JOTAIN IHAN MUUTA LXXXVI

Mennäänpä ajassa vielä aikaisempaa lentokonejuttua hieman taemmaksi ja katsotaan minkälaista lentokalustoa pohjoismailla oli kakkosrähinän aikana. Tosin aika monen kohdalla joudutaan tarkastelemaan sitä, mitä kalustoa oli kakkosrähinän alussa sillä sattuneesta syistä kyseisten maitten ilmavoimien toiminta loppui lyhyeen.

Aloitellaan Tanskasta jonka Saksa miehitti muutamassa tunnissa ja vastarinta jäi minimiin. Tanskan asema oli pidemmän taistelun kannalta tietysti varsin toivoton. Niin oli tilanne ilmavoimienkin kohdalla eikä modernia kalustoa ollut ensinkään. Lähimpänä sellaista oli myös suomalaisille tuttu Fokker D.XXI-hävittäjä:

Tietojen mukaan niitä oli käytössä 22 kappaletta (jonkun lähteen mukaan 12 kpl). Lisäksi hävittäjäkalustoa edusti täysin vanhentunut Gloster Gauntlet joita Suomi muuten sai vuonna 1940 lahjoituksena Etelä-Afrikasta:

Näitä koneita tanskalaisilla oli käytössä 18 kappaletta. Määrällisesti eniten käytössä oli suomalaisillekin tuttuja Fokker C.V-tiedustelukoneita joilla oli myös rajoitettu pommituskyky. Näitä tanskalaisilla oli kaikkiaan 42 kappaletta:

Tanskan laivaston ilmavoimien tilanne ei ollut yhtään parempi. Käytössä oli 22 kappaletta Heinkel He 8-tiedustelukonetta:

Kyseisen koneen huippunopeus oli 212 km/, siinä oli aseistuksena yksi eteen ja yksi taakse ampuva 8 mm konekivääri ja se saattoi kuljettaa 12 puolen kilon pommia joten kone oli aika lailla alakynnessä Luftwaffeen nähden. Lisäksi käytössä oli 12 Hawker Nimrod-hävittäjää:

Koneen huippunopeus oli 312 km/h ja aseistuksena kaksi .303-konekivääriä. Kun ajatellaan että Tanskan hävittäjävoimien vastapuolella oli vaikkapa Messerscmitt Bf 109E-hävittäjiä niin tilanne oli epäilemättä epätoivoinen. Tanskan valtauksessa saksalaiset tuhosivat ilmavoimien koneet kentälle. Yksi tuhottiin nousukiidon aikana.

Lentokentälle tuhottu tanskalainen Fokker

Laivaston ilmavoimat pysyivät tukikohdassaan ja säästyivät tuholta. Tanskalaiset olivat ennen Saksan miehitystä tilaneet itselleen 12 hollantilaista raskasta Fokker G.1-hävittäjää sekä italialaisia Macchi C.200 Saetta-hävittäjiä mutta toimitukset eivät ehtineet alkaa. Samoin oli ollut tarkoitus aloittaa brittiläisten Fairey Battle- ja Fairey P.4/34-pommikoneiden lisenssivalmistus mutta niitäkään ei ehditty kunnolla aloittaa.

Tanskan miehitys jakoi kansaa niin kuin lentäjiäkin. Osa lentäjistä pakeni Englantiin ja taisteli brittien riveissä. 26 heistä kaatui. Osa taas pakeni Ruotsin puolelle ja liittyi ns. Tanskan prikaatiin joka toimi Ruotsin armeijan riveissä ja oli varalla mikäli Tanskaa joskus yritettäisiin vapauttaa. Prikaati sai lentokalustokseen 15 kappaletta ruotsalaista Saab B17-pommittajaa:

Kuusi tanskalaista lentäjää puolestaan palveli Luftwaffen riveissä. He kaikki kaatuivat taistelussa. Tanskalaisista lentäjistä kolme saavutti hävittäjä-ässän aseman, heistä menestyksekkäimpänä Peter Horn yhdellätoista pudotuksella. Myös Horn lensi Luftwaffen riveissä.

Peter Horn

Tanskalaisia lentäjiä oli aikaisemmin taistellut myös vapaaehtoisina Suomen ilmavoimissa talvisodassa. Vapaaehtoisia oli kaksitoista joista neljä kaatui.

Luutnantti Mogens Fensbo and Morane MS406

Jos Tanskan valtaus kesti vain muutaman tunnin niin norjalaiset panivat hanttiin 62 vuorokautta. Kaikkein nykyaikaisin hävittäjä norjalaisilla oli amerikkalainen Curtiss Hawk 75A6-hävittäjä joita maalla oli 19 kappaletta mutta ne eivät olleet sodan alkaessa vielä taistelukuntoisia. Kyseiset hävittäjät saksalaiset myivät sitten Suomen ilmavoimille. Norjalaiset olivat tilanneet myös 36 kappaletta Curtiss Hawk 75A8-mallia mutta ne jäivät saapumatta. Koneet kuljetettiin Kanadaan jossa niitä käytettiin jonkin aikaa norjalaisten vapaaehtoisten koulutukseen:

Taisteluihin ehtinyt hävittäjäkonetyyppi oli sitten brittiläinen Gloster Gladiator joita norjalaisilla oli sodan alkaessa toimintakuntoisina seitsemän kappaletta:

Kyseiset Gladiatorit saavuttivat 9. huhtikuuta 1940 viisi ilmavoittoa pudottamalla kaksi Messerschmitt Bf 110-hävittäjää, kaksi Heinkel He 111-pommittajaa ja yhden Junkers Ju 52-kuljetuskoneen.

