Thursday, October 27, 2016

EPÄILYKSEN PIRU JA VIRHE EVOLUUTIOSSA

Helsingin Kalliossa sijaitsevassa yksiössä istui tietokoneensa äärellä eräs tiedostava ihmisyksilö. Tarkemmin sanottuna kyseinen yksilö oli tiedostava neiti-ihminen ja vielä tarkemmin sanottuna 28-vuotias Nannastiina Herpiö joka opiskeli Helsingin Yliopistossa feministisesti sovellettua poliittista sovellushistoriaa sekä naisnäkökulmapainotteista naistutkimuksen tutkimusmenetelmien tutkimusta. Sen lisäksi hän oli aktiivinen toimija vihreissä nuorissa, Amnestyssa, veganismin ja halal-lihan tukiryhmittymässä sekä LBGT against islamophobia worldwide-ryhmittymässä. Hän siemaili verkossa surffatessaan punaviiniä ja söi samalla hieman idätettyjä linssejä. Vaikka hän oli tällä hetkellä vierailemassa niin sanotuilla vihasivustoilla niin hän tunsi silti olonsa rauhalliseksi ja tyytyväiseksi.

Hänen yliopistolliset ystävänsä olivat aikaa sitten lopettaneet kyseisillä vihasivustoilla käynnin ja keskittyivät lähinnä omiin Rasmus-, Tesmus-, Humus-, Nännys-, Onanus- ja Ryhmäonanus-ryhmiinsä joissa löytyi aina samanmielinen tiedostava ystävä joka tiesi mitä rakastaa ja ketä tuli vihata. He olivat hieman ihmetelleet sitä, että Nannastiina vielä jaksoi vierailla mokomissa internetin kloaakeissa joista ei saanut itselleen muuta kuin tiedostavaa närästystä sekä akateemisen painetilan josta ei yhdellä punkkulasilla selvinnyt. Ne kuvottavat sivustot olivat täynnä vihapuhetta ja ennen kaikkea väärässä tarkoituksessa käytettäviä faktoja. Ne perkeleet olivat muuttaneet faktatkin vihan välineiksi eivätkä ymmärtäneet että faktat tuli ensiksi määritellä siihen koulutettujen ihmisten toimesta. Eihän helvetti soikoon maaöljyäkään voinut raakana laittaa bensatankkiin. Se tuli jalostaa ensin.

Kyllähän Nannastiina sen tiesi. Mutta se ei haitannut häntä. Hän kävi vihasivustoilla vahvistamassa uskoaan ja sai jokaisesta vierailusta lisää vahvistusta. Sillä noista sivustoista puuttui olennainen ja sen myötä kaikki. Toki siellä vedottiin faktoihin. Eivätkä ne olleet vääriä. Ei Nannastiina sitä kiistänyt.

Kyllä Nannastiina ihan hyvin tiesi, ettei kehitysmaalaisesta maahanmuutosta ollut koskaan ollut Suomelle hyötyä vaan sitä vastoin se oli tullut hemmetin kalliiksi.

Nannastiina tiesi myös sen, että tietyt kehitysmaalaiset väestöryhmät syyllistyivät niin seksuaali- kuin väkivaltarikoksiin parikymmentä kertaa enemmän kuin tavalliset etniset suomalaiset.

Hänelle oli myös hyvin selvää että kenen tahansa valtamedian hehkuttaman sankarikehitysmaalaisen kaapista saattoi löytää yllättäviä luurankoja jos vain vähänkin viitsisi tönkiä ja media yritti pitää epätoivoisesti yllä jonkunlaista maahanmuuttajasankarikuvaa.

Totta kai hän tiesi senkin, että tavallisten suomalaisten ihmisten keskuuteen pykätty vastaanottokeskus jonne oli sijoitettu sata arabimiestä sai aikaan levottomuutta ja turvattomuutta ja sen saivat aikaiseksi nimenomaan ne arabimiehet. Eivät tavalliset suomalaiset.

Nannastiinalle oli myös selvää, että ei miesten ja naisten palkkauksessa ollut aikoihin ollut mitään eroja. Kyse oli ammatinvalinnasta ja siihen nähden naisilla oli aivan samanlainen vapaus kuin miehilläkin. Hän tiesi että yksi euro oli yksi euro.

Mutta millään noista asioista ei ollut merkitystä. Noitten viha-ajattelijoiden kirjoitukset olivat täynnä lukuja, numeroita, käyriä, metrejä, tunteja, minuutteja, kiloja, litroja, faktoja, tylsiä faktoja, todistettuja faktoja, analysoituja faktoja, eteenpäin jaettuja faktoja.

Ja juuri siksi he olivat väärässä ja Nannastiina oikeassa. Heiltä puuttui se olennainen joka Nannastiinalla puolestaan oli.

Tunne.

Palava tunne.

Oikeassa olemisen juovuttava tunne.

Se palava tunne, joka sytytti liekin elämän kynttilään ja jota ilman kynttilä olisi vain mitattavissa oleva määrä merkityksetöntä ainetta. Nuo viha-ajattelijat panostivat merkityksettömään ja unohtivat olennaisen. Ja niihin kirottuihin faktoihinsa turvautuessaan he myös syyllistyivät rikoksista suurimpaan. Ne hyökkäsivät Nannastiinan tunnetta vastaan. Ne yrittivät sammuttaa Nannastiinan elämän kynttilän liekin ja tehdä hänestä kaltaisensa faktojen tuijottajan. Kaltaisensa mitattavissa olevan määrän merkityksetöntä ainetta. Nuo ihmiset loukkasivat hänen elämänsä suurinta motivoijaa, inspiroijaa, esikuvaa ja suoranaista jumalatarta. Eli häntä itseään.

Ja siksi Nannastiinan itseään rakastava pyhä viha kasvoi joka kerta kun hän luki näitä tekstejä. Samalla kasvoi usko siihen, että hän oli oikeassa. Tunne riittäisi. Tunne oli se eteenpäinvievä asia jota mitattavissa ja laskettavissa olevat faktat saisivat nöyränä palvella. Tunne sai aikaan ideat ja visiot. Mittojensa parissa pyörivien työläismuurahaisten tehtävä oli toteuttaa se, mitä visionäärit ideoivat. Laskematta merkityksettömiä lukujaan ja voimavaroja. Lukujen ja voimavarojen tuli aina kumartaa visioitten edessä. Ja kun ne oltaisiin alistettu palvelemaan nöyränä tunnetta, niin silloin kehitysmaalaiset olisivat voimavara. Kun vain tuntisi niin. Silloin kehitysmaalaiset eivät tekisi sen enempää rikoksiakaan kuin kantasuomalaiset. Kun vain tuntisi niin. Silloin jokainen sankariksi mainostettu kehitysmaalainen oli oikeasti sankari. Kun vain tuntisi niin. Silloin levottomuuden ja turvattomuuden saisivat aikaiseksi vain kantasuomalaiset ihmiset. Kun vain tuntisi niin. Silloin naisen euro oli kahdeksankymmentä senttiä. Kun vain tuntisi niin.

Ja Nannastiina tunsi. Voi kuinka paljon hän tunsikaan. Siksi Nannastiina oli oikeassa. Tunne riittäisi. Kaikki muu oli merkityksetöntä.

*

Nannastiinan takana, kirjahyllyllä kaiutinkaapin vieressä istuskeli vanha tuttavamme Epäilyksen Piru raapien päätään joka oli hieman kallellaan. Se oli ihmettelevän näköinen. Itse asiassa se ei ollut tällä hetkellä suorittamassa varsinaista työtehtäväänsä epäilyksen piruna ja kyseisen Nannastiinan kohdalla se olisi ollut joka tapauksessa hukkaan heitettyä kallista helvetillistä aikaa. Nannastiina ei pystyisi koskaan edes näkemään sitä saati sitten keskustelemaan sen kanssa. Hän oli ylittänyt sen mahdollisuuden rajan jo aikaa sitten.

Sen sijaan Epäilyksen Piru toimi tällä kertaa tarkkailevana ja tilastoivana piruna. Suorittamassa hälytystehtävää joka oli ensisijalla niin ala- kuin yläkerran firmoissa. Pääperkele oli komentanut tehtävää suorittamaan jokaisen joutavan sarviparin ja todennut että nyt ei ylitöistä pihtailla eikä helvetin dollareita säästellä. Sama linja oli yläkerrassakin. Oli nimittäin herännyt vahva ja perusteltu epäilys siitä, että ihmisen evoluutio oli ottamassa pikaloikan huitvituralleen ja ihminen lajina oli jakautumassa kahtia. Ensimmäisenä asiaa uumoilivat Helvetin sekä antropologi- että biologidemonit jo joskus 1920-luvulla ihmisten ajanlaskua mutta olivat samalla todenneet että vaikka mahdollisuus on sinänsä olemassa, niin se on teoreettinen ja häviävän pieni. Mutta nyt näytti siltä että teoria oli kumminkin muuttumassa todellisuudeksi.

Sitä Epäilyksen Pirukin oli todistanut ja tilastoinut kuluneen viikon aikana. Jo kolmekymmentä varmaa tapausta. Ja kyseinen Nannastiina Herpiö oli kolmaskymmenesensimmäinen. Yksilö, joka ei ollut enää Homo Sapiens Sapiens vaan Homo Sapiens Premenstrualsyndromicus. Pääosin tämän uuden ihmislajin edustajat olivat naaraita, tosin joitain miehiäkin oli mukana.

Se, mikä ihmetytti niin ylä- kuin alakerran väkeä suuresti oli se tosiasia, että kun normaalisti evoluutio vie lajia eteenpäin, niin Homo Sapiens PMS edusti puolestaan selvää taantumista. Aikanaan ihmiset olivat eläneet koko lailla viettien, tunteitten ja vaistojen varassa mikä oli tietysti luonnollista ja ymmärrettävää vaarallisessa elinympäristössä. Kehittyessään laji alkoi sitten käyttää enemmän järkeä sekä logiikkaa ja tavallaan piilotti eläimen itsestään aina vain syvemmälle. Mutta Homo Sapiens PMS oli palannut evoluution portaita valtavan harppauksen taaksepäin ja oli jälleen puhtaasti viettiensä ja vaistojensa vietävissä ja se jopa suhtautui vihamielisesti asioihin joita yritettiin perustella tunteitten ulkopuolisilla faktoilla. Nuo faktat saattoivat saada aikaan primitiivireaktioita joita normaalisti esiintyi lähinnä kolmevuotiaalla ihmislapsella.

Miksi se toimi näin? Kun ympäristö ei sinänsä ollut muuttunut kivikautiseksi, jolloin vaistoja tarvittiin ihan eri lailla ja aivan perustellusti. Siinä oli miljoonan helvetin dollarin arvoinen kysymys. Ja arvoitus meni vain vielä vaikeammaksi sillä sen lisäksi että Homo Sapiens PMS kohdisti tunteensa ja viettinsä oman egonsa rakentamiseen ja suojelemiseen niin sen lisäksi se kehitti voimakkaita suojelevia ja ylistäviäkin tunteita juuri niihin Homo Sapiens Sapiens-lajin nimenomaan miespuolisiin edustajiin jotka olivat Homo Sapiens PMS:lle kaikkein vaarallisimpia ja puolestaan vihasivat katkerasti juuri niitä lajin miespuolisia edustajia jotka tosiasiassa olivat heidän suurin turvansa.

