perjantai 8. kesäkuuta 2018

KUNNIOITUS JA IHMISTAVAT


Olen vuosien varrella kiertänyt rakkaan vaimoni kanssa likipitäin kaikki Suomen alueelle jääneet sotiemme taistelupaikat. Taistelupaikoilla olen tietysti tutustunut myös kaatuneille vihollissotilaille pystytettyihin muistomerkkeihin. Niin kuin vaikka näihin kahteen Raatteen tiellä sijaitsevaan:




Jokaisella näilläkin muistomerkeillä olen ottanut hatun päästäni ja viettänyt hiljaisen hetken. Vaikka kyseiset sotilaat taistelivatkin sen valtion puolella joka pyrki väkivalloin lopettamaan Suomen olemassaolon. Kas kun hiljainen hetki myös kaatuneen vihollisen muistolle kuuluu ihmistapoihin. Vihollinenkin oli ihminen eikä nuo maan alla makaavat sotilaat tehneet päätöstä hyökätä Suomeen. He ainoastaan kuolivat sen päätöksen vuoksi. Jokainen muistomerkki, niin suomalainen kuin venäläinen pitää sisällään suuren määrän uhrauksia, surua, kärsimystä ja kuolemaa. Niitten ääressä kannattaa hiljentyä hetkeksi.

Hiljentyä ja antaa kunnioitus myös kaatuneille vihollisille. Niin kuin sanoin, se kuuluu ihmistapoihin.

Ihmistapoihin, joita me dinosauruksiksi nykyisin tulkitut vanhat arvokonservatiivit pidämme yllä. Nykyaikainen tiedostava ihminen on nostanut itsensä vanhentuneitten ihmistapojen yläpuolelle. Erityisesti jos kyse on menneistä suomalaisista sukupolvista. Tuoreimpana esimerkkinä eräs tiedostavuudestaan päihtynyt kokoomusnuori:



Kyseessähän on tietysti nykyhengen mukainen muodikas avautuminen joka ei tietenkään aiheuta mitään causteja vaan ennemminkin uranostetta. On tiedostavaa muotia kerta toisensa jälkeen kusta menneitten suomalaisten sukupolvien haudoille. Syödessään ateriaa siitä pöydästä ja siinä yhteiskunnassa jotka ne sukupolvet rakensivat. Mainittavaa tässä on se, että nyt kokoomuslainen on saavuttanut taistolaisen retoriikan tason.

Lottajärjestöä tässä kirjoituksessa on sinänsä turha puolustaa sillä sehän tarkoittaisi vain sitä että kyseisen kiittämättömän nilkin sanoilla olisi niin paljon painoarvoa että jonkunlaista puolustautumista yleensä tarvittaisiin.

En viitsi kysyä tuolta nilkiltä että hävettääkö. Ei tiedostava ihminen osaa hävetä. Hänhän on asettanut itsensä tiedostavuudessaan ihmistapojen yläpuolelle. Lähinnä totean että tällainen ajankuva tällä kertaa.

41 kommenttia:

Euvostotaivas kirjoitti...

Erittäin asiallinen kirjoitus ja tarpeellinen nykyisessä asenneilmastossa. On tosiaan surullista huomata kirjoittajan käsittelemä asiaintila.

"Ei tiedostava ihminen osaa hävetä. Hänhän on asettanut itsensä tiedostavuudessaan ihmistapojen yläpuolelle."

Tuo kertoo valitettavasti kaiken. Länsimainen kulttuuri tulee tätä kautta sortumaan sisältä päin omien ylimielisten yksilöidensä kautta. Tuo kehitys onkin jo erittäin pitkällä, ikävä kyllä.

Joppos123 kirjoitti...

Kertoo paljon sekoomuksen paljon mainostamasta "arvopohjasta" kun tulevaisuuden nousevat tähdet laukovat tuollaisia julkisuuteen ja kukaan ei korvaansa lotkauta. Auta armias jos persunuorten edustaja kirjoittelisi vastaavaa, sitä paskamyrskyn määrää ei voi edes kuvitella.
Onneksi kyseinen pikkumul..u ei kuitenkaan taida edustaa koko nuorisoamme. Meidän vanhempien on syytä pitää huolta siitä, että sotien aikasen sukupolven teot välittyvät myös omille lapsille ja lapsenlapsille.
Itse olen kertonut omille jo aikuisille junnuille siitä mitä omat isovanhempani siihen aikaan teki. Tiedot sain heiltä itseltään heidän vielä eläessään ja joitakin asioita olen jälkikäteen tonkinut sota-arkistosta.
Kokoomusta edustava nilkki voi siis edelleen jatkaa räkimistään ja kusemistaan niiden sukupolvien haudoille joiden ansiosta kenties hänkin ylipäätänsä on täällä tänään ilmaa pilaamassa.

Anonyymi kirjoitti...

