maanantai 18. maaliskuuta 2019

HYSTEKRATIA


Kirjoituksen pohja-aihetta on käsitelty useammassakin blogissa ja muillakin keskustelualustoilla mutta käsittelenpä sitä hieman itsekin. Eli ilmastohysteerikot ja sen tukema valtamedia on viime aikoina nostanut jonkunlaisiksi vihreän kansalaisaktivismin – luonnollisesti arvostelun yläpuolella oleviksi – sankareiksi alaikäisiä ilmastoahdistuksesta kärsiviä tyttölapsia. Se muuan ruotsalainen tapaus oli tietysti ensimmäinen ja nostipa Yle esille suomalaisenkin samanlaisesta ahdistuksesta kärsivän kokkolalaistyttösen josta se aikoo leipoa sankaria. Samaan sarjaan kuuluvat tietysti nuo tuoreeltaan ilmastolakkoilleet koululaiset joille valtamedia niin mielellään sovittaa sankarin viittaa. Kun aikuiset eivät pysty pelastamaan planeettaa niin tottahan lapset sen sitten tekevät.

Sinänsä kieltämättä nokkelaa sillä touhun takana on ajatus että koska kyseiset ”aktivistisankarit” ovat vain - varsinkin meikäläisen ikäisen miehen näkövinkkelistä - pelkästään lapsia niin eihän heitä saa missään sosiaalisessa mediassa kurmoottaa. Heille tulee siitä henkinen pipi ja paha trauma. Sellainen olisi kovin, kovin brutaalia ja tuomittavaa. Täytyy vaan nyökytellä ja huokailla ihastuksesta.

Juoni toimii tavallaan minunkin kohdallani joten en suinkaan kurmoota tuota kokkolalaista tyttöä vaan hänet jalustalleen nostanutta Yleä ja totean että realistisempi otsikko kyseiseen ”uutiseen” olisi ollut ”Yle löysi Kokkolasta tyttölapsen jolle vanhemmat hysteerikot ovat syöttäneet onnistuneesti ajatuksen ilmastoahdistuksesta ja käyttävät häntä nyt ideologiansa mannekiinina”.

Samaten valtamedia on ollut enemmän kuin innoissaan juuri pidetystä ”koululaisten ilmastolakosta” yhtään miettimättä että mistähän ja keneltähän se idea kyseiseen lakkoon mahtoikaan tulla. Niiltä koululaisilta itseltäänkö? Kyseinen touhu ei eroa oikeastaan mitenkään siitä kun pahimpina taistolaisaikana pantiin pikkumuksut laulamaan ”Lenin-setä asuu venäjällä” vaikka muksut eivät edes tajunneet että mitä he lauloivat ja miksi. Mutta olihan se kumminkin edistyksellisen hienoa. Muotia suorastaan. Niin kuin nytkin.

Tässä blogissa – varsinkin sen kommenttiosiossa – on aika ajoin keskusteltu edustuksellisen demokratian sisältämästä valuvirheestä ja siitä, kuinka perustuslaillinen tasavalta olisi voinut estää sen. Toisin sanoen Suomen kohdalla Ståhlberg ja kumppanit olisivat lisänneet perustuslakiin tiettyjä suojaavia elementtejä jotka suojelisivat maan elinkelpoisuutta ja kansan hyvinvointia sekä turvallisuutta. Elementtejä joita ei voisi muuttaa vaan ne olisivat kiveen hakattuja.

Kyseisten elementtien tarve ei tietysti juolahtanut sen ajan valtiomiehille mieleen sillä heillä ei voinut olla pienintäkään käsitystä siitä mielettömästä tilanteesta missä Suomi vuonna 2019 on. Tilanteesta jossa demokratia on muuttunut hystekratiaksi, hysteerikkojen vallaksi eli tilaksi jossa hysteerikoilla on valta suuressa (suurimmassa?) osassa puoluekenttää ja tämän lisäksi niillä samoilla hysteerikoilla on käsissään koko valtamedia. Eikä hysteerikkoja uskalleta oikein vastustaa tervejärkisissäkään piireissä koska pelätään heidän uskonnollisen tason saavuttanutta joukkorääkymistä. Koska kyseisessä hysteriassa varsinaisilla faktoilla ei ole enää merkitystä niin tässä tilanteessa nämä hysteerikot voivat aivan rauhassa panna lapset asialle levittääkseen omaa hysteriaansa ja hyvin harva uskaltaa ääneen sanoa että tässähän on menossa taistolaisaikojen toisinto mutta vielä paljon laajemmassa mittakaavassa.

Mitä nämä hystekraatit sitten oikein haluavat tapahtuvan?

Heidän tarkoituksenaan ei suinkaan ole pelastaa maailmaa vaan muuttaa Suomi oman hysteriansa laboratorioksi ja suomalaiset sen laboratorion labrarotiksi.

He haluavat ehdottomasti hävittää polttomoottorit kokonaan ja saada tilalle sähköautot miettimättä yhtään että mistä ne saadaan, millä ne maksetaan ja millä ne ladataan. Tajuamatta myöskään että haja-asutusalueille moinen utopistinen tempaus olisi kuolinisku. Tai ehkä he tajuavatkin sen ja suorastaan pyrkivät siihen.

He haluavat eroon fossiilisista polttoaineista myös energiantuotannossa – ja tietysti samalla ydinvoimasta – tajuamatta että niin pohjoisessa sijaitsevaa maata kuin Suomi ei lämmitetä pelkillä propelleilla, aurinkopaneeleilla ja moraalisäteilyllä.

He haluavat ympäristökyykyttää suomalaisen teollisuuden ja elinkeinoelämän niin nurkkaan että se siirtyy pankrotin pelossa pois Suomesta muihin maihin jotka kiittävät ilmaisesta lahjasta ja jatkavat saastuttamista vanhaan malliin. Varmistaen samalla sen että  sen mukana häipyy myös hystekraattien oma elatus sillä nettoveronmaksajia ei tuosta laumasta pahemmin löydy. Mutta hystekraatit itse eivät sitä ymmärrä sillä he eivät tajua että raha täytyy ensin tienata ennen kuin sitä voi jakaa.

He haluavat levittää hysteriansa alaikäisten päänuppeihin tajuamatta että he eivät eroa millään tavalla kiihkouskovaisista jotka pelottelevat lapsia helvetillä. Samalla kun he pelottelevat lapsia ilmastohelvetillä he jättävät joko tietoisesti tai typeryyttään kertomatta että Suomi tuottaa enemmän luonnonvaroja kuin kuluttaa. Koska Suomi ei ole osana väestöräjähdystä. Jättävät kertomatta että se mörkö on aivan muualla kuin suomalaisten autossa ja puulämmitteisessä saunassa. Jättävät kertomatta siksi, että se todellinen – muualla elävä – mörkö nakkaa paskat heidän hysterialleen. Se ei edes tiedä, keitä ihmeitä suomalaiset hystekraatit ovat. Ei se ole koskaan kuullutkaan niistä. Mutta hystekraattihan ei tunne elävänsä jos hän ei tunne vaikuttavansa joten hän ”vaikuttaa” Suomessa koska täällä ollaan niin typeriä että totellaan heitä.

Tämän kaiken egonsa ruokkimisen he väittävät tekevänsä ilmaston nimissä. Ja samalla heidän hystekratiaansa kuuluu vaatimus rajattomasta elätettäväksi otettavien kehitysmaalaisten elintasosiirtolaisten piikistä jotka tulevat väestöräjähdyksestä kärsivistä maanosista. Väestöräjähdyksestä jota hystekraatit eivät edes noteeraa. Hystekraatit eivät jatka peittoa leikkaamalla sitä jalkopäästä pääpuoleen vaan pätkivät sitä kummastakin suunnasta. Vaarantaen kaikessa hysteriassaan nimenomaan niitten kovasti mainostamiensa lasten tulevaisuuden.

Tosiasiassa hystekraattien todellinen tunnuslause voisi olla:

”Me tuhoamme lastemme tulevaisuuden. Teemme sen ylpeästi lastemme tulevaisuuden nimissä ja omaa egoamme ruokkien.”

Mokomat paskat. Jopa ne taistolaiset jotka aikanaan pistivät lapset laulamaan ylistystä Lenin-sedälle halusivat ainoastaan sosialisoida suomalaisen elinkeinoelämän ja teollisuuden. Eivät ne sentään aktiivisesti pyrkineet lopettamaan sitä.



Ongelma: Järven vastarannalla on savuttava tehdas.

Ratkaisu: Poltetaan oma sauna. Se tehdas savuttaa edelleenkin mutta oltiinpahan kumminkin aktiivisia. Ego sai ruokaa ja vain sillähän oli merkitystä. Ei sillä savuttavalla tehtaalla.

53 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Samaa mieltä kaikesta paitsi yhdestä:

en usko hystekraattien itsensä olevan minkään sortin hysteerikkoja.
Heidän tykinruoakseen värväämänsä ilmasto-, ydinaseriisunta-, pakolaishyysäys- ym. mielenosoittavaisto muodostuu lähinnä teini-ikäisistä neitosista, jotka kipuilevat umpieritysrauhastensa alati lisääntyvän tuotannon luomissa myrskyissä.

Ne huutavat tyttölasta vierihoitamaan ja rintaruokkimaan, vaikka asianomainen ei asiaa itse ymmärrä. Niinpä hän tekee hormoniensa ohjaamana kaikki mahdolliset väärät valinnat, ja päätyy hystekratian mannekiiniksi suureen tyttöjoukkoon, joka chanttaa heleillä neitosenäänillä Asian iskulauseita.
Niitä heille jakaa se joukon keskellä paistatteleva maskuliininen pikkuhitler, jota tytönpompulat palvovat ja tekevät mitä tahansa hänen mielisuosionsa eteen.

Tämä pikkuhitler on se hystekraatti.
Hänessä itsessään ei ole todennettavissa pienintäkään hysterian oireistoa, vaan hän on puhtaaksiviljelty psykopaatti. - Enhän toki voi määritellä kenellekään minkäänlaista diagnoosia, koska se on edelleen lääkärien asia.

Mutta silti:
jos saavun kolaripaikalle, jossa asfaltilla makaa ihminen pää irronneena ruumiista vain parin millin ihoriekaleen kiinnipitämänä...
kaipa minäkin voin ainakin olettaa asianomaisen kuollleeksi?

KKi kirjoitti...

"
Tajuamatta myöskään että haja-asutusalueille moinen utopistinen tempaus olisi kuolinisku. Tai ehkä he tajuavatkin sen ja suorastaan pyrkivät siihen.
"

No nyt mä näkisin, että ollaan asian ytimessä.

Viherpunakuplan idis nimenomaan saada kaikki, ihan koko väestö, asumaan pääkaupunhin radanvarsislummeihin. Niin, siis poislukien tietysti kokkareet ja muu eliitti.

