JOTAIN IHAN MUUTA LXIII

Eli kekkoslovakialaista korkeakirjallisuutta

Koska parodiahorisontista parodiaa tekevä ns. vallitseva todellisuus mäiskii ihmistä päin turpaa päivittäin niin paetaanpa jälleen hetkeksi lumottuun muistojemme Kekkoslovakiaan ja käsitellään tällä kertaa kekkoslovakialaista korkeakirjallisuutta. Niin sanotut kulturaattorit (joita muuten käsittelin jo vuonna 2008 tässä kirjoituksessa) tietysti väittävät että sen ajan korkeakirjallisuutta edustivat mm. Jörn Donner, Christer Kihlman, Henrik Tikkanen, Claes Andersson, Arto Melleri ja sen semmoiset. Tavallinen kekkoslovakialainen kansanmies toteaa moiseen että todellisen korkeakirjallisuuden löytääkseen täytyy mennä korkeuksista matalammalle. Tasolle, jossa tykätään lukea eikä kertoa toisille miten hienoa kirjallisuutta tuli taas kertaalleen luettua.  

Käydään siis läpi otteita UKK-Suomen huippuluokan viihdyttävästä korkeakirjallisesta tuotannosta joka ostettiin luettavaksi eikä esiteltäväksi kirjahyllyssä niin että vieraat näkisivät vierailevansa kulttuurikodissa. Esitellään ensimmäisenä antipsykologisen rikosromaanin mestari eli Jerry Cotton:

Näissä mukavan pehmeäkantisissa romaaneissa seikkailivat New Yorkissa FBI:n palveluksessa alun perin Connecticutista kotoisin oleva ja nuorempana sepänsällinä toiminut punaisella Jaguarilla ajava Jerry sekä hänen työparinsa Phil Decker jotka nähtiin usein Max Salosen baarissa. Teoksissa asioita harvemmin selvitettiin puhumalla. Kyseinen kirjallisuusteos poiki myös suomalaista menestysmusiikkia sillä yhtye Kontra julkaisi vuonna 1978 varsin hyvin menestyneen kappaleen joka pohjautui kyseiseen kirjallisuusteokseen:

Tuolla Kontran Moog Konttisella on muuten aivan erinomainen rock´n´roll-ääni. Sitten hieman samankaltainen mutta vähemmälle menestykselle jäänyt kirjallisuussarja oli John Cameron. Eli miljonääriplayboy joka panohommiensa lomassa ratkaisi rikoksia:

Myös puhtaasti kotimaisin voimin tehtyä korkeakirjallisuutta löytyi varsinkin Kekkoslovakian alkuaikoina. Ensimmäisenä Pekka Lipponen joka John Cameronin tavoin oli kova jätkä puikottaan:

Sekä tietenkin Kalle-Kustaa Korkki:

Luonnollisesti tulee mainita kotimaisesta korkeakirjallisuudesta jo sodan aikana alkaneet Ryhmy ja Romppainen-kirjat jotka eivät sodan jälkeen olleet oikein valvontakomission mieleen. Tuon kaksikon salaisina aseinahan toimivat sekä kevyt kenttäkissa Mörökölli että sipuliviina.

Pikku-Ykän aikaiseen kekkoslovakialaisen korkeakirjallisuuden terävimpään kärkeen kuului tietysti myös Tex Willer, jossa seikkailivat Texas Rangersit Tex, Kit Carson, Texin poika Kit Willer sekä navajointiaani Tiger Jack. Kyseisessä korkeakirjallisuuden edustajassa luoteja lensi kuin pyssyn suusta, lätty lätisi säännöllisesti ja nuotiolla keitetty kahvi oli vahvempaa kuin missään muualla:

Tähän väliin tietysti kulturaattori saattaisi sanoa että eihän tuo ole ei niin korkea- kuin matalakirjallisuuttakaan vaikka niin kuvitteletkin. Tuohan on sarjakuvalehti. Johon kekkoslovakialainen mies (ilman henkilöoletuksia) saattaisi vastata että sinun mielipiteelläsi ei ole mitään merkitystä vaikka niin kuvitteletkin. Hyppää joutava jortaniin. Ja lue sieltä noustuasi Tex Willeriä. Jos on oikein hyvä fiilis niin jää sinne jortaniin pysyvästi.

Kekkoslovakian korkeakirjallisuudessa esiintyi tietysti myös puhtaasti kirjoitettua lännentarinaa joista mainittakoon ensimmäisenä Morgan Kane:

Morgan Kane oli ollut aikanaan lainsuojaton, sitten palkkionmetsästäjä ja sitten Texas Ranger ja lopulta liittovaltion sheriffi. Kekkoslovakialaisen perimätiedon mukaan Morgan Kanen tyttöystävä oli nimeltään Markan Kone. Pohojalaasta maustetta kekkoslovakialaiseen villin lännen korkeakirjallisuuteen antoi puolestaan FinnWest:

Kyseisessä lähes Nobel-ehdokkuuden saaneessa kirjallisuussarjassa seikkaili villissä lännessä pohjanmaalainen Juho Kaaponpoika Helapää joka todisti että kourassa pysyi niin kauhavalaanen kuin kuudestilaukeava. Samassa korkeakirjallisessa villin lännen hengessä toimi myös Colt-lehti:

Villissä lännessä asioita ei välttämättä selvitetty aina puhumalla. Niin ei selvitetty Suomen itärajallakaan vuosina 1939 – 1944 sekä Lapissa 1944 – 1945 ja niistä ajoista kertoi kekkoslovakialaiselle siihen aikaan hyvin suosittu Kansa Taisteli:

Kyseisen lehden kaikki numerot sisältöineen löytää muuten tästä osoitteesta:

Kulttuuriteko, etten sanoisi. Korkeakirjallisuuteen kuuluu tietenkin myös tiede ja tekniikka ja sitähän tarjosi Tekniikan Maailma:

Lehti tarjosi kekkoslovakialaiselle miehelle bensiininkatkuista infoa moottorisahasta jumbojettiin. Lehti tietysti ilmestyy edelleenkin mutta kaljupäisen presidentin aikaan sen merkitys oli suurempi koska silloin ei ollut tarjolla sitä interwebin ihmeellistä maailmaa. Ja mainostihan Tekniikan Maailma vielä 1970-luvun alussa voimasavuke Bostoniakin. Tavalla, joka nykyisin saisi aikaan taivaankorkeaa triggeröitymistä:

Yes Sir – valkoisen miehen savuke

Ehdotonta huippuluokan kekkoslovakialaista korkeakirjallisuutta edustivat tietysti vuonna 1970 markkinoille tulleet Aku Ankan taskukirjat:

Näitä meikäläisellä tuli luettua suurella nautinnolla noin viidenteenkymmeneen kirjaan asti. Sen jälkeen on jäänyt vähemmälle. Kyseinen taskukirjahan on vieläkin erittäin suosittu mutta se suurin taika näissä oli silloin kun muuan pikku-Ykä luki näitä valtiossa jota suojeli muuan kaljupäinen presidentti. Pikku-Ykä luki myös läränormaalia korkeakulttuurista kauhukirjallisuutta jota puolestaan tarjosi korkeakirjallinen sarjakuvalehti Shokki:

Shokin master of seremonies oli tietysti mainio Slemmy

Läränormaalia tarinaa puhtaasti kirjoitettuna tarjosi – tosin jo hieman Kekkoslovakian jälkeen – Yöjuttu-lehti:

Lehdessä seikkaili Scotland Yardin ylitarkastaja John Sinclair sekä hänen kumppaninsa Suko ja miehet pistävät pleksiin kaikenlaisia perkeleellisiä pahuuden voimia. Vähemmän läränormaalia tarinaa mutta silti korkeakulttuurista vuosisatojen mittaista saagaa tarjosi tietysti kalsarisankari Mustanaamio:

Sarja ilmestyi myös Suomen Sosialidemokraatissa mutta siinä se oli jostain syystä nimellä Urja.

