuitte siihen että tapaatte meidät yksin. Te olette täysi opportunisti ja pystytte sentään mukautumaan tilanteeseen. Jos noita utopiauskovaisia kanoja olisi ollut mukana olisimme kääntyneet kantapäillämme. Mutta jospa aloitamme. Olisitteko niin hyvä että tutustuisitte tähän tiedustelumateriaaliin? Se on saatu omien tiedusteluelinten lisäksi muistakin lähteistä ja jokainen tieto on todistettu oikeaksi.

Pääministeri alkoi tutustua hänelle ojennetussa tabletissa olevaan tiedostoon. Tutustuminen kesti kaikkiaan parikymmentä minuuttia mutta jo kahden minuutin jälkeen hän kaivoi taskuliinan ja alkoi pyyhkiä hikeä. Viiden minuutin kohdalla oli jo tarve viskipaukulle. Ja viidentoista minuutin päästä toiselle. Luettuaan tiedoston loppuun hän kysyi ensimmäisenä:

- Voiko tämä olla totta?

Säpon pääjohtaja vastasi:

- Näytämmekö siltä että olemme tulleet tänne harrastamaan käytännön piloja? Meidän tehtävämme on taata Ruotsin ja ruotsalaisten turvallisuus. Koska te vanhat valtapuolueet olette määritelleet termin ”ruotsalainen” jo aikaa sitten uusiksi on koko maa vaarassa. Sanotaan vielä tiivistettynä tiedoston sisältö kertaalleen. Ruotsissa on maksimissaan kolmen vuoden kuluessa edessä sama tilanne kuin oli aikanaan Libanonissa. Se koskee erityisesti etelä-Ruotsia. Islamilainen väestö on ylittänyt lukumäärässään sen kynnyksen että se alkaa ottaa alueillaan aseellisen ylivallan ja karkoittaa kantaväestön. Sillä erolla Libanoniin että se vaatii Ruotsia edelleenkin elättämään nämä itselleen vihamieliset ekslaavit.

Pääministeri epäili:

- Mutta eihän tilanne ole sama kuin Libanonissa. Ei täällä ole suhteessa yhtä paljon islamilaisia kuin siellä oli silloin.

Sotilastiedustelun päällikkö puolestaan vastasi tähän:

- Itse asiassa esmes Skånessa näin jo on. Johtuen siitä että te typeryyksissänne menitte ja otitte hiljattain ne ”ilmastopakolaiset” sekä Suomen, Tanskan ja Norjan dumppaamat elintasosiirtolaiset kun kyseiset maat lopettivat taikaseinän. Eikä tässä Ruotsin tapauksessa edes tarvita lukumääräistä ylivoimaa. Tilanne on todellakin toinen kuin Libanonissa. Siellä kristityt nimittäin ampuivat takaisin. Mutta virallinen Ruotsi on tehnyt puolestaan alistumisesta itseisarvon. Tottakai se on huomattu etnisesti edistykselliselläkin taholla. Eli viimeistään kolmen vuoden sisällä Ruotsissa alkaa sisällissota. Vaikka te kieltäisitte sen olemassaolon. Ja jos te kiellätte sen olemassaolon on Ruotsi hävinnyt jo ennen kuin sota alkaa.

Pääministeri tunsi olevansa kuin ikävässä haastattelussa ja pelasi aikaa:

- Sisällissodan… mitä se siis käytännössä tarkoittaa… eihän Ruotsissa…

Sotilastiedustelun päällikkö jatkoi:

- Tiedätte hyvin että Ruotsissa on ollut käynnissä matalan intensiteetin sisällissota jo vähintään viimeiset kaksikymmentä vuotta. Nyt tilanne muuttuu avoimeksi ja organisoidummaksi toiminnaksi. Niin kuin juuri luitte, noilla etnoalueilla on ainakin 50.000 miestä joilla on  hallussaan jonkunlainen konetuliase. Niitä on kuljetettu Ruotsiin jo iät ajat ja vauhti on kiihtynyt. Olemme saaneet haltuumme vain murto-osan. Tähän mennessä kantaväestön elämä on pyritty tekemään muuten vain sietämättömäksi että ne älyäisivät lähteä pois. Ja hyvin moni on lähtenyt. Seuraavassa väistämättömässä vaiheessa kantaväestö yksinkertaisesti ajetaan pois. Aseen uhalla. Joka ei lähde, ammutaan. Etnoalueilla tiedetään oikein hyvin että poliisi ei lähde saamaan selkäänsä. Vaikka sillä olisi valtuudetkin, joita sillä ei ole. Jos siinä vaiheessa poliisi yrittää jotain, niin sekin ammutaan.

- Toisin sanoen nimenomaan Skånessa – ensimmäisenä –  tapahtuu etninen puhdistus. Alue muuttuu puhtaasti etniseksi – siis toisin sanoen islamilaiseksi –  alueeksi jossa valtaa pitävät sekä islamilaiset joukot että erilaiset rikollisjoukkiot. Sinänsä noitten kahden erottaminen toisistaan on lähinnä veteen piirretty viiva. Ja ellei mitään radikaalia meidän puoleltamme tapahdu, niin valtiovalta suostuu elättämään Skånen islamilaisen erillisalueen niin kuin aina ennenkin selittäen asian jollain tavalla luonnolliseksi ja hyväksyttäväksi kehitykseksi koska Ruotsi on koko maailman kansankoti ja muita koottuja huonoja satuja. Toisin sanoen Ruotsi on käytännössä sen elättämänsä erillisalueen siirtomaa. Mikä puolestaan alentaa samanlaisen aseellisen toiminnan kynnystä muuallakin Ruotsissa. Lopputuloksena on koko maan laajuinen kaaos ja maan nimeltä Ruotsi lopullinen katoaminen kartalta.



Tällä hetkellä pääministeri näytti lähinnä pieneltä pojalta jolle oltiin juuri kerrottu ettei joulupukkia olekaan olemassa. Hän harjoitti hieman virallista rykimistä ja totesi sitten, toivoen edes tittelinsä hieman vakuuttavan noita miehiä.

- Mutta tehän edustatte Ruotsin valtion väkivaltakoneistoa. Oletan, että teillä on sentään kyky estää tämä… no… skenaario.

Nyt vastasi puolestaan puolustusvoimien komentaja:

- Oletatte väärin. Tällä hetkellä emme pysty tekemään juuri mitään. Kahdesta syystä.

- Mikä on se ensimmäinen?

- Voimamme eivät yksinkertaisesti riitä. Kiitos siitä että aikananne lopetitte asevelvollisuuden ja olette tehneet sen palauttamisenkin lähinnä vitsiksi. Niin kuin totesin, vastapuolellamme tulisi olemaan noin 50.000 aseistautunutta ja enempivähempi järjestäytynyttä vihollista joista hyvin monella on sotilaskoulutus. Raskasta aseistusta siellä on vähemmän, ehkä jonkun verran kranaatinheittimiä ja panssarintorjunta-aseistusta. Mutta mikäli tuleva kehitys aiotaan estää voimalla, niin siinä tapauksessa hyökkääjällä eli meillä on tosiasiassa käytettävänään kaksi prikaatia vakinaista väkeä sekä maksimissaan kaksikymmentätuhatta kodinturvajoukkojen miestä. Eli jo miesmäärällisesti olemme alakynnessä.

- Tilannetta tasoittaa sinänsä se, että meillä on kalustollinen ylivoima. Ainakin paperilla. Miehistönkuljetusvaunja on riittävästi. Rynnäkkövaunuja on kolmisensataa. Leopard-taistelupanssareita noin sata ja koipussissa löytyy vielä vanhempia IKV 91-vaunuja. Mutta tämä on vain paperilla. Huollon puutteessa niistä kaikista on käyttökunnossa ehkä kolmasosa, jos sitäkään. Eikä läheskään jokaiselle ajoneuvolle löydy osaavaa kuskia. Kas kun niitä ei ole koulutettu tarpeeksi. Kranaatinheittimiä meillä on useita satoja, tosin lähinnä varastoissa mutta tykistöä vain – för helvete – neljä, toistan neljä putkea. Ilmavoimien puolella Gripenit pystyvät oikein hyvin maatukitehtäviin mutta yli sadan koneen kirjavahvuudesta niitä on tosiasiallisesti käytössä vain parikymmentä ja sekä huollon että maatehtäviin sopivan aseistuksen hankkiminen kestää oman aikansa. Mutta tämä oli vasta ensimmäinen syy. Se toinen on tärkeämpi, ja olennaisin.

- Mikä se sitten on?

- Ruotsalaiset siviilit. Jos puhutaan Skånen ja Blekingen maakunnista niin siellä väestöstä vielä neljäkymmentä prosenttia väestöstä on kantaruotsalaista. Kun etnojoukot aloittavat vihollisuudet niin kantaruotsalaiset ajetaan pois alueelta. Mikä on tietysti paha jo itsessään. Mutta jos me vastaamme vihollisuuksiin väkivallalla niin etnoilla on silloin käsissään noin puoli miljoonaa ruotsalaista panttivankia. Ja teillekään ei liene epäselvää mihin nuo islamilaiset joukot kykenevät siviileihin kohdistetun raakuuden alalla. Eli jos pyrimme selvittämään asian voimakeinoin niin tällä hetkellä juuttuisimme alivoimaisina käytyyn taisteluun jonka saattaisimme hyvinkin hävitä ja aikaansaada samalla ruotsalaisiin kohdistuvan kansanmurhan.

Pääministeri nojasi tuolinsa selkämykseen ja katsoi kaukaisuuteen aivan kuin sieltä olisi tullut jonkunlainen vastaus ja neuvo. Hän oli älykäs mies. Hän ymmärsi kyllä oikein hyvin hänelle esitetyn aineiston. Se ei koskaan ollut tuottanut ongelmia. Hankalampaa oli tehdä johtopäätöksiä. Ja ennen kaikkea niitä väistämättä seuraavia päätöksiä. Tosin päätöksiä häneltä ei vielä oltu kysytty. Epäilemättä noilla miehillä oli vielä useampi ässä hihassa. Ne oli kaikki kuunneltava.

- No mitä sitten ehdotatte?

Nyt vastasi puolestaan Säpon pääjohtaja:

- Aikalisää.

- Ja kuinka se saavutetaan?

- Antautumalla.

- Mitä helvettiä? Lasketteko leikkiä?

- Eikös se selvinnyt jo keskustelun alussa? Tässä ei ole enää varaa vitsailuun. Me emme laske leikkiä. Antautumisella tarkoitan sitä, että aloitatte välittömästi neuvottelut siitä, että Skånesta ja Blekingestä muodostetaan maahanmuuttajien hallinnon – siis toisin sanoen islamilaisen hallinnon – alainen autonominen alue jonka elatuksen tähän astisella tasolla Ruotsin valtio takaa. Samalla annetaan muualla Ruotsissa asuville etnisille mahdollisuus muuttaa tuolle alueelle ja tuetaan muuttoa rahallisesti. Ja tuetaan rahallisesti myös sitä, että kaikki varsinaiset ruotsalaiset ja ei-islamilainen väestö muuttaa alueelta pois. Toisin sanoen suoritetaan väestönvaihto. Se tulee tapahtumaan joka tapauksessa joten jos varmistamme että ruotsalaiset eivät jää tyhjän päälle niin he muuttavat pois oikein mielellään.

