keskiviikko 22. tammikuuta 2020

JOTAIN IHAN MUUTA LXXV


Koska nykypäivän vallitseva todellisuus on tällaiselle käppäukolle ja setämiehelle aika ajoin sen verran hapokasta ettei auta Pepcid, ei Somac eikä vanhan ajan Hota-pulverikaan niin täytyy välillä pyörähtää menneessä eli tälläkin kertaa jatkosodan ajassa. Ei sekään aika ollut varsinaisen viihtyisää eikä varsinkaan turvallista mutta ainakin silloin tiedettiin että mikä maata uhkasi ja mitä sille uhalle on tehtävä.

Käydään siis läpi taas niitä ilmavoimien käyttämiä vainolaisen karkoittamisvälineitä ja tällä kertaa on esittelyssä pommikoneet ja hieman osastoa ynnämuut. Koneitten lukumäärä on peräisin ilmavoimien omilta sivuilta ja muut tiedot hieman sieltä sun täältä eikä tälläkään kertaa ole tarkoitus tehdä täydellistä teknistä manuaalia kun lukijoissa on kuitenkin sellaisia joilla on huomattavasti laajempi tieto asiasta kuin minulla eikä kirjoitusta muutenkaan viitsi turvottaa kirjan mittaiseksi.

Jatkosodan alussa pommituskalusto oli oikeastaan sotasaaliskoneita lukuunottamatta samanlainen kuin talvisodassa. Eli ykköstykkinä oli jo vanhentunut Bristol Blenheim:



Konetta käyttivät Lentolaivue 42, Lentolaivue 44, Lentolaivue 46 ja Lentolaivue 48. Myös talvisodassa käytetyt Fokker C.X-koneet jatkoivat tiedustelu-, tulenjohto- ja ajoittaisissa pommitustehtävissä:



Koneet palvelivat Lentolaivue 12:ssa ja sitä käytettiin mm. Tuulosjoen ylittämisen tykistökeskityksen tulenjohtamisessa. Koneella saavutettiin jatkosodassa jopa yksi ilmavoitto. Myös Fokker C.VE ja Blackburn Ripon koneet olivat vielä käytössä tiedustelu- ja ajoittaisissa pommitustehtävissä. Riponeilla myös huollettiin suomalaisia kaukopartioita.

Jatkosodan alussa Blenheimien lisäksi varsinaisia pommikoneita olivat sotasaaliina saadut vihollisen Tupolev SB-2-koneet:



Miehistö: 3
Huippunopeus: 450 km/h
Aseistus: 4 x 7,62 mm konekivääriä
Suurin pommikuorma: 600 kiloa

Koneita saatiin sotasaaliiksi sekä omien alasampumina että saksalaisten sotasaalisvarikoilta. Koneita oli suomalaisilla käytössä kaikkiaan 24 kappaletta ja ne palvelivat Lentolaivue 6:ssa meritiedustelu- sekä syvyyspommitustehtävissä ja koneilla onnistuttiin upottamaan muutama vihollisen sukellusvene sekä yksi rahtilaiva. SB-2-koneitten lisäksi kyseisellä Lentolaivue 6:lla oli kalustonaan muitakin koneita eli kolme saksalaista Dornier Do-22-konetta:



Kolme norjalaista M.F. 11-konetta:



Lisäksi laivueella oli käytössä muutama vanha Ripon ja Koolhoven sekä yksi Heinkel He-59 josta tässä kirjoituksessa lisää myöhemmin. Laivueella oli käytössään myös 5 kpl sotasaaliina hankittua Polikarpov I-153-hävittäjää sekä myös sotasaaliskalustona viisi Beriev MBR-2-lentovenettä:



Näiden lentoveneitten käyttö jäi kuitenkin hyvin vähäiseksi. Jatkosodan alussa käytössä oli myös raskaampaa sotasaaliskalustoa eli Iljushin DB-3M:



Miehistö: 3
Huippunopeus: 439 km/h
Aseistus: 3 x 7,62 mm konekivääriä ja mahd. 1 x 12,7 mm konekivääri
Suurin pommikuorma: 2.500 kiloa

Koneista osa oli omaa sotasaalista ja osa saatiin Saksasta. Koneet palvelivat Lentolaivue 46:ssa ja niitä oli käytössä kaikkiaan yksitoista kappaletta. Saksasta saatiin myös Lentolaivue 46:n käyttöön neljä kappaletta koneen pitkänokkaisempaa DB-3F-versiota:



Marraskuussa 1941 Suomen ilmavoimat saivat sitten Saksan valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin lahjoituksena 15 kappaletta Dornier Do 17-pommikoneita:



Miehistö: neljä
Huippunopeus: 424 km/h
Aseistus: 6 x 7,92 mm konekivääriä
Suurin pommikuorma: 1.500 kiloa

Koneet lennettiin Suomeen vuoden 1942 alussa ja sijoitettiin Lentolaivue 46:een jossa niitä käytettiin lähinnä yö- ja etulinjapommituksiin. Kone oli miellyttävä lennettävä mutta siinä vaiheessa sotaa jo hidas ja vanhentunut. Vuonna 1942 suomalaiset saivat Saksan sotasaalisvarikoista seitsemän kappaletta Petljakov Pe-2-pommikoneita:



Miehistö: 2 – 4
Huippunopeus: 525 km/h
Aseistus: 4 x 7,62 mm konekivääriä ja 1 x 12,7 mm konekivääri
Suurin pommikuorma: 1.000 kiloa

Saksasta hankittujen koneiden lisäksi suomalaiset saivat itse sotasaaliiksi yhden koneen PE-3-rynnäkkökonemallin. Koneet toimivat Lentolaivue 48:ssa pelkästään tiedustelukoneina ja niitten lentotunnit jäivät varsin vähäisiksi huoltovaikeuksista johtuen. Vuoden 1943 lopulla Suomen ilmavoimat saivat sitten käyttöönsä sotien parhaan pommikoneensa eli 24 kappaletta Junkers Ju 88-konetta:



Miehistö: neljä
Huippunopeus: 472 km/h
Aseistus: 5 x 7,92 mm konekivääriä ja 1 x 20 mm tykki
Suurin pommikuorma: 1.500 – 3.000 kiloa (käsittääkseni suomalaiset eivät tuota maksimimäärää käyttäneet)

Siinäpä ne suomalaisten käytössä olleet pommikoneet sitten olivatkin. Mikä oli sitten pommikoneitten merkitys niin talvi- kuin jatkosodassa? Varmaankin suhteellisen pieni sillä suomalaisilla ei ollut sellaista pommitusarmadaa kuin länsiliittoutuneilla. Joka tapauksessa kesän 1944 suurhyökkäyksen aikana pommittajista koostunut Lentorykmentti 4 teki huikean työn ja täytti varmasti oman osansa vihollisen hyökkäyksen pysäyttämisessä. Ja oman osansa teki tietysti saksalainen Osasto Kuhlmey joka pudotti taistelujen aikana kaikkiaan 577 tonnia pommeja ja jonka pommituskalustona oli Junkers Ju 87 Stuka:



Stuka Immolan lentokentällä kesäkuussa 1944

Sodan alkuvaiheessa legendaarisen aseman saavuttanut Stukakin oli tietysti varsin vanhentunut mutta Kannaksen taisteluissa siitä oli vielä suomalaisille suuri apu. Siirrytään sitten pommareista osastoon ynnämuuta ja ensin esitellään sissit:



Jaa, ei nyt ihan näitä. Mutta melkein. Ilmavoimat nimittäin kuljettivat kaukopartioyksiköitä kauas vihollisen selustaan ja sieltä pois sekä pudottivat niille varustetäydennyksiä. Varsinaisesti tehtäviin käytettiin kahta konetyyppiä. Toinen oli saksalainen Heinkel He 115:



