ANTERO LÄRVÄNEN, SYVÄ TUNNE JA HØNSERVATIIVIT

- Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradion ja Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin yhteislähetyksessä. Kuulijamme ovat jälleen lähestyneet toimitustamme ja ihmetelleet tiettyjä valtamedian toimintatapoja. Kuulijoitten mukaan median tapa uutisoida, varsinkin medialle niin läheisistä maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyvistä asioista on aina vain enemmän tunteisiin vetoava, ja ennen kaikkea nimenomaan toimittajien omiin tunteisiin. Lisäksi on havaittu aina vain lisääntyvä syyllistäminen niin sanottuja tavallisia kansalaisia kohtaan.

- Onko toteamuksissa perää, missä määrin ja mistä nykyinen linja johtuu? Mikäli asiaa kysyttäisiin valtamedian edustajilta olisivat vastaukset todennäköisesti tunteisiin vetoavia ja syyllistäviä. Siksipä olemme jälleen kerran päättänyt turvautua asioista perillä olevaan tahoon, joka on luonnollisesti tohtori Adolf Butler, PhD of some political science and shit, yo! from University of Aintworth. Tohtori Butler, kiitos että olette jälleen tullut jakamaan asiantuntemustanne meille pinnanmaalaisille.

- Morjens, Antero, sekä Hösse että Pertta ja tervehdys kuulijoille. Eihän tämä ollut suurikaan vaiva, sillä minullahan on mökki tuolla Vökellysvedellä ja jäin aikaisemman haastattelun jälkeen sinne viettämään aikaa. Tämä haastattelu käy tässä kauppareissun yhteydessä oikein mukavasti.

- Tohtori Butler, ovatko kuulijoittemme havainnot mielestänne paikkansa pitäviä? Perustuuko valtamedian uutisointilinja tunteisiin ja syyllistämiseen?

- Ilman muuta kuulijoitten havainnot ovat paikkansa pitäviä. Ja näinhän sen linjan kuuluu mennäkin. Mutta asian selittäminen ja perustelu ei sinänsä ole täysin yksiselitteistä. On useita näkökulmia.

- Mikä näistä näkökulmista olisi se yksinkertaisin?

- No yksinkertaisimmillaan on tietysti kyse aivan tavallisesta butlerisoidusta mediamatematiikasta. Se on helppoa, ja ainakin toimittajan mielestä äärimmäisen toimivaa. Toimittaja rakentaa jutussaan kuvan itkevästä, nälkäisestä, vanhempansa menettäneestä ja kuolemaa pelkäävästä syyrialaislapsesta. Sen jälkeen hän muistuttaa, että tavallinen taavi suhtautuu kovin nuivasti maahanmuuttokiintiöitten kasvuun ja sosiaaliperäiseen maahanmuuttoon, joten taavi on törkeästi kovettanut itsensä tämän nimenomaisen syyrialaislapsen hädältä ja on silloin suoranaisesti itsekin syyllinen tämän lapsen ahdinkoon. Sillä vain psykopaatti voisi olla reagoimatta itkevän lapsen hätään.

- Tätä metodia käyttäen voi toimittaja sitten todeta, että se oli myös se tavallinen taavi, joka omalta osaltaan tönäisi suloista somalityttöä junanvaunun ovella ja puhui rumia. Niin kuin varmaankin muistat sen silloisen caustin asian tiimoilta. Sehän on sinänsä yhdentekevää, että oliko tapauksessa osittaista lapinlisää vai oliko se kokonaan sellaista. Pääasia oli se, että toimittaja pääsi elämään voimakkaasti tunteella ja syyllistämään. Se toi toimittajalle tunteen, että hän on oikeassa ja niin moni väärässä.

- Niin no joo, aika selväähän tämä on, kun sen rautalangasta noin väännätte. Mutta tämä siis ei ole ainoa syy?

