Radanvarsikaupunki, tuonnempana…
Toisin kuin muurahaiskansalainen
köyhyydessään ja syrjäytyneisyydessään saattoi katkerana kuvitella, ei vihervasemmistolaisen
Suomen EU-maakunnan nomenklaturaan kuuluvan virkahenkilön työ
virantoimituksessaan ollut suinkaan etuoikeutetun ihmisryhmän ylipalkattua
laiskottelua. Se oli kovaa, välttämätöntä ja arvostettua työtä. Sen tiesi myös Radanvarren
Väestöbyroon virkahenkilö Jaakko Aisanen joka oli koulutukseltaan
kaupunkimaantieteen maisteri ja joka toimi Väestöbyroon väestösiirtotoimiston
yhtenä pääorganisaattoreista.
Aisanen tiesi että hänen työhönsä kuului suuri
määrä suunnittelua, valvontaa, organisoimista ja
toteuttamista. Tärkeää ja välttämätöntä sellaista. Oltiinhan Suomessa kuitenkin
toteuttamassa nopealla aikataululla suoritettava välttämätön väestönsiirto
jolle vertailukohtana oli ainoastaan Karjalan evakoitten uudelleen asuttaminen
silloin kauan, kauan aikaa sitten. Silloin evakuoinnin syynä oli sota ja
aluemenetykset. Mutta sotahan oli käynnissä nytkin. Sota ilmastonmuutosta
vastaan ja Suomi sen edelläkävijänä ja EU-maakuntien pilottihankkeena oli
toteuttamassa sen myötä väestönsiirtoa jossa suomalaiset siirrettäisin
kymmeneen suurimpaan kaupunkiin asumaan ekologisesti ja ilmastoystävällisesti.
Muu maa jätettäisiin luonnonpuistoksi ja hiilinieluksi.
Aisanen tiesi, että jo alkanut
väestönsiirto ei varsinaisesti ollut tapahtunut vapaaehtoisesti. Ihmiset varsinkin
haja-asutusalueilla olivat vielä kovin rajoittuneita ajatusmaailmassaan joten
luovia kannustimia tarvittiin. Mutta koska Suomi osana Euroopan Unionia oli
sekä humanismin että ihmisoikeuksien supervalta, niin luonnollisesti sekä
valta- että virkakoneisto vierasti termiä väestönsiirto. Varsinkin termiä
pakkoväestönsiirto. Siispä pakko oli muutettu vapaaehtoisuudeksi. Jossa tosin
itsessään oli mukana käytännön pakko. Verotus- ja säätelypolitiikalla asuminen
kaupunkien ulkopuolella oli muuttunut pikkuhiljaa täysin mahdottomaksi.
Lopullisena pisteenä i:n päälle oli sähköverkon
toiminnan lakkauttaminen suurimmasta osasta Suomea, suurimpien kaupunkien
ulkopuolisten teiden muuttaminen yksityisteiksi sekä peruspäivärahan ja muun sosiaaliavun
myöntäminen vain niille, jotka asuivat määritellyillä keskusalueilla. Koska
aina kasvava määrä ihmisiä oli riippuvaisia valtion tulonsiirroista – niistä niukoistakin
– ei heillä ollut lopulta muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Vain sitkeimmät jäivät
mutta heiltäkin loppuisivat voimat jossain vaiheessa. Suuren kokonaisuuden
kannalta heillä ei ollut kuitenkaan mitään merkitystä.
Virallisestihan tämä pakollisen
vapaaehtoinen väestönsiirto oli täysin vapaaehtoinen ja valtamedia uutisoi
nimenomaan haja-asutusalueitten asukkaitten ilmastovastuullisuudesta kun he
ymmärsivät toteuttaa globaalin velvollisuutensa siirtyen ekologisesti vastuullisempiin
asumisen muotoihin ja siinä samassa luopuivat vapaaehtoisesti yksityisautoistaan
jotka muuton myötä muuttuivat tarpeettomiksi ja valtiolle pakkoluovutettaviksi.
Jaakko Aisasen vaimo Aila toimi opetushallituksen etätyöryhmässä jonka päätehtävä
oli luoda tulevaisuuden koululaisille opinkappaleet siitä kuinka kaikki
tapahtui vapaaehtoisesti ja sulassa ilmastovastuullisessa yhteisymmärryksessä. Valtion,
no, sanotaanko muuttoon ankarasti kannustavia toimenpiteitä ei opetuksessa
tultaisi koskaan mainitsemaan. Muuttoliikkeen kerrottaisiin tapahtuneen täysin
vapaaehtoisesti ja globaalisuuden hengessä. Tuleville sukupolville tuli opettaa
oikeaa ideologiaa ja suojella vahingollisilta ajatuksilta. Voisiko opetushallituksella
suurempaa tehtävää yleensä ollakaan?
