lauantai 10. lokakuuta 2015

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA LXVI

Hotellin respassa pantiin merkille, että Iltalehti taas kertaalleen pääkirjoituksessaan halusi läksyttää Jussi Halla-ahoa. Tällä kertaa läksytys on varsin vaisua ja väsynyttä sillä siitä puuttuu ne kaikki perinteiset rasismin ja fasismin rikinkatkuiset kauhistelut joita tämäntyyppisessa epistolassa on yleensä totuttu näkemään. Ehkä pääkirjoituksen naputellut toimittaja ajattelee, että kun he ovat voittaneet pelin joka tapauksessa, niin tällainen ylimielinen voittajan asenteella olan yli sylkimällinä ruiskaistu kuitti riittää. Eihän tuossa ruiskaisussa edes ole kuin kolme kappaletta. Mutta tarkastellaanpa niitä vielä kumminkin. Se, että taistelu on hävitty, ei vielä merkitse että sota olisi ohi ja on aina hyvä katsoa, millä tavoin vastapuoli opettaa mielestään lopullisesti hävinnyttä osapuolta. Ensimmäinen kappale:

Mielestänne Suomi on Euroopan hölmölä pakolaispolitiikassa. Moititte hallituksen toimia hitaiksi. Pakolaisvyöry pääsi yllättämään, eikä asioissa saatu pitkään aikaan mitään aikaiseksi. Kovin kärki arvostelussanne osuu sisäministeri Petteri Orpoon (kok).

Mitä tässä oikeastaan sanottiin? Onko tässä jotain, joka Iltalehden mielestä riisuu Halla-ahon aseista ja saa hänet vaikenemaan iäksi? Joo, Suomi on Halla-ahon mielestä Euroopan hölmölä pakolaispolitiikassa. Tiedetään. Onko se joku uutinen? Sellainen hölmölä Suomi on minunkin mielestäni. Jos Suomi ei olisi hölmölä, se ottaisi vastaan maksimissaan tietyn määrän kiintiöpakolaisia eikä olisi ottanut vastaan ensimmäistäkään elintasosurffaria.

Halla-aho on moittinut hallituksen toimia hitaiksi. No nopeitakos ne ovat olleet? Hallitus selvittää ja suunnittelee jotain joka saattaa heikentää Suomen houkuttelevuutta elintasosurffareille ja joka astuu ehkä voimaan jopa vuonna 2016. Jos tämä on Iltalehden toimittajan mielestä nopeaa, ei hotellin respassa haluta edes tietää, mitä on hidas toiminta.

Iltalehdessä vielä todetaan, että kovin kärki Halla-ahon asioissa osuu sisäministeri Petteri Orpoon. Oliko tämä tota noin joku skandaali tai edes paheksuttavaa? Jos arvostellaan pakolaispolitiikkaa (oikea termi muuten olisi elintasosurffaripolitiikka) niin siinä yleensä arvostellaan sitä ministeriä, joka on nimenomaisessa vastuussa kyseisestä politiikasta. Annetaan vielä esimerkki rautalangasta: jos Suomen jääkiekkomaajoukkue häviää ottelun, on varsin turhaa arvostella asian tiimoilta esim. Suomen Meripelastusseuran toimintaa.

Vaan antaapa Iltalehden jatkaa:

Kannattaa muistaa, että edustatte itsekin hallituspuoluetta. Puolueellanne on ulkoministerin paikka hallituksessa. Tuolla paikalla istuu perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini, joka johtaa puolueenne hallitusryhmää. Luulisi, että ulkoministerikin jotain pystyy vaikuttamaan.

Oletettavaa on, että Jussi Halla-aho muistaa edustavansa hallituspuoluetta ja yhtä lailla on todennäköistä, että hän muistaa, että puolueella on hallituksessa ulkoministerin paikka, jolla paikalla istujan henkilöllisyyskään ei sinänsä ole Halla-aholle vieras. Yksinkertaisemmalla ihmisellä, joihin itse kieltämättä kuulun, herää mielessä kysymys, määritteleekö Iltalehti sen, kuinka poliitikko saa toimia? Ilmoittaako toimittaja, että koska Halla-aho on näistä asioista tietoinen, hän ei saa arvostella puolueensa toimintaa hallituksessa? Vaikka hallituksen toiminta lievästi sanottuna ei ole alkuperäisen hallitusohjelman mukainen?

Mikäli poliittisen ryhmän toimintaa ei saisi arvostella poliittisen ryhmän sisältä päin ja näin pyrkiä sen toimintaan vaikuttamaan, voitaisiin tuolla logiikalla ajatella että esimerkiksi kokoomuksen tulisi edelleenkin olla Vanhasuomalainen puolue, joka suhtautuu varsin myötämielisesti siihen, että Suomi on autonomisena alueena osa suurempaa imperiumia. Jaa, mutta hitto vie, niinhän se onkin.

Vaan palataan vielä tuohon lauseeseen ”luulisi, että ulkoministerikin jotain pystyy vaikuttamaan”. Tässä saa helposti sen mielikuvan, että Jussi Halla-ahon tulisi tyytyä Timo Soinin toimenpiteisiin hallituksen jäsenenä nykyisen ihmisvyöryn aikana. Toimenpiteisiin, jotka Soini on kopioinut Jyrki Kataiselta aina retoriikkaa myöten. Ehkä Iltalehti mieltää nyt jakavansa voittajan oikeutta.

Tähän väliin voikin muuten huomauttaa perussuomalaisille ja nimenomaan Timo Soinille, että vaikka puolue on toiminut viimeisen kuukauden ajan juuri niin kuin vihervasemmistolainen media haluaa toimittavankin, eli sallii hallitsemattoman ihmisvyöryn, niin onko median suhtautuminen puolueeseen muuttunut. Kissan paskat. Kun persut saivat gallupeissa selkäänsä, niin media senkun innostuu irvailemisessaan. Olen sanonut jo vuosia sitten, että persut saavat medialta anteeksi vasta siten, kun lopettavat puolueensa toiminnan kokonaan ja palauttavat kaikki saamansa puoluetuet pankkikorolla lisättynä vihervasemmistolaisten toimittajien yhteiseen ryyppykassaan.

Mutta jatketaan ja mennään ruiskaisun viimeiseen kappaleeseen:

Nyt katsotte, että hallitus on kuitenkin tulossa (vai tullut jo) linjoillenne pakolaispolitiikassa. Perussuomalaiset haluaa nyt puhua pakolaispolitiikasta ei leikkauksista, taloudesta ja työmarkkinoiden tilanteesta.

