maanantai 21. lokakuuta 2019

TOTALITARISMIIN SIIRTYMISEN ANATOMIA


Eli ymmärrysharjoitus siitä kuinka muuan pohjoismainen, demokraattinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava valtio voi ajautua totalitarismiin vastoin kaikkia ennakko-oletuksia.

Näin äkkiseltään voisi kuvitella että sanat Suomi ja totalitarismi eivät millään mahdu samaan lauseeseen. Aikanaan – ja hyvin pitkään – on tullut ajateltua niin. Pitkään myös täysin perustellusti. Kahdentoista ja puolen vuoden bloggaamisen aikana ja samalla maan kehitystä tarkasti seuraten olen tullut siihen johtopäätökseen että tässä maailmassa ei ole olemassakaan sellaista maata joka ei pystyisi ajautumaan tai tietoisesti siirtymään totalitarismiin kun vain sen totalitarismin rakennuspalikat ovat olemassa.

Kuinka totalitarismi etenee? Ja mitä rakennuspalikoita siihen vaaditaan?

No, tietysti ensimmäisenä vaaditaan että maassa on yksipuoluejärjestelmä tai sitä vastaava valtakoneisto joka pitää huolen että vallitsevalle politiikalle ei ole olemassa tosiasiallisia vaihtoehtoja. Suomessa sellainen järjestelmä jo on ja se on ottanut vallan itselleen parlamentaarisen demokratian keinoin ilman minkäänlaista varsinaista vallankaappausta. Kutsun sitä itse nimellä Järjestelmäpuolue ja siihen kuuluvat kaikki valtapuolueet perussuomalaisia lukuunottamatta. Järjestelmäpuolueen alaosastot ovat nyansseja lukuunottamatta yhtä mieltä maan politiikan olennaisista ja merkittävimmistä asioista ja järjestelmäpuolueella on eduskunnassa ehdoton enemmistö eli siis absoluuttinen valta. Kyseiseen koneistoon kuuluu tietysti myös valtamedia joka sekään ei tarjoa kuin yhden hyväksyttävän ajattelutavan.

Tarvitaan tietysti myös syy totalitarismiin siirtymiseen. Eihän sitä varsinaisesti huvikseen kukaan tee. Suomessa syy on tietysti se, että valtaa hallussaan pitävä eliitti suojelee etuoikeutettua asemaansa ja pyrkii varmistamaan ettei mikään sitä uhkaa. Sillä on myös perusteltua varmistettavaa sillä kyseinen valtakoneisto on tehnyt tiettyjä, rikolliseksi luokiteltavia anteeksiantamattomia virheitä joista se ei halua kantaa vastuuta ja jonka vuoksi se haluaa kieltää kaiken toimintansa arvostelun. Järjestelmäpuolueen rikollisiksi virheiksi voidaan laskea ainakin:

Suomen itsenäisyydestä vapaaehtoisesti luopuminen ja Suomen muuttaminen ylikansallisen federaation maakunnaksi.

ja

Suomen väestörakenteen tietoinen muuttaminen ja sen aikaansaamat, jatkuvasti lisääntyvät seksuaali- ja väkivaltarikokset sekä kyseisen kehityksen kansalaisiin kohdistama järkyttävä taloudellinen rasitus.

Lisäksi tähän voi lisätä aivan tolkuttomaksi kasvatetun julkisen sektorin suojatyöpaikkaosaston joka syö Suomen taloudellista pohjaa sekä suomalaisen infrastruktuurin myyminen suurilta osin ulkomaille nakkirahoilla.

Kuinka sitten totalitarismi etenee maassa, jonka ei koskaan pitänyt/voinut muuttua totalitaristiseksi?

Ensimmäisessä vaiheessa järjestelmä ei ole vielä niin härski että kehtaisi vaatia voimaan lakia joka kieltää poliittisen eliitin, virkamieseliitin ja näitten kanssa saman peiton alla nukkuvan valtamedian arvostelemisen. Mutta sillä on jo käytössään kaksi blankolakia eli:

Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

ja

Naftaliinista kaivettu laki uskonrauhan rikkomisesta.

Näillä laeilla järjestelmä antaa sakkotuomioita pitkän ja piinaavan esitutkinta- ja oikeusprosessin jälkeen niille, jotka arvostelevat – perustellusti –  järjestelmän Suomeen hankkimaa ja aina kasvavaa haittamaahanmuuttajien joukkoa, niitten tekemää väkivaltaa, niitten elatuksen kalleutta sekä sitä että se on nostettu jalustalle kaiken arvostelun yläpuolelle. Nuo kaksi blankolakia eivät tietenkään sinänsä itsessään riitä, sillä toimenpiteillä pyritään suojelemaan nimenomaan aikaisemmin mainittua etuoikeutettua eliittiä eikä se eliitti ole varsinaisesti mikään sellainen etninen ihmisryhmä tai uskonto joita nuo blankolait koskevat.

Niinpä toisessa vaiheessa aletaan käyttää orwellilaista newspeak-taktiikkaa ja kehitetään termi vihapuhe. Termi itsessään on tietysti täysin määrittelemätöntä mustaa usvaa joten sitä voidaan käyttää vain yhden poliittisen viitekehyksen etujen mukaisesti. Matkalla kohti totalitarismia on tässä vaiheessa likaisen työn tekijänä ja vihapuhe-termin levittäjänä nimenomaan valtamedia joka saa tietenkin huomattavan kyistä palautetta propagandastaan johon se vastaa uhriutumalla ja toteamalla että ääriainekset pyrkivät estämään valtamedian vapaan tiedonvälityksen ja uhkaavat toimittajien turvallisuutta. Tällöin – luonnollisesti –  kehitetään myös termi maalittaminen. Jonka perusteella aletaan vaatia lakeja, joilla annettaisiin niin poliitikoille, korkeille virkamiehille kuin valtamedian edustajille käytännössä diplomaattinen koskemattomuus eli saavutetaan Orwellin kehittämä ns. eläinten tasa-arvo.

