HUITSINNEVADAN SOTASYYLLISYYSOIKEUS

Meikäläinenhän harrastaa muun kirjoittelun ohessa noita vaihtoehtohistorioita. Yksi sellainen oli aikanaan kirjoitus fasistisesta Italiasta, joka kakkosrähinässä älysi tehdä uudestaan ykkösrähinät ja vaihtaa puolta. Lantinheitto oli viisas, sillä tässä vaihtoehtohistoriassa Italia siirtyi voittavalle puolelle. Koska kirjoituksessa Italia oli sodan voittaneella puolella, Italian fasistista ideologiaa pidettiin sodan jälkeen aivan eri asiana kuin hävinnyt Saksan natsismi ja sen vuoksi fasistinen Italia olisi nykymaailmassa täysin salonkikelpoinen valtio, Mussolini olisi ollut toisen maailmansodan voittajia ja hänet olisi haudattu aikanaan mausoleumiin Roomaan. Vaikka tosiasiassa erot Saksaan eivät kovin suuria olleetkaan. Sillähän ei ole merkitystäkään, sillä sotiessa harvemmin on kyse siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, eikä siitä onko joku hyvä ja joku paha. Kyse on vain siitä, kuka voittaa. Ja voittajahan sanelee oikeuden.

Yksi voittajista oli Stalinin Neuvostoliitto. Joka oli vielä suurempi hirviö kuin sodan hävinnyt Saksa. Ajattelin käydä hieman läpi tämän voittajahirviön edustajia ja hieman muitakin puhtaasti niillä perusteilla mitä tämän hirviön omatkin edustajat – muiden voittajien mukana - puntaroivat hävinneen Saksan johtoa Nürnbergissä. Puntaroitavanahan oli kaikkiaan neljä eri rikossyytettä joista tuli Saksan johtajille köyttä kaulaan ahkerasti:

1. Osallistuminen salaliittoon tai yhteiseen suunnitelmaan rauhaa vastaan suuntautuvan rikoksen tekemiseksi

2. Tietyistä sotarikoksista rauhaa vastaan sekä hyökkäyssodan suunnitteleminen ja toteuttaminen

3. Sotarikokset

4. Rikokset ihmisyyttä vastaan

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeudenkäynti ottaa esille ensimmäisen syytetyn:

Josif Stalin, alun perin Josif Vissarionovitš Džugašvili, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ensimmäinen pääsihteeri ja Neuvostoliiton totaalinen johtaja vuodesta 1922 vuoteen 1953.

Syytekohdat 1 ja 2: Stalinin Neuvostoliitto hyökkäsi Puolan kimppuun syyskuussa 1939 siinä vaiheessa kun saksalaiset olivat tosiasiassa tuhonneet Puolan armeijan taistelukyvyn. Puna-armeija miehitti suuren osan Puolan itäisiä alueita. Saman vuoden marraskuussa Puna-armeija hyökkäsi Suomea vastaan tarkoituksena miehittää ja sovjetisoida maa. Hyökkäyksien välittömänä seurauksina kuoli tuhansia puolalaisia ja yli kaksikymmentä tuhatta suomalaista. Samoin Stalinin käskystä Neuvostoliitto miehitti Baltian maat. Miehityksen seurauksena pakkosiirrettiin noin puoli miljoonaa ihmistä ja aiheutettiin tuhansien, todennäköisesti kymmenien tuhansien ihmisten kuolema. Neuvostoliitossa mitään ei tapahtunut ilman Stalinin hyväksyntää, joten oikeus toteaa Stalinin syyllistyneen suunnitelmaan rauhaa vastaan suuntautuvien rikosten tekemiseen sekä hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.

Syytekohta 3: Jo toisen maailman alkuvaiheessa Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu NKVD teloitti yli 25.000 puolalaista upseeria ja virkamiestä Katynin metsässä. Koska Stalinilla oli Neuvostoliitossa ehdoton valta, teloitukset eivät voineet tapahtua ilman hänen hyväksyntäänsä ja määräystään. Lisäksi kun Neuvostojoukot miehittivät sodan loppuvaiheessa Saksaa, ne syyllistyivät laajamittaiseen saksalaiseen siviiliväestöön kohdistuvaan terroriin. Tämän terrorin katsotaan tapahtuneen Stalinin hyväksynnällä. Oikeus toteaa Stalinin syyllistyneen vakaviin sotarikoksiin.