Tuo viimeisin lause kuvaa hyvin median utopiaa. Median mieleinen pakolaispolitiikka eli siis ulkomaalaisten Suomeen väkisin haaliminen on Pyhä Asia, joka tekee kannattajansa automaattisesti Hyväksi Ihmiseksi, ja silloin ”pakolaispolitiikka” on täysin irrallinen ja erillinen asia suhteessa leikkauksiin, talouteen ja työmarkkinoiden tilanteeseen. Tästä ”irrallisuudesta” tulikin tuoreeltaan erinomainen muistutus Kuntaliitosta, josta todettiin, että tämänhetkinen elintasosurffarivyöry aiheuttaa tarpeen kunnallisveron nostamiseen.

Turvapaikanhakijoiden nopeasti kasvanut määrä lisää painetta kunnallisveron korottamiseen. Kuntaliiton mukaan valtion kunnille maksamat korvaukset eivät jatkossa riitä kasvaviin kuluihin.

Hotellin respassa ei muisteta, että mikään yksinäinen ”irrallinen” asia olisi koskaan aiheuttanut tarvetta nostaa kunnallisveroa koko maassa. Tähän väliin on aivan pakko laittaa ote Vihreitten epistolasta nimeltä ”11 faktaapakolaiskriisistä ja turvapaikanhakijoista”. Otammepa käsittelyyn epistolan kohdan numero 10 ja muistamme samalla, mitä Kuntaliitosta juuri ilmoitettiin:

10. Turvapaikanhakijat eivät tule kalliiksi

Kunnat eivät maksa vastaanottokeskuksia. Valtio kattaa kokonaan vastaanottokeskusten kustannukset ja maksaa lisäksi kunnille korvausta turvapaikanhakijalasten koulutuksesta. Myös terveydenhuolto toteutetaan vastaanottokeskuksissa. Kunnille ei synny turvapaikanhakijoista ylimääräisiä kustannuksia. Kansantaloudellisesti on lisäksi arvioitu, että lisääntyvä maahanmuutto - turvapaikanhakijat tämän osana - voivat merkittävästi lisätä Suomen talouskasvua ja vastata heikkenevään huoltosuhteeseen. Suomalaisten ikääntymisen luomat ongelmat voivat vähentyä arvioiden mukaan jopa puoleen, jos tänne muuttaa lisää työikäisiä ihmisiä.

On tietysti suhteellisen turhaa olettaa vihreitten käsittävän, että mistähän se valtion verokertymä oikein on peräisin, mutta hotellin respassa luullaan, että Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen sen tietää ja on puolestaan lukenut tämän vihreitten epistolan ja onhan hän kieltämättä kuullut nämä väitteet muualtakin. Lisäksi respassa uskotaan, että Kietäväinen hallitsee virkamiestyyppisen kuivan piilovittuilun, jonka hän kuitenkin voi tarvittaessa kategorisesti kiistää. Vai mitä muuta seuraava kommentti on, kun se kumminkin lausutaan samassa uutisessa, jossa kerrotaan, että kunnilta aukeaa turvapaikanhakijoitten vuoksi perse:

Avainasemassa on kotouttamisen onnistuminen. Mikäli kotouttamishanke pyörähtää oikeaan suuntaan, niin turvapaikanhakijoille ovensa avanneissa kunnissa kassavirta voi olla ajan mittaan jopa positiivinen.

– Jos me tässä kotouttamisessa onnistumme, niin nämä ihmiset työllistyvät ja tilanne on päinvastainen, se vahvistaa kansantaloutta. Jos ollaan massoittain työttöminä, niin näkymä on kyllä huolestuttava, Kietäväinen sanoo.

Kietäväinen tietää aivan hyvin, että se, mikä ei ole onnistunut kymmenelle tuhannelle, ei taatusti onnistu sadalle tuhannelle. Oikeastaan hänen (mahdollisesti siis kieli poskessa) esittämää lausuntoa voitaisiin verrata vaikkapa siihen, että Valtion Soveltava Sillanrakennusneuvosto uutisoisi seuraavaa:

- Pielisjoen yli rakentamamme uusi, vallankumouksellisen halpa siltatyyppi vihittiin käyttöön eilen. Silta on rakennettu ilman minkäänlaista raudoitusta ja siltabetoni on korvattu sahanpurun ja hevosenpaskan seoksella. Valitettavasti silta ei kestänyt liikennettä vaan romahti. Olemme oppineet virheistämme ja jatkossa teemmekin Pielisjoen yli ei vain yhtä, vaan kerrassaan kymmenen täysin samanlaista siltaa.



paperilla se näytti ihan hyvältä...

39 kommenttia:

Kari kirjoitti...

Itse olisin Suomen profiloituneimman maahanmuutto-, ja profeetanvaimokriitikon haastattelussa varmaan ihmetellyt, miten vähän tekoja, verrattuna odotuksiin, puheisiin ja kirjoitiuksiin, lopulta tehtiinkään, kun islamilainen miehitys sitten tapahtui.

Jotkut epäiliväisimmät ovatkin jo vuosia olleet huomaavinaan, että toiminnalta on puuttunut ideologinen syvyys ja maahanmuutto-keppihevosen tarkoitus onkin ollut hankkia vain poliittista valtaa Timosauruksen puolueelle ja ilmaisia interraillippuja Brysselin Pikajunaan äänestäjien petettyjen toiveiden ja verorahojen hinnalla.
Kaikkein pahakielisimmät ovat jopa epäilleet, että kysymys olisi ollut väärien profeettojen seuraamisesta, tai Obaman politiikan kaltaisesta suvaitsevaisuus jihadista. Tosin edellämainitusta ideologisesta keveydestä ja vihreästä taustasäteilystä johtuen, tiedostamatonta.

Sinänsä sääli, kun ajattelee hukkaan heitettyjä vuosia, menetettyjä mahdollisuuksia, pettyneitä äänestäjiä ja ennenkaikkea raiskatun Suomineidon kohtaloa.