Tiedustelukoneina norjalaisilla oli myös tanskalaisten ja suomalaisten käytössä olleita hollantilaisia Fokker C.V-koneita kaikkiaan 47 kappaletta. Lisäksi laivaston ilmavoimilla oli käytössä kahdeksan Heinkel He 115-vesitasoa:

Yksi näistä koneista pakeni taistelujen päättymisen jälkeen Suomen puolelle. Norjalaiset vapaaehtoislentäjät taistelivat myös RAF:n riveissä alkuun Hawker Hurricane- ja myöhemmin Supermarine Spitfire-kalustolla 331:ssä ja 332:laivueessa.

Norjalaisia vapaaehtoisia RAF:n riveissä

Norjalaisista lentäjistä saavutti – nimenomaan RAF:n palveluksessa – hävittäjä-ässän aseman kaikkiaan yhdeksäntoista lentäjää joista menestyksekkäin oli Svein Heglund kuudellatoista pudotuksella.

Svein Heglund

Ruotsilla puolestaan kävi tuuri eikä se joutunut taistelemaan. Vaikka Ruotsi oli tehnyt saman virheen kuin muutkin Pohjoismaat eli kuvitteli Kansainliiton myötä maailmaan syttyneen rauhan niin se oli kuitenkin ilmavoimien konevahvuudeltaan edellä muita Pohjoismaita. Käydään tässä läpi pelkkiä taistelukoneita. Toisen maailmansodan alussa maan kehittyneintä hävittäjäkalustoa edusti yhdysvaltalainen Seversky P-35:

Huippunopeus: 467 km/h

Aseistus: 2 x 12,7 mm konekivääriä ja 2 x 7,62 mm konekivääriä

Severskyjä – joita muuten ennen talvisotaa tavoitteli myös Suomi – oli Ruotsilla kaikkiaan 60 kappaletta. Kaksitasoisia hävittäjiä edusti 72 kappaletta italialaista Fiat CR.42-hävittäjää:

Huippunopeus: 441 km/h

Aseistus: 1 x 12,7 mm ja 1 x 7,62 mm konekivääriä tai 2 x 12,7 mm konekivääriä

Samoin kuin 55 kappaletta brittiläistä Gloster Gladiator-hävittäjää:

Gladiatorin kanssa kannattaa samaan otteeseen mainita englantilainen kevyt Hawker Hart-pommikone joita Ruotsilla oli kaikkiaan 45 kappaletta:

Huippunopeus: 298 km/h

Aseistus: 2 x 7,7 mm konekivääriä ja max 240 kg pommeja

Kaksitoista ruotsalaista Gladiatoria ja viisi Hartia taisteli ruotsalaisen vapaaehtoisjoukon mukana Sallan rintamalla talvisodassa Flygflottilj 19-osastossa. Ruotsalaiset saivat kahdeksan ilmavoittoa ja tuhosivat neljä vihollisen konetta maassa. Kolme Gladiatoria ja kolme hartia menetettiin. Osasto menetti kaatuneina kolme lentäjää.

Muita sodan alun pommittajia: Northrop A-17 joita Ruotsilla oli kaikkiaan 103 kappaletta pääosin Saabin lisenssillä valmistamina:

Huippunopeus: 332 km/h

Aseistus: 5 x 7,62 mm konekivääriä, max 540 kg pommeja

Keskiraskas Junkers Ju 86-pommikone joita Ruotsilla oli 87 kappaletta:

Huippunopeus: 420 km/h

Aseistus: 3 x 7,92 tai 8 mm konekivääriä ja max 1.000 kg pommeja

Ruotsin ilmavoimilla oli sodan alussa käytössä myös 12 kappaletta Heinkel He 115-koneita. Suomalaiset käyttivät kyseistä konetta pääosin kaukopartioitten huoltoon mutta ruotsalaiset olivat suunnitelleet sille myös mahdollista käyttöä torpedopommittajana:

Kun toinen maailmansota alkoi oli Ruotsilla tietysti sattuneesta syystä vaikeuksia saada uutta kalustoa ulkomailta. Niinpä se alkoi kehittää omaa lentokoneteollisuuttaan. Ensimmäisenä ruotsalaiset alkoivat valmistaa lisenssillä italialaista Reggiane Re.2000-hävittäjää jota tehtiin 60 kappaletta:

 Huippunopeus: 530 km/h

Aseistus: 2 x 12,7 mm konekivääriä

Sekä myös italialaista kevyttä Caproni Ca.313-pommikonetta:

Konetta tehtiin eri versioina kaikkiaan 126 kappaletta. Pommitusversion maksimipommikuorma oli 800 kiloa. Ensimmäinen kokonaan omaa tekoa ollut pommikone oli Saab 17:

Vuodesta 1942 alkaen koneesta tehtiin tiedustelumalleja 132 kappaletta ja pommitusmalleja 77 kappaletta. Pommitusversion maksimipommikuorma oli 500 kiloa. Seuraavaksi vuonna 1944 alkoi raskaamman Saab 18:n valmistus:

Huippunopeus: 550 km/h

Aseistus: 2 x 13,2 mm konekivääriä ja max 1.500 kg pommeja ja raketteja

Kaikkiaan konetta valmistettiin 240 kappaletta. Vuonna 1944 ruotsalaiset saivat palveluskäyttöön myös oman FFVS J 22-hävittäjän:

Huippunopeus: 575 km/h

Aseistus: 4 x 13,2 mm konekivääriä

Kaikkiaan kyseistä hävittäjää valmistettiin Ruotsin ilmavoimille 198 kappaletta. Voidaan todeta että sodan loppuvaiheessa Ruotsin ilmavoimat olivat jo varsin hyvässä kuosissa. Aivan sodan loppuvaiheessa ruotsalaiset saivat käyttöönsä yhdysvaltalaisia North American P-51D Mustang-hävittäjiä. Mainittakoon vielä palveluskäyttöön vasta vuonna 1946 tullut mutta ensilentonsa sodan aikana vuonna 1943 lentänyt varsin epätavallisen näköinen ja työntöpotkurilla varustettu Saab 21-hävittäjä:

21 A 1-malli

Huippunopeus: 650 km/h

Aseistus: 1 x 20 mm tykki ja 4 x 13,2 mm konekivääriä

Suomen sekä talvi- että jatkosodan lentokalusto on käsitelty aikaisemmin mutta olihan myös Baltian mailla omat armeijansa joihin kuuluivat myös ilmavoimat. Katsotaan ensimmäisenä Viro.