Syytekohta 4: On epäselvää, kuinka moni ihminen kuoli nälkään, tauteihin ja pakkaseen Stalinin vankileireillä, mutta luku nousee miljooniin. Esimerkkinä voidaan mainita vankityövoimalla tehdyn Stalinin kanavan rakentamisen, jonka aikana kuoli 12.000 vankia. Toisena esimerkkinä voidaan mainita vuoden 1932 – 1933 tapahtumat Ukrainassa, jolloin keinotekoisesti aiheutetun nälänhädän myötä kuoli miljoonia ukrainalaisia. Stalinin henkilökohtaisesti masinoimien ns. puhdistusten aikana Neuvostoliitossa kuoli laskutavasta riippuen 700.000 – 2.000.000 ihmistä. Jo näitten esimerkkien perusteella oikeus toteaa Stalinin syyllistyneen rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeuden päätös ja tuomio: Syytetty Josif Stalin on todettu syylliseksi kaikkiin häntä kohtaan esitettyihin syytekohtiin.

Syytetty Josif Stalin tuomitaan kuolemaan hirttämällä.

Seuraava syytetty:

Vjatšeslav Molotov, alun perin Vjatšeslav Mihailovitš Skrjabin, Neuvostoliiton ulkoministeri toisen maailmansodan aikana.

Syytekohta 1: Molotov oli solmimassa ns. Molotov – Ribbentrop-sopimusta Saksan kanssa. Sopimuksen seurauksena tapahtuivat Neuvostoliiton hyökkäykset Puolaan ja Suomeen sekä Baltian maitten miehittäminen ja liittäminen Neuvostoliittoon. Oikeus toteaa Molotovin syyllistyneen suunnitelmaan rauhaa vastaan suuntautuvien rikosten tekemiseen.

Syytekohta 2: Politbyroon jäsenenä ja ulkoasioiden kansankomissaarina Molotovia voi pitää sekä täysin tietoisena että osaltaan vastuullisena syytekohdassa 1 mainittuihin rauhaa vastaan suuntautuneisiin rikoksiin ja sitä myötä vastuullisena myös Puolaa ja Suomea vastaan suunnatun hyökkäyssodan suunnittelemiseen sekä Baltian maitten miehittämiseen. Huomautettakoon, että Molotov – Ribbentrop-sopimuksen vastapuolella solminut Joachim von Ribbentrop tuomittiin vastaavista rikoksista kuolemaan. Oikeus toteaa Molotovin syylliseksi hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.

Syytekohta 3: Politbyroon jäsenenä Molotov oli hyväksymässä puolalaisten sotavankien ja puolalaisen intelligentsian jäsenten teloitukset Katynissa. Oikeus toteaa Molotovin syyllistyneen sotarikoksiin.

Syytekohta 4: Vuosien 1932 – 1933 Ukrainan nälänhädän aikana Molotov toimi viljatoimitusten erikoiskomission johtaja Ukrainassa. Huolimatta nälänhädästä, joka tappoi miljoonia ukrainalaisia Molotov keskittyi ainoastaan keräämään keskushallinnon määräämät viljatavoitteet. Oikeus katsoo Molotovin olleen osavastuussa näistä nälkäkuolemista ja toteaa hänen syyllistyneen rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan.

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeuden päätös ja tuomio: Syytetty Vjatšeslav Molotov on todettu syylliseksi kaikkiin häntä kohtaan esitettyihin syytekohtiin.

Syytetty Vjatšeslav Molotov tuomitaan kuolemaan hirttämällä.

Seuraava syytetty:

Lavrenti Berija, Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun NKVD:n johtaja vuosina 1938 – 1953.

Syytekohdat 1 ja 2: Vaikka Berijan vaikutusvalta Neuvostoliitossa on ollut suuri, hänestä tuli pääministeriä vastaava kansankomissaarien neuvoston puhemies vasta helmikuussa 1941, joten ei voida varmaksi todeta, että Berija olisi ollut varsinaisesti päättämässä hyökkäyksestä Puolaan ja Suomeen sekä Baltian maitten miehittämisestä. Kuitenkin NKVD:n terroritoiminta niin Puolassa kuin Baltian maissa on ollut nopeaa, tehokasta ja selkeästi etukäteen suunniteltua. NKVD:n johtajana Berija on vastuussa näitten tekojen suunnittelemisesta ja toteuttamisesta. Oikeus hylkää syytekohdan 1 aukottomasti pitävän näytön puuttuessa mutta toteaa Berijan syylliseksi syytekohdassa 2 mainittuun hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.

