maanantai 15. helmikuuta 2016

EPÄILYKSEN PIRUN SAUNAILTA

Radanvarsikaupungissa, nykypäivänä


Löyly suhahteli kiukaan kuumilta kiviltä antaen hyväileviä höyryjään kahdelle lauteilla istuvalle tyypille. Ei oikein voinut sanoa, että kahdelle ihmiselle, sillä lauteilla istuvista hahmoista ainoastaan toinen oli sellainen. Toinen oli puolimetrinen, sarvipäinen, kiiluvasilmäinen ja sorkkajalkainen hahmo.  Vaikka hahmoa ei voinut pitää aivan tyypillisenä näkymänä suomalaisessa saunassa ei hänen vieressään istuva 61-vuotias suomalainen mies näyttänyt olevan siitä moksiskaan. Vaikutti siltä, että hahmo oli kutsuttu ja tervetullut vieras sekä entuudestaan tuttu.

Kyseinen hahmo, lukijankin hyvin tuntema Epäilyksen Piru heitti löylyä kiukaalle ja sen jälkeen kohotti oluttölkin vieressään istuvaa miestä kohti. Vanha mies kohotti oman tölkkinsä ja kopsautti tölkit vastakkain. Saunassa oli hyvä ja leppoisa tunnelma. Saunassa viha viileneepi, saunassa sappi sammuu. Epäilyksen Piru totesi hörpyn otettuaan:

- Vaan on sulla kyllä varsin pehmeät löylyt tässä saunassa, vaikka tässä sähkökiuas onkin.

 Mies otti itsekin hörpyn olutta ja totesi:

- Joo, mehän muutettiin tähän taloon viime vuoden puolella. Vanha sähkökiuas oli aivan romu, joten hankittiin sen tilalle tämmöinen ainavalmis kiuas. Eihän tässä tartte kun aukaista kansi ja sen jälkeen voi jo hetikohta heitellä löylyjä. Ja nää löylyt on kyllä paljon pehmeämpiä kuin semmosessa tavallisessa sähkökiukaassa. Se johtuu varmaan siitä, että noi kivet on tuolla syvässä montussa ja tavallaan paljon paremmin hautuneet. Kertakaikkiaan hyvä ostos. Eihän puukiuasta tietysti tunnelmaltaan mikään voita, mutta tähän olisi pitänyt väsäillä hormit erikseen, enkä sitten viitsinyt alkaa siihen puuhaan.

Epäilyksen Piru heitti lisää löylyä kiukaalle ja totesi:

- Minun täytyy vielä kertaalleen kiittää lämpimästi tästä kutsustasi. Meinaan, harvemmin minua on  näin asiakseen kylään kutsuttu saunomaan. Olen hyvin otettu. Yleensä minua joko yritetään huitoa pois, tai sitten minut ensi kertaa nähdessään ihmiset yksinkertaisesti päästävät löysät lahkeeseen ja siirtävät suosiolla älyn ämpäriin.

Eläkeläinen totesi:

- Mielellänihän minä sinut kutsuin. Olet tietysti ollut niin monen tyypin kanssa tekemisissä, ettet ehkä muista, että sinähän jeesasit minua jo silloin, kun olin työhommissa. Ja sinusta on ollut minulle monta kertaa suuri apu. Ja nythän tässä on mukava saunoa miehekkäästi pitemmän kaavan mukaan, kun vaimokin on eläkeläiskerhon kanssa oopperamatkalla Helsingissä.

Epäilyksen Piru oli tullut miehelle hyvin tutuksi hänen työuransa aikana. Hän oli nimittäin Suojelupoliisin erityistutkija, kokenut ja merkittävän uran tehnyt. Tosin enää hän oli vain eläkeläinen, mutta syytä siihen hän ehtisi utella pirun kanssa saunatauollakin. Nyt mies ja olento nauttivat löylystä ja vertasivat kokemuksiaan erilaisista saunoista. Molemmat olivat samaa mieltä siitä, että jos parhaita löylyjä haetaan, niin sellainen harvalattiainen erillinen pikkuinen puukiukaalla varustettu sauna oli ehdottomasti paras. He päätyivät myös siihen yhteiseen johtopäätökseen, että tavallinen suomalainen kylmä lager-olut oli saunomiseen paras juoma ja väliajalla paistettavaksi takkamakkaraksi he valitsivat tavallisen slörden sinapilla maustettuna. Nuo maustetut grillimakkarat sopivat sitten enempi noihin grillailuhommiin.

Oli aika lähteä tauolle vähän puhaltamaan. Mies kävi jääkaapista pari tölkkiä olutta lisää ja piru kohenteli samaan aikaan takkatulta, lisäsi pari puuta ja laittoi sitten kipinäverkon huolellisesti takaisin paikalleen. Takkapuitten seassa kun oli pihkaista närettä, joka tuppasi paksahtelemaan ikävästi ja viskomaan kipinöitä. Vaikka Epäilyksen Pirulla ei ollutkaan virallistettua suomalaisen työelämän vaatimaa tulityökorttia, niin nämä tulihommat hän ammattinsa puolesta kyllä hallitsi.

Mies ojensi pirulle oluttölkin ja istahti takkahuoneen sohvalle. Epäilyksen Piru kiitti, nirskautti tölkin auki, otti tukevan kulauksen ja ähkäisi tyytyväisenä. Sitten hän alkoi puhua:

- Niin… ne sitten pistivät sinut väkisin eläkkeelle?

- No niinhän ne pistivät.

- Vaikka sinä olet jo pitkään ollut yksi suojelupoliisin parhaista tutkijoista.

- Vaikka.

- Mikäs tämän sai aikaiseksi? Pätevä mies pannaan kävelemään.

Mies otti pitkän huikan tölkistään, ähkäisi ja kysyi puolestaan:

- Pätevä ehkä niin, mutta ei enää sopiva. Sinähän muistat sen hiljattain julkaistun tutkimuksen? Tai oikeastaan julkisuuteen päässeen sellaisen. Sehän valmistui jo 2013.

- Jaa sinä meinaat sitä sisäministeriön ja puolustusministeriön tutkimusta, joka totesi suomalaisten niin tulevaisuudenuskon kuin yhteiskunnallisen luottamuksen romahtaneen sekä taloudellisen epävarmuuden että maahanmuuton seurauksena? Ja joka oli valtiovallalle sen verran kova paikka, että tutkimus hyllytettiin ja lopetettiin kokonaan sillä se ennusti varsin perustellusti tulevaisuudessa tapahtuvaa ulkoparlamentaarista toimintaa ja niin sanottua agressiivista massojen häiriökäyttäytymistä.

- Sitähän minä. On vaan sellainen juttu, että ei sitä kokonaan lopetettu. Suojelupoliisi päätti jatkaa sitä omaan käyttöönsä. Otettiin kaksi tutkimuslinjaa. Toisessa jatkettiin alkuperäisen tutkimuksen linjoilla ja keskityttiin siihen, kuinka tilannetta voitaisiin ennalta ehkäisevin toimin rauhoittaa, vihapuhetta vähentää, suvaitsevaisuutta kasvattaa ja ynnämuutasemmosta tyhjänjoutoa retoriikkaa. Toinen tutkimuslinja puolestaan annettiin Ottiatuota-osastolle.

- Ottiatuota-osastolle?

- Ottiatuota-osastollepa hyvinkin. Minä johdin sitä, olin johtanut jo kymmenen vuoden ajan ja apunani oli kolme nuorta hyvin älykästä ja lahjakasta tutkijaa. Ottiatuota-osaston tapa toimia on aina ollut toisenlainen. Meidän tehtävämme on ollut etsiä niitä kuuluisia ”toisia näkökulmia”. Kääntää asiat päälaelleen ja etsiä sieltä jotain, mitä perinteinen tapa tutkia ei ehkä löytäisi. Paneutua asioihin niin kuin Piru Raamattuun, jos sallit vertauksen.

- Sallinhan toki. Meillä Oy Helvetti Ab:ssä ei duunata pilkkua sillä intensiteetillä kuin maanpäällisissä instansseissa. Vaan mikä teillä oli se toinen näkökulma? Mitä löysitte?

- Se toinen näkökulma oli yksinkertaisesti miettiä, että kuinka suuressa määrin valtiovalta itse oli saanut tämän tutkimuksessa mainitun tilanteen ja tulevaisuuden uhkakuvan aikaiseksi. Sillä jo tutkimuksen alussa olimme perillä siitä, että vaikka maahanmuutto yhtenä osa-alueena aiheuttaa tulevaisuudenkuvan heikkenemistä ja mahdollisia – nimenomaan suomalaisten kontolle ennustettuja – uhkakuvia, oli selvää, että valtiovalta aivan tietoisesti oli jättänyt huomioimatta jo toteutuneen uhkakuvan, eli maahanmuuttajien kantaväestöön kohdistaman jatkuvan ja toteennäytetyn väkivallan, jonka vähenemisestä ei ole minkäänlaisia merkkejä. Päinvastoin. Tämän tietoisen huomioimatta jättämisen lisäksi valtiovalta keskittyi vain ja ainoastaan siihen, kuinka kantaväestön mielikuvaa maahanmuutosta tulisi muokata positiivisemmaksi. Jos ei muuten, niin suoralla valheisiin perustuvalla propagandalla.