Koska vastalauseitten määrä – internetin mahdollistamana – luonnollisesti kasvaa ja saa enemmän sekä suosiota että näkyvyyttä siirrytään kolmanteen vaiheeseen jossa virkakoneisto lisää mielipidevalvontaan erikoistuneen henkilökunnan määrää ja annetut tuomiot muuttuvat entistä kovemmiksi. Annetaan entistä suurempia sakkotuomioita (case Sebastian Tynkkynen), ehdollista vankeutta (case Jösse Järvenpää) ja myös ehdottomia vankeustuomioita (case Ilja Janitskin / MV-lehti). Erityisen raskauttavana (case MV) nähdään tietenkin se, että vaihtoehtomedia on pystynyt kilpailemaan suosiossa valtamedian kanssa. Kolmannessa vaiheessa on myös otettu käyttöön nimetön ilmiantojärjestelmä joka koskee niin kansalaisia kuin poliisin sisäistä valvontaa.

Kaikkia näitä toimia perustellaan nimenomaan humanismilla, ihmisoikeuksilla, ihmisten turvallisuudella, ääriainesten vastustamisella sekä – tietysti – sananvapaudella. Totalitarismia tavoitteleva järjestelmä mainostaa toimivansa nimenomaan totalitarismia vastaan.

Suomi on tällä hetkellä totalitarismin kolmannessa vaiheessa ja valmistautumassa kohti totalitarismin neljättä vaihetta jolloin ns. vihapuhelaki astuu voimaan. Koska termit vihapuhe ja maalittaminen ovat orwellilaiseen tyyliin täysin blankotermejä niin jatkuvasti enemmän politisoitunut oikeuslaitos alkaa lakiin vedoten jakaa entistä enemmän ehdottomia vankeustuomioita valtakoneiston ja -eliitin perustellusta arvostelusta. Nimenomaan perusteltu arvostelu ja ennen kaikkea sen vaimentaminen on tietysti vihapuhelain ensimmäinen ja ainoa tavoite. Tavoitteessa tässä vaiheessa auttaa valtakoneiston Sturmabteilungina toimivat ”aktivistit” jotka alkavat harjoittaa väärinajattelijoita kohtaan aktiivista häiriköintiä ja väkivaltaa. Kyseinen Sturmabteilung toimii Ruotsissa jo hyvin aktiivisesti mutta se on riekkunut Suomessakin ja ennen kaikkea se on saanut tehdä sen valtakoneistolta rauhassa. Jopa osittaisella siunauksella.

Internetiä ja sen myötä ajatusten vastarintaa ei olla saatu vaiennettua kokonaan Kiinassakaan joten ei sitä saada vaimennettua Suomessakaan. Näin ollen valtakoneisto katsoo tarpeelliseksi että maa siirtyy viidenteen vaiheeseen jolloin vihapuhelain avuksi otetaan laki maanpetoksesta. Tuomiolle joutuvat järjestelmän arvostelijat tuomitaan sekä vihapuheesta että vieraan vallan trollina toimimisesta. Sinänsä muuta todistetta tuomiolle ei tarvita kuin itsessään se, että tuomittava ei hyväksy vallitsevaa järjestelmää ja se itsessään on jo EU:n heikentämistä ja sitä kautta aktiivista toimintaa Moskovan puolesta. Maanpetoshan ei kohdistu enää varsinaisesti Suomeen vaan Euroopan Unioniin ja sen uskollisiin suomalaisiin käskyläisiin. Kun maanpetospykälä otetaan avuksi voidaan järjestelmän vastustajille räpsäyttää jopa kymmenen vuoden tuomiot. Viidennessä vaiheessa myös jo pelkkä nimetön ilmianto vihapuheesta johtaa automaattisesti tutkintaprosessiin joka – tuli tuomiota eli ei – puolestaan johtaa takuuvarmasti työpaikan menettämiseen mikäli epäilty työskentelee julkisella sektorilla.

Tässä vaiheessa maassa on vielä olemassa kansallismielinen laillinen oppositio mutta koska järjestelmä on huomannut voivansa toimia kuinka röyhkeästi hyvänsä ilman minkäänlaista kansalaiskapinan uhkaa se päättää turvata absoluuttisen valtansa myös demokraattisen muutoksen mahdollisuudelta ja siirtyy järjestelmän kuudenteen vaiheeseen jossa kansallismielisten ts. perussuomalaisten toiminta lakkautetaan nationalistisena, rasistisena ja äärioikeistolaisena. Luonnollisesti lakkauttamista perustellaan  humanismilla, ihmisoikeuksilla, ihmisten turvallisuudella, ääriainesten vastustamisella sekä – tietysti – sananvapaudella. Totalitarismia kohti etenevä järjestelmä mainostaa tässäkin toimivansa nimenomaan totalitarismia vastaan. Ja suurin osa sen kannattajista jopa uskoo siihen, mitä sanoo. Vaikka järjestelmä hyökkää kuviteltua pirua vastaan oikean Belsebubin avulla.

Kuudetta vaihetta edeltää jo aikaisempien vaiheitten aikana alkanut kansalaisten pikku hiljaa tapahtuva täydellinen aseistariisuminen jota perustellaan muuan Tuomiojan lauseella ”sivistysvaltiossa aseita on vain viranomaisilla”. Tässä vaiheessa varsinainen demokratia – jonka ”suojelemiseksi” em. toimet tehtiin – muuttuukin pelkäksi sitten määrävuosina tapahtuviksi vallanvahvistamistilaisuuksiksi joitten aikana tätä päivitetyä demokratiaa ylistetään enemmän kuin koskaan ennen. Suomi siirtyy kylttien, julisteitten ja iskulauseitten aikaan.

