KOHTAAMINEN KESÄILTANA

Niin kuin tiedetään, eivät vuodet ole veljeksiä. Kesät puolestaan ovat harvemmin edes serkuksia. Tämä tiedettiin myös Huitsinnevadan Örnätjärvellä, jossa niin kulunut kevät kuin alkanut kesä olivat olleet kylmiä ja koleita. Kaikki oli ainakin kaksi viikkoa myöhässä. Muutama vuosi aikaisemmin oli toukokuussakin ollut jo hellepäiviä. Örnätjärveläiset ihmiset ovat tietysti samanlaisia kuin muutkin suomalaiset eli jos on pienikin mahdollisuus nauttia kesästä niin silloin siitä nautitaan urakalla ja otetaan kiinni se mistä ollaan jääty jälkeen. Niinpä, kun kyseessä oli lopultakin lämmin kesäpäivän ilta niin erään talon pihalla istuskeli eräs keski-ikäinen pariskunta saunatauolla nauttien leppeästä kesäilmasta.

Hehän olivat Perskeleen Ykä ja Ylva. Pariskunta sinänsä piti kaikista vuodenajoista. Niissä oli kaikissa omat hyvät puolensa, tosin ehkä marraskuisista pimeistä räntäkeleistä ei osannut sanoa muuta positiivista että ne harvemmin sentään kestivät kokonaista talvea.

Koska talo oli varsin syrjässä, sen etupihalla saattoi nauttia rauhassa kauniista kelistä ja mukavasta maaseudun tapahtumattomuudesta joka sinänsä oli täynnä pihalla näkyviä pieniä tapahtumia. Olivat ne sitten lintujen lentoa tai ohi lentävä kimalainen joita Perskeleet kutsuivat väinöiksi sillä pätkää päivää se sliippareittenkin Väinö painoi. Väinöillä oli pesä autotallin kulman kivijalan raossa mutta eiväthän nuo sympaattiset pörriäiset ketään häirinneet. Samoin kuin ei häirinnyt se öttiäinen joka toimitteli pihalaatoilla omia - kieltämättä tähdellisiä ja hyvin perusteltuja - öttiäisen bisneksiään. Ampiaiset, ne perhanan pimpparit olivat sitten oma lukunsa mutta niitä ei pahemmin ollut näkynyt. Se pihalle tehty valepesä taisi ihan oikeasti toimia.

Autojen ääniäkään ei juuri kuullut, vaikka Örnätjärventie oli parinsadan metrin päässä. Mitä nyt joku yksittäinen tukkirekka ajoi ohi vieden kuitupuuta sellutehtaan loppumattomaan nälkään. Varsinaiset äänet koostuivat erilaisista lintujen vitskutuksista joita tähän aikaan vuodesta vielä riitti, tosin se oli jo hieman vaientunut parin viikon takaisesta jolloin höyhenpukuinen lempi leiskui kiihkeimmillään eivätkä pesimiset olleet vielä kunnolla alkaneet. Näillä tauoilla varsin yleinen näky oli se, kun räkättirastaat pistivät porukalla ahneita harakoita kuokkaan kunnolla ja ajoivat ne pois pesiltään. Melkoisia ilmataistelustrategeja nuo räksät. Rastaitten Illu Juutilaisia, ettei sanoisi.

Oman äänensä antoi tietysti lähistöllä olevat pari koiraa, jotka toimittivat koirien kuonobookiin illan sähkeuutisia. Nuorempi suomenpystykorva oli varsinainen uutistenlukija ja vanhempi harmaa pystykorva toimi arvovaltaisena kommentaattorina. Niitä poikia kannatti aina kuunnella. Ne  puhuivat aina pelkkää asiaa. Sähkeuutisten päälle tuli vielä aikamerkki jonka antoi mukavaa kurnuttavaa ääntään pitävä lehtokurppa joka lensi talon yli tullen luoteesta ja lentäen kaakkoon niin kuin muinakin iltoina. Sen aikataulun mukaan saattoi tarkistaa kellonsa.

Ykä ja Ylva istuivat tauollaan ja heidän viereensä pyörähti punarintapariskunta. Paljon lähemmäksi kuin yleensä pikkulinnut tulivat, vaikka olivathan ne oppineet että ei noista kahdesta ihmisestä mitään vaaraa ole. Silti ne pitivät normaalisti ainakin kolmen metrin välimatkan Perskeleihin. Nämä punarinnat puolestaan ankkuroituivat metrin päähän ja katselivat Perskeleitä pää kallellaan, hieman vitskutellen. Ylva totesi:

- Ei kai toi uros vaan voisi olla se sama, joka me pelastettiin sieltä kasvihuoneen ikkunoitten välistä pari vuotta sitten?

- Jaa-a… eihän näistä ikinä tiedä. Mutta onhan se kiva ajatus kumminkin… mites hei, punarintaherra… ollaanks me aikaisemmin tavattu hengenpelastuksen merkeissä?

Nyt punarintauros kohosi siivilleen, esitti taitolentoa pysyen Perskeleitten edessä paikallaan kuin helikopteri, heittipä välillä parit immelmannit ja silmukat ja mitä näitä taitolentoliikkeitä onkaan. Se näytti olevan varsin innostunut. Sitten se laskeutui takaisin naaraan viereen. Edelleen Perskeleitä katsellen.

- Ei hitto… tiedä vaikka tää olis se sama? Jos se tuli näyttämään meille että hyvin menee ja se on saanut hankittua itselleen rouvankin.

- Hitto kun ei ole kameraa… eikä tästä uskalla oikein nousta sitä hakemaankaan… säikähtävät vielä.

Näytelmää kesti muutaman minuutin. Rouva punarinta katseli pää kallellaan, nappaili välillä muutaman siemenen ja herra punarinta pisti vielä pari taitolentoesitystä. Sitten ne pyrähtivät yhdessä viereiseen koivuun ja vitskuttelivat siellä keskenään.

- Näinköhän herra punarinta siinä kertoo rouvalleen, että nuo kaksi kummallisen näköistä siivetöntä örkkiä pelastivat sen pälkähästä pari vuotta sitten?