Viron ilmavoimilla oli 1930-luvulla kaikkiaan noin 130 erilaista lentokonetta mutta ainoat edes jollain lailla taisteluhävittäjäksi luokiteltavat koneet oli kaksitoista kappaletta täysin vanhentuneita Bristol Bulldog-hävittäjää:

Mainittakoon, että suomalaiset saavuttivat kyseisellä konetyypillä talvisodassa kuusi ilmavoittoa. Jonkinlaista pommituskalustoa edusti suomalaisillekin talvisodasta tuttu brittiläinen Hawker Hart:

Kyseistä konetyyppiä virolaisilla oli kahdeksan kappaletta. Kaikkein modernein konetyyppi oli myös brittiläinen Avro Anson mutta niitä virolaisilla oli vain yksi:

Lisäksi Virolla oli viisi kappaletta Henschel Hs 126B-1-tiedustelukonetta:

Ennen sotaa Virolla oli tarkoitus hankkia briteiltä sekä Supermarine Spitfire-hävittäjiä että Westland Lysander-yhteys- ja tiedustelukoneita mutta alkanut sota esti suunnitelman toteuttamisen. Mutta mikä oli Latvian tilanne?

Myös Latvia – Suomen tapaan – otti ilmavoimiensa käyttöön hakaristitunnuksen. Tunnus on otettu käyttöön vuonna 1918 eli huomattavasti ennen natseja. Musta neliö ei kuulu tunnukseen vaan se on mukana vain että tunnuksen ympyrämuoto erottuu.

Aivan kuten Virolla oli Latvian ilmavoimilla käytössään noin 130 konetta mutta taistelukelpoisia oli vain vähän. Latvian tilanne oli aavistuksen verran parempi kuin Viron sillä maan ilmavoimilla oli 24 Gloster Gladiator-konetta:

Lisäksi sillä oli käytössään kuusi Bristol Bulldog-hävittäjää. Jonkunlaista pommituskalustoakin löytyi eli kaikkiaan 21 kappaletta tshekkoslovakialaisia Letov Š-16-konetta:

Huippunopeus: 228 km/h

Aseistus: 3 x 7,7 mm konekivääriä, max pommikuorma 600 kg

Ja käytössä oli myös kaksi kevyttä Hawker Hind-pommittajaa:

Huippunopeus: 298 km/h

Aseistus: 2 x 7,7 mm konekivääriä, max pommikuorma 230 kg

Entäs sitten Liettua?

Vuonna 1939 myös Liettualla oli varsin vähän taistelukelpoista kalustoa. Hävittäjistä voidaan mainita neljätoista kappaletta ranskalaista Dewoitine D501L-konetta:

Huippunopeus: 402 km/h

Aseistus: 1 x 20 mm tykki ja 2 x 7,5 mm konekivääriä

Myös Liettualla oli käytössään Gloster Gladiator-kalustoa myös 14 kappaletta:

Lisäksi liettualaiset olivat kehittämässä ilmavoimilleen kevyttä ANBO VIII-pommitus- ja tiedustelukonetta:

Koneen huippunopeus oli 411 km/h ja aseistuksena oli 5 x 7,7 mm konekivääriä ja max 600 kg pommeja. Koneesta saatiin ennen neuvostomiehityksen alkua valmiiksi vain prototyyppi. Jo tätä ennen Liettua oli rakentanut eri versioita omista ANBO-koneistaan ja ainakin ANBO-41 olisi ollut vielä jollain lailla taistelukelpoinen (vrt. Suomen ilmavoimien kalusto talvisodassa):

Huippunopeus: 360 km/h

Aseistus: 2 eteen ja 2 taakse ampuvaa konekivääriä ja max 200 kg pommeja

Baltian mailla oli luonnollisesti myös maa- ja merivoimien yksiköitä sekä Suomen tavoin koulutettua reserviä. Epäilemättä ne olisivat voineet tehdä ankaraakin vastarintaa mutta ne tekivät tilanteesta toisen johtopäätöksen kuin Suomi ja suostuivat miehitykseen. Kuinka olisi käynyt jos ne olisivat valinneet Suomen tien kuuluu taas sottailun, jossittelun ja ottiatuotan jaloon taiteeseen.

No niin, tässähän heitä tällä kertaa. Ollaan saatu pian tämä heinäkuukin lusittua. Oikein mukavaa kesän jatkoa kaikille.

ANKKURIT LASKEKAA

Hotellin respassa ollaan seottu laskuissa siitä että kuinka monta sisäänheittotuotetta nykyinen ja muutamat sitä edeltävät hallitukset ovat keksineet haittamaahanmuutolle. Nyt hallituksemme läväytti uuden ässän pöytään ja se menee lyhykäisyydessään näin:

Sisäministeriö käynnisti 15.7. lakihankkeen, jonka tavoitteena on lopettaa toimeentuloedellytyksen soveltaminen alaikäisiin perheenkokoajiin, jotka ovat saaneet oleskeluluvan kansainvälisen suojelun perusteella.

Perheenkokoajalla tarkoitetaan Suomessa asuvaa perheenjäsentä.

Sanna Marinin (sd) hallituksen ohjelmassa on linjattu, että ”toimeentuloedellytyksen soveltaminen kansainvälisen suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneisiin alaikäisiin perheenkokoajiin lopetetaan.”

