Meikäläinenhän
harrastaa muun kirjoittelun ohessa noita vaihtoehtohistorioita. Yksi sellainen
oli aikanaan kirjoitus fasistisesta Italiasta, joka kakkosrähinässä älysi tehdä
uudestaan ykkösrähinät ja vaihtaa puolta. Lantinheitto oli viisas, sillä tässä
vaihtoehtohistoriassa Italia siirtyi voittavalle puolelle. Koska kirjoituksessa
Italia oli sodan voittaneella puolella, Italian fasistista ideologiaa pidettiin
sodan jälkeen aivan eri asiana kuin hävinnyt Saksan natsismi ja sen vuoksi
fasistinen Italia olisi nykymaailmassa täysin salonkikelpoinen valtio,
Mussolini olisi ollut toisen maailmansodan voittajia ja hänet olisi haudattu
aikanaan mausoleumiin Roomaan. Vaikka tosiasiassa erot Saksaan eivät kovin suuria
olleetkaan. Sillähän ei ole merkitystäkään, sillä sotiessa harvemmin on kyse
siitä, kuka on oikeassa ja kuka väärässä, eikä siitä onko joku hyvä ja joku
paha. Kyse on vain siitä, kuka voittaa. Ja voittajahan sanelee oikeuden.
Yksi
voittajista oli Stalinin Neuvostoliitto. Joka oli vielä suurempi hirviö kuin
sodan hävinnyt Saksa. Ajattelin käydä hieman läpi tämän voittajahirviön
edustajia ja hieman muitakin puhtaasti niillä perusteilla mitä tämän hirviön omatkin
edustajat – muiden voittajien mukana - puntaroivat hävinneen Saksan johtoa
Nürnbergissä. Puntaroitavanahan oli kaikkiaan neljä eri rikossyytettä joista
tuli Saksan johtajille köyttä kaulaan ahkerasti:
1.
Osallistuminen salaliittoon tai yhteiseen suunnitelmaan rauhaa vastaan
suuntautuvan rikoksen tekemiseksi
2. Tietyistä
sotarikoksista rauhaa vastaan sekä hyökkäyssodan suunnitteleminen ja
toteuttaminen
3. Sotarikokset
4. Rikokset
ihmisyyttä vastaan
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeudenkäynti ottaa esille ensimmäisen syytetyn:
Josif Stalin, alun perin Josif
Vissarionovitš Džugašvili, Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ensimmäinen
pääsihteeri ja Neuvostoliiton totaalinen johtaja vuodesta 1922 vuoteen 1953.
Syytekohdat
1 ja 2: Stalinin Neuvostoliitto hyökkäsi Puolan kimppuun syyskuussa 1939 siinä
vaiheessa kun saksalaiset olivat tosiasiassa tuhonneet Puolan armeijan
taistelukyvyn. Puna-armeija miehitti suuren osan Puolan itäisiä alueita. Saman
vuoden marraskuussa Puna-armeija hyökkäsi Suomea vastaan tarkoituksena
miehittää ja sovjetisoida maa. Hyökkäyksien välittömänä seurauksina kuoli
tuhansia puolalaisia ja yli kaksikymmentä tuhatta suomalaista. Samoin Stalinin
käskystä Neuvostoliitto miehitti Baltian maat. Miehityksen seurauksena
pakkosiirrettiin noin puoli miljoonaa ihmistä ja aiheutettiin tuhansien,
todennäköisesti kymmenien tuhansien ihmisten kuolema. Neuvostoliitossa mitään
ei tapahtunut ilman Stalinin hyväksyntää, joten oikeus toteaa Stalinin
syyllistyneen suunnitelmaan rauhaa vastaan suuntautuvien rikosten tekemiseen
sekä hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.
Syytekohta
3: Jo toisen maailman alkuvaiheessa Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu NKVD
teloitti yli 25.000 puolalaista upseeria ja virkamiestä Katynin metsässä. Koska
Stalinilla oli Neuvostoliitossa ehdoton valta, teloitukset eivät voineet
tapahtua ilman hänen hyväksyntäänsä ja määräystään. Lisäksi kun Neuvostojoukot
miehittivät sodan loppuvaiheessa Saksaa, ne syyllistyivät laajamittaiseen
saksalaiseen siviiliväestöön kohdistuvaan terroriin. Tämän terrorin katsotaan
tapahtuneen Stalinin hyväksynnällä. Oikeus toteaa Stalinin syyllistyneen vakaviin
sotarikoksiin.
Syytekohta
4: On epäselvää, kuinka moni ihminen kuoli nälkään, tauteihin ja pakkaseen
Stalinin vankileireillä, mutta luku nousee miljooniin. Esimerkkinä voidaan
mainita vankityövoimalla tehdyn Stalinin kanavan rakentamisen, jonka aikana
kuoli 12.000 vankia. Toisena esimerkkinä voidaan mainita vuoden 1932 – 1933
tapahtumat Ukrainassa, jolloin keinotekoisesti aiheutetun nälänhädän myötä
kuoli miljoonia ukrainalaisia. Stalinin henkilökohtaisesti masinoimien ns.
puhdistusten aikana Neuvostoliitossa kuoli laskutavasta riippuen 700.000 –
2.000.000 ihmistä. Jo näitten esimerkkien perusteella oikeus toteaa Stalinin
syyllistyneen rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeuden päätös ja tuomio: Syytetty Josif Stalin on todettu
syylliseksi kaikkiin häntä kohtaan esitettyihin syytekohtiin.
Syytetty Josif
Stalin tuomitaan kuolemaan hirttämällä.
Seuraava
syytetty:
Vjatšeslav Molotov,
alun perin Vjatšeslav Mihailovitš Skrjabin, Neuvostoliiton ulkoministeri toisen
maailmansodan aikana.
Syytekohta
1: Molotov oli solmimassa ns. Molotov – Ribbentrop-sopimusta Saksan kanssa.
Sopimuksen seurauksena tapahtuivat Neuvostoliiton hyökkäykset Puolaan ja
Suomeen sekä Baltian maitten miehittäminen ja liittäminen Neuvostoliittoon.
Oikeus toteaa Molotovin syyllistyneen suunnitelmaan rauhaa vastaan
suuntautuvien rikosten tekemiseen.
Syytekohta
2: Politbyroon jäsenenä ja ulkoasioiden kansankomissaarina Molotovia voi pitää
sekä täysin tietoisena että osaltaan vastuullisena syytekohdassa 1 mainittuihin
rauhaa vastaan suuntautuneisiin rikoksiin ja sitä myötä vastuullisena myös
Puolaa ja Suomea vastaan suunnatun hyökkäyssodan suunnittelemiseen sekä Baltian
maitten miehittämiseen. Huomautettakoon, että Molotov – Ribbentrop-sopimuksen
vastapuolella solminut Joachim von Ribbentrop tuomittiin vastaavista rikoksista
kuolemaan. Oikeus toteaa Molotovin syylliseksi hyökkäyssodan suunnittelemiseen
ja toteuttamiseen.
Syytekohta
3: Politbyroon jäsenenä Molotov oli hyväksymässä puolalaisten sotavankien ja
puolalaisen intelligentsian jäsenten teloitukset Katynissa. Oikeus toteaa
Molotovin syyllistyneen sotarikoksiin.
Syytekohta
4: Vuosien 1932 – 1933 Ukrainan nälänhädän aikana Molotov toimi viljatoimitusten
erikoiskomission johtaja Ukrainassa. Huolimatta nälänhädästä, joka tappoi
miljoonia ukrainalaisia Molotov keskittyi ainoastaan keräämään keskushallinnon
määräämät viljatavoitteet. Oikeus katsoo Molotovin olleen osavastuussa näistä
nälkäkuolemista ja toteaa hänen syyllistyneen rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan.
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeuden päätös ja tuomio: Syytetty Vjatšeslav Molotov on todettu
syylliseksi kaikkiin
häntä kohtaan esitettyihin syytekohtiin.
Syytetty
Vjatšeslav Molotov tuomitaan kuolemaan hirttämällä.
Seuraava
syytetty:
Lavrenti Berija, Neuvostoliiton
turvallisuuspalvelun NKVD:n johtaja vuosina 1938 – 1953.
Syytekohdat
1 ja 2: Vaikka Berijan vaikutusvalta Neuvostoliitossa on ollut suuri, hänestä
tuli pääministeriä vastaava kansankomissaarien neuvoston puhemies vasta
helmikuussa 1941, joten ei voida varmaksi todeta, että Berija olisi ollut
varsinaisesti päättämässä hyökkäyksestä Puolaan ja Suomeen sekä Baltian maitten
miehittämisestä. Kuitenkin NKVD:n terroritoiminta niin Puolassa kuin Baltian
maissa on ollut nopeaa, tehokasta ja selkeästi etukäteen suunniteltua. NKVD:n
johtajana Berija on vastuussa näitten tekojen suunnittelemisesta ja
toteuttamisesta. Oikeus hylkää syytekohdan 1 aukottomasti pitävän näytön
puuttuessa mutta toteaa Berijan syylliseksi syytekohdassa 2 mainittuun
hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.