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

@Kari
"...poliittista valtaa Timosauruksen puolueelle..." - Naulan kantaan. Uskoin minäkin tähän sumutukseen muutama vuosi takaperin, valitettavasti. Mutta minua onkin helppo kusettaa. Siksi en avoimesti jakele nimeäni, osoitettani ja puhelinnumeroani enää, enkä äänestä kuin Piraattipuoluetta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Karille ja Yhel Turkkulaasel & kiitos kommenteistanne. Olen eri mieltä kanssanne. Jussi Halla-ahosta kumminkin läksi liikkeelle se kansanliike, jonka osa minäkin olen. Eikä tämä nykyinen kansainvaellus Suomeen hänen syynsä ole. Ehkä niin hän, kuin minä, kuin moni muukin veikkasi väärää hevosta ja kaikki kuvittelimme, että asia etenisi sen kautta. Jos olisi valittu toinen toimintatapa silloin aikanaan, mitä olisi tapahtunut? Sitä emme voi tietää.

Jos ajatellaan noita ”joitain epäileväisimpiä” ja ”kaikkein pahankielisimpiä” niin heidän mukaan minäkin varmaan olen osana jotain juutalais-islamilais-obamalaista salaliittoa ja käyn isiksen ja zog-juutalaisten jätkien kanssa talvisin kaikessa sovussa pilkillä ja jälttään falafelia napaani.

Hukkaan heitetyistä vuosista, menetetyistä mahdollisuuksista, pettyneistä äänestäjistä ja raiskatun Suomineidon kohtalosta olen kanssanne samaa mieltä. Mutta näen silti, että suurin vihollinen siinä ei taatusti ole Jussi Halla-aho eikä edes Timo Soini, vaan ihan muut jätkät. Ne muut jätkät rakensivat raiteet helvettiin. Soini vaan ajelee valmiilla raiteilla, kun ei muutakaan osaa eikä häntä muu kiinnosta. Hän on päässyt siihen mihin halusi, mutta Suomineitoa pistivät kuivana kakkoseen jo monet tyypit ennen häntä. Ja Jussi Halla-aho ei kuulu niihin, vaan on pyrkinyt estämään sen. Ehkä se ei ole tapahtunut teitä miellyttävällä lailla, mutta kannattaa arvostaa edes sitä, että on yritetty. Paremmin kuin te ja minä.

Anonyymi kirjoitti...

Minussa ei ole ennustajan vikaa lainkaan, kun ennustin jytkyn jälkeen, että perussuomalaisia yritetään hajottaa jo parissa vuodessa. Se jäi tekemättä, kun persut eivät lähteneetkään hallitukseen. Nyt on aika toinen, ja laitettiin Orpopoika Petteri asialle, ja nyt näyttää ainakin tällä hetkellä suunnitelma onnistuvan. Kuten monesti ja monella suulla on todettu, tapahtui mitä tahansa, se on aina perussuomalaisten syy, ja sitä varmemmin jos asia menee pieleen riippumatta siitä kenen vastuulla asia oli hoitaa.
Tuumii Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Ykä, huomasitko Markus Janssonin pari uusinta juttua?

http://markusjansson.blogspot.fi/2015/10/varokaa-vaaria-profeettoja.html

http://markusjansson.blogspot.fi/2015/10/jotain-rajaa-on-madatysmielenosoitus.html

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Olen katsonut livenä Jotain rajaa - mielenosoitusta
http://mvlehti.net/2015/10/10/seuraa-suorana-jotain-rajaa-mielenosoitus-live

Hyviä puheita pitävät. Jussi Halla-aho piti hyvän puheen, napakymppi.

Mutta puheet ei riitä tarvitaan tekoja, voimaakin: "don't talk, walk the walk".

Pikkupoikana tuli käytyä pöllimetässä ja vähän isompana tukkimetässä. Siksi nyt Jack Black - Lumberjack nyt mieleen (ostin 12 plo:a eka menossa nyt)
http://www.jackblackbeer.com

Anonyymi kirjoitti...

Seuraavaksi leikataan sitten taasen puolustusvoimilta mutta ketä yllättää?
Itse lopettaisin kaikki kv-tehtävät ja kotiuttaisin rauhanturhaajat rajavalvontaan länsirajalle. Vaan ei, päinvastoin kv-turhaamista lisätään lähettämällä poliiseja Irakiin ja sotilaita Maliin. No lakkautetaan muutama varuskunta lisää, että saadaan tiloja uusille vokeille.

Game over - me tukehdumme tähän ja sitä ei estä mikään eikä kukaan.

-Tvälups-

buuri johannesbuurista kirjoitti...

En minäkään olisi koskaan edes Suomelle paskaa nakannut, jos ei Jussi Halla-ahoa olisi ollut. Sitten tuli Immoset jne, nuoret hyvät kaverit.

Olin jo 10+ vuoden aikana Suomen jo kokonaan unohtanut, mutta sitten meille Afrikkaankin tuli ADSL ja 5GB capped Internet access (nyt se on go 20GB).

Cape Town unfinished bridges:
https://www.google.co.za/search?q=Cape+town+unfinished+bridges&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0CB4QsARqFQoTCN7Z87aVuMgCFQNAFAodUCoNFA&biw=1384&bih=708

Powertrippin WhenWhereHow
https://photos.google.com/photo/AF1QipOf7Iz1EysWHRzHhHD1TYh_fhULi7K25u0M2NxA

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Nyt lähen baariin ja otan perseet olalle - ei tätä muuten kestä.

Tämä linkki toimii, testailen, tuo edellinen vaatii tunnukset.
https://goo.gl/photos/v12Zm94xfhKhkwAKA

Ykälle paljon terveisiä, olet hyvä jätkä ja huumorimiehiä!

Anonyymi kirjoitti...

Viisi tai kuusi vuotta tullu jäsenmaksu PS:lle kannatuksen vuoksi maksettua,nyt se on loppu!Soini kusee tosiaan omiensa lisäksi muidenkin persujen,sekä heitä äänestäneiden muroihin.Ratkaisuna on vain nuivien lähtö muualle,kattelkoon Soini puolueensa vaipumista takaisin alle 5%:n sarjaan.Soini puhuu nostaneensa puolueen tyhjästä suureksi-väitän kuitenkin,että ilman ensin Toni Halmetta ja myöhemmin Halla-ahoa ja kumppaneita,Soinilla olisi käsissään vaan se kuuluisa musta Pekka.
Kiitos muuten näille,jotka tänään olivat Helsingissä mielenosoituksessa,meni hienosti häirikkö-Urpoista huolimatta ja näkyi olleen porukkaakin taas vähän enemmän kuin edellisessä.Uutisia penkoessa taas huomaa,että olemme kuitenkin oikealla puolella,kävi miten kävi!
T:Vesku

Vasarahammer kirjoitti...

