maanantai 23. marraskuuta 2015

LÖTJÖNEN JA ÄÄNESTÄJÄN KULUTTAJANSUOJA

Eli D´Lötjösen vaalimenetelmä

Tulipa käytyä hyvän ja pitkäaikaisen kaverini Lötjösen kanssa tuossa aiemmin syksyllä muutaman päivän metsästysreissulla Uuden Hyisianan kunnan alueella. Meillä oli siellä mainio mahdollisuus kulkea melko laajoilla metsästysmailla, joista tosin melkoinen osa oli sellaista pöpelikköä, ettei siellä koirattomilla miehillä minkään tehnyt. Saaliinkaan kanssa ei pääsyt paljoa kehumaan, sillä kyseinen vuosi on yksi huonoimpia vuosia metsäkanalintujen kohdalla miesmuistiin. Pesinnät meni keväällä persiilleen ja sen huomaa. Mutta mukavaahan sitä on joka tapauksessa pyssyjä ulkoiluttaa ja tulia poltella.

Siinä on meinaan oma taikansa kun tervaspuu palaa, tikun nokassa paistuu Lälläveden Läski & Leivonnaisen vanhan ajan lenkkimakkara, pyssyt nojailevat petäjän kylkeen ja häiskät istuvat kannon nokassa hörppien hyvässä termospullossa kuumana säilynyttä lihalientä josta nouseva höyry on näkökenttään kuin suola siinä sopassa, minkä nuotiosta nouseva savu keittää. Termospullohan kuuluu ihmiskunnan suurimpiin keksintöihin, samaan sarjaan kuin jeesusteippi, jekkulanka, lohkolämmitin, myrskytulitikut, retkikeittimen kaasupoltin, led-otsalamppu, sananvapaus, autiotupa ja se semmonen styroksinen ulkohuussin pyllynalusta. Ne saavat ihmisen uskomaan, että kyllä ihmiskunta voi vielä saada aikaiseksi jotain todella suurta.

Yhtä kaikki, vaikka saalilla ei suurestikaan juhlittu, niin reissua – niin kuin näitä reissuja yleensäkin – voi pitää silti varsin onnistuneina ja erinomaisen mukavina. Majoituspaikkanamme meillä oli täysillä mukavuuksilla varustettu lautamökki eli siinä oli sähköt ja yksi sähköpatteri, avotakka, pieni kahden pisteen liesi uunilla, vesipiste lähellä olevan saunan nurkalla, pöytä, kaksi tuolia ja punkat molemmille sekä mukana tuotu matkaradio. Ykän ja Lötjösen hotelliraati antoi majoituksesta täydet 5/5 pistettä.

Erityisen mainiota tässä mökissä oli erillinen sauna, sellainen pieni harvalattiainen kahden ja puolen perseen sähkötön puusauna jossa oli noin kahden neliömetrin pukuhuone ja hyvin pieni ulkokuisti. Siinä saunassa oli illalla mukavaa pehmentää metsässä kulkemisen jälkeen iän ja mailien kiristämiä lihojaan ja pulista mukavia. Tietysti tuli puhuttua päivän metsästysreissusta, joista ei paljon puhumista ollut ja totta kai niin entisistä kuin tulevistakin metsästysreissuista. Tämmösillä reissuilla menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kohtaavat sellaisessa mukavassa potpurrissa. Muistatko hei Ykä kun… joo, muistanhan minä… ja jos ens kerralla vaikka…

Saunassa suomalainen mies on filosofisimmillaan ja varsinkin porukassa – erityisesti jos tarjolla on kylmää ääliö-ööliä – saavutetaan jätkäporukan keskenäisen pulinan korkein filosofinen taso, jota tavalliset häiskät kutsuvat tuttavallisesti paskanpuhumiseksi ja sitten taas ne tyypit, jotka määrittelevät ihmisen arvon ihmisen sijasta tittelin ja oppiarvon mukaan käyttävät siitä puolestaan termiä älyllinen ja sivistynyt diskussio. Vaikka mitä varmimmin samaa paskaa ne puhuvat kuin raappahousujätkätkin. Toisin kuin naiset muuten ehkä luulevat, niin paskanpuhumissessioissa ei puhuta heistä juuri ollenkaan. Nuoremmat miehet eivät ilkeä, kun kuitenkin tietävät, että se joka asiasta eniten mölisee on juuri se, joka suurinta puutetta kärsii. Vanhemmat, jo pitkään naisen kanssa eläneet taas tuumivat, että turha kai sitä vallitsevasta asiantilasta enää asiakseen tarttee librettoa kirjoittaa.

Sanotaanko viimeisen kymmenen – viidentoista vuoden aikana tähän miesten saunapaskanpuhumisprotokollaan on tullut uutena osa-alueena niin sanottu vihapuhe, ja sen osuus on kasvanut niin laadullisesti kuin määrällisesti. Tulihan sitä meilläkin Lötjösen kanssa saunassa taas kertaalleen kovasti vihattua, mutta meidän kohdallamme suvaitsevaisemmat ja tiedostavammat tahot epäilemättä laskevat vihapuheeksi jo erilaisten talvirenkaitten ajo-ominaisuuksien vertailun. Meinaan, Lötjönen on ihan yhtä lailla kuin minäkin ja täysin vapaaehtoisesti luovuttanut sielunsa Voiman Pimeälle Puolelle, joten mikäs meillä siellä saunassa oli kylmää olutta hörsiessä ja tasoittaessamme tietämme kohti väistämätöntä Tsuhnan Helvettiä.
                                              
Hömpstadin Vähänköehkäopiston tutkimuksen mukaan vihapuheen osuus herraseuran keskinäisessä saunapulinassa on noin 50%, joten muuhunkin puheeseen jää aikaa ja keskustelu saattaa johtaa sinänsä varsin käyttökelpoisiin oivalluksiin ja ideoihin, varsinkin jos on mahdollisuus ottaa kylmää saunaolutta, mihin meillä oli mahdollisuus koska metsässä kulkemiset oli sen reissun osalta tehty. Sitä ennen oltiinkin oltu suurinpiirtein kuivin suin, sillä krapula ja metsässä rämpiminen sopivat yhteen varsin huonosti.