- Niin kuin tuli todettua, niin onhan se kaunis ajatus ainakin.

Ykä siirtyi kohteliaana tupakoijana talon nurkalle, sytytti Voimasavuke Bostonin ja totesi:

- Minä sanoin sen silloin kun se lintu pelastettiin ja sanon nytkin, että minä sitä kun olen tämmönen vihakirjoittaja niin sehän on selvää, että minä päädyn joka tapauksessa helvettiin. Mutta kun helvetin päivystävä demoni siinä kyselee minulta ilmoittautumis- ja paperientarkistusvaiheessa että onkos sulla jätkän räkä mitään puolustettavaa surkean elämäsi vielä surkeammasta tarinasta niin voin minä sentään sanoa, että pelastin minä kumminkin kerran yhden punarinnan nälkäkuolemalta.

- Niin. Jotain positivista kumminkin. Tiedä hänessä vaikka saisit sen myötä siellä helvetissä ylimääräisen päivittäisen vesiannoksen.

- Niin, tai vaikka palkankorotuksen. Tosin helvetin dollarin kurssi on kuulemma kovasti huono. Vaan mennäänkö saunaan?

- Mennään vaan.

Pariskunta meni saunaan ja tuumaili että pirustako sen tietää vaikka kyseinen punarinta tulisi myöhemmin kesällä esittelemään jälkikasvuaan. Sitähän oltaisiin jo silloin vähän niin kuin kummeja. Perskeleet jatkoivat saunomistaan. Saunan jälkeen sytytettäisiin vielä grillimajaan tulet ja paistettaisiin niillä paikallisen lihayrittäjän hevosenlihamakkaraa. Pihalla linnut vitskuttelivat. Oli siellä varmaan se punarintapariskuntakin. Ehkä vielä tavattaisiin. Eihän sitä koskaan tiennyt.

Ilta eteni hissukseen. Talon keittiön seinällä kello raksutti mennyttä aikaa. Mikäs sitä oli elellessä. Yhdessä. Meillä menee hitaasti. Mutta aina varman päälle.

HOTELLI YRJÖPERSKELEEN JUHANNUSMENU

Hotellin keittiön chef Pauno Blääd suosittelee maittavan juhannusaterian valmistamista seuraavalla tavalla:

1. Osta bulkkimarketista poliittisen broilerin koipireisiä.

2. Mittaa lihan koostumus Ptruitzapa/Lämänen-yleiskeittiömittarilla. Totea, että liha sisältää niin paljon suvaitsevais-tiedostavia trikiinejä ja utopistis-selitteläätiötoksiineja että liha on niin ihmis- kuin eläinruuaksi kelpaamatonta.

3. Toimita pilaantunut elintarvike Riihimäen ongelmajätelaitokseen asianmukaisesti hävitettäväksi.

4. Hyppää autoosi, nosta kytkintä ja suunnista paikallisen lihayrittäjän luokse. Luonnollisesti häneltä kannattaa ostaa myös Euroopan Unionin demonisoimaa savupalvikinkkua mutta varsinaiseksi juhannusevääksi kannattaa ostaa hevosen sisäfilettä. Laita sisäfile marinoitumaan vuorokaudeksi. Marinaadin ohje:

- Öljyä

- Soijakastiketta

- Punaviiniä

- Merisuolaa

- Valkosipulimurskaa

- Rouhittua mustapippuria

- Tuoretta lipstikkaa

5. Valmista eväs grillaamalla. Käytä marinaadia grillikastikkeena.

6. Höystöksi ei tarvita muuta kuin hotellin keittiön valmistamia karjalanpiirakoita ja munavoita. Tällä kertaa kaikki rehut jätetään jäniksille kun jalo ruoka on kyseessä. Hyvää ruokahalua.

7. Ja palanpainikkeeksi chéf suosittelee luonnollisesti oluitten kuningasta eli Tsuhnan Kostoa.

Hotellin respasta toivotetaan kaikille lukijoille hyvää ja rauhallista juhannusta.

*

Vielä lisäys. Pistetään myös MC Tsuhna Internationalin presidentin Pertin juhannusterveiset joissa hän muistuttaa suvakkien fantasioimista juhannusperinteistä.

Pertti. The Man.

XXXII YMMÄRRYSHARJOITUS

Tämänkertaisessa ymmärrysharjoituksessani mietin aihetta ”ministerit”. Ministereitä ideaalitilanteessa sekä todellisessa nykytilanteessa ja ennen kaikkea sitä, mitkä ovat nykytilanteen ministereitten vaikuttimet, syyt ja kannustimet. Eli tuumailen hieman ihmistä ministeritittelin takana. Lähinnä minut sai tätä pohtimaan tuo juuri käyty perussuomalaisten hajoittamisfarssi joka hakee törkeydessään vertaa historiassamme. Koko farssihan pohjautuu loppujen lopuksi siihen, että EU haluaa Brexitin jälkeen kiihdyttää liittovaltioprosessia ja sen myötä suomalaiset quislingimme määrättiin lyömään luu kurkkuun toisinajattelijoille. Ja sehän tehtiin parhaan mukaan mutta se toisinajattelijoitten puolue - piru vie - jäi kuitenkin henkiin. Ehkä sen varalle yritetään jatkossa keksiä jotakin häijyä.

Sitä kautta päädynkin miettimään aluksi ministeriä ideaalitilanteessa. Sellainenkin on joskus ollut. Siinä ideaalitilanteessa ministeri ymmärtää olevansa tärkeässä tehtävässä, edunvalvontakoneistossa nimeltä Suomen Valtio. Hän on ymmärtänyt, että Suomen Valtion päällimmäisin - ja kaiken muun yli menevä tehtävä - on turvata kaikin keinoin suomalaisten turvallisuus, toimeentulo ja hyvinvointi.

Hyvä ja tehtäviensä tasalla oleva ministeri miettii muitten kollegoittensa kanssa luonnollisesti sitä, kuinka nämä tärkeimmät tehtävät suoritetaan. Tietysti päällimmäisenä heillä on mielessä se, että koska Suomi on viiden miljoonan ihmisen kansansirpale, niin silloin suomalaisten asioista ei tietenkään voi päättää muut kuin suomalaiset itse, koska vain suomalaisia kiinnostaa suomalaisten hyvinvointi. Muille kansoille muitten kansojen omat asiat menevät aina suomalaisten asioitten edelle ja sehän on sinänsä normaalia ja luonnollista.

