torstai 13. elokuuta 2020

1939: KERTOMATON TARINA OSA I


Varkaus, lokakuu 1939

Eräässä varkautelaisessa asunnossa muuan Korhosen perhe oli varsin synkissä tunnelmissa. Mieltä synkisti omalta osaltaan tietysti sekin että seuraavalle vuodelle suunnitellut Helsingin olympialaiset tultaisiin perumaan. Eihän siitä vielä virallista päätöstä ollut mutta selväähän se oli koska Euroopassa käytiin suursotaa. Nyt kilpailtaisiin aivan eri kentillä ja aivan toisenlaisilla suoritusvälineillä. Urheilua seuraavassa perheessä muisteltiin kaiholla Berliinin olympialaisten suurta suomalaismenestystä ja oltiin suunniteltu että olympialaisten yleisurheilutapahtumiin ostettaisiin lippuja. Nyt kun niitä kisoja oltaisiin päästy kerrankin katsomaan paikan päällä.

Mutta eniten mieltä kaihersi Molotov-Ribbentrop-sopimus ja ajatus siitä mitä se Suomelle saisi aikaiseksi. Hitler ja Stalin olivat menneet saman peiton alle ja se ei tietänyt hyvää suomalaisille. Korhosen perhe kuunteli radiota. Paikalla olivat isä Aarne, kansakoulun opettaja, äiti Laina, farmaseutti sekä lapset Anna, 16 vuotta, Aappo, 15 vuotta ja isoveli Aarno, 21 vuotta joka oli hiljattain suorittanut asepalveluksensa, kotiutunut vänrikkinä ja joka oli aktiivinen suojeluskuntalainen. Heidän isoveljensä Antti joka oli myös opettaja oli opettajaseminaarissa opiskellessaan rakastunut pohjanmaalaiseen tyttöön ja muuttanut hänen kanssaan Seinäjoelle.

Perhe kuunteli radiosta kuinka Paasikiven johtama valtuuskunta oli lähdössä Helsingin rautatieasemalta Moskovaan neuvottelemaan ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä” joita kysymyksiä oli Suomen lisäksi esitetty myös Baltian maille. Perheessä tiedettiin että neuvottelut eivät luvanneet mitään hyvää ja kun radiossa kuului rautatieasemalle saapuneen lukuisan ihmisjoukon laulama ”Jumala ompi linnamme”, niin perhe yhtyi lauluun vaikkei mitenkään uskonnollinen ollutkaan eivätkä sanatkaan olleet täysin hallussa. Mutta sydän oli laulussa mukana.

Neuvottelut käytiin 12. – 14. 10. 1939. Muutamaa päivää myöhemmin kansalaisille kerrottiin mitä Neuvostoliitto vaati:

- Rajansiirto Kannaksella. Tilalle Neuvostoliitto tarjoaisi Itä-Karjalasta Repolan ja Porajärven.

- Suomenlahden ulkosaarten luovuttaminen.

- Sotilastukikohta Hangossa.

Vaatimukset herättivät Korhosen perheessä kovan keskustelun. Aarno totesi:

- Ei perkele! Se rajansiirtohan menee Kannaksella puoliksi pääpuolustuslinjan ylitse! Ja se Hangon tukikohtahan meinaa käytännössä maan miehittämistä! Ei tänne ryssän joukkoja tarvita! Eikä haluta, perkele!

Isä Aarne oli harkitsevampi. Hän kuitenkin muisti hyvin sisällissodan Varkauden taistelut ja verenvuodatuksen:

- Mutta entäs jos sillä vältetään sota? En oikein näe mahdollisena että me pystyttäisiin panemaan hanttiin tuollaista suurvaltaa vastaan. Me ollaan kuitenkin kovin, kovin pieni maa. Eikä mistään Englannista tai Ranskasta ole tulossa apua. Se Saksan kahjo siunaa Stalinin teot ja me ollaan täällä Itämeren pussin pohjalla. Yksin. Ilman apua. Millä lihaksella me taisteltaisiin? Pelkkä uho kun ei yksin riitä.

Mannerheimin johtama sotilaskomitea oli päätynyt samaan ratkaisuun:

Suomella ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia taistella menestyksekkäästi puna-armeijaa vastaan. Ainoa vaihtoehtomme on suostua vaatimuksiin ja pyrkiä samalla kehittämään omaa puolustustamme tulevaisuutta ajatellen mahdollisuuksien mukaan. Mikäli niitä mahdollisuuksia on. Retuperälle jätetty armeijamme on Neuvostoliittoa vastaan täysin alivoimainen niin maa-, meri kuin ilmavoimien suhteen. Taistelu tietäisi valtavia tappioita, suoranaista teurastusta ja joka tapauksessa maan miehittämistä. Neuvostoliiton vaatimuksiin suostuminen antaa sentään mahdollisuuden säilyä ainakin osittaisena itsenäisenä valtiona vaikka Hangon tukikohta onkin kuin Suomen sydämeen suunnattu pistooli.

Paasikiven neuvottelukunta läksi uudestaan Moskovaan ja neljäs marraskuuta suomalaisille kerrottiin tieto:



Se, mitä oli tapahtunut Virossa, Latviassa ja Liettuassa tapahtui nyt myös Suomessa. Niin sanotun kahdenvälisen turvallisuussopimuksen mukaan raja Kannaksella siirtyi useita kymmeniä kilometrejä länteen ja Suomenlahden saaret luovutettiin Neuvostoliitolle. Korvaukseksi saatiin Repola ja Porajärvi mutta se ei paljon mieltä lohduttanut. Sen varmisti Hankoniemen luovuttaminen Neuvostoliiton sotilastukikohdaksi. Sopimuksen mukaan Neuvostoliitto siirsi maitse ja meritse Hankoon ja Lappohjaan 35.000 sotilasta, 400 panssarivaunua, 250 taistelulentokonetta sekä huomattavan määrän tykistöä ja sotalaivoja.

Suomalaiset puristivat nyrkkiä taskussaan kun eivät muuhunkaan pystyneet. Hallitus päätti että minkäänlaista liikekannallepanoa ei tehtäisi ettei itänaapuria provosoitaisi uusiin ja vielä pahempiin vaatimuksiin. Neuvostojoukkojen siirtyminen alkoi vuorokauden sopimuksen solmimisen jälkeen. Puna-armeija oli jo selkeästi valmistautunut Suomen myöntymiseen sillä rajan pinnassa oli kaksi divisioonaa odottanut täydessä kuljetusvalmiudessa.



Puna-armeija ylittää Rajajoen 5. 11. 1939

*

8. marraskuuta 1939, Varkaus, Korhosilla…

Varkauden suojeluskunnan päällikkö Vilho Vuorinen oli tullut tapaamaan Aarnoa. Hän pyysi, että Aarno lähtisi ulos niin että he voisivat keskustella rauhassa. Hän totesi:

- En epäile perhettäsi ensinkään mutta nyt puhuttavat asiat ovat sellaisia että on parempi kun niitä ei ylimääräiset kuule. Sitä, mitä ei tiedä ei voi vahingossakaan paljastaa. Elämme sellaisia aikoja. Ja taidat arvata mitä nämä keskustelut koskevat.

- Taidanpa niin. Ryssälle ei taatusti riitä, mitä se on nyt saanut. Ja kun sen ei tarvitse pelätä Hitleriä niin sehän perkele ottaa just sen minkä haluaa. Ennemmin tai myöhemmin. Se hyökkäsi Puolankin selkään kun maa oli jo saamassa selkäänsä saksalaisilta.

Vuorinen oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten:

- Nyt tarvitaan luotettavia miehiä. Ja sinä olet sellainen. Ehdotan, että siirryt kokonaisuudessaan suojeluskuntajärjestön palvelukseen. Palkka ei ole paljon päivärahaa kummempi mutta on se tyhjää enemmän kuitenkin.

- Suostun. Minulla on ollut aikomus mennä opettajaseminaariin niin kuin isäni ja veljeni mutta eihän se ala muutenkaan kuin ensi syksynä. Jos alkaa ollenkaan. Mistä tään maailman enää huomista pidemmälle tietää. Mitä minun tulee tehdä?

- Olla mukana valmistautumassa ja varautumassa. Sekä osaltasi organisoimassa toimintaa. Varsinainen armeija on jo Mäntsälän kapinasta alkaen ollut hallituksen taskussa eikä se uskalla tehdä mitään. Mutta suojeluskunta uskaltaa. Itse asiassa se on varautunut jo pitkän aikaa. Kirjanpitomme on väärennetty ja meillä on aseita tuplasti enemmän kuin mitä virallisesti on ilmoitettu. Alamme kätkemään niitä. Ja siihen tarvitaan luotettavia miehiä. Miehiä, jotka osaavat pitää turpansa kiinni. Koska emme tiedä, mitä tulee tapahtumaan. Mutta meidän on varauduttava pahimpaan. Ja siihen pahimpaan tarvitaan aseita. Sekä miehiä jotka tarvittaessa pystyvät käyttämään niitä.

