keskiviikko 22. heinäkuuta 2020

EGORIKOS


Radanvarsikaupunki, lähitulevaisuus… jatkoa kirjoitukselle Maalittaja

Entinen kirjanpitäjä, nykyinen konkurssin tehnyt kirjanpitäjä ja työtön tuomittu viharikollinen Paavo Pilsneerus asteli kuulustelukutsun saatuaan sisälle Radanvarsikaupungin poliisiasemalle ja tuumaili että mitähän hittoa ne minusta tällä kertaa haluavat. Eikö se viimekertainen pauna lihaa riittänyt? Kuinka paljon sitä lihaa pitää veistellä? Eihän siitä ollut pitkääkään aikaa kun hän oli saanut vuoden mittaisen ehdollisen tuomion siitä että hän oli sosiaalisessa mediassa puhtaita ja kumoamattomia faktoja esittämällä saanut erään toimittelija Lirbetta Tirpstenssonin naurunalaiseksi. Tuomiohan tuli maalittamislain perusteella faktojen käyttämisestä maalittamiseen jolla perustellusti kyseenalaistetaan toimittelijan osaaminen. Paha, paha viharikos.

Tuomioprosessin ja sitä seuranneen julkisuuden ja joukkorääkymisen myötä Pilsneerukselta oli mennyt kirjanpitotoimisto nurin asiakkaiden loppuessa eikä häntä uskallettu palkata muuallekaan vaikka ammattimies olikin. Hänellä oli kohtalotovereita jotka olivat aikansa kuluksi perustaneet Faktapaariat-yhdistyksen jossa Paavo vietti varsin paljon aikaa koska sitähän työttömällä oli yllin kyllin. Mutta käyty raskas prosessi oli opettanut Paavolle tiettyä  varovaisuutta ja hän oli jättänyt toimittajat rauhaan. Ne kun olivat maalittamislain suojelemia. Yksityishenkilöille sentään saattoi kuittailla ja sitä hän oli jatkanut.

Ehkäpä poliisi oli kiinnostunut niistä kuittailuista? Mutta eihän faktojen käyttämistä kuitenkaan tulkittu maalittamiseksi kuin valtakoneiston, virkakoneiston ja valtamedian edustajia kohtaan. No, kohtahan tuo selviäisi. Kun hän oli ilmoittautunut tuli nuori, ehkä kolmekymppinen miespoliisi häntä hakemaan. Poliisin rintapielessä luki nimen sijasta käytettävä numero-kirjaintunnus mutta kuulusteluhuoneessa mies esitteli itsensä laitettuaan ensiksi päälle äänitysjammerin. Tämähän alkoi tuntua kovin tutulta.

- Niin istukaa ihmeessä, olkaa hyvä. Minä olen konstaapeli Jani Kettunen.

- Satutko olemaan sukua minua viime kerralla kuulustelleelle Kauko Kettuselle?

- Veljenpoikahan minä.

- Lähtikös se Kauko pois poliisivoimista purkittamaan särkeä sinne Vökellysvedelle? Niin kuin se uhkasi lähteä kun se minua viimeksi kuulusteli.

- Lähtihän se. Ja on kyllä viihtynyt kovasti. Ei kaipaile takaisin vanhoihin hommiinsa. Tota noin… mennäänkös asiaan?

- Mennään vaan.

- Kun teistä olis taas puolenkymmentä rikosilmoitusta. Ja ne pitäisi jokainen käsitellä. Ja käsitellä vielä pirun tarkasti. Niin kuin piru raamattua lukee. Semmoinen käsky ja käytäntö on kun ylemmät kerrokset niin määräävät.

- Minkäslaisia rikosilmoituksia?

- No, naisiahan nämä ovat, tiedostavia sellaisia. Etten sanoisi osallistuvia. Ja kertovat että ovat maalituksesi vuoksi saaneet ahdistuskohtauksia, paniikkihäiriöitä ja egotraumaattisia stressitiloja. Työkyky on mennyt, hyperventiloitu on joten paperipussiin on pitänyt hönkiä, psykologilla on rampattu ja saikkua on haettu porukalla. Kärsimysten malja jo kukkuroillaan on, ovat todenneet.

