tiistai 29. syyskuuta 2015

PINNANMAAN POLIISIT

- Hyvää päivää, hyvät katsojat ja kuulijat. Täällä Antero Lärvänen uudesta Huitsinnevadan Television tosi tv-lähetyksestämme nimeltään Pinnanmaan Poliisit. Kuljemme lähetyksessä ympäri Pinnanmaata paikallisten partioitten mukana ja pääsemme seuraamaan heidän tärkeää ja vastuullista työtään lähietäisyydeltä. Aloitamme tämänkertaisen jaksomme täältä Huitsinnevadan Poliisiasemalta, jossa liitymme hetken kuluttua vanhempien konstaapelien Köyriäisen ja Lärvänderin seuraan, mutta sitä ennen keskustelemme hetken Huitsinnevadan nimismiehen Ensio Näljängän kanssa. Nimismies Näljänkä, kuinka kuvailisitte yleistä turvallisuustilannetta niin Huitsinnevadassa kuin Pinnanmaalla yleensä?

- No kyllähän sinä Antero sen syntyperäisenä huitsinnevadalaisena itsekin tiedät, eli eihän täällä rauhallisten, asiallisten ja järkevien ihmisten parissa mitään varsinaista hämminkiä ole. Joskus joku heppu voi baarista tullessaan kulkea vähän nelivedolla, mutta silloin hänet kuskataan yleensä kotiin. Vastarintaa ei näissä kuljetuksissa juuri ole, sillä poliisi nauttii täällä vielä kansalaisten luottamusta.

- Minkä miellät syynä siihen, että täällä vielä luotetaan poliisiin, kun muualla maassa luottamus niin poliisiin kuin virkamieskoneistoon yleensäkin rapisee jatkuvasti?

- No mehän emme tunge kärsäämme ihmisten asioihin pelkästään sen perusolettamuksen vuoksi, että niin viranomaisten kuuluu vaan tehdä, vaan lähdemme siitä, että aikuiset ihmiset osaavat pitää itse huolta omista asioistaan. Emme myöskään kyttäile sitä, mitä ihmiset kirjoittelevat facebookeihinsa vaan näemme ennemminkin, että poliisin tulee turvata täydellinen sananvapaus sen sijaan, että se pyrkisi olemaan poliittisena ajatuspoliisina. Sisäministeriöstähän ne lähettelee kyllä tänne kaikenlaisia kirjelmiä mutta minun puolesta ne saavat haistaa hiistakan paskan.  

- Eikö sisäministeriö kuitenkin lähesty teitä määräyksillään esimerkiksi puhelimitse, jos sähköposteihin ei vastalla?

- Juu yrittihän ne sitä, mutta meillä tietokonenikkarit pisti niitten puhelinjärjestelmiin pikkusen pääsiäismunan, eli jos sieltä yritetään soittaa minne tahansa Pinnanmaalle, niin puhelu ohjautuu automaattisesti borneolaiseen aikuisviihdenumeroon ja se on pirun kallista se. Mutta vielä yhtenä arvostuksen syynä mainitsisin sen, että me emme kiusaa ihmisiä järjettömällä ja loppumattomalla lupaviidakolla.

- Tarkoitatte varmaankin aseen hankintalupia?

- Niitä muitten muassa. Katotaan nyt tässä vaikka näitä muutamia. Orvar Häkäpönt tässä kyselee lupaa ysimilliselle pistoolille. Tolkun mies, ei rikosrekisteriä, harrastanut metsästystä ja ampumista kolmisenkymmentä vuotta. Tottakai myönnän. Antti-Pentti Antinjuntti kyselee lupaa hirvikiväärille. Hitto vie, tuttu mies, järkevä ja asiallinen kuin mikä. Jos minä laittaisin sen johonkin palikkatestiin, niin sehän olisi jo suoranaista vittuilua. Totta kai myönnän. Pätisen nuorin poika Santtu kyselee lupaa ensimmäiselle haulikolleen. Onhan se poika vasta viidentoista, mutta tässä on useamman luotetuksi tunnetun miehen suositus mukana. Ja metsästys on huomattavasti parempi harrastus kuin se että leikkii jotain helvatun palefacea. Totta kai myönnän.  Mitä tulee tähän yleiseen viranomaislankettiviidakkoon, niin Pinnanmaallahan on otettu käyttöön yleinen viranomaislomake, jossa on kohta hakijan nimelle, hänen asialleen ja sitten vielä viranomaisen päätökselle, joka on yleensä myönteinen jos ei nyt mitään avaruuslentäjän lupakirjaa haeta.

- Se on kyllä hyvä ja toimiva käytäntö. Mitenkäs suhtaudutte tähän hallituksen uuteen suunnitelmaan, millä kävellään kokonaan alueellisen hallinnon ylitse?

- Jaa meinaat varmaan tätä tuoretta, ootas… mites se meni, joo, eli ”Sisäministeriön kriisityöryhmä on ryhtynyt valmistelemaan pikavauhtia asetusta vastaanottokeskusten perustamiseksi eri kuntiin. Uudella työkalulla valtio voisi vastedes pakottaa kunnat ottamaan turvapaikanhakijat vastaan. Asetus velvoittaisi kunnat antamaan turvapaikanhakijoille tilat ja organisoimaan henkilöstön pyörittämään toimintaa.”

- Sitäpä juuri.

- No sen verran minäkin asiasta tiedän, vaikka pääosin turvallisuus- ja järjestyspuoleen keskitynkin, että tämä ei koske Huitsinnevadaa. Eikä Pinnanmaata yleensäkään.

- Kuinkas näin?

- Meillä kun ei ole antaa mitään tiloja. Täällähän on tuo Marttatoiminta niin suosittua sekä naisten että miesten keskuudessa, että kaikki vapaat yli kymmenen neliömetriä suuremmat tilat on vuokrattu paikalliselle Marttaliitolle.

- Milloinkas tämä vuokraaminen on tapahtunut?

- Tänä aamuna kello kahdeksan.

- Eli turvapaikanhakijat eivät aiheuta täällä ongelmia?

- Mitkä turvapaikanhakijat?

- Kiitoksia, nimismies Näljänkä ja siirrytäänpä mainosten jälkeen sitten partioautoon.


- Ja nyt olemmekin jo partioimassa pitkin Huitsinnevadan rauhallisia katuja. Vanhempi konstaapeli Köyriäinen näyttää saavan juuri ilmoituksen hälytyskeskuksesta. Mitenkä on, onko edessä hälytystehtävä?

- No jaa, miten sen nyt ottaa. Ilmoittivat, että mies esittelee asetta Höö-Marketin parkkipaikalla. Mennääs kattomaan.

Partioauto ajelee suhteellisen rauhallista vauhtia Höö-Marketin parkkipaikalle. Rattia sompaava vanhempi konstaapeli Lärvänder toteaa, että mieshän on kaikkien yhteinen tuttava:

- Mutta sehän on Höyrähtälän Vänni Örnätjärveltä! Mennäänpäs moikkaamaan.

Partioauto pysähtyy, koko lössi poistuu pihalle ja suuntaa kulkunsa kohti autoa, jonka ympärillä on kolme miestä. Yhdellä on kädessään kivääri, jossa on lukko auki.

- Morjens, Vänni. Olekkos ostanut uuden pyssyn?

- No morjens sekä sheriffeille että vapaan tiedon vaalijoille. Juu, tämä on se Ukko-Pekka josta aikanaan puhuin. Nyt se tuli hankittua ja tää on muunnettu hirvikivääriksi. Meinasin vielä hankkia tähän Leupoldin kiikaritähtäimen. Ja vielä semmoset jalat siihen, että voi käyttää samaan aikaan avotähtäimiä, jos tarvis. Kattokaas tekin.

Ase kiertää kädestä käteen ja saa aikaan asiaankuuluvaa ihailua. Lopuksi Köyriäinen ojentaa kiväärin takaisin Vännille.

- Vaan tuolla sitä kelpaakin lähteä hirvijahtiin. Siinä sitä on jotenkin niin nostalgista tuntua tuossa vanhassa Ukko-Pekassa.

Vänni nyökkää hyväksyvästi, sulkee kiväärin lukon, loksauttaa samalla tyhjät pois, laittaa aseen takapaksissa olevaan asepussiin ja sulkee luukun.

- Kuis te muuten juuri tähän tulitte? Oliko täältä ilmoitettu jonkunlaista hämminkiä?

- No ei niin minkäänlaista. Joku mamma oli vaan vissiin liikaa kattellut uutisia ja kuvitteli asuvansa Helsingissä.

- Pinnanmaan poliisit jatkuu mainoskatkon jälkeen.


- Ja nyt olemmekin sitten oikealla hälytyskeikalla. Kyse on kotirauhan rikkomisesta. Vanhempi konstaapeli Lärvänder, kerrotteko tarkemmin, mistä on kysymys?