Miehet löivät kättä päälle. Jotain oli tehtävä. Kaiken varalta. Tuuriin kun ei maailmassa kannattanut luottaa. Eikä varsinkaan miehittäjän hyvään tahtoon.

*

17. marraskuuta 1939, Leppävirta, yöllä…



Syrjäisen pellon sivussa, metsän reunassa sijaitsevan vanhan ladon ympärillä näkyi epätavallista liikettä. Heinähommista ei ollut kysymys vaikka paikalla olevat iältään suhteellisen nuoret miehet olivat kaikki tavallisissa siviilivaatteissa. Siinä oli Varkauden ja Leppävirran suojeluskunnan miehiä jotka olivat tuoneet kätkettäväksi aseita ja varusteita. Kyseessä oli yksi useista kätköistä. Kaikkia munia ei pitänyt panna samaan koriin.

Mukana oli myös Aarno Korhonen. Ladossa olevat heinät oltiin jo aikaisemmin siirretty ladon seinustalle ja suojeluskuntalaiset olivat kaivaneet lattian alle kuopan joka oli vuorattu laudoilla. Kätköön laitettiin vanhoja venäläisiä kolmen linjan kivääreitä, uudempia suojeluskuntien Pystykorvakivääreitä, kolme Bergmann-konepistoolia, kaksi armeijan kirjanpidon ohi hankittua vanhaa tanskalaista Madsen-pikakivääriä ja suuri määrä patruunoita. Lisäksi kätköön laitettiin käsikranaatteja, kasapanoksia, räjähdysaineita sekä säilykkeitä ja lääkintätarvikkeita. Kätköön laitettiin myös yksi raskas Maxim-konekivääri vaikka sen käyttö mahdollisessa sissisodassa tiedettiin varsin hankalaksi. Mutta olihan siinä kuitenkin tulivoimaa.

Pari porukassa ollutta miestä oli saanut armeijassa krh-koulutuksen ja he noituivat että pari 81-millistä tekisi tässä kätkössä vielä terää. Mutta suojeluskunnan harvat kranaatinheittimet olivat etelämpänä eikä armeijan varikoitten raskaisiin aseisiin ollut pääsyä. Kun kätkön päälle oltiin lyöty kansi, miehet täyttivät ladon heinillä. Näitä kätköjä tekivät suojeluskunnat kaikkialla Suomessa. Elettiin epävarmuuden aikaa. Tulevaisuus pelotti. Mutta oltiinhan sentään tehty jotakin.

*

Kevät 1940

Aarno jatkoi palvelustaan suojeluskunnassa ja elämä Suomessa oli osittaisesta miehityksestä huolimatta varsin normaalia. Tosin huhu alkoi kertoa tapahtumista Hangossa. Aluettahan ei oltu evakuoitu suomalaisista. Alkoi kuulua kertomuksia neuvostosotilaitten käyttäytymisestä. Alkuun kuri joukoissa oli ollut kova ja suhtautuminen suomalaisiin hyvin korrekti. Kevään aikana neuvostosotilaat olivat päässeet viettämään vapaa-aikaansa Hangossa ja heidän käyttäytymisensä oli muuttunut hyvin ylimieliseksi. Suomalaisnaisiin kohdistuvia raiskauksiakin oli tapahtunut, mutta suomalaisviranomaiset eivät pystyneet tekemään asioille mitään. Kerrottiin myös neuvostosotilaitten tehneen suomalaisille tiettyjä merkkejä. Pyörittäneet sormeaan rannekellonsa päällä, sen jälkeen tehneet kurkunleikkauseleen ja päästäneet päälle räkäisen naurun. Elekielen merkityksestä ei ollut epäselvyyttä. Pian, tsuhnat. Pian.

Keväällä 1940 Suomen sotilastiedustelu sai selville että Neuvostoliitto ei ollut noudattanut turvallisuussopimusta vaan Hangossa oli meriteitse kuljetettuja joukkoja n. 80.000. Kulissien takana suomalaisille oli ilmoitettu että mikäli Suomi aloittaa liikekannallepanon, niin Neuvostoliitto suhtautuu siihen suorana sotatoimena ja reagoi asian vaatimalla tavalla. Suomen ja Neuvostoliiton uudella rajalla Kannaksella oli myös ainakin kuusi divisioonaa neuvostojoukkoja.

Samaan aikaan suojeluskunnan joukkueenjohtaja Aarno Korhonen miehineen kaivoi piilokorsuja ympäri Varkautta ja Leppävirtaa.

*

15.6. 1940



Korhosten perheessä luettiin pelokkaina Savon Sanomia. Samat uutiset oltiin kuultu jo aikaisemmin radiosta. Neuvostoliitto väitti että Suomen ilmavoimien Fokker-hävittäjät olivat ampuneet alas kolme Iljushin DB 3-pommittajaa jotka olivat olleet viemässä lääkintätarvikkeita Hangon tukikohtaan. Lisäksi Neuvostoliitto syytti Suomea yhteisen, Neuvostoliittoa vastaan suunnatun  sotilasliiton valmistelusta Baltian maitten kanssa. Suomen hallitus kielsi jyrkästi mitään sellaista tapahtuneen mutta Neuvostoliitto esitti uhkavaatimuksen:

- Suomen hallitus tulee vaihtaa sellaiseksi, jonka Neuvostoliitto hyväksyy.

- Suomessa tulee pitää nopeutetulla aikataululla eduskuntavaalit johon kaikkien poliittisten ryhmien tulee saada osallistua.

- Suomen tulee alistua välittömään Neuvostoliiton miehitykseen, Suomen armeija tulee alistaa Neuvostoarmeijan alaisuuteen ja sekä suojeluskunta- että Lotta Svärd-järjestöt tuli lakkauttaa neuvostovastaisina.

Odotusta kesti vuorokauden ja sen jälkeen Suomen hallitus antautui niin kuin Baltian maatkin. Hallitus erosi ja uusi hallitus muodostettiin selkeästi Neuvostoliiton antaman listan mukaisesti. Pääministeriksi nimitettiin kirjailija Hella Wuolijoki ja sisäministeriksi Mauri Ryömä. Uudet vaalit määrättiin pidettäviksi kolmen viikon kuluttua vaikka käytäntö oli Suomen vaalilain vastainen. Vaaleja varten oli jo valmiiksi masinoitu kommunistivetoinen Suomen Työtätekevän Kansan Liitto STKL. Muut eduskuntapuolueet yrittivät mahdollisimman nopeasti saada aikaan vaalilistat mutta Neuvostoliiton valvomat vaalilautakunnat hylkäsivät kaikki muotoseikkojen vuoksi. Vaaleissa oli vain STKL:n ehdokkaita.

Vaalit pidettiin seitsemäs ja kahdeksas heinäkuuta 1940. Vaihtoehdottomissa vaaleissa äänestysprosentti oli äärimmäisen alhainen mutta virallisesti se oli 88,9%. Pian Suomessa uutisoitiin että Suomen Työtätekevän Kansan Liitto oli saanut äänistä 98,7% ja loput oli hylätty epäselvyyden vuoksi. Uusi eduskunta kokoontui kahdeksas päivä elokuuta ja sen ensimmäinen päätös oli anoa Suomen liittymistä Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton jäseneksi. Kannustuksena anomuksen varmistumisesta olivat eduskunnassa olleet neuvostosotilaat.



Neuvostosotilaat antamassa motivaatiota uudelle kansanvaltaiselle eduskunnalle sen kansanvaltaisissa päätöksissä.



Maan alta ilmestyneet kommunistit juhlivat valtaanpääsyään Varkaudessa.