- Virallisesti ilmoitatte että kyseessä on Ruotsin kansankodin kädenojennus sen islamilaisille veljille ja sisarille. Kädenojennus joka mahdollistaa islamilaisten elää rauhassa ilman päällekäyvää ja iholle tunkevaa länsimaista kulttuuria ja samalla se on osoitus siitä kuinka kaksi sinänsä voimakkaasti toisistaan eroavaa yhteiskunnallista järjestelmää voi elää rauhanomaisesti saman valtion rajojen sisällä. Ja muuta suvaitsevais-tiedostavaa lässynläätä. Luonnollisesti suostutte siihen että Ruotsi elättää kyseisen alueen sillä tiedätte itsekin ettei se itse siihen pysty. Etnoalueella juhlitaan ampumatta saatua voittoa, tyydytään tilanteeseen muutamaksi vuodeksi – kunnes nälkä luonnollisesti kasvaa syödessä ja se pyrkii totta kai laajentumaan – ja samaan aikaan siellä eri aseelliset rikollisjoukkiot ja islamilaiset miliisiryhmittymät keskinäisissä reviirikisoissaan harventavat toistensa aseellista voimaa. Se antaa meille tarvittavan lisäajan.

- Jolla te teette tarkalleen ottaen mitä?

Nyt puheenvuoron otti jälleen puolustusvoimien komentaja.

- Tietenkin vahvistamme voimiamme mahdollisimman paljon. Asevelvollisuus on sinänsä palautettu mutta nyt se laitetaan oikeasti toimimaan. Aloitamme jälleen joukkotuotannon. Samoin kodinturvajoukkojen määrä on nopeasti vähintään kaksinkertaistettava. Juuri niissä joukoissa on ollut erittäin motivoitunutta väkeä ja halukkaita riittää yllin kyllin lisää. Hallussamme oleva asemateriaali on huollettava kuntoon. Mutta tämäkään ei riitä. Omin voimin olemme kuitenkin liian hitaita ja heikkoja. Siksi olemme tehneet taustatiedusteluja Suomen, Tanskan, Norjan, Puolan ja Baltian maitten puolustusvoimien edustajien kanssa.

Pääministeri mietti että teknisesti ottaen nuo kolme miestä olivat syyllistyneet maanpetokseen. Mutta se oli nyt katsottava sormien läpi. Hän oli poliittisen uran aikana todennut monesti että on aivan turhaa takertua yksityiskohtiin. Ensimmäisen kerran nyt taisi todellakin olla niin.

- Kertokaa mitä nämä yhteydenotot ovat saaneet aikaiseksi.

Sotilastiedustelun päällikkö aloitti:

- Ensinnäkin näissä maissa – erityisesti Suomessa, Norjassa ja Tanskassa – koetaan että heillä on tietynlainen velvollisuus auttaa Ruotsia. Onhan tosi että oma haittamaahanmuuttajatilanteemme paheni entisestään kun noissa maissa siirryttiin kansallismielisten hallitusten aikaan. Kun siellä taikaseinä lopetettiin niin haittamaahanmuuttajat siirtyivät – minnekäs muualle – kuin pääosin tänne Ruotsiin. Siellä sentään älyttiin toimia ajoissa. Ei tarvittu kuin elatusautomaatin lopettaminen ja osittainen liikekannallepano niin että armeija oli näkyvästi kaduilla ja ampui ne muutamat riehujat jotka ottivat selvää oliko kantaväestö tosissaan. Huomaten että olivat. Siellä se riitti. Meillä se ei riitä. Jos on olemassa joku Libanon-laskukaava niin meillä se on ikävä kyllä ylitetty. Ja naapurimaissamme ei olla ollenkaan mielissään siitä että Ruotsiin on syntymässä agressiivinen ja laajentumishaluinen islamilainen valtio.

Puolustusvoimien komentaja jatkoi:

- Alkuvaiheessa noitten maitten apu on koulutusta. Mikä voidaan myydä niin hallitukselle kuin valtiopäiville sillä, että varustaudutaan Venäjän uhkaan. Venäläiset puolestaan tietävät että kyse on aivan muusta joten siitä suunnasta ei ole tulossa sen kummempia protesteja kuin ehkä muodon vuoksi. Suomalaiset ovat luvanneet antaa koulutusta juuri niillä aloilla joissa kaipaamme kipeimmin osaamista ja lisävoimia. Uudenmaan Prikaatiin perustetaan yksinomaan ruotsalaisia kouluttava sotilaspoliisikomppania. Lisäksi he ovat valmiita kouluttamaan rannikkojääkäreitä sovelletusti eli koulutuksen painotus on asutuskeskustaistelussa.

- Kaartin Jääkärirykmentti puolestaan on valmis perustamaan ylimääräisen kaupunkijääkärikomppanian. Komento- ja opetuskielenä siellä on suomi mutta tietojemme mukaan ruotsinsuomalaisessa vähemmistössämme on yllin kyllin halukkaita vapaaehtoisia. Ja erittäin tärkeää on se tieto, että Satakunnan Tykistörykmentti on valmis kouluttamaan miehiä tykistöön. Se aselaji kun on meillä päästetty täysin näivettymään. Koulutus tapahtuisi vanhemmalla venäläisellä tykkikalustolla jotka Suomessa poistuisivat pian käytöstä mutta mitkä ovat sinänsä omaan tilanteeseemme nähden hyvin käyttökelpoisia. Vihollisellamme kun ei ole ilmavoimia eikä tykistöä. Kalustoa olisi luvassa hyvinkin sata putkea. Sillä alkaa olla jo merkitystä.

- Tanska ja Norja ovat myös valmiita antamaan koulutusapua. Kumpikin on valmis perustamaan erillisen koulutuskomppanian ruotsalaisille. Kaikissa näissä maissa koulutettavat sotilaat koulutetaan vähintään aliupseereiksi ja he sitoutuvat palvelemaan koulutuksen jälkeen ylimääräisen vuoden Ruotsissa santsareina. Samaan aikaan tietysti nostamme omaa koulutuksen määrää ja tasoa niin paljon kuin resurssimme antavat myöten. Kun ollaan lähes nollapisteessä niin siitä on huonoa ja hidasta rakentaa. Sitten kun olemme valmiita operaatioomme, noista maista on luvassa muutakin apua.

Pääministeri oli kuunnellut tarkkaavaisesti ja keskeyttämättä mutta nyt hän kysyi, viitaten huomaamattaan samalla tavoin kuin koululainen ala-asteella:

- Mitä on tämä muu apu?

Puolustusvoimien komentaja katsoi pääministeriä silmiin ja luki ulkomuistista koneen tarkkuudella:

- Suomi: Kaksi täysivahvuista moottoroitua prikaatia. Varustettuina tykistöllä – kummassakin 36 putkea –  sekä rynnäkkö- ja kuljetuspanssareilla. Kaksi erillistä panssaripataljoonaa. Kaksi erillistä tykistörykmenttiä eli siis vielä 72 putkea lisää. Kolme erillistä kaupunkijääkärikomppaniaa. Kolme erillistä sotilaspoliisikomppaniaa. Erikoisjoukkoja Erikoisjääkärikomppaniasta sekä Rannikkoprikaatin erikoistoimintaosastosta. Tämän lisäksi huolto- ja lääkintäyksiköitä.

- Tanska: Täysivahvuinen moottoroitu prikaati. Yksi erillinen patteristo eli 18 putkea. Kaksi erillistä pansarivaunukomppaniaa. Erikoisjoukkoja Jægerkorpsetista sekä huolto- ja lääkintäyksiköitä.

- Norja: Täysivahvuinen moottoroitu prikaati. Yksi erillinen patteristo eli 18 putkea. Kaksi erillistä panssarivaunukomppaniaa. Kaksi erillistä sotilaspoliisikomppaniaa. Erikoisjoukkoja Forsvarets Spesialkommandosta. Sekä huolto- ja lääkintäyksiköitä.

- Puola: Yksi täysivahvuinen panssariprikaati. Kaksi täysivahvuista jalkaväkiprikaatia. Kaksi erillistä tykistöpatteristoa. Kaksi erillistä raketinheitinpatteristoa. Erikoisjoukkoja JW GROMista. Sekä huolto- ja lääkintäyksiköitä.

- Baltian maat: Yksi jalkaväkipataljoona kustakin.

- Lisäksi kaikki nämä maat ovat valmiita antamaan meille tukea kaikilla ilma- ja merivoimillaan.

Pääministeri oli jonkun aikaa aivan hiljaa. Peläten seuraavaa kysymystä. Tässähän oltiin vasta puhuttu siitä, mitä tarvittaisiin ja mitä oli tarjolla. Ei siitä, mitä sillä tarvittavalla tehtäisiin. Lopulta hän rohkaistui ja kysyi:

- Ja tarkalleen ottaen mikä tämä operaatio on ja ennen kaikkea mihin sillä pyritään?

Puolustusvoimien komentaja jatkoi ilmeenkään värähtämättä:

- Käytämme tästä työnimeä Operaatio Gustav Vasa. Ja sen tarkoituksena on tietenkin etnisen erillisalueen olemassaolon lopettaminen, sen asevoiman täydellinen tuhoaminen sekä pääosan haittamaahanmuuttajaväestöstä siirtäminen pois Ruotsista.

- Pois? Mihin?

- Merkeliläiset valtiot eli Saksa, Hollanti, Belgia ja Ranska ottavat edelleenkin vastaan kaikki tulijat. Varsinkin kun niitten määrä on viimeisen kolmen vuoden aikana ollut vähissä. Sen jälkeen kun Etelä-Euroopan valtiot lopultakin tukkivat Välimeren. Tietysti jos on halukkaita palaamaan lähtömaihinsa niin sekin onnistuu. Itse asiassa norjalaiset ovat luvanneet auttaa tässä huomattavan suurella kauppalaivatonnistollaan ja mikäli maksamme arabimaille siitä, että he ottavat ihmisiä vastaan niin se tulee Ruotsille pitkässä juoksussa huomattavasti halvemmaksi kuin nykyinen tilanne.

- No… kuinka… kuinka tämä operaatio sitten käytännössä suoritetaan?

- Edullisinta on suorittaa se talvella vaikka Skåne ei varsinaisesti mikään Norrlanti olekaan ja mielellään vielä Ramadanin aikaan. Operaatio aloitetaan sillä, että koko Ruotsiin masinoidaan ensiksi pari viikkoa kestävä logistiikka-alan lakko. Mikä tahtoo sanoa sitä, että koska etnoalue on täysin riippuvainen täältä kuljetetusta ruuasta sen varastot vähenevät. Virallisesti armeija toimii lakkorikkurina ja ilmoittaa kuljettavansa elintarvikkeita mutta tosiasiassa niillä kuljetuksilla siirretään miehistöä ja kalustoa kohti etnoaluetta. Samaan aikaan niin Suomi, Tanska kuin Norja alkavat siirtää joukkojaan rahtialuksiin ja rautateille ennalta sovitun suunnitelman mukaisesti.