Jaakon osaston päätehtävä oli asuttaa nämä
vapaaehtoisella pakolla siirretyt maalaiset ja pikkukaupunkilaiset
Radanvarsikaupunkiin. Tyhjennettävä alue koostui Radanvarsimaakunnassa
Tyrellistä, Reunansyrjästä, Heukensaaskista, Paljasvedestä ja keskustaajamaa
lukuunottamatta koko Naakkamosta. Tehtävä oli jättimäinen ja sai Jaakon
muistelemaan muuatta Veikko Vennamoa. Vaikka Jaakko olikin luonnollisesti
viherjärjestelmäpuolueen kaaaderijäsen niin hän – toisin kuin puolue – joutui
työssään sanan mitä jälkeen miettimään myös että miten. Se
kysymys ei kuulunut järjestelmän sanavalikoimaan joten hänen täytyi olla varsin
varovainen siitä miten kommentoi vallitsevaa tilannetta ja virkatehtävänsä
vaatimuksia. Ainakin julkisesti. Mutta kysymys miten oli silti varsin
visainen. Puhuttiin kuitenkin valtavasta määrästä ihmisiä.
Luvatut valtavat kuutioasuntokompleksit
olisivat olleet tietenkin ratkaisu mutta ne olivat vasta suunnitelmatasolla. Jaakolle
oli tehty selväksi että järjestelmän rahat eivät nyt siihen riitä. Tuli totta
kai ottaa huomioon myös se että maassa sijaitsevien etnisten enklaavien sekä
elin- että asumistaso oli ehdottomasti säilytettävä ennallaan. Suomalaisiin
kohdistetut toimenpiteet eivät tietenkään niitä koskeneet. Globaali
ilmastoajattelu ei millään muotoa poistanut rasisminvastaista taistelua eikä
etnisesti edistyksellisiä uussuomalaisia voinut saattaa vastuuseen suomalaisten
tekemistä kestämättömistä ympäristöratkaisuista.
Mutta kuinka toimia? Kunnalliset
vuokra-asunnot luonnollisesti muutettiin kommuunikäyttöön. Kaksi perhettä
yhteen asuntoon. Keittiö- ja saniteettitilat olivat yhteisiä. Uusia asuntoja ei
rakennettu sillä niihin ei kerta kaikkiaan ollut varaa. Omakotitaloihin ei
vielä saatu puututtua mutta lakiehdotus siihenkin oli vireillä. Epäilemättä sekin
menisi läpi.
Jäi siis yhteiset majoitustilat
lopetettuihin kouluihin, teollisuusrakennuksiin sekä vielä parakkimajoitus
joihin sijoitettiin yksin asuvia ihmisiä neljä per parakki. Lopetettuihin
kouluihin tehtiin pikapikaa väliseiniä joilla saatiin välttämättömiä majoitustiloja.
Pariskunnille riitti kuuden neliömetrin tila. Perheille 10 – 12 neliötä perheen
koosta riippuen. Nopealla toiminnalla jokaiseen majoitusyksikköön saatiin
asennettua yksi sähkötöpseli mutta
virran käyttö oli rajoitettu. Paljoa virtaa ei sinänsä tarvittu sillä ruokailu
tarjottiin yhteiskeittiöistä joissa oli tarjolla kaksi kertaa vuorokaudessa
hyvää ja terveellistä kasvisruokaa.
Osa majoitetuista oli tietysti hankkinut pienen
sähkölevyn joilla ne lämmittivät hankkimaansa liharuokaa, lähinnä säilykkeitä.
Siihen ei puututtu sillä vapaaehtoiseen pakkosiirtymiseen osallistuville
annettiin valtion taholta majoituksen ja ruuan lisäksi sata euroa käyttörahaa
per kuukausi. Ostakoot sillä mitä hyväksi katsoivat. Kyseisen rahamäärän
vaikutus globaaliin ilmastoon oli sinänsä mitätön, varsinkin kun lihan hinta
oli noussut rakettimaisen korkealle.
