Kun tässä nyt aloitellaan uutta vuotta niin otetaan hieman kevyemmin ja pistäydytään taas kertaalleen muistojen Kekkoslovakiassa. Muutama postaus taaksepäin tuli käytyä läpi sitä Kekkoslovakian varsin huimaa yleisurheilumenestystä 1970-luvulla. Menestystä joka tuli, kukoisti hetken ja haipui sitten pois eikä jäljellä ole enää kuin lähinnä yksittäisiä keihäänheittäjiä ja kauniit muistot.
Talviurheilussa menestystä on tullut paremmin
Kekkoslovakian jälkeenkin, tosin siihen saattaa olla oma osuutensa sillä että
talvilajeja harrastetaan huomattavasti harvemmissa maissa kuin kesälajeja. Joka
tapauksessa niin kesä- kuin talvilajeissa menestyksestä riemuittiin ja voitto
oli aina yhteinen. Meidän kaikkien. Varmaankin enemmän kuin nyt, sillä
silloisella kekkoslovakialaisella ei ollut tarjolla sellaista valtavaa
informaatiotulvaa kuin nykyisin. Lähetyksiä
seurattiin yhdessä. Maa pysähtyi tiettyjen lähetysten aikaan. Eikä silloin
ollut olemassa egoaan ja asemaansa pönkittävää ammatti- ja tapaloukkaantujien
koulukuntaa jotka selittivät että suomalainen urheilumenestys ei saa nostaa
esille nationalistisia ajatuksia.
Vaan minkälainen oli kekkoslovakialaisten menestys
talvilajeissa 1970-luvulla pikku-Ykän kokemana ja muistamana? Ensimmäiset
varsinaiset hämärät muistikuvat tulevat Sapporon olympiakisoista vuodelta 1972:
Kisat toivat pikku-Ykänkin tietoon että oli sellainen
maa kuin Japani. Siellä ihmisillä oli hassuja nimiä ja ne olivat pirun kovia
hyppäämään mäkeä. Sapporo oli eräällä lailla Helsingin kohtalotoveri sillä
siellä oli ollut tarkoitus pitää talvikisat vuonna 1940 mutta nehän sattuneesta
syystä peruttiin niin kuin peruttiin Helsingin kesäkisatkin. Sapporo joutui
odottamaan omia kisojaan vielä huomattavasti Helsinkiä kauemmin. Helsinkihän ei
odottanut kuin 12 vuotta ja Helsingin kesäkisojen onnistunutta järjestämistä juuri
sodan käyneeltä ja sotakorvaukset maksaneelta maalta voi pitää melkoisena
menestyksenä.
Suomalaisten kisat Sapporossa eivät menneet niitten
aikojen odotusten mukaisesti aivan putkeen sillä Suomi ei saanut
ensimmäistäkään kultamitalia. Nykyisinhän asia ei sinänsä herättäisi mitään
ihmetystä. Kisojen menestyksekkäin suomalainen oli Marjatta Kajosmaa joka sai
hopeaa viiden kilometrin hiihdossa ja pronssia kymmeneltä kilometriltä:
Huom.
Päällä kunnon verkkarit. Ajalta ennen latukortonkeja.
Naiset ottivat lisäksi hopeaa 3 x 5 km
viestihiihdossa. Miesten puolella ei maastohiihdossa tullut ensimmäistäkään
mitalia. Sen sijaan yhdistetyssä Rauno Miettinen otti hopeaa ja ampumahiihdon viestissä
Suomi sai myös hopeaa. Tuolloin muuten ampumahiihdon ase oli sotilaskivääri. Se
muuttui pienoiskivääriksi vasta vuonna 1978.
Sapporon
joukkueessa hopeaa hiihtänyt Juhani Suutarinen voitti 1974 ampumahiihdon
MM-kisoissa kaksi henkilökohtaista kultamitalia ja viestihopean. Ymmärtääkseni
hän menetti mielenkiintonsa ampumahiihtoon kilpamielessä kun laji siirtyi pienoiskivääriin.
Jääkiekossa Suomi jäi Sapporossa viidenneksi ja se
pitkä mitaliton korpivaellus sekä sen ensimmäisen pronssin ruinaaminen – tai
edes siitä haaveilu – olivat
alkutaipaleillaan.
