tiistai 7. heinäkuuta 2020

SETÄMIEHET JA TULKITSEMISEN HIRMUVALTA


Huitsinnevadan Örnätjärvellä, männäviikonloppuna…

Perskeleitten saunan piipusta kohosi ilmoille äärimmäisen triggeröivä määrä ilmastoa joukkotuhoavia pienpartikkeleita eivätkä saunatauolla Perskeleitten pihalla istuneet kaksi rumaa setämiestä välittäneet siitä tuon taivaallista. Nauttivatpahan vain tauollaan Tsuhnan Kostoa ja voimasavuke Bostonia yhtään häpeämättä. Ettäs kehtasivat. Siinähän olivat taas kertaalleen Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka palkitsivat itseään rankan asenteellisen harrastustoimiin liittyvän vapaapäivätyön jälkeen.

He olivat nimittäin käyneet asentamassa Örnätjärven Erämiesten metsästysmajan ympärille lällättävän kameravalvonnan. Toki oli yleisessä tiedossa että asiattomat tunkeilijat käytettiin Pinnanmaalla kovin herkästi kaulaansa myöten suossa ja sehän vähensi radikaalisti vasemmistoanarkistista riekkumisintoa mutta varma oli aina varmaa joten lällättävä kameravalvonta oli kalibroitu kuvaamisen lisäksi antamaan tukevat sähköiskut liimatilhille, punavihervästäräkeille, sukkahousukoppeloille, koloradonqueeriäisille, punapäähysteereille, huivihuppuhippiäisille, tiedostavariksille ja jakkupukuhirviöille.

Ensimmäisissä löylyissä toverukset olivat keskustelleet case Mäenpäästä ja case Räsäsestä ja samaa asiaa analysoitiin myös tauolla. Lötjönen totesi:

- Onhan meinaan niin että se valtakunnansyyttäjä, se Toiviaisen knääkkä ihan selvästi identifioi itsensä erääksi scifisarjakuvahahmoksi.

- Jaa meinaat sitä Tuomaria? Judge Dredd. Joo. Totta puhut. Minä olen laki! Lakia on noudatettava!



- Naulan kantaan. Sen verran pahasti se äksysi kun eduskunta ei tehnyt case Mäenpäässä niin kuin se toivoi, tai no, oikeastaan määräsi ja sen jälkeen se kiukkuaa kun se ei päässyt olemaan Judge Dredd ja jyräämään Mäenpään.

Ykä otti hörpyn Tsuhnan Kostoa ja totesi:

- Vaan on siinä pirunmoinen tuuri että persut saivat just sopivasti boostia ennen viime vaaleja että ne saivat tuonkin verran kansanedustajia. Sen määrävähemmistön. Jos meinaan persut olisivat jääneet määrävähemmistön alle niin Mäenpää olisi oikeudessa ja se aukaisisi samalla Pandoran lippaan.

- Yep. Koska sen jälkeen jo nyt käytössä oleva tulkitsemisen hirmuvalta siirtyisi Volksgerichtshof-tasolle.

- Nimenomaan tulkitsemisen hirmuvalta. Silloin oltaisiin tilanteessa jossa persujen kansanedustaja X:n lause ”arabiväestön edustajat syyllistyvät suomalaisiin verrattuna kaksikymmenkertaisiin ja nimenomaan suomalaisiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin” tulkittaisiin ”ottaen huomioon kansanedustaja X:n poliittisen viitekehyksen on tulkittava että tämän sinänsä oikean faktan ääneen lausumalla kansanedustaja X syyllistyy kiihottamiseen kansanryhmää vastaan”. Ja syyte tulisi ynnä tuomio päälle.

- Joo, ja jos kansanedustaja Y sanoisi että ”mikäli valtakoneisto ja virkavalta eivät ole kiinnostuneet suomalaisten turvallisuudesta niin missä vaiheessa tavallisilla suomalaisilla on oikeus puolustaa itseään itse” niin sehän tulkittaisiin että ”ottaen huomioon kansanedustaja Y:n poliittisen viitekehyksen on tulkittava että hän syyllistyy sekä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan että myös joukkotuhonnan valmisteluun vaikka hän ei selkeästi ilmaise, mitä kansanryhmää hän tarkoittaa”. Ja syyte tulisi ynnä tuomio päälle.

