Lähdetääs taas ilman sen kummempia selittelyjä takaisin Kekkoslovakiaan tästä masentavasta nykypäivästä. Kekkoslovakialaisen lomailuun kuului hyvin suurissa määrin se, mikä on nykyisin lähes kokonaan unohtunut eli telttailu leirintäalueilla. Käydään siitä hieman kuvakavalkaadia. Niitä telttamallejahan ei ollut kovin monia. Se yksikertaisin oli tietysti kahden hengen harjateltta:
Tällaisella majoitteellahan tehtiin tuohon aikaan
eräretkiäkin. Tuon ajan telttojen tapaan se ei pitänyt vettä kuin sisällään joten
siihen tarvittiin luonnollisesti muovipressu päälle. Ehkä se yleisin
telttamalli oli kupoliteltta:
Tähänhän mahtui nelihenkinen perhe jos kukaan ei
makuulla pahemmin itseään ojennellut. Tätä on sanottu myös soputeltaksi. Itse
asiassa itse en koskaan törmännyt silloin tuohon termiin mutta ymmärrän termin
pohjan. Makuualustat ja makuupussit olivat luonnollisesti bensikseltä ostettuja
ja kesäkäyttöön tarkoitettuja. Yleensä ne olivat väriltään ruskeita.
Seuraavassa kuvassa kupoliteltta ja kekkoslovakialaista viiden tähden
leirintäaluetunnelmaa:
Perskeleillä ei ollut kupolitelttaa vaan tällainen
murtoharjateltta:
Ja siinähän tuli yövyttyä 1970-luvulla Ilomantsista
aina Sevettijärvelle saakka. Jääkaappina toimi kylmälaukku ja keittiönä
Primus-keitin. Ykkösevästä oli makarooni ja tölkillinen lihapullakastiketta.
Sitten oli tietysti käytössä tällaisia
karavaanitelttoja:
Kuva on tietysti mainoskuva eikä siitä suinkaan näy
kuinka teltta yleensä oli täynnä kaikenlaista rojua. Luonnollisesti teltan
kattoon viriteltiin naruja joilla ainakin yriteltiin kuivata kastuneita
vaatteita.
Olihan sitten niitä kalliimpia huvilatelttojakin joissa
oli jonkinlainen sateelta suojaava eteinen:
Olihan sitten vieläkin isompia telttoja joita
vedettiin auton peräkärryssä. Kuvia tuolta ajalta on varsin vähän mutta tästä
saa hieman makua:
Ja juu, olihan siellä leirintäalueilla mökkejäkin.
Sellaisia pieniä joissa oli kerrossängyt neljälle hengelle, pöytä, jääkaappi ja
keittolevy. Äärimmäistä luksusta. Vessojahan ei niissäkään suinkaan ollut vaan
kaikki tuollainen hoidettiin huoltorakennuksessa.
Ei tässä oikeastaan sen enempää. Tulipahan käytyä taas kertaalleen Kekkoslovakiassa. Telttaillen. Oikein hyvää alkavaa viikonloppua kaikille.
26 kommenttia:
Jos Kekkoslovakiassa on yksi asia, jota ei tule ikävä, se on telttailu. Nuo esittelemäsi teltat eivät olleet laadultaan erityisen hyviä mutta toimivat, jos ei satanut
Myöskään leirintaalueiden huoltorakennuksia ja lautamökkejä ei tule ikävä. Tosin niitä lautamökkejä voi käydä nostalgiamielessä katselemassa lähellä nykyistä asuinpaikkaani.
Kekkoslovakian luksus menee huonosti kaupaksi nykypäivän matkailijalle. Vanhemmilla oli huvilateltta ja se oli luksusta.
Muistot meillä kuitenkin on, vaikka kaikki niistä eivät ole hyviä.
Tuommoisessa toisen kuvan kupoliteltassa tuli 80-luvun alkupuolella oltua monet seurakunnan kesäleirit.
Aina oli kylmää tai märkää, kun makuualustat ja makuupussi oli tosiaan "kesäkäyttöön".
