lauantai 9. tammikuuta 2016

NELJÄSTOISTA YMMÄRRYSHARJOITUS

Hotellin respassakin ollaan hyvin tietoisia siitä, että alkanut vuosi on lähtenyt käyntiin erinomaisen kulttuuririkastetussa hengessä, erityisesti Saksan Kölnin tapahtumat lienevät kaikkien lukijoitten tiedossa ja olihan Helsingin asematunneliinkin kokoontunut tuhannen verran haittamaahanmuuttajia tarkoituksenaan saada aikaan yleinen hulina, mutta onneksi poliisimme sai sentään pahimman estettyä. Halu ja yritys kulttuuririkastavaan käytökseen oli varmasti kova. Tietysti tiedostavais-suvaitsevaisissa ajatuspajoissa rukataan tällä hetkellä yksittäistapauksen määritelmää koko ajan ylemmäs, joten asiassahan ei sinänsä ole ongelmaa. Mutta joka tapauksessa samainen poliisi toteaa tuoreeltaan, että lapsia ja naisia ahdistelevat turvapaikanhakijat ovat vakava ongelma:

- Helsingin apulaispoliisipäällikön mukaan tulijat syyllistyvät usein häirintään ja ahdisteluun.

- Apulaispoliisipäällikkö Ilkka Koskimäki toteaa Ilta-Sanomille, että kyseessä on laaja ja vakava asia. "Pakko tunnustaa se tosiasia, että jonkin sortin ilmiöstä tässä on kyse. Emme halua, että se ilmiö laajenee".

Tämän blogin lukijalle tämän ”ilmiön, joka on pakko tunnustaa” olemassaolo ei varmaankaan ole varsinainen uutinen, se on huomattu jo aikaa sitten, mutta se, että poliisikin sen tunnustaa, on kieltämättä merkki siitä, että tilanne on repeämässä käsistä. Poliisin mediamunathan on pidetty tiukkaan halstarissa ja turvat ovat olleet tukittuina sillä tavallisen rivipoliisinkin pääelinkeino on syöminen. Mutta kyseinen juttu kertoo myös ongelman ytimen ja sen, miksi täällä ollaan niin totaalisen avuttomia haittamaahanmuuttajien sikailua vastaan. Ensiksi voi todeta sen, mitä poliisi sanoo ahdistelun kohteeksi joutuneelle:

- Omille lapsille pitää neuvoa, että tällaista ei tarvitse hyväksyä.

No ei tarvitse niin,  mutta jos ei-hyväksyminen riittää rikosten lopettamiseen, niin tarvittaisiinko täällä poliisia ensinkään? Kas kun rikoksen suorittaja ei välttämättä lopeta rikostaan, vaikka rikoksen uhri ei rikosta hyväksy. Tuo poliisin lause on täysin munaton ja täysin merkityksetön sekä oikeastaan rikoksen uhria halveksuva, sillä siitä voi ajatella, ettei rikoksen uhri ehkä itse osaa arvostaa omaa turvallisuuttaan, ennen kuin viranomainen antaa hänelle siitä ohjeistuksensa. Vaan kuinkas poliisi on sitten ottanut hoitaakseen nämä rikoksen suorittajat? Tietenkin samalla lailla kuin koko invaasion aikana on tehty, eli puhumalla:

Poliisi on käynyt puhumassa asiasta vastaanottokeskuksissa.

"Haluamme antaa viestiä, että meillä on nollatoleranssi, ja että meillä kunnioitetaan naisia ja on tasa-arvo", apulaispoliisipäällikkö toteaa.

Puhumassa. A-vot. No sillähän se ongelma korjaantuikin. Nyt joka jätkä pois koneelta ja punkkaan goisaan. Vaara ohi. Tosin kyynisemmän väestönosan edustajat, joihin itsekin kuulun voisivat todeta, että niin  tuoreille turvapaikkahuilailijoille kuin heitä ennenkin maahamme tulleille haittamaahanmuuttajille on kyllä jo iät ja ajat selitetty sitä, että naisen päällä oleva minihame ei tee hänestä vapaata riistaa eikä sukupuoleltaan miespuolisiakaan suomalaisia täällä vallitsevan käsityksen mukaan saa pieksää ja ryöstää. Kyllä tämä suomalaisten mielipide on haittamaahanmuuttajilla selvillä, ei siitä ole epäilystäkään. Sitä vaan sekä virkakoneistomme, että omasta hyvyyden tunteestaan sokaistuneet ihmiset eivät tajua, että vaikka sana on mennyt perille, niin se ei tehoa. Sillä ei ole merkitystä. Se on lähinnä vitsi. On aivan yksi lysti, mitä suomalaiset asiasta tuumivat. Haittamaahanmuuttaja toimii joka tapauksessa omien periaatteittensa mukaan ja mikäli hänelle vapaana kulkeva nainen on pelkkä tarjolla oleva sisäfile suomalaisesta seisovasta pöydästä, niin sitä ajatusta ei taatusti muuta sosiaalityöntekijä Lyydia Lirpenströmin vok:ssa esittämä alaleukaa väpättelevä luento asiasta. Vaikka siihen noin 7328 facebook-tykkäystä samalla lailla ajattelevien suomalaisten puolesta tulisikin.

Maassamme on valitettavasti vallitsevana totuutena se utopia, että niin kaikki ihmiset kuin kaikki kansatkin ovat samanlaisia. Ja sen uskonkappaleen mukaan tänne tulleet arabijätkätkin ovat pohjimmiltaan samanlaisia pohjoismaisia asiat puhkilässyttäviä lällydemareita niin kuin me pohjoismaiset ihmiset ollaan opittu olemaan. Sen myötä tietysti ajatellaan, että jos viranomainen käy sanomassa, että tässä maassa näin ei saa tehdä, niin totta kai sitä ohjeistusta tottelee Bagdadista tullut Abdullahkin, sillä hänhän on ihan samanlainen hyvä hallintoalamainen kuin toi Virtasen Mattikin tuosta naapurista joka ilman muuta tottelee viranomaisten määräyksiä, koska niinhän kuuluu tehdä. Kun siitähän on kumminkin viranomaispäätös.

Ongelmana vaan on se, että Abdullahille ei riitä pelkkä käsky, tai paremminkin viranomaisen kohtelias pyyntö, vaan hän miettii, että mitä voimaa sen käskyn takana on. Hän on kotoisin maasta, jossa viranomaisen käskyn takana on ollut mahdollisuus tarjota kuulaa ottaan käskyä noudattamattomalle. Silloin käsky on ollut epäilemättä tehokas ja toimiva. Mutta Abdullah on huomannut, että suomalaisen viranomaisen käskyn/kohteliaan pyynnön takana ei ole muuta kuin seuraava käsky/kohtelias pyyntö. Viidennentoista viimeisen varoituksen jälkeen esitettävä kuudestoista viimeinen varoitus, jota seuraa seitsemästoista. Ja tajutessaan tämän Abdullah päästää röhönaurun. Siihen on aihettakin, sillä hän ymmärtää, että tämä on todellakin alistuvien lampaitten maa, jonka virkakoneistollakin on suurin huoli siitä, että kantaväestö ei polta päreitään Abdullahille. Vaikka Abdullah kuinka perseilisi. Tuoreimpana esimerkkinä tästä voidaan pitää sisäasiainministeriön kansliapäällikön Päivi Nergin tuoretta avautumista, jossa hän toteaa, että:

” rasistista tai turvapaikanhakijoita kohtaan suuntautuvaa katupartiotoimintaa ei voida sallia.

– Siinä on väkivallan mahdollisuus. Se voi aikaansaada yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta erittäin vaarallisia tilanteita.

– Tämän syksyn aikana syntyneet katupartiot ovat uusi ilmiö, joka pitää ehdottomasti vain ja ainoastaan kieltää.”

Ja missään nimessä hänen mielestään turvapaikkahuilailijat eivät ole saaneet aikaan yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta erittäin vaarallisia tilanteita. Nerg on viranomainen, ja viranomaisen mielestä suomalaiset eivät saa puolustaa itseään.

Virkakoneiston lisäksi Abdullahia naurattaa puolestaloukkaantumiskoneisto, joka selittää Abdullahin perseilyn sillä, että Abdullah on työn ja tekemisen puutteessa turhautunut, mitä kansliapäällikkö Nergkin totesi sanomalla, että ”turvapaikanhakijoiden turhautuminen alkaa näkyä”. Abdullah saattaa itsekin tajuta, että jos pelkästään työn ja tekemisen puute olisi suora syy perseilyyn, niin epäilemättä muutamasatatuhatta suomalaista työtöntä olisi pistänyt kadut jo aikaa sitten palamaan. Abdullah ei ole varma, onko häntä niin syvästi rakastava puolestaloukkaantumiskoneisto noin typerää jo syntyessään, vai onko se saanut jotain siihen valmistavaa yliopistollista koulutusta, mutta loppujen lopuksi asia on hänelle yksi lysti. Vain lopputulos merkitsee ja Abdullah ymmärtää, että hän on jalustalle nostettu ikoni, joka voi tehdä suurin piirtein mitä lystää. Koska Abdullahin olemassaolo on myös peruste häntä ylistävän ja veronmaksajien kustantaman  puolestaloukkaantumiskoneiston olemassaololle.

Ymmärrysharjoituksissani harvemmin pääsen mihinkään yleiseen johtopäätökseen siitä, miten suuressa mitassa tulisi toimia, ja mistä suuren mittakaavan virheet johtuvat. Mutta saahan siinä ainakin vahvistettua omaa käsitystään. Ja tällä kertaa käsitys on se, että kansoille on paikkansa, eikä niitä kannata sotkea keskenään. Tällaiset lällysosialidemokraattiset pohjoismaat toimivat juuri niin pitkään, kuin niissä asuu pohjoismaisia lällysosialidemokraatteja, joita mekin suomalaiset hallintolampaat pääosin olemme. Näihin lällysosialidemokratioihin ei kannata kuskata kymmenin ja sadoin tuhansin ihmisiä, joille termi ”demokratia” tarkoittaa mahdollisuutta pistää pystyyn valvomaton avohärdelli ja joitten mielestä naisen päällä oleva minihame ihan oikeasti oikeuttaa raiskaukseen. Tyyliin kissa ja vahtimaton lihanpala, jossa yhtälössä kissaa ei voi syyttää.

Tämän kaltaiset kansat eivät kuulu tänne. Ne kuuluvat omiin maihinsa ja omien, heille sopivien ja heidän ansaitsemien johtajien johdettaviksi. Näin jälkeenpäin ajatellen esmes arabidiktaattorit Gamal Abdel Nasser, Anwar Sadat, Hosni Mubarak, Muammar Gaddafi ja Saddam Hussein olivat maissaan rauhan, vaurauden ja vakauden tukipilareita. Varsinkin, jos ne olisivat jättäneet ne sotaseikkailunsa vähän vähemmälle. Kun arabikansat pystyvät kyllä rautasaappaan alla pitämään omansa kurissa, mutta sotaseikkailuissa ne tuppaavat saamaan selkäänsä. Näitten maittensa kurissa pitäneitten arabidiktaattoreiden syrjäyttäminen ja ”demokratian” pakkosyöttö on ollut yksi tämän vuosisadan suurimpia typeryyksiä. Siitä typeryydestä maksaa myös jokainen suomalainen eikä arabeillakaan niin kauhean kivaa ole. Kun mikään ei enää suojele arabeja suurimmalta viholliseltaan eli arabeilta itseltään.

Otetaan vielä tuumailtavaksi toinen asia. MTV uutisoi, että perussuomalaisten piirijärjestöt eivät ollenkaan tykänneet siitä, että kunnioitettu pääministerimme Juha Sipilä tarjosi oman asuntonsa turvapaikkahuilailijoille. Eihän siinä mitään, ei siitä tykätty hotellin respassakaan. Yksi lause uutisessa vaan pistää miettimään:

Pääministeri on perustellut asunnon luovuttamista sillä, että hän haluaa olla luomassa monikulttuurista Suomea.