Siksi hyvät ministerit pitävät ehdottoman tärkeänä, että Suomen Valtion tulee säilyttää täydellinen itsenäisyys. Vain sillä tavoin taataan se, että suomalaisten edut voidaan taata mahdollisimman tehokkaasti. Jo se, että Suomi tekisi valtioliiton vaikkapa Ruotsin kanssa kaventaisi suomalaisten etuja huomattavasti, sillä tokihan tässä valtioliitossa ruotsalaiset olisivat luonnollisesti aina astetta kiinnostuneempia omista eduistaan. Kaikkein mielettömintä hyvien ministerien mielestä olisi saattaa Suomi osaksi jotain mantereenlaajuista suurvaltaa, jossa suomalaiset edustaisivat vain hyvin pientä kansallista ja kielellistä vähemmistöä jonka asioista päätettäisiin jossain kaukaisessa kaupungissa jossa suomalaisia olisi ehkä edustamassa muutama merkityksetön - ja keskusvallan täydellisessä talutusnuorassa oleva - edustaja. Suomen oman hallinnon tehtävä kyseisessä tapauksessa olisi vain olla toimeenpaneva yksikkö joka suorittaisi keskushallinnon antamat määräykset. Missään nimessä hyvät ministerit eivät tällaiseen suostuisi.

Aikanaan, vuosina 1939 - 1944 Suomessa oli hyviä ja rohkeita ministereitä jotka eivät suostuneet Suomen liittämiseen suurempaan valtioyksikköön vaikka se yksikkö puolestaan yritti tätä liittämistä sotilaallisella voimalla. Baltian maissa ministerit tekivät toisenlaisen ratkaisun - tosin niitten sotilaallinen asema oli Suomeenkin verrattuna toivoton - ja noitten maitten kohtaloista huomattiin, että hyvät suomalaiset ministerit olivat toimineet oikein pitäessään tiukasti kiinni Suomen itsemääräämisoikeudesta.

Baltian kohtalosta hyvät suomalaiset ministerit oppivat myös sen, minkä tietysti arvasivat jo aikaisemminkin, että kun pieni kansa siirretään osaksi suurempaa valtioyksikköä, niin se tietää väistämättä myös väestönsiirtoja. Suuremmasta yksiköstä siirretään pienempään yksikköön ihmisiä jotka eivät osaa pienemmän yksikön kieltä, kulttuuria ja tapoja ja jotka vaativat pienemmän yksikön ihmisiä hyväksymään mitään kyseenalaistamatta omat tapansa. Samalla pienemmän yksikön ihmisiä siirretään suuremman yksikön alueelle täysin tuntemattomaan kohtaloon.

Silloiset hyvät ministerit estivät päätöksillään tämän kaiken. Tietenkin he joutuivat sodan jälkeen luovimaan ratkaisuissaan mantereenlaajuisen suurvallan tiettyjen vaatimusten mukaan, mutta he säilyttivät Suomen itsenäisenä valtiona jolla oli kaikki itsenäisen valtion tunnusmerkit ja instituutiot.

Mikä oli hyvän ministerin peruste hänen toiminnalleen? Luulisin, että se on hyvin helppoa sanoa. Hän ymmärsi, missä tehtävässä hän on, mitä häneltä siinä vaaditaan, kenen hyväksi hän sen tekee, kenelle hän on vastuussa työstään  ja hän toimi sen mukaan. Hän tiesi toimivansa oikein, sillä hän pyrki toimimaan suomalaisten parhaaksi ja ymmärsi että hänet oltiin valittu vain ja ainoastaan siihen. Toki hän sen tiesi, ettei hän aina välttämättä onnistunut parhalla mahdollisella tavalla mutta suomalaisten - täsmennettynä kantasuomalaisten - etu oli se, joka oli hänen päämääränsä. Moni näistä hyvistä ministereistä joutui tekemään maalleen viimeisen palveluksen istumalla vielä sodan jälkeen vankilassa. Senkin tylyn päätöksen teki ministeri jota saattoi sanoa silloin hyväksi ministeriksi sillä tämä kaljupäinen ministeri tiesi, että jos nämä hyvät ministerit oltaisiin tuomittu Helsingin sijasta mantereenlaajuisen suurvallan pääkaupungissa Moskovassa, niin joka ainoa heistä oltaisiin hirtetty. Suurella häpeällä estettiin vielä suurempi häpeä.

Hyvän ministerin vastakohta on nykypäivän ministeri. Hän on toiminut juuri toisin kuin hyvä ministeri aikanaan toimi. Hän on siirtänyt Suomen Valtion ja myös Suomen kansan osaksi mantereenlaajuista suurvaltaa ja vieläpä vapaaehtoisesti, ilman minkäänlaista väkivallan uhkaa. Siinä mantereenlaajuisessa suurvallassa suomalaiset edustavat vain pientä kansallista ja kielellistä vähemmistöä. Kielellisesti jopa sellaista suomalais-ugrilaista kieltä joka ei viron ja unkarin kielen lisäksi ole mitään sukua niille kielille, joita mantereenlaajuisessa suurvallassa puhutaan. Ja jonka asema ei mantereenlaajuisessa suurvallassa kiinnosta ketään.

Nykypäivän ministeri on suostunut - ja jopa aktiivisesti pyrkinyt - siihen tilanteeseen, että Suomen asioista päätetään jossain kaukaisessa kaupungissa jossa suomalaisia on edustamassa muutama merkityksetön - ja keskusvallan täydellisessä talutusnuorassa oleva - edustaja. Nykypäivän ministerin ansiosta Suomen oman hallinnon tehtävä on vain olla toimeenpaneva yksikkö joka suorittaa keskushallinnon antamat määräykset, mikä mm. persufarssissa hyvin nähtiin.