Jostakin historian hämärästä minulle on jäänyt mielennouteena se, ettei tuo Lotta Svärd aivan kuvitteellinen henkilö ole kuten tämä nulkki väittää. En nyäkkiä muista missä suomalaisten ruåtsalaiten sotaan pakotetussa sodassa nimen omaan soti muuan sotamies Svärd ja mukaansa lähti vaimonsa Lotta. Pisi siellä huolta mieheswtään ja muistakin siipeensä saaneista suomalaisista. Ja sen takia tämä nimi Lotta Svärd annettiin järjestölle, joka piti huolta suomalaisista sotilaista. Miehet voivat tästä syystä keskittyä sotimiseen, kun naiset hoitivat miesten töitä kotirintamalla ja osin rintamillakin, ainakin takalinjoilla. Saa oikaista jos ja kun Huru-ukko horisee...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Euvostotaivaalle, joppos 123:lle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Euvostotaivas: Kiitokset. Suomalaisuuden kaikenlainen mitätöiminenhän on nykyisin rappunen uralla ylöspäin. Varsinkin jos katsellaan tuota yliopistomaailmaa. Nuo ylimieliset yksilöt ovat pieni vähemmistö mutta niillä on mediavalta jonka kautta ne vaikuttavat politiikkaankin eivätkä ne aio luopua vallastaan.

joppos 123: Ja ajatellaan sitä, että vieläkin löytyy Suomesta ihmisiä jotka äänestävät kokoomusta kuvitellen ajattelevansa oikeistolaista ja isänmaallista puoluetta. Kyseinen puolue on tappanut kypäräpapin jo aikaa sitten. Viimeistään 1990-luvulla. Mitä tulee tuohon räkijään niin ilman menneitten sukupolvien työtä hänen räkimisensä olisivat saattaneet jäädä räkimättä. Kas kun hänen potentiaaliset isovanhempansa oltaisiin ehkä ammuttu ja sotkettu johonkin joukkohautaan. Neuvostoliiton miehittämissä maissa ei ihmisillä ollut hyvä olla.

Huru-ukko: Tuohon en äkkiseltään pysty sanomaan mitään. Mutta muistutan tuosta että kyseinen tiedostava kokoomuslainen piti kauheana sitä, että Lotta Svärdin johtaja (Fanni Luukkonen) sai Hitleriltä vuonna 1943 korkean kunniamerkin. Satuttiin elämään sitä aikaa että suomalaisen ei oikein parannut kieltäytyä saksalaisista kunniamerkeistä. Vähän sama tilanne kuin se, että suomalainen olisi kieltäytynyt 1970-luvulla neuvostoliittolaisesta kunniamerkistä sillä perusteella että Neuvostoliitto edustaa sortovaltaa. Poliittisia realiteetteja. Joita on helvetin helppo arvostella hyvinsyöneenä nuorena kokoomusradikaalina vuonna 2018.

Joppos123 kirjoitti...

Ihmettelen aina ja ikuisesti noiden Suomen ja suomalaisuuden dissaajien motiivia. Kuvittelevatko he aidon oikeasti, että vaikkapa muslimivallan tai Venäjän vallan alaisuudessa elämä olisi vieläkin helpompaa kuin nyt?
Onko heillä oikeasti noin paha olla Suomessa suomalaisena, vai ovatko he jotenkin muutoin vinksahataneita?
En vaan voi oikeasti hahmottaa heidän maailmankuvansa vaikuttimia, pelkkä muoti ei riitä selittämään ilmiötä joka on ollut eri nimillä aina läsnä tässä maassa.
Kuvottavia olentoja joka tapauksessa ja kaikille parempi, että pysyttelen mahdollisimman kaukana tuollaisista sankareista, jotka urheasti käyvät vainajien muiston kimppuun.

KKi kirjoitti...

Nuori turpea kokkare edustaa tyypillistä nykytiedostavaa akakoomikkoa. Ei anna aihetta oikein edes pöyristymiseen. Ne nyt vaan on sellasia.

Ja nuori ja turpea kun on, niin väistämättä tulee mieleen, että kokkaretoukka koittaa nostaa arvostustaan naarapuolisten akateerien joukossa. Tiedä vaikka irtoais. :D

Euvostotaivas kirjoitti...

Suomalaisuutta dissaavien suomalaisten tila muistuttaa jonkinlaista psykoosia, sillä pitäisihän jo järjen sanoa, että 4-5 miljoonaa suomalaista hukkuu toiveineen ja omine elämäntapoineen miljardien muiden joukkoon. Suomalaisten paras ja maailman mitassa harvinainen etuoikeus on ollut saada elää satakunta vuotta omassa maassa ja sitä ennen niin kutsuttuja sortovuosia lukuunottamatta rauhassa rakentaa omia kansallisia hallintorakenteita (mitä läheskään kaikki jos yksikään itsenäistynyt valtio on saanut tehdä).

Tämän menneiden polvien uskomattoman työn tärveleminen on jotain sellaista, jota on lähes mahdotonta ymmärtää. Ellei se ole mielisairautta niin kauaksi se ei sellaisesta jää. Mistä löytyisi psykiatreja parantamaan kokonainen kansakunta?

Tuumailija kirjoitti...

Voi jestas että veri alkoi kiehua. Sotaveteraanien ja lottien pilkkaaminen on jotain mikä saa aivan todella näkemään punaista. Uskaltaisiko tuo pelle mennä sanomaan samaa lotille henkilökohtaisesti? En oikein keksi edes hyvää haukkumasanaa, kun limaläjäksi vertaaminenkin tuntuu loukkaavalta kaikkia limaläjiä kohtaan. Millaisia tuon hyypiön vanhemmat ovat? Vaikken väkivallasta pidäkään, niin jotkut tarvitsisivat tukkapöllyä.