Ykä: "Olen eri mieltä kanssanne. Jussi Halla-ahosta kumminkin läksi liikkeelle se kansanliike, jonka osa minäkin olen."

Näinhän se kävi. Tuskin olisin itsekään tässä ilman Jussi Halla-ahon kirjoituksia. Minuun vaikutti aikanaan eniten Tanskan Muhammad-pilakuvakriisi. Silloin Jussi oli mies paikallaan.

Toisaalta vuodet ovat tuosta vierineet ja voi kysyä, onko Jussi Halla-aho juuri nyt oikeassa paikassa vai onko hän sivuraiteella. Sopii myös kysyä, miten täysillä hän on enää mukana kuvassa vai onko hän "mukavoitunut".

Tänään hän piti ihan kelpo puheen. Timo Hännikäinen tosin piti vielä paremman, mutta mitäs siitä. Myös tuumaustunnilla hän esiintyi mallikelpoisesti yhdessä Hanna Mäntylän kanssa.

Meidän tehtävänä täällä ei ole ainoastaan pitää asioita esillä vaan myös painostaa persuja. Jos kansalaiset eivät välitä, mitä edustajat tekevät, edustajat tuppaavat tekemään vähemmän. Edustukselllinen demokratia ei toimi, jos kansalaiset ovat vaalien välisen ajan passiivisia sivustaseuraajia.

Nyt tilanne on muuttunut sellaiseksi, että kansalaistoiminnalle on tilausta. Jokaisen maan tulevaisuudesta huolestuneen on nyt uhrattava vapaa-aikaansa ja pyrittävä tekemään parhaansa. Poliitikoiden käsiin asiaa ei voi yksin jättää, koska silloin mitään ei välttämättä tapahdu.

Anonyymi kirjoitti...

Oliko se nyt Kemi, jossa kansalaiset ovat aloittaneet katupartioinnin.

Mieleeni tuli, että katupartioille olisi tyylikästä hankkia lumipuvut (Belaja smert). Muistuttamaan että maata on joskus puolustettu.

Jotakin rajaa mielenosoitusasuksi se sopisi myös.

Anonyymi kirjoitti...

Voi olla että Jussi meni Baabelin torniin taktisessa mielessä, ettei Soini laittaisi kapuloita rattaisiin ja valtamedia kyttäisi. Jollain sopivammalla hetkellä hän voi palata. Ehkä Jussi olisi palannut jo kevään vaaleihin, mikäli varasijalla olisi ollut sellainen jota hän pitäisi sopivana. Mikäli eurovaaleissa sijoilla 3., 4., 5. ja 6. olisi Eerola, Elo, Huhtasaari ja Lohela, niin veikkaan että Jussi olisi palannut helpommin.

Anonyymi kirjoitti...

Huomasitko kun näytin minkälaisen viestin olin lähettänyt Tynkkyselle?

Anonyymi kirjoitti...

Ruotsissa kävi niin että kristillisdemokraatit kaatoivat sen joulukuun juntan, jolla konsensuspuolueet pitävät ruotsidemokraatit eristyksessä. Ties vaikka olisi vaalit tarjolla siellä. Vaaleista pitää kuitenkin tehdä päätös erikseen. Kelpaisko ruotsidemokraateille uudet vaalit tähän paikkaan? Sentio-firma kellotti SD:lle 25,0 prossaa ja suurimman puolueen paikan.

Kristillisten motiiveja en osaa arvailla. Gallupit ovat näyttäneet prosentteja, jotka alittavat äänikynnyksen. Ehkä se sai hermostumaan.

Anonyymi kirjoitti...

Taas kerran hyvä kirjoitus Yrjö. Tuo jotenkin on niin hupaisaa tuo valtio maksaa, ilmeisesti se raha sitten vain sinne valtion kirstuun tulee jostain. Vakavasti puhuen Yrjö niin minä ainakin olen opiskellut sen verran talouspuolta ja kirjanpitoa että tiedän sen että raha ei synny itsestään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Vieraalle, Buurille Johannesbuurista, Taisteluvälineupseerille, Veskulle, Vasarahammerille, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Jo perussuomalaisten olemassaolo ja pääsy eduskuntaan loukkasi jotenkin niin vakavasti suvaitsevaista kenttää, että heti jytkyn jälkeen alkoi jatkuva hyökkäys. Katkerinta lienee se, että Soini onnistuu siinä, missä media on kaikista yrityksistään huolimatta epäonnistunut.

Vieras:

Viesti 1: No joo. Minusta Janssonilla menee nuo kumminkin vähän yli.

Viesti 2: Luulen, että tuo varasijaveikkaus pitää pitkälti paikkansa. Nykyistä tilannetta kun ei osannut silloin vielä millään ennustaa.

Viesti 3: Huomasin joo. Ihan asiallinen.

Viesti 4: Ruotsidemokraatit ovat varmaan siinä tilanteessa, että ne eivät pääse hallitukseen ennen kuin niillä on ehdoton enemmistö.

Buuri: Itse en ehtinyt seurata, kun oli tuo työn ies päällä. Ettei muuten tuo juttuni silta liene juuri Kapkaupungista? Kiitos kuvasta. Kuka tuo vähäpukeinen nainen on? Ja mukavaa baari-iltaa ja hyvää vointia sinullekin.

Taisteluvälineupseeri: Saman uutisen huomasin minäkin ja se pistää hyytämään. Puolustusvoimienhan piti päinvastoin saada lisärahoitusta mutta pelkäksi puheeksi sekin jäi. Kv-tehtävät joutaisi minunkin puolesta lopettaa.

Vesku: Minähän en ole koskaan ollutkaan PS:n jäsen, mutta taktisista syistä sitä tukenut. Kaikkein viisaintahan olisi, että persuissa tehtäisiin palatsivallankumous, mutta ruutia ei siihen taida olla. Noista mielenosoituksista nostan hattua kaikille niille osallistuneille.

Vasrahammer: Kyllähän Jussi tällä hetkellä vähän sivuraiteella on. Häntä oltaisiin tarvittu nyt täällä, mutta eihän viime eurovaalien aikana tosiaankaan voinut ennustaa, millaiseksi tilanne menisi ja kuinka nopeasti. Mitä tulee tuohon painostamiseen ja kansalaistoimintaan, niin olen täysin samaa mieltä.

Ano1: Kemissä joo. Soldiers of Odin. Nostan jätkille hattua, tosin ehkä olisivat voineet keksiä jonkun suomenkielisen nimen.