Paljon vaikeita kysymyksiä. Yksi suurimmista kysymyksistä oli se, että mistä tämä ihmislajin hajoaminen saattaisi johtua. Maantietellisesti sen pystyi paikallistamaan länsimaisiin demokratioihin. Helvetin biologidemonit tutkivat kuumeisesti sitä vaihtoehtoa, että olisiko jonkunlainen sienilaji saanut aikaan muutoksia ihmissuvun aivoissa. Olisiko kyse eräänlaisesta ihmisten rapurutosta? Sen puolesta puhui se havainto, että Homo Sapiens PMS pyrki levittämään lajilleen ominaista käyttäytymistä erittäin aggressiivisesti myös Homo Sapiens Sapiens-lajin edustajiin mikä selkeästi viittasi jonkunlaisen tartuntataudin mahdollisuuteen.

Helvetin yhteiskuntatieteilijädemonit kuitenkin olivat sitä mieltä, että kyseessä oli nimenomaan yhteiskunnallisten ilmiöitten aikaansaama evoluution vääristymä. Ihmisyhteiskunta oli läntisissä maissa jossain vaiheessa muuttunut liian helpoksi ja turvalliseksi ja sitä myötä kääntänyt hierakkisen työnjaon päälaelleen niin, että varsinaisesta työstä täysin vieraantuneet osa-alueet olivat pyramidin huipulla ja pyramidin huippu alkoi kasvaa leveämmäksi kuin sen varsinainen, tuotantoa ja infrastruktuuria ylläpitävä osa. Tämän vuoksi sen vääristyneen pyramidin huipulla olevissa ihmisissä on tapahtunut jonkunlainen aiheettomasti turvonneen egon aikaansaama joukkotaantuma. Näkemystä tuki se, että vaikka kyseinen ihmislaji oli lisääntynyt räjähdysmäisesti läntisissä demokratioissa, niin muilla alueilla sen osuus oli vähäinen ja hitaasti kasvava. Nykyaikaisen matkailun myötä sieni-infektion olisi kuulunut levitä jo paljon laajemmalle.

Löytyi myös kolmas koulukunta joka uskoi tämän evoluution harha-askeleen olevan yhdistelmä sekä yhteiskunnallisia että biologisia syitä. Valtaosa tähän mennessä havaituista Homo Sapiens PMS:n edustajista oli melko nuoria naisia jotka olivat peräisin ylemmästä keskiluokasta, eläneet suojatun ja turvallisen lapsuuden sekä  sen lisäksi omasivat säännöllisesti hyvin narsistisen persoonan. Tutkijat olivat esittäneet hypoteesin, jonka mukaan näissä ihmisyksilöissä jotka olivat päätyneet tuon vääristyneen pyramidin huipulle narsismi oli kehittynyt luonteenpiirteestä suoranaiseksi näköön tai kuuloon verrattavissa olevaksi aistiksi joka luonnollisesti tarvitsi itselleen jatkuvaa ja voimakasta stimulaatiota. Ehkä näissä ihmisissä oli kehittynyt ns. narsistinen hermojärjestelmä jota ei vielä oltu onnistuttu havaitsemaan. Yhteiskunta itsessään auttoi narsismiaistin kehittymisessä siten, että kyseiset yksilöt edustivat yhteiskunnan toimivuuden kannalta täysin merkityksettömiä ja jopa haitallisia aloja joitten ylläpitäminen miellettiin yhteiskunnan kannalta kuitenkin tärkeämpänä kuin infrastruktuuria ylläpitävien ihmisten hyvinvointi. Nämä seikat yhdessä aiheuttivat sen, että ihmiskunta jakaantui nyt kahteen erilliseen lajiin.

Oli ongelma sitten biologinen tahi yhteiskunnallinen, niin sekä ylä- että alakerran firmoissa ymmärrettiin että käsillä oli nyt erittäin vakava ongelma. Olihan nimittäin selvää että vaikka avoimia kysymyksiä oli paljonkin, niin se tiedettiin varmaksi, että Homo Sapiens Premenstrualsyndromicus oli loinen. Kyseisen ihmislajin edustajia ei löytynyt ollenkaan niistä ihmisryhmistä jotka toimivat tuotannossa ja ylläpitivät infrastruktuuria. Homo Sapiens PMS tarvitsi isäntäeläimen – tai tässä kyseisessä tapauksessa siis orja- ja palvelijaeläimen. Muuten se kuolisi nälkään. Ja tämä tieto oli hälyttävä. Mikäli kyseisen lajin osuus ihmispopulaatiosta ylittäisi kriittisen pisteen, niin se tietäisi ennen pitkää koko ihmiskunnan tuhoutumista tai ainakin taantumista johonkin, jota ei vielä voitu ennustaa.

Olihan yläkerran firmalla siihenkin varasuunnitelma. Operaatio Ilmestyskirja eli niin sanottu totaalinen reset-nappulan painaminen, ihmisten siirtäminen historian ö-mappiin ja uuteen yritykseen skorpioneilla. Kaipa nekin sitkeät vessukat saisivat aikanaan kehittyneen yhteiskunnan aikaiseksi mutta niin ylä- kuin alakerrassa ei vielä haluttu antaa periksi ihmisten suhteen. Olihan ihmiskunta sentään selviytynyt monesta kusisesta paikasta ennenkin. Osasihan se jopa aikanaan olla aloittamatta sitä totaalista ydintuhoa vaikka oli kehittänyt siihen mahdollisuuden. Ehkä se nytkin osaisi korjata ongelman, jonka oli itse saanut aikaiseksi. Ja jos kyseessä kumminkin oli sieni-infektio tai joku muu vastaava sairaus, niin sekä inspiraatiopirut että -enkelit vuotaisivat kyllä sopivaa tietoa ihmiskunnan lääketieteen tutkijoille, kunhan lääke tuonpuoleisissa firmoissa ensiksi saataisiin kehitettyä.

On tämä pirullista hommaa tämä tilastopirun homma, tuumi Epäilyksen Piru naputellessaan Nannastiina Herpiön tietoja helvetilliseen tablettiinsa. Kun tämä urakka on ohi, niin minä kyllä anon henkilöstöperkeleeltä viikon ylimääräisen loman. Täytyy soitella vaikka Hotelli Yrjöperskeleeseen, jos pääsisi saunomaan Persaukistenniemen mökille Ykän, Anteron, Hössen ja Pertan kanssa. Saunaa, lenkkiä ja raikasta Tsuhnan Kostoa. Ai helevettiläinen että se tekisi ihan pirullisen eetvarttia.

Näitä tuumaillen se hävisi Nannastiinan asunnosta rikinkatkuiseen pöllähdykseen ja sai Nannastiinan itsekseen ihmettelemään, että mitenkäs multa pääsi noin pajanhajuinen leija. Minähän olen kumminkin vegaani.


70 comments:

Ekku said...

Silkkaa rautaa!

Tom Kärnä said...

Minä olen lukenut jostain, että keskiajalla pierut haisivat paremmalta, koska silloin ei juurikaan käytetty sokeria.

Anonymous said...

Arvelin ensin, että Nannastiina voisi olla vaikka jumalan ja Päivi Räsäsen valtsema sisäministeriön kansliapäällikkö Nerg, mutta ikä ja opinnot eivät natsaa. Nerg on tutkinut lähinnä lehmiä.

Anonymous said...

"... veganismin ja halal-lihan tukiryhmittymässä..."

Hehhehheh. Aivan sujuvasti molemmissa...

Noinhan se on. Epäilyksen Piru, go to hell.
Itsekritiikin Piru luovutti jo.

- Leso

Yksi Turkkulaanen said...

Ei tuota enää suoremminkaan kykene sanomaan. Hieno tarina, kaikessa masentavuudessaankin.

Anonymous said...

Joskus kaipaan niitä aikoja, jolloin höntit naiset opiskelivat yliopistossa estetiikkaa, kosmetiikkaa ja kokeellista erotiikkaa. Nämä naiset eivät olleet vaarallisia. Toki suurimmaksi osaksi naiset eivät olleet hönttejä, mutta nämä opiskelivatkin hyödyllisiä aineita kuten kemiaa, matematiikkaa, fysiikkaa, tähtitiedettä, historiaa, assyrologiaa tai sanskritin kieltä. Edelleenkin fiksut naiset opiskelevat näitä tai vastaavia tieteitä, mutta höntit naiset perehtyvät oppiaineisiin, jotka tekevät heistä yhteiskunnallisesti vaarallisia.

Toinen professori

Kumitonttu said...

Siitä miten asiat ovat on tultu tilanteeseen, miltä asiat näyttävät. Vanha tuttumme, poliisipäällikkö Jussi Huhtela twiittasi haluavansa kieltää aseet pelkästään niiden "ulkonäön" perusteella. Eli jos tuliase näyttää vaikka saippuakuplapistoolilta se ei ole niin vaarallinen kuin rynkyltä näyttävä värikuula-ase.

Toinen hyvä esimerkki itsestään kiihottuvista PMS-lajin ihmisistä on Espoo Unitedin johtaja Valavuoren erottamiseen johtanut sanailu. Saksalaiskauppa Lidl teki jonkun mainoskampanjan jossa houkuteltiin maitoa ulos kaapista. Josta PMS-lajin urospuoliset edustajat vetivät maitoa toiseen alempaan ruumiin aukkoonsa, kuten Valavuori vinoili. Tämä johti syytöksiin sukupuolisesta syrjinnästä ja suoranaisesta homovihasta. Syytöksiin kyllästynyt Valavuori ilmoitti ettei palkkaisi PMS-uroksia yhtiönsä palvelukseen. Tässä vaiheessa öljy-yhtiö Neste twiittasi olevansa huolissaan sponsorisuhteestaan. Ja lopuksi miljonääri Salonoja käytti Trump-tyyliin valtaansa ja antoi Valavuorelle potkut.

Jos Valavuori olisi twiittaillut tai bloggaillut anonyymina, hänelle juoksisi edelleen palkka ja suvaitsevaistoa kyrsisi anonyymin huutelijan näkemykset, jotka se koittaisi ohittaa arvottomina, koska niitä ei esitetä oman nimen ja kasvokuvan voimin. Tässä poliittisessa ilmapiirissä oman nimen ja kasvojen paljastaminen on silkkaa typeryyttä, tai -kuten Valavuoren tapauksessa - ihailtavaa rohkeutta. Suomi ei nimittäin nouse, jos vaikutusvaltainen väestönosa ei omilla nimillään uskalla tuomita vallassa olevaa poliittista ideologiaa, joka ei siedä toisinajattelua ja on luonteeltaan radikaali ja agressiivinen.

On epäilyksen pirulla hommia jäljellä, mutta totisesti osa väestöstä on jo ylittänyt sen rajan, jota perinteiset käsitykset arvokkuudesta eivät koske.

Strix Senex said...

Ai ai ai. Pelkään pahoin, että Nannastiina on lopultakin menetetty tapaus. Noin niin kuin tiedostavan feminismin näkökulmasta. Hän kun myöntää faktojen olemassaolon ja jopa myöntää faktat faktoiksi. Ei se kunnon uskovaiselle sovi. Siinä on hirvittävä kognitiivisen dissonanssin vaara. Se on epämiellyttävä tunnetila ja sen tuloksena tunteen suojamuuriin saattaa tulla johtopäätösten teon aukko. Sillä jos on faktoja, on myös faktoihin perustuvaa päättelyä. Ja jos tuolla tiellä edetään, tiedostavan feminismin uskokappaleita joudutaan kyseenalaistamaan pala palalta, kunnes koko rakennelma on vaarassa sortua.

Tietysti Nannastiinallekin on tarjolla pelastus. Hänen täytyy vain kieltää faktojen olemassaolo. Sen tien ovat monet hänen siskoistaan valinneet.