- Jaa. Vaan saisinkos minä nähdä ne rikosilmoitukset?

- Johan nyt toki.

Pilsneerus rupesi pläräilemään rikosilmoituksia ja alkoi samalla puhua hymähdellen:

- Jaa, nää pari itkee kun minä laitoin niitten facebookiin tilaston haittamamujen väkivaltarikoksista… virallisen tilaston… ja noi tossa ulisee kun selvitin mitä maan siirtyminen sähköautokantaan saisi aikaiseksi… jos se olisi edes mahdollista… jaa, tossa sitten alaleuka väpättää kun ne mainostivat että tiede on löytänyt jo kolmekymmentä sukupuolta ja minä kysäsisin että saiskos linkkiä… no, ei tullu linkkiä mutta henkinen pipi näköjään tuli ja rikosilmoitus. Tota noin, näähän on yksityishenkilöitä. Eivät esiinny tuolla netissä virka- tai valtakoneiston eivätkä valtamedian edustajina.

Paavo antoi rikosilmoitukset takaisin konstaapeli Kettuselle ja totesi:

- Kaipa sinä itsekin tajuat että tässä on kyse vain narsististen ämmien loukatuista tunteista. Tunteista, jotka ovat niille maailmankaikkeuden keskipiste ja joitten mukaan meidän muitten pitäisi elää. Ei noille ämmille ole nyt eikä koskaan ollut pääasia se, mistä ne milloinkin vaahtoavat vaan se, että mahdollisimman moni ihminen näkee ja kuulee kuinka hyviä ja tiedostavia ihmisiä ne ovat. Tommoiset narsistit vaativat lähinnä ihailua tai ainakin hyväksyvää nyökytystä ja kun joku murskaa niiden egotrippailun faktoilla niin eivät ne suinkaan pyri riitelemään vaan vaientamaan inhottavat totuudenpuhujat. Niinhän tollaiset narsistit ovat aina tehneet. Ei ne tosiasiassa tarvitse mitään oikeuslaitoksen pönkittämää egon ruokaa ja sen kautta saatua paunaa kostolihaa vaan lähinnä jotain varsinaista sisältöä elämälleen ja ehkä mielenterveyspuolen apua. Mutta joka tapauksessa ne ovat edelleenkin yksityishenkilöitä. Eihän tää maalituslaki voi niitä koskea.

Konstaapeli Kettunen oli hetken aikaa hiljaa ja totesi sitten:

- Niin… vaan kas kun se koskee. Nykyisin. Viimeisimmän lisäyksen mukaisesti…

Kettunen pläräsi vähän konettaan ja alkoi sitten lausua monotonisesti:

- Mikäli yksityishenkilö kannattaa sosiaalisessa mediassa yleisinhimillisiä ja intersektionaalisella tavalla tasa-arvoa lisääviä sekä muutenkin edistyksellisellä tavalla yleistä ja yhtäläistä hyvinvointia lisääviä asioita kuten feminismiä, humanitaarista maahanmuuttoa, ilmastovastuullisuutta ja trans-ajattelua niin häntä kohtaan panettelevassa mielessä esitetyt tai sellaiseksi tulkittavat faktat ovat häneen kohdistuvaa laitonta maalitusta ja maalittajaa on rangaistava sen ja sen pykälän nojalla jäädijäädijää ja niin edelleen…