Sain noista ajoista sellaisen rokotuksen telttailua vastaan, että en sitä harrasta kuin äärimmäisessä palossa ja ne tilanteet on helppoa välttää. Intin makuupussi ja kamiina piti huolen, siitä, että siellä nukkui teltassa aika mukavasti, varsinkin kun alokasaika sattui kesään.
Se on jännä homma, että heti kun on jonkinlainen harva maja ympärillä ja makuualustat on maasta ylhäällä, niin tarkenee ihan hyvin?
Moottoripyöräreissuilla löytyy aina joku mökki jostain.
Olipa mukavan virkistävää luettavaa ja katseltavaa:-))) Minä suoritin v. 1969 pitkän pyöräretken ympäri Etelä-Suomen ja Oulun kohdalta poikki. Harjateltassa nukuin hyvin aina väsyttävän päivän jälkeen. Polkupyörääni olin laittanut myös etutavaratelineen, jotta kaikki tarpeelliset romppeet kulkivat mukavasti vanhan kunnon Tunturi-yksvaihteisen pyöräni kyydissä. Joskus oli tällainenn mainoskin: "Tunturilla tunturilta tunturille"!
Murtoharjateltasta on muistoja myös. Yöllä jos satoi, Äijä komensi aina samoin sanoin: Nöösit, irti seinistä, ettei vesi tule sisään. Tölkkipullakastike oli pirun hyvää, myös nötkötti, suolakurkku makarooni seoe tuli tutuksi.
Pakuvolkkarit oli tuosta sitten askel ylemmäksi. Kuin koti pyörillä.
Anttila oli selvästi vuosikymmeniä aikaansa edellä, kun tuollaisia polyamoristen perheiden telttoja markkinoi. :D
Hyvinhän noi teltat toimi tuohon aikaan ja noissa olosuhteissa. Olis vaan ollut tunturissa kyyti kylmää tuollaisilla.
Itselläni oli messissä Jack Wolfskinin North Bay II.
Liian painava vaelluksille ( noin 4.5 kiloa) mutta hekolla heitettynä ihan paras valinta.
Kahden hengen tunneliteltta isolla "eteistilalla".
Helppo pystyttää ja nyt tuli käytännössä kokeiltua ettei lähde kovallakaan myrskyllä lentoon.
Eikä ole edes kallis jos vähän malttaa kyttäillä tarjouksia.
Itse taisin maksaa siitä inan vaille 200 ekeä.
Nappulana tuli takapihalla koisittua Ykän laittaman kuvien mukaisissa teltoissa. Oli jännää.
Sen minkä päätin niin muutin. Tässä suunnitellaan jo kovasti ensivuoden kairaan lähtöä vaikka manasin etten enää ikinä lähde sinne itseäni kiusaamaan.
Entisiltä kollegoilta on tullut ihmettelyä miksi ihminen tekee itselleen moista mutta en osaa selittää.
Kai sitä tuntee jollain tavalla olevansa elossa kun joutuu rääkkiin ja kohtaamaan olosuhteita joille ei voi mitään, en tiedä.
Taas oli aikamatka suoraan 1960-70 -luvulle!
Meillä oli tuolloin juurikin tuollainen sinikattoinen ja keltasivuinen murtoharjateltta. Taisi olla parempaa luxus-mallia (ihme meidän perheessä!), sillä siinä oli pieni eteistila, jonka sai avattua toiselta sivulta vetoketjuilla katokseksi.
Siinä tuulensuojassa sitten kaasupullon päällä olevalla keittimellä äiti lämmitti jotain pöperöä lomamatkoillamme.
Kangashan oli tosiaan jotain puuvilla, joka imi vettä ja vuoti tietenkin sateella. Telttamuovi piti olla aina mukana.
Vielä vuonna 1977 sellainen kulki piikki-Yamahani päällä kevariporukan yöpymistelttana erääseen kokoontumisajoon.