Valtamediaa kannattaa tietysti lukea kuin piru raamattua, eli ei voi olla varma, onko Sipilä itse sanonut noin, vai onko innokas toimittaja tehnyt oman tulkintansa ja lyönyt sen luettavaksi faktana. Yhtä kaikki, mieleen nousee kysymys:

Miksi monikulttuurisen Suomen luominen on itseisarvo ja tavoiteltava tila?

Jos katsotaan historiaa, niin Suomihan on ollut varsin monokulttuurinen ja sitä voidaan silti maailman mitalla pitää suurena onnistumisena. Huolimatta pohjoisesta sijainnista ja varsin vähistä raaka-ainevaroista tänne on saatu hyvinvointi, vauras ja yhteiseen luottamukseen perustuva yhteiskunta. Samalla olemme nähneet, mitä väkisin maahan tuotu monikulttuurisuus on saanut aikaan Euroopassa. Sen vaikutus ei ole ainakaan niin taloutta kuin yhteiskuntarauhaa lisäävää. Lähinnä se saa aikaan kaaosta.

Miksi Suomikin pitäisi muuttaa suht toimivasta yhteiskunnasta väen väkisin sellaiseksi, jonka tiedetään aiheuttavan lähinnä epävakautta ja inhimillistä kärsimystä?

Ainoastaan siksikö, että älyllisesti laiskat, mutta älyllistä arvostusta niin kovasti kaipaavat ihmiset voisivat viettää keskenään omahyväisiä paremmuusorgioitaan?

Orgioita, jonka pääidea on haukkua ja mitätöidä juuri ne ihmiset, jotka elättävät nämä orgioittensa viettäjät? Loppujen lopuksi kyseessä on kai tietty ymmärrettävä logiikka. Kun kyse on toisten elättämistä kiittämättömistä paskoista, niin on kai luonnollista, että he haluavat maahamme lisää toisten elättämiä kiittämättömiä paskoja. Se heiltä tosin unohtuu, että kun lipitetään velliä toisten täyttämästä yhteisestä kupista, vellin määrä vähentyy, kun lipittäjät lisääntyy.

Jossain vaiheessa se velli saattaa loppuakin.

Kukas teitä sitten syöttää?

Ja kuvitteletteko te, että syöttäjä on kiinnostunut teidän hyvinvoinnistanne?

58 kommenttia:

Feyris Nyannyan kirjoitti...

Orgiat ja Syöttäminen äkkiseltään tarttui näköpiiriin. Mikä ettei. kumpikin tai molemmat kelpaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Feyris Nyannyan. Täytyy sanoa, että kommenttisi meni minulta hieman ohi. Mitä tarkoitit?

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Eikös ne meinannu, notta nuo Asematunneli-Ahmedit syöttää ja vaihtaa meittien vaipat sitte ko me ollaan vanahikoris? ;)

Ja perhana kun tuo Kenraali Vihapakkanen(kin) näyttää vetäytyvän.

Feyris Nyannyan kirjoitti...

tarkoitin; orgioita ja syöttämisiä, nam nam! Loppujen lopuksi kyseessä on kai tietty ymmärrettävä logiikka. NAAAAAAAM!

Anonyymi kirjoitti...

Tajusin tossa toissapäivänä, kun mietin Kölnin tapahtumia ja näitä matu-ahdisteluja yleensä, että miksi he niin tekevät vaikka varmasti sen tietävät vääräksi. Se on jihadia ja sharian pakottamista valtaväestölle. He ovat aloittaneet heikoimmista, teineistä ja nuorista naisista, eivätkä lopeta ennenkuin sisaremme eivät uskalla kulkea ilman kaapua ja saattajaa. En keksi tälle mitään muuta motiivia. En halua tietää mikä heidän suunnitelmansa on miehiä varten. Pelkään että vuosi nolla lähestyy. Pelkään jo kevättä ja kesää. Kuinka paljon niillä on jo aseita jemmassa. Belgiassa jäi kiinni kontillinen sotilashaulikoita. Kontillinen. Kaikki tietää, että se mitä viranomaiset löytää on vain jäävuoren huippu.

-Erkki

Erkki

Castor kirjoitti...

Poliisi on täydellisessä umpikujassa ja hukannut itsensä. Poliisijohto, muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, toistelee poliitikkojen lausumia, kenttäväki todellisuuden vankina on täysin toista mieltä asioista ja niiden hoitamisesta. Minulla on vieläkin vanhoja kavereita niin rikospuolella kuin kenttätehtävissäkin, vaikka kaikki noista ovatkin jo siirtymässä eläkkeelle. Heidän kertomuksensa ovat todella karuja ja aivan uskomattomia. Mullien parissa ei Suomen poliisi ole yhtään mitään eikä sillä ole minkäänlaista auktoriteettia. Kukaan noista mulleista ei usko tätä saatanan toivotonta "puhumalla paras" -menetelmää. Otteiden tulisi koventua huomattavasti, mutta se ei olisi sopusoinnussa tasapuolisen kohtelun kanssa. Ongelma on totaalisen ylitsepääsemätön ja ainoa ratkaisu siihen on se, että yhtäkään uutta mullia ei maahan tule päästää. Ainoastaan kiintiöpakolaisia, rajattu määrä (esim. tuhat/vuosi), nämä kaikki lapsiperheitä, eikä mahdollisuutta koko saatanan suvun maahantuloon anneta. Siis ei näitä perheenyhdistämisiä ollenkaan.

Voin kokemuksesta sanoa, että vielä 1970-luvulla tilanne oli se, että yksikään putkaan joutunut ei sieltä kotiin lähtenyt ilman selkäsaunaa. Osa kaatui portaissa, osa hakkasi päätään kaikenlaisiin esteisiin putkaan vietäessä, jne. Pamppua jalkapohjiin oli myös aika yleinen käytäntö. Osansa saivat kaikki, enemmän tai vähemmän hankalat ja mitä enemmän oli hankala, sen enemmän tuli karttua. Rappioalkoholistit olivat riesa, mutta vakiasiakkaat tunnettiin ja näitä kohdeltiin melko hyvin. En tiedä oliko tilanne silloin parempi kuin nykyään. Poliisin tehtävänä ei luonnollisestikaan ole kurittaminen ja hakkaaminen. En hakluaisi palattavan tähän käytäntöön, enkä usko, että nykyiset konstaapelit edes olisivat valmiita tähän. Se on sitten eri asia, mitä siitä tulee, jos noista mulleista aletaan kouluttaa poliiseja, herra paratkoon!

Vasarahammer kirjoitti...

Viranomaiset ja poliitikot ovat itse omalla toiminnallaan luoneet tilanteen, jossa katupartioille on kysyntää. Sitten he haluavat kieltää katupartiot.

Yhteiskunta perustuu kansalaisten ja valtion sanattomaan sopimukseen, jossa kansalaiset maksavat veroja ja valtio pitää huolta turvallisuudesta. Valtio on lipsunut tästä diilistä kahdella tavalla. Kansalaisten veronmaksu otetaan itsestäänselvyytenä ja keksitään uusia veroja, joilla nyhdetään vielä lisää rahaa. Toisaalta yleisen järjestyksen ylläpidosta tingitään ja valtio keskittyy lähinnä etsimään niitä rikollisia, jotka rikkovat valtiota vastaan, kuten nuuskan salakuljettajia, ylinopeutta ajavia ja internetissä leukojaan louskuttelevia tavallisia kansalaisia.

Anonyymi kirjoitti...

Eipä olisi kymmenen vuotta sitten arvannut, että tulevaisuudessa perustuslailliset oikeudet halutaan kieltää kansalaisilta heidän mielipiteidensä perusteella. Nuorempana ihmettelin, kuinka Saksan natsien ja Neuvostoliiton kommunistien toiminta on ollut mahdollista, mutta nykytilanne tekee asian täysin ymmärrettäväksi. Ilmeisesti joukossame on suuri määrä ihmisiä, jotka hyväksyvät kommunistien ja natsien toimintatavat. Ideologia saattaa olla eri, mutta toimintatavat kelpaavat. Oikeuksien rajoittaminen mielipiteen perusteella on ensimmäinen askel. Seuraava askel on mielipiteestä rankaiseminen, eikä tämä askel välttämättä ole suuri.

Toinen professori

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Abdullah ei ole varma, onko häntä niin syvästi rakastava puolestaloukkaantumiskoneisto noin typerää jo syntyessään, vai onko se saanut jotain siihen valmistavaa yliopistollista koulutusta
- Tätä minäkin olen kovasti ihmetellyt; miksi veljenikin, jota luulin normaalijärkiseksi, kovasti puolustaa maahanmuuttoa ja rakastaa monikulttuuria? Onko luentosaleissa (SciFi-tarinoista tuttuja) aivopesulaitteita, joilla imetään järki ihmisten päistä ja vaihdetaan tilalle jotakin aivan muuta? Onneksi itse harrastin yliopistolla vain niitä vauhdikkaita ilta- ja yökursseja opiskelijatyttöjen kanssa. En koskaan viihtynyt luentosaleilla niin paljon, että aivojani olisi saatu pestyä.

WhiteHunter kirjoitti...

Niin, jos Suomessa olisi mellakoita järjestetty turhautumisesta ja työttömyydestä, olisin minäkin ollut kaduilla 90-luvun lamassa.

Mutta, kun monesti on mietitty, miltä se äärioikeisto oikein näyttää. Nyt siitä on kuvakin. Lukekaa teksti ja katsokaa sitten kuva.
Nyt Kölnin asemalle odotetaan tuollaista äärioikeiston mellakkaa joka kuvassa näkyy.
http://www.ess.fi/uutiset/ulkomaat/2016/01/09/maahanmuuttoa-ja-islamia-vastustava-pegida-aikoo-osoittaa-mielta-kolnissa

On myös huomioitava että jutussa annetaan ymmärtää että kaikki Kölnin tapahtumat uuteenvuoteen liittyen teki 31 henkeä joista 18 on turvapaikan hakijaa. Eli asia on selvitetty, Hajaantukaa!!!

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Monikulttuurinen Suomi on ihanteena koska olemme havainneet, että monokulttuuriset maat kuten Etelä-Korea ja Japani ovat täysin epäonnistuneita. Eiku...

Castor kirjoitti...

Feministit ovat viime aikoina olleet vauhdissa. Muuan minulle täysin tuntematon suuruus Anette Karlsson on aktivoitunut US:ssa. Se että Karlssonin et al. teksteihin ja puheisiin on reagoitu ala-arvoisilla hyökkäyksillä, ei ole kommenttini aihe. Feministien uskomaton älyllinen epärehellisyys on. Suomalainen feministinen ”koulukunta” on syntyisin Tampereen yliopistosta (SIC!) ja takaa löytyy professori, jonka vaimolla ei ollut ”muuta puuhaa”, näin lyhyesti sanottuna.

Ensin Karlsson kirjoitti blogikirjoituksen ”Kuka saa raiskata”. Tässä onnettomassa tekeleessä raiskauksen suorittamiseen oikeutetuksi saatiin tietenkin suomalainen valkoinen heteromies, joka vastustaa raiskauksia. Runsaasta saamastaan tuesta johtuen Karlsson ei lannistunut vaan jatkoi kirjoituksella ”Valeprofiilien takana piileskelevät uhkailijat”.