Syytekohdat
3 ja 4: Lavrenti Berija valmisteli ja hyväksytti politbyroossa yli 25.000:n
puolalaisen teloittamisen Katynissa vuonna 1940. Berijan johtama NKVD
syyllistyi myös teloituksiin Virossa, Latviassa ja Liettuassa sekä samoin
väestön pakkosiirtoihin kyseisiltä alueilta. Näissä pakkosiirroissa kuoli
tuhansia ihmisiä. Berija osallistui myös varakansankomissaarina ja sittemmin
NKVD:n johtajana Stalinin puhdistuksiin joitten aikana hän oli vastuussa
huomattavan ihmismäärän pidätyksistä, pitkistä
vangitsemisista vankileireille sekä teloituksista. Toisen maailmansodan
loppuvaiheessa hän oli vastuussa mm. tšetšeenien, inguušien, Krimin tataarien
ja volgansaksalaisten pakkosiirroista, joitten aikana huomattava osa näitten
kansallisuuksien edustajista kuoli. Oikeus katsoo Berijan syyllistyneen sekä
vakaviin sotarikoksiin että toteaa hänen syyllistyneen rikoksiin ihmisoikeuksia
vastaan.
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeuden päätös ja tuomio: Vaikka Berijaa ei voi aukottomasti osoittaa
syylliseksi syytekohtaan 1, on hän todistetusti syyllistynyt äärimmäisen
vakaviin ja monilukuisiin rikoksiin syytekohdissa 2, 3 ja 4.
Syytetty
Lavrenti Berija tuomitaan kuolemaan hirttämällä.
Seuraava
syytetty:
Kliment Vorošilov,
puolustusministeriä vastaava Neuvostoliiton sotilas- ja laivastoasioiden kansankomissaari
1925–1940 sekä politbyroon jäsen 1926–1960.
Syytekohdat
1 ja 2: Asemansa vuoksi Vorošilovia voi pitää osavastuullisena politbyroon
päätöksestä hyökätä Puolaan ja Suomeen sekä Baltian maitten miehityksestä. Oikeus
toteaa Vorošilovin syyllistyneen suunnitelmaan rauhaa vastaan suuntautuvien
rikosten tekemiseen sekä hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen.
Syytekohdat
3 ja 4: Vorošilov on ollut tukemassa Stalinin vainoja 1930-luvulla.
Neuvostoliiton sotilas- ja laivastoasioiden kansankomissaarina häntä voi pitää
osavastuullisena talvisodassa Suomen kaupunkeihin tehdyistä
terroripommituksista, joissa kuoli 956 ihmistä. Asemansa vuoksi politbyroon
jäsenenä häntä voi pitää osavastuullisena niin Baltian maissa kuin Puolassa
tapahtuneista väestön pakkosiirroista, Katynin joukkomurhasta sekä myöhemmissä
väestönsiirroissa ja pakkotyössä menehtyneistä ihmisistä. Oikeus katsoo
Vorošilovin syyllistyneen sekä sotarikoksiin että rikoksiin ihmisoikeuksia
vastaan.
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeuden päätös ja tuomio: Syytetty Kliment Vorošilov on todettu
syylliseksi kaikkiin häntä kohtaan esitettyihin syytekohtiin.
Syytetty Kliment
Vorošilov tuomitaan kuolemaan hirttämällä.
Seuraava
syytetty:
Andrei Ždanov: Neuvostoliiton
politbyroon jäsen toisen maailmansodan aikana.
Syytekohdat
1 ja 2: Politbyroon jäsenenä Ždanov on osaltaan vastuussa niin hyökkäyksestä
Puolaan kuin Suomeen sekä Baltian maitten miehittämisestä ja pakkoliittämisestä
Neuvostoliittoon. Oikeus toteaa Ždanovin syyllistyneen suunnitelmaan rauhaa
vastaan suuntautuvien rikosten tekemiseen sekä hyökkäyssodan suunnittelemiseen
ja toteuttamiseen.
Syytekohdat
3 ja 4: Ždanov oli osallisina Stalinin puhdistuksissa, joissa vainojen
kohteeksi joutui kaikkiaan 1,5 miljoonaa ihmistä. Ždanov oli päävastuussa Viron
Tasavallan sovjetisoimisesta. Sovjetisoimisen aikana kymmeniä tuhansia
virolaisia pakkosiirrettiin Siperiaan ja kaikkiaan tuhansia virolaisia kuoli.
Politbyroon jäsenenä Ždanov on omalta osaltaan vastuussa Katynin joukkomurhasta.
Oikeus katsoo Ždanovin syyllistyneen sekä vakaviin sotarikoksiin että toteaa
hänen syyllistyneen rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan.
Syytetty Andrei
Ždanov tuomitaan kuolemaan hirttämällä.
Seuraava
syytetty:
Lazar Kaganovitš: Politbyroon
jäsen toisen maailmansodan aikana.
Syytekohdat
1, 2 ja 3: Kaganovitš oli politbyroon jäsen, mutta hänen päätoiminta-alueensa
olivat rautatiet ja maatalous. Näin ollen ei voida osoittaa, että hänellä olisi
ollut ratkaisevaa osuutta hyökkäyksiin Puolaan ja Suomeen sekä Baltian maitten
miehitykseen, vaikka hän on näistä suunnitelmista ollut tietoinen.
Syytekohta
4: Kaganovitš oli puoluetoverinsa Molotovin kanssa pääarkkitehti
keinotekoisesti aiheutetun Ukrainan nälänhädän luomisessa, jossa kuoli
miljoonia ukrainalaisia.
Oikeus
toteaa Kaganovitšin syyllistyneen rikoksiin ihmisoikeuksia vastaan.
Syytetty Lazar
Kaganovitš tuomitaan kuolemaan hirttämällä.
Seuraava
syytetty:
Mihail Kalinin: Politbyroon
jäsen toisen maailmansodan aikana
Oikeus
toteaa, että Kalininin asema politbyroossa on ollut lähinnä muodollinen ilman
varsinaista valta-asemaa. Lisäksi oikeus toteaa, että Stalin piti Kalininin
vaimoa panttivankina vankileirillä. Lisäksi Kalinin on Stalinin vainojen aikana
pyrkinyt vapauttamaan ihmisiä vankileireiltä. Siitä huolimatta oikeus näkee,
että hän on ollut politbyroon jäsen vuodesta 1925 vuoteen 1946 ja hän on ollut
myös Neuvostoliiton virallinen valtionpäämies ja sitä kautta osaltaan vastuussa
politbyroon tekemiin rikoksiin.
Syytetty Mihail
Kalinin tuomitaan kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.
Seuraava
syytetty:
Anastas Mikojan: Politbyroon
jäsen toisen maailmansodan aikana.
Oikeus
toteaa, että huolimatta Mikojanin asemasta politbyroossa, hän ei ole ollut
varsinaisesti aktiivisessa vastuussa hyökkäyssotien ja miehityksien
valmistelusta. Toimintansa puolesta ei voi myöskään varmasti osoittaa, että hän
olisi ollut henkilökohtaisesti vastuusta sota- ja ihmisoikeusrikoksista.
Politbyroon jäsenenä hän on kuitenkin ollut näistä tietoinen, eikä ole toiminut
niitä vastaan. Oikeus laskee Mikojanin hyväksi sen, että hän ei halunnut
Neuvostoliiton käyttävän sotilaallista voimaa Unkarin kansannousua vastaan
vuonna 1956. Joka tapauksessa politbyroon jäsenenä häntä voidaan osaltaan pitää
vastuullisena politbyroon tekemiin rikoksiin.
Syytetty Anastas
Mikojan tuomitaan kahdenkymmenen vuoden
vankeusrangaistukseen.
Seuraavaksi
Huitsinnevadan sotasyyllisyysoikeus ottaa käsiteltäväkseen politbyroon
ulkopuolelta kaksi Neuvostoliiton armeijan korkeaa johtajaa. Oikeudenkäynnin
ennakkotapauksena käytetään saksalaista kenraalia Anton Dostleria, jonka
määräyksestä teloitettiin Italiassa kaksitoista vangittua yhdysvaltalaista
sotilasta. Tämän teon vuoksi Dostler teloitettiin liittoutuneitten toimesta.
Seuraava
syytetty:
Marsalkka Georgi Žukov
Syytekohta
1: Oikeus katsoo, ettei marsalkka Žukov ole vastuussa poliittisesta päätöksestä
hyökkäyksestä Puolaan ja Suomeen eikä Baltian maitten miehittämisestä.
Syytekohta
2: Marsalkka Žukov on ollut puna-armeijan pääesikunnan päällikkönä Suomen
talvisodan aikaan, joten häntä voidaan pitää vastuullisena kyseisten
operaatioitten suunnittelemisesta ja toteuttamisesta.
Syytekohdat
3 ja 4: Žukovin komentamat joukot syyllistyivät saksalaiseen väestöön
kohdistuvaan terroriin, kyseessä olivat lukuisat raiskaukset ja siviilien
murhaamiset. Žukovin on täytynyt olla tietoinen kyseisistä terroriteoista, eikä
hän ole estänyt niitä. Oikeus toteaa kuitenkin, että kyseiset terroriteot ovat
tapahtuneet Josif Stalinin suostumuksella ja myötävaikutuksella.
