UUSINTA: MENETETYT TYÖVUODET

Mainio blogikollegani Jaska Brown julkaisi tuoreeltaan uusinnan vuodelta 2011. Kyseisessä uusinnassa hän käsitteli kuinka yhteiskuntamme polttaa urakalla yhteisiä rahojamme joille olisi muutakin käyttöä. Kirjoitus oli ajankohtainen silloin ja on sitä edelleenkin, oikeastaan vielä enemmän kuin silloin. Siitä tuli mieleeni oma kirjoitukseni vuodelta 2009 joka käsittelee oikeastaan samaa asiaa, mutta siitä näkövinkkelistä kuinka yhteiskunta polttaa urakalla ihmisten työaikaa jonninjoutavaan. Eikä siinäkään ole tapahtunut muutosta. Ainakaan parempaan. Siirrymme siis vuoteen 2009:

MENETETYT TYÖVUODET

 Hotelli Yrjöperskeleen respassa on pantu merkille, että asevelvollisuudesta käydään taasen kovaa keskustelua. Elikkä säilytetäänkö asevelvollisuus, tehdäänkö siitä jonkunlainen lottoarvonta vaiko poistetaan kokonaan. Ns. tiedostavat ihmisethän ovat aina olleet asevelvollisuutta ja puolustusvoimia vastaan yleensäkin, perinteisistä syistä eli aseöljy haisee pahalle, pauke käy korvaan, luoteja lentää kuin pyssyn suusta, suomalaiset jalkaväkimiinat tappavat viattomia lapsia Angolassa, militarismi on muutenki niinqu kauheeta, ja eihän sitä sotaa enää koskaan tule (mitä muuten hoettiin 1920-luvullakin).

Uusin vippakonsti asevelvollisuuden vastustamisessa on se hoksaus, että siinähän suomalaiset nuoret miehet ovat 6 - 12 kk poissa työelämästä ja tämähän on se korsi joka katkaisee kamelin taloudellisen selän.

Hotelli Yrjöperskeleen respassa ollaan kiistatta huolissaan siitä, että työelämä menettää täysin työkykyisen porukan työpanosta. Meillä päin ei tosin ajatella sitä, että varusmiespalvelu olisi siihen syynä, tämä tappio ollaan valmiita kestämään. Puolustusvoimathan ovat kuin vakuutus. Kallis maksaa, mutta hyvä tiukan paikan tullen olla olemassa.

Sen sijaan täällä respassa mättää se asia, että maassamme on tolkuton määrä ihmisiä, joitten työpanoksen yhteiskunta menettää, ja he nauttivat silti täyttä palkkaa. Eivät siis mitään työttömyyskorvausta.

Mitäs porukkaa tämä tämmöinen sitten on? Ehkä olisi helpointa määritellä asia luomalla jonkunlainen keskiarvotyyppi. Käytetään hänestä vaikka nimitystä esimerkkihenkilö x.

Kun esimerkkihenkilö x on kirjoittanut itsensä ylioppilaaksi, hän menee yliopistoon lukemaan jotain sopivan mukavaa yhteiskunnallista ainetta. Miespuolinen x tietysti käy sitä ennen joko varusmies- tai siviilipalveluksen.

Esimerkkihenkilö x käy sitten yliopistoa tommosen kuusi vuotta, jonka ajan hän on poissa työelämästä. Tavallaan tämä opiskeluaika on yhteiskunnan kannalta hänen tuottavinta aikaansa, sillä hän saattaa olla opiskelujen lomassa osa-aikahommissa esmes Hesburgerin kassalla. Mistä tietysti kaikki kunnia hänelle.

Opiskelujensa loppuvaiheessa hän väsää sitten gradutyön esimerkiksi aiheesta ”Vaikuttaako opiskelijaboksin paskahuussin hygieeninen tila opiskelijan tenttimenestykseen”. Hän väsää gradun kasaan hyväksyttyjä tutkimusmenetelmiä käyttäen, tekee tilastoja, päätelmiä ja yhteenvetoja ja lopulta toteaa, että eipä tuo hyysin puhtaus tenttimenestykseen vaikuta millään lailla. Gradu hyväksytään erinomaisin arvosanoin ja vastaleivottu maisteri lähtee maailmalle.