- Että näin. Tokihan te olette oikeassa. Nuo ämmät ovat itseään täynnä olevia narsisteja ja meillä täällä kamarilla moni kutsuu kyseistä lakilisäystä narsissilaiksi. Tietysti poliiseistakin osa on aitouskovaisia. Esmes teidän kuulustelunne olisi halunnut hoitaa eräs tuore konstaapeli Anneksiitta Harpyinen. Oikein vaatimalla vaati mutta minä otin homman hoitaakseni. Se riivinrauta olisi epäilemättä keksinyt jonkun syyn heittää teidät putkaan. Pariksi päiväksi. Minä puolestani pelastin teidät siltä. Mutta joo, nuo narsistiset ämmät egotripillään ja heidän hauraat tunteensa ovat valtiovallan erityisessä suojeluksessa. Valtiovallan näkemyksen mukaan te olette tehneet egorikoksen. Se on tosiasia ja sille me emme mahda mitään. Siispä niistä teidän esittämistä sinänsä kiistattomista faktoista pannaan mylly jauhamaan.

- Ja sehän helvetti soikoon tietää että…

- Kyllä. Koska teillä on ehdollinen alla ja koetusaika kesken niin häkkihän tästä heilahtaa. Veikkaan että vuoden verran tulee.

- Tuleeks tästäkin sitten semmonen vuoden verran kestävä löysä hirsipuu ennen varsinaista tuomiota?

- Tuskinpa. Teidän uranne ja elämännehän on jo muutenkin tuhottu. Mikä oli koneiston yksi tavoite. Onnistunut sellainen. Veikkaan että olette linnassa kuukauden sisällä. Vaan voidaanko me hoitaa nyt se virallinen kuulustelupuoli?

- Hoidetaan vaan.

Konstaapeli Kettunen sammutti äänitysjammerin, painoi nauhurin katkaisijaa ja sanoi:

- Paavo Pilsneeruksen kuulustelu alkaa klo 10.35. Kuulustelija konstaapeli Jani Kettunen. Paavo Pilsneerus, oletteko kirjoittanut nuo rikosilmoituksissa mainitut faktat?

- Olenhan minä.

- Kiitos. Asia siirtyy syyttäjälle. Kuulustelu päättyy klo 10.36.

- Jaa… no, voinko poistua?

- Olkaa hyvä. Ja minä olen pahoillani. Mutta minullakin on pieniä lapsia elätettävänä.

Paavo Pilsneerus poistui poliisiasemalta, käveli autolleen, katsoi sitä ja totesi että jaahah, tämäkin vielä. Sitten hän kaivoi kännykkänsä ja soitti uudelleen konstaapeli Kettuselle joka tunnisti Paavon numeron:

- Terve. Jäikös jotain uupumaan?

- Ei jäänyt. Mutta leikkipartisaanit ovat käyneet minun autollani. Renkaat on puhkottu ja pelteihin on viillelty puukolla hakaristejä ja teksti VITUN NASZI. Niin että rikosilmoitusta minä ajattelin.

- Tota noin… onks sulla sähköauto… vaikka Tesla tai semmonen?

- Tesla? Millä ristuksen rahalla? Tää on kakskytä vuotta vanha Volvo. Sitä pienintä mallia. Ja bensakoneella.

- Vai niin… no, voithan sinä tietysti tehdä sähköisen rikosilmoituksen mutta minä sanon suoraan että se menee varmasti mappi ööhön. Ei poliisi lähde tutkimaan noin pieniä rahallisia tappioita. Eikä polttomoottoririkoksia yleensäkään. Polttomoottori kun ei ole ympäristövastuullinen ja poliisin täytyy toimia ympäristövastuullisesti. Tee se rikosilmoitus netissä ja yritä saada vakuutusyhtiöltä korvauksia. Kai sulla on sentään  takku- ja ullatusvakuutus?

- Ja millä antikristuksen rahalla minä sen sitten olisin hankkinut? Jos et satu muistamaan niin minä olen persaukinen vihamaalittaja. Tai ainakin sellaiseksi tuomittu ja elinkeinoltaan tuhottu.

- Sitten olen kyllä pahoillani. Koeta hankkia uudet renkaat. Ja peltiviiltoihinhan voi panna pakkelia.