Kansa Taisteli-lehti on tässä jo esitelty mutta historiaan liittyvää ruudinsavuista korkeakirjallisuutta tarjosi kekkoslovakialaiselle miehelle tietenkin myös Korkeajännitys:

Näitähän löytyi sekä perus-, ilmojen-, merten- viidakon että avaruuden Korkeajännityksinä joita nuori kekkoslovakialainen luki mielellään koska – uskokaa tai älkää, nuoremmat sukupolvet – silloin ei ollut interwebin ihmeellistä maailmaa, ei ollut släsebookia, ei blunstagramia, ei bläbbcätiä, ei whatsblöbbiä ja puhelinkin oli lankapuhelin jolla ei soiteltu ilman vanhempien lupaa. Sen sijaan lehtiä lainailtiin kavereitten kesken varsin taajaan. Voisiko asiaa kutsua nimellä lehtiweb? Paperiweb? Korkkariweb?

Korkeakirjallisuutta löytyi myös ajankohtaisista asioista. Tietysti siihen aikaan Suomen Kuvalehti oli vielä oikeasti asiallinen julkaisu mutta kekkoslovakialaiselle ajankohtaiset asiat kertoi Nyrkkiposti:

Nyrkkipostihan oli sellainen puolipornahtava ajankohtaisjulkaisu. Varsinaisia käsityöläisten ammattiliiton äänenkannattajia olivat sitten ainakin Jallu, Kalle ja Ratto. Tosin hyvin moni nuori kekkoslovakialainen mies tutustui siihen mysteereistä suurimpaan – vaikkei sitä ihan suoranaisesti nähnytkään – ensiksi Anttilan postimyyntiluettelon kautta:

Luontoaiheista korkeakirjallisuutta edusti sitten Metsästys ja kalastus joka kertoi, no, metsästyksestä ja kalastuksesta:

Samaan genreen kuului kerran vuodessa ilmestyvä Eränkävijä jonka joulupukki toi monelle kekkoslovakialaiselle miehelle:

Korkeakulttuuria edusti myös kieli poskessa toimiva ja vuonna 1975 toimintansa aloittanut Pahkasika:

Kyseinen aviisi oli 1960- ja 1970-luvuilla syntyneille häiskille must sillä se oli lehtenä vähän samaa kuin alkuaikojen Sleepy Sleepers musiikin puolella silloin vielä varsin ryppyotsaisessa Kekkoslovakiassa ja myös sen jälkeisessä Suomessa. Tietysti ryppyotsaisuus on jatkunut mutta muuntunut nykyaikaiseen feministis-monikultturismimuotoon ja itse asiassa mennyt aikaisemmasta ryppyotsaisuudesta vielä vihervasemmalta ohi. Kyseinen Pahkasika tarjosi sarjakuvien ja kirjoitettujen juttujen lisäksi mm. opettavaisia julisteita:

Lehdessä seikkailivat mm. legendaariset Jurpo, Hemmo Paskiainen, Miihkali, Kolme rumaa Teroa, Pekkos Bill, Peräsmies ja Pallopäät. Vuonna 2000 lehti lopetti toimintansa todeten että todellisuus on muuttunut parodiaksi itsestään eikä sitä voi enää parodioida. Tämä siis jo vuonna 2000. Nyt elämme vuotta 2019 jolloin parodiakin on muuttunut parodian parodiaksi ja se pitäisi ottaa vielä tosissaan. Jos ei ota, niin on viha-ajattelija.

Tässä tämä tällä kertaa. Tietysti kekkoslovakialaista korkeakirjallisuutta luettiin myös kovissa kansissa ja kansalaisten käsissä kuluivat mm. Esa Anttala, Niilo Lauttamus, Arto Paasilinna, Reino Lehväslaiho, Heikki Turunen, Kalle Päätalo sekä allekirjoittaneen kaikkien aikojen suurin suosikki Veikko Huovinen. Mutta se on sitten oman tarinansa aihe se.

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CIII

1. Laki ja oikeus jälleen turvanamme

Niin kuin hyvin tiedetään, oikeusjärjestelmämme on äärimmäisen edistyksellinen siinä mielessä että se ajattelee hyvin kattavasti ja kokonaisvaltaisesti rikoksentekijän etua ja tulevaisuutta. Rikoksen uhrin kohtalosta se harvemmin nakkaa paskaakaan. Hyvänä esimerkkinä on tuore tapaus jossa päätöksen teki Pohjois-Karjalan käräjäoikeus ja jonka Itä-Suomen hovioikeus vahvisti.

Eli: Etnisesti edistyksellinen jätkä raiskasi 15-vuotiaan suomalaistytön. Jätkä sai kaksi vuotta ehdollista ts. ei siis istu päivääkään. Sinänsä suomalainen vankila ei muutenkaan ole minkäänlainen pelote jostain kehitysmaasta tulleelle tyypille. Mielenkiintoiseksi asian tekee oikeuden perustelut ehdolliseen tuomioon:

Pitkästä vankeudesta voisi olla olennaista ja merkityksellistä haittaa tuomitun sosiaaliselle selviytymiselle.

A-vot. Ensinnäkin voi kysyä, että mitenkäs se oli sen uhrin sosiaalinen selviytyminen? Toisekseen voisi kysyä että mikä ihmeen pitkä vankeus? Tyyppi oli alle 21-vuotias ja tuomittiin ensikertalaisena joten jätkä olisi tosiasiassa istunut kokonaista kahdeksan kuukautta. Toinen mielenkiintoinen seikka tuomion perusteissa on seuraava:

Oikeus huomautti, että näin pitkä ehdollinen täysi-ikäiselle edellyttää poikkeuksellisen painavia perusteita. Se löysi perusteiksi muun muassa sen, että mies opiskeli ammattiopistossa eikä hän kertomansa mukaan käyttänyt päihdyttäviä aineita.

Kertomansa mukaan? Tämä riitti oikeudelle. Vähentääkö muuten raiskauksen tuomittavuutta että sen teki selvinpäin? Olisi myös erinomaisen mielenkiintoista tietää, että mitä alaa  tuo häiskä opiskelee siellä ammattiopistossa. Monessa ammatissa kun vaaditaan rikosrekisteriotteen esittämistä.

Sinänsä voi todeta, että etnisesti edistykselliset rikolliset eivät ole saaneet suomalaisen oikeusjärjestelmän rappeutumista aikaiseksi. Se on tehnyt sen itse ja sen perusperiaatteena on ollut jo hyvin pitkään se, että rikollisen elämää tulisi vaikeuttaa mahdollisimman vähän.

Rikoksen uhrilla ei ole niin väliä.

2. Merkityksellinen ja merkityksetön joukkolahtaaminen

Kenellekään ei liene jäänyt epäselväksi että Uudessa-Seelannissa eräs valko-orvasketinen häiskä lahtasi kymmeniä islamilaisia. Valtamedialle ja muille tiedostavaisille tämä lahtaaminen oli suoranainen taivaan lahja sillä ns. breivik-efekti on alkanut jo haalistua, varsinkin kun islamilaiset lahtaavat porukkaa jatkuvalla syötöllä. Uuden-Seelannin iskun myötä löydettiin jostain kummasta todisteet väkivaltaisesta äärioikeistolaisesta maailmanlaajuisesta salaliitosta ja sen myötä meidän kaikkien pitää painaa päämme ja muistaa vain ja ainoastaan noita lahdattuja islamilaisia. Valaistiinpa Finlandia-talokin tummansiniseksi uhrien muistojen kunnioittamiseksi.