Ohittavatko karlssonit kaiken tapahtuneen sitä näkemättä ja ymmärtämättä? Köln, Hampuri, Frankfurt, Helsinki, Kalmar, ym.? Tämä nimenomainen Karlsson on ruotsinkielinen (tai kaksikielinen sosionomi oman profiilinsa mukaan). Hänen uskoisi lukevan myös riikinruotsalaisia lehtiä. Ehkä häneltä kuitenkin on mennyt ohi esimerkiksi Södertäljen tapaus, jossa 20-25 ulkomaalaistaustaista miestä pahoinpiteli 21-vuotiaan ”Annan” Bangatanin tunnelissa. Ulkomaalaistaustaisuus ei ole tieto miltään natsisivustolta, vaan maahanmuuttoystävällisestä (!) Aftonbladetista: …”med invandrarbakgrund”…Yön toiminta oli alkanut huudolla ”helvetin ruotsalaishuora”, ”jävla svennehora”.

”Minua harmittaa, että naisten ”huorittelu” ja koskettelu on maassamme yleinen käytäntö, johon jokaisella valkoisella miehellä näyttää olevan oikeus”, kirjoittaa Karlsson. Niinpä niin. Ja koska me kaikki puhumme kaikkia niitä kieliä, joita maahantunkeutujat käyttävät, niin mehän ymmärrämme heidän sanomisistaan ja huuteluistaan kaiken, ja tiedämme heidän siteeraavan Omar Khaijamin (1048-1131, Persia) runoja tai filosofisia, matemaattisia tai astronomian tekstejä. Tämä on feministin postulaatti/aksiooma suheessa maahantunkeutujaan. Se on perusoletus, jonka paikkansapitävyys on ilmeinen eikä siitä kiistellä.

Kuka tai ketkä sitten tulivat tämän Annan avuksi ja pelastukseksi? Ensin kuusi nuorta ruotsalaisMIESTÄ oman henkensä uhalla. Kähinän johdosta muuten kuusi henkilöä Annan lisäksi vietiin sairaalaan. Toiseksi kaksi ambulanssiMIESTÄ antoi Annalle ensiapua ja vei sairaalaan paikattavaksi.

Kun lukee karlssoneitten tekstejä ja samalla tietää heidän olevan hiljaa mm. sellaisesta asiasta kuin erillisestä naisten porealtaasta Eriksdalsbadetissa Tukholmassa (joka laitettiin sinne mullikähmijöiden takia), voi tietysti tulla sellainenkin mieleen, että karlssoneita ei mennä auttamaan Annan tilanteessa. Tällainen ajatus tai siitä seuraava käytös olisi kuitenkin kaiken sen miehisyyden vastaista, jonka äitini minulle opetti.



Juha R kirjoitti...

Tämän aamun Pravdan mielipidesivulla joku hyysäri taas esiti huolestumisensa näistä "äärioikeistolaisista ja rikollisista" koostuvista katupartioista. Hupikirjoituksen kliimaksi oli, kun kirjoittaja kuvitteli tämmöisen katupartion mahdollisesti lähtevän seuraamaan yksinäistä iltakävelyllä olevaa turvapaikanhakijaa, ja miten tämä reppana silloin tuntee itsensä pelokkaaksi ja ahdistuneeksi. Minua enempi huolestuttaa suomalainen illalla yksin kävelevä nainen ja häntä seuraava(t) matu(t), näitä tapauksia kai on kuitenkin ollut enemmän.
Tämmöiset parodiakirjoittajat onneksi aiheuttavat sen, että aina useampien normaaliälyisten silmät aukenevat. Vaimonikin, joka ei ole aiemmin ollut kauhean nuiva, pikemminkin neutraali, totesi tuon luettuaan, että olisi se mukavaa, kun aamulla pimeässä koiraa kusettaessa olisi tuollainen partio turvana. Meiltäkään ei lähimpään VOKkiin ole pitkä matka nimittäin.
Minä hoidan yleensä sen iltakusetuksen, ja ei se partio minuakaan haittaisi, vaikka iso ja ruma olenkin. Koira on pieni.

PS. miten tulikin Hesarin yhteydessä puhe kusettamisesta, ei ollut tarkoitus, mutta sattuipa mukavasti...

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Helsingistanin Polizei-UberFührer Lasse Aapio avautuu Helsingistanin Itzvetstijassa: http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/353503-helsingin-poliisipaallikko-ylella-katupartiot-voivat-jopa-lisata-poliisin-toita

Eivätkä silti pystyneet estämään Puna-Virheradikaalien pahoinpitelyhyökkäystä 'katupartioivia kansalaisia' vastaan?

"Aapio korosti, että järjestyksenpito kuuluu Suomessa yleisillä paikoilla vain poliisille ja vartiointiliikkeille."

Meinaako tuo Tampio, että joku random vartijan uniformussa saa tulla elvistelemään mulle tuolla lenkkipolulla ja jos en tottele niin saan pippurikaasua ja teleskooppipamppua?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Feyris Nyannyanille, Erkille, Castorille, Vasarahammerille, Toiselle professorille, Yhel Turkkulaasel, WhiteHunterille, Keski-ikäiselle pikkupojalle ja Juha R:lle & kiitos kommenteistanne.

VNV:

Viesti1: Joo, tätä vaipanvaihtokorttiahan läiskittiin pöytään jo 1990-luvulla. Meilläkään ei muuten ole pakkasta enää kuin neljätoista ja sehän on jo suorastaan inhimillistä.

Viesti2: Tuossa on se tyypillinen logiikka, eli mietitään mitä ”saattaa tapahtua”, sen perusteella pyritään estämään toiminta ja tietoisesti unohdetaan se, mitä on jo todella tapahtunut ja miksi näitä katupartioita on perustettu.

Feyris Nyannyan: No nyt honasin joo. Hidas hoksa johtunee siitä, että olen asiaan nähden hieman väliinputoaja eli olen jo aivan liian vanha orgioihin ja syötettäväksi taas liian nuori.

Erkki: Totta varmasti sillä täsmennyksellä, että eivät he miellä sitä vääräksi. He ymmärtävät, että länsimaalaiset ihmiset mieltävät sen vääräksi, ja sillähän ei ole mitään merkitystä.

Castor:

Viesti1: Niin kuin tuli todettua, niin arabidiktaattorien aikaan näitä heppuja pidettiin kurissa nappituomion uhalla. Täällä tarjolla on puhetta puheen perään eli heidän näkövinkkelinsä mukaan ei yhtään mitään. Sääliksi vaan käy rivipoliisia. Pinna on taatusti kireällä. Poliisijohdossahan on kovasti kaipailtu näitä häiskiä poliisikoulutukseen. Mikä kertonee sen, kuinka kuutamolla se on.

Viesti2: Luinpa tuon kyseisen kirjoituksen ja täytyy todeta, että painan pääni moisen edessä. Ihminen on onnistunut kehittämään itselleen täydellisen teoriamaailman ja elää sen mukana antamatta reaalimaailman häiritä. Näyttää vielä siltä, että kyseinen Karlsson on politiikan nouseva tähti, eli Uudenmaan demarinaisten puheenjohtaja. Kuuntelemme tulevaa ministeriä ja sekös ikeniä naurattaa.

Vasara: Juuri näin. Ennen vanhaan ihmiset mielsivät, että veroja maksetaan siksi, että yhteiskunta toimii kansalaistensa hyväksi. Ja niinhän se pitkälle olikin. Nyt veroja maksetaan siksi, että elätetään jonkunlaista (aina suuremmaksi muuttuvaa) kansalaisista täysin irrallista koneistoa, joka on olemassa vain itsensä takia.

Toinen professori: Ja tilannehan on vielä huonompi kuin suomettumisen aikana. Silloin sentään poliisipäällikön ei tarvinnut julkisesti irtisanoutua neuvostovastaisuudesta, mutta nythän tilanne ei ole ollenkaan niin yksiselitteinen.

Yksi Turkkulaanen: Yhteiskuntatieteellinen koulutus on tietysti valmiiksi vasemmistopainotteinen, mutta varmaankin siihen hakeutuu nykyisin kyseisen ideologian omaavat. Joskus aikanaan tilanne oli toinen, sillä silloin kyseisellä maisterin paperilla tiesi saavansa mukavan pikkupomon paikan jossain kunnassa tahi kaupungissa. Nykyisin tilanne on toinen.

WhiteHunter: Joo, missähän ne oli ne 1990-luvn lamamellakat? Minäkin asuin silloin Helsingissä, mutta en sattunut huomaamaan. Ja tuo valokuva kertoo hyvin, että kyseessä ovat täysin tavalliset turvallisuudesta ja tulevaisuudesta huolestuneet ihmiset. Medialle ei tietysti tuota minkäänlaista ongelmaa tagittaa ne kaikki natseiksi, eli toisin sanoen valehdella päin naamaa.

Keski-ikäinen pikkupoika: Kommenttisi mielletään tietyissä piireissä vihakommentiksi, sillä vetoat vääriin valtioihin. Emme me saa vedota Japaniin tai Etelä-Koreaan. Meillä on oikeus vedota vain Pohjois-Koreaan ja fanittaa sitä.

Juha R: Ihan stetsontuntumalla voi todeta, että hyvin monen ihmisen silmät ovat auenneet ja suuttumuksen määrä on noussut toiseen potenssiin. Hurjaa vaan on se, että valtamedian puolella tuollaiset tahattomat parodiakirjoitukset mielletään itsessään faktoiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kölniin liittyen tuli bongattua tällainen artikkeli Saksa todistaa että raiskauskulttuuri on vain poliittinen ase länsimaisia miehiä vastaan, tuosta on myös linkki toiseen samantyyliseen bloggaukseen "Congratulations feminists for helping import actual rape culture to Germany".

Tekee jotenkin pahaa nähdä joku arabi ottamassa selfietä ja Merkel samassa kuvassa, tosin hänellä ei ole pelkoa joutua lähikontaktiin matujen kanssa, kuten ei Kölnin pormestarillakaan. Poliisipäällikkö saikin siellä jo potkut näiden uudenvuoden hulinoiden vuoksi. Tosin, toi puhdistus pitäisi aloittaa valtion johdon kohdalta, ei suorittavasta portaasta.

MitäVee lehdessä kerrankin asiallinen juttu, kaveri linkitti YV:nä Facebookissa, kannattaa lukaista läpi Moraali ja abstrakti ajattelu - Miten afrikkalaiset eroavat eurooppalaisista? Tuota kun lukee läpi, niin eihän tuo ole ollenkaan poliittisesti korrektia! Ehkä kommentoija "Buuri" voisi kertoa omista kokemuksistansa tuolla Etelä-Afrikan suunnalta, onko hän huomannut saman ilmiön?

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...


Joopa, joo... Viisas ja kaikinpuolin sivistynyt tohtori Jussi Halla-aho on kirjoittanut näistä viime aikoina esiin tulleista muslimien aiheuttamista ongelmista jo vuosia sitten. Tohtori Halla-aho haastettiin oikeuteen totuuksien esille tuomisesta ja hänelle tuomittiin sakkoja ja helvetinmoista halveksuntaa mediassa ym. ymmärtäjäeukkojen esiintuloissa.

Nyt kaikki "hyvät ja vielä paremmat" länkyttäjät rääkyy näistä katupartioista. Onhan se selvää, että lopulta tapahtumat johtaa peruspunaniskankin kyrpiintymiseen. Mikäli ei johtaisi, niin viimeinenkin toivo olisi menetetty. On kummallista, miten viranomaiset ym. parempi väki pelkäävät suomalaisten aiheuttavan väkivallan tekoja ja muita rikkeitä. Eivät he ole lainkaan niin huolissaan näiden miehittäjien rötöstelystä.

Poliisin resurssit alkavat olla valjastettu näiden arabien vahtimiseen ja yliymmärtämiseen. Olen kyllä melkoisen varma, että tavallinen rivikonstu puree hammasta ja sitä ihan oikeasti vituttaa tämä meininki. Päällystön tietty pitää laulaa näitä ymmärtämisliturgioita jo siitäkin syystä, että asema säilyy. Vaikka varmasti suurinta osaa heistäkin vituttaa.