Siinä olet kyllä oikeassa, että viherhysteerisistä energiaratkaisuista saadaa jonkiasteista hupia. Saattaa kuplalle tulla ikävänä sosiaalisena yllätyksenä, että hyvinvointi syntyykin työstä teollisuudesta. Ei työstä ja teollisuudesta puhumalla. Varsinkaan jos puhuu moittien.

Onhan se hupaisaa kun jokin tiedostava pimu ihan oikeasti luulee, että joku kulttuurituottaja on tuottava ammatti. Se kulttuurin kulutus loppuu siinä kohtaa kun tehdas pistää lapun luukulle. Tehtaan miehet miettivät kummalla lähtee nälkä, kulttuurilla vai ruisleivällä. Kumpaankin ei ole varaa.

Anonyymi kirjoitti...

Viherpiperrys ja mukalastenilmastomielenosoitus=vihreiden vaalikampanja, ei muuta.

Sekasyöjänä aion pysyä, lihaa syödä, bensa-autolla ajaa edelleen... Vihreät voisivat kampanjoida omiensa sisällä päihteiden käyttöä vastaan. Tutkimustuloksissa jätevesistä ön törkeetä huumeiden käyttöä ja eivätkös nämä viherpipertäjät ajaneet joskus jotain vapauttakaa huumeet -kampanjaakin? Mitä jäämiä, millaisia myrkkyjä veteen pitää laittaa, jne. olisi realistisempaa pohtia, ai mutta hitto, liian lähellä itseäkö? Aina pitää hakea ongelmat toiselta puolelta maapalloa tai jotain ja omia omiksi kriiseiksi, miksi?

Uutta jääkautta odotellessa tässä yksi tekstinpätkä (joita löytyy hakusanalla pieni jääkausi), ihan olen siis maallikko...mutta ketä pitäisi uskoa ja missä asiassa?? -Iines

Brittiläiset ja venäläiset tutkijat ennustavat, että maapallon ilmastoa saattaa viilentää seuraavina vuosikymmeninä uusi minijääkausi.

Tutkijoiden tekemä matemaattinen malli Auringon magneettikentän muutoksista viittaa siihen, että auringon aktiviteetti saattaa alkaa väliaikaisesti laskea vuodesta 2021 lähtien.

Sky News kertoo, että matematiikan professori Valentina Zharkova Northumbria Universitystä on laventanut aiempaa venäläistutkimusta, jossa on ennustettu Auringon tuottamien kahden magneettisen aallon liikkeitä.

Zharkova väittää, että hänen mallinsa tarkkuus on 97 prosenttia, ja siinä on mukana aiempia minijääkausia. Ennusteen mukaan auringon aktiviisuudessa on tulossa harvinainen ajanjakso, jolloin auringonpilkkuja ei ole tulossa käytännössä lainkaan. Viimeksi tällainen tapaus oli vuosien 1645 ja 1715 välisenä aikana, jolloin Euroopassa oli minijääkautena tunnettu ajanjakso. Tuo ajanjakso tunnetaan Maunderin miniminä.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä esimerkki vastaavasta överiksi menevästä koululaisiin suuntautuvasta vouhotuksesta olivat aikoinaan oppikouluissa ja lukioissa vuosina 1973–1985 kouluneuvostot ja ne vaalit olivat tietenkin kohokohta. Silloin ei tunnettu käsitettä poliittinen korrektius. "Meidän" ehdokkaiden tekstit olivat suuntaan: Sinulla ei ole ystäviä, olet hyljeksitty, olet siis kommunisti. Vaihda porukkaa ja äänestä Pekkaa, kaikki muuttuu paremmaksi ja elämä hymyilee... Pistimme koko jutun vitsiksi, mutta vasen laita oli aivan täpinöissään "muuttamassa maailmaa".
Sitä kyllä ihmettelimme ettei sensuuri iskenyt vaalimainontaan. Tietysti voitimme vaalit!
Se mikä niistä vaaleista jäi eniten mieleen oli vasemmistolaisten kovaääninen vaaliuho, joka ei kuitenkaan riittänyt mihinkään Vaasan Lyseossa 1973.

Johan

Kumitonttu kirjoitti...

Aikoinaan oli käsite sosiaaliporno, jolla paheksuttiin mediaa, joka hankki tuloja revittelemällä ihmisten epäonnistumisilla. Nykäsen kännisekoilut ja Alibin mässäilyt alamaailman tapahtumilla olivat sosiaalipornoa. Siinä hoitoa vailla oleva tai itseään huoltamaan kykenemättömät rahasta myivät yksityisyytensä. Mutta he olivat täysi-ikäisiä.

Nyt vasemmalle kallellaan olevat toimittajat ostavat sosiaalipornoa alaikäisiltä, joten heillä on pedofiilinen taipumus. Se myös selittää miksi nykyinen vasemmisto hyssyttelee islamin nimissä tehtyjä lapsiin kohdistuneita rikoksia ja miksi Muhista ei saa kutsua pedariksi.

Olavi Koskela kirjoitti...

Ykä on taas nähnyt ja kuvannut ongelman vastaansanomattomalla tavallaan. Mutta kuvaaminen ja tyly toteaminen eivät riitä. On myös pohdittava sitä, mitä tälle typerehtämiselle voi oikeasti tehdä. Pelkäänpä, että mitkään blogaukset, olivat ne kuinka kiukkuisia tai oivaltavia tahansa, eivät paljoa uskonvarmoja hetkauta. Jos pitäydytään parlamentaarisiin keinoihin, niin kunnanvaltuusto ja/tai eduskunta lienevät ainoat foorumit, joilla voi oikeasti - ehkä - vaikuttaa. Ja mistäs tiedän, vaikka Ykä olisikin ek-vaalien ehdokkaana.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu.

Olen ilmaston muuttumiseen, jota sitten ihmisen aiheuttamaksi ilmaston lämpenemiseksi alettiin nimittää, perehtynyt parhaan kykyni mukaan 80-luvulta lähtien. Vuosituhannen vaihteen jälkeen yleinen keskustelu netissä lisääntyi ja mukana oli myös asiaan perehtyneitä tiedemiehiä (saako tällaista termiä enää käyttää?). Sitten kannat pikkuhiljaa jyrkkenivät ja denialistin maineelta välttyäkseen useat asiaan syvästi perehtyneet jättäytyivät keskusteluista. Monet virkansa ja/tai asemansa menettämistä pelkäävät lopettivat kriittisen kirjoittelunsa ja uskalsivat julkistaa johtopäätöksään ja mielipiteitään vain pienissä piireissä. 2010-luvulla ilmastonmuutosvouhotus muuttui täysin uskonnoksi, kun empiiriset havainnot tukivat entistä huonommin CO2-teoriaa.
Nyt näyttää tulevan lasten ristiretki-vaihe. Täytyy toivoa, että vaalien jälkeen käy niinkuin muidenkin lupausten osalta: Unohdetaan. Muuten ollaan lopullisesti kusessa.

Pieniä toivonpilkahduksiakin löytyy:
Eija-Riitta Korhola kirjoitti aiheesta oivan blogin Iltalehteen. Asettelee sanansa taiten ja näkyy päässeen myös Hyyskän karuselliin.

Matti Virtanen: Ilmastopaniikki, hoito-opas ISBN 978-952-291-614-3
Olen vasta sivulla 72, mutta uskallan suositella.

Salpalinjan takaa -thinker Dill

Anonyymi kirjoitti...

Vähän aikaa sitten Turun Sanomat julkaisi hypersuvaitsevaisen jutun yliopistorasismista. Osoittautui, että juttuun oli kaksi kertaa koodattu nimi Keijo Kaarisade; toisen kerran kappaleiden alkukirjaimiin ja toisen kerran viimeisen lauseen sanojen alkukirjaimiin. Keijo Kaarisadehan on “vihapuhepoliisi” joka herkuttelee mm. oikeiden suvaitsevaisen poliisien kirjoituksilla ja mielipiteillä. Kun asia paljastui, Turun sanomat poisti jutun nettilehdestä. Sinänsä kummallista, sillä jos asiasisältö oli lehden mielestä OK, ei pitäisi olla mitään merkitystä sillä, kuka kirjoittaja on.

Sähköauton ohella toinen vaihtoehto olisi vetyauto. Olen joskus ihmetellyt, kuinka vähän vetyautoista puhutaan, mutta äskettäin luin kirjoituksen, jossa eriteltiin niiden hyötyjä ja ongelmia. Yksi ongelma jäi kuitenkin käsittelemättä. Vetyauto tuottaa huomattavan määrän erittäin tehokasta kasvihuonekaasua. Tämä kaasu on divetymonoksidi. Joku voisi Keijo Kaarisade -hengessä tarjota vaikkapa Turun Sanomiin kirjoitusta, jossa asetuttaisiin kiivaasti vastustamaan vetyautojen yleistymistä niiden tuottamien divetymonoksidipäästöjen vuoksi. On varsin mahdollista, että tällainen kirjoitus hyväksyttäisin. Toimittajien yleistietojen vähäisyys ehkä estäisi tajuamasta, että arkikielen nimitys divetymonoksidille on vesi. Perustelen tätä näkemystäni mm. sillä, että pari päivää sitten sanomalehti Kalevan toimittaja julkaisi artikkelin, jossa hän väitti, että 50-luvulla transistorit olivat huoneen kokoisia, mutta nyt transistori mahtuu jopa taskuun!

Toinen professori

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Mokomat paskat - oikein määritelty !
Ei tainnut aikoinaan 1590-luvun LINNALEIRI olla tavalliselle tallaajalle niin pirun raskas kantaa kuin tämä lähes joka taholta saartava saatanallinen painostus-syytös-verotus-tuomio-ahdistushulluus kaikkine taloudellisine, poliittisine, valtamedian ja hysterian lietsomine toimenpiteineen! Vaan missä on Jaakko Ilkka?

Tässä joku vuosi sitten Jaska Brown kirjoitti hyvän blogin (huonoja ei toki ollutkaan) pierun ja pieremisen ajankohdasta. Kaivakaapa se esiin ja päästäkää pitkät pierut tuolle hystekratialle!
Muistan Ylivieskan Yhteiskoulusta vuodelta 1967 Tahko Pihkalan vierailun ja sen oppitunnin, jonka hän piti luokallamme VII A. Siinä hän sanoi mm, että kun hän näkee jonkun tupakoivan seurueen, jonka kanssa hänen täytyy olla tekemisissä, niin hän vastapainoksi pieree! Miten se Tahkolta kävi, se tarvittaessa piereminen?
Ei jummara, mutta täytyy jatkaa harjoituksia...

Strix Senex kirjoitti...