Asiallinen keskustelu ja harkittu kritiikki ovat sinänsä ok; kyllä minäkin tiedän ettei jokainen sotaveteraani ole kaunis kiiltokuvapoika, eikä jokainen lotta ole Äiti Teresan kaltainen pyhimys. Ihmisiä oli monenlaisia myös sota-aikana. Mannerheimillakin oli legendaarisuudestaan huolimatta omat puutteensa ihmisenä. Mikään näistä ei tarkoita kuitenkaan, etteikö heille voisi nostaa hattua ja kunnioittaa sitä tärkeintä työtä jonka he tekivät, monet uhraten terveytensä tai henkensä.

En tosin voi olla ajattelematta, että saattaisiko tässä olla kyse jostain henkilökohtaisesta kapinasta. Jos jokin lotta on tehnyt hänelle pahaa? Tosin en usko, että noin nuori olisi keltään lotalta saanut kovaa kaltoinkohtelua osakseen. Ja siinäkään tapauksessa on vaikea uskoa, että fiksu kaveri syyllistäisi koko LS-järjestöä.

Tältäkö se tuntui silloin Kekkoslovakiassa, kun tiedostavaiset sanoivat "mitäs menitte"?

Tuumailija kirjoitti...

Voi kun kyseinen nilkki tajuaisi edes sen verran, että ilman sotaveteraanien ja lottien uhrauksia hän itse olisi kokoomuslaisena joutunut Neuvostoliiton vallan alla luokitukseen "poliittisesti epäluotettava" ja kohtalona vankileiri tai niskalaukaus neuvostokomissaarin toimesta. Komissaarin, joka edustaisi juurikin sitä "tiedostavaa" ja "edistyksellistä" järjestelmää. Täällä hän saa vapaasti elää ja julkaista mielipiteensä netissä pelkäämättä.

Anonyymi kirjoitti...

Missähän viipyy Linnanherran aktiivista katumista vaativat klausuulit? Ko Herra ja Orpo saavat olla ylpeitä joukkojensa toimista. Ala-arvoisia HelppoHeikkejä koko Kokoomus. Mahtaako Ilaskivi jakaa nämä arvot? Entä Hjallis ja Elina? Susanna on pohjanmaalta, mahtaako kehrata enää näyttää naamaansa kotipitäjänsä raitilla näiden arvojen julkistuksen jälkeen?

Ei saatana, kun oikaisen 25:ttä vuotta töihin mennessä ja tullessa, kirkkomaan poikki ohi ristirivien ja näen miten vanhat naisetkin ovat vähentyneet vuosien aikana sankari hautojen ääreltä, niin
kun näistä Petteri Orpon ”Minun” Kokoomuksen arvoista lukee, kuulee ja näkee käytännössä, niin ne ei enää nosta vihan tunnetta vaan tilalle on tullut, jotain tyhjää ja kylmää.
Pysäyttävä kannanotto kokoomusnuorilta!

Toivon hartaasti, että Valtteri tekee tekonsa silloin, kun satun olemaan paikalla. Tulen omin käsin kiittämään tätä akateemista suojatyöpaikka pelleä tekosistaan.

Anonyymi kirjoitti...

Muistin oikein ja väärin Lotan tarinan. Pohjautuu Vänrikki Stoolin tarinoihin ja runoihin. Niissä Lotta lähteen miehensä mukana sotaan ja miehen kaaduttua ja hoitamaan muita haavoittuneita sotilaita.
Huru-ukko

Castor kirjoitti...

Tuollaista pulleaa kokoomusnuorta olisi mukava hieman kuurmoottaa...

Lotta Svärd taitaa olla fiktiivinen hahmo. Sitä vastoin Edelfeltin maalauksessa on ollut elävä malli, jonka nimeä en saa mieleeni, enkä aio googlata.

Castor kirjoitti...

Korjaus edelliseen:

Kokkolassa on perimätietona kerrottu, että Runebergin Lotta Svärdin esikuvana on ollut kokkolaissyntyinen Brita Johanna Granlund. Tämän tiedon on viimeaikainen tutkimus vahvistanut. Brita Granlund oli syntynyt vuonna 1782 ja avioitunut ajuri Abraham Ahlbäckin kanssa vuonna 1802.

Joppos123 kirjoitti...

Sinänsä tuokin sekoomusta edustava madonjätös tietää sen faktan, että jos haluaa jotain todella pilkata ja räkiä perään on Suomalaisuus, veteraanit, lotat ja kansallismieliset.
Vaikka häiskä olisi latonut suoria tappotuomioita niin hilpeän hihittelyn säestämänä homma olisi painettu villaisella, "vitsi vitsi".
Koiranoksennus tietää, että jos tässä maassa vähänkin arvostelet erityissuojelussa olevia musuja tai lukemattomia sukupuolimonioita niin lupaava ura töksähtää tasan siihen.
Pikkupili valitsi siis sen kaikkein turvallisimman kohteen pahan mielensä purkamiseen, lotat. Ei siis sotaveteraaneja koska sieltä löytyy varmaan vieläkin muutama yli 90v häiskä joka pyyhkisi nilkillä lattiaa. Varmin vaihtoehto oli siis aivopierulle yli 90 lotat.
Tosi rohkea poju.
Siinä olet tasan oikeassa,että vihollisuuksien lakatessa pitää kunnioittaa myös vihollista. Ei tulisi pieneen mieleenkään dissata puna-armeijan muistoa, ei ne sinne ihan omasta päähänpistosta lähteneet.
On noita muistopaikkoja aika paljon tullut kierrettyä ja parasta on jos mukana henkilö joka on vihkiytynyt juuri siihen tapahtumaan yleiskirjallisuutta enemmän.
Ainoa muistokivi jolle koskaan en laskisi seppelettä on partisaanien. Minusta he olivat ja ovat rikollisia ja historia ei ole heitä tuominnut.
Puhun nyt vaikkapa Saijan kylän "sankareista".
Päämajaan ilmoittivat tuhonneensa Suomalaisen huoltotukikohdan, todellisuus on jotain muuta, ellei rintaa syövä lapsi sitten ollut vaikkapa sen huoltotukohdan vääpeli.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Hienosti sanottu taas Ykä! Pappaani lainaten "sääliksihän niitä kävi, samanlaisia nuoria pojankloppeja kuin mekin".