Majoittumisessa ja varsinkin yöpymisessä kävi kuten noissa oli tuolloin tapana. Yksi kaveri oksensi teltan sisälle ja toinen nukkui teltan sisällä olevassa vesilammikossa. Itse taisin nukkua jossain muualla.
Mutta toista kertaa en sitä isoa telttaa saanut lainaa. Enkä olisi tosin ottanutkaan. Painoi se sen verran.
heppa
Minä olen sen verran vanhempaa vuosikertaa, että vietin ensimmäiset matkailuyöni Sopu-teltassa. Se Sopu-teltta on muuten tuotenimi ja tuotetta valmisti Telttaliike Sopu Oy. Mainoslause oli "kyllä Sopu sijaa antaa". Tulee suorastaan kaihoisa mieli, kun muistelee vaikkapa kauniina kesäiltana Punkaharjun hiekkarannelle pystytettyä Sopu-telttaa ja illalliseksi nautittuja nuotiolla keitettyjä uusia perunoita ja nakkeja.
Meidän perheellä oli kuvan värinen murtoharjateltta, johon äite ompeli keittiön pöydän ääressä etuteltan, johon isi autotallissa teki rungon. Itse pääteltta oli tekovaihdessa pystytettynä olohuoneeseen. Äiti myös ompeli vedenpitävän pussukan kattotelineelle, jossa ilmapatjat, makuupussit, teltta ja syömälä, joksi me lapset nimettiin etuteltta. Tietysti piti olla telttamuovi, sillä eihän kangas pitänyt muutoin vettä ulkopuolella.
Kerran teltta pystytettiin kaatosateessa siten, että me lapset pistettiin uikkarit päälle ja pitämään muovia koholla. Isi heitteli teltan muovin alle ja äite sateensuojan alla teltaan ja pystytti isin antamat ruodot. Muovi kiinnitettiin pyykkipojilla katon reunusliepeeseen.
Myöhemmin hankittiin kahden hengen nailonteltta, sillä kasvoimme liian suuriksi nukkua yhdessä teltassa. Se olikin työläs koottava kovassa tuulessa.
Primus keittimellä tehtiin erilaisia ruokia. Kattilasarjan kansi toimi paistinpannuna, jolla tehtiin lettuja. Purkki hernekeitto oli olevinaan hyvää tuoreen hapanleivän ja maidon kanssa. Sateisella kelillä sai syömälän liepeen nostettua rungon tappiin, joten isi teki ruokaa syömälän sisäpuolella.
Teltan takaseinään ommeltiin vuosien saatossa viirejä paikkakunnilta, jossa oltiin käyty. Ne muodostivat Suomen kartan. Viirejä myytiin jokaisella leirintäalueella.
Tervehdys Vasarahammerille, Ekulle, Terho Hämeenkorvelle, Ano1:lle, Ano2:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Joppos123:lle, hepalle, Strix Senexille ja Kryptalle & kiitos jaetuista muistoista. Tuosta kaikesta on jo tommonen viisikymmentä vuotta. Kyllä aika on hupaa. Niitä Kryptan mainitsemia viirejä ei muuten taida olla enää myynnissä ollenkaan.
Kiitos myös Joppos123:lle YV:stä.
Itselläni telttailukiintiö tuli täyteen intissä ja siitä on jo jokunen tovi vierähtänyt.
Nyt kun mietin niin minulla ei sen jälkeen ole ollut suksetkaan jalassa.
Enpä itsekään ole telttaillut, hiihtänyt enkä munamankelilla ajanut kun viimeksi Ylipäällikkö Koiviston Julkisessa Palveluksessa Lapin Jääkäripataljoonassa.
Enkä ole halunnutkaan.
Sitä sai riittävästi loppuelämän tarpeisiin.
Kekkoslovakiassa telttailtiin hyvinkin paljon.
Ensimmäinen matka oli Norjaan, kun pikku-Qroqu oli vielä vauva ja perheen ainoa jälkikasvu.
Teltta oli mallia Sopu.
