Wednesday, November 4, 2015

JOTAIN IHAN MUUTA XXXIII

Eli eräs pariskunta bensiksillä


Elettiin erästä syyskuista päivää erään pienen pohjois-pohjanmaalaisen kunnan Shellillä, joka eli sitä samaa mukavan uneliasta tunnelmaa mitä se oli elänyt ennen tätä päivää ja eläisi toivottavasti häiritsemättä tästä eteenpäinkin. Aika tuntui kuluvan täällä hitaammin kuin jossain etelän hälisevissä asutuskeskuksissa ja sehän sopi niin paikallisille ihmisille kuin ohi kulkeville rauhallisille matkaajillekin. Täällä joko asuttiin tai tänne pysähdyttiin, mutta ei tänne tultu riehumaan eikä pitämään mitään kadunvaltaustapahtumia. Täällä ei vallattu katuja, täällä huollettiin niitä. Eikä täällä varsinkaan pidetty kovaäänistä ja kaljanhuuruista ”reclaim the streets”-meteliä sen nimissä, että vallattiin takaisin jotain, joka ei valtaajille ollut koskaan kuulunutkaan ja jonka rakentamisesta heillä ei ollut mitään käsitystä. Täällä elettiin rauhallisten ihmisten mailla.

Shellin ovi aukesi ja sisään astui itsestään sen kummempaa meteliä pitämättä mies ja nainen. Mies oli iso, ruma, kaljupäinen ja partainen. Hänen kanssaan kulki hänen huomattavasti pienempi vaimonsa, jolla oli pitkät tummat hiukset. Pariskunta oli tankannut autonsa ja käveli nyt tiskille ostaen molemmat itselleen kupit kahvia ja munkit myyjää kiittäen. Itse asiassa pariskunnasta kumpikaan ei erityisesti perustanut makeasta, mutta jotenkin reissun päällä ollessa tämä kuului kuvioon. Kun tankattiin, niin käytiin sitten sumpillakin ja kun sumppia ostettiin, niin ostettiin sitten jotain känttyäkin. Saipahan samalla oikoa ajamisesta väsyneitä raajojaan. Pariskunta istui pöytään ja mies otti itselleen tyhjästä naapuripöydästä paikallislehden selaillen sitä samalla kun mussutti munkkiaan ja hörsi sumppiaan. Pariskunta oli luopunut valtamedian seuraamisesta jo aikaa sitten, mutta näitä pieniä paikallislehtiä kelpasi ajotauoilla selailla. Niissä kun ei koskaan oikeastaan ollut mitään varsinaisia uutisia, joten eiväthän ne silloin pahemmin suututtaneetkaan. Ei noussut verenpaine turhasta.

Pariskuntahan oli Perskeleen pariskunta, Ykä ja Ylva. He olivat käyneet tällä bensiksellä aikaisemminkin, jollain toisella reissulla pohjoista kohti edetessään. Toisella puolella huoltoaseman pientä baaria istuivat pöydässä Lötjönen, Kutvonen, Pöntinen ja Pätinen. Itse asiassa he eivät olleet ne samat Lötjönen, Kutvonen, Pöntinen ja Pätinen jotka Perskeleen pariskunta tunsi kotona Huitsinnevadassa. Mutta jokaisella tällaisella pienellä bensiksellä istui oman paikkakuntansa Lötjönen, Kutvonen, Pöntinen ja Pätinen. Yleensä heillä oli päällään keltaiset huomioliivit, niin kuin täälläkin. He olivat niitä näkymättömiä miehiä, jotka pitivät tätä maata pystyssä ja sen rattaat pyörimässä. Välttämättömiä, mutta palkitsemattomaksi jääviä. Gloria oltiin aina varattu aivan muille ihmisille. Ihmisille, jotka puhuivat televisiossa omasta erinomaisuudestaan. Ihmisille, jotka eivät olisi pärjänneet päivääkään ilman Lötjösen, Kutvosen, Pöntisen ja Pätisen heille välttämätöntä  työpanosta, jonka olemassaolosta he eivät edes välittäneet tietää. Heille kaikki tuli valmiina.  Mutta tuskin nämä miehet mitään julkisuutta itselleen halusivatkaan. He halusivat vain elää rauhassa kotonaan. Sitä samaa halusi myöskin Perskeleen pariskunta, tosin tällä hetkellä matkailevana pariskuntana tien päällä.

Paikallisen Shellin Lötjönen, Kutvonen, Pöntinen ja Pätinen katsoivat kahvin ja munkin kanssa pöytään istunutta pariskuntaa. Vieraita ihmisiä. Eivät olleet täältä kotoisin. Mutta heistä aisti, että he eivät olleet vierasta rotua. Niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisesti. Ystävällisiä ja kohteliaita mutta eivät kuitenkaan mitään tekopirteitä ihollepyrkijöitä. Ihmisiä, jotka katsoivat paikallisia samalta tasalta, eikä nenänvartta pitkin. Sillä nuo olivat selvästi hekin paikallisia. Siellä kotonaan, vaikkei ehkä täällä. Paikallisilla oli yhteys toisiinsa, vaikka he olisivatkin toisille vieraita. Tuo iso häiskä oli sen oloinen, että hän saattaisi olla vaikka heidän kanssaan metsällä ja sen jälkeen saunomassa ja hörsimässä olutta. Puhuen samoista asioista ja jakaen samat arvot. Jotenkin sen aisti.

Niin aisti Ykäkin noista miehistä, ja kun hän Ylvan kanssa nousi pöydästä palauttaen käytetyt astiat tiskille, hän huomasi miesten katseen ja katsoi itse takaisin. Mitään nyökkäämistäkään ei tarvittu, vaan kaikki tiesivät, että samaa porukka ollaan. Porukkaa, joka halusi pitää yllä sitä vanhaa, hyväksi havaittua ja toimivaa maailmaa, jonka halusivat repiä pala palalta rikki ne ihmiset, joita vanhan maailman ylläpitäjät joutuivat vastoin omaa tahtoaan elättämään, huoltamaan ja ylläpitämään. Ihmiset, joilta ei tulisi koskaan kiitosta heidän lautaselleen ilmestyvästä ruuasta. He pitivät sitä jonkunlaisena itsestäänselvyytenä, jonka kasvoton muurahaisarmeija tuotti.