Maisterillehan täytyy löytyä töitäkin, ja koska hänen tutkintonsa ei oikeastaan valmenna ihmistä työtä varten, hänelle täytyy kehittää sopiva elinkeino. Saattaapa hän päätyä vaikka julkisrahoitteiseen pulaakiin, joka kehittää asioille uusia nimiä, vaikkei tarvita. Esim. tämä miestyövuoden muuttaminen henkilötyövuodeksi, päästötodistuksen muuttaminen päättötodistukseksi ja sairasloman muuttaminen sairauslomaksi. Saattaapa esimerkkihenkilö x olla parasta aikaa kehittämässä täsmäiskua kansallismielisiä ihmisiä vastaan valmistelemalla sanan ”homma” kriminalisoimista ja korvaamista sopivalla uuskielisellä sanalla kuten vaikkapa ”vähävaiheinen”, ”projektolaatio” tai ”menneskyhäinen”.

Saattapa esimerkkihenkilö x, jos sattuu olemaan oikeaa sukupuolta päätyä myös naistutkijaksi, joka keskittyy mm. heteromelankolian analyysiin, luonnon, maiseman ja sukupuolen esittämiseen ja aistimiseen, sukupuolen representaatioihin, ruumiin fenomenologiaan tai vaikkapa queer-teoriaan.

Vaihtoehtoja on monia. Esimerkkihenkilö x saattaa päätyä myös rasismin tutkijaksi, joka voi julkaista vaikkapa tutkimuksen ”Koska valtiosta A tulevat henkilöt menestyvät suomalaisessa työelämässä erinomaisesti, on huomattava, että mikäli mennään mutkat suoriksi Viljalan peltojen kautta ja siitä sit vähän matkaa sinne maitolaiturille päin ja sitten katotaan viistosti itäkoilliseen ja samalla painetaan silmämunia sormella alapuolelta, niin nähdään selvästi, että valtioitten R ja K kansalaisia tulee raijata tänne pilvin pimein”.

Esimerkkihenkilömme x voi siis viettää työelämänsä kaikenlaisissa mukavissa hommissa täydellä palkalla. Yhteistä näissä hommissa on se, että niillä ei ole mitään vaikutusta varsinaiseen työelämään, niistä ei ole mitään hyötyä kenellekään ja koko puuhastelu tapahtuu yliopistopiireissä. No, tietysti lehdet mielellään uutisoivat heidän tuotoksistaan.

Yhtä kaikki, kun esimerkkihenkilömme x siirtyy aikanaan eläkkeelle, sanotaanko vaikka 63-vuotiaana, on yhteiskunta menettänyt hänen kohdallaan 43 työvuotta, jos sitä vaikkapa parikymppisestä ruvetaan laskemaan. Poislukien tietysti se pätkä, jolloin hän oli Hesburgerin kassana.

Esimerkkihenkilö x:n ura on sinänsä paljon parempi vaihtoehto kuin esimerkkihenkilö y:n ura. Esimerkkihenkilö x:n kohdalla kun menetetään vain hänen omat työvuotensa. Mutta esimerkkihenkilö y palkkautuu maisterin paperit saatuaan julkishallintoon vaikkapa hallintojohtajaksi, hallinto- ja kehittämisjohtajaksi, projektipäälliköksi, arviointipäälliköksi, hallintopalvelupäälliköksi, henkilöstöpäälliköksi, kehittämispäälliköksi, aluekehittäjäksi, erityissuunnittelijaksi, strategiapäälliköksi, tulosaluejohtajaksi, tulosaluesihteeriksi, ryhmäpäälliköksi tai henkilöstövisiosuunnittelijaksi.