Anonymous said...

Kumitonttu toikin jo hyvin esille tämän nykyajan hulluuden. Sinänsä en ole kiinnostunut suomalaisesta koripalloilusta pätkääkään, mutta tämä keissi herätti mielenkiintoni. Salonojan eräs toinen sponsorointikohde, espoolainen jääkiekkojoukkue meni tuossa hiljan nurin. Nyt on hyvä hetki laittaa HK:n kaikki tuotteet boikottiin, täten osallistut lompakollasi Valavuoren tukemiseen. Espoo United, vai sillä lailla että oikein kansainvälinen nimi tyyliin Manchester United.

Suuressa maailmassa kävi näin, kun muuan leipomo kieltäytyi leipomasta homo-parille hääkakkua. Korvaukset mielensäpahoittamisesta ovat ainakin luokkaa suuremmat kuin Oulun insesti-isän uhrin saamat vahingonkorvaukset. Suhteellisuudentaju on ainakin pahasti hukassa, olisivat tilanneet sen kakkunsa jostain muualta niin problem solved, nyt on yksi yrittäjäpariskunta ajettu pihalle busineksista ja yksi veronmaksaja vähemmän.

Kova savotta tässä on edessä jotta saataisiin tämä maailma jälleen ns. tolkullisempaan suuntaan...

- Soomepois Eestist -

Vasarahammer said...

Kumitonttu:
"Suomi ei nimittäin nouse, jos vaikutusvaltainen väestönosa ei omilla nimillään uskalla tuomita vallassa olevaa poliittista ideologiaa, joka ei siedä toisinajattelua ja on luonteeltaan radikaali ja agressiivinen."

Näin on. Esimerkiksi persut eivät missään vaiheessa ole edes yrittäneet haastaa poliittista korrektiutta eivätkä näin tee ainakaan niin kauan kuin Timbe Suuri on johdossa.

Egohumanismi, jota Nannastiina tässä edustaa, nimittäin omaa itsestään selvän oikeuden tuomita kaikkia ihmisiä.

Juha said...

Ei tämä nyt voi millään olla evoluution taka-askel, koska sille on tiedostettu jo oma terminsä ja ryhmänsä: persuuntuminen. Kyllä minä nyt niin mielessäni näen, että kyseessä on ankarasta Moraalisäteily-riippuvuus. Ehkä kriittinen massa on saavutettu, ja riippuvuus on kehittynyt todella vakavaksi? Tai markkinoille on ilmaantunut ulkomailta(!) synteettistä Moraalisäteilyä, joka koukuttaa käyttäjänsä jo ensi annoksesta?

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Ekulle, Tom Kärnälle, Anolle, Lesolle, Yhel Turkkulaasel, Toiselle professorille, Kumitontulle, Strix Senexille, Soomepoisille Eestist, Vasarahammerille ja Juhalle & kiitos kommenteistanne.

Ekku: Lämmin kiitos.

Tom: Oletettavasti ruokavaliolla on vaikutuksensa tämän kaltaiseen ns. luovaan työhön.

Ano: Nannastiina on arkkityyppi ja hänen kaltaisiaan on paljon.

Leso: Tuollaisia paradoksejahan noissa piireissä harrastetaan. Ollaan pro-feminismi sekä pro-islam eikä hahmoteta lievää suurempaa ristiriitaa.

Yksi Turkkulaanen: Lämmin kiitos sinullekin.

Toinen professori. Olet oikeassa. Ja valitettavasti yhteiskuntamme on nykyisin näitten hönttien pelikenttä jossa ne saavat huseerata minkä lystäävät. Ihmettelen vain, että missä vaiheessa näin pääsi käymään ja minkä ihmeen takia.

Kumis: Eli kyseisen logiikan mukaan tämäkin ase on epäilemättä kiellettävien listalla:

https://mdttac.com/ForumPictures/HS3/DSC_0805.jpg

Se kun näyttää sotilasaseelta ainakin asiaa tuntemattomalle. Tosiasiassa se on kumminkin aivan tavallinen pulttilukkoinen kertatulta ampuva Tikka T3-metsästyskivääri.

Kumis & Soomepois: Kun miettii noita kyseisiä esimerkkejä niin alkaa mieleen tulla termit ”loukkaantumisteollisuus” sekä ”ammatti- ja tapaloukkaantujat”.

Stix Senex: Kyllähän Nannastiina leikki tässä kirjoituksessa vaarallisilla asioilla ja ehkä hänkin palaa pian siskojensa valitsemalle pelastustielle.

Vasara: Totta. Timbe halusi joukkueensa liigaan, sai sen sinne ja pelaa liigan säännöillä. Tuo egohumanismi on muuten erittäin osuva termi.

Juha: ”Synteettistä Moraalisäteilyä”. Hjuu, pelottava ajatus.

ThePervertti said...

taas kerran upea kirjoitus...kiitos...tämä sarkasmin määrä joka kumpuaa luultavasti monenkin sydämestä asti ei silti tunnu tavoittavan Li..eiku Nannastiinaa ja sen kavereita....

Lemminkäinen said...

Luulisin että kysymyksessä on pelkkä loogisuuteen perustuva hahmottelukyky. Siis sen puuttuminen. Nannastiina ei yksinkertaisesti ymmärrä että eri kasvu- ja kulttuuritaustat muovaavat yksilöitä oman viiteryhmänsä edustajiksi. Se mikä meille on päivänselvää, on toisissa viiteryhmissä kehittyneille yönmustaa pimeyttä. Esimerkiksi me voidaan naureskella, että eiköhän siinä (räjähdystä vaille)luvatussa seitsemänkymmenen neitseen laumassa voisi olla mukana muutama vanhempi huorakin ja silleen. He jotka uskovat elämän jälkeisiin neitseisiin, niin se on heidän todellisuuttaan. Nannastiina (kuten Ykä osuvasti kirjoitit) toimii tunnevetoisesti. Hän ei pysty käsittämään eikä ymmärtämään että kulttuuriset ja henkiset erot tekevät kansoista ja yksilöistä erilaisia. Nannastiina kuvittelee että kaikki pyörii hänen omien kuvitelmiensa mukaan ja Nannastiina tuntee olevansa oikeassa. Loogista asioiden hahmottelukykyä pitäisi opettaa kouluissa jo ala-asteelta lähtien, jotta Nannastiinan kaltaiset henkilöt oppisivat ymmärtämään asioita useammasta eri näkökulmasta.

vieras said...

Omalla nimellä ei kannata kirjoittaa jos ei saa siitä palkkaa. Toisaaalta jos tarpeeksi moni kirjoittaisi omalla nimellä senkin uhalla että vaatisi urhrauksia, niin se madaltaisi kynnystä kirjoittaa omalla nimellä. Ja kun tarpeeksi moni kirjoittaisi omalla nimellä, niin vastapuolella on sitten liian monta maalia johon pitäisi yrittää osua.

Tepsiikö vastapuoleen väsytystaktiikka? Pähkälin sitä jos jaksaa junnata ja odottaa, niin vastapuoli väsyy ja menee jumiin.

Timo Soinin kohdalla voi todeta että hiekka loppuu tiimalasista, jossain vaiheessa. Ei sitä tiimalaisia enää montaa kertaa käännetä. Tilannetta nuivat vs. persut pohdin pitemmin kesällä siinä yhdessä viestiketjussa, joten sitä ei kannata tässä toistaa.

Onko Ykä ajatustenlukija tai onko sinulla vakoilijioita tiedonhankkijoina, mutta ovatko persuissa toimivat nuivat ottaneet sen taktiikan, että odottavat sitä kun hiekka valuu Soinin lasista loppuun, jolloin hän ottaa ritolat? Pitäisi olla suunnitelma sille varalle, ettei näyttämöltä poistuminen tule yllätyksenä ja aiheuta neuvottomuutta. Tai mistä tietää vaikka kulisseissa olisi jotain tämmöistä laadittu.

Jonain "helppona" aikana tuo odotustaktiikka voisi toimia. Kiinalaisetkin harrastavat sitä, kun heidän kärsivällisyys on äärimmäisen venyvää ja he jaksavat odottaa Siperian suhteen.

vieras said...

Onko Persaukistenniemen mökki Ykän, Anteron, Hössen vai Pertan? Mikä on se paljon puhuttu sauna siellä Lälläveden äärellä? Vai onko jokaisella sauna, ja kukin kutsuu muita saunomaan ja juomaan olutta? Onko Epäilyksen piru vieraillut tänä vuonna Ykän, Anteron, Hössen vai Pertan sauna? Siellä alakerrassa on aika nokista ja savuista, joten aika ajoin tarvii pirunkin käydä saunassa ja pulahtaa veteen.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys ThePervertille, Lemminkäiselle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

ThePervertti: Lämmin kiitos ja tervetuloa kommentoimaan. Niin Li kuin nannastiinat pitävät kaltaisiamme ihmisiä epäihmisinä jotka häiritsevät heidän egohumanistista egotrippailua.

Lemminkäinen: Kaiken kaikkiaan totean, että olet oikeassa. Kouluissamme tosin valitettavasti opetetaan lapsille nykyisin nimenomaan loogisen ajattelukyvyn ulkopuolisia asioita.

Vieras:

Viesti1: Jos tarpeeksi moni tekisi niin, niin kävisi varmaan niin kuin sanoisit. Mutta kuka uskaltaa ottaa riskin ensimmäisenä? Minä en uskalla. Väsytystaktiikka ei vastapuolelle toimi, sillä sitä se harjoittaa itse.

Persuista ja Soinista: En todellakaan tiedä. Toivon, että olet oikeassa ja tyypit odottavat. Mutta varmaksi en osaa sanoa.

Viesti2: Se Lälläveden sauna on Persaukistenniemen mökkikylän mökki nro 5:n sauna joka on varattu niin Ykän kuin Anteron, Hössen ja Pertan käyttöön. Epäilyksen Piru saunoi siellä viimeksi tämän vuoden vappuna:

http://yrjoperskeles.blogspot.fi/2016/04/taivaallis-helvetillinen-vappu.html

Qroquius Kad said...

Ei tämä Homo Sapiens Premenstrualsyndromicusin jatkuvasti etenevä yliedustus länsimaiden päättävissä elimissä varmaankaan ihmiskuntaa tuhoa, mutta tällä menolla taantuminen alemmalle kehitystasolle on jo näköpiirissä.

Homo Sapiens PMS:ien poliittisten ja hallinnollisten päätösten mahdollistama Homo Sapiens Arabicusin ja Homo Sapiens Africanusin urospuolisten edustajien massiivinen tulvinta Eurooppaan muuttaa ennen pitkää Suomenkin Islamilaisen Kalifaatin Suomen provinssiksi, al-Wilâyat al-Finlanda al-Khilâfah al-Islâmiyah tai jotain sentapaista, korjatkoon jos joku osaa arabiaa. Tämän seurauksena Homo Sapiens PMS katoaa nopeasti burqien ja niqabien alle näkymättömiin, missä se kuolee sukupuuttoon ravinnon eli oikeaoppisen tiedostamisen puutteeseen.

Me valkoiset kristityiksi kastetut (olen tosin eronnut kirkosta jo 1990-luvulla, mutta kastettu silti) heteromiehet voimme tässä tapauksessa vaihtaa alalajimme Homo Sapiens Arabicusiin leikkauttaen hippelistämme palan irti ja alkamalla kumartaa Mekkaan julistaen Allahin akbariutta. Tämän kaiken seurauksena lajimme taantuu tasolle jossa sen nimestä putoaa ennen pitkää se viimeinenkin Sapiens pois, ja jäljellä on vain Homo Islamicus Furiosis.