Anonyymi kirjoitti...

Ilmeisesti tämä Valtteri on tippunut rotvallin reunalta, pipa putos ja sen mukana sitten ne aivotkin. Kuka järjissään oleva kuvailisi Tamperetta "kulttuurin, akateemisuuden ja moniarvoisuuden kaupungiksi". Pate Mustajärvi? Erään kyselyn mukaan stadilaisten - mikäli haluaisivat muuttaa - suosikkikaupunki olisi juuri Tampere, koska siellä eivät nuo pääkaupunkia kuvaavat määritelmät päde. Mutkatonta porukkaa, ja käsittääkseni kaupunki on aika hyvin pitänyt pintansa pakollisia mamughettojakin vastaan, toisin kun nämä kulttuurikehdot stadi ja Turku.

On hienoa että Valtterilla on jo kesälomasuunnitelmat selvillä: kiertää Suomea ja etsiä lottapatsaita syljettäviksi. Huikea steitmentti jolla saa varmasti paljon julkisuutta ja ehkäpä pääsee ylen ohjelmaankin. Kuuleeko Eero?

Kamelit sylkevät tarpeeseensa, muslimit osoittaakseen ylemmyttään ja halveksuntaansa mutta suomalaiset eivät sylje muuta kuin kadulle, ikävä tapa sinänsä. Ei kovin suurta rohkeutta tarvita sylkeä lottapatsaalle, Valtteri, aloitahan syljeskely Tampereen moskeijan edustalla, siitä sitten islamilaiselle hautausmaalle ja lopuksi Kaban kivelle. Jonka jälkeen tietenkin kepeät mullat, olen varma ettei kukaan suomalainen tule haudallesi räkimään. Sehän olisi epäkohteliasta.

Tämä Ykän kirjoitus toi mieleeni hienon vanhan sanan "tapainturmelus". Oisko uuskäyttöä?
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Tämä oli selkeästi jäsennelty ja murskaavan vastaansanomattomasti oikeilla asioilla perusteltu kirjoitus..tai no, vastaansanomattomuus ja oikeat asiatkin ovat näemmä jo kokoomuksenkin pioneereille vain sosiaalista konstruktiota ("mä oon oikeassa josmä ja ainaki jos mun kaveritkans halutaan").

Lotta Svärd-maanpuolustusjärjestöhän otti nimensä J.L. Runebergin Vänrikki Stoolin Tarinat-runoteoksen neljännestä runosta, jonka nimihahmona oli 1808 Suomen Sodassa Ruotsin armeijan suomalaisyksikön mukana kulkenut vaimoihminen, joka huolsi sotilaita ja teki omaakin bisnestä myymällä viinaa niille, joille armeijan säännönmukaiset annosviinat eivät riittäneet. Eräänsorttinen liikkuva sotilaskoti siis. Ja tuli siinä sitten tehdyksi laupeudentöitäkin, haavoittuneita sitomalla ym. Nainen oli jonkunlainen äitihahmo sotamiehille. Näin Wikipedian mukaan.

Monilla kenttäarmeijoilla oli 1600- 1700-luvuilla ollut auktorisoitujen kenttäkaupustelijoiden järjestelmä, Ruotsin armeijalla tuolloin kuitenkaan ei. Tarvetta silti oli, joten useammankin yksikön mukana kulki Lotta Svärdin kaltaisia köyhiä ruotusotamiehen vaimoja. Sukunimi Svärd tosiaan viittaa sotilasnimeen. Lotan suoran esikuvan asemaa on kai koetettu sovittaa useammallekin tällaiselle vaimolle. Luulen, että Lotta on kuitenkin runoilijan abstraktio näistä kaikista kuulemistaan tarinoista.

Esikuvat, ainakaan kaikki, ainakaan koko aikaa tai aivan kaikille, olleet tuollaisia ideaaleja laupiaita äitihahmoja. Siinä mielessä Lotta Svärd on fiktiivinen hahmo. Yhtä kaikki, todellisuuteen perustuva, siitä jalostettu ideaali. Ja sellaisena se sopi oikein hyvin naisten maanpuolustusjärjestön nimeksi. Saman nimisiä naisjärjestöjä muuten perustettiin sittemmin Tanskaan, Ruotsiin ja Norjaankin. En ole varma, mutta luulen, että meidän lottajärjestömme oli ainoa, jonka jäsenet tosiaan päätyivät järjestön esikuvan tapaisiin hommiin.

Tämä on niin kunnioitettavaa kuin vain olla voi, kaikkine raadollisuuksineenkin, mitkä rintamaelämä siellä olleiden eteen saattoi tuoda. Tästä jos mistä tulee mieleen englantilaisen Sukkanauharitarikunnan vaakunan ranskankielinen tunnuslause: "Honi soit qui mal y pense" (häpeä sille, joka tästä pahaa ajattelee). Mitähän joku J.K. Paasikivi tämmöisestä kokoomuspolitiikan toivosta mahtaisi ajatella? "Tämä on hirmuista!"?