Oikeus
toteaa, että vaikka Žukovia ei voi pitää suoraan annetun käskyn mukaan
vastuullisena saksalaisiin siviileihin kohdistuneeseen terroriin, pitää oikeus
ennakkotapauksena saksalaisen kenraalin Anton Dostlerin tapausta, jossa hänen
käskystään kaksitoista vangittua yhdysvaltalaista sotilasta ammuttiin ja sen
perusteella Dostler teloitettiin. Žukovin joukot murhasivat tuhansia,
ellei kymmeniä tuhansia siviileitä eikä hänen tiedetä tehneen mitään estääkseen
nämä terroriteot.
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeus toteaa marsalkka Georgi Žukovin syyllistyneen
hyökkäyssodan suunnittelemiseen ja toteuttamiseen sekä sotarikoksiin ja
rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Syytetty Georgi
Žukov tuomitaan kuolemaan ampumalla.
Seuraava
syytetty:
Marsalkka Ivan Konev
Syytekohdat
1 ja 2: Oikeus katsoo, ettei marsalkka Konev ole vastuussa poliittisesta
päätöksestä hyökkäyksestä Puolaan ja Suomeen eikä Baltian maitten
miehittämisestä eikä myöskään hyökkäyssodan suunnittelemisesta eikä
toteuttamisesta.
Syytekohdat
3 ja 4: Konevin komentamat joukot syyllistyivät saksalaiseen väestöön
kohdistuvaan terroriin, kyseessä olivat lukuisat raiskaukset ja siviilien
murhaamiset. Konevin on täytynyt olla tietoinen kyseisistä terroriteoista, eikä
hän ole estänyt niitä. Oikeus toteaa kuitenkin, että kyseiset terroriteot ovat
tapahtuneet Josif Stalinin suostumuksella ja myötävaikutuksella.
Oikeus
toteaa, että vaikka Konevia ei voi pitää suoraan annetun käskyn mukaan
vastuullisena saksalaisiin siviileihin kohdistuneeseen terroriin, pitää oikeus
ennakkotapauksena saksalaisen kenraalin Anton Dostlerin tapausta, jossa
kaksitoista , jossa hänen käskystään kaksitoista vangittua yhdysvaltalaista
sotilasta ammuttiin ja sen perusteella Dostler teloitettiin. Konevin joukot
murhasivat tuhansia, ellei kymmeniä tuhansia siviileitä eikä hänen tiedetä
tehneen mitään estääkseen nämä terroriteot. Konevin hyväksi lasketaan kuitenkin
se, ettei hän ole ollut mukana hyökkäyssodan valmistelussa.
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeus toteaa marsalkka Ivan Konevin syyllistyneen sotarikoksiin
ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Syytetty Ivan
Konev tuomitaan elinkautiseen vankeuteen.
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeudenkäynti pitää tauon ja keskittyy sen jälkeen kahteen
maanpetturiin. Oikeudenkäynnin ennakkotapauksena pidetään norjalaisen Vidkun
Quislingin tapausta. Quisling esitti aktiivisesti saksalaisille sitä, että
saksalaiset miehittäisivät Norjan ja toimi nukkehallituksen johtajana. Varsinainen
valta Norjassa miehityksen aikana oli saksalaisella miehityshallinnolla. Sodan
jälkeen Quisling teloitettiin ampumalla.
Seuraava
syytetty:
Otto Wille Kuusinen:
Suomesta paennut kommunistijohtaja, Terijoen hallituksen pääministeri ja
myöhemmin Neuvostoliiton politbyroon jäsen.
Syytekohdat
1 ja 2: Ei ole todistettavaa tietoa siitä, toimiko Kuusinen aktiivisesti
talvisodan suunnittelussa vai toimiko hän Stalinin painostamana, mutta hän
toimillaan Terijoen hallituksen pääministerinä osoitti sen, että hän hyväksyi
Neuvostoliiton hyökkäyksen ja suunnitelman Suomen valloittamiseksi ja
liittämiseksi osaksi Neuvostoliittoa. Oikeus toteaa, että Kuusinen ei ole
voinut tehdä tätä pelkästään pakotettuna, sillä Kuusinen sai sodan jälkeen
huomattavan aseman puolueessa päästen
vuonna 1941 keskuskomiteaan ja 1946 sihteeristöön. Toisaalta oikeus toteaa,
että hänellä ei ole ollut tosiasiallista mahdollisuutta toimia Stalinin käskyjä
vastaan.
Syytekohdat
3 ja 4: Kuusinen on ollut Terijoen hallituksen päämiehenä tukemassa Suomea
vastaan tapahtuvaa hyökkäystä, jolla pyrittiin lopettamaan Suomen valtion
olemassaolo. Oikeus muistuttaa, että talvisodassa kuoli yli 26.000 suomalaista.
Vuodesta 1941 alkaen puolueen keskuskomitean jäsenenä hän on myös omalta osalta vastuussa
Neuvostoliiton sota- ja ihmisoikeusrikoksista.
Syytetty Otto
Wille Kuusinen tuomitaan elinkautiseen vankeuteen.
Seuraava
syytetty:
Johannes Vares-Barbarus:
Viron sosialistisen neuvostotasavallan ensimmäinen pääministeri 21.6.1940
alkaen sekä virkaatekevä presidentti.
Oikeus
toteaa, että Vares-Barbarus oli nimitetty tehtäväänsä miehityshallinnon
käskystä, eikä hänellä ollut minkäänlaista todellista valtaa Viron asioihin.
Valta oli miehitysvallan johtajalla Andrei Ždanovilla. Näin ollen
Vares-Barbarus ei ole varsinaisesti vastuussa miehitysvallan terroriteoista
eikä häntä voi pitää aktiivisena tekijänä miehityksen toteuttamisessa.
Kuitenkin oikeus katsoo, että Vares-Barbarus on toiminut yhteistyössä
miehittäjävaltion kanssa.
Syytetty
Johannes Vares-Barbarus tuomitaan viidentoista vuoden vankeuteen. Tämän blogin
virolaisille lukijoille annetaan mahdollisuus esittää eriävä mielipide ennen
tuomion täytäntöönpanoa.
Oikeus pitää
tauon ja siirtyy käsittelemään tiettyjä länsiliittoutuneitten edustajia,
palaten jälleen niihin syytekohtiin, joita käytettiin Nürnbergin
oikeudenkäynnissä.
Seuraava
syytetty:
Ilmamarsalkka
Arthur Harris:
Iso-Britannian pommitusilmavoimien komentaja toisen maailmansodan aikana.
Syytekohdat
1 ja 2: Harrisia ei voi pitää vastuullisena rikoksista rauhaa vastaan eikä
hyökkäyssodan suunnittelusta. Oikeus katsoo, että Harrisin toimet ovat olleet
vastareaktioita Saksan aloittamiin sotatoimiin, vaikka Saksa ei julistanutkaan
sotaa Iso-Britanniaa vastaan.
Syytekohdat
3 ja 4: Toimiessaan Iso-Britannian pommitusilmavoimien komentajana Harris oli
vastuussa saksalaisten kaupunkien siviilikohteitten tuhoamisesta. Harrisin
vaatimuksesta saksalaisia kaupunkeja pommitettiin tarkoituksena aiheuttaa
mahdollisimman suuria siviilitappioita. Harris on osavastuussa ns. tulimyrsky-taktiikan
kehittämisestä, jossa kaupunkeihin aiheutettiin niin suuret tulipalot, että ne
alkoivat toimia eräänlaisten tulipyörremyrskyjen tavoin vieden hapen ihmisiltä
ja polttaen kaiken. Harris piti toiminnassaan päätarkoituksena saksalaisten
kaupunkien hävittämistä, vaikka pommituksilla ei ollut varsinaista sotilaallista
merkitystä.
Tässä
toimessaan Harris on myös vastuussa 13.–14. helmikuuta 1945 tapahtuneesta
Dresdenin terroripommituksesta. Kaupunki oli sotilaallisesti täysin
merkityksetön eikä siellä ollut mainittavaa ilmatorjuntaa. Kaupungissa oli
silloin myös satoja tuhansia pakolaisia. Pommitus tappoi noin 25.000 – 40.000 ihmistä.
Huitsinnevadan
sotasyyllisyysoikeus toteaa ilmamarsalkka Arthur Harrisin syyllistyneen vakaviin
sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Syytetty Arthur
Harris tuomitaan kuolemaan ampumalla.
Seuraava
syytetty:
Winston Churchill:
Iso-Britannian pääministeri toisen maailmansodan aikana.
Syytekohdat
1 ja 2: Churchillia ei voi pitää vastuullisena rikoksista rauhaa vastaan eikä
hyökkäyssodan suunnittelusta. Oikeus katsoo, että Churchillin toimet ovat
olleet vastareaktioita Saksan aloittamiin sotatoimiin, vaikka Saksa ei
julistanutkaan sotaa Iso-Britanniaa vastaan.
Syytekohdat
3 ja 4: Oikeus katsoo Churchillin syyllistyneen useisiin sotarikoksiin ja
rikoksiin ihmisyyttä vastaan.