Ykä ja Ylva poistuivat bensikseltä ja miehet jatkoivat taukoaan, joka loppuisi pian. Työ kutsui. Tai no, eihän työn ies varsinaisesti ketään kutsunut. Se käski. Työhän on loppujen lopuksi vain vapaa-aikojen välissä tapahtuvaa nälän aiheuttamaa pakkoliikettä.

Niin se työn ies käski Ykää ja Ylvaakin, mutta ei juuri nyt. He olivat lomalla ja matkalla kohti kaukaista pohjoista. Tauot pitkällä ajomatkalla pidettiin valituilla paikoilla. Pienillä bensiksillä. Ei koskaan millään suurilla ABC-asemilla, jotka olivat Perskeleitten mielestä lähinnä sieluttomia massaruokintataukopaikkoja jotka tuhosivat pienten ketjujen riippumattomat asemat ja siellä leijuvan tunnelman, jossa saattoi aistia jotain vuosikymmenten takaista. Sellaista, joka ei suostuisi katoamaan ennen kuin rakennus palaisi. Ne bensikset, joissa saattoi kuvitella, että aivan hetken kuluttua tiskin taakse ilmestyy Tankki Täyteen-sarjan pipopäinen Sulo Vilén, joka toteaa, että ostin tämän, kun sain halvalla.

Ne bensikset, jossa mieli niin helposti painuu aikojen taakse ja silmissään saattaa nähdä 1970-luvulta leveälahkeisten farkujen ja Retu-kenkien kanssa kulkevan nuoren pojan kävelevän levyautomaatin luo, laittavan markan sisään ja valitsevan Hurriganesin uunituoreen singlen Do You Wanna Dance. Saattoipa muistin virta antaa hänen sen jälkeen kaivaa takataskustaan vielä pitkulaisen Jenkki-purukumipakkauksen josta hän otti yhden purkkatyynyn suuhunsa pureskeltavaksi. Ja sen jälkeen antaa hänen kävellä ulos ja ajella sen aikaisen pitkäsatulaisen fillarin kanssa kohti seikkailuja, jotka olivat hänelle tulevaisuutta, mutta Ykälle ja Ylvalle jo kaukaista menneisyyttä. Miksei pojan antaisi seikkailla Perskeleitten mielessä, sillä Perskeleet olivat itse eläneet sen leveälahkeisen nuorukaisen menneisyyden. Jota saattoi muistella, kun he ajoivat kohti pohjoista.


Perskeleitten matka pohjoiseen alkoi usein siitä, että he menivät Ykän vanhempien luo Nyhtänköljään, viipyivät siellä muutaman päivän ja jatkoivat sitten eteenpäin. Ykälle oli aiheuttanut aikanaan suuren surun, että se tuttu Nyhtänköljän Esso oli purettu ja tilalle rakennettu sieluton ABC-asema. Mutta olihan Nyhtänköljässä sentään jäljellä valtatien vieressä oleva vanha Shell. Joskus Ykän lapsuudessa se oli ollut BP, mutta muuttunut aikanaan Shelliksi. Rakennus oli sama jonka Ykä oli muistanut koko ikänsä ja viettänyt siellä nuoruutensa pilluralliaikoja.

Ne ajat olivat jo aikaa sitten ohi, mutta Shellillä piti aina pysähtyä. Sillä huoltamon tyhjillä pöydillä oli Ykälle oma merkityksensä. Siellä hän muistinsa siivin näki niitä tuttuja ihmisiä, jotka olivat jo siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Jotenkin hänen muistinsa aineellisti heidät noihin pöytiin. Vanha rakennus mahdollisti sen. Uudella ABC-asemalla se ei olisi onnistunut. Kas, tuossa pöydässä istui vanha tuttava Tane, hänen tätinsä edesmennyt mies, Tali-Ihantalan veteraani joka katsoi Ykää naama vanhalla  tutulla hymyntirrillä mitä Ykä oli oppinut niin kaipaamaan. Tanen kanssa oltiin oltu kalalla niin monta kertaa ja Tane oli jaksanut vastata pikkuisen Ykän tyhmiin kysymyksiin sodasta hyväntahtoisilla vastauksilla, jotka eivät olleet kertoneet sodasta yhtään mitään. Kyllähän Tane oli tajunnut, ettei pikkuisen pojan tarvitse kaikkea tietää.

Tanen vieressä istui Jösse, armoton metsä- ja kalamies, joka oli osoittanut vääräksi myytin hämäläisten hiljaisuudesta ja vähäpuheisuudesta. Tietysti Jössellä oli puolet puheistaan ollut lapinlisää, mutta kun sen teki sillä taiteellisella kyvyllä kuin hän, se ei enää häirinnyt vaan kuulijakin ajatteli, että juttuun heitetty mauste oli tärkeämpää kuin juttu itse. Jössenkin vei syöpä seitsenkymppisenä. Yllättäen ja nopeasti. Miehen, joka hetkeä aikaisemmin oli pirteä ja elinvoimainen. Sellainen huumorimoottori, joka sai koko porukan aina hyvälle tuulelle. Mutta elämä on julmaa, viikatemies ei anna armoa, ei kysy mielipidettä eikä piittaa siitä, jäikö jotain tärkeää iäksi sanomatta. Ne sanat, jotka tajuaa aina liian myöhään ja joitten sanomattomien sanojen kanssa joutuu elämään lopun ikänsä?