- Eikä tarvittaisi oikeastaan muuta kuin se, että kansanedustaja Z sanoisi: ”minun mielestäni toi arabialainen musiikki kuulostaa ihan pirun epävireiseltä”. Tähän valtakunnansyyttäjä toteaisi että ”ottaen huomioon kansanedustaja Z:n poliittisen viitekehyksen on tulkittavissa että hän julkisesti halveeraa arabialaista kulttuuria jolloin halveerauksen voi tulkita kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan”. Ja syyte tulisi ynnä tuomio päälle. Ja se tulkintavalta olisi vain vihervasemmistolaisilla.

- Ja Järjestelmäpuolue äänestäisi joka ristuksen kerta persujen kansanedustajan syytesuojan purkamiseksi ja onnistuisi koska persuilla ei olisi määrävähemmistöä. Ja miksi se niin tekisi?

- No tietysti siksi että persujen suurin rikos on se, mitä ei ole kirjattu lakiin. Eli ne nostavat esille Järjestelmäpuolueen viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana tehdyt suoranaiset rikokset sekä suomalaisten itsemääräämisoikeutta, taloutta ja turvallisuutta kohtaan. Ja onhan selvää että jos rikollisilla on oikeuslaitos hallussaan niin tokihan ne sitä käyttävät päästäkseen kuin koira veräjästä ja käyttävät sitä hyväkseen väärinajattelun hiljentämiseksi.

- Ja jos persuilla ei olisi määrävähemmistöä niin konstikos se olisi Järjestelmäpuolueen taholta kieltää lopulta koko puolueen olemassaolo? Koska johan ne ovat tuomittuja rikollisia muutenkin. Valtamedia komppaisi satasella ja suomalainen hallintoalamainen lukisi sitä valtamediaa ja ajattelisi että ehkä tässä estettiin natsismin synty.

- Joo. Karmeinta on se, että puolueen kieltäminen tapahtuisi poliittisin perustein mutta sen kieltäminen väitettäisiin tapahtuvan inhimillisen, kiveen valetun ja rikkumattoman inhimillisen totuuden ja hyvyyden nimissä.

- Samaan aikaan kun etnisesti edistykselliset veljemme saisivat jatkaa kantaväestöön kohdistuvia seksuaali- ja väkivaltarikoksia. Joita vastaan hanttiin ei panisi eduskunnassa enää kukaan. Suomi mätänee. Ylhäältä käsin. Ja tulehduksellahan on se paha piirre että se vain leviää jos sille ei tehdä mitään. Ja eihän sille tehdä. Päin vastoin, sitä ylistetään. Yksi esimerkki on tää käsittämätön BLM-polvistuminen. Eihän siinä pyydellä anteeksi menneitä joihin yksikään polvistuja ei ole syyllinen vaan siinä polvistutaan etnisesti edistyksellisen väkivallan ja anarkian edessä.

- Niin tehdään. Mutta meidän polvet ei herkästi taivu. Ja tulee muistaa, että jos virkakoneisto ei suojele suomalaisia väkivallalta niin silloin väkivaltaan ei voida enää vastata kuin väkivallalla. Eiköhän lähdetä löylyyn?

Toverukset nousivat, läksivät löylyyn ja lauleskelivat siinä mennessään:

”Vielä tulee aika jolloin veri punnitaan,
suolet irki revitään ja perseet tervataan”

Ykä ja Lötjönen hävisivät sisälle. Pihakuusessa istuskellut korppi oli ajan myötä oppinut ihmisten kielen kokonaan ja se oli kuunnellut noitten ihmismiesten pulinaa. Ajan myötä se oli oppinut myös paljon ihmisistä ja se ymmärsi että jos joku olisi tallentanut sen perseentervauslaulun mitä nuo kaksi mainiota miestä olivat saunaan mennessään laulelleet ja vienyt tallenteen poliisille niin nuo miehet olisivat olleet äkkiä leivättömän pöydän ääressä ja saaneet tuomion kansanryhmää vastaan kiihottamisesta ja joukkotuhonnan valmistelusta.