Kahden päivän tiukan harkinnan jälkeen Neuvostoliitto päätti ottaa Suomen mukaan sosialististen neuvostokansojen perheeseen. Pian ilmoitettiin Suomen Sosialistisen Neuvostotasavallan perustamisesta. Tosin tiedossa oli, että jos niin Suomi kuin Baltian maat eivät olisi itse anoneet jäsenyyttä niin ne oltaisiin tylysti yhdistetty Venäjän Federatiivisen Neuvostotasavallan Leningradin piiriin. Suomalaiset huomasivat myös että Moskova oli päätynyt tekemään hieman sisäisiä rajansiirtoja ja Suomi-neito näytti sen jälkeen varsin toisenlaiselta:



Niin Karjala, Kymenlaakso, osa Sallaa ja Petsamo liitettiin Venäjän neuvostotasavaltaan. Huomattava määrä suomalaisia jäi täten Venäjän rajojen sisäpuolelle ja kyseisiä suomalaisia alettiin välittömästi pakkosiirtää Siperiaan. Samoin  liitettiin Ahvenanmaa. Alue tyhjennettiin kantaväestöstä joka pakkosiirrettiin pääosin ruotsinkieliselle Pohjanmaalle käytännössä orjatyöhön pikaisesti perustettuihin valtion kalastuskombinaatteihin. Siinä loppui niin Ahvenanmaan autonomia kuin alueen ruotsinkielisyys. Vaikka Stalinin suunnitelma Suomen ja Baltian maitten sovjetisoimisesta olikin onnistunut varsin vaivattomasti, niin seuraavaksi NKVD alkoi varmistaa, että vastarintaa ei syntyisi missään muodossa.

Suomen armeijan alistuminen neuvostokomentoon ei tarkoittanut sitä että suomalaiset vain vaihtaisivat kokardinsa ja asepukunsa vaan se tarkoitti Suomen armeijan totaalista tuhoamista. Ne upseerit ja kanta-aliupseerit jotka eivät olleet älynneet piiloutua – piiloutuneita oli varsin paljon – pidätettiin NKVD:n toimesta. Sama koski suojeluskuntajärjestöä jonka jäsenistöstä hyvin suuri osa oli puolestaan piiloutunut.

Suunnitelma oli ovela. Suomalaisille ilmoitettiin että sotilaat siirrettäisiin Suomessa sijaitseville kokoamisleireille joissa heille opetetaan neuvostojärjestelmän perusteita ja samalla kartoitetaan heidän halunsa palvella puna-armeijassa. Ne, joilla halua ei olisi, tultaisiin vapauttamaan ja he saisivat jatkaa elämäänsä siviileinä. Sotilaita kohdeltiin leireillä hyvin, he saivat riittävästi ruokaa sekä tupakkaa ja tästä uutisoitiin suomalaisissa lehdissä. Jotka vielä ilmestyivät. Muutaman kuukauden päästä maassa, tai neuvostotasavallassa ei ilmestynyt enää kuin Kansan Lehti.

Se, mitä moni ei huomannut oli fakta että kokoamisleirit oltiin perustettu rautateitten solmukohtien viereen. Näihin solmukohtiin Neuvostoliitto kuljetti huomattavan määrän härkävaunuja ja elokuun 1940 lopussa suomalaiset sotilaat siirrettiin vuorokauden mittaisessa operaatiossa vaunuihin ja kuljetettiin Neuvostoliittoon. Kuljetuksissa oli myös pidätettyjä suomalaisia poliiseja. Kuljetusten päämäärä oli Katyn jossa oli jo aikaisemmin murhattu kymmeniä tuhansia puolalaisia. Nyt nuo murhatut puolalaiset saivat seurakseen kaikkiaan 35.000 murhattua suomalaista sotilasta, suojeluskuntalaista ja poliisia.

Samaan aikaan kun Suomen kansandemokraattinen eduskunta haki jäsenyyttä Neuvostoliitosta nousi Malmin lentokentällä Kalevaksi nimettyyn Junkers Ju 52-koneeseen Suomen korkeinta valtiojohtoa. Koneeseen nousivat marsalkka Mannerheim, presidentti Kallio, pääministeri Ryti ja useita ministereitä. Heidän tavoitteensa oli lentää Tukholmaan ja perustaa siellä Suomen pakolaishallitus.

Yritys epäonnistui. Lennon tiedot oli vuodettu Neuvostoliitolle ja neljä Hangon tukikohdasta noussutta Polikarpov I 16-hävittäjää ampui koneen alas. Kaikki matkustajat kuolivat. Samalla kuoli välitön toivo pakolaishallituksen muodostamisesta. Muu korkein johto pidätettiin NKVD:n toimesta. Osa teloitettiin julkisuudelta salassa, osa siirrettiin Siperiaan ja osa siirrettiin Moskovassa sijaitsevaan mielisairaalaan. Samaan mielisairaalaan jonne oltiin siirretty myös Viron presidentti Konstantin Päts.

*

Korsu, jossain Leppävirralla, 1940…



Suojeluskuntalaiset ja osa armeijan henkilökuntaa olivat kadonneet maan alle. Kirjaimellisesti. Piilokorsuihin joista eräässä oleskeli myös joukkueenjohtaja Aarno Korhonen. Paikalliset, neuvostomiehityksen mukanaan tuomaa kollektivisointia pelkäävät maanviljelivät olivat tukeneet suojeluskuntalaisia elintarvikkeilla. Eräs suojeluskuntalaisia tukeva entinen torppari oli todennut tuodessaan leipää, perunoita ja kuivattua lihaa:

- Tässä kun on perkele piässyt herrojen ikkeestä omilleen niin ei sitä uutta herroo ennää kaepoo. Se entinen herra kun vuan tienas rahansa meijän selekänahasta mutta tämä uusi taitaa viijjä vappauven ja vielä henkirievunkin, saatana, sanon mie vuan.

Virallisesti kaikki maatilat oli siirretty kolhoosien alaisuuteen mutta toimintaa ei kovin tehokkaasti vielä valvottu. Oletettavasti tämä johtui siitä että Neuvostoliitto ei uskonut rauhan Saksan kanssa kestävän ja se halusi repiä suomalaisilta tiloilta mahdollisimman paljon ruokaa puna-armeijan varmuusvarastoihin tietäen suomalaisten olevan varsin tehokkaita maanviljelijöitä. Vaikka vaaditut kiintiöt olivat suuria niin viljelijöiltä riitti ruokaa suojeluskuntalaisillekin. Maanviljelijöillä oli myös radioita joilla saattoi kuunnella uutisia niin Suomesta kuin ulkomailta ja näitä tietoja välitettiin suojeluskuntalaisille. Erittäin tärkeä tiedonlähde oli Tukholman radion klo 23 annettu numerotiedotus jossa välitettiin tietoja sissisotaan valmistautuville suomalaisille.

Vaikka suojeluskuntalaiset eivät vielä olleet aloittaneet sissisotaa niin yksi tappio oli jo tullut. Varkautelainen puuseppä Juntunen oli sairastunut umpisuolentulehdukseen. Mitään mahdollisuutta viedä miestä lääkäriin ei ollut. Umpisuoli puhkesi, aiheutti pahan vatsakalvon tulehduksen ja lopulta Aarno oli suostunut Juntusen pyyntöön. Hän antoi Juntuselle pistoolin, Juntunen laittoi piipun suuhunsa ja painoi liipaisinta. Miehet hautasivat Juntusen ja samalla tiesivät että kun sissisota mahdollisesti alkaa niin heillä ei ollut suurtakaan mahdollisuutta hoitaa haavoittuneita. Armonlaukaus olisi ainoa lääke.

Tieto tästä ei silti vähentänyt päättäväisyyttä. Suomalaisten sotilaitten kohtalosta oli tullut tieto piileskeleville suojeluskuntalaisillekin. Tai ainakin tieto siitä, että heidät oli kuskattu jonnekin eikä heistä kuulunut sen jälkeen mitään. Kilometrin päässä oli toinen korsu jossa majaili komppanianpäällikkö Vilho Vuorinen. Kun Aarne oli tavannut Vuorisen viimeksi hän oli kysynyt:

- Eikö me jo perkele panna toimeksi?

Vuorinen oli vastannut:

- Ei vielä. Sehän on meinaan niin, että Saksa ja ryssät tulevat vielä ottamaan erää keskenään. Sitten kun Saksa hyökkää niin meilläkin on mahdollisuus. Silloin me aloitamme toiminnan. Nyt me olemme liian yksin. On turha tapattaa miehiä ennen kuin meillä on minkäänlaisia menestymisen mahdollisuuksia.

*

10. kesäkuuta 1941…



Komppanianpäällikkö Vilho Vuorinen tuli Aarnon korsulle. Hän oli hetken aikaa hiljaa ja näytti selvästi siltä että hänen oli vaikea puhua. Sitten hän sai sanottua:

- Sain tiedon… saimme tiedon… vanhempasi on kyyditetty Venäjälle. Siskosi myös. Ja veljesi Aappo on pakkovärvätty ryssien armeijaan. Varkaudessa sotilaat keräsivät kaikki löytämänsä 15 – 20-vuotiaat pojat ja veivät mennessään. Se kaikki tapahtui niin äkkiä että saimme tiedon liian myöhään. Emme ehtineet tehdä mitään. Vaikka sissejä on Varkaudessakin. Piilossa kaupungissa. Pohjanmaalla kuulemma sissisotaan siirtyneet joukot ovat onnistuneet vapauttamaan yhden junalastin suomalaisia. Emme tiedä, mitä heille on sen jälkeen tapahtunut. Oletan, että heidät yritetään kuljettaa Pohjanlahden yli Ruotsin puolelle.