Epäilyksen Piru hymyili vinosti. Voisi sanoa hänen hymyilleen pirullista virkahymyään:

- Ja tällainenhan toimii harvoin.

Mies hymyili, mikäli mahdollista, vielä pirullisemmin:

- Harvoin, jos koskaan. Ja ainakin jos valehtelee, pitää valehdella ovelasti. Nyt valtiovaltamme syötti jo tuolloin, vuonna 2013 jatkuvasti epävarmemmassa tilanteessa eläville kansalaisille valetta, että tänne tuleva ammatti- ja kielitaidoton sekä väkivaltainen lössi on jotain, jota maa on odottanut pelastajaksi kuin kuuta taivaalta. Ja vaikka se ehkä tällä hetkellä maksaakin niin tuhannen perkeleesti, niin jos asiat ovat kolmenkymmenen vuoden päästä paremmin, niin tiedättekö kansalaiset, ne saattavat ehkä olla kolmekymmenen vuoden päästä paremmin.

Epäilyksen Piru päästi röhönaurun ja totesi:

- Tiedätkös, meillä Oy Helvetti Ab:ssa toimii useitakin harrastelijateatteripiirejä. Erityisen suosittuja ovat huumorinäytelmät. Ja niissä piireissä odotetaan kuin kuuta nousevaa, että tämä nykyinen poliittinen kaarti pääsee hengestään. Meidän firmamme asiakkaiksihan ne kumminkin päätyvät ja niistä saa pirun hyviä näytelmien käsikirjoittajia. Eihän niille tartte sanoa kuin että kirjoittakaa uskottavaa draamaa ihan tosissanne ja täydestä sydämestä, niin lopputuloksena on hervottoman humoristista sketsiä.

Mies kävi jääkaapista uudet oluet ja sanoi pirulle, että jatketaanko löylyssä. Piru totesi, että sehän vaan passaa. Mies ja olio kapusivat lauteille, mies heitti kipakat löylyt ja jatkoi:

- Me päädyimme tässä ottiatuota-tutkimuksessamme siihen johtopäätökseen, että valtiovalta on täysin tietoinen teoistaan ja niitten seuraamuksista, mutta kieltäytyy itsepintaisesti toimimasta toisin. Ja sitä myötä päädyimme vielä laajempaankin johtopäätökseen, eli maassamme pitää valtaa itsensä kansan palvelijasta uusrälssiksi nostanut vallan kolmikanta joka koostuu poliittisesta eliitista, virkamieseliitistä sekä niin sanotusta edistyksellisestä mediasta, joka tosiasiassa kattaa koko valtamedian. Joka tapauksessa tämä vallan kolmikanta ei miellä olevansa teoistaan millään muotoa vastuullinen sille kansalle, jota sen kuuluisi edustaa, vaan kansa on sille totaalisen alisteinen. Humanitaarinen maahanmuutto ja sen täysin kyseenalaistamaton edistäminen sekä itseisarvoksi nostaminen on tämän valtakolmion ideologisen pohjan yksi kulmakiviä. Alun perin se ei ehkä ole ollut itsetarkoitus kuin tuon valtakolmion kaikkein typerimmille jäsenille, mutta ajan myötä – melkeinpä puolivahingossa – se on noussut siihen asemaan, että kyseisen maahanmuuton kyseenalaistaminen tarkoittaisi koko valtakolmion kyseenalaistamista, joten maahanmuuttohypetystä jatketaan sitkeästi, vaikka oikein hyvin tiedetään, mitä se saa aikaiseksi.

Mies heitti uudet löylyt, otti hörpyn oluestaan ja jatkoi vielä:

- Ja loppulauselmamme oli se, että mikäli kyseinen maahanmuutto vaikka viisi- tai kymmenkertaistuu, ja valtakolmio jatkaa edelleenkin samalla linjalla, muuttuu aikaisemman tutkimuksen uhkakuva päälaelleen.

- Millä tavalla?

- Sillä tavalla, että silloin tätä niin sanottua massojen häiriökäyttäytymistä ei voida pitää enää siinä mielessä uhkakuvana, kuin mitä aikaisempi tutkimus esitti. Itse asiassa sitä voidaan pitää täysin oikeutettuna kansalaisten puolustustoimenpiteenä sitä kohtaan kohdistettua mielivaltaa vastaan.

Epäilyksen Piru otti pitkän hörpyn ja totesi:

- No kas perkelettä. Olipas aika tuhtia tekstiä. Ei silti, ihan tottahan tuo on. Vaan luovutittekos te sitten tutkimuksenne esimiehillenne? Ja kuinka sitten kävi? Ei kun anskumä arvaan. Teillä ihmisillähän on se tähän tilanteeseen sopiva sanonta eli: ”Älä ajattele. Jos ajattelet, älä puhu. Jos puhut, älä kirjoita. Jos kirjoitat, älä allekirjoita. Jos allekirjoitat, älä hämmästy.” Menikö pahasti pieleen.

- Ei menny pieleen niin. Minä tosin allekirjoitin tutkimuksen vain omissa nimissäni, sillä halusin suojella kolmen avustajani uraa. Omalta kohdalta ajattelin, että tutkimus menee mappiin ö ja oma urakehitykseni pysähtyy, mutta enhän minä edes halua enää mitään urakehitystä aina vain poliittisemmaksi muuttuvassa suojelupoliisissa ja poliisiorganisaatiossa yleensäkään. Mutta kyllä minä silti hämmästyin.

- Kuinkas siinä sitten kävi?

- No minuthan käskettiin supon päällikön, sen perkeleen Pelttarin toimistoon ja siellä olikin sitten odottamassa useampikin isompi pamppu. Minulle sanottiin suoraan, että jos suostun, niin voin jäädä täysipalkkaiselle eläkkeelle saman tien ja häipyä supon tiloista välittömästi ja pysyvästi. Jos taas en suostu, niin heille ei ole kovinkaan suuri ongelma järjestää minun pääni menoksi uusi case Aarnio. Niinpä otin ja läksin. Myytiin vaimon kanssa asunto Helsingistä ja ostettiin talo täältä Radanvarsikaupungista, kun ollaan täältä kotoisin. Vaimollekin muutto kävi hyvin, sillä hän oli ollut jo neljä vuotta työttömänä. Ei sen ikäistä ihmistä enää kukaan mihinkään palkkaa. Vaimo sai nostettua yksityisen eläkevakuutuksensa ja minä saan täyttä eläkettä joten kyllä me suht mukavasti toimeen tullaan.

- Mutta kai ne pistivät sinut allekirjoittamaan jonkunlaisen vaitiolopaperin?

- No oikeastaan ei. Ei niitten tarvinnut. Kas kun minulla on kolme lasta, ja ne ovat kaikki julkishallinnossa töissä. Minulle sanottiin suoraan, että heidän virkojensa koulutus- ja pätevyysvaatimukset voidaan tarvittaessa määritellä uudelleen ja panna virat uudelleen hakuun. Ja pitää huolta, että he eivät varmasti tule valituiksi. Ja minulle sanottiin myös, että sitä myötä pidetään huoli, että heitä ei koskaan tulla palkkaamaan julkiselle sektorille. He ovat kaikki perheellisiä, eikä heidän koulutuksellaan pahemmin yksityiselle sektorille haeta, joten eipä tässä tule asiasta pahemmin julkisesti huudeltua.

- Entäs ne avustajasi?

- Siirrettiin passipoliiseiksi. Ja vielä mahdollisimman kauas toisistaan. Yksi on Porissa, toinen Joensuussa ja kolmas Sodankylässä.

- Milloin te muuten jätitte tuon tutkimuksenne?

- Huhtikuussa 2015. Eli samaan aikaan kun kunnilta alettiin tiedustella, että pitäisi löytää majoitus 80.000:lle maahantulijalle. Eli niin poliittinen kuin hallintokoneistomme kyllä tiesi mitä tuleman pitää, mutta päätti jatkaa samalla linjalla kuin ennenkin. Eli olla tekemättä mitään. Seurauksista piittaamatta. Minä olen pitkään ihmetellyt sitä, miksi ne törpöt toimivat niin kuin toimivat. Pistin välillä foliopiponkin päähän, ja mietin salaliittoteorioita. Mutta sitten päädyin siihen, että ne ovat yksinkertaisesti seitsemän lihavan vuoden poliitikkoja jotka ovat laitettu hoitamaan seitsemää laihaa vuotta. Olla tekemättä mitään on niille luontainen tapa toimia, eivätkä ne muuhun kertakaikkiaan pysty. Silloinkin kun pitäisi toimia ja nimenomaan toimia voimakkaasti sekä päättäväisesti. Ainoa, mihin ne paskat pystyvät on puolustella mitääntekemättömyyttään välttämättömyytenä ja väistämättömyytenä. Ne eivät pysty muuhun kuin vetoamaan kansainvälisiin sopimuksiin, mutta missään ei ole olemassa sopimusta joka velvoittaa valtiota edesauttamaan omaa tuhoaan.

