maanantai 25. maaliskuuta 2019

HARMAAT VARJOT


Radanvarsikaupunki, hieman tuonnempana…


Lämmin kesäinen keli oli hellinyt Radanvarsikaupunkia jo pari viikkoa. Eräässä rivitalokolmiossa tunnelma ei kuitenkaan ollut kesäisen leppeä vaan asunnon sisällä oli jatkuva ukkosta enteilevä ilmapiiri jossa oli myös häilähdys jostain Siperiaa kylmemmästä ja siitä hetkestä ennen ukkosen alkua kun linnutkin lakkaavat laulamasta. Ilma ei liikkunut eikä aika kulkenut. Kello raksutti paikallaan pysyvää tyhjyyttä. Asunnon olohuoneessa istuivat katseet vihaa täynnä eräs keski-ikäinen aviopari, Mauno ja Mirja Miettinen. Asunnossa asui normaalisti myös heidän 15-vuotias tyttärensä Minna mutta hän oli tällä hetkellä Radanvarsikaupungin mielisairaalassa.

Minna oli joutunut kolmen etnisesti edistyksellisen seksirikollisen joukkoraiskaamaksi. Joukkoraiskauksen seurauksena Minna ei ollut kyennyt palaamaan kouluun ja oli viime ajat vuorotellut kodin ja mielisairaalan välillä. Kyseinen mielisairaalan hoito oli ollut lähinnä tarkkailu- ja tutkimusjakso jonka jälkeen tyttö palautettiiin bumerangina kotiin. Koulunkäyntiin Minna ei ollut pystynyt mutta onneksi asiaa käsittelevä lastensuojelun työntekijä ei ollut alkanut uhkailla huostaanotolla vaikka ilmoitus koulun taholta olikin tullut.

Mauno ja Mirja olivat yrittäneet parhaansa mukaan olla tyttärensä tukena. Minna tajusi sen itsekin mutta tapahtumat olivat olleet liikaa nuorelle ihmiselle. Minna oli aina – murrosiässäkin – ollut varsin kiltti tyttö eikä ollut oma-aloitteisesti hakeutunut tuohon vaaralliseen seuraan. Mutta hänen raiskaajiaan oltiin käytetty Minnan koulussa tutustumassa paikallisiin nuoriin koska se oli niin kovin muodikasta ja ne olivat iskeneet silmänsä tuohon kauniiseen vaaleaan suomalaistyttöön alkaen seurata hänen kulkuaan.

Vanhempien vihaa lisäsi se, että oikeus oli antanut hiljattain tapauksesta tuomionsa. Jos sitä saattoi sellaiseksi sanoa. Oikeuden mukaan näyttöä varsinaisesta raiskauksesta ei ollut koska tytön ei nähty vastustaneen tarpeeksi painokkaasti. Niinpä nuo kyseiset tuontitavarat tuomittiin suhteellisen lyhyeen ehdolliseen vankeuteen alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lisäksi heidät velvoitettiin maksamaan Minnalle korvauksia postraumaattisesta stressireaktiosta. Korvauksia joita Miettiset sitten saisivat odotella Valtiokonttorilta.

Kyseisessä olohuoneessa istui myös kolmas mies. Miettisten vanha perhetuttava ja Maunon lapsuudenkaveri Asko Pöntiö. Mauno oli nimittäin ilmoittanut Askolle ottavansa haulikkonsa ja ampuvansa ne kolme jätkänpaskiaista. Vaikutti siltä että Mirjakaan ei vastustanut ajatusta. Mauno oli todennut Askolle että vaikka hän joutuisikin loppuiäkseen linnaan niin jäähän Minnalle kumminkin äiti. Mutta liika on jumalauta liikaa. Hän ei kestäisi nähdä niitä paskoja elossa. Ja vielä riekkumassa. Olivat kuulemma kehuskelleet miten helposti saatavaa suomalainen vääräuskoinen liha on.

Asko oli kuunnellut hiljaa ja keskeyttämättä. Nyt hän totesi:

- Olet tietysti oikeassa. Mutta ajattelisit kuitenkin Minnaa. Hänellä on edelleenkin oikeus isään. Varsinkin nyt, kun elämä tuntuu olevan kaikkein vaikeimmillaan. Yhdessä te voitte auttaa häntä eteenpäin. Nimenomaan yhdessä. Sillä jos sinä ammut ne jätkät niin saat ilman muuta elinkautisen. Rasistisin perustein tuomitun elinkautisen josta et taatusti pääse ulos jonkun viidentoista vuoden lusimisen jälkeen. Olet silloin Minnalle täysin hyödytön.

Mauno tuijotti synkkänä nyrkkeihinsä ja vastasi hampaitaan kiristellen.

- Meinaatko siis että ne jätkänpaskat saisivat kulkea tuolla kadulla niin kuin mitään ei olisi tapahtunut?

Asko oli hetken hiljaa ja vastasi:

- En. Siitä olemme samaa mieltä että niitten tyyppien täytyy saada sitä mitä tilasivatkin. Mutta ei niin että sillä pilataan sinun elämäsi ja vaikeutetaan entisestään perheesi elämää. On toinenkin keino.

- Mikä?

- Minulla on… tiettyjä yhteyksiä. Oletteko koskaan kuullut sellaisesta jutusta kuin Harmaat Varjot?

- Ei. Mikä se on?

- Minäpä kerron.

Asko alkoi kertoa. Sitä mukaa kun hän puhui alkoi niin Maunon kuin Mirjankin ilme muuttua lamaantuneesta vihasta joksikin paljon julmemmaksi. Kasvoille tuli myös pienehkö kireä hymy. Kuin kissalla joka katseli hiirtä. Samalla kun Asko puhui heille valkeni myös tietyt viime aikoina tapahtuneet henkirikokset joista valtamedia oli uutisoinut yllättävän vähän. Keskustelu päättyi nyökkäykseen ja kädenpuristuksiin. Asiasta oli sovittu. Poistuessaan Asko sanoi:

- Tämä voi sitten edetä yllättävänkin nopeasti. Te olette oletettavasti pääosin kotonanne.

- Ollaan. Meillä on molemmilla vielä sairaslomaa  jäljellä.

- Minä voin tulla jo lähipäivinä. Ja kun tulen, tulen ennalta varoittamatta. Ei puhelinta. Ei kirjeitä. Ei sähköpostia.

*

Kolme päivää myöhemmin

Miettisten ovikello soi. Mirja avasi oven ja pyysi Askoa astumaan sisään. Oven sulkeuduttua Asko totesi:

- En jää tähän pitkäksi aikaa. Mennäänkö käymään olohuoneessa?

Olohuoneessa Asko raotti verhoja. Miettisille oli tullut tapa pitää verhot aina kiinni. Eihän se ulkomaailmaa pois ajanut mutta ei sitä ainakaan tarvinnut katsella.

- Tuo punainen Volkkarin paku tuolla tiellä parkissa. Menkää siihen. Minä en tule mukaan. Siellä on kaveri joka vie teidät tapaamaan mahdollisen operaation suorittajia. Teette lopullisen sopimuksen heidän kanssaan. Ja juu, tuo Volkkarin kuski ei esittele teille itseään. Se ei ole epäkohteliaisuutta vaan, no, vastarinta-ajattelua. Sitä mitä ei tiedä, ei voi vahingossakaan paljastaa.

- Minne tuo kaveri sitten ajaa meidät?

- Sitä minä en tiedä. Kas kun minun ei tarvitse tietää. Mutta ymmärtäisin, että pärjäätte pelkillä ulkovaatteilla. Matka ei kestä päiviä.

Asko poistui etuovesta. Mauno ja Mirja pukeutuivat nopeasti ja menivät sen kummemmin miettimättä heitä odottavaan autoon. Kuljettaja oli hiljaa, mutta heitä kätellessään hänen ilmeestään näki myötätunnon. Matka ei tosiaankaan ollut kovin pitkä. Matka suuntautui etelään, entisen Heukensaaskin kunnan puolelle jossa melkein entisen kunnanrajan jälkeen kuljettaja kääntyi pienelle metsätielle. Noin puolen kilometrin ajon jälkeen auto saapui pienen lammen rannalla sijaitsevalle kesämökille. Kuljettaja pysäytti auton ja sanoi:

- Menkää mökkiin niin tapaatte siellä mahdollisen operaation suorittajat. Minä en tule sisälle. Jään odottamaan. Odotan niin pitkään kuin tarvitaan.

Mökki oli varsin vanhanmallinen eikä siinä ollut ovikelloa. Pariskunta nousi rappuset ja Mauno koputti oveen. Oven aukaisi sydämellisesti hymyilevä, ehkä 75-vuotias nainen:

- Käykää ihmeessä peremmälle.

Miettiset istahtivat valmiiksi tehtyyn kahvipöytään ja tapasivat operaattorit. Sana operaattori oli ehkä hieman turhan komeankalskahtava sillä kyseessä olivat juuri 75-vuotias oven aukaissut Anna Engström sekä 72-vuotias Pertti Vehonen. Varsin nopeasti kävi selville että noilla molemmilla jo leskeksi jääneillä vanhuksilla oli kaksi yhteistä piirrettä. Ensimmäinen oli se, että he olivat täysin totaalisesti kyllästyneet nykyiseen monikultturistis-feministiseen Suomeen joka heidän mielestään oli nykyisin lähinnä diagnosoimaton sairaus. Toinen yhteinen piirre oli se, että molemmat olivat kuolemansairaita. Diagnosoituun sairauteen.

