lauantai 12. toukokuuta 2018

MARSHALL-APUA


Niin kuin lukija tietää, ei Suomi ottanut vastaan kakkosrähinän jälkeistä Marshall-apua. Tämä johtui ns. yleisistä syistä. Nyt, muutama kymmenen vuotta myöhemmin Amerikanapua on sekä annettu ja otettu vastaan. Eli legendaarinen Metallica-yhtye lahjoitti Heikki Hurstin vetämälle avustustoiminnalle 25.000 euroa. Voi sanoa, että apu sattui kohdalleen sillä viime joulukuussahan kunnianarvoisa hallituksemme päätti vetää kaikki rahoitukset pois tämäntyyppisiltä toiminnoilta. Hallituksen päätös oli sinänsä looginen sillä onhan selvää, että leipäjonoja ei enää ole jos ei ole leipää jaettavaksi. Ja ehkä hallitus tarvitsi senkin säästetyn miljoonan edistyksellisempien suitten ruokkimiseen.

Eikös se ollut kehitysmaissa semmonen tapa että herrat hässii kansalaisten rahat ja kansa elää ulkomaisella avustuksella? Joka tapauksessa hotellin respasta nostetaan lätsää niin Heikki Hurstille kuin Metallican jätkille.



25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hattu nousee täältäkin kulmalta, vaikka nuoruusvuosien Brylgreemikutreilla keikkunut Roston on ja ajat sitten jäänyt historian hämärään. Eikä se metallimusiikkikaan ole se enstex ykkössuosikki.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Moro Ykä.
Eipä ole Hurstin ruoka-apu kiinnostanut suomalaisia poliitikkoja kuin vaalien alla noin nimeksi. Hakaniemen torilla ovat patsastelleet ja esittäneet huolestuneiteisuutta, mutta mistä? Eikä ole puuhanneet nämä valtavirran muusikot apukonserttia tai mitään muutakaan asian eteen. Hyvin hiljaista sielläkin saralla.
Hatun noston kyseiselle pitkän linjan laulu- ja soitinyhtyeelle.
T.
S.E.P.

joppos 123 kirjoitti...

Valtiovallan suurimpia pyrkimyksiä tuntuu olevan, että laittomasti maassa läpsyttelevä geelitukka (nimeltään aku ankka, kun ne paprut hukkuivat välimereen) saa kaikki palvelut ilmaiseksi, omista ei niin väliä.
Hieno ele bändiltä, täällä vanha mosuri nostaa hattua ja korkealle.

korpisoturi kirjoitti...

Tällänen uutinen ja sen takana teko lämmittää kovasti mieltä. Ja onhan se Metallican musiikki ihan ok.
Vaikka fanitankin Matti Jurvaa sekä Bruno Laakko ja Lepakot orkesteria.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, S.E.P:lle, joppos 123:lle ja korpisoturille & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Olin nuori ja keuhkoissa kirveli Boston… itse asiassa minä tykkään muutamasta Metallican vanhemmasta levystä. Master Of Puppets, And Justice For All ja Metallica. Nehän olivat oikeastaan sitä progressiivista metallia.

S.E.P: Joo, valtavirran muusikot saavat kyllä aikaiseksi monikulttuurisia hysteriatilaisuuksia mutta suomalaisten hyvinvointi ei niitä paljon kiinnosta.

joppos 123: Ja vanha sosiaalipiipertäjä nostaa lätsää myös. Tulee tietenkin muistaa prioriteetit. Vastaanottokeskuksissa puuro on ihan paskaa ja kanankoivetkin on tehty ylikypsäksi. Voi tätä häpeän määrää. Muistutetaan että ”we want our money”:

https://www.youtube.com/watch?v=_ZjYvunIyLw

korpisoturi: Piti ihan googlettaa ja etsiä. Mainio groove oli tuolla bändillä.

KKi kirjoitti...

Milloinkahan piiperöt (piiperöt=yleiskäsite vihervasemmistolaisille sosiaalifemokraateille) aloittavat vinkumisen jotta väärin autettu. Että on semmoinen "levymyyntiä vauhdittaakseen" juttu.

Se vaan, että Suomessa myydyt levyt taitaa Metallicalle olla herttasen yhdentekeviä ja parikytmontatonnia taaloja sama kuin europenni mulle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, KKi. Voi olla että kyseinen vinkuminen alkaa. Jos muuten hallituksellamme olisi edes pienintäkin moraalista selkärankaa niin tää episodi olisi sille varsin nolo. Mutta eihän sillä ole.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä hyvä ja toivottavasti kirjoitukset Suomen leipäjonoista ja köyhyydeestä leviävät maailmalle!