Samaan aikaan Nigeriassa islamilaiset ovat viimeisen kolmen viikon aikana tappaneet 120 kristittyä. Vain viimeisen kolmen viikon aikana. Ja vain Nigeriassa. Finlandia-taloa ei ole värjätty Nigerian väreihin. Kenenkään pottunokan ei tarvitse painaa päätänsä alas. Ja valtamediakin tuumii että yksi ampuva pottunokka on todiste väkivaltaorganisaatiosta kun taas islamilainen todistetusti olemassa oleva väkivaltaorganisaatio on vain ikävä sattuma josta ei kannata nostaa niin suurta meteliä.

Siks toiseks, hotellin respasta on pakko esittää kysymys. Nigeriassahan tapettiin afrikkalaisia. Ovatko afrikkalaiset tiedostavaistolle vain afrikkalaisia? Ettei kyseessä olisi se rasismi?

Missä Nigerian värien suruvalaistus?

3. Yhteiskunnallinen pikavippi

Perussuomalaisten ajatuspaja Suomen Perusta löi pöytään kovat luvut haittamaahanmuuton kustannuksista suomalaisille. Yksi irakilainen maksaa elämänsä aikana suomalaisille keskimäärin 691 000 euroa ja yksi somali vaatimattomat 951.000 euroa. Kertokaapa tämä Suomessa asuvien ja koko ajan lisääntyvien irakilaisten ja somalien määrällä. Voiman pimeällä puolella kulkevillehan tämä ei ole varsinaisesti mikään yllätys. Aamulehti uutisoi asiasta myös mutta epistolaan uskovana valtamedian edustajana laittoi uutiseensa pakollisen ja epistolan mukaisen epäilyksen:

Tulokseen liittyy kuitenkin epävarmuustekijöitä sikäli, että tämän päivän tilanne ei välttämättä kerro näiden maahanmuuttajaryhmien työllistymistilanteesta esimerkiksi 30 vuoden kuluttua.

Vaan pitipäs sattua. Nimittäin ensi vuonna tulee juurikin se kolmekymmentä vuotta täyteen kun ensimmäiset somalit rantautuivat Suomeen. Ja tilanne on edelleenkin tämä. Yksi somali maksaa suomalaisille elämänsä aikana 951.000 euroa. Aamulehden, niin kuin tietysti muunkin valtamedian ajatuskanta asiasta on että jos asia on ollut kolmekymmentä vuotta perseellään ja on perseellään nyt, niin ehkä jollain ihmeen taikakeinolla se on kolmenkymmenen vuoden kuluttua jotenkin toisin.

Asennetta voisi verrata siihen tilanteeseen että jollain tyypillä on perjantaina perse auki mutta baanalle tekisi mieli. Niinpä hän ottaa kännykkänsä kautta pikavipin ja kuvittelee että hänellä on edelleenkin persaukisena lähitulevaisuudessa varaa maksaa sekä 300 € vippiä + 100 € vipin korkoa. Oman taloutensahan saa tietysti tuhota halunsa mukaan mutta kanssaihmisten lompakot voisi jättää rauhaan. Ja sitähän valtiomme ei ole tehnyt, ei tee nyt eikä tee tulevaisuudessakaan.

4. Blogitekninen ilmoitus

Osa kommentoijista kommentoi tähän blogiin Google+-palvelun kautta. Muistutan, että huhtikuussa kyseinen palvelu lakkaa toimimasta ja käsittääkseni sen myötä häviää myös tähän blogiin sen kautta tulleet kommentit jotka tietysti saavat tietyt kommenttiketjut näyttämään varsin sekavilta.

Kommentoida voi jatkossakin anonyymina ja moni anona kommentoinut on tietty laittanut nimensä tai nimimerkkinsä kommenttiin mikä tietysti helpottaa kommentoimista ja ennen kaikkea kommentteihin vastaamista kun tiedän kenestä on kyse. Pelkkänä anona kommentointi on sinänsä minulle vähän hankalampaa mutta sallin sen jatkossa edelleenkin.

Halutessaan kommentoija voi ottaa itselleen blogger-tunnuksen tuosta osoitteesta.

Ja laitetaan vielä mainos:

Blogin suositeltaviin lukemistoihin on lisätty Nils-Aslak Näkkäläjärven pitämä Ihmisiä Telineillä-blogi. Hän on sellainen tavallinen, tolkullinen mies joitten ääni ei tule koskaan liikaa esille.

HYSTEKRATIA

Kirjoituksen pohja-aihetta on käsitelty useammassakin blogissa ja muillakin keskustelualustoilla mutta käsittelenpä sitä hieman itsekin. Eli ilmastohysteerikot ja sen tukema valtamedia on viime aikoina nostanut jonkunlaisiksi vihreän kansalaisaktivismin – luonnollisesti arvostelun yläpuolella oleviksi – sankareiksi alaikäisiä ilmastoahdistuksesta kärsiviä tyttölapsia. Se muuan ruotsalainen tapaus oli tietysti ensimmäinen ja nostipa Yle esille suomalaisenkin samanlaisesta ahdistuksesta kärsivän kokkolalaistyttösen josta se aikoo leipoa sankaria. Samaan sarjaan kuuluvat tietysti nuo tuoreeltaan ilmastolakkoilleet koululaiset joille valtamedia niin mielellään sovittaa sankarin viittaa. Kun aikuiset eivät pysty pelastamaan planeettaa niin tottahan lapset sen sitten tekevät.

Sinänsä kieltämättä nokkelaa sillä touhun takana on ajatus että koska kyseiset ”aktivistisankarit” ovat vain - varsinkin meikäläisen ikäisen miehen näkövinkkelistä - pelkästään lapsia niin eihän heitä saa missään sosiaalisessa mediassa kurmoottaa. Heille tulee siitä henkinen pipi ja paha trauma. Sellainen olisi kovin, kovin brutaalia ja tuomittavaa. Täytyy vaan nyökytellä ja huokailla ihastuksesta.

Juoni toimii tavallaan minunkin kohdallani joten en suinkaan kurmoota tuota kokkolalaista tyttöä vaan hänet jalustalleen nostanutta Yleä ja totean että realistisempi otsikko kyseiseen ”uutiseen” olisi ollut ”Yle löysi Kokkolasta tyttölapsen jolle vanhemmat hysteerikot ovat syöttäneet onnistuneesti ajatuksen ilmastoahdistuksesta ja käyttävät häntä nyt ideologiansa mannekiinina”.

Samaten valtamedia on ollut enemmän kuin innoissaan juuri pidetystä ”koululaisten ilmastolakosta” yhtään miettimättä että mistähän ja keneltähän se idea kyseiseen lakkoon mahtoikaan tulla. Niiltä koululaisilta itseltäänkö? Kyseinen touhu ei eroa oikeastaan mitenkään siitä kun pahimpina taistolaisaikana pantiin pikkumuksut laulamaan ”Lenin-setä asuu venäjällä” vaikka muksut eivät edes tajunneet että mitä he lauloivat ja miksi. Mutta olihan se kumminkin edistyksellisen hienoa. Muotia suorastaan. Niin kuin nytkin.

Tässä blogissa – varsinkin sen kommenttiosiossa – on aika ajoin keskusteltu edustuksellisen demokratian sisältämästä valuvirheestä ja siitä, kuinka perustuslaillinen tasavalta olisi voinut estää sen. Toisin sanoen Suomen kohdalla Ståhlberg ja kumppanit olisivat lisänneet perustuslakiin tiettyjä suojaavia elementtejä jotka suojelisivat maan elinkelpoisuutta ja kansan hyvinvointia sekä turvallisuutta. Elementtejä joita ei voisi muuttaa vaan ne olisivat kiveen hakattuja.