Heinäkuussa
1940 Churchill määräsi Saksalle antautuneen Ranskan laivaston tuhottavaksi
brittilaivaston toimesta. Toimenpiteessä kuoli useita satoja ranskalaisia
sotilaita.
Churchillin
välinpitämätön suhtautuminen sodan aikana tapahtuneeseen Bengalin nälänhätään
aiheutti yli kahden miljoonan ihmisen nälkäkuoleman. Nälänhädästä huolimatta
Churchill ei suostunut pysäyttämään riisin vientiä Bengalista.
Churchillia
voi pitää myös omalta osaltaan vastuussa saksalaisten siviilikohteitten
terroripommituksista, mukaan lukien Dresdenin pommituksen.
Churchill
hyväksyi myös Jaltan konferenssissa sen, että Neuvostoliiton Puolalta valtaamat
alueet liitetään pysyvästi Neuvostoliittoon. Tällä toimenpiteellä hän myös
hyväksyi Neuvostoliiton Puolassa tekemät terroriteot. Churchill hyväksyi myös
Puolalle vastineeksi luovutetuilta alueilta pakkosiirretyille saksalaisille
siviileille tehdyt terroriteot.
Syytetty Winston
Churchill tuomitaan kuolemaan hirttämällä.
Seuraava
syytetty:
Harry S. Truman: Yhdysvaltain
presidentti toisen maailmansodan loppuvaiheissa.
Syytekohdat 1 ja 2. Oikeus toteaa, että Trumania ei voi pitää vastuullisena rikoksista rauhaa vastaan eikä hyökkäyssodan suunnittelusta.
Syytekohdat
3 ja 4: Trumanin käskystä pudotettiin atomipommi japanilaisiin Hiroshiman ja
Nagasakin kaupunkeihin. Tekoa voi pitää anteeksiantamattomana sotarikoksena ja
rikoksena ihmisyyttä vastaan, mutta oikeus ymmärtää sen hetkisen tilanteen.
Normaalin, konventionaalisen sodankäynnin keinoin Japani ei olisi suostunut
koskaan antautumaan. Yhdysvaltain armeija olisi joutunut tekemään maihinnousun
Japanin pääsaarille ja valloittamaan maan. Japanilaiset eivät olisi antautuneet
ja kyseinen operaatio olisi aiheuttanut niin Yhdysvaltain armeijalle kuin
eritoten Japanin kansalle äärimmäisen mittaamattomia kärsimyksiä. Kahdella
pudotetulla ydinpommilla Japani antautui ja näin ollen säästyi maihinnousun
aiheuttamilta tuhoilta.
Oikeuden
päätös: Vaikka Harry S. Truman päätöksellään käyttää ydinasetta aiheutti
valtavia kärsimyksiä, hän esti päätöksellään vielä suuremmat, mittaamattomat
kärsimykset.
Syytetty Harry
S. Truman vapautetaan.
Hotelli
Yrjöperskeleen yleinen näkemys näihin oikeudenkäynteihin: Sillä ei ole
merkitystä, kuka oli oikeassa. Merkitys on vain sillä, kuka oli vahvempi. Jos
Saksa olisi voittanut, nämä oikeudenkäynnit olisi käyty. Niitten lopputulos
olisi varmaankin ollut vielä kovempi kuin huitsinnevadalaisen oikeuden. Ja
silloin Suomessakin olisi vaikuttanut 1970-luvulla taistolaisten sijasta
vakaumuksellinen natsiporukka, joka olisi mitään kyseenalaistamatta ihannoinut
natsihallintoa. Veikkaan, että siinä natsiporukassa olisi ollut juuri se sama
porukka, joka oli oikean aikajanan taistolaisporukassa. Totalitarismi löytää
aina omat perskärpäsensä.
29 kommenttia:
Hyvä kirjoitus. Historiamme tosiaan jättää aina voittajat vastuuvapaiksi kaikista teoistaan. Berija sai mielestäni aikanaan ansionsa mukaan. Vaikka miestä ei sotarikoksistaan tuomittukaan, voidaan katsoa hänen luultavasti tekaistun tuomionsa kattaneen myös teot sodan aikana ja sitä ennen.
Puna-armeijassa muuten laitettiin pian aselevon jälkeen aika nollatoleranssi raiskauksille, usein raiskaava sotilas teloitettiin vielä uhrin nähden jos paikalle sattui upseeri raiskauksen aikana. Ei se tietysti raiskauksia kokonaan lopettanut, mutta varmasti ainakin vähensi niitä.
-VH
Sama soppahan se näyttää jatkuvan. EU - vaikka onkin "rauhanprojekti" - kurittaa Kreikkaa. Se vaatii kolmessa päivässä runnomaan läpi sellaiset lait, jotka ilman muuta vaatisivat laajaa kansalaiskeskustelua. Yleisesti ottaen, aina ku puhutaan EU:n suuresta onnistumisesta eli siitä, ettei Saksa ja Ranska ole ajautuneet sotaan, niin mieleen hiipii Neuvostoliitto, joka myöskään ei käynyt kuin puolustussotia.
Mitä itse tähän bloggaukseen tulee, niin kuolemantuomioita näytti jaettavan. Itse olen sitä mieltä, että Breivikin tapaiset rikolliset tulisi tappaa. Mutta se porukka, joka väittää meikäläisten innostaneen Breivikiä, ei sitten jostain syystä kannatakaan kuolemantuomiota. Vaikka antifat muuten ovat pasifisteja, aina pieni turkiskaupan töhriminen, katumaastureiden vahingoittaminen tai suora agressio uusnatseja vastaan on paikallaan.
Loppujen lopuksi, jos mietitään syyllistä Toiselle maailmansodalle, niin kyllä kait se pohjimmiltaan oli samalla tavalla Berliinissä kuin Moskovassakin. Käytännössä Stalin osoitti sen salaisella lisäpöytäkirjalla, mutta kun sosialismi on "rauhan aate", niin eihän sitä voi tunnustaa. Se pieni särö, että sodan toinen osapuoli oli sekin sosialistinen sivuutettiin demonisoimalla etuliite "kansallis". Näin sosialismi valkopestiin ja loan sai kantaa kansallismielisyys. Ei kovin loogista, mutta mitäpä pienistä. Sata miljoonaa uhria ei ole koskaan liikaa.
Harvoin näkee näin realistista ja kiihkotonta arviota. Kaikkia yksityiskohtia en itse osaa arvioida (1900-luvun historia on minulle liian masentavaa luettavaksi) mutta ne, mitä osaan vertailla menivät kymppiin.
Truman hirteen killumaan esimerkin vuoksi tai vähintään elinkautiseksi vankilaan!
http://www.colorado.edu/AmStudies/lewis/2010/atomicdec.htm
http://www.globalresearch.ca/the-real-reason-america-used-nuclear-weapons-against-japan-it-was-not-to-end-the-war-or-save-lives/5308192
http://www.nytimes.com/1988/10/29/opinion/l-a-bombing-of-japan-was-unnecessary-393488.html
Kenraali Eisenhower - liittoutuneiden joukkojen ylikomentaja euroopassa
-hirteen saksalaisten sotavankien kohtelusta johtuneista massakuolemista.
-Tvälups-
Tervehdys VH:lle, Kumitontulle, Yhel Turkkulaasel ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.
VH: Kiitokset. Berijan kohdalla voi todeta, että omat koirat purivat, tosin vuosia myöhässä. Sitä vaan ei varmaankaan uskallettu panna toimeen ennen kuin Stalin itse kuoli. Varsinkin Berliinin tapahtumista puhutaan ”Stalinin kahden vuorokauden lahjaksi” voittaneille neuvostosotilaille. Yleensäkin, kun miehityshallinto vakiinnuttaa toimintansa, meno rauhoittuu.
Kumis: Minä luulen, että suurin syy siihen, miksi Euroopassa ei käyty sotia niin pitkään aikaan oli USA:n ja Neuvostoliiton toisiaan kohti suunnatut ydinaseet. Kumpikaan puoli ei uskaltanut ottaa riskiä. Sen jälkeen näitä sotia onkin sitten muistettu käydä ihan kiitettävästi.
Kuolemantuomioita jaettiin tässä jutussa Nürnbergin pohjalta. Breivikin kohdalla olen samaa mieltä, ja asian olisivat voineet hoitaa norjalaiset poliisit jo silloin saman tien. Breivikhän oli tiedostaville yksilöille taivaan lahja. Vaikka Eurooppa on täynnä pelkkiä rikastettuja yksittäistapauksia, Breivik taas puolestaan on heille selvä todiste jostain laajasta, joka on olemassa vaikka ei sitä ole kyllä mistään muualta löytynytkään.
Suurin syyllinen sodalle löytyy varmasti Berliini – Moskova-akselilta. Vähän eri asia kuin se ykkösrähinä, jota porukalla valmisteltiin, vaikkei ehkä sitä haluttukaan ja sitten mopo vaan läksi käsistä niin kuin korttitalo sortuu. Jos muuten kakkosrähinän syitä miettii, niin sekä Saksa että Venäjä (Neuvostoliitto) olivat niitä ykkösrähinässä nöyryytettyjä. Hyvitys piti saada. Luojan lykky lienee, että ne eivät tosiasiallisesti liittoutuneet keskenään.