Paavo lopetti puhelun, soitti hinausauton ja sitä odotellessaan tuumaili että täytyypä alkaa lyödä verkko urakalla täyteen niitä maalittavia vihafaktoja. Että saisi kunnon tuomion. Maalituslaki taisi tarjota oikein paatuneille jopa kuutta vuotta. Vankilassa oli sentään takuuvarmasti katto pään päällä, punkka alla ja riittävästi ruokaa. Aina se nykyiset kotiolot voittaisi… 



20 kommenttia:

Nils - Aslak kirjoitti...

Päivän Byrokraatissa oli hyvä ja valaiseva kirjoitus tästä intersektionaalisesta feminismistä.

Kyllä sitä vaan ruvetaan tuomaan heti myös kouluopetukseen ja sitä myötä otetaan käyttöön kaikkialla yhteiskunnassa. Ilman keskustelua ja erillisiä päätöksiä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Nils-Aslak. Jep, hyvä kirjoitus. Ja näin tulee tapahtumaan jos sitä touhua ei pysäytetä. Ja kuinka moni sitä hirviötä tosi asiassa haluaa?

MallasS kirjoitti...

"takku- ja ullatusvakuutus" ��

Erinomainen termi. Kuulostaa vaan melko kalliilta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, MallasS. Joo, paljonkohan siitä tulisi normaalin kaskon päälle? Riippuisi varmaan myös vähän asuinpaikasta.

Pinlaareni kirjoitti...

"Vankilassa oli sentään takuuvarmasti katto pään päällä, punkka alla ja riittävästi ruokaa. Aina se nykyiset kotiolot voittaisi… "

Mahtaisiko voittaa? Eiköhän viherpunikit pistäisi viharikolliset pakkotyöhön kasaamaan vaikka Jopoja kunniakansalaisille. Ja tietty huolehtimaan infrasta - kunniakansalaisilta kun ei voi semmoista vaatia. Ruokana olisi laihaa perunasoppaa joka päivä.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuohon veli Pinlaarenin hahmottelemaan viha-ajattelijan vankeusolojen kuvaukseen on vielä lisättävä sijoittaminen Valtakunnanintersektionalistin käskystä seksuaalirikollisten osastolle, jossa ei ole kantasuomalaisia hänen lisäkseen. Vain maahantuotettua paskaväkeä.

Osasto lukitaan joka ilta klo 17.00 ja avataan seuraavana aamuna 06.00; sellien ovet sen sijaan pysyvät auki 24/7. Vartijoiden on pysyteltävä Valtakunnanintersektionalistin tiukasta pysyväismääräyksestä osastolta poissa lukituksen ajan.
Kuusi vuotta muodostuvat tuolla osastolla hyvin, hyvin pitkiksi.

Kysymykseen kuka tällaista menoa yleensäkään haluaa, on eräs haluaja vastannut omin sanoin:

https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/seuran-kolumnisti-kaarina-hazard-tunnustaa-olevansa-konfliktihakuinen-reilu-eripura-on-mahtavaa-minun-aineenvaihdunnallani-varustettu-ihminen-virkistyy-konfliktista/

Artikkelin sisältö ilmenee jo sen linkkiin sisältyvästä otsikosta. On kivaa suututtaa ja ärsyttää ihmisiä, että saa Ison Ihanan Naisellisen Riidan;
siitähän ei joudu vastaamaan samoin kuin mies, jolle todettaisiin että itsepä kaivoit verta nenästäsi.

Tämähän ei koske meidän maailmamme hasardeja, jotka julistavat tuollaista ruikutettuaan aikaisemmin esim. näin:

https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/kolumnit/turpa-kiinni

Joku voisi ajatella, että nyt ollaan tekemisissä ihmisen kanssa, jolta ovat kadonneet omien ja muiden tekemisten väliset syy-seuraus -suhteet.

Joku toinen voisi ajatella, että juuri noin käyttäytyy ihminen, jonka suurin ja ainoa ilo maailmassa on ärsyttää ja suututtaa niitä ihmisiä, jotka elättävät hänet ja suojelevat häntä joka päivä.
Vaikka yksi ja toinenkin hyvin mieluusti vapautuisi siitä vastuusta.