Kyseisten elementtien tarve ei tietysti juolahtanut sen ajan valtiomiehille mieleen sillä heillä ei voinut olla pienintäkään käsitystä siitä mielettömästä tilanteesta missä Suomi vuonna 2019 on. Tilanteesta jossa demokratia on muuttunut hystekratiaksi, hysteerikkojen vallaksi eli tilaksi jossa hysteerikoilla on valta suuressa (suurimmassa?) osassa puoluekenttää ja tämän lisäksi niillä samoilla hysteerikoilla on käsissään koko valtamedia. Eikä hysteerikkoja uskalleta oikein vastustaa tervejärkisissäkään piireissä koska pelätään heidän uskonnollisen tason saavuttanutta joukkorääkymistä. Koska kyseisessä hysteriassa varsinaisilla faktoilla ei ole enää merkitystä niin tässä tilanteessa nämä hysteerikot voivat aivan rauhassa panna lapset asialle levittääkseen omaa hysteriaansa ja hyvin harva uskaltaa ääneen sanoa että tässähän on menossa taistolaisaikojen toisinto mutta vielä paljon laajemmassa mittakaavassa.

Mitä nämä hystekraatit sitten oikein haluavat tapahtuvan?

Heidän tarkoituksenaan ei suinkaan ole pelastaa maailmaa vaan muuttaa Suomi oman hysteriansa laboratorioksi ja suomalaiset sen laboratorion labrarotiksi.

He haluavat ehdottomasti hävittää polttomoottorit kokonaan ja saada tilalle sähköautot miettimättä yhtään että mistä ne saadaan, millä ne maksetaan ja millä ne ladataan. Tajuamatta myöskään että haja-asutusalueille moinen utopistinen tempaus olisi kuolinisku. Tai ehkä he tajuavatkin sen ja suorastaan pyrkivät siihen.

He haluavat eroon fossiilisista polttoaineista myös energiantuotannossa – ja tietysti samalla ydinvoimasta – tajuamatta että niin pohjoisessa sijaitsevaa maata kuin Suomi ei lämmitetä pelkillä propelleilla, aurinkopaneeleilla ja moraalisäteilyllä.

He haluavat ympäristökyykyttää suomalaisen teollisuuden ja elinkeinoelämän niin nurkkaan että se siirtyy pankrotin pelossa pois Suomesta muihin maihin jotka kiittävät ilmaisesta lahjasta ja jatkavat saastuttamista vanhaan malliin. Varmistaen samalla sen että  sen mukana häipyy myös hystekraattien oma elatus sillä nettoveronmaksajia ei tuosta laumasta pahemmin löydy. Mutta hystekraatit itse eivät sitä ymmärrä sillä he eivät tajua että raha täytyy ensin tienata ennen kuin sitä voi jakaa.

He haluavat levittää hysteriansa alaikäisten päänuppeihin tajuamatta että he eivät eroa millään tavalla kiihkouskovaisista jotka pelottelevat lapsia helvetillä. Samalla kun he pelottelevat lapsia ilmastohelvetillä he jättävät joko tietoisesti tai typeryyttään kertomatta että Suomi tuottaa enemmän luonnonvaroja kuin kuluttaa. Koska Suomi ei ole osana väestöräjähdystä. Jättävät kertomatta että se mörkö on aivan muualla kuin suomalaisten autossa ja puulämmitteisessä saunassa. Jättävät kertomatta siksi, että se todellinen – muualla elävä – mörkö nakkaa paskat heidän hysterialleen. Se ei edes tiedä, keitä ihmeitä suomalaiset hystekraatit ovat. Ei se ole koskaan kuullutkaan niistä. Mutta hystekraattihan ei tunne elävänsä jos hän ei tunne vaikuttavansa joten hän ”vaikuttaa” Suomessa koska täällä ollaan niin typeriä että totellaan heitä.

Tämän kaiken egonsa ruokkimisen he väittävät tekevänsä ilmaston nimissä. Ja samalla heidän hystekratiaansa kuuluu vaatimus rajattomasta elätettäväksi otettavien kehitysmaalaisten elintasosiirtolaisten piikistä jotka tulevat väestöräjähdyksestä kärsivistä maanosista. Väestöräjähdyksestä jota hystekraatit eivät edes noteeraa. Hystekraatit eivät jatka peittoa leikkaamalla sitä jalkopäästä pääpuoleen vaan pätkivät sitä kummastakin suunnasta. Vaarantaen kaikessa hysteriassaan nimenomaan niitten kovasti mainostamiensa lasten tulevaisuuden.

Tosiasiassa hystekraattien todellinen tunnuslause voisi olla:

”Me tuhoamme lastemme tulevaisuuden. Teemme sen ylpeästi lastemme tulevaisuuden nimissä ja omaa egoamme ruokkien.”

Mokomat paskat. Jopa ne taistolaiset jotka aikanaan pistivät lapset laulamaan ylistystä Lenin-sedälle halusivat ainoastaan sosialisoida suomalaisen elinkeinoelämän ja teollisuuden. Eivät ne sentään aktiivisesti pyrkineet lopettamaan sitä.

Ongelma: Järven vastarannalla on savuttava tehdas.

Ratkaisu: Poltetaan oma sauna. Se tehdas savuttaa edelleenkin mutta oltiinpahan kumminkin aktiivisia. Ego sai ruokaa ja vain sillähän oli merkitystä. Ei sillä savuttavalla tehtaalla.

TENNARIT VILKKUEN

Eli räkänokkasissit iskevät

Nyhtänköljässä, viime vuoden loppukesällä

Monen muun suomalaisen kunnan lailla väkiluvussaan vähentyneen ja muutenkin jollain lailla puolittaiseen horrokseen vaipuneen Nyhtänköljän kunnan erään asuntoalueen vieressä oli pienelle levikkeelle pysäköitynä punainen Nissanin avolavapaku. Alueella oli sekä rivi- että kerrostaloja jotka aikanaan 1960-luvulla oli rakennettu mahtavan Oy Firma Ab:n toimesta. Nyttemin kyseinen firma oli tehnyt niin kuin niin kovin moni muukin suomalainen firma ja siirtänyt pääosan toiminnastaan ulkomaille jättäen Nyhtänköljän omilleen. Mikä ei ollut kovin paljoa.

Kyseinen asuinalue oli yksityistetty ja tarjolla olisi ollut varsin halpoja asunto-osakkeita. Ostajiakin varmaan olisi sillä Nyhtänköljä oli vieläkin varsin rauhallinen paikka ilman etnistä diversiteettiä. Mutta Nyhtänköljässä ei ollut juurikaan välttämätöntä elämän polttoainetta eli työtä joten uusia asukkaita tuli hyvin, hyvin harvakseen. Nyhtänköljä sijaitsi aivan liian kaukana pääkaupunkiseudulta että white flight vaikuttaisi siihen. Ehkä aikanaan paikalle tulisi hyvätuloisia eläkeläisiä jotka haluaisivat loppuelämäkseen karkuun kehitystä joka ei ollut edistystä.