Tässä vaiheessa ollaan totalitarismi tietysti jo saavutettu ja sitä perustellaan jälleen kerran humanismilla, ihmisoikeuksilla, ihmisten turvallisuudella, ääriainesten vastustamisella sekä – tietysti – sananvapaudella plus luonnollisesti totalitarismin vastustamisella. Mutta riittääkö tämä? Jos arvostelu lakkaa, niin se riittää ja valtakoneisto on betonoinut valtansa. Suomi siirtyy turvalliseen itäsaksalaiseen olotilaan. Mutta todennäköisesti arvostelu jatkuu edelleenkin. Sillä toisin kuin Itä-Saksassa internet on edelleenkin olemassa.

Tällöin valtakoneistolla on mahdollisuus siirtyä seitsemänteen vaiheeseen jossa aletaan tehdä poliittisesti sopivia diagnooseja joilla väärinajattelijat voidaan lukita mielisairaaloihin ilman näytösoikeudenkäyntejä. Maassamme löytyy tälläkin hetkellä yllin kyllin väkeä jotka oikein mielellään etädiagnosoivat kansallismieliset ja haittamaahanmuuton vastustajat jonkun sortin mielisairaiksi ja epäilemättä sellaista väkeä löytyy myös sieltä, missä ne todella oikeat diagnosointioikeudet ovat. Voi sanoa että niitä on maailman sivu aina löytynyt kun niitä tarvitaan eikä Suomi muodosta tässä asiassa minkäänlaista poikkeusta.

Voisiko diagnoosi sitten olla neuvostotyyppinen ”hiipivä skitsofrenia”? Sen diagnoosiinhan kuuluu lause ”Muutokset alkuperäiseen persoonallisuuteen ovat ristiriitaisia. Potilaalla havaitaan optimismia, vilkasta toimintaa, aktiivista osallistumista entisen passiivisuuden asemesta, taistelua oikeudesta uuteen elämään” ja piru vie kun tuo kuulostaa jollain tavalla tutulta. Aktiivista osallistumista passiivisuuden sijaan? Taistelua oikeudesta uuteen elämään? Noin henk koht veikkaan että diagnoosi voisi olla ”krooninen ja patoutunut piilobreivikiläisen tuhosyndrooman alkutila”.

Tietysti mikäli seitsemäskään vaihe ei riitä ja valtakoneistolla on muutenkin jo kaikki pidäkkeet poissa niin silloin voidaan siirtyä kahdeksanteen vaiheeseen eli alkaa jakaa tylysti nappituomioita. Joku voisi tietysti tuumia että eihän sellaista voi kumminkaan tapahtua, johan laitkin sen estävät mutta lakeja voidaan toki muuttaa ja muistutetaanpa Euroopan Unionin perusoikeuskirjan selityksistä kohta I osasto ja toinen artikla:

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklan 2 kohta:

”Elämän riistämistä ei voida katsoa tämän artiklan vastaiseksi teoksi silloin, kun se seuraa voimankäytöstä, joka on ehdottoman välttämätöntä:

a) kenen hyvänsä puolustamiseksi laittomalta väkivallalta;

b) laillisen pidätyksen suorittamiseksi tai laillisen vapaudenriiston kohteeksi joutuneen henkilön paon estämiseksi;

c) mellakan tai kapinan kukistamiseksi laillisin toimin.”

Alleviivaus ja boldaus oma. Tuo kohta c mahdollistaa asian tulkinnan, no, ihan miten tahansa ja niin kuin lukija on huomannut niin poliittisia tulkitsijoita ja tarvittavaa poliittista tahtoa tässä maassa ja myös Euroopan Unionissa riittää. Luonnollisesti nappituomiotkin perustellaan – mikäli perustelua yleensä enää tarvitaan tai sitä viitsitään tehdä –   humanismilla, ihmisoikeuksilla, ihmisten turvallisuudella, ääriainesten vastustamisella sekä tietysti sananvapaudella. Totalitarismin tilan saavuttanut järjestelmä mainostaa pelastaneensa maan totalitarismilta.

Suomi on siis esitettyjen vaiheitten kolme ja neljä puolessa välissä. Moni tuumii kirjoituksesta että jätkähän on sekaisin eikä Suomessa eikä muussakaan sivistysmaassa voi tapahtua koskaan mitään tuollaista. Mutta tulee muistaa, että jos aikanaan, eikä kovin pitkäkään aika sitten oltaisiin sanottu tyypeille että tulevaisuudessa…

1. Suomessa kaikki valtapuolueet kommareista kokkareisiin pitävät sekä Suomen itsenäisyyden menettämistä että sitä, että maahan kuskataan jatkuvasti kehitysmaalaisia maahanmuuttajia kyseenalaistamattomana itseisarvona. Täysin välittämättä touhun hinnasta ja siitä aiheutuvasta inhimillisestä kärsimyksestä.

2. Suomessa on käytössä neuvostotyyppinen anonymka-ilmiantojärjestelmä.

3. Suomessa jaetaan tuomioita jonkun sellaisen blankotermin perusteella jota ei olla edes eduskunnassa määritelty laiksi.

…niin kyseiset tyypit olisivat todenneet että jätkähän haastaa  huonoa scifiä. Ei tollaista voi tapahtua Suomessa eikä missään muussakaan sivistysmaassa. Hyppää jortaniin. Jos se helpottais.

Kannattaa miettiä vielä yhtä kysymystä. Kumpi on ihmisille vaarallisempi:

- Henkilö, joka arvostelee valtaeliittiä?

vai

- Valtaeliitti, joka ei halua luopua vallastaan?

Kumpikos se historian aikana on ollut se vaarallisempi? Ja kumpikos on saanut enemmän raatoja ja kärsimystä aikaiseksi?



37 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Bloggauksessa kuvattu yhteiskunnallinen kehitys on täysin realistinen. Mutta silti takerrun - koska haluan - sanamuotoon "uskotko, että lähitulevaisuudessa..."