Sen sijaan jos ne liimatilhit, punavihervästäräkit, sukkahousukoppelot, koloradonqueeriäiset, punapäähysteerit, huivihuppuhippiäiset, tiedostavarikset, jakkupukuhirviöt ja ennen kaikkea ne etnisesti edistykselliset olisivat laulelleet samaa vaikka kuinka julkisesti niin ihmisten vallassa oleva oikeusjärjestelmä olisi tulkinnut että kyseessä oli vain voimakas mielenilmaus josta ei pidä tehdä mitään johtopäätöksiä ja  joka ei aiheuta minkäänlaisia oikeustoimenpiteitä.

Tuo viisas lintu tunsi sympatiaa noita kahta mainiota miestä ja heidän perheitänsä kohtaan. Samalla se tosin ihmetteli että minkähän ihmeen  takia ihmistä pidettiin luomakunnan älyllisenä huippuna? Kun se höhläsi jatkuvasti niin paljon. Mutta mukavaahan korpin oli tällä tontilla oleskella. Olihan täälläkin suojana lällättävä kameravalvonta joka takasi rauhan ja turvallisuuden. Ja piti kaiken maailman loiseläimet poissa.



25 kommenttia:

kertsu59 kirjoitti...

Zysse kyllä tyhjensi pajatso totaalisesti, mutta sen on hänen mielipiteensä ja äänestäjät päättävät onko hän äänestämisen arvoinen. Typerätkin mielipiteet tulee olla sallittuja sananvapauden vuoksi,jopa Zyssen aivopierun kaltaiset...

Anonyymi kirjoitti...

Tämäpähän taas kirvoitti viha-ajatukisia ilmoille.

Tiedättekös tuon sivuston alexa.com joka listaa suosituimmat nettisivustot valtakunnittain. Enpä ollut sitä varmaan kymmeneen vuoteen katsonut vaikka joskus työn puolesta kyttäsin päivittäin. Arvatkaapa pysähtyikö purkka kun laskin top 50 sivuista olevan 8 arabian kielisiä. Ennen ei ollut yhtään. Kymmenessä vuodessa nollasta 20:een prosenttiin.
Täällä syrjäkylillä sitä ei tajua vielä, mut vittu jätkät me ollaan hävitty tää peli.
Linkki ni ei tarvii ettiä: https://www.alexa.com/topsites/countries/FI

Coloradonqueeriäinen :D... aina tuo sentään naurattaa.
Kiitoksia blogista

Erkki

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kertsu59:lle ja Erkille & kiitos kommenteistanne.

kertsu59: Mikä tuo Zyssen viimeisin avautuminen oli? Multa on mennyt ohi.

Erkki: Kiitokset sinullekin. Ja joo, niin näkyy olevan. En sanoisi että vielä ollaan hävitty. Länsimailla on kuitenkin paljon parempi teknologia ja organisoitumiskyky. Nyt siltä ei puutu kuin tervettä järkeä ja itsesuojeluvaistoa. Tosin tilanne menee kyllä koko ajan pahemmaksi.

Toinen professori kirjoitti...

Nyt lopultakin laajat kansanjoukot ovat ymmärtäneet mustan rodun ylemmyyden. Ne ovat ilmaisseet tämän polvistumalla nöyrästi itseään ylempien edessä. Vielä on kuitenkin yksilöitä, jotka eivät ole tähän taipuneet. Asiaintilan korjaamiseksi tarvitaan lainsäädäntöä, jonka avulla itsepintaisimmatkin rasistit saadaan noudattamaan monikulttuurisen yhteiskunnan normeja. Lain tulee sisältää joukko määräyksiä. Jos esimerkiksi valkoihoinen tapaa mustan herrakansan jäsenen jalkakäytävällä, tulee hänen väistyä, pysähtyä, ja tehdä japanilaistyylinen kumarrus vähintään kolmenkymmenen asteen kulmassa.