Paniikilla hallitsijoiden kolme perustekniikkaa ovat pelottelu, syyllistäminen ja kritiikittömien perässä juoksijoiden imartelu. Se on nähty hyvin selvästi tälläkin kertaa. Naiiviudesta on tehty kansalaisvelvollisuus ja katastrofielokuvien toimintatapa, jossa huudetaan kovasti ja törmäillään päättömästi on nostettu ylistetyksi viisaudeksi. Ainakin vihervasemmistossa ja mediassa. Tuntemieni oikeiden elävien ihmisten keskuudessa moista moista touhua on luonnehdittu lähinnä vastuuttomaksi ja typeräksi.

Miten tuohon ilmastonmuutokseen sitten pitäisi suhtautua? Kyllä minä pitäisin sitä vakavasti varteenotettavana riskinä ja riskienhallinnan perussääntö on se, että silloin kun riskin toteutumisen seuraukset ovat erittäin vakavat, riskiä on syytä välttää ja sen toteutumisen todennäköisyyttä syytä pyrkiä pienentämään vaikka sen toteutumisen todennäköisyyttä koskevissa arvioissa olisi suuriakin epävarmuuksia. Avainasia on tällöin toimenpiteiden vaikuttavuus. Ja tässä kohdassa niin media kuin vihervasemmistokin ovat täydellisesti hakoteillä ja ilmeisesti myös täysin vastuuttomia.

Suomen päästöjen osuus maapallon päästöistä on promillen luokassa. Jos huomioidaan metsiemme suuret hiilinielut, nettopäästöjen osuus putoaa vielä paljon pienemmäksi. Teimmepä omille päästöillemme mitä tahansa, se ei vaikuta maapallon ilmastoon käytännössä mitään, joten näillä eduskuntavaaleilla ei voida vaikuttaa ilmastoon millään tavalla. Toki Suomen on hyvä olla vastuuntuntoinen maailmankansalainen ja pyrkiä vähentämään omia päästöjään. Ja niinhän me, yhtenä harvoista maista, olemme tehneetkin. Todelliset vaikutusmahdollisuutemme kuitenkin ovat rajojemme ulkopuolella. Voimme esimerkiksi kehittää ja viedä energiatehokkaita prosesseja ja edistää hiilinielujen kasvattamista metsäosaamisellamme. Tätäkin me teemme. Jatketaan siis tätä hyvää työtä, mutta muistetaan, että paniikkikäyttäytymisestä sellaiselle on vain haittaa. Ja muistetaan myös se, että paniikinlietsojien motiivina on jokseenkin poikkeuksetta pyrkimys rahan ja vallan haalimiseen. Ja tämä kerta ei ole poikkeus.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, näin outoihin sfääreihin käytetävien verorahojen tienausviikon aluksi.

Hystekratia on oiva nimitys tälle ilmiölle.

Minä lähestyn ilmiötä hiukan toisesta kulmasta (en käytä sanaa "tulokulma", koska se tuo mieleeni joko absurdeja tai irstaita mielikuvia).

Ståhlberg ryhmineen varmasti näki paljonkin merkkejä maailman mielentilan muuttumisesta. Oli jo nähty kaikkialla oikeassa olijaksi julistautuvan marxismin seuraukset, ja tiedettiin meillä olevan tälle aatteelle tuntuva kannatus. Meilläkin oli älymystön ja keskiluokan piirissä ajatusharhailua harrastavia "esoteerisia" kerhoja, joiden suojissa kehittyi kaikenlaista antroposofisista "takaisin luontoon"-aatteista suffragettiliikkeeseen. Merkkejä siis oli, mutta kukapa niistä olisi osannut lukea, mitä niistä sittemmin kehittyy?

Tiede, keksinnöt, teollisuus, yhteiskunnan työnjako, olivat sata vuotta sitten ottaneet aiemman vuosisadan aikana huikeita harppauksia. Edistysusko oli niin valtavaa, että kansa mielellään ajatteli kaiken uuden olevan väistämättä vanhaa parempaa. Mainostajat ovat pitkään tienneet, että massatuotteen lanseerauksessa ilmaus "täysin uusi" myy paremmin kuin "perinteinen, entistä luotettavampi". Kävi luontevaksi ajatella, että nythän ihminen on jo ihan kaikkivaltias, ja pystyy älyllään myös ratkaisemaan yhteiskunnallisen oikean ja väärän, ja että uusi tässäkin pesee vanhan. Tähän liittyy myös yhteiskunnassa sittemmin vallitsevaksi noussut nuoruuden ihannointi, ja lasten nostaminen ideaalisiksi pyhiksi, vähän Rousseaun "jalon villin" tapaan.

Koska lapset eivät yleensä yhteiskunnallista ajattelua harrasta, ovat tätä käsitystä lietsovat aikuiset ottaneet asiakseen itse ajatella kuvittelemansa jalon lapsen lailla. Kyseessä on itse asiassa yhteiskunnallinen autoinfantilismi. Tämän tuloksena on kyllä noudatettu varsin lapsellista ajatuksenjuoksua, joskaan oikea lapsi ei ilman aikuisen johdatusta samanlaisia päätelmiä julistaisikaan.

Hassua sinänsä, että kyseessä on olkiukko-käyttäytymisen ikään kuin peilikuva. Nyt Gretassa nähdään kaivattu, inkarnoitunut Noble Enfant. Jonka katsotaan edustavan kaikkia maailman nuoria ja lapsia, vielä syntymättömiäkin - näiltä kysymättä.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, KKi:lle, Iinekselle, Johanille, Kumitontulle, Olavi Koskelalle, thinker Dillille, Toiselle professorille, Terho Hämeenkorvelle, Strix Senexille ja Achtngille & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Ymmärrän pointin hyvin, tosin jos katsoo esmes vihreitten tai vasureitten puoluekoneistoja niin kyllä sieltä niitä täysi-ikäisiä hysteerikkoja löytyy enempi kuin sen verran.

KKi: Just niin. Haja-asutusalueitten tyhjentäminenhän on cityvihreitten märkä uni sillä sehän olis niinqu ekologista ja sillai. Eikä se porukka todellakaan tajua että miten ne heidänkin rahansa hankitaan. Se ”kulttuurituottaja” kun ei tosiaan tuota mitään.

Iines: En muuten tosiaankaan muista vihreitten hirveästi kampanjoineen huumeita vastaan vaikka kysessä on jatkuvasti kasvava ja nimenomaan oikea ongelma. Ja maailman ilmastoon vaikuttaa varsin paljon myös ystävämme Arska. Joskus tuhat vuotta sitten oli huomattavasti lämpimämpi eikä silloin ollut vielä ensimmäistäkään polttomoottoria. Hirvittävä saastuttaminen tulisi tietysti lopettaa mutta Suomen ja suomalaisten viherkyykyttäminen ei sitä lopeta.

Johan: Hjuu, silloin oli tosin selkeät vastapuolet. Nyt sekä vasureitten että kokoomuksen uusbroilerit jodlaavat likimain samaa sanomaa.

Kumis: Näin saattaisi sanoa. Sen ajatuksen perustuslaillisesta tasavallasta olen muuten saanut juuri sinun kauttasi joten kiitokset siitä.

Olavi: Tosi on, että tämän blogin vaikutus on kovin pieni ja eiväthän ne uskonvarmat tätä juuri luekaan. Tällä hetkellä ne parlamentaariset keinot ovat ainoita ja siksi kannattaa tukea persuja. Minä muuten en ole ehdokkaana. Ei minusta ole enää Helsinkiin muuttajaksi. Ja politiikkaan olisin muutenkin aivan liian lyhytpinnainen.

thinker Dill: Kiitokset. Aivan samanlaisia huomioita on minulla tuosta ns. ilmastotutkimuksen etenemisestä. Ja nyt siinä on niin monen ihmisen ura kiinni että peräytyäkään ei voi. Korhola kirjoitti tosiaan hyvin ja tuo Virtasen kirja pitäisi ottaa työn alle.

Toinen professori: Toi Keijo Kaarisateen vedätys oli tosiaan täysi herttareeti ja kertoo valtamediamme tilasta. Täyttä horinmummoakin julkaistaan jos se on epistolan mukaista ja totutta sekä parodiaa ei tahdo enää erottaa toisistaan. Tuosta divetymonoksidistahan on näemmmä jo tehty källejä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Divetymonoksidihuijaus

Olen muuten ihmetellyt itsekin sitä, kuinka vähän vetyautot ovat olleet tapetilla. Mistähän tuo johtunee? Eikös se polttokennotekniikka ole kuitenkin jo aika pitkällä?

Terho: Joo. Nykyisellä verotus/hysteriasysteemillä yksikertaisesti tuhotaan suomalainen elinkeinoelämä ts. tyhjennetään suomalaisten jääkaapit. Ja se tehdään vielä ylpeänä. Mokomat paskat.

Strix Senex: Erittäin hyviä huomioita joita on rautalangasta/ratakiskosta väännetty vähän siellä sun täällä. Mutta kun vastassa on kasvojensa menettämistä pelkäävä uskovainen niin eihän järkipuhe auta.

Achtung: Ståhlberg & kumpp olivat tietysti silloin aikanaan varsin vaikeassa tilanteessa koska kokonaisen itsenäisen valtion pystyyn pistäminen ei ole niitä urakoista helpompia. Siinä maailmanajassahan levisi suunnaton tulevaisuudenusko joka näkyi mm. luottamuksessa Kansainliittoon ja siinähän sitten kävi niin kuin kävi.

”Hassua sinänsä, että kyseessä on olkiukko-käyttäytymisen ikään kuin peilikuva. Nyt Gretassa nähdään kaivattu, inkarnoitunut Noble Enfant. Jonka katsotaan edustavan kaikkia maailman nuoria ja lapsia, vielä syntymättömiäkin - näiltä kysymättä.”

Juuri näin. Nythän valtamedia uutisoi jatkuvasti ”nuoret vaativat sitä & tätä” vaikka oikea termi olisi ”kyseiseen mielenilmaisuun osallistuvat nuoret vaativat sitä & tätä”. Valtamedia vastustaa yleistämistä mutta yleistää itse jos yleistäminen sopii ideologiaan.

Juha Kivela kirjoitti...

Hystekratian todelliset tarkoitusperät ovat aivan muuta, kuin suurin osa Suomen Kansasta edes ymmärtää. Hystekratiaan liittyy olennaisesti myös byrokratia ja anarkistinen diktatuuri, sekä tietenkin paljon muuta ikävää, joiden kautta Suomea todellisuudessa johdetaan kaikilta poliittisilta- ja virkamiestasoilta.