Haluan, ja jaksan uskoa.

Kysymys Kylmän sodan päättymisestä Lännen voittoon ilman III maailmansotaa näytti totaaliselta mahdottomuudelta uudenvuoden kemuissa 1988 ja silti vain toteutui;
näin siitä huolimatta, että Neuvostoliitolla oli tuolloin ja jopa hajotessaan sellainen voimankäyttökoneisto, etteivät Euroopan Neuvostoliittoa haaveilevat mogherinit osaa edes uneksia.

Toivon mukaan Brexit saadaan valmiiksi, ja se laukaisee Visegrád-maiden erosarjan.
Toivon varaan ei tunnetusti pidä rakentaa yhtikäs mitään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Yhdyn toiveeseesi. Itäblokin romahtaminen tapahtui nopeasti ja vastoin kaikkia uskomuksia. Mutta se ei välttämättä tapahdu joka kerta. Tämän länsiblokin kohdalla. Toivon että olen väärässä mutta nykyinen kehitys näyttää pahalta.

Anonyymi kirjoitti...

Erittäin ajankohtainen kirjoitus,josta täytyy olla samaa mieltä.
Suomi on vajoamassa totalitärismin suohon,josta tuskin vuosikymmeniin tullaan nousemaan.Ikävä kyllä.

Vasarahammer kirjoitti...

Luin Ykän jutun ja yritin löytää sieltä parodiaa tai satiiria. Sitä ei löytynyt vaan realistinen skenaario siitä, mitä valtaeliitti yrittää tehdä estääkseen väärinajattelun leviämisen.

Olemme nyt tilanteessa, jossa kansalaisen mahdollisuudet arvostella viranomaisia, valtamediaa ja poliitikkoja on muuttumassa potentiaalisesti rangaistavaksi. Yritys on tietysti naamioitu ihmisoikeuksien ja sananvapauden puolustajiksi. Virkamiehistä, toimittajista ja poliitikoista on tehty uhreja, joita ilkeät maalittajat mukaan luettuna Putinin palkkalistoilla toimivat trollit uhkaavat.

Kuten kirjoituksesta voi hyvin ymmärtää, siirtyminen totalitarismiin ei tapahdu yhdessä yössä. Nahkatakkiset miehet eivät yhtäkkiä ilmesty keskellä yötä oven taakse järjestelmässä, joka ei vielä ole totalitaristinen. Sen sijaan homma etenee askelittain.

Uusi askel oteaan, koska aiemmat toimenpiteet ovat osoittautuneet riittämättömiksi vihapuheen kitkemiseen. Kun tämä huomataan, järjestelmä aloittaa massiivisen propagandakampanjan uuden askeleen ottamiseksi. Juuri nyt on menossa kampanja maalittamisen kieltämiseksi. Luonnollisesti mikä tahansa negatiivinen kommentti uhreiksi leimattujen valtamedian toimittajien, virkamiesten ja poliitikkojen toimista voidaan tulkita maalittamiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Voi vee. Tämä suuntaus on todellakin niin kuten kirjoitit. Ja ikävä kyllä, jo fysiikan lakien mukaan kun jokin kappale on liikkeessä suuntaan x, se pyrkii jatkamaan samaan suuntaan samalla vauhdilla ellei sitä väkisin pysäytetä tai sen suuntaa muuteta.
Joka on yrittänyt pysäyttää vaikkapa hiljaa eteenpäin liikkuvan auton paljain käsin, voi todeta ettei onnistu ihan helpolla. Ja nyt kuitenkin puhutaan paljon suuremmasta kappaleesta.
Btw, sisäministerillämme on kaikissa julkisuuteen päässeissä kuvissa sellainen vittumoinen "odottakaahan vain" ilme joka ei varsinaisesti lupaa mitään hyvää.

Anonyymi kirjoitti...

Asterix sanoi että hulluja nuo roomalaiset, ja koputti merkitsevästi päätään. Tämän päivän hulluja ovat britit, tai ainakin osa, hulluja koska uskovat EU:n antavan jotain lisää, myönnytyksiä tai mamuja, ihan sama. Se nähtiin ja kuultiin jo heti tuoreeltaan mitä sieltä on odotettavissa: Sitä mitä Winston jo aikoinaan sanoi, verta, hikeä ja kyyneleitä. Donald Tusk sanoi jo heti tuoreeltaan, että ero tehdään briteille niin kalliiksi että kiroavat sybtymänsäkin. Eli olisi briteille ollut parempi erota heti ilman mitään "sopimusneuvotteluja", koska mitään todeliisia neuvotteluja ei käydä, vetkutellaan vaan asiaa ja toivotaan etteivät britit sittenkään eroaisi. Se Donald joka ei eroa kannata on TUSKin Trump, vaan se toinen tuleva entinen bryssä, entinen sosialisti/kommari donald.
Boris yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on, mutta kun brittiparlamentissakin on omat suvakkinsa kansaa villitsemässä ja synkkää kohtaloa salaamassa.
Minäkin toivon kuten QK, että saisivat sen eron aikaiseksi, ehkäpä meidänkin pantti-antti lopettaisi sen oikeusvaltiopuheensa. Eihän meilläkään ole oikeusvaltiota, paremminkin mielioikeusvaltio.
Tuumaili Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Kehitys on ollut todellakin huolestuttavaa. Demarianttien, tapa- ja ammattikokkareiden ja muiden selkärangattomien kepulien pitäis herätä, vihreät kiilusilmät kaappaavat tämän vallan vielä itselleen. Hutisalot, emmakarit ja muut sekopäät.

Kohta ei ole muuta tietä tilanteen pelastamiseksi kuin veren ja raudan tie. Sopisi viherpuhujien ja myötäjuoksijoidensa hieman miettivän: Kävi kummin tahansa mäensyrjä kutsuu. Taluttajina diktatuurin kätyrit tai diktatuurin kaatajat. Kehitys kohti totalitarismiä kannattaa torpata nyt. Nyt vielä selvitään puheella.