- Joo meille tuli ilmoitus tommosesta kolmen henkilön seurueesta joka liikkuu talosta toiseen, puhuu levottomia, vaatii rahaa ja muutenkin häiritsee rauhallisten kansalaisten kotirauhaa. Meillä päinhän tämmöseen suhtaudutaan huomattavan huumorintajuttomasti. Viimeisin havainto on tuolta Helvattulan mumman pihalta, niin että me suunnistetaan ensimmäisenä sinne.

Poliisiauto ajaa Helvattulan pihaan, ja mumma odottaa heitä. Köyriäinen pysäyttää auton ja aukaisee ikkunan.

- No päivää, Helvattulan rouva. Jokos ne huligaanit häipyivät?

- No häipyhän ne, kun minä ranstakka kourassa pyysin häipymään. Melkein meni kyllä käskemiseksi.

- Paljonkos niitä oli ja minkäs näköstä porukkaa? Ja näittekös että mihin päin ne suunnisti?

- No niitä liivijengiläisiähän ne. Kolme niitä oli. Hyppäsivät punaiseen Opeliin ja lähtivät ajamaan tonne Hotelli Yrjöperskelestä päin.

- No voi perskeles, siitä ei kyllä hyvä seuraa. Onko teillä halua tehdä rikosilmoitus?

- Olkoon. Kunhan tarjoatte niille ympäristöoppia ja askartelua.

- Ja tarjotaanhan me. Oppi kun ei ojaan kaada. Huligaaniakaan. Kiitokset teille avustanne.

Poliisiauto lyö villut ja sireenit päälle ja suunnistaa kohti paikallista hotellia. Hotellin pihaan saapuessaan he huomavat, että hotellinpitäjällä keittää pahemman kerran ja asioita ei epäilemättä aiota ratkaista puhumalla ainakaan hänen puoleltaan. Pihalla on hänen lisäkseen kolme henkilöä, kaksi naista ja yksi mies. Kaikilla on päällään punaiset liivit ja ulkonäöltään he vaikuttavat siltä, että tiedostamista on nautittu selkeä yliannostus.

- Poliisi! Odotas Ykä hetki ennen kuin aloitat suuremman kansalaisaktiivisuuden. Mitäs porukkaa te oikein olette?

- Me ollaan Yleisistä Globaaleista Pullahalaajista ja me kerätään rahaa, että voidaan ostaa hädänalaisille maahantulijoille kaikkee siistii omaa egoamme nostavaa juttua ja meillä on tähän oikeus, kun me ollaan niinqu oikeessa ja tää on sillai lakienkin yläpuolelle menevää inhimillistä kiveen hakattua totuutta. Tää on aktivismia! Jos te ette tue meitä ja anna meidän jatkaa toimintaamme, niin te olette rasisteja ja ikivanhan tiedostavan käytännön mukaan rasistinen poliisi ei ole oikeutettu suorittamaan virantoimitustaan.

- Siltäkö tuntuu? Minusta taas tuntuu siltä, että egonkorostusreissullanne toisten manttaaleilla te olette syyllistyneet useisiin kotirauhan rikkomisiin. Ja sen lisäksi te ajatte vielä valottomalla autolla.

- Niin mutku toi karpaasi hajotti meidän auton valot pesäpallomailalla.

- Vai hajotti niin? Rauhallinen mies kuin mikä. Onkos teillä jotain todistetta väitteellenne? Ei tuo pesäpallomaila miehen kädessä vielä mitään todista. Yksilöpesäpallo on suosittu laji täälläpäin. Mies on voinut olla treenaamassa.

- Kyllä me se kuvattiin, mutta tuo sama häiskä otti meiltä älypuhelimet pois ja heitti jorpakkoon.

- Tämähän haisee kotirauhan rikkomisen ja liikenteen vaarantamisen lisäksi perättömältä ilmiannolta. No niin, hampit. Marssikaapas tonne koppiautomme takatiloihin.

- Hä? Meinaatteko te tosissaan pidättää meidät?

- No ei varsinaisesti. Nyt on vuorossa ympäristöoppia ja askartelua. Hei Ykä, kelläs se on tällä hetkellä se suopäivystys?

- Lälläveteläisillä. Siellä Ylipäänperseenpieremänsuolla. Pian kunnanrajan takana. Tiedät vissiin paikan?

- Juu, tuttu paikka. Keräile sinä noi lasinsirut pois. Joku hotellin vieras vielä puhkaisee niissä renkaansa.


- Jatkamme lähetystä Pinnanmaan Poliiseista, täällä Antero Lärvänen. Meillä on kyydissämme kolme kotirauhan rikkomisen vuoksi kiinniotettua fanaattista pullahalaajaa ja ajamme tällä hetkellä metsätiellä, olemme itse asiassa muutaman kilometrin Lälläveden kunnan puolella ja lähestymme suurta ojittamatonta suota. Tuolla näkyy olevan nuotiotulilla tusinan verran Lällän Erän miehiä. Pysäytämme auton ja siirrymme katsomaan, mitä tapahtuu.

Lällän Erän miehet morjestavat poliiseja.

- Morjesta, Huitsinnevadan sheriffit. Ykä jo soittelikin meille. Meillä on tuossa jo muutama aktivisti noissa montuissa jonkun aikaa hautunutkin. Kahlitsivat itsensä kaivinkoneeseen Vökellysveden puolella. Kuski antoi niitten tehdä niin, löi sitten vielä kettinkeihin omat lukot ja soitti meidät paikalle. Ne nyt on ollu hyvän aikaa tossa suossa kaulaa myöten jäähtymässä ja ovat päätyneet siihen johtopäätökseen, etteivät halua enää koskaan palata Pinnanmaalle.

- No tämähän kävikin hyvin. Kuskatkaa ne Pinnanmaan rajalle, tervatkaa niiltä vielä perseet ja laskekaa sitten menemään. Meillä olis tossa koppiauton Peräloosterissa kolme uutta Rapalan mannekiinia, jotka kaipaa puolestaan ympäristöoppia ja askartelua.

- Jaa, no pitäähän ne vieraat toki toivottaa tervetulleiksi…



- Ja jatkamme lähetystämme Pinnanmaan Poliiseista, täällä Antero Lärvänen. Partio on pyydetty virka-apuun Lälläveden kunnan puolelle ja olemme saaneet tietoomme, että läheisillä Läärälän peltoaukeilla on menossa mielenosoitus, jossa on useita tuhansia osallistujia. Mellakoita ei näytä olevan käynnissä, mutta iskulauseet kuuluvat kyllä voimakkaana. Vanhemmat konstaapelit Väinö Retski ja Mauri Lemiö Lälläveden poliisista ovat tällä hetkellä neuvottelemassa mielenosoittajien kanssa ja… hetkonen, nythän he palaavat, vanhenpi konstaapeli Retski, mikä on tilanne? Tarvitaanko virka-apua Pinnanmaan Pataljoonasta?

- Ei tarvita. Tilanne on täysin hallinnassa. Melenosoittajilla ei ole kyllä yhdelläkään Suomen kansalaisuutta, mutta he vakuuttivat, että heti mielenosoituksen loputtua joka ainoa poistuu Suomesta ja vielä mahdollisimman nopeasti eli lentämällä. Ja kun ottaa kaikki asianhaarat huomioon, niin uskon, että he pitävät lupauksensa.

- Osallistuuko Lälläveden kunta tai Pinnanmaan maakuntahallinto lentomatkojen kustannuksiin? Nyt puhutaan kuitenkin useista tuhansista osallistujista.

- Ei, kyllä he hoitavat lentomatkansa ihan itse.

- Mutta sittenhän asia on kunnossa. Otas Hösse vielä videopyyhkäisy noista mielenosoittajista. Ja katsojat voisivat panna televisiovastaanottimistaan äänet kovemmalle, niin iskulauseet varmasti kuuluvat.

- Videopyyhkäisy tulossa:


- Olemme lopettamassa pikkuhiljaa tämänkertaista jaksoamme, mutta kysäisen vielä teiltä vanhemmilta konstaapeleilta, että mikä on sellainen, sanoisinko eteenpäinvievä voima, joka auttaa teitä jaksamaan raskaassa työssänne? Vanhempi konstaapeli Köyriäinen?

- Kyllä se on se hieno tunne, että saa olla kansalaisten palvelijana. Ja se tunne, että kansalaiset arvostavat meitä ja siihen tietysti vastaa kahta kovemmalla tunnollisuudella.

- Entä vanhempi konstaapeli Lärvänder?

- Ihan sama tuntemukset minullakin on. Kun täällä Pinnanmaalla poliisi on vielä poliisi. Muualla päin Suomea kun se tuppaa olemaan pelkkä möliisi, joka kiusaa tavallisia ihmisiä, että voisi toteuttaa kaikki ne mahdolliset oikut, mitä tiedostavuuden yliannostuksen itseensä imaiseet ihmiset vain keksivät. Sääliksi sinänsä käy muualla toimivia rivipoliiseja. Eihän tämä heidän vikansa ole. Ei ole ihmekään, että kun täällä aukeaa uusi poliisin virka, niin hakijoita on Hangosta Nuorgamiin.

- Kiitokset urheille poliiseillemme ja kiitokset katsojillemme. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan Televisio.