Aarno oli hetken aikaa hiljaa, pyyhki silmistään kyyneleitä ja kysyi sitten:

- Miksi helvetissä heidät? Eiväthän he kenellekään olleet mitään pahaa tehneet?

- Isäsi oli opettaja. Se riitti ryssille. Ja Aappon kohdalla on varmaan niin että ryssä kaipaa tykinruokaa. Tiedän, että se ei lohduta sinua yhtään mutta minun vanhempani vietiin myös.

Neuvostoliiton kyydityksissä 9.- 11. kesäkuuta 1941 kaikkiaan 50.000 suomalaista siviiliä siirrettiin Siperiaan. Heistä aikanaan palasi takaisin vain noin 3.000. Kyyditysten tarkoitus oli tuhota suomalainen kansallismielinen älymystö ja kaikki ihmiset jotka olivat olleet millään tavalla olleet yhteyksissä ulkomaihin. Jopa filatelistit kyyditettiin.

Samaan aikaan nuoria suomalaisia pakkovärvättiin puna-armeijaan noin 50.000. Kyyditysten seurauksena suomalaiset piileskelevät suojeluskuntalaiset ja muut sotilaat aktivoituivat lopullisesti sissitoimintaan. Olihan selvää että sota Saksan ja Neuvostoliiton välillä oli syttymässä koska tahansa.

Aarno kysyi:

- Joko me, perkele, aloitetaan.

Vilho vastasi:

- Jo. Ensiksi aloitamme tiedustelutyön sopivista kohteista.

Kaksitoista päivää myöhemmin Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Ja suomalaiset siirtyivät täyteen sissisotaan.

*

12. kesäkuuta 1941, yöllä…



Aarnon  isoveli Antti Korhonen, hänen vaimonsa Mirja sekä heidän kolmivuotias tyttärensä Minna olivat Korsnäsissä Pohjanlahden rannikolla ja nousivat parasta aikaa Stefan Holmströmin omistamaan kalastajaveneeseen. Täpötäyteen veneeseen oli ahdettu kolmekymmentä ihmistä ja Holmström totesi moottoria käynnistäessään:

- Tämä on sitten viimeinen reissu. Perheeni on jo Ruotsissa ja nyt minäkin jään sinne. Ryssät saavat nämä rannat pian tukkoon.

Antti oli ehdottanut että Mirja, tytär sekä Mirjan odottama uusi lapsi olisivat lähteneet Ruotsiin ja hän olisi jäänyt Suomeen sissiksi. Mirja oli tehnyt selväksi että Anttihan ei heitä yksin jätä. Ja Antti tiesi myös hyvin että ei hänestä tosiasiassa sissiksi olisi. Puolisokeana hänellä oli voimakkaat pullonpohjasilmälasit ja sen vuoksi hänet oli vapautettu asepalveluksesta. Ikäväkseen hän tunnusti että hänestä oli enemmän hyötyä perheelleen kuin maalleen. Veneeseen noustessaan hän ei tiennyt että näkisikö enää koskaan vanhempiaan, veljeään ja sisaruksiaan. Hän oli kuullut kyydityksistä mutta ei ollut vielä tiennyt että vanhemmat ja sisar oli kyyditetty ja toinen veljistä pakkovärvätty puna-armeijaan.

Heti kun vene oli täynnä löi Holmström kaasun täysille. Mutkittelusta ei ollut hyötyä, nyt vain vauhti oli valttia. Täytyi vain toivoa, että pimeä ja pilvinen yö pitäisi heidät piilossa. Jos ryssien rannikkovartioston vene hoksaisi heidät se saisi paljon nopeampana heidät helposti kiinni. Noissa veneissä oli konekivääri ja sitä myös käytettäisiin jos pysähtymiskäskyyn ei välittömästi suostuttu. Kiinnijääminen tiesi varmaa passitusta Siperiaan. Miehille se tietäisi myös helposti kuolemantuomiota sillä Neuvostoliitto oli alkanut mobilisoida suomalaisia puna-armeijaan. Niitä, joita se ei ollut Katynissa aikaisemmin ampunut. Karkurit päätyisivät montun syrjälle.

Antti Korhonen istui ahtaassa kalanhajuisessa veneessä ja piti sylissään tytärtään Minnaa. Kalanhajuun lisääntyi oksennuksen löyhkä sillä varsin voimakkaassa merenkäynnissä jotkut olivat alkaneet voida pahoin. Antti tajusi kuinka aika oli suhteellista. Kun ajalla on mausteena pelko, kuluu jokainen minuutti äärimmäisen hitaasti. Antti ajatteli, että olisi varmaan helpompaa olla taistelussa. Siellä saisi sentään ampua takaisin. Nyt saattoi vain odottaa ylivoimaista uhkaa ja pelätä että se huomaisi heidät. Holmström oli sanonut että Suomen, tai no, nykyisen Neuvostoliiton aluevesien ulkopuolelle pääsy ei riittäisi. He olisivat turvassa vasta Ruotsin aluevesillä.

Heidän vieressään ahtaissa tiloissa oli nelihenkinen Rosenbaumin perhe. Heidän sukunsa oli asunut Suomessa kymmeniä vuosia ja viihtynyt mainiosti mutta Emil Rosenbaum oli todennut Antille että heille oli Suomessa tarjolla enää vain huonoja vaihtoehtoja. Suomen taru taisi olla lopussa ja vei tulevassa sodassa voiton Saksa tai Neuvostoliitto niin kummassakin maassa juutalaisten vainoaminen osattiin oikein mainiosti. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin paeta ja yrittää etsiä paikka jossa saisi elää rauhassa.

Pelosta ja lisääntyvästä pahoinvoinnista huolimatta Antti nukahti. Hän kuvitteli vain torkahtaneensa mutta aikaa oli kulunut enemmän. Ja hän havahtui toisen moottorin ääneen. Ei helvetti… ei kai se vain ole… mutta hänen vaimonsa ilme kertoi toista.

- Holmström kävi juuri sanomassa. Meidän vierellämme on Ruotsin merivartioston vartiovene. Se saattaa meidät Härnösandiin. Olemme turvassa.

Niin. Turvassa. Mutta vain hetken. Antti ja Mirja uskoivat että Ruotsi ei välttämättä olisi turvallinen kovin pitkään. Entäs jos se suostuisi ryssien painostukseen ja luovuttaisi pakolaiset takaisin? Entäs jos siitä tulisi Saksan ja Neuvostoliiton taistelutanner? Ei. Liikaa riskejä. He suuntaisivat mahdollisimman pian Amerikkaan. Mirjalla oli sukulaisia Michiganin Hancockissa jossa oli muutenkin paljon suomalaisia. He auttaisivat heidät uuden elämän alkuun.

Antti nousi veneen kannelle. Suomen rannikkoa ei enää näkynyt. Hän mietti, että hän tuskin koskaan näkisi omaa isänmaataan. Ajatellen Suomeen jääneitä läheisiään hän pyyhkäisi silmäkulmastaan voimattoman kyyneleen.

*

Varkauden ja Mikkelin välinen valtatie, 14.7. 1941…



Sissit olivat järjestäytyneet ja organisoituneet viimeisen vuoden. Niin myös Vilho Vuorisen komppania jossa joukkueenjohtajana palveli Antti Korhonen. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon sissit olivat alkaneet tehdä pienimuotoisia iskuja pieniä puna-armeijan ryhmiä kohtaan. Hyökkäysten tarkoituksena oli saada lisää aseita ja patruunoita sekä muita tarvikkeita.

Lisäksi tiedusteltiin puna-armeijan liikkeitä. Komppania oli saanut käyttöönsä radion, jonka käyttö oli tietysti vaarallista vihollisen peilauksen vuoksi. Silti aika ajoin lähetettiin tietoja sissitoiminnan johdolle jonka johtajana toimi eversti Valo K. Nihtilä. NKVD oli yrittänyt pidättää Nihtilän mutta hän oli ampunut tiensä läpi ja paennut. Nihtilän ansiosta myös Tukholmassa toiminut radio oli siirtynyt Berliiniin jossa se lähetti omalla kanavallaan koodiviestejä ympäri vuorokauden.