Toisessa pöydässä istuivat Rane, Pena, ja Heikki. He näyttivät iloisilta ja tyytyväisiltä ja morjestivat Ykää. Ykää olisi niin haluttanut mennä rupattelemaan heidän kanssaan, mutta tiesi sen olevan mahdotonta. Rane oli ampunut itsensä jo kolmisenkymmentä vuotta sitten. Mikä lie ollut se syy siihen, että hänen elämänsä oli ajautunut siihen pisteeseen, ettei hänelle enää muuta vaihtoehtoa ollut jäljellä? Kuinka häntä olisi voinut auttaa? Vai olisiko mitenkään? Hän oli jo tavallaan kadonnut elämästä. Olisiko Ykä voinut auttaa? Tunsiko Ykä oikeastaan edes Ranea? Tunsiko kukaan? Oliko oikea Rane jotain aivan muuta kuin mitä hän kavereilleen kertoi? Meillä kaikillahan on oma itsemme ja sitten se kuva, jonka toiset näkevät. Jälkiviisaus ei auttanut ja Ykä oli antanut asian jo kauan aikaa sitten olla.

Entäs Pena? Penan kanssa Ykä oli kuunnellut monet Rushin levyt silloin aikanaan. Kauan sitten. Ykä ja Pena olivat löytäneet progen yhtä aikaa ja progen merkityksestä oli käyty monet syvälliset keskustelut. Pena ei ollut oikein saanut elämäänsä otetta. Mikään ei ollut mennyt pieleen, mutta mistään ei ollut tullut oikein valmistakaan. Suurimpana ongelmana oli se rakkauden kaipuu.  Joskus armeijan jälkeen se ote löytyi ja hän oli saanut itselleen tyttöystävänkin, jota rakasti enemmän kuin omaa elämäänsä.  Tietämättä että se jäisi lyhyeksi. Hänen sydämessään oli julma ajastin, joka klikkasi lukeman nollaan hänen ollessaan vasta vähän päälle parikymppinen. Siihen kaikki loppui. Julmasti ja varoittamatta. Jäljelle jäi vain Ykän Penan haudalle aika ajoin tuomat kukat ja joskus jouluna sytyttämä hautakynttilä. Ja muisto siitä elämästä, jota nuoren miehen ei annettu elää. Juuri kun se oli pääsemässä täyteen vauhtiinsa.

Heikki puolestaan oli taistellut koko ikänsä pahinta vihollistaan vastaan ja se vihollinen oli hän itse. Lääkäreillä oli sille omat diagnoosinsa, jota saattoi käsitellä teoreettisesti. mutta Heikille se oli elävä vihollinen, joka kamppaili hänen päänsä sisällä häntä vastaan vuosia. Välillä Heikki pääsi vihollisestaan voitolle, mutta välillä vihollinen teki ovelan iskun, joka mursi Heikin puolustuksen. Aikanaan hän kyllästyi taisteluun ja tarrasi rautatieasemalla kiinni korkeajännitepiuhaan. Ykälle jäi Heikistä ainoaksi muistoksi varsin kaoottiset hautajaiset ja Heikin sanoittama humppa, jota ei koskaan tullut sävellettyä.

He kaikki istuivat pöydässä tyytyväisinä ja panivat tupakit palamaan. Tietenkin Shellillä tupakointi oli ollut jo aikaa sitten kielletty, mutta näitä savuja ei kukaan haistanut.


Ykä palautti Ylvan kanssa astiat tiskille, katsoi menneitä kavereitaan lämpimästi ja pariskunta jatkoi matkaansa kohti pohjoista pysähtyen matkansa aikana sillä pienellä pohjois-pohjanmaalaisella Shellillä joka jo mainittiinkin. Tupakkitaukoja pidettiin matkan varrella kun Ykä tuosta Voimasavuke Bostonin kirouksesta itsekin kärsi ja joka kirous varmaan aikanaan veisi hänet samaan pöytään Penan, Ranen ja Heikin kanssa, mutta tällä kertaa seuraava pidempi tauko pidettiin Pellon SEO:lla jossa nautittiin ne perinteiset kahvit ja tällä kertaa mokkakääretortut.

Naapuripöydässä istuvat jälleen paikallinen Lötjönen, Kutvonen, Pöntinen ja Pätinen. Heidän ja Perskeleen pariskunnan välillä käytiin jälleen lyhyt keskustelu, jossa ei vaihdettu sanaakaan mutta jonka perusteella molemmat osapuolet päättelivät, että samaa porukkaa ollaan, vaikkei toisia tunnetakaan. Niitä normivirtasia, jotka alkoivat yhdessä tajuta, etteivät vallitsevat ja nykyaikaan heiltä kysymättä päivitetyt normit heitä ehkä suojelekaan vaan lähinnä orjuuttivat palvelemaan jotain heille vierasta ja vastenmielistä. Nurkkapöydässä istui kahvikuppinsa kanssa yksinäinen, ehkä noin Ykän ikäinen viisikymppinen mies joka katsoi bensiksen nurkassa olevaa tyhjää pöytää hiljaisena ja jotenkin poissaolevana. Ehkä hänkin näki siinä pöydässä ajasta iäisyyteen siirtyneitä kavereitaan. Häntä ei tulisi kenenkään häiritsemän. Eivätkä häntä häirinneet Perskeleetkään. Suomalainen mies tarvitsi tilan ympärilleen, eikä sitä sopinut ylittää, ellei mies antaisi itse lupaa. Ja se annettu lupa oli suuri luottamuksen ja kunnioituksen osoitus.


Perskeleet kävelivät autoonsa, ovet läiskähtivät kiinni ja suora nelonen alkoi jyristä mahtavaa 1,6-litraista voimaansa, mikä Perskeleille riitti varsin hyvin, sillä auto oli heille vain väline, jolla siirrettiin ihmisiä ja tavaroita paikasta a paikkaan b. Seuraava suurempi tauko oli Karesuvannossa, Rajabaarissa jossa oli samalla Nesteen huoltoasema. Suuren ketjun osa ehkä, mutta näin pohjoisessa se eli jo aivan omaa elämäänsä.