Syytekohdat 3 ja 4: Lavrenti Berija valmisteli ja hyväksytti politbyroossa yli 25.000:n puolalaisen teloittamisen Katynissa vuonna 1940. Berijan johtama NKVD syyllistyi myös teloituksiin Virossa, Latviassa ja Liettuassa sekä samoin väestön pakkosiirtoihin kyseisiltä alueilta. Näissä pakkosiirroissa kuoli tuhansia ihmisiä. Berija osallistui myös varakansankomissaarina ja sittemmin NKVD:n johtajana Stalinin puhdistuksiin joitten aikana hän oli vastuussa huomattavan ihmismäärän pidätyksistä,  pitkistä vangitsemisista vankileireille sekä teloituksista. Toisen maailmansodan loppuvaiheessa hän oli vastuussa mm. tšetšeenien, inguušien, Krimin tataarien ja volgansaksalaisten pakkosiirroista, joitten aikana huomattava osa näitten kansallisuuksien edustajista kuoli. Oikeus katsoo Berijan syyllistyneen sekä vakaviin sotarikoksiin että toteaa hänen syyllistyneen rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan.

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeuden päätös ja tuomio: Vaikka Berijaa ei voi aukottomasti osoittaa syylliseksi syytekohtaan 1, on hän todistetusti syyllistynyt äärimmäisen vakaviin ja monilukuisiin rikoksiin syytekohdissa 2, 3 ja 4.

Syytetty Lavrenti Berija tuomitaan kuolemaan hirttämällä.

Seuraava syytetty:

Kliment Vorošilov, puolustusministeriä vastaava Neuvostoliiton sotilas- ja laivastoasioiden kansankomissaari 1925–1940 sekä politbyroon jäsen 1926–1960.

Syytekohdat 1 ja 2: Asemansa vuoksi Vorošilovia voi pitää osavastuullisena politbyroon päätöksestä hyökätä Puolaan ja Suomeen sekä Baltian maitten miehityksestä. Oikeus toteaa Vorošilovin syyllistyneen suunnitelmaan rauhaa vastaan suuntautuvien rikosten tekemiseen sekä hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.

Syytekohdat 3 ja 4: Vorošilov on ollut tukemassa Stalinin vainoja 1930-luvulla. Neuvostoliiton sotilas- ja laivastoasioiden kansankomissaarina häntä voi pitää osavastuullisena talvisodassa Suomen kaupunkeihin tehdyistä terroripommituksista, joissa kuoli 956 ihmistä. Asemansa vuoksi politbyroon jäsenenä häntä voi pitää osavastuullisena niin Baltian maissa kuin Puolassa tapahtuneista väestön pakkosiirroista, Katynin joukkomurhasta sekä myöhemmissä väestönsiirroissa ja pakkotyössä menehtyneistä ihmisistä. Oikeus katsoo Vorošilovin syyllistyneen sekä sotarikoksiin että rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan.

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeuden päätös ja tuomio: Syytetty Kliment Vorošilov on todettu syylliseksi kaikkiin häntä kohtaan esitettyihin syytekohtiin.

Syytetty Kliment Vorošilov tuomitaan kuolemaan hirttämällä.

Seuraava syytetty:

Andrei Ždanov: Neuvostoliiton politbyroon jäsen toisen maailmansodan aikana.

Syytekohdat 1 ja 2: Politbyroon jäsenenä Ždanov on osaltaan vastuussa niin hyökkäyksestä Puolaan kuin Suomeen sekä Baltian maitten miehittämisestä ja pakkoliittämisestä Neuvostoliittoon. Oikeus toteaa Ždanovin syyllistyneen suunnitelmaan rauhaa vastaan suuntautuvien rikosten tekemiseen sekä hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.