Nyt Vuorisenkin komppania tekisi suuremman iskun. Tietä pitkin kulki kahdenkymmenen ryssän auton kolonna joka kuljetti tarvikkeita Savosta Suomen etelärannikolle jossa puna-armeija valmistautui mahdolliseen Saksan hyökkäykseen. Juuri sopivan kokoinen. Kolonnassa näytti olevan vain joukkueen verran suojaavia sotilaita jotka liikkuivat kolmella avolavaisella kuorma-autolla. Muut olivat pressuilla peitettyjä tarvikeautoja. Nyt tarvittiin vain merkki hyökkäyksen aloittamisesta.

Merkki tuli pian. Ennen erästä ylämäkeä oli tierumpuun kätketty kasapanos jonka Vuorinen räjäytti kun ensimmäinen kuorma-auto tuli kohdalle. Samalla se hiellä ja vaivalla paikalle kannettu ja hyvin sijoittunut raskas Maxim-konekivääri otti tähtäimeensä kolonnan suojana olleet puna-armeijan sotilaat. Niin teki Anttikin Bergmann-konepistoolillaan, samoin kuin tekivät kaksi vanhaa Madsen-pikakivääriä jotka purivat ilkeästi. Varomaton ja uhkaa odottamaton suojaosasto kaatui autojensa lavoille ja sen jälkeen tulitusta jatkettiin autojen kuljettajien komuutteihin. Noin puoli kilometriä kolonnan takana yksi ryhmä räjäytti kasapanoksella tierummun ja toisessa suunnassa toinen ryhmä teki samoin. Näin varmistettiin ettei mahdollinen apu päässyt perille. Ainakaan ennen kuin oli ryssien kannalta liian myöhäistä.

Vankeja ei otettu.

Isku oli onnistunut. Kaksi autoista oli jäänyt ajokuntoiseksi tulituksesta, ne lastattiin täyteen saalista ja ajettiin pienelle metsätielle joka kulki muutaman kilometrin päähän iskupaikasta. Siellä autot naamioitiin ja alettiin kuljettaa saalista sissien tukialueelle. Saalis toi mukavan lisän asevalikoimaan:

- Kaksi kappaletta Degtarjev-pikakivääriä.

- Neljä kappaletta uusia PPŠ-41-konepistooleita.

- Kymmeniä kiväärejä.

- Huomattava määrä patruunoita.

- Lisäksi huomattava määrä leipää ja säilykkeitä.

Antti oli vielä ottanut itselleen kaatuneen puna-armeijan joukkueenjohtajan Tokarev TT 33-pistoolin. Samaan aikaan kun osa sisseistä realisoi saalista sytytti toinen osa jäljelle jääneet kuorma-autot tuleen. Jääpähän ryssä ilman sitäkin vähää. Sissit tiesivät että vihollinen oppi nopeasti eikä seuraava isku olisi niin helppo. Kolonnat olisivat suurempia ja niissä olisi enemmän suojaa. Ehkä panssareitakin joille he eivät mahtaisi mitään. Mutta kaikki ajattelivat että tämä oli vasta valmistelua. Sillä kaikkien mielessä oli kysymys:

Koska Saksa hyökkäisi Suomeen?

Toinen syyskuuta 1941 siihen tuli vastaus.

*

Jatkuu osassa kaksi.

27 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan mahtavaa lukea tarinaa, joka sijoittuu omalle synnyinseudulle. Leppävirtahan on pinta-alaltaan melkoisen iso maanviljelyskunta, jonka alueella noita kätköjä oli oikeastikin melkoisen paljon. Muistan pienenä poikana paappojen tarinat niistä, kun kaikenlaiset pyssyt toki kiinnosti. Käytiin kavereiden kanssa jopa joku heinälato tonkimassa, kun yritettiin kätköä löytää. Onneksi ei ollut menestystä.

Innolla odotan seuraavaa osaa.

Simo

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

80.000
Miten se on jotenkin tuttu luku? ;)

WhiteHunter kirjoitti...

Nimetön Vittuuntunut NettoVeronmaksaja, minäkin kiinnitin siihen huomiota.
Myös siihen, että jos miehittäjä onkin jokin muu ....
Jota nykyinen hallitus tukee. No se siitä, ehkä olemme vain liian pessimistisiä tulevaisuuteen.

Ykä, se seuraava osa ja heti!!! Ei saa pitää hullua jännityksessä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Simolle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja WhiteHunterille & kiitos kommenteistanne.

Simo: Kiitokset. Leppävirta tuntui kaikkiaan jotenkin sopivalta kunnalta tähän juttuun. Ja sehän on itsenäinen kunta vieläkin.

VNV & White Hunter: Jaa, kuinkas sattuikaan? Tää juttu on tosin kirjoitettu ennen vihreitten tuoreinta aivoripulia. Seuraava osa tulee lähipäivinä.

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin tuli ajatuksiini se että vuosi olisikin 2020 eikä 1939. Ja tämä valloittaja olisi, ei neuvostoliitto vaan eurostoliitto. Yhtymäkohtia on, no tää on vaan mun ajatus, ja arvaan että aika monen muunkin.
Hyi mua vihapuhujaa:)
Huru-ukko

Toinen professori kirjoitti...

Mielenkiintoista vaihtoehtoista historiaa. Näinkin olisi voinut käydä. Muistan nähneeni jossakin valokuvan tilaisuudesta, jossa Viron parlamentti (riigikogu) päätti liittymisestä Neuvostoliittoon. Salissa oli melkoinen määrä venäläissotilaita pitämässä huolta siitä, että äänestys meni oikein. Löytäisköhän joku tämän valokuvan? Juuri näin käy Ykän vaihtoehtoisen historian mukaan myös Suomen eduskunnassa.

Muitakin vaihtoehtoisia historioita voisi kehitellä. Kuvitellanpa esimerkiksi, että Suomen sodan rauhanteossa Venäjä olisi vaatinut rajaksi vaikkapa Uumajanjokea. Siihen se olisi pystynyt, koska Ruotsin armeija oli melkein hajoamistilassa. Venäjä tyytyi Tornionjokeen varmaan siksi, että se ei pitänyt Ruotsin Lappia kovin arvokkaana. Jos Venäjä olisi vaatinut enemmän, Pohjois-Ruotsin rautakaivokset olisivat jääneet Suomelle. Miten Hitler olisi silloin suhtautunut Ribbentrop-sopimukseen? Olisiko Suomi jätetty sopimuksen ulkopuolelle, vai olisiko menetelty kuten Puolan kanssa tehtiin?

Toinen professori

klova kirjoitti...

Itse olen joskus näissä vaihtoehtohistorioissa ajatellut tilannetta,että kuinka olisi käynyt jos Suomella olisi ollut asevelvollisuus Venäjän aikana ja olisimme osallistuneet ensimmäiseen maailmansotaan osana Venäjän armeijaa.

Kuinka olisi sisällissota mennyt jos maassa olisi ollut sotaaan ja kuriin tottuneita miehiä?Hangossa syksyllä 1917 olisi kotiutettu suomalainen armeijakunta,vahvuudeltaan 100 000 miestä,olisiko sekin kuten muutkin armeijan joukko-osastot valinnut joukoistaan sotamiesneuvostoja vai olisiko upseerit kyenneet pitämään kurin?

Tuollainen joukko asekuntoisia miehiä olisi tietysti ratkaissut sisällissodan juovuksissakin ja vasemmalla kädellä sen eduksi jonka puolelle olisi asettunut.

Vai olisiko koko armeijakunta käytännössä tuhoutunut Brusilovin hyökkäyksessä kesällä 1916?Vai olisiko tuo armeijakunta ollut se joka olisi katkaissut Itävalta-Unkarin rintaman ja siten ratkaissut sodan liittoutuneiden voitoksi jo syksyllä 1916?

Jolloin Suomi ei tietenkään olisi itsenäistynyt ja olisimme edelleen osa Venäjän keisarikuntaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Hyvin alkoi pitkä tarina, kuten aina. Päätöskohtakin oli tarkoin harkittu cliffhanger:
se viittaa Saksan valtaavan Suomen.

Voisinpa olettaa Saksan tässä tarinassa häviävän sodan, mutta mitä siihen mennessä on tapahtunut Neuvostoliitolle ja mikä taho saa loppupeleissä Suomen, millaisin sisä- ja ulkopoliittisin seurauksin?

Sitä jään mielenkiinnolla odottamaan.

Tinahattu kirjoitti...