Muuan mies nousi Nissanista, katseli ympärilleen ja pisti samalla voimasavuke Bostonin palamaan. Muuan mies tunnettiin myös eräänä Perskeleen Ykänä ja joku vieraampi ihminen olisi ihmetellyt että mitä se Ykä oikein katselee. Eihän näkökentässä ollut kuin lepikkoa, sitten pieni metsänrantu ja sitten vielä suurempi alue lepikkoa ennen asuinalueen ensimmäisiä rivitaloja. Mutta Ykä katselikin aluetta muistojensa silmin. Se pienempi lepikko oli joskus Kekkoslovakian aikana ollut jääkiekkokenttä. Ja se isompi lepikko puolestaan yleinen kasvimaa. Molemmat olivat aikanaan olleet Oy Firma Ab:n järjestämiä. Talvella räkänokat pelasivat Oy Firma Ab:n miesten jäädyttämällä matalalaitaisella kentällä lätkää joka ristuksen ilta ja kasvimaa puolestaan välillä näytti siltä kuin suuri määrä torppareita olisi tekemässä taksvärkkiä vauraan kartanon tiluksilla. Tosin tässä tapauksessa taksvärkki tehtiin vapaaehtoisesti ja hyöty tuli puhtaasti omalle perheelle.

Jokainen firmalainen oli saanut aarin verran maata. Ykä hahmotti ja yritti tarkentaa muistiaan… joo… suurinpiirtein tuolla kohdalla se Perskeleitten aari oli. Puolet perunalla. Sitten porkkanaa, herneitä ja sen ajan ainoita mausteita eli sipulia, tilliä ja persiljaa. Siellä pikku-Ykäkin oli aikanaan rikkaruohoa nyhtänyt vaikka mieli olisi tehnyt pikkupoikien pahantekoon. Mutta siihen aikaan ei vielä oltu keksitty lausetta ”tää ei oo oikein mun juttu”. Ja varmaankin niin oli hyvä.

Ykä vetäisi taas henkoset keuhkoja kirvelevästä Bostonista. Tai ainakin meinasi tehdä niin. Sillä Boston oli kadonnut jonnekin ja tilalla oli pieni valkea paperipussi. Ykä aukaisi pussin ja huomasi että siellähän oli vanhoja kunnon isokokoisia merirosvorahoja. Siitä pienestä kioskista joka oli lopettanut toimintansa jo yli kolmekymmentä vuotta takaperin. Hän pisti merkkarin poskeensa ja huomasi samalla että tässähän on mieheltä samalla parta kadonnut, tukka tullut takaisin ja elopaino oli puolet siitä mitä vielä hetki sitten. Punainen Nissankin oli kadonnut ja sen tilalla oli pitkäsatulainen Tunturin polkupyörä. Kas, Kalevi Keihäsen Aikamatkat näyttävät taas tarjoavan palveluksiaan. Harmi ettei Lötjönen ole paikalla.

Lötjönen ei ollut paikalla mutta ei pikku-Ykäksi muuttunut iso-Ykä ollut kumminkaan yksin. Vieressä oli Kartsa. Vanha kaveri. Hänkin vuoden 1975 kuosissa. Pitkäsatulainen fillari, leveälahkeiset farkut ja päässä lippalakki jonka lippa oli ajan tyyliin niskapuolella. Ykä kaiveli muistiaan, muisti tilanteen ja tuumi että mennäänpäs flashbackin mukana. Näinhän nää reissut aina menee. Tuohan oli jo kertaalleen eletty joten eletään uudestaan ja valmiin käsikirjoituksen mukaan. Kartsa talutti pyöränsä lätkäkentän viereen, Ykä tuli perässä ja Kartsa kysyi:

- Eiköhän mennä?

- Näinhän myö tehhään.

Vielä äsken oli ollut keskipäivä mutta nyt oltiin jo pimenevässä vuoden 1975 loppukesän illassa. Edessä oli pikkupoikien sissi-isku. Iskun kohteena oli tuo kasvimaa. Sinne mentiin hissukseen ja huomiota herättämättä. Pojat olivat menossa porkkana- ja hernevarkaisiin. Ideana oli tietysti että eihän niitä omalta palstalta viety. Mitäs varastamista se semmonen olisi? Pojat nykäisivät hyvän kokoiset porkkanat joltain palstalta, huuhtelivat ne kasvimaan kaivossa jossa oli ihan vesipumppu ja veivät vielä mennessään joitain herneenpalkoja. Kasvimaalta poistuttiin hiljaa hiipien ja välillä – jos viereisellä tiellä kulki auto – perunanvarsien sekaan maastoutuen. Saalis narskultetiin fillareitten luona tyytyväisenä niin kuin suuremmatkin sankarit.

Mutta tämä sissi-isku oli vasta harjoitusta. Oli aika siirtyä tositoimiin. Toverukset hyppäsivät pitkäsatulaisten fillareittensa kyytiin ja alkoivat sotkea kohti pohjoisempana sijaitsevaa omakotitaloaluetta. Vanhoja rintamamiestaloja joissa oli vanhat, valmiit pihat. Vanhat pihat tiesivät omenapuita ja toverusten tähtäimessä oli muuan tietty talo jossa tiedettiin olevan erityisen makeita syömäomenia. Aikanaan kaukopartiomiehet olivat tiukan paikan tullen syöneet Pervitiniä eikä Kartsa ja Ykä myöskään uskaltaneet lähteä sissi-iskuunsa ilman vahvistusta. Niinpä, kun he olivat laittaneet pyöränsä pusikkoon piiloon he mässyttivät merirosvorahoja keräten poskessa pyörivän salmiakkikaramellin voimalla lisää rohkeutta edessä olevaan koitokseen.

Talo häämötti. Tielle asti kuljettiin pystyssä, sen yli mentiin juosten ja sitten – koska raja oli ylitetty ja rosvoretkellä oltiin – toverukset jatkoivat kontaten. Välillä talon ikkunassa näkyi liikkuva ihmishahmo ja silloin lyötiin maihin ja oltiin liikkumatta. Kun vaara oli ohi, konttaamista jatkettiin kunnes saavuttiin omenapuun alle. Huhu kertoi että talon isäntä oli äkäinen mutta kukaan huhua eteenpäin välittänyt ei ollut varsinaisesti tavannut isäntää. Mutta pakkohan sen oli olla totta kun kerran niin sanottiin. Pojat saapuivat lähimmän puun alle. Ahne ei pitänyt olla, joten pojat ottivat pari omenaa kumpikin, konttasivat takaisinpäin ja jossain vaiheessa konttaaminen vaihtui juoksuksi. Pojat ylittivät tien tennarit vilkkuen ja samalla pyrki esille pikkuisen pojan helpottunut naurunkätkätys. Taas oltiin tehty onnistunut sissi-isku.

Aivan rikospaikan viereen ei kannattanut jäädä saaliista nauttimaan joten Kartsa ja Ykä ajoivat takaisin siihen Oy Firma Ab:n lätkäkentän viereen. Siinä omenat narskuteltiin tyytyväisinä. Eihän kummallakaan pojalla ollut sinänsä nälkä. Ei varkaissa sen vuoksi käyty. Kyllä kotona oli yllin kyllin ruokaa. Aika ajoin tietysti vain perunaa ja ruskeaa kastiketta mutta mitäs vikaa siinä oli? Sen kanssa kun äyskäröi ääntä kohden vielä ruisleipää niin kyllä sillä nälkä lähti ja maistui vielä hyvältä. Mutta saatiinhan rosvoretkellä sentään kunnon turvallista sissijännitystä ja sehän oli koko homman idea. Ei pikkupoika ole terve jos se ei koskaan pahojaan tee. Ja olihan nuo sissi-iskut paljon terveempiä kuin joskus myöhemmin antifanttien turvalliset partisaanileikit. Joista noilla pojilla ei silloin ollut vielä tietoakaan. Ehkä antifanttienkin kannattaisi keskittyä omenavarkaisiin. Siitä olisi vähemmän häiriötä tolkullisille ihmisille.