Annalla oli rintasyöpä ja Pertillä eturauhassyöpä. Molempien syöpä oli pahasti levinnyt. Koska he olivat ylittäneet julkishallinnollisen seitsemänkymmenen vuoden terminaali-iän eivätkä he kuuluneet nomeklaturalle ja etnisesti edistyksellisille oikeutettuun erityishoitoluokkaan ei heidän pitkälle levinneitä syöpiä hoidettaisi liian kalliina ennen kuin kipuhoitona aivan loppuvaiheessa. Yksityissairaalassa parempikin hoito onnistuisi mutta kummankin ainoa omaisuus oli pieni omakotitalo joka sijaitsi syrjäseudulla. Sille ei saisi ostajaa ja jos jostain saisi niin kaupan hinta ei kattaisi kallista hoitoa kuitenkaan. Molemmat olivat olleet myös ennen eläkettään pitkäaikaistyöttömiä joten hoidon vaatimaa ylimääräistä ei sukanvarressa ollut muutenkaan ja elämä oli ollut jo pitkään kituuttamista. Mutta kummankaan järjessä ei puolestaan ollut vielä mitään vikaa. Katse oli kirkas ja käsi vielä vakaa. Ja sitähän tarvittaisiin. Pertti puhui vuorostaan:

- Niin. Mennäänpä suoraan asiaan. Me olemme valmiita ampumaan ne kolme paskiaista jotka raiskasivat tyttärenne. Heti sen jälkeen antaudumme poliisille ja otamme murhat tunnollemme. Tilanne on win-win meille kaikille. Te saatte kostonne. Ja me saamme vankilassa parempaa hoitoa kuin täällä siviilissä. Me emme enää kylläkään parane, mutta ainakin siellä on kivunlievitys parempaa kuin nykyinen lähinnä Buranaan keskittyvä lääkitys. Ja sen lisäksi me saamme varman elatuksen. Vankilassa on katto pään päällä ja varmat ateriat. Nykyisin kun me roikumme nälkärajoilla. Olemme kyllästyneet siihen. Ja ajattelemme että ehkä voimme tehdä maallemme, tai sille jota se joskus oli, viimeisen palveluksen. Samalla teemme sen teille. Parempi että me teemme sen. Teillä on vielä elämää elettävänänne. Ja erityisesti tyttärellänne. Eläkää tekin hänen vuokseen. Meistä ei ole enää niin väliä.

Anna sanoi puolestaan:

- Mutta päätös on teidän. Ja teidän pitäisi tehdä se nyt. Päätöksenne tueksi muistutan että me emme ole koskaan tavanneet eikä teitä tulla yhdistämään tapahtuneeseen. Me saamme tarvittavan tuen operaatioon muualta. Te ette näe meitä tämän jälkeen enää koskaan.

Miettiset eivät tarvinneet pitkää miettimisaikaa. Kosto oli käsissä eikä sitä laskettaisi karkuun. Vaikka se olikin ulkoistettu. He suostuivat. Anna antoi heille vielä paperilapun:

- Tuossa on eräs kertakäyttöinen sähköpostiosoite. Operaatio tapahtuu muutaman päivän sisällä. Teillä on mahdollisuus perua se lähettämällä peruutuskäsky tuohon osoitteeseen.

Mirja totesi kireällä äänellä:

- Heitä se paperi tuleen. Emme me muuta mieltämme.

- En minä sitä uskokaan. Mutta tämä kuuluu sopimukseen. Tässä kun on kyse lopullisesta ratkaisusta jota ei saa enää tekemättömäksi.

Tapaaminen päättyi kädenpuristuksiin. Autossa kuljettaja sanoi pariskunnalle:

- Sain tiedon, että suostuitte operaatioon. Tässä vaiheessa voin sanoa teille että tiedän miltä teistä tuntuu. Olen nimittäin ollut samassa tilanteessa kuin te. Ja sen vuoksi minäkin tuen osaltani Harmaita Varjoja. Operaatiossa avustavat miehet ja naiset ovat kaikki tavalla tai toisella samassa asemassa kuin te. Mutta muualta päin Suomea. Niin että mikään ei viittaa teihin. Muu kuin tietysti operaation kohde. Siihenkin teille hankitaan pitävä alibi. Ja – mikäli haluatte –  kun operaatio on suoritettu niin teillekin tarjotaan mahdollisuutta avustaa. Tämä kerta ei jää viimeiseksi. Syytä tuskin teille tarvitsee selittää. Tämä maa on sairas ja mieltää sairautensa hoidon rikolliseksi.

Tyttären – jonka toiset rikkoivat ehkä korjaamattomaksi – vanhemmat totesivat olevansa halukkaita avustamaan. He vain kysyivät:

- Kuka tätä pyörittää… näitä Harmaita Varjoja?

- En tiedä. Ei minun kuulukaan tietää. Eikä teidänkään. Pääasia on, että se toimii. Sen tiedämme että päätökset asioista tekee niin sanottu ”Komitea”. Ketä siinä Komiteassa on ja kuinka paljon on arvoitus. Mutta sen johtopäätöksen olen tehnyt, että Komitealla on runsaasti varoja käytössään. Kaikki operaatioissa tapahtuva rahoitetaan sen toimesta.

Pakettiauto katosi mökkitielle. Kun Anna ja Pertti olivat ilmoittaneet Miettisten suostumuksesta pisti Komitea käyntiin ostoprosessit jossa eräs pöytälaatikkofirma osti heidän asuntonsa, kierrätti kauppaa useitten samanlaisten firmojen kautta ympäriinsä kunnes kauppahinta siirrettiin Annan ja Pertin perillisille niin, ettei verottaja pääsisi ronkkimaan sitä. Samalla Komitean hankkimat miehet kävisivät tyhjentämässä heidän asunnostaan kaiken arvokkaan ja luovuttivat sen perillisille. Valtio tulisi pian vaatimaan Annalta ja Pertiltä yhtä ja toista mutta huomaisi että nollasta ei voi vähentää.

*

Muutama päivä myöhemmin, Radanvarsikaupungin keskustassa

Anna Engström ja Pertti Vehonen istuivat erään huomiota herättämättömän ja väärillä rekisterikilvillä varustetun pakettiauton takapenkillä, loksauttivat lippaat kiinni venäläisvalmisteisiin Makarov-pistooleihinsa, vetivät liikkuvat taakse ja pistivät vielä pari varalipasta taskuihinsa. Sen jälkeen he antoivat kuljettajalle kännykkänsä joista olivat jo poistaneet akut. Kuljettaja oli muuan oululainen mies joka osallistui ainoastaan operaation tähän vaiheeseen ja sen tapahduttua hän kaasuttaisi pois paikalta ja palaisi Ouluun hävittäen sekä heidän että oman kännykkänsä matkan varrella.

Kohteita oltiin tarkkailtu muutaman vapaaehtoisen toimesta ja heidän liikkeensä tiedettiin. Anna ja Pertti olivat opetelleet kohteiden ulkonäön täydellisesti. Tällä kyseisellä kadulla ei ollut valvontakameroita joten auton kuljettajaa ei voitaisi yhdistää siihen, mitä hetken kuluttua tapahtuisi. Kuljettajan kännykkä soi. Hän kuunteli hiljaa, kuittasi ja katkaisi puhelun.

- Kohteet tulossa seuraavalle kadulle noin kolmen minuutin kuluttua. Kohteitten ulkonäössä ei ole tapahtunut muutoksia. Mukana kolme muuta. Niillä ei tuomioita, mutta samaa porukkaa. Jos eivät älyä paeta niin tulkoon sitten collateral damage.

Anna ja Pertti nyökkäsivät mitään sanomatta. He nousivat pakettiautosta, ottivat kummallekin rollaattorin joita ei sinänsä tarvittu mutta ne antoivat kuvan vaarattomuudesta ja läksivät kulkemaan kohti edessä odottavaa kadunkulmaa.

*

Kadunkulman vieressä olevan rakennuksen toiselta nurkalta saapui kadulle kuusi etnisesti edistyksellistä miestä joista kolme oli osallistunut Minna Miettisen joukkoraiskaukseen. Kadulla kulkevat kolme suomalaista siirtyivät välittömästi tien toiselle puolelle. Näitten etnojoukkioitten röyhkeys ja rähinäherkkyys tunnettiin. Jonkunlainen apatia oli vallannut suurimman osan ihmisistä. Puolustautuakaan ei uskaltanut sillä nuo öykkärit olivat valtiohallinnon lemmikkejä. Puristettiin vain nyrkkiä taskussa. Sen enempään ei kuuliainen hallintoalamainen pystynyt.

Tilanteen tiesivät myös hyvin nuo kuusi miestä jotka kävelivät kohti kadulla sijaitsevaa pizzeriaa jota piti eräs heidän maanmiehensä. Tunnelma oli riehakas ja ylpeä. He tunsivat itsensä miehiksi joille tuo kantaväestön lammaslauma ei mahtanut mitään. Ylivoiman ja vahingoittumattomuuden tuntua lisäsi tuo suomalainen oikeus joka oli päästänyt miehistä kolme käytännössä ilman seuraamuksia vaikka he olivat porukalla raiskanneet suomalaisen tytön. Olihan tyttö toki otettu väkisin mutta eivät miehet itse ajatelleet syyllistyneensä mihinkään. Se narttuhan oli vääräuskoinen ja kulki niin paljastavissa vaatteissa että sehän todisti kyseisen nartun suorastaan vaatineen että sitä naidaan. Sai mitä halusikin. Ehkä lempeä suomalainen oikeuskin oli toiminut sharian mukaan vaikkei sitä ääneen sanonut. Nuo miehet tunsivat olevansa oikeassa ja olevansa voittajia. Susia alistuvan lammaslauman keskellä.

Pizzeriassa heidän annoksensa ei maksaisi mitään sillä ruokailun lisäksi kyse oli bisneksestä. Heidän maanmiehelleen pizzeria oli vain kulissi jonka turvin hän pyöritti varsin tuottoisaa huumekauppaa ja nuo kuusi miestä toimivat hänen muuleinaan hyötyen kaupasta itsekin. Pizzeria sijaitsi kadun toisessa päässä rakennuksen alimmassa kulmahuoneistossa. Kolme suomalaista oli kaikonnut kadulta mutta kulman takaa ilmestyi kaksi vanhaa suomalaista rollaattoreita työntäen. Mies ja nainen. He kulkivat pizzerian oven eteen, pysähtyivät ja jäivät seisomaan. Mitä helvettiä? Kuinka röyhkeää. Pitääkö nuo tosiaan töniä pois tieltä? No, se kyllä onnistuu…

Yhtä-äkkiä miehet tajusivat että nuo vanhukset olivat vetäneet esille pistoolit eikä matkaa heihin ollut kymmentäkään metriä. Miehet eivät ehtineet edes huutaa kun vanhukset avasivat tulen. Ennen operaatiota suoritettu ampumaharjoittelu oli tehnyt tehtävänsä ja raiskaukseen syyllistyneet miehet olivat kuolleita jo ennen kuin ehtivät kaatua maahan. Kolme muuta jäi jähmettyneenä paikalleen. Lippaansa tyhjäksi ampunut mies laittoi pistooliinsa uuden lippaan. Nainen osoitti samaan aikaan henkiinjääneitä omalla aseellaan. Hän kysyi rauhallisella äänellä:

- Do you want some? Then come and get some. We have plenty for you.