Mitä Soiniin tulee, niin minusta vaikuttaa että hän alkaa jo valmistella kotimaan tai yleensäkin politiikasta poistumista. Siksi tulevissa kuntavaaleissa pitäisikin kaikkien Jytkyyn ja Jatkojytkyyn osallistuneiden ehdottomasti äänestää jotain kansallismielistä puoluetta, kunhan ei Perussuomalaisia, mutta äänestysprosentti pitäisi saada mahdollisimman korkeaksi. Se ei hetkauttaisi Soinia mihinkään suuntaan, vaan olisi viesti sille Soinin seuraajalle: teillä on edelleen kannatusta, mutta se valuu toisaalle nyt ja jatkossakin, ellette ala lunastaa lupauksianne joihin luottaen me teille äänemme annoimme!

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Qroquius Kad. Ennustuksesi voi valitettavasti pitää paikkansa. Tosin Homo Sapiens PMS:n kohdalla se ei välttämättä ole huono asia. Minä vaan en ole valmis laittamaan muijani päälle burkhaa. Itse erosin kirkosta jo 1980-luvulla. Ensi vaaleissa ajattelin äänestää viskipuoluetta. Persut tarvitsevat veret seisauttavan vaalitappion ymmärtääkseen päästä eroon Soinista. Onhan se varmaan vittumainen temppu häntä kohtaan, mutta nyt puhutaan kansakunnan tulevaisuudesta eikä levymyyntilistoista.

vieras said...

Jos harkitsee muita puolueita niin ongelma on se mitä on tarjolla missäkin, mitkä ovat ehdokkaat, ja minkälaiset on läpimenon mahdollisuudet. Äänten hajaantumien useisiin puolueisiin ja ilman että ketään saadaan edes valituksi. Ei tuokaan houkuta. Tätä joskus vuosi sitten pähkäilin mitä riskejä on jos yrittää uutta puoluetta.

Pikaratkaisuna ehdotin että vaikka lahjoisi Soinin siirtymään sivuun. Vähän kuin ostetaan ulos sopimuksesta, tätä tapahtuu urheilijoiden ja valmentajien kanssa.

Kunnallisvaalit ovat hieman hankala vertailukohde, koska jokainen kunta on eri tapauksensa. Jos hölmösti käy niin vaalitappion vuoksi jotkut nuivat valtuutetut voivat tipahtaa. Siksi en ole varma siitä toivonko persuille vaalitappiota vai en. Toisaalta ei se ole ennenkään edes ollut mikään suuri kuntapuolue.

Anonymous said...

Näitä nannastiinoja elelee varmaan monen omassa lähipiirissä, koska heitä on niin paljon. Erään tuttavaperheeni lapsi on tosielämän nannastiina, egohumanisti feministi. Aivan kuin Ykä olisi hänestä kirjoittanut.

Elämän mysteereitä on, että tavallisen, monilapsisen perheen yhdestä lapsesta kasvaa egohumanisti, vaikka kaikki muut lapset välttyvät aivoja sumentavan ideologian vaikutuksilta. Tuttavaperheeni lapsilla on samat vanhemmat, samanlainen kasvatus ja elinympäristö, mutta yhdestä lapsesta tuli silti erilainen - perheen musta lammas.

Tiedän, että olemme kaikki ysilöitä, eivätkä vanhemmat kykene vaikuttamaan lastensa ideologisiin valintoihin, mutta kuka heihin sitten vaikuttaa? Ovatko lapsemme nykyisin jo syntymästään asti yhteiskunnan lapsia altistuessaan varhaiskasvatuksen ja koulutuksen aikana tasa-arvoistamisen (tasapäistämisen) propagandalle?

Kotikaupunkini alakoululaisten vanhemmat ovat lehtien mielipidekirjoitusten mukaan huolestuneita lasten loogisen ajattelun ja matemaattisten taitojen kehittymisestä koulussa. Kaupunki on lahjoittanut kaikille alakoululaisille Ipadit, ja niitä myös käytetään opetuksessa. Lapsilla ei ole enää matematiikan, fysiikan ja joittenkin kielien oppi- eikä harjoituskirjoja. Kaikki tehtävät pitäisi tehdä Ipadilla, mutta ongelmaksi on tullut, että pienet lapset eivät osaa käyttää Ipadeja laskutehtävien suorittamiseen. Laskutehtävissä tarvittavien näppäinten esiin hakeminen on niin monimutkaista, että se ei onnistu kaikilta lapsilta. Vanhemmat pelkäävät lapsistaan tulevan laskutaidottomia.

Kuinka paljon meillä onkaan tulevaisuudessa loogiseen ajatteluun kykenemättömiä nannastiinoja? Ja jotta tasa-arvo ei unohtuisi, niin vaaravyöhykkeessä ovat myös tulevat tunneälykkäät alfaurokset. Näitä pehmeän tunteikkaita alfauroksia meillä on jo muutamia eräiden puolueiden puheenjohtajina.

Die Heimat

Becker said...

Tämä Ruotsihan on nannastiinojen valtio, feministinen kuningaskunta, demokratu. Nannastiinojen ansiosta maasta on muodostunut kulttuurimarksistinen Absurdistan.
Mikään täällä ei yllätä, kaikki ajateltavissa oleva punvihreä mielettömyys on mahdollista.
Oliko se nyt Tolstoi kun sanoi, että paha onn katsottava loppuun asti. Ja käytännössä tämä luultavasti tarkoittaa, että päät otetaan pensassta vasta kun yhteiskunta on romahtamispisteessä tai jo romahtanut. Pelkäänpä että tämä koskee myös Suomea.
Kävin täällä kerran äänestämässä ja samoilla asioilla oli myös suomalaista syntyperää oleva noin 25v.tyttölapsi. Oikeasta olkavarresta kyynärpäähän asti oli tatuoitu huomattavan näkyvästi miekka, jonka kahvana oli tämä tuttu naisen symboli, eli ns. venussymboli. Tyttönen vaikutti kovin itsetietoiselta ja oli varmaankin imenyt itseensä tämän nannastiina aivopesun juuria myöten. Tuumailin siinä, että voi tyttöparka, saatat vielä joutua tulevaisuudessa tuon tatuoinnin poistamaan ja pahimmassa tapauksessa se poistetaan amputoimalla. Tokko olen silloin auttamassa, ja saattaapi olla että nannastiina pakenee isiensä maille turvaa hakemaan, kunhan on ensin aikansa Absurdistanissa elvistellyt.

Ukkeli said...

Kun pelataan tunteilla, eivät faktat auta, voivat olla jopa vahingoksi. Omista tansseista on jo aikaa, mutta muistelen, ettei silloin auttanut, jos lateli totuuksia hehtaareista tai omista koulutuksista, kyllä nainen lähti mukaan silloin harvoin kun lähti ihan tunteella. Alkoholilla oli varmaan osuutta.

Olen seuraillut Amerikan vaaleja. Ei siellä tunnu faktat painavan mitään, eivät ehdokkaat paljon puhu siitä, mitä tekisivät, enemmän vain haukkuvat toisiaan. Vaalikampanjan äänestää sitten vähiten huonoa.

Ei tätä käännetä faktoilla, vaan tunteella.

vieras said...

Onko Ykä huomannut että Kataloniassa suunnitellaan itsenäistymistä? Kansanäänestys on tarkoitus järjestää vaikka keskushallinto Madridissa ei suostuisi siihen.

Katalonia on aiemmin toiminunt omana valtionaan:

https://en.wikipedia.org/wiki/County_of_Barcelona

https://en.wikipedia.org/wiki/Principality_of_Catalonia

https://en.wikipedia.org/wiki/Catalan_nationalism

Ihmettelen Katalonian kohdalla samaa kuin Skotlannin kohdalla. Jos Katalonia haluaa ja pääsee omaksi valtioksi, niin miksi se haluaa pysyä EU:ssa, siis liittyä EU:n jäseneksi? Vauraana valtiona Katalonia joutuisi osallistumaan tukepaketteihin ja kaikkea muuta mukavaa. Itsenäisyys kun tarkoittaa omaa päätösvaltaa, omaa rajavalvontaa ja omaa kelluvaa valuuttaa. Nuo kolme ovat minimikriteerejä itsenäiselle valtiolle.

Sekin on jäänyt hämäräksi, olisiko Katalonia nuivempi omana valtionaan, vai yrittäisikö se nykyistäkin enemmän elää unelmaa.

Anonymous said...

Ehkä Homo Sapiens(?) PMS on jonkinlainen sadomasokismin ambivalentti muunnelma?

Kun tavallisesti jo SM-kaaho on joko sadisti tai masokisti, niin ehkä nämä PMS:t ovat molempia? Saavat sadistista nautintoa toimiessaan aggressiivisella tavalla omaa etuaan, jopa olemassaoloaan vastaan. Saavat masokistista nautintoa voidessaan uhriutua syyllistäessään sortamiaan tahoja sortajiksi?

Oli mitä oli... Hulluja koko orkesteri!

Anonymous said...

Kumitontulle:

Jos kirjoittaa nettiin nimellään, niin kannattaa aina välillä deletoida kirjoitushistoria - ihan siitä riippumatta mitä mieltä asioista on ja mistä on kiinnostunut kirjoittamaan. Näin pienentää ikävien nettistalkkaajien kohteeksi joutumisen riskiä.

Kirjoitushistorian deletoimisen suhteen keskeistä on se, että kirjoittaa lähinnä vain sellaisiin paikkoihin, joista tekstit voi poistaa niin ettei sinne jää näkyvää merkitää siitä, että niitä on edes ollut siellä.

Suurin osa nettipuheesta on siinä mielessä kahvipöytäkeskustelua, että puheen mahdollinen suora vaikutus toteutuu silloin kun asia on ajankohtainen ja epäsuora vaikutus taas ei enää kohtaa herätteenä toiminutta tekstiä, joten noin yhteiskunnallisen vaikuttamisen näkökulmasta kommenttien poistaminen ei vähennä niiden vaikutusta jos poistamisen viive on hyvin harkittu.

Vihapuhepoliisien, anarkokiukuttelijoiden ja perässästalkkaajien kannalta myöhempi deletointi on toki harmi. Se ei estä, mutta vaikeuttaa vähän moisten huseeraamista.

vieras said...

Politiikka nyt on viimeisen päälle tunteilla ja mielikuvilla pelaamista.

Ei tunteiden merkitystä kannata aliarvoida. Pitäisi tietää, ymmärtää ja myöntää se että monet muodostavat käsityksiä ja tekevät päätöksiä tunteiden, mielikuvien ja mielijohteiden ohjaamina. Sitä ei itsekukin ehkä omalla kohdalla tiedä, huomaa, ymmärrä tai myönnä. Ihmisyksilö kun ei ole logiikkakone vaan ärsykkeisiin reagoiva hermoverkko, kuten eräässä kommentissa toisaalla sanottiin.

Puhutaan asetelmasta järki vs. tunne. Se on puuttellinen asetelma. Pitäisi olla kolmas elementti ja se on tahto. Pelkkä järki ei riitä, jos tunne saa siitä yliotteen ja estää tekemästä järkevää ratkaisua. Tästä syystä tarvitaan tahtoa, jolla voi pitää tunteen kurissa, ja jotta voi tehdä järkevän päätöksen ja toteuttaa se.

Vaikka olisi kuinka viisas, järkevä ja älykäs, niin jos on tunteiden ja mielijohteiden vallassa, niin mitään ei tule mitään. Siksi pitää olla tahto. "Luja tahto vie läpi harmaan kiven."