Koska ihonväreissä on vaihtelua, tarvitaan kriteerit, joiden avulla määritellään, kuka kuuluu mustaan herrakansaan. Nykyaikainen genetiikka tarjoaa tähän erinomaiset mahdollisuudet. On perustettava komitea, joka määrittelee, kuinka paljon eurooppalaisia geenejä yksilössä voidaan sallia, jotta hänet lasketaan herrakansaan kuuluvaksi. Koska ulkonäön perusteella valkoisuutta ei aina voida päätellä, on valkoiset määrättävä kantamaan merkkiä, josta tämä käy ilmi. Ylävartalon vaatetuksen selkäpuolella tulee olla selvästi näkyvä valkoisuuden osoittava symboli (ikäänkuin tässä olisi jotakin tuttua…). Symbolin laatimiseksi voidaan julistaa valtakunnallinen kilpailu, jonka tuottamista ehdotuksista asianomainen komitea tekee valinnan. Komitea myös määrittelee symbolin sallitut mitat.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Kertsu59:lle ja muillekin muistin virkistämiseksi: Zysse painoi nappia Mäenpään syytetuojan murtamiseksi !!! Lähetin Zysselle asianmukaisen (!) palautteen - tehkää te samoin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Toiselle professorille ja Terho Hämeenkorvelle & kiitos kommenteistanne.

Toinen professori: Vaikka kommentissa oli selvää pirunkuria niin joo, ei voi oikein enää tietää, mihin tilanne etenee. Suvaitsevais-tiedostavat yksilöt ovat tehneet nöyristelystä ja alistumisesta kyseenalaistamattoman itseisarvon koska se on muotia. En ihmettelisi vaikka kyseinen paskasakki lastaisi itse itsensä härkävaunuun osoittaakseen oman edistyksellisyytensä.

Terho: Toi Zyssehän on siitä mainio veikko että heppu puhuu aika ajoin aivan järkeä. Siis puhuu. Mutta kun on aika painaa äänestysnappia niin häiskä on järjestelmällisesti Järjestelmäpuolueen linjoilla. Aina. Eli jätkän puheen painoarvo on nolla.

Toinen professori kirjoitti...

"En ihmettelisi vaikka kyseinen paskasakki lastaisi itse itsensä härkävaunuun osoittaakseen oman edistyksellisyytensä."

Tai sitten tapahtuu herääminen, ja liian myöhään todetaan, että hups, kuinka tässä näin kävi, eihän tämä ollut tarkoitus. Jonkun mieleen saattaa tulla vanhan laulun sanat: "Olis tainnu olla parempi vähä ajatella enste".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Toinen professori. Jep. Ja pannaas sitä myötä soimaan Alle Lujaa:

https://www.youtube.com/watch?v=nmS0JMHJWYU

Noille idiooteille tämä on muotia. Jossain vaiheessa ne tajuavat että tämä olikin täyttä totta.

Anonyymi kirjoitti...

Zysse voisi olla hyvä juttu, oikea porvari. Semmoinen tarvittaisiin. Mutta, mutta, suu puhuu yhtä ja kädet tekee toista. Kokoomuksen touhut on muutenkin kummallisia, demareiden valkokaulusosasto nykyään.

Kaveripiirinsäkin kertoo jotain, lauma bimboja fanitypsyjä. Ja manselaispalikka, sasi. sasi, niin tyhmä, että purukumin syönti ja autolla ajaminen yhtä aikaa tuottaa ruumiita.

Ihan vaan tiedoksi, sasin olen ihan naamakkain tavannut ja tyyppi on tyhmä kuin saapas. Mitätön palikka. Olis asemalla euroa nysselippuun anomassa, jos ei sukunsa olis pirkkalan vaurainta joukkoa. Lakimieheksi pääsee opettelemalla joukon kirjoja ulkoa, tunnen muitakin yhtä fiksuja juristeja. Ja oikeasti fiksujakin mutta se on eri juttu.

Pyssymies

MikkoK kirjoitti...

Kansanedustajan yllättäväkin äänestyskäyttäytyminen tulee ymmärrettäväksi, kun osaa katsoa oikeasta näkökulmasta. Sen etsintä kannattaa aloittaa edustajan henkilökohtaisista eduista tai asemasta. Zysse edustaa juutalaista kulttuuria ja hänen vaimonsa islamilaista. Näin ollen Zysse katsoo, että heidän kulttuuritaustojaan ei saa pitää vieraslajisina Suomessa.