Nykypäivän ministeri on myös aktiivisesti toimillaan vaikuttanut siihen, että Suomi on väestönsiirtojen kohde. Suomeen siirretään ihmisiä, jotka jotka eivät osaa suomen kieltä, kulttuuria ja tapoja ja jotka vaativat suomalaisia hyväksymään mitään kyseenalaistamatta omat tapansa. Nykypäivän ministeri vaatii suomalaisia hyväksymään vallitsevan olotilan ja pitämään sitä rikkautena. Tässä tapauksessa Suomesta ei tehdä kantaväestön pakkosiirtoja muualle, mutta toisaalta Baltian maitten tapauksessa saapuneet ihmiset tekivät alueella kuitenkin töitä mutta Suomen tapauksessa maahan siirretty väestö ei niitä tee, vaan elää kantaväestön kustannuksella ja sitä loputtomiin jatkuvaa elättämistä täytyy nykypäivän ministerin mielestä pitää yhtä aikaa sekä velvollisuutena että voimavarana.

Olettaisin, että nykypäivän ministeri tietää sen, mitä laki sanoo törkeästä maanpetoksesta, eli:

Törkeä maanpetos on maanpetoksen törkeä tekomuoto, josta tuomitaan vankeutta vähintään neljä vuotta ja enintään elinkautinen vankeusrangaistus. Maanpetoksen tekee törkeäksi se, että siinä aiheutetaan vaara valtakunnan tai sen osan joutumisesta vieraan vallan alaiseksi taikka muutoin aiheutetaan Suomelle erityisen suurta vahinkoa ja rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Hän tietää tekonsa ja niitten merkityksen, mutta hän ei niistä välitä, eikä hänen tarvitsekaan sillä hän saa toiminnastaan palkkioksi korkeita kunniamerkkejä eikä suinkaan vankeustuomioita. Ehkä hän nukkuu yönsäkin hyvin. Hyvä omatunto on toiseksi paras päänalunen ja omatunnon totaalinen puuttuminen se kaikkein parhain. Joka tapauksessa nykyajan ministerin toiminta on selvästi haitallista suomalaisille ja se on juuri päinvastaista kuin hyvän ministerin toiminta olisi ollut.

Ja siitä pääsen varsinaisen ymmärrysharjoituksen aiheeseen.

Mitä nykypäivän ministeri miettii? Mikä on hänen toimintansa pohjimmainen syy?

Uskooko hän todellakin toimivansa niin kuin hyvä ministeri toimii? Uskooko hän, että hänen toimintansa puolustaa nimenomaan suomalaisten etuja ja toimii meidän kaikkien parhaaksi? Jos näin on, niin uskon hänen kärsivän jonkunlaisesta hahmotushäiriöstä, joka on samalla levinnyt kaikkiin ministereihin. En sinänsä pidä tätä todennäköisenä vaihtoehtona. Sillä se vaatisi sitä, että kaikki äänestäjätkin kärsisivät yhteisestä hahmotushäiriön ja masokismin sekoituksesta. Näin ei ole, eikä mukaan lasketa valtamedian jatkuvaa kusetusta joka luonnollisesti vaikuttaa moneen kuuliaiseen hallintoalamaiseen.

Pois laskuista on myös se, että nykypäivän ministeri vihaisi Suomea ja suomalaisia ja toimisi sen vuoksi niin kuin toimii. Ehkä kostaakseen jonkun hirvittävän rikoksen joka on tehty joskus historiassa. Yhden yksittäisen ministerin kohdalla näin saattaisi olla, mutta ei voi olla niin, että hallitus hallituksen perään koostuisi sellaisista.

Mutta miksi nykypäivän ministeri toimii niin kuin toimii?

Onko niin, että hän ammattipoliitikkona on lakannut ajattelemasta Suomea itsenäisenä yksikkönä ja elää jo henkisesti Euroopan Liittovaltiossa ja mieltää ammattinsa mukaisesti, että Suomella ei siinä ole pienenä yksikkönä suurtakaan merkitystä? Miettiikö hän, että Suomi on suuren valtioyksikön syrjäinen reuna-alue, eikä sillä itsessään ole suurtakaan merkitystä kun mietitään suurempia eurooppalaisia linjoja? Silloin voisi ajatella, että hän pyrkii kansalaisten hyvään, mutta hänen kansalaisuuskäsityksensä on vain huomattavasti laajempi kuin esmes eräällä Perskeleen Ykällä.

Vai onko nykypäivän ministeri vain tyly ja älykäs opportunisti joka toimii sen mukaan miten hänen halutaan toimivan ja pyrkii saamaan toiminnallaan itselleen mahdollisimman suuren henkilökohtaisen hyödyn?

On tietysti mahdollista, että nykypäivän ministeri on henkilö, josta esmes eräs Ykä on useammankin kerran kirjoittanut. Eli ihminen, jota voisi sanoa innokkaaksi nykyajan poliitikoksi. Hän on mielipiteetön ja ajatukseton ihminen joka on valinnut poliitikon uran jo nuorena ilman mitään varsinaista poliittista syytä valintaansa. Hän on vain päättänyt ryhtyä poliitikoksi, valinnut uran, tiedostanut sen suomat edut itselleen, onnistunut projektissaan ja hän toteuttaa puoluekoneistossa ylempänä olevien määräyksiä niitä millään muotoa kyseenalaistamatta koska hänen niin älynsä kuin mielenkiintonsa ei riitä niitten kyseenalaistamiseen. Yleensä hän on nainen ja suomen kielessä hänestä käytetään nimitystä kiintiöministeri.

Varmaankin nykypäivän ministeri on joku noista ehdotetuista tai heidän yhdistelmänsä. Heillä kaikilla on kuitenkin kaksi yhdistävää tekijää:

1. Heidän toimensa aiheuttavat kärsimystä tavallisille suomalaisille.

2. He eivät välitä toimiensa seurauksista.

Joka tapauksessa on selvää, että nämä nykypäivän ministerit ajattelevat entisten aikojen hyvistä ministereistä, joita Suomella on joskus ollut että he olivat äärinationalistisia ihmisiä joilla ei olisi  minkäänlaista asiaa nykypäivän hallitukseen. Ja tämä kuvaa nykypäivää ehkä enemmän kuin mikään muu.