Ongelmaa oli tuottanut pysyvän
tilapäismajoituksen lämmittäminen. Koska käytössä oli vain
ympäristöystävällistä energiaa – poislukien nomenklaturan alue ja etniset
enklaavit – ei sähkönjakelu toiminut kuin päivisin kello kymmenen ja
kahdeksantoista välillä. Siirretyt ihmiset olivat saaneet tuoda valtiolle
pakkolunastetuista kodistaan vain noin kolme matkalaukullista tavaraa per
henkilö ja suositus oli että se koostuisi pääosin vaatteista. Lämmitykseen
liittyvät ongelmat ratkaistaisiin tilanteen mukaisella pukeutumisella ja olihan
maalta muuttaneilla yleensä myös makuupusseja.
Sekä koulu-, teollisuushalli- että
parakkiasukit olivat esittäneet pyynnön että majoitukseen laitettaisiin
kamiinoita joihin he etsisivät ympäristössä olevaa jätepuuta sekä risuja ja
metsien irtopuuta. Pyyntöön ei oltu suostuttu sillä puulämmitys oli hallituksen
näkemyksen mukaan ekologisesti kestämätön lämmitysmuoto. Metsät piti jättää
kaikissa muodoissaan koskemattomaksi hiilinieluiksi. Jos puulämmityksen pirulle
antoi pikkusormen se vei koko käden. Näin ollen tilanteen mukainen pukeutuminen
oli ainoa hyväksyttävä ratkaisu. Kyllähän ihmisillä oli lämpimiä vaatteita ja
Radanvarsikaupungissakin virkakoneisto oli tarjonnut siirretyille huomattavan
määrän huopia.
Lisäksi Radanvarsikaupunki oli järjestänyt
yhteissuihkutiloja sekä pesukonepalveluja. Pesukonepalvelut olivat tilanteeseen
nähden kohtuullisia sillä siirretyille mahdollistettiin kahden tunnin
pesukoneaika viikkoa kohden. Tuli muistaa, että tämäkin palvelu oli ilmainen ja
se, että varsinkin omakotitaloista siirrettyjen kaikki kiinteä ja pääosa
irtainta omaisuutta oli pakkolunastettu valtiolle ei ollut millään muotoa
kohtuuton. Tarjosihan valtio heille elatuksen ja majoituksen palveluineen ilman
minkäänlaista vastavaatimusta.
Kaiken kaikkiaan Väestöbyroon
henkilösiirtotoimiston yksi pääorganisaattoreista Jaakko Aisanen saattoi todeta
että väestönsijoittamisessa oli onnistuttu olosuhteet huomioon ottaen varsin
hyvin. Hän katsoi kelloa. Jahah, ruokatunti. Hän siirtyi kaupungintalon
ruokalaan jossa oli tarjolla hyvää, ravitsevaa, maittavaa ja
ilmastoystävällistä kasvisruokaa. Kotona hän kyllä – asemastaan johtuen –
saattoi aika ajoin syödä myös perunamuussia lihapullakastikkeella mutta täällä
syötiin mitä tarjolla oli eikä purnattu. Ja kyllähän niitä tofunakkeja pisteli.
Kun niihin oli vuosien varrella tottunut.
Hänen vieressään istui kaksi hänen
tuttavaansa virkakoneistosta. Toinen oli logistiikkainsinööri Kalevi Koistinen
jonka päätehtävä oli realisoida vapaaehtoisten pakkomuuttajien takavarikoitua autokantaa.
Autothan oli heiltä takavarikoitu korvaukseksi uusista majoitustiloísta ja
elatuksesta. Koistinen kertoi että melkoinen osa meni romuksi mutta parhaimmat
jätettiin virkakoneiston välttämättömään käyttöön.
Lisäksi Koistinen kertoi että
Radanvarsikaupungistakin oltiin viety satoja tarpeettomaksi muuttuneita autoja
laivoilla Afrikkaan. Maastoautoja, pakettiautoja ja nelivetoja. Suomalaiset pakkosiirretyt
eivät niitä enää tarvinneet sillä he asuivat joukkoliikenteen piirissä eikä
heillä ollut tarvetta liikumiseen pahemmin muutenkaan mutta Afrikassa niille
oli tarvetta. Afrikka oli kasvava manner jonka kasvava väestö tarvitsi
teknologista osaamista. Afrikan väestöräjähdyksestä ja koko asian suuresta
ristiriidasta ei työruokalan pöydässä puhuttu. Se oli tabu. Jos joku puhui niin
joku toinen saattoi kertoa jollekin toiselle joka kertoi jollekin kolmannelle.
Asiaa ei ollut olemassakaan ja autoja vietiin jatkossakin Afrikan kehittyville
kulttuureille. Joilla oli suomalaisillekin paljon opetettavaa. Niin
valtakoneisto opetti ja sitähän ei kyseenalaistettu.
Toinen hänen lounastaan nauttiva tuttavansa
valtakoneistosta oli demjuristi Annika Pakotteinen joka toimi puolustusasianajajana.
