tiistai 2. syyskuuta 2014

HYÖKKÄYS AVARUUDESTA

eli jotain ihan muuta xxviii



Kaartin Jääkärirykmenttiin kuuluva, alikersantti Vesterisen johtama jalkaväkiryhmä kaivoi itselleen asemia Helsinki-Vantaan lentoaseman lähistöllä. Ryhmä oli hampaisiin asti aseistettu ja varustettu kovilla patruunoilla. Niin kuin oli koko muukin Kaartin Jääkärirykmentti. Samoin kuin Suomen puolustusvoimat yleensäkin, jota hirvittävällä kiireellä oltiin mobilisoimassa. Nyt ei ollut kyseessä harjoitus. Koko maa oli muuttumassa yhdeksi sotilasleiriksi.

Oli ilmennyt uusi, aivan odottamaton uhka. Eikä se uhannut pelkästään Suomea, vaan koko maailmaa.  Kahta vuorokautta aikaisemmin oltiin havainnoitu jostain tyhjästä Kuun taakse ilmestynyt avaruuslaivasto. Aluksia oli tuhansia, ja niistä suurimmat olivat läpimitaltaan yli sata kilometriä. Seuraavan vuorokauden aikana avaruusolentojen laivasto levittäytyi tiiviiksi ympyräksi maapallon ympärille.

Maailman kaikki valtiot yrittivät ottaa yhteyttä maapalloa ympäröiviin aluksiin. Käytettiin radioaaltoja, lähetettiin televisiokuvaa, yritettiin erilaisilla valomerkeillä, laserilla, infrapunalla, ultravioletilla ja jotkut lähettivät jopa savumerkkejä. Eräät lahkot yrittivät saada aluksiin yhteyttä telepaattisestikin.

Vastauksena oli pelkkä synkkä ja uhkaava hiljaisuus. Tiedettiin kyllä, että avaruusoliot olivat hyvin tietoisia ihmisrodusta, sillä ilmakehä oli sakeanaan alusten lähettämiä luotaimia jotka keräsivät jatkuvasti tietoa. Oletettiin, että luotaimet keräsivät tietoa ihmiskunnan puolustuksesta ja oltiin varmoja, että invaasioyritys olisi pian edessä.

Mutta ihmiskunta ei suostuisi antautumaan. Kaikki valtiot mobilisoivat joukkojaan ja nyt ymmärrettiin, että keskinäiset kaunat olisi aika unohtaa yhteisen vaaran uhatessa. Intialaiset ja pakistanilaiset hävittäjät valvoivat ilmatilaa yhteisillä partioilla. Ukrainassa vakituinen armeija ja vielä hetki sitten sitä vastaan taistelleet separatistit muodostivat yhteisiä puolustusryhmittymiä. Turkin valtio pyysi armenialaisilta anteeksiantoa kansanmurhasta ja ehdotti yhteistä rintamaa. Armenia antoi anteeksiantonsa ja maitten armeijat yhdessä Azerbaidzanin kanssa valmistautuivat tulevaa koitosta varten. Siinä samassa tuli Vuoristo-Karabahinkin kiista sovittua.

Gazassa Israelin armeija siirsi ohjusyksiköitään suojaamaan kaupunkia, ihmiset hurrasivat sotilaille ja Hamasin joukot toimivat järjestyksenvalvojina, että joukot pääsivät rauhassa asemiinsa. Sen jälkeen Hamasin sotilaat alkoivat kaivaa lähipuolustusasemia suojatakseen israelilaisten ohjuksia. Ne olisivat nyt yhteisenä turvana. Niin taistelu kuin vihollinenkin olisi nyt yhteinen. Ympäri maailmaa levisi valokuva toisiaan kättelevästä israelilaisesta ja Hamasin sotilaasta ja heidän käsivarsistaan kiinni pitävästä pienestä arabitytöstä. Kuvassa luki teksti WE CAN MAKE IT! TOGETHER!