Uusnatsis-äärioikeistolaisena pitää muistuttaa että Hitler pysäytti Talvisodan maaliskuussa 1940.
Molotov-Ribbentrop -sopimus oli hänellä vipuna. Stalin ei ollut valmis suurhyökkäykseen etelässä ja päätti olla hissunkissun.

Erkki Hautamäki on kirjoittanut siitä kirjan. Perustuu Mannerheimin kirjeenvaihtoon.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Toiselle professorille, klovalle, Qroquius Kadille ja Tinahatulle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Idea oli tehdä vain vaihtoehtohistoriaa mutta en ihmettele jos mielleyhtymiä tulee.

Toinen professori: Itse asiassa se valokuva oli juuri tässä jutussa oleva kuva:

https://1.bp.blogspot.com/-xhtDOCI3Ljg/XzMjBGEzGEI/AAAAAAAAKdo/H9rNNblh7t4KfrD-9cMxwOrsBaMe0ln5QCLcBGAsYHQ/s1600/1939a05.jpg

Se on Ants Oraksen kirjasta Viron Kohtalonvuodet. Ja siihen länsirajaan liittyvän vaihtoehtohistorian minä aikanaan väsäsinkin:

http://yrjoperskeles.blogspot.com/2013/11/kun-aleksanteri-i-pakan-sotki.html

Taisi olla ensimmäinen näistä vaihtoehtohistorioistani.

klova: Tuo oli kieltämättä aika paha ja kyseisessä tilanteessa pakka olisi mennyt kerralla aivan sekaisin. Mitä olisi tapahtunut, sitä en osaa uumoilla.

Qroquius Kad: Tässähän mentiin aivan niin kuin Baltiassakin ja se olisi ollut se todennäköisin vaihtoehto. Onneksi meillä aikanaan oli valtiomiehiä jotka älysivät tehdä toisin.

Tinahattu: Näin on sanottu ja on sanottu myös että syksyllä 1940 Neuvosstoliitto pyysi Saksalta vapaat kädet ”ratkaistakseen Suomen ongelman” mutta Saksa tyssäsi suunnitelman.

Toinen professori kirjoitti...

"Se on Ants Oraksen kirjasta Viron Kohtalonvuodet. Ja siihen länsirajaan liittyvän vaihtoehtohistorian minä aikanaan väsäsinkin:"

Kiitos tästä. Juttua lukiessani en tainnut paljon katsella kuvia. Harmi, että kuvasta ei ole parempilaatuista kopiota saatavissa. Tuo varhainen vaihtoehtohistoria täytyy lukea.

Toinen professori

Anonyymi kirjoitti...

Talvisotaa ei tullut, vaikutuksia:

Kaikkein suurin vaikutus olisi tullut puna-armeijalle. Systeemin valuvikoja ei olisi huomattu. Suomi-konepistoolia ei olisi huomattu tehokkaaksi aseeksi. Eikä sen lipasta olisi kopioitu. Saksa olisi siksi menestynyt paljon paremmin. Saksa olisi mahdollisesti hyökännyt varovaisemmin, talvisota kun sai puna-armeijan näyttämään todella huonolta.

Joe-setä ei olisi saanut suosioita Atlantin takana, ei todellakaan. Ehkä Unce-Adolf olisi tullut tilalle.

Skandinavia olisi siirtynyt saksan puolelle, Ruotsin olisi ollut pakko saada Tukholman suojaksi joukkoja. Ålanti olisi ollut uhka, vakava uhka Tukholmalle. Toisaalta miten neuvostoliitto olisi pitänyt Ahvenanmaan turvattuna? Norja olisi halunnut suojaa neuvostoliittoa vastaan, olisiko englanti sitä tarjonnut? Saksa olisi ollut hyvässä asemassa, ehkä Qislingista olisi tullut oikeasti suosittu. Norjalla oli suuri kauppalaivasto, jos se olisi suunnannut puolettomiin satamiin tai saksalaismielisiin, olisi huolto ollut todella vaikea länsiliittoutuneille.


Suomi-konepistooleita oli suojeluskunnalla ja armeijalla muutama tuhat. Paljon enemmän kuin Bergemaneja. Samoin L-S pikakivääreitä enemmän kuin Madseneita. PPSh-41 tuli käyttöön vasta -41, sen lipas oli kopio suomi-KP:n lippaasta ja koko idea oli seurausta talvisodan kokemuksista. Ilman talvisotaa ei olisi tullut PPSh-41:tä.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Toiselle professorille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Toinen professori: Tässä on vähän parempilaatuinen kuva:

http://1.bp.blogspot.com/_Dp0Yvlff4BU/TQKxdV5DxrI/AAAAAAAAAVw/XA2RvhjGpmw/s1600/Melkein%2Bvapaaehtoinen%2Bliittyminen.jpg

Pyssymies: Tässähän puhutaan perhosvaikutuksesta ja muuttujia on lukemattomia. Mutta on tosi että Saksan ja Neuvostoliiton kohdalla tilanne olisi ollut koko lailla tuollainen. Skandinaviasta en osaa varmaksi sanoa. Mutta eiköhän jenkit olisi silti tukeneet nimenomaan Neuvostoliittoa.

Niitä Bergmann-konepistoolejahan oli nimenomaan suojeluskunnalla joka ennakkoluulottomasti hankki niitä kun armeija vielä mietti että tarvitseeko moisia ollenkaan. Lahti-Salorannat toki tiedän mutta halusin nuo Madsenit mukaan. Ja olishan ne ollut helpompaa hukata kirjanpidosta kuin uudemmat pikakiväärit.

Itänaapurihan muuten valmisti noita PPSh-41-konepistooleita itse asiassa nopeammin kuin sen rumpulippaita ja siksi kehitti sen käyrän tankolippaan. Rumpulipas on tulivoimainen mutta kalliimpi ja hitaampi valmistaa kuin tankolipas.

Anonyymi kirjoitti...

Joskus on tullut mieleeni tällainenkin vaihtoehtohistoriallinen mahdollisuus:
Vuonna 1809 Venäjälle strategisesti tärkein osa Suomea oli tietenkin Suomenlahden rannikko. Sisämaalla, Pohjanlahden rannikolla ja Pohjois-Suomella ei Venäjän kannalta luultavasti ollut niin suurta merkitystä.

Entä jos Aleksanteri I olisikin tyytynyt liittämään valtakuntaansa vain lähellä Suomenlahtea olevat alueet? Uusi meriraja olisi voinut kulkea Lounais-Suomen saaristossa avomereltä joko Kemiön saaren itä- tai länsipuolitse Salonjoen suulle, nykyisen Salon tienoille, josta maaraja olisi saattanut kulkea esimerkiksi hieman muun muassa Hämeenlinnan ja Vääksyn etelä- tai pohjoispuolitse Mäntyharjuun, josta raja olisi edelleen jatkunut Turun rauhassa jo vuonna 1743 määrättyä linjaa myöten niin, että suuri osa Savoa ja Pohjois-Karjalakin olisivat yhä jääneet Ruotsille. Tai toinen mahdollisuus: entä jos uusi raja olisi kulkenut Salosta vaikkapa suunnilleen Tampereen, Jyväskylän ja Kuopion kautta Kuhmoon, jossa se olisi kohdannut vanhan ja samalla nykyisenkin valtakunnanrajan.

Suomi olisi siis tullut jaetuksi kutakuinkin keskeltä kahtia. Olisiko tämä uusi raja voinut jäädä pysyväksikin, vai olisiko sitä ehkä piankin taas muutettu uudessa sodassa ja sen jälkeisessä rauhansopimuksessa?

Siinä tapauksessa mitään itsenäistä Suomea, tai edes autonomista Suomen suuriruhtinaskuntaa ei varmaan olisi koskaan syntynytkään.

Vai olisiko se sittenkään jäänyt pysyväksi? Itsenäistyihän Puolakin lopulta uudestaan, vaikka se oli ollut pitkälti toistasataa vuotta kolmen valtakunnan kesken jaettuna. Vai olisiko Suomesta tullut pohjolan "Kurdistan"?

Vai olisiko suomen kielikin vähitellen syrjäytynyt rajan toisella puolella lähes kokonaan ruotsin, toisella puolella venäjän tieltä, niin että se olisi nyt jko kokonaan hävinnyt tai jäänyt saamen kielen tavoin vain joillakin syrjäseuduilla puhutuksi pienen vähemmistön kieleksi? Sanottaisiinko suomalaisiakin siinä tapauksessa saamelaisten tavoin alkuperäiskansaksi?

Anonyymi kirjoitti...