Yksi Turkkulaanen: Kiitokset. Yritin käydä tämän kovasti ajatuksella läpi. Tietysti toisenlaisiakin johtopäätöksiä on, niin kuin tuo seuraava Taisteluvälineupseerin kommentti kertoo, enkä väitä olevani enemmän oikeassa kuin hän.
Taisteluvälineupseeri. Niin kuin ylempänä totesin, mielipiteeni ei ole varmaan sen oikeampi kuin sinun. Nämä ovat sen sorttisia asioita. Mutta nuo linkkisikin ovat mielipidekirjoituksia, ja esittävät yhden kannan.
Eisenhower jäi jutusta pois ihan sen takia, etten halunnut siitä liian pitkää. Niin kuin jäi Patton, Montgomery, MacArthur ja monta muuta. Eisenhowerin kohdallakin löytyisi taatusti paljon ryönää. Vaan mitä tuumit noista itäblokin tuomioista?
On tietysti mielipiteitä mutta aikalaisten sodanjohtajien sellaisille annan enemmän painoarvoa kuin omalleni tai muidenkaan.
Nuo itäisen osallistujan tuomiot menevät ihan oikein.
Vaikka ei vaikuta itse asiaan niin on hyvä muistaa, että OVK oli se henkilö joka ylipuhui Hrutsovin aloittamasta atomisotaa Yhdysvaltoja vastaan Kuuban ohjuskriisin aikana. Muihin hän ei luottanut (oli perinyt Stalinin epäluuloisuuden..)
WC:n osalta nostan hattuani, että esiintuot bengalialaisten nälkään näännyttämisen.
Historia on siitä kyllästämätön opinaine ettei materiaali lopu koskaan vaan mitä syvemmälle pääset, sitä paremmin tajuat kuinka vähän tiedätkään (ja kuinka paljon "virallinen" historiankirjoitus on yhden osapuolen vaalimaa "totuutta"), sitä kautta motivoituen opiskelemaan lisää uusiin asioihin sekä aspekteihin perehtyen.
Loppumaton keskustelun/väittelynaihe kun totta puhutaan ja tästä aiheesta olen saanut ne mellevimmät riidat aikaiseksi; indoktrinoituja ihmisiä on vaikea saada ymmärtämään saati myöntämään väärässäolemistaan.
Mutta mitä opimme historiasta? Emme mitään!
Ne jotka eivät tunne historiaansa ovat tuomittuja toistamaan sen virheitä ja - avot! Siinäpä se on ihmiskunnan historian kehäkulku kovin oivallisesti kuvattuna.
-Tvälups-
Jk Patton oli mies paikallaan.
Unohda Hollywoodin luoma myytti (kuten aivan kaikessa II MS historiassa) vaan sen sijaan tutustu herraan lukemalla tai YT:n dokumentein. Esim. Robert K. Wilcox "Target: Patton - the plot to assassinate General George S. Patton, Jr."
Jopa Bill O`Reilly myöntää salamurhan https://www.youtube.com/watch?v=0Sxu6mWQ0i4
https://www.youtube.com/watch?v=jxeT9JA2Swg
Tervehdys, Taisteluvälineupseeri.
Totesit:
” Historia on siitä kyllästämätön opinaine ettei materiaali lopu koskaan vaan mitä syvemmälle pääset, sitä paremmin tajuat kuinka vähän tiedätkään (ja kuinka paljon "virallinen" historiankirjoitus on yhden osapuolen vaalimaa "totuutta"), sitä kautta motivoituen opiskelemaan lisää uusiin asioihin sekä aspekteihin perehtyen.”
Ja tästähän me olemme kyllä täysin samaa mieltä. Kirjoitukseni pohjautui Nürnbergin tuomioihin ja sen mukaan tässä mentiin. Atomipommeista ei varmaan viimeistä viisautta pysty sanomaan kukaan. En ainakaan minä, mutta esitin yhden näkemyksen. Julkaisen muutkin, niin kuin sinunkin.
Näen itse, että vaikka ihmiskunta tietääkin historiansa, niin se piru vie toistaa samat virheet siitä huolimatta uudestaan. Katsotaan tuota Venäjän uhoamista. Tehdäänkö siinä pohjaa uusille oikeudenkäynneille? Ja jos Venäjä ottaa riskin, ja sattuu voittamaankin, niin silloin me piruparat ollaan siellä syytettyjen penkeillä.
Pattonista: En ole katsonut hepusta vielä ensimmäistäkään elokuvaa, joten en Hollywood-myytistä tiedä. Mies oli kenraalina toisessa maailmansodassa vaikeana aikana ja joutui tekemään vaikeita päätöksiä. Niin kuin joutui tekemään hänen saksalainen vastapuolensakin.
Tervehdys Yrjö!
Näitä vaihtoehtoisia historiajuttujasi on mielenkiintoista lukea. Niinpä, siinä on pieni ero kenen joukoissa seisot kun tarkastellaan vallanpitäjien ja sodanjohtajien (hirmu)tekoja. Kun olet voittajien puolella, voit hyvin kirjoitella historiaa uusiksi ja siloitella tekojasi. Häviäjien puolella joudut sitten oikeuteen, ellet tee itsemurhaa tyyliin Hitler, Himmler, Göring ja Goebbels. Nämä henkilöt olisivat olleet ensimmäisten joukossa hirsipuussa.
Otto-Willen kohdalla olisin tuominnut miehen kuolemaan hirttämällä, mutta teatterin vuoksi hän olisi saanut anoa armoa, ja tuomio olisi muutettu kuolemaan ampumalla. Olisi saanut maistaa omaa lääkettänsä! On muuten ainoa suomalainen, joka on haudattu Kremlin muuriin, seikka josta en ole kauhean ylpeä.
Listalle olisi voinut vielä lisätä Vasili Blokhin'in, yksi NKVD:n pahimmista pyöveleistä, ja tuomio samaan tyyliin kuin herra Kuusiselle. Tosielämässä kävi niin, että Stalinin kuoleman jälkeen hänet erotettiin "klubista" ja siitä alkoi miehen alamäki.
Toisaalta se on tragikoomista, että aika moni bolsevikkien vallankumoukseen osallistuneista ja NL:n alkuaikojen johtohahmoista saivat Stalinin puhdistuksissa kuolemantuomion tai pitkän pakkotyöleirikomennuksen. Sananmukaisesti omat koirat purivat! Ja siinä näkee myös kommunistien (miksei myös sosialistien) mielenlaadun ja toimintatavan.
Tuo Johannes Vares oli meikäläiselle uusi tuttavuus, ja tuon artikkelin luettuani tulee mieleen, että mies oli kommunistien käsikassara ja työkalu. Viron itsenäisyyssotaan osallistunut mies vaihtaa puolta, mutta jos vertaa OWK:n tekemisiin, niin Vares ei ollut ihan niin paljon aatteen sokaisema. Tuskin ansaitsisi kuolemantuomiota, vaan pitkän vankeusrangaistuksen.
Kumitontun kommentti kahden sosialistisen järjestelmän yhteenotosta on erittäin hyvin sanottu! Stalinin piti antaa kansallissosialisteille uusi haukkumasana, joka erottaisi sen omasta ideologiasta, niin mikäs sen parempi sana kuin "fasisti" (oikeampi muoto olisi ollut "fascisti"), koska Mussolinin Italia oli natsi-Saksan liittolainen. Samalla saatiin tavalliselle venäläiselle parempi kuva omasta versiosta.
Sitten asian vierestä, löysin tällaisen mielenkiintoisen linkin Syrjäseutu: Idän reissut, eli blogi urbaanista tutkimusmatkailusta. Kannattaa edetä aikajärjestyksessä, kaveruksilla on ainakin ollut mielenkiintoisia kokemuksia heidän seikkaillessaan tuolla Itänaapurin puolella.
Tuollaiselta ehkä näyttäisi Suomi, jos olisimme joutuneet NL:n valloittamaksi? Viipuri on ainakin päässyt paikoin rapistumaan pahasti...
- Soomepois Eestist -
Hyvä kirjoitus, kiitos Ykä. Varsinkin noiden neuvostoliittolaisten sotarikollisten tekemisistä pitää aina ja joka paikassa muistaa kertoa Suomen stalinisteille ja muille vassareille. Ne kun yhä edelleen suoltavat samoja iänikuisia valheitaan milloin mistäkin, jopa Kumiksen esiin tuomasta norjalaisesta ja olemattomista yhteyksistä Suomeen.
Japani ei ollut valmis antautumaan. Japani oli erinomaisen halukas tekemään rauhan niillä ehdoilla, että se saisi pitää Mantsurian ja Korean, miehitysjoukkoja ei tulisi kotisaarille, ja se hoitaisi itse sotarikollisten oikeudenkäynnit. Maan johtajista löytyi kyllä tyyppejä, jotka tajusivat, että jenkit eivät tule noita ehtoja koskaan hyväksymään, ja ehdoton antautuminen oli kaikesta huolimatta se vähiten huono vaihtoehto, mutta he pääsivät niskan päälle vasta atomipommien ja NL:n sodanjulistuksen jälkeen. Tai no, silloinkin se vaati keisarin henkilökohtaista puuttumista asiaan, ja johti vallankaappausyritykseen, mutta pääsivätpä kuitenkin.