Ano2: Kiitokset. Karmeinta lienee se, että vihreitten lisäksi niin vasureissa kuin demareissa ei johtavimmillakaan tasoilla taideta hahmottaa, että mistähän se verokertymä mahtaa oikein tulla.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/820997/Pakolaiskriisi+jatkuu+poliisit+uhkaavat+loppua+ensi+vuonna?utm_source=highfi&utm_medium=rss&utm_campaign=generic

ja samaan aikaan kun massainvaasio jatkuu saapuu ne tarvikkeet

http://ekstrabladet.dk/112/tog-faergen-til-danmark-med-bilen-fuld-af-vaaben-og-haandgranater/5773985

Jahka alkaa rytistä niin lainsäädäntöä kiristetään (ne lait ovat jo valmiina...) ja ensimmäisiksi katoaa sananvapaus sekä siviiliväestön ampuma-aseet.

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri. Kun ottaa huomioon sen, että poliisi on suhtautunut hyvin nuivasti Kemin katupartiointiin ja todennut, että järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen kuuluu vain poliisille, niin siinä valossa tuo uutinen poliisien resurssien loppumisesta ylittää jo tahattoman komiikan kynnyksen. Ja minkäs porukan vuoksi ne resurssit oikein pääsivätkään loppumaan…

Siviiliväestön ampuma-aseet saattavat kyllä kadota, mutta vähän eri lailla, kun mitä valtiovalta luulee.

Kari kirjoitti...

Yrjö: "Hukkaan heitetyistä vuosista, menetetyistä mahdollisuuksista, pettyneistä äänestäjistä ja raiskatun Suomineidon kohtalosta olen kanssanne samaa mieltä. Mutta näen silti, että suurin vihollinen siinä ei taatusti ole Jussi Halla-aho eikä edes Timo Soini."


No itsekin kansanliikkeessä jossain vaiheessa sisällä olleena, sen ideologisen heppoisuuden huomanneena ja Mestarin ja hänen adjutanttiensa harjaamaksi tulleena, olen melko hyvin perillä liikkeen ideologisesta tilasta ja samalla oikeutettu myös jonkun sanan asiasta sanomaan.

Usein pätee, että hyvä on parhaan vihollinen, niin nytkin.
Tietyssä mielessä mikään taho Suomessa ei ole sitonut islamin vastustajien käsiä ja maahanmuuton vastustajien sananvapautta niin paljon kuin Hommaforum tarjoamalla "kriitikoille" alustan, keräämällä heidät yhteen ja samalla sitoen heidän kätensä. Ei ihme, että Fobba/Valtakunnansyyttäjä kiittää.

Kansanliikkeen/Hommaforumin johdon ja perussuomalaisten ohut ideologinen pohja on lähellä vasemmistolais kokoomuslaista vataavaa, mikä nähtävissä nykypolitiikan hedelmistä.
Vastuuvapauden antaminen sen pääideologeille tarkoittaa nykyisen "suvaitsevaisuus" politiikan jatkamista.


Anonyymi kirjoitti...

Poliisin tehtäviin kuuluu paljon sellaista, mitä poliisi ei oikeasti enään tee. Huolimatta siitä, että laissa ei ole mitään poikkeuksia esimerkiksi rikosilmoituksen vastaanottamisesta. Kaikki vähäpätöisetkin ilmoitukset on otettava vastaan. Polkupyörä- tai ajoneuvoanastukset ovat sen verran vähäpätöisiä asioita poliisin mielestä, että niitä ei tarvitse tutkia juuri lainkaan. Lain mukaan tähän ei kuitenkaan ole oikeutta vaan tutkittava on. Resurssipulaan on turha vedota, koska poliisihallituksessa on paljon joutoväkeä. Odotan, että joku innokas tekee kantelun eoa:lle tai oikeuskanslerille. Vaikka nahkapäätös tuleekin, niin silti muutama joutomies elää unettomia öitä jonkun aikaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Karille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Kari: Kahdeksan ja puoli vuotta tätä varsin monen ihmisen kohtauspaikkaa pitäneenä luulen itsekin olevani oikeutettu mielipiteeseen. Minä itse näen Hommaforumin uutisalustana, jonka kautta saa sellaisia tietoja, mitä ei valtamediasta saa. Tiedän, ettei Homman moderointilinja miellytä kaikkia, mutta ei se missään Fobban käsissä ole.

Lähinnä ajattelin esittää sinulle kysymyksiä, koska olet monessa yhteydessä todennut että vituiksi menee niin tilanne kuin vastarintakin. Eli kuinka tulisi mielestäsi toimia?

Mitä pitäisi tehdä?

Mitä pitäisi sanoa?

MInkä foorumin kautta se pitäisi sanoa?

Onko mielestäsi olemassa yhtään foorumia, joka täyttää haluamasi kriteerit? Ja onko Hommaforum mielestäsi samalla rivillä esim todellisuus.orgin kanssa?

Ovatko ne keskusteluforumit, jotka eivät kuulu hyväksymiisi automaattisesti vihollisia?

Kuinka toimia toisin ja millä tavoilla?

Ja sitten se itseäni hyvin kiinnostava kysymys. Olenko minäkin vihollinen? Olenko blogini kautta vain kalifaatin kannattaja ja soinisauruksille ääniä keräävä myyrä, joka pyrkii estämään oikean kansallismielisen toiminnan? Kuulunko minäkin henkilöihin, joille ei kuulu antaa vastuuvapautta?

Ano: Täysin totta. Sitä kantelua odotellessa.

Anonyymi kirjoitti...

Hommaforumia on aina vaivanut tietynlainen sisäpiirimäisyys. Homma toimii ilmoitustauluna, johon voi pistää näytille mitä on muualta netistä löytänyt. Sen sijaan keskustelupalstoilla on työlästä löytää hyvää ketjua. Väsyin siihen että hyvää viestiketjua piti etstiä ja että suurin osa kommenteista oli sellaisia että hyppäsin samantien yli. Se johti siihen että luin vain tiettyjen nimimerkkien kommentteja. Siksi en ole ikinä liittynyt Hommaan, enkä ole kahteen vuoteen edes käynyt siellä. Sitä ennen kävin lukemassa useammin n. 2010-2013. Totesin Homman ongelman Ykän blogissa neljä vuotta sitten. Tämä viesti ja siitä seuraavat jotka lähetin:

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2011/10/lisaa-rakkautta-viranomaispaatoksella.html?showComment=1319572652473#c693834467079416691

Toisaalta nuiva julkaisutoiminta ei ole siinä määrin Homman varassa kuin ennen. Nuivia blogeja, sivuja ja vaihtoehtomedioita löytyy, sitten on Roopen Mediaseuranta.