Hystekratia-kirjoituksen yksi mielenkiintoisista kappaleista onkin kirjoituksen viides kappale, jossa on yhteys Suomen tilanteen kannalta olennaiseen historialliseen käännekohtaan. Miksi Ståhlberg ei saanut lävitse uudistuksia, joista Ykä kirjoittaa seuraavasti; "Ståhlberg ja kumppanit olisivat lisänneet perustuslakiin tiettyjä suojaavia elementtejä jotka suojelisivat maan elinkelpoisuutta ja kansan hyvinvointia sekä turvallisuutta"?

Toisaalta Ykä vastaa jo seuraavassa virkkeessä asiaan liittyvän yhden elementin kautta, jonka mukaan "Elementtejä joita ei voisi muuttaa vaan ne olisivat kiveen hakattuja".

Jos Suomen perustuslakiin olisi tuollaisia kirjauksia saatettu, olisi punikkien puolella ollut vakavia ongelmia saada tiettyjä uudistuksia Suomessa läpi, kuten nyt vaikkapa viime aikaiset "etnisesti edistyksellisten" maahantunkeutuminen Suomen Puolustusvoiman eli Armeijan laittamatta tikkuakaan ristiin, vaan päinvastoin ilolla mielin nyt toivottaen valloittajat tervetulleeksi "kotiin"!

Suomi on aina ollut enemmän punikkien vallassa kuin valkoisten, joista jälkimmäisiä on kohdeltu tähän päivään asti hyvin ankaralla ja lainvastaisella tavalla, varsinkin jos suvussa on ilmennyt valkoisuuden lisäksi kuulumista Suojeluskuntaan. Tämän on katsottu vaarantavan punikkien ja sosialisti-kommunistien hegemonian Suomessa.

Ihmettelyn ja päivittelyn sijaan tulisi Suomessa nostaa välittömästi Suomen Kansan tietoisuutta todellisesta historiastamme, jotta parlamentaarinen vaikuttaminen, joka nyt kevään 2019 vaaleissa, on tärkeämpää kuin koskaan aiemmin historiassamme, ja voi vieläpä jäädä ainutkertaiseksi siten, että toista mahdollisuutta ei Suomen Kansalle enää tämän kevään jälkeen anneta.

Tässä välissä on hyvä lukea toisesta blogista kirjoitus noin kymmenen vuoden takaa!

http://kaarle.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2009/05/11/paljastus-salainen-raportti-kuvaa-miten-natsit-suunnittelivat-neljannen-valtakunnan-eussa?fbclid=IwAR2IExGWZST0OymtmJ_0TSXx4eFvuutYdR_V6cH3X1lG7aInZk-YMHNrAkQ

Tämän jälkeen on ymmärrettävissä, että Suomessa on nyt pahin mahdollinen poliittinen tilanne päällä. Tämä ei koske pelkästään tulevia Eduskuntavaaleja ja Euroopan Unionin Parlamentinvaaleja, koska todelliset natsit ovat Suomessa valloittaneet pikku hiljaa kaikki oikeusasteet, tärkeimmät valtion virkamiesasemat ja vastaavat, joissa tärkeimmät asemat ovat jo olleet useamman sukupolven ajan Suomen Valtioneuvoston Kanslian ja Valtiovarainministeriön muutaman suvun hallussa, jotka ovat kyenneet nousemaan tyhjästä nollasta miljardööreiksi Suomen Kansalta pääomat anastaen, jotka heille ovat nykyiset Suomen korkeimmilla poliittisilla mandaateilla istuskelevat viranhaltijat junailleet!

Suomi on mielenkiintoinen maa, sillä täällä on aidosti punakki- ja natsiaate omaksuttu tietyissä piireissä aivan viimeisen päälle. Asiat yhdistäen ei enää pitäisi olla epäselvää, miksi Suomessa on rikolliset tälläkin kertaa vapaalla uusimassa "parlamentaarisen edustuskirjansa" ja miksi sananvapaus on mennyttä, jonka alasajoa vieläpä kantasuomalaisten verovaroin kustannetun Ylen kautta kaikenmaailman toimittelijoiden toimesta, jotka nauttivat "eläketurvamaksuja" Valtioneuvoston Kansliasta ja Valtiovarainministeriöltä, vaikka saavatkin jo kertaalleen veronmaksajan pakkoveroin kustannettua palkkaa Yleltä!

Suomi on kokoonsa nähden suurempi tekijä tulevassa Eurostoliittolaisessa Federaatiossa kuin ihmiset keskimäärin edes ymmärtävät! Kannattaa katsoa esiripun taakse, jotta näkee asiat niin kuin ne ovat...

Anonyymi kirjoitti...

Yrjö kirjoitti vastauksena KKi:lle:
"Haja-asutusalueitten tyhjentäminenhän on cityvihreitten märkä uni sillä sehän olis niinqu ekologista ja sillai."

Nyt epäilen vahvasti, että hän on ymmärtänyt väärin, mitä he ovat kirjoittaneet. (Tai toinen mahdollisuus on tietysti, että minä olen ymmärtänyt heitä väärin. Kolmas mahdollisuus, jota hieman jopa epäilen, on tietysti, että Yrjöperskeles kyllä ymmärsi oikein, tai samoin kuin minäkin, mutta vääristelee tahallaan. Toivottavasti ei sentään.)

Käsittääkseni he eivät ole milloinkaan vaatineet haja-asutusalueitten tyhjentämistä. Kyseessä lienee väärinkäsitys, joka johtuu siitä, että he ovat huolissaan kaupunkirakenteen hajaantumisesta. Eli käytännössä siitä, että pientalovaltaisia esikaupunkeja, joista käsin käydään päivittäin töissä kaupungissa, syntyy yhä kauemmaksi kaupunkien keskustoista. Yksi asiaan liittyvistä haitoista on juuri se, että tämä edellyttää lähes välttämättä työ- ja asiointimatkojen suorittamista yksityisautoilla, sillä kunnollista, tihein vuorovälein toimivaa julkista liikennettähän ei hyvin hajanaisille pientaloalueille käytännössä voida järjestää. Ja jos sitä edes yritettäisiin, sehän vasta epäekologista olisikin, kun bussit kulkisivat useimmiten lähes tyhjillään. Siitähän ne hiilidioksidipäästöt vasta kasvaisivat. Ekologisempaa olisi, jos kaupunkirakenne olisi tiivis, niin että työpaikat ja ne kulttuurikohteetkin olisivat mahdollisimman suurelle osalle kaupunkilaisia suorastaan kävelyetäisyydellä. Tai jos se ei käy päinsä, niin sitten mielellään raideliikenneyhteyden päässä.

Mutta kysymys on tällöin nimenomaan sellaisista kaupunkien lievealueista, joista käsin käydään päivittäin töissä kaupungissa. Ja varsinkin, jos niiden asukkaat ovat alkujaan (tai välillä) asuneetkin kaupungissa, mutta myöhemmin muuttaneet "maalle" tai oikeammin sanottuna kaukaiseen esikaupunkiin (tai itse asiassa voisi sanoa: näin tehdessään he ovat muuttaneet palasen maaseutua kaupunkiseutuun kuuluvaksi enklaaviksi). Vaikka Yrjöperskeles ilmeisesti ei asiaa tajua, kyseessä on selvästi eri asia kuin varsinainen maaseutu, jonka asukkaat ovat enimmäkseen maanviljelijöitä eivätkä käy töissä kaupungissa. He tietysti toisinaan käyvät kaupungissa asioimassa ja kulkevat silloin omilla autoillaan, mutta tuskin yleensä kuitenkaan ruuhka-aikoina. Ja juuri ruuhkissahan niitä päästöjä syntyy erityisen paljon, kun autot joutuvat seisomaan moottori tyhjäkäynnillä.

Hankalasti luokiteltavia rajatapauksiakin tietysti on, esimerkiksi jotkut etätyötä tekevät, jotka silloin tällöin käyvät siellä kaupungissa toimistollakin jossakin palaverissa, yleensä omalla autolla. Luokittelisin kuitenkin heidät varsinaisella maaseudulla asuviksi, etenkin jos he asuvat synnyinseudullaan muuttotappioalueella.

Suomalaisista vihreistä ainakin Soininvaaralle tämä ero on kyllä aivan selvä. Kyllä hän on yrittänyt sen selventää esimerkiksi kirjassaan Vihreä politiikka.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kai siitä mitään haittaakaan ole syö yleensä vain kasvisruokia, ja kaupungissa asuessaan kieltäytyy ostamasta autoa ja kulkee sen sijaan kävellen, pyörällä tai julkisilla kulkuneuvoilla. Joidenkuidenhan saattaa jopa olla taloudellisista syistä pakkokin tehdä niin; ovathan esimerkiksi leipä ja peruna paljon halvempia kuin liha. Ja miksi ei joku saattaisi tehdä niin vapaaehtoisestikin myös tekemättä asiasta sen suurempaa numeroa.
Tai onhan tästä joillekuille tietysti haittaakin: lihan tuotantoon erikoistuneille maatalousyrittäjille, autokauppiaille ja huoltoasemayhtiöille. Eri asia on, onko siitä sanottavaa hyötyäkään. Autoilijoille siitä voi olla ainakin se pieni hyöty, että ruuhkat jäävät hieman pienemmiksi, kun liikenteessä on yksi auto vähemmän.
Mutta ei kai lihansyönti mikään velvollisuuskaan ole, edes Yrjöperskeleen mielestä.

Anonyymi kirjoitti...

Okei, nuoret vaativat meiltä aikuisilta tekoja, tehdäänpä siis:

Polttomoottorit kielletään 2020 alusta mopoautoista ja mopoista.

Polttomoottorikäyttöiset mopot ja mopoautot pitää deaktivoida mainittuun vuoteen mennessä luotettavalla tavalla - sytytys- ja polttoaineensyöttojärjestelmät pitää poistaa ja tuhota todistettavasti, kampiakseli pitää poista ja tuhota, sylinterin seinään pitää koneistaa sylinterin mittainen ½*sylinter1n läpimittainen rako, mäntä ja männänvarsi pitää poistaa ja tuhota, samoin venttiilikoneisto kaikkine osineen, sylinterin kannesta pitää koneistaa pois vähintään ½ sylinterin läpimitasta ja sylinteriryhmä pitää hitsata luotettavasti kiinni kampikammioon samoin sylinterinkansi ja sylinteri toisiinsa.

Auton tai moottoripyörän ajokorttin saa aikaisintaan 21 vuotta täyttänyt. Ajokortti myönnetään määräaikaisena. Ajokortin hakijan pitää todistaa harrastuneisuutensa autoharrastekerhon hyväksymällä harjoituspöytäkirjalla vähintään viiden vuoden ajalta. Ajoharjoitusta saa antaa ja valvoa vain sertifioitu , koulutettu ajoharjoittaja. Vanhoja ajokorteja rajoitukset eivät koske.

Älypuhelinta saa käyttää ja hallussapitää vain 21 vuotta täyttänyt älypuhelinluvan haltija.
Älypuhelimille ja tableteille 1000;- hallussapitolupa, määräaikainen 2 vuotta alle 35 vuotiaille.