- No ei. Kyseessä on myös tietty yhteiskuntapoliittinen kehitysprosessi, jonka olen butlerilaisessa psykotodellisuuden teoriassani hahmotellut ja reaalimaailmassa toimeenpannut. Muistaahan toimittaja toistokiertoalkuunpaluurotaation?

- No jotenkuten joo. Eikös se mennyt suurinpiirtein niin, että ensiksi uutisoitiin polttavasta työvoiman tarpeesta, ja sen perusteella ehdottoman pakottavasta tarpeesta haalia tänne väkeä ihan mistä hyvänsä ja paljon ja enemmän. Sitten kun tämä tarve huomattiin päässä kehitetyksi, alettiin muistuttaa, että onhan Suomestakin lähdetty muualle ja siinä vaiheessa muistutettiin Fazerista ja muista ja painotettiin pizzan ja kebabin merkitystä. Kun tämäkin hokema kulahti, muistutettiin EU:hun liittymisen myötä Suomellekin tulleesta siirtomaahistoriasta ja soitettiin biisiä Maksamme Velkaa ja ja alaleukaväpätettiin yleistä humanistista velvollisuutta. Tämä vaihehan on yleensä röhönaurettu loppuun melko nopeasti, jolloin on sitten röhönaurusta suivaantuneena vouhkattu jatkuvasti kasvavasta äärioikeistosta, joka uhkaa niin toimittajia kuin ulkomaalaisväestöä ja kun sitä äärioikeistoa ei sitten löydykään, niin palataan rotaatiossa taas alkuun ja uutisoidaan polttavasta työvoiman tarpeesta, ja sen perusteella ehdottoman pakottavasta tarpeesta haalia tänne väkeä ihan mistä hyvänsä ja paljon ja enemmän. Eikös se suurinpiirtein näin mennyt?

- Nimenomaan näin se meni. Ja nyt tulee muistaa, että kyse on rotaatiosta. Asiat ovat menneet aivan niin kuin olen hahmotellutkin. Noin viidentoista vuoden aikana tämä rotaatio on kiertänyt ympäri täydet kymmenen kertaa ja lopulta niin sanotusti saavuttanut kriittisen massan.

- Taidanpa ymmärtää mitä tarkoitatte. Kun rotaatio on kiertänyt tarpeeksi monta kertaa ympäri, väittämä on muuttunut vallitsevaksi totuudeksi ihan siksi, että sitä on toistettu tarpeeksi monta kertaa.

- Juuri niin, Antero. Monikulttuurisuus on muuttunut vallitsevaksi ideologiaksi niin mediassa, lähes koko poliittisessa kentässä että virkakoneistossa. Ja sehän tarkoittaa toimittajalle sitä, että asioita ei enää edes tarvitse yrittää perustella. Kyse on enää epistolan julistamisesta ja voimakas tunne ja nimenomaan tunne yksinään riittää. Faktat ovat itsessään jo kerettiläisyyttä. Ei uskonnollisissa menoissakaan todistella palvonnan kohteen olemassaoloa, vaan sitä yksinkertaisesti palvotaan.

- No hemmeta. Näinhän se taitaa olla. Mutta ei tuo silti selitä sitä jatkuvaa syyllistämistä. Kun toimittajathan ovat niin sanotusti päässeet mielensä päähän, eivätkä ne loppulaskussa kumminkaan nakkaa paskaakaan siitä, mitä tavallinen duunari ajattelee, niin miksi enää syyllistämään? Eikö pelkkä tunteellinen hehkutus riittäisi?

- Sepä se. Tämä kun on minullekin ongelma. Minunkin on ollut vaikeaa hahmottaa sitä. Akateeminen asoittenvituralleenhässimistyöni perustuu siihen, että saatetaan valtaan joku ihmisille vahingollinen ideologia. Ihan sama sinänsä, mikä se ideologia on, sillä minä saan inspiraatiota ennenkaikkea prosessista itsestään. Mutta kun tavoitteeseen on päästy, niin siihen pitäisi tyytyä ja siitä nauttia. Ja nyt ei ole käynytkään niin. Tätä minä en osannutkaan ennustaa, ja olen joutunut miettimään pääni puhki hahmottaakseni syyn.