Anonyymi kirjoitti...

Lekamiehen toteamus pitää paikkansa. Jos ei kansa pommita peruja infolla, niin ne eivät tee mitään tai edes tiedä mikä on tilanne. Jos ei infopommitusta suunnata persuihin, muuten on tulkittavissa että kansa on halunnutkin näin tapahtuvan. Fatalistinen antautuminen ja käsien nostaminen pystyyn ei ole oikea metodi.

Anonyymi kirjoitti...

Sinällään varmaan totta että jos aatteellinen pohja on ohut, sitä joudutaan kompensoimaan johtajan persoonalla. Se oli SMP:n vika, ja on ollut PS:n vika myös. Siksi puolue henkilöityy voimakkaasti. Tuosta puhuttiin Lekamiehen blogin kommenteissa.

Vahva aatteellinen pohja sekä tietynlainen tasalaatuinen mutta korkeatasoinen valikoima johtopaikoilla, piireissä, paikallisosastoissa ja jäsenistössä lieventää henkilökeskeisyyttä eikä kenestäkään tule korvaamatonta Kekkosta. Tuon aikaansaaminen ei tapahdu yhdessä yössä.

Jussikin mainitsi joskus ettei hän halua olla Kekkonen. Hän ei halunnut sitä että nuivien persujen ja muiden nuiven toiminta nojaisi liiaksi häneen.

Anonyymi kirjoitti...

Sisäministeri Astrid Orpo on laittanut koko naisellisuutensa peliin ja nuivat vaan ilkeilee. Hyi, hävetkää, pthyi!

Ja turha siitä kunnallisverojutustakaan on nahistella. Tarhapaikanhakijat tulevat kunnille niin suureksi rikkaudeksi, että kuntien on pakko korottaa veroäyriä ihan vain kestääkseen vaurastumiskehityksessä innovatiivisen ja huippukoulutetun koneinsinöörivyöryn rinnalla.

Kuunnelkaamme avoimin korvin niitä viisauksia joita Marko Anarko ja Nenna Nokkahuilu vastustamismielenosoituksen vastustamismielen osoittamiseksi taidokkaasti ujeltavat.

Anonyymi kirjoitti...

"watching whats happening to Sweden is like watching a Disney child actress go from Hannah montana to miley cyrus"

http://www.liveleak.com/view?i=352_1444518926

Kari kirjoitti...

Yrjö:" Mitä pitäisi tehdä? Mitä pitäisi sanoa? Kuinka toimia toisin ja millä tavoilla?"


Kun kaksi asiaa on kunnossa; 1. Ei islamille ja 2. Ei sosialismille.
Jos kummallekaan ei anneta siimaa missään asiassa, niin ideologisesti ollaankin melkein kotona, sillä muslimi-koloniasaatio ja maahanmuuton ongelmat ovat tulleet käsi kädessä ideologioiden toinen toiselleen tietä tehdessä.
Näiden kahden periaatteen noudattamisesta seuraa myös lähes automaatin tavoin yhteiskunnallisesti oikeita tekoja.
Pelkkä kansallisuusaate ei pitkälle kanna, sillä vaikkapa kansallissosialismi on myös sosialismia, ja kansallisuusaatteella JH-a puolusteli uusille kalifaateille ja emiraatteille myönteistä kantaansa. Lisäksi hän on vaalipuheissaan todennut ei vastustavansa islamia/muslimeja, minkä hän on todistanutkin äänestämällä islamin kannattajan pomokseen

Yrjö:"MInkä foorumin kautta se pitäisi sanoa?"

Aivan sama. Foorumeita voi ladata ilmaiseksi netistä. Itselläkin on oma. Tärkeintä on ihmisten mielen puhtaus näistä kahdesta viruksesta.

Yrjö:"Onko mielestäsi olemassa yhtään foorumia, joka täyttää haluamasi kriteerit? Ja onko Hommaforum mielestäsi samalla rivillä esim todellisuus.orgin kanssa?"

Foorumi, jossa JOHDON poliittinen ohjaus on ahdasta ja ankaraa ja jossa ei anneta puhua, ei tietysti ole hyvä. Tod.orggia en kunnolla tunne, mutta muutaman käyntikerran perusteella moderaatio vieläkin enemmän vasemmalla kuin Hommalla.
Huuskon mielipide silppuri oli kuitenkin näistä kolmesta eniten avoin(mikä sinänsä kertoo paljon Suomen yhteiskunnallisten foorumeiden tilasta) Itsellä on elinikautinen/määräämättömän ajan porttikielto Huuskolle ja pariinkin kertaan elinkautinen Hommalle. Syytä ilmoittamatta.

Yrjö:"Ja sitten se itseäni hyvin kiinnostava kysymys. Olenko minäkin vihollinen?"

Itse en määritä ketään vihollisekseni. En suoralta kädeltä edes muslimeita, tai sosialisteja. Sen tehköön kukin itse. Mutta jos joku hyppää vastustajan juoksuhautaan, kääntää kiväärinsä, näppiksensä, tai kynänsä minua kohtaan, niin silloin lienee kyseessä vihollinen. Sinä et niin ole tehnyt, vaikka puhtaasti ideologisesti et ole puolellanikaan.

Yrjö:"Olenko blogini kautta vain kalifaatin kannattaja ja soinisauruksille ääniä keräävä myyrä, joka pyrkii estämään oikean kansallismielisen toiminnan? Kuulunko minäkin henkilöihin, joille ei kuulu antaa vastuuvapautta?

Kalifaattia et tietääkseni ole kannattanut, etkä muslimeita haalinut pomoiksesi, mutta Soinin pussiin olet välillä pelannut... Niin minäkin. Timohan oli ainakin ennen joviaali tyyppi, mutta kevyt ideologia ja suuri valta puolueessa on tehnyt hänelle jytkyt ja samalla hänestä Suomelle haitallisen etenkin EU:n, islamin, maahanmuuton ja sosialismin suhteen. L

Luulen, että olet itse ankarin tuomari päättämään omasta vastuuvapaudestasi bloggarina. Minä vain välillä antaudun koeponnistamaan erilaisten, itselle läheisten asioiden uskottavuutta.
Jokaisesta väärästä sanasta on kuitenkin tehtävä tili. Ja tämä on meille kaikille.











Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Karille & kiitos kommenteistanne.