- Operaation toisessa vaiheessa etnoalueen taikaseinä suljetaan. Kaikenlainen rahavirta lopetetaan ja etnoalueen ruotsalaisissa pankeissa olevat tilit suljetaan. Samalla katkaistaan energia. Suurin osa sen alueen energiasta tulee varsinaisen Ruotsin puolelta ja mikäli ne ovat saaneet jonkun voimaloista toimimaan arabimaista ostettujen ammattilaisten avulla niin ilmavoimamme pommittavat noitten voimaloitten muuntoasemat. Seuraava ilmaisku on operaatioon osallistuvien maitten yhteinen ja se kohdistuu kaikkiin etnoalueitten hiemankin suurempiin sotilaallisiin kokonaisuuksiin. Me saamme iskua varten Yhdysvalloilta reaaliaikaista satelliittitiedustelutietoa. Samaan aikaan maitten merivoimat saartavat etnisen alueen satamat.

- Entä sitten?

- Sitten yksinkertaisesti ilmoitamme tilanteen etniselle alueelle. Elatusautomaatti on loppunut ja vapaaehtoisesti maasta poistuvat alkakoot liikkua kohti satamia. Piste. Asiasta ei neuvotella. Aikaa kaksikymmentäneljä tuntia. Mikäli ehtoihin ei suostuta, alkaa suurhyökkäys ja kaikki vastarinta tuhotaan armotta.

- Suostuvatko ne siihen?

- Arvioimme että siihen on noin 5 – 10 prosentin todennäköisyys.

- Kuinka hyökkäys tapahtuu?

- Kuinka hyökkäys asutulla alueella yleensä tapahtuu? Motorisoidut yksiköt etenevät tykistön ja ilmavoimien tukemana. Ampuen kaiken paskaksi edessään. Takana tulevat kodinturvajoukot ja siistivät alueen. Siviiliuhreja tulee aivan varmasti. Ehkä jopa kymmeniä tuhansia. Kaikki aseelliseen vastarintaan ryhtyneet ammutaan armotta. Me emme lähde käymään sotaa siistin ruotsalaisesti vaan me lähdemme voittamaan. Ja yksi aseemme tulee olemaan kauhu.

- Kauhu?

- Kauhupa hyvinkin. Minkä islamilaiset oikein hyvin hallitsevat itsekin ja on aika heidänkin maistaa omaa lääkettään. Kiinni jääneet aseelliset miehet ammutaan. Ne ammutaan nimenomaan naissotilaitten toimesta. Lisäksi ne haudataan sianlihan palasten ja sisälmysten sekaan. Kaikki tämä kuvataan ja lyödään internettiin. Kas kun sillä tavoin kuollessaan islamilainen päätyy helvettiin. Tuplavarmistuksella. Niin ne ainakin uskovat. Kun sen lisäksi leviää tieto että aseettomat antautujat säästetään, se syö huomattavan osan tappelunhalusta. Samoin kuin tietysti se, että etnisen alueen joukot eivät saa ase- eikä tarviketäydennystä mistään. Samoin elintarviketilanne romahtaa nopeasti. Sitä varten liittolaismaistamme osallistuu operaatioon varsin paljon huoltoyksiköitä jotka ruokkivat antautuneet ja internoidut siviilit.

- Entä kun taistelu on voitettu?

- Sitten alkavat laivaukset niin Saksaan kuin muuallekin. Ja teidän – puhun nyt hallituksestanne – kohdalla on sitten vielä eräs seikka.

- Mikä?

- Siinä vaiheessa kun Operaatio Gustav Vasa alkaa, te luovutatte vallan sotilashallinnolle, eroatte ja pyydätte Ruotsin kansalta julkisesti anteeksi niin itsenne kuin edellisten poliitikkosukupolvien puolesta sitä äärimmäistä typeryyttänne joka on ajanut Ruotsin tähän tilanteeseen. Tällä teolla te itse muuten pelastatte itsenne vastuusta. Saatte jopa jonkunlaisen sankarin maineenkin. Mies, joka kantoi vastuunsa ja puhkaisi mätäpaiseen.

- Entä jos en suostu?

- Muistakaapa se tiedustelutieto jonka tapaamisemme alussa luitte. Pälkähästä päässeen sankarin sijasta teistä tulee symboli sille että juuri teidän aikananne alkoi Ruotsin lopullinen luovuttaminen islamilaisille. Ruotsin Libanon on vain muutaman vuoden päässä. Sitä me emme voi enää estää. Mutta lopputulokseen me voimme vielä vaikuttaa. Jos odotamme viisitoista vuotta niin siihenkin on olemassa manuaali mutta se on valitettavasti kirjoitettu saksan kielellä. Ja seuraavan viidentoista vuoden kuluttua se manuaali on ehditty kääntää arabiaksi. Miettikää sitä, pääministeri. Miettikää hyvin tarkkaan. Me otamme teihin yhteyttä kolmen vuorokauden kuluttua.

Kolme miestä poistui pääministerin työhuoneesta ottaen samalla tiedustelutiedot sisältäneen tabletin mukaansa. Työhuoneen ovi loksahti kiinni ja oven sulkeutuessa se tuntui samalla sulkevan ajatuksen menestyksekkäästä pääministerikaudesta joka etenisi samalla lailla kuin aikaisemmillakin pääministereillä. Eli kuvien palvomisena, totuuden kieltämisenä ja kuluneitten iskulauseitten loputtomana jauhamisena. Pääministeri olisi halunnut olla suuttunut noille kolmelle miehelle jotka olivat kouluttaneet häntä kuin pientä koululaista. Häntä, pääministeriä.

Mutta ei hän voinut.

Hän tiesi, että miehet olivat oikeassa. Itse asiassa hän oli tiennyt noitten miesten selittämät asiat jo aikaa sitten, mutta oli toivonut että hänen uransa aikana oltaisiin vielä lasketeltu tasaista itseään pettävää alamäkeä ennen tulevaisuudessa väistämättä odottavaa törmäystä.

Mutta se tulevaisuus oli nyt. Sitä ei voinut enää lykätä.

Nyt olisi aika toimia. Keinoja kaihtamatta. Ei ollut enää muita kuin kovia keinoja. Ja nyt tarvittaisiin valtiomiehiä antamaan kovia käskyjä. Poliittisen broilerin sijasta. Kuinkas se sanonta menikään?

Vaikeat ajat tuottavat vahvoja miehiä

Vahvat miehet tuottavat hyviä aikoja

Hyvät ajat tuottavat heikkoja miehiä

Heikot miehet tuottavat vaikeita aikoja

Heikot miehet olivat saaneet jälleen aikaan vaikeat ajat. Nyt oli jälleen aika vahvojen miehien. Jotka korjaisivat heikkojen miesten tahtoen tai typeryyttään aikaansaamat virheet. Ja ehkä varmistaisivat, ettei niitä virheitä koskaan enää toistettaisi.

Pääministeri huokaisi.

Niin. Nyt olisi vahvojen miesten aika. Valtiomiesten aika. Mutta ei hänen aikansa. Hän tiesi olevansa pelkkä moraaliton ja selkärangaton poliittisen broilerikoneiston vuosikymmeniä kestäneen kannanjalostuksen tuote.

Ei hänestä olisi kuin pakenemaan. Siis miksipä viivyttelemään? Virallisesti hänet tunnettiin yksityisaseitten ankarana vastustajana joka oli usein sanonut että aseet eivät luo turvallisuutta. Se ei estänyt häntä säilyttämään työpöytänsä laatikossa Walther P38-pistoolia, joka oli periytynyt hänen suvussaan. Kaikki sujui nopeasti, sillä hän ei halunnut enää ajatella. Ainoa ajatus, joka hänen päässään pyöri oli ”syyllinen… pako…”. Hän latasi pistoolin, laittoi piipun suuhunsa ja painoi sen enempää miettimättä liipaisinta.



Kolme päivää myöhemmin eräälle Tukholman saaristossa sijaitsevalle kesämökille oli kokoontunut neljä miestä.  Ruotsin puolustusvoimien komentaja, Ruotsin turvallisuuspoliisin Säpon pääjohtaja sekä Ruotsin sotilaallisen tiedustelu- ja turvallisuuspalvelun päällikkö. Neljäs mies oli Suomen puolustusvoimien tiedustelulaitoksen everstiluutnantti joka toimi yhteyshenkilönä nyt mitä varmimmin toteutumatta jäävän operaatio Gustav Vasan tiimoilta. Puolustusvoimien komentaja otti hörpyn olutpullostaan, sytytti pikkusikarin ja totesi lyhyesti:

- Läskiks meni.

Suomalainen eversti oli myös sikarimiehiä ja omaansa sytyttäessään hän sanoi:

- Niin meni. Se yksi laukaus jonka pääministerinne ampui aivoihinsa tulee aikanaan maksamaan vähintäänkin kymmeniä tuhansia kuolleita ruotsalaisia.

Virallisesti oltiin ilmoitettu että pääministeri oli kuollut äkilliseen aivoinfarktiin mutta näitten miesten tehtävänä oli olla perillä asioista ja he toki tiesivät hänen ampuneen itsensä. Säpon pääjohtaja totesi puolestaan:

- Niin… nythän on sillä lailla että kyseisen vastuutaan paenneen vainajan tilalle tulee pääministeriksi se tietty kokoomuslainen naikkonen josta ei osaa sanoa onko hän jäsenenä maltillisessa kokoomuksessa, vihreissä vaiko feministikt initiativissa. Niin että voinemme todeta että operaatio Gustav Vasa lykkääntyy hamaan tulevaisuuteen.

Tähän kommentoi tiedustelulaitoksen päällikkö:

- Jos nyt totta puhutaan niin loppujen lopuksi yrityksemme oli alunperinkin tuuleen huutamista. Vaikka poliitikot tajuaisivatkin faktat, ne jatkavat joka tapauksessa samalla linjalla. Meidän olisi pitänyt keskittyä alunperinkin operaatio Adlercreutziin.

Suomalainen everstiluutnantti kommentoi tähän:

- Se olisi ollut varminta. Mutta joka tapauksessa sopimuksemme pitää vaikka operaatio vaihtuu. Ryhdymme kouluttamaan valitsemianne luotettavia miehiä sekä sotilaspoliiseiksi että kaupunkijääkäreiksi. Niitä tulette siinä operaatiossa tarvitsemaan. Kyseisen maittemme välisen sotilaallisen yhteistyön saatte kyllä tällekin feministihallitukselle myytyä kun sanotte sen tapahtuvan Venäjän uhan vuoksi.

Operaatio Adlercreutzissa oli yksinkertaisesti kysymys sotilasvallankaappauksesta. Suomessa koulutettavat miehet, ruotsalaiset erikoisjoukot Särskilda Operationsgruppen ja kodinturvajoukot olisivat siinä oleellisessa osassa. Muu armeija olisi alkuun sormi suussa mutta kun huomaisi että puolustusvoimien johto olisi siinä mukana niin sekin tulisi joko mukaan aktiivisesti tai ainakin pysyisi kasarmeissaan. Niin sanotut pride-upseerit neutraloitaisiin heti toiminnan alussa samoin kuin korkein poliisijohto. Niin hallitus kuin hallitusta tukevat kansanedustajat vangittaisiin.