Mies ja olio siirtyivät löylyistä taas tauolle ja Epäilyksen Piru kysyi:

- Kuinka aiot jatkaa sitten eteenpäin?

- Jatkan elämääni eläkeläisenä niin kuin muutkin eläkeläiset. Hissukseen ja ketään häiritsemättä. Jos valtakolmion niin kovasti haluama uussuomalaisuus puolestaan tulee häiritsemään tonttiani – ja jossain vaiheessahan se epäilemättä tulee –  niin sitä varten minulla on tuolla laatikossa suvussa periytynyt Lahti-pistooli. Sillä on historian aikana aikaisemminkin pysäytetty ilman viisumia tontille pyrkineitä. Enkä minä olisi muutenkaan pystynyt jatkamaan supossa. Sen Pelttarin myötä supo on muutenkin hyvää vauhtia muotoutumassa poliittiseksi poliisiksi, joka ei ole kiinnostunut kansalaisten, vaan pelkästään valtakolmion turvallisuudesta ja sen aseman säilyttämisestä. Voi helvetti sentään, ajatteles, että meillä on suojelupoliisin johtajana entinen Anne Holmlundin poliittinen valtiosihteeri. No, jätkä on vasta viisikymppinen ja petaa itselleen korkeaa asemaa liittovaltiohirviössä. On vaan jotenkin niin sääli, että  Suomen valtion sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta vastaava organisaatio on enää pelkkä poliittinen ponnahduslauta.

Epäilyksen Piru kohenteli tulta ja myönsi:

- Niin, kyllähän se mainitsemasi Pelttari teki viime avautumisessaan hyvin selväksi suojelupoliisin linjan. Mitenkäs se meni… niin, heppu totesi, että ”kansalaisten katupartioista on enemmän haittaa kuin hyötyä” ja jätti turvallisuusviranomaisena taktisesti muistamatta, että mitähän varten ne partiot on perustettu ja mitähän se suojeluspoliisi ei muistanut laskea uhkakuvaksi.

Mies myötäsi:

- Kyllä niin, ja sama häiskä muistutti myös, että ”On kiistatonta, että keskustelu on koventunut ja äärimielipiteet ja vihapuhe ovat merkittävästi lisääntyneet. Sosiaalinen media vielä voimistaa ilmiötä. Myös näkyvää ulkomaalaisvastaisuutta on voimakkaammin.” Eli supolle kantaväestön poskensoitto haittamaahanmuuttajien väkivallasta on ensisijainen turvallisuusviranomaisten huolenaihe, ja se varsinainen haittamaahanmuuttajien tekemä väkivalta taas kuuluu järjestyspoliisin kirjaamiksi yksittäistapauksiksi, joista ei voi, eikä saa tehdä mitään johtopäätöksiä. Tulee muuten myös huomata, että tämä termi ”vihapuhe” on puhtaasti tietyn poliittisen suunnan käyttämä lyömäase, joten se, että valtakunnan yksi korkeimmista turvallisuusviranomaisista käyttää sitä termiä on enemmän kuin hälyttävää. Mitä hittoa minä enää tuollaisessa läävässä tekisin?

- Nyt kun asiaa miettii, niin etpä mitään. Oletko muuten kertonut tästä kenellekään?

- Parhaalle kaverilleni. Hän on korkea-arvoinen virkamies sosiaali- ja terveysministeriössä. Saanut sosiaalineuvoksen arvonimenkin. Me ollaan pidetty yhtä pienestä pitäen, jo niistä ajoista kun oltiin nulikoita täällä Radanvarsikaupungissa. Hän tuli minun luokseni saunomaan pari viikkoa sitten ja kerroin kuinka asiat ovat. Hän meni kyllä jotenkin kovasti mietteliääksi, vaikka virkakoneiston uskollinen jäsen onkin.

Epäilyksen Piru otti taas naamalleen virkahymynsä ja sanoi:

- Niin meni. Hän nimittäin sanoi sulle, että hänhän taitaa olla paska jätkä. Ja sitä hän hokee nytkin.

- Hä? Mistä sinä tuon tiedät?

- No hei, minähän olen Epäilyksen Piru. Ja olen tavannut kaverisi viimeisen parin viikon aikana useasti ihan Oy Helvetti Ab:n virkapirun ominaisuudessa. Hän on muuten ollut jo viikon sairaslomilla ja tinttaa koko ajan melko ahkerasti tenua. Olen käynyt morjestamassa häntä useamman kerran, eikä häntä oikeastaan tarvitse edes pahemmin kannustaa ajattelemaan. Voisi puhua ketsuppipulloilmiöstä, joka alkoi sinä samana iltana, kun te saunoitte ja juttelitte.

- Mitä hän on sitten sanonut?

- Hän on tajunnut, että vaikka hän ehkä siviilissä onkin lupsakka ja joviaali jätkä, niin virantoimituksessaan hän on ollut pelkkä kuori, tyhjä mies, jolla on eksoskeletonina ollut titteli, oppiarvo ja virka-asema. Ne ovat muuttuneet hänelle itsetarkoitukseksi, eikä sillä, mitä hänen johtamansa organisaation tulisi kansalaisille tehdä ole ollut hänelle enää merkitystä. On ollut vain koneisto koneiston vuoksi, ja sen aseman pönkittäminen. Koneisto, joka ei ole koskaan väärässä. Hän on tajunnut koko virkauransa ajan toteuttaneensa käskyjä ja lausuneensa lauseita, jotka hänelle on annettu ylemmistä virkaportaista. Hän on toteuttanut määräykset mitään kyseenalaistamatta ja lausunut lauseet papukaijana, yhtään ajattelematta sitä, että oliko niissä järkeä vai ei. Miksi hän olisi ajatellut? Sillä lauseet tulivat koneiston sisältä joten pakkohan niitten oli olla totta.

- Tuo ei kyllä kuulosta ihan kaveriltani. Hän on aina ollut melko tarkka asemastaan, ja siksi emme ole pahemmin töistämme puhuneet. No, minähän en ole saanut puhua niistä muutenkaan.

- Kyllä se on kaverisi. Se kaveri, jonka virkamies oli kauan aikaa vanginnut sisälleen. Erityisesti häntä hävettää se, että kun hän on nyt päässyt asemaan, jossa hänen itsensä tulisi antaa määräyksiä ja lausua omia lauseita, hän on tajunnut, että ei hänellä ole niitä. Ei hänellä ole niitä koskaan ollutkaan. Hän on kalkkeripaperi. Mies ilman omia mielipiteitä ja ilman omia ajatuksia. Siksi hän on jatkanut niitten lauseitten lausumisia, joita hänen tuli aikanaan papukaijana toistaa. Hänen maailmansa tuli valmiiksi silloin, kun hän pääsi nykyiseen asemaansa, eikä hän osaa eikä uskalla sitä muuttaa, koska hän kyseenalaistaisi silloin niin koneiston kuin oman identiteettinsä siinä. Siksi hän pitää huolen, että häntä alempana oleviin johtotehtäviin nimitetään ainoastaan  samanlaisia kalkkeripapereita kuin mitä hän itsekin on.  Ja hän allekirjoittaa täysin asemansa osana valtakolmiota. Hän oli aikaa sitten unohtanut, mitä varten julkishallinto on perustettu. Nyt hän alkaa muistamaan sen, ja häpeää syvästi.

- Taitaa ottaa kaverille aika koville… ettei se vaan mitään ittelleen… minä tiedän, että sillä on kotonaan Browningin 6,35-millinen.

- Onhan sillä. Mutta ei siinä ole kuteja kuin ne, mitä lippaassa on, ja ne minä otin pois jo viikko sitten. Eikä hän itselleen mitään tee. Selväähän on, että totuus koskee eniten, mutta hän on ottanut kivun vastaan kuin mies. Kuin mies, joka on vasta löytänyt itsensä. Ei hän luhistu. Hän kasvaa. Ja hän on usein maininnut sanan ”sovitus”. Tiedä hänestä, mitä hän saa vielä aikaiseksi. Vaan eiköhän oteta vielä löylyt.

- Otetaan vaan. Mutta odotapa hetkinen.

Mies käveli olohuoneeseen ja toi tullessaan viskipullon ja kaksi lasia, joihin kaatoi hömpsyt.

- Epäilykselle. Se on kuitenkin mielivallan ja pakolla syötetyn propagandan yksi suurimpia vihollisia.

- Epäilykselle.

Lasit kilahtivat yhteen ja sen jälkeen seurasi tällaisilla hetkillä niin tutut kulaus, ähkäisy ja pienet päänpuistelut. Sen jälkeen kaksikko painui löylyyn, josta alkoi kuulua kiukaan suhina, vastan läiske ja hyväntuulinen puheensorina.

Kun soivat kiukaan mustat urut, unohtuvat arjen surut.

Epäilyksen Pirun kuva © Thule. Kiitokset kirjoituksen alkuinspiraatiosta Ink Visitorille, Sledge Hammerille ja Kumitontulle.