Baarissa asioinut ja autonsa tankannut neljän vähän yli kaksikymppisten nuorten miehen ryhmä katseli erästä pariskuntaa, joka istui huoltamon baaripöydässä. Pariskunnan mies oli iso, kaljupäinen ja ruma, ja hän näytti katsovan miehiä jotenkin muistelevalla, kaipaavalla ja ystävällisellä ilmeellä. No, Ykähän se siinä oli, natustaen munkkiaan ja katsellen tuota nuorta porukkaa varsin haikeana. Nuo nuoret häiskät olivat selkeästi menossa Käsivarren suurtuntureille. Niinhän Ykäkin aikanaan, noitten miesten, tai no, poikiahan nuo vielä olivat, ikäisenä. Poikahan Ykäkin oli silloin, vaikka mieheksi itseään kuvitteli. Nyttemmin painovoima oli alkanut tehdä tehtävänsä, selkä oli romuna ja nuo sadan kilometrin mittaiset tunturireissut olivat varmaankin jo viimeisen kerran tehty. Aika tekee tehtävänsä ja miehen täytyy hyväksyä se.

Mutta olihan Perskeleen pariskunnalla edessään viikko sähköttömällä mökillä, josta voisi tehdä pitkiä päiväreissuja. Ja niitten päälle nauttia mökin vieressä olevasta harvalattiaisesta saunasta jossa hyvä ilmanvaihto takasi upeat löylyt ja  jonka kiuas puita polttaessaan heitteli omia upeita soolojaan. Lauteilla he katsoisivat aika ajoin toisiaan, ja toteaisivat, että heillä oli niin hyvä olla keskenään. Niin tässä saunassa kuin elämässään yleensä. Sen jälkeen mökissä mukavasti suhisevan kaasulampun valossa voitaisiin syödä trangialla tehtyä mössöä, joka koostuisi pikamakaryllistä, lihaliemestä ja hyvästä säilykelihasta. Lisäksi jäystettäisiin tietysti näkkivoileipää. Kamiinan rätinä takaisi lämmön mökissä ja makuupussi puolestaan takaisi mukavan ja rauhallisen unen. Uutta päivää ja uutta reissua odotellessa.

Perskeleet olivat ajan myötä oppineet nauttimaan pienistä asioista. Ja ymmärtämään, että ne pienet asiat olivat huomattavan suuria. Niitä kaikkein merkityksellisempiä. Niitä, joihin se uusi ja edistyksellinen maailma ei pääsisi koskaan käsiksi. Ykä nousi laverillaan vielä hetkeksi ja katsoi Ylvaa. Hän oli jo täydessä unessa ja käänsi ynisten kylkeään. Ykäkin pisti päänsä tyynylle, jonka virkaa teki makuupussin suojapussi johon oli ahdettu villapaita ja peltipaita ja tuumi ennen nukahtamistaan, että kyllä tämä elämä on karikoistaan huolimatta aika ajoin elämisen arvoista.


28 comments:

Anonymous said...

Perskeleen iso kiitos Ykä! Tällaisia juttuja kun lukee, tulee mieleen, että mihin helevettiin tällä maailmalla on kiire. Ei muka ehditä pysähtyä ajattelemaan eikä elämään, ei nauttimaan niistä pienistä asioista.
Tuumii Huru-ukko

Kumitonttu said...

Ei koskaan millään suurilla ABC-asemilla

Se on nykyään Arabic-asema. Työ- ja elinkeinoministeriön uusi kansliapäällikkö arvioi Pravdassa Suomeen saapuvien muslimivalloittajien vaikutusta katukuvaan näin viisaasti:

”Meillekin voi syntyä aina auki oleva kioskikauppa, jota Euroopassa kutsutaan arabikaupaksi."

Anonymous said...

Melkein kostuu kyynel silmäkulmaan, niin harras ja ihana on tämä kirjoitus.

Anonymous said...

"...niin eli ikänsä kaiken,
ei iloiten eikä surren,
pannen päivät päälletyksin
niin tulevat kuin menevät,
niin paremmat kuin pahemmat;
päällimmäiseksi paremmat."

BTW, aikoinaan tuli suosittua ABC-asemia pelkästään sen takia että niistä löytyi varmasti asialliset lastenhoitohuoneet. Nyt kun vaipparuljanssin aika on jo takana niin eipä sitä kovin usein tule ABC:lla pysähdyttyä

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Huru-ukolle, Kumitontulle, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Kiitokset. Toi maailma ympärillämme aiheuttaa sen verran verenpaineen nousua, että tarttee välillä kirjoittaa jotain ihan muuta.

Kumis: Joo, törmäsin itsekin tuohon. Näillä arabien kioskikaupoillahan Suomen talousveturihan nousee uuteen ja ennennäkemättömään kukoistukseen. Tosin nyt täytyy sanoa, että suomalainen liioiteltu valvontabyrokratia tappaa nämäkin kioskit jo ennen kuin ne syntyvät, koska jos siellä käsitellään mitä tahansa elintarvikkeisiin liittyvää, niin hygieniapassi ei riitä, vaan kahden neliömetrin kaupan takahuoneessa pitää olla kahdenkymmenen neliön hygieniasertifikoidut elintarvikkeiden käsittelytilat. Tässä tapauksessa en pane tätä oikeastaan pahakseni. Voi olla, että palaan vielä tuon jätkän hengentuotteisiin kaljupäisissä uutishavainnoissa.

Ano1: Kiitos, olen otettu.

Ano2: Mainostetaanpa vielä sitä, että aikanaan Suomesta hävinnyt Gulf-ketju on tullut takaisin. Vaan täytyy tietysti todeta, että ne vanhan mallin bensikset ovat aika vähissä. ABC tappoi Sulo Vilénin nälkään. Reinikainen muutti itsensä nettipoliisiksi ja menetti huumorintajunsa. Juhana Vilén muutti sukunimensä Vartiaiseksi ja aloitti puolestaan tahattoman huumorin aikakauden.

Ruukinmatruuna said...