Toivon hartaasti, että Iso-Britannian kansanäänestys EU-jäsenyydestä johtaisi maan eroon. Siinä olisi koko puulaakin hajoaminen todennäköistä. Ehkäpä sitten saataisiin kumotuksi lopullisesti liuta älyttömiksi osoittautuneita säädöksiä ja kansallisvaltioden rajat taas kunniaan. EU-ei saa aikaiseksi muuta kuin koko Euroopan kurjistumisen ja pahimmassa tapauksessa maanosamme muuttumisen Arabivaltioksi.

Varakaani kirjoitti...

Tere, Ykä

Taas hyvää mietintää vakavalla asialla. Ymmärrys lisääntyy vaikka keinot tehdä jotain tuntuvat muuttuvat jatkuvasti enemmän ja enemmän laittomiksi. Kohta ei kai saa enää edes ajatella väärin taikka häkki heilahtaa.

Mutta: Jo aikaa sitten lueskelin sellaisen kirjan kuin R. Heinleinin "Yli-ihmisen aika" (suomennettuna, löytyy kai vieläkin kirjastoista?) joka herätti aika paljon ajattelua varsinkin alkupuolensa osalta, loppu on sellaista scifi-romaania...

Perusajatus oli siinä että kaikki täysivaltaiset kansalaiset joutuivat kantamaan asetta, mutta se ei ollut pakollinen, joten ilman asetta olevat olivat joko suojeltuja (vertailuluonnolliset) tai muuten kansalaisoikeuksistaan luopuneita.
Ajatus kun oli se että täysivaltaisten kansalaisten tuli myös vastata sanoistaan tai teoistaan, tarvittaessa aseellisesti. Ja kuten tiedetään, niin vaikka olisi kuinka röyhkeä tai nopea, niin aina tulee joku joka on nopeampi tai paremmin varustautunut.

Tuloksena oli yhteiskunta jossa kansalaiset olivat erittäin kohteliaita, sillä jos ei ollut niin huonoa käytöstä joutui oikein todella puolustamaan oman henkensä uhalla ase kädessä. Ei siis ollut ollenkaan samantekevää vittuilla ihmisille, tai käyttäytyä miten tahansa huonosti, koska jokaisella asetta kantavalla oli oikeus ampua vaikka uusi persläpi huonosti käyttäytyvälle perslävelle.

Jotenkin minua kertakaikkiaan kiehtoo ajatus siitä että huono käytös saattaa johtaa siihen että lapioidaan pari metriä multaa kuonon päälle. Ja jos tuollaista ikinä vain saadaan hakuun, niin kannatan varauksettomasti asiaa.

Terveisin, Varakaani

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist, Anolle ja Varakaanille & kiitos kommenteistanne.

Soomepois Eestist: Joo, minäkin olen lukenut tuon MV:ssä olevan kirjoituksen, joka käsittelee kielten ja kulttuurien eroa. Se on kiistatta mielenkiintoinen. Kielten taito kuvailla tai olla kuvailematta asioita ei sinänsä selitä ihan kaikkea, esmes käsittääkseni monet itä-aasialaiset kielet ovat voimakkaan analyyttisiä kieliä, joitten eroa suomenkieleen voisi kuvailla niin, että kun suomalainen sanoo kolme lausetta:

- mies on potkaisemassa palloa
- mies potkaisee palloa
- mies on potkaissut palloa

näissä kielissä kaikki nuo vaihtoehdot esitetään pelkästään muodossa ”mies potkaista palloa”. Ja silti siellä on saatu afrikkalaisiin yhteiskuntiin nähden varsin toimivat systeemit. Jos yliopistollinen tutkimus voitaisiin kokonaan vapauttaa poliittisen korrektiuden ikeestä, niin kysymys ”miksi tietyt kansat pärjäävät ja miksi toiset kansat taas ei” olisi tutkijoille melkoinen aarrearkku. Vaan nythän me olemme kaikki erilaisia/kaikki samanlaisia ja kaikki mahdollinen maailman kärsimys johtuu länsimaiden, mm. Suomen harjoittamasta riistosta.

Ano & Varakaani: On selvää, että ihmiset alkavat etsiä vaihtoehtoisia keinoja itsensä ja lähimmäisten turvaamiseksi. Mehän elämme tilanteessa, jossa virallisesti virkakoneisto suojelee kansalaisia tehokkaasti ja ehdottoman tasapuolisesti. Jopa virkakoneisto tietää, että se on pelkkä illuusio, mutta niin virka- kuin poliittinen koneistomme vaatii meitä elämään tuon illuusion mukaisesti ja kuvittelemaan, että se olisi totta. Mutta tuon illuusion ylläpitäminen vaatisi sitä tilannetta, että tehokkain tiedonlevittäjä olisi kirjoituskone.

Anolle erikseen: Joo, sitä samaa toivon minäkin. Se voisi saada aikaan dominoefektin. Niin pitkään kun hirviö nimeltä EU on olemassa, mitään järkeviä uudistuksia (lue: paluuta vanhaan) ei voida saada aikaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kuinka monta vuosikymmentä poliisilta kuluu siihen, että ilmiön havaitsemisesta siirrytään sen tunnustamiseen. Sinänsähän tuo tunnustaminen on merkittävä askel oikeaan suuntaan, mutta vähän samassa mielessä kuin Titanicin komentosillalla on merkittävä askel oikeaan suuntaan tunnustaa jäävuorien jämäkkyys viimeistään siinä vaiheessa kun pannut räjähtävät sisään syöksyvän hyisen veden takia.

Niille virkamiehille, jotka ehdottavat että pitää pitää äijät käsivarren mitan päässä, ei-hyväksyä ahdistelu tms. niin voisivatko antaa vähän käytännön ohjeita siitä, että miten sellainen toteutetaan alle linkitetyn videon kuvaamissa olosuhteissa. Ja varoitus: ei kovin mukava video. Ei herkille.

http://static.mvlehti.net/uploads/2016/01/Cairo-Attacks-not-committed-by-refugees-in-in-Cologne-2016.mp4?_=2

Ei siis mitään ideologisia, ympäripyöreitä kommentteja vaan ihan konkreettisia neuvoja, joilla esim. tuolla klipillä näkyvä vaaleatukkainen naisihminen olisi voinut pitää tuon elukkalauman "käsivarren etäisyydellä" ja osoittaa ettei hyväksy ahdistelua.

Se Nergin lausunto kyllä osoitti hyvin, että kyseinen täti elää jossain rinnakkaistodellisuudessa, jolla ei ole mitään tekemistä reaalimaailman kanssa. Ja juuri tuollaiset lausunnot johtavat siihen, että katupartioiden sijaan edessä voi olla vielä korpioikeuspartioitakin. Ne eivät pyri poistamaan rikollisuutta vaan "yleisen järjestyksen ja turvallisuuden kannalta" hankalia väestönosia.

Islamista ja arabikansoista... Islamin todellinen luonne näkyy lähinnä siellä, missä on islamin tuottaman korkean työttömyyden ja islamin tuottaman köyhyyden seurauksena paljon islamilaisen moniavioisuuden tuottaman vaimokandidaattivajauksen piiriin kuuluvia seksuaalisesti turhautuneita toimettomia nuoria miehiä. Siellä ja vain siellä näkyy kunnolla se, että mitä on "todellinen islam". Paitsi että kohta se näkyy myös naapurimaassa, jota vastaan ne toimettomat seksuaalisesti turhautuneet islamistit luonnollisesti hyökkäävät.

Miksi Suomesta pitäisi saada väkisin monikulttuurinen? No tietysti siksi, että edellisestä sodasta on jo pitkä aika ja monikultturismi yhdessä islamin kanssa on varmin mahdollinen tapah hankkia sotaa, kurjuutta ja epävakautta. Vähän silleen, että "miksi ihmeessä me joudutaan olemaan ilman intifadaa ja islamilaisten luomia ongelmia jos Israelkin saa nauttia niistä"?


Anonyymi kirjoitti...

Erkki:

Kun pohdit että miksi muhamettilaiset toimivat niin kuin toimivat niin tässä yksi aika hyvä vastaus:

Kyse on etenevästä rekrytoinnin, mobilisoinnin ja polarisoinnin yhdistelmästä. Juoni menee näin:

Ihminen on vaikea yllyttää sotaan poliisia, armeijaa tai yhteiskuntaa vastaan - etenkään jos kaksi noista kolmesta osallistuu kyseisen henkilön tulevaisuudesta päättämiseen. Niinpä yllyttäminen tehdään vaiheittain.

Ensin yllytetään vähän bilettämään, kokoontumaan, verkostoitumaan, katsomaan asioita oman kulttuurin näkökulmasta. Sitten yllytetään "pitämään puolensa", "tukemaan toinen toistaan", valtaamaan reviiriä. Sitten yllytetään hyödyntämään sitä vallattua reviiriä. Naaraat, resurssit ja normien asettamisen oikeus kuuluvat sille laumalle, jonka alue jokin reviiri on.

Sitten tulevat mukaan ilotulitteet, näytöskonfliktit ja teatterihyökkäykset poliisia vastaan. Niillä luodaan sankarirooleja ja egobuustausta edellisten sankariroolien ja egonpaisuttelujen päälle.

Sitten tulevat puukkohyökkäykset, väkijoukkoon ajamiset, tuhopoltot sun muut. Niiden yhteydessä synnytetään shariapoliisi eli "vastuuntuntoisista ja arvostetuista yhteisön jäsenistä koostuva aktiivisten vaikuttajien verkosto, joka toimii yhteistyössä yhteiskunnan kanssa". Se "yhteistyö" tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että kupataan rahoitus ja puolivirallinen asema sekä hyvät kulissit juuri siltä yhteiskunnalta jota vastustetaan.

Sitten tulee jatkuva sisällissota, jota käydään intensiteetin säätelypelin muodossa - niin kuin kaikkea konfliktia siihenkin asti. Eli konflikti pidetään koko ajan juuri ja juuri sen kynnyksen alapuolella, missä vastatoimet kävisivät liian raskaiksi perseilijöille itselleen.

Tuo on etukäteen suunniteltu, moneen kertaan koeteltu, monessa paikassa parhaillaankin menossa oleva kaava ja sitä sovelletaan myös täällä Suomessa.

Me elämme byroslaviassa. Siksi luulemme helposti että värvääminen on vähemmän kehittyneissäkin kulttuureissa samanlaista kuin täällä. Ei ole. Islamisteile värvääminen on konkreettista mobilisoimista. Ne, jotka saadaan toimimaan, on värvätty vaikka eivät kirjautuisi minkään järjestön kirjoihin. Ja jokainen portaalta toiselle siirtyminen on mobilisointioperaatio.

Toimivat niin kuin toimivat koska harjoittelevat ja toteuttavat meitä vastaan käytävää sodankäyntiä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Katsoin linkittämäsi videon. Toteaisin, että vitun eläimet, mutta se loukkaisi niin vittua kuin eläimiäkin. Ja kuinka pitää tuo porukka käsivarren mitan päässä? No, äkkiseltään tulisi mieleen Suomi-konepistooli ja vieressä pitäisi olla vielä kaveri, joka tarjoaisi uusia 70-patin rumpulippaita heti kun entinen tyhjenisi. Nerg on hyvä esimerkki nykyisestä johtavasta viranhaltijasta, sillä hän ihan oikeasti uskoo, että viranomaispäätös on yhtä kuin laki.

Ano2: Kaikki, minkä mainitsit on tapahtunut niin Ruotsissa kuin muuallakin Euroopassa. On jokseenkin järjenvastaista, että niin virka- kuin poliittinen koneistomme uskoo tai ainakin väittää, ettei se tapahtuisi meilläkin.

Anonyymi kirjoitti...

Soomepois...