Iso-Ykä huomasi jälleen irtautuneensa pikku-Ykästä ja seurasi toveruksia sivulta. Pojat eivät Ykää huomanneet. Eivät tietenkään sillä eliväthän he kymmeniä vuosia ison-Ykän todellisuutta edeltänyttä aikaa. Kiltteinä pahoina poikina he tiesivät että kotiintuloaikaa tulee noudattaa joten kumpikin läksi sotkemaan fillarillaan omaan suuntaansa. Iso-Ykä kaiveli muistinsa lokeroita ja tuumasi että vuoden 1975 pikku-Ykällä taisi olla edessään radioilta. Oliko se jokamiehen nuorten lista vai mikä se oli joka illalla tuli? Sitä pikku-Ykä kuunteli Philipsin monoradionauhurin ääressä ja kyttäsi tuliko jotain nauhoitettavaa. Ja tulihan sieltä. Sladea, Sweetiä, Black Sabbathia, Alice Cooperia ja vaikka sun mitä. Ampex-kasetille tietysti. Se oli vähän halvempi kuin muut.

Kun pikku-Ykä eteni fillarilla kohti rivitaloja hän katosi ajan usvaan. Samalla katosi niin kasvimaa kuin lätkäkenttä. Tilalle oli tullut taas se tuuhea lepikko ja elettiin jälleen keskipäivää ison-Ykän vuosiluvuilla. Vuosiluvuilla joista oli hyvin pitkä matka niihin pikku-Ykän vuosilukuihin. Niin ajassa kuin tapahtumissa. Ykä katseli lepikkoa jossa joskus oli ollut paljon, niin paljon ihmiselämää. Iloa, surua, voittoja, pettymyksiä. Kokonainen sukupolvi. Mitä miehen ilme kertoi? Haikeutta varmasti. Ehkä myös sen ajattelua että kuinka aika kului niin valtavan nopeasti ja mitä kaikkea kaunista se tieltään jyräsi tarjoten tilalle yliselitettyä ja ylianalysoitua ei-mitään. Pientä kosteaakin saattoi miehen silmäkulmassa näkyä.

Ykä kaivoi taskustaan rasian voimasavuke Bostonia mutta huomasi sitten että se kekkoslovakialainen merkkari maistuu suussa vieläkin ihan mukavasti. Eipä sittenkään pilata sen makua. Se tulee tuskin koskaan takaisin ja kessuja ehtii käprytellä tuonnempanakin. Muuan Ykä nousi punaiseen Nissaniin, käynnisti moottorin ja jätti taakseen jotain, joka oli jo kauan sitten kadonnut mutta jota muisteli mielellään. Ajan, jolloin ihmisillä oli ollut vielä usko tulevaisuuteen.

AKBARIITTINEN PANIIKKIHÄIRIÖ

Niin kuin lukija hyvin tietää, yritti eräs etnisesti ja uskonnollisesti edistyksellinen jätkä viime joulukuussa aikaansaada Uuraisilla bussiturman jossa olisi pahimmassa tapauksessa voinut kuolla kymmeniä ihmisiä. Huutelipa heppu vielä allahu akbaria. Bussimatkustajat saivat onneksi miehen taltutettua. Keski-Suomen käräjäoikeus sitten teki tuoreeltaan päätöksen että häiskä mahdollisesti  kärsikin paniikkihäiriöstä joten syyte kaappauksesta kaatui ja valtio saattaa joutua maksamaan kyseiselle tyypille lusitusta tutkintavankeudesta jopa kymppitonnin.

Hotellin respa onnittelee suomalaista oikeusjärjestelmää sen ottamasta uudesta askeleesta. Poliittisiahan tuomiot ovat olleet ennenkin mutta nyt oikeus siirtyy myös psykiatrian alueelle. Voisiko oikeuden määrittelemää potentiaalista ja tuomiota lieventävää paniikkihäiriötä kutsua termillä akbariittinen paniikkihäiriö?

Mitenkäs olisi jos joku pottunokkainen Matti Meikäläinen olisi yrittänyt samaa? Ehkäpä vielä heil hitleriä huudellen? Olisiko tuomio, tai sen puuttuminen ollut sama? Oltaisiinko ehkä vedottu hitleriittiseen paniikkihäiriöön?

Seuraava kysymys: kuinkas on, jos joku samanlainen etnisesti ja uskonnollisesti edistyksellinen jätkä saa päähänsä saada akbariittisen paniikkihäiriön lentokoneessa?

Suomalaisia haittamaahanmuuttajia täytyy onnitella. Te olette löytäneet maan joka pyrkii parhaansa mukaan muuttamaan rikoksenne ei-rikokseksi ja jopa sellaiseksi josta maksetaan korvauksia. Viesti on selvä. Suomalaiset ovat lampaita jotka suojelevat susia. Ja islamilaisellehan lammas ei ole saastainen eläin joten sen voi rauhassa lyödä teuraaksi ja syödä.

MUUAN OPPORTUNISTI JA EPÄILYKSEN PIRU

Helsinki, nykypäivänä

Kyllä röyhkeät pärjää. Niin se on ollut aina. Niin se tulee olemaan jatkossakin. Näin tuumaili muuan poliittinen opportunisti, tarkemmin nimeltään Muuan Poliittinen Opportunisti nauttiessaan kolmatta whiskyään ja tuprutellessaan hyvää sikaria viihtyisässä asunnossaan joka sijaitsi viihtyisällä asuinalueella. Asuinalueella jossa ei ollut hajuakaan siitä etnisestä diversiteetistä jota Muuan Poliittinen Opportunisti oli koko uransa ajan mainostanut sekä pitänyt julkisissa lausunnoissaan välttämättömänä ja väistämättömänä. Henkilökohtaisesti hän jätti mielellään sen diversiteetin muurahaiskansalaisten kiusaksi.

Kyseinen, erääseen järjestelmäpuolueista kuuluva politiikan ammattilainen oli ollut osaltaan junailemassa ”operaatio vastuullista vastuunpakoa” eli hallituksen eroamista siinä vaiheessa kun asialla ei ollut enää mitään varsinaista merkitystä. Jalkakramppi kalkkiviivoilla kun oltiin juoksussa muutenkin viimeisiä. Koirat tietysti haukkuivat mutta osa äänestäjistä nielisi kyseisen manööverin ja tuumisi että olipas reilu, rehellinen ja vastuuntuntoinen veto. Sinänsä silläkään asialla ei ollut merkitystä sillä Muuan Poliittinen Opportunisti tiesi hyvin että vasemmistolainen näennäisoppositio voittaisi tulevat vaalit. Yksi lysti. Sillä nekin puolueet kuuluivat järjestelmäpuolueisiin. Oli yhteinen poliittinen liiga jossa oli yhteiset säännöt. Vain pelipuvut olivat erilaiset. Välillä oltiin kentällä ja välillä vilttiketjussa.

Muuan Poliittinen Opportunisti tiesi että hänet äänestetään joka tapauksessa seuraavissakin vaaleissa läpi eikä hän jaksanut lopettaa äänestäjiensä typeryyden ihmettelemistä. Varmaankin ne äänestäisivät häntä vaikka hän ampuisi niitä pistoolilla polveen. Toteaisivat vaan että hei, se oli kumminkin vain kakskakkonen eikä esmes .44-magnum. Tosi reilu jätkä hei. Muuan Poliittisella Opportunistilla ja hänen puolueellaan olisi todennäköisesti edessä neljä vuotta lepovuoroa oppositiossa. Tietysti oli mahdollisuus myös siihen että perussuomalaiset sotkisivat poliittista keittoa sen verran että vasemmistopuolueet tarvitsisivat yhden järjestelmäpuolueista kiilapojaksi. Yhteisymmärrys löytyisi epäilemättä nopeasti.