Koneella voitiin kuljettaa maksimissaan 14 partiomiestä varusteineen. Suomalaisilla oli näitä koneita kaikkiaan kolme kappaletta. Toinen samassa käytössä ollut konetyyppi oli Heinkel He 59:



Kone kuljetti 13 partiomiestä varusteineen. Tässä roolissa käytössä oli kaksi konetta ja meripelastuskoneina kaksi muuta. Kaukopartiomiehen homma lienee ollut yksi niitä sodan rankimpia mutta kylmähermoisen miehen hommaa on ollut myös lentää noilla koneilla kauas vihollisen selustaan huonosti kartoitetuille korpijärville. Kuriositeettina mainittakoon että samanlaiseen käyttöön saksalaiset tarjosivat suomalaisille sotasaaliiksi saamiaan ranskalaisia möhkäleitä eli Sud-Est LeO H-246-lentoveneitä:



Suomalaisilla oli näitä kolme kappaletta koekäytössä mutta liian suuren syväyksensä ja kokonsa vuoksi se ei soveltunut tehtävään joten ne lennettiin pian takaisin Saksaan. Jos jatketaan kuriositeeteilla niin ne, jotka ovat aikanaan lukeneet Korkeajännityksiä muistavat että niin briteillä kuin saksmanneillakin oli molemmilla semmoiset pikkuiset ja kompaktit koneet joilla lennätettiin kaiken maailman vakoojia ja erikoismiehiä sinne sun tänne. Briteillä oli Westland Lysander ja sakemanneilla Fieseler Storch. Mutta suomalaisillapa oli niitä molempia.



Näitä Lysandereita suomalaisilla oli kaikkiaan kaksitoista kappaletta. Niistä oli sodan lopulla lentokuntoisena enää yksi.



Storcheja suomalaisilla oli kaksi joista toinen palveli yhteyskoneena aina vuoteen 1960. Ja kun tämän tyyppisistä koneista on puhe niin olihan suomalaisilla käytössään neljä sotasaaliina saatua ”hermosahaa” eli Polikarpov U-2-konetta:



Jatkosodan hävittäjiä koskevassa osassa esiteltiin piirustuspöydälle jäänyt hävittäjä VL Puuska. Piirustuspöydälle jäi myös kotimainen pommikone eli VL Vihuri:



Koneen olisi ollut tarkoitus perustua brittiläiseen De Havilland Mosquito-koneeseen ja se oli tarkoitus varustaa saksalaisilla Daimler-Benz DB 605-moottoreilla. Suunnitelmana oli rakentaa kaikkiaan 60 Vihuria vuoden 1948 puoleenväliin mennessä mutta kun ilmavoimat saivat Junkers Ju 88-koneita niin projekti haudattiin. Niin että sekä VL Puuska että VL Vihuri ovat päässeet tositoimiin vain erään viha-ajattelevan käppäukon fiktiivisessä kirjoituksessa.

Tässähän näitä taas tällä erää. Jatketaan taas joissain merkeissä. Tässä kovasti hapokkaassa vallitsevassa todellisuudessa.

42 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Haja-ajatelmia ja jupinaa pommareista:

Neukut toimittivat sinänsä kivasti pommituskalustoa suomen ilmavoimien kalustopulaa korjaamaan, unohtivat vaan ohjekirjat ja varaosat toimituksista. Pahus.

Erikoisesti mainioiden Pekka-Eemeleiden käyttöä tämmöinen huolimattomuus häiritsi. Lensi korkealla ja kovaa, mainio kuvauskone. Mekaanikoilla oli vaan sormi suussa, kun ei säädöistä ollut tietoa, eikä öljyistä yms. liemistä.

Noista kuvauksista ei ole hirmuisesti keuhkottu, erikoisesti blennut tekivät kuvauksia, joista ei paljoa ole huudeltu. Eivät sinänsä ole olleet salaisia vuosiin muttei niitä ole hehkutettu. Osa oli tiedustelua ja salamyhkäistä aikinaan mutta osa oli kartoituslentoja, itäkarjalan kartat etenemisvaiheessa olivat usein pikakarttoja, ilmakuvien päälle tehtyjä. Kartoitus ja ilmakuvaus ei suomessa ollut takapajuista lainkaan, mm. muuan Vilho petteri Nenonen oli myös kokkina sopassa. Zeiss Nenon oli aikansa -1930 - huippukamera ja mahdollisti todella nopean kartanvalmistuksen.

Dornierin lentävät lyijykynät olivat vanhoja ja vanhanaikaisia saapuessaan, kumminkin blennuja modernimpia ja kantoivat tuplakuorman pommeja. Ja olivat siis ilkeän natsisikamarsalkan lahja suomelle. Kaikkea se Lunkkakin joutui sietämään.

Os Kuhlmeyn koneista ikonisin Ju 87 olisi ollut hieno kone ilmavoimillekin, syöksynsä ulina pelotti maajoukkoja ja ilmatorjuntaakin. Jossain lähteessä oli maininta ulinan käytöstä suomalaisten tiedustelijoiden suojana: Nakkasivat kaljapullon IT-patterin kohdalla yli laidan - fokker, ripon tms. lentävä maali - ja ulina sai tykkimiehet siirtymään poteroihin hetkeksi.

Pikkustuka oli myös tarkka, 500kg pommi muutaman metrin säteelle maalista on tehokas. Saksalainen sähkösytytin oli mielestäni koko sodan pomminsytyttimistä paras. Varmistettuna, sähköttömänä siis, pommi ei voinut räjähtää sytyttimen räjäyttämänä. Toki esimerkiksi saadessaan osuman kranaatista se osuma voi räjäyttää pommin, tai tulipalo tms. Mutta pudotus varmistettuna ei räjäytä pommia. Sytyttimeen johdetaan sähköä vasta kun pommi irroitetaan, kondensaattori # 1 saa sähköä ja alkaa ladata vastuksen läpi kondensaattori # 2:ta. Kakkoskonkan lataus sitten räjäyttää nallin - kun sytyttimen kytkin kytkee virran iskusta / täräyksestä. Värkissä on siis automaatinen viive, pommin pitää olla irti koneesta useita sekunteja ennen kuin se voi räjähtää. Suomalaiset, brittiläiset, neukkupommit - kaikki räjähtävät varmistettuina matalalta pudotettaessa tai pakkolaskussa liian helposti.

Lysander ja Storch eivät paljoa sissikeikkoja tehneet, ei metsään voi laskeutua. Lysander tiedusteli ja pommitteli, pommitelineitä pilotit kutsuivat linnunpaskalaudoiksi. Eivätkä pikkupommeja paljon arvostaneet.
Muistaakseni Storch kunnostautui sodan jälkeen lapissa susijahdissa. "Sudenhampainen kaulanauha" ainakin kertoo näin. Ikkunasta konepistoolilla tulta kohti sutta...

Jostain on mieleeni jäänyt tieto, että vesivehmaalla olisi lysanderin raato, olikohan kellään tarkempaa tietoa. Ainakaan museon sivulla ei ole havaintoa koneesta.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies ja kiitos mielenkiintoisista lisäyksistä. Vihollinen tosiaan ei – kehno – toimittanut manuaaleja joten mekaanikoillamme oli taas hikinen homma. Kalustohan sinänsä olisi ollut käyttökelpoista, eritoten ne PE-2:t.

Muistan Blenheimeistä lukeneeni että maavoimat olisivat tilanneet ilmavoimilta tiedustelumateriaalia niin paljon kuin vain lentää olisi ennättänyt. Eli pitivät – ehkä varsin perustellusti – tiedustelua pommitusta tärkeämpänä. Sinänsä ihmettelen päämajaa sillä varmasti tiedusteluaineisto vuonna 1944 paljasti että naapurin puolelta on tulossa helvetillinen rytinä mutta teot jäivät peräti vähäisiksi

Tuo saksalaisten pommisytytin oli mulle ihan uutta tietoa, kiitokset. Ja jos joku siitä Lysanderin raadosta tietää niin kuulisin minäkin mielelläni.