Siitä ei ole muistoja, kuten ei parista seuraavastakaan, mutta kaitafilmiä oli.
Nyt ne on siirretty VHS:n kautta DVD:lle.
Soputeltta oli käytössä useammankin matkan, joita tehtiin isävainaan sukulaismiehen sekä siskonsa eli tätini perheiden kanssa.
Joskus Kekkoslovakian päättymisen vaiheilla teltta vaihtui huvilateltaksi, jossa oli kaksi osaa, makuuosa ja eteisosa, molemmat suljettavia.
Niillä käytiin niin kotimaan kuin Pohjoismaan matkoilla.
Näistä jäi mukavia lapsuuden ja varhaisteini-iän kesämuistoja.
Sitten se lopahti yht'äkkiä joskus kasarin puolivälissä.
Touhu ei enää oikein kiinnostanut muita kuin sukulaismiehen perhettä, joka jatkoi sitä keskenään.
Tälle vuosituhannelle tultua isävainaa ei enää käynyt missään, pysyi vaan kotona missä sai onnekseen kuolla suorilta jaloilta.
Pari kolme vuotta isävainaan kuoleman jälkeen sukulaismies otti yhteyttä vanhaan äitimuoriin esittäen muistojen verestämistä:
kerättäisiin entinen porukka kokoon ja mentäisiin vaikka Kalajoelle uudestaan!
Äitimuori saattoi sanoa saman tien, ettei siitä tule mitään.
Se mitä oli, loppui jo kasarilla.
Ne jotka olivat silloin lapsia ja varhaisnuoria ovat nyt suurimmaksi osaksi perheellisiä, isävainaa oli kuollut ja sukulaismieskin leskeytynyt ja mennyt uusiin naimisiin.
Siellä olisi puolen tusinaa telttakuntaa joista puolet eivät tuntisi toisiaan.
Minusta hän tiesi kysymättäkin, ettei kiinnosta.
Aika aikaa kutakin.
Jokainen eilinen on menetetty päivä.
Sitä ei enää koskaan saa takaisin.
Se on olemassa enää vain muistoissa.
YKÄ: Matkailu-, leirintäalue- ja kaupunkiviirejä myy mm. vanhan tavaran kaupat ja antikvaarit. Jos ovat sattuneet jostain niitä haalimaan. Muuten ei ole enää repertuaarissa.
Tuossa eräs nettikauppa ( https://www.juvekim.fi/type.php?id=111 ), jolta löytyy myös niitä auton takasivuikkunaan vedessä kasteltuja ja liimattavia tarroja!
heppa
Tervehdys TR:lle, Qroquius Kadille ja hepalle & kiitos kommenteistanne.
TR: Telttailtua tuli kyllä armeijan jälkeen paljonkin mutta hiihtämiseen meni mielenkiinto. Minähän olen sen verran vanhaa ikäluokkaa ettei meillä intissä ollut makuupusseja vaan pelkästään huopa ja mantteli.
Qroquius Kad: Kiitos jaetuista muistoista. Noin yleensäkin jotkut niistä ovat kauniita, jotkut vähemmän kauniita ja joitakin ei edes pysty muistelemaan.
heppa: Kiitos linkistä. Taitavat kaikki olla vanhaa tavaraa. Nykyisin niitä ei vissiin enää tehdä. Tässä muuten pitää muistuttaa että Kekkoslovakian aikaanhan meillä oli autojen kansallisuustunnuksena SF eikä FIN.
Niin,eikös ulkomaalaiset luullut että se SF tarkoittaa Sovjet-Finland..
60- luvulla isä ja veljensä saivat päähänsä viettää pitkän viikonlopun meidän yhteenasä 5:n 10-5v lasten kanssa. Sopu teltta Volvo Amazonin kattotelineelle muoviin käärittynä. Kaupassa ei ollut rahasta pulaa. Mutta leirintäalueelle sitä ei riittänyt. Edessä oli turvavyöt. Me 5 takapenkillä ei siitä ymmärretty. Mutta muuten jäi tuo yli 1000km:n matka mieleen runsaine tapahtumineen.