Sitten tulivat hiihdon MM-kisat Ruotsin Falunissa
vuonna 1974:
Kekkoslovakialaiset muistavat kyseiset kisat lähinnä
siitä että suomalaiset antoivat muille epäreilua tasoitusta hiihtämällä
edelleenkin Järvisen puusuksilla kun muut olivat siirtyneet lasikuitusuksiin.
Tosin Norjan Magne Myrmo voitti hänkin kultaa puusuksilla – viimeisenä
sellaisena – miesten 15 kilometrillä. Suomen Juha Mieto sijoittui kyseisessä kisassa
neljänneksi häviten kultamitalin vain kahdeksalla sekunnilla ja tästä alkoi
Mietaan tiukkojen tappioiden aika joka teki hänestä lopulta legendan.
30 kilometrin hiihdossa Mietaa otti sitten hopeaa. Mihinkä
hän olisi pystynyt lasikuitusuksilla? Naisten 10 kilometrin hiihdossa Helena
Takalo otti pronssia.
Tuossa aikaisemmin tuli mainittua suomalaisten
jääkiekkoilijoiden pitkän pitkä mitaliton korpivaellus jolle tuli loppu vasta
Calgaryssa 1988. Vuoden 1974 MM-kisoissa Helsingissä se olisi saattanut
katketa. Suomi voitti Tshekkoslovakian sensaatiomaisesti 5 – 2 mutta maalivahti
Stig Wetzell lörötti efedriiniplussaa doping-testissä ja ottelu tuomittiin
Suomen tappioksi 0 - 5. Tästä alkoi se kisojen aikana käyty kannunvalanta että
oliko se kaksi banaania ja viisi purukumia jotka riittivät positiiviseen
tulokseen vai oliko se toisinpäin vai mitä se oli? Suomi jäi sitten tuttuun
tyyliin kisoissa neljänneksi.
Kun
kaikki näytti vielä hyvältä
Juhani Tamminen antoi yhden selityksen kärylle ja se
saattaa pitää paikkansakin. Mistä näistä tietää:
- Se on ihan kylmä tosiasia, että se oli
joukkueen lääkärin moka. Tässä veljessä ei ollut kanttia. Lääkärillä meni
paskat housuun sen sijaan, että olisi tullut esiin ja sanonut että "my
fault, sori Stigu, sori Suomi, sori Leijonat",
Wetzell komennettiin vilustuneena maaliin
Antti Leppäsen loukkaannuttua. Hän sai Tammisen mukaan lääkitykseksi sellaisen
määrän efedriiniä, jota ei nykyään missään nimessä laskettaisi suoritusta
parantavaksi.
Sittenhän tulivat ne Innsbruckin talvikisat 1976.
Tosin niitten piti olla ensiksi Yhdysvaltain Denverissä ja sitten Kanadan Whistlerissä
mutta Innsbruck tuli sitten varapaikan varapaikaksi. Olihan siellä tosin
kokemusta asian tiimoilta sillä Innsbruckissa oltiin pidetty talvikisat jo 1964
joten kisathan hoidettiin vallan hyvin.
Suomalaiset saivat sieltä kohtuullista menestystä.
Helena Takalo voitti kultaa naisten 5 kilometrin hiihdossa:
Ja Suomen miehet saivat kultaa 4 x 10 km viestihiihdossa.
Tosin suomalaisilla kävi melkoinen munkki sillä jo ensimmäisellä osuudella
Neuvostoliiton Jevgeni Beljajev meni menojaan mutta neuvostoliittolaisilla
oli uusi huippuluokan suksi-monoyhdistelmä joka ei sitten ollutkaan niin huippuluokkaa
kuin kuviteltiin joten Beljajev joutui vehkeitten hajoamisen jälkeen pitkään
käkkimään yhdellä suksella jolloin toiset menivät ohi. Neuvostoliitto tuli
sitten lopulta kolmanneksi.
Helena Takalo otti sitten vielä hopeaa naisten
kympillä ja Arto Koivisto pronssia miesten 15 kilometrillä. Naiset saivat
hopeaa viestissä. Jääkiekossa Suomi jatkoi korpivaellustaan jäämällä
maalisuhteen perusteella nippa nappa neljänneksi Länsi-Saksan jälkeen. Tosin pikku-Ykä
muistaa suomalaisten kiekkoilijoiden todenneen että jos pronssia saadaan niin
ne heitetään porukalla Tammerkoskeen. Tämä johtuen siitä että muuan piirisarjan
lätkämaa nimeltä Ruotsi ei osallistunut sillä kertaa kisoihin ollenkaan. Laski
hieman oletetun pronssimitalin arvoa.
