VÄESTÖNSIJOITTAJA

Radanvarsikaupunki, tuonnempana…

Toisin kuin muurahaiskansalainen köyhyydessään ja syrjäytyneisyydessään saattoi katkerana kuvitella, ei vihervasemmistolaisen Suomen EU-maakunnan nomenklaturaan kuuluvan virkahenkilön työ virantoimituksessaan ollut suinkaan etuoikeutetun ihmisryhmän ylipalkattua laiskottelua. Se oli kovaa, välttämätöntä ja arvostettua työtä. Sen tiesi myös Radanvarren Väestöbyroon virkahenkilö Jaakko Aisanen joka oli koulutukseltaan kaupunkimaantieteen maisteri ja joka toimi Väestöbyroon väestösiirtotoimiston yhtenä pääorganisaattoreista.

Aisanen tiesi että hänen työhönsä kuului suuri määrä suunnittelua, valvontaa, organisoimista ja toteuttamista. Tärkeää ja välttämätöntä sellaista. Oltiinhan Suomessa kuitenkin toteuttamassa nopealla aikataululla suoritettava välttämätön väestönsiirto jolle vertailukohtana oli ainoastaan Karjalan evakoitten uudelleen asuttaminen silloin kauan, kauan aikaa sitten. Silloin evakuoinnin syynä oli sota ja aluemenetykset. Mutta sotahan oli käynnissä nytkin. Sota ilmastonmuutosta vastaan ja Suomi sen edelläkävijänä ja EU-maakuntien pilottihankkeena oli toteuttamassa sen myötä väestönsiirtoa jossa suomalaiset siirrettäisin kymmeneen suurimpaan kaupunkiin asumaan ekologisesti ja ilmastoystävällisesti. Muu maa jätettäisiin luonnonpuistoksi ja hiilinieluksi.

Aisanen tiesi, että jo alkanut väestönsiirto ei varsinaisesti ollut tapahtunut vapaaehtoisesti. Ihmiset varsinkin haja-asutusalueilla olivat vielä kovin rajoittuneita ajatusmaailmassaan joten luovia kannustimia tarvittiin. Mutta koska Suomi osana Euroopan Unionia oli sekä humanismin että ihmisoikeuksien supervalta, niin luonnollisesti sekä valta- että virkakoneisto vierasti termiä väestönsiirto. Varsinkin termiä pakkoväestönsiirto. Siispä pakko oli muutettu vapaaehtoisuudeksi. Jossa tosin itsessään oli mukana käytännön pakko. Verotus- ja säätelypolitiikalla asuminen kaupunkien ulkopuolella oli muuttunut pikkuhiljaa täysin mahdottomaksi.

Lopullisena pisteenä i:n päälle oli sähköverkon toiminnan lakkauttaminen suurimmasta osasta Suomea, suurimpien kaupunkien ulkopuolisten teiden muuttaminen yksityisteiksi sekä peruspäivärahan ja muun sosiaaliavun myöntäminen vain niille, jotka asuivat määritellyillä keskusalueilla. Koska aina kasvava määrä ihmisiä oli riippuvaisia valtion tulonsiirroista – niistä niukoistakin – ei heillä ollut lopulta muuta vaihtoehtoa kuin lähteä. Vain sitkeimmät jäivät mutta heiltäkin loppuisivat voimat jossain vaiheessa. Suuren kokonaisuuden kannalta heillä ei ollut kuitenkaan mitään merkitystä.

Virallisestihan tämä pakollisen vapaaehtoinen väestönsiirto oli täysin vapaaehtoinen ja valtamedia uutisoi nimenomaan haja-asutusalueitten asukkaitten ilmastovastuullisuudesta kun he ymmärsivät toteuttaa globaalin velvollisuutensa siirtyen ekologisesti vastuullisempiin asumisen muotoihin ja siinä samassa luopuivat vapaaehtoisesti yksityisautoistaan jotka muuton myötä muuttuivat tarpeettomiksi ja valtiolle pakkoluovutettaviksi. Jaakko Aisasen vaimo Aila toimi opetushallituksen etätyöryhmässä jonka päätehtävä oli luoda tulevaisuuden koululaisille opinkappaleet siitä kuinka kaikki tapahtui vapaaehtoisesti ja sulassa ilmastovastuullisessa yhteisymmärryksessä. Valtion, no, sanotaanko muuttoon ankarasti kannustavia toimenpiteitä ei opetuksessa tultaisi koskaan mainitsemaan. Muuttoliikkeen kerrottaisiin tapahtuneen täysin vapaaehtoisesti ja globaalisuuden hengessä. Tuleville sukupolville tuli opettaa oikeaa ideologiaa ja suojella vahingollisilta ajatuksilta. Voisiko opetushallituksella suurempaa tehtävää yleensä ollakaan?