Joppos123 kirjoitti...

Katto päänpäällä ja safkat päällle saattaisi olla sijoitus jo Suomen vankiloihin pesityneiden jihadistien osastolle.
Ne mulkuthan juhlivat avoimesti jokaista terrori-iskua.
Näin olen saanut kuulla.
Sehän tarkoittaisi kuolemantuomiota.
Suomen vankiloissa lusii yhä enemmän sellaista roskajoukkoa joka olisi pitänyt ampua rajalle 2015.
Olisi ammuttu mutta kun....

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pinlaarenille, Qroquius Kadille ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne. Sinänsä suomalaiset vankilat ovat nykyisin lähinnä hotelleja nimenomaan edistyksellisten ihmisten toimesta ja ne eivät sitä aikaansaannostaan tietysti ihan vähällä muuta. Mutta tietysti kun utopiaa toteutetaan niin eihän sitä koskaan tiedä. Ja nuo Qroquius Kadin linkit kertovat hyvin Hazardista. Plus hänen käsityksestään keskustelusta. Se toinen linkki kertoi myös hänen mielikuvituksestaan.

Jos muuten sieltä etelästä on jossain vaiheessa tulossa uusi kansainvaellus niin nykyhallitus ei estä sen tuloa senkään vertaa kuin edellinen ja edellinen ei estänyt mitenkään.

Joppos123 kirjoitti...

Tässä on tullut seurattua jonkin verran "kaivarin tappoa". Nyt sitten viimeinkin poliisi kertoo, että tekijät olivat musta-ihoisia tai tummia.
Moneskohan tappo tämä oli ja montako vielä tulee?
Suomalaisten junnujen pitäisi ymmärtää, että roskajoukko on tullut valloittaakseen ja tappamaan.
Onneksi olen omat junnut jo taapero-ikäisestä opettanut tappelemaan, kadun säännöillä.
Veikkanpa,että syyllisiä ei koskaan saada kiinni ja mätäsalo tekee kaikkensa sen eteen, että tuntomerkit antaneet poliisit saavat kenkää.
Lautaseinä kutsuu muutamaa ministeriä jos ne antavat tämän homman mennä siihen pisteeseen,että pitää aseita kaivella.
Jos kaivarin tapettu olisi ollut savunahka niin olisi ollut perkeleellinen älämölö.
BLM marsseja ja konttaavia teinityttöjä. Nyt ei kiinnosta ketään.
Sairas maa.
Tässä on alkanut virkavalaakin miettimään uudelleen.
Haluanko todellakin olla sellaisen järjestelmän käsikassara joka räkii kantiksia päin naamaa vai jotain muuta.
Valan olen antanut kavereille, omaisille ja taistelutovereille, en valtiolle joka kusee niskaan ja väittää sitä sateeksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Kova oli kommentti mutta kovat ovat perusteetkin. Suomalaisella tulisi olla oikeus siihen että Suomen valtion päällimmäisin tehtävä on suojella suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Nyt valtio on itse sen uhkana sillä tuontiväkivalta on sen tänne hankkimaa eikä se hyväksy että asiasta puhuttaisiin ongelmana.

Anonyymi kirjoitti...

Niin että nykymenolla, ei voisi olla huonompi vaihtoeehto liittyä Venäjän federaatioon ? :P

-jpt-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, jpt. Ei kiitos. EU:n saa maasta pois äänestämällä. Venäjää ei saisi kuin ampumalla. Ei oteta riskiä. Venäjä ei tule koskaan ystävänä. Se tulee vain miehittäjänä

Joppos123 kirjoitti...