Miehet heräsivät lamaannuksestaan ja pakenivat täyttä vauhtia juosten. Pizzeriasta oltiin nähty tapahtumat mutta siellä pysyttiin visusti piilossa. Ei mennyt kahtakaan minuuttia kun ensimmäinen poliisipartio saapui paikalle. Anna ja Pertti irroittivat lippaat pistoolistaan, poistivat patruunan piipusta ja laittoivat aseet maahan. Sitten he nostivat kätensä ylös. Poliisit tulivat lähemmäs nykyiseen perusvarustukseen kuuluvat konepistoolit tanassa. Anna totesi heille:

- Ette tarvitse aseita. Meidän aseemme ovat tuossa maassa. Muita aseita meillä ei ole. Me surmasimme hetki sitten ampumalla nuo maassa makaavat kolme miestä. Teimme sen tarkoituksella ja vakaasti harkiten. Olemme valmiit antautumaan emmekä tee vastarintaa. No niin, pankaa toimeksi.

*

Muutama päivä myöhemmin, Miettisillä


Ja mitä ne väittävät ettei kosto muka korjaa asioita? Kun Miettiset olivat kuulleet Minnan raiskaajien ampumisesta oli Minnankin kunto kohentunut silminnähden. Paljon olisi vielä matkaa kuljettavana ennen kuin hän olisi ehjä ihminen mutta niiden kolmen paskiaisen ansaittu kuolema tuntui olevan – kirjaimellisesti – jonkinlainen lähtölaukaus. Miettisten asunto oli valoisampi kuin vielä hetki sitten sillä verhot oltiin vedetty jälleen syrjään.

Ovikello soi.

Ovella oli Pöntiön Asko joka oli saattanut tapahtumat alkuun. Mirja pyysi Askon tulemaan sisään ja istumaan kahvipöytään. Täysi pannullinen oli keitetty hetki sitten. Minna oli omassa huoneessaan joten Asko kävi suoraan asiaan:

- Kun oikeus ei muuten toimi niin jossain vaiheessa se väistämättä alkaa toimia korpilain muodossa ja lupaa kysymättä. Mutta Minna ei valitettavasti ole ainoa. Noita uhreja on niin monta muutakin. Ja sitä myötä on paljon sovitettavaa. Teille varmaankin esitettiin mahdollisuus toimia avustajana muissa, muualla kuin täällä tapahtuvissa operaatioissa.

- Niin esitettiin. Ja me sanoimme kyllä.

- Noin viikon päästä tapahtuu uusi operaatio. Tällä kertaa Lahdessa. Onko jommallakummalla mahdollisuus osallistua? Toinen teistä riittää. Minnaa ei tietenkään jätetä yksin.

Mauno vastasi:

- Minun on helpompi irrottautua.

Mirja nyökkäsi tähän ja Asko jatkoi:

- Olisitko valmis lähtemään ylihuomenna? Vähän tutustumaan paikkoihin etukäteen.

- Onnistuu.

Asko ojensi Maunolle muistitikun:

- Tausta-aineistoa.

- Minä opettelen.

Asko joi kahvin loppuun, kätteli pariskuntaa, kävi toivottamassa Minnalle hyvät voinnit ja poistui.

*

Muutama päivä myöhemmin, Radanvarsikaupungin käräjäoikeus


Käräjäoikeuden tuomari Marvetta Kirsketko istui huolestuneena työhuoneessaan. Hän toimi päätuomarina siinä jutussa jossa kaksi suomalaista eläkeläistä oli kylmäverisesti murhannut kolme uussuomalaista. Marvetta oli valittu jutun päätuomariksi juuri siksi että hänet nähtiin ns. toiminnallisista syistä siihen sopivimmaksi. Olihan hän aktiivijäsen sekä Järjestelmäpuolueen viherfeministisessä osastossa sekä hyvin monessa edistyksellisessä kansalaisjärjestössä. Hänen tiedettiin sekä syvästi että julkisesti vihaavan sekä rasismia, maskuliinisuutta että kansallismielisyyttä.

Hän mielsi itsensä uuden ajan vaatimuksien mukaan päivitetyksi ajan hengen mukaiseksi tuomariksi. Hänen mielestään vanha amerikkalainen termi ”blind justice” oli vanhentunut, aikansa elänyt ja naurettava. Ei oikeuden tulisi olla sokea. Päinvastoin, sen tuli katse valppaana suojella yhteiskunnan tärkeimpiä osa-aloja, instituutioita ja ideologiaa. Ja Suomi, muitten liittovaltion maakuntien tavoin oli feministinen, monikultturistinen ja federalistinen. Sellainen sen tulisi aina olla. Näitten kivijalkojen murentamisyritykset olivat tuomiota langetettaessa aina raskauttavia perusteita. Sillä niissä syyllistyttiin majesteettirikokseen jota ei tosin ollut lain kirjaimessa mutta hengessä kuitenkin.

Sinänsä oikeudenkäynti olisi helppo. Tapaus oli niin varma kuin vain varma voisi olla. Nuo epäillyt Anna Engström ja Pertti Vehonen olivat tunnustaneet tekonsa. Tapauksesta oli vielä hyvälaatuinen valvontakameran tiedosto. Kuulusteluissa nuo epäillyt olivat olleet sinänsä hyvin vähäsanaisia. Molemmat olivat vain todenneet, kun heiltä kysyttiin murhan motiivia:

- Piruakos se teille kuuluu? Teidän tehtävä on löytää murhaaja, te olette löytäneet murhaajan ja nyt teidän tarvitsee vain luovuttaa juttu syyttäjälle joka hoitaa meille elinkautisen.

Juttu oli selvä kuin pläkki, tosin protokolla määräsi nuo epäillyt mielentilatutkimukseen. Siihenkin he olivat suhtautuneet hyvin tyynesti:

- On aivan sama tuomitaanko meidät loppuiäksemme vankilaan vaiko vankimielisairaalaan. Meillä on siellä kuitenkin varma katto pään päällä, varma ruoka ja parempi hoito sairauteemme kuin jossain vanhuskeskityslaitoksessa. Emmekä me teidän ristinänne enää kauaa ole muutenkaan niin kuin hyvin tiedätte.

Niin. Rikos itsessään oli selvitetty. Tuomio olisi ilman muuta elinkautinen. Täydessä ymmärryksessä tehty kolmoismurha. Ei noitten murhaajien päässä sinänsä ollut mitään vikaa, huomasihan sen selvästi. Mutta jutun tausta oli kaikkea muuta kuin selvitetty. Tämä oli kolmas samanlainen tapaus Suomessa melko nopealla aikavälillä. Suomalaisten tyttöjen raiskaukset kostettiin omavaltaisesti mutta ei vanhempien toimesta vaan pantiin torpedot asialle. Vieläpä sellaiset torpedot joita ei haitannut ollenkaan vaikka he jäivät kiinni. Olihan selvää, että taustalla oli suurempi, hyvin järjestäytynyt organisaatio. Mutta poliisilla ei ollut siitä epäilyksen lisäksi sen tarkempaa hajua. Hetken mielijohteesta Kirsketko päätti soittaa asiasta radanvarsikaupunkilaiselle kansanedustajalle Juhannes Vartoselle. Muutaman piippauksen jälkeen Vartonen vastasi:

- Vartonen… no moi, mitenkäs siellä… juu, toki tiedän, järkyttävä tapaus… järkyttävä ja vastenmielinen… sivistysvaltio ei voi hyväksyä tällaista… sivistyksen mitta on se, miten yhteiskunta kohtelee avun tarvitsijoita etnisyydestä ja uskonnosta riippumatta… se on velvollisuus jota ei voi, eikä saa väistää… kolmas samanlainen… juu, sama kaava… selvästi organisoitu… jaa media, niin… no, se joutuu tasapainoilemaan… toisaalta nuo ovat myyviä juttuja mutta pienikin viittaus johonkin organisoituun kansalaisvastarintaan voi toisaalta ruokkia sitä vastarintaa lisää… niin joo, vaihtoehtomediassahan asia on jo räjähtänyt käsiin mutta meillä ei valitettavasti ole keinoja hiljentää sitä… ellei sitten lopeteta koko verkkoa Suomessa… aion, aion ehdottomasti korostaa asiaa… totta kai taustalla vaikuttavat syylliset on saatava vastuuseen ja rangaistava ankarimman jälkeen… tällaista ei voi kertakaikkiaan sietää… joo, kiitos ja sitä samaa sullekin, soitellaan, moi…

*

Muutama päivä myöhemmin Lahdessa

Mauno Miettinen istui hyvin tavallisen näköisen ja väärillä rekisterikilvillä varustetun KIA-farmariauton kuskina. Hänen kanssaan autossa oli kaksi vanhaa syöpää sairastavaa miestä joilla kummallakaan ei olisi elinaikaa kuin maksimissaan vuosi. Heillä oli käsissään puolalaiset Vis wz. 35-pistoolit jotka tunnettiin yleensä väärällä nimellä Radom. He loksauttivat lippaat paikalleen, vetivät liikkuvat taakse ja pistivät vielä pari varalipasta taskuihinsa. Sitten he antoivat Maunolle kännykkänsä joista olivat jo poistaneet akut.

Maunon kännykkä soi. Hän kuunteli hiljaa, kuittasi ja katkaisi puhelun.

- Kohteet tulossa seuraavalle kadulle noin kolmen minuutin kuluttua. Kohteitten ulkonäössä ei ole tapahtunut muutoksia. Kohteitten lisäksi ei ryhmässä ole muita.

Miehet nyökkäsivät mitään sanomatta. He nousivat autosta, ottivat kummallekin kävelykepin vaikkeivat niitä tarvinneet ja kääntyivät kadunkulmasta pois Maunon näköpiiristä. Hetken kuluttua alkoi kuulua kiivasta tulitusta. Mauno nosti kytkintä ja poistui takaisin kohti Radanvarsikaupunkia. Matkan varrella hän hävittäisi miesten kännykät ja omansa.