Kun luet sen "Moraali ja abstrakti ajattelu..." -jutun niin mietipäs samalla sitä, että mitä jos "tiedon puusta syöminen" tarkoittaisi Raamatussa juuri abstraktin ajattelun kehittymistä. Henkilö, jolle on olemassa vain tässä, vain nyt, vain konkretia jne. ei ole "syönyt tiedon puusta" kun taas abstraktioita ajattelussaan käyttävä henkilö on.

Samalla tulisi myös syntiin (=velka) lankeaminen, sillä abstraktioiden ulkopuolella, lähellä eläinten sisäistä maailmaa elävillä ei ole ohjaavana voimana moraali vaan vietti tai halu. Ei leijona tee syntiä tappaessaan kilpailijansa pennut. Se toteuttaa viettiään. Moraalinen suhtautuminen on mahdollista vasta sitten kun puhutaan moraaliltaan kehittyneistä lajeista ja alalajeista.

Maanviljelyskulttuureissa ja -kansoissa vaaditaan abstraktin ajattelun taitoja eri tavoin kuin metsästäjä-keräilijä- tai paimentolaiskansoissa. Keskimmäisissä eletään enemmän yhden aterian päässä nälkäkuolemasta, joten se ateria on aina kaikki kaikessa. Viimeisimmissä se ateria kulkee omin kavioin mukana, mutta muuten osin sama juttu.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä...

Monissa itä-aasialaisissa kielissä sanan tarkempi merkitys ilmaistaan ymmärtääkseni äänenkorkeuden ja muiden auditiivisten keinojen avulla. Samalla sanalla voi olla useitakin merkityksiä ja lausunta tai asiayhteys kertoo, että mikä niistä on käytössä. Sanasto voi olla kohtalainen, mutta merkityskirjasto paljon sanastoa suurempi juuri sanojen monimerkityksisyyden vuoksi.

(Joku asiaa paremmin tunteva korjatkoon jos olen väärässä.)

Kieli todellakin asettaa ajattelun rajoja (niin kuin joku vähän tyhmempi yhteiskuntatieteilijä on väittänyt) mutta vain ja ainoastaan silloin kun abstraktioiden rajat ovat yhtä ahtaat kuin kielen rajat.

Voisi ajatella että ajattelulla olisi muutama peruspohja: elämysperäisyys, rationaalisuus, abstraktisuus vaikka noin alkuun. Joillakuilla yksi pohja dominoi, joku pohja puuttuu, joku on suppea. Joillakuilla nuo eri pohjat ovat tasapainossa keskenään. Jollakulla pohjavalikomaan yhdistyy matala, toisella korkea älykkyys...

Noh... Kuvitellaan vaikka kapea elämysperäinen ajattelun pohja yhdistyneenä matalaan älykkyystasoon. Silloin oleellinen on tässä ja nyt, moraali ja muut abstraktiot loistavat poissaolollaan ja pitkäjänteisyys sekä systemaattisuus puuttuvat taatusti. Tai rationaalisuus ja matala älykkyys... Kuulostaa laitostumishakuiselta yhdistelmältä. Tai korkea älykkyys + elämysperäisyys + abstraktius... Taiteilija-ainesta?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: No joo, tuo on ihan järkeenkäypää. Toivon vaan, että tiedostavais-suvaitsevaiset ihmiset söisivät omenan tuosta puusta. Se puu on kyllä heille selkeästi osoitettu.

Ano2: Minähän en ole kielispesialisti, joten unohdin tykkänään tuon äänenkorkeuden ja siitä tulee mieleeni tuo kiinalainen Shī shì shí shī shǐ-tarina, josta tarkemmin tuossa linkissä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sh%C4%AB_sh%C3%AC_sh%C3%AD_sh%C4%AB_sh%C7%90

Anonyymi kirjoitti...

Itseäni vituttaa koko tässä kuviossa ehkä eniten se että pakoilaisten vastaanotto voisi ihan oikeasti olla win-win tilanne niin Suomelle kuin oikeasti hätää kärsiville.

Koko islamilainen maailma on täynnä todella suurta hätää kärsiviä ihmisiä. Miksi emme ota heitä tänne vaan sen sijaan tuomme tänne entisiä armeijan sotilaita, erilaisten militantti ryhmien jäseniä ja muita omien yhteiskuntiensä vahvimpia ja etuoikeuteutta, siis nuoria ja hyväkuntoisia islaminuskoisia miehiä joilla ei ole aikomustakaan tähän yhteiskuntaan sopeutua.

Väitän että voisimme helposti ottaa jonkun kymmenentuhatta pakolaista vuodessa, käytännössä ilman mitään yhteiskunnallisia ongelmia ja loppujenlopuksi melko pienellä, lyhen ajan, nettolaskulla (määrä voisi toki säätää sen hetken taloudellisen tilanteen mukaan).

Siis laittaisimme rajat kiini ja ottaisimme suoraan pakolaisleireiltä islamilaisen maailman uskonnollisia vähemmistäjä eli esim. kristittyjä, juutalaisia ja jesidejä yms. (miksei myös ateisteja, tosin heidän taustojen varmistaminen olisi hankalaa), ihan oikeita yksinolevia lapsia (siis korkeintaan ala-asteikäisiä), yksinäisiä naisia sekä seksuaalivähemmistöjä (tässäkin toki saisi olla tarkkana tuon taustojen varmistamisen kanssa). Siis ryhmiä jotka ihan oikeasti kärvivät ihan oikeaa hätää ja jotka ihan oikeasti haluavat asua islam-vapaassa yhteiskunnassa.

Me taas saisimme sitä "monikulttuurisuutta" siltä osin kun se ihan oikeasti voidaan katsoa "rikkaudeksi" eli siis uutta ruokakultuuria , taidetta, yms. sekä saisimme tuota väestöpyramidin vääristymää lievennettyä sellaisille henkilöillä jotka ihan oikeasti työllistyisivät ja olisivat siten rahoittamassa tätä meidän "hyvinvointiyhteiskunta" mallia. Jo keski-pitkällä tähtäimellä voisimme oikeasti saada ihan taloudellistakin hyötyä (otetaan huomioon että yllä olevat ryhmät tuskin muodostaisivat omia kommuunejaan joissa olisivat käytännössä koko lopun elämäänsä esim. tulkkien yms. suorien tai epäsuorien sosiaalisten tukien varassa) kun ks. henkilöt ihan oikeasti integroituisivat ja ihan oikeasti alkaisivat tehdä ihan oikeita töitä täällä eivät esim. naisten osalta jäisi maasa olevien muslimimiesten vangiksi koteihinsa.

- Herra Harmaa

Anonyymi kirjoitti...

Lisätään vielä sen verran etä mitään perheenyhdistämis-touhua ei sallitaisi (tai todella tiukin ehdoin) vaan jokainen otettaisiin yksilönä kunkin henkilökohtaisen tilanteen ja taustan perusteella.

-Herra Harmaa

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Herra Harmaa. Ymmärrän kyllä näkemyksesi, mutta olen eri mieltä. Islamilaisesta maailmasta tänne tulleista ihmisistä ei ole milloinkaan mitään hyötyä, vain ainoastaan haittaa. Ja me emme tarvitse monikulttuurisuutta. Se, mitä kirjoitit, auttaisi kieltämättä sorrettuja vähemmistöjä. Mutta siihen sorrettuun vähemmistöönkään kuuluva ei tarjoa maallemme sitä osaamista, mitä suomalainen työtön tarjoaisi. Me emme ole maailman sosiaalitoimisto.

Juha kirjoitti...

Kyllähän se siltä näyttää, etteivät tietyt tahot usko puhetta. Edes vakavaa soo-soo:ta konstaapelin esittämänä, kun ei siitä mitään seuraa seuraavaan pariin vuoteen. Eräät toiset tahot taas uskovat mitä keksivät.

Istuttiin tuossa iltaa kaveripiirissä, juttu kääntyi sattuneesta syystä pippurisumutteisiin yms. kiellettyihin juttuihin. Seurueen naiset olivat toisaalta kiinnostuneita niistä, mutta toisaalta eniten asiassa heitä huoletti sumuttimien käytöstä seuraavat rangaistukset. Oli aivan pakko esittää retorinen kysymys, että kumpi on parempi arvon daameille: Tuomarin edessä syytettynä vaiko papin edessä siunattavana?
Toivottavasti edes joku heistä saa arvonsa ojennukseen.

Nyt onkin jo alkanut mediassa keskustelun siirtäminen siihen, miten minunlaiset ihmiset sittenkin ovat syyllisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Pointti nimenomaan oli että en ottaisi islamilaisesta maailmasta muslimeja vaan siellä eläviä vähemmistöjen edustajia, jotka ovat islamilaisessa maailmassa alistettuja ja haluavat länsimaisia vapauksia (tästä syystä en ottaisi esim. muslimi perheitä). Itse kun en usko että ihonväri tai etninen tausta ylipäätään määrittää ihmisen kykyä olla tuottava yhteiskunnan jäsen länsimaissa (toisin sanoen en ole rasisti, siis sellainen ihan oikea).

Toki on totta että suurella osalla ei olisi valmiina sellaista koulutusta tai osaamista jota täällä tarvittaisiin mutta jos oikeasti on halua tänne tulla turvaan ja integroitua niin sellaisen varmasti pystyy täällä hankkimaan. Ei toiseen maahan sopeutuminen ja sen maan tuottavaksi jäseneksi tuleminen oikeasti ole mikään kovin iso ongelma jos nimenomaan haluaa elää ks. maan lakien ja tapojen mukaan.

Ja koska tässä mallissani nämä ihmiset otettaisiin suoraan leireiltä voisimme kontrolloida tulijoita sen mukaan kuinka hyvin he täällä integroituvat ja tulevat yhteiskunnan tuottaviksi jäseniksi. Eli jos esim. Syyrilaiset kristityt eivät tänne jostain kumman syystä sopeutuisi voisi heidän tuloaan sitten rajoittaa.

En kaipaa mitään monikulttuurisuutta (itse asiassa täysin päinvastoin) mutta en näe siinä sinänsä mitään pahaa niin kauan kuin se koskee täysin neutraaleja asioita kuten mainitsemaani ruoka kulttuuria (nämä termit on niin värittyneitä että voisi olla parempi olla niitä käyttämättä vaikka luulin että ks. termin laittaminen lainausmerkkeihin toisi esiin missä tarkoituksessa sanaa käytin). En laske ihonväriä osaksi kulttuuria.

En myöskään halua että Suomi toimii minkäänlaisena maailman sosiaalitoimistona ja siksi viittasin tuohon taloudelliseen tilanteeseen kirjoituksessani. Sen myönnän että tuo luku oli niin sanotusti hatusta vedetty eli sitä on mahdollista säätää sen mukaan mitä todelliset kulut ovat mutta ihan varmasti yhteiskuntaamme on mahdollista integroida (tarkoittaen sitä että eivät jää täällä joukoin suorien tai epäsuorien sosiaalitukien varaan pitkäksi aikaa sen lisäksi että haluavat elää meidän yhteiskunnan arvojen mukaan) huomattavasti isompi määrä ihmisiä kuin esim. nykyinen kiintiöpakolaisten määrä on. Ota tässä huomioon että porukka valikoitaisiin sen mukaan miten integroituvat (siis ihan oikeasti eikä mitkään värityneet ideologiset lasit päässä) eikä perheenyhdistämisiä sallittaisi (tai ehdot olisivat todella tiukat).

Itse olen sen verran nuori että hieman hirvittää miten ihmeessä meille riittää nettoveronmaksajia turvaamaan esim. kohtuullisen hyvät olosuhteiteet vanhusten hoidossa ilman että työtä tekevät verotetaan täysin loppuun. Tämän hetken talouskriisi tätä tilannetta hieman vääristää ja tämä nykyinen maahanmutto touhu tilannetta pahentaa aivan järkyttävästi.