Kansanedustajat ajavat ennen kaikkea henkilökohtaisia ja toissijaisesti oman eturyhmänsä asioita. Eturyhmät voivat olla kulttuurisia, taloudellisia, uskonnollisia, sukupuolellisia, etnisiä, kielellisiä jne. Arkkityyppi oman kansanosana etuihin keskittyneestä kokonaisesta puolueesta on RKP, joka vaikuttaa myös muiden puolueiden kautta ”säätiöllisesti”. Monet pakkoruotsia äänekkäästi vastustaneet kansanedustajaehdokkaat ”unohtavat” hetkessä asian tultuaan valituiksi. Kuten sanotaan, money talks.

Mitä pienempi eturyhmä on kyseessä, sitä raivokkaampia ja äänekkäämpiä edustajat ovat, vähän sama kuin koirien kanssa: pienimmät koirat haukkuvat tykimmin. Suomen kantaväestö on sitten se hiljainen osapuoli, joka alistuu kaikkeen, maksaa kaiken ja on syyllinen kaikkeen. Ainoastaan suomalaiset ovat niitä, joilla ei ole oikeutta olla ylpeä etnisyydestään.

Näin ollen, sana kansanedustaja on valheellinen. Sanasta ”kansa” kun saa vaikutelman suuresta enemmistöstä tai jopa kaikista suomalaisista. Toisekseen ajatellaan ihanteellisesti, että kansanedustajat ovat yleviä isänmaan edun palvelijoita, mutta tuollainen motiivi on harvinainen. Parempi nimi kansanedustajalle olisi esim. eturyhmän edunvalvoja. Valitettavasti kantasuomalaisten aitoja edunvalvojia on eduskunnassa vähemmistö.

Tuumailija kirjoitti...

Suosikkilintuni Korppi sai jälleen palstatilaa! Kiitos siitä. Täkäläiset serkkunsa ovat taas näin kesäaamuina hiivatin äänekkäitä ja herättävät turhan aikaisin. Pitäisivät päänsä kiinni kun työläinen yrittää nukkua. Ja toinen ongelma ovat nämä paikalliset hämähäkit, jotka jostain syystä ovat ihastuneet luhtitalooni. Joka aamu joku urpo on kutonut seittinsä joko keskelle portaita tai polkupyörääni. Nyt ymmärrän suomalaisia cityvihreitä, miksi he eivät poistu kaupungista ikinä. Luonto on perseestä, kun se ei aina kysy tekemisiinsä ihmiseltä virallista lupa-anomusta kolmena kappaleena. Japanilaiset jos ketkä sen tietävät, sillä hehän asuvat saarella joka on kautta historian saanut osakseen maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia, tsunameja sun muuta jännittävää.

Varsinaisesta aiheesta toteaisin, että Suomen yhtyeitä vaivaa basismi, kannabiksenkasvattajia hasismi, alakuloisia masismi, kulhontekijöitä vatismi, ikkunanasentajia lasismi ja sienestäjiä tatismi. Kyllä paljon on työsarkaa vielä ennenkuin nämä sortavat rakenteelliset ongelmat on kitketty.

Anonyymi kirjoitti...

"Kaiken maailman törpötkin ne luulee olevansa vaikka mitä Mut ei ne oo ku hemmetinmoisia sössöjä vaan" - S. Salminen

On se niin väärin, että hirmuisen kamalankauhea kansanryhmää vastaan kiihottaja pääsi karkaamaan oikeudelta kuolemalla.

Kyseinen laki on typeryydessään ja tulkinnaltaan osoittautunut todella tarpeettomaksi. Suvaitsevaisto ei siinä näe ongelmaa. Vielä. Tuulilla on kumminkin tapana käänyä ja eiköhän punavihervajakkien suunnalta ala kuulua kitinää, "Ihan vaan kännissä ja läpällä..." Joopa, kaikenmaailman pallinaamat ja husut on kusessa, kun ilmestyy kansallismielinen toiviainen.

Ja sitten tärkeämpää: Onko jakkupukuhirviö sukua jakkukalkkunalle? Voiko ko. hirviö piileskellä sängyn alla?