Äärinationalistisia henkilöitä, joilla ei olisi minkäänlaista asiaa nykyiseen hallitukseen.

Kansainvälinen, vastuunsa kantava ja suuret linjat hahmottava henkilö, joka löytäisi oikein hyvin paikkansa nykyisessä hallituksessa.

KAHDEN VUODEN TULEVAISUUS

Perussuomalaisten hajoamismasurkka on vielä kesken ja tällä hetkellä jokainen aiheeseen liittyvä kirjoitus voi muuttua vanhentuneeksi jo ennen julkaisuaan. On vielä mahdollista että ns. uuvatit yrittävät vielä kertaalleen kaapata puolueen itselleen puoluehallituksen kautta mutta laskelmien mukaan huonoimmassakin tapauksessa äänestys menisi tasan, jolloin Jussi Halla-ahon ääni ratkaisee. Näin ollen on suhteellisen selvää, että perussuomalaiset pysyvät niissä käsissä, joitten käsiin se äänestettiinkin ja niin kuin demokratian yleensä luulisi toimivan, vaikka uuvattien mielestä tässä toimittiin jotenkin väärin ja moraalittomasti.

Olen aikaisemmin tuuminut että mitä tämän jälkeen ja persujen kohdallahan tilanne on selvä. Heillä on toimiva puolue, selkeä linja ja selvä vaihtoehto. Entäs nämä uuvatit sitten? Ainakin he ovat pystyneet hahmottamaan sen, kuinka kaukana on tulevaisuus ja heidän hahmotuksensa mukaan tulevaisuus on kahden vuoden päässä. Silloinhan pidetään uudet eduskuntavaalit. Oletettavasti he aikovat pistää pystyyn puolueen. Mitä se puolue sitten pystyy tarjoamaan? Millä asioilla se kilpailee äänistä?

Jos (ja kun) puolue pysyy perinteisillä soinilaisilla linjoilla, niin sillä ei ole tarjottavana yhtään mitään sellaista, mitä vanhat puolueet eivät jo valmiiksi tarjoaisi. EU-kriittisyyskin meni menojaan, sillä hajoamisprosessin yhteydessä kävi selväksi se, että uuvatit eivät vastusta EU:ta eivätkä edes sen kiihtyvää integroimisprosessia. Mitä voi sinänsä pitää takinkäännön perusmuottina kun ottaa huomioon, mikä oli vanhojen perussuomalaisten ja Timo Soininkin yksi pääteemoista vaaleissa.

Onko uuvattipuolueella jotain sellaista, mitä muilla puolueilla ei ole? Hotellin respan näkemyksen mukaan tästä ryhmästä löytyy kyllä omanlaistaan erityisosaamista.

Ensinnäkin uuvattipuolueella on kyky olla välittämättä demokraattisesta äänestyspäätöksestä ja sitä myötä taito kävellä kannattajiensa tahdon yli. Lisäksi puolueella on kyky tehdä tällaisessa tilanteessa itsestään marttyyri ja väittää, että meidäthän tässä petettiin.

Toisekseen puolueella on kyky tulkita avoin vaalikampanja suljetuksi salaliitoksi.

Ja vielä kolmanneksi puolueella on kyky löytää natsitervehdyksiä sieltä, missä niitä ei ole.

Nämä kolme ominaisuutta kieltämättä kiinnostavat vanhoja puolueita sillä nehän tuntevat sanasta moraali ainoastaan neljä ensimmäistä kirjainta joilla ne tuikkivat selkään niin vieraita kuin omia.

Mutta kuinka paljon nuo ominaisuudet kiinnostavat varsinaista äänestäjää. Jos kysymyksessä olisi keskustapuolue ei asiassa sinänsä olisi ongelmaa, sillä äärikeskustalaiset ovat äänestäneen kepua uskollisesti jo kaksisataa vuotta ennen kuin kepu on perustettukaan. Perussuomalaiset puolestaan ovat tulleet esille vaihtoehtopuolueena ja uuvatit ovat hyvin selkeästi osoittaneet, että he ovat vaihtoehto lähinnä vaihtoehdolle itselleen.

Todennäköisintä siis on, että uuvattien tulevaisuus loppuu kahden vuoden päästä ja he liukuvat viimeistään siinä vaiheessa kun seuraavien eduskuntavaalien kamppailu alkaa jäseneksi muihin puolueisiin, mikäli nämä ovat kiinnostuneet ottamaan heitä jäsenikseen. Poislukien Timo Soini, joka voi tulevaisuudessa eli kahden vuoden kuluttua johonkin palkkiovirkaan siirtyessään todeta, että hänen henkilökohtainen projektinsa onnistui sataprosenttisesti. Hän perusti bändin ja toisten säveltämän ja sanoittaman musiikin myötä sai sen listojen huipulle. Kahden vuoden kuluttua hän siirtyy sooloartistiksi. Varsinaiset musiikintekijät jäivät kyllä siihen vanhaan bändiin, mutta välikös hällä sillä sooloartisti voi aivan hyvin keskittyä toisten säveltämän musiikin esittämiseen. Timo Soinin projektista tulee päivä päivältä enemmän mieleen Veikko Huovisen ”Veitikka”.

Mikäli Uusi Vaihtoehto-ryhmä kuitenkin perustaa puolueen, niin hotellin respasta ehdotetaan, että sen nimeksi tulee TLTP eli Takana loistava tulevaisuus-puolue. Puoluetta rustatessaan uuvatit voivat miettiä Soinin lopulliseen kelkkaan hyppäämisestään Simo Salmisen kuolemattomia sanoja eli ”olis ehkä kannattanu… vähän ajatella… enste…”.

VUONNA NOLLA

Näin alkuun voisi todeta, että tämän perussuomalaisista irtaantuneen ryhmän nimivalinnassa on käytetty joko äärimmäisen mustaa huumoria tai sitten se osoittaa totaalista tyyli- ja tilannetajun puutetta. Mietitääs ny… perussuomalaiset valitsivat uuden johdon ja uuden linjan eli toisin sanoen tarjosivat uuden vaihtoehdon vallitsevalle federatiiviselle valtapolitiikalle. Sen jälkeen soinilaiset (nyk. uuvatit) irtautuivat perussuomalaisista tukeakseen nimenomaan vanhaa valtaa ja ottavat pulaakilleen nimeksi Uusi vaihtoehto. Mille se on vaihtoehto? Vaihtoehdolleko?