Terv. Achtung

Becker kirjoitti...

Tässä Valtterissa on selvästi ainesta tulevaksi Kokoomuksen huippupoliitikoksi. Hän on selvästi ominut Orpon "arvopohjan" jota todistaa hiljaisuus edustamansa puolueen keskuudessa. Kokoomuksen arvopohja perustuu selvästi toimintaan jonka eräänä tuloksena on länsimaisen sivilisaation tuhoutuminen. Sivilisaatioita ei ole koskaan valloitettu ulkopuolisten toimesta. Ne mädäntyneet sisältäpäin.
Toivottavasti en kohtaa kyseistä Valtteria nokikkain, keskustelusta voisi tulla mielenkiintoista.

Kokoomuksest puheen ollen, heidän fiksumpaan kastiin kuuluva edustaja Lepomäki on kutsuttu Bilderberg käskynjakotilaisuuteen joka on käynnissä parasta aikaa. Saas nähdä minkälaista pankkiirivirkaa hänelle on luvattu jahka liittyy tähän kansallisvaltioita tuhoavaan ja haittamamu myönteiseen linjaan. Vai pysyykö Lepomäki lujana oligarkkien vaatimusten suhteen.

Anonyymi kirjoitti...

Eipä tästä kannata vouhota, palstatilaa se haki ja sai. Idiootti jolla on agenda, ei muuta. Mediatemppu lähes onnistui, valtamedia ei vaan napannut syöttiä. Mutta eiköhän kansallimielisten tuohtuminen riitä lelu-partisaanin aseman saamiseksi, oikein nynnyn lehvillä ja kusipään vitjoilla. Ja sillä asemalla saa nimeä, piparia ja varmaan suojatyöpaikankin jotta herran elämä ei mene ihan lopullissti pilalle meidän vihapuheesta. Notta voimia vaan tuollekin. Ennen tätä kohua en ollut kuullutkaan tuosta, aika pian hänet unohdankin.
-Laakis-

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Kommentin kommenttia Joppokselle: Muistelen että ennen aikaan noita siviili-ihmisten murhaajia nimitettiin desanteiksi. Minä nimitän edelleenkin. Mielestäni partisaani
on jotenkin enemmän sotaakäyvä, vaikkakin selustassa, kuin desantit, jotka olivat raukkamaisia ja raakoja turvattomien siviilien tappajia.
Saatanan Haloska meni niitäkin tapaamaan!

Varopas Valtteri tulemasta pimeellä vastaan...

Anonyymi kirjoitti...

Tuolle limanuljaskalle voisi tosiaan mielellään opettaa vähän ihmistapoja. Minäkin olen kiertänyt noita Ykän mainitsemia paikkoja ahkerasti ihan harrasteena. Niistä kaikissa tulee kyllä varsin helposti myös miettineeksi, että mitäs jos ei olisi ollutkaan sitä porukkaa joka aikanaan hanttiin laittoi, sekä lottia tietysti.
Saattaisi valtteripoikakin olla ihan erikielinen.

Vihaksi pistää, sano.

T: Ymmi

korpisoturi kirjoitti...

Tälläset tuuliviirit kääntyilee aina vallitsevien frendien mukaisesti. Se edistää pyrkyä.

Tuskinpa kukaan vanhempi kokoomuslainen tollasia suustansa päästäisi. Repeämä on syntynyt puolueen arvomaailmassa, useat nuoret kokkarinilkit kävisi jo hyvinkin monessakin asiassa kommareista.

Linjaan jos ilmestys.... sattaisi sattua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle, KKi:lle, Euvostotaivaalle, Tuumailijalle, Ano1:lle, Huru-ukolle, Castorille, keski-ikäiselle pikkupojalle, tira+:lle, Achtungille, Beckerille, Laakikselle, Terho Hämeenkorvelle, Ymmille ja korpisoturille & kiitos hyvistä kommenteistanne. Kommentteja oli sen verran paljon ja ne olivat samansuuntaisia että kaikkiin vastaaminen menisi jo turhan paljon toistamisen puolelle. Näitten tiedostavien ihmisten mielestä muuten tuon kokoomuspioneerin avautuminen olisi ”rohkea keskustelunavaus” ja minun kirjoitukseni plus kommentit taas tuomittavaa vihapuhetta.

Lisäyksenä vielä siitä mitä joppos 123 mainitsi. Niitten ”partisaanien” haudalla mullakin pysyy lätsä päässä. Ne olivat rikollisia ja murhaajia. Onneksi varsin moni sai Osasto Saun toimesta sen mikä niille kuuluikin. Kirjoitin itsekin asiasta aikanaan:

http://yrjoperskeles.blogspot.com/2016/12/muistokivi-ja-itsenaisyyspaiva.html

Veijo Hoikka kirjoitti...

Tämä Valtteri on jäänyt pysäkille liian usein. Jopoa kaivataan.

Lottien muistomerkille sylkeminen tarkoittaa lottien kasvoille sylkemistä. Lottien jälkeläisiä on elossa, minä mukaan lukien. Tervetuloa klimppi poskessa tapaamaan. Lottien jälkeläiset, älkää päästäkö tätä nilkkiä jatkamaan tällaista kansanryhmää kiihottavaa toimintaansa. Itse asustelen hyvin kaukana, joten tuskin tulen tätä kokoomuksen aivotakomon tähteä koskaan tapaamaan.