Kaikkialla maailmassa vallitsi äkkiä löytynyt yhteisen veljeyden henki. Ja sen myötä myös vankkumaton puolustustahto. Me emme antautuisi. Ja sama tahto vallitsi myös alikersantti Vesterisen ryhmässä. Perkele, mehän ei ulkoavaruuden hättiäisille niin vain anneta periksi. Pannaan talvisodan malliin, saatana! Hättiäisille Raatteen Tietä! Jos ei luoti riitä, niin tuikataan kauhavalaisella silmään, vai mikä elin sillä nyt sattuu päässään olemaankaan.

Sota ulkoavaruuden vihollista vastaan oli ovella. Se oli varmaa. Alikersantti Vesterinen ajatteli vielä pitää puheen miehilleen ja nostaa yhteishenkeä. Hän nousi ylös. Miehet nousivat myös. Vesterinen nosti nyrkkinsä ja sanoi:

-ökk…

Johon hänen miehensä vastasivat…

-hhhäääkk…

-gurggll…

-hhhhlll…

-nnnnggg…

-hööökk…

-ägggghh…

-örkkkk…

…samalla kun he kaatuivat maahan ja jäivät siihen makaamaan. Jalat vain hieman sätkivät. Sota Maapallon ja ulkoavaruuden vihollisen välillä oli alkanut. Se kesti vain kolme sekuntia ja päättyi Maapallon kannalta varsin noloon lopputulokseen, sillä koko ihmiskunta makasi sen kolmen sekunnin jälkeen koomassa. Ei voida sanoa, että ihmiskunta olisi kaatunut laukaustakaan ampumatta, sillä muutamalla sotilaalla oli juuri ollut sormi liipasimella ja kouristus oli tyhjentänyt lippaan.

*

Ulkoavaruuden hättiäisten aluksessa:

Hetkeä ennen ihmiskunnan tuhoutumista tähtienväliseen ±¶ĭƏƣɕʭ͏- -lajiin kuuluvan komentoaluksen komentaja ΅ͱζϡϠ katseli ilmeettömänä tilanneraporttia. ΅ͱζϡϠ, niin kuin muutkin ±¶ĭƏƣɕʭ͏- -lajin yksilöt olisivat näyttäneet ihmisen silmissä lähinnä jonkunlaiselta parimetriseltä hämähäkiltä, tosin jalkoja hänellä oli kahdeksan sijasta kymmenen. Kaksi etummaista jalkaa päättyi kymmeneen sormea muistuttavaan elimeen, joitten ansiosta kädet olivat erittäin tehokkaat kaikenlaiseen tarkkaan työskentelyyn.

΅ͱζϡϠ oli tyytyväinen. Kaikki oli valmista. Luotaimet olivat kartoittaneet tarkasti kaiken sen, mitä pitikin. Itse asiassa ne eivät olleet kartoittaneet ollenkaan ihmiskunnan puolustusta, sillä sillä ei ollut ±¶ĭƏƣɕʭ͏- :lle mitään merkitystä. Ne olivat keskittyneet kartoittamaan ihmisruumiin ja aivojen täydellisen toiminnan hetken kuluttua alkavaa operaatiota varten.

Edessä oli operaation alustava vaihe ennen kuin varsinainen operaatio pääsisi käyntiin. ΅ͱζϡϠ ei mieltänyt alustavaa vaihetta mitenkään sotilaalliseksi, vaan siinä lähinnä tainnutettiin karja ennen teurastusta. Tukialuksista lähetettiin tuhansia noin kilometrin mittaisia erityisaluksia viidensadan kilometrin korkeuteen. Kun ne olivat saavuttaneet yhtenäisen ja kattavan muodostelman, antoi ΅ͱζϡϠ määräyksensä ja alukset käynnistivät Ѩ҈ʭ҉Ջ –laitteensa. Ne lähettivät kolmen sekunnin Ѩ҈ʭ҉Ջ-pulssin, jonka seurauksena jokaisen ihmisen isot aivot lakkasivat toimimasta, jättäen pikkuaivot sen verran toimimaan, että ihmiset jäivät makaamaan koomassa mutta kuitenkin elossa. Näin ravintomateriaali säilyisi paremmin.