Vieras:

Viesti 1: Minä olen ennenkin todennut, että Hommaforumin tasoista ja kokoista keskustelupalstaa ei voi panna pystyyn ja pitää pystyssä niin, että se miellyttäisi kaikkia. Ja olen myös aikaisemminkin esittänyt itselleni kysymyksen, että osaisinko tehdä sen jotenkin paremmin. Vastaus on ollut ei.

Viesti 2: Kaikenlainen infopommittaminen on sallittua ja suotavaa. Soinin henkilökohtainen suojamuuri on tietysti kymmenen metriä teräsbetonia, mutta mitään ei saa jos ei mitään yritä.

Viesti 3: Jussi Halla-aho on useaan otteeseen tehnyt selväksi, että hän ei sekä halua olla persujen puheenjohtaja että hänestä ei siihen tehtävään ole. Jussi varmaankin tuntee itsensä parempi kuin kukaan muu, joten uskonemme häntä. Hän voi olla voimakas tekijä liikkeessä, mutta se mahdollinen puheenjohtaja on etsittävä muualta. Ennen kaikkea on turha ajatella, että joku yksittäinen henkilö on jonkunlainen sateentekijä. Emmehän me halua Soinia Soinin paikalle.

Ano1: Ja Marko Anarko ja Nenna Nokkahuilu varmasti ujeltavat jatkossakin, ja valveutunut mediamme suo heille viljalti näkyvyyttä ja kuuluvuutta.

Ano2: Tuo Miley Cyrus-vertaus on kieltämättä varsin osuva.

Kari: Kiitos täsmennyksistäsi. Luulen ymmärtäväni, mitä haet takaa. Mutta mielestäni kuitenkin hieman yksinkertaistat. Esmes Halla-ahon kohdalla voi mainita nuo asiat, mitä kommentoit, mutta siinä jää mainitsematta se valtava muu työmäärä mitä hän on tehnyt, eikä sen perusteella häntä minään islamilaisuuden kannattajana voi pitää. Mutta jos haet henkilöä tai ryhmittymää, joka on toiminut näkemyksesi mukaan ilman virheitä, niin vähiin ne tekijät jäävät.

Jotenkin näen sinun ajattelevan (korjaa, jos olen väärässä), että mikään, mitä on tehty ja yritetty ei ole ollut hyvä. Se ei ole sinulle riittävää, ja kun se ei ole riittävää, se on sinun käsityksesi mukaan merkityksetöntä ja jopa haitallista. Näen sinun tavoittelevan myös jonkunlaista ideologista puhtautta ja voitto on hyväksyttävissä vain sen kautta. Minä en ole asiassa niin jyrkkä kuin sinä. Uskoisin kuitenkin, kun kyseessä on asia nimeltä Suomen pelastaminen niin olemme samalla puolella. Se, että sinä et ole ideologisesti aivan samalla linjalla kuin minä, ei minua häiritse. Yleensäkin jos me ns. nuivalla puolella olevat keskitymme nahistelemaan keskenämme, niin suvaitseva vastapuoli nauraa paskaista naurua. Ja juuri sen suvaitsevan vastapuolen toimet ovat niitä, mitkä niin oman maamme kuin Euroopan ovat ajaneet tähän tilaan. Eivät minun. Eivät sinun. Eivät Halla-ahon. Eivät Hommaforumin.

Kari kirjoitti...

Koulutuksen tässä vaiheessa en enää kuvittele löytäväni täydellisyyttä. Islamin kanssa olen paininut -70 luvulta ja perheessä on miehiä, jotka ovat useamman kerran ase kädessä joutuneet islamilaista maahanmuuttoa torjumaan. Enkä usko myöskään, että edessä olisi parempia aikoja, joten se kertoo mitä odotan huonoon tulevaisuuteen johtavalta nykypäätöksenteolta.
Ymmärrän kuitenkin hyvin vihreätaustaisia ja -korvaisia nuorempia miehiä,joille tuottaa vaikeuksia hahmottaa mistä on kyse, ja kompuroivat.
Yritän silti vääntää asioita tiettyyn suuntaan ja antaa kiitoksen sinne, minne se kuuluu, sekä päinvastoin. :)

Mainittakoon, että olet yksi kolmesta blogista joita olen seuraillut, eikä näistä tälläkertaa enempää.



Anonyymi kirjoitti...

Tappiomielialaa on ilmassa nyt ja ihan liian kanssa. Olemme kääntyneet kyräilemään keskenämme kun meidän pitää unohtaa pienet keskinäiset nahinamme sekä yhdistää voimamme sen Suuren asian edessä.

Toisaalta tämä on inhimillisesti katsoen täysin ymmärrettävää; olemme saaneet nenillemme kun asetimme panoksemme yhden kortin (ps) varaan ja se rävähti reisille.

Tätä eripuraa luodaan tarkoituksellisesti ja myöskin katkeruuden ajamana epätietoisesti. Mitä enemmän rivimme repeilevät - sitä helpommaksi kurmoottamisemme muuttuu. Kurmootusta tarjoaa valtiovalta, valtamedia ja suvaitsevaisto. Lisäksi sivulta vinkuu anarkomarko-vajakisto pitkää nenää näytellen ja kananmunia heitellen.

Hajoita ja hallitse. Totta tosin on, että rivistöömme on tunkeutunut vastapuolen sakkia mutta ne tunnistaa siitä kuinka ne ulvovat kanssamme mutta meitä kovempaa.

Missään herran rakkaudessa ei pidä käpertyä sikiöasentoon tappiotaan nyyhkyttäen.
Mitäs sitten?! Jatkamme virtuaalista leukojen revintää - tiedotamme epäkohdista - osallistumme mielenosoituksiin - varoitamme tulevasta - kerromme mitä pitää tehdä.
Ongelma/Ratkaisu -valistus toimii paremmin kuin vaikeneminen tai raivoisa keskenäinen räkyttäminen.

Soini petti. Fool me once - shame on you. Fool me twice - shame on me.
Asia käsitelty, siihen ei pidä tuupertua vaan painetta on luotava niille muille ja niillä muilla tarkoitan niitä kaikkia 199 muuta kansanedustajaa sekä heidän organisaatioitaan ja kaikkia muita kanssaihmisiä.