46 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yksilöpesäpallo..! kjäh kjäh hääh

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Eikös pesarin sijasta olis raavas mies käyttänyt puunhalaajatunareita vastaan ihan vaan lentopallomailaa? ;)

--Madri

Kokoliha kirjoitti...

...metsästys on huomattavasti parempi harrastus kuin se että leikkii jotain helvatun palefacea

Kyllä. Ja heräsi uteliaisuus, että minkälaisen jalkavirityksen Ukko-Pekkaansa se Höyrähtälän Vänni Örnätjärveltä loppujen louksi väsääkään? Meinaan, että jos samalla näkyy avotähtäimetkin? Täällä löytyy myös Sako-merkkinen -50 luvulla tehty sotaratsupohjainen (eli Mosin-Nagant) 8,2x53R ja siinä eksoottinen kiikarinjalkakikkailu, jonka joku autuaammille aseharrastusmaille siirtynyt aseseppä ammoin on väsännyt.

Tämmöisinä epävarmoina aikoina patruunahuollon ja niiden saantivarmuuden vuoksi olen pitkään harkinnut päivitystä siihen paljon parjattuun 308:iin. Tai no, voisihan tuon wanhan piiputtaa 7,62x53R:ksi, mutta lupamenettelyä sekin vaatii, maksaa 3x enemmän kuin tuon aseen arvo ja pikku hiljaa hiipuva kaliiperi sekin taitaa olla - tosin tuskin minun elinaikanani..

Anonyymi kirjoitti...

Kokolihan kannattaa ostaa vaikka vasaralataussarja.
Saksan Mauserin 8mm luotia saa hyvin ja edullisesti jälleenlataustarpeiksi.

Mutta näin ne taitaa nousta esiin todellisine ajatuksineen persutkin:
http://magneettimedia.com/perussuomalainen-kansanedustaja-valayttaa-uusfasististen-jarjestojen-tayskieltoa/

Historian siipien havinaa...

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Mielelläni muuttaisin Pinnanmaalle, missä poliisi on oikeasti ystävä. On ollut jännittävä huomata, kuinka epäluuloiseksi sitä on viime vuosina muuttunut valtiovaltaa kohtaan, kun joskus nuorempana idealistisena miehenalkuna luotti valtioon lähes sataprosenttisesti. "Eihän sellaista Suomessa voi tapahtua..." No, ajat muuttuu, ja onneksi mielipiteetkin.

Kokoliha, kyllä mosineihin on saatavilla kehyksen sivuun kiinnitettäviä kiiloja, johon sitten kiinnittyy kitkalukitteinen jalka, missä on esim. picatinny kisko vaikka punapiste- tai kiikaritähtäintä varten. Sivujalka on sen verran korkea, että rautojakin voi vielä käyttää. 7,62x53R (tai54) ei ole vielä kuoleva kaliiperi, mutta ei ole .308:kaan huono vaihtoehto.

-VH

Anonyymi kirjoitti...

No, siellä persuissahan on paljon SDP:hen suivaantuneita solisaliratteja,ja mihinkäs tiikeri juovistaan pääsisi... vaskisteja siellä, vaskisteja tuolla, kieltää ne pitää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Madrille, Kokolihalle, VH:lle ja Ano:lle & kiitos kommenteistanne.

Taisteluvälineupseeri:

Viesti 1: Liikuntakasvatuksen merkitystä ei voi yliarvioida.

Viesti 2 (sisältää vastauksen myös Anolle): Saas nähdä, koska muuten latausvehkeetkin joutuvat tapetille. Mitä tuohon linkkiin tulee, niin tämähän ei ole varsinaisesti mikään Israelin asioihin keskittyvä blogi eikä myöskään blogi, jossa etsitään jotain juutalaisten kansainvälistä salaliittoa. Sinänsä totean, että minulla itselläni ei ole mitään ”toista kotimaata” ja svl on sinänsä islamilaisiin verrattuna todella harmiton puudeliporukka. Elo liioittelee, mutta Magneettimediaa en ota tässä tapauksessa ihan ensimmäisenä tietolähteenä. Niin ja siks toiseks, jos ruvetaan jotain kieltämään, niin kielletään myös nuo vasemmistoanarkistien järjestöt. Enemmän ne ovat riekkuneet.

Ja asiasta yleensä ja erikseen: Tämän kertainen kirjoitukseni oli kuvitteellinen tarina Pinnanmaalta. Ei kirjoitus Magneettimediasta ja sitä kautta ei kirjoitus aiheesta juutalaiset salaliittoaa sitä ja juutalaiset salaliittoaa tätä ja persut salaliittoaa juutalaisten kanssa sitä ja tätä. Ja vaikka perkele soikoon minuakin alettaisiin haukkua mokuttajaksi tai miksi hyvänsä, niin noita minä en yksinkertaisesti enää julkaise.

Madri: Sehän kategorisesti kiistetään, että hotellinpitäjä olisi tehnyt vahingontekoja pullahalaajien ajovaloille, mutta noin teoreettisesti ajatellen se ottais ehkä lentopallomailoihin vähän turhan kipeetä.

Kokoliha: No tommosta aseseppäviritelmää minäkin ajattelin. Sillä rehellisesti sanoen olen törmännyt tommoseen viimeksi joskus 1980-luvulla ja silloinkin jossain julkaisussa. En muista missä. Minulla ei ole itselläni asetta, joka käyttäisi tota vanhaa Ukko-Pekan laippakantapatrunaa, mutta aika paljon niitä mielestäni vielä käytössä on, että tuskin ne ihan heti loppuvat. Ellei lainsäätäjä meinaa lopettaa ja sehän onkin taas ihan toinen juttu.

VH: Juu, aika ajoin pitää paeta ajatuksissaan unelmien Pinnanmaalle. Nää tapahtumat ovat olleet niin käsittämättömän nopeita ja huonoon suuntaan. Muutama kuukausi tätä, niin touhua ei enää korjata millään politiikan tai talouden keinoin. Molemmat kaliiberithan ovat ihan vetokelpoisia.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos taas hyvästä tarinasta. Pinnanmaan tapa pitäisi olla maan tapa.
Eletään taas verokirjeiden aikaa ja jälleen tuli turpaan tarpeettomasti siltä suunnalta.
En halaja väkivaltakapinaa, mutta hekumoin monesti ajatuksella, että entä jos me yrittäjät jätettäisiin yksi kaunis(!) päivä ennakot vaan kylmän viileesti maksamatta. Sovittaisiin toki jokin menettely, ettei omat lähimmäiset ja kylän ihmiset joutuisi kärsimään valtion äkillisen totaalisesta maksukyvyn menetyksestä.
Alkuun virkakoneiston käskyläiset potkisivat vastaan ja uhkailukirjeitä lähetettäisiin, mutta lopulta valtiohallinnon merkantit alkaisivat uskoa, että tosissaan ollaan.

Katsottaisiin ainakin muutama kuukausi eteenpäin ja sitten mietittäisiin uudelleen koko valtakunnassa, että millekä aletaan eli minkälaisiin projekteihin rahoja vielä jaellaan. Vaatisi varmaan ennakkovarautumista ja Huovisen Hamsterin veroisia säilöjä, mutta olisipa perkeleen somaa katsoa hetki hien karpaloimista kommunistien ja muiden taskuvarkaiden otsilla. Pääsisimmeköhän lopulta käsitykseen rahamaailman realiteeteista, eli kuka oikeasti maksaa ja mihin sitä rahaa kannattaa käyttää.

Dr Outhouse

P.s. latuuvehkeistään kannattaa pitää huoli ja varsinkin ruutia varata. Metallinpalasia ne mieluummin alkavat säännöstellä eli luoteja ja nalleja.

Anonyymi kirjoitti...

Sovitaan niin että käytän jatkossa vain ylen linkkejä. Se kun on verorahoilla kustannettu ja täysin puolueeton tiedotus-/uutislaitos.

Pointti kun oli, että kieltämässä ollaan mutta kuka määrittää mitä kielletään?
Lakanan ostajat ovat vissiin jo tarkkailussa..?
Äärijärjestöjä kiellettäessä laittaisin itse kärkeen kaikki poliittiset ja uskonnolliset liikkeet.

-Tvälups-

Reijo Koiras kirjoitti...

Mainio kirjoitus. Tällaisia lukee mielellään, varsinkin kun tuo nykytodellisuus tuppaa olemaan melko masentavaa katseltavaa. Oulukin on menossa semmoiseen suuntaan että muutto Huitsinnevadaan taitaa olla lähempänä kuin alun perin oli tarkoitus. Vaikka tiedä perkele kauanko sitä sielläkään saa enää rauhassa olla, kun tuosta vaan voi VOK ilmestyä pitäjään, halusivat huitsinnevadalaiset sitä tai ei. Täytynee vain toivoa, että pinnanmaalainen mentaliteetti rupeaa leviämään kansan keskuudessa.

Kokoliha kirjoitti...