34 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

https://www.youtube.com/watch?v=uMfk5UeGw4E

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano ja kiitos linkistä. Ikävintähän tässä lienee se, että ei tähän tarvita edes mitään salaliittoa. Oma sinisilmäinen typeryys riittää aivan hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Hahhah, olipahan hyvä kirjoitus. Nauraisin enemmänkin jos olisi aihetta. Virosta sitten seuraavaa:

"Kümned kaitseliitlased ja tegevväelased seovad ennast Odini sõdalastega" - Kymmenet puolustusliiton ja aktiivipalveluksessa olevat, ovat tekemisissä Odinin sotureiden kaa.

"Kaitseliit ja kaitsevägi ei näe probleemi selles, et nende liikmed kuuluvad vabal ajal enda soovitud rühmitusse – peaasi, et ei minda vastuollu Eesti seaduste ja asutuste väärtustega. Endise kaitseministri Sven Mikseri hinnangul ei ole see aga aktsepteeritav, sest Odini sõdalaste tegevus ei aita kaasa ühiskonnas turvatunde tekkimisele."

Puolustusliitto ja puolustuvoimat eivät näe ongelmia siinä, että heidän jäsenensä kuuluvat omalla vapaa-ajalla haluamiinsa ryhmiin - pääasia on ettei rikota Viron lakeja ja asetuksia. Ex-puolustusministeri S.M:n mukaan se ei ole hyväksyttävää, koska Odinien toimet eivät auta yhteiskunnan turvallisuudentunteen parantamisessa.

"Soomest on Eestisse levinud rühmitus Odini sõdalased, mille eesmärk on omaalgatuslikult tänavatel patrullides eestlasi pagulaste eest kaitsta, hoolimata sellest, et Eestis on pagulasi väga vähe. Rühmitus kogub kiiresti toetajaid, Facebooki toetusrühmas on juba ligi 5000 liiget. Sellega on liitunud ka mitu kõrgel kohal olevat kaitseliitlast ja kaitseväelast."

Suomesta Viroon levinnyt ryhmä Odinin soturit, jonka tavoitteena on katupartioinnilla oma-aloitteisesti suojata virolaisia pakolaisilta, siitä huolimatta, että Virossa heitä on vielä vähän. Ryhmä on saanut nopeasti tukijoita, FB:n tukiryhmässä on jopa 5.000 jäsentä. Heihin on liittynyt myös korkeassa asemassa olevia puolustusliiton ja puolustusvoimien jäseniä.

"Pealiskaudse otsinguga leiab rühmast seitse kaitseliidu Harju maleva liiget, ühe Pärnumaa malevast ja ka Põlva maleva liikme. Kaks Harju maleva liiget on oma Facebooki profiilipildile lisanud märgi, et tegu on Odini sõdalasega. Ent Facebookis on siiski toetusrühm, kus osaledes näidatakse grupi reeglite kohaselt toetust. Toetusgruppi kuuluja ei ole rühmituse täieõiguslik liige ega saa tänavapatrullides osaleda."

Päällispuolisen etsinnän jälkeen, ryhmästä löytyy 7 puolustusliitto "Harjun malev" jäsentä, 1 Pärnumaalta ja 1 Põlvasta. 2 Harjun malevan jäsentä on lisännyt omaan FB-profiilikuvaansa merkin, josta näkee että kyseessä Odinin soturit. Vaikka FB:ssä onkin tukiryhmä, johon osallistuminen näytetään ryhmän sääntöjen mukaista tukea. Tukiryhmäläinen ei ole täysjäsen, joten hän ei voi osallistua katupartioihin.

"Reede õhtul kogunes ligi 60 meest Tallinna vanalinnas pubisse St. Patrick’s esimesele Odini sõdalaste koosolekule. Endi sõnul selleks, et kohalike turvalisuse tagamiseks patrullima hakata. Kohal on ka Soome odinlasi. Valdo Kendla, üks Odini Eestisse importijaid, kinnitab, et MTÜ on asutatud ja kaubamärk registreeritud."

Perjantai-ehtoona kokoontui n. 60 miestä eräässä Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitsevassa pubissa, Odinien 1. kokoukseen. Tavoitteena se että paikallisen turvallisuuden takaamiseksi aloitetaan partiointi. Paikalla on myös suomalaisia Odineita. V.K. joka on yksi Odin-ryhmän Viroon maahantuonut, vahvistaa että on perustettu ry (MTÜ, mittetulundus ühing eli voittoa tavoittelematon yhdistys) ja kauppamerkki on rekisteröity.

...jatkuu

Anonyymi kirjoitti...

"Samal ajal tunnistatakse ka ise, et olukorras, kui pagulasi pole saabunud, on kohtumist veidi naljakas korraldada. Üks noorem mees julgeb kahelda, kas Kohtla-­Järve narko­maanid pole praegu suurem probleem. Koos­oleku eestvedaja Indrek Olm vastab, et see olgu politsei rida, nemad politsei tööd tegema ei hakka. Tema peab pagulaste probleemi tõsisemaks kui eelkõnelejad. „Vaadake, mis toimub Saaremaal, kuhu on viidud umbes 40 pagulast! Akadeemia tee [TTÜ] ühikas on neid täis, kõndige ringi Koplis ja näete, mis seal on."

Samaan hengenvetoon mies tosin tunnustaa, että tilanteessa jossa pakolaisia ei ole saapunut, on kokousta hieman hassua pitää. Eräs nuorempi mies uskaltaa epäillä, jotta eivätkö Kohtla-Järven narkkarit olisi suurempi ongelma. Kokouksen puhemies I.O. vastaa, että se olkoon poliisien hommia, me ei aleta heidän töitä tekemään. Hän pitää pakolaisongelmaa vakavampana kuin aikaisemmat puhujat "Katsokaa mitä tapahtuu Saaremaalla, johon on viety n. 40 pakolaista! Akademia-tien (TTÜ - Tallinna Tehnika Ülikool) risteys on niitä täynnä, kävelevät ympäri Koplia (eräs Tallinnan surullisenkuuluisista kaupunginosista, ehkä jopa Lasnamäen manttelinperijä) ja näette mitä siellä on."

"Jõgeva lähedale Vägevale on neid ka salaja veetud,” kinnitab ta. Ka Kendla arvab, et TTÜ ühiselamus elavate välistudengite hulk on õõvastav. Probleeme ja küsimusi jagub. Üks uurib, kas joped on kõigil ikka musta värvi. Teine, enda sõnul EKRE valijast noor mees tunneb huvi, ega odinlasi Venemaalt rahastata. Olm vastab, et raha Venemaalt ei tule, kuid neil, kes on vene rahvusest inimestega koostöö tegemise vastu, ei ole sellel koosolekul kohta. „Meil on üks vaenlane. Kui temast koos jagu saame ja venelased Eesti lipu all võitlevad, oleme integratsiooniga paremini hakkama saanud kui Eesti 20 aasta jooksul,” kostab ta. Mitu korda mainitakse, et liikmetelt oodatakse seaduste järgimist ja vastavat käitumist."

Olmin mukaan, Jõgevan lähelle niitä on viety salaa erääseen kylään. Myös Kendla otaksuu, että TTÜ:n asuntolassa asuvien ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä on tyrmistyttävä. Ongelmia ja kysymyksiä riittää. Eräs kysyy että onko kaikilla tosiaankin mustat takit. Toinen, omien sanojensa mukaan EKRE:ä (Eesti Konservatiivne Rahvaerakond - Viron konservatiinen kansanpuolue) äänestänyt nuori mies on kiinnostunut siitä tuetaanko Odinia Venäjältä käsin. Olm vastaa, että näin ei ole, ja heillä joilla on jotakin vastaan yhteistyöstä viron-venäläisten kanssa, heitä ei ole tässä kokouksessa. "Meillä on yhteinen vihollinen. Jos pääsemme heidän kanssaan hyviin väleihin ja viron-venäläiset taistelevat Viron lipun alla, olemme onnistuneet integroitumisen kanssa paremmin kuin Viro viimeisen 20 vuoden aikana", hän toteaa. Monta kertaa mainitaan, että jäseneltä vaaditaan lain noudattamista ja siihen sopivaa käytöstä.

Jos haluaa lisää lukea uutista, niin pitää näköjään ostaa lukupaketti, no se jää nyt tekemättä. Eiköhän tuo jo kertonut riittävästi, keskustelu käy ainakin kuumana, tätä kirjoittaessani yli 700 kommenttia.

Tässä hieman lisäinfoa, mikä on tuo "Kaitseliit", vasemmasta reunasta saa saman englanniksi tai suomeksi, sisältö on tosin suppeampi. Tuo järjestö vastaa USA:ssa kansalliskaartia. Mitähän tapahtuisi jos Suomen Odinien tukiryhmässä olisi julkisesti PV:n aliupseereita tai upseereita? Herättäisi taatusti keskustelua valtavirran meediassa!!

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Näinä aikoina epäilyksen piru saisi vierailla useammin ja useamman poliitikon ja johtavassa asemassa olevan luona arvelee Huru-ukko.

Varakaani kirjoitti...

Tere, Ykä

Hyvä kirjoitus jälleen kerran. Olisikin todella hyvä jos tuollainen Epäilyksen Piru suorittaisi vierailuja näitten poliittisten broilereiden pakeilla enmmänkin, voisi suunta muuttua.