Kyseinen vallankaappaus oli valmistelua sille, että operaatio Gustav Vasaa voitaisiin ryhtyä valmistelemaan. Tällä kesämökillä suunnittelevalla voimakolmikolla ei sinänsä ollut minkäänlaista halua ottaa itselleen valtaa. Mutta ilman vallankaappausta ei Ruotsin valtiota voitaisi enää pelastaa. Miehet ajattelivat että tältä on varmaan aikanaan tuntunut Augusto Pinochetistakin. He eivät välittäisi vaikka tulevat ruotsalaispolvet kiroaisivat heidän nimeään. Tärkeintä heille oli varmistaa että niitä tulevia ruotsalaispolvia vielä olisi. Olisi tietenkin mahdollista että sotilasvallankaappaus jouduttaisi etnisten aseellisten joukkojen omaa vallanottoyritystä ja silloin naapurimaitten apu olisi elintärkeää. Ruotsin oma armeija ei ollut vielä lähellekään valmis.

Suomalainen eversti totesi:

- Niin me kuin muutkin operaatiota tukevat maat tulemme auttamaan teitä kaikin mahdollisin keinoin. Olisi aina parempi jos Ruotsi selviäisi tästä taistelusta mahdollisimman pitkälle omin voimin ja ennen kaikkea omasta tahdostaan. Sillä muutenhan ei ole muuta mahdollisuutta kuin siirtyä siihen kolmanteen operaatioon. Koska on joka tapauksessa selvää että niin Suomi, Tanska, Norja, Puola ja Baltian maat eivät missään nimessä tule sallimaan islamilaisen valtion syntymistä paikalle, jossa joskus oli maa nimeltä Ruotsi.

Niin. Mikäli operaatio Adlercreutz ei onnistuisi olisi edessä operaatio Prahan Syksy eli Ruotsin miehitys naapurimaitten toimesta. Operaatiosta oli sovittu yhdessä Ruotsin korkeimman sotilaallisen ja tiedustelujohdon kanssa. Ruotsalaiset lamauttaisivat itse puolustusvoimien viestiyhteydet samalla kun suomalaiset aloittaisivat Ruotsin miehityksen Lapista, norjalaiset Dalslandista ja Bohusläänistä, tanskalaiset Skånesta ja puolalaiset suorittaisivat maihinnousuja eteläisen Ruotsin Itämeren puoleisiin satamiin. Miehitykseen osallistuisi joukkoja myös Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Suunnitelman mukaan Ruotsin puolustusvoimat eivät vastustaisi miehitystä vaan miehityksen myötä operaatio Gustav Vasa alkaisi suoraan liikkeestä.

Ruotsin puolustusvoimien komentaja huokaisi syvään ajatellessaan tätä vaihtoehtoa:

- Se tarkoittaisi sitä että kävisimme sotaa islamilaisia vastaan lähes kaikkialla Ruotsissa ja ruotsalaiset siviilit olisivat keskellä taisteluja sekä islamilaisten panttivankeina. Operaatio Adlercreutz ei saa epäonnistua. Jumala Ruotsia varjelkoon.

Mökin rantaan saapui moottorivene ja tontille myös helikopteri. Miehet puristivat toistensa käsiä. Ruotsalaiset siirtyivät moottoriveneeseen ja suomalainen helikopteriin joka veisi hänet Suomeen.

Oli paljon työtä tehtävänä.



Lukijalle: Kiitos tästä Ruotsia koskevan tulevaisuusfiktion inspiraatiosta kuuluu, no, Ruotsille. Olen tehnyt tulevaisuusfiktioita ennenkin ja saanut joskus palautetta että ei toi noin menisi. Tällä kertaa torpedoin itse oman kirjoitukseni saman tien. On hyvin epätodennäköistä että Ruotsissa kukaan uskaltaa edes suunnitella moista. Kyseessä olikin lähinnä kertomuksen muotoon puettu ymmärrysharjoitus siitä kusesta, mihin valtio nimeltä Ruotsi on itsensä saattanut ja muistutus siitä mitä Ruotsin tien seuraaminen tietää suomalaisillekin.

Teutates Ruotsia siunatkoon jos vielä viitsii. Jumala on jo heittänyt pyyhkeen kehään. Meinaan, Jumala auttaa vain niitä jotka auttavat itseään.




Aikaisempia tulevaisuusskenaarioita jotka liittyvät Ruotsiin joko kokonaan tai osittain:








Ja vielä yksi vaihtoehtohistoria:




47 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Ruotsalaisten jumala oli toki Odin. Tai siis heidän ylijumalansa, eikä oikeastaan ruotsalaisten, vaan heitä edeltäneiden pohjoisgermaaniheimojen.

Heidän jälkeläisilleen on ikävä kyllä näyttänyt tapahtuneen sama kuin heidän itägermaanisille heimoveljilleen aikoinaan, eli veltostuminen liian mukavaksi käyneessä ympäristössä. Hyvinvointi ei sovi germaanille. Ei pohjoisgermaanille, kuten näemme Ruotsista, eikä länsigermaanille, kuten näemme Saksasta.
Itägermaaneja emme enää ole voineet nähdä satoihin vuosiin.

Tällä menolla emme voi kovin kauaa nähdä Euroopassa enää muunlaisia germaaneja, kuin Unkariin, Tšekkiin, Slovakiaan ja Puolaan emigroituneita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Toki minä Odinin tiedän. Tuli vaan mukulana luettua paljon Asterixia ja Teutates saundaa paremmalta. Kautta Teutateksen. Mitä tuohon muuhun tulee niin sinne päin ollaan menossa ja nää PT-median asian tiimoilta julkaisemat tilastot ovat kyllä enemmän kuin hyytäviä:

https://pt-media.org/2018/08/27/affen-tilasto-vuoteen-2027-mennessa-kymmenissa-kaupungeissa-ulkomaalaisenemmisto/

Anonyymi kirjoitti...

Suomalaisten suurin uhka on tällä hetkellä lestadiolaismafia joka pyrkii vallan ytimeen kähmimään valtion omaisuuden ja verotulot sekä vaihtamaan kansan hallinnolleen sopivaksi. Mielestäni laskevat väärin mutta eipä valtion hallinnossa enää matikkapäätä vaaditakaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Näen kyllä muita yhtä suuria uhkia. Juttuhan oli Ruotsista ja siellä ne ovat realisoitumassa.

Juha Kivela kirjoitti...

Erittäin mielenkiintoinen tulevaisuusfiktio, jonka lukeminen on hyväksi ymmärrysharjoitusta tehdessä. Kuten aiemminkin kiitin, osaat kyllä kirjoittaa sujuvasti tulevaisuusfiktiota, tapahtui se sitten niin tai näin...

Aamuinen uutisvirta linkittyy osin - ainakin omassa mielessäni - myös tähän erinomaiseen kirjoitukseesi myös Suomen tilanteen osalta. Suomen todellista tilannetta harva edes ymmärtää, kuinka lähellä romahdusta ja sortumista juuri nyt elämme.

Toisaalta valinta saattanee vielä olla meidän Kantasuomalaisten käsissä? - Ainakin niiden, jotka edelleen kaiken koetun jälkeen kykenevät täysijärkiseen ajatteluun.

Suomen epäonneksi sillä on kuitenkin nykyinen arjen realismia ja elämää täysin ymmärtämätön ja vieroksuva hallitus - joka yrittää vieläpä päästä jatkokaudelle! Tosin tuo on aivan ymmärrettävää jo näiden Ykän ymmärrysharjoituksissakin kirjoitetun perusteella.

Kaksi asiaa Suomessa, joiden tulisi seurata tätä kehitystä, jotta aito suunnanmuutos on mahdollinen, ovat seuraavat;

1) Valtakunnanoikeus

2) Totuuskomissio.

Tosin Suomessa hallitus ja presidentti täysin ymmärtävät, että niiden on tultava, jotta usko aitoon suomalaiseen kansalliseen integriteettiin saadaan palautettua, mutta jota he (hallitus ja presidentti) eivät voi hyväksyä, koska tietävät, että joutuisivat vastaajiksi em. instansseihin.

Vastuuta pakoillakseen em. tahot saattanevat näitäkin blogikirjoituksia lukea, mutta vaalikarjalle asiaa ei voi missään tapauksessa kertoa, vaan poliittisen jargonin ja epistolan sekä totuuden aktiivisen kieltämisen on jatkuttava, kuten esim. sisäministeri Kai Mykkänen, joka ruotsinkielisen Ylen puolella populistisesti ja perussuomalaisten tontille tullen ilmaisee, että "Det finns en risk att vi har en liknande situation i Finland om 10 år, säger Mykkänen". (https://svenska.yle.fi/artikel/2018/08/27/inrikesminister-mykkanen-vill-infora-forortspoliser-for-att-tygla-brottslighet-i)

Varmaankaan ei mene kymmentä vuotta tuon asiantilan saavuttamiseksi, mikäli nykyinen hallitus ja presidentti saavat jatkaa viroissaan - kaikesta jo tapahtuneesta huolimatta. Mielenkiintoiseksi tuon Kansallisen Kokoomuksen edustajan sisäministeri Kai Mykkäsen lausunnon tekee populismin ja lähestyvien vaalien ajankohta huomioiden sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) ajatus siitä, että Suomen tulee nyt varautua jo piankin saapuvaan noin 100 000 uuteen pakolaiseen!

Virallisia lukujahan ei taida enää viime vuosilta edes olla, mutta karkea laskennallinen fakta taitanee liikkua jo parissa sadassa tuhannessa tulleessa viimeisten muutamien vuosien aikahorisontilla...

Juha Kivela kirjoitti...

Perussuomalaiset tarvitsevat tulevissa eduskuntavaaleissa sellaisen jytkyn, että pääministerin tehtävän lisäksi tarvitaan ainakin valtiovarainministerin tehtävä, jotta viime vuosien rahaliikenne saadaan riittävällä tarkkuudella selvitettyä. Tämän lisäksi esim. oikeusministerin, sisäministerin ja puolustusministerin tehtävät on hyvä saada Perussuomalaisten alaisuuteen. Tässä on se resepti, jolla Suomi voinee selviytyä jatkossakin vahvana kansallisvaltiona, jossa vahvat miehet - ja miksei muutama nainenkin - johtavat tätä Suomen Kansaa menestyksellä tulevaisuuteen.

Vielä ei kuitenkaan voi juhlia, sillä tuolla voiman pimeällä puolella todellakin juonitaan erittäin ikäviä asioita, kuten tästäkin aamun uutisesta voinee rivien välistä lukea, jossa aiemman - homorummutukseen verrattavissa olevan - mediarummutuksen, aivopesun ja mielenhallintaan liittyvän propagandan avulla Sauli Niinistö (kok/SN2 -valitsijamiesyhdistys) valitutettiin Suomen Kansaa harhaanjohtaen toiselle kaudelle. (https://yle.fi/uutiset/3-10364121)

Helsingin yliopiston Ylioppilaslehti hehkutti Salea ennen presidentinvaaleja Suomen Kuninkaana, jolla pyrittiin luomaan tiettyjä mielikuvia tyhmistetyn kansanosan keskuuteen.