Mäkihypyssä suomalaiset olivat joutuneet pitkään
tyytymään pistesijoihin mutta tilanne alkoi muuttua kun Kari Ylianttila voitti
Saksan-Itävallan 1977-1978 mäkiviikon:
Sitten olivatkin vuorossa Suomen järjestämät Lahden
MM-kisat vuonna 1978.
Suomalaisten menestys kotikisoissa oli mainio. Naiset
ottivat viidellä kilometrillä kaksoisvoiton. Helena Takalo otti kultaa ja
Hilkka Riihivuori hopeaa. Helena Takalo otti myös pronssia 20 kilometrillä ja
naiset voittivat 4 x 5 km viestin vaikka Marja-Liisa Hämäläinen (josta tuli
myöhemmin Kirvesniemen sukunimellä 1980-luvulla Suomen hiihdon supertähti)
epäonnistui pahoin kakkososuudella. Riihivuori ja Takalo hoitivat kuitenkin
homman himaan:
Miesten puolella menestystä tuli myös. Tapio Räisänen
aloitteli Kari Yli-Anttilan jälkeen (Yli-Anttila oli kisojen aikaan loukkaantunut)
suomalaista mäkimenestystä ja voitti kultaa suurmäessä:
Mainittakoon muuten että suurmäessä viides oli Kanadaa
edustava aiemmin Suomen kansalainen Tauno Käyhkö. Kuinkahan muuten kanadalaiset
mahtoivat lausua miehen sukunimen? Rauno Miettinen puolestaan otti hopeaa
yhdistetyssä. Ja Lahdessa jatkui Mietaan tiukkojen tappioiden saaga. Hän
sijoittui 15 kilometrillä kolmanneksi häviten kullan vain viidellä sekunnilla. Viisikymppinen
meni puolestaan Mietaalta ns. kansanhiihdoksi jonka hän hiihteli lopulta
latupartion mukana ja paineli sukset jalassa pukuhuoneeseen antamatta
haastatteluita:
Tietysti vielä huonompi tuuri oli Matti Pitkäsellä
joka jäi neljänneksi niin 15, 30 kuin 50 km hiihdoissa. Pitkänen sai sitten
hieman palsamia kun Suomi otti miesten viestissä hopeaa. Kiritaistelun
häviäminen Ruotsin Thomas Magnussonille tietysti harmitti. Mutta kaiken
kaikkiaan kotikisojen mitalitaulukko ei ollut Suomen kannalta yhtään hassumpi:
Pankaa muuten merkille Norjan äärimmäisen huono
menestys. Yksi pronssi. Kuriositeettina Lahden kisoista voi todeta että
kannattaa varmistaa että mäkihyppykengät ovat suksessa kunnolla kiinni. Tämän
oppi itävaltalainen Claus Tuchscherer:
Mies selvisi onneksi pahemmin loukkaantumatta.
Ja laitetaanpa sitten lisäyksenä lukijan
kuva noista Lahden MM-kisoista. Eräs lukija bongasi erään ruotsalaisen:
Nuori mieshän se Kalle Kustaa vielä tuolloin oli. Kiitokset lukijalle kuvasta.
Kekkoslovakialainen
mäkihyppy alkoi olla tilassa jossa joka vuodelle löytyi uusi onnistuja. Niinpä
Pentti Kokkonen voitti Saksan-Itävallan mäkiviikon 1978-1979:
Sittenpä tulivatkin ne Lake Placidin olympiakisat
vuonna 1980.