Saas nähdä pääseekö UK pois kansojen vankilasta vai jatkuuko syöksy kohti totalitarismia.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Historian valossa kohtalaisesti ja hyvinkin menestyvä yhteiskunta voi ottaa hurjaa takapakkia. Ajatellaan Suomea 1918, Jugoslavian hajoamissotia 1990 -luvulla, Venezuelaa viimeisten vuosien aikana.

Hitaammin hiipivästä rappeutumisesta voidaan ottaa vaikka Argentiina, joka oli kymmenen rikkaimman maan joukossa vielä 1930 -luvulla. Ilman sotaakin se rappeutui muutamassa vuodessa sotilasjunttiin, murhiin, kidutuksiin jne. Talous on ollut de facto konkurssissa jo parikymmentä vuotta.

Anonyymi kirjoitti...

https://hildakoo.blogspot.com/2011/08/diplomaatin-tuhottu-kirja-ja-suomen.html?m=1

Tuumailija kirjoitti...

Tästä tuli mieleen taannoinen Octaviuksen asteikko monikultturismin etenemisestä. Uskoakseni molemmat asteikot menevät enemmän tai vähemmän käsi kädessä. Synkältä näyttää, mutta uskon että suuri talousromahdus voi vielä pelastaa tilanteen. Se sattuu, mutta kertarytinä voi olla parempi kuin hiljainen kituminen. Toinen vaihtoehto on sitten sotilasvallankaappaus, ja sitten onkin sisällissodan mahdollisuus jos osa joukoista päättääkin pysyä valtaeliitin puolella. Ei hauska eikä toivottava skenaario sekään.

Becker kirjoitti...

Painavaa tekstiä Ykältä ja tosiasia on että Suomi on läpeensä korruptoitunut jossa lankoja vetelee "Pimeä valtio" ja poliitiinen aateli uskottelee kansalle että "Suomessa asuu maailman onnellisin kansa" ja jossa luotto mediaan, poliisiin, oikeuslaitokseen ja demokratiaan on maailman huippuluokkaa. On toki näitäkin zombeja olemassa mutteivät he edusta mitään enemmistöä. Suomi on jo lähempänä totalitääristä valtiota kuin Demokratuuria.

Ruotsi joka on aina ollut askeleen edellä Suomea joka asiassa, on jälleen tässäkin. Ruotsi täyttää maana kaikki totalitäärisen valtion tunnusmerkit, näin toteaa Emeritusprofessori Arnstberg alla olevassa haastattelussa. Ikävä kyllä Ruotsia, mutta täyttä asiaa.
https://www.youtube.com/watch?time_continue=1&v=Lc34MxmQCOo

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Vasarahammerille, Ano2:lle, Huru-ukolle, Pyssymiehelle, Ano3:lle, Ano4:lle, Tuumailijalle ja Beckerille & kiitos hyvistä kommenteistanne. Niin kuin Vasarahammer totesi, niin kirjoitus ei sisällä mitään parodiaa tai sarkasmia. Onpahan vain nykytilanteeseen pohjautuva ikävän mahdollinen tulevaisuudenkuva. Ja toivotaan tosiaan että se Brexit lopultakin onnistuu ja saa vieläpä aikaan sen dominoefektin.

Anonyymi kirjoitti...

Yrjön kirjoitus on liian optimistinen. Kulisseissa seitsemäs vaihe on jo käytössä. Toteuttajana poliisin, punaisen valpon(miliisin) "hämäräosasto".
Mitä neuvostoliittoon tulee niin, neuvostoliitto on edelleen olemassa ja pyörii varjoissa. Kyllä. Edelleen. Vieläkin. Länsimaat taskussaan. Satavuotinen solutus on päässyt päämääräänsä. Mitään tilintekoahan ei edes yhdysvalloissa järjestetty neuvostoliittoa rauhanvoimana pitäneiden moskovan kätyreiden keskellä. Pikemminkin kaikki kommunistinen tahi piilokommunistinen paska, myyräntöineen lakaistiin mahdollisimman pian maton alle(todistaa kgb-kommareiden piilevästä mahdista). Aivan kuten suomessakin. Samojen moskovassa huoraamassa ja ryyppäämässä tukka putkella laukanneiden lierojen jatkaessa yhteiskunnallisina vaikuttajina kuin ei mitään maailmanhistorian suurimman roistovaltion takapuolen nuolemista olisi koskaan tapahtunutkaan. Nyt nämä myyrät ovat kasvattaneet maanpetoksellisen perintönsä jatkajiksi uuden sukupolven. Absoluuttista valtaa tavoittelevan marxilaisen roskasakin.
Siinäpä todellinen syy länsimaita särkevän vasemmistolaisen tuhosuvakkimafian Harjoittamalle venäjänvastaisuudelle. Alibin hankintaa itselle, isälle, synnyttäjälle, käärmeen päälle, länsimaita raatelevan tuhovoiman alulle panijalle. Suvakkimafian moskovaan johtavan jälkijotoksen peittelyä. Venäjän itsensä tilaaamana.
Venäjän hallintohan on enemmän kuin tyytyväinen länsimaalaisten vasemmistokätyreidensä piiskatessa länsimaalaisia kansallismielisiä venäjän syliin. Mikäpäs sen mieluisampaa ryssälle. Sehän avaa uusia mahdollisuuksia palauttaa entisiä imperiuminsa osia venäjän lipun alle, entisistä varsovanliiton maista lähtien ja samalla kontrolloida länsimaiden vastaisten operaatioidensa länsimaalaisia vastustajia piikkipaikalta. Ilmeisesti näin jo osin onkin.
Eli nämä "vasemmistosuvaitsevat" tahot ovatkin itseasiassa, venäjää "vastustaessaan", venäjän asialla. Peittelemässä ryssän todellisen vallan suuruutta ja länsimaiden vastaisen salaisen sodankäyntinsä aiheuttamien hirvittävien vahinkojen moskovaan johtavaa jälkijotosta. Venäjän trolleja jahdatessaan ja kansallismielisten "venäjäyhteyksistä" todisteita järjestäessään he varmistavat, että heidän itsensä taustavoimana toimiva tai toiminut taho olisi kukkulan kuningas myös tuhosuvakismia vastustavien keskuudessa.
Ryssäntrolleja jahtaavat punikit ovatkin siis itse näitä ryssäntrolleja. Putin ei pietarintrollitehdasta tarvitse kun Pietarin trollitehtaat sijaitsevatkin suomen ja muiden länsimaiden valtamedioiden konttoreissa. On siinä Putinilla naurussa pitelemistä tavatessaan "venäjäpakotteiden" kanssa puuhastelevia länsimaiden johtajia, Merkeleitä, Junkcereitä ja Macroneja.
Miten tämä on mahdollista? Mikseivät länsimaiden turvallisuuskoneistot reagoi? Siksi, että länsimaalaiset tiedustelu-, vakoilu- ja poliisiorganisaatiot ovat kgb-kommareiden hallussa, käytössä, ohjauksessa ja märättämät.
Mikseivät porvarit tee mitään? Kapitalistit ja muut vasemmiston vastustajat? No. Puna-kaartin haltuunottamat kyyläorganisaatiot kontrolloivat "valkokaarteja". Myyristä ei ole puutetta. Sosialismin vastustajat on kuohittu ja korruptoitu rajattomin valtuuksin rikollista toimintaansa harjoittavien punaisten valpojen avulla. Poliisin virkamerkin auktoriteetilla. Pääomasta on tehty punainen ja nekin oikeistolaiset, jotka vastustavat, tahi ovat vastustavinaan marxilaista mädätystä varovat visusti(supojen ja säpojen värväyksen velvoittamana) lausumasta käärmeen pään ja käärmeen synnyttäjän nimeä, venäjää.
Eli, punainen piru istuu jo valtaistuimellaan. Venäjä, eu ja pohjois-amerikka. Tosin vielä verho edessään.


Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Ymmärrän pointtisi ja olen osassa samaa mieltä. Neuvostoajan likapyykki jäi lännessä täysin pesemättä. Itä-Euroopassa se pestiin. Mutta kyllä länsi osaa sen mädätyksen ihan ominkin neuvoin. Ei sitä voi päästää vastuustaan tekemisistään vedoten että sitä johdettiin harhaan. Eikä Suomessa onneksi vielä siinä seiskavaiheessa olla.

Anonyymi kirjoitti...

Lain mukaan työsuhde purkautuu, jos työntekijä on syytä ilmoittamatta poissa ainakin seitsemän työpäivää. Syyn ilmoittaminen ei luonnollisestikaan ole mahdollista, kun työntekijä on pidätettynä ja tutkintavankeudessa. Ei ole väliä, onko työnantaja julkisyhteisö vai ei.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, hyvä kirjoitus. Juttelin tässä pari viikkoa sitten työni puolesta erään alkutuotannosta yrittäjänä elantonsa saavan henkilön kanssa, aivan tavallinen suomalainen tervejärkinen varhaiskeski-ikäinen mies.

Kun työasiat oli hoidettu, niin parannettiin maailmaa sellaiset 15 minuuttia. En nyt oikein tiedä, että miten juttu meni kirjoituksesi mukaisiin asioihin, mutta hän oli aivan vakavissaan sitä mieltä, että Suomessakin alkaa jo löytyä porukkaa, jotka ovat täysin valmiit kuljettamaan toista mieltä olevia kuopan reunalle, ihan -18 malliin.

Jotenkin pelottavaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Kiitos lisäyksestä. Voisi tietysti ajatella että pidätetyllä olisi jonkunlainen mahdollisuus ilmoittaa tilanteesta työnantajale. Vaan varma en ole.

Ano2: Kiitokset. Tällaisiin ajatuksiin olen itsekin törmännyt eräänkin kerran. Pelottavaahan se on. Ei aikanaan tuollaisia tarvinnut ajatella.

Anonyymi kirjoitti...

https://yle.fi/uutiset/3-11014590 Sillä lailla. Voi hyvinkin liittyä kirjoituksen teemaan osaltaan ja joten jotenkin ei yllätä uutinen. Toki tuo vasta luonnostyyppinen, mutta äkkiäkös eduskunta sen nuijii läpi jos sille päälle sattuvat. Puolueiden kannatusluvut saattaisivat tosin mennä uuteen uskoon sitten.

Anonyymi kirjoitti...

Jos Harppi-Saksan Stasi olisi vielä voimissaan, se olisi kateudesta punavihreä tästä EU-luomuksesta. Sehän alkaa muistuttaa enemmän kuin Neuvostoliittoa. Neuvostoliitostakaan ei erottu ilmoittamalla.

Anonyymi kirjoitti...

"Lain mukaan työsuhde purkautuu, jos työntekijä on syytä ilmoittamatta poissa ainakin seitsemän työpäivää. Syyn ilmoittaminen ei luonnollisestikaan ole mahdollista, kun työntekijä on pidätettynä ja tutkintavankeudessa."