Voisiko parempaa sisäänheittotuotetta ollakaan? Laitetaan Suomeen ankkurina 20-vuotias jätkä joka väittää olevansa 16-vuotias ja joka ilman muuta saa notkumisluvan. Sen jälkeen hepun varsin kookas perhe - ja etnisesti edistyksellisissä yhteiskunnissa perheen käsite on tietysti laajempi kuin suomalaisessa - saakin taatun, pysyvän ja suomalaisten takaaman elatuksen täältä ikuisuuteen. Viiden vuoden jälkeen voikin jo hakea Suomen kansalaisuutta. Ja niin muuten, se ”perheenkokoaja” ei suinkaan ole se 20-vuotias 16-vuotias vaan se on palkattu suomalainen viranomainen joka tekee sen hänen puolestaan. Suomalaisten veronmaksajien kustannuksella hänkin.

Kukas muukaan kuin meidän kaikkien syvästi kunnioittama Maria Ohisalo totesi vielä asian tiimoilta seuraavaa:

Nopea perheenyhdistäminen tukee menestyksekästä kotoutumista. Oikeus perhe-elämään on erityisen tärkeä maahan yksintulleille alaikäisille turvapaikanhakijoille.

Ensinnäkin hotellin respassa todetaan että mitään tarkoittamattoman sanahirviön ”kotouttaminen” käytöstä tulisi luopua parasta mahdollista vauhtia huomattavasti nopeammin ja korvata se termeillä pysäyttäminen, estäminen ja karkoittaminen. Mutta jos nyt mietitään termiä ”kotouttaminen” niin missä määrin sen Suomeen saapuneen ankkurin ”kotouttamista” edistää se, että hän saa ympäröidä itsensä porukalla joka ei puhu suomea, jonka ei tarvitse opetella puhumaan suomea, jonka kulttuuri on äärimmäisen vieras ja vihamielinen suomalaista kulttuuria kohtaan ja jonka ei tarvitse muuttaa sitä kulttuuriaan millään tavalla? Ja jolle Suomi ja suomalainen yhteiskunta on ainoastaan jotain joka kustantaa heidän elämisensä ja nostaa heidät vielä toiseuden ikonina jalustalle?

Ja jonka kehityksen seuraukset eivät ole vain taloudellista täysin turhaa persnettoa vaan myös jatkuvasti lisääntyvää väkivaltaa kantaväestöä kohtaan? Mikä on opittu Suomessa noin N kertaa ja läntisen Euroopan maissa noin N potenssiin kuusi kertaa. Mikä on toistunut joka ristuksen maassa. Aina samalla tavalla.

Hallituksemme ei ota enää vastaan informaatiota reaalimaailmasta vaan se elää oman kuplansa pakkomielteessä. Pakkomielteessä jonka vuoksi kehitysmaalaisia on pakko saada Suomeen lisää koska kehitysmaalaisia on pakko saada Suomeen lisää. Ehkä se mieltää että sen on annettava jatkuvia lepytyslahjoja kuvittelemalleen Baal-jumalalle. Joka katsoo heitä peilistä ja ruokkii heidän omaa egoaan.

Maassa, joka on siirtymässä ehkä pahimpaan lamaan koskaan.

YKÄ, LÖTJÖNEN JA USEAMMAT SOTAKORVAUKSET

Vainikkalan raja-asema, 18.9. 1952

Vainikkalan raja-aseman henkilökunta katsoi kun viimeinen sotakorvausjuna ylitti rajan ja aloitti matkansa jonnekin Neuvostoliittoon. He tunsivat suurta helpotusta. Aivan niin kuin ankarat sotavuodet eivät olisi olleet tarpeeksi. Sen lisäksi olivat suomalaiset joutuneet vielä kaupan päälle maksamaan järkyttävän suuret sotakorvaukset sille osapuolelle joka sodan aloitti. Oikeus, perkele, tosiaan seuraa vain ja ainoastaan voittajan miekkaa. Vielä viimeisen parin vuoden aikana sotakorvaukset veivät pahimmillaan seitsemän pinnaa kaikista valtion menoista.

Mutta nyt se oli loppu. Viimeinkin. Nyt päästiin lopultakin rakentamaan omaa tulevaisuutta. Sitä tulevaisuuden uskoa olivat lisänneet voimakkaasti hiljattain pidetyt Helsingin olympialaiset. Että näinkin köyhä maa oli onnistunut vetämään ne niinkin mallikelpoisesti. Tänään raja-aseman henkilökunta juhlisi. Mutta henkilökunnasta kaksi siirtyi sivummalle, käveli aseman ulkopuolelle ja huomasi siellä odottavan häkäpönttöauton jota he osasivat odottaa. Nuo kaksi miestä suorittivat viraabelipalveluita Kalevi Keihäsen Aikamatkoille ja olivat saaneet ilmoituksen että he tapaavat kaksi miestä tulevaisuudesta. Tarkalleen sanoen vuodesta 2020. Helvetti soikoon, siihenhän oli 68 vuotta. Minkähänlainen maa Suomi silloin olikaan? Mihinkä kukoistukseen se olisikaan päätynyt?

Kun he pääsivät kahden metrin päähän autosta he kulkivat sitä ympäröivän epätodellisuuskuplan läpi ja huomasivat että autohan oli sellainen punainen avolava-auto jollaista he eivät olleet koskaan nähneet. Se oli kuin avaruusalus. Ei sentään leijunut vaan kulki pyörillä kumminkin. Raja-aseman miehet olivat noin 35-vuotiaita ja huomasivat että autosta nousi kaksi ainakin parikymmentä vuotta heitä vanhempaa miestä. Mutta toisaalta, eiväthän nuo varmaan olleet vielä syntyneetkään. Kun elettiin kuitenkin vuotta 1952. Miehet kättelivät ja esittäytyivät:

- Lötjösen Eelis.