Kylttiprobleemia

Kotipihassa ja mökillä on nyt kylttejä "Alueella nauhoittava kameravalvonta", ajattelin laittaa todenmukaisemman "Alueella rauhoittava kameravalvonta" kyltinkin. Mutta tuo lällättävä olisi vielä päheämpi. Valmistaakohan sitä joku vai pitääkö se homma nakittaa liikennemerkkejä tulostelevalle tutulleni? Semmonen selällekin näkyvä kaksi metriä korkea olis pätevä.

Mökillä on "baarin" seinällä aito amerikkalainen kyltti
"In God we trust, others pay in cash".
Ajattelin tällätä sen tilalle
"In John
Moses Browning
we trust
Onko tämä kiihotusta kansanryhmää vastaan? Jos, niin mitä?

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

Vanha kunnon John Moses kuului Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon, joten kaipa häneen luottaminen kiihottaa kaikkia muita paitsi mormoneja.
Tai sitten se kiihottaa vain mormoneja, kun heidän harrasta uskonveljeään ei muisteta hänen hengellisyydestään, vaan aivan muista asioista.

John Moses kun suoritti ilomielin mormoneille pakollisen kahden vuoden sananjulistusmatkan, jonka aikana hän näki jossain päin USAaa asekaupan ikkunassa kättensä luomuksen, Winchester 1887 -vipulukkohaulikon (sama pyssy, jota Iso-Arska pyöritteli liipasinkaaresta Terminaattori Kakkosena).

John Moses astui kauppaan sisään yllättyneenä siitä, että ase oli ehtinyt jo sinne asti ja pyysi saada sen käteensä.
Hän käsitteli sitä niin asiantuntevasti, ettei asekauppias voinut käsittää miten joku mormonisaarnamies voi tuntea noin uuden aseen noin hyvin. John Mosesin saarnaajatyöpari vastasi kaverin puolesta ylpeänä, että hänhän tuon on suunnitellut!
Asekauppias käski hihhulien painua muualle soittamaan suutaan.

Näin kertoi ASE-Lehti, numeroa en muista. Sen mukaan mormoneilla ei ole ainakaan ollut ongelmia aseiden kanssa, kuten joillakin muilla hihhuleilla.
Ehkä he eivät siis kiihottuisi, joten se jäänee kaikkien muiden vastuulle.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta zyssestä. Hän kertoi BenTV:ssä etä siksi hän äänesti syytteen puollests, että oikeus toteaisi oliko teko tuomion arvoinen. No mistä tässä maassa löytyisi sellainen tuomioistuin, sellainen joka toteaisi että ei ole perää ryhmän tai kansan halveksimisessa. Paremminkin edustajan pitää pyytää anteeksi niiltä vieraslajeilta, kun kehtasi muka verrata kansanryhmään (musulmaaneihin).
Mulla oli toi Simon Alle lujaa kaseteilla ja kasetti soimaan aina, kun poikien kanssa pelireissuun lähdettiin. Sattui sa ajopeli olemaan sininen. Sellanen taivaansininen lähinnä. Pojat tykkäs. Ja valkut ja jojo. Soi melkein tauotta kun ajettiin kilpaa kellon kanssa, että keritäänkö satamaan laivalle, kun Göteborgista tultiin ison järven itäpuolta Tanskan maalta.
Huru-ukko

QroquiusKad kirjoitti...

Off-topic:

kaikkea sitä vastaan tulee Internetin ihmemaassa:

http://tolkiengateway.net/wiki/Mirdautas_Vras

Jos olisin kuollut eilen, en tuotakaan olisi koskaan tiennyt.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, MikkoK:lle, Tuumailijalle, Qroquius Kadille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies:

Viesti1: Olisko niin että ne fiksummat lakimiehet ovat menneet porukalla yksityiselle sektorille?