Kokoomuksen arvopohja?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Veijo. Minä vähän veikkaan että siitä pysäkille jääneestä Valtterista saattaa kasvaa huomattavasti fiksumpi mies kuin tästä kokoomuspioneerista. Meinaan, sen pysäkkishownhan kehitti sen pojan adoptioäityli saadakseen julkisuutta. Tuskinpa poika itse. Mutta kokoomuspioneeri häröilee ihan omiin nimiinsä.

Simo kirjoitti...

Oma isoäitini toimi lottana sodissa. Talvisodassa ilmavalvonnassa ja jatkosodassa kenttäsairaalassa. Niistä tarinoista ei kuulunut natsihenkeä, vaan lähinnä auttamisen halua suuressa hädässä. Isoäiti haavottui palopommista joka osui lähelle kenttäsairaalaa, joten hän oli myös sotainvalidi.

Tuon kokkareen mulkun olisi syytä toivoa etteivät tiemme koskaan kohtaa.

Anonyymi kirjoitti...

Morjens kaikille. Ajattelin antaa vinkin teille (meille) Lottien ystäville. Tämän
vuoden Talent UK:ssa kisasi aivan mahtavan upea naiskuoro D-day Darlings. On kyllä
pakko sanoa ettei suurempaa kunnioitusta maailmansotien veteraaneille voi osoittaa,
kuin mitä nämä nuoret leidit tekevät. Tsekatkaa ihmeessä, jos vaan kiinnostaa.

Anonyymi kirjoitti...

Edesmennyt äitini tapasi joissain tilanteissa sanoa "niin syvvään et syle ettei se sylykenä sylliis nouse". Tarkoittaen ymmärtääkseni samaa kuin minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Tuli vaan mieleen. -koppelo

QroquiusKad kirjoitti...

Miten tähän ollaan tultu? Aloitetaan off-topicin kautta:

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola kommentoi World Cupissa tapahtunutta sattumusta, jossa Leijonien päävalmentaja Raimo Summanen oli solvannut Janne Niinimaata siihen malliin, että tämä läksi kotiin kesken turnauksen.
Kummolan asenne huokui halveksuntaa: ihme herkkähipiäisyyttä, kyllä Niinimaan olisi pitänyt nieleskellä. Eihän tuo ollut mitään; Summanen on monta kertaa tullut hänenkin silmilleen ja paljon pahemmin!

Lukiessani tuota Iltalehdestä ihmettelin, uskooko Kummola lukijoiden uskovan, että Rautakansleri antaisi Summasen hyppiä silmilleen? Enpä yllättynytkään, kun seuraavalla viikolla Summanen sai potkut, ja Kummola puhisi:
"Kyllä Summasenkin täytyy oppia, ettei ihmisten kanssa voi sentään ihan miten tahansa käyttäytyä!"
Quod licet Iovi, non licet bovi.

Summanen ei oppinut Rautakanslerin kalossinkuvasta ahterissaan, mutta eipä Kummolakaan ollut oikein oppimiskykyinen: olihan hänellä jo kansanedustajakaudeltaan kokemus Kirsi Pihasta, jolle oli joutunut huutamaan "Haista sinä Kirsi pitkä pee!"

Kummola ja muut Kokoomuksen sedät olivat siis edellisvuosituhannen lopulla keksineet ottaa eduskuntaan nättejä vihervasemmistolaisia tyttöjä, joissa lepuuttaa silmiään. Näille oli annettu käskyt pitää suu kiinni, olla kaunis ja painaa nappia kuten käsketään.
Nämä tyttöset hihkaisivatkin siihen: "Ei me gubbe sua kuunnella!" ja tekivät iloisen vihervasemmistolaista politiikkaa.

Kummola saikin eduskunnasta tarpeekseen yhdestä kaudesta, mutta Kanervat ja muut Kokoomussedät ovat jatkaneet silmäkarkin keräämistä oppimatta yhtään mitään. Vihervasemmistolaisten tyttösten myötä Kokoomuksen eduskuntaryhmään on lipunut myös vihervasemmistolaisia poikasia, ja viimeisin lopputulos on puheena oleva.

En ihan äkkiseltään muista, että varsinaisten vasemmisto- tai vihernuorten taholta olisi aikoihin tullut ainakaan noin näkyvää sotiemme osanottajien halveksuntaa, ellei oteta lukuun uusinta yritystä halventaa SS-veteraaneja tekemällä heistä Einsatzkommandojen juutalaistenmurhaajia.

Anonyymi kirjoitti...

No hupsista keikkaa, niin on jäänyt ainakin puolentusinaa postausta kommentoimatta - josko nyt saisi sanasen tahi kaksi asiasta kirjoitettua.

Luin tästä nuoren kokkarin ulostulosta Oikeasta Mediasta - tuli lukiessa vähän kuvottava fiilis.

Lopetin kokkareitten äänestämisen kymmenisen vuotta sitten. Jyrki-boyn valtaannousun myötä jotain outoa tapahtui Suomen ainoassa oikeistolaisessa puolueessa. Sen perinteiset arvot Koti, Uskonto ja Isänmaa, heitettiin romukoppaan ja uudet sloganit vaihtuivat aina sen mukaan minkä mainostoimistossa arveltiin parhaiten äänestäjiin uppoavan.
Siltikin, kokkareitten muutos oikeistolaisesta puolueesta ääriglobalisti-komukkipuolueeksi jaksaa hämmästyttää.