Tämän jälkeen oli edessä varsinainen operaatio, jossa suuret keräys- ja jalostusalukset kulkivat maanpinnan yläpuolella, muuttivat kaikki ihmiskunnan rakennukset hienojakoiseksi pölyksi joka lensi tuulen mukana pois ja sen jälkeen keräsivät ihmislihan taajuudelle viritettyjen hyperteholihamagneettien avulla koko ihmiskunnan jalostettavaksi. Jalostusprosessissa ihmisessä olevat ravintoaineet erotettiin tarpeettomista kuona-aineista ja sen jälkeen muokattiin erilliseksi ravintonesteeksi, joka sopi ±¶ĭƏƣɕʭ͏- :n ruuansulatuselimistölle. ±¶ĭƏƣɕʭ͏- :t eivät pystyneet nauttimaan kiinteää ravintoa.

Ѩ҈ʭ҉Ջ –laitteet oli viritetty pelkästään ihmisten aivotaajuudelle. Kaikki muu eliöstö maapallolla jäi eloon. Syynä ei ollut se, että ±¶ĭƏƣɕʭ͏- -laji olisi tullut jonkunlaisena galaktisena poliisina pelastamaan maapalloa ihmisen mielivallalta. Itse asiassa nämä avaruuden niveljalkaiset olivat kyllä huippuälykkäitä, mutta ne eivät olleet kykeneväisiä minkäänlaisiin empatian tunteisiin. Syy siihen, että uhreina olivat pelkästään ihmiset, oli paljon raadollisempi.

±¶ĭƏƣɕʭ͏- -laji oli kehittänyt synteettisen ravinnon jo aikakausia sitten, joten elääkseen ne eivät välttämättä tämänkaltaisia operaatioita tarvinneet. Kyse oli puhtaasta nautintoaineesta. Nimenomaan älyllisistä, sivilisaatioita aikaan saaneista lajeista tehty ravintoliuos oli maukas ja haluttu nautintoaine ±¶ĭƏƣɕʭ͏- -lajin keskuudessa. Planeetta kannatti jättää luonnontilaan ja antaa evoluution tehdä tehtävänsä. Ehkä miljoonan vuoden päästä täällä olisi taas uusi älyllinen laji. Sitten olisi aika uuden sadonkorjuun. Sadonkorjuun tulisi tapahtua juuri tällä tavalla, yllätyksenä, sillä ±¶ĭƏƣɕʭ͏- :t olivat huomanneet, että ravintotuotantoa varten orjuutetut ja kohtalonsa tietävät lajit maistuivat pahasti väljähtyneiltä.

Helppo keikkahan tämä oli, tuumi ΅ͱζϡϠ ja jatkoi toiminnan valvomista. Ihmiskunnan nesteyttäminen kesti kaikkiaan kaksi vuorokautta. Samaan aikaan luotaimet jatkoivat tarkkailua, ja saivat selville, että planeetalla ei ollut mitään strategisesti arvokkaita metalleja tai muita luonnonvaroja. Asia selvä, totesi ΅ͱζϡϠ, piruakos täällä sen enempää käkkimään ja antoi viimeisen määräyksensä.

Avaruuslaivasto kokoontui lähtömuodostelmaan, nosti hyperavaruuskytkintä ja häipyi aurinkokunnasta niin että perävalot vaan näky.


