Eli
kekkoslovakialaista korkeakirjallisuutta
Koska parodiahorisontista parodiaa
tekevä ns. vallitseva todellisuus mäiskii ihmistä päin turpaa päivittäin niin
paetaanpa jälleen hetkeksi lumottuun muistojemme Kekkoslovakiaan ja käsitellään
tällä kertaa kekkoslovakialaista korkeakirjallisuutta. Niin sanotut
kulturaattorit (joita muuten käsittelin jo vuonna 2008 tässä kirjoituksessa)
tietysti väittävät että sen ajan korkeakirjallisuutta edustivat mm. Jörn
Donner, Christer Kihlman, Henrik Tikkanen, Claes Andersson, Arto Melleri ja sen
semmoiset. Tavallinen kekkoslovakialainen kansanmies toteaa moiseen että todellisen
korkeakirjallisuuden löytääkseen täytyy mennä korkeuksista matalammalle.
Tasolle, jossa tykätään lukea eikä kertoa toisille miten hienoa kirjallisuutta
tuli taas kertaalleen luettua.
Käydään siis läpi otteita UKK-Suomen
huippuluokan viihdyttävästä korkeakirjallisesta tuotannosta joka ostettiin
luettavaksi eikä esiteltäväksi kirjahyllyssä niin että vieraat näkisivät
vierailevansa kulttuurikodissa. Esitellään ensimmäisenä antipsykologisen
rikosromaanin mestari eli Jerry Cotton:
Näissä mukavan pehmeäkantisissa
romaaneissa seikkailivat New Yorkissa FBI:n palveluksessa alun perin
Connecticutista kotoisin oleva ja nuorempana sepänsällinä toiminut punaisella
Jaguarilla ajava Jerry sekä hänen työparinsa Phil Decker jotka nähtiin usein
Max Salosen baarissa. Teoksissa asioita harvemmin selvitettiin puhumalla. Kyseinen
kirjallisuusteos poiki myös suomalaista menestysmusiikkia sillä yhtye Kontra
julkaisi vuonna 1978 varsin hyvin menestyneen kappaleen joka pohjautui
kyseiseen kirjallisuusteokseen:
Tuolla Kontran Moog Konttisella on
muuten aivan erinomainen rock´n´roll-ääni. Sitten hieman samankaltainen mutta
vähemmälle menestykselle jäänyt kirjallisuussarja oli John Cameron. Eli miljonääriplayboy joka panohommiensa lomassa
ratkaisi rikoksia:
Myös puhtaasti kotimaisin voimin tehtyä
korkeakirjallisuutta löytyi varsinkin Kekkoslovakian alkuaikoina. Ensimmäisenä Pekka Lipponen joka John Cameronin
tavoin oli kova jätkä puikottaan:
Sekä tietenkin Kalle-Kustaa Korkki:
Luonnollisesti tulee mainita
kotimaisesta korkeakirjallisuudesta jo sodan aikana alkaneet Ryhmy ja Romppainen-kirjat jotka eivät
sodan jälkeen olleet oikein valvontakomission mieleen. Tuon kaksikon salaisina
aseinahan toimivat sekä kevyt kenttäkissa Mörökölli että sipuliviina.
Pikku-Ykän aikaiseen kekkoslovakialaisen
korkeakirjallisuuden terävimpään kärkeen kuului tietysti myös Tex Willer, jossa seikkailivat Texas
Rangersit Tex, Kit Carson, Texin poika Kit Willer sekä navajointiaani Tiger
Jack. Kyseisessä korkeakirjallisuuden edustajassa luoteja lensi kuin pyssyn
suusta, lätty lätisi säännöllisesti ja nuotiolla keitetty kahvi oli vahvempaa
kuin missään muualla:
Tähän väliin tietysti kulturaattori
saattaisi sanoa että eihän tuo ole ei niin korkea- kuin matalakirjallisuuttakaan
vaikka niin kuvitteletkin. Tuohan on sarjakuvalehti. Johon kekkoslovakialainen
mies (ilman henkilöoletuksia) saattaisi vastata että sinun mielipiteelläsi ei ole
mitään merkitystä vaikka niin kuvitteletkin. Hyppää joutava jortaniin. Ja lue
sieltä noustuasi Tex Willeriä. Jos on oikein hyvä fiilis niin jää sinne jortaniin
pysyvästi.