Anonyymi kirjoitti...

ISO Stuka, Junkers Ju 88:

Ilmavoimien modernein ja raskain pommikone, teki luokoa aika tavalla - mutta parempaankin olisi ollut eväitä.

Tulivat hieman myöhään käyttöön, -43, ja saatiin operatiiviseen käyttöön vasta kun kaikenpuolinen kouluttautuminen oli saatu tehdyksi. Tulivat blennujen tilalle ja olivat paljon raskaampia, jykevämpiä ja monimutkaisempia lentää ja huoltaa. Koko kolmen tonnin pommilastia ei saatu ilmaan miltään pommikoneiden käyttämältä suomen kentältä, kiitorata liian lyhyt, pehmeä tai sitten kiitoradan jatkeella esteitä liian lähellä. Kannaksella olisi ollut käyttöä koko kapasiteetille. Syöksy- ja liukupommitus takasi kohtalaisen osumatarkkuden, varsinkin kun huomioi tonnin pommin asevaikutuksen. Eikä 500kg pommikaan varsinaisesti mikään harmiton papatti ollut. 1+2 taisi olla aika yleinen valikoima tarkkuuspommituksissa. Vaakapommituksissa kylvettiin pienempiä pommeja enimmäkseen.

Koneet poistettiin käytöstä -48 ja muunnettiin alumiinikattiloiksi ja maitotonkiksi 50-luvun alussa. Melkein samaan aikaan mutta myöhässä kuitenkin koneita kyseltiin elokuvatähdiksi. Olikohan "Longest Day" vai mikä, leffa olisi maksanut koneista selvää valuuttaa hintana tai vuokranakin.

Poisto ja romutus olivat turhan hätäisiä siis, konehan olisi sopinut kuvaus- ja maalinhinauskoneeksi hienosti. Ilmavaivat sitten operoi Pembroke koneita, maanmittauslaitos omisti. No, pääasia, että inhoista natsikoneista päästiin eroon. Selvyyden vuoksi: sisäisten pomminripustimien poisto olisi riittänyt rauhansopimuksen ehtojen täyttämiseen.

Pöljyyden huipuksi yhtään konetta ei museoitu.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Ja se hieno sytytin:

DWJ - se paperiversio julkaisi 80/90-lukujen vaihteessa muutamia juttuja ko. värkistä. On siitä kai netissäkin jotain juttua. Tyyppimerkintäänsä en muista.

Jossain suomalaisessa opuksessa ihmeteltiin saksalaisten Os. Kuhlmayn mekaanikkojen luottamusta pommeihinsa, menivät tonnin pommien väliin suojaan kun kenttää - immola - pommitettiin.

Sytyttimessä on kaksi kondensaattoria, vastus, elohopeakytkin, sähkönalli ja vahvistuspanos. Kytketään piuhalla koneseen kiinni, piuha irtoaa samalla kun pommi irtoaa pomminripustimesta. Varmistus tarkoittaa, että noihin virransyöttöpiuhoihin ei ole kytketty virtaa. Jos pommi irtoaa varmistettuna, ei kummassakaan konkassa ole sähköä, eikä nalli laukea ilman. Kun pommi armeerataan, kytketään sähkö saataville sytyttimelle ja juuri irroitushetkellä täräytetään konkka numero yhdelle sähköä. Samalla pommi ja pienen tovin kuluttua piuhakin irtoaa mutta sähkö alkaa kulkea heti vastuksen läpi konkalle numero kaksi. Kakkoskondensaattorin varautumiseen menee vakioaika, jonka aikana kone ehtii tarpeeksi etäälle pommista.

Lehdykässä oli hauskoja kuvia, muistaakseni norjaan, liian matalalta tiputetuista pommeista. Kuori rikki, sytytin lauennut kun pommi on ollut iskun voimasta palasina ja sytyttimen toinen pää ehjä ja toinen pää rikki räjähtänyt.

Koska sytytin oli saksalainen, oli siitä tietysti tsiljoona versiota. Erilailla ansoitettuja ja hidastettuja. Sekuntien, minuuttien, tuntien, päivien viiveitä tarjolla.

Jaa, ja sytytin ei siis ollut tietenkään pommin nokassa eikä perässä. Se oli kyljessä.

Sytytin voitiin tietysti tehdä vaarattomaksi, jos vaikka Horst painoi nappia - hei mikä tää hanikka on - ja sai pommin putoamaan kiitoradalle. Niiden kahden navan väliin laitetaan varta vasten valmistettu metallikapine ja varaus purkaantuu pois - pommi vaaraton. Asiaan kuuluvasti engelsmanneja tervehdittiin sitten pommilla, jonka napojen oikosulkeminen räjäytti pommin heti. Ei tarvi yrittää purkaa - donnerwetter!

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

Enää eivät Ilmavoimamme kaipaa erikseen pommikoneita, kun monitoimihävittäjät kantavat moninkertaisia pommikuormia verrattuina II maailmansodan pommikoneisiin ja tekevät siinä sivussa niin taktisen ja torjuntahävittäjän, rynnäkkökoneen kuin tiedustelukoneen tehtävät kuhunkin erikseen varustettuina.

Appelsinin Aviisi on pitänyt viime aikoina melkomoista hehkutusta testivuorossa olleesta Dassault Rafalesta. Ehkä on syytäkin:
onhan hyvä ulkoministerimme Peppu Haavisto kieltänyt ostamasta koneita maasta, joka ei ole sitoutunut ilmastohysteriaan.

Emme siis saa ostaa US-koneita, joten jäljelle jäävät Rafale, Eurofighter ja Gripen.
Päässäni alkaa soida korvamato viime vuosituhannelta, joskin hieman eri sanoin:
ranskalaiset laulavat Pekka Ruuskaa mukaillen
"Anna minulle tarjouksesi, osta minulta Rafale-enkeleitä!"

Taivas varjele, mitä sieltä tulee, sanoi Antero Mertaranta.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä on täysin offtopikkia, joskin aihepiiriä blogi-isäntäkin usein sivunnut joten laitanpa, joskin voi olla että artikkeli jo on sattunut kohdalle:
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/3906d07e-1bf3-4884-8967-91695d01ba1e

Mietin joskus josko Singaporen tyyli olisi toimiva pahoissa tapauksissa: siellähän annetaan keppiä persuuksille monesta ilkityöstä. On aikuisten mallin lisäksi myös juniorimalli, joka noin 0,5 cm paksua materiaalia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Kiitos taas hyvistä lisäyksistä. Junkersien kohdalla on puhuttu ennenkin että niiden moottorit olivat niin tehokkaita että metalli ei oikein kestänyt ja toisin kuin saksalaisilla ei suomalaisilla ollut niitä varamoottoreita. Maalinhinauskoneinahan sitten myöhemmissä vaiheissa käytettiin venäläisiä Iljushin Il-28-koneita jotka nekin olivat pommikoneita mutta vissiin niissä ei ollut sisäisiä pomminripustimia. Käsittääkseni ne kunnostautuivat myös meritiedustelussa esmes vuonna 1968 kun Tshekkoslovakia miehitettiin ja naapurilla oli Suomenlahdella melkoinen määrä laivatavaraa liikenteessä.

Qroquius Kad: Joo, nykyinen hävittäjäkone kantaa räjähtävää tavaraa kerkeästi sen minkä raskas pommikone silloin kakkosrähinän aikaan. En osaa todellakaan sanoa että mikä on paras vaihtoehto HX-hankkeessa mutta toivottavasti sen pääsevät päättämään ammattilaiset eikä poliitikot.