Hän kertoi saaneensa suuren voiton sillä eräs arabimies oli – suomalaisen
naisen mukaan – raiskannut hänet mutta juttu oli rauennut sillä raiskaukselle
ei ollut muita todistajia ja epäillyn kiinni ottaneet poliisit eivät voineet
todistaa etteivätkö he olleet pidättäneet arabimiestä rasistisin perustein.
Poliisit olivat nyt pidätettyinä virantoimituksestaan ja heitä kohtaan oltiin
nostettu syyte. Pakotteinen tuumasi että rasistinen poliisimielivalta on tästä
maasta kerta kaikkiaan saatava kitkettyä.
Kolmas lounastauolla oleva oli Pirjukka Teeskentäinen
joka oli omassa työryhmässään toteuttamassa Radanvarsimaakunnan alueella
valtionhallinnon yhteiskuntavastuullisen yritystoiminnan projektia. Sen mukaan
yrittäjä – nimenomaan PK-yrittäjä – ei saanut ansaita yrityksestään enempää
kuin mitä hänen työntekijöittensä keskimääräinen palkka oli. Projekti eteni
tyydyttävästi joskin Pirjukka ihmetteli sitä kuinka moni yrittäjä oli
lopettanut firmansa toiminnan tämän edistyksellisen projektin myötä ja
siirtynyt elämään niukalla sosiaaliavustuksella. Jotain pimeää bisnestä ne
varmaan pyörittivät ja Pirjukka ihmetteli että kuinka ihmisen toimintaa saattoi
henkilökohtainen ahneus niinkin pahasti määritellä. Uudistushan pyrki vain täydelliseen
taloudelliseen tasa-arvoisuuteen. Miksi se oli niin vaikeaa ymmärtää?
Pöydän ohi kulki kaupungintalon
turvallisuuspäällikkö majuri Lunsson joka toimi Federaation
Turvallisuuskomitean palkkalistoilla. Lunssonin tehtävä oli sinänsä varsin
helppo. Väkivaltaa Radanvarsikaupungissa kyllä esiintyi mutta pääosin
etnoalueella jossa käytiin jatkuvia jäsentenvälisiä kovapanosammuntoja. Sen
sijaan suomalaiset – pakkosiirretytkin – olivat rauhallisia. Suorastaan
alistuneita. Suomalaisen erotti katukuvasta helposti sillä lähes kaikki
kulkivat pää painuksissa ja ympärilleen katsomatta. Heistä tuli mieleen se
tilataideteos Hiljainen Kansa.
Ehkä niitä suomalaisia hävetti se, että
juuri he itse olivat äänestäneet valtaan koneiston josta nyt eivät enää
päässeet eroon ja jotka omaa voimattomuuttaan joutuivat alistumaan sen
mielivaltaan.
Väestöbyroon väestösiirtotoimiston yksi
pääorganisaattoreista Jaakko Aisanen jatkoi tärkeää työtään kello kuuteentoista
ja sen jälkeen siirtyi kaupungintalon parkkipaikalla odottavaan Opel Dystop-sähköautoonsa
johon hän oli oikeutettu virkansa puolesta. Soiva peli, kulki täydellä
latauksella sata kilometriä jos ei ollut pakkasta. Hän ajaisi nomenklaturan
alueella sijaitsevaan omakotitaloonsa. Nomenklaturan jäsenille oltiin suotu
tiettyjä välttämättömiä etuoikeuksia mutta niitähän tarvittiin ja ne olivat
ansaittuja sillä he olivat yhteiskunnan toiminnan kannalta ehdottoman
välttämättömiä henkilöitä.
Ennen kuin Jaakko siirtyi autoonsa hän katsoi
vielä Radanvarsikaupungin kaupungintalon massiivista rakennetta. Siinä oli
jotain kaunista. Se symboloi valtaa. Vihreää valtaa. Ja sitähän Jaakkokin
toteutti. Hyvänä viranomaisena. Miettimättä ja kyseenalaistamatta. Eikä hän
saattanut ymmärtää sitä napinaa mitä tästä täysin välttämättömästä ja
perustellusta ilmastotaistelusta oli kuulunut. Tosin vain netissä, ei muualla.
Muualla eli se Hiljainen Kansa. Mutta netissä toimia oli verrattu joihinkin
Stalinin teettämiin väestön pakkosiirtoihin.