Vihakiuas tuuppasi vihankoston löylyä
Jätkien nahkat ne kärventyi
Vihapannu kirskui ja päästeli höyryä
Useampi tunti siinä tärvääntyi

No joo, siitähän päästään kirjoituksen varsinaiseen aiheeseen. Lötjönenhän sen siinä toisella saunatauolla keksi. Heppu siinä nahka syysilmassa höyryten nirskautti kaljatölkin auki, sytytti Voimasavuke Bostonin ja totesi että on se Ykä vaan niin, että tässä maassa on ihan äärimmäiset perusasiat jotenkin päälaellaan. Johon minä sitten totesin, että myöntää täytyy, mutta maassa on päälaellaan jo niin paljon, että täsmennätkö vähän. No Lötjönen siihen, että kun kaikkiin hilavitkuttimiinkin saa ostaessaan ainakin vuoden takuun, niin on se nyt jumaliste kumma, että niinkin tärkeään asiaan kuin vaaleissa äänestämiseen ei saa minkäänlaista takuuta. Vaikka kansanedustaja heti hallitukseen päästyään päästäisi paskaisen naurun ja tekisi just päinvastoin kuin lupasi ja minkä minä hölmö uskoin. Eihän mulla ei ole äänestäjänä minkäänlaista kuluttajansuojaa. Ostin Mersun, maksoin Mersun, sain Mossen, ja siihen vaan pitää tyytyä. Pitäis tähän joku roti saada.

Minä siihen tuumin, että jätkä puhut järkeä ja näinhän todellakin on. Suomessa saa kahden vuoden takuun alkaen usb-muistista taktisten taistelusukkahousujen kautta aina Hobby Hallin sähköhydraulisiin nilkannyrjäyttäjiin saakka, mutta noin tärkeässä asiassa on kuluttajansuoja ihan onneton. Tai siis sitä ei ole ollenkaan. Ei ole minkäänlaista valitus- tai kaupanpurkumahdollisuutta, eikä edes lautakuntaa johon voisi asiansa viedä käsiteltäväksi. Ei auta muu kuin neljän vuoden kuluttua yrittää taas uudestaan ja mitä todennäköisimmin tultua taas vedätetyksi. Kyllä asialle tartteis tehdä jotain ja mieluummin jo toissa viikolla.

Kun meillä ei ollut kiirettä minnekään, niin kuin saunassa ei saa ollakaan, niin ruvettiin siinä kehittelemään vanhentuneen ja huonosti toimivan D´Hondtin vaalimenetelmän tilalle joustavampaa  D´Lötjösen vaalimenetelmää, joka ei sinänsä muuten paljon poikkeaisi nykyisestä, mutta siihen lisättäisiin henkilökohtaisen äänen mitätöintimahdollisuus. Se oli siinä suunnittelun alussa jo selvää, että menetelmän täytyy perustua puhtaasti äänestäjän henkilökohtaiseen päätökseen ilman mitään virallisia lautakuntia ja protokollia siitä, että millä perusteella äänensä voi mitätöidä. Jos meinaan tämä D´Lötjösen menetelmä toteutettaisiin perinteisen hitaana lautakunta- ja virkakoneistovetoisena systeeminä, niin mehän tällä hetkellä jännitettäisiin, että mitenkäs niille vennamolaisille mahtoi käydä vuoden 1971 eduskuntavaaleissa.

Eli äänestäjällä tulisi olla ehdoton veto-oikeus oman äänensä käyttöön niin ääntä antaessa kuin sitä mahdollisesti peruttaessa ilman että virkakoneistolla olisi siihen nokan koputtamista. Tietysti systeemissä pitäisi olla joku varmistus, eli äänestäjälle jäävä dokumentti siitä, että nyt todella perutaan sille nimenomaiselle henkilölle annettua ääntä, mitä tuli äänestettyäkin. Eihän se muuten pelittäisi. Ja tuleehan se vaalisalaisuus säilyttää myös.

No, tässäkin auttoi tietysti aina luotettava ja käyttökelpoinen Huitsinnevadan Paikallisdemokraatti, Pinnanmaan valtalehti. Saunan pukuhuoneessa niitä oli iso läjä syttypaperiksi. Me otettiin yksi ja ruvettiin repimään palasia hahmotellaksemme D´Lötjösen menetelmän mukaista äänestyslipuketta. Äänestyslipukkeessa olisi kolme päällekkäistä osaa. Ensimmäisenä on varsinainen äänestyslipuke, johon äänestäjä raapustaa sen henkilön numeron, ketä aikoo äänestää. Toisena osana on kalkkeripaperi, jonka alla on kolmas, alapuoleltaan kahta ensimmäistä pidempi osa. Kolmannen osan yläpuolella on se alue, mihin kalkkeripaperi kopioi äänestetyn numeron, ja kalkkeripaperi estää vaalivirkailijaa näkemästä äänestäjän raapustamaa numeroa. Kolmannen osan alaosassa taas on paikka vaalivirkailijan laittamalle allekirjoitukselle ja leimalle, jolla hän virallistaa äänestäjälle mahdollisuuden äänensä perumiseen jossain myöhemmässä vaiheessa.

Eli äänestäjä raapustaa päällimmäiseen lappuun numeron, repäisee sen irti, taittaa ja menee vaalivirkailijan luo, joka lämpsää leiman sekä varsinaiseen äänestyslippuun sekä äänen peruuttamisen oikeuttavaan lippuun. Sitten ei muuta kuin äänestyslippu uurnaan, peruutuslippu povitaskuun ja kansalaisvelvollisuus on suoritettu.

Vaalien jälkeen kuluu sitten puoli vuotta, ja asioita aktiivisesti seuraava äänestäjä huomaakin pettyneenä ehdokkaastaan, että pommin möit, sanasi söit, takkisi käänsit, muutenkin meni vituralleen ja vielä nilkki toteat, että näin kuuluu toimia koska tilanne on muuttunut ja nyt on kannettava vastuuta. Normaalisti äänestäjällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin repiä ihokkaansa, raastaa partaansa ja kirjoitella kommentteja kaiken maailman vihasivustoille, mutta D´Lötjösen menetelmän myötä hän voisikin todeta savolaisittain että osattaan sitä tiälläkkiin. Niinpä hän kaivaa lipaston laatikosta vaalivirkailijan leimaaman äänenperuutuslappunsa, marssii sen kanssa postiin, jossa pyytää postivirkailijalta (joka on siis käytännössä lähikaupan Helena, kun eihän niitä oikein muita enää olekaan kuin asiamiesposteja) äänenperuutuskuoren. Helena kaivaa kuoren laatikostaan, äänestäjä repäisee kalkkeripaperin irti, taittaa lapun, laittaa sen kuoreen ja Helena lämpsäisee siihen leiman päälle.