Miten muuten kävi niille kahdelle suomalaiselle, jotka vuonna 2000 olivat useita kuukausia Abu Sayyafin panttivankeina Yolon saarella Filippiineillä? Hekään eivät voineet itse ilmoittaa asiasta. Mutta asiahan tuli hyvinkin pian yleiseen tietoon uutisten välityksellä, joten luultavasti heidän työnantajansakin tiesi, miten heille oli käynyt. Pääsivätkö he tuon panttivankeutensa jälkeen takaisin entisiin töihinsä? Vai oliko kenties niin, että työnantajat olisivat kyllä laillisesti voineet katsoa työsuhteen purkautuneeksi mutta ottivat heidät uudestaan palvelukseensa. Jos niin oliko kyseessä muodollisesti uusi työsuhde, vaikkakin entisellä työnantajalla ja entisissä tehtävissä?
Palkkaa tuolta panttivankeusajalta ei kai ainakaan maksettu, paitsi ehkä muutamalta alkupäivältä, jotka vielä kuuluivat heidän jo aikaisemmin sovittuun vuosilomaansa.

Anonyymi kirjoitti...

tervehdys Ykä & lukijakunta

totalitarismista hieman "off topic" mutta plikan luona siinä Pinnanmaan naapurustossa Pirkanmaalla viikonlopulla poiketessani lukaisin paikallista ilmaisjakelu julkaisua:

https://www.tamperelainen.fi/artikkeli/811191-poliisi-julkisti-rikostilastot-pirkanmaalla-raiskauksissa-ja-henkirikoksissa-jopa

62 psosentin nousu raiskauksissa! Mitähän on nyt juomaveteen ujutettu kun Pena, Kalevi ja muut setämiehet noin ovat menneet pillusta sekaisin?

ihmettelee Sepi

Joppos123 kirjoitti...

Tässä mielenkiinnolla seurannut kuinka suurvisiiri ja kanisteri joidenkin äänestäjien armosta itse öljyprinsessa hutisalo on maalannut itseään nurkkaan viime lauantaisen mielenosoitussattumuksen tiimoilta.
Mielenosoitus oli suunnattu Turkkilaisten toimia Syyriassa vastaan ja sinänsä ihan ok.
Se mikä kummastuttaa on se, että Suomi kouluttaa edelleen Kurdeja mutta osa valitsee vaihtoehdon missä kivitellään Suomalaisten ikkunoita paskaksi. Olihan siellä myös Somaliin ja Hutisalon ikioma katutappeluosasto Antifa riekkumassa, tietämättä varmaan edes riekkumisen aihetta mutta tärkeintä on itse riekkuminen.
Poliisi joutui käyttämään lieviä voimatoimia kun homma meinasi lähteä lapasesta ja siitäkös poliisikanisterimme veti vesimeloonit niin syvälle kärsään, että pääsi selittämään tviittejään vasta tänään.
"Poliisin tulee kulemma tehdä selvitys ja avata toimintatapojaan". Kun kyseessä on taktinen toiminta niin moisia selvityksiä ja avauksia ei tulisi tehdä.
Hutisalo lienee närkästynyt kun miekkariin osallistunut "kärkivaunu" elikkäs auto pysäytettiin voimatoimin.
Mitäs noista, tämän päivän "sitikka" onkin huomenna Scania, who cares.
Taisi hutisalolla mennä se vähäinenkin haalariväen luottamus, jos sitä on koskaan ollutkaan.
Itse pitkänlinjan virkamiehenä en ole koskaan suostunut tekemään omalla nimellä ensimmäistäkään selvitystä. Jos on asiaa niin tehdään kerralla esitutkinta.
Ei ole tainnut mätisalolla useista kehoituksesta huolimatta ollut aikaa edes vilkaista sitä tehtävänkuvausta.
Saattaa tulla itsenäisyyspäivästä varsin mielenkiintoinen kun sisäkanisteri seisoo selkeästi suurimman rettelöitä aiheuttavan poppoon puolella, ne samat takkutukathan vihervasemmistoa yleensä äänestää.

Anonyymi kirjoitti...

Ja hulluus etenee. "Taloustieteen professori Matti Liskin työryhmä esittää, että bensan ja dieselin myyntiin tulisi kiintiöt, joita valtio myisi.
"

Uusi, parannettu versio NL:n ja Komukka Kiinan sisäisistä passeista ja Asumispaikkaluvista. Asu missä haluat mutta maksa siitä. Kennokuutio radanvarressa kutsuu. Pikku hiljaa kattila kuumenee, ei alamaiset hoksaa hypätä pois...

Mietihän Masa: Adolf Eichmann kertoi -61 Jerusalemissa oikeudessa ihan vaan totelleensa käskyjä suunnitelmia laatiessaan. Hirteen päätyi.

Kaikenmaailman yliopistoille ja proffille / dosenteille / turhakekoulutettaville pitäsi säätä paskapuhekiintiö.

Pyssymies

Ukkeli kirjoitti...

Suomi on ennenkin kulkenut virran vietävänä, ei Suomen asemaa ole koskaan päätetty täällä Pohjantähden alla. Jos historiasta jotain oppii, niin kaikki on mahdollista.

Suomen kohtalo päätetään tälläkin kertaa Tukholmassa, Berliinissä ja Moskovassa. Jos tuulen suunta kääntyy kohden kansallisvaltioita, meidänkin eliitin takit kääntyvät.

Venäjä pelasti meidät 1809. Jos olisimme jääneet Ruotsin maakunnaksi, puhuisimme ruotsia. Olisi varmaan käynyt kuten Irlannissa. Venäjän vallankumous 1917 ja kaaos antoi Suomelle tilaisuuden itsenäistyä.

Ehkäpä Unioni kaatuu kuten Neuvostoliitto, suhteellisen verettömästi. Kenties se hajoaa vallankumoussotiin, kuten Tsaarin Venäjä. Ken elää, se näkee. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Joppos123 kirjoitti...