Tämän tamperelaisen nuorkokoomuslaisen nilkin kohdalla hämmästyttää kaksi asiaa: miksi heebo on alunperin valinnut puolueekseen kokoomuksen ja miksi paikallinen nuorisojärjestö ei kenkäise moista dorkaa pihalle - ovatko kaikki tamperelaiset kokkarit samanlaisia mätäpäitä?

Lotta Svärd-järjestöstä ja sen toiminnasta minun on turha kirjoitella, muut kommentoijat ovat asiaa jo ansiokkaasti käsitelleet, mutta alla Pikkulotan Kultaiset Sanat - kyllähän komukin täytyy ja kuuluukin moisia arvoja halveksua:

1 Rakasta Jumalaa yli kaiken
2 Rakasta sekä palvele kotiasi ja isänmaatasi
3 Huomaa luonnon kauneudessa Luojan suuruus
4 Kunnioita mennyttä ja usko tulevaisuuteen
5 Ole hyvä
6 Suorita ilomielin velvollisuutesi
7 Älä lannistu vaikeuksissa
8 Ole hyvä toveri ja rehellinen ystävä
9 Noudata määräyksiä, alistu kuriin ja käyttäydy moitteettomasti
10 Pikkulotta, elä lähimpiesi apuna, ympäristösi ilona, kasva kansallesi kunniaksi

Kiitokset hyvistä kirjoituksista joita ei vain ole ehtinyt syystä tai toisesta kommentoimaan.
T. Riku Raunioilla

ihan tavallinen tyttö kirjoitti...

Nyt kyllä tuolta tyypiltä voisi kysyä, että ''mitä sie oikeen aattelit ku sie tuon keksit?'' Noloa..

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Simolle, Anolle, koppelolle, Qroquius Kadille, Rikulle Raunioilla ja ihan tavalliselle tytölle & kiitos kommenteistanne.

Simo: Lottien jälkeläisiä on sen verran paljon että mielipiteesi jakaa perustellusti moni ihminen. Itselläni ei suvussa lottia ollut mutta ei se estä minua arvostamasta heitä suuresti.

Ano: Kiitos linkistä. Tuli tsekattua ja tuli mieleen että jos Suomessa perustettaisiin vastaavan tyyppinen kuoro niin eiköhän siitäkin tulisi oikeaoppista triggeröitymistä.

koppelo: Vanhan kansan sanonnoissa on viisautta, mutta jotenkin vaikuttaa että nykyisin moukkamaisuus nähdään suorastaan hyveenä, varsinkin jos sitä moukkamaista käytöstä esittää joku ideologisesti oikeaoppinen ihminen. Timo Vihavainen kirjoitti aiheesta hyvin:

https://timo-vihavainen.blogspot.com/2018/06/moukkien-aika-on-taalla-tanaan.html

Qroquius Kad: Varmaan jotain tuollaista tapahtui. Ensimmäinen tuollainen vihervasemmistolainen kokoomuspimu taisi olla Sirpa Pietikäinen. Ja joo, kun asiaa muistelen niin näinköhän taistolaisetkaan ihan patsaille sylkemisestä puhuivat. Tuolla yrityksellä meinaat varmaan tätä:

https://www.arkisto.fi/fi/kansallisarkisto/hankkeet/slevitys-suomalaisista-ss-miehist%C3%A4

Riku: Kiitokset sinullekin. Kommenttisi ovat aina tervetulleita. Yhtä lailla minua hämmästyttää tuo kokoomuksen mutaatio, sen nopeus ja ennenkaikkea rajuus. Vielä enemmän ihmetyttää se, että millä helvetillä se löytää aina niin paljon äänestäjiä? Pikkulottien periaatteista monia olisi hyvä opettaa nykynuorisollekin.

ihan tavallinen tyttö: Ja vastaus lienee että suu puhui ennen kuin aivo ajatteli eikä aivojen ajatuskykykään kummoinen ollut.

QroquiusKad kirjoitti...

Tuo hanke sai alkunsa siinä nyt mukana olevan Åbo Akademin dosentti André Swanströmin teoksesta, jolla hän pyrki osoittamaan suomalaiset SS-miehet innokkaiksi juutalaistenmurhaajiksi. Riemuitsipa jopa keskeisenä motiivinaan olleen saattaa suomalaispataljoonan historian guru Mauno Jokipii häpeään, koska hän ei ollut kertonut näistä kauheuksista mitään!

Ei ollut niin, koska asiasta ei ollut sen kummempaa kerrottavaa. Ei ole kyllä Swanströmilläkään, joka minulla oli edelliskommenttia kirjoittaessa päällimmäisenä mielessä.
Samoin kuin mielikuva siitä, miten Jokipii-vainaa pistäisi nuoren kukkopojan ruotuun jos vain olisi elossa. Mutta jos olisi, eipä tuo kukkopoikakaan olisi koskaan alkanut kiekua...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Tää on tätä nykyaikaa. Jos haluaa itselleen yhteiskuntatanhuajien parissa yliopistollista uskottavuutta niin kannattaa pyrkiä mahdollisimman tehokkaasti mitätöimään Suomea, suomalaisia ja Suomen historiaa.

Tääkin tutkimus vaikuttaa siltä (monen muun muassa) että johtopäätös on tehty ennen kuin tutkimus edes alkaa. Jos tarvittavia faktoja ei löydy, niin sitten aletaan tulkitsemaan ja siinähän yhteiskuntatanhuajat ovat erinomaisen hyviä.