Aivan hyvällä perusteella voidaan myös Suomessa sanoa SN2 -valitsijamiesyhdistyksen avulla valitun Suomeen Elinkeinoelämää edustava itsevaltias, joka nyt itse asiassa onkin paljastunut todeksi ns. KIKY-sopimuksen tiimoilta, jossa Salen ensimmäiseltä kaudelta salattiin Suomen Kansalta Salen syyllistyneen presidentin valtaoikeuksien rikkomiseen sotkeutumalla sisäpolitiikkaan, joka tapahtui mielestäni myös Salen ottaessa kantaa sosiaalisiirtolaisiin, pakolaisiin, vai mitä lie ovatkaan toteamalla, että "Suomi ei voi sulkea rajojaan sulkeutumatta itse", joka on täyttä potaskaa ja jolla de facto presidentti osallistui sisäpolitiikan tekemisen lisäksi Suomeen kohdistuvaan ulkoisen vallan suorittamaan INVAASIOON!

Suomessa meuhkattiin melkoisesti Ukrainassa maahan tulleisiin ns. "tunnuksettomiin vihreisiin miehiin", vaikka sama operaatio silmiä räpäyttämättä suoritettiin myös Suomessa! Hei haloo! Oikeasti!

Ottamatta kantaa itse Ukrainan tilanteeseen näen sen kyllä aika merkityksettömänä sen rinnalla mitä vastaavasti Suomessa sallittiin tapahtuvan! Järjestettiinhän noille Suomen valloittajille kaiken lisäksi kaiken maailman #MeilläOnUnelma -kampanjoita, islamistisotilaita kierrätettiin päiväkodeissa, lastentarhoissa, kouluissa, rippileireillä, heidän annettin osoittaa mieltään pitämällä telttaa useita kuukausia aivan Helsingin ydinkeskustassa, jne, jne..

Ottaen edellä kirjoitettu ja kaikki kirjoittamaton todellisuudessa Suomessa tapahtunut huomioon, on päivän selvää, että Valtakunnanoikeuden ja Totuuskomission tulee seurata syyllisiä.

AaJii kirjoitti...

Kiitos tästä. Havainnollistaa taas kerran mikä ero on maahanmuuttopolitiikan ja muun politiikan välillä (no turvallisuuspolitiikka on vähän samansuuntaista).

Kaikki muut politiikan virheet voidaan aina jollain aikavälillä korjata, mutta jos vaihtaa valtion väestön. Sitä ei mitenkään voi enää perua muuten kuin, no yllä kuvatulla tavalla.

WhiteHunter kirjoitti...

PT-median porukan tulisi kääntää tämä tarina ruotsiksi ja laittaa se ruotsin vaihtoehto medioihin luettavaksi.

Se heidän julkaisema tilasto oli raakaa luettavaa.
Se, että miten ruotsalaiset äänestää tulee olemaan mielenkiintoista. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.
Nythän siellä oli julkaistu raiskauksista tilastoa joka vielä tuki jo tunnettua tosiasiaa. Saa nähdä, tehdäänkö vastaavaa suomessa.

Tarina itsessään oli hyvä, kuten Perskeleen jutut aina.

Meillä on kohta myös vaalit ja tarvitaan riittävästi tosiasioita ja tilastoja suuren yleisön tietoon, että saamme saamme maahamme sellaisen hallituksen joka oikeasti sulkee rajat ja taikaseinän. Ihmiset ovat yleisesti aika nuivia, mutta äänestävät taas vanhoja puolueita "koska rasismi". Jotenkin kun tuo mustamaalaus kääntyisi itseään vastaan.

Syksyn illat pimenee, näinköhän meilläkin alkaa autot palamaan?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juha Kivelälle, AaJiille, ja WhiteHunterille & kiitos kommenteistanne.

Juha: Kiitos hyvistä kommenteistasi. Noin äkkiseltään totean muutamia seikkoja:

- Meillä tilanne on vielä kantasuomalaisten käsissä, tosin se vaatisi äänestyskäyttäytymisen muuttumista eikä tilanne ilman sitä korjaannu. Ruotsin kohdalla alkaa vaikuttaa jo puhdas väestömatematiikka.

- Jos ajatellaan sitä totuuskomissiota ja tapausta niin kyseisen case Mykkäsen kohdalla kysyttäisiin että ”Te siis tiesitte mihin tilanne on menemässä ja teitte kaikkenne että se menee siihen. Miten meni noin omasta mielestä?”

- Se, kuinka paljon pakolaisiksi nimitettyjä elintasosiirtolaisia on tulossa on vielä epäselvää mutta selvää on että nykyinen valtakoneistomme ei tee mitään, etteivätkö ne saisi tulla. Päinvastoin, lähinnä se tulee käyttämään valmiuslakia niitten pakkosijoittamiseen.

- Tulevissa vaaleissa tarvittavaa jytkyä ei kertakaikkiaan vielä tule. Suomalaiset ovat vieläkin liikaa valtamedian manipuloitavissa. Saman valtamedian joka möi suomalaisille federalisti S. Niinistön koko kansan presidenttinä. Ne tunnuksettomat vihreät miehet olivat meillä tunnuksettomia geelitukkaisia miehiä.

AaJii: Kiitokset sinullekin. Ja olet täysin oikeassa. Sodasta voi selvitä. Talousromahduksesta voi selvitä. Mutta kuinka selvitä typeryyden aiheuttamasta keinotekoisesta väestörakenteen muutoksesta? No, katsotaan Ruotsia. Siinä on meille aikakone.

WhiteHunter: Jos PT-media haluaa kääntää tämän ruotsiksi niin annan täyden copyrightin. Se tilasto on enemmän kuin hälyttävää. Joo, eihän se kerro kokonaisväestötilanteen muutoksesta. Mutta ketkäs ne suurimmat rähinät aiheuttavat? 15 - 44 vuotiaat miehet ehkä? Vaaleihin nähden on valitettava tosiasia että valtamedia pyrkii edelleenkin pimittämään kaiken. Ja joo, autot palavat vielä meilläkin. Meidän takkutukathan ovat jo aloitelleet.

Anonyymi kirjoitti...

Jos lapsuudessa ja nuoruudessa joku olisi tullut sanomaan, että tulet elinaikanasi näkemään kuinka Ruotsi muuttuu Beirutiksi niin en olisi uskonut. Viimeisen 10 vuoden aikana tästä ei ole ollut enää epäilystäkään. Elää ja oppia.

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Totta joo. Jos tuo oltaisiin sanottu vuonna 1980 niin sitä oltaisiin pidetty vielä huonompana vitsinä kuin sitä että joku olisi sanonut Neuvostoliiton hajoavan vuonna 1991.

Anonyymi kirjoitti...

Mikä tämän väestönvaihdon lopputulos sitten on?

https://www.gunpowdermagazine.com/south-africa-calls-for-300-000-gun-owners-to-turn-over-their-weapons/

Esimerkit näemme Rhodesia/Zimbabwesta ja nyt Etelä-Afrikasta. Sama on edessä euroopassakin.


-Tvälups-

Jani Alander kirjoitti...

Ihan kiva skenaario :) Toinen paljon epätodennäköisempi mutta hupaisa olisi tarina missä nykyinen tai seuraava kruunupää tempaisee Kustaa III:nen tyylisen kuvion. Hänhän aikanaan järkkäsi uskolliset armeijan yksiköt kaikessa hiljaisuudessa saartamaan valtiopäivätalon ja sitten kävi ilmoittamassa sen ajan poliitikoille, että katsokaas ikkunasta ulos, ja nyt olisi pienen valtiosääntöuudistuksen paikka.

Anonyymi kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=ZUQkZge1aWg&feature=share&app=desktop

Remu puhuu kuten asiat ovat.


-Tvälups-

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Pskuloit joskus noissa tulevaisuus dystopioissasi vieraiden Eu-joukkojen käyttöä Suomessa. No, nyt se niiden käytön suunnittelu on siinä valmius dokumentissa.

Mikä on Suomen kyky vastaanottaa turvapaikanhakijoita?
Tarkastelu sisäministeriön hallinnonalan näkökulmasta
SISÄMINISTERIÖN JULKAISU 25/2017
Sisäinen turvallisuus

Tiedosto löytyy netistä nimellä: vo kyky julkaisu_netti_FINAL.pdf

Tuo EU:n valmiusjoukkojen käyttö löytyy sieltä ihan lopusta suurimman väkimäärän skenaariosta.

Lemminkäinen kirjoitti...

Matalan intensiteetin sisällissotaahan se on. Autojen poltot, kivitykset, koulujen ja muiden rakennusten poltot, jne., niin näissä tapauksissa ei ole kysymys (nähdäkseni) jengien välisistä taisteluista vaan kysymyksessä on hyökkäys yhteiskuntaa vastaan terrori-iskuilla ja jengiläisille ei ole mitään merkitystä, tuleeko raha huumeiden myynnistä tai poltetuista autoista. Siis joku taho haluaa epävakautta yhteiskuntaan ja maksaa tuhotöistä. Ehkä on vain ajan kysymys milloin tulee esille paljastus että näinhän se on. Ruotsissa on viime aikoina alettu kiinnittämään huomiota kulttuurin/kulttuurien vaikutuksesta yksilön/ryhmän toimintoihin ja esimerkiksi ohjelmassa "Uppdrag granskning" käsiteltiin ulkomaalaisten yliedustusta raiskauksissa, osaksi kulttuurisesta näkökulmasta. Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, kuinka monta % SD saa äänestäjiä tulevissa vaaleissa, mutta perussvensson taitaa olla samoilla linjoilla perusvirtasen kanssa että vanha turvallinen on parasta, lol.

Anonyymi kirjoitti...

Foliohattuilua off topic tähän väliin:

https://yle.fi/uutiset/3-10367657

Yle yrittää väenvängällä saada koulun uimatunteja huonoksi asiaksi.

Voisiko syy olla matu-tytöt? Niin kauan kuin uinti on osa opetussuunnitelmaa niin se on pakollista kaikille. Matu-tytöt ei monesti saa tulla uimahalliin paitsi naisten vuorolla. Koulu taas kaiken tasa-arvo hössötyksen seassa ei voi varata pelkkiä naisvuoroja matu-tyttöjen uittamiseen.

Ongelma ratkeaisi kun koulu ilmoittaisi uimisen vapaaehtoiseksi. Tuhansien järvien maassa moisesta ilmoituksesta tulisi kakkahalvaus paitsi jos pohjalla on some kohu joidenkin henkisestä pipistä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuli mieleeni:
Nuornamiesnä kävin työkaverini kanssa (erikseen) ennustaja-eukolla!
Ensin katseltiin henkilökohtaisia tulevaisuudennäkymiä, mutta lopuksi
hän kertoi, miten Suomen käy:
"Syttyy uskonsota, jossa Suomen länsirannikko joudutaan evakuoimaan,
Venäjä (silloin CCCP) miehittää Suomen, mutta lopulta Suomen käy hyvin,
venäläiset poistuvat!"