Sipilän hallitus on ennätyksellisen huono, kaikista hallituksistamme takuulla huonoin kera Kataisen hallituksen. Kaksi oikein kunnon pelleä pääsi johtamaan maata ja tulokset näkyvät! Köyhyys, pitkäaikaistyöttömyys lisääntyy, terveydenhuoltoa ajetaan vauhdilla alas, jne.

KKi kirjoitti...

Pitää ymmärtää,että Sipilä on lestadiolainen. Heille kaikki muut ovat syntisiä jotka joutavat helvettiin. Sekä menestys, että köyhyys ovat jumalan tahto.

Ja kokommuksellahan ei ole muuta jumalaa kuin raha. Ei ole ollut vuosiin.

Anonyymi kirjoitti...

Tätä ei alkuperäisenä enää viitsi kuunnella,muuta Hassisen Konetta kyllä,aika yllättävä veto:

https://www.youtube.com/watch?v=2YeQzKx-yc8

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Sinänsä voi sanoa että nykyinen hallitus jatkaa sitä linjaa minkä edellinen sixpack-hallitus ja sitä edeltävä hallitus aloitti.

KKi: Ei varsinaisesti raha. Vaan oma raha.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. En pidä Hassisen Koneesta mutta tuo oli kyllä aika tyylikäs.

Juha kirjoitti...

Mistähän Metallican sällit keksivät lahjoituskohteen? Taustatarina voisi olla kertomisen arvoinen!
Tuo Hassisen Kone -veto yllätti siinäkin, että Robin laulu oli melko suomalaisittain lausuttua :).

Becker kirjoitti...

Hallitus haluaa tappaa leipäjonoissa seisovat nälkään, jotta pääsevät selittelemästä tästä hyvinvointivaltion pikku tahrasta. Tuo Metallican lahjoitus oli upea veto. Hallitusta ei hävetä vaan vituttaa että rahojen ansiosta jonot vaan jatkavat olemassaoloaan.

Minä olen kyllä enemmänkin trad. Jazz ja bluussimiehiä. On nähty mm.Oscar Peterson livenä Sirppiliiterissä aikoinaan.Rokki kyllä maistuu ja näin vanhetessa jopa kotimainen musiikki.

Mielnkiintoista taas on se että missä ovat nämä "Venäjän myrkyttämät" Skripalit. Heistä ei ole kahteen kuukauteen kuulunut yhtään mitään. Ei haastatteluja, ei valokuvia. Eikö heitä uskalleta päästää vapaaksi kertomaan brittien false flagista, vai mikä lienee syynä. Ja jostain syystä pk-lehdistö ei edes vaadi heitä nähtäväksi ja haastateltavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Päinvastoin kuin luuloteltiin niin hevihemmot ja gimmat eivät ole vähä-älyisiä vaan pääsääntöisesti korkean äo:n omaavia. Sekä muusikot että me kuuntelijat.

Kannattaa vaikka lukaista Metallican sanoituksia ja huomaa niissä olevan sanomaa; osa on napattu ja sovitettu kirjallisuudesta (for whom the bell tolls ja one noin esimerkiksi).
Aikuistuttuaan ja perheydyttyään jää se nuoruuden dokaus/biletysvaihe pois ja ko hullutteluun käytetty aika jää mm kohdemaan päivänpolitiikkaan tutustumiseen (ja juurikin se korkeampi älykkyys toimii valtamedian sensorina eli tietoa haetaan muualta kuin hyysäristä tai ylenannosta).


-Tvälups-

Jk tuliko yv perille?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Juhalle, Beckerille ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Juha: Joo, olis kiva tietää. Mutta ihan kohdalleen lahjoitus meni. Noista suomeksi lauletuista voisin muistuttaa että Frank Zappahan veti aikanaan Satumaan:

https://www.youtube.com/watch?v=trFs_PDqSv4

Becker: Joo, eihän hallitukselle ongelma ole ongelma mutta ongelman julkinen näkyminen on sellainen. Skripaleista en osaa sinänsä sanoa mutta mulla on kyllä sellainen mielikuva että jos Venäjän tiedusteluviranomaiset haluavat jonkun hengiltä niin ne myös onnistuvat siinä.

Tvälups: Näin taitaa olla. Esmes Iron Maidenin Bruce Dickinson vaikuttaa varsin mukavalta tyypiltä. Ja yv tuli läpi, kiitoksia.

Qroquius Kad kirjoitti...