Jaakon osaston päätehtävä oli asuttaa nämä vapaaehtoisella pakolla siirretyt maalaiset ja pikkukaupunkilaiset Radanvarsikaupunkiin. Tyhjennettävä alue koostui Radanvarsimaakunnassa Tyrellistä, Reunansyrjästä, Heukensaaskista, Paljasvedestä ja keskustaajamaa lukuunottamatta koko Naakkamosta. Tehtävä oli jättimäinen ja sai Jaakon muistelemaan muuatta Veikko Vennamoa. Vaikka Jaakko olikin luonnollisesti viherjärjestelmäpuolueen kaaaderijäsen niin hän – toisin kuin puolue – joutui työssään sanan mitä jälkeen miettimään myös että miten. Se kysymys ei kuulunut järjestelmän sanavalikoimaan joten hänen täytyi olla varsin varovainen siitä miten kommentoi vallitsevaa tilannetta ja virkatehtävänsä vaatimuksia. Ainakin julkisesti. Mutta kysymys miten oli silti varsin visainen. Puhuttiin kuitenkin valtavasta määrästä ihmisiä.

Luvatut valtavat kuutioasuntokompleksit olisivat olleet tietenkin ratkaisu mutta ne olivat vasta suunnitelmatasolla. Jaakolle oli tehty selväksi että järjestelmän rahat eivät nyt siihen riitä. Tuli totta kai ottaa huomioon myös se että maassa sijaitsevien etnisten enklaavien sekä elin- että asumistaso oli ehdottomasti säilytettävä ennallaan. Suomalaisiin kohdistetut toimenpiteet eivät tietenkään niitä koskeneet. Globaali ilmastoajattelu ei millään muotoa poistanut rasisminvastaista taistelua eikä etnisesti edistyksellisiä uussuomalaisia voinut saattaa vastuuseen suomalaisten tekemistä kestämättömistä ympäristöratkaisuista.

Mutta kuinka toimia? Kunnalliset vuokra-asunnot luonnollisesti muutettiin kommuunikäyttöön. Kaksi perhettä yhteen asuntoon. Keittiö- ja saniteettitilat olivat yhteisiä. Uusia asuntoja ei rakennettu sillä niihin ei kerta kaikkiaan ollut varaa. Omakotitaloihin ei vielä saatu puututtua mutta lakiehdotus siihenkin oli vireillä. Epäilemättä sekin menisi läpi.

Jäi siis yhteiset majoitustilat lopetettuihin kouluihin, teollisuusrakennuksiin sekä vielä parakkimajoitus joihin sijoitettiin yksin asuvia ihmisiä neljä per parakki. Lopetettuihin kouluihin tehtiin pikapikaa väliseiniä joilla saatiin välttämättömiä majoitustiloja. Pariskunnille riitti kuuden neliömetrin tila. Perheille 10 – 12 neliötä perheen koosta riippuen. Nopealla toiminnalla jokaiseen majoitusyksikköön saatiin asennettua yksi sähkötöpseli  mutta virran käyttö oli rajoitettu. Paljoa virtaa ei sinänsä tarvittu sillä ruokailu tarjottiin yhteiskeittiöistä joissa oli tarjolla kaksi kertaa vuorokaudessa hyvää ja terveellistä kasvisruokaa.

Osa majoitetuista oli tietysti hankkinut pienen sähkölevyn joilla ne lämmittivät hankkimaansa liharuokaa, lähinnä säilykkeitä. Siihen ei puututtu sillä vapaaehtoiseen pakkosiirtymiseen osallistuville annettiin valtion taholta majoituksen ja ruuan lisäksi sata euroa käyttörahaa per kuukausi. Ostakoot sillä mitä hyväksi katsoivat. Kyseisen rahamäärän vaikutus globaaliin ilmastoon oli sinänsä mitätön, varsinkin kun lihan hinta oli noussut rakettimaisen korkealle.

Ongelmaa oli tuottanut pysyvän tilapäismajoituksen lämmittäminen. Koska käytössä oli vain ympäristöystävällistä energiaa – poislukien nomenklaturan alue ja etniset enklaavit – ei sähkönjakelu toiminut kuin päivisin kello kymmenen ja kahdeksantoista välillä. Siirretyt ihmiset olivat saaneet tuoda valtiolle pakkolunastetuista kodistaan vain noin kolme matkalaukullista tavaraa per henkilö ja suositus oli että se koostuisi pääosin vaatteista. Lämmitykseen liittyvät ongelmat ratkaistaisiin tilanteen mukaisella pukeutumisella ja olihan maalta muuttaneilla yleensä myös makuupusseja.