Ano: Koulut ovat aina olleet psykopaattien paratiiseja. Niin sanotut kiva koulu yms. projektit ovat vain kulissien ylläpitämistä. Niin oli jo silloin kun minä olin koulussa ja epäilemättä tilanne ei ole ainakaan parantunut.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Pikkuisen mitä joskus on tullut lueskeltua ainakin Blenheimilla pudotettiin viholliskone ja taisi myöskin Lysanderilla. Väitetään että Blenheimia käytettiin talvisodassa maataistelukoneena, mekaanikko roiteli suomi-kp:lla pommikuilun kautta. Lentäjät kehuivat Dornier 17Z mallia meillä ja Saksassa huippuhienona pelinä lentää. Vihollinen jos iski kantaa syöksy pintaan 600 km:n tuntinopeudella. Lisäksi meille hankittiin ennen talvisotaa yhteys/koulukoneiksi Avro Ansoneita. Venäläisistä koneista pekka-eemelit olivat tehokkaita, suhteellisen pieniä ja nopeita. Tämä sotasaaliiksi saatu erehtyi laskeutumaan Inarin järvelle. Eikä se ollut kesällä 1944 paljosta kiinni oma deeringeri, loikkarit yrittivät kentälle laskua mutta valitettavasti lähi-it oli hereillä ja kone putosi sitten suolle. Storch oli oma lukunsa patongin purijat tekivät sotien jälkeen Moranen tehtailla aina 60 luvulle asti sitä. Sopivassa vastatuulessa leijui paikallaan ja kuljetusta varten sai nopeasti siivet irti. Muistaakseni nousukiito oli 60m:a ja laskuun riitti 40m:ä Samoin Ju 88 oli lentäjän kone, mm. Kenraali Spaatzilla oli Ju88 ja taisi olla Storch mistä tuli liittoutuneiden sotapäälliköiden statussymboli. Do22 oli tarkoitettu Latviaan, maalattiin punaisen hakaristin päälle sininen. Venäläisten sotasaaliskoneiden ongelma oli tähtimoottoreiden säädöt, taisi olla vasta 1943 kun saaliina saatiin ohjekirja, klimovit taas olivat hispano-suizan moottoreista kehitetty joista oli Moraneiden osalta kokemusta. Jotakin kertoo itänaapurin tekniikasta että nurmiporan yhdellä kolmenlinjan kiväärilaukauksella pudottaman polikarpovin tähtimoottori pyörähteli kampiakselista kun se oli yli 70 vuoden jälkeen nostettu kiantajärven pohjamudasta. Stuka merimalli eli R pystyi viemään 500kg:n pommin ja B-D mallit 1000 kg, Focke-Wulffin jabot jotka tulivat Ala-Kurtista pystyivät käyttämään 500 kg:n pommia sitä entiedä oliko rakettiaseistusta kannaksella. Fokkerin kaksitasot pommikoneina olivat jo häirintäkalustoa semmoisia mitä itänaapurin vastaavista kutsuttiin hermosahoiksi yötoiminnassa.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Venäläiset lentoveneet joita käytettiin partioiden huollossa olivat valmiiksi loppuun ajettuja mutta ilmavoivat saivat aika nohevaa kalustoa Saksasta. Samoja Aradon kellukekoneita mitä oli sotalaivoilla.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Hyvä esimerkki koneesta ja hyötykuormasta oli viime maailmansodan viimeinen mäntämoottorinen tukialuskone eli Douglas A1 Skyraider jonka hyötykuorma oli Ju88 luokkaa eli 2500 kg ja iso tähtimoottori suojasi pilottia ei hatannut vaikka olisi ampunut usemmankin sylinterin huut hemmettiin, koneilla lennettiin vielä Tsadissa 1980 luvun alussa ja toiminta-aika lisä tankeilla oli pitkä kun siinä oli vielä 4 kpl Coltin 20mm tykkejä niin se oli tehokas maataistelukone. Sillä ammuttiin vietnamissa jopa Mig 21 alas. Huimin pommitus laivastolla oli kun jonkun juhlan kunniaksi pilotit laittoivat vessanpytyn ripustimeen ja pudottivat senkin pohjoisvietnamiin. Viimeinen sota joka käytiin toisen maailmansodan amerikkalaisilla tukialuskoneilla kun kummallakin osapuolella oli niitä niin El Salvadorin ja Hondurasin välinen jalkapallosota 1969 lopullisen rauhantekoon meni vain 40 vuotta, tosin Schillysaarten ja Alankomaiden välillä solmittiin rauha 1990 luvulla ja sotatilaa kesti yli 300 vuotta.

QroquiusKad kirjoitti...

Tietääkseni Ju 88:t romutettiin, koska ne olivat täysin loppuunlennettyjä.
Vauhtia saattoi antaa Mannerheim-ristin ritari, kapteeni Tauno Iisalon kohtalo:

"Suomen Sotilas" kertoi, kuinka Iisalo oli viimeisenä elinkesänään käynyt lapsuudenkodissaan ja isänsä kanssa jutellessaan ilmaissut suuren huolensa Ju 88-kaluston tilanteesta. Koneet olivat hänen nähdäkseen siinä kunnossa, että niiden tonttiin putoilu alkaa minä hetkenä hyvänsä.
Se ensimmäinen putoaja olikin sitten hänen koneensa, JK-273, joka putosi 18.6.1947.

Näinköhän Hollywoodin väellä olisi ollut käyttöä siinä kunnossa olleille koneille?

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Tuosta koulukiusaamisesta, itse olin 13 vuotias kun semmoinen gangsterinalku kansalaiskoulun viimeiseltä luokalta yritti väkisin kirrata rahaa. Minun kaverit jotka olivat näitä legendaarisia maaseutuoppikoulun 5 luokkalaisia siis parivuotta ja luokka näkivät sen. Toinen otti gangsterista niskalenkin ja toinen nahkatakin solkivyön, roimi solkipuolella kasvatusta. Ei tarvittu kivaprojekteja, ei kuraattoreita. Kaveri oli viikon koulusta pois kun perse ei kestänyt istua ja kiersi minut kymmenien metrien päästä ja koulussa oli työrauha, se oli sitä yhteisöllisyyttä. Väittäisin että pahimmille tuleville nuorisorikollisille kouluissa sakinhivutus voisi olla sopiva terapeuttinen ratkaisu ongelmien purkamiseksi.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Näistä hävittäjä hankinnoista, Berneri sai työpaikan Wallenbergien pankista. Mitä täti on mahtanut kertoa hävittäjähankinnoista kuten rahoituksesta kun samat Wallenbergit taitavat omistaa myös Saabin lentokonetehtaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Pate: Kiitos hyvistä lisäyksistä. Minäkin olen lukenut että ainakin talvisodassa on Blenheimissä ollut mukana konepistoolimies. Sinänsä on voinut olla ihan tehokastakin kun naapurin joukot olivat pakkaantuneet kapeille metsäteille. Noista Skyraidereista tuumin että se Kannaksella vuonna 1944 olis ollut varsin mainio lisä. Sehän meinaan valmistui jo 1944 mutta ei ehtinyt sotaan. Mitä tulee koulukiusaamiseen niin olisi hienoa jos kiusatuilla olisi enemmän kaltaisiasi kavereita. Hävittäjistä totean edelleenkin että toivottavasti ammattilaiset saavat ratkaista asian.