Vai onko tahto sama kuin tahdonvoima, päättäväisyys, rohkeus, uskallus, sitä että on munaa tai palleja johonkin, jotain tämmöistä. Siinä on myös mukana sitkeys yrittää uudestaan ja uudestaan, joko samalla tai toisella tavalla, kärsivällisyys odottaa jotain, jota ei heti saa mutta saa myöhemmin, kun tulee kohdalle ja on itse valmiina ottamaan. Niinkuin siinä Kiina-vertauksessa on.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Vieraalle, Die Heimatille, Beckerille, Ukkelille, Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Vieras:

Viesti1: Eipä meistä tavan tallaajista ole minkään sopimuksen poislunastajiksi. Näkisin että persujen kohdalla on parempi saada kunnallisvaaleissa selkään ja sen jälkeen havaita tilanne ja ryhdistäytyä eduskuntavaaleja varten.

Viesti2: Olen tietoinen asiasta mutta minulle on hiukka epäselvää että mihin suuntaan itsenäinen Katalonia pyrkisi.

Viesti3: Näinhän se on ja usein jo hyvin otettu valokuva on vienyt ehdokkaan eduskuntaan. Mitä tahtoon tulee niin olen samaa mieltä, tosin se toimii toisinkin päin. Poliittiset broilerithan ovat selkeästi tahtoihmisiä jotka huoraavat ja tönivät itsensä huipulle keinoja kaihtamatta.

Die Heimat: Jaa-a, siinäpä kysymys. Ehkä elämä on vaan kooste sattumuksia jonka lopputulos on täysin randomia. Mene ja tiedä. Mutta uskoisin kyllä että nykylapsetkin pääosin osaavat katsoa nykyistä propagandaopetusta filtterin läpi. Niinhän mekin osattiin nulikoina kun meidän päihimme survottiin YYA-liturgiaa. Mutta tuo, mitä kerrot opetuksen tasosta huolestuttaa kyllä.

Becker: No joo, sinänsä Ruotsia voisi seurata kuin jotain hyvin käsikirjoitettua scifi-kauhusarjaa, mutta kun tietää että se sarja on ennakkoesitys siitä mitä meillekin on tulossa niin into seuraamiseen laskee huomattavasti.

Ukkeli: Hieman samankaltaisia kokemuksia minullakin. Nuo jenkkivaalit taitavat olla likaisemmat kuin koskaan vaikka onhan siellä ryönänheitto toki hallittu ennenkin.

Ano1: Jaa, tuokin voi kyllä pitää hyvinkin paikkansa.

Ano2: Vinkki välitetty.

vieras said...

Ehkä se tappio on turvallisinta ottaa just kunnallisvaaleissa. Nykyisillä gallupeilla saisi tappion kun matelee alle kympin tasolla. Siitä tappiosta olisi kuitenkin kohtalaisesti aikaa seuraaviin vaaleihin. Jos vaikka suurlähettilään pesti Lontoossa vapautuu niin minulla on ykkössuosikki siihen pestiin...

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja said...

Tämä nyt ei aiheeseen varsinaisesti liity, mutta nyt se Hyvien Ihmisten Priviledge on rodullistettu tännekin maailmankolkkaan: Pravdan Etuoikeutetut

Kun kotiin pääsen, niin taidan tehdä kuten se yksi Paperimies. :D

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Vieraalle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Olen samaa mieltä. Eduskuntavaalit ovat tärkeämmät. Ja persuissa tarvitaan sitä selkäsaunaa. On meinaan niin että eräs T. Soini kuvittelee vieläkin, että puolueen menestys perustuu hänen huikeaan karismaansa ja hänen tarjoamaansa demarit 2.0-versioon.

VNV: Jaahah, tein testin. Ja laastaritkin oltiin kaivettu mukaan. Taidanpa kaivaa kaapista viskipullon ja liittyä seuraasi…

Tom Kärnä said...

Itse kannatan lämpimästi tarpeeksi suurta vaalitappiota Persuille kunnallisvaaleissa. Jos puolue siitä sitten uudelleenjärjestyisi.

Lemminkäinen said...

Pakolaisten vastaanotossa pelataan pelkästään tunteilla. Median masinoimat sääliä, empatiaa ja sympatiaa herättävät julkaisut saavat osan kansasta kuolaamaan toivotulla tavalla. Esimerkiksi pakolaislapsen hukkuminen, valtamedian mukaan, johtui vaarallisesta meren ylityksestä. Vaihtoehtomedian mukaan kysymyksessä oli saituus ja uusi valloittava pepsodenttihymy isälle. Isä halusi uudet hampaat ja vaimon kysyessä, että eikö pelatusliivit olisi ihan yes meren ylityksessä, niin aviopuoliso ei halunnut kustantaa pelastusliivejä perheelleen. Toisaalta se on ymmärrettävää, koska "vaarallinen merimatka" on vain muutaman kilometrin pituinen. Ja sitten kävi niinkuin kävi, lapsi hukkui. Kylillä huhutaan, että kuollut lapsi olisi asetettu määrättyyn asentoon, jotta kuvasta olisi tullut mediaseksikäs. Perkele, mitä kuvottavaa touhua, alusta loppuun. Toinen valtamedian kusetus on "pakolaislapset". Mummot, vaarit, empatiahuorat ja muuten vain urpot kirkuvat onnesta, kun saavat viedä pullia ja halinalleja "pakolaislapsille". Normaalilla järjenjuoksulla varustetut yksilöt sanovat: Vai vielä halinalleja, nuohan tarvitsevat korkeintaan pumpattavia barbaroita. Maailmassa on n. 60 miljoonaa "pakolaista" ja näitä syntyy lisää kehitysmaihin. Kehitysmaat vaikuttavat olevan kyvyttömiä tehtailemaan toimivaa infrastruktuuria omiin maihinsa ja köyhyys ja klaanisodat saavat ihmiset hakemaan parempaa elämää Euroopasta. Ja tunteiden ja valkoisen miehen historiasta johtuvan huonon omantunnon vuoksi Eurooppa levittää ovet auki sinne pyrkiville. Tunne on voittanut järjen 10-0. Pakolaisvirtaa ei ratkaista ottamalla vastaan pakolaisia. Pakolaisvirta katkaistaan vaatimuksilla. Sisällissotia käyville maille selitetään rautalangasta vääntäen, että valtataistelu tulee käydä äänestämällä, eikä asein. Jos ohjelma ei vastaa, niin emme voi sille mitään. Laitamme ovet kiinni ja odottelemme mitä tapahtuu. Kansoja ja kulttuureita on hävinnyt ennenkin ja jos nykypäivän jälkijättöiset uskonnolliset kulttuurit haluavat hävittää itse itsensä, niin moro vaan. Tunteilla tässä prosessissa ei ole mitään sijaa. Tässä prosessissa Länsimaat voisivat tehdä yhden poikkeuksen. Pakolaiset asutetaan leireille lähelle omia maitaan ja näiltä leireiltä voi Eurooppa ottaa vastaan todella hätää kärsiviä, mm. lapsia ja sairaita,ja huolehtia muutenkin leirien hyvinvoinnista, koska emme ole petoja, vaan järkiperäisesti ajattelevia yksilöitä. Ainakin osa meistä. Kuolleen lapsen kuva rannalla (vaikka mahdollisesti manipuloitu sellainen) herättää myös meikäläisessä tunteita, koska lapset ovat tärkeintä maailmassa.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Tom Kärnälle ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

Tom: Komppia tälle.

Lemminkäinen: Eipä tähän pahemmin lisättävää.

Qroquius Kad said...

Teinpä tuon Helsingin Totuuden testin minäkin ja sain tulokseksi olevani etuoikeutetumpi kuin 30 % testin tehneistä. Miten tämä pitäisi tulkita; olenkos minä nyt hyvä vai huono ihminen?

Ellun kana said...

Aamen. Ainoa kysymys on, kuvitteleeko nannastiinaa myötäilevä mies nannan häntä arvostavan.

Aiheeseen liittyen: Tauon jälkeen palaan Kuplaan. Miten käyttäydyn nannastiinaporukassa, kun nuivempi reaalipoliittinen kanssakäyminen ei viimeksi ollut ns. napakymppi? Minun on pakko mennä, ja haluan olla sopuisa ja pitää hauskaa, mutten kuitenkaan peräytyä omista mielipiteistäni tai arvoistani.

Tämän hetkine strategia on sanoa etten tullut puhumaan politiikkaa, ja että kaikilla on oikeus mielipiteeseensä.

Arvostan asiallisia ja todennetusti toimivia neuvoja.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Ellun kanalle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Sain itse tulokseksi 72%. Keneltä minun nyt pitää pyytää anteeksi ja miksi?

Ellun kana: Ehkä Nannastiina on hankkinut miehekseen (jos hän sinne päin on kallellaan) sopivan munattoman yksilön joka palvelee hänen tarpeitaan. Nannastiinaporukoista on vaikea sanoa, koska sattumoisin en siellä itse nykyisin juuri liiku.

vieras said...

Totesit että vastapuoli on täynnä tahtoihmisiä, ja se tahto on auttanut heitä pääsemään asemiinsa. Ilmeisesti heillä on myös ollut sitkeyttä ja kärsivällisyyttä, koska tämä kahjo meinkinki ei alkanut yhdessä päivässä eikä spontaanisti.

Siinä Hamilon koosteessa jonka linkkasin, senaattori Rand Paul totesi että rauhanuskontolaisten vahvuus on loputon kärsivällisyys. He yksinkertaisesti jaksavat odottaa jotain, vaikka sitä odottaessa ehtisi itse kuolla pois.

Sama oli Neuvostoliitolla ja KGB:llä. Se vaan että Neuvostoliitto heitti lusikan nurkkaan ja samalla meni KGB. Ehkä eläkeläisillä KGB-agenteilla on ristiriitaiset tuntemukset siitä kun tavoite toteutui, mutta sadon korjaa joku muu.

Välillä on tullut mietittyä onko nuivalla puolella tarpeeksi tahtoa mukana. Väsytäänkö liian helpolla, lakataanko heti yrittämästä jos lyö kirveen kiveen, vai tähdätäänkö uudestaan halkoon, joka on asetettu paremmin telineelle, katsotaan onko teline itse kunnolla, jos kirves hajosi tai meni tylsäksi, niin otetaan toinen kirves...Jos on kauan siinä mukana, niin pitää olla tahtoa, henkistä sitkeyttä, kovapäisyyttä, kärsivällisyyttä mutta kuitenkin valppautta siltä varalta kun tilaisus koittaa.

Niin no jos Ykän blogi on pyörinyt jo näin kauan, niin veikkaan että Hotellissa on näitä kriteereitä arvioitu omaltakin kohdalta?

Mitä Ykä arvelsisi onko se Lontoon-suurlähettiäs semmoinen hyvä kompromissiratkaisu joka sopisi jokaiselle. Hyvä ja arvostettu virka, hyvä palkka ja edut, mahikset katsella Lontoon nähtävyykisiä, kierrellä Lontoon pubeja, käydä futismatseissa, käydä hevoskilpailuissa, saapi isännöidä lähetystön kekkereitä ja pitää maljapuheita jne. Kun on vielä se mahis että voi jotain tehdä politiikan ulkopuolella. Veikkaan että Soini saattaisi oikeastikin tykätä tuosta Lontoon-lähettilään pestistä.

Mitä Ykä muuten arvelee englantilaisista oluista? Kysyn näin lauantain merkeissä?

vieras said...