- Oletteko saaneet syyn selville?

- Luulen saaneeni. Kyse on inhimillisestä tekijästä. Kas kun toimittaja on tavallaan sellainen ikiteini. Ja teinihän suuttuu herkästi. Siksipä median tavallista kansalaista kohtaan edelleenkin kohdistaman jatkuvan syyllistämisen pohjana on ihan puhdas henkilökohtainen suuttumus.

- Suuttumus siitä, että tavallinen kansa ei ollutkaan toimittajan kanssa samaa mieltä?

- Ei, Antero, ei siitä. Se suuttumus kuului prosessivaiheeseen ja oli sinänsä täysin ennustettavissa ja asiaan kuuluvaa. Katsos, Antero, suuttumus johtuu nyt vähän eri syystä. Toistokiertoalkuunpaluurotaation yhtenä vaiheena oli sen äärioikeiston etsintä. No, minä tiedän ja sinäkin tiedät, että sehän oli silkkaa horinmummoa koko touhu. Mutta se palveli tavoitetta. Minä… piru vie, kun tää onkin vaikeeta sanoa… kun en ole tottunut… no, rehellisesti sanoen tein virhearvion. Olin väärässä. Minä luulin, että toimittajatkin tajusivat sen olevan silkkaa horinmummoa.

- Mutta toimittajat ottivatkin sen tosissaan?

- No niinhän ne ottivat, helvatun amatöörit. Ja melko pian ne sitten tajusivat, että se tusina kuulapäätä ei riitä varteenotettavaksi äärioikeistoksi. Niinpä ne porukalla kehittivät uskomuksen, että tavallisen kansan keskuudessa majailee hemmetin iso leegio lampaankaapuun pukeutuneita äärioikeistolaisia susia.

- Mutta sehän on paskapuhetta. Suomalaiset ovat pohjimmiltaan löysiä verkkarisohvaperunademareita, joita ei kiinnosta joutava kohkaaminen.

- No paskapuhettahan se on. Ja viime aikoina toimittajat ovat alkaneet tajuta sen itsekin. Ja hoksanneet, että tavallisten ihmisten mieliharrastus ei olekaan oikean kainalon tuulettaminen vaan omista asioista huolen pitäminen.

- Mutta miksi ihmeessä sitten enää kiukkuamaan? Kun ongelmaa ei olekaan?

- Siinähän se ongelma onkin. Kun sitä ei alunperinkään ollut, vaikka sitä niin hehkutettiin. Toimittajat ovat niitä suuttumisherkkiä ikiteinejä, joille on vielä kihahtanut mediavallan myötä neste kupoliin. Ja he ovat vihaisia tavalliselle kansalle siitä, ettei se ollutkaan sellainen kuin toimittajat väittivät sen olevan. Katsos, Antero, jos toimittaja sanoo, että Lötjönen on äärioikeistolainen, niin Lötjösen täytyy olla äärioikeistolainen. Ja jos Lötjönen ei olekaan sellainen, niin Lötjönen on silloin henkilökohtaisesti loukannut toimittajaa. Kun Lötjönen ei piru vie ollutkaan sellainen, mitä toimittaja väitti. Ja vielä pahempaa, tällöin Lötjönen on saanut toimittajan näyttämään tyhmältä. Ja se tietenkin aikaansaa henkilökohtaisen suuttumuksen ja toimii hyväksyttävänä perusteena sille, että syyllistäminen jatkuu. Kun toimittajaa jurppii niin merkeleesti.

- Eli voisiko omalta kohdaltanne tuumia, että tuli hankittua vähän vääränlaista henkilökuntaa suunnitelmaa varten?