Silloin (n.1980) tuo oli täysin käsittämätöntä höpinää, miten nyt rauhaisassa
ev.lut.-Pohjolassa mitään uskonsotia...
Mutta nyt, jospa Ykän vaihtoehto ruotsalaisten auttamisesta ei toteudukaan,
vaan heistä tuleekin orjia - ja me olemme seuraavina!

(Vapaasti käyttöösi!)

Anox

Anonyymi kirjoitti...

Olipas Ykä taas kehitellyt mahtavan operaation! Jollakin tavalla kuitenkin ikuisena optimistina tietysti toivon, ettei noin ronskeja keinoja tarvitsisi käyttää, mutta pahaltahan tuo Ruotsin tilanne näyttää. Olisiko kuitenkin pienen pieni mahdollisuus, että ruotsalaiset enenevässä määrin tajuaisivat, millainen painajainen heitä odottaa ja mikäli politiikka ei muutu (kuten todennäköistä on?) suunnittelisivat pakoa maasta? Vaikkapa Suomeen!

Mikähän taho voisi polkaista pystyyn kampanjan, jolla ruotsalaisia houkuteltaisiin maahan siirtolaisiksi muslimien sijaan, ennen kuin Etelä-Afrikan valkoisten kaltainen kohtalo uhkaa heitä heidän omassa kotimaassaan? Rannikolla varsinkin on paljon ruotsinkielistä väestöä, joten se kuuluisa kotoutuminenkin saattaisi olla helppoa, varsinkin jos siihen vertaa vaihtoehtoa jäädä Ruotsiin. Olen kirjoittanut PT-Mediaan näin:

Ehdottaisin, että Suomi alkaisi valmistautua ruotsalaisten maahanmuuttajien tuloon ja rajoilta käännytettäisiin kaikki kehitysmaalaiset juhlapaikanhakijat. Voitaisiin kertoa ystävällisesti kaikille kymmenilletuhansille maahanmuuttovirkailijoille, koordinaattoreille, kotouttajille, tulkeille, farsin- ja arabiankielen ym. opettajille, vokkien työntekijöille ynnä muille haittamaahanmuuttoon liittyville henkilöille, että hakekaapa se leipäpuunne joltakin kansakuntaa oikeasti hyödyttävältä alalta, sillä Suomi ei enää teitä tarvitse. Ruotsista saamme samaan kulttuuriin kuuluvaa ja valmiiksi koulutettua työvoimaa niin paljon kuin tarvitsemme. Suvaitsevaisto voi myös lopettaa iänikuiset puheet sotalapsista ja kaikesta siitä, kuinka Ruotsi auttoi vaikeina vuosina, kun meillä on nyt tilaisuus maksaa velkamme takaisin!

Eikö tämä olisi todellinen win-win -tilanne? Huonoksi sen tekee vain se, että myös Suomessa aletaan jo painia samanlaisten ongelmien kanssa kuin naapurissa, mutta meillä on ehkä vielä mahdollisuus muuttaa suuntaa. Vai onko?

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Käynnissä on jo Suomessa hyvää vauhtia; hyvä kirjoitus vaikka pahemmaksi menee kun pahnan pohjaa ei vielä näy. Terv 0-0

Joppos123 kirjoitti...

Käväsin tapani mukaisesti tavaamassa tänäänkin Ruotsalaisten vastineen meidän iltapäivälehdelle elikkäs Exprsessenin. Huomaa vaalien läheisyyden kun aika vaikeistakin asioista uskalletaan tässä vaiheessa kurjoittaa ilman rasistirääkymistä ja muutkin kuin SD saa kuraa niskaansa. Löfven lupaa syytää miljardeja kruunuja sinne sun tänne eli paniikki on kova.
Lehdistö palautuu ruotuun heti vaalien jälkeen ellei SD saa sitä yli 50%n kannatusta ja tällä hetkellä näyttää etteivät saa. Ruotsi ei vaan vielä ole sittenkään riittävän syvällä, ehkä ensi vaaleissa kun sossuja tapa-äänestävät vanhukset ovat riittävästi poistuneet muonavahvuudesta.
Enemmän olen kuutenkin huolissani ensi kevään vaaleista härmässä. Rinteellä tuntuu olevan kova hinku kiriä Ruotsin etumatka kiinni kaikessa sonnassa mitä svedulandiassa on nyt saavutettu.
Kyllä neljässä vuodessa Suomenkokoinen maa saadaan täysin kuralle, autot ja koulut palamaan. Siinä sivussa myös lisääntyvä määrä raatoja kaduille ja kaikkea muutakin värinää.

Anonyymi kirjoitti...

Eskilsinpoika on oikeessa.....

Tuo Orpon varautumis-suunnitelma on kyllä törkeyden huippu, meinaa Aurajoen Ajatollah tosiaan pakko-ottaa ykistyisasunnot, autot ym matujen käyttöön 1M skenaariossaan. Lisäks tuoda EU-kriisinhallinta joukkoja järjestyksen halintaan....eli kanta väestön kurissa pitoon, kun omaisuus varastetaan..
Lisäksi maajussitkin saa omansa, Orpo meinaa sosialisoida maatalous ja aluetuet matujen hyysäämiseen...joo saapa nähdä.
Ei ole tainnut Orpon poika ajatelle loppun saakka nyt, mitä meinaa yrittää.
Jos, minun mökki pakko otetaan joillekin läpsyttejöille, niin saattaa syttyä kyllä tulipalo ja jos siihen pisteeseen noudutaan niin sitten ei olekkaan enään mitään hävittävää, joten siitä alkaa sitten tilien tasaaminen....niinkuin Ykäkin on kirjoittanut suomalaiset osaa olla vittumaisen tehokkaita ja organisoituneita, tämä on kyllä vittumainen maa talvella pitää järjestyksessä, jos kanta porukka niin päättää.

Voi Aikoja Voi Tapoja

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Jani Alanderille, Thorvald Eskilinpojalle, Lemminkäiselle, Anolle, Anoxille, Rouva Anolle, 0-0:lle, joppos 123:lle ja Voi Ajoille Voi Tavoille & kiitos kommenteistanne.

Tvälups:

Viesti1: Tuossa on se tulevaisuudenkuva. Euroopassa vielä sillä lisäyksellä että täällä eri etniset ryhmät ja islamilaiset suuntaukset tappelevat vielä lisäksi keskenäänkin.

Viesti2: Remu puhuu asiaa.

Jani: Joo, siinä olis ainesta. Pakko vaan sanoa että en tunne Ruotsin kuningashovia pahemmin. Löytyisikö sieltä sopivaa hahmoa?

Thorvald Eskilinpoika & Voi Aikoja Voi Tapoja: Tiedän muistion. Sehän ei ole sinänsä suoranainen toimintaohje vaan ”asiantuntijoiden” näkemyksiä mutta jo se että sisäministeriö on julkaissut sen ilman ajatustakaan vyöryn estämisestä on hälyttävää. En epäile yhtään etteikö nykyinen valtaeliitti olisi tiukan paikan tullen valmis käyttämään vieraita joukkoja omia kansalaisia vastaan. En vaan jaksa uskoa että suomalaiset joukot pysyisi siinä tilanteessa kiltisti kasarmeilla.

Lemminkäinen: Perusvirtanen ottaa ehkä päänsä pois pensaasta herkemmin kuin perussvensson mutta luulen että vuoden 2019 vaaleissa sitä ei vielä tapahdu.

Ano: En osaa kommentoida tuohon tarkemmin. Tietysti jokaisesta asiasta löytää ryönää jos etsimällä etsii. Se, että tytöt joutuu pesemään meikkinsä pois eikä ehdi laittaa uutta ei ole kyllä mielestäni mitään mielivaltaa.

Anox: Ennustuksia on tietysti kaikenlaisia. Mutta se ruotsalaisten alistuminen orjiksi ei ole enää mahdotonta. Siitä ei tartte oikeastaan tehdä fiktiota. Riittää kun katsoo kuinka ei-islamilaisia kohdellaan islamilaisilla alueilla.

Rouva Ano: Kiitokset. Tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa mutta Ruotsin kohdalla aletaan puhua jo tilastollisesta varmuudesta. Tällä menolla ja ilman mitään toimia ruotsalaiset jäävät maassaan jossain vaiheessa vähemmistöksi. Ruotsalaiset oikeat pakolaiset olisivat tietysti tolkullisempaa väkeä kuin nykyiset pakolaisen tittelillä tulevat elintasosiirtolaiset mutta haluaisin pitää Suomen Suomena ja Ruotsin Ruotsina. Ratkaisut tulisi löytää Ruotsissa. Onhan niitä olemassa mutta helppoja ei ole enää ensimmäistäkään.

0-0: Kyllä.

joppos 123: Olen samaa mieltä. Neljä vuotta on lyhyt aika rakentamiseen. Sen sijaan asioitten hävittämiseen se on hyvin pitkä aika.

Anonyymi kirjoitti...

Luin muutama aika sitten Jom Kippur-sodasta kertovan e-bookin. Sota alkoi arabien kannalta nerokkaalla operaatiolla ja oli vähällä ettei onnistunut Israelin tuhoaminen. Mutta kuten aina, arabien kyky organisoituun toimintaan romahtaa satavarmasti melko lyhyen ajan sisällä. En tiedä miksi, mutta näin se vaan on. Jokaisesta sotilasyksiköstä tulee löyhä kaveriporukka ja kurittomuus kasvaa ja lopulta kaikki tappelevat kaikkia vastaan, kuten kävi Libanonissa ja nyttemmin Syyriassa. Youtubessa on paljon videoita, joissa lähi-itäläiset hupiukot "taistelevat" eli lähinnä möykkäävät ja heiluttelevat käsiään ja pyörittelevät silmiään. Ja ampuvat singolla sisätiloissa, ja toisiaan. Omasta mielestäni möykkääminen on sietämätöntä ja jos ikäni puolesta kelpaisin edes nostoväkeen, niin tilanteen ollessa päällä, ampuisin ensimmäisenä suurimman mölisijän.

Vaikka Ruotsissa olisi 50000 aseistettua löyhää kaveria, niin uskoisin, että klaanisota on suurempi mahdollisuus kuin organisoidun asevoiman luominen yhteisellä päämäärällä. Fanaattisten, paratiisiin pääsystä varmojen epelien kanssa on kuitenkin vaikea toimia, kun minkäänlaisia sääntöjä ei niiden tarviste noudattaa.

Anonyymi kirjoitti...

Iltasanomissa juttu Saksasta. Jesidinainen kohtasi orjuuttajansa isis "sotilaan" Stuttgardin kadulla. Huomaa että isis-miehellä meni Saksassa paremmin. Autot ja kaikki. Jesidin täytyi paeta takaisin Irakiin.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005805986.html

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Tuo on hyvin todennäköistä eikä omassanikaan kirjoituksessa ollut yhtä täysin yhtenäistä voimaa. Noille eri ryhmittymille yhteinen vihollinen on kuitenkin kantaväestö jolla on tuollaisilla alueilla häijy olla. Olen itsekin tutustunut varsin paljon sekä Jom Kippur-sotaan että Kuuden päivän sotaan. Jon Kippurin alkuvaihe oli tosiaan arabijoukoilta ehdottomasti parhaiten suunniteltu. Mieleen tulee se yksittäinen idea eli kun iipot olivat tehneet Bar Lev-linjalle pirunmoiset hiekkatörmät joita ylös tankit ei päässeet nousemaan ja niissä olis ollut pirunmoinen räjäytystyö niin egyptiläiset pioneerit keksivät että ei muuta kuin kompurat lautoille ja ruiskutetaan vedellä tie auki. Ja sehän pelitti.