Ei tässä maassa tarvita Venäjää eikä muitakaan miehittäjiä. Venäjä on aika huono petikaveri, se vie nimittäin ihan kaiken.
EU ei ole ikuinen kuten eivät olleet muutkaan idealismin varaan rakennetut imperiumit.
Vähän vaan ounastelen, että EU:n hajoaminen ei tule tapahtumaan nätisti.
On sen verran narsistisia psykopaatteja päästetty valtaan.
Vituttaa jo valmiiksi syksyn budjettiriihi.
Verot tulevat nousemaan,kaikki kallistuu ja rahaa kupataan kaksinkäsin samariinin maailmanpelastamiseen.
Suomesta ollaan pikkuhiljaa tekemässä mahdoton maa asua meille suomalaisille.
Olenkin vain vahvistumassa sen päätöksen suhteen,että eläkkeen koittaessa kaikki myyntiin ja jonnekkin missä ei potkita koko ajan munille.
Toki olen aina käytettävissä mikäli isänmaa kutsuu,oikeasta syystä.

Joppos123 kirjoitti...

Syksyn budjettineuvotteluista tulee aika mielenkiintoiset. Sanna lupasi etelänvetelille piikin auki.
Taitaa olla seuraava "Afrikan kuningatar" Urpilaisen jälkeen.
Mistäs sitten leikataan ja mitä veroja korotetaan?
Hävittäjähanke mennee jäihin ja putler taputtaa. Meinaan, Hornetit ovat olleet ylivoimaisia verrattuna millä mitalla hyvänsä putlerin kalustoon.
Ne vain vanhenevat käsiin.
Eläkerahastoja aletaan kannibalisoimaan, vasurithan eivät ole koskaan pitänyt ajatuksesta jossa ihminen tulisi toimeen ilman heidän armelijaisuuttaan.
Asuminen ja ennenkaikkea autoilu kallistuu ainakin sen 20 pinnaa. Onhan haja-asutusseudulla asuva, autoileva ihminen itsestään perkeleestä.
Menopuolelle onkin sitten tunkua.
Pitää pelastaa Afrikka itseltään joten sinne menee jatkossa ainakin 1000 miljoonaa lisää rahaa.
Vihreät haluavat kaikkien kulkea kävellen tai junilla,oli raiteita tai ei. Ainakin pari miljardia.
Kepu onanoi vieressä ja odottaa josko euro tai pari saataisiin viljeliöille.
Viljelijät ovat tärkeitä mutta ne eivät vaan ole vihervasemmiston prioriteettilistan kärjessä. Saahan ruokaa kaupasta, sähköä seinästä jne.
Ollaan muuten Ykä aika vahvasti Venetsuelan tiellä. Jos katsoo samariinin otteita ja ylimielisyyttä niin elämme kommunistisessa diktatuurissa jossa samariini on pääpapitar.
Samariinin taustat tuntien niin sehän vetää juuri kun on saarnattutkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123: Jep. Me emme ole Venäjälle liittolainen vaan mahdollinen saalis. Ei siellä olla unohdettu missä Venäjän länsiraja aikanaan kulki. Vastoin kaikkea ennustetta itäblokin hajoaminen tapahtui lähes verettömästi. EU:ssa niin ei tule tapahtumaan sillä itäblokki ei hankkinut elätettäväkseen kymmeniä miljoonia kehitysmaalaisia. Ja mitä tulee noihin ennusteisiisi niin olet todennäköisesti oikeassa niissä kaikissa. Valitettavasti. Utopistit on päästetty valtaan ja se tulee näkymään.

Joppos123 kirjoitti...

Valitettavasti Ykä niin en ole kovinkaan kummoinen ennustaja. Jos olisin niin kävisin samantien tuhraamassa yhden rivin huomiseen eurojackpottiin.
Vaimoni on pikkuhiljaa sisäistänyt lanseeramasi "käppäukko" termin ja kannan sitä ylpeänä.
Sehän on mitä mainioin jo pikkuisen vanhentuneen ja elämää nähneen realistin kuvaus.
Pitää olla vähän pilkettä silmäkulmassa mutta samaan aikaan realisti ja omata tiettyä vittumaisuutta siinä vaiheessa kun sitä moodia tarvitaan.
Tämä perkeleen jalan murtuminenkin on taas yski luu muiden joukossa, on niitä mennyt ennekin.
Tuossa just eilen vaimon kanssa naurettiin saldoa.
On murtunut sormia, varpaita, kylkiluita edestä ja takaa, olkapäät molemmat, kyynärpää ja kerran kärsä.
Alkaa vaan tuo luutumisaika olla tuplat siihen mitä junnuna oli.