Qroqius Kad: En osaa kommentoida tuohon sen enempää mutta sen voin todeta että ne Iisalon veljekset olivat kyllä kovia jätkiä. Myös Pentti Iisalo sai Mannerheim-ristin ja Aulis Iisalolle sitä ehdotettiin.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Saksalaisten, Japanilaisten ja Italialaisten koneiden ongelma oli sodan pitkittyessä strategisten raaka-aineiden pula, kasvava tuotanto tarpeiden tyydyttämiseksi ja epäpätevä työvoima. Amerikkakkalaisilla oli sama ongelma B-29 koneiden moottorien suhteen, moottoripaloja ja rikkoutumisia. Akselin koneilla moottorien käyttöikä putosi, esim. Messerscmidtin Daimlerin DB605 moottorissa oli liukulaakereita kuulalaakeriden sijasta ja koneet leikkasi kiinni. Sotien jälkeen piti varaosat tehdä itse tai kannibalisoida jostakin ja siitä ei ollut iloa jos varaosa oli yhtä huono kuin hajonnut osa joka piti korvata. Toisaalta meillä oli Malmia lukuunottamatta nurmi/hiekka pintaisia kenttiä jotka a) irtotavaraa meni koneeseen b) röykyttivät joka nousussa ja laskussa väsyneitä runkoja. Sota-aikaiset Bristolin tai Tampellan moottorit olivat valmista kauraa kun niitä asennettiin Vihureihin, Vihuriin alunperin ei ollut edes tarkoitus asentaa niitä. Loppu oli surullista tarinaa, vasta kun kokelas Risto Kuuskoski kuoli maahan syöksyssä ja pari muuta konetta putosi sen jälkee ilmeisesti pääministerin Reino Kuuskosken painostuksesta Ilmavoimat laittoi koneet lentokieltoon.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pate ja kiitos lisäyksestä.

Anonyymi kirjoitti...

Leffoissa tarvitaan koneita olemaan kentän laidalla, rullailemaan, nousemaan, laskemaan, palamaan ja räjähtämään ja lentelemään taivaalla. Ei tarvita koko pommikuormaa ja täysiä tankkeja. Elokuvamoguleilla on rahaa kunnostuttaa koneita, moottoreita, vaihdattaa moottoreita. Muistaakseni myöhemmässä Patton-leffassa lenteli espanjalaisia koneita, DB:t oli korvattu merlineillä. USAlaisilla moguleilla olisi varmaankin ollut mahdollista hommata sopivia moottoreita.

Ilmavoimien / Kar Airin DC3:t kumminkin näyttelivät myöhemmin jossain leffassa, vai lensivätkö muuten vaan D-dayn muistojuhlissa. En muista.

Vaan paljonkos niillä stukilla lenneltiin sodan jälkeen, nehän meni - kaikki ilmavaivojen koneet - lentokieltoon aselevon tultua voimaan ja lapin sodan loputtua. Valvontakomissio määräsi.

Stuka kun oli kumminkin tukeva kone ja moottoreissa oli voimaa reservissä kevyelle kuormalle. Neljä vuotta vanhoissa värkeissä. Tiedän: moottorien ja runkojen ikä lasketaan lentotunneissa, ei kalenterivuosissa. Outoa kumminkin, että bristol vuodelta -38 kelpasi uuteen koneeseen mutta Jumo vuodelta -43 ei kelpaa vanhaan koneeseen.

Ranskan laivasto muuten lenteli sodan jälkeen ju88-koneilla. Vuoteen -51.

Blenheim ja suomi kp: koneissa oli usein kp mukana pakkolaskun varalta. Ainakin kerran jumittuneen tähystäjäkonekiväärin hommia hoidettiin konepistoolilla. Hyökkäävä hävittäjäpilotti hämmästyi säikähtäin kp:n suihkua lähietäisyydeltä - pelleissä taisi rapista ilkeästi - ja poistui takavasemmalle. Toinen mainio torjunta tehtiin lentolehtisillä, auki poksahtanut lehtisnippu säikäytti hyökkääjän. Voi tietysti olla, että joku paperi tukki ilmanoton tms. mutta pois painui hävittäjä.

Pyssymies

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

En tiedä kuinka todenperäinen tämä juttu on maamme ilmailun pioneerivuosilta 1920-30 luvulta mutta Utissa oli lentonäytös. Tietysti kone putosi maahan ja oli sellainen vaijeri, rima ja verhoilukasa. Lähimmäksi onnettomuuspaikkaa oli tomera emäntä joka ehti ensimmäiseksi hätiin. Emäntä huusi muille apuun tuleville:"Tuokaa kirves se elää vielä".

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Ilmavoimien DC3 vuokrattiin miehistöineen "Yksi silta liikaa" elokuvaan, syynä oli se että ilmavoimien pilotit osasivat tiukan muodostelmalennon. Siihen aikaan ei vielä pystytty tekemään tietokoneanimaatiolla DC3 armadaa ilmaan. Ja jos vielä filmihistoriaa niin "Band of Brothers" esikuva komppania ja päällikkö hyppäsivät Normandiaan koneesta jonka ura jatkui Aero Oy:ssa. Stuka oli sen verran rustiikkisesti rakennettu että sillä pystyi esimerkiksi pellolta hakemaan pakkolaskun tehneen aseveljen. Moottoriteho nousi yli 2 kertaiseksi sodan loppua kohden. Jerikosireeni kyllä pudotti ilmanvastuksen takia nopeutta, ropellin taisi olla 60cm:n luokkaa. Tämä strategisten raaka-aineiden puute näkyi Jumo ja BMW suihkuturbiineissa missä jouduttiin käyttämään sopimattomimpia raaka-aineita komponenteissa mikä taas johti moottoririkkoihin ja lyhyeen käyttötuntien määrään. Mäntämoottoreissa miksi saksalaisten tehot olivat pienempi johtui että saksalaiset ja me käytimme 87 oktaanista bensiiniä, saksassa hyvin rajoitetussa määrin saatavissa 96 oktaanista jota jaettiin normaalia korkeammalla lentäville koneille. Amerikkalaiset käyttivät 100 oktaanista kaikissa koneissa. Korvaavia moottoreita käytettiin Me 109 G6 malliin perustuvassa Avia S199 jossa oli Db 605 sijasta Jumon 211 vastaava jota tuotettiin alunperin Heinkel 111 koneisiin. Aviasta tuli Israelin ilmavoimissa varsinainen leskentekijä. Pitä muistaa että lujuuslaskenta tehtiin laskutikulla, kynällä ja paperilla. Surullinen Kaleva kone oli jo ennen sotia pudota airistolla kun keskimmäinen moottori irtosi ja putosi ilmassa. Lentokoneita surkeampi esimerkki oli materiaalin laadun säästöstä, väärin tehdystä työstä nämä Göbbellsin ristimät Kaiserin Ruumisarkut jotka katkesivat kölistä keskeltä. Aluksia murtui jopa rakennustelakoilla tai telakan satama-altaisiin. Väinömöinen ja Ilmarinen olivat hyvin epästabiileja laivoja. Väinämöinen meni 1936 Edward VIII kruunajaisiin pohjnmerellä myräkässä niin perässä tullut ruotsalainen eskaaderi odotti että milloin pyörähtää ympäri.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Bristol Mercury koska sitä teki Tampella lisenssillä valintaan saattoi olla syynä että moottoreita oli varastossa ja varaosia.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Ilmari Juutilainen oli hallituksen määräyksestä susijahdissa vuonna 1938 varusteina lentokone ja suomi-kp. Saiko kahden koneen topparoikka yhtään sutta sitä en muista. Mutta onhan se ollut näkö kun kaksitasoisella hitaalla vaijeri/kangashärvelillä lennetään ja mekaanikko apparinpaikalta laskee sarjaa kp:lla sutta. Kekkonen oli Pääjärvellä metsällä niin viikoa aikaisemmin tuotiin sisäministeriön helikopteri ja ampuivat kk:llä 4 hirveä herroille jotka saunoivat ja tekivät ryssänkirkkoa ja yhden hirven jättivät kyläläisille vetopalkkiona.

Becker kirjoitti...