Kiitoksia asevinkeistä. Täytyy vaihtoehtoja harkita, kuten olen jo kotvan tehnyt - täällä Hämeessä kun ollaan. Ja kaipa se itselataus pitäisi vihdoin aloittaa edes Paanasen opus lukemalla, vaikka sormet onkin kuin nivaska kikkeleitä.

Itse aiheeseen: Näitä Ykän kirjoituksia Huitsinnevedasta on aina mukava lukea. Korvissa alkaa ikäänkuin kaikua Taipaleen Reiskan tangot, etenkin "Onnenmaa". Tämän hetkisen ennen näkemättömän helvetillis-perkeleellisen mokutusmamutuksen keskellä se tuntuu vain kauniilta ja saavuttamattomalta unelta. Kuitenkaan moinen nevada ei mielestäni olisi liikaa vaadittu. Miksi se sitä olisi? Eihän siinä mitään muuta haaveilla, kuin että suomalaiset saisivat elää rauhassa aivan kuten ennenkin. Onko se nyt sitten muka niin kovin kohtuuton toive?

Ja sitten ne paasaa TV:ssä jostain volkkareiden päästöistä. Mitä ihmeen väliä niillä nyt tässä Euroopan upottavassa katastrofissa on? Vai rummutetaanko sitä nyt vaan, että huomio kiintyisi täysin oleellisista asioista muualle?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Dr Outhouselle, Taisteluvälineupseerille, Reijo Koiraalle ja Kokolihalle & kiitos kommenteistanne.

Dr Outhouse: Kiitokset. Tuota ideaasi kannatan lämpimästi. Ehdotin sitä itse tarinan muodossa aikanaan:

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2014/10/hompstadin-kassa.html

En tiedä, kuinka valtiovalta tosimaailmassa suhtautuisi, mutta jos tuossa olisi mukana sanotaan vaikka jo viisituhatta yrittäjää, niin valtiovalta joutuisi joka tapauksessa miettimään, että mitä moiselle syytettyjen määrälle tehdään. Ja voidaanko tehdä?

Taisteluvälineupseeri: Ei pure tuo yle-kuitti. Tänne voi tietysti lähetellä mitä lystää, mutta minulla on puolestani oikeus suhtautua siihen niin kuin lystään. Ja tuo juutalaiset sitä ynnä tätä-aihe on sellainen, mihin olen täysin kyllästynyt. On meinaan myös kommentteja, joissa sitten tuo Israel sotketaan asiaan kuin asiaan myös täysin päinvastaisessa merkityksessä.

Mitä tulee muuten kommenttiisi, niin olen paljolti samaa mieltä. Sinänsä kieltämisen määrittelyoikeuden ovat itselleen eniten pyrkineet omimaan vihervasemmistolaiset. Ja tää lakanamiehen jahtaaminen ylitti kyllä kaikki naurettavuuden rajat. Poliittisista ja uskonnollisista liikkeistä niitä liivijengejä vasta löytyykin.

Reijo & Kokoliha: Kiitokset sinullekin. Pinnanmaa on sellainen disneyland, johon on välillä mukava paeta. Mukavaa, että se miellyttää muitakin. Ja ikävää, että se on vain pelkkä disneyland. Päivä päivältä kauempana.

Anonyymi kirjoitti...

No onpa harmikseni jäänyt Hömpstadin kassa lukematta, korjaankin asian pian lukemalla sen iltasaduksi itselleni ja rouvalle. Arvelin kyllä vähän, että olet jo mahtanut reistata mielessäsi tuommoista verovastarintaa kumminkin.
Muistanenko oikein, että eräs laukaiseva tekijä Ranskankin vallankumouksessa 1700-luvun lopulla oli tolkuton suolavero. Kansalla alkoi pätkiä ja sitten pätkittiin kauloja. Ei se suola mahtanut koko syypää olla, mutta jostain oli alettava. Vaikka suolaamisesta..

Joka tapauksessa nykyaikaisia verettömiä kapinamuotoja pitäisi heti alkaa kehitellä edes varastoon. Mieluiten niiden suunnittelukin saisi käydä joukkovoimalla. Itsekseen jää helposti epäluuloon ja alkaa empiä turhaan. Samanhenkinen joukkio on monin verroin tehokkaampi jo ihan siinä, että luotto ja usko omaan toimintaan säilyy.

Muuten, se tarinasi sikapölyn levittämisestä esimerkiksi on niin pirullisen käyttökelpoinen, että kohta sen joku tekeekin.

Dr Outhouse

Jani Alander kirjoitti...

Sivumennen sanoen Ukko-Pekkaa ei ole tarvista "muuntaa hirvikivääriksi". Nykyään saa hirveä kaataa ihan energiavaatimukset täyttävällä kiväärillä. Ei ole enää sitä 8mm miniimikaliiperia. Ja Ukko-Pekan kudissa on sikäli energiaa että se on itse asiassa sopivalla luodilla hirvilaillisen lisäksi karhulaillinen. Tokkiinsa kiikaritähtäimen asennus vaatii pientä muuntelua :)

Jani Alander kirjoitti...

Ja juu meikällä on ihan alkuperäisessa 7.62x53R kaliiperissa oleva Ukko-Pekka :D Ja ihan sikalanlupakirjalla.

Anonyymi kirjoitti...

25% populaatiolisäys käytännössä tarkoittaa valmiuslain seuraavia kohtia:

52 §
Asunnon ilmoittaminen vuokrattavaksi

Asuntotilanteen helpottamiseksi 3 §:n 1, 2 ja 4 kohdassa tarkoitetuissa poikkeusoloissa asunnon omistaja on velvollinen ilmoittamaan vuokrattavaksi tarjoamansa asunnon asuntokannan säännöstelyviranomaiselle vuokralaisen osoittamista varten (asunnonomistajan ilmoitusvelvollisuus).

Jos asuntokannan säännöstelyviranomainen arvioi, ettei asunnonomistajan ilmoitusvelvollisuus ole riittävä toimenpide asuntojen käyttöön saamiseksi, asunnon omistaja on velvollinen ilmoittamaan vapaana olevat ja vapautuvat asuinhuoneistonsa sekä omistamansa muut asunnoksi sopivat tilat asuntokannan säännöstelyviranomaiselle vuokralaisen osoittamista varten (asunnonomistajan laajennettu ilmoitusvelvollisuus).

53 §
Asumaan sijoittaminen

Jos asuntokannan säännöstelyviranomainen arvioi, ettei asunnonomistajan laajennettu ilmoitusvelvollisuus ole riittävä toimenpide asuntojen käyttöön saamiseksi, on sellainen asunnon haltija, jolla on hallussaan useampia huoneita kuin yksi huone ruokakunnan kutakin jäsentä kohden keittiötä mukaan lukematta, velvollinen ilmoittamaan ylimääräiset huoneet asuntokannan säännöstelyviranomaiselle vuokralaisen osoittamista varten (asumaan sijoittaminen).

54 §
Menettely asuntoa vuokrattaessa ja asumaan sijoitettaessa

Jos asuntokannan säännöstelyviranomainen ei ole 14 päivän kuluessa 52 §:ssä tarkoitetusta ilmoituksesta osoittanut asuntoon vuokralaista, asunnonomistaja voi vuokrata sen sopivaksi katsomalleen henkilölle.
Asuntokannan säännöstelyviranomaisen on ensisijaisesti osoitettava vuokrattavat tilat sellaiselle asunnontarvitsijalle, jonka asunnontarve on suurin. Asunnonhaltijan ehdotus on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon.

Kun asuntokannan säännöstelyviranomainen osoittaa asuntoon asukkaan 53 §:n mukaisesti, se laatii osapuolten välisen vuokrasopimuksen. Jolleivät osapuolet pääse sopimukseen vuokrasuhteen ehdoista, asuntokannan säännöstelyviranomainen määrää niistä. Vuokra on määrättävä alueella vallitsevan kohtuullisen käyvän vuokran mukaiseksi.

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20111552

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

8.2x53R:ään käyvät Mauser 8x57IS:ään tarkoitetut luodit, jos jaksat itse latailla. Molemmissa paksuus sama .323". Niitä saa edullisestikin (~30c/kpl), jos ei laadulla ole väliä ja FMJ kelpaa, muuten se on euron pala. Hylsyjä saa supistamalla 7.62x53R:iä, muuta eroa dimensioissa ei ole kuin aavistuksen väljempi kaula - mutta merkkaa jotenkin kantaan, ettei kaverisi tunge niitä pystykorvaansa väärän kantaleiman takia.

8.2:n uudelleenpiiputtamisessa ei ole juurikaan järkeä, kun kaupasta saa modernimman kiväärin jopa 300-500 eypolla eli halvimmillaan samalla hinnalla kuin piippu+työt. Ja vaatii se tiukempireikäiseksi piiputtaminenkin luvan kaikkivaltiaalta viranomaiselta.

Anonyymi kirjoitti...

Tyhjälaukauksia kannattaa välttää.Mosinin saa hyvin pois vireestä:Lukon nupista kiinni ja painaa liipaisinta ja päästää peräkappaleen hitaasti eteen.

https://www.youtube.com/watch?v=hVL0xoNMnyA

RK kohdassa 4.10

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Yrjö!