Jos Japani oltaisiin haluttu pakottaa antautumaan ilman Hiroshimaa ja Nagasakia, se olisi vaatinut joko maihinnousua (erittäin verinen vaihtoehto), tai sitten merisaarron ja tavanomaisten pommitusten jatkamista. LeMayn B-29 palopommituskampanja oli tappanut muistaakseni noin 400,000 tähän mennessä, maan talous oli romahtamispisteessä ja keskimääräiset kalorit päivässä luokkaa 1,600, mikä olisi sekin nopeasti pudonnut. Ihmisiä olisi alkanut kuolla nälkään kuin kärpäsiä hyvin pian, ensimmäisinä tietysti lapsia. Totta kai kenraalit olisivat tuonkin edessä lopulta joutuneet myöntämään, ettei tulossa olekaan sitä viimeistä taistelua, jossa amerikkalaisille voitaisiin aiheuttaa sellaisia tappioita, että he ovat valmiita neuvoteltuun rauhaan. Olisi vain voinut kestää jonkun aikaa.
Sitä voi kyllä kritisoida, ettei ensimmäistä pommia pudotettu Hiroshiman sijasta näytösluontoisesti vaikka sataman lähelle, ja keskustaan lentolehtisiä, että näitä alkaa sataa niskaan heti kohta. Tämän tapaista vaihtoehtoa kyllä pohdittiin, mutta se taidettiin hylätä siksi, että olisi vähän noloa jos pommi ei toimisikaan. Harvinaisen höttöisin perustein tapettiin 80,000 ihmistä, mutta eipä se kai enää Saksan ja Japanin pommituskampanjoiden jälkeen tuntunut missään.
Morjens,
Vares-Barbuksen tuomio lienee jonkinlainen palvelus hänelle. Hän oli aikansa vihreä riemuidiootti, joka ei syyllistynyt rikoksiin ihmisyyttä vastaan, vaan maanpetokseen Eesti Vabariikiä kohtaan. Oikeastaan hänet kuuluisi vapauttaa, mutta silloin hänet asianmukaisesti teloitettaisiin maanpetoksesta.
15 vuoden jälkeen maanpettureitakaan ei enää yleensä teloiteta.
TaNu
Terve, Herra Kirkkomäestä tulee ainakin mieleen se, että hän oli aloittamassa hyökkäyssodan Norjaan ja Ruotsiin, Mutta nixmannit ehtivät ensiksi. Sensijaan britit onnistuivat valloittamaan Islannin, eli kyllä sielläkin hyökkäyssotia osattiin. Samoin Britit valloittivat Ranskan syyrian, mistä meinasi tulla isompaa skismaa liittoutuneiden välille.
Mutta periaatteessa Islanti riittää kuolenmantuomioon Churchillille.
IsoT
Tervehdys Soomepoisille Eestist, Oinomaokselle, LW:lle, TaNulle ja Iso T:lle & kiitos kommenteistanne.
Soomepois Eestist:
Näitä on mukava väsäillä ja varman niitä tulee jatkossakin. Eihän näissä sinänsä ole kuin tarinan arvo, eivätkä nämä mitään miksikään muuta, mutta saahan sitä köyhempikin tuumailla ja sottailla.
Otto Wille selvisi köydestä ihan vertauskohtana a) Quislingiin ja b) politbyroon heppuihin. Sinänsä en olisi pannut pahakseni, vaikka häiskä olisi saanut köyttä kaulaansa, mutta yritin pitää jonkunlaisen johdonmukaisen linjan.
Tuo Blokhin oli uusi tuttavuus ja kyseinen häiskä olisi todellakin ansainnut kuulaa ottaansa. Tehtävän olisi voinut delegoida puolalaisille ja vapaaehtoisista tuskin olisi ollut puutetta. Sanoisin myös, että mikäli aikaansaadaan sosialistinen järjestelmä, niin sen automaattisena seurauksena ovat jossain vaiheessa jonkunlaiset puhdistukset. Näin olisi varmaan käynyt aikanaan myös Allenden Chilessä ja usein esitetty kysymys on, että oliko Pinochet roisto vaiko sittenkin sankari.
Kysäisepä piruuttasi virolaisilta tutuiltasi, mikä on heidän näkemyksensä Vares-Barbaruksesta. Kumis oli oikeassa ja asiasta on puhuttu monella forumeilla ennenkin.
Suurkiitos tuosta linkistä. Minä olen sitä jo melko pitkälle kahlannut. Se on hyvin mielenkiintoinen, mutta herättää toisaalta myös lievää suurempaa katkeruutta. On meinaan ryssä lanannut tuon Kannaksen säälittäväksi raunioläjäksi. Ja tuoltahan se näyttäisi se muukin Suomi, jos naapuri olisi päässyt perille asti.
Oinomaos:
Kiitokset. Suomalaiset äärivasemmistolaiset, varsinkin ne kulttuuritaistolaiset reppanathan ihan oikeasti uskoivat, että Neuvostoliitto on se maailman rauhan tae. Ja samoin sen, että Che Guevara oli vapauttajasankari. Vaikka itse Castrokin taisi huomata, että heppu on sekopä ja antoi sen lähteä Boliviaan tapattamaan itsensä.
LW:
Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi, mutta niin kuin aikaisemmin on jo todettu, nämä ovat sen suuruusluokan juttuja, että ei voi oikein sanoa, että niissä olisi yhtä absoluuttista totuutta.
TaNu: Suurimmat tietoni Vares-Barbaruksesta pohjautuvat Ants Oraksen kirjaan ”Viron Kohtalonvuodet” ja niitten perusteella oma kommenttisi kyseisestä hepusta on pitkälle oikea. Onneton reppana, joka ei varsinaisesti ajanut asioita mihinkään suuntaan, mutta Stalin halusi hänet jonkunlaiseksi keulakuvaksi. Pian sodan jälkeenhän mies teki sitten henkilökohtaisen ratkaisun ja päätti itse päivänsä.
IsoT: Varsinaisesti Islannin miehitykseen ei käsittääkseni kyllä liittynyt terroria. Omassa vaakakupissa Bengalin tapahtumat painoivat eniten. Asiaa voi verrata Ukrainan nälänhätään, mutta se on jäänyt varsin vähälle huomiolle.
Terve Yrjö,
Totta että Islannin miehitys oli aika rauhallinen, mutta tuomioonhan riittää hyökkäyssodan valmistelu ja aloitus. Ei saa tyylipisteitä kuolleiden määrästä tai terrorista.
Harrista puolustaisin kuitenkin syyllä, että hänelle oli annettu tehtävä haitata Saksan teollisuustuotantoa, ja senajan kalustolla (koetettiin kyllä tarkkuuspommituksiakin, mutta ne onnistuivat vain eliittilaivueelta 617 the Damnbusters). Loppujen lopuksi ainoa Harrisille jäänyt keino, oli pommittaa teollisuusväestö ulos kodeistaa, jolloin teollisuuskaan ei pyörisi. JOSKIN Harris oli Rhodesialainen kunnon kovan linjan Britti, joka sanoi arabeista muunamuassa että "ne eivät ymmärrä kuin kovaa kättä".
Nykykalustolla yksi täsmäpommittaja nonnnaa kyllä kohteen, johon tarvittiin 40-luvulla 1000 koneen armada. Hauskana yksityiskohtana, että vielä brittien Vulcan pommittajat iskiessään 1982 Falklandeille käyttivät samoja laiteita pitkälti kuin Lancasterit 44. Tästä oli asiaa koskevassa dokkarissa. Niinpä kuin Acensionista iskettiin Falklandeille kiitorataan saatiin muistaakseni yksi ainoa osuma.. Kylläkin hyvin vähillä koneilla.
Semmoinen nimitys on kuin "vanhat bolsevikit". Niitä pistettiin kylmiksi Stalinin vainoissa. Lev Trotski lähti lätkimään mutta palkkamurhaa löysi hänet ja hoiteli hengiltä.
https://en.wikipedia.org/wiki/Old_Bolshevik
https://en.wikipedia.org/wiki/Great_Purge
Miten Nikita Hruštšov, Nikolai Bulganin ja Georgi Malenkov tuomittaisiin? Entä saksalaiset kommunistijohtajat samoin kuin kansandemokraattisiin maihin ja neuvostotasavaltoihin istutetut kommunistijohtajat? Entä kinuskien ja mongolien kommarit? Noilla kaikilla oli toimintaa sotien välisenä aikana, sodan aikana ja sen jälkeen.
Franklin D. Roosevelt kuuluisi tuonne syytettyjen penkille, mutta kohtalo hoiti hänet sitä ennen.
Mitä mieltä Roope Ankka-tarinassa Roope ja Eka Vekara olisivat noista tuomioista? Bladella taisi olla agentit sekä liittolaisten että vihollisten joukoissa joten näin Roope ja Eka pysyivät ajan tasalla. Tässä on tietysti kyse eri aikajanasta vaikka vuosiluvut ovat samoja, mutta saa kai sitä sottailla kun se on kivaa.