Se oli naurettavaa puhetta. Ei tässä ollut
kyse pakosta. Eikä myöskään mistään yksinvaltiaan totalitarismista. Kaikki
toimenpiteet oli tehty parlamentaarisessa järjestyksessä ja täysin
demokraattisesti. Asioista oli sekä poliittinen että virkakoneiston päätös joten
Jaakko tunsi toimivansa demokratian puolustajana eikä totalitarismin
käsikassarana. Ja siksi toiseksi, se Hiljainen Kansahan oli tosiaan itse
aikanaan äänestänyt valtaan sen koneiston joka piti nyt valtaa pysyvästi. Jos
se kansa napisi hallintoaan vastaan niin sehän napisi oikeastaan itseään
vastaan.
Kyllä niin epävakaa porukka tarvitsi
ammattitaitoisen virkakoneiston paimentamaan ja suojelemaan itseään sekä itseltään
että turhalta ajattelulta. Ja sen virkakoneiston ylpeä edustaja oli
väestönsijoittaja Jaakko Aisanen.
17 kommenttia:
Kyllä tästä vielä hyvä tulee, ainakin joidenkin väestöryhmien kannalta. Tulipa mieleeni vierailu neuvosto-Virossa vuonna 1971; väki kulki kadunlaitoja hakien ja Ykän tekstiä lainaten ”pää painuksissa ja ympärilleen katsomatta”. Mutta eipä meillä hätää ja konsteja löytyy, että ne päät sieltä nousevat! Nyt Yle on lanseerannut Hyvin sanottu -hankkeen, jossa suomalaisia opetetaan käymään yhteiskunnallista keskustelua kunnioittavaan sävyyn. Koska suomalainen keskusteluilmapiiri tuntuu kovenutuneen ja se huolestuttaa ihmisiä, niin nyt vihapuhe, negatiivinen keskustelusävy ja tahallinen väärinymmärtäminen kitketään. Mutta miten puhua negatiivisista asioista kunnioittavaan sävyyn tai positiivisesti? No, Ylessä ja muussa valtamediassa tämä onnistuu jo nyt, jopa mustan kääntäminen valkoiseksi.
Miten se nyt menikään; oliko totalitarismiin siirtymisen ensimmäinen aste sananvapauden kieltäminen?
Rouva Ano
Kirjoitit muun muassa:
"Sota ilmastonmuutosta vastaan ja Suomi sen edelläkävijänä ja EU-maakuntien pilottihankkeena oli toteuttamassa sen myötä väestönsiirtoa jossa suomalaiset siirrettäisin kymmeneen suurimpaan kaupunkiin asumaan ekologisesti ja ilmastoystävällisesti. Muu maa jätettäisiin luonnonpuistoksi ja hiilinieluksi.
Aisanen tiesi, että jo alkanut väestönsiirto ei varsinaisesti ollut tapahtunut vapaaehtoisesti. Ihmiset varsinkin haja-asutusalueilla olivat vielä kovin rajoittuneita ajatusmaailmassaan joten luovia kannustimia tarvittiin."
Hmm.. Kaupunkisuunnittelijoina vihreät todella ovat esittäneet ankaraa arvostelua kaupunkeja ympäröiviä, yhä laajenevia hajanaisia pientaloalueita vastaan. Sen sijaan heidän mielestään kaupunkirakennetta pitäisi tiivistää. Olen tiettyyn rajaan saakka samaa mieltä.
Mutta:
Heidän kritiikkinsä ei niinkään koske niin sanoakseni "oikeaa" maaseutua vaan nimenomaan noita kaupunkeja ympäröiviä pientaloalueita, joiden leviämisestä on käytetty muun muassa nimitystä "Nurmijärvi-ilmiö".
On tietysti vaikeaa tai mahdotontakin määritellä tarkoin, missä kohdassa tuo laajeneva esikaupunkiasutus (kulloinkin) päättyy ja "oikea" maaseutu alkaa. Tarkkaa rajaa ei ole, tai jos on, se on kovin mutkitteleva eikä se ainakaan pysy pitkään paikoillaan. On kuitenkin muutamia kriteereitä, joiden perusteella ero voidaan edes jotenkuten tehdä.
Sanotaan noita kaupunkeja ympäröiviä hajanaisia pientaloalueita nyt vaikkapa yksinkertaisuuden vuoksi esikaupungeiksi.
Ensinnäkin: noista esikaupungeista käsin ainakin suuri osa asukkaista käy päivittäin töissä kaupungissa, "oikealta" maaseudulta käsin sen sijaan ei. Jälkimmäisen asukkaat ovat enimmäkseen maanviljelijöitä (joskin myös joitakin palkallisissa palveluammateissa toimivia saattaa olla). Nimenomaan tästä syystä yksityisauton käyttö on nimenomaan edellisten vuoksi paljon suurempi ongelma kuin jälkimmäisten, jotka paljon harvemmin käyvät autoillaan kaupungeissa.