Tuo Tvälupsin lähettämä ote pakkokeinolaista on vähän niinkuin viimeinen naula arkkuun omalle päätösvallalle. Sosialisointia pahimmillaan kunnon Neukkulatyyliin, eipä tuosta mitään muuta tule mieleen. Tässä Päivi Nergin näkemys asiasta. Uskoako moista? Tämä kohta ainakin laittoi mietteliääksi;

"Ongelma on, että aiesopimukset on tehty keväällä ja suunniteltu vuosi sitten, jolloin taustalla oli ajatus, että tuhansille ihmisille tarvittaisiin nopeasti majapaikka lähinnä lähialueella tapahtuneen onnettomuuden vuoksi."

Nergin kanssa samaa mieltä siitä, että nyt on tapahtunut onnettomuus, Välimerellä asti meinaan. Mutta Suomen viranomainen osaa soveltaa lakia tarpeidensa mukaan. Mielestäni tuollainen asuntojen pakkoluovuttaminen sotii perustuslakia vastaan ja räikeästi. Toisaalta, SPR ja mamuvirasto ovat jo kävelleet yli kuntien itsemääräämisoikeuden noiden VOK:ien suhteen. Nehän perustetaan kuntaan X ja sillä siisti. Pulinat pois!

Jää mielenkiintoiseksi nähdä, joutuuko joku kunnan X (RKP-taustainen) silmäätekevä luovuttamaan asuntonsa tai kesämökkinsä "surffareille"? Meikäläisellä on vähän sellainen kutina, että tässä käy vähän samalla lailla kuin Karjalan evakkojen asuttamisen suhteen. ErKooPeeläiset eivät joudu osallistumaan näihin talkoisiin.

Asiasta toiseen, näin Turuus, SPR pestaa pitkäaikaistyöttömiä avustamaan näitä "surffareita". Rivien välistä on luettavissa, että jollet mene heille töihin saat karenssin. Tuon kun laittaa kuntouttavaksi työtoiminnaksi, niin heille ei tarvitse maksaa palkkaa kuin murto-osa siitä mitä SPR saa varoja tuohon projektiin. Jos näin, niin tuohan on k*setuksen multihuipentuma!

Jos itse joutuisin noihin hommiin, niin tekisin mahdollisimman vähän ja senkin huonosti. Ehkä jopa sabotoisin toimintaa? Ihme on jollei kohta jollain mene kuppi nurin.

Turun Runosmäessä kävi eilen näin. Kun noita "surffareita" varten perustettuja VOK:ja tarkastelee, niin esim. ne Hennalan kasarmit oli otettu homevaurioiden takia pois käytöstä. Tuskin lienee ainoa? Seurauksena "surffareiden" hengitystieoireiden lisääntyminen ja lisääntyvät lääkäri- ja terveyskeskuskäynnit. Arvatkaapa huviksenne joutuvatko he jonottamaan?

Karjalan männyn sijasta, meidän päättäjämme näköjään lyövät päätänsä Aleppon ja Baghdadin palmuihin...

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi myslikuppi oli vielä jääkaapissa turpoamassa tossa kohtaa kun nuo Yleiset Globaalit Pullahalaajat tulivat vastaan. Repesin nimittäin niin että meinasin tuolilta pudota.

"Ei tuo pesäpallomaila miehen kädessä vielä mitään todista." Ja taas meinasi tulla tuolilta tippuminen.

Ehdottomasti yksi parhaista ja hauskimmista teksteistä pitkään aikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Ykälle näistä paremman vaihtoehtotodellisuuden matkoista,tulee tosi tarpeeseen näinä Suomen mustaa tulevaisuutta voimalla ajavina aikoina-itse oitkän viikonlopun sai viettää korvessa,puolukat tuli hankittua ensi talveksi.Vaan joka kerta pahemmalta tuntuu tuo etelän taajamiin palaaminen,kun todellisuus lyö silmille heti.Jopa Iltapaska kirjottelee taas yksittäistapauksista Lahden ja Oulun vokeissa,kunniakansalaiset taitaa hermostua odotteluun jotta pääsis mätkimään vääräuskoisia rasisteja-pitää sitten mätkiä toisiaan.Mutta lakanamies on saatu kiinni,joten poliiseille mitalit,rasistiset natsit linnaan,suut suppuun ja maassa on kaikki hyvin.
Työttömät aiotaan ilmeisesti tosissaan orjatyöllistää vokkeihin,siihen päälle nuo Tvälupsin lainaamat lainkohdat,niin perkele:Neuvostoliitto on palannut takaisin,Suomeksi naamioituneena!Ministerit kokoustaa taas jotain hätäkokousta pakolaisongelman takia,eli lisää paskaa kansan niskaan odotettavissa,kun meidän pitää ja EU käskee ja orjalaivatkin tervattiin sekä sotalapset Ruotsiin ja Afrikkakin pelasti meidät talvisodassa ja voi vittu,taas meni kuppi nurin jo ennen puolta päivää!On tää hienoa,eniten hävettää nämä suomalaiset jotka intoa puhkuen rientää palvelemaan uutta herrakansaa,joiden kiitollisuuden osoituksia on netti pullollaan ympäri Eurooppaa.Mutta eihän nämä idiootit usko vaikka näkevät,Suomeen aina valikoituu ne oikeesti kärsivät ressukat ja maltilliset muslimit ja kun me nuollaan niiden perseet,niin viimeistään sitten ne muuttuu kultamunia muniviksi rikastajiksi-ainakin Krista Kososen kuplassa.
Onneksi on Pinnanmaa ja Huitsinnevada,edes mielikuvina siitä,mitä Suomi voisi olla-ehkä joskus taas onkin,mutta se tulee vaatimaan niitä kuuliuisia verta,hikeä ja kyyneleitä,valitettavasti myös paljon suomalaista verta.
T:Vesku

Kulttuurihistorioitsija, sotahistorioitsija, yhteiskuntakriitikko ja Ajan Suunta päätoimittaja Seppo Lehto eduskuntavaaliehdokas 2023 Tampereella kirjoitti...

Morjes Ykälle

En tiedä alkaako ikä painamaan vai pitääkö lukulasien kanssa alkaa lukemaan, mutta ottaa koville tämä nykyinen tekstikoko.

Oletko harkinnut tekstikoon suurentamista pykälän tai paksuntamista kohdasta Bold?

Seppo Lehto maahanmuuttokriitikko

Ykän blogivirran seuraaja ja jakaja monissa blogeissa kuten varmaan olet huomannutkin ;)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Dr Outhouselle, Jani Alanderille, Taisteluvälineupseerille, Ano1:lle, Ano2:lle, Soomepoisille Eestist, Ano3:lle, Veskulle ja Seppo Lehdolle & kiitos kommenteistanne.

Dr Outhouse: Nähtäväksi jää, kuinka suomalaiset suhtautuvat siihen, kun tää touhu alkaa oikeasti ottaa kipeetä lompakkoon. Yleensähän on totuttu siihen, että suomalaiset lähinnä syrjäytyvät ja juovat itsensä kiltisti ennenaikaiseen hautaan. Nyt tilanne voi muuttua, joten nimenomaan niitten verettömien kapinamuotojen kehittäminen olisi paikallaan. Minä kun en kaikesta huolimatta halua sotaa missään muodossa.

Jani Alander: Jep, tiedetään. Esmes 6,5 x 55 käy. Muuntelussa meinasinkin lähinnä sitä kokotukin muuttamista hirvikiväärimalliin. Pidä huoli Ukko-Pekastasi. Palanen suomalaista historiaa. No, kyllähän sinä tietysti pidät ilman minun neuvoakin.

Taisteluvälineupseeri & Soomepois Eestist: Sehän tästä tilanteesta tekee vielä absurdimman, että ensimmäisen kerran ikään aikaan valtiohallinto jopa toimii nopeasti. Mutta se toimii – jos ajatellaan valmiuslakia ja sitä, mitä varten se on yleensä väsätty – täysin järjettömästi. Valmiuslain tulisi pyrkiä edistämään ja ylläpitämään suomalaisten turvallisuutta mahdollisessa kriisitilanteessa. Nykyisellä toiminnallaan valtiohallinto pyrkii nimenomaan saamaan aikaan kriisin, joka uhkaa suomalaisten turvallisuutta ja kehottaa vielä suomalaisia vapaaehtoisesti auttamaan SPR:n kautta, että kriisi senkun pahenee.

En näe mitenkään mahdottomana, että tavallisten yksityishenkilöitten kesämökit jne. ovat jossain vaiheessa tapetilla. Tässähän voisi heittää vihjeen perikunnille, joissa tapellaan kesämökkiperinnöstä, että riita halki ja tulta nurkkiin. Murrin perseeseen se mökki kuitenkin menee.