- Perskeleen Ykä.

Miehet tarjosivat oikein sellaisen filtterillisen voimasavuke Boston-tupakin, panivat itsekin palamaan ja sanoivat:

- Niin. Noin ensinnäkin täytyy onnitella teitä ja teidän sukupolvea tuosta uskomattomasta urakasta minkä te olette tehneet. Ensiksi se rähinä. Me tiedämme että tekin olitte kahteen otteeseen Kannaksen tulihelvetissä. Ja sitten nämä sotakorvaukset. Kyllä se vaan meidän sukupolvelta olisi jäänyt tekemättä. Me katsotaan teitä niin kuin sammakko norsua eikä edes oikein hahmoteta omaa mitättömyyttämme. Vaikka pitäisi.

- Mutta meillä on teille hyviä uutisia. Ainakin aluksi. Suomi nimittäin kehittää itselleen ennennäkemättömän hyvinvoinnin. Ja sen teette nimenomaan te. Te olette moninkertaisia sankareita.

Raja-aseman miehet kysyivät:

- Mutta te sanoitte että aluksi. Entäs sen jälkeen?

- No… sitten alkaa alamäki. Ja sen seurauksena Suomi joutuu vuonna 2020 maksamaan nuo sotakorvaukset uudelleen. Ja se maksaa ne velkarahalla.

- Mitä helvettiä? Joudutaanko me taas sotimaan ja hävitään taas kerran?

- No ei. Kun se raha annetaan pois vapaaehtoisesti. Kas kun Suomi ei ole enää siinä vaiheessa itsenäinen niin se raha annetaan kuuliaisuuden osoituksena ylikansalliselle valtiokoneistolle jonka alainen Suomi on.

- Hä? Onko ryssä siis vallannut Suomen kumminkin?

- Ei ole. Vaan se uhka mikä oli ennen idässä onkin nyt lännessä. Yksi niitten uusien sotakorvauksien seuraus on se että Suomi antaa tolkuttomasti rahaa Etelä-Eurooppaan että suomalaisia vähemmän veroja maksavat eteläeurooppalaiset voisivat jatkossakin maksaa veroja vähemmän kuin suomalaiset ja sen vuoksi suomalaiset maksavat vielä enemmän veroja. Sitä on ehkä kylmiltään vaikeaa hahmottaa mutta me näytetään se teille kohta. Ja lisäksi Suomi maksaa tuon aikaisemmin mainitun lisäksi liki täysimääräiset sotakorvaukset kerran vuodessa.

- Minnekkä helvettiin?

- Itselleen. Poltettavaksi. Kas kun meillä hallitukset saivat päähänsä joskus 1990-luvulla että Suomeen pitää saada aina vain enemmän kehitysmaalaisia elätettäväksi. Afrikasta ja lähi-idästä. Ja sen koko koneiston hinta on melkein sotakorvausten verran vuodessa. Sen lisäksi suomalaisille pakkosyötetään epistolaa joka menee suurinpiirtein niin että ”Tuossa on Abdelkader perheineen. Hän tuli teidän elätettäväksenne eikä hänellä ole pienintäkään mielenkiintoa opetella teidän kieltänne eikä muutenkaan olla hyödyksi vaan elää jatkossakin teidän elätettävänänne. Ja teidän täytyy ajatella ja uskoa siihen että Abdelkader on ihan yhtä suomalainen kuin te, ettekä te tulisi tulevaisuudessa toimeen ilman Abdelkaderia”.

- Eikö kansa pane hanttiin? Onhan niitä sisällissotia ollut ennenkin. Kyllä ainakin nyt, vuonna 1952, alkais talikot heiluu moisen perseilyn takia.

- Johan me kerrottiin se sammakko ja norsu-vertaus. Ei nollalta voi ykköstä vaatia. Ei edes puolikasta. Meidän aikamme ihmiset taitaa olla menetetty. Ja siksi me toivottaisiin että te kaksi menisitte politiikkaan. Me tiedetään että te olette demareita. Asevelisosialisteja. Aktivoitukaa. Ehkä te saatte aikaan perhosvaikutusefektin. Tärkeimmät tehtävänne olisi pitää demarit duunaripuolueena. Ja tehtävänne olisi myös se, että pyritte pitämään yliopistojen yhteiskunnalliset tiedekunnat mahdollisimman pienenä ja myös estämään että niissä koulutetut eivät pääse puolueessaanne valtaan. Tämä seikka on elintärkeä. Ja nyt me annetaan teille vähän kannustusta.

- Mikä toi masiina on?

- Sitä kutsutaan tabletiksi. Ei siis sellaiseksi jota syödään kun lääkäri määrää. Tulevaisuuden keksintöjä. Se näyttää ääntä ja kuvaa. Painakaa tuosta niin saatte varttitunnin rautaisannoksen tulevaisuuden historiaa vuoteen 2020 saakka.

Miehet katsoivat rautaisannoksen, puolessa välissä he alkoivat hikoilla ja loppupuolella vapista:

- Ei jumalauta… eihän tää… eihän tää nyt helvetissä voi näin mennä…

- Saitteko selkeän kuvan?

- Jo vain saatiin… meidän tarttee nyt tuumailla…

- Ja meidän tarttee lähteä. Aikakupla menee kohta umpeen. Kiitos teille.

Ykä ja Lötjönen hyppäsivät punaiseen Nissaniin joka näytti tässä maailmanajassa häkäpönttöautolta ja kaasuttivat aikapyörteeseen. Pyörre päättyi nykypäivänä vuonna 2020 Örnätjärven tämpsteriitti- ja tiittitiittilouhoksen lähellä olevalle levikkeelle. Ja kas, Kalevi Keihänen, aikamatkojen pomo oli itse odottamassa.

Toverukset kysyivät innoissaan:

- No, mites meni?