Ano2: Tuo kertoo kyllä ajastamme ehkä paremmin kuin mikään muu. Ihmisen on paettava Saksasta päästäkseen pakoon islamilaista terroria.

Anonyymi kirjoitti...

Off topic:

Pitääkö tässä vastuullisen median jutussa mikään paikkaansa:

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201808272201164173_ul.shtml

Anonyymi kirjoitti...

Ei ole SD:stä Ruotsin pelastajaksi, sillä se puolue on jo vihollisen käsissä. Puolueen johto heiluttaa sateenkaarilippua ja rivijäsenet ovat ihmeissään. Sisäinen vallanpalautus on hankalaa, koska enää ei tiedä kuka on oikeasti kansallismielinen ja kuka globalistien palkkalistoilla. AfS on itselleni kysymysmerkki, sillä sen puolueen nousu SD:n rinnalle nopeaan tahtiin voi merkata sitä että sillä estetään Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen nousua ja yleensäkin hajautetaan kansallismielisten ääniä Ruotisissa. Elämme mielenkiintoisia aikoja ja saa nähdä nousevatko vahvat miehet luomaan tulevaa valkoisista eurooppalaisista vaiko lähi-itäläisistä valloittajista.

Lemminkäinen kirjoitti...

SVT text: "Misstänkta mordbränder i Tensta. Klockan 02.35 placerades ett brinnande däck i anslutning till entren på medborgarkontoret i Tensta. Branden kunde släckas innan den hann sprida sig vidare in i lokalerna. Bara 20 minuter senare krossades rutan till Tensta stadsdelsförvaltning i Lunda, där någon placerade ett däck inne i lokalen och tände på". Siis Tenstassa on yöllä tapahtunut kaksi epäiltyä murhapolttoa, kohteena virastot. Ensimmäinen murhapoltto meni suhkuksi, koska palava rengas, mikä oli asetettu palamaan sisäänkäynnin yhteyteen saatiin sammutettua ja 20 minuuttia myöhemmin lyötiin ruutu rikki Tenstan aluehallinnon tiloissa Lundassa ja joku sytytti renkaan palamaan sisätiloissa. Suvakki-/kukkahattulogiikan mukaan virastopoltot saadaan loppumaan kieltämällä virastot, koska virastoissa ei sääntöjen mukaan saa läpsiä ketään poskille ja persauksille ja nämä säännöt turhauttavat herkän tunneoletetun ja herkkä tunneoletettu turhautumisen seurauksena haluaa polttaa kaikki virastot.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos jämerästä, joskin varsin epätodennäköisestä tulevaisuuden visiosta.
Epätodennäköiseksi tämän tekee se, että Suomi tullee(!) olemaan Euroopan viimeisiä maita, jotka muuttavat kantaansa maahanmuuttoon, taikaseinään, tai hyvät hyssykät sentään, puuttuisivat naapurimaiden kohtaloihin. Moinen muutos vaatisi likimain umpitäydellisen ”väestönvaihdon” valtaapitäviin rakenteisiin, valtionhallintoon, eduskuntaan, polliisi- & oikeuslaitoksiin, jne. - ja sellaista muutostahan ei täkäläisellä menttaliteetilla tahi vaalijärjestelmällä tehdä.

Mutta joo, kahdeksankymmentäluvulla oli täysin mahdotonta kuvitella, että alle puolen vuosisadan, läntinen naapurimaamme tulisi lyssähtämään failed state-luokan valtioksi. En tiedä olenko ymmärtänyt asian aivan oikein, mutta käsittääkseni point of no return- on Ruotsissa saavutettu eikä maa enää ikinä tule olemaan sellainen vaaleatukkaisten germaanien maa kuin se on viime vuosikymmeniin asti on ollut.

Kuten olen joskus aiemmin kirjoittuanut, Ruotsilla ja ”Rape” Britannialla on skaba meneillään, kummasta tulee Euroopan ensimmäinen muhamettilainen valtio. Britannia oli mielestäni pitkään johdossa Lutoniensa ja Bradistanioittensa kanssa, mutta niitä brittejä on kuitenkin yli kuusi kertaa enemmän kuin hurreja, joten kaikesta valtiojohtoisesta kurmootuksesta huolimatta inertia hidastaa muutosta. Ainakin tässä vaiheessa veikkaan Ruotsia ”voittajaksi”.

Olisiko ollut Huhtasaari, joka taannoin puheli että jo 2000-luvun alussa on ollut henkilöitä, jotka ovat kyenneet näkemään mitä monikulttuurisuusideologia ja massiivinen maahanmuutto tulevat tuomaan muassaan. No, itse muistelen käyneeni asiasta paljon keskusteluja jo joskus 90-luvulla. Muistan, että 80-luvun lopulla on joissain piireissä puhuttu siitä mahdollisuudesta, että seuraava maailmansota tullaan käymään muhamettilaisen ja kristityn maailman välillä. Tuolloin oli tosin täysin mahdotonta edes kuvitella, kuinka täydellisen henkisen ja moraalisen romahduksen läntinen ”sivistynyt” maailma tulisi parissa vuosikymmenessä kokemaan…

Ruotsin vaalit tulevat olemaan mielenkiintoista seurattavaa - pääsevätkö ruotsidemokraatit lähellekään valtiolaivan ruoria, millaisia epätoivoisia six-pack hallituksia keksitään jottei näin kävisi ja millaisiin moraalittomuuden ja epärehellisyyden uusiin ulottuvuuksiin hyvät ihmiset tulevat vajoamaan estääkseen oman kuplansa puhkeamisen. Popparit esiin - luvassa on suuria tunteita ja jänniä käänteitä!

Terkut miellyttävästi viilentyneestä tsadista,
Riku Raunioilla

Veijo Hoikka kirjoitti...

Kovasti korostetaan pelotetta, että esim. Ruotsissa evakot saisivat ylivallan jonkun ajan kuluttua, koska heitä tulee olemaan enemmän kuin vähemmän. Ruotsissa evakoilla on jo ylivalta, henkinen sellainen, jonka he ovat saavuttaneet kantaruotsalaisten keskittyessä riemukkaaseen kansalliseen itsemurhaan. Suomalaiset onneksi ovat niin hidasliikkeisiä noin monimutkaisessa prosessissa, että meillä on ainakin vielä mahdollisuus moitittaa evakkojen rekiretkeläiset.
Evakko-termiä ei liene vielä käytetty pakolaisten-maahanmuuttajien-siirtolaisten kohdalla. Verrattu toki on. Evakko-termiä viherpunikit varmasti tulevat vielä viljelemään, jo suinkin uskaltavat.
Tunnelma kiristyy, Taikaluukun salpaa yritetään sulkea https://www.youtube.com/watch?v=5n4cA1eHTao

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Tapio Rantaselle, Lemminkäiselle, Rikulle Raunioilla ja Veijo Hoikalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: On tuossa ainakin jotain jätetty kertomatta. Ensinnäkin yhdeksänvuotias? Ja siks toiseks jos joku tekee itsemurhan muutaman päivän koulukiusaamisen jälkeen niin siinä on kyseessä jo maailmanennätys.

Tapio: Mulle nyt jäi vähän epäselväksi se että onko PVL se ainoa tekijä jonka hyväksyt.

Lemminkäinen: Tolkullisessa yhteiskunnassa todettaisiin että tämä on selvä hyökkäys yhteiskuntaa vastaan ja ryhdyttäisiin toimenpiteisiin. Nyt ryhdytään selitystoimenpiteisiin.

Riku: Kiitokset sullekin. Suomen mukana olossa käytin vihakirjoittajan tekotaiteellista vapautta joka sallittaneen. Olihan siinä mukana epätoivoista toiveajatteluakin. Mitä muuten kommenttiisi tulee niin olet siinä täysin oikeassa. Itse näin jossain määrin - vaikka kissa kissan hännän nostaa - tuon tulevan jo joskus 1990-luvulla. Ei tarvittu aikakonetta vaan jonkunlainen jo silloin opittu käsitys ihmisen typeryydestä ja vapaaehtoisesta nenästävedettävyydestä.

Veijo: Ei ole käytetty mutta verrattu joo on ja mielestäni tähän mennessä pahimmat pohjat veti eräs toimittaja Elina Ravantti joka vaati että Suomeen pitää ottaa elintasosiirtolaisia koska neuvostokoneet pommittivat suomalaisia evakoita Elisenvaarassa vuonna 1944. Kirjoitin siitä aikanaan:

http://yrjoperskeles.blogspot.com/2014/04/tahanastinen-pohjanoteeraus.html

Joppos123 kirjoitti...

En olisi aikoinaan Ruotsissa asuneena, että vuoden 2018 vaaleja kampanjoidaan Arabiaksi, näin kuitenkin mm paikallinen keskusta ja SDP tekee. Tänään paikallislehdistössä otettu kantaa SDP:n kouristeluun ja valheiden levitykseen Arabiaksi. SDP kertonut muslimeille kauheuksista mitkä odottavat jos SD voittaa vaalit.
Todettu tosin jälkikäteen valheellisiksi väitteiksi mutta tämä näyttäisi olevan Ruotsalaisen vaalityön nykypäivää.
Suomessa sama kosiskelu edessä kunhan saadaan sotaa ja vainoa paenneille juntattua kansalaisuus. Vihervasemmiston mielestä se voitaiisii varmasti myöntää jo rajalla.

Veijo Hoikka kirjoitti...

YPe
Kiitti linkistä. Oli viskistävää lukea uudelleen juttu. Ja erityisen virskistävää oli lukea kommentit! Juuttaan sanomisista raivotantti oli ajanut päänsä klaniksi ja alkanut muistella lapsuuden aikaisia tapahtumia, nyt jo faktoina, tietty.

LW kirjoitti...

Kirjoitanpa hieman noista arabiarmeijoista, kun tulin äskettäin lukeneeksi Pollackin tiiliskiven "Arabs at War". Niin murhaava lyttäys kuin teos olikin, mies antoi myös positiivisen kuvan joistain asioista. Perusjantteri tapaa olla melko sitkeä ja sen verran fatalistinen, että tappelee usein loppuun asti. Yksittäinen joukko-osasto saattaa pysyä yhtenäisenä kovankin paineen alla (poikkeuksia toki löytyy). Logistiikkaa Pollack suorastaan kehui, pioneerit ovat kohtalaisen päteviä, ja silloin kun armeijoissa ylennetään porukkaa pätevyyden perusteella poliittisen sopivuuden sijasta, huipulle löytyy yleensä asiansa osaavia kenraaleja.