Silläkin olisi välttänyt monta mokaa, jos Soini olisi palkannut Hamilon omaksi tai puolueen viestintäneuvonantajaksi hyvissä ajoin.

Tuossa alkuvuodesta Valkea teki arvion Soinista sen Peruspomo-kirjan perusteella. Luonnehdinnat ovat siis kommenteissa. Minäkin kyselin jotain siellä. Jos jaksat plarata kommenit niin täällä:

http://hiljaistapohdintaa.blogspot.fi/2016/01/vakivallaton-ja-inhimillinen.html

Anonymous said...

VNV laittoikin lyhyen ja ytimekkään Tube-pätkän, kiitos vinkistä ja taidan myös tehdä samat kuin tuo paperimies, LOL.

Tästä pukkaa taatusti seuraavaa kaustia ja epäillyn oikeudet ym. nyyhkyttelyä. Muuan kansalaisaktivisti teki oikeudenistunnossa näin eli kuvasi salaa.

Samaisen miehen saama puhelu eräältä huolestuneelta naisihmiseltä, tästä tuli eittämättä mieleen toi Nannastiina...


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Vieraalle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Vieras:

Viesti1: Kyllähän kysymääsi asiaa on tullut täälläkin ajateltua ja aika ajoin väsymys ja kyllästyminen iskee. Eikä se ole ihmekään sillä minullakin on kymmenes vuosi menossa tämän blogin kanssa ja tilanne ei kun huononee vaan. Ainoa, mistä voi olla tyytyväinen on se, että tietoa on kumminkin saatu levitettyä laajemmalla kuin mitä vuonna 2007 oli. Lontoosta en kommentoi sen kummempaa. Ja minä tykkään enempi näistä lager-tyyppisistä oluista.

Viesti2: Valkean luonnehdinnat osuvat kyllä hyvin kohdalleen.

Soomepois: Usko huviksesi, niin tuosta kuvaamisesta nousee suurempi häly kuin itse oikeudenkäynnin aiheesta. Ja tuon puhelun muistan kyllä. Siinä oli mammalla tamponi pahasti vinossa. Niin kuin on myös koko oikeusjärjestelmällämme. Jos meinaan se vaatimus 13 vuoden tuomiosta Ilja Janitskinille pitää paikkansa niin silloin hulluuden rajat on kyllä ylitetty:

http://mvlehti.net/2016/10/29/suomen-oikeuslaitos-haki-ilja-janitskinille-13-vuoden-tuomiota-espanjassa-espanjan-oikeus-vapautti-kaikista-syytteista/

vieras said...

Jos espanjalaisilla on yhtään tilannetajua, niin he antavat Iljan olla Espanjassa niin kauan kuin häntä huvittaa. Ei kai hän elele espajanjalaisen Kelan ja sossun rahoilla?

MV-lehti on törkylehti tai siitä välittyy sellainen kuva että se olisi. MV-lehti merkitsee lähteet juttuihinsa. Se siis julkaisee mitä muut ovat julkaiseet. MV:n ansio on siinä että julkaisee sellaista mitä muut eivät julkaise, ja hyvässä lykyssä pakottaa muutkin julkaisemaan edes viiveellä.

Itse olen vältellyt MV-lehteä sen jälkeen kun huomasin siellä kommenteissa juutalaisvastaisuutta ja Israel-vastaisuutta. Niinkuin "juutalaislobby", "juutalaisten omistama media", "sionistit", tms. Niinno, mieluummin peesaan sionisteja kuin islamisteja.

Tiedän ettei Ykän blogi liity iippojen edesottamuksiin. Halusin vain tuoda sen seikan esille, että islamilaisten tahojen vaikutuskeinot tulisi paremmin huomioda, että ne kyettäisiin torjumaan. Jostain syystä joitakin ei kiinnosta Persianlahden arabien öljyrahojen vaikutus länsimaisiin medioihin, tai mitä arabilobby, OIC, Arabiliitto, Muslimiveljeskunta ja sen haaraosastojen ja peitejärjestöjen kuten CAIR joka toimii USA:ssa, jne. vastaavien pyrkimys soluttaa akateemisiin instituutiohin, julkishallintoon, puolueisiin, kulttuuriväkeen, medioihin, liikeyrityksiin, ja muihin paikkoihin....

Mitä se kertoo Clintonista jos tai hänen säätiö on ottanut miljoonia dollareita rahaa arabimaista? Noissa maissa naiset ja homot ovat kehnossa asemassa. Samalla Clinton yrittää saada naisten ja LGBT-porukan ääniä. Siinä on jonkinsorttinen ristiriita.

vieras said...

Sen unohdin sanoa että hyvän asianajajan merkitystä ei kannata väheksyä. Iljalla ilmeisesti on kärkitason lakimies. Tietysti Espanjassa jopa viranomaisilla on nähtävästi enemmän älliä ja realismin tajua kuin meikäläisen julkishallinnossa. Ainakin tässä tilanteessa vaikutti olleen.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Vieras. Nythän näyttää siltä että espanjalaiset todellakin jättävät miehen rauhaan. Nuo juutalaisfoliopipojututhan ovat sieltä Magneettimedian puolelta jonka toimintaa en itsekään ymmärrä ja jossain sen kommenttipuolella meikäläinenkin tulkitaan juutalaisten aivopesemäksi. Oletan, että Magneettimedia ostaa tilaa MV:ltä. Mutta noin muuten totean sen minkä ennenkin eli MV-lehden kohdalla ei olennainen kysymys ole se, onko se hyvä vai huono. Se vaan tällä hetkellä on välttämätön. Olen samaa mieltä kanssasi lakimiehestä. Oikeudessahan varsinainen totuus ei meinaa mitään vaan kikkailu ja sitä maallikot eivät osaa.

vieras said...

Jos esitetään vastavetona foliohattuilua, niin voisi kysyä onko Magneettimedia saanut rahaa arabimaista tai Iranista, tai jostain muusta ei-arabialaisesta islamilaiseta maasta kuten Pakistanista. Tai taholta joka on linkittynyt noihin maihin. Sen tapaista tekstiä esiintyy arabimaiden medioissa päivät pääksytysten.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Vieras. Tähän en pysty vastaamaan enkä edes spekuloi, sillä en tunne Magneettimedian taustoja sen tarkemmin.

Anonymous said...

Se etuoikeustesti kertoo oikeastaan kaiken tarpeellisen Pravdan journalistisesta tasosta.

Testin mukaan olen etuoikeutetumpi kuin 10% väestöstä. Johtuu varmaan niistä laastareista.

vieras said...

Onko tämä haaveilua, mutta voisi kai käydä niin että Soini ilmoittaisi ennen kunnallisvaaleja että ei jatka enää puheenjohtajana vaan siirtyy rivipersuksi puoluekokouksen jälkeen. Sitten alkaa vaikka kyttääämään sitä Lontoon pestiä jota ehdotin, tai muuta politiikan ulkopuolista työpaikkaa. Tällöin vaalit eivät sillä tavalla olisi enää Soinin vaaleja. Jos sanoo valmiiksi, ettei jatka, niin vältettäisiin se että vain vaalitappio pakottaisi siirtymään sivuun.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Anolle ja Vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Joo, se laastari pysäytti purkan minullakin. Olivat sitten ottaneet senkin tuohon testiin.

Vieras: Se jää nähtäväksi, mitä Soini tekee. En osaa ennustaa.

Becker said...

Olen samaa mieltä Ykän kanssa MV-lehden välttämättömyydestä. Suomalainen ajojahti Janitskinia vastaan kertoo jotain maan tämänhetkisestä henkisestä tilasta.Ja se tila on huolestuttava, suorastaan pelottava. Espanjassa tuntuu oikeuslaitoksella olevan vielä järki tallella. Toisin kuin demlan mädättämällä tragikoomisella kotimaisella.
MV-lehdessä on muuten filkkaa miten IS teloittaa ampumalla haulikolla päähän. Kävin katsomassa että minkälaista jälkeä se tekee, ja näky ei ole kaunista katseltavaa. En suosittele herkille.

Anonymous said...

Valehtelematta 0% tuosta hyysärin testistä! WHO:n mukaan olen vammainen (http://www.natureworldnews.com/articles/30623/20161025/zero-sex-life-being-single-now-disability-who.htm) joka selittänee asiaa.

Missä mun hillot?! Rasistit repikää kuvettanne ettei tarvitse lakkoilla tai osoittaa mieltä.

Tosin tätä tahtia pian todetaan hetero-normiparitkin vammaisiksi ja vain LGBT sekä moniamoria halaliksi. Se meinaan sai Venäjä lähtöpassit yk:n ihmisoikeuskomissiosta ja musul-maita tuli tilalle.

Iljan keissihän ei ole selvä vaan hän saa vastata syytteeseen vapaalta jalalta ja ilman luovutusta Suomeen (jossa kaveri kelkottaisi loppuiäkseen linnaan tai Niuvanniemeen). Katsellaan.. Luovutusvaatimus nyt ainakin kaatui.

-Tvälups-

Anonymous said...

Ehkä ongelmana on, että ihmisten mielistä puuttuu vaaran taju. EU projektin myötä on eurooppaan tullut pysyvä ja ikuinen rauha, länsimaissa voi henkilökohtaisestikin munata lähes kaiken ja sosiaalitoimi viimeistään toimii laskuvarjona. Jos jokin menee pieleen, niin ensimmäisenä ollaan huutamassa kuntaa, valtiota tai unionia apuun, mistään ei tarvitse itse kantaa vastuuta. Ei ole mitään riskiä nähtävissä ikinä eikä missään. Joku perustavaa laatua oleva vaisto on täysin päältä pois kytketty.

Ja sitten on meitä pessimistejä jotka ymmärtävät ajatustensa takia tulevassa kalifaatissa viimeisten silmien edessä vilahtavien kirjaimien olevan konecranes, kun hamppuköysi hellästi hyväilee kaulaa.

MAGA

vieras said...

Sillä on totuuspohja, että elokuvissa ja tv-sarjoissa sanotaan "hanki hyvä asianajaja", vaikka kyseessä olisi fiktiivinen tarina. Tuosta huipputason asianajajasta kävi jotain mielessä. Onko se yksi yhteen verrattavissa, mutta jos Jussi Halla-aholla olisi ollut apunaan huipputason asianajaja, joka olisi myös nuiva, niin olisiko hän saanut vapauttavan tuomion Jussille, ja rahalliset korvaukset päälle? Tai joka tapauksessa huippuasianajaja olisi pistänyt kapuloita rattaisiin kaikin keinoin mitä voisi edes kuvitella. Sottailua tämä on, mutta mitä Ykä tuumailee?

vieras said...

Lehdissä ainoat lukemisen arvoiset kohdat ovat urheilu-uutiset ja sarjakuvat. Nettilehdissä lukemisen arvoisia ovat vain juttujen kommenttiosastot, mikäli sellainen on. Hyvällä tuurilla niihin on päästetty nuivia kommentteja. Jopa Prvadan juttujen perään on päästetty nuivia kommentteja. Tosin en muista kuinka usein kommenttimahdollisuus on. Olen pitkän aikaa tehnyt niin etten edes lue juttua, vaan katson mitä kommentteja niissä on.