Toiseksi: "oikean" maaseudun asukkaista suurin osa lienee paikkakunnalla syntyneitä. Esikaupunkien asukkaat sen sijaan enimmäkseen ovat kaupungista muuttaneita, joskin he saattavat olla maaseudulla syntyneitä (joskin aivan muualla kuin missä nyt asuvat).
Kolmanneksi: "oikealla" maaseudulla maisemaa hallitsevat pellot ja metsät, esikaupunkialueilla yhä suuremmassa määrin lähellä toisiaan olevat talot pihoineen.
Neljänneksi: "oikealla" maaseudulla väkiluku on nykyisin muutoinkin hiljalleen vähenemään päin ja on ollut jo kauan, kun taas noilla esikaupunkialueilla väkiluku on kääntynyt nopeaan nousuun.
Oletko siis ymmärtänyt jotakin oleellisesti väärin, vai minäkö olen ymmärtänyt väärin? Olenko nähnyt oleellisen eron siellä, missä sen enempää kuin vihreät kuin Yrjöperskeleskään ei ole sellaista nähnyt? Minusta ero kuitenkin vaikuttaa melko selvältä.
Uskoisin että aika nopeasti moisessa tilanteessa autot katoaisivat parkkiin joihinkin metsäteiden varrelle, väestöä pois siirtämään menossa olleet virkatantat olisivat kyydittöminä ja ilman kännykkää viheltävän vitun aavalla ja ihka oikea 1930-luvun kyläyhteisötoiminta lähtisi toimimaan. Tuskimpa kovin montaa veroeuroakaan enää maksettaisiin. Ja jos ja kun viranomaiset koittavat voimalla ja väkivallalla niin voipi ollaa vaikeaa päästä edes paikalle kun tielle on kaadettu seitsemän rungon abatis-este. Puolustusvoimat tuskin tekisi mitään (koska ne sotilaat asuvat niissä kyläyhteisöissä), ja mikäli EU-joukkoja tuotaisiin maahan niin tilanne saattaa perkelöityä vauhdilla. Nimenomaan sen osapuolen eduksi, missä koko miesväestö on koulutettuja sotilaita, jossa on tarkka-ampujakivääriin verrattavissa olevia aseita hyvin paljon ja jossa väestö tuntee alueensa ja on motivoitunut sitä puolustamaan. Tämä maa nielisi kokonaisia armeijoita jos päätettäisiin kaivaa sotakirves (billnäs) maasta ja lähteä kysymään että mistä se hallituksen mandaatti oikein tuleekaan. Tämä kaikki on tietenkin täysin hypoteettista pohdintaa.
T. Yhdeksänkymmentäluvun lopun pullamössösukupolvi Hämeestä.
Tervehdys Ykä!
Vaikka onkin dystopiaa, niin onhan tässä jo noin 20 vuotta jatkettu sitä linjaa, että kaikki alle 50 000 - 100 000 kasvukeskuksissa asuvat ovat juntteja, ilmaston/luonnon tuhoajia ja vähintäänkin rasistifasisteja. Puhumattakaan siitä jos metsästävät, ajavat autolla tai saunovat omassa puulämmitteisessä saunassa ja paistavat makkaraa takkatulella. Ja asuvat omakotitalossa omassa rauhassa. Tuo "juntti" on kokemuksen perusteella se tehokkain tapa saada ihmiset häpeämään itseään, koska kuka hullu nyt tässä maassa haluaa olla juntti - siitähän tulee mieleen joku savutölli ja pontikka ja karjalanpaisti ja asevelvollisuuden suorittaminen. Kaikki epäkosmopoliittista toimintaa, ja sehän ei yhteiskuntainsinööreille l. kommunisteille sovi.
Yst. terv. Ano Nyymi
Voihan yhdemmäisyys ala mäkkäri.
Huru-ukko
Tervehdys Rouva Anolle, Anolle, Yhdeksänkymmentäluvun lopun pullamössösukupolvelle Hämeestä, Ano Nyymille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.
Rouva Ano: Juu, Yle tekee sitä minkä parhaiten osaa. Eiköhän kyseessä ole pyrkimys siihen että keskustelussa ei tuoda esille kiusallisia faktoja ja pitäydytään vaan kivapuheessa. Jota opettaa mm. Yle.