Ikävä kyllä tekninen osaaminen on kelvotonta, eikä asiaa yleensä edes yritetä korjata, koska jos tavallinen sotilas tajuaa käyttämästään laitteesta jotain syvällisempää kuin "paina tosta ja sitten vie ristikko tohon", se söisi upseerien arvovaltaa. Eri aselajien yhteistyö ei vain toimi, ja komentoketju on täysin kyvytön oma-aloitteiseen toimintaan. Mietitäänpä vaikka Irakin armeijaa. Irak-Iran matsin aikana isoja panssariosastoja joutui iranilaisten kevyen jalkaväen (!) saartamaksi, kun vaunut eivät uskaltaneet reagoida mihinkään ilman huipulta tulevaa käskyä. Tai veikeä pikku anekdootti Persianlahden sodasta, kun irakilaisten 52. panssariprikaati oli operatiivisena reservinä, käskyinä vastahyökätä tarvittaessa. No, 24.2 illalla 48. jalkaväkidivisioonan kenraali soittaa paniikissa, että täysin ylivoimainen vihollinen on murskaamassa heidät. Mitä tekisitte itse tuossa tilanteessa?

a) Käskisitte prikaatin vastahyökkäykseen ja huutaisitte eversteille, että "jalla jalla, jos näen jonkun istuvan sormi ahterissa niin Allahin viha on hänen ongelmistaan pienin"
b) Käskisitte prikaatin taisteluvalmiuteen ja pyytäisitte ohjeita pääesikunnalta?
c) Ette mitään, koska ette ole saaneet erikseen käskyä tehdä mitään, ja joitain tunteja myöhemmin saisitte turpiinne 100-0?

Irakilainen vastaus on C. Silloin kun arabiarmeijoilla on pätevät kenraalit, upseerien aivottomuutta yritetään yleensä kompensoida kehittämällä äärimmäisen monimutkaisia suunnitelmia, joissa jokaisen joukkueenkin liikkeet on päätetty etukäteen. Sitten harjoitetaan sotilaita, kunnes he osaavat hoitaa oman osuutensa vaikka unissaan. Egyptiläisten Suezin kanaalin ylitys '73 oli varmaan se tämän lajin mestarisuoritus, ja israelilaiset olivat sodan alussa kuin halolla päähän lyötyjä siitä, miten paljon paremmin vihollinen taisteli. Mutta kun loppupuolella ei taisteltu enää käsikirjoituksen mukaan, homma meni samaksi vanhaksi sähläämiseksi ja omien kasvojen suojelemiseksi sepittämällä ylemmille tuhannen ja yhden yön satuja yleensä vähemmän mairittelevista tapahtumista. Sodan jälkeen alkoi sitten perinteinen itselle valehtelu, eli sionistit oli ihan just romahtamassa, mutta kun USA esti... (ai miten niin koko 3. armeija oli saarroksissa? ei tapahtunut, allahu akbar)

Becker kirjoitti...

Tässä sitten illan viihteeksi piirretty filmi, joka ei ole parodia vaan Ruotsin todellisuudesta kertova tarina. Ilmankos se on jo poistettu Youtubesta, mutta täällä nähtävissä:
https://petterssonsblogg.se/2018/08/28/youtube-censurerar/#comments
Kieli on tietysti valitettavasti toinen kotimainen, mutta silti viihdyttävää katsottavaa. Henkilöt ovat hyvin tunnistettavissa ainakin Ruotsin asioita seuraaville ja jopa heidän äänensäkkin vaikuttavat aidoilta.

Becker kirjoitti...

On aina virkistävää lukea Ykän tarinoita Ruotsin mahdollisesta selviytymisestä islamisaation uhkasta. Todennäköisesti se paikallinen viides kolonna olisi kuitenkin aika suuri. Suomessa ei näemmä oikein ymmärretä sitä, että naapurimaassa asuu todennäköisesti läntisen Euroopna laumasieluisin kansa, jota on jo kouluissa aivopesty vuosikymmenien ajat. Svennujen herääminen todellisuuteen vaatii paljon enemmän kuin raiskaukset, rikollisuus ja autojen sekä koulujen palot. Naivius on siinä maassa ylittänyt jo parodiahorisontin. Svennet ovat kyllä huomanneet että heitä pidetään muualla naiveina ja kiltteinä, mutta kiltteys on niin tärkeä ominaisuus zombeille, että sen kanssa mennään vaikka tuhoon. Tästähän ovat jo kreikkalaiset filosofit aikoinaan varoittaneet. Onhan Suomessakin oma viides kolonnansa. Se ovat nämä sudeettiruotsalaiset, joista suurin osa vaikuttaa olevan suvakkeja, ts. epäluotettavia.

Katselin tässä männä iltana kotvan tuota Cheekin jäähyväiskonserttia, toivottavasti se oli sitä myös. Lahden monttu oli taynnä möliseviä teineja, jotka tuo kyseisen artistin aiheuttama äänisaaste oli saanut aivan valtoihinsa. Mun täytyy onnitella Jare Tiihosta että on onnistunut tuolla räpillään tekemmän itselleen aimo tilin. Ilmeisesti mun käsitykset tämän päivän nuorison musiikkimausta ovat olleet jotenkin toiveajatteluun perustuvia ja siis näin virheellisiä. Tai sitten mä alan vaan tulla vanhaksi.

Anonyymi kirjoitti...

https://www.kansalainen.fi/chemnitz-politiikan-syytepuheita-silminnakijoiden-kertomuksia-ja-uhrin-muistosivu/
https://yle.fi/uutiset/3-10374729

Sama tapahtuma, eri tulokulma uutisointiin?
Uskomatonta mitä valtiomahtimme pyrkii tekemään, vaikka totuus olisi puolivälissä!

Ehkä tuuli on kääntymässä, jos niin, syyllisiä ei saa päästä pälkähästä, Kaikilla, jotka ovat olleet mukana tukemassa tätä maahantunkeutumista, on kädet, niiden raiskattujen, tapettujen ja pahoinpideltyjen suomalaisten veressä. Sisäministeri 2015, P.Orpo, Jääkäriprikaatin Pikkolo-eversti, SPR, kaikki hyvän tahtoiset hölmöt.

Voi Aikoja Voi Tapoja

Ironmistress kirjoitti...

Jälleen yksi argumentti kotikoulun puolesta: kun koulukiusaaminen äityy tapon yritykseksi. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201808282201165668_u0.shtml

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle, Veijo Hoikalle, LW:lle, Beckerille, Voi Ajoille Voi Tavoille ja Ruukinmatruunalle & kiitos kommenteistanne.

joppos 123: Joo, saman huomion olen tehnyt minäkin ja jos joku puolestaan ei niin laitetaanpa vaalikuva Ruotsin keskustan johtajasta Annie Lööfistä:

https://www.nordfront.se/wp-content/uploads/2018/08/C-460x322.png

Kyseiseltä Annieltä oli ehkä jäänyt huomaamatta että viesti iskisi islamilaisiin paremmin jos hän olisi tukka ja kädet peitettynä. Veikkaanpa muuten että vuoden 2019 Suomen vaaleissa nähdään jo jotakin samanlaista.

Veijo: Kyseinen henkilö on sitten nykyisin niinkin komealla tittelillä kuin ”Ylen uuden Journalismin akatemian päällikkö”.

LW: Kiitos mielenkiintoisista lisäyksistä.

Becker: Täytyy yrittää tutustua paremmin tuohon filmiin. Mulla kun varsinkin tuo riikinruotsi on heikkoa. Kuvaavaa on että tämmöiset filmit lähtee nykyisin Youtubesta varsin nopeasti. Tuosta ruotsalaisen viidennen kolonnan suuruudesta olet varmaan oikeassa ja hahmotat tilanteen taatusti minua paremmin. Taitaa vaan olla niin että siinä vaiheessa kun svennet heräävät todellisuuteen on jo liian myöhäistä tehdä mitään. Rap on puolestaan ilmiönä sellainen että minä en sitä kerta kaikkiaan ymmärrä.

Voi Aikoja Voi Tapoja: Olen pannut itsekin merkille tuon uutisoinnin ja se on hyvä esimerkki siitä kuinka äkkiä ihminen päätyy valtamedian näkökulmasta äärioikeistolaiseksi.

Ruukinmatruuna: Kotikouluun en sinänsä ota kantaa mutta tosi on että koulujärjestelmämme ei pysty eikä aina välttämättä edes halua puuttua asiaan.

Anonyymi kirjoitti...

EI minulla Ykä ole väliä kuka asiat reilaan laittaa, mutta SD ainakin käyttää väärää taktiikkaa tavoitteidensa saavuttamiseen. He ovat pehmentäneet linjaansa niin, että heitä ei oikein tahdo erottaa muista valtapuolueista. Monessa asiassa voi ja kannattaakin tulla vastaan ihan sen takia että hommat toimisivat, mutta maanmuuttopolitiikassa mitään myönnytyksiä ei saisi tehdä, varsinkaan Ruotissa. Soinin Persut ratsastivat jytkyynsä juuri tällä "tinkimättömällä linjalla", joka myöhemmin paljastui kusetukseksi ja nyt Persujen on vaikea enää tuolla taktiikalla ääniä haalia, sillä valtamedia jaksaa varmasti muistuttaa kansaa Persujen mokailuista. Elämme mielenkiintoisia aikoja, joten näistä kannattaa nauttia ;)

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Kyllä tuo Annie Lööf häviää 6-0 meidän ikiomalle Mari Kiviniemelle.

Marilla oli 'Asiat' paremmin esillä. :D

Tosin arabiankielitaidottomuuteni saattaa vaikuttaa pisteytykseeni, tiärä ny mitä tuo Annie tuossa lupaa... ;)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapio Rantaselle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Tapio: Maahanmuuttopolitiikka on tietenkin asia josta ei ole tinkiminen. En ole SD:n suhteen yhtä pessimistinen kuin sinä mutta joka tapauksessa tilanne on se, ettei Ruotsille ole tällä hetkellä mitään realistista parempaa tarjottavaa. Persujen kohdalla tulee muistaa että se muuttui kansallismieliseksi puolueeksi vasta kesäkuussa 2017 ja siitä valtamedia on kyllä muistuttanut oikein hyvin.

VNV: Joo, Mari oli oikein ”asiallinen”, varsinkin kun piti suunsa kiinni ja häntä kuvattiin takaapäin:

https://static.mvlehti.net/uploads/2016/04/kokovartaloministeri-mari-kiviniemi.jpg

Anonyymi kirjoitti...

Tässä koulukiusaamisaiheinen linkki: http://www.kivakoulu.fi/

Onkohan käytännössä niin että KiVa tulee sanoista kiusatkaa vaan (-vastuullisia aikuisia ei kiinnosta)?

Anonyymi kirjoitti...

Ruukinmatruunalle sen verran, että eivätkös tasokurssit tai siirtyminen takaisin (päivitettyyn) ennen peruskoulun käyttöönottoa vallinneeseen koulutusmalliin voisi olla myös harkitsemisen arvoinen ajatus?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Käytännössähän se tarkoittaa nimenomaan sitä.

Ano2: Asiaa voisi kyllä harkita.

Ironmistress kirjoitti...

Ano: Kyllä vain! Täällä kannatetaan lämpimästi tasokursseja.