Kirje lähtee ensimmäisen luokan postina Eduskuntaan ilman postimaksua ja Eduskunnassa todetaan, että kansanedustaja se ja se on näemmä menettänyt taas yhden äänen. Johan näitä on tänä päivänä siltä mennyt jo kuusikymmentäkaksi kappaletta. Eduskunnan äänenperuutusvirkailija päivittää ääntenmenetystilanteen eduskunnan verkkosivuille joka päivä kello 16 ja kansanedustajat seuraavat tilannetta kylmä rinki persreiän ympärillä. Sivustoja seuraisi pirunkurilla varmaan moni  äänestäjäkin, ja me tuumattiin Lötjösen kanssa, että siinähän se olisi kaikkien TosiTV-ohjelmien äiti.

Siinä vaiheessa kun äänenperuutusvirkailija on ynnännyt, että kansanedustajan saama äänimäärä on pudonnut alle kriittisen pisteen, hän käy ilmoittamassa tulevalle ex-kansanedustajalle, että kansan teille antama mandaatti toimia kansanedustajana on yhtä lailla kansan toimesta otettu pois. Olkaatten hyvät, ja kerätkää kamppeenne. Aikaa viikko. Palkanmaksu jatkuu kuun loppuun.

Sehän me sitten vielä Lötjösen kanssa määriteltiin, että D´Lötjösen menetelmän mukaan pudonneen kansanedustajan tilalle ei missään nimessä nosteta mitään varaedustajaa, vaan kyseinen eduskuntapaikka on sen jälkeen tyhjä niin kertakaikkiaan ja eduskunnan paikkaluku putoaa sitä mukaa, kun peruutusäänien määrä kertyy. Tyhjillä paikoilla eduskunnan teknikot säätäisivät äänestyslaitteeseen kohdan ”poistettu”, joten menetelmän mukaan äänestyksen jälkeen eduskunnan näyttötaululla voisivat olla esim. tällaiset lukemat:

JAA              74
EI                  72
TYHJIÄ        4
POISSA        22
POISTETTU 28

Päätimme, että tyhjää paikkaa ei sinänsä pidettäisi tyhjänä, vaan paikalle laitettaisiin ns. varjokansanedustaja. Eli äänenperuutuslapussa olisi myös osio, jossa äänensä peruuttavan äänestäjän tulisi äänestää varjokansanedustajaa. Tuumimme, että varjokansaehdokkaitten määräksi riittäisi viisi, ettei lapusta tulisi liian pitkää ja ne valittaisiin hylättyjen äänien suosikkien joukosta. Täysivaltaisen kahden hengen kansalaiskomitean päätöksellä päätimme, että valittavana olisivat nämä ehdokkaat:

- Aku Ankka
- Kirkkovene
- Mustanaamio
- Tex Willer
- Peräsmies

Kun joku kansanedustaja olisi peruutusäänien myötä saanut lähtöpassit tehtävästään, eduskunnan virkailijat suorittaisivat varjokansanedustajien vaalin ääntenlaskennan perutusäänien mukaan ja mikäli esim. Aku Ankka voittaisi, he veisivät tyhjälle kansanedustajan istuimelle luonnollisen kokoisen Aku Ankan pahvikuvan joka pysyisi siinä aina eduskunnan toimikauden loppuun saakka. Mikäli vaalikauden aikana kenkää saisi useampi kymmenenkin kansanedustajaa, voisi sarjakuvahahmoilla sekä feminiinisen suvunjatkamisvälineen symboleilla täytetty eduskunnan istuntosali muuttua hyvinkin suosituksi turistinähtävyydeksi. Jos eduskunnassa vierailevalta turistilta otettaisiin tommonen parinkymmenen euron pääsymaksu, niin se kuittaisi kokonaisuudessaan hyvän summan yleensä perin kalliiksi käyvän eduskunnan kuluista. Mainoslauseena voisi olla ”kuka tarvitsee Guggenheimia, onhan meillä jo eduskunta”.

No hoksattiinhan me, että systeemissä on tietynlainen miina, eli enemmistö peruutetuista äänistä menisi luonnollisesti hallituspuolueille, ja nykytilanteessa se saattaisi aikaan jopa demareitten, vasureitten ja vihreitten ehdottoman enemmistön ja sitä myötä hallituksen ja siitäkös ne hurjaksi herkeisivät. Tämän vuoksi D´Lötjösen menetelmään kuuluisi se, että mikäli poistettujen kansanedustajien määrä ylittäisi yhden kuudesosan, ei eduskunnalla enää olisi oikeutta tehdä muutoksia perustuslakiin ja mikäli poistettujen määrä ylittäisi puolet, ei hallitus saisi enää toimia kuin toimitusministeristönä ja eduskunta lähinnä pasianssin pelaamiseen keskittyvänä toimituseduskuntaistona.

Siinä uutta löylytaukoa viettäessämme tuumimme, että kyseinen D´Lötjösen menetelmä kohtaisi varmaankin suurta kritiikkiä. Saattaisipa joku todeta, että kyseisen menetelmän myötä Suomen eduskunta menettäisi arvovaltansa, toimintakykynsä sekä toimintamahdollisuutensa ja muuttuisi käytännössä pelkäksi vitsiksi. Siihen meillä olisi ollut olutta hörpätessämme selvä vastaus. Onhan meinaan niin, että vallan keskityttyä EU:hun on eduskunta jo muutenkin menettänyt arvovaltansa, toimintakykynsä sekä toimintamahdollisuutensa.

Ja kun sitä myötä eduskuntamme on jo de facto täysi vitsi, niin miksei tehdä siitä sellainen myös de jure? Ainakin voisimme mainostaa, että Suomi on maa, jossa äänestäjän kuluttajansuoja otetaan äärimmäisen vakavasti.

Niin että tämmösiä me Lötjösen kanssa tuumailtiin, me mitään mistään ymmärtämättömät raappahousujätkät siinä vihalöylyjen hyväilyssä, mukavassa syyskelissä, auringon pikkuhiljaa laskiessa Hyijärven taakse. Ja siinä meillä tuli sellainen yhteinen tunne, että mahtaiskos ammattipoliitikon selkäpiissä käydä aika ajoin sellainen kylmä väre, ja mieleen tulla ajatus, että seuraavatkos ne perkeleen hallintolampaat sitä, mitä me täällä Eduskunnassa oikein puuhaillaan? Ovatko ne perkeleet ruvenneet ihan hävyttömiksi?


Oheisessa kuvassa D´Lötjösen menetelmän mukaan valittu eduskunta toimikautensa puolivälissä.