Keihänen pani palamaan voimasavuke Bostonin, huokasi syvään ja tuumasi sitten:

- Hjuu… kyllähän te syvän vaikutuksen teitte…

- Hienoa! Menivätkö ne politiikkaan? Tuliko muutoksia?

- No ei tullu niin. Molemmat säikähtivät teidän esittämästä tulevaisuuspätkästä, pakkasivat kamppeensa ja muuttivat Amerikkaan samana vuonna. Painuivat samantien Alaskaan jossa värväytyivät ravunpyyntialukselle pyytämään Beringinmerellä jättirapua. Menestyivät siinä hommassa. Perustivat 1970-luvulla menestyksekkään osakeyhtiön jolla oli kaikkiaan kahdeksan alusta ja kuolivat 1990-luvun puolivälissä varakkaina Yhdysvaltain kansalaisina. Jotka eivät halunneet kuulla Suomesta mitään.

- Niin että vituiks meni ja varpaanväleiks?

- No niinhän se meni. Vaikka kyllähän te parhaanne yrititte. Tässä aika-agenttihommassa on perustavaa laatua oleva ongelma. Suurin osa menneisyyden ihmisistä ei usko mitä niille tulevaisuudesta kerrotaan. Pitävät kertojia hulluina. Enkä minä heitä oikein osaa siitä syyttääkään. Ne kun elävät maailmassa jossa lautamiesjärki vielä toimii ja sen käyttö on jopa suositeltavaa. Ja ne harvat jotka uskovat ottavat heti ritolat. Ei pelkästään pois Suomesta vaan koko Euroopasta. Tätä strategiaa on pakko jotenkin kehittää. Kun vaan keksisin että miten. Mutta hei pojat, minun täytyy mennä. Koettakaa pärjäillä. Minä otan sitten taas yhteyttä. Som´moro.

Keihänen meni pikku-Fiatiinsa joka nousi ilmaan ja muuttui Spearairin suihkukoneeksi kadoten aikapyörteeseen. Lötjönen kysyi Ykältä:

- Kuule… epätoivoiselta tää näyttää… vieläköhän meistäkin olisi sinne Beringinmerelle rapuja pyytämään?

- Nääh… eihän meistä… raihnaiset raappahousujätkät… ei meistä ole kuin pyytämään sätkärapua Taemmalla Hyijärvellä… eikähän mennä kiltisti rakkaitten vaimojemme tykö…

- Näinhän me tehdään…

Kaksi pettynyttä ja tehtävässään pahasti epäonnistunutta aika-agenttia hyppäsi punaiseen Nissaniin ja kaasutti kohti uusia vastoinkäymisiä joita intersektionaalinen, federalistinen ja muutenkin jalkoväliedistyksellinen yhteiskunta heille jatkossakin tarjoaisi.

JOTAIN IHAN MUUTA LXXXV

Koska nykyhetkessä Suomi on naulaamassa itse itseään kämmenistä liittovaltioristille niin mennäänpä jälleen ajassa taaksepäin joskaan nyt ei pitäydytä pelkästään Kekkoslovakiassa vaan laajennetaan aluetta pohjoismaihin ja aikajanana on Kylmä Sota joka kesti 1940-luvun lopulta aina Neuvostoliiton hajoamiseen.

Varsinaista rautaesirippua ei pohjoismaiden välillä ollut mutta tietty jako eri osapuoliin oli. Oli puolustuksensa Yhdysvalloille ulkoistanut Islanti, oli Nato-maat Tanska ja Norja, oli länsimielisen puolueeton Ruotsi ja Neuvostoliitolle myötämielisen (ainakin virallisesti) puolueeton YYA-Suomi. Suomen aseistusta kylmän sodan aikana on käsitelty ennekin mutta vertaillaanpa huvin vuoksi ja urheilun kannalta minkälaista ilmavoimien kalustoa eri pohjoismailla oli käytössä. Keskitytään pelkkiin taistelukoneisiin ja aloitetaan Tanskasta.

Tanskahan oli ollut sodan aikana Saksan miehittämänä ja luonnollisesti sen ilmavoimien tila oli sodan jälkeen varsin lähellä nollaa. Kylmän sodan alussa Tanskalla oli käytössään kaikkiaan 39 vanhaa Supermarine Spitfireä joita käytettiin vuoteen 1956. Ensimmäinen varsinainen suihkuhävittäjä oli sekin jo vanhentunut brittiläinen Gloster Meteor:

Gloster Meteor F.8:

Huippunopeus: 970 km/h

Lakikorkeus: 13.000 m

Toimintasäde: 970 km

Aseistus: 4 x 20mm tykkiä, 16 3 tuuman tai 8 5 tuuman rakettia tai 2 x 454 kg pommia

Meteoreja Tanskalla oli käytössään kaikkiaan 69 kappaletta vuosina 1949 – 1963. Vuonna 1953 kalustoon tuli sitten amerikkalainen hävittäjä-pommittaja  Republic F-84 Thunderjet:

F-84 G Thunderjet:

Huippunopeus: 1.001 km/h

Lakikorkeus: 12.300 m

Toimintasäde: 1.600 km

Aseistus: 6 x 12,7 mm konekivääriä ja max 2.020 kg pommeja tai raketteja

Tätä Yhdysvaltain ensimmäistä sodan jälkeen rakennettua konetta Tanskalla oli käytössäään kaikkiaan 246 kappaletta vuodesta 1952 vuoteen 1962. Vuonna 1956 tanskalaiset hankkivat 30 kappaletta brittiläisiä Hawker Hunter-hävittäjiä:

Hawker Hunter F.6:

Huippunopeus: 1.003 km/h

Lakikorkeus: 15.000 m

Toimintasäde: 620 km

Aseistus: 4 x 30 mm tykkiä, 3.400 kilon asekuorma, 4 x Sidewinder-ohjusta. Tanskalainen F.51-versio ei toiminut rynnäkkökoneena eikä ole tietojeni mukaan varmaa että oliko siinä vain tykkiaseistus