Ilmastoa pelastaa ja pätee & moraalisäteilee setä Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Qroquius Kad'illa (ensimmäinen kommentti) oli varsin selkeä analyysi. Tuo maskuliininen pikkuhitler oli myös stallariaikoina se magneetti, jonka pontimena oli ainoastaan oma etu (tuolloin siis naisten tarjoamat viinat ja panot, nykyään kai dulla ja panot), olemattoman egon kohotus ja tietoisen häijy manipulointi. Tosin kohteet olivat hieman vanhempia kuin nykyään, kas kun ei alaikäisiltä olisi silloin sitä ilmaista viinaa saanut.

Tuo stallari-aika oli kuitenkin kestettävämpää koska heillä oli vain yksi palava, kaiken aivotoiminnan poissulkeva aate eli kommunismi sen typerimmässä muodossa. Nyt näitä aatteita revitään milloin mistäkin maailmalla muodikkaasta ilmiöstä: me too, rasismi, Trump on paska, ilmasto. Ihan ovat yhteismitallisia aatteita? yleä en juuri katso (paitsi tänään kiinnostava M.O.T. rikollisista maahantulijoista) mutta hesari on antanut laajasti tilaa mielipideosiossaan ilmastohuolestuneille ipanoille. Otsikkoina tänään "Nuoret maksavat aikuisten vastuunpakoilusta ilmastoasioissa", "Nuorilla oikeus vaikuttaa" ja "Mielenosoituksia kannattaa jatkaa". Tämä aikuisia syyllistävä ulina ja lakkoilu loppuu tasan siihen, että vanhemmat ilmoittavat että nuoren vakaumus on tehnyt heihin niin syvän vaikutuksen, että nyt rupeatkin aatteesi mukaan elämään huippuekologisesti ja ilmastoa kunnioittaen. Kännykät ja tietokoneet pois, ei ikinä enää lomamatkaa autolla tai lentäen (Kouvolaan pääsee kivasti fillaroimalla kesälomalle, täyttä eksotiikkaa stadilaiselle), harkkoihin mennään julkisilla, vaatteita ostetaan vain kierrätyskeskuksista, lista on loputon. Kun nuorelle näytetään kuva hänen tulevaisuudestaan rohdinpaidassa naurista jälttäämässä, ilman tekoripsiä ja -kynsiä, suhteensa ilmastoon saattaa muuttuakin. Tosin myös suhteensa vanhempiinsa.

Nuorilta on turha odottaa aikuismaista käytöstä koska sitä ei nykyään odoteta aikuisiltakaan. Ja tuo median käyttämä sana "nuori" vaihtelee 14-40 vuoden välillä, asiasta riippuen. Vanha on silloin kun media käyttää sanaa nuorekas. Ja ilmastohysteriaan minulla on tasan yksi näkemys jonka jo ajat sitten nappasin madame Pompadourilta: minun jälkeeni vedenpaisumus. En voi vaikuttaa ilmastoon, eivät voi jälkeläisenikään eikä voi se puolalainen maanviljelijä tai intialainen rikshakuskikaan. Maksan vain lisää veroja joita peritään että saataisiin taas jonkun toimimaton ideologia maksetuksi, vaikkapa arktisten maiden aurinkopaneelit ja tuulettomien maiden tuulivoimalat. Tai tämän hysterian alullepanijoiden taskuihin.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juha Kivelälle, Ano1:lle, Ano2:lle, Pyssymiehelle ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

Juha: Kiitos huomioista.

Ano1: Maanviljelijöitä? Etätyöntekijöitä? Ei millään pahalla, mutta sinulla on varsin hatarat tiedot haja-asutusalueesta. Ei täällä ole maanviljelijöitä kuin pieni murto-osa. Asia on vielä korostunut viimeisinä vuosikymmeninä kun tilakoot ovat kasvaneet ja viljelijöitten määrä vähentynyt. Pääosa ihmisistä käy töissä ihan muissa hommissa ja tarvitsee autoa välttämättä. Polttoainevero ja autovero ottaa kipeää jo muutenkin ja se mahdollinen – täysin utopistinen – sähköautoihin siirtyminen olisi täysi katastrofi. Ja mitä tulee noihin pientalovaltaisiin esikaupunkeihin niin minkähän vuoksi mahtaisit ajatella ihmisten siirtyvän niihin niin mielellään? Ja siks toiseks nuo suomalaisten pientalovaltaisten esikaupunkien autopäästöt ovat maailman mittakaavassa ihan yksmonta.

Ano2: Missä vaiheessa minä olen kieltänyt ihmisiä syömästä kasvisruokaa, kulkemasta julkisilla kulkuneuvoilla, asumasta kaupungissa ja vaatinut syömään lihaa? Palaapa asiaan sitten kun minä teen niin. En ole muuten törmännyt ensimmäiseenkään liharuuan syöjään joka vaatii kasvisruokailijaa syömään lihaa. Toisinpäin esimerkkejä on kyllä enemmän kuin sen verran. Suomessa on se hirmu hyvä sanonta eli ”älä tyrkytä tapojasi”.

Pyssymies: Häh hää, hokasin… sinä siirsit aselupajärjestelmän luovaa käyttöön. Minä tuumailin vähän samaa vuonna 2014:

https://yrjoperskeles.blogspot.com/2014/07/kevyita-kesavinkkeja-virkakoneistolle.html

tira+: Ihan hyviä huomioita. Silloin stallari-aikana vissiinkin ne pikkuhitlerit olivat pääosin miehiä. Nykyisin naisten (pikkuhitleriinojen) osuus on kyllä selvässä kasvussa. Feminismin myötähän on niin että koska nainen on nainen niin hänen täytyy olla oikeassa. Ei siihen mitään perusteluja tarvita, pelkkä pilli riittää. Ja se nuoruus on ilmiönä venynyt. Nyt meillä on selkeästi jo nelikymppisiä teinipissiksiä.

Anonyymi kirjoitti...

Tätä tuputusta ja hysteriaa seuratessa herää kuitenkin jonkinlainen tyytyväisyys ainakin toistaiseksi siitä, että äänestysikärajaa ei ole saatu pudotettua 16:sta vuoteen! Sellaistahan on jo vilautettu. Pelkästä ajatuksestakin nousee tukka pystyyn.

Sähköautojen päästöttömyyskin tuntuu uppoavan ihmisiin kuin kuuma veitsi voihin. Ei ole mitään väliä sillä, että pelkkä akkujen valmistaminen aiheuttaa esim. Chilessä ja Kongossa litium- ja kobolttibisneksen takia ongelmia luonnolle, eläimille ja köyhille ihmisille, joiden elinolosuhteet tuhotaan. Pääasia, että saadaan täällä esittää hyvää ihmistä. Nyt on sitten höynäytetty lapsetkin mukaan ja vielä sellaisella koohotuksella, että ei ole nähty kuin viimeksi Metoo-kampanjassa.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Aikanaan täysi-ikäisyyden raja oli 21 ja sitä ennen jopa 24 vuotta enkä ole ihan varma että oliko se sittenkin viisaampi ratkaisu. Sähköautojen kohdalla voi todeta että vihreät pitävät sitä ekologisena koska sähköhän tulee töpselistä mutta se, miten se tulee töpseliin jää miettimättä. Kongolainen litiumia louhiva lapsityövoima unohtuu aivan täysin. Se kun ei kuulu epistolaan. Ja tuossa #metoo-kampanjassa taisi olla mukana vain täysi-ikäisiä naisia. #ilmastohysteriaa syötetään härskisti lapsille.

Anonyymi kirjoitti...



Täällä mielenkiintoinen artikkeli asiaan liittyen:

https://ilmastotiede.wordpress.com/2019/02/15/ilmastoveivi-harhauttaa-omaan-maaliin/


Herää kysymys kuinka paljon näissä projekteissa nuori on vain keulakuva aikuisten ajaville asioille. Tälläistähän epäillään myös Gretan osalta.

Anonyymi kirjoitti...

Esitin asian huonosti. Tarkoitin koohotuksella sitä voimaa ja volyymia, jolla siihen Metoo-hommaan mentiin, en osallistujia.

Avasin äsken tv:n ja katsoin poikkeuksellisesti Ylen uutisia ja mitähän asiaa siellä taas puitiin??? Villi arvaus? Tutkimuksen (en muista tekijää) mukaan suomalaiset ovat kyllä nielleet tämän ilmastonmuutosprobakandan koukkuineen päivineen, sillä niin järkyttäviä olivat prosenttiluvut ja haasteteltujen kommentit uskoon tätä palloa uhkaavasta katastrofista, että verenpaine ainakin tällä kuulijalla alkoi nousta. Taidettiin sittenkin saada ne ilmastovaalit ja ei hyvältä näytä. No, olihan siellä sitten juttu Hollannin ampumistapauksesta, jonka selitettin johtuvan perhesyistä...

Parasta sulkea koko toosa, jos meinaa mielenrauhansa säilyttää. Parempi lukea netistä vaikka Ykän vanhempia juttuja. Niissä on sentään järkeä.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Kiitos linkistä. Tuossa jutussa esitetään hyviä kysymyksiä.

Rouva Ano: Ymmärsin kyllä pointtisi. Koohotuksen voima ja volyymi oli kuin käsistä lähtevä mopo, tosin sen haluttiinkin lähtevän käsistä. Mutta noista Ylen uutisista toteaisin että en enää jaksa uskoa mihinkään Ylen tutkimuksiin. Ilmastovaalit tietysti tulevat koska Yle niin haluaa. Miksei tulisi sillä niitten myötä voidaan lakaista maton alle muutamat Suomen kohdalla huomattavasti olennaisemmat asiat.

Toivon muuten että näissä uudemmissakin jutuissani on järkeä.

Anonyymi kirjoitti...

Hei.. kuka unohti, ja mihin, kaasukäyttöisillä polttomoottoreilla pyöritettävät ajopelit? Tukholmassa semmoisia bussejakin on ihan rähähtämistilaan saakka. Mutta tosissaan, mielestäni tuo tekniikka sopii kylmään, pitkien etäisyyksien maahamme paljon paremmin kuin vauvankapaloissaan sätkivä akku- ja sähkömoottoritekniikka. Semminkin, kun käyttövoiman muutos sähköön ei muuta energian tuotannon logiikkaa mihinkään - se on vähän kalliimmin samaa, jos bensa- ja dieselkärryjen tankkeihin pitäisi asentaa vuotoputki, jotta tankissa oleva aine ei määrättömiä aikoja tallella pysyisi, ja lisäksi joka auto pitäisi varustaa hiekkaa täynnä olevalla ruumisarkulla.