- Herra Harmaa

Anonyymi kirjoitti...


Älytön mölötys jostain katupartioista mutta ei huoleta se mitä on tullut tänne.
Suurin uhka onkin katupartiot. Toimittajien itsensä suurentelema juttu.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/poliisijohto-katupartiotoiminnan-laajuutta-liioiteltu/5643616

Onkohan tuo sama josta mvlehti kertoi pari viikkoa sitten.

http://yle.fi/uutiset/keskusrikospoliisin_tutkinnassa_uusi_sotarikosepaily/8581275

Anonyymi kirjoitti...

Mainio kirjoitus taas ja mainioita kommentteja, joihin ei ole paljon lisättävää. Jotain kuitenkin. Kun meidän annetaan valtiovallan taholta koko ajan ymmärtää, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia, niin tämä asia vaatisi selvityksen. Mihin me heitä tarvitaan ja minkälaisiin töihin, kun kenelläkään ei taida olla minkäänlaista käsitystä tai tietoa siitä, minkälaisia töitä täällä tehdään 10-20-30:n vuoden päästä? Ei taida löytyä Himasen Sinisestä kirjastakaan? Ammatteja kuolee koko ajan ja uusia tulee, digitalisaatio etenee, robotit kehittyvät jne. Veikkaan, että ei tule riittämään kovin pitkälle se, että tulija osaa kymmenen maassaolovuoden jälkeen auttavasti lukea ja kirjoittaa. Seuraavaksi tulee esteet kulttuurista ja uskonnosta, joka kyllä muslimeilla on yksi ja sama asia. Jos tuosta porukasta oikeasti olisi rauhallisia yhteiskuntia luomaan ja ylläpitämään, nykyisenlaiset takapajulat olisivat jo historiaa. Siis minkä ihmeen takia me otamme tänne velkarahalla elätettäväksi ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä tässä maassa, ei nyt eikä tulevaisuudessa?

Suorastaan säälittäväksi alkaa käydä median pyristely. Nyt oli Yle kaivanut jostakin esille filminpätkän, jossa esitettiin, että kyllä Suomessa naisia ahdisteltiin jo vuonna -69. Jutussa jotakin toimittajaa olivat miehet pyytäneet mukaansa, eivätkä ihan kerrasta uskoneet. Pöyristyttävää. No, tottakai naisten ahdistelua on ollut maailman sivu, mutta onhan tämä nyt erilaista, kun melkein päivittäin saa tällaisesta lukea, jopa pikkutyttöihinkin käydään käsiksi ja tekijät ovat melkein yksinomaan muualta tulleita. Mutta sitkeässä elää myytti siitä, kuinka asia hoidetaan. Ruotsistako tämäkin malli on otettu, siellä diskuteerataan kyllästymiseen asti ja mikä on lopputulos; soraäänien hiljentäminen, itsepetos ja kaaos. Sitä kohti, valitettavasti.

Rouva Ano







Anonyymi kirjoitti...

Juha toi tuossa esille sen tällä hetkellä kaikkein oleellisimmaksi muodostuvan kysymyksen: Ottaako mieluummin kontolleen riittävään puolustautumiseen liittyvät juridiset seuraukset vai riittämättömään puolustautumiseen liittyvät toisenlaiset seuraukset?

Itse olen tuon asian suhteen tukevasti sitä mieltä, että oma ja läheisten turvallisuus on se ykkösjuttu. Kaikki muu tulee vasta hyvin kaukana niiden perässä. Ja että on hyvä hyväksyä jo etukäteen se lähtökohta, että vakavalta vaaralta puolustautuminen tapahtuu usein vakavia seurauksia tuottavalla tavalla. (Jos puolustautuminen ilman seurauksia olisi mahdollista, niin vaara ei olisi vakava.)

Lauri Stark kirjoitti...

Kuulun niihin, jotka olivat alkujaan toiveikkaita arabikevään suhteen. Naiiviudessani ajattelin, että se mikä tapahtui itä-Euroopassa 80-luvulla, tapahtuu nyt siellä. Katin kontit, sama kevät jatkuu jo viidettä vuotta. En olisi uskonut sitä joskus sanovani, mutta on oikeasti ikävä edesmenneitä diktaattoreja.

Syyrian suhteen suvaitsevaisilla on myös pultit solmussa. ISIS täytyy kukistaa, mutta Syyriaan ei pidä mennä taistelemaan. Mitä tehdään? Tuetaanko al-Assadia? Ei, koska hän ei ole demokraattinen hallitsija. Okei, mitä tehdään? Tuetaanko jotain muuta niistä lukemattomista kapinallisryhmittymistä, joista suurin osa on jihadistisia? Ei, koska jihadisteja ei pidä tukea. Eli, mitä pitää tehdä? No, "tukea okeita kapinallisryhmiä" vastaa suvakki. Ja kun katsoo, mitä "oikeita" on saatavilla, jäljellä jää käytännössä vain kurdit. Mutta miten kurdit, jotka ovat vähemmistö ja joita ei kiinnosta muu kuin itsenäinen Kurdistan, voisivat ratkaista koko Syyrian sisällissodan? Noh, suvakit eivät halua tunnustaa itselleen, että Syyrian konfliktia ei tule voittamaan yksikään liberaalidemokraattisiin arvoihin sitoutunut vasemmistoliiton ystävyyskerho, vaan suurimmat resurssit itselleen kerännyt ja päättäväisin kaikista mahdollisista vallantavottelijoista. Syyria ei ole ollut, eikä tule olemaan demokratia, eikä sitä kannattavilla liikkeillä tule olemaan mitään momenttia. Jos siis aivan välttämättä tahdomem jotain tukea, on syytä mennä pienimmän pahan periaatteella ja valita esimerkiksi al-Assad.

Anonyymi kirjoitti...

Yle on laittanut pienen osan Suomeen kohdistuvasta epävakauttavasta verkostosta näkyviin.

http://yle.fi/plus/2015/10_vastamedia/img/verkko_mobi.png

Voisivat pistää loputkin - mukaan lukien Ylessä työskentelevät tahot.

TimoT kirjoitti...

Tässä odotellaan Ruotsin romahtamista. Ainoastaan se voi estää Suomen romahtamisen suvakkien toimien aiheuttamana, jos se tapahtuu tarpeeksi ajoissa. 340000 pakolaista 2012-2015, se on yhtä suuri luku kuin 1945-1970 sinne muuttaneet suomalaiset. Asiaa pahentaa, että korkeasti koulutetut ruotsalaiset muuttavat ulkomaille ennätysvauhtia.

Ehkä tämä vuosikymmenen he pystyvät estämään järjestelmän romahduksen, lähinnä lainarahalla ja kannibalisoimalla muista julkisista palveluista, mutta sitten kolahtaa lujaa jossain vaiheessa ennen 2025.

Anonyymi kirjoitti...

Poliisikin lipeää toteamalla mediaan tämän olevan "aivan uudenlaista seksuaalista väkivaltaa" tai jotain sinne päin. Oikeastihan tämä on hyvin vanhaa seksuaalista väkivaltaa, joka nyt vasta ensi kertaa rantautuu meillekin. Yhtäläisyyksiä on julkisestikin (ainakin ulkomaisissa medioissa) vedetty Tahrir Squaren tapahtumiin muslimiveljeskunnan valtaannousun yhteydessä. Ja sitähän tämä on, julkilausuma: olemme ottaneet tämän tilan haltuumme, josta osoituksena häpäisemme naisenne. Tällainen on tietenkin osa maailmanlaajuista jihadia aivan niin kuin joku sanoikin. Kuinka painostava ilmapiiri meillä oikein onkaan kun tällaisen yksinkertaisen asian välittäminen yleiseen tietouteen on valtamedialle kerta kaikkiaan mahdoton tehtävä. No medialta nyt ei voi enempää vaatia, koko ala on ihan pelkkä vitsi siitä mitä se joskus oli. Eli kyvyttömyydestä on myös suuressa määrin kyse. Katupartioista olen vähän yllättynyt, Suomessa kun on vielä suhteellisen vähän rikastusta ja jo nyt tällaisia puskee kuin sieniä sateella. Kyllä tavallinen suomalainen, joka ei vietä aikaansa pääkaupunkiseudun yms. suurten kaupunkien vasemmistokuplassa taitaa vielä kyetä läheisimpiään puolustamaan. Se on hyvä se. Pidän muuten hyvin mahdollisena, että tää koko "pakolaiskriisi" on jo tän vuoden loppuun mennessä kaatunut omaan mahdottomuuteensa. Tää tulee johtamaan EU:n hajoamiseen, mikäli tätä paskaa ei välittömästi lopeteta. Eli win -win. Toisaalta jos ISIS onnistuu tavoitteissaan toteuttaa massiivisia terrori-iskujen aaltoja Euroopassa niin silloinkin tää kriisi loppuu itsestään. Tosin silloin asiat ovat kyllä jo aika huonolla mallilla. Silleen kolmannen maailmansodan mallilla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juhalle, Herra Harmaalle, Ano1:lle, Rouva Anolle, Ano2:lle, Korppi on oikeudelle, Ano3:lle, TimoT:lle ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne.

Juha & Ano2: Suomalaiset ovat todella vieläkin niin kuuliaisia hallintoalamaisia, että he ovat oikeasti kiinnostuneita siitä, mitä juridisia seuraamuksia heidän teoillaan on, vaikka teko liittyisikin pelkästään itsensä puolustamiseen. Sivistyneessä valtiossa niin kuuluu ollakin, mutta silloin maahan ei tule tuoda sivistymätöntä ainesta. Miettikääpäs muuten piruuttanne, mitä tapahtuisi jos valtiokoneistomme ilmoittaisi, että nyt kynnys on ylitetty ja itsensä puolustamisessa tuli on vapaa ja kaikki keinot sallittuja.

Herra Harmaa: Niin kuin aikaisemmin totesin, niin ymmärrän kyllä pointtisi. Mutta tämän kaltainen ajattelu olisi pitänyt tuumailla hallintokoneistossamme jo vuonna 1990 ja silloin siinä olisi ollut hyvinkin järkeä. Nyt vahinko on jo tapahtunut ja se täytyy korjata ennen kuin voidaan miettiä mitään muuta. Tämä paljon mainostettu työvoimapulahan ei ole muuten vieläkään tullut, vaikka sitä on uumoiltu jo ensimmäisen kerran joskus 1970-luvulla. Siitä pitää huolen automatisaatio ja valitettavasti myös teollisuutemme kuihtuminen. Lisäksi suurten ikäluokkien eläköitymiseen liittyvä työvoimapula jäi myös tulematta. Koko lössi on jo eläkkeellä ja Suomessa on silti useampi sata tuhatta työtöntä. Ja näitten jälkeenhän jokainen eläkeläissukupolvi on sitten aikaisempaa pienempi. Huolissaan tietenkin kannattaa olla, mutta Suomen kaltaiseen korkean verotuksen ja korkean sosiaaliturvan maahan ei ole juurikaan tarjolla kuin sitä tulija-ainesta, mikä nyt kaduilla riekkuu.

Ano1: Suurentelemapa hyvinkin. ”Kansalaiset ovat olleet huolissaan vapaaehtoisten partioinnista kadulla.” Olisko sittenkin niin, että toimittaja on huolissaan katupartioista ja ne kansalaiset puolestaan jostain ihan muusta. MV-lehti on muuten yleensä valtamediaa edellä vähintäänkin viikon.