Ensi kesänä kiipeämme jälleen Saanalle. Teemme sen aina tietyin aikavälein. Ensimmäisen kerran teimme sen rippikouluikäisinä. Seuraavan kerran kolmenkympin pinnassa. Nyt sitten lähempänä neljääkymppiä. Ja sen jälkeen Skibotniin ja Jäämereen uimaan.

Anonymous said...

Kiitos Ykä, pala kurkussa tuli tuo luettua, ihan kuin omasta elämästä, vaikka meillä nuo työt on varsin erilaisia olleet, enemmän kuin arvaatkaan. Mutta se onkin se mielenkiintoinen juttu, että samaa tuumitaan ja tunnetaan, koska saman tyyppisistä jutuista näköjään liikkeelle aikoinaan lähdettiin... tuo kuvaus leveälahkeisesta pojasta ja sadan kilometrin tunturireissuista on kun omasta elämästä...

Anonymous said...

Ovatten pirut tehneet Kolarin hotellista vokin. Sääli, oli meinaan mukava paikka käydä suihkussa/saunassa ja syödä käristykset päälle.

Onhan Kolarissa onneksi vielä Sale, jossa myydään edullisesti Lapin Lihan kakkoslaatua. Ja pihaan mahtuu. Semmoinen vakio taukopaikka.

Karesuvannolla tuli vietettyä eräs uusivuosi. Siitä saa siitä Nesteeltä vuokrattua kämpän jossa on oikein sauna. Pääsee katsomaan rakettipukuttelut kahteen kertaan koska aikavyöhyke.

Mutta juu, mukavaa reissua kun taas menette, varokaa suomen pöljintä elukkaa eli poroa.

-KKi-

Anonymous said...

Hyvää muisteloa menneistä ja hyvistä ajoista, jos nykyaikaan vertaa. Juttusi innoittamana löytyi Tuben kätköistä muutama hyvä pätkä kuvaamaan meikäläisen tuntoja:

Kätkäläinen ja Warren katsastus, autossa tosi osuva rekkari! Elokuvassa mies taisi antaa hillojen poimijoille kyytiä, kun tulivat hänen maillensa vierailemaan.

Toivo Kesseli ja hänen avautumisensa bruttotuloista poliisisedälle, jälleen hyvä näyttelijäsuoritus Esko Nikkarilta. Hyvää settiä tuo repliikki veronmaksajista ja liikennehuligaaneista, eipä sitä voisi tuon paremmin kuvailla. Vahinko että mies poistui keskuudestamme liian aikaisin, hänellä olisi ollut vielä annettavaa suomalaiselle elokuvalle.

Rovastin mopo tai kuten joskus tuli noita nuorempana kutsuttua pappa-Tuntureiksi. Ehkä paras pätkä koko sarjassa oli se Juhanan seikkailu lavatansseissa, ja se mistä hän aamulla heräilee?

Aina mahdollisuuksien mukaan koitan vältellä noita ABC-asemia, mieluummin tuen pienyrittäjiä. Alkaa myös olemaan katoava luonnonvara nuo pienet bensa-asemat (ja ketjuihin kuulumattomat) Virossa. Vielä 1990-luvun lopussa huoltoasemilta pystyi halutessaan ostamaan vodkaa, aamuyöllä klo 4:00 aikoihin jos vain huoltamo sattui olemaan auki.

Ei liene ihme, että rattijuopot olivat tuolloin suurehko ongelma, ja sen verta pitää kehua EU:ta, että sen direktiivien myötä ei enää myydä öiseen aikaan viinaa...

- Soomepois Eestist -

korpisoturi said...

Tässä eräs aamuyö heräilin ja katselin taivahalle. Siellä loisti Venus-planeetta ja parin sormenleveyden päässä Jupiter. Kiehtova ja rauhoittava näky. Sai aikaan, että piti kaataa tuhti konjakkihömssy.

Juuri nämä pienet hienot ja rauhoittavat hetket antaa päänupille tunteen, että kyllä tämä tästä..., ja sen tunteen voi löytää sieltä huoltoaseman baarista kuin metsäkävelyltä taikka muista pikkuasioista. Pääasia, että sulkee tämä kahjun maailman pois mielestään.

Rattoisaa ja kuulakasta syksyä!

Anonymous said...

Kiitos Yrjö tästä ja monesta muustakin kirjoituksesta. Tulipa moni nuoruuden muisto mieleen. Ja näin naisihmisenä erityisesti lämmittää se kaunis tapa, jolla Ylvasta kirjoitat.

Pohjoisen täti

Anonymous said...


Moro lajitoverit..
Huoltoasemista puheen ollen...kotokylälle rakennetaan uutta huoltoasemaa. Vanha puretaan yli 40 vuoden olemassa olon jälkeen. Se on tehty silloin kun kyseinen valtatie 8 on rakennettu väyläksi Länsirannikolla pohjoiseen, jossain 60- ja 70-luvun taitteessa. Ennen sitä tie koukkasi syvemmälle sisämaahan tämän alueen reunalta. Mutta se mikä on hienoa, siihen ei tule mitään kasvotonta ABC-asemaa. Eli kylän miehet saa edelleen jatkaa istumistaan siellä, työvaatteet päällä. Kuka tulee traktorilla, kuka lava-autolla. Usein näyttää kylän jahtiporukka päivittävän kuulemisiaan. Kylä elää ja voi hyvin. Hatunnosto uusille kylän huoltoaseman pitäjille.


t.
S.E.P.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja said...

Olikohan se Sikolätissä, missä oli joskus taannoin juttua norjalaisesta "arabikaupasta(tm)" jossa myytiin myös "ihan jotain muuta(tm)" tupakkia kuin Voimasavuke Bostonia.
(Sikäli kun muistini yhtään pelaa.)