Kekkoslovakian korkeakirjallisuudessa
esiintyi tietysti myös puhtaasti kirjoitettua lännentarinaa joista mainittakoon
ensimmäisenä Morgan Kane:
Morgan Kane oli ollut aikanaan
lainsuojaton, sitten palkkionmetsästäjä ja sitten Texas Ranger ja lopulta
liittovaltion sheriffi. Kekkoslovakialaisen perimätiedon mukaan Morgan Kanen tyttöystävä
oli nimeltään Markan Kone. Pohojalaasta maustetta kekkoslovakialaiseen villin
lännen korkeakirjallisuuteen antoi puolestaan FinnWest:
Kyseisessä lähes Nobel-ehdokkuuden
saaneessa kirjallisuussarjassa seikkaili villissä lännessä pohjanmaalainen Juho
Kaaponpoika Helapää joka todisti että kourassa pysyi niin kauhavalaanen kuin
kuudestilaukeava. Samassa korkeakirjallisessa villin lännen hengessä toimi myös
Colt-lehti:
Villissä lännessä asioita ei välttämättä
selvitetty aina puhumalla. Niin ei selvitetty Suomen itärajallakaan vuosina
1939 – 1944 sekä Lapissa 1944 – 1945 ja niistä ajoista kertoi
kekkoslovakialaiselle siihen aikaan hyvin suosittu Kansa Taisteli:
Kyseisen lehden kaikki numerot
sisältöineen löytää muuten tästä osoitteesta:
Kulttuuriteko, etten sanoisi. Korkeakirjallisuuteen
kuuluu tietenkin myös tiede ja tekniikka ja sitähän tarjosi Tekniikan Maailma:
Lehti tarjosi kekkoslovakialaiselle
miehelle bensiininkatkuista infoa moottorisahasta jumbojettiin. Lehti tietysti
ilmestyy edelleenkin mutta kaljupäisen presidentin aikaan sen merkitys oli
suurempi koska silloin ei ollut tarjolla sitä interwebin ihmeellistä maailmaa.
Ja mainostihan Tekniikan Maailma vielä 1970-luvun alussa voimasavuke
Bostoniakin. Tavalla, joka nykyisin saisi aikaan taivaankorkeaa
triggeröitymistä:
Yes Sir – valkoisen miehen savuke
Ehdotonta huippuluokan
kekkoslovakialaista korkeakirjallisuutta edustivat tietysti vuonna 1970
markkinoille tulleet Aku Ankan
taskukirjat:
Näitä meikäläisellä tuli luettua
suurella nautinnolla noin viidenteenkymmeneen kirjaan asti. Sen jälkeen on
jäänyt vähemmälle. Kyseinen taskukirjahan on vieläkin erittäin suosittu mutta
se suurin taika näissä oli silloin kun muuan pikku-Ykä luki näitä valtiossa
jota suojeli muuan kaljupäinen presidentti. Pikku-Ykä luki myös läränormaalia
korkeakulttuurista kauhukirjallisuutta jota puolestaan tarjosi korkeakirjallinen sarjakuvalehti Shokki:
Shokin master of seremonies oli
tietysti mainio Slemmy
Läränormaalia tarinaa puhtaasti
kirjoitettuna tarjosi – tosin jo hieman Kekkoslovakian jälkeen – Yöjuttu-lehti:
Lehdessä seikkaili Scotland Yardin ylitarkastaja
John Sinclair sekä hänen kumppaninsa Suko ja miehet pistävät pleksiin
kaikenlaisia perkeleellisiä pahuuden voimia. Vähemmän läränormaalia tarinaa
mutta silti korkeakulttuurista vuosisatojen mittaista saagaa tarjosi tietysti
kalsarisankari Mustanaamio:
Sarja ilmestyi myös Suomen
Sosialidemokraatissa mutta siinä se oli jostain syystä nimellä Urja.