Tervehdys IsoT:lle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.
IsoT: Joo, tottahan tuo on. Kyseessä oli itsenäisen maan miehitys maan väestöltä pahemmin kyselemättä. Ei siitä mihinkään pääse. Harrisilla oli tietysti tuokin tehtävä, mutta kyllä miehen toimissa oli puhdasta koston overkilliä mukana. Joku Dresdenin pommitus oli hyvä esimerkki. Minä katsoin muuten sen saman dokumentin. Koneita oli vain yksi ja osumia yksi. Mutta muistan dokumentista, että argentiinalaiset olivat sen jälkeen hyvin varovaisia kentän käytössä, kun britit olivat osoittaneet, että sitä pystytään pommittamaan. Vulcanhan oli koneena jo silloin pahasti vanhentunut ja kaikin puolin uskalias yritys se muutenkin oli.
Vieras: Juu, ja Trotski pistettiin kylmäksi jäähakulla. Oli pannut vielä hanttiin sen jälkeen, niin että sitkeä jätkä kieltämättä. Kysymästäsi kolmesta hepusta voi todeta, että jätin ne listalta pois, ettei jutusta tulisi liian pitkää ja toistavaa (mitä siitä taisi tulla jo nytkin), mutta kravattituomioita varmaankin olisi tullut ja samoilla perusteilla. Malenkovin kohdalla tietysti voi vedota siihen, että hänestä tuli politbyroon jäsen vasta 1946.
Rooseveltin suurin rikos oli minusta Neuvostoliiton tukeminen. Se, kuinka siitä tuomittaisiin jätän omalta osaltani puntaroimatta, sillä onko typeryys ja sinisilmäisyys rikos itsessään on kysymyksenä melko monimutkainen.
Noita Roope-juttuja en mielelläni sekoita näihin. Ne kun ovat ihan omia tarinoitaan. Siinä tarinassahan Roope sekä yritti estää Hitleriä aloittamasta sotaa ja kun epäonnistui, niin pisti Manhattan-projektin pystyyn, niin että vähän molemmilta puolilta mennään Roopen itsensäkin kohdalla.
Mainio kirjoitus, jälleen kerran.
Tuo Bengalin nälänhätä ja Churchillin osuus siinä oli minulle uutta tietoa.
Ja kuten joku edellä jo totesikin, olisiin minäkin mielelläni nähnyt Eisenhowerin tuomiolla. Iken tapa kohdella saksalaisia sotavankeja ei ollut kovin herrasmiesmäinen...
Aurinkoisia kesäpäiviä sinne Huitsinnevadaan toivottelee Riku Raunioilla
Tervehdys, Riku Raunioilla ja kiitokset. Termi ”rauniot” sopii valitettavan hyvin tähän kirjoitukseen. Minäkin hoksasin tuon Bengalin nälänhädän vasta kun aloin tätä juttua väsäämään. Eisenhowerinkin olisi voinut tähän ottaa, mutta jos kaikki mahdolliset tyypit olisi ottanut mukaan niin jutustahan olisi tullut pitkä kuin nälkävuosi. Luulen, että ei sotiminen ole yleensäkään mahdollista tekemättä sotarikoksia. Se sotiminen kun on sitä Hietasen toteamaa paljast pahantekko.
Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle myös täältä Huitsinnevadasta. Melko viileä on tämä kesä tosin tähän asti ollut.
Mikä ero on sillä että hirtetään tai ammutaan?
Tämä on varmaankin tänne ennenkin linkitetty mutta kun sopii aiheeseen:
http://diktaattoriporssi.com/diktaattorit
Tervehdys Vieraalle ja Hemulille & kiitos kommenteistanne.
Vieras: Oletan, että tiedät mitä eroa niillä on, joten uskon sinun kysyneen, että miksi noista osa hirtettiin ja osa ammuttiin. Se perustuu siihen, että varsinaiset natsipoliitikot hirtettiin, kun taas Dostler sotilaana ammuttiin.
Hemuli: Olisin kyllä pistänyt tuossa pörssissä Maon ja Stalinin vielä Hitlerin yläpuolelle.
Samoilla linjoilla ollaan. Leikittelin juttua lukiessani siten, että nimen luettuani päätin mikä olisi tuomio. Linja ei liiemmin muuttunut. Vorosilovin ja O-W Kuusisen olisin kyllä päästänyt elinkautisella sekä Konevin ja Churchillin 20 vuoden lusimisella. Ampumistuomiot olisin vaihtanut hirttämisiin. Hirtettiinhän Keitel ja Jodl, vaikka sotilaita olivatkin.
Noista totalitarismin perskärpäsistä olen täsmälleen samalla kannalla. Sanoihan jo Aatu-setä että kommunistista tekee helposti natsin.
Tervehdys, Jaska. Sen verran täsmennystä kommenttiisi, että kyllähän minä Otto-Willen elinkautisella päästinkin. Perskäsrpäsistä voi ajatella toisinkin päin yhtä lailla eli eikös Itä-Saksan hallinnossa ollut lukuisia vankkumattomia kommunisteja jotka sitä ennen olivat vankkumattomia natseja.
Noista ampumisista tulee eittämättä mieleen kenraali Masaharu Homma ja hänen kohtalonsa. Nürnbergissä ranskalaiset olisivat halunneet ampua kaikki tuomitut, mutta amerikkalaiset vaativat hirttämistä. Ehkäpä Göring olisi pitänyt ampua.
Brittiläisellä miehitysvyöhykkeellä pyövelinä toimi Albert Pierrepoint, joka osasi hommansa. Sensijaan amerikkalaisten pyöveli, ylikersantti John Woods, oli armoitettu poropeukalo, jota britit kammosivat. Oli kohtalon ivaa, että hän kuoli 1950 Eniwetokissa testatessaan sähkötuolia...
Mikä ero on sillä että hirtetään tai ammutaan?
Perinteisesti sotilasrikoksiin syyllistyneet on ammuttu. Syystä että armeijoiden käytössä on aina ollut tuliaseita (tai jousia) ja että sotilaan voidaan olettaa tietävänsä voivan kuolla joko vihollisen tai omien ampumana.
Siviilirikoksiin syyllistyneet taas on hirtetty. Hirttäminen on yksi Vanhassa testamentissa sallituista teloittamistavoista mestaamisen, kivittämisen ja elävältä polttamisen ohella, ja siksi siviilirikolliset on Euroopassa joko hirtetty tai mestattu.
Tästä syystä esimerkiksi USA:n armeijassa se ainoa teloitettu sotilaskarkuri, Eddie Slovik, ammuttiin (hänen rikoksensa oli karkuruus eli sotilasrikos), kun taas parikymmentä siviilirikoksiin, kuten murhiin, ryöstömurhiin ja raiskauksiin syyllistynyttä hirtettiin.
Saksassa virallinen tapa toimeenpanna kuolemanrangaistus siviilirikoksista oli giljotiini. Kriminaalivangit siis mestattiin, ja on arvioitu, että natsivallan aikana päänsä menetti Saksan parissakymmenessä giljotiinissa noin 40 000 kriminaalirikollista. Viimeinen Länsi-Saksassa mestattu oli ryöstömurhaaja Berthold Wehmeyer, 1949, ja viimeinen giljotiiniteloitus toimeenpantiin Itä-Saksassa 1961.
Tervehdys Yrjö!
Joo, kyselin parilta kaverilta mitä he ovat mieltä Vareksesta, ja kirosivat miehen (ja hänen hallituksensa) alimpaan h-vettiin. Kesäkuun 21. päivä tulikin kuluneeksi 75 vuotta siitä kun tapahtui se vallankaappaus NL:n suosiollisella avustuksella, Juunipööre - Kesäkuun vallankaappaus. Vareksen hallitusta kutsuttiin "Rahvavalitsus", et joo todellakin kansanhallitus kunnon kommunistityyliin. Tässä sitten luettelo niistä "sankareista":
Johannes Vares: pääministeri, pakeni Itänaapurin puolelle kun saksalaiset tulivat v. 1941, palasi sodan jälkeen takaisin. Kuoli epäselvissä olosuhteissa 29.11. 1946 (siitä kiistellään vieläkin et tekikö mies itsemurhan, vai "auttoiko" joku häntä suorituksessa)
Hans Kruus: varapääministeri, pakeni myös Itänaapuriin kun saksalaiset tulivat, ja teki paluun sodan jälkeen poliitikoksi. Eli aina 1970-luvulle asti.
Johannes Semper: koulutusministeri, runoilijana riimitteli sanoituksen Eestin sosialistisen neuvostotasavallan hymniin (säveltäjänä Gustav Ernesaks). Koulutuksen kansankomissaarina hän perusti komission v. 1940, jonka tehtävänä oli tehdä listaus ei-toivotusta-kirjallisuudesta. Eli vuoteen 1970 asti.
Boris Sepp: oikeusministeri, pidätettiin marraskuussa 1940 ja lähetettiin Itänaapuriin vankileirille, jossa kuoli 2 vuotta myöhemmin.
Friedrich Niggol: tuli Sepp'in tilalle, kuoli tuberkuloosiin 1942.