Kisojen ainoa kulta tuli Suomelle nimenomaan
mäkihypyssä jossa löytyi taas uudet onnistujat. Jouko Törmänen voitti kultaa
suurmäessä ja Jari Puikkonen otti samassa kisassa pronssia. Törmäsen
kultamitali ei kuitenkaan ollut se kekkoslovakialaisille ikimuistoisin mitali
kyseisistä kisoista. Vaan se oli hopea. Mietaan Jussin niukkojen tappioitten
saaga sai sen kirkkaimman kruununsa ja hän hävisi miesten 15 kilometrillä
kultamitalin Ruotsin Thomas Wassbergille yhdellä sadasosasekunnilla:
Kun Wassberg tuli maaliin ja tulos selvisi mietti moni
kekkoslovakialainen että voiko vitutukseen kuolla. Tarinan mukaan Wassberg
ehdotti Mietaalle että jospa sahataan mitalit kahtia ja jaetaan. Tarina kertoo
myös kaikenlaisista spekuloinnista että jos Mietaa olisi ajanut partansa ennen
kisoja niin ilmanvastus olisi vähentynyt ja hän olisi voittanut. Toisaalta
tuuhea partahan se oli Wassbergillakin. Muistaakseni maastohiihdon ajanottoa
muutettiin tapauksen jälkeen niin, että ei mitattu aikaa enää kuin sekunnin
kymmenesosilla. Sisuuntunut Mieto otti sitten vielä hopeaa miesten
viidelläkympillä ja toi ankkurina Suomen viestihiihdossa pronssille. Yhdistetyssä
Jouko Karjalainen otti vielä hopeaa.
Naisten puolella Hilkka Riihivuori otti hopeaa sekä viidellä
että kymmenellä kilometrillä ja Helena Takalo kympillä pronssia. Naisten
saavutukset olivat suuria vaikka koko Mietaaseen nähden pieni:
Lake Placidin jääkiekossa Suomen mitaliton
korpivaellus jatkui. Suomi oli lähellä pronssia mutta kun ennen Suomen ja USA:n
peliä tapahtui se Miracle On Ice eli yhdysvaltalaiset yliopistokiekkoilijat
voittivat Punakoneen niin viimeisessä ottelussa Suomen ja USA:n välillä muuan
Ykän muistin mukaan Suomelle jaettiin varsin tulkinnanvaraisia jäähyjä. Miracle
On Ice piti varmistua sillä jos USA voittaisi Suomen, se voittaisi koko
turnauksen ja Suomi olisi puolestaan voittaessaan päässyt pronssille ja USA
jäänyt kakkoseksi. USA voitti Suomen 4-2 ja niinpä Suomi sai odottaa sitä
ensimmäistä mitaliaan vielä kahdeksan vuotta.
Seuraavat suuret talvikisat pidettiin Oslossa vuonna
1982. Mutta nehän eivät enää olleet Kekkoslovakialaiset kisat sillä 27. 10.
1981 tuli kansalaisille uutinen jota ei pitänyt koskaan tulla:
Oslon kisoissa aloitti uransa muuan Matti Nykänen ja
sen jälkeen suomalainen mäkihyppymenestys oli silkkaa historiaa, Tosin vuonna
2020 se on enää, no, silkkaa historiaa. Joka tapauksessa kekkoslovakialaiset
iloitsivat yhdessä urheilumenestyksestään ja totesivat röyhkeästi että ”me voitettiin”.
Eikä silloin tosiaankaan ollut mitään yliopistopellejä eikä
toimittajanplanttuja jotka saarnasivat että Suomen urheilumenestys ei saa
nostattaa liikaa kansallismielisyyttä sillä Suomihan on monikulttuurinen maa.
Valitettavasti nykyisin on toisin ja elämme
yliopistollisen pelleporukan luvattuja aikoja. Hyvää alkanutta uutta vuotta
kaikille lukijoille siitä huolimatta.
24 kommenttia:
Joskus olen ollut sitä mieltä, että kekkoslovakian aikana toimittajat mm. Tekniikan Maailmassa osasivat kirjoittamaansa kieltä. Lehti valitettavasti muuttui sittemmin lukukelvottomaksi koska aiheiden käsittely keveni ja tuli kilpailua nettilehdistä. Tämä toimittelijoiden irtipääsy ei lupaa hyvää tulevaisuudelle. Toimittelijat opettelevat mieluummin huonoa englantia kuin hyvää suomen kieltä. Ei se kääntäminen kielestä toiselle olekaan niin helppoa, mitä "täydellistä englantia" osaavat nykytoimittelijat uskottelevat itselleen. Linkin artikkelista ei voi oikeastaan sanoa muuta kuin että siinä on "hyvejä kuveja".
https://tekniikanmaailma.fi/uusi-maailmanennatys-usan-armeijan-panssarihaupitsi-osui-692-kilometrin-paassa-olevaan-kohteeseen/
Olen siis edelleen sitä mieltä että toimittajat olivat toimittajina parempia kuin nykyiset.