Vihervasemmistolle annettaisiin mahdollisuus kyykyttää suomalaisia monikultturismilla, ilmastohysterialla, koko maailman sosiaalitoimistolla, päin naamaa hierotuilla feminismin erilaisilla oiremuodoilla ja oikeastaan ihan millä tahansa mitä se hysteerinen akkalauma saisi kehitettyä. Sehän sille oli tärkeintä. Oikeassa olemisen ja ideologian pakkosyöttämisen juovuttava tunne. Samaan aikaan Muuan Poliittisen Opportunistin puolue saisi harrastaa samaa tuottoisaa liivintaskupolitiikkaa mitä se oli tehnyt edellisenkin hallituksen aikana. Yhteistä federalistista politiikkaa jatkettaisiin tietysti edelleenkin koska siihen oltiin sitouduttu, se turvasi poliittisen eliitin aseman, antoi sille mahdollisuuden väistellä vastuuta vedoten sidottuihin käsiin johtuen Brysselin määräyksistä ja ennen kaikkea koska se linja vitutti kansallismielisiä.

Muuan Poliittinen Opportunisti tiesi hyvin että eihän politiikan sisältö itse asiassa ollut se pääasia. Pääasia oli se, ketkä sitä pääsivät toteuttamaan. Nimenomaan siihen sertifikoidut ammattilaiset. Kansallismieliset saattaisivat jossain vaiheessa murskata koko konsensuspolitiikasta kehittyneen järjestelmän mutta sen aika ei ollut onneksi vielä. Pääosin valtamedian päättäväisen toiminnan ansiosta järjestelmäpuolueet pitäisivät käsissään ehdotonta valtaa varmuudella myös seuraavat neljä vuotta. Se varmistaisi sen, ettei mitään oleellisia muutoksia syöksykierrepolitiikkaan tehtäisi. Ei tietysti voitaisikaan tehdä, sillä se tarkoittaisi omien – käytännössä rikollisten – virheitten myöntämistä. Se taas saattaisi saada aikaan maanvyöryefektin.

Maanvyöryefektin joka vaarantaisi vallitsevan valtajärjestelmän. Jonka jäseniä kaikki järjestelmäpuolueet olivat. Josta ne olivat riippuvaisia. Järjestelmän, jonka säilyttämistä ei saisi uhata mikään…

- Eikä ainakaan ajatus Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Eihän sulla koko asia käynyt mielessäsi tuossa whiskyä hörsiessäsi ja tuumaillessasi. Vai väitätkö?

Jahah… siinä se taas oli. Järjestelmäpuolueen henkilötoverit olivat varoitelleet tuosta hahmosta jo aikaisemmin ja olihan Muuan Poliittinen Opportunistikin aistinut Epäilyksen Pirun pieninä häilähdyksinä. Mutta nyt se ilmestyi kunnolla näkyville ja sen pirullinen ilme kertoi että edessä taisi olla pidempikin juttutuokio. Muuan Poliittinen Opportunisti oli tällä hetkellä hieman kateellinen vihervasemmistolaisille järjestelmäpuolueitten edustajille. Ne ressukat kun uskoivat ihan oikeasti ja täysin sokeasti utopiaansa eikä tuo rikinkatkuinen hahmo saisi niihin koskaan keskusteluyhteyttä. Ne kun eivät edes nähneet sitä ja niitten päissä soi vain jatkuvasti levy ”minä olen niin hyvä ihminen”. No, kun keskustelua vaadittiin niin keskustellaan sitten, tuumasi Muuan Poliittinen Opportunisti ja vastasi Epäilyksen Pirulle:

- No eipä käynyt mielessä niin. Mitäs minä selvässä asiassa valehtelemaankaan. Millä lailla minun poliittisen ammattilaisen ura ja työ mukamas liittyy joittenkin suomalaisten muurahaiskansalaisten turvallisuuteen ja hyvinvointiin? Tämähän on työtä siinä kuin kaikki muukin.

Epäilyksen Pirun silmät kiiluivat niin ilkeästi että ne jälkiylivalottivat Muuan Poliittisen Opportunistin kirjahyllyssä olevat valokuvat:

- Noo… ainakin silloin aikanaan poliitikot olivat valtiomiehiä jotka oltiin valittu juurikin pitämään huolta Suomen ja suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Sitä kutsuttiin mandaatiksi. Ansaituksi sellaiseksi. Menneitten aikojen valtiomiehet ansaitsivat sen. Ymmärsivät, mistä heidän tehtävässään on kyse. Suomalaisten edusta ja turvallisuudesta. Nimenomaan siitä. Ja vain siitä. Sen vuoksi heidät valittiin tehtäväänsä.

Muuan Poliittinen Opportunisti joi whiskynsä loppuun, kaatoi lisää ja hetken mietittyään totesi Epäilyksen Pirulle että help yourself. Sitten hän vastasi:

- Teillä Helvetissä ollaan jokseenkin käsittämättömän vanhanaikaisia. Niin kuin muuten ollaan täällä maan päälläkin noitten muurahaiskansalaisten ja nationalistien parissa. Kehitys kehittyy. Ei sitä voi pysäyttää. Politiikka on nykyisin ammatti eikä mitään vapaaehtoista partiopoikatoimintaa. Miksi ihmeessä minun ja kollegoittemme pitäisi keskittyä jonkun helvetin hitsaajan hyvinvointiin? Ei hänkään töitään tehdessään keskity kuin omaan ja läheistensä hyvinvointiin. Ei hän saumaa hitsatessaan mieti joitain valtakunnallisia asioita.

- Ei niin. Koska hänen työnsä on tehdä sitä saumaa, että hänen firmansa saa myytyä tuotteitaan Suomeen ja ennen kaikkea muualle maailmaan. Joka taas pitää yllä yhteiskuntaa. Ei hänelle makseta muusta. Sinulle maksetaan.

- Mutta ei asian kuulu olla niin. Me olemme ammattilaisia siinä kuin hitsaajatkin. Meilläkin on oikeus pitää kiinni saavutetuista eduista. Yleensäkin politiikka itsessään on vanhentunut termi. Mielestäni oikea termi olisi stabilitiikka. Stabilitiikka, joka tarkoittaa asioitten ja ennen kaikkea valtarakenteitten säilyttämistä ennallaan ilman demokratian mahdollistamia harha-askeleita. Aion muuten tuoda tuon terminmuutoksen esille ensi vaalikaudella ja uskon sen saavuttavan suurta suosiota.

- Suurta suosiota? Oletan että suosio tulee järjestelmäpuolueitten jäseniltä?

- No niiltä tietenkin. Keiltäs muiltakaan? Äänestäjiltäkö muka? Äänestäjä itsessään on muutenkin aivan liian epävarma muuttuja. Toki se on lampaana äänestänyt tähän mennessä niin kuin sen kuuluukin mutta sillä on kuitenkin mahdollisuus toimia toisin. Se mahdollisuus on reikä todellisuudessa ja se on saatana soikoon tukittava.

Epäilyksen Piru otti huikan whiskystään, hymyili ja tuumaili sitten:

- Niin… minä ymmärrän kyllä ahneuden. Sinä ja kaltaisesi haluatte uuden aateliluokan. Poliittisen uusrälssin. Joka päättää itse seuraajansa. Olette hyvin pitkälti siinä onnistuneetkin. Kyllä minä sen ymmärrän. Mutta sitä minä en ymmärrä että se uusrälssi kaivaa aktiivisesti omaa hautaansa. Niin Euroopassa kuin täällä Suomessa.