Rouva Ano: Kiitokset. Esität hyvän kysymyksen, sillä työpaikkojen määrä vähenee eikä perinteisiä leka & lapiohommia ole ollut enää aikoihin. Nykyajan työelämässä pelkkä auttava luku- ja kielitaito ei todellakaan riitä. Tuo vuoden 69-pätkän esittely kuvaa hyvin tätä epätoivoa. Eli reseptinä on se, että kun tarpeeksi rääytään suomalaisen miehen pahuudesta, niin haittamaahanmuuttajien tekemät rikokset nollaantuvat tai ainakin muuttuvat merkityksettömiksi. Ruotsin malliahan tässä toteutetaan ja muistutan taas kerran siitä, että vaikka osa suvakeista ymmärtäisikin, mitä maassa oikeasti tapahtuu, niin kasvojen menettämisen pelossa ne jauhavat samaa kuin ennenkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Korppi on oikeus: Tiivistit tuon Syyrian ongelman pähkinänkuoreen hyvin osuvasti ja itse olen päätynyt samoihin johtopäätöksiin. Mieluummin ennustettava ja valtiota jotenkin ylläpitävä diktaattori kuin demokratian nimellä kutsuttu kaaos ja anarkia. Tuosta arabikevät vs. Itä-Eurooppa ja muurien murtumisen aika-asiasta voin todeta, että itse elin sen ajan ja siinä oli vissi ero arabikevääseen siinä mielessä, että Romaniaa lukuunottamatta ihmiset yksinkertaisesti osoittivat kadulla mieltään laittamatta paikkoja paskaksi ja palamaan ja sosialistinen hallintokoneisto toisensa jälkeen totesi, että tää oli tässä. Neuvostoliitossahan kommunistit yrittivät laittaa erikoisjoukot ampumaan mielenosoittajia, mutta erkoisjoukot totesivat, että ampukaa keskenänne. Ja mikä tärkeintä: kun tämä ns. sametivallankumous oltiin saatu aikaiseksi, ihmiset siirtyvät kaduilta koteihinsa ja työpaikalleen ja alkoivat rakentaa uutta yhteiskuntaa. Kuka paremmalla, kuka huonommalla menestyksellä. Mutta ilman pyssyjä kumminkin.

Ano3: Joo, ja siinä toisessa verkkografiikassa on tämäkin blogi, aivan niin kuin minäkin olisi osa jotain äärimmäistä äärioikeiston salaliittoa:

http://yle.fi/plus/2015/10_vastamedia/img/verkkograffa.png

Tuon jutun kirjoittamisen aikaan sain muuten sähköpostia eräältä toiselta ylen toimittajalta joka totesi että keep up the good work ja sanoi, että ei ylessä kaikki yhtä kahjoja ole. Heillä ei vaan ole paljon mahdollisuuksia muuhun.

TimoT: Ja jossain vaiheessa se romahtaa. Romahtaako se totaalisesti vai löytääkö ruotsalainen mies viikingin itsestään jää nähtäväksi. Mutta Ruotsissa valhetta on toistettu niin kauan, että se on muuttunut totuudeksi, eikä valheen turvallisesta kuplasta haluta enää pois.

Ano4: Eipä tuohon oikeastaan minulla lisättävää. Naisten raiskaaminen valloitetuilla alueilla on ollut valitettava tapa maailman sivu. Ja EU:n romahtamista toivon minäkin. Selväähän on, että sen hallintokoneisto ei mielellään vallastaan luovu, mutta löytääkö se jostain joukkoja, joka ampuu omia kansalaisiaan? Tai jos Iso-Britannia irtaantuu, niin alkaako se suunnitella maihinnousua? Se kun ei ole tupannut onnistua ennenkään.

Anonyymi kirjoitti...

Jep,uusi vuosi,mutta vanhatkujeet,ainakin poliittiskulttuurisella eliitillämme.Maan tilan surkeutta kyllä kuvastaa,että KRP:n rikosylikomisario,Thomas Elfgren,puhuu julkisesti sellasta paskaa,että sisäministerin täytyy kertoa Helsingin uudenvuoden sattumuksista jo lähes rehellisesti.Odottelemme mielenkiinnolla ylikomisarion siirtoa muihin tehtäviin...eikun helvetti,poliisiahan rangaistaankin tosiasioiden kertomisesta,Elfgreeni voi jatkaa satuilujaan rasmusryhmässä,joka eroaa päiväkotiryhmästä siinä,että keskustelu rasmuksilla on lapsellisempaa...
Koko Euroopan mittakaavassa tervejärisesti toimii lähinnä Puola-Tsekki-Slovakia-Unkari-vyöhyke,sekä Baltian maat,mutta eiköhän siihen nyt tule muutos,kun HS lähettää itsensä Suvi Turtiaisen Budapestiin "kertomaan mitä Itä-Euroopan kansat oikeasti haluavat".
Eli siis mitä toimittelija Turtiainen,HS ja Brysselin palatsit vaativat heidän ajattelevan.Käsittääkseni vaaleissaan maat ovat kyllä selkeästi ilmoittaneet tahtonsa,mutta sehän ei käy,kun Merkel,YK,velka ja natsit.Eli kohta luetaan miten paskat olot ja karmea diktatuuri on juuri niissä maissa,jotka eivät ole mukana Euroopan islamisaatiojoukkopsykoosissa.Varmasti satutäti Turtiainen löytää jonkun katkeroituneen kommunistin kertomaan,kuinka nykymeno vituttaa,kun ei ole neuvostoaikojen vapautta,jossa puoluejäsenkirjalla ja perseennuolemisella pääsi pitkälle,eikä kädetkään tahriintuneet-mitä nyt joskus väärinajatelleiden omien kansalaisten vereen.
Suomen tulevaisuus on kuitenkin taattu-onhan meillä somaliyhdistyksiä,jotka vero- ja veikkausvaroin rahoitettuna neuvovat itse ulkoministeriäkin,puhumattakaan,että afgaanikansanedustaja Nazimammakin ystävällisesti jakaa meille viisauksiaan,joilla Afganistankin on tunnetusti noussut nykyiseen kulttuurilliseen ja taloudelliseen asemaansa,puhumattakaan kansan vapaudesta ja oikeuksista,joita täällä surkeassa pohjolassa kadehdimme.Olisi oikeus ja kohtuus,että nämä sivilisaation huippuunsa kehittäneet Somalia ja Afganistan saisivat edes pysyvän paikan turvallisuusneuvostoon,vai mitä Tuomiojan Erkki,sinä rappion merkki?Hususta nyt ei varmaan kannata sanoa mitään,niin paljon tuo suvakkien musta Mahdi ja vara-Obama on tällaisen rasistipaskan yläpuolella,eli syöppä vaan Husu sitä paskaa ja kuole pois,kuten sanontasi kuuluu.
Tulipas taas vuodatus,mutta ei tää uusi vuosi kyllä tosiaan hyvältä näytä.
Syyriasta vielä,että Israel kieltäytyi jo toissa keväänä tukemasta Assadin vastustajia juurikin siksi,että Assad on tuttu vihollisenakin,sen sijaan vastustajat ainakin osittain vaarallisia islamistisekopäitä,joita ei mitenkään voitaisi ennakoida valtaanpäästyään.
T:Vesku

Castor kirjoitti...

No niin, johan sille naisten kimppuun käymiselle löytyi arabiankielinen nimikin, "taharrush gamea":
http://www.welt.de/politik/deutschland/article150813517/Das-Phaenomen-taharrush-gamea-ist-in-Deutschland-angekommen

Ei sillä että Gutmenschenit olisivat vieläkään asiaa käsittäneet.

Juha kirjoitti...

Texas?

Ei kyllä yhtään huvittaisi raahata vyöllään raskasta rautaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Veskulle, Castorille ja Juhalle & kiitos kommenteistanne.

Vesku: Tuon Elfgrenin kohdalla mieleen tulee kyllä termi ”jääviyskysymys”. Veikkaan minäkin, että Elfgreniä ei siirretä minnekään, vaan ne poliisit jotka puhuvat järjen ääntä ovat paljon suuremmissa vaikeuksissa. Jaan mielipiteesi Itä-Euroopasta ja totean, että nimenomaan siellä pidetään yllä perinteisiä länsimaisia arvoja. Joihin kuuluu ihmisten turvallisuus. Nehän joutuivat nauttimaan muutaman kymmenen vuoden utopiasta, joten uusi utopia ei ehkä enää kiinnosta. Toivottavasti paikalliset nauravat tuon HS:n toimittajan sieltä huuthelvettiin. Tämä Nasima Razmyarhan on ihminen, joka on kehittänyt itselleen ammatin suvaitsevaiston pehmoleluna olemisesta. Hän saa sanoa ihan mitä haluaa, ja seurauksena on vain hyväksyvää hyminää.

Castor: Kiitos linkistä, mutta minulla tuo saksan kieli on pahasti ruosteessa.

Juha: Ei minuakaan. Mutta siihen päin ollaan näemmä siirtymässä. Kun valtion väkivaltakoneisto keskittyy suojelemaan ulkopuolelta tuotettua väkivaltaa.

Anonyymi kirjoitti...

Nuorisotyöntekijät ilmoittelevat poliisille siitä miten 30-50 yksittäistapauksen (joita ei saa yleistää) joukot ahdistelevat nuoria naisia ja tyttölapsia. Jos naiset itse eivät moisesta ilmoita - edes nettirikosilmoituksen muodossa - niin heidän täytyy olla melko vakuuttuneita siitä, että ilmoituksesta olisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Se taas kertoo aika hyvin sen, millaisena poliisin rooli viime vuosikymmeninä on näissä monikultturismiperseilyissä muodostunut.

Sen jälkeen kun yksi miespoliisi huhujen mukaan peppuraiskattiin Hennalassa, on poliisi ruvennut ottamaan matujen seksuaalissävytteisen perseilyn piiriin tulevaa tietoa paljon vakavammin. Aiempi "suottaa olla vuan suottaa olla olemati, en ehi miettii ku pittääpi seurata nettikirjoittelua" -linja on sulanut nopeasti pois.

Kempeleen raiskauksesta ei ole kuulunut aikoihin mitään. Kummallista. Olettaisi että sen paperit olisivat jo julkisilta osin julkisia.

Kölnin tuhat yksittäistapausta - joita ei saa yleistää - ovat poikineet jo puolisen tuhatta rikosilmoitusta.

Luulisi muuten, että poliisi kävisi oma-aloitteisesti läpi kohuttujen alueiden valvontakameroiden tallenteet. Ja jos henkilökunta ei riitä, niin ottaisi vaikka poliisikoululaisista aputyövoimaa.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452396311623.html

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1452394815312.html

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016011020937715_uu.shtml


Yksittäisporukka. Ei saa yleistää!

Anonyymi kirjoitti...

Ykä: Sut on sijoitettu siinä graafissa "Tiedonlähteet" -kehälle. Samalla kehällä on mm. Facebook, valtamedian uutiset ja yleisö.

Ton voisi ottaa ihan hyvin kehuna. Sut rinnastetaan tietolähteenä naamakirjaan ja valtamediaan. Et sä ihan huomaamattomaksi ole jäänyt.

Aika hyvin jos vertaa sun taloudellisia ja henkilöresursseja vaikka YLEen, Pravdaan ja Facebookiin. ;-)

http://yle.fi/plus/2015/10_vastamedia/img/verkkograffa.png

Anonyymi kirjoitti...

Ei ton Elfgrenin kohdalla tule mieleen termi "jääviys" vaan "syyntakeettomuus".

Veikkaan että se ylennetään joskus vielä pois tieltä.

Anonyymi kirjoitti...

Minoon, Ykä, varmaan huono oppilas. Monista ymmärtämisharjoituksista huolimatta en vain ymmärrä.
Alan tulla sellaiseen johtopäätökseen, etten enää yritäkkään ymmärtää. Ihmettelen vain. Kommentoin silloin tällöin jos kiljun juonnilta kerkeän.
Kiitos muutoin komeista historiaa ja kylmäkäynnistyvän dieselin tuoksun pottunokkaani palauttaneista kuvista. :)

Itse korttini ajoin ns. niittikoppa Sisulla. Nostalgia kultaa, mutta oli lämmin ja hiljainen auto. Cummins diesel piti omaa ääntään antaen luottamusta etenemiseen.