Vaan kaasusysteemi toimii luotettavaksi havaitulla Otto-moottorin tekniikalla. Sellaisten pelien yleistyminen loisi maataloudelle oikeita, kaupallisesti realistisia mahdollisuuksia tehdä sopivista biomateriaaleista: elukoiden paskasta, jättöheinistä, mistä lie, biokaasua. Nytkin, jos laitatat bensavärkkiisi kaasusarjan, valtio tukee investointiasi muunnosavustuksella. Mutta iskee vehkeeseen samalla käyttövoimaveron! Kannustavaa?

Uskon kyllä, että vihreä idealismi ei haluaisi tappaa maaseutua. Eläintuotteiden käytön kieltäminen, rajoittaminen tai kurittaminen kuitenkin tappaisi noin 75% maataloustuotantomme arvosta. Mukana paitsi eläintilat, myös kasvintuotantotiloilla tehtävän rehuviljanviljelyn. Ja käytännössä jättäisi märehtijätaloudesta riippuvan ~4/5 Suomen pinta-alasta täysin heitteille - noilla seuduilla kun ei voi kasvattaa leipäviljaa, tattaria tai kukkakaalia, vaikka Gosplan niin käskisikin. Jos metsätalous museoidaan vihreän ideologian mukaiseksi (turvetalouden tapaan), ei ns. syvälle maaseudulle jää enää mitään kaupallista hengenpidintä. Luontomatkailu, marjastus? Entäs niiden ilmastokuorma per tuotettu suorite? Forgetit!

Tiedän oikein hyvin, että subtropiikissa kasvava karjankasvatus on 85% pois ihmisten ravintotuotannolta. Noilla seuduin kun kasteluvesi on niukka resurssi, ilmasto sallii kaikkien ravintokasvien viljelyn, ja väestöä on lähistöllä niin paljon, että logistista ongelmaa ei synny. Johonkin Sambiaan käyvän sabluunan sovittaminen Suomen oloihin vaatii sitten realismin rajat ylittävää mielikuvitusta, näin alani akateemisen koulutuksen saaneen aboriginaalimaalaisfennon näkökulmasta.

Rautalankamalli: jos jossain Haapajärvellä tai Tervolassa on luontevaa kasvattaa pellolla heinää (ja silloin tällöin rehuksi kelpaavaa ohraa), siellä sitten kasvatetaan sitä, jos tuolle rehulle on syöjiä, joita kannattaa pitää. Jos märehtijöihin (nautoihin) perustuva maatalous demonisoidaan ja ruoskitaan kannattamattomaksi, tuo nautatalous ja sen perustana oleva rehunkasvatus loppuvat. Piste. Ei synny korvaavaa kvinoankasvatusta (Etelä-Suomessakin kokeilijoilla ei ole helppoa), vaan pellot vesakoituvat. Finis ruraliae. Eikä se ilmaston jumalatarkaan - Climatia? - asiassa mitään voita. Väestö keskittyy edelleen. Asutuskeskusten lähialueilla kasvistuotanto kiihtyy. Porkkanan- ja kaalinkasvatus halvimmassa muodossaan kuluttavat maata, ja vaativat kauheita kemiallisia panoksia niin lannoituksen kuin kasvinsuojelun aloilla. City-alueiden liepeillä edistyy myös kasvihuonetuotanto. Tämä vaatii leveysasteillamme paljon energiaa. Tuoreina markkinoitavat tuotteet tarvitsevat omanlaisensa, erityisen vilkkaasti toimivan logistiikan, sekä yhä enemmän pitävää kylmäketjua. Voittiko ympäristö? Eivät ainakaan Haapajärven ja Tervolan luontojen monimuotoisuus!

Lapsi tykkää oikaista päättelyketjussaan, ja koetan heitä ohjata ajattelemaan laajemmin. Jos aikuinen ihminen on infantilisoinut itsensä, sitä on usein vaikea korjata. Vaan ei predestinoidun mahdotonta. Olen ajautunut keskustelemaan monienkin älyllisesti arvostamieni vihreään liikkeeseen lukeutuvien ihmisten kanssa: molemmille antoisia keskusteluja! Sivuefekti on yleensä tosin ollut, että toinen osapuoli on sittemmin epäonnistunut viemään keskustelua omaan viiteryhmäänsä, ja riitautunut viiteryhmänsä kanssa. Oliko vika minussa, keskustelukumppanissani, vai liikkeessä?

Jatkan perustuslain juurista toisessa viestissä

Terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Terve; nyt asiaa tasavaltamme alkuperäisestä hallitusmuodon työstöstä:

Ståhlberg oli oman aikansa oikeistoliberaali. Tasavaltalainen, turhia rajoituksia vastustanut, edistysmielinen, kuitenkin ns. laillisuusmies. Oli siis itsenäisyyseduskunnan jäsen, ja nimitettiin tulevaa perustuslakia valmistelevan toimikunnan puheenjohtajaksi, kun kuningasseikkailu lopahti.

Työryhmän kädet olivat jossakin määrin sidotut. Sen mandaatti tuli Suomen suuriruhtinaskunnan - jonka suuriruhtinas siis oli tapettu - yksikamariselta eduskunnalta. Ei siis sopinut koskea Eduskunnan työjärjestykseen. Tämän vuoksi ei myöskään työryhmän ollut mahdollista kirjoittaa säädöstä ns. yläkamarista. Ståhlbergia ei sanottavammin vakuuttaneet myöskään toisissa maissa sovelletut perustuslakituomioistuimet. Näiden sijaan hän loi eduskunnan ainoaan kamariin kuuluvan ns. perustuslakivaliokunnan. Varsin hyvin perustein. On näet nähty, jopa USA:sa, jossa Montesquieu:n vallan kolmijako-oppi vietiin pisimmilleen, että Supreme Court sekin on vain poliittisesti nimitettävä elin. Jäsenten virkakaudet toki luovat jatkuvuutta, mutta vallan lähde pysyy poliittisena. Meillä - näin suuresti kunnioittamani lukion historianopettajani (RIP) kertoi - ylähuonetta ja perustuslakituomioistuinta korvaa eduskunnan perustuslakivaliokunta. Sillä on ne tehtävät, jotka muualla kuuluvat parlamentin alahuoneesta erillisille elimille. Monarkistien mieliksi, ja tiettyyn rajaan asti kansakunnalle onneksi, S. myös kirjoitutti tasavallan presidentille valtaoikeudet, jotka vetivät vertoja aikansa perustuslaillisten monarkkien vastaaville. Ei ihan huonosti tehty, mandaatti ja poliittinen tilanne huomioon ottaen!

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung ja kiitos hyvistä huomioistasi.

Unknown kirjoitti...

Greta on julkkisvanhempiensa business-case (myyvät kirjaa).

Ilmastojutuissa kannattaa etsiä tietoa jetstreamin heikkenemisestä pohjoispallon puolella, kuinka se heittelehtii ja esim. Englannin törkykovat talvet johtuvat siitä. Näin just saksalaisen dokkarin aiheesta ja se vakuutti kokonaisuutena. (ohjelmasarja Leschs Kosmos, tunnettu tutkija)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Abe B. Totta. Kyseessä on vähän sama ilmiö kuin sillä pysäkille jääneellä Valtterilla josta hänen demariadoptioäitinsä teki bisnestä.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Rouva Ano tuolla taisi kommentoida:
"No, olihan siellä sitten juttu Hollannin ampumistapauksesta, jonka selitettin johtuvan perhesyistä..."

Ei sunkas ne Toksisen Maskuliinisen Misogyynisesti siellä uutimissa väittäneet, että Hollannin ampumisten syy oli naisoletetu(i)ssa vaimo(i)ssa/lapsivaimo(i)ssa? :D

Anonyymi kirjoitti...

"Ståhlbergia ei sanottavammin vakuuttaneet myöskään toisissa maissa sovelletut perustuslakituomioistuimet. Näiden sijaan hän loi eduskunnan ainoaan kamariin kuuluvan ns. perustuslakivaliokunnan."

Valitettavasti erehdyit. Tarkistin asian. Valtioneuvoston Finlex -tietokantaan (http://www.finlex.fi) on tallennettu Suomen nykyisin voimassa oleva lainsäädäntö, mutta lisäksi siellä on "Säädökset alkuperäisenä" -osio, jossa on joukko aikoja sitten kumottujakin lakeja. Löysin sieltä vuonna 1906 vahvistetun valtiopäiväjärjestyksen. Sikäli kuin tiedän, Ståhlbergillä ei ollut osuutta sen laatimiseen, kun taas myöhemmin vahvistettu vuoden 1919 hallitusmuoto perustui hänen johtamansa komitean laatimaan ehdotukseen.
Vuoden 1906 valtiopäiväjärjestyshän oli se, jolla säätyvaltiopäivät lakkautettiin ja tilalle perustettiin yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valittava yksikamarinen eduskunta. Ja jo sen lain 35 ja 40 §:ssä säädettiin, että eduskunnassa oli oltava muutaman muun valiokunnan ohella myös perustuslakivaliokunta. Ja perustuslakivaliokunnan tehtävistä säädettiin jo silloin:
"Perustuslakivaliokunnan tulee valmistella sinne lähetetyt asiat, jotka koskevat perustuslain säätämistä, muuttamista, selittämistä tai kumoamista.
Kysymykset, jotka johtuvat siitä, että eduskunnalla on oikeus tarkistaa hallituksenjäsenten toimien lainmukaisuutta, ovat myöskin perustuslakivaliokunnan valmisteltavat."
Sitä en vielä ehtinyt tarkistaa, muutettiinko tätä pykälää vuonna 1919 tai pian sen jälkeen. Lisättiinkö siihen silloin kenties säännös, että perustuslakivaliokunnan tehtävänä on myös tarkistaa, onko jokin hallituksen antama lakiesitys mahdollisesti ristiriidassa perustuslain kanssa?

Tiukka-meno kirjoitti...

Tähän sopis ryyd ja batman. Vitutus alko valtavaan nousuun. Ei nuo paskistanian suurlähettiläät tajuu millä leikkii...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Anolle ja Tiukka-menolle & kiitos kommenteistanne.

VNV: Hjuu. Nämä tapaukset ovat aina yksittäistapauksia eivätkä missään nimessä liity esim. islamiin.

Ano: Kiitos lisäyksestä, tosin en huomannut tuossakaan ehdotusta perustuslakituomioistuimesta. Sille olisi sinänsä tarvetta, tosin en tiedä että löytyykö Suomesta enää siihen sopivia tuomareita.

Tiukka-meno: Pannaanpa vitutukseen Batin ja Ryydin sijasta tilaan sopiva Antero Kasken Vitutuslaulu:

https://www.youtube.com/watch?v=8ytWE2EWFRo

Anonyymi kirjoitti...