24.11.2015: Kaksi lisäystä. Eli ensimmäisenä muistutus, että EU pyrkii tuhoamaan ampumaurheilun ja myös sitä kautta reserviläistoiminnan tyystin. Tästä linkistä pääsee äänestämään asiaa vastustavaan adressiin.

Ja toisena lisäyksenä suvaitsevaista logiikkaa aidoimmillaan:


35 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta yrjö, voiko paremmin työviikko alkaa, paras ehdotus ikinä, voisi kuvitella, että tällä olisi kannatusta, muissakin piireissä, kuin tietostavissa.

Olen jo ajat sitten poistanut, äänestämäni nykyisen hallituksen edustajan naamakirjasta, joka ei todellakaan ansaitse "kaverin" statusta, samoin on käynyt valitettavasti muutamalle hyvälle lapsuuden kaverille.

Yritin kovasti "nostaa kädet pystyyn" tämän invaasion lähtiessä aivan käsistä, mutta luonto ei anna vaan periksi, rupee vaan olemaan aika vähissä ne todelliset ystävät, joita media ei ole aivopessyt.

Työpaikalla ei uskalla ottaa kantaa, oikein mihinkään, se on aika ahdistavaa, samaten käy vähiin median seuranta, jäljelle ei jää paljon, näyttää pahasti siltä, että tästä ei hyvää seuraa.

Aiemmin vastustin mielissäni, Ykänkin, usein esiin ottaman metsästys/aseharrastuksen tulevaisuuden, koska olen jotenkin kokenut aseet vaarallisina, ainakin väärissä käsissä, mutta nyt on mieli muuttunut täysin, mistähän johtuu.

Vielä tuossa alkukesästä , olin ylpeä, kun sain kirjeen Puolustusvoimilta, että minun sijoituspaikka on Merivoimien johtokeskuksessa, vaikka ikäni puolesta kuuluisin jo varareserviin, nyt tuntuu, siltä, että voisi ilmoittaa, että en ole käytettävissä.

Terv, vittuuntunut Iskä.

Nyt, kun Suomalaisuus on ajettu alas totaalisesti, niin olisiko aika ilmoittaa




Jaska Brown kirjoitti...

Olipa hyvä idea! Tosin asettaisin uusintavaalien rajan tuohon yhden kuudesosan poistumaan.
Valokuvassa on yksi virhe: Jabba The Hutin paikalla pitäisi ilman muuta olla kirkkovene, eiköhän Jabba olisi ensimmäisten ulos äänestettyjen joukossa.

Varakaani kirjoitti...

Terve, Ykä

Paras idea pitkään aikaan vaalimenetelmien parantamisessa. Tosin olen Jaskan kanssa samaa mieltä siitä että kuudesosan poistuman pitäisi johtaa automaattisesti uuden eduskunnan valintaan.

Tai vaihtoehtona voisi olla ns. kansalaisvalinta, eli kriittisten äänenpainojen joukosta voitaisiin valita esimerkiksi arvalla kustakin äänestäjäryhmästä uusi edustaja ilman vaalia pudonneen tilalle?
Tai kenties, nykyaikaa kun eletään, niin pudonneen edustajan kohdalla voisi olla suora kansalaisäänestys sähköisesti jolla annettaisiin ääni päätöksissä pudonneen edustajan sijasta jolla olisi suurempi paino kuin yksittäisellä edustajalla, edustaisihan se ns. kansan ääntä?

Terveisin, Varakaani

Anonyymi kirjoitti...

Itte oon ottanut tavaksi pistää termospullon ylikokoisen ja muodottomaksi venähtäneen villasukan sisään. Sen jälkeen vielä saman villasukan pari siihen päälle. Kahden villasukan suojaama termari säilyttää kylmää tai kuumaa paljon paremmin kuin pelkkä termosputeli.

Tosta äänenperumisjutusta oon vähän eri mieltä. Tässä perustelut:

Mikään nuiva puolue ei saa yksin mitään aikaan. Tarvitaan niiden muiden puolueiden tukea. Ne voivat tukea, mutta vain niin, että suoltavat median ja kansalaisjärjestöjen edustajille + suurelle yleisöllä sitä ikuista mokutushysterialiturgiaansa ja tukevat sitten asioiden valmistelun, virkamiestyön ohjaamisen, lainsäädännön muutostöiden ja ennen kaikkea budjettityöskentelyn kautta.

Niinpä tossa kävisi väistämättä niin, että nuiva äänestäjäkunta raivostuisi siihen media-liturgia-lumetodellisuusteollisuus -urputukseen eikä huomaisi ollenkaan, että taustalla voi tapahtua ihan tolkullisia asioita. Nuivat vetäisivät edustajansa pois eduskunnasta, hallitus kaatuisi ja Viher-ruåtsalais-vasemmistolaiset astuisivat tilalle. Ja niiden äänestäjäthän eivät ääniään peruuta.

Ookko Ykä muuten huomannut, että joku (mahdollisesti tavallista tolkullisempi) tutkija on vakavasti huolestunut siitä, että Persujen kannatus on laskenut liikaa. Ei tietenkään kannata toivoa tutkijan suhteen liikoja yhden tolkullisen tekstin perusteella, mutta kuitenkin.


http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1447997349198.html

Castor kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu ja ajateltu! Hollannissa Vapauspuolue lisää kannatustaan, samoin Ruotsidemokraatit. Perussuomalaiset putovat koko ajan. Näyttää tuo hallitusvastuu olevan liikaa Soinille. Vaikka en olekaan ollut puolueen kannattaja, olen kannattanut sen linjaa, silloin kun sellainen vielä oli, maahanmuuton osalta. Puolue on henkilöitynyt Soiniin, jota en voi sietää, ja koska Soini on mikä on, ei puolueen kannatus voi kuin laskea niin kauan kuin puoluejohtoon ei tule Halla-ahon kaltaista henkilöä.

Ykä kun on linkannut Riikka Purran blogin, niin varmasti olet lukenut myös kommentit, joista kiinnostavin oli varmasti tuo islamofobia-sanan alkuperää koskeva?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle Iskälle, Jaska Brownille, Varakaanille, Anolle ja Castorille & kiitos kommenteistanne. Tähän viikon alkuun näin vähän kevyemmin, kun normaalisti uutisten seuraaminen aiheuttaa niin paljon närästystä että närästyslääkkeitten syöminenkin närästää.