*

Pari päivää myöhemmin Helsingissä


Kulosaaressa sijaitseva kerrostalokaksio oli kansanedustajalle sinänsä varsin vaatimaton mutta tälle tietokonettaan katselevalle miehelle se riitti oikein hyvin sillä hänellä ei ollut perhettä. Kyseinen mies otti salatun verkon kautta vastaan viestin Komitealta joka johti, organisoi ja rahoitti Harmaitten Varjojen toimintaa. Komiteaan kuului kaikkiaan kaksitoista miestä. Yksi korkea-arvoinen poliisivirkamies suojelupoliisissa, kaksi everstin arvoista sotilasta puolustusvoimissa, yksi korkea viranomainen sosiaali- ja terveysministeriössä, seitsemän liike-elämän edustajaa, lähinnä keskisuurten, varsin hyvin menestyvien firmojen omistajia sekä yksi järjestelmäpuolueen kansanedustaja.

Tämä kansanedustaja oli se sama Juhannes Vartonen joka oli aikaisemmin päivitellyt tuomari Marvetta Kirsketkolle järkyttyneenä Radanvarsikaupungin tapahtumia. Valehtelu oli Vartoselle helppoa sillä hän oli ollut kansallismielisten myyrä poliittisessa järjestelmässä koko poliittisen uransa ajan. Se ura oli aikanaan meinannut jäädä kokonaan alkamatta sillä Vartonen oli suunnitellut pyrkivänsä politiikkaan nimenomaan perussuomalaisten riveistä mutta puolue – niin kuin muutkin kansallismieliset puolueet – oltiin kielletty koko liittovaltiossa nationalistisina ja siten rikollisina.

Vartosen silloinen kaveriporukka – josta muotoutui aikanaan Komitean ydin – suostutteli Vartosen kuitenkin lähtemään politiikkaan järjestelmäpuolueen demariosaston riveissä. Vartonen oli komea, erittäin hyvä puhuja ja ennen kaikkea hän läpipäästyään pystyisi dokumentoimaan valtakoneiston maanpetoksellisen toiminnan aivan eri tavoin kuin mitä koneiston ulkopuolella voisi tehdä. Se oli ollut hänen päätehtävänsä koko hänen jo kolme kautta jatkuneen kansanedustajan uransa aikana. Uudelleenvalinnat olivat olleet itsestään selvyyksiä sillä vaikka Vartonen säännöllisin väliajoin ja olosuhteitten pakosta julisti ääneen feministis-monikultturistis-federalistista epistolaa niin hän oli silti erittäin pätevä ja innokas ajamaan juuri Radanvarsikaupungin alueen paikallisia asioita ja etuja.

Vartosen Komitealle välittämä aineisto täyttäisi paperille painettuna jo muutaman hyllymetrin mutta sitä ei pystyisi käyttämään ennen kuin varsinaiseen kansannousuun olisi mahdollisuus. Eikä siitä vielä ollut tietoakaan. Maailman yksi itäsaksalaisimmista kansoista totteli edelleen nöyrästi. Ei ollut vielä tarpeeksi ihmisiä joilla ei ollut enää mitään menetettävää. Vaikka kansalaisten vihan vallitsevaa tilannetta kohtaan saattoi aistia.

Se oli nimenomaan Vartonen joka keksi että maasta kyllä löytyy juuri sellaisia ihmisiä joilla ei ollut enää mitään menetettävää. Noita kuolemansairaita – nimenomaan kantasuomalaisia – ihmisiä hyvin raadolliseksi muuttunut terveydenhoitojärjestelmä ei noteerannut kuin korkeintaan loppusuoran kivunlievityksen muodossa ja nimenomaan pitkäaikaistyöttömyydestä eläkkeelle siirtyneet ihmiset elivät suoranaisessa kurjuudessa. Vankila tarkoittaisi asianmukaista hoitoa ja muutenkin varmaa elatusta. Tarjolla oli ollut myös terveitä pitkäaikaistyöttömyydestä laihalle eläkkeelle siirtyneitä miehiä ja naisia joitten elämä oli pelkkää kituuttamista. Köyhyys ja suoranainen nälkä olivat muuttuneet Suomessa hyvin monen ihmisen arkipäiväksi samalla kun elintasosiirtolaisille siirretyt jatkuvasti kasvavat rahasummat olivat keskustelun ja varsinkin arvostelun ulkopuolella.

Tiedusteluvaiheen jälkeen vapaaehtoisia oli löytynyt jonoksi saakka. Varsinkin kun vapaaehtoiset saivat kuulla että ketkä olivat kohteena. Tosin hyvin moni totesi olevansa valmiita ampumaan myös valtakoneiston edustajia mutta siihen todettiin että sen aika ei ole. Vielä. Hankkeen – runsaskätinen – rahoitus tuli Komitean yrittäjäjäseniltä jotka noituivat sitä ettei PK-sektori ollut aikanaan älynnyt rahoittaa kansallismielisten poliittista toimintaa. Suuret pörssiyhtiöthän olivat sinänsä itsessään osa järjestelmää, sen aktiivisia tukijoita ja sitä myötä osa ongelmaa. Toiminta olisi pitänyt aloittaa aikaisemmin. Nyt kaikenlaisen poliittisen ratkaisun mahdollisuus oli mennyt ja ainoa vaihtoehto oli alkaa muu toiminta.

Toiminnan ensimmäinen kohde oli tietenkin tuontirikollisiin kohdistuva sekä kosto että varoitus. Nuo kyseiset rikolliset olivat tottuneet siihen tilanteeseen että ne saivat tehdä lähes mitä tahansa. Valtiovallan siunauksella. Koko liittovaltio oli omaksunut sen linjan minkä Iso-Britannia omaksui jo 2000-luvulla eli islamilaisten väkivaltaisten mellakoitten pelossa siihen kohdistuivat eri säännöt kuin muihin kansanryhmiin. Poliisilla ei ollut valtuuksia toimia noissa mellakoissa niin kuin niissä olisi pitänyt toimia. Vaikka kyky olisi toki ollut. Seksuaalirikoksista annetut toistuvat ehdolliset – siis tekijän näkökulmasta vapauttavat – tuomiot olivat yksi räikeimmistä esimerkeistä täällä Suomessakin.

Nyt Harmaitten Varjojen myötä myös tuontirikolliset alkoivat ymmärtää että tuomioita saatettiin sittenkin jakaa. Epävirallisina ja aina lopullisina. Lahden isku oli ollut neljäs ja kaksi muuta oli suunnitteilla. Valtamedia puolestaan oli kiusallisessa valinkauhassa. Se toki halusi tehdä valtavia lööppejä suomalaisesta rasistisesta äärioikeistolaisesta rikollisuudesta. Mutta sillä oli kaksi ongelmaa.

1. Nuo rikolliset olivat kuolemansairaita vanhuksia.

2. Asian laajempi uutisointi kertoisi organisoituneesta vastarinnasta ja valtamedia halusi – ja sen täytyi – pitää yllä kuvaa kansasta joka seisoi sataprosenttisesti feministis-monikultturistis-federalistisen yhteiskunnan takana.

Siksi se hukutti nuo sinänsä suuret uutiset muuhun uutistulvaan. Asian teki helpommaksi se, että maassa tuontitavaran edustajat lahtasivat toisiaan muutenkin siinä määrin ettei murhauutinen ollut enää aikoihin ollut lööppitavaraa.

Mutta vaihtoehtomediassa tieto levisi. Räjähdysmäisesti. Harmaat Varjot ja niitten toiminta oli tullut laajaan tietoon ja ennen kaikkea sen toiminta hyväksyttiin täysin. Oli myös pantu merkille että tuontitavaran seksuaalirikokset olivat huomattavasti vähentyneet. Harmaat Varjot saattaisivat poikia tulevaisuudessa alun jollekin suuremmalle mutta sen tähänastinen tehtävä oli onnistunut sataprosenttisesti. Kosto ja varoitus.

Kosto ja varoitus.

Ja ehkä myöhemmin se seuraava askel. Kun tarpeeksi moni ihminen uskaltaisi ottaa sen. Ilman sitä ei enää selvittäisi. Vartonen muisti puhuneensa tuomari Kirsketkolle sivistysvaltiosta. Komiteassa ajateltiin että todellinen sivistysvaltio ei jätä vanhuksiaan kitumaan ja nälkiintymään. Kuin heikot lampaat susille. Niin kuin nykyinen maakunta-Suomi oli jo kauan aikaa tehnyt.  Samalla kun se ruokki avokätisesti jatkuvasti kasvavaa elintasosiirtolaisten laumaa joka kiitti elatuksestaan väkivallalla. Siksi oli jotenkin soveliasta että juuri nuo kyseiset hylätyt vanhukset ampuisivat ne ensimmäiset laukaukset.



37 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Tarina oli dystopiaan sisällytettynä utopian toiveena loistelias jälleen kerran.
Yksi seikka jäi silti vaivaamaan:

kun poliittinen ja hallinnollinen eliittimme (lähinnä poliisijohto) huomaa Hätää ja Vainoa paenneiden uussuomalaisparkojen joutuneen terminaalisairaiden eläkeläisten terrorismin uhrirassukkoiksi, eikö se aloita massiivisia kostotoimenpiteitä nimenomaan kyseistä kansanosaa kohtaan?

Kuolemansairaat vanhukset eivät kykene järjestelmälliseen vastarintaan, niinpä heidät on nopeasti kerätty Kupittaan oikeusgeriatrisille osastoille;
heidän elossaolevien omaistensa hallussa olleet ampuma-aseet on kerätty pois vielä nopeammin.

Eikä se välttämättä siihen jää:
Harmaiden Varjojen terroristijärjestön iskuihin syyllisiksi todetut vanhukset voidaan varsin hyvin tuomita elinkautiseen.

Eihän se heidän kohdallaan kovin pitkä tuomio olisi, mutta sitäkin pitemmältä se tuntuisi islamistiraiskaajien omalla lisko-osastolla!
Sellaisia kun maamme vankiloissa mainitaan virallisten osastojen ohessa jo olevan, ja niillä kuulemma ulvotaan kiihkossa allahuakbaria islamistiterrorismista uutisoitaessa...