Ano: Vihreitten mustalla listalla on omakotitaloasuminen, yksityisautoilu ja heidän mielestään ei-ekologiset lämmitystavat. Ja se lista kattaakin koko haja-asutusalueen. Ja on muuten täysi harhaluulo että haja-asutusalueella asuisi pääosin maanviljelijöitä. Kyllä siellä asuu eniten ihan muita ihmisiä jotka yhtä lailla – ja enemmänkin – tarvitsevat sitä yksityisautoa.
Yhdeksänkymmentäluvun lopun pullamössösukupolvi Hämeestä: Tuo on yksi mahdollisuus mutta ennustaminen on hankalaa. Tällä hetkellä Suomessa vallitsee itäsaksalainen alistumismentaliteetti. Toisaalta, muuttuihan se rauhalliseksi tunnettu tsuhnakin varsin vittumaiseksi vähän päälle sata vuotta sitten.
Ano Nyymi: Joo, ja nämä juntit itse asiassa ovat niitä jotka pitävät yhteiskuntaa pystyssä ja joita ilman ne nenänpieltä pitkin katselevat nirppanokat eivät pärjäisi päivääkään.
Huru-ukko: No kas, se on sitten McJackDonaldskin ryhtynyt kehittämään uuskieltä. Harmi että en pysty boikotoimaan kyseistä pulaakia kun en hampurilaispaikoissa käy muutenkaan.
Korona-aika on tuonut omakotitaloasumisen ja yksityishenkilöautoilun parhaat puolet hyvin esiin. Väljä asuminen ja oma ulko-ovi vähentävät tartuntariskiä merkittävästi. Samoin ovelta ovelle, ilman ylimääräisiä kontakteja tapahtuva työ- ja asiointimatka.
Etätyön mahdollistava rauhallinen ympäristö - ylä- tai alakerrasta ei kantaudu meteliä tai metelöinti etäkokouksessa ei häiritse naapureita. Seinän takanakaan ei ole naapuri, vaan piha vähintään 5 + 5 metriä. Ei kuulu ääniä, ei paljastu työasioita kuuntelijalle.
Ulkoilla voi omakotialueella tapaamatta lähikontaktiissa yhtään ketään - koronavilkun mukaan tapasin sunnuntaina 250 ihmistä*. En ollut 10 metriä lähempänä ketään. Näin ulkona alle 10 ihmistä, naapurin 3 ja 5 vuotiaille jutelin sen verran, että kehuin hiemoja pyöränvalojaan - matkaa noin 12 metriä. Ja rouvalle sanoin "heippa hei" - matkaa 15 metriä.
Vihreän päiväunen, kommunalkan, ahtaudessa tartunnat leviävät hyvin. Ja nopeasti. Samoin lukutaidottoman ja tyhmän etnoväestön slummeissa. Ja paskaksi-ja-palamaan-asenteella Ullanlinna, Eira ja Westend muuttuu äkkiä slummiksi. Tavanomaisemmista alueista nyt puhumattakaan.
* Ko. sovellus esittää kaikki puhelimiksi tunnistamansa bluetooth-yhteydet kontakteina. Ja sinihammas kantaa läpi seinien, kauas ulos asti.
Pyssymies
Onhan siellä töllössä hyviäkin? mainoksia. Kuten foodora, ilamn sitä uusvauttomat kuolis nälkään. Perhe istuu itkin kämppää kuka missäkin ja nälkä on. Äiti keksiikin, että joo, selaa kännyä ja tilaa ruokaa foodoralta. Ja tsuppari viuhahtaa fillarila. Isä huutaa, että kiitos foodora, pelastit päivän. Jäänyt porukalla vissiin köksän tunnit väliin/lintsattu, jos ja kun moiseen moskaan sotkeutuu.
Puolalaisella dashcam sivustolla tilanne: Woltin lähetti polkee fillarilla, on ajamaisillan päin punaista kun huomaa poliisin. Jarruttaa kiivaasti ja lentää tangon yli ruokareppu selässä katuun. Pakittelee siitä sitten poliisin seuratessa katseella.
Tekisi mieli sanoa ko. tilanteessa tsupparilla: Heitä jätkä Woltti:)
Huru-ukko
Tervehdys Pyssymiehelle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistane.
Pyssymies: Varmasti kun tämä korona on aikanaan häipynyt aletaan monissa huusholleissa miettiä että jos työn pystyy kerran hoitamaan etätyönä niin hemmettiäkö me Helsingissä asutaan. Varsinkin kun vähänkin pienemmillä paikkakunnilla saa omakotitaloja Helsingin hintoihin nähden pilkkahintaan. Koronan aikanahan sentään yksi (1) kpl vihreitä eli Pekka Sauri sai ahaa-elämyksen ja hoksasi että haja-asutusalueella ei pärjää ilman omaa autoa.