Syytekohdat 3 ja 4: Ždanov oli osallisina Stalinin puhdistuksissa, joissa vainojen kohteeksi joutui kaikkiaan 1,5 miljoonaa ihmistä. Ždanov oli päävastuussa Viron Tasavallan sovjetisoimisesta. Sovjetisoimisen aikana kymmeniä tuhansia virolaisia pakkosiirrettiin Siperiaan ja kaikkiaan tuhansia virolaisia kuoli. Politbyroon jäsenenä Ždanov on omalta osaltaan vastuussa Katynin joukkomurhasta. Oikeus katsoo Ždanovin syyllistyneen sekä vakaviin sotarikoksiin että toteaa hänen syyllistyneen rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan.

Syytetty Andrei Ždanov tuomitaan kuolemaan hirttämällä.

Seuraava syytetty:

Lazar Kaganovitš: Politbyroon jäsen toisen maailmansodan aikana.

Syytekohdat 1, 2 ja 3: Kaganovitš oli politbyroon jäsen, mutta hänen päätoiminta-alueensa olivat rautatiet ja maatalous. Näin ollen ei voida osoittaa, että hänellä olisi ollut ratkaisevaa osuutta hyökkäyksiin Puolaan ja Suomeen sekä Baltian maitten miehitykseen, vaikka hän on näistä suunnitelmista ollut tietoinen.

Syytekohta 4: Kaganovitš oli puoluetoverinsa Molotovin kanssa pääarkkitehti keinotekoisesti aiheutetun Ukrainan nälänhädän luomisessa, jossa kuoli miljoonia ukrainalaisia.

Oikeus toteaa Kaganovitšin syyllistyneen rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan.

Syytetty Lazar Kaganovitš tuomitaan kuolemaan hirttämällä.

Seuraava syytetty:

Mihail Kalinin: Politbyroon jäsen toisen maailmansodan aikana

Oikeus toteaa, että Kalininin asema politbyroossa on ollut lähinnä muodollinen ilman varsinaista valta-asemaa. Lisäksi oikeus toteaa, että Stalin piti Kalininin vaimoa panttivankina vankileirillä. Lisäksi Kalinin on Stalinin vainojen aikana pyrkinyt vapauttamaan ihmisiä vankileireiltä. Siitä huolimatta oikeus näkee, että hän on ollut politbyroon jäsen vuodesta 1925 vuoteen 1946 ja hän on ollut myös Neuvostoliiton virallinen valtionpäämies ja sitä kautta osaltaan vastuussa politbyroon tekemiin rikoksiin.

Syytetty Mihail Kalinin tuomitaan kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.

Seuraava syytetty:

Anastas Mikojan: Politbyroon jäsen toisen maailmansodan aikana.

Oikeus toteaa, että huolimatta Mikojanin asemasta politbyroossa, hän ei ole ollut varsinaisesti aktiivisessa vastuussa hyökkäyssotien ja miehityksien valmistelusta. Toimintansa puolesta ei voi myöskään varmasti osoittaa, että hän olisi ollut henkilökohtaisesti vastuusta sota- ja ihmisoikeusrikoksista. Politbyroon jäsenenä hän on kuitenkin ollut näistä tietoinen, eikä ole toiminut niitä vastaan. Oikeus laskee Mikojanin hyväksi sen, että hän ei halunnut Neuvostoliiton käyttävän sotilaallista voimaa Unkarin kansannousua vastaan vuonna 1956. Joka tapauksessa politbyroon jäsenenä häntä voidaan osaltaan pitää vastuullisena politbyroon tekemiin rikoksiin.

Syytetty Anastas Mikojan tuomitaan  kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.

Seuraavaksi Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeus ottaa käsiteltäväkseen politbyroon ulkopuolelta kaksi Neuvostoliiton armeijan korkeaa johtajaa. Oikeudenkäynnin ennakkotapauksena käytetään saksalaista kenraalia Anton Dostleria, jonka määräyksestä teloitettiin Italiassa kaksitoista vangittua yhdysvaltalaista sotilasta. Tämän teon vuoksi Dostler teloitettiin liittoutuneitten toimesta.

Seuraava syytetty:

Marsalkka Georgi Žukov

Syytekohta 1: Oikeus katsoo, ettei marsalkka Žukov ole vastuussa poliittisesta päätöksestä hyökkäyksestä Puolaan ja Suomeen eikä Baltian maitten miehittämisestä.

Syytekohta 2: Marsalkka Žukov on ollut puna-armeijan pääesikunnan päällikkönä Suomen talvisodan aikaan, joten häntä voidaan pitää vastuullisena kyseisten operaatioitten suunnittelemisesta ja toteuttamisesta.