Hunterit olivat tanskalaisilla käytössä vuoteen 1974. Vuonna 1958 Tanska hankki kaikkiaan 59 North American F-86D Sabre-hävittäjää:

North American F86D Sabre:

Huippunopeus: 1.151 km/h

Lakikorkeus: 15.163 m

Toimintasäde: 531 km

Ja aseistusvalikoima tässä olikin mielenkiintoinen sillä kyseessähän oli hävittäjä. Siinä ei ollut ohjuksia, mikä ei ollut mitenkään tavatonta siihen aikaan mutta siinä ei ollut tykkejäkään vaan 24 kappaletta 70-millistä ilmasta ilmaan-rakettia. Aika lähelle kohdetta siis koneen olisi pitänyt tositoimissa päästä. Kyseiset hävittäjät olivat käytössä vuoteen 1966.

Vuonna 1959 Tanska hankki – amerikkalaisten avustuksella sillä Tanskan varustelukyky herätti Natossa huolta – nykyaikaisempia North American F-100 Super Sabre-hävittäjiä:

North American F-100 Super Sabre D:

Huippunopeus: 1.487 km/h

Lakikorkeus: 15.000 m

Toimintasäde: 3.211 km

Aseistus: 4 x 20 mm tykkiä, 4 ilmasta-ilmaan Sidewinder-ohjusta ja max 3.190 kilon asekuorma

Tanska sai näitä koneita amerikkalaisilta osana Mutual Defense Assistance Act-ohjelmaa, niitä saatiin käyttöön kaikkiaan 72 kappaletta ja ne olivat palveluksessa vuoteen 1982 saakka. Saman Mutual Defense Assistance Act-ohjelman myötä Tanska sai vuonna 1964 käyttöönsä kaikkiaan 29 kappaletta Lockheed F-104 G Starfighter-hävittäjää:

Lockheed F-104 G Starfighter:

Huippunopeus: 2.459 km/h

Lakikorkeus: 15.000 m

Toimintasäde: 680 km

Aseistus: 1 x 20 mm 6-putkinen tykki, 4 x Sidewinder-ohjusta tai 1.800 kg:n asekuorma pommeja tai raketteja. Tanskalaiset käyttivät konetta vain hävittäjänä.

Vuonna 1970 tanskalaiset tilasivat ihan omin neuvoin kaikkiaan 51 kappaletta ruotsalaisia Saab Draken-hävittäjiä:

Drakenit olivat tanskalaisilla käytössä vuoteen 1993 saakka. Drakenin teknisiä tietoja on blogissa käsitelty ennenkin joten siirrytään vuoteen 1980 jolloin Tanskan ilmavoimat hankki kaikkiaan 72 amerikkalaista General Dynamics F-16-hävittäjää:

General Dynamics F-16 Fighting Falcon:

Huippunopeus: 2.145 km/h

Lakikorkeus: 15.240 m

Toimintasäde: 3.200 km

Aseistus: 1 x 20-millinen kuusiputkinen Gatling-kanuuna, 7.700 kilon asekuorma ilmasta ilmaan- ohjuksia, ilmasta maahan-ohjuksia, meritorjuntaohjuksia, raketteja ja pommeja.

Ja näilläpä tanskalaiset sitten pärjäilivätkin aina kylmän sodan loppuun saakka ja F-16 on käytössä vieläkin. Se korvattaneen amerikkalaisella F-35-hävittäjällä. Siirrytään sitten Norjaan.

Koska Norjakin oli sodan aikana saksalaisten miehittämänä sen ilmavoimat olivat kylmän sodan alkaessa aika lailla samassa nollatilassa kuin tanskalaistenkin. Norjalla oli sodan jälkeen käytössä Supermarine Spitfire-hävittäjiä ja de Havilland Mosquito-pommittajia. Ensimmäinen suihkukone oli suomalaisillekin tuttu de Havilland Vampire:

Vampiren jälkeen norjalaiset hankkivat samaa Republic F-84 Thunderjet-kalustoa kuin tanskalaisetkin:

Näitä hankittiin kaikkiaan 208 kappaletta ja ne olivat käytössä vuosina 1952 – 1970. Tanskalaisilla linjoilla jatkettiin ja seuraavaksi vuonna 1957 hankittiin kaikkiaan 115 kappaletta North American F-86 Sabre-hävittäjiä. Tosin F-mallia:

Ja tanskalaisilla linjoilla jatkettiin edelleenkin ja vuodesta 1963 alkaen Norjan ilmavoimat hankkivat kaikkiaan 45 kappaletta Lockheed F-104 Starfighter-hävittäjiä:

Koneet olivat käytössä vuoteen 1982 saakka. Vuonna 1966 Norjan ilmavoimat vahvistui kaikkiaan

108:lla Northrop F-5 hävittäjällä joista 64 oli Yhdysvaltain sotilasapua.

Northrop F-5E:

Huippunopeus: 1.740 km/h

Lakikorkeus: 15.800 m

Toimintasäde: 891 km

Aseistus: 2 x 20 mm tykkiä, 2 x Sidewinder-ohjuksia ja max 3.200 kg asekuorma pommeja tai raketteja

Operatiivisesta käytöstä koneet poistettiin vuonna 2000. Vuonna 1980 Norjan – niin kuin Tanskankin – ilmavoimat hankkivat käyttöönsä nykyisinkin käytössä olevat General Dynamics F-16 Fighting Falcon-hävittäjät jotka korvataan Tanskan tavoin F-35-hävittäjillä:

Vaan entäs Ruotsi?