Huitsinnevada ja Hotelli Yrjöperskeles taitavat sijaita jossakin päin sisä-Suomea, kaukana meren rannikolta ja varsin korkealla meren pinnasta. Näin ollen onkin hyvin ymmärrettävää, että siellä ei tarvitse olla huolissaan ilmastonmuutoksesta eikä varsinaan sen pelottavimmasta mahdollisesta seurauksesta, napajäätikköjen sulamisen aiheuttamasta meren pinnan noususta. Sen sijaan entistä hiukankin lämpimämpi ilmasto merkitsee jo melkoisia säästöjä lämmityskustannuksissa.
Toisin on kuitenkin täällä rannikkoseuduilla kuten Helsingissä, Turussa ja muissa rannikkokaupungeissa. Jos napajäätiköt sulaisivat kokonaisuudessaan, meren pinta nousisi eri lähteissä esitettyjen arvioiden mukaan 50, 70 tai jopa 100 metriä. Ja laajat alueet Suomenkin rannikoilla jäisivät veden alle. Tuskin vielä meidän elinaikanamme, mutta vähitellen niin saattaa tapahtuakin, ellei kasvihuonepäästöjä saada kuriin. Jo muutaman metrin nousu jättäisi esimerkiksi Helsingin Kauppatorin veden alle. Väitetään, että Etelämanterella osa jäätiköstä onkin erityisen epävakaassa tilassa, niin että se saattaisi melko vähäisenkin lämpenemisenkin seurauksena romahtaa ja pudotakin mereen nostaen sen pintaa muutaman metrin. (Vai onko tämä vain pelottelupropagandaa?)
Moniin muihin rannikkovaltioihin verrattuna Suomella on tosin se etu, että täällä maa kohoaa. Jos napajäätiköt sulavatkin tarpeeksi hitaaksi, meren pinta kenties nousee vain samalla nopeudella kuin maa kohoaa, joten rantaviiva pysyykin paikoillaan. Mutta jos se tapahtuu nopeammin, siitä ei Suomikaan aivan vähällä selviä, Seychelleistä tai Malediiveista nyt puhumattakaan.

S

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, S. Tuo on se pahin skenaario. Tiedän toki uhkakuvat. Jotka sinänsä ovat kiistanalaiset mutta en lähde siitä peistä vääntämään. Mutta sitä en ymmärrä että miksi muutenkin ympäristöasioitaan maailman mittakaavassa erittäin hyvin hoitavan Suomen elinkeinoelämä tulisi tuhota. Kun samaan aikaan aivan toiset valtiot jatkavat saastuttamistaan niin kuin ennenkin. Jokainen suomalainen firma joka ympäristökyykytyksen myötä siirtää toimintansa vaikkapa Kiinaan saastuttaa Kiinan malliin. Ja millä tavalla maailman ympäristöasiat paranevat sillä että tänne otetaan jatkuvasti kehitysmaalaisia elätettäväksi ja sille huomattavan suuremmalle hiilijalanjäljelle? Jäikö sinulla jotain tuosta kirjoituksestani ymmärtämättä?

Anonyymi kirjoitti...

Ano, huomasit terävästi. Itse asiassa minäkin hoksasin homman juuri lähetettyäni tuon kommentin. Tietenkin valiokunnat kuuluivat Valtiopäiväjärjestyksen piiriin, myös perustuslakivaliokunta. Olisi pitänyt sanoa, että Ståhlberg ehkä katsoi tuon 1906 muotoilun riittäväksi. Mitä se itse asiassa onkin, kuuluvathan valiokunnan toimialaan myös asiat, jotka koskevat perustuslain selittämistä.

En oikein osaa kuvitella, millainen meikäläinen perustuslakituomioistuin voisi olla, ja kuka siihen jäsenet nimittäisi, että asialla olisi periaatteellista merkitystä. USA:ssa pressa nimittää Supreme Courtin jäsenet eliniäksi, mutta tarvii tähän senaatin hyväksynnän. Parlamentin alahuoneella ei tässä ole osaa ei arpaa. Sielläkin oikeus on siis lopulta poliittisesti nimitetty. Elinikäiset virkakaudet tekevät perustuslain tulkintaan eräänlaista ajallista sitkeyttä ja jatkuvuutta. Mikä tietysti jarruttaa liberaaleihin käsiin joutuneen hallinnon ja lainsäädännön taholta tulevaa tuubaa. Toisaalta, luulen, Suomessa tällainen elin olisi ollut jo pitkään demlalaisilla läpimiehitetty, jolloin se sitkeys voisi olla enempi haitallista.

Mulla on semmoinen käsitys - voin olla väärässäkin - että maat, joissa on perustuslakituomioistuin ovat yleensä liittovaltiomuotoisia; ainakin USA:ssa ja Saksassa näin on laita. Osavaltioillahan on ikioma, tosin rajoitettu, lainsäädäntö, ihan perustuslakejaan myöten. Näiden tuomioistuinten työnkuvassa liittovaltion tekemiset ovat yleensä varsin harvinaista herkkua. Enemmän askaroidaan osavaltioiden lainsäädäntöjen sopivuudesta liittovaltion perustuslakiin.

Julkisuutta ovat saaneet jotkut "Citizen vs. Federal Government" - keissit. Meilläkin kansalaisella on, omassa asiassaan, teoreettinen mahdollisuus haastaa valtio oikeuteen. Vaikka perustuslakiin vedoten. Jos asiassa aletaan vakavasti vääntämään perustuslain tulkintaa, päädytään korkeimpiin asteisiin (KO tai KHO), jotka voivat konsultoida perustuslakivaliokuntaa tulkintaan liittyvässä asiassa. Teoriassa siis kaikki hyvin.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung ja kiitos lisäyksistä. Itse näen asian niin että sitä perustuslakituomioistuinta ei saada aikaiseksi ennen kuin romutetaan vallitseva järjestelmä niin kerta kaikkiaan. Demlalaisuudesta ei muuten päästä eroon. Sen valta maassamme on aivan liian suuri.

Anonyymi kirjoitti...

Yrjöperskeles vastasi kirjoitukseeni muun muassa:
"Tuo on se pahin skenaario. Tiedän toki uhkakuvat. Jotka sinänsä ovat kiistanalaiset mutta en lähde siitä peistä vääntämään. Mutta sitä en ymmärrä että miksi muutenkin ympäristöasioitaan maailman mittakaavassa erittäin hyvin hoitavan Suomen elinkeinoelämä tulisi tuhota..."
Olen se sama "Ano", joka edellä kirjoitti merenpinnan nousun uhasta. Mutta en siinä kirjoittanut mitään siitä, mitä niiden uhkien torjumiseksi pitäisi tehdä, mitä sitten kuvittelitkin voivasi lukea rivien välistä.
Valitettavasti vain on helpompi tiedostaa uhkakuvat kuin ratkaista, mitä niiden torjumiseksi pitäisi tehdä. Olen kyllä kanssasi samaa mieltä siitä, että monet yleisesti ehdotetut tai vaaditut toimenpiteet, sen lisäksi että ne olisivat muista syistä hyvin haitallisia, eivät edes tehoaisi tarkoitetulla tavalla: päästölähteet vain siirtyisivät paikasta toiseen, mutta kasvihuonekaasuja tulisi yhtä paljon, kenties enemmänkin. Toisin kuin jotkut hiukkaspäästöt, jotka jäävätkin paikallisiksi, hiilidioksidihan leviää ilmassa kaikkialle maailmaan riippumatta päästölähteen sijainnista. Siinä suhteessa ei ole mitään apua esimerkiksi sellaisista määräyksistä, jotka kuitenkin johtaisivat vain siihen, että Suomessa ennestään toimineet tehtaat siirtyvät Kiinaan. Ja jos autojen polttomoottorit korvataan sähkömoottoreilla, joiden akkuihin ladattava sähkö tuotetaan hiilivoimalla, se parantaa kyllä ehkä ilman laatua kaupungeissa mutta ei vähennä kasvihuonepäästöjä.
Ja vielä yhden esimerkin mainitakseni: hehkulamppujen kielto saattoi kyllä olla hyvinkin perusteltua Australiassa, jossa sellainen ensimmäiseksi säädettiinkin, mutta eri asia on, oliko Suomessa suurtakaan syytä seurata esimerkkiä. Kieltoahan perusteltiin niiden alhaisella hyötysuhteella: vain pieni osa niiden viemästä sähköenergiasta muuttuu valoksi. Loppuosa niiden käyttämästä energiasta muuttuu kuitenkin lämmöksi, joten sekin hieman lämmittää huoneilmaa ja pienentää siis saman verran varsinaisen lämmityslaitteen energiankulutusta. Paitsi tietysti kesällä, jolloin lämmitystä ei tarvita, mutta eipä pitkän päivittäisen valoisan ajan vuoksi kovin paljon keinovalaistustakaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Minä en lue rivien välistä mitään vaan pelkästä tekstistä. Mutta emmehän me näytä asioista kovinkaan eri mieltä olevan. Sen tietysti lisään että maailman ympäristölle suurin uhka on räjähdysmäinen väestönkasvu jolle täällä Suomessa ei pystytä tekemään mitään.

Tuosta hehkulamppujen kiellosta totean että nää energiansäästölamput olivat tosiaankin ilmastohysteriaa. Ne kun ovat ongelmajätettä kaikki, toisin kuin hehkulamput.

Anonyymi kirjoitti...

Uudemman postauksesi innoittamana heitän tähän ketjuun (kun topic paremmin sopii) valtiosääntöön liittyvän ajatuskoepallon. Saa ampua vapaasti alas, hyvin perustein mielellään.

Ajatellaanpa, että valtiopäivillemme valittaisiin eduskunnan lisäksi toinen kamari, ns. maksajien kamari. Siihen kelpaisi ehdolle kuka tahansa muutenkin vaalikelpoinen kansalainen, paitsi valtion tai kuntien virkamiehet. Äänioikeus tämän kamarin vaaleissa menisi hiukan kuin 1800-luvun lopun kunnalliskokouksissa, joissa veroäyrimäärä oli yhtä kuin äänimäärä. Kuluneen vaalikauden valtionverojen summa esim. voisi olla kunkin äänestäjän äänimäärä. Suomeen rekisteröityneillä osakeyhtiöillä äänioikeutta ei olisi, vaan yhtiön valtiolle maksaman veron oikeuttama äänimäärä jaettaisiin kansalais-osakkaille näiden omistusosuuden mukaan. Jos siis Suomessa toimiva Big Bubble Oy olisi maksanut valtiolle 100 000 e veroja, ja omistuspohja olisi 52% ulkomainen, 48% osuudet omistaville Suomen kansalaisille jaettaisiin osuuksiensa mukaan 48000 ääntä.