Niin se on, tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Ei realismilla.

Anonyymi kirjoitti...

Kumpi on tuomittavampaa, tyhmyys vai ahneus? Jotenkin on vaikea vastata tuohon.

Mielestäni SUPO joutaisi lakkauttaa. Aikoinaan oli Etsivä Keskuspoliisi ja se lakkautettiin ja tilalle perustettiin Valtiollinen poliisi eli VALPO. Sitten VALPO lakkautettiin ja tilalle perustettiin punainen VALPO. Sitten punainen VALPO lakkautettiin ja tilalle perustettiin Suojelupoliisi eli SUPO. Nyt joutaisi SUPO lakkauttaa.

SUPO:n tehtävät siirrettäisiin uudelle siviilitiedusteluviranomaiselle. Se ei olisi poliisi eikä edes salainen poliisi joten suurin osa "poliisimaisista" tehtävistä siirrettäisiin Keskusrikospoliisille.

Haluaisin että olisi siviilitiedusteluviranomainen, joka ei siis olisi poliisi eikä toimisi poliisin tavoin. Sillä ei olisi samoja rajoitteita ja poliittisia riippuvuussuhteita joita poliisina toimiminen aseittaa. Se hoitaisi sisäisen turvallisuuden ja tiedustelun, vastavakoilun sekä noihin liittyvät operaatiot. Sen nimi voisi olla Turvallisuustoimisto.

Ulkoista tiedustelua ja siihen liittyviä operaatioita varten olisi toinen siviilitiedusteluviranomainen. Sen nimi voisi olla Tiedustelutoimisto.

Aluksi kummallekin laitettaisiin päälliköksi joku Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen upseeri. Kummankin viraston toiminnassa olisi julkista vain päällikön nimi muttei muuta. Muuten molemmat toimisivat niin että niiden toiminnasta tietävät vain ne joiden kuuluu tietää.

Nuo kaksi muodostaisivat Puolustusvoimien tiedustelulaitoksen kanssa semmoisen epävirallisen yhteistyöelimen, valiokunnan tms., joka kokoontuisi säännöllisesti ja epäsäännöllisesti vaihtamaan tuoreimpia tietoja. Tämän idea olisi siinä jos jollakin noista virastoista on semmoista tietoa joka liittyy toisen viraston toimialaan.

Virkamies kirjoitti...

Kiitos Yrjö, aivan loistavaa tekstiä taas kerran. Olen itsekin miettinyt että päättäjämme tuskin ovat tyhmiä eivätkä tee ratkaisujaan vahingossa. Kaikella on tarkoituksensa jota rahvas ei saa tietoonsa. Typerimmistäkin päätöksistä joku, riittävän moni joku, hyötyy jossakin. Mutta rajansa kaikella, seinä tulee joskus vastaan kusettamisellekin. Sitä odotellessa... kiitos vielä kerran tästäkin Yrjö!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist, Huru-ukolle, Varakaanille, Vieraalle ja Virkamiehelle & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Kiitokset Viropäivityksestä. Kaiken kaikkiaan näyttää, että Suomenlahden eteläpuolella asiaan suhtaudutaan huomattavasti vakavammin kuin täällä. Mielenkiintoinen huomio muuten tuo, että mahtaako tässä löytyä se yhteinen sävel virolaisten ja vironvenäläisten välillä. Niitten yhteisten sävelien löytyminen kun on ollut käsittääkseni perin vaikeaa. Minä muuten luulen, että jo Suomessa PV:n henkilökunnan jäsenet tukisivat SoO:n toimintaa, niin he olisivat hyvin nopeasti ns. vapailla työmarkkinoilla.

Huru-ukko ja Varakaani: Luulen, että näitä suomalaisia poliitikkoja on kahta tyyppiä. Toinen porukka tietää oikein hyvin mitä on saamassa aikaiseksi, mutta ei vaan kertakaikkiaan kestä ajatusta kasvojensa menettämisestä. Heille Epäilyksen Pirusta olisi hyötyä. Sitten se toinen porukka on niin puhtaita broilerikoneiston tuotteita, että heillä ei edes ole omia ajatuksia, joten he pitävät nykymenoa hyvänä ja väistämättömänä, koska heille on sanottu, että se on hyvää ja väistämätöntä. Heille Epäilyksen Piru ei mahtaisi mitään.

Vieras: Vaikea siihen on vastata, mutta molemmat saavat aikaan tuhoa. Mitä tulee ajatukseesi suposta, niin siinä on kyllä oma pointtinsa. Saattaa olla niin, että kun valtion turvallisuusympäristö olennaisesti muuttuu, niin ehkä olis aika suorittaa jonkunlaisia päivityksiä. Supohan on oikeastaan perustettu koko lailla kyttäämään Neuvostoliiton toimintaa Suomessa ja käsittääkseni se jopa suomettumisen aikana pystyi toimimaan jotenkuten. Nyt tilanne on täysin toinen. Venäjäkin on eri asia kuin Neuvostoliitto, sillä vaikka Neuvostoliitto muodosti selvän uhan, se oli tietyllä lailla ennustettavampi. Ja islamin nousua ja maahanmuuttoaaltoa ei supo pystynyt mitenkään ennakoimaan, eikä se välttämättä osaa toimia sitä vastaan tehokkaasti. Sinänsä näkisin, että mahdollisimman paljon nimenomaan tiedustelutoimintaa tulisi keskittää puolustusvoimille. Se on kuitenkin epäpoliittisempi ja sitä myötä tehokkaampi organisaatio. Tai ainakin uskon niin, pirustako senkään varmaksi tietää. Mutta ehdottamasi toimintamalli voisi olla myös hyvä. Edellyttäen, että se saataisiin riisuttua politiikasta mahdollisimman perusteellisesti.

Virkamies: Toinen virkamies kiittää. Ja toivotaan, että se raja tulee vastaan mahdollisimman pian.

vieras kirjoitti...

Jos Puolustusvoimien tiedustelulaitos hoitaisi sotilastiedustelun ja sotilasvastavakoilun lisäksi kaikki siviilivastavakoilut ja siviilitiedustelut niin silloin se ei olisi enää varsinainen sotilastiedusteluorganisaatio. Tällöin pitäisi sitten nimetäkin joksikin muuksi.

Siksi kaavailin semmoista tiedustelun roolijakoa sisäisen tiedustelun, ulkoisen tiedustelun ja sotilastiedustelun suhteen. Vähän kuin iipoilla on Shabak, Mossad ja Aman, joilla jokaisella on oma tehtävä, mutta ne muodostavat yhdessä (epä?)virallisen tiedusteluyhteisön jossa jaetaan toisilleen tuoreimpia tietoja. Nuo ovat semmoisia tahoja joiden täytyy olla koko ajan hereillä ja valppaina. Ylpeyteen, arvovaltakysymyksiin, kateuteen ja mustasukkaisuuteen ei ole varaa. En tiedä miten on mutta kuulemma CIA, FBI, DHS ja asevoimien tiedustelulaitokset tms. eivät ole ihan parhaita kavereita keskenään eivätkä ihan kevyesti tarjoa toisilleen tietoa. En halua tuollaista tilannetta.

Tiedustelulaitoksia:

https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_intelligence_agencies

Muuten, ihan toinen juttu. Ilmastorealismia-blogin Mikko vierailee AlfaTV:n Dosentti-ohjelman vieraana, ensi viikon tiistaina eli 23.2. Linkki: http://alfatv.fi/dosentti/

Jos töllöstä näkyy AlfaTV niin ohjelman voi katsoa sieltä. Jos ei näy niin ohjelman näkee arkistoituna netistä tuosta linkistä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Koska en ole alan asiantuntija, en lähde sanomaan, että mikä olisi paras organisaatio- ja toimintamuoto. Se on kyllä totta, että erilaiset tiedustelu- ja turvallisuuspalvelut ovat olleet aina tukkanuottasilla keskenään. Esmes Neuvostoliitossa KGB:llä ja GRU:lla ei olleet mitkään läheiset välit. Ymmärtääkseni brittienkään MI5 ja MI6 eivät ole ihan niin kuin veli ja veli.

Becker kirjoitti...

Ruotsistakin voidaan sentään jotain positiivista mainita, sillä täällä ei tunneta ikärasismia työnhaussa läheskään siinä laajuudessa kuin Suomessa. Suomalainen duunari on edelleen kovassa maineessa ja saa suht helposti duunia jos sitä on tarjolla. Paikallisilla on sellainen käsitys, että härmäläinen osaa hitsata jo kehdosta noustessaan. Paikallisen kielen osaamaatomuuskaan ei ole este. Eli jos ei hommia isänmaasta löydy, niin ehkä kannattaisi kuikuilla naapurimaan työmarkkinoita.