Vittuuntunut Iskä: Ei minullakaan tule työpaikalla näistä puhuttua, mikä tietysti osittain johtuu jo työn luonteesta. Mitä tulee metsästys- ja aseharrastukseen, niin en nyt muista mistä sen tilaston just nyt löytää, mutta se totesi kuitenkin niin, että aseita laillisesti omistavat heput tekevät väkivaltarikoksia vähemmän kuin niitä omistamattomat. Tuota PV:n käytössä olemista olen itsekin pohtinut, tosin minähän olen jo tissirintaman sankari eli varareservissä itsekin. Näkisin rajana sen, että jos puolustusvoimia aletaan käyttämään omia kansalaisia vastaan, niin siinä on ainakin se lopullinen raja. Jos se valmistautuu taas pelkästään ulkoista uhkaa vastaan, niin olen vanhana ukkona vieläkin käytettävissä. Eihän minusta enää tetsaamaan ole, mutta kiikarikiväärin kanssa olen vieläkin vittumainen mies.

Jaska: Juu kieltämättä Soinin olisi joutanut retusoida pois, mutta heppu oli kuvassa vähän huonolla paikalla ja mulla on vaan tämmönen paint.net-ilmaisohjelma, joka on vähän rajoitettu. Aikaisemmassa koneessa oli Corel Photopaint, jota opin jo aika hyvin käyttämäänkin, mutta se kone kuoli, koska se menetti henkensä eikä ole tullut uutta Corelia hankittua.

Varakaani: Luovutan D´Lötjösen vaalimenetelmän Linux-periaatteella laajempaan kehittelyyn. Tosin luulen, että eduskunnan suunnasta ei mahda tulla hirveästi tukea.

Ano: Tulee muistaa, että tämä juttu on kirjoitettu koko lailla kieli poskessa. Tanskassahan muuten kansallismieliset saivat vaikutettua varsin hyvin asioihin vaikka ne olivat oppositiossa. Tuo uutinen oli ihan mielenkiintoinen. Persuissa (lue: Soini) tosin ei näytetä tajuavan sitä, että puolueen kannatuksen romahdus johtuu nimenomaan maahanmuuttokysymyksistä. Vasemmistolaista väkivaltaahan on ollut Ruotsissa jo vuosikausia. Liekö ensimmäinen kerta kun valtamedian puolelta se tunnustetaan.

Castor: Näin jälkeenpäin vaan vaikuttaa siltä, että se persujen maahanmuuttolinja oli olemassa vain meidän toiveissamme ja Soini oli päättänyt tehdä asian suhteen kylmät jo aikaa sitten. Luin sen kommentin joo, ja se oli kyllä varsin valaiseva.

Anonyymi kirjoitti...

Kerrassaan loistava ja kannatettava uudistus! Lakiteknisenä stilisointina saanen kumminkin huomauttaa, että kansanedustajan valtakirjanhan antaa ehdokkaan vaalipiirin vaalipiirilautakunta. Näin ollen sen valtakirjan voi peruuttaa vain sama viranomainen, eli se vaalipiirilautakunta (jonka toiminta siis yleensä taitaa olla yhdistetty vaalipiirin pääkaupungin keskusvaalilautakunnan toimintaan). Toisin sanoen, uudistus olisi toteutettava niin, että vaalipiirilautakunnan olisi seurattava vaalipiirinsä kansanedustajien valtakirjojen voimassaoloa pitkin vaalikautta. Kun sitten käy niin, että jonkun valtakirja on peruutusäänien vuoksi peruttava, vaalipiirilautakunnan on kokoonnuttava, todettava tilanne, kutsuttava potkut saava edustaja puheilleen ja henk.koht. ilmoitettava valtakirjan voimassaolon päättymisestä. Samalla tietysti lähetetään vaalipiirilautakunnan sinetillä suljetussa lähetyksessä se varjoplakaatti Eduskuntaan: plakaatin takapuolella voisi olla laminoituna jäljennös virallisesta peruutusvaltakirjasta riittävästi suurennettuna.

Tällähän voisi olla sellainenkin sivuvaikutus, että edustajat eivät enää niin hanakasti olisi ministerinsalkkujen perässä; vain todellisten äänikuninkaiden ja -kuningatarten ei tarvitsisi pelätä joutuvansa katselemaan hallitusaitiosta omalla edustajanpaikallaan könöttävää varjoedustajaa. Tämäkään ei olisi mielestäni huono juttu: en ole koskaan lämmennyt väitteille, että ministerillä pitäisi olla "äänestäjien vahva mandaatti". Hitto, valtioneuvoston mandaattihan tulee vain ja ainoastaan Eduskunnalta, jonka edustajilla se äänestäjien mandaatti on. Ministerien kaksoisrooli edustajana on mielestäni lähinnä valtioelinten, ennen muuta Eduskunnan, halveksuntaa.

terv. Achtung

Reijo Koiras kirjoitti...

Mainio kirjoitus. Meillä Pertinlaaksossa kannatetaan lämpimästi D'Lötjösen vaalimenetelmää. Itse ainakin koen tulleeni uunotetuksi. Sen lisäksi että äänestin persuja neljissä vaaleissa, harjoitin melkoisesti agitaatiota lähiympäristössäni ja sainkin jonkun verran porukkaa käännytetyksi. Ja sitten Timbe heittää paskat niskaan. Kyllä tämä tulevan äänestyspäätöksen tekee aika vaikeaksi, kun ei nyt nukkuviakaan haluaisi äänestää.

thule kirjoitti...

Kelpo systeemi! Mieli tekisi kyllä päästä kokeilemaan tätä käytännössä, mutta onhan se niin, että vakavasti ottaen tuosta ei tietenkään tulisi mitään toimintakykyistä. Tosin, kuten tekstissäsi toteatkin, koko laitos on jo nykymuodossaan sen luokan vitsi ja tarpeeton kumileimasin, että tuskin se sirkus tuollaisesta uudistuksesta juuri pahemmaksi muuttuisi.

Luin tätä tekstiä aika haikella mielin, sillä omalta kohdalta jäi tänä syksynä lintumetsällä käynti erinäisistä syistä kokonaan väliin. :( Eihän sinne tällainen maaton mies etelän kivikaupungista montaa kertaa vuodessa muutenkaan ehdi ja saaliskin jää useimmiten melko laihaksi, mutta eipä se siinä touhussa olekaan pääasia. Saloilla samoilu vain on sellaista touhua, että siinä miehen sielu lepää. Noh, ehkä ensi vuonna sitten taas, jos ei esivalta ole ehtinyt ryöstämään pyssyjäni siihen mennessä...

Juha kirjoitti...