Sellaiselle osastolle se Harmaa Varjokin joutuisi viimeisiä elinviikkojaan kärsimään. Pahempiin oloihin mitä nykyinen vanhustenhoito tarjoaisi. Ja pahoinpa pelkään, ettei tulevaisuuden vankeinhoitokaan ole nykyisen tasoista muille kuin uussuomalaislle.

Ellemme muuta asioiden tilaa samalla tavalla kuin unkarilaiset tekivät.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Korpilaki eli Nurmeksen laki, oikeuskäytäntö savottakämpillä ja siellä missä virkavaltaa ei ollut. Itse uskoisin että lakia luettaisiin ja toteutettaisiin ehkä perinteitä kunnioittaan nahkavyöllä tai piiskalla. Katajavitsakset ja istutus päälle kusiaspesään. Ehkäpä kovennettu etnisesti paremmalle väestönosalla olisi jos joku tolkku naishenkilö vetelisi karjapiiskalla siinä tulisi sitä haramia kaupantekijäisiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän sitä omankädenoikeutta vielä tulla jakamaan, koska tuomiot ovat tunnetusti olemattomia, tulijat ovat röyhkeitä elleivät törkeitä ja Suomessa kuitenkin on vielä miehiä, jotka eivät kumuloituvaa tilannetta hyvällä katso.
-Valtsu-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Patelle Pankavaarasta ja Valtsulle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Hjuu, vielä tapahtumattomia asioita voi jossitella vaikka mihin suuntaan ja kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia. Mitä tulee tuohon mainitsemaasi asiaan niin se kyllä saattaisi olla härskiydessään se korsi joka katkaisisi kamelin selän ja siksi valtiovalta ei siihen herkkään ryhtyisi. EU:lla ja sen maakunnalla Suomellahan on se linja että se on kaikkien aikojen pisimmälle kehittynyt oikeusvaltio ja tuo manööveri olisi julkinen tunnustus että oikeusvaltiota ei ollut edes leikisti ja nyt siirryttiin mielivallasta hirmuvaltaan. Mutta joo, se unkarilainen vaihtoehto olisi ehdottomasti se kaikkein paras.

Pate: Savottakämpillähän oli muuten sekin laki että emäntä on koskematon. Mutta tuon tyyppisen – sinänsä kevyehkön – korpilain toteuttamisen tulkitsisi valtio törkeänä pahoinpitelynä ja rangaistukset tulisivat asteikon yläpäästä. Joka tapauksessa valtiovalta näyttää tekevän parhaansa että tulevaisuudessa ne pahimmat mahdolliset vaihtoehdot toteutuvat.

Valtsu: Näin voi olla vaikka suomalaisen pinna tunnetusti venyy hämmästyttävän pitkälle. Ja suomalaiset – niin kuin muutkin länkkärit – osaavat tarvittaessa toimia hyvin tehokkaasti ja organisoidusti. Jaska Brown kirjoitti asiasta hiljattain hyvin:

http://jaskanpauhantaa.blogspot.com/2019/03/kotona-ja-kaukomailla.html

Kumitonttu kirjoitti...

Just katselin HBO:lta Autopsy-sarjaa, jonka nimi paljastaa sen juonikuvion. Siinä oli joku nilviäinen, joka sai USA:ssa 120 vuotta linnaa kahdesta raiskauksesta. Olen samaa mieltä Ykän kanssa, että kosto on tärkeä osa rangaistusta. Jos se puuttuu, ihmiset ottavat vallan omiin käsiinsä.

Suomi on jo vajonnut niin alas, että meillä ylin poliisijohto istuu käräjillä, Tullin pomo joutui eroamaan, Vihreiden puheenjohtaja ajelee verottomalla autolla, toinen Vihreä maksaa reonttihommat pimeästi jne. Jari Taponen twiittaa poliittisia mielipiteitään virkatilillään, jolle blokkaa toisinajattelijat.

Hesarissa Saarikosket kirjoittavat parin vuoden ajan, kuinka Muellerin raportti johtaa syytteeseen jaTrumpin erottamiseen, Iltalehti uutisoi Vuosaaren raskaana olleen somalin pahoinpitelystä uutisena Turkkari julkaisi Keijo Kaarisateen mielipidekirjoituksen, Yle ei esitä maahanmuuttoa käsittelevää dokumenttia vaikka on maksanut siitä, kurdit riehuvat Narinkkatorilla ja hakkasivat Panu Huuhtasen jne.

JHL uskoo, että Kouvolan ja Rovaniemen yt-neuvottelut ovat vasta jäävuoren huippu. Elämme nousukauden loppua, eikä julkisella sektorilla riitä rahat. Seuraavassa SDP-Kok-Vihr-RKP hallitus saa syliinsä korttitalon kortit. Ainoa mitä hallitus tekee, on verojen kiristys. Verojen kiristys kuristaa yksityistä sektoria entistä enemmän ja työttömyys syöksyy ylöspäin.

Kesällä 2020 hallitus toteaa, että eväät on syöty ja pyytää IMF:n perustelemaan tulevia päätöksiään. IMF toteaa että julkishallinnon suurimat kuluerät ovat palkat ja eläkkeet, joten niistä leikataan. Lisäksi tuet erilaisille järjestöille ja yhdistyksille työllistävät ituhippejä ja konsultteina toimivia vihreitä mikroyrittäjiä kymmenin tuhansin ellei jopa enemmän.

Digitalisaatio ja robotisaatio vähentävät muutenkin rutiininomaisia työtehtäviä kuten varastomiehiä, kokkeja ja kaupan kassoja. Arvioiden mukaan 1/3 nykyisistä palvelualan tehtävistä häviää tuhkana tuuleen. Korvaavia työpaikkoja ei tällä hetkellä ole tiedossa, mutta eiväthän ihmiset nälkäänkään kuole. Veikkaan että palaamme takaisin suuriin tuloeroihin, jossa varakkaat ostavat vähävarisilta erilaisia piikojen ja renkien hommia. Mutta niitäkään ei hirveästi riitä, koska robotit. Perinteiset elinkeinoalat (maatalous, teollisuus ja palvelut) siis tulevat toimeen vähemmällä työntekijämäärällä. Mihin se porukka menee, jolta lähtee nyt globalisaation, digitalisaation ja robotisaation takia työt alta?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Kumis. Olipa tyly tiivistelmä nykyhetkestä. Varsinkin siksi että se pitää paikkansa. Tuota eväitten syömistä on meidänkin huushollissa mietitty eräänkin kerran. Me kun on pantu sukanvarteen ja jopa sijoitettu eläkepäiviä varten. Entäs jos kaiken jälkeen käteen jääkin tuulen huuhtoma perse? Menetetyt säästöt jonka toiset pillasivat? Ehkä mekin ollaan siinä vaiheessa niitä ihmisiä joilla ei ole enää mitään menetettävää.

Kumitonttu kirjoitti...

Ykä, kuten varmaan viisaana miesoletettuna olet tähän ikään mennessä oppinut, velkoja eivät voi maksaa ne, keillä ei ole säästöjä. Suomeksi sanottuna, seuraavan kriisin lasku kuitataan säästäneiden ja asiansa hyvin hoitaneiden ihmisten voimin. Eläkesäästöt katoavat, kun eri varallisuuserien arvot romahtavat. Siis kiinteistöt, osakkeet, velkakirjat, raaka-aineet jne. Kaikki mihin normaalit eläkesäästöt on suoraan tai rahastojen kanssa laitettu kiinni.

Tällainen suuri varallisuuserien siirto on jouduttu tekemään modernina aikana useamman kerran. Saavutetuista eduistaan kiinni pitävät nykyeläkeläiset joutuvat luopumaan varallisuudestaan, koska nykyisille nuorille on tavalla tai toisella hankittava kohtuuhintaiset asunnot, joita voi maksella noilla renkien ja piikojen pikkupalkoilla.

Tässä on oma suosikkini - Osmo Soininvaara kommentoi blogissaan asuntojen hinnan muodostumista:

Jos asunnot eivät ole hintasännösteltyjä, asunnon hinta ei riipu lainkaan tontin hinnasta. Halpa tontti on lahjoitus rakennuttajalle. Hintasäännöstellyt asunnot ovat asia erikseen-

Anonyymi kirjoitti...

Osuvasti kirjoitettu. Monessakin mielessä.

Erikoisesti ase-osuus oli nyt kuin omasta näppiksestäni. Makarov on mainio pistooli tositoimiin, ei kisalajeihin, ei edes rättikaaliin. Yhden amerikkalaisen evp:n mielestä unkarilainen alumiinirunkoinen makarov on maailman paras sotilaspistooli. Siis colt 1911:ta paljon parempi. Radom myös on mainio ase, mm. SS tykästyi siihen, Waffen SS - nilkki-SS:n niskalaukauksiin jouti huonompikin pyssy.

Makarovia muuten lie saatavilla epävirallisilta markkinoilta. Radomia ei ehkä - mutta sepäs on mainio esimerkki mahdollisesti saataville ilmestyvistä toimivista, rekistereiden ulkopuolisista aseista.

Näin se alkanee, se Reconquista. Seuraava vaihe lie Yö ja Usva - matuja vaan katoaa, jälkeä jättämättä. Sitten alkaa toimeenpanijoita julkisiin iskuihin ilmestyä yöstä ja usvasta - ja kadota siihen. Polpo ei enää löydä ketään, kukaan ei tunne, kukaan ei kerro.

Ja sitten, sitten alkaa kuulua Ruutituulen viesti. Ei vieno henkäys vaan hurja myrsky.

Jos meiltä viedään kaikki, ei meillä ole mitään menetettävää. Ja ihmiset joilla ei ole mitään menetettävää ovat vaarallisia.

Ehkä eliitin kannattaisi sittenkin huolehtia omasta kansasta ensin. Sopisi miettiä.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Kumitonttu ihmetteli miksi rahat ei riitä. Olen ihmeteellyt samaa. Maailmasta loppuu nimittäin kaikki muu ennen rahaa. Ennen rahan painamiseen tarvittiin vähän paremmanlaatuista paperia ja metallia, nyt ei sitäkään. Raha painetaan painamalla tietokoneen enteriä. Ja on sitä painettukin. Yli kymmenen kertaa koko maapallon bruttokansantuotteen verran. Kuitenkin siitä on täällä reaalitalouden puolella jatkuva pula. Missä se raha on ja miksi se ei tule reaalitalouteen? Olen lukenut "taloustieteilijöiden" ertikkeleita, mutta vastausta ei ole kukaan vielä kertonut. Joku ehkä tietää mutta ei kerro.