Tuosta tulevaisuuden uskon häviämisestä on jo mainittu aikaisemminkin. Kuka piru sitä alkaa perhettä perustamaan ja kallista asuntoa hankkimaan nykyisillä tulevaisuuden näkymillä. Oman valuutan hävittäminen ja Brysselissä perseily sekä nyt tämä parasiittien hyysääminen on ajanut maan henkiseen ja taloudelliseen jumiin. Olen jopa lukenut sellaisiakin väittämiä, että Suomi oli sodan aikana ja sen jälkeen paremmassa taloudellisess iskussa kuin mitä se nyt on.
Tiedän perheitä jossa lapsille painotetaan kieltenoppimisen tärkeyttä, jotta voivat opintonsa päätettyään häippästä muille maille tästä taloudellisesta ja henkisestä takapajulasta.

Mitä tuohon Stubbiin tulee, niin epäilyksen piru voisi vielä visiteerata häiskän luona. Kun tiedetään, että Ruotsin ex pääministeri Reinfeldt ennen ministerin virkaansa kävi Bilderbergin "kokouksessa" käskynjaolla ja alkoi sen jälkeen vihata omaa kansaansa ja avasi ovet muslimimaahanmuutolle.
Stubb on myös käynyt em. palaverissa käskynjaolla ja ulostulot ja toiminta on aivan yksi yhteen Reinfeldtin toiminnan kanssa. Amerikkalaisille oligarkeille ja pankkiireille nämä pohjolan poliitikot ovat pelkästään hyödyllisiä idiootteja, joille sanellaan miten tämä NWO saadaan käyntiin ja siihen kuvioon ei kansallisvaltiot mahdu.
Luojan kiitos Stubbidosta tuskin koskaan tulee Suomen pääministeriä.

CIA:sta ja FBI:sta sen verran, että aikoinaan kummallakin oli oma reviirinsä, jonka ne hoitivat, eivätkä sekaantuneet toistensa hommiin. Sitten homma alkoi repeillä erityisesti Clintonin aikana ja hänen ansiostaan, jolloin nämä kaksi tiedustelu elintä alkoivat kilpailla mustasukkaisesti keskenään ja jemmata tietoja toisiltaan.
9/11 tapahtumat olivat osiltaan juuri tämän kisailun lopputulosta. Clintonin presidenttikaudella Lewinsky otti häneltä useammin suihin kuin mitä pressa tapasi CIA:n johtoa. Ja tämä kuulema pitää paikkansa.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

SUPO:sta tuli mieleen, että sieltähän muistaakseni vissiin joku konstaapeli virkasähköpostistaan lähestyi jotain matu-musulmaania jotenkin näin:

"Jos ryhryt meille informantiksi, niin voijjaan ehkä jelepata sitä sun oleskentelulupa-asiaa ja mahtollisesti sitä perseenyhdistämistäkin vauhrittaa."

(Ei nyt ihan suaraannuin sanoin...)

Ja ihanhan tuo iltapäiväläpysköihin asti tasi päätyä.

Castor kirjoitti...

Hyvä kirjoitus jälleen. Näin Norjasta, samaahan on aikaisemmin kuultu Sveitsistä: http://www.jewsnews.co.il/2016/02/09/norwegian-army-chief-europe-needs-to-destroy-islam-if-they-are-going-to-survive/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Becker: No näemmä Ruotsista löytyy kuitenkin vielä sitä käytännön järkeä. Meillä päinhän työhön ottamisessa koulutusvaatimuksia jatkuvasti ”päivitetään”, eikä yli viisikymppisen ole enää mitään
järkeä lähteä turhaan lusimaan koulun penkille. Suomestahan on tuota hoitohenkilökuntaa mennyt aika paljon Norjan puolelle.

Minä en näistä Bilderbergeistä ja NWO:sta oikein tiedä. Ei riitä varmuus. Sinänsä en lähde mitään väitettä kyseenalaistamaankaan, mutta itse ajattelen, että jos asian pystyy selittämään inhimillisellä typeryydellä, niin se on se todennäköisin selitys.

Tuolla jenkkien puolessa taitaa nykyisin olla se ehdottomasti suurin tiedusteluorganisaatio tämä NSA.

VNV: Tuo on mennyt minulta ihan ohi. Sinänsä kyllähän näitä informantteja on pyritty hankkimaan maailman sivu.

Castor: Tässä alkaa todellakin miettimään, että Euroopan (viimeinen) toivo on sotilaissa. Sotilaat ovat kuitenkin koulutettu havaitsemaan vaara ja valmistautumaan sitä vastaan. Toivoisin tuollaista avautumista myös suomalaisilta upseereilta.

Castor kirjoitti...

Kun pitää noudattaa lakia ja sopimuksia, niin noudatetaan sitten. Minulla alkoi kokonaan uusi harrastus tämän invaasion myötä. Mikseivät viranomaiset sovella valmiuslakia tähän tilanteeseen ja sulje rajoja???

Valmiuslaki 29.12.2011/1552:

3 § Poikkeusoloja tämän lain mukaan ovat:

.....

3-kohta: väestön toimeentuloon tai maan talouselämän perusteisiin kohdistuva erityisen vakava tapahtuma tai uhka, jonka seurauksena yhteiskunnan toimivuudelle välttämättömät toiminnot olennaisesti vaarantuvat;

.....

5 §:ssä säädetään kansainvälisten sopimusten velvoittavuudesta. Kaikissa kansainvälisissä sopimuksissa, joita tunnen, on oikeus ottaa huomioon kansallinen etu.

Valtioneuvosto voi määrätä lain välittömästä soveltamisesta, ilman että tarvitsee odottaa eduskunnan päätöstä asiassa.
Lain loppuosa on tietysti mielenkiintoinen kaikin puolin.

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20111552

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor. Täysin samaa mieltä. MInähän kirjoittelin tuosta valmiuslaista jo viime vuoden puolella, kun korkeimmin kunnioitettu Päivi Nerg totesi lain kirjaimen itse tulkitsemassaan hengessä näin:

”Jos kunnat eivät vapaaehtoisesti tarjoa sopivia tiloja, ne voidaan määrätä valtioneuvoston asetuksella luovuttamaan tilat vastaanottokeskuskäyttöön tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Valtio maksaa vastaanottokeskuksen kustannukset ja tilavuokran.”

Eli valtiokoneisto ei käytä lain suomia mahdollisuuksia invaasion estämiseksi, vaan sen edesauttamiseksi. En ole lakimies, mutta näkisin kyllä, että valmiuslakimme antaisi valtuudet ja mahdollisuudet lopettaa tämä mielettömyys kerralla. Mutta sen käyttäminen tietysti osoittaisi, että niin poliittinen kuin virkamieseliittimme on toiminut kansakunnan etuja vastaan jo pidemmän aikaa. Typeryyttään ehkä, mutta harvoinpa se oikeudessa käy lieventävänä asianhaarana. Niinpä se on päättänyt jatkaa hyväksi havaitsemallaan linjalla. Se ei kestä kasvojensa menettämistä ja sen tunnustamista, että joku meni asiassa vituiksi jo vuonna 1990.

Becker kirjoitti...

Tässä on pirun osuva piirustus, käykääs katsomassa:

http://petterssonsblogg.se/2016/02/15/kolingen-kommenterar-10/

Tässä myös mielenkiintoinen The Corbett Reportin tekemä juttu siitä kuinka
Rockefelerit loivat omaisuutensa ja mitä he omistavat tänään. En muista oliko
se Ykän Blogissa kun tähän törmäsin. Kannattaa muuten katsoa tai lukea sillä
se on kummassakin muodossa tuon linkin alla:

https://www.corbettreport.com/episode-310-rise-of-the-oiligarchs/

Mainittakoon myös, että en tunne sen paremmin tuo Corbett Reportin luotettavuutta, mutta se mistä hän kertoo on kyllä tuttua muualtakin.

vieras kirjoitti...

Aiemmissa ketjuissa oli mainittu tasavallan presidentti Sauli Niinistön puhe valtiopäivien avajaisissa. Katsoin sen jälkilähetyksenä eduskunnan sivuilta. Nuivana olisi tietysti toivonut ja odottanut nuivaa puhetta. Nuivat ovat tienneet ne asiat jo vuositolkulla. Tässä mielessä voi pitää puheen kulkevan jälkijunassa ja riittämättömänä. Absoluuttisesti se on sitä mutta ei suhteellisesti. En ole ikinä pitänyt pressaa varsinaisena nuivana, joten puhe ei myöskään ollut pettymys. Ei se ollut muutenkaan huono, vaikka yritin lukea sitä myös foliohatun kanssa. Se oli niin hyvä kuin voi näissä oloissa esittää tuollaisella tekstin muotoilulla, johon oli laitettu sanattomia "piiloviestejä", jotka nuiva osaa tunnistaa. Siinä mielessä olin hyvilläni puheesta. Nuivina pidetyt tahot pitivät puhetta sinällään hyvänä, kun osasivat lukea ja tulkita sitä oikein. Päättelin siitä kun kehuivat sitä. Patmoksen Juha Ahvio, nuiva kristitty merkisi blogiin:

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/806/presidentti_niinisto_puhui_hyvin_ja_oikein_maahanmuutosta

Voi kysyä oliko siinä puheessa jotain taktikointia? Jos haluaa toiselle kaudelle, ei voi puhua selvemmin nuivasti? Jos ei pyrkisi toiselle kaudelle, puhuisiko hän sitä mitä haluaa?Toisaalta jos puhuisi niin kuin haluaa, ja selvemmin nuivasti voisi saada enemmän ääniä mikäli hakee jatkokautta. Ehkä menettäisi suvakkien ääniä mutta ei niiden äänillä muutenkaan voiteta mitään. Kannattaisi kaikkien muistaa mokueliitti ja muut suvakit ovat matemaattisesti pieni ryhmä joiden äänillä ei voiteta mitään. Pressa on jo eläkeikäinen joten ei hänellä ole edes mitään syytä pelätä potkuja ja työuran katkeamista, eikä myöskään ole tarvetta tavoitella presidenttikauden jälkeisiä suojatyövirkoja. Jos Sale hakisi toista virkakautta ja valitaan, se ei tuota minulle ongelmia.