Harmitti kovin aikoinaan kun Sisusta tuli Renault ja nyttemmin MB. Noh, globalisaatiota sekin.

Wallin sitten vittuili Raakelille. Somekohuhan siitä. Taaskaan en ymmärrä. Tosin en ymmärrä sitäkään, miten panokoulu pätevöittää politiikan toimittajaksi.

Lienee sitä poikkitieteellistä?

-KKi-

Hemuli kirjoitti...

Aukesikohan se kuuluisa ketsuppipullo? Kaksi korkeassa asemassa olevaa poliisia on jo tullut yli kertoen hälyttävästä seksuaalisesta häirinnästä. Uskaltaako poliisi nyt alkaa kertomaan todellisuudesta?

Nyt myös aseman lapset ry on esittänyt huolensa. Kehtaako suvakki hyökätä aseman lapsien kimppuun?
Varmasti muillakin järjestöillä on tietoa. Uskaltaako tuoda julki?

Poliisi pelkää kevättä ja kesää. Koetaanko vappuna raiskaus aalto kun lyhyt helmaisia humalaisia tyttöjä on Helsinki täynnä. Jos matu ei hillitse itseään pakkasessa niin mitä tapahtuu vappuna?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, KKi:lle ja Hemulille & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Olin aikanaan työssä Helsingin lastensuojelussa ja nämä ilmiöt olivat tuttuja jo 1990-luvulla. Niistä vaiettiin. Ja on vaiettu pitkään.

Ano2: Joo, Yle antaa mulle kiistatta ansiotonta arvonnousua. Sillä on kieltämättä aika iso ongelma, sillä voiman pimeästä puolesta pitäisi pystyä kirjoittamaan propagandaa, mutta siinä on aina se pelko, että ihmiset tutustuvat voiman pimeään puoleen…

Ano3: En pitäisi Elfgreniä millään tavoin syyntakeettomana, vaan hän on toiminut tietoisesti ja levittänyt propagandaansa virka-asemansa suoman julkisuuden turvin.

KKi: Sehän olisi se ihannetilanne, että minä voisin keskittyä blogissani vain vanhojen autojen kuvien esittelyyn. Raakel on aikanaan valinnut uransa, nyt hän on valinnut ideologiansa, joten on ihan turha itkeä, jos kyistäkin kommenttia tulee.

Hemuli: Veikkaan sitä ketsuppipulloefektiä juuri ensi keväälle. Mietin vielä sitä, että alkaako Suomen poliisissa irtisanoutumiset, niin kuin Ruotsin poliisissa on jo tapahtunut.

Anonyymi kirjoitti...

Joskos,Ykä, kirjoitat blogiasi. Me rouvan kanssa juodaan kiljua ja nautitaan nautinnollisesta verbaliikastasi?

Harvalle on tuollainen taito suotu kuin sinulle. Itse hihittelin suuresti kommentillesi toimittelijalle. Toimittelija terävänä meinas, että anonyymi blogaaja suostuu puhelinhaastatteluun. :D Minä kun luulin, että hölmöydelläkin on rajansa. Vaan erehtyväinen on ihminen.

Sun kirjoitukset on monesti lohtuna vuonoilla kun on vituttanut kuin pientä rahtaria kun mäki on jäässä.

-KKi-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, KKi. Joo, muistan hyvin tuon Eero Mäntymaan yhteydenoton. Jokainenhan tietysti yrittää tyylillään ja ehkä heppu ajatteli, että olin otettu, kun valtamedia ottaa yhteyttä. Tajuamatta, että minä en halua olla valtamedian kanssa missään tekemisissä ja on myös olemassa maailma valtamedian ulkopuolella. Jos kirjoitukseni ovat saaneet sulle aikaan hyvää mieltä, niin olen siitä äärimmäisen otettu. Voimia eloon!

LW kirjoitti...

Pegidan mielenosoitus Kölnissä sitten hajoitettiin vesitykillä. No, sinänsä olen sitä mieltä, että jos pikasuihku muutaman asteen lämpötilassa ei kiinnosta, niin ei ole mikään pakko heittää poliisia pulloilla ja paukkupommeilla. On myös mahdollista, että uudenvuodenyönä vesitykkiä olisi käytetty, jos sellainen olisi ollut paikalla.

Mukana olleet vaan tuskinpa näkevät asiaa näin. Tuossa on juuri riittävästi voimankäyttöä sopivassa tilanteessa, että se nostaa katkeruuden toiseen potenssiin, mutta ei tarpeeksi, jotta se pelottaisi hiljaiseksi. Tämä on kuin katsoisi idioottien vapaapalokunnan yritystä sammuttaa tulipalo bensiinillä. Onneksi ei ole omia lapsia.

http://www.bbc.com/news/world-europe-35274105

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, LW. Ei kuulosta hyvältä. Mikäli näin on, niin virkakoneisto on selvästi osoittanut toimivansa omaa kansaansa vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tere Ykä!

Luin tuon Castorin linkittämän uutisen, eikä kauheasti naurata/hymyillytä. Pienen käännöstyön jälkeen k.o. artikkelista selvisi seuraavaa korutonta kertomaa:

"Das Phänomen "taharrush gamea" ist in Deutschland angekommen" - Ilmiö nimeltänsä "taharrush gamea" on saapunut Saksaan. Tässä alla sitten kappaleittain, vapaasti suomennettuna:

BKA (Saksan liittovaltion rikospoliisivirasto) suunnittelee uusia toimenpiteitä naisiin kohdistuvaa seksuaalista häirintää vastaan. Tämä ilmiö on jo pitkään ollut ongelmana arabimaissa ja se tunnetaan nimellä "taharrush gamea".

Uudenvuodenpäivän tapahtumien jälkeen, BKA tulee selvittämään ja taistelemaan tätä naisiin kohdistuvaa ahdisteluilmiötä vastaan. "Sen takia tullaan lyhyellä aikavälillä kokoamaan kaikki samantyyliset keissit eri Saksan osavaltioista, jotta saataisiin kokonaiskuvaa aikaiseksi, näin ilmoitti BKA "Welt am Sonntagille" heidän tiedusteltuaan asiaa. Tästä tullaan päättämään eri osavaltioiden poliisien johtoportaassa. Näiden tietojen perusteella tullaan maanlaajuisesti soveltamaan "vastatoimenpiteitä" (tai "taistelutoimenpiteitä").

Tämän ilmoituksen myötä BKA ottaa ensinnäkin julkisen kannan näihin tapahtumiin Kölnin päärautatieasemalla. Holger Münchin johtaman viraston mukaan, se ottaa huomioon "Uudenvuoden yön tapahtumat kuin myös kansalaisten kokeman epävarmuuden hyvin vakavasti". BKA tuntee myös että eräissä arabimaissa on tällainen ilmiö naisten seksuaalisesta häirinnästä julkisilla paikoilla. Tämän tyylistä rikollisuutta kuvataan termillä "taharrush gamea".

Tällaisia nuorten miesten sopimia rikoksia/rikkomuksia tapahtuu poliisiviranomaisten mukaan enimmäkseen suurien ihmisjoukkojen kokoontumisissa, kuten mielenosoituksissa ja esittelytilaisuuksissa.Pahoinpitelyt käsittävät aina seksuaalisesta ahdistelusta raiskaukseen, toteaa BKA. Samantyylistä ilmiötä ei ole aikaisemmin havaittu Saksassa.

Jo jonkin aikaa BKA on rekisteröinyt näitä "oopperatanssiaisia". Nämä metodit siten helpottavat tasku- ja huijausvarkauksien (?) onnistumisia, joissa sitten varastetaan käteisrahat, älypuhelimet ja muut arvoesineet. "Poliisin vanhoina tuttuina ovat yleensä nuoret pohjois-afrikkalaiset miehet", toteaa BKA. Wiesbadenin viranomaisten todisteiden mukaan rikoksentekijät liikkuvat pienissä ryhmissä.


En voi kuin pudistella päätäni epäuskoisena tällaistä toimintaa, johon noi "siirtolaiset" syyllistyvät. Ja jota sitten eräät tahot haluavat vähätellä, *syvä huokaus*. Kait tässä täytyy tehdä silleen kuten tässä Reijo Koiraan pilakuvassa Rypyn painajainen.

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

http://riippumatonmedia.com/2016/01/09/shokeeraava-video-berliinista-uuden-vuoden-muslimirahinoitsijoilla-oli-myos-kasiaseita/

Katsomisen arvoinen klippi saksanmaalta,
saas nähdä milloin täällä päästään tuolle tasolle...

- Ink Visitor

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist ja Ink Visitorille & kiitos kommenteistanne.

Soomepois Eestist: Kiitos käännöksestä. Eli ns. knock-out game on saanut uuden version. Ja kun tämä on kuitenkin eräänlaista kansanperinnettä, niin sehän lasketaan samaan kastiin kansantanhujen kanssa, joten mitään ongelmaa ei ole.

Ink Visitor: Kiitos linkistä. Eihän tuo juuri ikeniä naurata. Tuo, ja muutkin aihetta sivuavat videot antavat selvän viestin, eli ”me omistamme kadut, ettekä te voi sille mitään.”

Anonyymi kirjoitti...

Ollos hyvä, mielelläni jotain tekstejä kääntelen, jos tarvetta ilmenee. Se on kyllä mielenkiintoista kun vertailee esim. Saksan ja Hollannin valtavirran meedian uutisia Suomeen, niin onhan niissä jonkun verran eroa. On tää Internetti ihmeellinen, vallanpitäjät varmaan kiroilevat kun eivät pysty estämään vapaata tiedonkulkua.

Hieman topikkiin liittyen, menee jälleen ulkomaiden puolelle, mutta haitanneeko se mitään eli 2015 vuoden tärkein kirja, olen koittanut miettiä hyvää suomennosta tuolle ilmaisulle SJW - social justice warrior. Joskus tuo "warrior" sana on korvattu "wanker" sanalla, eli olisiko sitten kyseessä mielensäpahoittaja-r*nkkari? Toinen naseva sana mitä olen bongannut on "cuckservative", väännös konservatiivista.

Mutta, onpahan tuo artikkelin kuvassa oleva neitokainen tehnyt itsestänsä mahdollisimman luotaantyöntävän näköisen, että oikein siniseksi värjätyt hiukset. Ehkä olen tulossa vanhaksi, mutta eivät tuollaiset luonnottomat värit sovi kenellekään. Artikkelin kommenttiosiossa "Doktor Jeepiltä" hyvä kommentti, laitan sen tähän kokonaisuudessaan:

"Cowards is right. Notice what happened in Cologne, Germany recently? All that groping? Where is Slutwalk?

They will march when they know it's going to be castrated white cucks and betas on the sidelines, and march over some bullshit like manspreading.

But here is a situation of brown men that were not raised to be simps, alpha cocks, they will rape - even said so in their doctrine. They won't put up with that shit.

And the feminists are nowhere to be seen. The entire SJW thing is bullshit.
We should move beyond protecting ourselves from them, to an offensive. Trigger them into a frothing rage and then tell them to go kill themselves, that they are horrible people and nobody wants them."

Tässä sitten Ylilaudalle linkitettyä keskustelunpätkää FB:n feministiryhmän keskusteluista Feministit ja Köln, lyhyesti sanottuna huhhuh! (Kuvat saa isommaksi klikkaamalla)

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomepois Eestist. Nämä lutkamarssilaiset lasken samaan kategoriaan kuin leikkipartisaanit. On helppo esittää suurta ihmisoikeustaistelijaa sellaista tahoa vastaan, joka ei uhkaa ihmisoikeuksia.