Ennenmuinoin haaveiltiin mahdollisuudesta antaa negatiivinen ääni - useinhan omaa suosikkia on hankala valita, mutta inhokeista ei ole ollut pulaa. Äänestysaktiivisuudesta tuskin olisi huolta, jos saa sanoa 'ei'.

Tämä D'Lötjönen olis kyllä pykälää kehittyneempi järjestelmä, tottavie!

Olen itsekin välillä miettinyt, että poliittisiin virkoihin (kansanedustajat etc.) päästäkseen henkilön tulisi täyttää yksi kriteeri: 10v työura yksityissektorilla tai määrätyillä(ei-poliittisilla) julkisen puolen aloilla.
Ideana olisi, että poliitikoilla olisi jotain käsitystä ns. harmaasta arjesta, ennen kokopäiväpolitiikoksi ryhtymistä. Ehkä jopa kerrytettyä, aitoa substanssia.

Anonyymi kirjoitti...

Yle ja iso määrä muuta mediaa toteuttaa parhaillaan käänteistä kuluttajansuojaa.

Heti kun Arhinmäki ilmoitti ettei ole seuraavissa puheenjohtajavaaleissa käytettävissä, niin YLE kaivoi Suvi-Anne Siimeksen naftaliinista esiin tuottamaan esikuvaa, esimerkkiä ja esimarkkinointia sille, että Vassarivänkäämö valitsisi seuraavaksi puheenjohtajakseen nuoren ja nokkelan naisen.

Saatte nähdä, että Suvi-Anne Siimes tulee olemaan jatkossa paljon esillä "Vasemmistoliittoon liittymättömissä" yhteyksissä vähintään YLEllä mutta luultavasti myös muutamassa muussa mediassa.

Äärivasemmistolaiset mediafemakot eivät kertakaikkiaan voi jättää väärinkäyttämättä tällaista vallan ja vaikuttamisen mahdollisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Persujen mediapajasta ihan kohtalaisen asiallista tekstiä.

http://www.perustalehti.fi/2015/11/mita-tekemista-islamilla-on-islamin-kanssa/

Olavi Koskela kirjoitti...

Todella kannatettava ehdotus Ykältä ja Lötjöseltä! Lisäisinpä vielä sen, että kannatuksensa kesken kauden menettänyt edustaja on sitten automaattisesti vaalikelvoton seuraavissa vaaleissa. Voisi olla tarpeen kun muistaa miten onnettoman lyhyt äänestäjien muisti yleensä on. Edustajatkin saattaisivat pohtia äänestyskäyttäytymisiään jne aiempaa huolellisemmin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille, Reijo Koiraalle, Thulelle, Juhalle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Olavi Koskelalle & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Kiitos lakiteknisestä lisäyksestä. Tuo ajatus, että ministerit valittaisiin muualta kuin kansanedustajista on esitetty ennenkin, eikä se välttämättä huono idea olisi.

Reijo Koiras: Uunotetuksi tunnen minäkin itseni. Ja näyttää vähän siltä, ettei persuissa tapahdu mitään. Tiesinhän minä, että Soinin valta puolueessa on suuri, mutta en sitä, että se olisi näin ehdoton. Ennen kaikkea häiskä ei tajua vieläkään sitä, mistä se Jytky oikeastaan tuli.

Thule: Toivottavasti pääset ensi syksynä metsälle. Vähissähän se oli silloin itselläkin, kun Helsingissä tuli aikanaan asuttua. Saas nähdä, miten tuon asehomman kanssa käy. Itselläni ei ole sinänsä kuin pulttilukkoisia ja revolli, mutta ruokahalu kasvaa syödessä.

Juha: Tuota pakollista kymmenen vuoden työuraa kannattaisin minäkin lämpimästi. Nythän poliitikot ovat käytännössä broilerikoulutettuja lähes kaikki (persuista löytyy poikkeuksia) eikä heillä ole tavallisen kansalaisen elämään minkäänlaista kosketuspintaa.

Ano1: Ylen kohdalla ei todellakaan voi puhua kuluttajansuojasta, sillä sille on maksettava käytti sen palveluja eli ei. Vasureitten kohdalla lienee muuten selvää, että siitä Anderssonin höpelöstä ne tekevät puheenjohtajan. No, onpahan puolueellaan sitten edelleenkin näköisensä puheenjohtaja. Jos siellä olisi joku tolkun ehdokas, ei se olisi enää vaseureissa.

Ano2: Kiitos linkistä.

Olavi: Tuo yhden kauden vaalikaranteeni olis kieltämättä hyvä idea.

Anonyymi kirjoitti...

Pari ilmeistä heikkoutta:
1. "Peruutusäänen" väärentämisen mahdollisuus.
2. Koska valinta perustuu vertailuääniin, niin peruutuksenkin pitäisi kohdistua vertailuääneen(kin). Tällöin voi olla, että pudotetaan yksi tai useampi mieluisa tyyppi sen epämieluisan sijasta.

Sen sijaan on olemassa todistetusti hyvä ja testattu vaihtoehto: Suora demokratia.
Näin ei poisteta huonoja edustajia, vaan huonoja lakeja, ja pakotetaan hyväksymään parempia.

Anonyymi kirjoitti...

Joskus televisiossa näytetyissä uutispätkissä muualta maailmasta näkyy äänestäjillä olevan melkoisia lakanoita, joita tunkevat uurniin. Olen ollut ymmärtävinäni, että vaaleissa voisi äänestää myös jostakin muusta kuin varsinaisen vaalin aiheesta? D'Lötjonen voisi olla hyvä, mutta mitä jos kansalaiset voisivat äänestää eduskuntavaaleissa rasti ruutuun-menetelmällä myös niistä verorahoilla rahoitetuista yhteiskunnan asioista, joita pitävät tärkeimpinä. Tärkeimmät voisivat olla 1-5 ja vähemmän tärkeät sijoilla 5-10. Äkkiäkös tietokoneaikaan, varsinkin kun tulevaisuudessa ehkä netissä äänestetäänkin, lukemat kerätään ja jos vaikka kehitysapu tai maahanmuutto jäisi sijoille 8 tai 9, niihin satsattaisiin rahaa vasta sitten, kun valtionvelka on siedettävissä rajoissa. Rahasta kun tässä politiikan teossa suurimmaksi osaksi on kysymys; Suomen osalta kyllä entistä enemmän siitä, ettei sitä ole.

Vai pitäisikö luopua enemmistön vallasta ja vaatia eduskunnassa esim. 2/3 jonkun lain hyväksymiseen vai lisäisikö se vaan poliittisia lehmänkauppoja? Tai sitten sitovia kansanäänestyksiä kuten Sveitsissä? Huonoja ajatuksia?