Viime päivien poliittinen Kauniit ja rohkeat on mennyt jo sen verran härskiksi, että yksinkertaisempi (niin kuin esmes minä) katselee sitä jo monttu auki eikä huomaa vaikka kärpänen lentäisi suuhun. Toisaalta mikään ei enää yllätä. Selvää on kuitenkin, että koko orkestraatio oli suunniteltu etukäteen, niin kuin esmes tämä Turun Sanomien linkki vahvistaa. Uusia käänteitä on varmaankin vielä odotettavissa ja niinpä päivitän hieman omaa ennustustani. Eli joku poliittinen taho tulee esittämään perussuomalaisten toiminnan kieltämistä ja muuttamista laittomaksi jo ennen kuin kesä kääntyy syksyksi.

Mutta mitä (tähän astisesta) farssista jäi käteen ja ennen kaikkea mitä tämän jälkeen?

Itse näen, että poliittisessa ajanlaskussa siirryttiin 13.6. 2017 vuoteen nolla. Nyt Suomessa aloitetaan toisen kerran oikea poliittinen toiminta Suomen ja suomalaisten hyväksi. Se ensimmäinen kertahan päättyi joskus 1990-luvun alussa. Tässä välissä on tehty pohjatyötä, jonka realisoitumisen poliittiseksi toiminnaksi on estänyt organisaatio joka keskittyi takaamaan Timo Soinille hänen poliittisen uransa kliimaksin. Nyt kuonasta on päästy eroon, harjaaminen on loppunut ja tarjolla on valmis puolue jolla on työhön sitoutuneet kansanedustajat ja organisaatio. Ei sitä olla otettu pois. Sen kautta ihmisillä on vaihtoehto ja mahdollisuus. Sitäkään ei olla otettu pois. Vaikka varmaan mieli tekisikin. Mutta maassa vallitsee vieläkin edes jonkunlainen demokratia.

Hotellin respasta toivotetaan voimia ja jaksamista Jussille ja kumppaneille. Ja vielä muistutukseksi sekä kannustukseksi teille se huomautus, että vaikka politiikka saakin aikaiseksi niitä hillotolpalle uskollisia opportunisteja niin meillä tavallisilla kansalaisilla ei ole nykymenolla mitään muuta kuin hävittävää.

En sinänsä väitä, että tästä on hyvä jatkaa. Mutta väitän, että tästä on pakko jatkaa. Kukin tavallaan ja tyylillään. Motivaatioksi ei tarvinne juuri muuta kuin katsoa läntisen naapurimaamme ja koko Länsi-Euroopan tilaa. Johon nykyinen valtakoneisto on meitäkin ajamassa. Kiihtyvällä tahdilla.

Lisäys myöhemmin: Blogikollega Oinomaos hoksasi, että uuvattivahvisteinen hallitus on väsäämässä uutta maahanmuutto-ohjelmaa, joka pohjautuu aikaisemman hallituksen vuonna 2013 tekemään vastaavaan. Eli persujen kanssa tehty ohjelma oli alusta alkaen Soinin hyväksymää silmänlumetta. Koko juttu Oinomaoksen blogissa.

ARVOT JA UUSARVOT

Juuri tapahtunutta hallituksen hajoamista / hajottamista voi kutsua farssiksi, tosin sekin on tilanteeseen nähden perin lievä ilmaisu. Hotellin respassa ei muisteta, että hallitus olisi koskaan aikaisemmin hajonnut siihen, että yksi hallituksen jäsenistä vaatii hallitusta noudattamaan hallitusohjelmaa. Siitähän ei sinänsä kepulla ja kokoomuksella varsinaisesti ollut kysymys. Puolueet vain puolustivat olennaisen tärkeitä valtakunnallisia intressejä ts. sitä, ettei sanomataloissa pysyvästi päälle jäänyttä teiniangstiaan kärsiville toimittajille tule henkinen pipi ja lisääntynyt genitaalihiekan tarve.

Asia tietysti selitettiin - erityisesti kokoomuksen osalta - sillä, että hallituksen ja persujen arvot eivät kohtaa toisiaan. Meriselitys on tietysti poliittisesti viisas, sillä se on poliittista jargonia jonka taakse voi paeta ja joka suomennettuna tarkoittaa ”älkää vaan helvetissä kysykö minulta mitään asiakysymyksiä”.

Tavallista arvokonservatiivista ihmistä tietysti hieman askarruttaa että mitä ne olivatkaan sitten ne hallituksen arvot? Ne kun tuntuvat selvästi poikkeavan omista, varsin perinteisistä arvoista mutta niitä ei koskaan kuitenkaan yksityiskohtaisesti selitetä. Hotellin respasta muistutetaan, että ei hallitus (tai siis 2/3 hallituksesta) varsinaisesti puhukaan arvoista, vaan se tarkoittaa federaatiopoliitikkojen ja median yhdessä luomia ja hyväksymiä uusarvoja, joitten olemassaolo vahvistettiin mm. juuri tuoreessa hallituksen hajoittamisfarssissa.

Mitä nämä uusarvot sitten ovat? Hotellin respassa kerrataan muutama keskeisimmistä:

- Uusarvoihin kuuluu se, että kehitysmaalainen maahanmuutto on kyseenalaistamaton itsestäänselvyys, itsetarkoitus ja pysyvä tavoite. Maahamme täytyy saada aina vain lisää kehitysmaalaisia, sillä vain väestön etnisen rakenteen keinotekoinen muuttaminen on osoitus valtion edistyksellisyydestä. Tämän itsetarkoituksen kyseenalaistaminen millään tavalla ja missään muodossa on rasismia, vihapuhetta ja äärioikeistolaisuutta, josta tulee rangaista ankarammin kuin ketään koskaan.