Ilmeisesti kritiikin kannuksia saanut toimittelija on korjannut tekstiä, mutta ei se siitä parantunut.
t. nimimerkki tykkiputki eiku tykinputki
Tauno Käyhkön eno oli hurja mäkimies Tauno Luiro joka pamautti Oberstdorfissa 02.03.1951 139 metriä. Ennnätys oli voimassa kymmenen vuotta kun 1961 jugoslaavi Joze Slibar hyppäsi 141 metriä. Juhani Ruotsalainen hyppäsi vasta 1972 pidemmälle kun sai 162 metrin hypyn. Luiro kuuluu sarjaan kiveen hakatut sankarit kun diabetes ja keuhkotauti veivät voiton ja hän menehtyi 23 vuotiaana. Luiron haudalla käy edelleenkin keskieuroopasta mäkihypyn todellisia ystäviä kunnioittamassa häntä.
Niin ja olihan Lake Placidin lätkän finaalissa härmäläistä väriä kun päätuomari oli Karl-Gustav Kaisla. Tämä nyt menee pikkuisen ohi mutta täykkäreistä tuttu vuoden 1984 miss America joka vääryydellä menetti kruununsa Vanessa Williams jatkoi suomalaisten kaunottarien sarjaa. Tosin rouvalle oli yllätys härmäläinen verenperintö.
Jätti urheilumenestys myös jälkensä suomalaiseen työelämään, aina suurien kisojen alla yleisradion tekniset jättivät lakkovaroituksen. Oliko nyt juuri lätkän Helsingin mm-kisojen alla ja taisi olla suurlättiläs Stepanov toi NL:n närkästymisen jos punakoneen voitto jää näkemättä Kekkoselle. Kekkonen myllytti Jorma Reinin mutta Reini vain totesi että hän on nuori ja Kekkonen on jo iltatuulen viestin puolella.
Wetzellin tapaus kyllä nosti esiin tuon suomalaisen kansanluonteen piirteen, jonka soisi loistavan poissaolollaan tai ainakin vähenevän:
kun suomalainen voittaa urheilussa, se on Meidän Voittomme, vaikka todellisuudessa tunnetaan kaunaa ja kateutta, miksi tuo saa menestyä. Vaan annas olla, kun suomalainen häviää, ollaan valmiit lyömään puukko selkään kahvaa myöten!
Se näkyi Wetzellin jälkeen Matti Nykäsen kohtelussa uranjälkeisessä syöksykierteessään, suuren osan osa kansaa nauraessa:
"Eipä ollut meitä parempi". Hyvin harvalle tuli mieleen, voisiko Masa-parkaa voinut vaikka auttaa?
Mikään ei ollut muuttunut Lahden Hemohes-tapaukseen mennessä;
Mika Myllylältä se vei lopulta hengen.
Mutta ettei olisi liian synkkää, tässä lopuksi vastaus siihen, miten kanukit äänsivät Tauno Käyhkön nimen:
https://www.howtopronounce.com/tauno-k%C3%A4yhk%C3%B6
Kun Kekkonen oli urheilujohtaja niin kannattaa katsoa Leni Riefelsteinin Berliinin olympialaisten kooste elokuva ja sitten elonetistä Avoveteen, romaani voitti kultaa taideolympialaisissa. Varsinkin kestävyysjuoksu on uljasta katseltavaa kun Murakoiso jää.
Kuka sukseni vei, porkat myös samantein!
Vuoden -60 erikoiskilpajärviset olivat ihan kelpo sukset. Hiihtelin semmoisilla - perintösuksilla - vuosikaudet pitkin latuja ja umpihankia. Sopivat hyvin pienipiirteiseen hämäläismaastoon, umpihankeenkin. Nimittäin kantoivat kohtuullisesti ja upottivat tarpeeksi, ettei vauhti kiihtynyt laduttomissa alamäissä liiaksi. Ladulla kulkivat lujaa ja mahtuivat vielä 70-luvun alussa koneladuille.