Viimeisen päälle hieno ele, josta on tosin useammallakin forumilla nostettu esiin kysymys, miksi näin pieni summa, joka on Metallicalle pelkkiä pikkuhiluja?
Eiköhän tuostakin lahjoituksesta langenne lahjavero, ja suuremmasta lahjoituksesta olisi koitunut joitain muita fiskaalisia sanktioita?

Haluankin ajatella, että tämän lahjoituksen vastaanottamisen ja muun mediamyllytyksen jälkeen Heikki löysi pöydältään paksun ruskean kirjekuoren, jonka päälle oli kirjoitettu:

"Before I Disappear, I'll Load this Fuel for You, Hero of the Day! Nothing Else Matters, but St.Anger towards that King Nothing Sipila...And Justice for All!
We give You this megadollar envelope, because we know this will surely not disappear into the Whiskey in the Jar, but for the poor Finnish people, until The Memory Remains.
So go on, use this megadollar Frantic, like Some Kind of Monster!"

Muuten olen sitä mieltä, että Apocalyptica-yhtyeelle pitäisi myöntää mielellään mahdollisimman arvokas kulttuuripalkinto heidän selloille tekemistään Metallican biisien sovituksista:
he ovat tehneet sellosta katu-uskottavan soittimen!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Käsittääkseni Metallica harrastaa tätä hyväntekeväisyyttä kaikilla keikkapaikoillaan joten summan ”pienuus” selittyy sillä. Ja valitettavasti valtio varmaankin tunkee ahneet kouransa tuohonkin lahjoitukseen. Apocalypticasta tuli mieleen se että Suomihan on tavallaan heavyn supervalta, joskaan yksikään bändi ei ole saavuttanut ihan Metallican tasoista menestystä. Mutta erityisesti Nightwish, HIM ja Children of Bodom ovat tehneet kyllä huikean uran.

KKi kirjoitti...

Nokita muuten linkkikisassa juuri löytmälläni nuorella naisoletetulla.

https://www.youtube.com/watch?v=J-kH82K8dCs

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, KKi. Ei tuo kyllä mikään naisoletettu ole vaan miespuolinen kitaristi Justin Johnson joka soittaa vaikka lapiolla:

https://www.youtube.com/watch?v=V9-ltPsbw9g

Qroquius Kad kirjoitti...

Justin on viimeisen päälle kitaristi, mutta jos hänet voi olettaa osittaisen videon perusteella naiseksi, eikö hän silloin ole naisoletettu käänteisellä tavoin kuin kaksimetrinen, 200-kiloinen voimailija joka astelee uimahallin punttisalilta saunan kautta altaalle ja joutuu uimavalvojan pysäyttämäksi:

"Anteeksi rouva, meillä ei sallita yläosattomia uima-asuja."
"Täh?"
"Niin, meillä ei siis sallita yläosattomia uima-asuja...joten teidän on käytävä pukemassa rintojenne ylle jokin yläosa..."

Voimailija naurahtaa ja vetää uimavalvojan kulman taakse. Siellä hän laskee uimahousunsa alas ja kysyy:
"Riittääkö?"
"Anteeksi, herra! Anteeksi...Teillä kun on vain isommat rinnat kuin tyttöystävälläni...tai siis rintalihat...Anteeksi?"
"Ei se mitään", toteaa voimailja ja lähtee taas kohti uima-allasta jolloin uimavalvoja tarttuu taas käsipuoleen:
"Mutta kun sääntö on entinen...ei altaalle saa mennä yläosattomana rinnat paljaina..."

Oletettavaksi jää, mitä oletetun tapauksen oletetuille sen jälkeen oletettavasti tapahtuu...

KKi kirjoitti...

Sviddu. Aivan totta, missä lie mieleni pikku humalassa harhaillut. Googlettelin samaan aikaan Tanita Tikaram:n tuotantoa. Ehkä siksi, tai ainakin selitys saa luvan kelvata. :D

https://www.youtube.com/watch?v=T5emcbg_wZk

KKi kirjoitti...

Toisaalta aikanaan näillä ei lien niin väliä...

https://www.youtube.com/watch?v=yesyhQkYrQM

Juu Nyt on saunaa, viinaa, tervaa ja grillattua possunselkää. Eli ei ehkä kamalasti järkeä näissä.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Hallituspuolueilla lienee tärkeämpiä asioita mielessä kuin leipäjonot?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, KKi:lle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Tuli tuosta mieleen että Ruotsissahan oli joku vuosi sitten jonkunlainen tissienvapauttamisliike joka vaati naisille oiketta olla uimahalleissa yläosattomissa.

KKi: Sattuu ja tapahtuu.

VNV: Niin aina.