En tajua väitteitä että Sale olisi pettänyt mokueliitin ja muut suvakit. Onko hän edes luvannut niille mitään? Oliko mokueliitti ja suvakit missään vaiheessa edes sanoneet äänestäneensä häntä? Ei hän ole pettänyt nuiviakaan koska ei ole luvannut niille mitään nuivaa.

vieras kirjoitti...

Kansalaisaloite: Yle-vero on lakkautettava.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1818

Anonyymi kirjoitti...

Off Topic

Törmäsin juuri tietoon eräästä kirjasta. Kerronpas sen mitä kyseisestä kirjasta kerrottiin, vaikken ole sitä vielä tilannut, lukenut tai edes nähnyt.

Joku toimittajanplanttu...

https://en.wikipedia.org/wiki/Fouad_Hussein

...oli ollut samaan aikaan al-Zarqawin kanssa vankilassa, saanut tämän luottamuksen ja höpötellyt kyseisen islamistin kanssa tämän haaveista. Al-Zarqawi oli sitten kertoillut, että al Qaidalla on jännä suunnitelma. Toimittaja kirjoitti asiasta jossain tossa vuosituhannen vaihteen huituvilla kirjan, joka kertoo (ikävä kyllä arabiaksi) että mitä al Qaida suunnittelee.

Suunnitelma...

http://www.conservapedia.com/Al-Zarqawi:_The_Second_Generation_of_Al_Qaeda

... julkaistiin siis ennen sen alkamista ja se meni pauttiarallaa nåin:

1. "Herääminen" 2000-2003.
- Iso isku USA:han.
- Houkuttelevat USA:n sotimaan Irakiin sen iskun avulla.
- Saavat näin musut kiukustumaan länsimaille.

2. "Silmien avautuminen" 2004-2006
- Al Qaidan muuttuminen organisaatiosta liikkeeksi ja verkostoksi jolla ei ole selkeää johtoa.
- Irakista käsin toteutettu sota muslimien maaperällä USA:ta vastaan.

3. "Esiin astuminen" 2007-2010
- Painopisteen siirtäminen Syyriaan.
- Yksittäisiä hyökkäyksiä Turkkia ja Israelia vastaan.
- Hamas valtaan Gazassa. Terroristiryhmistä tunnustettuja organisaatioita.

4. "Vihattujen arabihallitusten romuttaminen" 2010-2013
- Maltilliset ja lännen kanssa toimeen tulevat arabihallitukset nurin.

5. "Kalifaatin julistaminen" 2014-2015
- Muslimikalifaatin julistaminen.
- Niin kova terrori, että arabihallitukset eivät kestä sitä.

6. "Totaalinen yhteenotto" 2016 ->
- Taistelu islamin ja "sille uskottomien" välillä. Globaalisti, armotta ja kaikkialla.

7. "Lopullinen voitto" 2020
- Muu maailma on liian uupunut islamistisen terrorin alla, joten muslimit saavat suunnitelman mukaan puolentoista miljardin saatananpalvojan voimalla alistettua koko maailman alleen.

Erityisen huomionarvoista on se, että tuo suunnitelma on julkaistu kirjana jo vuoden 2000 kieppeillä. Der Spiegelin arvostelu kirjasta...

http://www.spiegel.de/international/the-future-of-terrorism-what-al-qaida-really-wants-a-369448.html

...on vuodelta 2005.

Noin äkkipäätä arvioiden suunnitelma näyttää edenneen aika tehokkaasti ja lähivuodet tullaan tuon suunnitelman mukaan elämään aika pitkälti islamistisen jihadin määrittämässä maailmassa.

Suvaitsevaisto tietenkin uskottelee itselleen, että paras vastalääke jihadia ja islamistista terroria vastaan on selälleen heittäytyminen, "Tervetuloa" -tekstin tatuoiminen vatsanahkaan ja innokas läähättäminen.

Aiheesta myös...

http://counterjihadreport.com/tag/fouad-hussein/

Epäilyksen Piru varmaan muuten tunsi ton suunnitelman jo ennestään. Tai ainakin joku sen virkaveli sieltä Helvetin Likaisten Trikkien Osastolta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Vieraalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Piirustus sattui kyllä naulan kantaan. Sinänsä muuten, ainakin käsittääkseni, on niin, että suurin osa vanhaa amerikkalaista rahaa on alun perin hankittu joskus 1800-luvulla koko lailla gangsterimenetelmin.

Vieras: En oikein usko, että Niinistö aukaisi puheessaan vaalikampanjansa seuraaviin vaaleihin. Sillä niihin on vielä aikaa, ja ihmisten poliittinen muisti on lyhyt. Ja siihen nähden Niinistön puhe herättää tietynlaista toivoa, sillä ei hänen olisi ollut pakko tehdä tuota avautumistaan, joten hän näyttää olevan asiasta oikeasti huolissaan. Tietysti Niinistön puhe oli kovasti ympäripyöreä, mutta se oli kai parasta, mitä hänen asemassaan oleva mies voi tällä hetkellä tehdä. Kiitokset muuten sähköpostista.

Ano: Aika kylmää settiähän tuo on. Ja aikataulussa ollaan. Kohta 5 tapahtui Irakissa ja Syyriassa ja kohtaa 6 olivat nämä Pariisin iskut. Sanoisin, että kohta 7 ei tapahdu kylläkään aikataulun mukaisesti. Ne voivat saada selkäänsäkin, ja tietyt sotilaitten aktivoitumiset herättävät toivoa, edes pientä sellaista. Tulee vaan mieleen tuosta opuksesta erään itävaltalaisen häiskän 1920-luvun alussa kirjoittama kirja. Ja sen häiskän kannattajistakin ajateltiin, että jos niille antaa sen, mitä ne haluaa, niin kyllä ne sitten varmasti rauhoittuu. Kuinkas kävi?

vieras kirjoitti...

Tuo numerolista on varmasti inspiraatio niille jotka kannattavat sen tavoitteita. Se vaan että kantona kaskessa ovat iipot ja kinuskit. Ne ovat islamilaisen jihadin kohteita kun on kalifaatin rakennuspuuhat käynnissä. Mutta joka kerta kun niitä lyö turpiin, ne löyvät joka kerta takaisin. Ei se estä yrittämättä kun kerta ovat masokisteja. Ei heitä hengenmenon riski pelota, koska jos henki menee, niin silloin he sanovat pääsevänsä paratiisiin. Siksi he kokevat että kävi itselle miten tahansa, palkinto on aina luvassa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Emme me saa noilta kummaltakaan mainitsemaltasi taholta apua, joten omat keinot on keksittävä.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä...

Mun mielestä tossa al-Zarqawin suunnitelmassa oleellisinta on tämä:

Suunnitelma on ollut tiedossa yli 15 vuotta. Sen toteutumisen alku nähtiin 911-iskuissa ja al Qaidan muuttumisessa verkostoksi. Sen toteutumisen jatko on mennyt aika tarkaan suunnitelman mukaan. Siitä huolimatta monet poliitikot, journalistit, jopa jotkin Supon tapaiset "turvallisuus"organisaatiot* ovat pakkosyöttäneet julkisuuteen sellaista mielikuvaa, että euroopan massiivinen islamisoiminen ei muodosta mitään uhkaa kenellekään. Enintään joku peräkammarin poika tukehtuu äitinsä leipomaan maitopullaan, mutta islamin suunnalta ei ole mitään pelättävissä.

Oleellisin asia on siis kotimaisen ja yleiseurooppalaisen päätöksenteon ja erilaisten turvallisuudesta (lähinnä näennäisesti) vastuussa olevien organisaatioiden toiminnan, viestinnän ja päätöksenteon suhde iät ja ajat sitten julkaistuun tietoon.

Tämä on taas niitä "emmä mittää Lahtista ja konekiväärii kaipaa vaan syyllisiä" -asioita. Ja julkaistut lausunnot kertovat aika paljon siitä, että ketkä kaikki ovat tähän tilanteeseen syyllisiä.


* lue: lahjattomien ja ammattitaidottomien urapuutiaisten johtamat julkisen sektorin suojatyöpaikat joita kansallinen ja kansan turvallisuus ei kiinnosta läheskään samoin kuin oma urakehitys, turhantärkeys ja pönöttäminen ja mahdollisuus vaipua älyllisen laiskuuden tuottamaan turruttavaan puutumukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä...