Tuo Turun ilmoitus on suorastaan taiteellinen haistattelu päin työttömien naamaa. Maassamme on paljon työttömäksi jääneitä yli 50-vuotisia ihmisiä, jotka olisivat ammattitaitoisia ja kokeneita työntekijöitä omassa ammatissaan, mutta joita ei ikänsä vuoksi enää palkata (mikä on oma hulluutensa taas se, tilalle otetaan koulusta vastavalmistuneita). Jos heidät laitetaan viikkaamaan lakanoita ja täkkejä että elintasosurffarilla on mukavaa nukkua, niin vittuilu saavuttaa jo toisen potenssin.

Turun Runosmäki muuten voi olla esimerkki siitä suuntauksesta, että tavalliset ihmiset nousevat kommentoimaan. Mediahan on kauhistellut huonoa käytöstä. Huonoa käytöstä mielestäni on se, että joku idealisti tulee sanomaan ihmisille, että teidän kengillenne kustaan, te maksatte kusijalle ja teidän tulee kaikkien tykätä kulkea kusisissa kengissä.

Ano1: Tässähän tulee samalla mukavaa patruunavalistusta. Paljonkohan muuten noita Ukko-Pekkoja kaikkinensa lie Suomessa vielä metsästyskäytössä? Yksi tuttavani on hankkinut sellaisen, mutta kertoi suunnittelevansa, että porauttaisi sen 9,3-milliseksi.

Ano2: Tämänhän toki kaikki tiedämme. Kiitos linkistä. Pistää aika ajoin kateelliseksi, kun katsoo noita Ameriikan aseharrastajien hommia.

Ano3: Suuret kiitokset. Unelmiemme Pinnanmaalla poliisi on todellakin kansalaisen ystävä.

Vesku: Kiitokset sinullekin. Itse olen tässä vapailla päivänä muutamana metsästellyt. Lintukanta on huono, mutta yksi puppe sentään suostui tulemaan reppuun. Siihen, mitä kommentoit vastasin jo tvälupsille ja soomepoisille ja sehän käy kyllä tähänkin.

Seppo: Tuo tekstiongelmahan ainakin Google Chromessa ratkeaa, kun painaa Ctrl ja + yhtä aikaa. Siitä se suurenee haluamasi kokoiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Seppo, samojen ongelmien kanssa paininut, onneksi siihen on ratkaisu.

Jos käytät Mozillan Firefoxia nettiselaimena, niin tekstikoon muuttaminen onnistuu zoomaamalla. Menu-valikosta "Näytä-valikko", sieltä "Sivun suurennus" ja valitset "suurenna". Onnistuu myös näppäinyhdistelmällä Ctrl-nappi pohjassa ja painat + näppäintä muutaman kerran. Periaatesyistä en käytä Exploreria, mutta otaksun että siinä toimii samaan tyyliin.

Nykyään noi tekstikoot ovat blogeissa ja uutisissa tosi pienellä fontilla, mutta tuota toimintoa kun käyttää niin alkaa sivujen lukeminen helpottumaan. Sepolla ainakin asiallinen lippu profiilikuvassa :-).


- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Yllytän rakkaita bittiavaruuskavereita lukaisemaan Suomen Uutisten uuden pläjäyksen aiheesta toimittajien maailmankuvan kieroutuminen.

https://www.suomenuutiset.fi/paljastuksia-punavihreasta-kuplasta-vihreat-arvot-jyllaavat-toimituksissa/

Ja yllytän myös levittämään tuota linkkiä somessa ahkerasti.

Anonyymi kirjoitti...

Saas nähdä milloin ensimmäinen sikalanomistaja käy jättämässä traktorin säiliöperäkärryllisen verran haisevaa vastalausetta jonkin vastaanlevittäytymiskeskuksen pihamaalle. Tai jos on vähemmän juoksevassa muodossa niin voihan sen kipata ihan laitakärrystäkin.

Anonyymi kirjoitti...

Noi elektronisista kirjoista ja kansista unohtuneet, perinnönjaoissa ja niitä ennen tietymättömiin hävinneet, mahdollisesti modatut vanhat kiväärit ja pistoolit vanhoine patruunoineen ovat poliisille niin vaikea paikka että oksat pois.

Tilannetta tietenkin vaikeuttaa vielä se, että aselupien kiristämisen takia nurin menneiden aseliikkeiden kirjanpidot ja henkilökunnan muistikapasiteetitkään eivät enää ole viranomaisten saatavilla - tai jos ovat niin niihin ei voi täysin luottaa.

Eli jos kävisi niin ikävästi että tästä vokkilottopelistä ISIS-taistelijoineen nousisi hässäkkää ja härdelliä niin eihän milizei saisi sitten mitenkään selvitettyä että kuka ja millä aseyksilöllä on jonkin reiän johonkin mihinlie tehnyt.

Toivottavasti ei kuitenkaan ihan siihen asti luiskahda.

Anonyymi kirjoitti...

Tuota lakia kun pilkkoo eli lukee kuin piruu raamattua niin nousee karvat pystyyn!

Muutama ote noiden aiempien lisäksi:

1 §
Lain tarkoitus

Tämän lain tarkoituksena on poikkeusoloissa suojata väestöä sekä turvata sen toimeentulo ja maan talouselämä, ylläpitää oikeusjärjestystä, perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä turvata valtakunnan alueellinen koskemattomuus ja itsenäisyys.
-huom! Väestöä; ei kansalaisia vaan väestöä.

56 §
Lakisääteisen vakuutuksen ja etuuksien muutokset

Väestön toimeentulon ja valtion maksuvalmiuden turvaamiseksi 3 §:n 1–3 kohdassa tarkoitetuissa poikkeusoloissa voidaan työeläkettä, kansaneläkettä, sairaus-, tapaturma-, potilas- tai liikennevakuutusta sekä ansioperusteista työttömyyspäivärahaa, peruspäivärahaa, vuorotteluvapaakorvauksia tai aikuiskoulutustukea koskevien säännösten perusteella suoritettavan etuuden tai kuntoutusrahan taikka vastaavan muun etuuden maksaminen keskeyttää enintään kolmeksi kuukaudeksi tai sitä voidaan lykätä enintään kolmen kuukauden ajan.

Edellä 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa voidaan 3 §:n 1–3 kohdassa tarkoitetuissa poikkeusoloissa työeläkettä, kansaneläkettä, sairaus-, tapaturma-, potilas- tai liikennevakuutusta sekä ansioperusteista työttömyyspäivärahaa, peruspäivärahaa, vuorotteluvapaakorvauksia tai aikuiskoulutustukea koskevien säännösten perusteella suoritettava etuus tai kuntoutusraha taikka vastaava muu etuus maksaa enintään kolmen kuukauden ajalta enintään 50 prosentilla alennettuna.

62 §
Tietoturvaan liittyvät toimenpiteet

Sähköisten tieto- ja viestintäjärjestelmien toimivuuden turvaamiseksi ja niihin kohdistuvien tietoturvauhkien torjumiseksi liikenne- ja viestintäministeriö voi 3 §:n 1–3 kohdassa tarkoitetuissa poikkeusoloissa päätöksellään velvoittaa sähköisen viestinnän tietosuojalaissa (516/2004) tarkoitetun teleyrityksen, lisäarvopalvelun tarjoajan tai muun kuin valtionhallinnon yhteisötilaajan taikka näiden lukuun toimivan henkilön:

1) estämään tilapäisesti sähköpostiviestien, tekstiviestien ja muiden vastaavien viestien tai vertaisverkkoliikenteen lähettämisen, välittämisen tai vastaanottamisen;

2) salaamaan tai olemaan salaamatta verkko- ja viestintäpalvelunsa;

3) ryhtymään muihin vastaaviin välttämättömiin toimiin tietoturvaloukkausten torjumiseksi ja tietoturvaan kohdistuvien häiriöiden poistamiseksi.

...

Anonyymi kirjoitti...

95 §
Työvelvolliset

Jos 3 §:n 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuissa poikkeusoloissa työnvälityspakko ja irtisanomisoikeuden rajoittaminen eivät ole riittäviä toimenpiteitä maanpuolustuksen, väestön suojaamisen, välttämättömän terveydenhuollon tai vähimmäistoimeentulon taikka huoltovarmuuden kannalta erityisen merkityksellisen tuotannon turvaamiseksi, on jokainen Suomessa asuva, jolla on kotikuntalain (201/1994) mukaan kotikunta Suomessa ja joka on täyttänyt 18 mutta ei 68 vuotta, velvollinen tekemään tämän lain tarkoituksen toteuttamiseksi välttämätöntä työtä.

118 §
Liikkumis- ja oleskelurajoitukset väestön suojaamiseksi

Edellä 3 §:n 1, 2, 4 ja 5 kohdassa tarkoitetuissa poikkeusoloissa valtioneuvoston asetuksella voidaan tilapäisesti, enintään kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan, kieltää oikeus oleskella ja liikkua tietyllä paikkakunnalla tai alueella taikka rajoittaa niitä, jos se on välttämätöntä ihmisten henkeä tai terveyttä uhkaavan vakavan vaaran torjumiseksi.
119 §
Väestönsuojeluun tarvittavien alueiden ja tilojen luovutusvelvollisuus

Väestönsuojelun toteuttamiseksi 3 §:n 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuissa poikkeusoloissa pelastusviranomainen voi päätöksellään velvoittaa maa- tai vesialueen omistajan tai haltijan luovuttamaan kiinteistönsä rakennuksineen ja muine huone- ja varastotiloineen pelastusviranomaisen hallintaan.