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Mediahavaintoja tältä aamulta:

"Muita keskustelunaiheita ovat Lähi-idän tilanne ja kansainvälinen muuttoliike.

http://yle.fi/uutiset/presidentti_niinisto_matkustaa_turkkiin/8373164

Kyseessä on presidentinkanslian virallinen tiedonanto ja siinä ei puhuta turvapaikanhakijoista tai pakolaisista (jona tätä siirtolaisinvaasiota meille kansalaisille markkinoidaan) vaan kansainvälisestä muuttoliikkeestä.

Alkaako aueta minkä luokan sopimuksista ja eurooppalaisten sumutuksesta on kysymys?
Tarvitseeko enää ihan miettimällä miettiä miksi kaikki on mennyt kuten on?
Ylimmän virkamieskunnan (etenkin poliisi ja puolustusvoimat), poliitikot (etenkin ent. valeoppositio) ja valtamedian toiminta tai paremminkin toimettomuus?


Muuallakin on havahduttu: "– Uusi demokratia -puolue sanoi yhtä ja teki toista. Puolue perustui valheeseen. Sen julistus ei ollut totta."

http://yle.fi/uutiset/uuden_euroopan_aamunkoitto_ortodoksipappi_aanestaa_uusnatseja/8368978
-ylenanto leimaa tietysti uusnatsiksi, fasistiksi, rasistiksi jne mutta so what.


Talous- ja valvontayhteiskuntahuomioita l. talous romahtaa ja sehän tietää sotaa: https://www.youtube.com/watch?v=fK0KRlqF3_Y&feature=share
-kannattaa katsastaa myös videon alla olevat NÄYTÄ LISÄÄ -linkit

Esim: Asia josta vaihtoehtomedia raportoi jo vuosi sitten:
https://twitter.com/DazAltTheory/status/651828757041389568
ja jo nyt valtamediassakin!
http://www.mirror.co.uk/news/world-news/how-isis-many-toyotas-treasury-6587010?ICID=FB_mirror_main


-Tvälups-

Jk Eyes wide open

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Karille ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Kari: Täsmennyksen vuoksi: ketä tarkoitat vihreätaustaisilla ja –korvaisilla nuoremmilla miehillä?

Tvälups: Olet täysin oikeassa. Keskinäisestä kähinästä hyötyy vain vastapuoli. Se, että invaasiota aletaan nimittää muuttoliikkeeksi alkaa jo suorastaan hyytää.

Kari kirjoitti...

No vaikkapa Turkkilaa, Miniluvia ja Junakohtausta tai Elisaa(nuorempi nainen), jotka yrittävät korjata islamin ja sosialismin aiheuttamia vaurioita ja allergioita suvaitsevaisuusjihadilla ja kansallismielisellä pehmososialismilla ynnä muilla siedätyshoidoilla. b:)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Kari. Merkitään tiedoksi. Itse en suhtaudu Hommaforumiin noin jyrkästi, vaan en viitsi vääntää asiasta. Hedelmätöntähän se olisikin. Sinänsä en ole Hommaforumiin kommentoinut mitään aikoihin, käytän sitä tiedonlähteenä. Tuo Elisa on minulle outo, en ole törmännyt. Johtunee siitä, etten lue viestiketjuja hyvin pitkälle. Ne kun jotkut ovat kymmenienkin sivujen mittaisia.

Kari kirjoitti...

Kiitos, että päästit ruuvipenkistä. :)

Itse kun en oikein voi olla vastaamattakaan suoriin kysymyksiin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Hekkeeten, herra leipuri, niin kuin savolaiset sanovat. Lienemme edelleenkin samalla puolella.

Anonyymi kirjoitti...

Patmoksen sivuilta löyty muutama juttu mikä kannattaisi lukea. Olen ehkä pistänyt Juha Ahvion pari juttua tänne aiemmin mutta jos en ole niin nyt sitten.

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/746/pakolaiskriisin_myota_kasvava_eurooppaan_kohdistuva_isis-islamistinen_uhka_on_todellinen

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/750/islamin_invaasio_eurooppa_ja_kristityt

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/751/maahanmuuttoinvaasio_ja_yk_n_agenda_21

http://www.patmos.fi/arkisto/1100/euroopalla_on_vaarat_pakolaiset_jonon_karjessa_varoittaa_bagdadin_kirkkoherra

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta infopommituksesta. Se tulee suunnata kaikille persuille. Myös puoluetoimistoon, kuten puoluesihteerille ja Putkoselle, piirien ja paikallisosastojen vastuuhenkilöille. Hitto, myös Vistbackalle ja kahdelle muulle jotka Soinin kanssa perustivat persut siellä kesämökillä. Jos vaikka saisi Vistabackan tai Putkosen sanomaan Soinille että nyt vittu oikeesti pois sieltä pilvilinnoista.

Pommitin eilen hallintovaliokunnan persuja, jäseniä ja varajäseniä sekä muutamaa muuta persua. Loput persut pommitan myöhemmin. Samoin pommitin hallintovaliokunnan kepulaisia ja kokkareita, jäseniä ja varajäseniä.

Jos vittuilee pelkästään persuille, niin kepulit ja kokkarit hykertelevät pälyilevillä ilmeillä ja käsiään hangaten. Kävi tässä mielessä pitäiskö olla semmoinen ryönänheittokampanja mikä on suunnattu nimenomaan kepulaisille ja kokkareille?

Niin no en tarkoita että pitäisi vittuilla, vaan esittää huolellisesti laadittua, kovaa, asiapitoista viestintää. Ei voimakkaiden tunteiden ohjaamana tapahtuvaa, lonkalta heitettyä vuodatusta, vaan pragmaattista, rationaalista ja realistista. Ehkä kannattaa tehdä pari harjoituskappaletta jotka tarkistaa, ennen kuin lähettää lopullisen. Lyhytsanaiset kuittailiut voi hoitaa somen puolella.

Putkonen on jonkilainen arvoitus. En tiedä mitä mieltä hänestä pitäisi olla. Kehut siitä että hän sanoi eräällä tuumaustunnilla Risto Uimoselle että ole nyt hiljaa. Ei tainnut sentään kirolla. Soini palkkasi Putkosen mediavastaavaksi, mutta Putkonen ei ole Smp:läinen eikä soinilainen, vaan oli pitkän aikaa ay-demari. En tiedä onko näin, mutta Putkosesta välittyy sellainen kuva että hän uskaltaisi sanoa Soinille vastaan vaikka potkut tulisikin. Kai ne aikaisempien vuosikymmenien ketkuilut metalliliitossa, tupo-neuvotteluissa jne. ovat tuoneet jotain paksunahkaisuutta ettei vähästä säikähdä?