Vuoden -70 erikoiskilpajärviset olivat aika kapeat, ei niillä oikeastaan umpihankeen ollut asiallista mennä, pärjäsi kyllä miten kuten. Ladulla oli aikas makeaa kyytiä.
Myöhemmistä ei sitten ole enää käyttökokemusta. Tuli lumettomia talvia. Kasvoin ulos suksista ja monoista. Muuttui sukset, kapeiksi muovilistoiksi. Muuttui siteet ja monot käsittämättömäksi viidakoksi yhteensopimattomia systeemejä.
Sitten lumi palasi.
Itse siirryin vaijerisiteisiin, mallia "Intti" ja mallia "mäkisukset". Hyvin toimivat pilkkisaappaiden ja vanhojen monojen kanssa. Myös maastokengät käyvät. Ja ne sukset, muovipohjat luistavat ihan liikaa hämäläismetsiin. Piti odottaa vuosia, että löytyi leveät, lyhyehköt puupohjasukset. Pitävät ylämäissä vanhoilla voiteilla voideltuina - eivätkä kulje liian lujaa alamäissä. Nykyladuille eivät sovi. No, vapaa vain on umpihanki. Ja omia latuja tulee muutenkin hiihdeltyä.
Lappiin löytyi suvusta perintösukset, hikkorilistat ja teräsreuna sivuissa ja kai tunturiin alunperin tehdytkin. Telemark - avainsana. Korvaajiensa kanssa oli sitten tekemistä, voitelut meni uusiksi ja pidon kanssa oli opettelemista.
Ja - pentele, porkat hävisivät. Tuli lasikuituisia hiihtokeppejä, joissa ei ollut sompaa enää, oli ihme lärpäke, joka ei pahemmin lumeen uppoamista estänyt. Koneladuilla ne eivät uponneet, ei uppoa kenkäkään. Muttei niillä ollut asiaa umpihankeen. Bambuvartinen sauva ei muuten katkea läheskään yhtä herkästi kuin hiilikuituinen hiihtokeppi.
Hiihtovaatteetkin muuttuivat, hiihtosukat hävisivät, ja hiihtohousut - muistattekos ne jalanaluslenkit? Ja anorakkikin hävisi. Tuli tilalle ihme kokovartalokortonki. Ja ne sinivalkoiset raitapipot, nekin hävisivät. Mainospipot tulivat tilalle ja ilmestyi vallan paljaspäisiä hiihtäjiäkin. ja kummallisia hikinauhaurpoja.
Ampumahiihdon muutos korkepainekivääreistä pinskuihin oli pettymys. Sieltä penkasta kun löytyi aina keväällä mielenkiintoisia luoteja - muttei enää muutoksen jälkeen. Pöh. Muutos päästi myös keskieuroopan hikinauhapellet kisoihin. Sotilaspartiohiihto kisoihin takaisin! Ja oikeat kiväärit.
Pyssymies
Niin kuka on ainoa suomalaisurheilija jolla on mitalit sekä kesä- että talviolympialaisista? Helpotetaan hieman mitali sotilaspartiohiihdosta 1948 ja kivääriammunnasta 1952 Helsingistä.
Tervehdys nakajimalle, Patelle Pankavaarasta, Qroquius Kadille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.
nakajima: Joo, näytti menneen kaliiberit ja millimetrit hiukka sekaisin. Ja yleensäkin toimittajat olivat aikaisemmin parempia. Nyt ne ovat vain poliittis-uskonnollisia hokeman toistajia.
Pate: Tauno Luiron elämä jäi kyllä ikävän lyhyeksi. Samoin kuin jääkiekkopuolustaja Jarmo Wasaman josta olisi saattanut tulla se ensimmäinen suomalainen NHL-pelaaja. Nuo ylen teknisten lakkovaroitukset muistan minäkin. Niin Berliinin olympialeffa kuin Avoveteen on tullut joskus nähtyä, tosin varsin kauan sitten. Ja vastaus viimeiseen kysymykseen on Vilho Ylönen.
Qroquius Kad: Noitten selkäänpuukottajien ja epäonnistumisesta nauttivien määrä on ikävän suuri. Tosin en tiedä, onko se pelkästään suomalainen vaiko aivan yleisinhimillinen ominaisuus. Ihminen on meinaan aika vittumainen olento. Ja ei tuo Käyhkön kanadalainen ääntäminen mennyt ihan nappiin.