Syytekohdat 3 ja 4: Žukovin komentamat joukot syyllistyivät saksalaiseen väestöön kohdistuvaan terroriin, kyseessä olivat lukuisat raiskaukset ja siviilien murhaamiset. Žukovin on täytynyt olla tietoinen kyseisistä terroriteoista, eikä hän ole estänyt niitä. Oikeus toteaa kuitenkin, että kyseiset terroriteot ovat tapahtuneet Josif Stalinin suostumuksella ja myötävaikutuksella.

Oikeus toteaa, että vaikka Žukovia ei voi pitää suoraan annetun käskyn mukaan vastuullisena saksalaisiin siviileihin kohdistuneeseen terroriin, pitää oikeus ennakkotapauksena saksalaisen kenraalin Anton Dostlerin tapausta, jossa hänen käskystään kaksitoista vangittua yhdysvaltalaista sotilasta ammuttiin ja sen perusteella Dostler teloitettiin. Žukovin joukot murhasivat tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia siviileitä eikä hänen tiedetä tehneen mitään estääkseen nämä terroriteot.

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeus toteaa marsalkka Georgi Žukovin syyllistyneen hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen sekä sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Syytetty Georgi Žukov tuomitaan kuolemaan ampumalla.

Seuraava syytetty:

Marsalkka Ivan Konev

Syytekohdat 1 ja 2: Oikeus katsoo, ettei marsalkka Konev ole vastuussa poliittisesta päätöksestä hyökkäyksestä Puolaan ja Suomeen eikä Baltian maitten miehittämisestä eikä myöskään hyökkäyssodan suunnittelemisesta eikä toteuttamisesta.

Syytekohdat 3 ja 4: Konevin komentamat joukot syyllistyivät saksalaiseen väestöön kohdistuvaan terroriin, kyseessä olivat lukuisat raiskaukset ja siviilien murhaamiset. Konevin on täytynyt olla tietoinen kyseisistä terroriteoista, eikä hän ole estänyt niitä. Oikeus toteaa kuitenkin, että kyseiset terroriteot ovat tapahtuneet Josif Stalinin suostumuksella ja myötävaikutuksella.

Oikeus toteaa, että vaikka Konevia ei voi pitää suoraan annetun käskyn mukaan vastuullisena saksalaisiin siviileihin kohdistuneeseen terroriin, pitää oikeus ennakkotapauksena saksalaisen kenraalin Anton Dostlerin tapausta, jossa kaksitoista , jossa hänen käskystään kaksitoista vangittua yhdysvaltalaista sotilasta ammuttiin ja sen perusteella Dostler teloitettiin. Konevin joukot murhasivat tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia siviileitä eikä hänen tiedetä tehneen mitään estääkseen nämä terroriteot. Konevin hyväksi lasketaan kuitenkin se, ettei hän ole ollut mukana hyökkäyssodan valmistelussa.

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeus toteaa marsalkka Ivan Konevin syyllistyneen sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Syytetty Ivan Konev tuomitaan elinkautiseen vankeuteen.

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeudenkäynti pitää tauon ja keskittyy sen jälkeen kahteen maanpetturiin. Oikeudenkäynnin ennakkotapauksena pidetään norjalaisen Vidkun Quislingin tapausta. Quisling esitti aktiivisesti saksalaisille sitä, että saksalaiset miehittäisivät Norjan ja toimi nukkehallituksen johtajana. Varsinainen valta Norjassa miehityksen aikana oli saksalaisella miehityshallinnolla. Sodan jälkeen Quisling teloitettiin ampumalla.

Seuraava syytetty:

Otto Wille Kuusinen: Suomesta paennut kommunistijohtaja, Terijoen hallituksen pääministeri ja myöhemmin Neuvostoliiton politbyroon jäsen.

Syytekohdat 1 ja 2: Ei ole todistettavaa tietoa siitä, toimiko Kuusinen aktiivisesti talvisodan suunnittelussa vai toimiko hän Stalinin painostamana, mutta hän toimillaan Terijoen hallituksen pääministerinä osoitti sen, että hän hyväksyi Neuvostoliiton hyökkäyksen ja suunnitelman Suomen valloittamiseksi ja liittämiseksi osaksi Neuvostoliittoa. Oikeus toteaa, että Kuusinen ei ole voinut tehdä tätä pelkästään pakotettuna, sillä Kuusinen sai sodan jälkeen huomattavan aseman  puolueessa päästen vuonna 1941 keskuskomiteaan ja 1946 sihteeristöön. Toisaalta oikeus toteaa, että hänellä ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta toimia Stalinin käskyjä vastaan.