25 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Hotellin respasta kiitetään Pekan Porstuaa inspiraatiosta. Porstuassa pulistiin hiljattain juuri tästä aiheesta ja todettiin, että asian tiimoilta saadaan aikaiseksi varsin komeita, mutta hyvin epärealistisia elokuvia. Niissähän ihmiset pistävät kerta toisensa jälkeen käkättimeen hyökkääjiä, joitten tekniikka on noin tuhat vuotta meitä edellä. Tosiasiassahan siinä ottaanlyöntikilpailussa tulis niin turpaan että tukka taipuu. Ajattelin kirjoittaa asiasta vaihteeksi realistisen kuvauksen.

Kirjoitus ei sisällä minkäänlaisia yhteiskunnallisia vertauksia eikä yleensäkään mitään salattuja viestejä.

Vasarahammer kirjoitti...

Ykä on varmaankin katsellut Falling Skies -tv-sarjaa. Siinä ihmiset pistävät käkättimeen hyökkääjiä, joiden tekniikka on noin tuhat vuotta meitä edellä.

Anonyymi kirjoitti...

Jotenkin tuosta tuli mieleen japanilaisten delfiini- ja valaanteurastuskulttuuri.

Surullinen olo tuli lukiessa.

Itte oon myös joskus kelannut että muutaman teknologiasukupolven meitä edellä olevan kulttuurin ja maan asukkaiden välinen sota olisi tuloksiltaan aika samanhenkinen kuin USA:n armeijan ja kivikautta elävän sademetsäheimon välinen sota. Lopputulos riippuisi vain ja ainoastaan vahvemman osapuolen tavoitteenasettelusta.

Paitsi tietenkin jos jokin vielä vahvempi osapuoli päättää myös puuttua tilanteeseen...

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän Ykä oikeassa on.

Vähän samalla tavoin kuin keskiverto eurooppalaisen valtion nykyarmeija pärjäisi sen kolmisen minuuttia hyvin organisoitua lastentarhaa vastaan.

-KKi-

Anonyymi kirjoitti...

Mikäli kävisi tosiaan noin, että Maapallolle ilmaantuisi jostain avaruusolentoja, niin se olisi kyllä jo itsessään aika vahva indiisio siitä, että ne ovat meitä teknologisesti kokolailla rajusti edellä. Jo pelkästään se, että bongaavat meidät ennen kuin me heidät, on jo osoitus tästä.

Asia erikseen sitten tosiaan on, kannattaako tällaista "kolmannen asteen yhteyttä" edes tavoitella (ottamatta tässä nyt sinänsä kantaa mihinkään todennäköisyyksiin). Nimittäin, nämä intergalaktiset superaivot ovat varmasti myös sen oman asuinplaneettansa (vast.) ravintoketjun huipulla, eikä siksi ole mitenkään sanottua, etteivätkö nuo saattaisi hyvinkin suhtautua johonkin ihmiskuntaan vähän kuin metsästäjä tai kalastaja saaliiseensa.

Tai ei siinä edes mitään tietoisia caustisuunnitelmia tarvitse taustalla olla, muistetaanpa nyt vaikka, kuinka monille ihan meidänkin maailmamme alkuperäiskansoille on käynyt, kun ovat löytöretkien myötä törmänneet itseään teknologisesti ym. suorituskykyisempään kulttuuriin. Onhan siinä silloinkin taudit, tuhoisat nautintoaineet, uudentyyppinen teknologia ja aseet ym. tuhojaan tehneet, vaikkei nyt välttämättä olisi alunperin ollut ihan tuollainen tarkoituskaan. Tuollaisen kohtaamisen aiheuttamasta kulttuurishokista sitten puhumattakaan.

Joten V-sarjan skenaario ihmiskunnan ja avaruuden herrakansan kohtaamisesta on ikävä kyllä tuossa katsannossa realistisempi kuin jokin sympaattinen E.T-hahmo. Olihan joku jopa luonnehtinut noiden 70-luvulla avaruuteen ammuttujen Voyagerien matkaan laitettuihin kultalevyihin pistettyjä viestejä Maapallolla olevasta elämästä "päivälliskutsuksi"...

Janne kirjoitti...

Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun ei hättiäisiä pistettykään käkättimeen. Taidan jopa siirtyä kannattamaan vihreitä ja liittyä vapaan liikkuvuuden kannattajiin.

RI kirjoitti...

Maailmankaikkeus on teorian mukaan n.14 miljardia vuotta vanha. Eli sen koko valon tuossa ajassa tekemä matka. Valo kulkee sekunnissa n.7,5 kertaa maapallon ympäri. Tästä voinee päätellä, ettei maapallomme ole ainut sivilisaatio. Ykältä hyvä juttu. Minusta tulevien vierailijoiden kehitys voi helposti yli miljardi vuotta meitä edellä. Mietitään ja odotetaan.

Anonyymi kirjoitti...

Pikkupojasta lähtien minua on kiukuttanut kuinka avaruuden önnimönniäiset esitetään aina meitä tehokkaampina tappajina. Vaan entäs jos niiden tekniikka tosiaan on ylivertaista mutta fyysisesti ne ovat huduputkella tapettavia?
Notta kuinkas sitten suu pannaan?

-Tvälups-

Jk Ykältä jäi huomaamatta pikku lapsus, jos isot aivot sammuu niin jää tääne edelleen vinopino poliitikkoja...

Anonyymi kirjoitti...

Jotensakin tuntuu uskottavalta, että vain ja ainoastaan jokin tuollainen maan ulkopuolelta tuleva, ihmiskuntaan kokonaisuutena kohdistuva vakava tuhon uhka saattaisi saada Maan ihmiset lopettamaan nämä keskinäiset kähinänsä ja hautaamaan sotakirveet ainakin kiireimmäksi aikaa.

Tosin epäilen vahvasti, että vaikutus olisi tällöinkin vain väliaikainen, ja kaikenlaista keskinäistä kilpailua, kyräilyä kampittamista ja selkäänpuukottamista sekä erilaisia quisling-hahmoja esiintyisi varmasti runsain mitoin tässäkin kuviteltavissa olevassa kriisitilanteessa. Sekä kaikenlaiset tärähtäneet profeetat visioineen ja ennustuksineen lähtisivät aivan varmana riuskasti liikekannalle myös.

No,kun onneksi ei sentään olla aivan noin pitkällä, niin laitetaanpa tähän väliin pikku kevennys:

https://www.youtube.com/watch?v=rMdC45S79uQ

https://www.youtube.com/watch?v=AacV4peitF0

Eipä mennyt Maailmojen kohtaaminen ihan Strömsöön malliin... ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä se ehkä menisi noin, jos ne ulkoavaruuden ökkipökit ovat kehittäneet biologisen mielenhallinnan tai vastaavan teknologian. Ei se mahdottomalta kuulosta, on jotain samanmoista koitettu kehitellä myös Maan päällä erilaisissa "mustissa projekteissa".

Toinen skenaario on totta kai se, että tuollaista teknologiaa ei ole tai se ei ainakaan ole noin laajamittaista, eli siinä tapauksessa se saattaisi mennä pang-pang -sodaksi kunhan kaikki ydinjysyt on käytetty ja suurin osa planeetasta muistuttaa kuun maisemaa.

Noh, spekulaatiota kaikki tyynni, ja jos ammutaan kovilla ja kohti, niin sitä jota ammutaan, sattuu aika saatanasti ellei ole jotain tapaa pysäyttää luoti tai räjähde. Joita toki voi hyvinkin olla, syystä öttiäisten kehittyneempi teknologia yms.

Br,
--Madri

Anonyymi kirjoitti...

Jos ja kun mahdolliset ekstraterrestiaalit olisivat oman planeettansa ravintoketjun huipulla niin sehän tarkoittaisi sitä, että ne olisivat petoja. Se taas tarkoittaisi sitä että vähintäänkin potentiaali tappamiseen syystä, toisesta tai kuudennesta olisi olemassa.