Oli niitä paikkakunnan viirejä aikoinaan myynnissä muuallakin kuin leirintäalueilla, muistaakseni ainakin kirja- ja paperikaupoissa, huoltoasemilla ja kioskeissakin, ainakin nähtävyyskohteiden lähellä. Minullakin oli niitä aikoinaan melkoinen kokoelma, mutta jossakin vaiheessa tulin heittäneeksi ne pois. Enkä tosiaan muista enää aikoihin nähneeni niitä missään myytävänä.
Tervehdys Ano1:lle, Heikille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.
Ano1. Joo, tällaista puhetta ymmärtääkseni oli.
Heikki: Kiitos jaetuista muistoista. Ja se Volvo Amazon on muuten yksi kaikkien aikojen tyylikkäimpiä autoja.
Ano2: Oli niitä minullakin aikanaan mutta valitettavasti ne ovat ajan myötä hävinneet jonnekin.
Telttailu on ainakin minun kohdalla katoavaa kansanperinnettä. Eli en ole juurikaan telttaillut kuin ne pakolliset armeija-ajan telttailut.
Hiihtäminenkin on enää lähinnä kuriositeetti intin jälkeen, jonkin verran "mehtäsuksien" kanssa siviilissä liikkunut, melko vähäistä sekin.
Valitettavasti. Tai sitten ei:) Mieluimmin olen liikkunut/liikun paikoissa/paikkohin joihin pääsee kumipyörillä jonkun muun kuin lihasvoiman kuljettamana. Silläkin tavalla olen saanut nähdä ja kokea paikkja ja tapoja jotka olisi muuten jääneet kokematta/näkemättä.
Majoitus on usein ollut niilläkin matkoilla melkoisen karua, neljän seinän sisällä kuitenkin, eikä ne seinät ole olleet mitään pressukangasta. Puuta, tiiltä tai betonia. Yhtä kaikki unohtumattomia matkoja, joskus aivan turistina, usein myös jonkun ryhmän kuljettajana. Pässyt sen myötä käymään paikoissa joihin ei muuten olisi tullut edes lähdettyä.
Kuten esim. Ihantalan taistelun muistomerkillä kymmenisen vuotta sitten, kun kävin ryhmän kuksina siellä itsenäisyyspäivän aattona seppeelenlaskussa ja viettämässä hiljaisen hetken sankareiden kunniaksi. Sankareiden, jotka saattoivat saada hetken levon teltoissaan.
Huru-ukko
Ensimmäisessä kuvassa näkyvä harjateltta löytyi porukoilta. Ihan hyvin sinne neljäkin mahtui; ihmiset olivat pienempiä 70-luvulla kuin mitä nykyään. Leirintäalueilla emme majoittuneet koskaan; miksi hakeutua korpeen jos kaipaa samoja kuvioita kuin asumisessaan: naapurit vieri vieressä kuten derkkukuutioissa tai rivareissa konsanaan?
Sitä tapasi metsän asukkeja näillä reissuilla. Karhu käveli pitkospuilla vastaan ja nousi jo takajaloilleen mutta otti sitten ritolat kun koko perhe alkoi karjua ja kiljua kuin Kiljusen herrasväki konsanaan...
Hirvisonni suoritti erään aamuherätyksen työntämällä päänsä telttaan ja hönkimällä päin meitä nukkujia. Ei onneksi pyrkinyt samaan kasaan vaan vetäytyi ja lähti omille teilleen. Kymmeniä kesäöitä tuossa teltassa tuli nukutuksi lapsuudessa, 80-luvulla se oli sitten minun ja isosiskoni käytössä milloin missäkin. 1990-luvulla se palveli festaritelttana ja tuollahan se köllöttää varastossa vain käyttämistään odottaen...