- Uusarvoihin kuuluu se, että kyseiset kehitysmaalaiset pääsevät pysyvän elatusautomaatin piiriin ja heidän koko elämänsä jatkuva toisten rahoilla elättäminen tuottaa suomalaisille selvää ja huomattavaa taloudellista hyötyä. Sitä, kuinka tämä on mahdollista ei käsitellä sillä uusarvot eivät ole sidottuja tylsään ja vanhanaikaiseen insinööritodellisuuteen.

- Uusarvoihin kuuluu se, että kyseisen kehitysmaalaisen maahanmuuton aikaansaama piikki niin väkivalta- kuin seksuaalirikollisuudessa selitetään merkityksettömäksi ja sitä kautta olemattomaksi. Selitysprosessissa syyllistetään kantasuomalaiset, jotka väärän asenteensa vuoksi tosiasiassa tappoivat, hakkasivat, ryöstivät ja raiskasivat itse itsensä.

- Uusarvoihin kuuluu se, että mistä tahansa tavallisen suomalaisen hyvinvointiin kohdistuvasta leikkauksesta voidaan aina neuvotella, mutta kehitysmaalaiseen maahanmuuttoon kuluva raha on neuvottelun ulko- ja yläpuolella oleva ilmoitusasia. Tämäkin itsestäänselvyyden kyseenalaistaminen on rasismia, vihapuhetta jne. jne. jne.

- Uusarvoihin kuuluu se, että väärää poliittista ryhmittyvää edustavan henkilön kirjoittamalla tehty ja poliittisessa tuomioistuimessa tuomittu uhriton rikos on huomattavasti vakavampi rikos kuin oikeaa poliittista ryhmittymää edustavan henkilön tekemä väkivaltarikos.

- Uusarvoihin kuuluu se, että virkakoneiston on sallittua ja suotavaa kehittää valvontakoneisto joka pyrkii vaientamaan kansalaisten väärät mielipiteet. Toisin sanoen ne mielipiteet jotka kyseenalaistavat uusarvot.

- Uusarvoihin kuuluu se, että Suomen itsenäisyyden kannattaminen ja puolustaminen on epäisänmaallista. Toisin sanoen suomalaisten isänmaa on Euroopan Liittovaltio. Joskaan sitä ei olla koskaan sanottu, että milloin ja kenen luvalla näin tapahtui. Mutta tuollaisiin yksityiskohtiin takertuminen puolestaan ei kuulu uusarvoihin.

- Ja ennenkaikkea uusarvoihin kuuluu se, että niistä ei neuvotella, vaan ne hierotaan karkeana hiekkapaperina vasten kansalaisen pärstävärkkiä ja samalla vaaditaan kansalaista toteamaan, että kylläpä tää sitten tuntuukin hyvältä.

Kun lukija näitä uusarvoja puntaroidessaan hetken tuumailee, fundeeraa ja sondeeraa niin hänelle saattaa tulla ahaa-elämys. Ja hän tajuaa, että koko 1970 - 1980-luvun suomalainen niin poliittinen kuin virkakoneisto oli uusarvojen mukaan totaalisen rasistinen, äärinationalistinen ja äärioikeistolainen. Aina kommunisteista perustuslaillisiin. Sillä yksikään poliittinen ryhmittymä ei silloin olisi ottanut kuuleviin korviinsa sitä, että rajoittamattomasta haittamaahanmuutosta ja pysyvästä elatusautomaatista oltaisiin tehty itseisarvo.

Mutta uusarvojen mukaan silloisessa Suomessa oli joku pahasti rikki, ja se piti korjata. Taisi vaan käydä niin, että terveelle potilaalle tehtiin kädettömän kirurgin suorittama aivoleikkaus ja potilas - kehno vie - pääsi vähän niinkun neliraajahalvaantumaan operaatiossa. Mutta teorian mukaan operaatio kyllä onnistui niin kuin pitikin.

Mutta mitä tämän jälkeen?

Kyseisen hallitusfarssin myötä kävi varsin selväksi että persujen varsinainen vaikutusvalta hallituksessa rajoittui siihen että Soini pääsi haluamalleen ulkoministerin paikalle. Jos varsinaisten - merkityksellisten - asioitten kohdalla persut menettävät jo valmiiksi olemattoman vaikutusvallan, niin tappiota ei voine pitää mitenkään katastrofaalisena.

Suvaitsevais-tiedostavat yksilöt luonnollisesti juhlivat nyt suurta voittoaan kun persut pantiin ulos hallituksesta. Mutta siinä riekkuessaan heillä unohtuu yksi varsin oleellinen asia. Persuja ei potkittu ulos tästä maailmasta. Ja nyt heillä ei ole enää soinikäsijarru vastuksenaan. Luonnollisesti mediamme on jo ilmoittanut että ns. uudet persut kuihtuvat pieneksi ja mitättömäksi sirpalepuolueeksi. Valtamediammehan on ennenkin saavuttanut kuuluisuutta osumatarkkuudestaan tulevaisuuden ennustamisessa. Tässäkin tapauksessa media ilmoittaa oman hartaan toiveensa varmana faktana.

Kansallismieliselle puolueelle on tilausta ja sen suosio tulee kasvamaan. Kansallismielisyyden kautta syntyi Jytkykin. Nyt oppositioasemasta käsin on hyvä alkaa pohjustaa uutta, ja todellista The Jytkyä. Hotellin respasta esitetään villi veikkaus, että ennen kuin syksy ehtii vaihtua talveksi jonkun poliittisen puolueen suunnasta esitetään vaatimus, että perussuomalaiset tulee julistaa laittomaksi ja sen toiminta kieltää. Perusteena tulee olemaan se, että puolue on rasistinen, äärinationalistinen, äärioikeistolainen ja ennen kaikkea demokratian vastainen. Perusteessa tullaan toteamaan jotain uusarvojen mukaista kiertolausetta käyttäen että demokratia on turvattava toimimalla demokratian vastaisesti.

 Ja laitetaanpa sitten vielä asiaan liittyvä leike Aamulehdestä. Tämä kuvaa varsin osuvasti suomalaisia uusarvoja:

Entäs se ihan oikeasti suomalainen nuori?