Israelilaisilta on saatu jo monta vuosikymmentä apua. Israel on toiminut islamistisen vyöryn pysäyttämisessä etulinjassa. Se on etummainen etuvartioasema. Jos se kaatuu, niin sen jälkeen lähtee Euroopassakin aika hurja dominopalojen kaatuminen käyntiin.

Israelin asemaa suhteessa islamistiseen jihadiin ja länsimaihin jihadin kohteena voisi hyvin verrata kaukopartioiden ja rintamantakaisen tiedustelun rooliin talvi- ja jatkosodassa. Me olemme Israelille paljossa velkaa - tajusimme sitä tai emme. Ja se on auttanut meitä uloimman tulpan asemassa aivan valtavasti - tajusimme sitäkään tai emme.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Olen täysin samaa mieltä kanssasi. Eikä tämä johtopäätös hirveästi nosta luottamusta eurooppalaisiin turvallisuuskoneistoihin. Poliitikoistahan on turha puhuakaan, moni heistä puhuisi islamin rauhanomaisuudesta vielä siinä vaiheessa, kun turaparta alkaisi nirhata päätä irti.

Ano2: Tottahan minä tuon tajuan. Mutta sen varsinaisen taistelumme, mitä täälläkin joudutaan käymään, joudumme käymään itse. Eivät ne iipot mitään yli-ihmisiä ole, ja ne keskittyvät hoitamaan oman tonttinsa. Ei kai heiltä enempää voi vaatiakaan?

vieras kirjoitti...

Siis se miksi mainitsin iipot ja kinuskit on siinä että he tajuavat tilanteen eivätkä elä haavekuvan lumoissa. He tietävät miten toimia ja myös toimivat sen mukaan. Ei heitä kiinnosta mitä mieltä muut ovat.

Sosiaalimamuiluun käytetyllä rahalla saisi pakolaisleirien oloja paranneltua. Ne 1,5 miljardia joista on ollut puhe, pistäisin ne leireille saman tien. Ottaisin vaikka velan sitä varten. Toinen vaihtohto on että lahjotaan noilla 1,5 miljardilla nuo täällää olevat notkujat lähtemään. Jokaisella on hintansa, jokainen heistä on lahjottavissa, vaikka olisi IS-taistelija tai moskeijan imaami. Jos maksaa tarpeeksi, menee vaikka sinne missä olisi hengenmenon riski. Saa niillä rahoilla hankittua sieltä pyssyn ja kuteja, sille varalle jos joku yrittää pästää ilmat pois.

Mieluiten molemmat, lahjotaan heidät pois kertalahjuksilla ja samansuuruisnen summa leireille. Leirejä voidaan tukea pitemmän aikaa koska siellä on parempi panos-tuotto-suhde kuin sosiaalimamuilussa. Leireiltä myös pääsee helpommin jälleenrakentamaan kotia kun olot ovat rauhoittuneet.

Jussi Halla-aho on monta vuotta puhunut noista leirien olojen parantamisesta. Ilmeisesti väärä mies puhunut, vaikka monet kehitysavun äskeistä leikkausta arvostelleet sanovat että nyt ei sitten leireille saada apua kun leikkaus on tehty. Tähän kysyn että onko 50 vuotta maksettu kehitysapu mennyt missään vaiheessa hädänalaisten auttamiseen paikan päälle, esim. leireihin? Se on sivuseikka millä nimikkeellä se on. Itse puhun mieluiten hätäavusta ja kriisiavusta koska se on akuutti apu. Jos se toimitetaan kehitysapu-nimikkeen alla niin se kelpaa. Jos kehitysapu olisikin sitä että se olisi leireille suunnattu akuutti hätäapu ja kriisiapu niin silloin kannattaisin sitä. Voisin pistää 100-prosenttia kehitysavusta leireille. Olisin tällöin perunnut leikkauksen ja lisännytkin määrärahaa. Olisin pistnyt myös leikkauksen jälkeen jääneen määrärahan 100-prosenttisesti leireille.

Jotkut ovat ehdottaneet että pakolaisleireistä tehtäisiin panostusten avulla semmoisia pakolaiskaupunkeja, joille annettaisiin erityistalousalueen status jolla houkuteltaisiin yritysten investointeja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Näkemyksestäsi sosiaalimamuilusta olen pitkälti samaa mieltä. Suomessahan ei ole pitkään aikaan ollut kyse siitä, että autetaan hädänalaisia, vaan siitä, että tietyt ihmiset saavat itselleen kicksejä siitä, että he ovat hyviä ihmisiä. En ole itse asiassa varma, että piittaavatko he paskaakaan pakolaisleireillä olevista ihmisistä. Lähinnä he haluavat tänne Suomeen käveleviä, puhuvia ja helvetin kalliita solidaarisuuspokaaleita.

vieras kirjoitti...

Pikkupojan kommentti eiliseltä:

https://twitter.com/Alastontotuus/status/699539609361977344

Noista Persianlahden öljymaista kun on ollut puhetta myös Ykän blogissa. Miksei siirtolaisivirrat suunnata Persianlahden öljymaihin kun niillä on pätäkkää ja kulttuuriin pystyy sopeutumaan helposti. Patmos-radion lähetyksessä ja siihen vastasivat Ahvio sekä pappi Timo Keskitalo, joka tuntee muslimeja ja heidän ajatus- ja toimintalogiikan. Studiovieraat päättelivät syyn olevan siinä että Persianlahden öljymaat tietävät millaista porukkaa olisi tulossa. He eivät ole niin hölmöjä että ottaisivat nuo kontolleen. He sanoivat että Arabiemiraatit on ottanut noiden joukossa olevia miljonäärejä muttei muita.

Arabiemiraateissa on halpatyövoima-ulkkareita mm. Pakistanista, joten tuon tapainen kohtalo ei houkuta. Arabiemiraateissa on ulkkareita expatteina mutteivät emiirit vippaa heille massia.

https://en.wikipedia.org/wiki/Demographics_of_the_United_Arab_Emirates

https://en.wikipedia.org/wiki/Expatriates_in_the_United_Arab_Emirates

vieras kirjoitti...

Mihin ketjuun tämä kannattaisi pistää. Perjantain merkeissä, kun on rauhanuskonnon(TM) pyhä päivä niin olisi tarjolla tämmöinen parodialaulu jossa kerrotaan miten luotettavia nuo rauhanuskonnon(TM) edustajat ovat. Taqiyya ja kitman ovat heillä ahkerassa käytössä ja siitä tuo laulu kertoo.

https://www.youtube.com/watch?v=KaSKgMg6VQI

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Eli ”YK:n ihmisoikeusneuvoston asiantuntijajaoston pj Saudi-Arabia ei ole edes allekirjoittanut Geneven pakolaissopimusta.” Tarkistin asian, ja näyttää se siellä olevan jäsenenä vieläkin. Sinänsä YK:n toiminta on ollut pitkän aikaa lähinnä vitsi. Parodialaulu julkaistiin tässä, kun sen tähän lähetit. Rehellisesti sanottuna iipot ovat kyllä aikaisemmin kuittailleet paljon tuota laulua paremmin.

vieras kirjoitti...

Minkälainen käsitys Ykällä on Saksan AfD-puolueesta? Gallupit näyttävät hyviltä, ja tänä vuonna on parit osavaltiovaalit, kun osavaltiot pitävät niitä omia aikojaan. SPD eli sossut päästivät aivopierun ja vaativat sisäisestä turvallisuudesta vastaavaa BfV:tä tarkkailemaan Afd:tä. Kunnon DDR-meininkiä. Mutta, BfV sanoi etteipä ryhdy siihen kun ei ole mikään Stasi. Ehkä BfV:n sisällä sympataan AfD:tä.

Palaan ylempään viestiin. Tiedän tiedustelusta yhtä vähän kuin Ykä, eikä meidän tule tietää mitään sellaista, mitä ei löydä julkisista tiedoista. Mutta, tämä on vaan mutua, mutta jotenkin KUULLOSTAA kömpelöltä jos sotilastiedustelu laitettaisiin hoitamaan myös kotimainen ja ulkomailla tapahtuva siviilitiedustelu.

Tarkoitan "siviilitiedustelulla" sitä kun tuossa wikissä on mainittu domestic intelligence ja foreign intelligence. Military intelligence on tietysti sotilastiedustelu. Jos käy läpi listaa tiedustelulaitoksista, niin tyypillisesti ne on jaettu kolmeen ryhmään, eli sisäinen, ulkoinen, ja sotilastiedustelu. Noista on näköjään erotettu signaalitiedustelu ja kuvatiedustelu (miten imagery intelligence käänettäisiin?).

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Tietoni tuosta puolueesta ovat niin vähäiset, että en pysty kommentoimaan sen enempää. Minä kun kumminkin keskityn tänne Hangon ja Nuorgamin välille. Tiedustelustakaan en lähde väittämään mitään, koska olen asian suhteen täysi amatööri. Totean vaan sen, että luotan puolustusvoimiin enemmän kuin siviiliviranomaisiin. Mutta sekin on pelkkää mutua.