Jostakin syystä Neuvostoliitto kuitenkaan ei kesällä 1940 antanut Suomelle sellaista uhkavaatimista eikä ryhtynyt sellaisiin toimenpiteisiin kuin kuvittelit, vaikka samaan aikaan teki niin Virolle, Latvialle ja Liettualle. Ei sittenkään, vaikka tuolloin sillä tosiaan oli Hanko hallussaan; sehän oli luovutettu (tai virallisesti vuokrattu) Moskovan rauhansopimuksessa. Olisiko se kenties käynyt helpostikin, kun Suomi tuskin oli vielä mitenkään kunnolla toipunut talvisodasta?
Tosin Hangossa oli "vain" noin 30000 miestä (niin ainakin sanotaan täällä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Hangon_vuokra-alue), mutta olisiko Neuvostoliitto voinut helpostikin siirtää sinne paljon suuremmankin määrän ja miehittää koko maan myös sieltä käsin? Kuitenkaan niin ei tehty, vaikka sillä kyllä uhkailtiin.

Anonyymi kirjoitti...

Syökö vanha kettu myrkkyä?

"Nousi Malmin lentokentällä Kalevaksi nimettyyn Junkers Ju 52-koneeseen Suomen korkeinta valtiojohtoa. Koneeseen nousivat marsalkka Mannerheim, presidentti Kallio, pääministeri Ryti ja useita ministereitä. " - Noinkohan Mannerhein olisi ollut suomessa ja noussut koneeseen? Veikkaanpa ettei. Tukholmassa tai luultavasti Lontoossa olisi ollut jo viikkoja.

Olisiko Ylimääräiset Harjoitukset peruttu? Ei kai, suomi olisi jatkanut "puolueettomuuden tehostettua valvontaa". Tai maihinnousun torjuntaa, saksan uhkaa tai kenties brittien katalaa maihinnousua vastaan.

Petsamon nikkeli, noinkohan aatu olisi sen unohtanut? Saksalla oli sopimus kanadan kanssa nikkelistä. tässä oli semmoinen pikku hankaluus, ettei brittiläisen kansainyhteisön jäsen toimittanut nikkelia sodassa britanniaa vastaan olevalle valtiolle. Nikkeli on välttämätön aine lujalle teräkselle, sodan vaatimalle teräkselle. No, Australia kehitti nikkelittömän erikoisteräksen muttemme nyt välitä siitä. Saksa tarvitsi nikkeliä ja olisi sitä hommannut, tavalla tai toisella. Nikkeliä sai vain suomesta, neukkumiehitystä vastaan olisi taisteltu saksan salaisella / puoliavoimella tuella alusta asti. Tai sitten olisi ollut saksan miehitysvyöhyke Petsamon ympäristössä.

PPD-40 olisi ollut käytössä puna-armeijalla, ei PPSh. Ei olisi tullut pulaa avtomateista, kun ei olisi ollut talvisotaakaan. Eikä tarvetta parantaa aseistusta. Jenkka "Kusessa ollaan" olisi soinut saksan hyökättyä keväällä -41. Nimittäin PPD-40 on kallis valmistaa, eikä niitä olisi ollut paljoa tehtyinä.

Wikipediasta: The impetus for the development of the PPSh came partly from the Winter War against Finland, where the Finnish Army employed the Suomi KP/-31 submachine gun as a highly effective tool for close-quarter fighting in forests and built-up urban areas.

Ja vielä: Puna-armeija sai selittää epäonnistumistaan talvisodassa Stalinille. Monia käytäntöjä muutettiin ja talvisota luultavasti pelasti neuvostoliiton tämän kautta.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Vaihtoehtoista historiaa:

Case vituix män:

Saksa hyökkää suomeen, valloittaa osittain, Sota jyrää edes takaisin. Lopussa NL voittaa ja valloittaa suomen takaisin. Lopputuloksena on suomalaisia on jäljllä pari miljoonaa, osa hajallaan pitkin NL:ää. Venäläisiä asuu suomessa kolme miljoonaa. Viron tie.

Case Suursaksan siivellä:

Venäjä joutuu sotaan Saksaa vastaan, Saksa valloittaa suomen, Kriegsmarine pussittaa suuren osan suomeen ja baltiaan siirretyistä venäläisjoukoista. Ruotsi ja Saksa nousevat maihin Ahvenanmaalle. Miehitysjoukot tuhotaan ruotsalaisten vaatimuksesta viimeiseen mieheen. Etninen puhdistus jatkuu suomessa, venäläisjoukoilla on kaksi vaihtoehtoa edessään, siirtyvät saksan puolelle tai ne luovutetaan kostonhimoisille suomalaisille. Saksan puolella sotiminen osoittautuu suositummaksi vaihtoehdoksi.

Saksa jyrää kohti itää, Leningrad vallataan ja itäkarjala. Hyökkäyksen kärkenä saksan armeija, tukena vapaan venäjän armeija jonka toimia valvoo NKVD:täkin armottomampi suomalaisjoukko. Pieni, kostonhimoinen joukko "Ei armoa, ei isänmaata"-henkinen joukko.

Leningradin valtaus sujuu yllättävän helposti,Kriegmarinen raskaat yksiköt iskivät keskeltä, maavoimat sivuilta. Bismarckin tulivoima oli liikaa puolustukselle. Ja stukat hoitelivat Kronstatin laivasto-osaston. Pikku skandaali saatiin Himlerin kauhistuttua suomalaisten toimista kaupungin puhdistuksessa.

Sota kulki muuten saksalaisten kannalta hyvin, Ruotsi ja Norja pyysivät suojelua Venäjää vastaan. Norjan suuri kauppalaivasto hakeutui puolueettomiin satamiin, osa jäi liittoutuneiden saaliiksi mutta merimiehet kieltäytyivät palvelemasta. Sukellusvenesota kuristi brittejä vakavasti ja maa solmikin aselevon -43 syksyllä.

Puolueeton USA joutui japanin yllätyshyökkäyksen kohteeksi Pearl Harborissa -41. Syynä USA asettama saarto. Seuranneessa poliittisessa kaaoksessa "rampa ankka", Roosevelt joutui eroamaan. Yhtenä syynä oli myös salainen apu neuvostoliitolle, joka paljastui...


Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne. Vaihtoehtohistoria on siitä mukavaa että sitä voi ottiatuotailla mihin suuntaan tahansa eikä oikeastaan ole koskaan väärässä.

Ano1: Olisiko Venäjälle riittänyt sellainen kapea kaistale eteläisestä Suomesta? Sinänsä on selvää että tuossa skenaariossa suomalaisilla ei olisi ollut oikein mahdollisuuksia kehittyä valtioksi. Ruotsin haltuun jäänyt alue olisi varmaankin pikkuhiljaa ruotsalaistunut.

Ano2: Varmaankin syitä oli kaksi. Ensinnäkin Moskova huomasi talvisodasta että suomalaiset pistävät kunnolla hanttiin. Ja toinen syy oli se, että Saksa vastusti jo sellaisia toimenpiteitä nimenomaan Suomen kohdalla.

Pyssymies:

Viesti1: Mannerheim? Ottiatuota. Ei Vironkaan puolelta presidentti Päts ja puolustusvoimien komentaja Laidoner lähteneet. Ja vuonna 1939 – 1940 ei Saksa ollut vielä valmis sotimaan Neuvostoliittoa vastaan vaikka nikkelikysymys olikin olemassa. Saksan tarkoitushan oli nimenomaan lykätä sitä sotaa. Vuonna 1940 saksmannit olivat jo Norjassa ja kuvittelivat varmasti että Petsamon (ja Murmanskinkin) valtaaminen olisi helppo nakki. Tässä tarinassa PPSh-41 on olemassa ja se perustuu siihen että kun Neuvostoliitto sai haltuunsa Suomi-konepistoolit niin siellä hoksattiin aseen tehokkuus, kätevyys ja tulivoima. Ei venäläinen kumminkaan ihan tyhmä ole. Sota Saksan kanssa olisi ollut puna-armeijallle alkuvaiheessa varmaan katastrofaalinen molemmissa tapauksissa mutta toisaalta puna-armeija oli puolustusmoodissa toisin kuin talvisodassa ja omalla tavallaan sodan evoluutiokin opettaa.

Viesti2: Näistä vaihtoehdoista kyllä kieltämättä jokainen olisi ollut omalla laillaan mahdollinen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ja kiitos myös vieraalle sähköpostista.

vieras kirjoitti...

"- Rajansiirto Kannaksella. Tilalle Neuvostoliitto tarjoaisi Itä-Karjalasta Repolan ja Porajärven."