Juhan Narma: talousministeri, mies pidätettiin 14.6. 1941, ja kuoli NKVD:n suorittamassa esitutkinnassa saamiinsa vammoihin.
Aleksander Jõeäär: maatalousministeri, pakeni myös itärajan tuolle puolen kun saksalaiset tulivat vierailemaan, sodan jälkeen takaisin politiikkaan. Vangittiin v. 1950 ja tuomittiin 25 vuodeksi vankilaan, mutta vapautettiin muutaman vuoden lusittuaan. Kuoli 1959.
Maksim Unt: sisäministeri, pari kuukautta virkaansa astumisen jälkeen, tuli ilmi että mies oli palvellut valkokaartissa Venäjän sisällissodan aikana ja varastanut mm. valtion omaisuutta. Tästä suivaantuneena NKVD palkitsi miehen niskalaukauksella 31.7. 1941.
Tõnis Rotberg: sotaministeri, taisteli Puna-armeijassa mutta jäi saksalaisten sotavangiksi Porhovin taistelussa heinäkuussa 1941. Vapautettiin sotavankeudesta ja hän palasi Viroon. Sodan jälkeen NKVD pidätti miehen, ja hän kuoli vankileirillä v. 1953.
Neeme Ruus: sosiaaliministeri, jäi johtamaan maanalaista toimintaa Viroon kommunistien lukuun, kun saksalaiset tulivat. Hänet tosin löydettiin ja tästä hyvästä saksalaiset teloittivat miehen ampumalla v. 1941.
Orest Kärm: maantieministeri, Saksan miehitysjoukot ampuivat miehen v. 1942.
Nigol Andresen: ulkoministeri, maa alkoi polttamaan jalkojen alla, kun saksalaiset tulivat. Maisemat vaihtuivat aina Jaroslavl'iin saakka, ja hän perusti siellä orkesterin. Palasi sodan jälkee Viroon poliitikoksi, kuoli 1985.
Tuo Hemulin lähettämä linkki oli kyllä tosi hyvä! Sen innoittamana teinkin tuon listauksen noista Viron Quislingeista, tosin omat kirjailijan kyvyt eivät riitä alkuunkaan tuon Diktaattoripörssin tasolle. Heh, pahuuden mittayksikkönä millihitler!
Asiasta kolmanteen, tuohon Huitsinnevadan teloitettavien listalle voisi lisätä myös venäläisen runoilijan Ilja Ehrenburg'in. Hän teki sen verran kovaa saksalaisvastaista ja -vihamielistä propagandaa ettei paremmasta väliä! Näillä samoilla perusteilla hirtettiin Nürnberg'in oikeudenkäynnissä Alfred Rosenberg, tosin hänen propagandansa kohdistui juutalaisiin ja venäläisiin.
- Soomepois Eestist -
Tervehdys, Soomepois Eestist ja kiitos täsmentävästä listasta. Minä olen aikanani itse tutustunut noihin Viron sen aikaisiin ”vapaisiin vaaleihin” ja siitä ”vapaudesta” kannattaisi aina muistuttaa täällä Suomenkin puolella. Virolla on kaiken kaikkiaan ollut paska säkä ihan jo maantiedon takia, sillä kun maa rajoittuu Venäjään ja mereen, niin aika umpipussissahan se on. Ja vaikka umpipussissa Viro onkin, niin kakkosrähinän jälkeen metsäveljethän tappelivat vielä pitkälle 1950-luvun puolelle. Kovia jätkiä, täytyy sanoa. Vietnamin sissitkin saivat jatkuvaa aineellista tukea ulkovalloilta, mutta metsäveljet tappelivat sillä, mitä ryssältä saivat vietyä.
Luin muuten loppuun sen antamasi linkin. Minuahan ei yleensä matkakertomukset kiinnosta tippaakaan, mutta tuohon koukuttui ihan tosissaan. Varsin huikea tarina hepuilla ja valokuvat olivat tosi hyviä. Toistan vaan vielä sen, että pistää enemmän kuin pikkusen vihaksi, kun katsoo sen ryöstetyn Karjalan kuntoa ryssien jäljiltä.
Kun katselee tuota listaa, miten noille ministereille kävi, niin harva heistä koki ns. luonnollisen kuoleman. Moni heistä kuoli lyijymyrkytykseen joko venäläisten tai saksalaisten käsissä. Eli jossain tapauksessa omat koirat purivat! Josta tulee eittämättä mieleen eräs Juri Bezmenovin haastattelu, jossa hän kertoo mitä tehdään "hyödyllisille idiooteille" kun valloitettava maa on saatu haltuun, heidät likvidoidaan. Heistä tulee uusille vallanpitäjille liian vaarallisia, kun he huomaavatkin ettei se uusi systeemi ollutkaan sellainen kuin he kuvittelivat. No, kuka nyt yleensä maanpetturiin luottaa?
Tuosta Jaroslavlista sen verran, että se oli jonkunlainen työleiri, ja siellä oli 2. MS:n aikana tosi paljon virolaisia kirjailijoita, runoilijoita, muusikkoja, näyttelijöitä ym. kulttuuriporukkaa, jotka lähtivät litomaan maasta kun saksalaiset tulivat. Gustav Ernesaks oli meikäläiselle tunnetuin henkilö. Ehkä siitäkin syystä, että tuli katseltua dokumentti "Kolm venda Ernesaksa", Gustav oli punaisten puolella ja Osvald sitten toisella puolen. Sodan jälkeen Osvald lähti Atlantin toiselle puolen USA:han maanpakoon, ja veljesten välejä voisi kuvailla sanalla "jäätävä". Kolmas veljeksistä, Erik Ernesaks katosi sodan melskeissä (en muista kummalla puolen taisteli).
Sitten asiasta toiseen, tässä sitten infoa "Riikan teurastajasta", Herberts Cukurs, mies oli alkujaan ilmailun pioneereja ja Latvian kanssallissankari. Sitten hän lähti saksalaisten kelkkaan ja alkoi jahtaamaan juutalaisia. Sai ansaitsemansa lopun Mossadin käsissä.
Noista Itänaapurin sotilastukikohdista vielä sen verran, että olen muutaman kaverin kanssa kierrellyt sekä Viroa että Latviaa, mutta mitään blogia emme ole koskaan harkinneet. Ensimmäiset kerrat olivat molemmin puolin vuosituhannen vaihdetta, ja se vähän harmittaa etten ollut varoissani 1993-1995 et olisi päässyt kiertelemään noita lähestulkoon heti senjälkeen kun CCCP:n joukot poistuivat itään. Sitäpaitsi digikamerat olivat tuohon maailman aikaan sen verran tyyriitä, et lähes kaikki kuvat ovat ns. vanhaan tyyliin paperilla.
Tässä muutama mielenkiintoinen paikka Latviasta, joissa on tullut käytyä:
Military heritage in Latvia
Liepaja, city in decay, kohdasta 5:12 alkaen on se surullisenkuuluisa lähiö hylättyine kerrostaloineen, asukkaat lähtivät itään Latvian itsenäistyttyä. Oli todellakin sykähdyttävä näky!
Latvia former Soviet Union military bases in Kurzeme (Kuurinmaa) region
Secret nuclear bunker in Ligatne, ehdoton kohokohta, suosittelen käymään.
Nuclear missile silo complex in Eleja, tämä oli meidän reissujen yksi kohokohdista, piti ryömiä maan alle että päästiin tarkasteleen mitä sieltä löytyy. Noin rohkeita emme olleet kuin tämä kaveriporukka, eli emme viitsineet ryömiä tuonne ohjussiiloon, kurkkailimme vain tuosta aukosta. Mutta muistan elävästi sen kun tasapainoilimme tuon kapean betonikaiteen päällä ja käytävä oli veden peitossa, oli kesä niin emme tietenkään tajunneet ottaa kumisaappaita mukaan.
Heh, joskus tuntuu ettemme tainneet olla ihan normi-turisteja!
- Soomepois Eestist -
Tervehdys Yrjö.
Kommentointi tähän juttuun teki tuloaan pitkään, mutta päätin nähdä selviäisitkö tästä.
Jäin henkeä haukkoen lukemaan kuinka nostit syytettyjen penkille mm. Harrisin ja Trumanin. Ei niin saa tehdä. Se on väärin, mikäli näin tekee aukeaa taivas ja tähtisateesta syöksähtää alas valkopääkotka ja kantaa väärintekijän avaruuteen. Mielestäni on uskomatonta jo se että edes Nixonista ei useissa yhteyksissä saa puhunua alentavana, tahi syyllistämään sävyyn, vain ja ainoastaan sen seikan vuoksi että hän sattui olemaan USA:n presidentti.
Sama ilmiö on mielestäni havaittavissa myös suuressa osassa juurikin tuon ison rähinän jälkeisissä kirjoituksissa, pohdinnoissa ja puheenvuoroissa. Voittaja määrittelee oikean ja väärän. Kun tarkastellaan kokonaisuudessaan tuon rähinän, tahi minkään muukaan rähinän kokonaissaldoa tulisi syytettyjen penkillä olla kyllä yhtalailla melkein kaikki, lain tavalla vastuullisessa asemassa olleet toimijat.
Lähetä kommentti