Viesti2: Se mahdollinen vihapuhe- ja maalituslaki olisi suvaitsevaistolle loistava työkalu. Ja todennäköisesti maamme ensimmäinen laki jossa kielletään jotain määrittelemättä että mitä se joku on. Jakkupukuhirviö ja jakkupukukalkkuna ovat mielestäni synonyymejä. Lällättävää kameravalvontaa tuskin valmistetaan missään. Tarttee tehdä itse. Ja jos olisit orvaskedeltäsi tumma niin saisit pitää mitä tahansa kylttiä. Sen sijaan valkoinen orvaskesi tekee tuostakin kyltistä vihakyltin.

MikkoK: Sinänsä niin Zyssen kuin hänen tataarivaimonsa kulttuurit ovat Suomessa täysin maallistuneet joten ei Zysse toiminnallaan islamilaisista ystäviä saa. Ja joo, määrittelit aika hyvin sen, mitä se kansanedustaja nykyisin on.

Tuumailija: Muistelenpa että ruotsinkielisen Pohjanmaan rannikolla oli hämppislaji joka teki aivan valtavan kokoista verkkoa. Yksi rantasaunakin oli aivan suruharsossa. Se oli sellainen valkoinen ja mustapilkkuinen. Ja tuo työsarkahan ei lopu koskaan. Kun entiset ongelmat on kitketty niin samalla keksitään uusia.

Qroquius Kad: Kiitos historian pläjäyksestä ja toi örkkilaulu oli mullekin kyllä aivan uusi tuttavuus.

Huru-ukko: Muistanpa Zyssen sanoneen – kun hän äänesti jalkaväkimiinakiellon puolesta – että ”maanpuolustuksen kannalta tämä oli täysin järjetöntä mutta toisin äänestäminen olisi ollut poliittisesti epäjohdonmukaista”.

Poppamies tanssii sateen kanssa kirjoitti...

Meidät on saavuttanut suru-uutinen: https://www.hs.fi/muistot/art-2000006563541.html

Osanotto kaikille tamperelaisille menetyksestä. Yhteinen historiamme alkaa siitä kun luin tämän kirjoituksen: http://halla-aho.com/scripta/huippuosaamista_osa8.html

17 kertaa. SEITSEMÄNTOISTA KERTAA. Ja tuossa ei varmastikaan ole kaikki kerrat.

Onneksi sodan runtelemassa ja talousvaikeuksissa painivassa Ukrainassa oli ymmärrystä paremmin kuin rasistisessa Tampereen komukkakorkeakoulussa.

Monikulttuurius on rikkautta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Poppamies. Viestisi pointti ei auennut tuosta muistokirjoituksesta mutta Halla-ahon kirjoitus selvensi kyllä asian. No, osanotto perheelle kumminkin.

Anonyymi kirjoitti...

Naisoletettujen kannattaisi ruveta sovittelemaan jo burkhaa ja niqabia. Se voi tulla Suomessakin pakolliseksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Seurataanpa Ruotsia. Se on meille suomalaisille aikakone. Sillä meidän nilkit seuraa perässä.

Anonyymi kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=92e-IuRUjKM

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano ja kiitos linkistä. Tuo kävi kyllä aiheeseen aika osuvasti.

Anonyymi kirjoitti...

Ei nyt itse Ykälle ole asiaa, mutta eilen törmäsin termiin joka saattaisi kommentoija Tväl-upseeria hymähdyttää: tvällärin tytöt leikkii RäSy-nukeilla :)

QroquiusKad kirjoitti...

Tulipa jostain mieleeni, että valtakunnanfreisler Raija Toivioretkeläinen vielä vähän aikaa sitten toisteli valtamediassa monta kertaa päivässä kuinka Paha Ihminen voikaan olla Juha Mäenpää, ja kuinka hänet ehdottomasti täytyisi asettaa tuomittavaksi.

Meneillään olevan Peppu Haaviston kuprujen tutkinnan aikana Toivioretkeläinen ei ole huomatakseni antanut ensimmäistäkään lausuntoa siitä, mitä Pepulle pitäisi tehdä hänen tai kenenkään muunkaan toimesta.

Mistähän se voisi johtua?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Viesti välitetty.

Qroquius Kad: Joo, kyseinen nainen on ollut asiasta suuton sanaton. Johtuisiko siitä että Toiviainen on poliittinen tuomari ja Haavisto sen vuoksi koskematon. Kun hänhän on niinqu oikeessa niinqu