Edellä 3 §:n 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuissa poikkeusoloissa pelastusviranomainen voi päätöksellään velvoittaa kiinteistön omistajan tai haltijan rakentamaan ja järjestämään väestön suojaamiseksi tilapäisiä väestönsuojia.

Valtioneuvoston asetuksella säädetään, missä kunnissa 1 momentissa tarkoitettua toimivaltuutta voidaan käyttää ja 2 momentissa tarkoitettuja suojia on rakennettava. Tarkemmat säännökset 2 momentissa tarkoitetun tilapäisen väestönsuojan rakenteesta annetaan valtioneuvoston asetuksella ja teknisistä yksityiskohdista sisäasiainministeriön asetuksella.

121 §
Väestön siirtäminen

Edellä 3 §:n 1 ja 2 kohdassa tarkoitetuissa poikkeusoloissa tietyn alueen väestön tai osan väestöstä on siirryttävä muualle, jos se väestön turvallisuuden kannalta on välttämätöntä. Valtioneuvosto päättää, mitä alueita ja mitä osaa alueen väestöstä siirtyminen koskee. Sisäasiainministeriö huolehtii siirtymisen yleisjohdosta.

122 §
Siirretyn väestön huollon järjestäminen

Edellä 121 §:ssä tarkoitettujen järjestelyiden toteuttamiseksi kunta voi päätöksellään velvoittaa yksityisen henkilön, yrityksen, yhteisön tai laitoksen luovuttamaan siirretyn väestön majoituksen, muonituksen ja muun huollon kannalta välttämätöntä omaisuutta sekä huonetiloja siirretyn väestön tilapäistä majoittamista varten.

Siinäpä muutama pala tuota erinomaista valmiuslakia. Todellakaan emme kai olettaneet sitä käyttöönotettavaksi MaTu-tilanteen takia, mutta eipä meiltä muutenkaan kysytä minne ja miten tätä valtioalusta kuljetellaan...

-Tvälups-

Kokoliha kirjoitti...

Anteex offtopicci; Mosin-pohjaisista kivääreistä vielä sen verran, että orkkis syy noihin kaliiperimuunnoksiin oli, että -44 valvontakomissio määräsi siviileiltä pannaan sotilaskäyttö eli 7,62x53R kaliiperin. Mosinin rautojahan oli maassa vaikka kuinka ja erilaisia, joten niitä sitten Sakolla ja muilla pienemmillä pajoilla porattiin ja piiputettiin ainakin väljyyksiin 6,3 (lintuaseeksi) ja 8,2 sekä 9,3 isommalle riistalle. 7,62 pääsi pois pannasta vasta -60 luvun alusta ja nuo muut kaliiperit ovat sen jälkeen hiipuneeet. Sako taisi ladata viimeisen satsin 6,3x53R patruunaa 70-luvulla. 8,2 ja 9,3 näkyy vielä jossain pikku erää hirvipatruunaa välillä myynnissä. Eli jos on 7,62 pystykorva tai muu mosini, niin kannattaa pysyä juurikin siinä. Hylsyhän on kaikissa sama 53R.

Kokoliha kirjoitti...

Edittiä & tarkennusta: Nyt en löytänytkään muuta lähdelinkkiä tuolle aiemminkin kuulemalleni jutulle valvontakomission 7,62 pannaan julistamisesta, kuin Homman Aseiden kontrolli -ketjun postauksen ja juttua jo bittien taivaaseen kuopatussa Rekyyli -lehden keskustelussa. Saattoipa se suurin olla se, että muinoin 8mm oli alin salittu hirvikaliiperi. Kannattaa siis suhtautua jatkossakin varauksella väitteisiini :)

Anteex & kiitos

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist, Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Taisteluvälineupseerille ja Kokolihalle & kiitos kommenteistanne.

Soomepois Eestist: Ja siinähän se tuli Sepolle ohjeet toisestakin selaimesta. Toi Viron lippuhan muuten heijastaa paikan maisemia mukavan totaalisesti:

https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/0a/e4/0b/0ae40bbc302b2315a75440628fd5d792.jpg

Ano1: Kyllä, tuo Marko Hamilon kirjoitus on erinomainen, ja sitä kannattaa levittää.

Ano2: Kun pinna kiristyy, niin ei tämäkään ole mitenkään mahdotonta. Itse kehitin Pinnanmaan tarinoihin aikanaan tällaisen version asiasta:

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2014/08/rohkiva-vastaisku.html

Ano3: Kyllähän poliisin suorittavalla tasolla ymmärretään, että jos valtio vaatii aseet takavarikkoon (ja varmaankin tyhmänä kuvittelee, että ihmiset ne noin vain luovuttavat), niin tosiasiassa poliisi viettää seuraavat kolme vuotta yksinomaan etsimässä aseita, joita ei löydy.

Taisteluvälineupseeri: Totta kai kun tämä laki on suunniteltu, se on tehty ihan kunnioitettavia periaatteita noudattaen, koska skenaario on silloin ollut lähinnä hyökkäys idästä eikä sitten paljon muuta. MUTTA. Kun tuota lukee niin kuin totesit, eli kuin piru raamattua ja varsinkin muistaa hieman laajennetun käsitteen ”väestö” JA suhteuttaa sen tämän hetkiseen (ja vuoden päästä epäilemättä vielä huomattavasti pahempaan) tilanteeseen, niin kieltämättä purkka pysähtyy. Valtiovaltamme on päättänyt, että muualta tulevat elintasosurffarit ovat maan pääprioriteetti ja lähettämäsi pykälät mahdollistavat sen, että se voidaan tehdä halutessaan todella raskaimman jälkeen. Kieltämättä alkaa hirvittää.

Kokoliha: Voihan tuo silti olla mahdollista. Vaan minkähänlainen kaliiberi se olisi ollut tuo 6,3 x 53R? Se kun ei kovin kauheasti tuntuisi eroavan kaliiberista 6,5 x 55 ja sehän on sinänsä varsin käyttökelpoinen yleiskaliiberi.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.jlokka.fi/2015/09/tornion-puhe-3102015.html

Anonyymi kirjoitti...

Nyt homma lähtee mielenkiintoiseksi, pitää hommata popcornia ja seurata tilannetta, vahinko etten ole kummankaan tapahtumapaikan lähistöllä:

Oulussa mielenilmaus, eli hätämajoituskeskuksen asukit ovat tyytymättömiä olosuhteisiin ja ruokaan.
Irakilaiset turvapaikanhakijat suunnittelevat ruokailulakkoa Lahdessa.

Jollei paikallinen ruoka maita, niin suosittelen ns. Nikke Pärmi-tyyliä näille valittajille. Eli heille annetaan lautoja, nauloja, sahoja ja vasaroita, jotta saavat ennen nälkään kuolemistansa nikkaroida itsellensä arkut. On se kumma kun pullahalaajien valmistama ruoka ei maita? No vakavasti puhuen, huhhuh jotta on häpyä ja röyhkeyttä nillittää! Ei Suomessa ole mikään pakko olla, täältä voi aina lähteä pois!!

Sepolle vielä tuosta tekstinkoosta (ja miksei muillekin), kannattaa käydä Hämeenlinnan Millogista ostamassa käytöstä poistettuja 19-22 tuuman monitoreja, maksavat 20-30 €. Se minkä sieltä ostin niin toimivuuden sai tarkastaa paikan päällä, virta- ja yhteyspiuhat sai kaupanpäälle, ja se on ollut meikäläisen käytössä yli 6 kk ilman ongelmia. Jos on ns. pöytäkone käytössä, niin suosittelen näytön vaihtoa suurempaan.

Hehheh, jäi aikaisemmin kommentoimatta, mutta nuo oheiskuvat Ykän jutussa sopivat hyvin tarinaan. Varsinkin tuo Lälläveden lakana, siinä olisi muuten hyvä slogan jollekin sisustusliikkeelle! Ajax-pastillit muistan nuoruuteni kaupan hyllyiltä, mutta sen tehovoima naisten suhteen jäi testaamatta. Vahinko ettei enää mistään saa Team-sitruunalimonadia, taisi firma sulautua johonkin isompaan puulaakiin? Pommacia näytti olevan vielä myynnissä kun nyt kesällä kävin Suomessa.

- Soomepois Eestist -

Kokoliha kirjoitti...

Tuo Hamilon kirjoitus on loistava, eikä Juneksen kirjoitukseenkaan lisättävää ole.

Todellisen ja lopullisen kunnarin taisivat kuitenkin lyödä turvapaikkaturistit ihan itse tänään valittamalla ja protestoimalla Oulussa majoituksestaan ja ruoasta, joka kelpaa joka päivä meille suomalaisille, tai siis tarkoitan että meille niin kutsutulle roskaväelle.

Saattaa olla, että Suojelukaarteja ei aivan vielä tarvitakaan. Veikkaan, että viikon-parin sisällä padot murtuu muutenkin.