Syytekohdat 3 ja 4: Kuusinen on ollut Terijoen hallituksen päämiehenä tukemassa Suomea vastaan tapahtuvaa hyökkäystä, jolla pyrittiin lopettamaan Suomen valtion olemassaolo. Oikeus muistuttaa, että talvisodassa kuoli yli 26.000 suomalaista. Vuodesta 1941 alkaen puolueen keskuskomitean  jäsenenä hän on myös omalta osalta vastuussa Neuvostoliiton sota- ja ihmisoikeusrikoksista.

Syytetty Otto Wille Kuusinen tuomitaan elinkautiseen vankeuteen.

Seuraava syytetty:

Johannes Vares-Barbarus: Viron sosialistisen neuvostotasavallan ensimmäinen pääministeri 21.6.1940 alkaen sekä virkaatekevä presidentti.

Oikeus toteaa, että Vares-Barbarus oli nimitetty tehtäväänsä miehityshallinnon käskystä, eikä hänellä ollut minkäänlaista todellista valtaa Viron asioihin. Valta oli miehitysvallan johtajalla Andrei Ždanovilla. Näin ollen Vares-Barbarus ei ole varsinaisesti vastuussa miehitysvallan terroriteoista eikä häntä voi pitää aktiivisena tekijänä miehityksen toteuttamisessa. Kuitenkin oikeus katsoo, että Vares-Barbarus on toiminut yhteistyössä miehittäjävaltion kanssa.

Syytetty Johannes Vares-Barbarus tuomitaan viidentoista vuoden vankeuteen. Tämän blogin virolaisille lukijoille annetaan mahdollisuus esittää eriävä mielipide ennen tuomion täytäntöönpanoa.

Oikeus pitää tauon ja siirtyy käsittelemään tiettyjä länsiliittoutuneitten edustajia, palaten jälleen niihin syytekohtiin, joita käytettiin Nürnbergin oikeudenkäynnissä.

Seuraava syytetty:

Ilmamarsalkka Arthur Harris: Iso-Britannian pommitusilmavoimien komentaja toisen maailmansodan aikana.

Syytekohdat 1 ja 2: Harrisia ei voi pitää vastuullisena rikoksista rauhaa vastaan eikä hyökkäyssodan suunnittelusta. Oikeus katsoo, että Harrisin toimet ovat olleet vastareaktioita Saksan aloittamiin sotatoimiin, vaikka Saksa ei julistanutkaan sotaa Iso-Britanniaa vastaan.

Syytekohdat 3 ja 4: Toimiessaan Iso-Britannian pommitusilmavoimien komentajana Harris oli vastuussa saksalaisten kaupunkien siviilikohteitten tuhoamisesta. Harrisin vaatimuksesta saksalaisia kaupunkeja pommitettiin tarkoituksena aiheuttaa mahdollisimman suuria siviilitappioita. Harris on osavastuussa ns. tulimyrsky-taktiikan kehittämisestä, jossa kaupunkeihin aiheutettiin niin suuret tulipalot, että ne alkoivat toimia eräänlaisten tulipyörremyrskyjen tavoin vieden hapen ihmisiltä ja polttaen kaiken. Harris piti toiminnassaan päätarkoituksena saksalaisten kaupunkien hävittämistä, vaikka pommituksilla ei ollut varsinaista sotilaallista merkitystä.

Tässä toimessaan Harris on myös vastuussa 13.–14. helmikuuta 1945 tapahtuneesta Dresdenin terroripommituksesta. Kaupunki oli sotilaallisesti täysin merkityksetön eikä siellä ollut mainittavaa ilmatorjuntaa. Kaupungissa oli silloin myös satoja tuhansia pakolaisia. Pommitus tappoi noin 25.000 – 40.000 ihmistä.

Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeus toteaa ilmamarsalkka Arthur Harrisin syyllistyneen vakaviin sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Syytetty Arthur Harris tuomitaan kuolemaan ampumalla.