Vaikeaa on, mutta vielä vaikeammaksi menee, kun vaalikopissa entistä useampi on sormi suussa.

Rouva Ano

P.s. Ihan asian vierestä, mutta lehmäkaupoista tuli mieleen eräs tositarina myyntimiehestä, joka onnistui myymään lypsykoneen taloon, jossa ei ollut edes lehmiä. Kukahan poliitikko meillä sopisi tähän tarinaan?

Anonyymi kirjoitti...

Kansalaisaloitetta vaan kehiin, niin täältä lähtee kyllä singnatuuria hyvään tarkoitukseen!
Ja tosiaan, kuvassa on virhe, Timo "Ensimmäinen ja Viimeinen, Suuri" olisi kyllä jo pudotettu poispois puuhamaasta ja hänen tilallaan toivottavasti komeilisi uljas pahvi-Mustanaamio!

Eli perin asiallinen kirjoitus jälleen kerran, kiitos!
Riku Raunioilla

ps. tänään tuli jostain vastaan (minulle uusi) tieto, että Petteri Orpo, Suomen vastine Greenwhichin viralliselle nollan mitalle, on sotilasarvoltaan reservin kapteeni! Oma reaktio asiaan oli jotakuinkin: "Mit, mit, mitä v*ttua? Ei Brrrgele, eioomahdollista...!"

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Rouva Anolle ja Rikulle Raunioilla & kiitos kommenteistanne.

Ano: Muistutan taas, että kirjoitus on tehty kieli poskessa. Sinänsä kalkkeripaperi siinä välissä olisi suht hyvä ja toimiva väärennöksen esto, koska kyllä siitä näkisi aika hyvin, jos numeroa on yritelty korjailla. Suoraa demokratiaa kannatan minäkin. Hyvin se toimii Sveitsissäkin.

Rouva Ano: Tämäkin menee tuohon Anon mainitsemaan suoraan demokratiaan, jota omalta osaltani lämpimästi kannatan. Olisi tietysti hienoa, jos ihminen aina veroehdotuksen saadessaan voisi myös määritellä, että mihin hänen veropennosensa menisivät. Jotenkin veikkaan, että budjettijakautuma muuttuisi nykyisesta aika radikaalisti. En osaa sanoa tuosta 2/3-systemistä. Voi olla kyllä, että sillä systeemillä ei saataisi ensimmäistäkään lakia hyväksytyksi. Meillähän on sinänsä kyllä lakeja ja virkamiesvalvontaa liikaa muutenkin. Tuosta lypsykoneen myyjästä tulee mieleen ne häiskät, jotka myyvät julkishallinnolle tietojärjestelmiä. Ne pojat tienaavat.

Riku Raunioilla: Soini olisi kyllä pudotettu pois, mutta tossa jo Jaska Brownille sanoinkin, että minulla oli Soinin retusoimisessa tietokoneteknisiä ongelmia. Jaa että Orpo komppaukkona? Toivottavasti ei sentään tykistössä, minä kun tykistön miehiä olen. No joo, tosin kyllä jo varareservissä. Nykytilanteessa uskoisin monen Orpon alaisuudessa olevan jantterin tuumivan, että jos ei edestä tule niin takaa tulee…

Anonyymi kirjoitti...

Oletetaanpa, että oikeusministeriö alkaisi tosissaan valmistella tätä D'Lötjösen vaalitapaa. Nehän vaativat tietenkin henkilön asianmukaisen tunnistautumisen ja sitä varten virallisen vaalihuoneiston, myös ennakkoäänestyksen kyseessä ollen. Eivät kyllä varmasti kelpuuta Siwan asiamiespostia vaalihuoneistoksi. Luultavasti siis OM säädättäisi, että vaalipiirilautakunta pitää vaalipiirissä yllä yhtä peruutusvaalihuoneistoa, johon siis äänestäjän pitäisi ihan itse raahautua peruutusäänestämään - no, tämän kyllä hyvän asian vuoksi voisi sietääkin. Kustannusten säästämiseksi peruutusvaalipäiviä olisi vain kerran yhdessä tai kahdessa kuukaudessa, esim. parillisen kuukauden ensimmäinen arkipäivä. Peruutusvaalia varten olisi tietysti myös peruutusvaaliuurna, jonka saa ja joka täytyy avata vasta, kun uurnaan on kertynyt peruutusvaalipäivän äänestysajan päätyttyä vähintään sata lippua. Vaalisalaisuus, nääs. Jos määrä ei ole täynnä, uurna sijoitetaan lukittuun jemmaan odottamaan seuraavaa peruutusvaalipäivää. Uurnan avaamisen jälkeen vaalitilanne päivitetään, ja jos aihetta on, ryhdytään toimenpiteisiin Eduskunnan suuntaan..

Sitten täsmentäviä ehdotuksia potkujen järjestämiseksi: Oikeusministeriön tai Eduskunnan on pidettävä tarkoitusta varten erityistä virka-autoa, joka voisi olla vaikkapa museorekisterissä oleva ilmastoimaton Volga, maidonvalkeaksi tai vaaleanpunaiseksi maalattu. Kun vaalipiirilautakunnalta annetaan peruutuskutsu, OM:n tai Eduskunnan virkamiehet seuraavan täysistunnon aikana tulevat noutamaan edustajan salista (ennalta ilmoittamatta), ja saattavat hänet tähän virka-autoon, joka mukavasti ja turvallisesti kyyditsee valtiopäiväkauttaan lopettelevan edustajan vaalipiirilautakunnan puheille maakuntaan. Paluukyytiä Helsinkiin tavaroita noutamaan ei valtio järjestä eikä maksa. Virka-Volgan paluukyydissä nimittäin kuljetetaan Eduskuntaan se vaalipiirilautakunnan leimaama ja nimikoima varjoedustaja.

terv. Achtung

RI kirjoitti...

Kaikki liittyy kaikkeen. Olin 1979 Saudeissa töissä. Silloin vaihtui vuosisata, alkoi 1400.Mekka vallattiin ja maa oli täysin sekaisin. Ns. 13 profeetta ilmoitti, etta Muhamed syntyy uudestaan ja palaa maan päälle. Silloin ymmärsin, miten voimakas uskonto voi olla. Mekassa tapettiin n. 800 ja myöhemmin teloitettiin yhtäaikaa kolmessa kaupungissa n.50. Ei meillä ole mitään mahdollisuuksia tuollaista uskontoa vastaan. He pääsevät paratiisiin, kun tappavat meitä. He todella USKOVAT niin. Omat kiltit ihmisemme uskovat, että ovat tekemisissä samankaltaisten kanssa. Enempää ei voi olla väärässä. Säälin lapsiamme. RI

RI kirjoitti...