Kamarin työjärjestys ei tunnustaisi mitään puoluetta tai muutakaan ryhmittymistä. Ja vaalikaan ei olisi puolueisiin tai vaaliliittoihin pohjautuva suhteellinen, vaan kylmän suora vaalitapa. Esimerkiksi sata - tai 99 - edustajaa. Vaalipiireittäinen kiintiöinti toki voisi olla paikallaan.

Valituilla "maksajaedustajilla" olisi sitten äänestäjiensä antamat äänet kokonaisuudessaan kamarin äänestyksissä. Ensimmäisellä valitulla voisi siis olla kymmeniä miljoonia ääniä, viimeisellä kenties joitain satoja tuhansia... Ääh, antaa tämän olla - kamarissa jokaisella olisi siis tasan yksi ääni.

Mikä tämän maksajainkamarin valtiollinen tehtävä olisi? No, sen pitäisi hyväksyä kaikki budjetti- ja lisäbudjettilait. Ilman tämän kamarin hyväksyntää - no deal. Täysistuntoja tarvittaisiin suht. vähän, joten riviedustajan ei tarvitsisi olla täysaikaisesti tässä työssä. Toki puheenjohtajiston varmaan pitäisi olla koko ajan remmissä. Kamari tarvitsisi myös ikioman kanslian, joka kamarin päätöksen perusteella voisi tiedustella niin valtioneuvostolta, ministeriöiltä kuin Eduskunnalta ja tämän valiokunnilta vittumaisia asioita. Myös valtionhallinnon viranomaisilta. Ja neuvotella asioista, mandaattinsa mukaan.

Miettikää, hyvät ystävät, tämän "malli Achtung v.1.0:n" hyviä ja huonoja puolia. Toisiko se maksajan näkökulman terveenä esiin? Vai laittaisiko se vain köyhät yhä kyykympään? En siis itse ole tähän ajatusrakennelmaan mitenkään fiksoitunut - se vain tuli mieleeni, ja katsoin oikeaksi jakaa sen kanssanne.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung. Jaa-a… no, mahdollista. Jos sillä saataisiin budjettiseikkailu kuriin. Minulla itsellänihän – virkamies kun olen – ei olisi tuossa mitään äänioikeutta mutta kyllä minä sen kestäisin. Olis tuossa kyllä varmaan hieman säätämistä. Vaan tosiasiahan on että nykyisin verorahoja polttavat utopistit joilla ei ole mitään käsitystä siitä, mistä ne tulevat. Joku fiksumpi systeemi olisi paikallaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, Ykä!

Et huomannut pikku jigiä tekstissäni. Et olisi vaalikelpoinen, mutta valtionverojesi mukaan kyllä äänioikeutettu!

Vaan tämähän on pelkkää platonilaista ideaoppia?

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung. Mutta enhän minä maksa penniäkään veroja. Minun palkkani kautta vain kierrätetään toisten maksamia veroja.

Anonyymi kirjoitti...

Muuten,
en minäkään henkilökohtaisia ääniä tuohon vaaliin saisi, sen verran pienet tuloni ovat. Omistamani yhtiön kautta joitakin satoja ääniä kenties.

Tätä kautta kun ajattelen, monikin laki määrää kunnille velvoitteita näiltä mitään kysymättä. Tarvittaisiin oikeastaan myös "kunnallistribuunit", joilla olisi veto-oikeus kunnallseen itsehallintoon tai kuntatalouteen puuttuviin lakeihin. Tribuunien vaalitapaan en suuresti tohdi puuttua, jotenkin kunnallisdemokratian kautta sen kai olisi mentävä. Optimaaliselta vaikuttaisi yksi tribuuni city-kaupungeista, toinen maalaiskunnista. Jos siis minä olisin perustuslain sanelija.

Terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

"..enhän minä maksa penniäkään veroja. Minun palkkani kautta vain kierrätetään toisten maksamia veroja."

Juu, et maksa ns. nettoveroja. Tuon käsitteen määrittely on perustuslakitasolla liian hienovireistä. Filosofisesti tarkastellen minunkin nettoverotuottoni on hiukan siinä rajoilla - minä kun autan asiakkaitani juurikin valden ja EU:n rahoittamien tukien pyydystämisessä, ja tienaan leipääni siis tavallaan verorahoista. Voimme jakaa yhteiskunnan verotulon kahteen ideaaliin luokkaan: usein mainitsemaasi nettoveroon sekä verotuloista edelleen maksettavien suoritusten ns. loisveroon. Oma tapaukseni on siis näiden luokkien rajamailla, ja luokittelu ihan h..tin vaikeaa. Eikä valtiosääntöjen tasolla pidä mennä niin hienostuneisiin rajankäynteihin. But don't ya worry, man! Matemaattisen todellisuuden vainuni väittää, että nettoveroa on systeemiin pakko tulla enemmän kuin nettoverosta veistettävää loisveroa. Näin ollen nettoveroäyrejä eli mallini "netto"ääniä olisi joka tapauksessa enemmän kuin loisverosta kumpuavia ääniä. On myös mahdollista, että loisveron perusteella äänioikeutetut äänestävät fiksusti - niin kuin uskon esim. sinun tekevän. Tämäkin on vain kotiin päin.

Jos loisveroon perustuvat äänet ylittävät nettoveroäänet, onkin jo aika ilmoittaa koko kansantalous ja yhteiskunta konkurssitilaan. Toivoen, että konkurssihallinto olisi armelias.

Terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

"..enhän minä maksa penniäkään veroja. Minun palkkani kautta vain kierrätetään toisten maksamia veroja."

Juu, et maksa ns. nettoveroja. Tuon käsitteen määrittely on perustuslakitasolla liian hienovireistä. Filosofisesti tarkastellen minunkin nettoverotuottoni on hiukan siinä rajoilla - minä kun autan asiakkaitani juurikin valden ja EU:n rahoittamien tukien pyydystämisessä, ja tienaan leipääni siis tavallaan verorahoista. Voimme jakaa yhteiskunnan verotulon kahteen ideaaliin luokkaan: usein mainitsemaasi nettoveroon sekä verotuloista edelleen maksettavien suoritusten ns. loisveroon. Oma tapaukseni on siis näiden luokkien rajamailla, ja luokittelu ihan h..tin vaikeaa. Eikä valtiosääntöjen tasolla pidä mennä niin hienostuneisiin rajankäynteihin. But don't ya worry, man! Matemaattisen todellisuuden vainuni väittää, että nettoveroa on systeemiin pakko tulla enemmän kuin nettoverosta veistettävää loisveroa. Näin ollen nettoveroäyrejä eli mallini "netto"ääniä olisi joka tapauksessa enemmän kuin loisverosta kumpuavia ääniä. On myös mahdollista, että loisveron perusteella äänioikeutetut äänestävät fiksusti - niin kuin uskon esim. sinun tekevän. Tämäkin on vain kotiin päin.

Jos loisveroon perustuvat äänet ylittävät nettoveroäänet, onkin jo aika ilmoittaa koko kansantalous ja yhteiskunta konkurssitilaan. Toivoen, että konkurssihallinto olisi armelias.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung. Se on tietty aika monimutkainen kysymys että mikä on varsinaista nettoveroa ja mikä ei. Toinen asia on sitten tietysti se, että mihin niitä veroja käytetään. Sanotaan niin että esmes oman ammattini ihmiset samoin kuin hoitajat, sotilaat, palomiehet jne. eivät maksa latiakaan nettoveroa mutta heidän työnsä mielletään infrastruktuurin kannalta välttämättömäksi joten siihen kerätty vero hyväksytään. Kolikon toisella puolella on sitten maahanmuuttoteollinen kompleksi.

Make kirjoitti...

Jep, härskiä lasten ideologista hyväksikäyttöähän tämä on. Ehdottaisin, että näistä aivopestyistä lapsista käytettäisiin nimitystä "ilmastopioneerit". Toisi varsin ytimekkäästi esiin sen, mistä tässä touhussa todellisuudessa on kyse.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Make. Tuo olisi kyllä ikävän osuva termi.

Joppos123 kirjoitti...

Maken mainitsemat "pioneerit" olivat aikoinaan 80 luvulla kova juttu. Silloinen tyttöystävä, tuleva ex-vaimo ja poikieni äiti hilasi minut johonkin tilaisuuteen Myllyrinteen uimahalliin katsomaan jotain "Nuorten kotkien" tilaisuutta.
Olin kyllä aika äimänkäkenä ja en noussut veisaamaan internationaalia.
Pieniä lapsia vauhkottiin suurinpiirtein näytelmien kautta sosialismiin.
En ollut silloin vielä edes näissä hommissa mutta jokin sanoi, että se on väärin.
Nukuttiin Mäkelänrinteen lukion jumppassalissa ja seuraavana aamuna takaisin Kuopioon.
Aika hämy keikka. Ihan kakaroita koko sakki mutta kauhea paatos joka paikaissa.
Ei vaan napostellut, ei silloin eikä nyt.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, joppos 123. Minä sitä olen nulikkana ollut kerran Nuorten Kotkien kesäleirillä. Olihan siellä sitä propagandaopetusta ja leiriäkin vartioitiin niin kuin sinne joku olisi tullut. Minkälaisia lie olleet pioneerien leirit?

Anonyymi kirjoitti...


Batman Robin meemi

Lapset osoittivat selvästi mielenosoituksessaan, että ympäristö on ykkösasia...

Turpa kiinni! Jos tämä ilmastomielenosoitus ei olisi ollut kouluajalla, Greta olisi saanut seisoskella yksin palelemassa.


Lukijan kommentti: Nämä ilmastoasioista innostuneet dorkat, jotka pelkäävät hiilidioksidia eivät ole ymmärtäneet, että he jokaisella henkäyksellä hengittävät happea ja uloshengittävät hiilidioksidia. Siksi ehdotan, että he lakkaisivat hengittämästä.

https://petterssonsblogg.se/2019/03/23/dagens-15/

Johan

QroquiusKad kirjoitti...

Pelkäänpä pahoin, että ensi vuonna tähän aikaan pieni Greta ei enää edes joudu seisoskelemaan yksin palelemassa:

hänet on hylätty Marjaana-pastorittaren tavoin tarpeettomana, ja ainoa häneen yhteyttä ottava aikuinen perheen ulkopuolelta on koulunsa rehtori, joka ilmoittaa ettei pientä Gretaa voi päästää luokalta liiallisten poissaolojen takia.

Pahinta on, ettei pieni Greta todennäköisesti ymmärrä, mitä tapahtui.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Johanille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Johan: Tuo on kyllä täysin totta. Ja kyllähän hyvin monet opettajat suorastaan kannustivat tuohon.

Qroquius Kad: Toisaalta kun kyse on Ruotsista niin eiköhän Greta pääse läpi ns. yleisten syitten vuoksi. Eihän Ruotsissa ole edes ylioppilaskirjoituksia.