Sekä koulu-, teollisuushalli- että parakkiasukit olivat esittäneet pyynnön että majoitukseen laitettaisiin kamiinoita joihin he etsisivät ympäristössä olevaa jätepuuta sekä risuja ja metsien irtopuuta. Pyyntöön ei oltu suostuttu sillä puulämmitys oli hallituksen näkemyksen mukaan ekologisesti kestämätön lämmitysmuoto. Metsät piti jättää kaikissa muodoissaan koskemattomaksi hiilinieluiksi. Jos puulämmityksen pirulle antoi pikkusormen se vei koko käden. Näin ollen tilanteen mukainen pukeutuminen oli ainoa hyväksyttävä ratkaisu. Kyllähän ihmisillä oli lämpimiä vaatteita ja Radanvarsikaupungissakin virkakoneisto oli tarjonnut siirretyille huomattavan määrän huopia.

Lisäksi Radanvarsikaupunki oli järjestänyt yhteissuihkutiloja sekä pesukonepalveluja. Pesukonepalvelut olivat tilanteeseen nähden kohtuullisia sillä siirretyille mahdollistettiin kahden tunnin pesukoneaika viikkoa kohden. Tuli muistaa, että tämäkin palvelu oli ilmainen ja se, että varsinkin omakotitaloista siirrettyjen kaikki kiinteä ja pääosa irtainta omaisuutta oli pakkolunastettu valtiolle ei ollut millään muotoa kohtuuton. Tarjosihan valtio heille elatuksen ja majoituksen palveluineen ilman minkäänlaista vastavaatimusta.

Kaiken kaikkiaan Väestöbyroon henkilösiirtotoimiston yksi pääorganisaattoreista Jaakko Aisanen saattoi todeta että väestönsijoittamisessa oli onnistuttu olosuhteet huomioon ottaen varsin hyvin. Hän katsoi kelloa. Jahah, ruokatunti. Hän siirtyi kaupungintalon ruokalaan jossa oli tarjolla hyvää, ravitsevaa, maittavaa ja ilmastoystävällistä kasvisruokaa. Kotona hän kyllä – asemastaan johtuen – saattoi aika ajoin syödä myös perunamuussia lihapullakastikkeella mutta täällä syötiin mitä tarjolla oli eikä purnattu. Ja kyllähän niitä tofunakkeja pisteli. Kun niihin oli vuosien varrella tottunut.

Hänen vieressään istui kaksi hänen tuttavaansa virkakoneistosta. Toinen oli logistiikkainsinööri Kalevi Koistinen jonka päätehtävä oli realisoida vapaaehtoisten pakkomuuttajien takavarikoitua autokantaa. Autothan oli heiltä takavarikoitu korvaukseksi uusista majoitustiloísta ja elatuksesta. Koistinen kertoi että melkoinen osa meni romuksi mutta parhaimmat jätettiin virkakoneiston välttämättömään käyttöön.

Lisäksi Koistinen kertoi että Radanvarsikaupungistakin oltiin viety satoja tarpeettomaksi muuttuneita autoja laivoilla Afrikkaan. Maastoautoja, pakettiautoja ja nelivetoja. Suomalaiset pakkosiirretyt eivät niitä enää tarvinneet sillä he asuivat joukkoliikenteen piirissä eikä heillä ollut tarvetta liikumiseen pahemmin muutenkaan mutta Afrikassa niille oli tarvetta. Afrikka oli kasvava manner jonka kasvava väestö tarvitsi teknologista osaamista. Afrikan väestöräjähdyksestä ja koko asian suuresta ristiriidasta ei työruokalan pöydässä puhuttu. Se oli tabu. Jos joku puhui niin joku toinen saattoi kertoa jollekin toiselle joka kertoi jollekin kolmannelle. Asiaa ei ollut olemassakaan ja autoja vietiin jatkossakin Afrikan kehittyville kulttuureille. Joilla oli suomalaisillekin paljon opetettavaa. Niin valtakoneisto opetti ja sitähän ei kyseenalaistettu.

Toinen hänen lounastaan nauttiva tuttavansa valtakoneistosta oli demjuristi Annika Pakotteinen joka toimi puolustusasianajajana. Hän kertoi saaneensa suuren voiton sillä eräs arabimies oli – suomalaisen naisen mukaan – raiskannut hänet mutta juttu oli rauennut sillä raiskaukselle ei ollut muita todistajia ja epäillyn kiinni ottaneet poliisit eivät voineet todistaa etteivätkö he olleet pidättäneet arabimiestä rasistisin perustein. Poliisit olivat nyt pidätettyinä virantoimituksestaan ja heitä kohtaan oltiin nostettu syyte. Pakotteinen tuumasi että rasistinen poliisimielivalta on tästä maasta kerta kaikkiaan saatava kitkettyä.