Sen jälkeen pitää toki siivota paikat, ja - Hamilon kirjoitukseenkin viitaten - likaisinta on suomalaisessa mediassa ja hyysäyskoneistossa. Tuo porukka on se todellinen ongelma tässä maassa. Turvapaikkaturisteista kyllä päästään sen jälkeen eroon. Kuten Nikopol aikoinaan sanoi, kun suomineito makaa ojassa rähmällään mekko korvissaan, voiko hyväksikäyttäjää syyllistää?

Nyt näyttää siltä, että suomineito on saanut tarpeekseen, alkaa nousta jaloilleen ja vetää paitsi hameen alas, myös hyväksikäyttäjiään ja etenkin niiden hyysääjiä vastapalloon. Turussa oli juuri erittäin lupaava VOK-yleisötilaisuus Runosmäessä.

Esmes Jari Tervo saattaa kohta ihan itse ja oma-aloitteisesti luikerrella takaisin saman kiven alle, mistä esiin ryömikin.

P.S. 6,3x53R löytyy tuttavalta ja hän vasta tuskaileekin patruunoiden kanssa. Kaliiperi periaatteessa todella potentiaalinen, mutta lintupyssyksi tehty = loiva rihlan nousu, jossa raskaammat luodit (yli 5g) ei kunnolla vakaudu. Swedukaliiperi 6,5x55 kieltämättä houkuttaisi myös. Vituttaa vaan tuo Ruåtsi tällä hetkellä joka suhteessa niin ankarasti että jo sekin kallistaa vaakaa 308:iin.

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen 7.62x39/7.62x53R noin niin kuin huollon kannalta. Patruunoita 'löytyy' aina pahimpaan tarpeeseen jahka rähinä alkaa. Joku vähemmän yleinen kalberi voi olla töisevä ylläpidettävä ellei kaukonäköisesti satsannut komponenteihin ja latausvälineisiin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Soomepoisille Eestist, Kokolihalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Arvostan Junes Lokkaa hänen tekemästään työstä ja jaksamisesta.

Soomepois Eestist: Nämä osapäiväistä nälkälakkoa puuhaavat tyypit vain osoittavat että etteivät he kovin suurta hätää ole paossa. Ovathan he jo aikaisemmin mainostaneet, että suomalainen ruoka on pahaa. Antaa poikien nälkälakkoilla ihan niin kauan kuin heitä huvittaa. Ja tässäpä sulle se alkuperäinen Ajax-mainos:

https://www.youtube.com/watch?v=1nuSDeTuTHI

Kokoliha: ” Kun suomineito makaa ojassa rähmällään mekko korvissaan, voiko hyväksikäyttäjää syyllistää?”

Totta. Vaan mediamme vaatii, että suomineito on siellä ojassa. Ehkä meidän kannattaisi alkaa nostaa häntä sieltä ylöspäin. Aikaa ei ole paljon. Minä muuten kun vaihtelin pyssyäni, niin päädyin ihan .222-kaliiberiin. Sattumoisin mulle kun tuli käyttööni myös 30-06, niin ei siinä paljon välikaliiberia kaivannut.

Ano: luulen muuten, että juuri nuo kaliiberit pyritään saamaan lähitulevaisuudessa kiellettyjen listoille siviileiltä. Tartteeks kertoa miksi niin luulen?

Anonyymi kirjoitti...

6,3x53R -kaliiperi tehtiin silloin yleiselle 6,35mmx17SR Browning patruunan ogivaali-luodille. Ei ole kilpailijaksi ruattin mauserille eli 6,5x55, jota Suomessa on haukuttu alitehoiseksi mutta jolla kaadetaan muissa Pohjoismaissa kymmeniätuhansia hirviä vuosittain...
Sotavuosina suosittua oli vaihtaa 7,62x53R patruunan luoti 7,65mm pistoolin luotiin kun lähdettiin luvallisille tai luvattomille riistasta ruuanlisää -reissuille.

Alle 8mm kaliiperikielto syntyi sotilasaseiden ja -patruunoiden väärinkäytön takia.

"Hirvenmetsästysasetus vuonna 1933
1933 annettiin hirvenmetsästysasetus, jonka mukaan armeijan ja suojeluskuntien käytössä olevia sotilaskiväärejä ei saanut enää käyttää metsästyksessä. Hirvenmetsästyksestä tuli myös sellainen määräys, että täysvaippaluotia ei saa enää käyttää. Hirvenmetsästyksessä ei myöskään enää saanut käyttää kivääriä, jonka piipun reikä oli alle 8 mm halkaisijaltaan. Näihin määräyksiin loppuivat sekalaisten aseiden käyttö hirvenmetsästyksessä ja oli syntynyt käsite hirvikivääristä."
http://www.luonnossa.org/Hirvenmetsastys/Hirvikivaarit/body_hirvikivaarit.html

Itse tykkään näistä pula-ajan kaliipereista 8,2 ja 9,3x53R. Näin itselataajana niistä saa kellotettua ihan mieluisia a-tarvikkeita mehtuuhommiin.

Tehtiinpä noista entisistä sotilaskivääreistä jopa haulikkojakin, kotimaassa mm kaliiperissa 12x75 (ei pidä sekoittaa 12/76!) 12 mm x 75 mm, hylsynkanta 53R.

Asemarkkinat menevät aina lainsäätelijän (pahan) tahdon mukaan mutta pelkään ettei 1980-90 -lukujen myyntimenestyksiin ole enää koskaan paluuta. Onneksi naiset ovat tulleet joukolla metsästyksen pariin (suomeksi: yksikään lainsäätäjä ei lähde heidän harrastustaan/harrastusvälineitään kieltämään) mutta käytettyjen aseiden markkinoita ei tämäkään pelasta. Ne/me jotka lupia saavat ovat melkolailla kuninkaan asemassa asekaupoilla; ostaja määrittää hinnan etenkin käytettyjen osalta.
Kuka olisi uskonut vielä 10v sitten, että voit ostaa käyttämättömän Valmet Petran 450€:lla ja kaupan päälle saat seitsemän sotilaskivääriä?

-Tvälups-

Jk kaikesta huolimatta: raudassa on aina raha turvassa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri ja kiitos tietoiskusta. Tossa oli mulle paljon uutta. Nykymeiningissä käy vaan sääliksi asekauppiaita, joitten elinkeino pikkuhiljaa tällä älyttömällä lupamenettelyllä tapetaan.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.kaleva.fi/blogit/pohjoisen-aani/jari-pekka-teurajarvi/170/paras-mita-voimme-antaa-lapsillemme-ei-kelpaa-turv/5178/

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys kaikille.
Itselleni toi muistumia nuoruudesta tuo voimasavuke Bostonin mainos. Silläkin opeteltiin tupakinpolttoa silloin, kun oltiin nuoria ja viattomia. Jos ei riittänyt koko askiin ostettiin sippi-Boston, eli 10 kpl aski, muistaakseni 1,10/aski. Aseisiin sen verran, että ekalle hirvireissulle oli rinnakkaislupa kaverin 7,62/53R pystykorvaan, viimeisin torrakko oli Petra 30-06.
Näitä muisteli Huru-ukko

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Mun isoveli on 11v vanhempi, voimakas niinvoimakas että itku tulee silmään, kun sitä ajattelee. Ei 1000km säteellä ollut niin voimakasta jätkää. Mun isoveli kunnosti viimesäksi vanhan talon. Oikasi seinät, tuki perustukset ja voi jos tietäisitte kuinka pölyistä työtä se oli. Ulkolaudoitus ja uusi peltikatto. Kaiken muun itse teki, mutta katolle ei omien sanojen mukaan uskaltanut kiivetä, teetti sen nuoremmilla. Kunnon samankylän nuoria pojilla teetti ja maksoi kunnon palkan. - Olisin kiivennyt katolle, mutta vasta samana päivänä, kun laitettiin autonkeula Raatetta kohti, toivat pellit pihalle.

Mulla on 5 siskoa, minun ja Isoveljen välissä. Ja me siskojenkin kanssa ollaan samaa verta.

Tämä on meidän isälle, joka on erittäin läheistä sukua tälle miehelle:
http://www.kirjastovirma.fi/oilinginvarrelta/tarkka-ampujan_sotareissu

Haloo Helsinki!
https://www.youtube.com/watch?v=sS6Ta6SrTHs

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Siltä varalta, jos linkki ei toimi:
https://www.youtube.com/watch?v=gL7AqYop2a4

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Tää on jo vanha juttu, mutta tää on yksi Suomen parhaista lauluista. Kolmen parhaan joukossa.

https://www.youtube.com/watch?v=sS6Ta6SrTHs&list=PL_lNlng5wBFiJLVB0lzk8mCaDpmUS9rat

Cheers!

Anonyymi kirjoitti...

Eli mulla on toi 8.2x53R voiko ladata toi luoti 7.62x53R hylsyyn käyttämällä lee puristinta

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Sun ehkä kannattaa varmistaa tuo joltain asesepältä.