Pyssymies: Kiitos mukavista lisäyksistä. Hiihtohousut (tietysti ruskeat) on ollut itsellänikin samoin kuin sellainen raitapipo.
Vai että oikein "Kekkoslovakiassa"? Mitä mieltä lienevät tšekit ja slovakit tuosta Kari Suomalaisen keksimästä nimiväännöksestä, joka esiintyy tavan takaa Sinunkin jutuissasi? Tuskin he siitä kovin mielissäänkään ovat (jos ylipäänsä tietävät, että sellainenkin väännös on keksitty).
Tervehdys, Ano. Että tästäkin voi vetää herneitä nenään. Ehkä otat yhteyden Tshekin tasavallan ja Slovakian suurlähetystöön ja kysyt.
Pitää palata taaksepäin tuonne vuoteen 1948 jos oikein muistan kun Hertta Otto Villen tytär Kuusinen julisti että Suomen tie on Tsekkoslovakian tie. Siitä kai se Karik Suomalainen sai aiheen, taisi vielä olla Kekkonen pääministeri. Kysymyksessä oli NL:n organisoima putch eli coup d'etat missä kommunistit kaappasivat vallan. Eikä tsekit ole niin puhtoisia kuin nykyhistoriassa väitetään, kun valtio itsenäistyi Itävalta-Unkarista siellä pistettiin aika ruma etninen puhdistus Puolalaisia, Unkarilaisia, Ukrainalaisia, Slovakkeja ja Sudeetteja vastaan ja vuoden 1945 jälkeen kitkettiin Slovakeilta separatismi pois ja Sudeetteja kohdeltiin samalla tavalla kuin Serbit kohtelivat Bosnialaisia ja Albaaneja. Niin ja eikös Tavja täti julistanut samaa Karhupuistossa Kalliossa vaikka vaalityöntekijänsä kiistivät kauhiasti.
Niin ja Kari Suomalainen voitti kansainvälisen pilapiirroskilpailun mukaelmalla Ilja Repinin "Volgan Lauttureista" josta NL esitti perinteisen valituksen joten se oli kunnia ja huomion osoitus jos pääsi herra professorin piirrustukseen.
Tervehdys, Pate. Ja laitetaanpa tähän se Volgan lautturit:
https://images.almatalent.fi/cx169,cy0,cw2496,ch1872,570x/https://assets.almatalent.fi/image/fdaa8bc9-0664-571b-91b5-4c25f3aecb37
Jos Kekkoslovakia on jollekulle Hyi-sana, ehkä hän voisi ottaa hänelle varmaankin mieluisampaa Turkkia mukaillen käyttöön termin Ürkiye Cumhuriyeti, eli Urkin tasavalta?
"ERCA (eli Extended Range Cannon Artillery) on brittiläiskehitteinen telahaupitsitykkijärjestelmä." - Mikä on telahaupitsitykkijärjestelmä?
Esitelty värkki on panssarihaupitsi.
Taitaa toimittelija-veikka olla sivari tai sitten koulukas työhön tutustumassa. Ennen vanhaan toimittajat osasivat edes oikeat termit.
Mistäs Ykä tiesi hiihtohousujen värin. Pipo, mallia Hakulinen oli hieno ja kätevä, pankin mainospipo ei ollut yhtä tyylikäs, eikä lämmin.
Pyssymies
Tervehdys Qroquius Kadille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.
Qroquius Kad: Mietin vaan sitä, että jos elämä on sellaista että etsii asiakseen asioita mistä närkästyä niin aika raskasta se varmaan on.
Pyssymies: Muistelen niitä vanhoja Tekniikan Maailmoita ja sen jutut oli ihan asiantuntevia. Silloin joskus. Tokihan hiihtohousut olivat ruskeat. Vaikka kyse onkin eri asiasta niin Urpo eli Upi Sorvalihan lauloi 1970-luvulla että ”Kansakunta kaipaa teryleeniä”:
https://www.youtube.com/watch?v=DAx_ppHv6x0
Ruskeaahan se teryleenikin oli…
Olen täällä Kanadassa kuunnellut yli 20 vuotta kun paikalliset toimittajat ovat "raiskanneet" suomalaisia nimiä.