Kansa Taisteli-lehti on tässä jo
esitelty mutta historiaan liittyvää ruudinsavuista korkeakirjallisuutta tarjosi
kekkoslovakialaiselle miehelle tietenkin myös Korkeajännitys:
Näitähän löytyi sekä perus-, ilmojen-,
merten- viidakon että avaruuden Korkeajännityksinä joita nuori
kekkoslovakialainen luki mielellään koska – uskokaa tai älkää, nuoremmat
sukupolvet – silloin ei ollut interwebin ihmeellistä maailmaa, ei ollut släsebookia,
ei blunstagramia, ei bläbbcätiä, ei whatsblöbbiä ja puhelinkin oli lankapuhelin
jolla ei soiteltu ilman vanhempien lupaa. Sen sijaan lehtiä lainailtiin
kavereitten kesken varsin taajaan. Voisiko asiaa kutsua nimellä lehtiweb?
Paperiweb? Korkkariweb?
Korkeakirjallisuutta löytyi myös
ajankohtaisista asioista. Tietysti siihen aikaan Suomen Kuvalehti oli vielä
oikeasti asiallinen julkaisu mutta kekkoslovakialaiselle ajankohtaiset asiat
kertoi Nyrkkiposti:
Nyrkkipostihan oli sellainen
puolipornahtava ajankohtaisjulkaisu. Varsinaisia käsityöläisten ammattiliiton
äänenkannattajia olivat sitten ainakin Jallu, Kalle ja Ratto. Tosin hyvin moni
nuori kekkoslovakialainen mies tutustui siihen mysteereistä suurimpaan –
vaikkei sitä ihan suoranaisesti nähnytkään – ensiksi Anttilan postimyyntiluettelon kautta:
Luontoaiheista korkeakirjallisuutta
edusti sitten Metsästys ja kalastus
joka kertoi, no, metsästyksestä ja kalastuksesta:
Samaan genreen kuului kerran vuodessa
ilmestyvä Eränkävijä jonka
joulupukki toi monelle kekkoslovakialaiselle miehelle:
Korkeakulttuuria edusti myös kieli
poskessa toimiva ja vuonna 1975 toimintansa aloittanut Pahkasika:
Kyseinen aviisi oli 1960- ja
1970-luvuilla syntyneille häiskille must sillä se oli lehtenä vähän samaa kuin
alkuaikojen Sleepy Sleepers musiikin puolella silloin vielä varsin
ryppyotsaisessa Kekkoslovakiassa ja myös sen jälkeisessä Suomessa. Tietysti
ryppyotsaisuus on jatkunut mutta muuntunut nykyaikaiseen feministis-monikultturismimuotoon
ja itse asiassa mennyt aikaisemmasta ryppyotsaisuudesta vielä vihervasemmalta
ohi. Kyseinen Pahkasika tarjosi sarjakuvien ja kirjoitettujen juttujen lisäksi
mm. opettavaisia julisteita:
Lehdessä seikkailivat mm. legendaariset
Jurpo, Hemmo Paskiainen, Miihkali, Kolme rumaa Teroa, Pekkos Bill, Peräsmies ja
Pallopäät. Vuonna 2000 lehti lopetti toimintansa todeten että todellisuus on
muuttunut parodiaksi itsestään eikä sitä voi enää parodioida. Tämä siis jo
vuonna 2000. Nyt elämme vuotta 2019 jolloin parodiakin on muuttunut parodian
parodiaksi ja se pitäisi ottaa vielä tosissaan. Jos ei ota, niin on
viha-ajattelija.
Tässä tämä tällä kertaa. Tietysti
kekkoslovakialaista korkeakirjallisuutta luettiin myös kovissa kansissa ja kansalaisten
käsissä kuluivat mm. Esa Anttala, Niilo Lauttamus, Arto Paasilinna, Reino
Lehväslaiho, Heikki Turunen, Kalle Päätalo sekä allekirjoittaneen kaikkien
aikojen suurin suosikki Veikko Huovinen. Mutta se on sitten oman tarinansa aihe
se.


