-Tvälups-
Lapsena kokemani järkytykset Tulilahden ja Bodom-järven murhista, jonka toiset uhrit olivat kotikaupungistani ja täällä todella iso juttu, jättivät sellaisen kammon telttailua kohtaan, etten ole siihen ikinä mielenkiintoa tuntenut. Sama on koskenut liftaamista, enkä usko, että olen mistään jäänyt paitsi. Eräs ystäväni oli kaverinsa kanssa nuorena tyttönä erehtynyt liftatessa kyytiin, jonka kuski matkan aikana alkoi vaikuttaa tosi omituiselta ja onneksi älysivät lähteä livohkaan kun tämä lähti jostakin talosta hakemaan mukaan kaveriaan. Muutamien vuosien päästä selvisi lehtikuvasta, että mies oli ollut Jammu-setä.
Taas asian vierestä, mutta hyvää viikonloppua kaikille! Katsotaan yleisurheilua Budapestista ja hymähdetään median raivolle unkarilaisilta puuttuvista ihmisoikeuksista.
Rouva Ano
Pari kolmekymmentä yötä tulee telttailtua vuodessa, tosin vähän erilaisilla kuin jutussa. Pari telttaa löytyy, tunneli ja kupoli. Kummassakin omat puolensa. Tunneli kestää tuulta ja kupolissa on mukavampi viettää aikaa, joskus kun kelit ovat olleet sellaiset ettei ulos juurikaan ole viitsinyt mennä.
Ikävintä teltassa nukkumisessa on aurinkoiset päivät, kun vaeltaminen keskittyy Finmarkkiin ja Lappiin niin se aurinkohan paistaessaan paistaa kauan ja kuumasti, tuohon vielä tyyni keli ja teltassa alkaa ainakin meikäläisellä happi loppumaan.
Sateellahan teltassa on oikein kodikasta, joskus on tosin satanut ja tuullut niinkin lujaa ettei nukkumisesta ole tullut mitään, oli on kuin olisi pesukoneessa joka on discossa, paukkuu rämisee ja kohisee.
Vielä täytyis tälle syksylle johonkin lähteä, onneksi alkaa elämä olenaan siinä mallissa, että saa itse päättää aika pitkälle ajankohdan, suunnan ja aikataulun.
Tervehdys Huru-ukolle, Taisteluvälineupseerille, Rouva Anolle ja klovalle & kiitos kommenteistanne.
Huru-ukko: Mainitsemissasi majoitteissa on kyllä oma puolensa. Minullakin vanhemmittaan tuo laiskuus ja mukavuudenhalu iskee päälle.
Tvälups: Joo, se vaellustelttailu on sitten luku erikseen ja ihan mukava sellainen. Sivuheittona voi sanoa että minä olin 1970-luvulla todellakin pienempi kuin nyt.
Rouva Ano: No onpas heillä ollut melkoinen kuski. Onneksi lähtivät huuthemmettiin. Se liftaaminenhan on muuten loppunut jo aikaa sitten. En ole nähnyt teillä liftareita ikään aikaan. Ja joo, Unkarissa toimitaan kansanvallan mukaisesti ja eihän se tiedostaville suinkaan sovi.
klova: Paljon olen vaeltanut Lapissa minäkin, mutta nykyisin ne pitkät rinkkavaellukset ovat jääneet. On minulla kyllä vielä tallessa Hel-Sportin Rondane 3-teltta. Mainio teltta sinänsä mutta mataluutensa vuoksi kerää hengitysilmasta turhan paljon kosteutta. Mutta toivotan sinulle hyviä reissuja.
Kekkoslovakian aikaan sijoittuu myös ns. rotelliseikkailu eli sakujen mainio keksintö laittaa linja-auton perään majoitustilaa sisältävä perävaunu. Näitä kun saaapui Suomeen, niin eiköhän suomalainen virkamies keksinyt, että ei käy vaan linja-auto erikseen ja rotellivaunu piti vetää kuorma-autolla. Taisivat loppua rotellimatkat Suomeen samana kesänä. Das Rollende Hotel -idea elää edelleen.
Tervehdys, Verinen pieru. Joo muistan tuon toki.
Lähetä kommentti