Se filmi mihin DC-3 tai C-47 lainattiin oli "A Bridge Too Far", Pisin silta kai suomeksi. Se kertoi maahanlaskujoukoista Normandian maihinnousun yhteydessä kun he valtasivat selustassa olleen Arnheimin sillanpää aseman. Filmauksessa käyettiin 11 C-47 konetta joista ilmavoimilta vuokrattiin neljä. Koneet maalattiin jotta ne olisivat muistuttaneet toisen maailmansodan aikaisia koneita. Muistaakseni ennen filmausta jouduttiin jopa harjoittelemaan ryhmälentoa kuvauksia varten.
Ihan näkemisen arvoinen leffa jonka tekeminen ei ollut aivan ilmaista.

Espanja sai Saksalta Mersuja sodan aikana mutta eivät sodan loppuvaiheen toimitusvaikeuksien johdosta moottoreita. Niinpä niihin asennettiin mm. Hispano Suizan ja Rolls Roycen moottoreita. Näillä lennettiin peräti 50-luvulle asti ja näkyivät "Battle of Britain" elokuvassa johon haalittiin iso määrä vielä lentäviä tai lentämättömiä toisen maailmansodan aikaisia koneita. Koneiden autenttinen maalaus hakaristeineen päivineen aiheutti lisäjärjestelyjä kuvauspaikkojen hakemisessa kun niillä ei joka maan yli passannut lentää. Upea ja näkemisen arvoinen leffa jopa siitä syystä että näillä koneilla lennettiin ja joskus jopa vaarallisesti. Silloin ei ollut mitään digitekniikoita käytössä vaan kaikki oli todellista.

Noista JU88 koneista muistelen että eikö niistä poistettu syöksyjarrut suomalaisten toimesta kun niitä ei sen tyyppisiin tehtäviin aiottu.

Anonyymi kirjoitti...

88 -Stukista poistettiin syöksyjarrut, koska loivempi pommituskulma(45 astetta) tuotti saman tarkkuuden ilman liian suuria voimia. Siivissä kun oli havaittu rasitusmurtumia. Oliko loivempi syöksy suomalainen vai saksalainen idea? Wikipedia antaa epäsuorasti ymmärtää, että suomalainen. Olenpa asian suhteen hieman skeptinen.

Alkuperäinen pystysyöksy oli usalainen juttu. Goshawk, kaksitasoinen rima & vaijeri & kangas -viritelmä kun kuritti väliamerikassa kapinallisia. Viidakkoisessa vuoristossa ei vaakapommittajalla saanut paljoa aikaan. Maali näkyi vain liian korkealta tarkkaan pommitukseen. Syöksypommittaja lähestyi korkealla, kun maali näkyi alkoi syöksyn. Syöksyn aikana tähtäys ja pommi irti matalalta. Kangaspuiden ilmanvastus hidasti styöksyä. Samoin pikkustukan kiinteät laskutelineet ja tietysti syöksyjarrut. Oikaisu oli silti raju, rasitti pilottia ja konetta. Stukissa oli automaattinen oikaisu, kun pommi irtosi alkoi oikaisu moottorin voimalla.

Liian myöhäinen pommin irrotus oli silti riskinä. Muistaakseni Rudel palasi kerran kentälle valmiiksi naamioidulla koneella, koivunlatvus siivessä. Esimiehelle oli jo raportoitu koneen menneen kenttään. Kone kumminkin oikeni, havensi hieman metsää ja jatkoi hieman hidastuneena kotikentälle. Rudel kulutti koneita ja taka-ampujia aika paljon.

Ai niin: pommeihin lisättiin nippu pahviputkia, vonkuivat kivasti. Eivätkä hidastaneet konetta niin kuin jerikon torvet. Olivat vissisti halvempiakin.

Pyssymies

Perttu Ahonen kirjoitti...

Muutama huomio tästäkin.

1970-luvun alkupuolella, kun sain innostuksen pienoismallien maailmaan ja sotahistoriaan sitä myöden, oli suurin innostaja naapurini, joka oli Junkers 88 tähystäjä (Teuvo Hassinen) yleisemmin koneessa JK-262 punainen 3. Kone on itse asiassa nyt työn alla 1:32.

No, sitten näihin varsinaisiin huomioihin ja pariin puuttuvaan palaseen.

Blenheim koneet olivat ajanmukaisia koneita 1942 loppuun saakka, oikeastaan Suomen rintamalla koko sodan, ja sama Dornier 17 koneiden kanssa ja tietenkin Junkers 87 Stuka D/G versioiden kanssa. Britit käyttivät kaikilla rintamilla Blenheim I konetta vuoden 1942 alkuun ja mallia IV elokuuhun 1942. Molempia oli suomella. Pommikuorma oli tyypistä riippuen 450kg - 1000. Suomalaisissa käytännössä 600-1000kg. Blenheimeillä saavutettiin ilmavoittoja 3 I-153 Tsaikka ja 5 I-16 Rata.

Dornier 17 koneissa aseistuksena oli joko 6 tai 8 konekiväriä, suomalaisissa yleisemmin 8, joten 4 henkisellä miehistöllä oli kädet täynnä tilanteen mukaan.

Junkers 88 koneissa oli MgFF-20mm tykki, tai sitten ei. JK-262 oli sellainen, jossa ei tätä tykkiä ollut ja oli niitä muitakin. Junkers 88 koneet ottivat suomessa maksimissaan 2x 1000kg pommia ja näitä käytettiin strategisiin koheisiin, kuten keskittymiin ja vesistöjen ylityksissä esim. Vuoksi ja Viipurinlahden taistelut. Erityisesti Viipurinlahdella Junkersit ryökyttivät venäläisten maihinnousulaivastoa merkittävällä tavalla. Näistä muistan hyvin myös naapurini kertomia kokemuksia.

Mutta oli niitä muitakin Junkers koneita, joilla oli suurikin merkitys, nimittäin Junkers 34 W ja K43. Näitä oli kumpiakin 6 kpl ja niillä suoritettiin jonkinverran pommituksia max 400kg/kone, mutta mitä merkittävempää, niillä lennettin kaukopartiolentoja ja erityisesti evakuoitiin haavoittuneita vaikeista olosuhteista ja huomattavan paljon. 1593 henkeä.

Sukellusvenesodassa etenkin SB-koneet onnistuivat, sen lisäksi, että ne ilmoittivat upottaneensa muutamia pinta-aluksia, niin varmoina (venäläisistä arkistoista) upotuksiana tai vaurioituneina oli seuraavat sukellusveneet aikajärjestysessä.
Kone:SB-1. M95 sukellusvene tuhoutui
Kone:DR-198 SC-302 sukellusvene vaurioitui
Kone:DR-196 SC-406 sukellusvene vaurioitui
Kone:SB-4 SC-406 sukellusvene tuhoutui
Kone:SB-5 SC-317 sukellusvene tuhoutui
Kone:SB-9 SC-407 sukellusvene vaurioitui
Kone:NK-173 SC-309 sukellusvene vaurioitui
Kone:SB-9 S-12 sukellusvene vaurioitui
Kone:SB-10 S-12 sukellusvene vaurioitui lisää
Kone:SB-10 SC-302 sukellusvene tuhoutui

Ja lopuksi huomio kannaksen torjuntataisteluiden usein unohdettuihin tai liian vähälle huomiolle jääneeseen toimijaan, nimittäin osasto Kulhmeyn Jabot, eli JG-5n hävittäjäpommittajaosasto 1./SG 5 ja sen Focke Fulf 190 F3 ja F8 koneet ja niiden merkitys. Yleensä kuulee puhuttavan vain Kuhlmayn stukien suuresta vaikutuksesta, mutta vertailun vuoksi: 1./SG 3 Junkers 87D Stukat tiputtivat 600 tonnia pommeja. 1./SG 5 Focke Wulfit pudottivat 230 tonnia pommeja ja tekivät tykein ja konekiväärein rynnäköitä, sekä kävivät päälle vielä ilmataistuita. Lisäksi, kun 1./SG 3 Stukat ja 2./JG 54 Focke Wulfit poistuivat 21.7.1944, jäi 1./SG 5 Jabo Focke Wulfit vielä varmistamaan, ettei tule yllätyksiä ja antamaan jälkilöylyjä puna-armeijalle.