Huru-ukko: Foodora joo… meidän huushollissa harrastetaan vallankumouksellista ruokasysteemiä joka hakkaa Foodoran. Sitä kutsutaan nimellä kotiruoka.
No niin, on oltu poissa mutta nyt on palattu!
Palaamisen riemun sijasta täytyy taas kerran julistaa pessimismiä:
jos maaseutua aletaan tyhjentää, ei siellä mitään puita kaadeta teille poikittain. Eivät virkatanttojen autot minnekään metsäteiden varsiin pysähtele.
Eivät ne kyläyhteisöt mitään omavaraisia yhteisöjä perusta ja jos perustavat, äkkiäkös ne motitetaan, hajotetaan ja tyhjennetään. Kyllä varusveijarit tekevät niin kuin käsketään, ja kadettiupseereissa löytyy väkeä, joka haluaa seuraavana itsenäisyys/lippujuhlapäivänä uuden natsan kaulukseen.
Niin se vain menee.
Niin se olisi mennyt sata vuotta sittenkin, ellei Valkoisilla olisi ollut selkänojanaan Saksan tukea ja Punaisilla bolsevikkien. Niistä vain ensinmainittu realisoitui, vaikka Pietarista oli oikein erikseen käsketty kaksi päivää Lokakuun vallankumouksen jälkeen suomalaisia tovereita ryhtymään vallanottoon ja kaksi päivää myöhemmin tivattiin mikä on, kun tsuhna ei kapinoi vaikka käskettiin?!
Ellei olisi ollut mitään ulkopuolista selkänojaa, meidät olisi hukutettu slaavien mereen kuten vatjalaisile on käymässä.
Siksi täytyy vain toivoa, että Visegrád-maista tulisi se uusi selkänoja, jolle suomalaiset alistuisivat vaihteeksi järkevän vierasmaalaisen herran alaisuteen, kun meidän näköjään on pakko olla rähmällään.
Tervehdys, Qroquius Kad. Ymmärrän pessimismisi mutta en täysin yhdy siihen. Kynnys ampua omia on äärimmäisen korkea kapiaisillakin, saati sitten reserviläisillä ja varusveijareillakin. Ja se tilanne, jolloin niitä omavaraisia yhteisöjä perustettaisiin olisi kuitenkin ihan toinen tilanne kuin missä me nyt eletään.
Sata vuotta sitten tilanne oli siinä mielessä toinen että Suomessa ei ollut silloin mitään omaa armeijaa eikä asekoulutusta. Aloitettiin tyhjästä molemmin puolin. Nyt on tilanne toinen. Varmaksi en lähde ennustamaan mitään. Eihän meinaan tällaisessakaan tilanteessa olla koskaan oltu.
Älä hyvä mies anna hutimetsille ideoita! Saisit koota nämä kirjaksi. Menekki on taattu.
Tervehdys, Ano. Kyllä ohisaloilla nämä ideat on päässään ilman minuakin. Näitä kirjoituksia on kyselty kirjoina aina aika ajoin mutta ei kustannusyhtiöt tällaisiin koske pitkällä tikullakaan.
Seuraavaksi Aisanen varmaan oivaltaa esittää näille siirrettäville vastavallankumouksellisille reippaita työleirejä, joilla voivat työllään osallistua sosialismin rakentamiseen. Pahimmat tapaukset voi ohjata suoraan yhteissuihkuun, joka pesee porvarillisen lian ja elämän pois.
Yle yllätti esittämällä dokumenttisarjan Neuvostoliiton vankileireistä, joihin pääsi tutustumaan, jos katsoi pahasti suuren Stalinin kuvaa tai lopetti taputtamisen ennen muita. Siihen suuntaan matkaamme Ohisalon johdolla. Vallankumous tuppaa syömään lapsensa. O. W. Kuusinenkin lähetti monia taistelutovereitaan leireille pelastaakseen oman nahkansa. Voisi Aisasellekin käydä kehnosti, kun selvitellään poliittista oikeaoppisuutta.
Tervehdys, Hessu. Tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa mutta kyseinen sarja muistutti kyllä hyvin mihin ideologiseen utopiaan pohjautuvat yhteiskunnat helposti päätyvät.
Onhan esimerkiksi Kiuas-kustantamo. Voisi kiinnostua.
Tervehdys, Ano. Tällä hetkellä ajatus kirjasta on minulle aivan liian riskaabelia. Mutta onhan onneksi sentään tämä blogi.
Lähetä kommentti