SADE JA SEN TEKIJÄT

Hotellin respasta lähetetään lämpimimmät onnittelut Jussi Halla-aholle sekä vilpittömät kiitokset perussuomalaisille jotka tekivät viisaan, väistämättömän ja välttämättömän päätöksen. Tulee kuitenkin muistaa, että yksi mies ei ole koskaan sateentekijä. Ei edes muutaman ihmisen värisuora, vaikka puoluekokouksessa pajatson keskusta komeasti putosikin. Muutoksen aikaansaamiseen tarvitaan kokonainen puolue ja nyt perussuomalaisilla on näytön paikka. Tähän asti on ollut helppoa - ja myöskin ymmärrettävää - todeta, että mieli tekis, mutta ei voi kun on tuo soinilainen käsijarru päällä.

Nyt se jarru on nykäisty pois ja puolueella on mahdollisuus muuttua juuri sellaiseksi kansallismieliseksi puolueeksi jonka vuoksi sitä on äänestettykin. Soinin kohdalla voidaan tietysti todeta, että on se vaan epiä kun mieheltä pöllitään kokonainen puolue. Saattaa olla, mutta sitä saa mitä tilaa. Pöllihän mies itse kaksissa vaaleissa tylysti nuivien äänet, jätti heille tuulen huuhtoman perseen, rakensi persuista kiltin konsensuspuolueen ja keskittyi omaan uraansa. Maassa on jo yksi demaripuolue ja siinäkin on sietämistä. Toiselle demaripuolueelle ei ole mitään tarvetta.

Toivon perussuomalaisten muistavan jatkossa pari huomattavan tärkeää seikkaa, jotka toistaiseksi ovat olleet vielä hieman hakusessa:

1. Media ei ole viranomainen. Se ei voi antaa käskyjä, tai jos se niitä antaa, niitä ei ole pakko noudattaa eikä edes huomioida. Se ei ole myöskään tuomioistuin joka jakaa tuomioita. On selvää, että valtamediakuplassa istuvat toimittajat kuvittelevat olevansa inhimillisen ajattelun ylimpiä auktoriteetteja, mutta vaikka he elävätkin luomassaan harhassa, niin sitä harhaa ei ole täysipäisen ihmisen pakko seurata. Tähän mennessä valtamedian edessä nöyrtyminen on aiheuttanut vain uusia nöyrtymisvaatimuksia. Halla-ahon valinnan jälkeen alkoi valtamediassa odotettu haisunäädän kusimyrsky, mutta se on selvää jatkoa itsekkään lapsen kiukuttelulle siitä, että niin Brexit kuin Yhdysvaltain presidentinvaalit eivät menneetkään sen jalkaa polkevan täysikasvuisen tenavan mielen mukaan. Kusimyrskyssä on mukana katkeruutta ja pelkoakin. Entäs jos me emme tulevaisuudessa enää saakaan määritellä sitä, mitä saa puhua ja ajatella?

2. Puolueen ei tarvitse määritellä toimintaansa siitä lähtökohdasta että kuinka se miellyttää poliittisia kilpailijoita. Puolueen ei varsinkaan tarvitse kysyä lupaa toimilleen poliittisilta kilpailijoilta. Ideahan on se, että puolue voittaa kilpailijansa. Myöskään puolueen puheenjohtajan henkilökohtaiset ratkaisut eivät ole kilpailijoitten määriteltävissä. Totta kai ne nillittävät kaikesta minkä vaan keksivät, mutta ei siitä tarvitse välittää. Tuoreeltaan ovat alkaneet turpakäräjät siitä, että Jussi Halla-aho ei todennäköisesti siirry ministeriksi. Hotellin respasta muistutetaan henkilöstä nimeltä Aarne Saarinen. Saarinen toimi SKP:n puheenjohtajana vuodesta 1966 vuoteen 1982 eikä hän ollut kertaakaan ministerinä, mutta asia ei tuottanut minkäänlaista ongelmaa.

Sekä valtamedian että muun puoluekentän suunnasta tulleet eeppisen kauniit itkupotkuraivarit ovat olleet täysin odotettavissa. Ja niissäkin haisee pelko. Pelko ja ymmärrys siitä, että juuri nämä julkisesti rasismia ja äärioikeistolaisuutta rääkyvät ihmiset ovat tietoisesti olleet tuomassa ja betonoimassa Suomeen yhteiskunnallisen utopiakokeilun nimeltä monikultturismi. Kokeilun, jonka hinta on maksettu sekä inhimillisenä kärsimyksenä että järkyttävänä verorahojen tuhlaamisena. Samalla he ovat suostuneet siihen, että Suomi ei ole ollut enää aikoihin itsenäinen valtio. Juuri nämä ihmiset ovat itse se uhka, josta he varoittavat. Luonnollisesti he haluaisivat, että asiat jatkuisivat entisellään, hankalia kysymyksiä ei koskaan esitettäisi eikä esille nousisi varsinkaan se pelätyin kysymys:

- Mikä oli juuri sinun osuutesi tässä rikoksessa?

Sen myötä joukkorääkymisen niin määrä kuin volyymikin on ymmärrettävää. Mutta kokonaisen puolueen kieltämiseen heillä ei ole vielä valtuuksia. He määrittelevät kansallismielisyyden syöväksi vaikka todellinen syöpä on federalistinen ja monikultturistinen koneisto jonka kuuliaisia käskyläisiä he ovat. Tietäen oikein hyvin sen, mitä ne ovat saaneet ja saavat aikaiseksi. Heillä on syytäkin pelätä. Totuus pelottaa. Vielä enemmän pelottaa ajatus siitä, että ihmisille annettaisiin todellinen vaihtoehto. Tähän mennessähän sitä ei ole ollut.

Vielä kerran lämpimimmät onnittelut ja kiitokset perussuomalaisille. Ja väännetään vielä hieman Winston Churchillia. Kyseessä ei varmasti ole lopun alku. Tuskin edes alun loppu. Mutta nyt siihen on sentään annettu mahdollisuus.

Sadetta odotellessa. Pitkän kuivan kauden jälkeen.