- Mitä tarkoitat?

- Osaatko yhteen- ja vähennyslaskun?

- Totta kai osaan.

- Osaat niin, mutta et välitä siitä. Sillä ehkä tärkein ideologinen dogmi eurooppalaisille järjestelmäpuolueille on haittamaahanmuuton jatkuva lisääminen, sen muuttaminen kyseenalaistamattomaksi itseisarvoksi ja sitä myötä sen arvostelun täydellinen kieltäminen. Te olette tuottaneet ja tuotatte jatkuvasti tänne lisää kehitysmaalaista porukkaa joka suhtautuu vihamielisesti länsimaiseen kulttuuriin ja jota se länsimainen kulttuuri joutuu samalla elättämään. Lisäksi se lisääntyy huomattavasti nopeammin kuin länsimaiset ihmiset saaden aikaan aina vain lisää vihamielisiä elätettäviä.

- Totta kai maahanmuuttoa tarvitaan. Jo heikkenevä huoltosuhteemme vaatii sen. Tarvitaan vain parempaa kotouttamista ja muutosta kantaväestön ennakkoluuloisissa asenteissa.

Epäilyksen Piru päästi röhönaurun:

- Häh hää, muistuttaisin että en ole valtamedian toimittaja joten jätäpä tuo medialle tarkoitettu poliittinen paskapuhe ihan sikseen. Kas kun sinä itse kutsuit minut tänne. Alitajuntasi kutsui. Ja se sanoi minulle sen, mitä et uskalla sanoa ääneen. Mutta minäpä kerron mitä se sanoi. Kun vihamielinen ja kantaväestön elättämä väestö on kasvanut tarpeeksi suureksi, niin tapahtuu tiettyjä asioita:

1. Jatkuvasti lisääntyvän vihamielisen väestön elättämiseen tarvittavat rahat loppuvat. Ei voi enää elättää. Ei ole enää rahaa.

2. Samalla myös kantaväestölle tulee pankrotti. Koska raha on mennyt haittamaahanmuuttajien elättämiseen.

3. Vihamielinen väestö huomaa, että sillä on nälkä. Anarkia on yhdeksän syömättömän aterian päässä. Se yrittää tehdä – väkimääräänsä ja kantaväestön lammasmaisuuteen luottaen – Libanonit, ottaa vallan ja saada syömisensä ryöstämällä ja alistamalla.

4. Kantaväestö herää lampaan roolistaan ja panee ampumalla hanttiin. Ja voitti sen rähinän kumpi osapuoli hyvänsä, niin…

5. …ne kaltaisesi ”ammattipoliitikot” jotka saivat tilanteen aikaiseksi killuvat hirressä. Islamilainen haittamaahanmuuttajaväestö hirttää teidät siksi että te lopetitte niitten ruokkimisen ja kantaväestö siksi että te aloititte sen. Ja tuhositte samalla hyvinvoivat – niitten muurahaiskansalaisten rakentamat –  yhteiskunnat.

Muuan Poliittinen Opportunisti joi whiskynsä loppuun ja kaatoi uuden. Hän oli pitkän aikaa hiljaa. Epäilyksen Piru huomasi että tuo tyyppi oli miettinyt asiaa ennenkin. Vakavasti. Sitten hän vastasi:

- Totta kai sinä olet oikeassa. Mutta pääsy poliittiseen eliittiin vaatii millään tavoin kyseenalaistamatonta monikultturismin hyväksymistä ja aktiivista mainostamista. Se on välttämätöntä. Se on ajan henki. Se on se hinta minkä minä olin valmis maksamaan. Täysin itsekkäistä lähtökohdista. Muusta välittämättä. Ja totta kai minä tajuan mitä tämä kehitys saa aikaiseksi. Enhän minä idiootti ole. Mutta täällä Suomessa se on hitaampaa kuin muualla. Hallintolampaat eivät herää ennen kuin viimeisen pakon edessä. Ja siihen pakkoon on vielä aikaa. Eikä se kaaoskaan ala kerralla. Kyllä tässä maassa on vielä pitkään suojeltuja ja vartioituja alueita. Ja minä tulen asumaan sellaisessa. Kuolemaani saakka. Olen jo yli viisikymppinen. Pääsen karkuun siltä, mikä on tulossa. Kuolen hyvätuloisena eläkeläisenä ja kuolemansyy on joku vanhuuden tuoma vaiva. Ei hirttoköysi. Jota epäilemättä tullaan siinä kaukaisessa tulevaisuudessa rasvailemaan. Mutta muille kuin minulle. Ainoastaan minua seuraaville poliittisen uusrälssin edustajille. He joutuvat maksamaan sen shekin jonka minä allekirjoitin. Tosin hekin allekirjoittavat sen mielellään. Samoista syistä kuin minä.

Epäilyksen Piru katseli Muuan Poliittista Opportunistia ilmeellä jossa oli – mikäli mahdollista – vieläkin vähemmän inhimillisyyttä kuin tähän saakka. Samalla stereot alkoivat soittaa vanhaa Demis Roussoksen siirappi-iskelmää Forever And Ever juuttuen ensimmäiseen lauseeseen niin kuin levy olisi jäänyt hyppimään paikalleen. Lopulta Epäilyksen Piru totesi:

- Niinhän sinä luulet. Mutta minulla on sinulle lahja. Sinä olet ansainnut sen sillä olet itseäsi täynnä oleva ja kansastasi vähät välittävä mulkku. Jos kohta rehellinen sellainen. Et edes väitä olevasi mitään muuta.

- Lahja? Olen kuullut noista lahjoistasi. Ne eivät ole koskaan miellyttäviä.

- Tämä on… tavallaan… oletkos tuntenut semmoista miellyttävää kihelmöintiä kropassasi viimeisen minuutin aikana?

- Itse asiassa olen.

- Käännypäs ympäri.

Muuan Poliittinen Opportunisti kääntyi ja hätkähti:

Epäilyksen Piru selitti:

- Tuo on yksi Helvetin lääkintädemoneista. Toimii Helvetin Punaisen Hiilihangon eli HPH:n palkkalistoilla. Se on vähän niin kuin SPR mutta keskittyy itse asiaan, toisin kuin SPR. Sinulla oli alkava imusolmukesyöpä. Lääkintädemoni paransi sen. Ja tuunaili sinua vähän muutenkin. Olet terve kuin pukki. Sinulla on kaksikymppisen hyväkuntoisen miehen kroppa. Tulet elämään kauan. Hyvin kauan. Niin kauan, että tulet näkemään sen päivän että köyteen aletaan tahkota saippuaa. Tahkosi sitä sitten kumpi osapuoli hyvänsä. Joka tapauksessa sitä tullaan tahkoamaan myös sinulle. Ehdit nähdä sen päivän. Annan sinulle myös toisen, taiteellisen lahjan.

- Mikäs se sitten on?

- Huomaat sen sitten kyllä.

Sekä Epäilyksen Piru että Lääkintädemoni katosivat rikinkatkuiseen ja naurunkätkättävään pilveen. Muuan Poliittinen Opportunisti katseli ympärilleen ja hoksasi sitten asuntonsa seinillä sen taiteellisen lahjan.

Jaahah… niin… olishan tuo pitänyt arvata… ja joka ainoa taulu… Muuan Poliittinen Opportunisti jatkoi ikäväksi muuttunutta iltapuhdettaan ja tuumasi että ei se pitkä ikä ja hyvä terveys ehkä niin suuri siunaus välttämättä ollutkaan. Kun kysehän aina loppulaskussa oli siitä että kuinka se elämä päättyy…