3 vuokrattua Arado 196 kellukekonetta toimi etenkin kaukopartiolennoilla.

Ranskalainen lentovene, jota suomelle tarjottiin ui muistaakseni liian syvällä, eli oli suunniteltu toimimaan merivedessä ja ohuempi järvivesi tuotti ongelmia, joillekin lentoveneille ja kellukekoneille tuotti jopa Itämeren vähäsuolaisuus näitä vastaavia ongelmia.




Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Patelle Pankavaarasta, Beckerille ja Perttu Ahoselle ja kiitos taas monista mielenkiintoisista lisäyksistä. Stukista tuli mieleen se dokumentti jonka katsoin joskus kauan aikaa sitten. Siinä sanottiin että kun Stuka (koskee varmaan jenkkien Dauntlessia ja muita samanlaisia koneita) oikaisi itsensä pystysuorasta syöksystä ylöspäin niin lentäjällä meni säännöllisesti hetkeksi taju kankaalle. Pitäneekö paikkansa?

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Stukassa oli automaattinen syöksyn oikaisu ja toinen oivallus oli rungon allaoleva pomminkiinnitys. Se siirsi pommin irtoamiskulmaa suhteessa runkoon ettei osunut runkoon tai potkuriin. Myöskin vähemmän muistettu 8n stukan käyttö maataisteluissa, alkuperäinen 3x7,92mm kk vaihtuivat 2x20mm tykit ja tupla kk taka-ampumoon ja G-mallin gondoleissa oleviin 37mm:n pst-tykkeihin. Toinen syöksypommituskone Hencshel 123 jäi vanhempana versiona Stukan varjoon mutta lujarakenteinen kaksitaso oli 450kg:n pommikuorman ja kun 7.92mm:n kk vaihdettiin 20mm:n tykkeihin verraton etulinjan maataistelukone. Sitä käytettiin vuoteen 1944 asti, itseasiassa 1941 vai 40 kysyttiin Henschelin tehtaalta uudelleen tuotantoa mutta jigit ja muu kalusto oli jo romutettu. Meillä oli nämä Fokkeri C.X missä pommikuorma oli 400-600kg:a jolla pystyttiin suorittamaan syöksypommitusta, niillä saatiin jopa 1 ilmavoitto sekä talvisodassa ruotsalaisilla vapaaehtoisilla Hawker Hart koneita.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pate ja kiitos lisäyksistä. Eikös muuten suomalaisia hävittäjiäkin käytetty maataistelutehtävissä ajoittain? Alkaen Fokker D.XXIstä talvisodan loppupuolelta. Länsiliittoutuneilla se rynnäköintitehtävissä ehkä paras kone taisi olla se Hawker Tempest. Se Henschel on tosiaan jäänyt vähemmälle huomiolle vaikka sitä käytettiin (vissiin just itärintamalla) paljon ja ihan menestyksellä.

Becker kirjoitti...

Ruotsissa käytettiin noita Skyridereita maalinhinuskoneina. Kertovat paikalliset sen tähtimoottorin jylinän kuuluneen tosi pitkälle lentokentältä. Nelilapainen potkuri jossa yksi lapa oli miehen mittainen. Koneella on aikamoinen maine sotatehtävissä. Ilmeisesti se oli maineensa ansainnut.

Tempest oli pelätty rynnäkkökone. Eräs syy siihen ole sen hiljainen käynti joka johtui sen 24 sylinterisestä Napier Sabre liukuventtiilimoottorista (Sleeve valve engine) Yli 2000 hevosvoimalla se oli aikansa voimakkain rivimoottori. Alkuun oli moottorin kanssa laatuongelmia mutta sodan loppuvaiheessa moottorin luotettavuus parani ja voimakas ja nopea Tempest sai aivan omanlaatuisia tehtäviä mm. V-1 pommien tiputtajana.

Perttu Ahonen kirjoitti...

Varsinkin 1941 jatkosodan alussa suomalaiset hävittäjät kävivät välillä ruttaamassa perääntyviä venäläisiä, asemaspdan aikana myös Moraneilla oli tapana puhkoa venälästen vetureista pannuja, mutta virallisesti toiminta kiellettiin, mutta ei se kieltäminen silti sitä puuhaa lopettanut.

Stukassa tosiaan meni pilotilta yleensä hetkeksi vinttipimäksi syöksyn ylösvedossa ja siksi siinä oli se automaatti lentäjän apuna.

Brittien ja samalla länsiliittoutuneiden paras hävittäjäpommittaja oli Hawker Typhoon. Näiden länsiliittoutuneiden hävittäjäpommittajien kohdalla voi sanoa, että näiden pilotit kantoivat suuren uhrin kaikista liittoutuneiden voimista, jos kylläkin aiheuttivat myös suuret tappiot saksalaisille. Itse asiassa näiden maataistelulentäjien suuret tappiot ovat vieläkin jonkinmoinen tabu. Käsky oli toimia tappioista välittämättä ja näin myös tehtiin. Ranskalainen RAF pilotti ja 33 ilmavoiton ässä Pierre Clostermann on näistä asioista ansiokkaasti kertonut ja sittemmin muutama amerikkalainen P-47 pilotti.

Hencshel 123 oli tosiaan kenttäkelpoinen kone, tosin se normaalisti kantoi 200kg pommilastin, joka oli vaikeissa olosuhteissa 200kg (4x50kg) enemmän kuin mihin muut koneet pystyivät. Itärintamalla näillä lennettiin niin kauan, kuin niitä käytettävissä oli.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Perttu Ahoselle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Piti ihan tarkastaa ja joo, kyllä svenssoneilla noita on ollut käytössään. Ehkäpä niille on mietitty myös rynnäköintikäyttöä. Konehan oli melkoinen mörkö ja sitä käytettiin vielä Vietnamin sodassa.

Perttu: Muistan lukeneeni että Morane Saulnier-koneitten mekaanikot kehittivät koneisiin raketteja mutta niitä ei kai laajemmin käytetty. Britithän muuten käyttivät siinä Persianlahden sodassa vielä matalapommitusta joka sai aikaan pahoja tappioita. Jenkit pommittivat jo korkeammalta ja olihan niitä täsmäpommeja jo silloin. Tosin eivät ne olleet niin menestyksekkäitä kuin mitä silloin mainostettiin.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Talvisodassa ainakin viipurinlahden taisteluissa suoritettiin rynnäköintiä fokkerit paahtoivat 4 kk:lla tiheissä osastoissa elleivät aivan nyt suljetussa muodostemissa liikkuneisiin venäläisiin. Aikaisemmin talvisodassa ilmavoimat kielsivät maataistelu rynnäköinnit. Jatkosodassa fokkereita käytettiin vähemmän hävittäjäkoneina ja enemmän maakohteita vastaan. Lysander pystyi kantamaan 100-200kg:a pommeja, vekkuli kone kun eteenpäin ampuvat kk:t olivat pyörien muotosuojissa ja yksi taka-ampumossa. Ainakin Moranen 20mm:n tykillä tekee reiän veturin höyrypannuun ja taitaa 7,5mm:n panssariluodillakin vauriottaa sitä vähemmän paineenkestäväksi. Pitää muistaa että muurmanninradalla oli sen verran paljon liikennettä että sopivassa paikassa hyytynyt veturi aiheuttaa seurauksena kaaoksen kun rautatiet kuormitettuna toimivat tiukkojen aikataulujen mukaan. Tuo ranskalainen lentovene tuli vastaa siitä kun saksalaiset suunnittelivat puoltavaihtaneiden venäläisten lähettämistä 40-50 miehen osastoissa tuhoamaan Leningradin takana olevia volgan latvavesien voimalaitosten patoja. Toisaalta tuo olisi ollut hyvä rannikkopuolustuksessa saariston huollossa kun suhteellisen nopeasti olisi voinut toimittaa miehiä ja tavaraa saarille.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Meiltä jäi vielä yksi tosi tärkeä juttu DC 2 koneilla toimitettiin aseita ja ammuksia sekä polttoainetta vallatuille kentille itäkarjalaan Laguksen joukoille ja ennenkaikkea evakuoitiin haavoittuneita takaisin. Myös esimerkiksi majuri Jussi Kekkonen havoittuessaan ja sokeutuessaan evakuoitiin Junkerssin vesitasolla kenttäsairaalaan.