Jos ehdin, taidan viikonloppuna käydä ohimennen vanhan kasarmin Arabic-asemalla katsastamassa menoa. Kun kerran sen upseerikerhosta(kin) tuli "yksintulleiden pakolaislasten(tm)" majoituspaikka. :D

Anonymous said...

https://www.youtube.com/watch?v=ema65eqpHLU

Onkos tuo tuttu tv-sarja, Yrjöperskeles?

Anonymous said...

Seesteistä ja mukavan viipyilevää. Tällaista lukiessa ja kokiessa voi vain toivoa mahdollisimman monille konkreettisestikin sellaisia kokemuksia! Lisää Ykää!

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Ruukinmatruunalle, Ano1:lle, KKi:lle, Soomepoisille Eestist, Korpisoturille, Pohjoisen tädille, S.E.P:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Ruukinmatruuna: Saanahan on hieno paikka. Suosittelen myös sitä tien toisella puolella olevaa Mallan luonnonpuistoa. Kilpisjärvihän on itsessään turvonnut melkoiseksi cityksi verrattuna siihen, mitä se parikymmentä vuotta sitten oli.

Ano1: Kiitos sinulle. 1970-luvun leveälahkeisista pojista jotka ajelivat pitkäsatulaisilla fillareilla silloin yksinkertaisempina aikoina tuli viisikymppisiä miehiä monine erilaisine uranvalintoineen. Hyvä on silti, että jokin vielä yhdistää.

KKi: Nythän näyttää tosiaan siltä, että joka helvatun majoituspaikka lyödään lihoiksi ja täytetään elintasosurffareilla. Poron kanssa muuten kilpailee pöljimmän elukan tittelistä sitten se Norjan puolelta löytyvä rasvahäntälammas. Sitäkin katsellessa huomaa, että korvien välissä aivosolu kaveriaan etsii, vaan turha on työnsä. Turvallisia ajokilometreja sinne pohjoiseen.

Soomepois Eestist: Kiitos linkeistä. Tuttuja pätkiä. Erityisesti kaikki Veikko Huovisen tuotantoon pohjautuva sykähdyttää ja Nikkari teki tuossa hienon roolin. Kätkäläisen vanha warre oli symppis. Tommosen kun saisi hyväkuntoisena itselleen sunnuntaiautoksi. Vaikka katsastusreissu olikin kirjaimellisesti SAD. Tankki Täyteen-sarja oli siitä mielenkiintoinen että senhän käsikirjoitti Neil Hardwick, joka yllättävän hyvin onnistui luotaamaan suomalaista mielenmaisemaa.

Korpisoturi: Huomasin muuten saman itsekin. Siinähän oli samassa läjässä myös Mars, joka tosin näkyi heikommin. En ole kyseisten asioitten ekspertti, mutta käsittääkseni tuommoinen kohtaaminen on hyvin harvinaista. Tiettömillä taipaleilla kulkiessa on muuten yksi hienoimpia asioita tuijottaa sitä tähtitaivasta. Kun ei ole valosaastetta, niin se on aivan toisennäköinen ja uskomattoman hieno. Oikein antoisaa syksyä sinnekin.

Pohjoisen täti: Kiitos itsellesi. Ylvasta en osaisi kirjoittaa ikäviä. Aihetta kun ei ole. Me ollaan sellaisia tasaisia ja umpirauhallisia ihmisiä, eikä jakseta kehittää asiakseen ongelmia keskenämme.

S.E.P: Sehän on nähty, että jos jonnekin pykätään ABC:tä, niin se meinaa niskalaukausta pienyrittäjille. Hyvin monessa ABC:ssä kun on vielä sisäänheittäjänä Alko. Siksipä nostan minäkin hattua uusille huoltoaseman pitäjille ja toivotan onnea ja menestystä.

VNV: Joo, ja sen kirjanpidonkin kanssa on tainnut olla vähän sieltä tännepäin.

Ano: Tiedän Metsolat, mutta en tainnut katsoa koskaan yhtään jaksoa. 1970-luvulla katselin Rintamäkeläisiä, mutta silloinhan katsottiin se, mitä tarjolla oli.

Ano3: Kiitokset. Näitä tämmöisiä tulee aika ajoin väsättyä varmaan jatkossakin. Vanhoille bensiksillehän voi mennä tunnelmoimaan kuka tahansa. Niin pitkään, kun niitä vielä on.

Becker said...

Nuo bensa-asemien kahvilat ovat käyneet tutuiksi vuosien mittaan. Niissä on varmaan käyty satoja kertoja vuosien mittaan. Itsekkin ollut Shellillä letkun jatkeena parisen vuotta, joten on kovasti tuttua nuo tunnelmat.
Mökille kun mennään niin matkan varrella on toistakymmentä ABC asemaa, näin on kyydissä istuva sukulaistyttö laskenut. Mieluimmin tosiaan käyn pienemmillä asemilla, jos niitä vaan löytyy. ABC:n hyvä puoli on siellä usein löytyvä kirjamyymälä, josta voi tehdä hyviä löytöjä. Viime kesänäkin ostin pirun hyvän asekirjan parillakympullä. Vanhoista hävinneistä bensiksistä on jäänyt jäljelle
niiden kuvalla ja osoitetiedoilla varustettuja tuhkiksia, joita on tullut joskus divareista ostettua.
Lahnajärvi on avattu, joten siellä on ehdottomasti piipahdettava ihan nostalgiasyistä.

Tuo Lappi on minulle valitettavasti toistaiseksi tuntematona nautintoa. Olen pentuna käynyt Rovaniemellä ja aikuisena Kiirunassa kaivoksella, mutta siinä se sitten on. Täytyypä alkaa pehmittämään vaimoa, josko tuommoinen kunnon ajelukierros pohjoisen kautta olisi tehtävä.

Muuten oli taas niin luettavan hyvää muisteloa baareista ja niiden asiakkaista. Puhutaankin Esson Baarin tietotoimistosta, joka hakkaa faktoillaan STT:t ja muut mennen tullen. Siinä on monella suvakkitoimittajalla ihmettelemistä, miten voiman pimeällä puolella oleva voi kirjoittaa niin tunnelmoiden ja kauniisti elämästään ennen ja nyt kuin myös puolisostaan. Ei suvakit eikä Saarikoski tällaiseen pysty.