Mutta luulisi että tuskin ne haluaisivat vaarantaa terveyttään tuntemattomien bakteereiden, virusten, prionien ja muiden kummajaisten suhteen. Eli tuskin nyt ihan noin nopeasti ruuaksi päädyttäisiin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vasarahammerille, Ano1:lle, Kki:lle, Ano2:lle, Jannelle, RI:lle, Taisteluvälineupseerille, Ano3:lle, Madrille ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne. Juu, Falling Skies on tuttu. Ehkä eeppisin esimerkki noista sarjoista/leffoista oli Independence Day, jossa maailma pelastettiin tunkemalla Jeff Goldblumin läppäristä virus hättiäisten emoalukseen. Laajalle on tuo Windowsin käyttis levinnyt.

Sinänsä en rupea aiheesta suurempia filosofisia pohdintoja rakentamaan, ajattellin vaan naputella tarinan. Tvälups oli kyllä oikeassa. Poliitikot minä tyystin unohdin.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä, ihan näin ettei kovasti haukuttaisi M$-tuotteita, niin Jeff Goldblumin läppäri oli sen ajan MacBook ;)

Ja sellanen nootti vielä leikatuista kohtauksista, että sitä virusta kovasti testailtiin ja koodattiin sen Area 51:llä olleen hattivati-hävittäjän kanssa. Olisi saanut olla siinä viimeistellyssäkin leffassa, mutjoo...

Br,
--Madri

Tuumailija kirjoitti...

Vaan toisaalta taas: jos kerran niiden sivilisaatio on kehittyneempi, voidaanko olettaa että myös niiden keskuudessa on moraalista ajattelua, sivistystä, luonnonsuojelua, erilaisia poliittisia aatteita ja puolueita yms?

Äkkiseltään tuntuu avaruusolioiden vähättelyltä se, että ne kuvataan aina verenhimoisina tappajina joka haluaa tuhota/syödä/poistaa ihmiskunnan. Miksei yhtä hyvin niillä olisi ajatuksia tähän malliin: "onpa jännä tuo ihmislaji, pitäisikö paiskata kosmista kättä/raajaa/uloketta ja tutustua heihin? Ties vaikka käytäis kauppaakin, niillä on hienoja käsityöläistuotteita".

Huitsinnevadan sumuntiivistämö tekee vielä mahtavat voitot, kun höttiäiset huomaavat putkiusvan olevan täydellistä ainetta lentävien lautasten kaasuttimiin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Madrille ja kiitos täsmennyksestä. Minähän en näitten tietomasiinoitten kanssa kovinkaan ässä ole.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys myös Tuumailijalle. On taas mennyt kommentit ristiin. Ja juu, olisihan se tuokin vaihtoehto aivan mahdollinen.

Becker kirjoitti...

Noin yleisestihän on todettu, että maailmankaikkeudessa vain maapallolla on älyllistä elämää.

Vai että "älyllistä elämää." Tätä touhua kun on täällä seurannut, niin älyllisyys ei ole ensimmäisiä asioita mikä tulisi mieleen.

Ja jos tänne joku joskus laskeutuu, niin toivottavasti ei vaan Ruotsiin.
Voisi meinaan vierailija saada varsin erikoisen kuvan Homo sapiensista. Meinaan voisivat tuumia, että etanat ja ihmiset näyttävät olevan samankaltaisia sikiämisen suhteen. Etenkin jos laskeutuvat Malmöön, niin voivat ihmetellä kun kuusi ensimmäistä vastaantulevaa asukasta sanoo nimekseen Mohammed.

Anonyymi kirjoitti...

Hyökkäys punavihreästä avaruudesta, parodiahorisontin toiselta puolelta…

http://yle.fi/uutiset/mtv_eduskunnan_valiokunnassa_tietovuoto/7449325

Jos on kyse torstain 14.8 kokouksesta niin osallistujalistassa huomio kiinnittyy heti Annika Lapintiehen ja Anni Sinnetänneen.