Joppos123 kirjoitti...

Väliin taas kokkausvihje äijämätöstä.
Elikkäs lihamureke.
1. Noin puolikiloa poronjauhelihaa (peura tai hirvi käy myös) ja samanverran sianjauhelihaa, sikanautakin käy ja mitä enemmän rasvaa sen parempi.
2. Jauhelihat isoon kulhoon.
3. Perään kaksi kananmunaa
4. Pieneksi hakattua jalapenoa noin vajaa lapsen kourallinen, ei liikaa
5. Kapriksia pari ruokalusikallista
6. Yksi iso sipuli.
7. Ina korppujauhoja ja yksi purkki kermaviiliä.
8. Mausteeksi ina suolaa (kapriksissa on aika paljon), paprikajauhetta ja mustapippuria.
Anna tekeytyä ainakin puolituntia ja sitten sopivaan vuokaan ja uuniin. Uuni 200 ja sellaiset 45 minuuttia.
Kylkeen oikeassa voissa paistettuja kanttarellejä ja uusia pottuja.
Eikun mässäämään.
Yksinkertainen sapuska on on vaan hyvää.
Näitä nautintoja ei mikään hallitus ainakaan vielä voi meiltä kieltää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Ylpeitä käppäukkojahan me ollaan molemmat. Ja kiitos mättöreseptista. Sekä tietysti terveiset vaimollesi.

Juha Kivela kirjoitti...

Tuohon Joppoksen mainitsemaan "kaivarin tappoon" liittyen.. Eräs nuori ystäväni oli kokea saman kohtalon saman ikäisenä Kaivohuoneella tasan kolme vuotta sitten. Yhdeksän itämaalaista kävi nuoren ystäväni ja hänen kaverinsa kimppuun. Yrittivät siinä puolustautua ylivoimaa vastaan, joista vanhimman kanssa ikäeroa oli yli kymmenen vuotta ja vastustajalla ainakin puukko mukana. Onneksi selvisivät mustelmilla.

Laitoin asiasta selvityspyynnön tuolloin tapahtuneesta mm. Suojelupoliisille, Poliisille ja sisäministerille. Voitte varmaan arvata, tapahtuiko mitään konkreettista.. Pyynnöstä voin toimittaa em. tahoille lähettämäni selvityspyynnöt, jos tahdotte varmistua, etten valehtele.

Täytyy miettiä mahdollisia jatkotoimenpiteitä. Yksistään jo siitä syystä, että kyseiset viranomaiset nakertavat ITSE LUOTTAMUSTA organisaatioihinsa.

Asiasta veronkoronkorotuksiin.. Suurin tonttivuokran korotus, joka minulla on seurannassa tullut viime päivinä vastaan, on ollut noin 400%! Tämäkin on totta. Valtioneuvoston olisi korkea aika kertoa kansalaisille kustannuspaineista, joita maailmanhalaaminen ja miljardien lahjoittaminen mm. Italialle, joka sitten voi laskea entisestään omia verojaan, merkitsee.

Paljon olisi ollut muutakin asiaa, mutta nyt näillä eväin. Joppoksen eväät ovatkin varsin maistuvia ;)

Kaunista kesän jatkoa kaikille :)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Juha. Mulla on vähän samanlaisista tapauksista tietoa ja niissäkään poliisi ei ole tehnyt mitään. Mitä verotukseen tulee niin pianhan polttoaineverotus nousee urakalla ja maailma pelastuu. Täällä syrjäseudulla ei ainakaan kiitellä. Mutta oikein mukavaa kesän jatkoa sinullekin.