Perttu Ahonen kirjoitti...

Itse en muista, että suomalaiset olisivat pahemmin noita rakettikokeiluja tehneet, mutta kyllä Moraneissa kokeiltiin pieniä, oliko 30 tai 60kg pommeja, josta kokeilusta kyllä luovuttiin.

USA käytti persianlahden rähinöissä menestyksekkäästi A-10 maataistelukonetta, jonka suunnittelussa oli muuten aikoinaan ollut sellainen sankari, kuin Hans-Ulrich Rudel. Ilmankos A-10 on nykyajan paras maataistelukone ja panssarintuhoaja. USA tuhosi ensimmäisessä Irakin rötinässä A-10 koneilla 1000 Irakin panssaria/panssaroitua ajoneuvoa ja 2000 ajoneuvoa reilulla 8000 konesuorituksella ja 7 koneen tappioilla.

Briteillä & Co. oli käytössä Tornado rynnäkköhävittäjiä, jotka pudottivat 5000 pommia + muuta vihanpitovälinettä 1500 konesuorituksella. Tappioita taisi tulla 9 konetta.

Ranskalla ja Briteillä oli Irakin revohkassa myös Sepecat Jaguar rynnäkkökoneita, joilla tekivät noin 1300 konesuoritusta ilman omia tappioita. Jaguarit erikoistuivat operaatiossa Irakin Scud-asemia, panssaroituja ajoneuvoja ja laivaston kohteita vastaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta ja Perttu Ahoselle ja kiitos taas lisäyksistä. Minä muistan lukeneeni että ne Morane-koneitten raketit olivat lähinnä semmosia lentokenttäkokeita. Ja se A-10 olis varsin mainio lisä Suomenkin ilmavoimille. Saiskos niitä jenkeiltä ostaa käytettynä?

Anonyymi kirjoitti...

Rynnäköinti on koneille kallista. Siksi hävittäjiä nimenomaan kiellettiin omin päin rynnäköimästä. Kuorma-auto tai hevoskärry kun on tyhmä vaihdokki hävittäjäkoneseen. Venäläisillä oli tapana ammuskella kivääreillä koko porukan voimin näkyvillä lenteleviä koneita. Ja olipas niillä ilmatorjuntaakin vallan pirusti, urkupyssyistä alkaen. Panssaroimattoman koneen voi yksikin osuma kiväärinluodista tipauttaa. Erikoisen arka on nestejäähdytteinen moottori, jäähdytin on vaikea suojata.

Fiatit rynnäköivät luvan kanssa ja pyynnöstä laatokan pohjoisrannalla etenemisvaiheessa. 13mm bredat rikkoi kalustoa kolonnissa hienosti.

Tornadot kantoivat kiitoradan rikkomiseen tarkoitettua kalustoa. Koneen alla oli hieman suksiboksia muistuttava hökötys. Josta sitten kiitoradan ylityksen aikana tipahteli rataa rikkovia ja miinoiksi jääviä pikku pommeja. Irakeilla vaan sattui oleman pirusti sergeitä kenttiensä laidoilla ja kun ilmaan tungetaan paljon 23mm kranuja, kyllä niihin joku törmää.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Taitaa muuten olla niin, että kakkosrähinän alussa ei edes ollut varsinaisia maataistelukoneita. Niitä kehiteltiin sitten sodan aikana. Kuuluisimpana ehkä ne naapurin Tormoviikit.

QroquiusKad kirjoitti...

Wikipediaa kun wilkaisin, niin siltä se näytti että varsinaisten rynnäkkökoneiden kehittely sai vauhtia vasta Ison Kakkosen myötä.

Syy, miksi rynnäkkökoneet tunnetaan meillä edelleen ainakin osittain maataistelukoneina näyttäisi olevan lainasanojen ajoituksessa:
termi maataistelukone on suora käännös saksan termistä "Erdkampfflugzeug", rynnäkkökone puolestaan englannin termistä "attack aircraft".

Ensinmainittu tuli meille sattuneesta syystä vastaan ensimmäisenä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Näin varmaan on mutta termi ”rynnäkkökone” on kyllä Suomessakin jo omaksuttu. Tosin meillä muistetaan myös termi ”maatalouskone”. En tiedä kuinka se kaikkine merkityksineen kääntyy muille kielille.

Anonyymi kirjoitti...

Strafing, englanninkielinen termi nurmiporien kiusamisesta lentokoneesta ammuskelemalla on ekan maailmansodan aikainen saksalainen termi rangaista".

Saksalaisilla oli peräti omanlainen konekin juoksuhautojen ammuskeluun. Konekiväärit rungossa alaviistoon asennettuna. Jonkinmoinen panssarointikin oli muistaakseni koneessa. Koneella vainottiin myös pitkospuita pitkin mutavellin läpi etulinjaan rämpiviä sankarivainajakanditaatteja. Pitkospuilta pois loikkaaja saattoi hyvinkin hukkua mutaan. Yhdyshaudatkin olivat usein liian suoria ja siksi rankaisijoille hyviä maaleja.

Ihminen on kekseliäs olento.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Tuosta tuli mieleen se itänaapurin innovaatio kakkosrähinän ajalta. Eli Tu-2 pommikoneeseen laitettiin kaikkiaan 88 kappaletta PPSh 41-konepistooleita. Niillä sitten piti roiskia pitkin taisteluhautoja. Idea jäi kyllä kokeilun asteelle:

https://1.bp.blogspot.com/-VAYLmC4oMvs/W1kuVUPjHPI/AAAAAAAAF3o/QdB7S254tb4kUeNxnWe6tf-wPqyKrnt4gCLcBGAs/s1600/JIMlv29.jpg

Perttu Ahonen kirjoitti...

Varsinaisia maataistelukoneita, ei siis syöksypommittajia oli ennen IL-2 konetta seuraavat merkittävät koneet.

Japani. Mitsubishi KI-51 Sonia. Erittäin kenttäkelpoinen ja tehtävään sopiva kone, jota moni ei kuitenkaan tunne. Tehty 2388 kpl. Käytetty ennen ja jälkeen toisen maailmansodan.

Nopeus 424kmh. Aseet: 3x7,7mmkk tai 2x12,7mmkk + 1 x 7,7mmkk 250kg pommikuorma.

Saksa. Henschel 123 A. Erittäin kenttäkelpoinen ja tehtävään sopiva kone, jota käytettiin 1936-1944. Tehty 600+ Nopeus 342kmh. Aseet: 2x7,9mmkk tai 2x20mm tykki Max. 450kg pommeja.

Neuvostoliitto. Suhoij Su-2. Kenttäkelpoinen kone, jota käytettiin 1940-1942. Tehty 500+ Nopeus 455kmh. Aseet 5x 7,62kk ja 600kg pommeja.

Italia. Breda 65. Kenttäkelpoinen ja tehtävään sopiva kone, jota käytettiin vuosina 1935-1941. Tehty 218kpl. Nopeus 415kmh. Aseet 2x12,7mmkk 2x7,7mmkk. Max. 1000kg pommikuorma.


Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Perttu ja kiitos lisäyksistä.