Seuraava syytetty:

Winston Churchill: Iso-Britannian pääministeri toisen maailmansodan aikana.

Syytekohdat 1 ja 2: Churchillia ei voi pitää vastuullisena rikoksista rauhaa vastaan eikä hyökkäyssodan suunnittelusta. Oikeus katsoo, että Churchillin toimet ovat olleet vastareaktioita Saksan aloittamiin sotatoimiin, vaikka Saksa ei julistanutkaan sotaa Iso-Britanniaa vastaan.

Syytekohdat 3 ja 4: Oikeus katsoo Churchillin syyllistyneen useisiin sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Heinäkuussa 1940 Churchill määräsi Saksalle antautuneen Ranskan laivaston tuhottavaksi brittilaivaston toimesta. Toimenpiteessä kuoli useita satoja ranskalaisia sotilaita.

Churchillin välinpitämätön suhtautuminen sodan aikana tapahtuneeseen Bengalin nälänhätään aiheutti yli kahden miljoonan ihmisen nälkäkuoleman. Nälänhädästä huolimatta Churchill ei suostunut pysäyttämään riisin vientiä Bengalista.

Churchillia voi pitää myös omalta osaltaan vastuussa saksalaisten siviilikohteitten terroripommituksista, mukaan lukien Dresdenin pommituksen.

Churchill hyväksyi myös Jaltan konferenssissa sen, että Neuvostoliiton Puolalta valtaamat alueet liitetään pysyvästi Neuvostoliittoon. Tällä toimenpiteellä hän myös hyväksyi Neuvostoliiton Puolassa tekemät terroriteot. Churchill hyväksyi myös Puolalle vastineeksi luovutetuilta alueilta pakkosiirretyille saksalaisille siviileille tehdyt terroriteot.

Syytetty Winston Churchill tuomitaan kuolemaan hirttämällä.

Seuraava syytetty:

Harry S. Truman: Yhdysvaltain presidentti toisen maailmansodan loppuvaiheissa.

Syytekohdat 1 ja 2. Oikeus toteaa, että Trumania ei voi pitää vastuullisena rikoksista rauhaa vastaan eikä hyökkäyssodan suunnittelusta.

Syytekohdat 3 ja 4: Trumanin käskystä pudotettiin atomipommi japanilaisiin Hiroshiman ja Nagasakin kaupunkeihin. Tekoa voi pitää anteeksiantamattomana sotarikoksena ja rikoksena ihmisyyttä vastaan, mutta oikeus ymmärtää sen hetkisen tilanteen. Normaalin, konventionaalisen sodankäynnin keinoin Japani ei olisi suostunut koskaan antautumaan. Yhdysvaltain armeija olisi joutunut tekemään maihinnousun Japanin pääsaarille ja valloittamaan maan. Japanilaiset eivät olisi antautuneet ja kyseinen operaatio olisi aiheuttanut niin Yhdysvaltain armeijalle kuin eritoten Japanin kansalle äärimmäisen mittaamattomia kärsimyksiä. Kahdella pudotetulla ydinpommilla Japani antautui ja näin ollen säästyi maihinnousun aiheuttamilta tuhoilta.

Oikeuden päätös: Vaikka Harry S. Truman päätöksellään käyttää ydinasetta aiheutti valtavia kärsimyksiä, hän esti päätöksellään vielä suuremmat, mittaamattomat kärsimykset.

Syytetty Harry S. Truman vapautetaan.

Hotelli Yrjöperskeleen yleinen näkemys näihin oikeudenkäynteihin: Sillä ei ole merkitystä, kuka oli oikeassa. Merkitys on vain sillä, kuka oli vahvempi. Jos Saksa olisi voittanut, nämä oikeudenkäynnit olisi käyty. Niitten lopputulos olisi varmaankin ollut vielä kovempi kuin huitsinnevadalaisen oikeuden. Ja silloin Suomessakin olisi vaikuttanut 1970-luvulla taistolaisten sijasta vakaumuksellinen natsiporukka, joka olisi mitään kyseenalaistamatta ihannoinut natsihallintoa. Veikkaan, että siinä natsiporukassa olisi ollut juuri se sama porukka, joka oli oikean aikajanan taistolaisporukassa. Totalitarismi löytää aina omat perskärpäsensä.