Anonyymi kirjoitti...

Luin tuossa taannoin ukkini veljestä, joka kaatui vihollisen selustassa sissiryhmän johtajana juurikin Raatteentien suunnilla. Mitenhän nämä miehet olisivat suhtautuneet tällaisiin räkiviin tissiposkiin ja kummallahan olisi tullut äitiä ikävä? ��

-Valtsu-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Valtsu. Ehkäpä on niin, että jos noille miehille oltaisiin kerrottu silloin aikanaan nykypäivästä niin ne eivät olisi uskoneet ja tuumineet kertojan syöneen tajuntaa laajentavia sieniä.

Anonyymi kirjoitti...

Lähiaikoina onkin ehtinyt kehkeytyä jo nippu muutamia mielenkiintoisia "kausteja", jotka vetävät vertoja Pahkasian (tai brittiläisen Brain Damage lehden 80- ja 90-luvun taitteesta) jutuille, myös satiirisivusto The Onion tulee eittämättä mieleen;

- Porin Jazzin TJ joutui eroamaan lausuntojensa takia koskien eräitä miehiä, jotka tykkäävät enemmän miehistä kuin naisista.

- ameriikkalainen leipuri joutui myrskynsilmään kun hän ei suostunut leipomaan homoavioparille hääkakkua

- Ja nyt sitten erään kokoomusnuoren "järjen jättiläisen" lausunto Lotta Svärd järjestöstä. Suosittelisin nuorelle herralle tutustumaan historiaan ihan noin ensi alkuun, nettiaikakaudella tekisi hyvää etsiä luettavaa kirjaston arkistosta silleen vanhaan tyyliin kortistoa apuna käyttäen. Voisi se tosiasioiden hahmottuminen parantua, ettei ihan kaikkea soopaa laittaisi sinne sosiaaliseen mediaan (ehkä kännipäivitys)?

Mätäkuun juttuja odotellessa!

OT:na Italian populismi nousi €uron ongelmista. Kas kas, olisiko nyt nähtävissä valoa tunnelin päässä tähän nykyajan koohotukseen? Ja tällä en tarkoita vastaantulevaa junaa. Nousuhumalaa kun seuraa se krapula, jossa joutuu tunnustamaan tosiasiat; tuli otettua liikaa oman sietokyvyn. Suuresti arvostamallani EU-komission puheenjohtajalla JC Junckerilla riittääkin tekemistä kun hän esikuntineen koittaa laittaa Italiaa ja Visegrad maita ruotuun. Ja kas kummaa, artikkelia ei pysty tätä kirjoitettaessa kommentoimaan.

Pitäisikö pikkuilkeästi todeta, että toivottavasti tulisi (suur)sota jossa painetaan "reset"-nappia kunnolla pohjaan, menemme kehityksessä muutaman vuosikymmenen taaksepäin ja pääsemme eroon tästä multikulti-, EU- ja €uro-ihannoinnin hypetyksestä?

OT2, Trump laittaa tuulemaan, kas näin kävi G7-ryhmän kokouksessa. Kummelin musavisaa siteeratakseni, Kanada!

Ykän muutamissa edellisissä bloggauksissa on ollut täyttä asiaa, kuten kommenttiosiossakin, joten meikäläisen on ollut turha lisätä lusikkaansa soppaan. Samaa mieltä täällä ollaan.


- Soomepois Eestist -

P.S. nyt sitten odottelemaan fudiksen MM-kisoja Venäjällä, peukut pystyyn Islannille! Avausottelu sopivasti vielä Argentiinaa ja erästä Lionel Messiä vastaan...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepois. Joo, lähiaikoina on ollut kausti poikineen. Minä piakkoin teen noista jutuista koosteen taas epistolamuodossa.

Toivotaan sitä valoa. Minä en muuten pidä termistä populismi. Realismi olis parempi termi. Tuosa Trump-uutisoinnissa todettiin että Trump on muita johtajia vastaan. No, ei kai siltä voi välttyä kun ne muut johtajat ovat jo periaatteen vuoksi Trumpia vastaan.

Peukkuja Islannille joo. Ja muillekin joukkueille jossa pelaa omia eikä muukalaislegioonalaisia.

Trilisser kirjoitti...

Belgia on se pahin muukalaislegioona. Suurin osa pelaajien nimistä ihan muita kuin aitoja belgialaisia.

QroquiusKad kirjoitti...

"Populismi" on kieltämättä keljun kuuloinen sana, samasta syystä kuin Kokoomusta ikänsä kannattanut isävainaa ei halunnut kuulla puhuttavan "porvarillisista" puolueista:
hän oli joutunut kuulemaan sitä pilkkanimityksenä aivan liian kauan aivan liian usein.

Populismihan tarkoittaa kuitenkin nimenomaisesti vetoamista kansaan sen tuen saamiseksi yhteisöä hyödyttäville hankkeille? Sen vastakohtana on elitismi, joka tähtää yhteisön kapean yläluokan (tästäkään terminologiasta isävainaa ei kyllä pitänyt) hankkeiden hyödyntämiseen suuren enemmistön tarpeet sivuuttaen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Trilisserille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Trilisser: Eikä tuo Ranskakaan juuri vakuuta.

Qroquius Kad: Näinhän tuo alun perin on. Nykyisin vallalla on todellakin elitismi ja elitistit laittavat populismin ja natsismin välille yhtäläisyysmerkit.