Taisi Liski heittää ehdotuksensa enemmän tai vähemmän läpällä unohtaen kuitenkin sen, että vihervasemmistolla ei ole hauskaa kuin kilpailijoidensa haudalla.
Proffahan sanoi, että vaikka politiikot antavat mahdottomia tavoitteita niin kyllähän niihin mahdottomat ratkaisutkin löydetään.
Eli jos kaikkien aikojen feministisin ja ilmaston suhteen natsistisin hallitus asettaa tavoitteeksi, että 10 vuoden päästä hiilineutraalius ei riitä vaan Suomen hiilidioksidipäästöjen on oltava silloin 0 niin ok.
Listitään kaikki elollinen Suomenniemeltä niin homma hoidettu.
EU:n mahdollisissa "hajoamissodissa" tullee olemaan sama kaiku kuin jugojen vastaavassa. Lisäksi siellä on hämmentämässä muslimit (ihan eri mittaakaavassa kuin Balkanilla), todennäköisesti Venäjä, jenkit ja saattaapi despootti Erdoganiakin kiinnostaa vanhan Ottomaanivaltakunnan suuruus.

Anonyymi kirjoitti...

Yrjöperskeleelle: Niin, kyllähän se länsi osaa itsensä mädättää kun kgb(fsb)-hölöskät ovat vallankahvassa. Mikäs se olikaan sen Suomen sotilastiedustelun johtajana toimineen ryssän nimi? Hmmm.
Ukkelille: Ja mikäli Ruotsia ei olisi ollut olemassa 90% suomalaisista molittaisi slaavia, pitäisi itseään venäläisinä ja mukiloisi(ukkelikin ilmeisesti etukeulassa) loppuja suomenkielestä kiinnipitäviä tsuhnia. Varmasti olisimme kokeneet vatjalaisten ja vepsäläisten kohtalon.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Anonyymi pohti: "Miten muuten kävi niille kahdelle suomalaiselle, jotka vuonna 2000 olivat useita kuukausia Abu Sayyafin panttivankeina Yolon saarella Filippiineillä?"

Ristoa nyt tuskin potkittiin pois omistamastaan firmasta?
Sepon kohdalla luultavasti sovellettiin Force Majeure-käytäntöä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jolon_panttivankikriisi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Sepille, Joppos123:lle, Pyssymiehelle, Ukkelille ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Ano1 & Pyssymies: Joo, toi uusin hölmön tölväys kertoo hyvin että pyramidi on rakennettava pyramidin itsensä takia vaikka sen rakentamisessa ei mitään järkeä olekaan.

Ano2: Ja tämä EU-luomus on saatu vielä aikaan ilman Neuvostoliiton asevoimaa.

Ano3 & VNV: En osaa sanoa niistä kavereista mutta olishan se aika noloa ollut antaa potkun sen takia. Toinen heistä kyllä minunkin muistaakseni oli itse yrittäjä.

Sepi: Veikkaanpa muuten että jossain vaiheessa rikostilastoja ei enää ollenkaan julkaista.

Joppos123:

Viesti1: Olet täysin oikeassa ja mietipä mitä kyseinen ministeri vielä saakaan aikaiseksi. Hänellä on vielä monta vuotta huseeraamista jäljellä.

Viesti2: Luulenpa että ennustat tulevaisuutta oikein. Muslimien hämmentämiseen tulee lisätä tietysti se, että siinä porukassa – sen lisäksi että kaikki tappelevat länkkäreitä vastaan – turkkilaiset ja kurdit tappelee keskenään sekä sunnit ja shiiat keskenään. Uusi uljas Eurooppa.

Ukkeli: Näinpä. Suomen tilanne ei parane niin pitkään kuin EU on vallassa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys erikseen viimeisimmälle Anolle. Kommenttisi seikkaili bloggerissa. En kaada edelleenkään vastuusta EU:n toimista pelkälle Venäjälle. Kyllä se osaa itsekin sählätä. Ja mitä Ruotsin valta-aikaan tulee niin joka tapauksessa suomalainen valtiokoneisto syntyi vasta Venäjän vallan aikana.

Anonyymi kirjoitti...

Kun katselee tämän hallituksen tempauksia ja varsinkin asennetta, niin mieleen on hiipinyt ajatus että jos ne eivät suostukkaan luopumaan vallasta kun uudet vaalit tulevat?
Äh, eihän tässä enää vaaleja tule, eiköhän nämä osanne junailla homman niin , ettei niitä voida järjestää hätätilan tms takia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Sanoisin, että nykyisen hallituksen kohdalla en ihmettelisi mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Meiltähän tämä käy!

https://yle.fi/uutiset/3-11033117


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Niin käy. Matkalla kohti totalitarismin neljättä vaihetta.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Kurdien ja turkkilaisten jäsentenvälisissä kannattaa muistaa mikä on eu:n puheenjohtaja maa. Missä saa suurimman näkyvyyden ja missä tapahtuvalla toiminnalla tuodaan eu parhaiten esille. Missä on sinisilmäisimmät hyväuskoiset halipusuterapiaan uskovat viranomaiset ja viranomaisten asenne suorastaan kieltää kaiken pahuuden olemassa olon.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pate. Tuo on muuten täysin totta.

Anonyymi kirjoitti...

Ilman ruotsin vaikutusta suomessa ei 1800-luvulla olisi ollut mitään suomalaisuutta minkä varaan rakentaa suomalaista hallintoa. Vain venäläistämistoimiin hukkumassa olevat hämäläis-, savolais-, varsinaissuomalais- ja pohjalaisheimojen rippeet. Siinä mielessä, suomen olemassaolon kannalta suomen sijainti kahden kulttuuripiirin törmäyskohdassa on ollut onni. Vaikka kyseinen onni on välistä merkinnytkin verta, kärsimystä ja kyyneliä. Ruotsi vs Novgorod/venäjä. Katolinen-/luterilainenkirkko vs ortodoksinen. Slaavimunkkien levittämä slaaviharha vs germaanit. Idän kaupparuhtunaat vs Hansaliitto. Jne.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Tuossa on oma pointtinsa. Suomi valtiona kehittyi Venäjän vallan alla mutta on totta että yleensä venäläiset ovat pyrkineet venäläistämään muita väestönosia hyvinkin aggressiivisesti.