"Life can only be understood backwards, but has to be lived forwards," on joku viisaampi joskus sanonut.

Anonymous said...

Hieno kirjoitus taas kerran! Muistot ovat ainoa paratiisi, josta meitä ei voida karkottaa. Ja vanhan iskelmän sanoin: "Ken muistoja mielessään kantaa, paljon hän voi omistaa..."

Rouva Ano

P.s. Rasvahäntälammas... Kuvauksestasi tulee mieleen määrätty porukka tai useampikin tämän päivän Suomesta...

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Beckerille ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Tuo on kyllä totta mitä sanoit ABC-asemien kirjakaupoista. Sieltä on joskus tullut osteltua itsekin, sillä eihän noilta asemilta kokonaan voi välttyä. Jos muuten saat rouvasi ylipuhuttua Lapin reisusta, niin ilmoitapa tännepäin. Niin minä kuin moni muukin antaa varmaan mielellään vinkkejä.

Ehkä se Esson Baarin tietotoimisto löytyykin vielä täältä voiman pimeältä puolelta. Mutta tulee muistaa, että nätit jutut ovat vain hämäystä, sillä mehän olemme niitä pahoja ihmisiä, jotka tulee uudelleenkasvattaa ja auttaa löytämään utopian valo ja totuus.

Rouva Ano: Kiitokset. Nyt kun totesit lampahista, niin kyllä joo. Ne kun makaavat siellä Norjassa tien penkalla ja tienkin puolella ja siinä ne nakottavat ja uskovat, että kyllä tuo auto väistää. KKi:llä on varmasti näistä kokemusta.

Anonymous said...

Vittu, kyynel tuli silmäkulmaan. Kadehdittava on tuo kirjoittamisen taito Yrjöperskeleellä.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Ano, ja suuret kiitokset. En oikein osaa sanoa tuosta kirjoittamisen taidosta. Miellän vaan olevani yksi nobodyista ja nevahöödeista (ja ylpeästi sellainen) joka tykkää piestä suutaan täällä vaihtoehtoisen median puolella.

Anonymous said...

OFF TOPIC

Postin pösilöinneissä on jotain hyvääkin. Maaseudun Tulevaisuuden nettinäköisversioon on vapaa pääsy sen takia että postinkulussa on ongelmia. Eli kenenkään ei tarvitse tyytyä Pravdaan tai Isvestiaan.

Anonymous said...

No jaa. Nyt kun miehestä alkaa YLE:kin kiinnostumaan, niin ei nimimerkki enää ihan nevahööd ole.

Juu, lampaat tosiaan ovat vakuuttuneita, että kyllä se yhdistelmä väistää. Erityisesti Lofoottien seutukunta jostain Sortlandista ylöspäin, alkaa villaa olla paanalla.

Tosin Norjassa suurin riski on keskellä tietä vastaan tulevat turistit, sekä ne kaksijalkaiset pöljät jotka eivät yhtään mieti mihin pysäköivät, kun kuvata pitää.

Muutaman kerran ollu tipalla kun laskussa onkin serpentiinin takana tötterö parkissa ja heti vieressä seisoo pari pöljää kamerat kourassa.

Aiheuttaa haasteita...

-KKi-

Anonymous said...

Omalla kohdalla noi nuoruudenmuistot ovat paljon ikävämpiä.

On helppo muistaa nimismiehen vakavasti häiriintynyt poika, jolle muiden kiusaaminen oli tapa kätkeä omia puutteita. Tai mukavan paikallisen konstaapelin ja hänen umpikieron yrittäjävaimonsa vielä paljon häiriintyneempi poika, jolle muiden rääkkääminen oli tapa kätkeä omia mielenterveysongelmia - ilman minkääntasoista onnistumista. Tai edellisen sadistinen paras kaveri. Tai terveyskeskuksen lähellä asunut mulkeroluonteinen kommunistiperhe, jolla oli "salainen" armeijamallinen radiolaitteisto ja puiden väliin vedetty piiloantenni. Tai...

Joskus kuulin samalla kertaa kahdesta umpikusipäisestä öykkäristä - sosiopaattinen öykkäri ja narsistinen ihmistenpeluuttaja - että olivat tappaneet itsensä. Kertoja hämmästyi aika paljon sitä, miten valtavan riemun moinen uutinen minussa aiheutti. Ikävä kyllä kumpikaan väite ei pitänyt paikkansa. Netti kertoo että toinen saastuttaa maailmaa yhtäällä ja toinen toisaalla.

Itse olin moiseen rottakasvattamoon muuttaessani kiltti, herkkä, hyväntahtoinen ja hyväuskoinen. Nuo kaikki ovat jossain määrin yhä pohjalla, mutta kyllä se ympäristö kulttuureineen ja ihmisineen vaikutti silti niin paljon, että siihen herkän kilttiyden päälle kasvoi vahva kusipäisyyden kuolemankaipuinen kuori. Eikä se kuori ole vieläkään sulanut kuin osaksi.

Nykysin tilanne on se, että jos huomaan keskikaljalla itsensä jalkapalloksi lihottaneen entisen roskakuskin terveyden menevän alaspäin, niin se tuottaa ihan vilpitöntä iloa koska maailma paranee jos kyseinen tyyppi menehtyy. Tai jos saisi kuulla että... Noh, sanotaan vaikka että en varsinaisesti toivo kellekään mitään pahaa enkä missään nimessä halua tehdä kellekään mitään pahaa, mutta aina jos huomaa, että paska on alkanut maatua, niin kyllähän sen kokee eräänlaisena jalostumisprosessina.

Toki elämässä on hyviäkin muistoja. Ne sijoittuvat enimmäkseen sille alueelle, mille nuoruuden sosiaalinen ympäristö ihmisineen ei sijoitu. Lapsuuden ympäristöstä ja sen ihmisistä huolimatta elämästä tuli lopulta ihan hyvä.