Tiukka-meno kirjoitti...

Ei ois muuten miullakaan paljon tarvinnu kysyy ennennenku nivelrikot leikattiin, kyllä vitutti siihen malliin, myös sattu. Huom. huolella.

Rolle kirjoitti...

Todellisuus on vieläkin karmeampaa. Eliitti valmistelee tekoälytaistelijoiden käyttöön ottoa. Lienee kaikille selvää, että niiden kohteina eivät ole vihollisvaltiot vaan oma kansa.

https://www.dw.com/en/resistance-to-killer-robots-growing/a-48040866

Aikaa on muutama hassu vuosi, nyt isänmaallisten pitäisi ryhdistäytyä ja äkkiä. Enää on aikaa muutama vuosi ennenkin eliitin robotin ovat niin vahvoja ettei niille enää pysty mitään.

Tita kirjoitti...

Myöhästyin sitten töistä pari minuuttia, kun en vain voinut heittää lukemista kesken... kommentoinnin jätin sovulla iltaan.

Nämä fiktiot ovat järkyttävää luettavaa, koska ovat niin aitoja ja mahdollisia. Ne kirkuvat vetämään satasen vauhdista käsijarrulla käännöstä, jossa salamana survotaan taas vaihdetta pykälään ja nostetaan kytkintä - ja toivotaan parasta. Ilman kässärikäännöstä edessä olisikin rotko. "Hyvässä uskossa" olevat voivat painaa reunalla kaasua kaikesta huolimatta. Jos se sittenkin lentäisi?

Hemuli kirjoitti...

Harmaat partiot syntyivät suhteellisen spontaanisti vittuuntuneiden eläkelläisten itsenä toimesta.

Nämä harmaat varjot puolestaan lähes mafiamaisen tehokkaasti organisoituna ja hyvin rahoitettuna

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Sehän tässä on, että kun ns. elämän ehtoota lähestytään, mutta - jopa exän sanomana(!) - se piru on vielä hyvässä kunnossa, niin voishan tuota kuntoaan vielä koettaa tositoimiinkin. Kun olen tässä aikani katsellut noita murjaaniperkeleitä katu-,jalkakäytävillä, niin olen päätynyt siihen, että "yksi suomalainen vastaa kymmentä ryssää" - vapaasti sovitettuna. Ryssä tässä myös vertauskuvallisesti ymmärrettynä. Mutta mutta: Miksi helkkarisa tää kansa on niinkuin vasaran ja alasimen välissä? Yks´ kaveri tarjos siihen selitykseksi nuijasotaa, toinen punakapinaa, mutta
silti ei jummara. Onhan siellä Kollaakin ja Tali-Ihantala. Mitä pirua tää meikäläinen lammasmaisuus (anteeksi lampaat, en tarkoittanut teitä!)oikein tarkoittaaa, kun nyt ois helppo nakki nousta ja tarttua eräitä niskasta. Oon rivissä, kun tarvitaan...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumitontulle, Pyssymiehelle, Anolle, Tiukka-menolle, Rollelle, Titalle, Hemulille ja Terho Hämeenkorvelle & kiitos kommenteistanne.

Kumis: Olenhan minä sen oppinut. Ja siksi sekä vituttaa että pelottaa se mahdollisuus että kun on elänyt ihmisiksi ja saanut sukanvarteen vanhuudenpäiviä varten niin jotkut toiset sen sitten polttavat. Mahtoikohan Ode muuten meinata että tontti Helsingissä ja Ilomantsissa maksaa yhtä paljon?

Pyssymies: Sitä Radomia on kyllä ollut liikkeellä epävirallisillakin markkinoilla sillä se oli valitettavasti juuri Radom jolla se tanskalainen pelle meni ja ampui kaksi suomalaista poliisia. Venäläistä kalustoahan lienee myynnissä niin paljon kun vain maksajalla on varaa. Eliitti unohti sen miettimisen eikä se suuntaansa muuta. Silloinhan se tunnustaisi olevansa tilanteesta vastuussa.

Ano: Monesti on tullut todettua että joskus Kekkosen aikaan Suomessa oli pienempi verorasite ja silti lähes joka tuppukylässä oli koulu, kirjasto ja terveyskeskus. Mihin se raha nykyisin katoaa?

Tiukka-meno: Tiedän myös kokemuksesta että kivutonta operaatiota ei ole.

Rolle: Robottien viimeisimmästä kehityksestä en osaa sanoa mutta onhan selvää että se kiima EU:n omista puolustusvoimista on osa tuota kehitystä.

Tita: Pahoittelen myöhästymistä. Tarkoitus ei ole aiheuttaa hämminkiä lukijoille. Ja juu, nämä ovat täysin fiktiivisiä juttuja mutta ne pohjautuvat nykypäivän tilanteeseen. Täysin fiktiivinenhän se oli 1984:kin aikanaan. Kuinkas nykyisin?

Hemuli: Muistit sitten sen vanhan juttuni. Pannaanpa linkki niille jotka eivät muista:

http://yrjoperskeles.blogspot.com/2014/10/harmaa-partio.html

Terho: Niin, miksi? Suomalainen rauhallisuus ja tolkuttoman pitkälle venyvä pinna ovat oikein hyviä ominaisuuksia kun on rakennettu suomalaisten kansallisvaltiota nimeltä Suomi ja tehty se hyvinvoivaksi. Sellaisessa tilanteessa ei riekkua tarvitsekaan. Nyt sitä valtiota vaan ollaan romuttamassa.

Anonyymi kirjoitti...

Kansalaisten turhautuminen harjoitettuun politiikkaan alkaa näkyä. Timo Soini on jo saanut pientä esimakua. Sitä niittää, mitä kylvää, sanoisin. Sanoisin myös poliitikoille, että ei pidä antaa pelolle valtaa, vaan rohkeasti vaalikentille ilman turvamiehiä!

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Minä en kyllä ole oikein varma että mitä siinä Soinin kaplakassa edes tapahtui. On ollut puhetta että järjestysmiehet olivat olleet turhan innokkaita. Mutta tosi on että turhautuminen näkyy monella tavalla.

Anonyymi kirjoitti...

Harmaata on kaikki, eikä Ladan Ladaa näy. Eikä taksimersua.
Onneksi näkyy vielä Nissania, Kiaa ja Toyotaa.

Tuossa syvemmällä Savo-Karjalassa matkaillessani kuulin Teboilin nurkkapöydässä, että Bernerin taksien hävitykseenkin on jonkinlaista paikkausta kehitetty. Kelakyytien loppuminen on merkinnyt joillekin yrittäjille lappua luukulle ja lähin taksi on karannut kymmenien, kalliiden, kilometrien päähän. Vanhanajan naapuriapu on nyt noussut uuteen arvoon. Monessa kylässä on nuoria vajaatyöllisiä miehiä ja vetreitä eläkeukkoja, jotka kuskaavat mummoja tarvittaessa maalikyliin ja kaupunkiin saakka. Maksutkin hoituvat edullisesti ilman Helsinginherrojen ahnaan kouran väliintuloa.

Vähän OT, mutta vain vähän

Takaisin häiriköiden piilomestaan matkustaa... thinker Dill

Anonyymi kirjoitti...

btw asia jota olemme aiemmin pohtineet. Nyt se on tutkittu:
https://www.hs.fi/tiede/art-2000006047855.html?fbclid=IwAR1jBS2UtDYXO3T3YZL2BpQmw7sZZiUGRWgY6Mt9MpcDNApRGfBSIXzO2jk

Kaikilla noilla lähi-itäläisillä ja afrikkalaisilla on perseily verissään ja siksi niiden maat ovat mitä ovat. Viimeisimmän esimerkin antoi järkevänä aiemmin pitämäni anterO:

"Anter Yaşa
23 tuntia ·

Kun Suomi Ensin, Moskovan hörhöt, saavat kepistä härnättyään YPG:n voittojuhlaa isis:n kukistamisesta, niin Suomi Ensin, Moskovan hörhöjen mielestä kurdit = isis. Vaikka siis itse tekevät isis:n työn.

Kannatan 100% väkivaltaa isis:stä ja sen työtä tekeviä kohtaan. Mitä, oletteko jotain soijapoikia? Luulin, että olette kovia? Teillä ei oikeasti ole parempaa tekemistä, kuin härnätä niitä, jotka pitävät teidätkin turvassa isis:n aggressiolta.

Menkää pojat vastustamaan isis:tä ja islamisteja, älkää tehkö heidän työtä heidän puolestaan. Nössöt."

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mielenosoitus-aityi-vakivaltaiseksi-helsingissa-poliisi-tutkii-useita-rikosepailyja-epaillyt-juoksivat-pakoon-paikalta/7337946

Samasta aiheesta tämä sankari teki sitten useamman päivityksen jossa haukkui kaikki ko väkivallanteot tuominneet putinin trolleiksi jne

Tämäkin anter0 olisi voinut keppikavereineen olla taistelemassa siellä Syyriassa sen sijaan, että he "juhlistavat" ulkomaalaisten vapaaehtoisten sekä kurdinaisten saavuttamaa voittoa täällä Suomessa.

Samaa roskasakkia siis kuin se Alan Salehzadeh. Nämä tuovat mukanaan vain ongelmia joita meillä ei olisi ollenkaan jos näitä ei laskettu maahan ensimmäistäkään henkilöä.


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

https://www.soundi.fi/uutiset/amyrock-perui-kari-peitsamon-esiintymisen-kesan-festivaaleillaan-syyna-muusikon-lausunnot/

Facebookista:

>> Timpe Ahonen on paikassa Tšekki.
12 min ·

Mitä on tapahtunut vapaalle maalle, jossa aikuiset ihmiset saavat olla asioista eri mieltä? Missä on poliittinen mielipiteenvapaus? Prideä arvostelleet urheilijatkin pakotettiin "ruotuun". Ei minun ole pakko tykätä Pridestä. Tai Turun Palloseurasta, juutalaisista, luterilaisista, muslimeista tai lestadiolaisista. Tämä on VAPAA MAA. Capiche?
‍‍‍‍‍‍ ‍‍

Suomi on nykyään täynnä mieltään pahoittavia, ruikuttavia pikkutyttöjä ja kaiken maailman feministi-cuckmiehiä. Joka päivä joku saatanan ruikuttaja tai Melodyllä tukkaansa sävyttävä, jopoileva olkalaukkufägäri "järkyttyy" julkisesti jostain. Aikuiset miehetkin.