Jos toimittelijoita irtisanotaan ja mediataloja saadaan konkkaan ja irtisanotaan loputkin toimittelijat, niin järjestääkö Hotelli, tai Antero, Hösse ja Pertta jonkinlaisia ankallismielisiä nuivistamis- ja öyhöttämiskursseja työttömille toimittelijoille? Teorialuentojen lisäksi olutta, possunlihaa, pyssyllä ammuskelua, saunapuitten pilkkomista, saunomista tavallisessa puusaunassa ja savusaunassa. Noiden kurssien järjestämiseeen voisi anoa valtion tai vaikka EU:n tukea, ainakin jos ei sano tukihakemuksessa että aikoo nuivistaa asiakkaita, vaan käyttää jotain muita nimikkeitä, kuten "työttömien virkistysprojekti" tms.

vieras said...

Tuo YK:n ihmisoikeusneuvosto ja koko YK on pitkän aikaa ollut enimmäkseen vitsi. Muutama hyvä kuva siihen liittyen. Niin, mitä homoille tehdään Saudi-Arabiassa, ja monelleko syyrialaiselle ja irakilaiselle Saudi-Arabia on myöntäyt turvapaikan....

http://tundratabloids.com/wp-content/uploads/2013/10/UN-human-rights-council.jpg

http://www.honestreporting.ca/wp-content/uploads/2013/11/suncartoonun-721x433.jpg

https://assets.change.org/photos/4/ub/ea/RRuBEAMEzxSgclY-800x450-noPad.jpg?1451834283

https://latuffcartoons.files.wordpress.com/2016/01/saudi-arabia-leader-of-the-un-human-rights-council-executions.gif?w=949

http://i.imgur.com/Qdik7zF.jpg?1?fb

Anonymous said...

@Vieras, hahhah kiitokset hyvistä pilakuvista! Jos noi linkittää omaan FB-päivitykseen niin montakohan ns. tiedostavaa kaveria lähtee menemään? Niitäkin kun vielä sattuu meikäläisellä olemaan, MitäVee lehden uutisia en kehtaa tuonne laittaa, toisin kuin eräät minua nuivemmat kaverit. Onneksi tuolla FB:ssä on suljettuja ryhmiä jossa voi avautua kunnolla tai sitten lähettelee yksityisviestiä luotettavalle henkilölle.

Aika huolestettuva tapaus tosiaan toi Venäjän erottaminen YK:n ihmisoikeusneuvostosta ja tilalle Saudi-Arabiaa?! Varsinkin kun Erdogan puuhailee tällaista, nyt maa sitten kipin kapin EU:hun niin saamme nähdä kuinka toi Unioni noudattelee omia sääntöjänsä. Eli eurooppalaiset arvot saavat hieman itämaisia vaikutteita ja vivahteita, jos tuo Erdoganin suunnitelma ja Turkin mahdollinen jäsenyys toteutuvat. Ja kas kummaa uutista ei voi kommentoida. Mielestäni maata ei pitäisi hyväksyä jäseneksi, koska se ei kuulu edes maantieteellisesti Eurooppaan, lukuunottamatta sitä pientä plänttiä Euroopan puolella.

OT, TOR-selaimeen kun tekee tällaisen pikku säädön, niin voi avata feikki FB- tai s-postitilin ja kommentoida anonyymina. Tämä kikka ainakin toimii mulla ja pystyn Virosta käsin katselemään esim. Yle Areenan dokumentteja vaikka ne olisi estetty ulkomailta käsin. Mutta mitään feikki FB-tiliä en ole vielä viitsinyt väsätä.

Myös Firefox-selaimeen voi asentaa anonymoX lisäosan, mikä peittää todellisen IP-osoitteen jollei halua TOR:ia käyttää, tätä kirjoittaessa näyttäisin kommentoivan Alankomaista käsin. Myös Privacy Badger on hyvä lisäys, se estää seurantaohjelmien käytön kuten tällä Ykän blogisivulla oleva "Flag counter", ja tuo AddBlocker mainostenesto-ohjelma. Toki eräät nettisivut eivät lataudu jos tuo esto-ohjelma on päällä.

- Soomepois Eestist -

Anonymous said...

Jos nykyinen meno & anarkian spiraali jatkuu niin suurimpia häviäjiä euroopassa ovat naiset. Mikäli islamismi voittaa niin naisilla on burqa-pakko ja jos ongelmat ratkaistaan kantaväestön ison mittakaavan väkivallalla poistuu naisilta iso läjä oikeuksia kuten äänestysoikeus ja edessä on paluu 1800-luvun maailmaan.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Beckerille, Taisteluvälineupseerille, MAGA:lle, Vieraalle, Soomepoisille Eestist ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Becker & Tvälups: Tilannehan Janitskinin kohdalla on tosiaan vielä auki ja on varmaa että koneistomme ei vielä heitä kirvestä järveen. Mutta tulihan tässä komea erävoitto. Tuo haulikolla teloittaminen on karmean näköistä. Tosin onhan siinä se etu että henki on kerralla pois eikä jää kitumaan.

Tvälups: Mitenkä lienee, saakohan sitten diagnosoitu henkilö kela-kortilla alennusta bordellissa?

Tvälups & Soomepois: Venäjällä ihmisoikeudet eivät varmasti ole ihan kohdallaan mutta jos väitetään että Saudi-Arabiassa ne ovat paremmin niin siinä kyllä totuutta venytetään urakalla.

MAGA: Tuo on kyllä pitkälti totta.

Vieras:

Viesti1: Luulen, että tuomiokiima oli silloin niin kova (niin kuin nyt myös IJ:n tapauksessa) että jonkunlainen tuomio olisi ehkä tullut mutta huomattavasti vaikeampaa se olisi ollut.

Viesti2: Mainitsemasi hahmothan ovat kuvitteellisia hahmoja joten kyseisistä kursseista ei saataisi aikaan kuin pakinan. Eikä pilaantunutta oikein tahdo saada enää priimaksi muutenkaan.

Viesti3: Kiitos kuvista. Ne olivat hyvin kuvaavia.

Soomepois: Kiitos vinkeistä. Saudi-Arabiaa kommentoin jo ylempänä. Turkin suhteen olen samaa mieltä kanssasi. Se on valinnut tiensä eikä sillä ole Euroopan kanssa enää tekemistä.

Ano: Tuo on totta. Ja paradoksi on siinä, että tuon tulevaisuuden kannattajia löytyy nimenomaan naisista.

Qroquius Kad said...

Tuo MAGAn kuvailema tilanne todellakin vastaa nykyisyyttä varsin hyvin, ja siksi se on niin pelottava: se on nähty lähimenneisyydessäkin.

1930-luvulla Suomessa tiedettiin ettei sotaa voi enää koskaan tulla: oikeisto (Kokoomus, Ruotslaiset ja luetaan nyt mukaan vielä IKL) tiesivät, että jos Neuvostoliitto alkaisi uhata Suomea sotilaallisesti, Saksa tulisi heti auttamaan. Kysymykseen miksi tulisi olisivat vastanneet: koska Saksa tuli auttamaan 1918 ja tulee siksi vastakin, koska pitää meistä! Jos olisi yritetty selittää Saksan olleen 1918 maassamme ajamassa pelkästään valtapoliittisia pyrkimyksiään olisi se vain pyyhkäisty syrjään.

Keskusta, eli Maalaisliitto ja Edistyspuolue tiesivät, että jos N-Liitto alkaisi uhata Suomea sodalla Kansainliitto tulisi heti auttamaan. Jos olisi kysytty millä lihaksilla ja miksi, olisi se vain pyyhkäisty syrjään: Kansainliitto tulisi auttamaan koska se tulisi koska se on olemassa tullakseen; jos se ei auttaisi, silloinhan se osoittaisi toimintakyvyttömyytensä.

Vasemmisto eli SDP (jal illegaalit kommunistit) tiesivät ettei Työläisten Valtakunta koskaan kävisi suomalaisten työläisten kimppuun. Mannerheim-ristin ritari, eversti Wolf Halsti kertoi muistelmiensa I osassa Talvisotaa edeltäneen ulkoministeri Väinö Tannerin kertoneen ettei N-Liitto voi koskaan hyökätä Suomeen, koska silloinhan suurelle neuvostoyleisölle paljastuisi Stalinin valheellisuus eikä häntä enää valittaisi seuraavissa vaaleissa...Halsti tulkitsi tämän ajatteluharhan juontuneen Tannerin läpikotaisesta demokraattisuudesta, joka esti häntä ymmärtämästä stalinistisen diktatuurin olemusta.

Talvisota tuli, ja iski kaikki kansankerrokset yhtä aikaa mutta eri tavalla: oikeisto näki ettei Saksa auta! Keskusta näki ettei Kansainliitto auta! Vasemmisto näki että Neuvostoliitto hyökkää!

Seuraus oli Talvisodan henki, joka loi toisen maailmansodan päättymisen jälkeiselle tilanteelle äärimmäisen arvokkaan SDP:n aseveliakselin tulppaamaan kommunistien pyrkimykset ammattiyhdistysliikkeen ja sitä kautta Suomen politiikan soluttamiseksi.

Mitä meillä on nyt?

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Qroquius Kad. Joo, aika pitkältihän tuo noin meni. Tosin minä olen siinä käsityksessämme että oikeistomme oli pääosin melko englantilaismielistä, ei niinkään saksalaismielistä.

Ja mitä meillä on nyt. No, meillä on kansa joka kuitenkin pääosin uskoo omaan puolustukseensa ja pitää itsenäisyyttä itseisarvona ja sitten meillä on poliittinen- ja virkakoneisto sekä media joka pyrkii parhaansa mukaan muuttamaan nuo arvot rikolliseksi. Yleensä tuolla reseptillä saadaan aikaan sisällissotia mutta ehkä em. koneistot ovat tavallaan Kansainliiton linjoilla ja tuumivat että kun asiasta on poliittinen päätös niin sen mukaan mennään.

vieras said...

Apu kelpaa jos on tullakseen ja jos joku sitä erikseen tarjoaa. Mutta sen varaan ei kannata laskea. Joka tapauksessa pitää olla määrällisesti ja laadullisesti omia paukkuja joilla tapella ketä tahansa vastaan, ulkoista tai sisäistä vihollista vastaan. Tämän tapainen näkemys olisi kannattanut omaksua sotien välillä. Tämä on myös semmoinen näkemys jonka voi pitää koko ajan, vaikka liittolaiset ja viholliset vaihtuisivat.

Risto Ryti oli englantilaissuuntautunut, johtuen siitä kun Suomen Pankin pääjohtajana oli rakentaunut suhteita Bank of Englandiin. J.K. Paasikivi halusi ottaa vaikutteita brittikonservatiiveista. Suomen ulkomaankaupassa haluttiin Englannin ja varmaankin sen hallinnassa olevien alueiden markkinoille. Tämmöinen käsitys minulla on ollut.

Sotien välillä Saksa oli jotenkin nuhju, kun oli hävinnyt ykkösrähinän, eikä siinä tavalla herättänyt kiinnostusta tai houkutusta poliittisessa mielessä. Joskaan ei tainnut vielä pelottaa eikä tuntunut riskitekijältä ennen kuin Aatu nousi valtaan. 1920-luvulla oli siellä taloustaantuma, joten Suomen kauppa ei tainnut sujua sinne niin kuin olisi halunnut. Tosin siitä ei ole mitään käsitystä, joten ei kai se kauppa mennyt ihan nolliin. Jokunen vuosi ennen 1929 pörssiromahdusta Saksassakin alkoi talouskin ruveta rullaamaan, mutta pörssiromahdus oli kova seinä törmätä.