Tossa nipussa on paljon komeita titteleitä, mutta ne tarkoittavat itse asiassa kaikki samaa, eli esimerkkihenkilö y:n tehtävänä on saada käytäntö pyörimään teorian mukaan. Näin ollen hänellä on koko aika menossa kehittämisprojekti A, laatuprojekti B sekä kehittämisprojekti A:n ja laatuprojekti B:n laadunvalvontaprojekti C.

Näissä projekteissa ei riitä se, että esimerkkihenkilö y kirjoittelee koneelle tekstiä ja lähettelee sähköposteja. Hänen hommiinsa kuuluu pitää tyhmemmälle väelle koulutus-, keskustelu-, syventämis-, leventämis- ja laajentamispäiviä. Näillä päivillä mietitään joko sitä, kuinka pyörä keksitään uudestaan, tai sitä, voiko sorvilla tehdä soikean kappaleen tai sitten vaan rupatellaan mukavia ja tehdään paljon ryhmätöitä.

Yhteistä näissä tilaisuuksissa on se, että työntekijöiltä menee niissä aina työpäivä hukkaan. Jos lasketaan, että esimerkkihenkilö y pitää yllä kolmea projektia kolmelle työporukalle ( á 20 henkeä) niin hän pitää jokaisesta projektista vuoden aikana kolme koulutus- jne. -päivää joka porukalle. Eli siis yhdeksän hukkapäivää per porukka kertaa kolme porukkaa kertaa 20 henkeä, jolloin vanhan matematiikan mukaan hän saa aikaan 540 täydellistä hukkapäivää eli pyöristäen puolitoista menetettyä miestyövuotta per vuosi.

Ja tätä meininkiä jatkuu ajasta iäisyyteen sillä projektit A, B ja C eivät koskaan valmistu, sillä kesken projektien hoksataan yllättäen, että tarvitaankin uudet projektit D, E ja F. Jotka nekään eivät valmistu koskaan, eikä niitten ole tietenkään tarkoituskaan valmistua.

Lisäksi esimerkkihenkilömme y osallistuu jatkuvasti kiivaaseen ja erittäin tarpeelliseen hallinto- ja organisaatiouudistukseen, joka menee suurinpiirtein niin, että on hallintomalli A, joka sitten päätetään muuttaa hallintomalliksi B. Ennen kuin malli B on saatu toimivaksi, huomataan, että tarvitaan ehdottomasti hallintomalli C, joka on melko pian kylläkin muutettava hallintomalli D:ksi, joka sattumoisin on kyllä ihan sama kuin hallintomalli A alun perin oli… jatkuu… ja jatkuu…

Veikkaisin noin hatusta että näissä hallinto- ja organisaatiomallien uudistuksissa menee hukkaan ainakin se kaksi miestyövuotta per vuosi per esimerkkihenkilö y.

Jos ajatellaan, että esimerkkihenkilömme y alkaa tämän säätämisen noin 33:n vuoden iässä, niin jäädessään eläkkeelle 63-vuotiaana kunnioitettuna hilavitkuta- ja härvelineuvoksena on yhteiskunta menettänyt hänen kohdaltaan hänen omat 43 työvuottansa ja lisäksi hänen muilta työntekijöiltä ryssimänsä 105 työvuotta.

Eli hänen on onnistunut 43:ssa vuodessa jättää tekemättä 148:n vuoden työt. Tämähän ei amatööriltä onnistu, joten hän nauttii suurta yhteiskunnallista arvostusta ja hänen mielipiteillään on arvoa. Saattaapa joku toimittaja kysyä häneltä hänen mielipidettään varusmiespalveluksesta, johon hän vastaa olevansa huolissaan siitä, että siinä menee hukkaan 6 - 12 kuukautta tehokasta työaikaa per mies.

Jos toimittaja olisi tilannetajuinen, hän saattaisi kysyä, että huomaatko lausessasi tiettyä tahatonta huumoria. Mutta ei esimerkkihenkilömme sitä huomaisi. Hän olisi aivan äimänä ja katsoisi toimittajaa kuin mielen köyhää. Hän miettisi vielä viikkoja jälkeenpäin, että mitähän se toimittaja oikein tarkoitti.