‍‍‍‍‍‍ ‍‍
Eniten itseäni etovat MUIDEN RAHALLA maailmaa parantavat ihmiset, jotka esiintyvät "hyväntekijöinä".
‍‍‍‍‍‍ ‍‍
Nämä perustelevat joillekin nistimurhamiehille ala-asteen viereen märkiä asuntoloita (kuten Siltamäessä taannoin), toivottavat koko Afrikan Suomeen tervetulleiksi ja ovat sitä mieltä, että "rikkailta" pitäisi massit ottaa. Kaiken maailman vetelehtijöiltä ja pummeilta ei saisi vaatia edes päihteettömyyttä ja rikosten tekemisen lopettamista kalliin asunnon vastineeksi. Subutexia pitää saada rännätä veronmaksajien sponsoroimana ja piikityshuoneet pitää saada joka nurkalle.
‍‍‍‍‍‍ ‍‍
Meille tavallisille veronmaksajille ei sen sijaan anneta mitään armoa, jos jätät vaikka auton käyttömaksun tai ylinopeussakon maksamatta.
‍‍‍‍‍‍ ‍‍
Itse nämä teeskentelijät eivät SENTTIÄKÄÄN koskaan laita mihinkään puunhalaamiseen, vaan käyvät ahkerien ihmisten taskuilla lunastamassa oman sädekehänsä ostohinnan.

Sitten vielä ihmisiä painostetaan tällaisen koulukiusaamisen ja henkisen väkivallan avulla ajattelemaan samalla tavalla, kuin nämä fasistit. Fasismiahan tämä on.
‍‍‍‍‍‍ ‍‍
Minäkin olen monista asioista kavereideni kanssa eri mieltä. Ei se estä meitä olemasta kavereita. Aikuisuus tarkoittaa juuri sitä. Ja juuri nimenomaan aikuisuus on kriisissä.
‍‍‍‍‍‍ ‍‍

PS: Kävin heti tykkäämässä Kari Peitsamon FB-sivuista, vaikken hänen musiikistaan välitäkään. Käykää tekin, periaatteesta. Ämyrock voi painua VITTUUN fasistisine periaatteineen." <<

Hemuli kirjoitti...

Hyvät jutut muistaa aina...

korpisoturi kirjoitti...

Hiljasempikin alkaa tässä kaipailee syyllisiä ja sitä konekivääriä. Maanpettureille ei armoa.

Tämän maan olisi voinut pitää myös hienona paikkana. Valinta oli vaan ihmeellisesti toinen.

Anonyymi kirjoitti...

Poliitikoille kyllä riittää turvamiehiä, aivan kuten meille kansalaisillekin, eiku
https://yle.fi/uutiset/3-10706965

Voin vinkkinä sanoa, että kun perseilette vähemmän niin pelkäättekin vähemmän.

Jatkossa ei sitten välttämättä enää laitetakaan linkkejä:
https://yle.fi/uutiset/3-10707635

Kiitos eu. (n)Euvostoliitto vol. 2 kukistaa sananvapauden kuten esikuvansakin!


-Tvälups-

LW kirjoitti...

Ketutuskaustia seuratessa on taas kerran tullut hieman epätodellinen olo. Vihan ja väkivallan lietsontaa, sanovat henkilöoletetut. Itse sitä kuvittelisi, että jos pätkä on överiksi vedetty kauhuparodia, jossa käytetään sarjakuvaa tehokeinona, niin ei kai sitä kukaan pidä tarkkana dokumenttina todellisuutta. Jos lopussa sanotaan selvästi, että mitään Ketutusta ei ole oikeasti olemassa ja ainoa vaikutuskeino on äänestää, niin missä todellisuudessa se on kehoitus väkivaltaan?

Toisaalta kaipa se menee niin, että nämä tyypit näkevät persujen äänestäjät Ketutus-hirviöinä. Sellaisina jostain maanraosta sikiävinä petoina, jotka ovat jatkuvasti väkivallan purkausten kynnyksellä. Ei tarvita kuin yksi raflaava video tai vähän "vihapuhetta", niin johan alkaa nyrkki heilua. Toisaalta Hyviä Ihmisiä voi jatkuvasti marinoida tarinoissa äärioikeiston uhasta, Välimereen julmasti hukutetuista taaperoista, 30-luvun synkkien kaikujen alle luhistuvasta demokratiasta, tai Kataisen sanoin siitä, miten "populismi on Euroopan tuho ja sivilisaation loppu". Vihapuhe johtaa aina väkivaltaan, mutta tuo onkin apokalyptisistä uhkakuvista ja ihmisryhmien demonisoinnista huolimatta kivapuhetta. Kas kun hyvikset ovat ihmisiä, jotka ymmärtävät tuosta huolimatta toimia sivistyneesti, pahikset taas kipinää odottavia ruutitynnyreitä.

Tai sitten asian voisi nähdä niin, että poliittisista näkemyksistä huolimatta lähes kaikki täällä ovat ihmisiä, jotka ymmärtävät yleensä käyttäytyä asiallisesti. Tietysti jokaisella menee se raja jossain, ja on pieni vähemmistö sekopäitä, joilla se ylittyy jo nykyolosuhteissa. Niitä Uuden-Seelannin moskeija-ampujia ja Italian lastenpolttajia. Uusnatseja ja anarkisteja. Tietysti on ihan hyvä välttää sitä, että antaa noille turhaan polttoainetta, mutta toisaalta ongelmista (mitä ikinä sellaisina pitääkään) tulisi pystyä puhumaan suoraan. Se ei ole ihan selvää, mihin se raja pitäisi vetää, mutta sen on oltava kaikille sama. Jos ja kun raja vedetään niin, että minun käsketään pitää turpani kiinni, mutta vastapuoli saa mehustella ja rähjätä mielensä mukaan, ei välttämättä kannata ihmetellä, jos kehoitan tunkemaan sen vetoon käytetyn viivottimen poikittain ahteriin.

Anonyymi kirjoitti...

Facebookista:

>>Tero Vaara
19 min ·

"Kappas.
Onko Karilta (Peitsamo) mennyt kokonaan ohi, että on toisenlaiset ajat nyt. Ei tarvitse lyödä, usuttaa kimppuun tai pahoinpidellä - ellei edusta sitä toisenlaista, parempaa väkivaltaa. Twitter-päivitys riittää.
Eksentrinen erikoismies, työmyyrä, kaikkien filosofioiden maisteri on niskaan huohottavien some-rakkien räksytyksellä savustettu ulos festivaaleilta.
On tää surullista aikaa." <<

Anonyymi kirjoitti...

Onko Ykällä jotain varmuuskopioita näistä kirjoituksista? Tai osaako joku blogin muista lukijoista kertoa mniten sellaisen saisi tehtyä?
Olisi sääli jos nämä kirjoitukset häviävät bittiavaruuteen, vaikkapa EU:n artikal 13. takia

Kissamies kirjoitti...

Linkitänpä tämän uutisen vielä ennenkun noista pitää alkaa maksaa linkkiveroja:
https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/a/c315bf7c-0526-4496-b4c8-ae3ca4101958

Nytpä pian voidaan vaihtoehtomedioita hiljentää tekijänoikeuksien varjolla.

Becker kirjoitti...

Mainio dystopia taas jälleen! Ja varsin toimivaksi tehty juoni. Jotain tämän tyyppistä tiedän tapahtuneen joskus, mutta en nyt tähän hätään muista missä ja milloin. En nyt tarkoita että vanhukset alkaisivat pistää raiskareita päiviltä mutta varmaa on että sillä olisi tehokas ja rauhoittava vaikutus näitä suunnitteleville. Eipä sen puoleen, on vain ajan kysymys kun käyvät käsiksi väärään lapseen tai naiseen ja lopputuloksena on se että joku omainen hoitaa sen varsinaisen oikeuden omin käsin. Siitähän lähtisi sellainen älämölö käyntiin että kuulosuojaimia pitäisi käyttää muuallakin kuin radalla.

Ei se Soini ollut lähelläkään saada turpaansa. Luulen vain että joku vain kävi kertomassa mitä mieltä on Soinista ja siinä teki ihan oikein. Moni muukin olisi varmaan tehnyt ihan samoin. Sitten on tämä maan talouden pelastaja ja kansanedustaja ehdokas suldan said ahmed, joka kekkasi hyvän juitsun jolla saada ilmaista huomiota itselleen, persaukinen kun todennäköisesti on. Alahuuli väpättäen kekkasi pikku valheen jonka media imaisi karvoineen päivineen ja olivat taas puolestaloukkantujat vauhdissa.

Katselin mielenkiintoisen haastattelun jossa ruotsalainen professori sanoi suorin sanoin että Ruotsi on tällä hetkellä totalitäärinen valtio, jossa mm. verotus on viety nyt niin tappiin että sen lisääminen on mahdotonta, ilman että verotulot alkavat pienentyä. Puolueet vihaavat toisiaan sen sijaan että olisivat kilpailijoita. Yhden miljoonan ihmisen haukkuminen natseiksi ei ole demokratiaa. Hän totesi että eräs niitä harvoja joka on käyttäytynyt hyvin on Sverigedemokrattien Åkesson, joka on vain halunnut tehdä yhteistyötä eri puolueiden kanssa. Ruotsi on haastateltavan mielestä nyt sellaisessa tilanteessa että edessä ei ole muuta kuin huonoja vaihtoehtoja. Valtiolla menee taloudellisesti hyvin, mutta kunnat ja kansalaiset ovat jo talodellisesti tosi tiukoilla. Se löytyy tästä, mutta ikävä kyllä toisella kotimaisella:
https://www.youtube.com/watch?time_continue=24&v=Lc34MxmQCOo

On muuten merkillepantavaa ellei suorastaan mielenkiintoista että maahan saapuu erilaisten kulttuurien ohella myös erilaisia tauteja, tauteja joista jo luultiin päässeen eroon. Nyt on Tukholmassa havaittu tuhkarokkotapaus jonka kantajaa on alettu etsiä viranomaisten toimesta. Aivan kuin omat raiskarit, tappajat rikolliset ja taudit eivät riitä vaan niitä lasketaan maahan entisten lisäksi.