Ruotsi pärjäili kylmän sodan ajan – niin kuin sen jälkeenkin – pääosin omalla kalustollaan. Sen ensimmäinen suihkuhävittäjä oli Saab 29 Tunnan:

Saab 29 Tunnan:

Huippunopeus: 1.060 km/h

Lakikorkeus: 15.500 m

Toimintasäde: 1.100 km

Aseistus: 4 x 20 mm tykkiä, Rb24 (Sidewinder)-ohjukset ja ilmasta maahan-raketteja.

Konettahan kutsuttiin Tynnyriksi ja sen muoto kertoo hyvin miksi. Koneita tehtiin kaikkiaan 661 kappaletta vuosina 1951 – 1956, se oli Ruotsin ilmavoimien käytössä vuoteen 1976 ja se osallistui tositoimiin vuosina 1961 – 1963 YK:n tehtävissä Kongossa.

Vuonna 1955 Ruotsin ilmavoimat sitten hankkivat itselleen Saab 32 Lansen koneen joita tehtiin kaikkiaan 450 kappaletta:

Saab 32 Lansen:

Huippunopeus: 1.200 km/h

Lakikorkeus: 15.000 m

Toimintasäde: 2.000 km

Aseistus: 4 x 30 mm tykkiä, 4 x Rb24 (Sidewinder)-ohjukset tai2 kasettia à 19 kpl Bofors 75 mm:n rakettia. Rynnäkköversiossa 4 × 20 mm tykki, raketteja tai 2 kpl Rb 04 -merimaaliohjusta.

Lansenit olivat Ruotsin ilmavoimien operatiivisessa käytössä vuoteen 1978. Kone oli 1950-luvulla varsin edistyksellinen tutkansa ja kehittyneen elektroniikkansa ansiosta. Siinä välissä eli myös vuonna 1955 Ruotsi hankki itselleen tanskalaisillekin tuttuja Hawker Hunter hävittäjiä kaikkiaan 120 kappaletta:

Koneet olivat käytössä vuoteen 1969. Vuonna 1960 siirryttiin suomalaisillekin tuttuun Saab Draken-aikakauteen:

Ruotsin ilmavoimilla oli näitä Drakeneita käytössään eri versioina kaikkiaan 663 kappaletta. Muistaakseni Ruotsin ilmavoimat laskettiin joskun kylmän sodan aikana maailman neljänneksi vahvimmiksi ilmavoimiksi. Ja niitä ilmavoimia vahvisti kylmän sodan aikana vielä Saab 37 Viggen:

Saab 37 Viggen:

Huippunopeus: 2.231 km/h

Lakikorkeus: 18.000 m

Toimintasäde: 2.000 km

Aseistus: 1 x 30 mm tykki, 6 x Sidewinder tai 4 x AMRAAM-ohjusta tai 4 x 135 mm rakettikasetit.

Viggeneitä valmistetiin kaikkiaan 329 kappaletta ja ne olivat Ruotsin ilmavoimien käytössä vuoteen 2005 saakka. Ne korvattiin kylmän sodan jälkeen Gripeneillä jotka ovat kunnostautuneet sekä taistelukoneina että kaksi kertaa kyntötraktoreina ja kummallakin kerralla saman lentäjän Lars Rådeströmin ohjaamana. Ensimmäinen kyntötyö:

Toinen kyntötyö:

Suomen kylmän sodan ajan ilmavoimathan on jo esitelty mutta laitetaan vielä kertaalleen Suomen käyttämät taistelukoneet vielä pohjoismaisen yhteistyön hengessä tai jotain sinnepäin:

De Havilland Vampire:

Fouga CM.170 Magister:

Folland Gnat:

MiG-21F-13:

Saab Draken:

Sekä MiG-21bis:

Entäs piskuinen Islanti? No joo, Islantihan ulkoisti puolustuksensa Yhdysvalloille ja piti / pitää itse vain rannikkovartiostoa mutta se oli kylmän sodan aikana ainoa pohjoismaa joka oli itse asiassa oikeissa ränäväleissä toisen maan kanssa. Kekkoslovakialaiset muistavat Islannin ja Iso-Britannian välillä käydyt Turskasodat.

Niitähän käytiin aika ajoin vuosien 1958 – 1976 välillä. Islanti laajensi aluevesirajaansa puolustaakseen kalastuselinkeinoaan ja brittitroolarit tulivat Islannin vesille josta seurasi pienimuotoisia kahakoita joissa Islannin rannikkovartiosto häiritsi brittitroolareita katkomalla niiden troolit ja Royal Navy laittoi sitten aluksiaan suojelemaan omiaan ajaen välillä jopa päin islantilaisaluksia jotka olivat kuitenkin tukevampaa tekoa kuin brittien omat.

Ränävälejä Islannin vesillä

Kaiken kaikkiaan ränäväleissä onneksi kuoli vain yksi islantilainen rannikkovartija. Hän kuoli tapaturmassa ollessaan korjaamassa laivansa saamia vaurioita. Lopulta tilanne meni siihen että Islanti katkaisi diplomaattisuhteensa Iso-Britanniaan ja uhkasi Naton Keflavikin tukikohdan sulkemisella. Iso-Britannia antoi periksi ja hyväksyi Islannin 200 meripeninkulman aluevesirajan.

Islanti ei antanut periksi vaikka se oli konfliktissa selkeän alivoimainen. Verrataanpa vahvuuksia viimeisessä turskasodassa vuonna 1975 – 1976:

Islanti:

3 isoa partiovenettä

2 pientä partiovenettä

1 panssaroitu valaanpyyntialus

Iso-Britannia:

30 fregattia

1 hävittäjä

11 muonalaivaa

5 hinaajaa

Loppukaneetiksi voisi todeta että islantilaistyyppista asennetta etujensa ja hyvinvointinsa puolustamiseen kaipaisi eräs toinenkin pohjoisessa sijaitseva valtio.

Mikähän valtio mahtaisi olla kyseessä?