Tokihan muitakin mahdollisuuksia on, mutta jos miettii todennäköisyyksiä sille että kuka ja miksi vuotaisi maan turvallisuuteen, turvallisuus- ja ulkopolitiikan ei-julkisiin tai jopa salaisiin tietoihin liittyviä juttuja mediaan niin aika vahvastihan tossa moni nimi poissulkeutuu.

Toivottavasti poliisi tutkii asiaa jonkinlaisena valtiopetoksena tms. ja pakottaa lehden kertomaan että mistä saivat aineistonsa. Journalistinen oikeus julkaista salaista puolustuskykyyn liittyvää materiaalia ei voi olla suurempi kuin valtion oikeus selvittää että kuka ja miksi vaarantaa valtion turvallisuutta ja hyvinvointia.

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/trip?${APPL}=utpvkp&${BASE}=faktautpvkp&${THWIDS}=0.51/1409741511_109277&${TRIPPIFE}=PDF.pdf

Anonyymi kirjoitti...

No ei tullainenkaan tarina ihan tuntematon ole amerikkalaisessakaan viihteessä, vaikka sitä ei suurissa elokuvissa näekään. Tulee hämärästi mieleen parikin Twilight Zone/The Outer Limits-jaksoa, joissa oli samansuuntainen juoni.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Eipä tarvihe laskeutua pelkästään Ruotsiin. Myös Englannista saisi alien melko omituisen kuvan. Siellähän oli se pääosin pakistanilaisten ylläpitämä raiskaus- ja pedofiilirinki, jonka uhreja oli kaikkiaan 1400. Asia oli selvillä jo aikaa sitten, mutta asian paljastanut tutkija passitettiin ”etnisyys- ja monikulttuurikurssille” ja käskettin pitää turpansa kiinni. Rähmis kertoo asiasta tarkemmin:

http://rahmispossu.net/2014/09/03/lastenraiskaajista-varoittanut-lahetettiin-suvaitsevaisuuskurssille/

Ano1: Mahdollista, mutta odotellaan tarkempia tietoja. Saas lähdä, tuleeko tästä se uusi Zavidovo-vuoto.

Ano2: Joo, ainakin The Outer Limits-sarjassa olen bongannut yhden tuollaisen jakson. Ison budjetin elokuvia ei aiheesta varmaan tehdä, koska persneton riski on ilmeinen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset vielä Ink Visitorille sähköpostista ja linkistä Hommaforumin ketjuun, jossa käsitellään sitä, mihin älyttömyyksiin suomalaisten rahoja pistetään:

http://hommaforum.org/index.php/topic,95508.0.html

Anonyymi kirjoitti...

http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194925175141/artikkeli/1+400+lasta+raiskauskerhojen+seksileluiksi+poliisi+ei+puuttunut+pelkasi+rasistin+leimaa.html

Ei liity kirjoitukseen, mutta tuosta hotellin respalle taas aihetta kirjoitella... :-)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Asiasta on uutisoinut kattavasti myös Rähmis. Linkki on tuossa pari kommenttia yläpuolella. Uutinen on itsessään jo niin härski, ettei se oikeastaan tarvitse enempää kommentointia.

Sandscorpion kirjoitti...

Kun kerroit saaneesi tällaisen inspiraation, ensimmäisenä mieleeni tuli jokin parodia, jossa poliitikot tai suvaitsevaisto onnistuvat nujertaman alienit suvaitsevaisuuden ja vastuunkannon voimin.

Tämä olikin jopa hauskempi näin. Niin kuin kaavojen rikkominen viihteessä yleensä onkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Sandscorpion ja kiitos inspiraatiosta. Juuri tommonen idea tuli heti mieleeni, kun juttusi luin. Parempi kertarytinä kuin ainainen kitinä. Vaan tuskinpa tämmösestä koskaan suuren budjetin elokuvaa tehtäisiin.