- Näinpä voisi todeta. Ja siinä suunnitelmani ja teoriani ovatkin menneet ensimmäistä kertaa mönkään. Oikein vituralleen, etten paremmin sano. Kas kun nuo johdateltavat hölmöt piti olla hyödyllisiä idiootteja, jotka auttavat toisia vallan saavuttamisessa. Mutta nyt tuo porukka on päässyt valtaan itse. Se, kuinka näin pääsi tapahtumaan, on minullekin täysi mysteeri. Mutta niin vaan poliitikotkin ovat noitten ikiteinien kanssa jatkuvasti kylmä rinki perssilmän ympärillä.

- Katsos, Antero. Työni on aina pohjautunut valtaan ja sen hankkimiseen. Ja valtahan on lauman valtaa. Voimakkain lauma on aina vallassa. Jos vertaa asiaa eläinkuntaan, niin vallassa voi olla susilauma, kojoottilauma, hyeenalauma, leijonalauma, tai no, mikä hyvänsä sellainen. Mutta johtavalla laumalla on aina ollut tukenaan kanalauma. Eli media. Kanalauma on aina kotkottanut sitä, mitä johtava lauma on halunnut. Siten kanalauma on saanut mukavasti jyviä ja välttänyt itse tulemasta syödyksi.

- Ja nyt kanalauma onkin itse vallassa?

- Kyllä. Ja muut laumat hyppivät sen kotkotuksen tahdissa. Ilmiö on minullekin uusi, ja voi olla, että minun täytyy vielä kerran ryhtyä tekemään tutkimustyötä. Ensiksi minun on määriteltävä, että millä termillä kutsuisin tätä vallassa olevaa kanalaumaa. Radikaalejahan ne eivät ole, sillä kun ne ovat päässeet valtaan, ne luonnollisesti haluavat säilyttää vallitsevan tilan. Siinä mielessä ne ovat tavallaan konservatiiveja. Toisaalta sekään termi ei oikein käy, sillä ne mieltävät juuri arvokonservatiivit suurimmaksi vihollisekseen. Lauman luonteen mukaan voi olla sopivaa, että kutsun niitä hönservatiiveiksi.

- Mutta tuohan on varsin kuvaava termi. Vaan eikös tuossa termissä voisi käyttää tuota tanskalaista ø:tä? Kun se on vähän niin kuin kallella olevan kirkkoveneen näköinen ja sillä tavoin symbolisoi myös lauman voimakasta feminististä ideologiaa.

- Hønservatiivit? Mutta tuohan on erinomainen termi. Sana on sanottunakin aina viesti, ja kirjoitettuna parhaimmillaan myös ilmaisuvoimainen kuva. Ja tämä on juuri sellainen. Ehkä tutkimukseni nimenä voisi olla ”Hønservatiivit: jyvännokkijoista yllätysvaltaan”.

- Toivomme, että tutkimuksenne julkaistaan Pinnanmaallakin mahdollisimman nopeasti. Tohtori Butler, kiitän teitä haastattelusta. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. Hei æænimiehet! Eikøhæn ole taas aika læhteæ Lællævedelle?

Høsse: Joo, læhdetææn vaan. Kæydææn mennessæ hakemassa Veijo Essolta løylyyn økkømøløhølømækettæ.

Pertta: Ja ostettaiskos tilanteeseen sopivasti evææksi høne med ris og sovs ja palanpainikkeeksi kænttyæ?

- Tæmæhæn kæy. Kun ei sentææn kanaviillokkia. Tulee kouluajat ikævæsti mieleen. Mut hei jætkæt. Minkæ ihmeen takia me puhutaan tanskalaisilla øøkkøsillæ?

Høsse: No tietysti siksi, ettæ parhaimmillaan sana on myøs ilmaisuvoimainen kuva.

- No næinhæn se olikin. Sitten ei muuta kuin Lællævesi here we come!