Tauno Käyhkön nimen saisivat luultavasti tällaiseen muotoon: "Taanou Kaukoo".
Ymmärtäähän sen että englanninkielisiltä kieli ei oikein taivu kun puhutaan eräistä nimistä, mutta on olemassa myös silkkaa laiskuutta toisten osalta.
NHL:ssä oli noin 10 vuoden ajan sekä suomalainen että ruotsalainen Bäckström (ja molemmilla sama etunimi vaikka toisella oli Niklas C:llä ja toisella ei).
Pohjoisamerikkalaisten mielestä nimi oli "Bäckstrom" vaikka oikein lausuttuna nimi on tietysti "Beckström".
En anna anteeksi tällaista tyhmyyttä ja laiskuutta.
*
Sapporon kisoista en muista mitään, mutta basementissani on hieno viiri jonka faijani ilmeisesti sai Suomen Sapporon kiekkojoukkueen joukkueenjohtajalta Olli Pulkkaselta.
Se on kuulemma se viiri jonka Tshekkoslovakian kapteeni antoi Suomen kapteenille Lasse Oksaselle ennen pelin alkua. Iso, silkkimäinen ja tyylikäs jossa toisella puolella T-vakian lippu ja toisella teksti että kyseessä on peli vuoden 1972 olympiakisoissa Sapporossa.
*
Lahden MM-kisoista 1978 on erikoinen muisto.
Jostain syystä faija suostui lähtemään perheen kanssa Kanariansaarille juuri kisojen aikana.
Joka päivä käytiin sitten Gran Canarian kioskista ostamassa suomalaisen lehden, josta selvisi miten Suomi oli kisoissa pärjännyt noin pari päivää aiemmin. Aistin vissiin, että tämä oli hyvin tärkeä juttu faijalle. Kovinkaan paljon muuta tuosta reissusta en edes muista 10 v kun olin.
Tervehdys, Hokki. Laitetaanpa linkkinä sitä NHL-englantia:
https://www.youtube.com/watch?v=zEYPQJdM-KU&lc=UgghYtpb_UP3fngCoAEC
Lahden kisoista muistan että koulussa opetus pysähtyi tärkeimpien hiihtojen aikaan ja koko koulu köijättiin voimistelusaliin katsomaan kisoja mustavalko-tv:stä.
Kirjoitit: "Että tästäkin voi vetää herneitä nenään."
Tämä siis kommenttina siihen kirjoitukseeni, jossa ihmettelin, mitä mieltä tšekit ja slovakit mahtavat olla siitä Kekkoslovakia-nimityksestä.
Enhän minä vetänyt siitä "herneitä nenään" eikä se ainakaan minulle ole "hyi-sana", vaikka Qroquius Kad niin arveli.
Tuo kommenttini oli kuitenkin tarkoitettu vain kevyeksi huulenheitoksi, enkä arvannutkaan, että ottaisit sen noinkin vakavasti.
Tervehdys, Ano. Okke, asia ymmärretty. Se kommenttisi vaan vaikutti närkästyneeltä. Ehkä jatkamme kekkoslovakialaisilla linjoilla.
Kiitos tuosta Ducksin hienosta kielikylvystä, Yrjö.
Tuo hyvin vaaleantukkanen Jason Blake kyllä voitti kilpailun kun hänellä kaikki meni täysin päin mäntyä.
Eräissä noissa tulkinnoissa huomaa että ovat "joutuneet" oppimaan vähän ranskaa muutaman vuoden koska yritys on kova tiettyyn suuntaan, mutta päin persettä tietysti meni.
No, en ole koskaan moittinut normipohjoisamerikkalaisia siitä, että eivät osaa lausua suomenkieltä oikein.
Mutta nuo nimet kun kyseessä on ammattitoimittaja...
Tervehdys, Hokki. Taitaa toimittajien taso yleensäkin olla rapistunut ison veden molemmin puolin.
Moro,
Kalle Leppänenkin oli sinne aikana hyppännyt.
Onks jollakulla kuva häneltä?
Siegmund etsii kirjalle,jota hän on kirjoittamassa.
Kiitos avustanne
etsivä on https://www.facebook.com/siegmund.schmolli
Lähetä kommentti