Kävi mielessä olisko ajanpeluutarkoituksessa voinu suostua tuohon mutta ei muuhun? Siinä olisi välittänyt ulospäin kuvan ettei olla jääräpäitä, vaan voi suostua päikseen tehtäviin maan vaihtoihin. "Tähän voidaan suostua mutta ei muuhun". Mutta ei mihinkään alueiden louvutuksiin sotilaskäyttöä varten.

Eikös Repola ja Porajärvi ollu Suomen suuriruhtinaskunnan osia mutta ne luovutettiin Tarton rauhassa 1920, vaihdossa Petsamoon? Se vaan että Petsamo ois pitäny saada 1864 kun Kannakselta luovutettiin Siestarjoki. Olisi jännä kuvitella mitä Petsamolla olisi ehditty tehdä 1864-1920 välissä. Petsamon rata olisi voitu tuona aikana saada valmiiksi. Tällä aikajanalla Tarton rauhan rajaksi olisi tullut se mikä oli 1864 alkaen ollut suuriruhtinaskunnan raja.

Ukkeli kirjoitti...

Vaihtoehtohistoriat ovat mielenkiintoisia ja tavallaan turhia. Entäpä jos Lenin olisi pudonnut jäihin Turun saaristossa 1900-luvun alussa? Olisiko Suomi edelleen suuriruhtinaskunta? Jospa Hitler olisi kaatunut rintamalla?

Kimmo Rentola ihmettelee kirjassaan Stalin ja Suomen kohtalo suomalaisten neuvottelutaktiikkaa Moskovassa 1939. Stalin ei tarjonnut virolaisille vaihtoehtoja tai aikaansa, mutta suomalaisille riitti aikaa. Miksi suomalaiset olivat niin taipumattomia ja lähettivät ristiriitaisia viestejä?

Nimittäin suomalaiset diplomaatit olivat kesällä 1939 viestitelleet länteen, ettei Suomi pysty puolustamaan maataan ilman lännen apua. Valitettavasti Neuvostoliitolla oli lännessä agentteja, jotka välittivät nämä viestit Moskovaan. Stalin siis ihmetteli, millä lihaksilla Suomi vastusteli. No talvisodassa selvisi.

Tulee mieleen Suomen neuvottelutaktiikka kesällä EU:n tukipaketista sovittaessa. Kenen etua siellä ajettiin?

Wolf Halsti kertoi kirjassaan Suomen puolustaminen 1939, että Suomen armeija riittää, koska Suomeen ei voi lähettää suurempaa armeijaa. Huolto ei onnistuisi Suomen liikenneyhteyksillä.

Tämähän oli ehkä tärkein syy Saksan hyökkäyksen epäonnistumiseen 1941. Saksan moottoriarmeijaa ei voinut huoltaa Neuvostoliiton tieverkolla.

Viron tie oli vaikea, mutta Puolan kohtalo oli vielä ikävämpi. Iso-Britannia aloitti sodan pelastaakseen Puolan, mutta reaalipolitiikka antoi Puolan Neuvostoliiton leiriin, vaikka sodan alussa Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan ja tappoi maan upseerit Katynissa. Kiitos jännittävästä tarinasta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle ja Ukkelille & kiitos kommenteistanne

vieras: Käsittääkseni Neuvostoliitto ei missään vaiheessa olisi antanut periksi sotilastukikohdasta. Petsamo saatiin siis tosiaan korvauksena Siestarjoesta. Repola ja Porajärvi eivät olleet osa suomea vaan liittyivät siihen Suomen sisällissodan jälkeen. Suomi vaihtoi sitten neuvotteluissa valtaamansa kunnat Petsamoon. Mukavaa on tietysti kuvitella sitäkin millainen Petsamo olisi jos Suomi olisi saanut sen pitää.

Ukkeli: Turhiahan nää sinänsä on mutta mulle nää onkin ihan puhdasta harrastusta. Vuoden 1939 tilannetta on tietysti nykyvinkkelistä käsin hirveän vaikea arvioida. Halstin kirjan olen minäkin lukenut ja se oli kyllä kattava teos siitä kuinka Kannas saataisiin tukkoon. Erityisesti Halsti korosti linnoittamisen merkitystä ja maasto itärajalla muutenkaan ei ollut mitenkään hyökkääjää suosiva. Saksalaiset tekivät selvän ylimielisen arviointivirheen. Sinänsä valtaosa Saksan armeijasta oli vielä ihan hevosvetoista. Puolan kohtalo kertoo hyvin sen että lupaus ja sen lunastaminen ovat kaksi hyvin eri asiaa.

Hemuli kirjoitti...

Saksa olisi voinut voittaa Neuvostoliiton vain all in hyökkäyksellä kaukasukselle.

Sodan syyhän oli öljy.

Saksan öljy varastot eivät kestäneet pitkää hyökkäys operaatiota ja Moskovan suunta oli pelkkää öljyn tuhlaamista. Tämähän tuli todettua kun Saksan panssari divisioonat menettivät strategisen liikkumiskykynsä jo -41.

Matkalla kaukasukselle Ukraina olisi vallattu ja Neuvostoliitto menettänyt vilja-aittansa joka tapauksessa. Neuvostoliitto olisi ollut todennäköisesti ollut pakotettu rauhaan laajan nälänhädän vuoksi.

Kaukasuksen valtaaminen olisi muuttanut sotaa merkittävästi kun Saksa olisi kyennyt pitämään panssarinsa liikekykyisinä ja estämään Neuvostoliiton vastahyökkäykset.

TIK -kanavalla hyvää pohdintaa aiheesta

https://youtu.be/kVo5I0xNRhg

QroquiusKad kirjoitti...

Puolalle annettujen lupausten ja niiden pitämisen juttu meni ymmärtääkseni niin, että Puolan sotilasjohto neuvotteli asiasta Ranskan ja Britannian sotilajohtojen kanssa, joilta sai turvatakuut.
Kun asia tuli Britannian hallituksen tietoon, he ilmoittivat ettei sotilasjohdolla ole ollut rahkeita luvata mitään tuollaista;
tällaiset asiat sovitaan hallitusten kesken. Ranskan hallituksen asenne lienee ollut samankaltainen.

Valitettavasti tieto tästä ei edennyt Puolan poliittisen johdon tietoon, vaan he luulivat asian olevan vetosolmussa ja apua tulevan nappia painamalla.
Kelju informaatiokatkoksesta johtunut väärinkäsitys, joka johtui puolalaisten poliittisesta kokemattomuudesta;
heillähän ei ollut omaa politiikkaa Puolan Kolmannen Jaon jälkeen laisinkaan, kun taas Suomi sai harjoitella valtionpitoa Suuriruhtinaskuntana, saaden lopulta jopa maailman kansanvaltaisimman parlamentin.

Tällä oli suuri merkitys siinä, ettei Suomi joutunut Vapaussodan jälkeen oikeistodiktatuuriin johtavalle kaltevalle pinnalle Baltian maiden ja Puolan kanssa, vaan kykeni muodostamaan parlamentaarisen monipuoluedemokratian, johon kapinan aloittanut osapuoli otettiin mukaan alusta alkaen.

Ja sillä oli ratkaiseva merkitys siihen, että Suomi pystyi kestämään Talvisodan kauhut kansankerrosten pitäessä samaa puolta Vainolaista vastaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Hemulille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Hemuli: Olihan siihen sotaan tietysti myös syynä ihan ne periaatteelliset ideologiset ristiriidat. Mutta joo, jos Saksa olisi onnistunut kaappaamaan Kaukasuksen öljyn niin Stalinin sotakone olisi jumittanut. Liosätään tähän se jossittelu että jos Saksa olisi saanut vallattua Murmanskin niin siihen olisi samalla tyssännyt se Amerikan apu.

Qroquius Kad: Tietysti niiden avunpyyntöjen ja lupausten kanssa olisi kannattanut ihan ensimmäisenä katsoa sitä karttaa. Ja joo, Suomella se autonomian aika oli jälkeenpäin ajateltuna pirunmoinen tuuri. Koko valtiokoneisto oli vuonna 1917 valmiina. Ei tarvinnut kuin vaihtaa lippu toiseen.

Anonyymi kirjoitti...

Olen nähnyt väitteen, että operaatio barbarossa olisi sotapelattu lukuisia kertoja naton päämajasssa. Ainoa saksan voittoon vievä stategia on kaukausuksen öljykenttien valtaus. Syynä ei ole se, että saksa saisi öljyä - kyllähän se sitäkin saisi, vaan se, että venäjä ei saisi öljyä.

Panssarit kun ei kulje ilman öljyä.


Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies: Tuo sotapeli pitää varmaankin paikkansa. Ja siihen kyllä kuuluu lisätä mahdollinen Murmanskin valtaus joka olisi tyssännyt Amerikan avun kokonaan.