Kolmas lounastauolla oleva oli Pirjukka Teeskentäinen joka oli omassa työryhmässään toteuttamassa Radanvarsimaakunnan alueella valtionhallinnon yhteiskuntavastuullisen yritystoiminnan projektia. Sen mukaan yrittäjä – nimenomaan PK-yrittäjä – ei saanut ansaita yrityksestään enempää kuin mitä hänen työntekijöittensä keskimääräinen palkka oli. Projekti eteni tyydyttävästi joskin Pirjukka ihmetteli sitä kuinka moni yrittäjä oli lopettanut firmansa toiminnan tämän edistyksellisen projektin myötä ja siirtynyt elämään niukalla sosiaaliavustuksella. Jotain pimeää bisnestä ne varmaan pyörittivät ja Pirjukka ihmetteli että kuinka ihmisen toimintaa saattoi henkilökohtainen ahneus niinkin pahasti määritellä. Uudistushan pyrki vain täydelliseen taloudelliseen tasa-arvoisuuteen. Miksi se oli niin vaikeaa ymmärtää?

Pöydän ohi kulki kaupungintalon turvallisuuspäällikkö majuri Lunsson joka toimi Federaation Turvallisuuskomitean palkkalistoilla. Lunssonin tehtävä oli sinänsä varsin helppo. Väkivaltaa Radanvarsikaupungissa kyllä esiintyi mutta pääosin etnoalueella jossa käytiin jatkuvia jäsentenvälisiä kovapanosammuntoja. Sen sijaan suomalaiset – pakkosiirretytkin – olivat rauhallisia. Suorastaan alistuneita. Suomalaisen erotti katukuvasta helposti sillä lähes kaikki kulkivat pää painuksissa ja ympärilleen katsomatta. Heistä tuli mieleen se tilataideteos Hiljainen Kansa.

Ehkä niitä suomalaisia hävetti se, että juuri he itse olivat äänestäneet valtaan koneiston josta nyt eivät enää päässeet eroon ja jotka omaa voimattomuuttaan joutuivat alistumaan sen mielivaltaan.

Väestöbyroon väestösiirtotoimiston yksi pääorganisaattoreista Jaakko Aisanen jatkoi tärkeää työtään kello kuuteentoista ja sen jälkeen siirtyi kaupungintalon parkkipaikalla odottavaan Opel Dystop-sähköautoonsa johon hän oli oikeutettu virkansa puolesta. Soiva peli, kulki täydellä latauksella sata kilometriä jos ei ollut pakkasta. Hän ajaisi nomenklaturan alueella sijaitsevaan omakotitaloonsa. Nomenklaturan jäsenille oltiin suotu tiettyjä välttämättömiä etuoikeuksia mutta niitähän tarvittiin ja ne olivat ansaittuja sillä he olivat yhteiskunnan toiminnan kannalta ehdottoman välttämättömiä henkilöitä.

Ennen kuin Jaakko siirtyi autoonsa hän katsoi vielä Radanvarsikaupungin kaupungintalon massiivista rakennetta. Siinä oli jotain kaunista. Se symboloi valtaa. Vihreää valtaa. Ja sitähän Jaakkokin toteutti. Hyvänä viranomaisena. Miettimättä ja kyseenalaistamatta. Eikä hän saattanut ymmärtää sitä napinaa mitä tästä täysin välttämättömästä ja perustellusta ilmastotaistelusta oli kuulunut. Tosin vain netissä, ei muualla. Muualla eli se Hiljainen Kansa. Mutta netissä toimia oli verrattu joihinkin Stalinin teettämiin väestön pakkosiirtoihin.

Se oli naurettavaa puhetta. Ei tässä ollut kyse pakosta. Eikä myöskään mistään yksinvaltiaan totalitarismista. Kaikki toimenpiteet oli tehty parlamentaarisessa järjestyksessä ja täysin demokraattisesti. Asioista oli sekä poliittinen että virkakoneiston päätös joten Jaakko tunsi toimivansa demokratian puolustajana eikä totalitarismin käsikassarana. Ja siksi toiseksi, se Hiljainen Kansahan oli tosiaan itse aikanaan äänestänyt valtaan sen koneiston joka piti nyt valtaa pysyvästi. Jos se kansa napisi hallintoaan vastaan niin sehän napisi oikeastaan itseään vastaan.

Kyllä niin epävakaa porukka tarvitsi ammattitaitoisen virkakoneiston paimentamaan ja suojelemaan itseään sekä itseltään että turhalta ajattelulta. Ja sen virkakoneiston ylpeä edustaja oli väestönsijoittaja Jaakko Aisanen.