Paradoksaalisesti 1920-luvun Saksassa kukoistivat taiteet, kulttuuri ja viihde-elämä. Elokuvaohjaajan uraa aloitellut Alfred Hitchcock ja dekkaristi Edgar Wallace viettivät aikaa Saksassa ja saivat ideoita omiin juttuihinsa.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Vieras. Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Nähdäkseni Saksan apuun luottivat lähinnä iikollit. Ja mitä tulee maanpuolustukseen niin omaa puolustusta ei korvaa mikään. En ole varma siitä, olenko oikeassa mutta näkisin että NATOa kannattavat ihmiset jotenkin kuvittelevat että puolustuksen voi ulkoistaa sille neljälle kirjaimelle. Tulisi ehkä ottaa selvää, että missä kunnossa NATOn eurooppalaisen siiven puolustus tällä hetkellä on. Puhtaasti henkilökohtaisena amatöörimielipiteenä ajattelen, että Suomen puolustusvoimat miellettäisiin NATOssa tällä hetkellä lähinnä vahvistuksena. Joskus 1980-luvun lopulla tilanne oli toinen ja NATOn eurooppalainen siipi oli hampaisiin asti aseistettu.

vieras said...

Pitäisikö tässä alkaa lähetellä sähköpostia Laura Huhtasaarelle ja suostutella hakemaan puheenjohtajuutta? Laura voisi houkutella naisia ja myöskin perinteisiä uskovaisia.

https://twitter.com/LauraHuhtasaari/status/792306735201542145

Jos minulta kysytään niin mieluummin Laura kuin Jussi Halla-aho. Puolueen puheenjohtajan tulisi olla yleispoliitikko, ja sitä Jussi ei ole. Laura on nuiva mutta kuitenkin enemmän yleispoliitikko kuin Jussi. Sitäpaitsi Jussi on usein sanonout ettei hän tavoittele puheenjohtajuutta, joten se pitäisi olla sillä kuitattu. Jussi voisi mainostaa Lauraa tuohon pestiin.

Puheenjohtajana Jussi menisi hukkaan kissanristijäisissä joita liittyy puoluetoimintaan, kuten piirien ja paikallisosastojen koluaminen. Jussin erikoisalaan kuuluvat maahanmuuttoon, mielipiteenvapauteen, aseisiin ja kielipolitiikkaan liittyvät jutut. Mikäli Jussi olisi puheenjohtaja, niin hän ei voisi keskittyä kunnolla noihin.

Lauran ei taas tarvitsisi puheenjohtajana fokusoitua pelkkiin maahanmuuttoon, mielipiteenvapauteen, aseleakeihin ja kielipolitiikkaan liittyviin juttuihin. Hän voi sparrata niitä jotka fokusoituvat niihin. Ylipäänsä olisi paras delegoida erityyppiset tehtävät niille jotka ne hallitsevat parhaiten eikä yrittää mestaroida itse joka jutun parissa. Tällöin hän ehtisi kierrellä kenttää. Ilmeisesti medioissa esiintyminen sujuu kun pitää hermonsa eikä mene toimittelijoiden ansoihin.

Jos Soini luopuu itse, mitä toivon, tällöin häntä ei tarvitse yrittää erottaa. Tällöin häntä voi kiittää pitkästä työrupeamasta ja toivottaa onnea ja menestystä uusien haasteiden parissa.

Simo said...

Minulle se, että monet vihreät kannattavat NATO:a on iso syy siihen etten minä kannata. Olen huomannut että kun on päinvastaista mieltä kuin vihreät, niin yleensä on valinnut järkevän linjan.

Syy heidän linjaansa on juurikin yleisen asevelvollisuuden vastustus, josta he toivovat eroon NATO:n kautta.

Ammattiarmeijat ovat kieltämättä vahvoja silloin, kun niihin on syydetty tolkuton määrä rahaa, ja sekä koulutus että kalusto on näin saatu päivitettyä viimeisen päälle. Sellaiseen ei Suomella ole varaa oltiin NATO:ssa tai ei. Naton ammattisotilaat tulevat aina katsomaan reserviläisiä nenän vartta pitkin, kuten tekevät monet SA kapiaiset. Kuvitellaan että luoja on antanut kaiken tietotaidon niille jotka siitä saavat palkkaa, eikä siviili voi heidän mielestään itseopiskella samalle tasolle (tai yli). Yhteistyö NATO:n ja reserviläisarmeijan välillä tuskin tulee koskaan toimimaan jo pelkästään siitä syystä. Helppohan sitä on niitä muutamia Hornet lentäjiä ja moottoriveneiden kapteeneja NATO yhteensopiviksi päivitellä, mutta se on vähän eri juttu päivittää 350t ressua joiden pitäisi ne siviilityötkin tehdä.

Reserviläisarmeija tarjoaa eniten vastinetta per euro. Ollakseen edes vähän uskottava olisi Suomen pystyttävä palkaamaan vähintään 50000 20-40 vuotiasta palkkasotilaaksi. Joku voinee laskea paljonko se maksaa ja miettiä mistä halukaat saadaan. Jihadisteistako halpatyövoimaa tälle saralle?

Simo

vieras said...

Lentokoneiden (taistelukoneet ja rahtikoneet jne.) ja helikopterien lentäjät taitavat olla työsuhteessa olevia upseereja. Onko edes kanta-aliupseereita joka saavat lennellä? Heihin voi soveletaa sitä ammatisotilaskriteeriä, vaikka meillä olisi satojakin lentokoneita ja helikoptereita. Eivät kai varusmiehet ja reserviäiset lennä metriäkään eivätkä edes aja pitkin kiitorataa. Miten muuten on?

Sottaillaan hieman. Mikäli sotalaitos uisi rahoissa niin kannattaisin perinteistä asevelvollisuutta mutta niin että varusmiehille maksetaan paremmat päivärahat. Tässä systeemissä olisi kantahenkilökunta, varusmiehet ja reserviläiset tavalliseen tapaan, mutta näiden lisäksi voisi olla vapaaehtoiset työsuhdesotilaat sekä semmoisen jotka ovat välimuoto kantahenkilökunnasta ja reserviläisestä.

Lyhimmän palvelusajan palveleva varusmies saisi kuukauden aikana sen verran kuin työmarkkinatuki eli nettona 26,15 egee päivä. Se maksettaisiin jokaiselta palveluspäivältä, myös lomapäiviltä. Päivärahaan tulisi korotus jos palvelus jatkuu, korotus vaikka 3,5 egee ja jos jatkuu pisimpään niin toinen 3,5 egee. Kotiuttamisraha olisi 9 prosenttia viimeisen täyden kuukauden aikana kertyneestä päivärahasta. Eikös työelämässä ole tuo 9 prosentin lomakorvaus jos on lyhyt työsuhde? Se vanha palvelusaika 240/330 tai 240/285/330 voisi toimia taas mikäli sitä fyrkkaa annettaisiin sotalaitokselle kunnolla. Minä lusin kuusi kuukautta ja tuntui kuin kahdeksan kuukauden asiat yritetään survoa kuudessa kuukaudessa hirveellä kiireellä eikä meinaa tajuta mistään mitään.

Vapaaehtoisilla työsuhdesotilailla tarkoitan niitä jotka palvelisivat varusmiespalveluksen jälkeen määräaikaisessa työsuhteessa puolesta vuodesta kahteen (?) vuoteen ja sen jälkeen siirtyvät joko reserviin tai hakevat johonkin sotakouluun josta tulee kanta-aliupseereita tai upseereita. Tai ovatko ne sopimussotilaat just noita? No joka tapausessa tätäkin systeemiä voisi jalostaa.

Niin, miten kutsuttaisiin niitä jotka olisivat kantahenkilökunnan ja reserviläisen välimuoto? Puolikapiainen tai puolireserviläinen, tai osa-aikakapiainen tai osa-aikareserviläinen? Sellaisilla ei olisi niin paljoa palveluspäiviä kalenterivuoden aikana kuin kantahenkilökuntaan kuuluvilla, mutta enemmän reservipalvelusta kuin niillä joilla on pelkät kertausharjoitukset jos edes niitäkään. Sanotaan vaikka 1-6 kuukautta kalenterivuodessa olisi reservipalvelusta ja sitten 6-11 kuukautta olisi siinä siviilityössä mikä se sitten onkaan. Reservipalveluksesta saisi palkkaa.

Yrjöperskeles said...

Tervehdys Vieraalle ja Simolle & kiitos kommenteistanne.

Vieras:

Viesti1: Laura voisi olla hyvä vaihtoehto. Jussihan on sanonut jo aikaa sitten hyvin selvästi, että hän ei ole puheenohtaja-ainesta eikä käytettävissä.

Simo: Luulen, että vihreitten NATO-kannatus johtuu juuri tuosta syystä. Sinänsä minulla on käsitys, että ulkomaisetkin sotolaat pitävät suomalaisten reserviläisten taitoja hyvinä. Mutta selvää on, että ei suomalaisilla rahoilla saada aikaan ammattiarmeijaa joka pystyisi puolustamaan koko maata.

Vieras:

Viesti2: Oletan, että nykyisin kaikki lentäjät ovat ammattiupseereja. Jos olen väärässä, niin voi korjata. Kaiken kaikkiaan tuo ehdotuksesi olisi ihan ok, jos sitä rahaa vain olisi.

Anonymous said...

95% kadettiupseereja ja 5% opistoupseereja lentäjistä. Rajalla vielä ou:t lekojen puikoissa.
Maavoimien hekoista en tiedä, että onko sinne värvätty aliupseereja ohjaajiksi?
Varusmies pääsee lentämään lentorukin kautta, mutta Hornetin puikkoihin ei pääse kuin kadiksen kautta. Lentoreserviähän meillä täten on koska kaikki ilmavaivojen avaruusmiehet eivät kotiuduttuaan sotilasalalle lähde sekä myöskin ammattisotilaslentäjien alemman eläköitymisiän nojalla.

-Tvälups-

Jk http://reformi.me/

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Tvälups ja kiitos lisätiedosta ja tuosta linkistä. Jään seuraamaan mielenkiinnolla.

Qroquius Kad said...

Minulle sattui viime viikolla MAGAn kommenttia kommentoidessani moga, kun siteerasin Halstia ulkomuistista. Kyseessä oli muistelmien toinen, eikä ensimmäinen osa, eikä Halsti Talvisodan hengen syntymisestä kertoillessaan maininnut minkään tahon Saksa-sympatioista mitään. Eihän sellaisissa olisi mitään mainittavaa ollutkaan, kun ulkopolitiikka ja ulkomaankauppa olivat brittivetoisia.

Ydinkohdat olivat, ettei vasemmisto, tai ainakaan sen johtava eliitti, halunnut uskoa Neuvostoliiton hyökkäykseen Suomen työväestöä vastaan; lapsenusko Kansainliittoa kohtaan oli sen sijaan niin vasemmistoa kuin keskusta- ja oikeistoliberaaleja piirejä läpitunkeva ajatus, joka esti näkemästä realiteetteja.

Ehkä osa valtamedian kirjoittelusta selittyy sillä, että he syyllistyvät samaan mihin itsekin: aiotaan kirjoittaa jostakin, muistellaan mitä se olikaan eikä viitsitä tarkistaa mitä se oikeasti on, vaikka tarkistaminen ei olisi edes kovin työlästä; lopputuloksena kirjoitetaan jotain hoopoa?

Yrjöperskeles said...

Tervehdys, Qroquius Kad. Olisko niin, että kyse on silloinkin ollut ”tsuhnan rehellisyydestä” eli kun itse pidämme lupauksemme niin tokihan muutkin sen tekevät? Valtamedian kohdalla voi varmaan olla noin ja tulee muistaa että sillähän on tietty sabluuna mistä aiheista saa kirjoittaa ja millä perusasenteella.