Anonyymi kirjoitti...

https://www.taikaluukku.com/products/risteja-moskeijan-tontilla/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys thinker Dillille, Taisteluvälineupseerille, Ano1:lle, Hemulille, korpisoturille, LW:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Kissamiehelle, Beckerille ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne.

thinker Dill: Ei oikeastaan yhtään OT. On hyvä kuulla merkkejä siitä että ihmiset vielä auttavat toisiaan.

Tvälups: Tuo selitys ajan kulusta pitää varmaankin paikkansa. Perstuntumallahan sen tajuaa muutenkin. Kurdeista voi todeta että nostan heille hattua kun pistävät kotiseuduillaan isistä pataan mutta se ei oikeuta perseilemään täällä. Ja kyseisen Anter Yasan on ihan turha elvistellä asialla sillä hän on täällä ihan yhtä suojassa kuin me muutkin. Menköön tosiaan itse sotimaan. Ja tuo lisääntynyt poliitikkojen turvamiesten tarve pistää miettimään että etteivät vaan itse ole aiheuttaneet sen tarpeen.

Ano1 & Ano2: Tää case Peitsamo on suora toisinto Kirjamessut vs. Kiuas-kustannus-tapauksesta. Joku puhuu järkeä ja sen jälkeen joku wannabejotakin-vihervasemmistolainen alkaa rääkyä somessa jonka jälkeen järjenpuhuja sitten muuttuukin epähenkilöksi. Samanhan on kohdannut myös Tero Vaara. Kaikkea lyckaa niin Karille kuin Terolle.

Hemuli: Kiitokset.

korpisoturi: Joo, ja kun ei tätä ollut mikään pakko hässiä vituralleen. Se tehtiin tieten tahtoen.

Tvälups, Ano3 ja Kissamies: Tuon artiklan toteutuminenhan meinaa pahimmillaan mm. sitä että youtube lakkaa näkymästä Euroopassa. Sitä vain mietin että minkälaiset ihmeen filtterit nettipalvelinten pitää laittaa pystyyn että tuota pykälää voi valvoa. Netissä kun se tavaran määrä on käsittämättömän suuri. Itselläni nämä juttuni ovat kyllä tallessa ja täytyy seurata tilannetta. Ehkä jatkan kirjoituksiani sitten ilman linkityksiä. Sitä se pykälä ei pysty (vielä) kieltämään.

LW: Erittäin hyvin pohdittu. Tuossa ketutuskaustissa olen ollut kyllä huomaavinani sellaista ulkoaopetellun pakkojärkyttymisen makua. Kaikki, mikä saattaa sataa persujen laariin täytyy (järkyttyneenä) tuomita. Nykyisin se järkyttymisen kynnys alkaa olla, no, järkyttävän matala.

Becker: Lämmin kiitos. Tuo Ruotsihan on selvinnyt läjässä mahtavan talousveturinsa ansiosta ja se onkin ainoa asia joka pitää sen läjässä. Jos se pettää ja mennään kaaoksen puolelle niin en usko siihen että ruotsalainen yhteiskunta pystyisi koventamaan otteitaan suojellakseen ruotsalaisia. Se vaan lähettää lisää dialogipoliiseja. Nuo tuontitavaran tänne tuomat eksoottiset sukupuolitaudit muuten tiedettiin jo 1990-luvulla. Niistä vaan ei saanut pahemmin metelöidä.

Ano4: Vaikka tiedostavilla yksilöillä tuosta tuleekin rytmihäiriöitä niin tuo on oikeastaan aika hyvä tapa osoittaa mieltä. Vaikuttava, mutta täysin väkivallaton.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka tuossa kuvittelemassasi tapauksessa olikin ilmiselvää, että Anna Engström ja Pertti Vehonen sen murhan tekivät, olisivat Mauno ja Mirjakin voineet joutua epäilyksen alaisiksi ja lopulta ehkä tuomituiksikin, jos heidän osuutensa asiaan voitaiin todistaa. Eivät tietenkään tekijöinä, mutta kylläkin yllyttäjinä. Onhan rikoslaissa säädetty, että rikokseen yllyttämisestäkin rangaistaan. Ja tämä epäilys olisi varmaankin herännyt jo siinä vaiheessa, kun joku pani merkille, että monet raiskauksiin syyllistyneet ulkomaalaiset tulivat murhatuiksi, tai viimeistään silloin kun Harmaat Varjot tulivat yleiseen tietouteen.

Anonyymi kirjoitti...

Muuan "Ano" kysyi, voiko näistä kirjoituksista ottaa varmuuskopioita.
Riippuu siitä, millä välineellä hän niitä lukee. Kännykällä se ei tietääkseni onnistu, paitsi ehkä valokuvaamalla, jos siinä on mukana kamera. Mutta PC-tietokoneella se ainakin käy helposti, niin sanotulla Copy/Paste -toiminnolla.
Se suoritetaan seuraavasti. Siltä varalta ettet tuntisi koneesi toimintoja sen tarkemmin, selitän sen nyt tässä kutakuinkin juurta jaksaen.
Vie hiiriosoitin näytöllä sen tallennettavan tekstin alkuun ja paina vasemman käden sormella näppäimistön vasemmassa alakulmassa olevaa vaihtonäppäintä (sitä, jota painamalla samanaikaisesti jonkin kirjainnäppäimen kanssa saadaan iso alkukirjain.) Jätä sormi sille näppäimelle ja paina oikean käden sormella niitä näppäimistön oikeassa alakulmassa olevia nuolinäppäimiä. Niitä painamalla voit viedä hiiriosoittimen sen tekstin loppuun ja saat siten valituksi tietyn osan siitä, mikä näytöllä on näkyvissä, vaikkapa jonkin Yrjön kirjoituksen kokonaisuudessaan. Tämä valituksi tuleva alue tulee silloin näkyviin poikkeavan värisenä (täällä kirjaimet näkyvät silloin valkoisina sinisellä taustalla, jollakin koneella saattaa olla muunkin värisiä.) Kun koko teksti on tällaisella värillisellä taustalla, paina samanaikaisesti Ctrl- ja C-näppäimiä (=copy). Silloin teksti tallentuu välimuistiin niin, että sen voi tallentaa jonnekin.
PC-koneeseen kuuluu yleensä vakiovarusteena Notepad (Muistio) -niminen yksinkertainen tekstinkäsittelyohjelma, joka löytyy Start-valikosta. Saattaapa mukana olla jokin kehittyneempikin, esimerkiksi Word. Avaa Notepad tai Word, ja kun se on auki, paina samanaikaisesti Ctrl- ja V-näppäimiä (=paste). Silloin tuo välimuistissa oleva teksti tulee siellä näkyviin. Näissä ohjelmissa näkyy vasemmassa yläkulmassa valikko, josta löytyy muun muassa "tallenna" ("save")-toiminto. Sillä se teksti tallentuu koneellesi valitsemaasi hakemistoon ja valitsemallasi nimellä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: No tuohan on itsestään selvää. Sinänsä epäilys ei - ainakaan vielä - riitä todisteeksi. Muistutan että tämä oli fiktio. Ei toimintamanuaali.

Ano2: Noinhan se käy.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä toteutuu myös sen prkl bernerin unelma (olikohan hänellä ennakkotietoa..?) sillä mitäpä muuta tuo musta laatikko on kuin lisämaksu-sakkoautomaatti?

https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/b884c9b3-bc0d-44ac-80ab-cc530a4b3256

Dystopia pahenee päivittäin.

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Mitenkähän paljon tuo systeemi nostaa autojen hintoja? Näin äkkiseltään mietin että tuo kannustaa ihmisiä ostamaan nimenomaan käytettyjä autoja joissa tuo ei ole pakollinen. Koko homma näyttää kuuluvan luokkaan jossa päätettiin ”mitä” eikä mietitty ”miten”.

Anonyymi kirjoitti...

Se mikä on prkleellistä käytettyjen autojen markkinoille on tuo romutuspalkkio:

Se kun syö ne hyvät käytetyt autot pois jälleenmyyntimarkkinoilta!

Itsekin kun kuulun luokkaan:
Käytetyn auton loppukäyttäjä eli ostan kerran vuodessa tai kolmessa (riippuen tsägästä) käytetyn auton hintaluokassa 500€ ja ajan sillä kunnes se a) hajoaa tai b) katsastuksesta tulee niin kallis hylky, että ne viat ylittävät kiesin ostoarvon.

Nyt on ollut jo hyvin nähtävillä kuinka tämän hintaluokan ja aina jopa 10k€ asti olevat kiesit poistuvat kierrosta Kuusankosken molokkiin. Viimeksi kun laitoin silloin 30v 740 dieselin Kelpokeräyksen kyytiin niin ko kuljetuslava oli täynnä hemmetin hyvänkuntoisia alle 10v vanhoja ajopelejä!

Minulla ei tule koskaan olemaan varaa ostaa uutta autoa ja käyttöautoon tuhansien eurojen "sijoittaminen" ei ole taloudellisesti kannattavaa (taikka mahdollistakaan) koska sen arvo laskee sekä ilmaantuvat viat kasvattavat sen käyttökustannuksia tolkuttomassa suhteessa.

Akustojen hinta estää käytettyjen sähköautojen markkinoita edes syntymästä. Että se niistä ja muista hybrideistä, joita mm demukat ovat meille pakko-ostattamassa.

Onneksi vielä toistaiseksi on olemassa museorekisteröinti.
Se on laillinen tapa kiertää nämä nykyajan rotiskot sekä määräykset ja pitää sitten vain hankkia niitä sen 2-3 kappaletta, ettei ajopäivät mene ylitse.

Kyllä ne s-nat ovat kaiken valmiiksi miettineet! "Kestävä kehitys" eli agendat 21 ja 2030 tarkoittavat meille maatiaisille muuttoa kehyskaupunkien kanakopperoihin...


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Täysin totta. Ja eikös se ”työväenpuolueen” johtaja Antti Rinne otatellut juuri sitä että kuinka pienituloiset voivat jatkossakin ostaa uusia autoja. Siinä meillä miesoletettu joka on todellakin perillä pienituloisen elämästä…