Ghettomaksaja said...

Hieno stoori oli, pisteet jälleen Ykälle.

Ajankohtaisempiin asioihin kommentoiden: Sipilä päätti sitten tänään tehdä sote-alueiden määrästä kynnyskysymyksen - täysin yllättäen - ja nyt uhkaillaan jo hallituksen hajottamisella. Tulipa tässä vain foliopipon puutteessa sellainen mieleen, että voisiko tämä olla ns. vanhoilta puolueilta laskelmoitu juttu? Soini on hallituskiimassaan myynyt perseen ja perävalotkin ja homma näkyy gallupeissa saman tien. Soini on ajatellut, että jos ei itse keikuta venettä niin hallitus pysyy kasassa ja kunhan tässä kolmisen vuotta kitkutellaan eteenpäin niin kyllä se siitä palautuu ja toistellut että hillotolppaan on matkaa. Entäs jos Sipilä & Co. päättävätkin siirtää hillotolppaa? Hallituksen hajottaminen, uudet vaalit ja bum - persujen edustajamäärä laski alle kahden kymmenen ja valtakunnassa voidaan palata takaisin männävuosien päiväjärjestykseen, missä kolme suurta suhmuroivat keskenään ja muut vikisevät. Tynkkynenkin on jo ehditty heivata puolueesta ettei pääse asettumaan ehdolle ja pelastamaan persuja perikadolta.

Sipilä ei julkisuuskuvaltaan oikein osu tällä tavalla juonittelevan ihmisen muottiin, mutta en pidä asiaa mahdottomana. Voihan olla ettei tätä erityisesti ole edes suunniteltu, kunhan tajusivat vain että nyt olisi mahdollisuus päästä eroon persuista ennen kuin ne keksivät vaalikauden lopulla jotain ikäviä vaatimuksia mitkä on puolipakko hyväksyä. Vai onko tämä koko causti nyt jotain Sipilän omaa kokoomukseen suunnattua profiilinnostoa? Lähipäivät sen näyttänevät. Joka tapauksessa veikkaan, että Soinin yöunet tulevat kärsimään. Ja se on tyypille ihan oikein.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Ano1:lle, KKi:lle, Ano2:lle ja Ghettomaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Kiitos vinkistä.

KKi: Mutta mies nimimerkin takana on kumminkin nevahööd ja hyvä niin. Noita Norjan teitten ilmiöitä olen havainnut minäkin ja onhan se ajaminen siellä muutenkin haastavaa, kun kyseessä ei ole varsinaisesti mikään Kansas. Sitten siellä on jänniä perspektiivihäiriöitä, eli olen joskus ihmetellyt, että minkä ihmeen takia auto hyytyy näin loivassa ylämäessä. Kun sitten vilkaisee peruutuspeiliin, niin huomaa että mäki on kaikkea muuta kuin loiva. Ympäristö jotenkin hämää.

Ano2: On minua itseänikin lapsena kiusattu, mutta en minä ole ventovieraille ryhtynyt hengenlähtöä toivomaan tai heidän terveydellisistä ongelmista nauttimaan.

Ghettomaksaja: Kiitos pisteistä. Vaan tuohon itse asiaan. Totean että ottiatuota ja tuossa kaikki voi olla mahdollista. Meillä voi vaan asian tiimoilta olla käsissä äärimmäisen huonon tuurin nakki, eli jos hallitus hajoaa juuri nyt, samaan aikaan kun Ruotsi on ilmoittanut että se on tukossa ja käskee tulijoita lähtemään Suomeen, niin me ollaan pian tuplaten kusessa. Toimitusministeriönä jatkava eroava hallitus toteaa, että mitään radikaaleja muutostoimenpiteitä ei rajalla voida tehdä, virkamieskunta taas raapii muniaan ja toteaa että ohjeistukset eivät ole muuttuneet. Mikä tietää pahimmillaan sitä, että me ei olla invaasiota vielä nähtykään. Mikä on taas niin kepun, kokoomuksen kuin soinilaisten poliittisille broilereille yksi lysti heidän keskinäisen juonittelun seassa.

Anonymous said...

Juu,se on jännä ilmiö. Omasta mielestä on tasaista taikka loivaa mäkeä. Aikoinaan aloitellessa aiheutti tilanteita ja hämmästystä. Olevinaan koneessa 600+ pollea ja vauhti hiipuu, ihmettelin, että mikäs tähän laitokseen nyt iski. :)

Sittemmin asiaan oppinut suhtautumaan ja ennakoimaan.

Toi Ruotsin tilanne hiukan jänskättää. Sieltä kun alkaa deeltukkaa tulemaan tosissaan, niin voipi olla pissaset paikat.

Välillä kun foliopipo on oikein puristanut, niin käyny mielessä josko on niin, että velkahanaa on luvattu pitää auki kunhan rajaakin pidetään auki. Vaan eihän niin voi olla, eihän?

Toisaalta mitäs noille tulijoille nykyisen nännistislellistisen aikakauden aikana voisi tehdä. Käännyttää vaan miten? Ampuakaan ei oikein voi. Pyytää kauniisti palaamaan?

Taitaa poppoota pukata tasan niin kauan, kunnes valtakunta kasvattaa pallinsa takaisin ja viittaa kintaalla ns. kansainvälisille sopimuksille. Joiden arvo tähänkin saakka on ollut paskapaperia heikompi, kirjoituspaperi kun ei oikein sovellu pyyhkimiseen.

-KKi-

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, KKi. Oikeastaan minä en enää torppaa minkäänlaista foliopipoideaa nykyisin. Sen verran järjettömäksi tää on mennyt. Aikanaanhan valtio (tai erilliset kansalaisryhmittymät sen sijasta) joutuvat kasvattamaan pallinsa takaisin. Tajuten, että samalla on kasvatettava lihakset, sillä pallittoman valtiovallan sotkua ei enää mitenkään kauniisti saada siivottua.