Sanonpa vain, ei Euroopalla ja kristityillä ole enää lapsilleen paljon annettavaa. Valtavat velat ja islamin opit. Me olimme viimeinen sukupolvi, joka sai elää onnellisen elämän. RI 70v.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille ja RI:lle & kiitos kommenteistanne.

Achtung: Voihan se olla, että asia tehtäisiin tuolla tavoin. Vaan tuo Volga-ehdotuksesi on suorastaan loistava.

RI: Minä puolestani sanon, että jos noiden kanssa käytäisiin ihan oikeaa sotaa, me voittaisimme. Länsimaat ovat kuitenkin paremmin organisoituja ja lisäksi islamilaisilla mailla on se ihan pikkuinen ongelma, että kaikki vähänkin kehittyneempi aseistus jouduttaisiin ostamaan muualta. Mutta tämän hetken ongelma on se, että sotaa jo käydään, mutta länsimaat eivät vieläkään edes tajua olevansa sodassa.

Anonyymi kirjoitti...

Sieltä se tulee...

Turkin F-16 alasampui Venäjän Su-24:n Syyrian ilmatilassa. Daesh ampui TOW-ohjuksella venäläisen Mi-pelastushelikopterin Turkin puolelta Syyriaan.

Pidelkää kiinni karvahatuistanne sillä näin ne alkaa!

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Onhan toki mahdollista, että samalta täysistunnolta tulisi kyytiä useampaankin vaalipiiriin. Tämän varalta OM:llä olisi valtuudet käyttää itäperäisten museoajoneuvoyhdistysten palveluja. Sulan maan aikana, jos ei suorastaan sada, voisi kysymykseen tulla vaikka sivuvaunullinen Ural.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.

Taisteluvälineupseeri: Nythän tässä on epäselvää, että oliko se Sukhoi Syyrian vai Turkin ilmatilassa. Sinänsä en usko, että tästä alkaisi suurempi itä – länsi-pesäpallo-ottelu, sillä ei se palvele kenenkään etuja. Vaan aika tiukat määräykset näyttävät olevan noilla Turkin lentäjillä. Suomen Hornetithan olisivat ensiksi lentäneet viereen ja pyrkineet ohjaamaan koneen ulos ilmatilasta. Ei niillä kai normaaleilla valvontalennoilla edes ole ohjuksia mukana. Tykki on kai kumminkin latingissa.

Achtung: Joku vanha venäläinen tykinvetäjä kävisi tähän kimppakyytiin myös.

Kumitonttu kirjoitti...

oliko se Sukhoi Syyrian vai Turkin ilmatilassa

Vaan sepä kannattaa pitää mielessä, että Israelin ilmatilaan venäläiset eivät ole eksyneet. Turkin rajaloukkauksia on tapahtunut ns. yksittäinstapauksina.

Tästä vaalitavasta, joka oli blogin pääaihe: Yhdysvalloissa on käytössä täytevaalit, ja ne toimivat hyvin. Jos valtapuolue menettää enemmistöaseman, se menettää mahdollisuuden osavaltion tuhon enempään jatkamiseen. Se toimii hyvin. Meilläkin voisi olla jo kahden vuoden päästä täytevaalit, jossa nykyinen hallitus tipahtaisi pois enemmistöstä. Vaan sehän ei tuo mitään muutosta, kun kaikki kahdeksan puoluetta ovat samaa paskaa.

Soinihan ilmoitti Ruotsin ulkoministerin kanssa, että Suomi etsii Ruotsin kanssa yhteisen maahanmuuttolinjan ja haluaa mukaan Maliin ja Irakiin tukemaan Ranskaa.

Siis Soini, joka vielä keväällä piti liittoutumattomuutta ydinkysymyksenä, eroa EU:sta tavoitteenaan ja mitä lie muuta. Aivan saatanan sekopää mies.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Kumis. Joo, se lienee selvää ettei Israelin ilmatilaa pahemmin parane loukata. Siinä käy herkkään kylmät. Täytevaalit voisivat olla meilläkin hyvä idea. Jos tarjolla vaan olisi jotain oikeaa vaihtoehtoa, vaan niin kuin tuumasitkin, niin eihän sitä ole. Soinista en nyt viitsi sanoa mitään, ettei tule puhuttua rumia.

Castor kirjoitti...

Minut on sitten bannattu Uudesta Suolesta, vihdoinkin! Pitäisi kuulemma esiintyä omalla nimellä, jonka olen siellä tehnyt. On muuten aika häiriintynyt tuo Pirjo Pönni Jokinen(kin). Taas pukkaa noita yksittäistapauksia, joita pitää puolustella. Ja oliisi, jota on aikaisemmin kunnioitettu, alkaa tätä menoa kyllä menettää pisteitään. Koraani on psykopaattien opaskirja, ja tämä pitäisi kristillistenkin tajuta, viittaan nyt kansliapäällikkö Nergiin. Toiset uskonnot ovat parempia kuin toiset, toiset kultturit huomattavasti parempia kuin toiset.

Anonyymi kirjoitti...

OT, netissä seikkaillessani törmäsin muutamaan mielenkiintoiseen blogiin. Toisaalta niiden aiheet menevät Hanko-Petsamo linjan ulkopuolelle, mutta lienevät silti ajankohtaisia ja pohdiskelua herättäviä?

Vaikka olen rauhan miehiä ja kaikenlaista väkivaltaa vastaan, niin tässä parit esimerkit:

Swords of the Saints
Western rifle shooters

Mutta, jos tilanne vaatii, niin luovun noista edellä mainituista periaatteistani suht'koht ripeästi. Wanhaa sanontaa siteeratakseni "väkivalta lopettaa v*ttuilun", tulee se sitten omien vallanpitäjien tai maahantunkeutujien taholta. Odottelen mielenkiinnolla mitkä lienevät reaktiot kun ensimmäiset asyylinvonkaajat (Rähmikselle kiitokset sanavarastoni laajentamisesta) saavat ns. hylsyt? Tuskin lähtevät ihan vapaaehtoisesti takaisin sinne mistä tulivat?

Tässä sitten päivän pakollinen Putin meemi in Russia president assassinates you, vähän noin niinkuin pienenä kuittauksena kaikille Lee Harvey Oswaldin hengenheimolaisille.

Jos tulisi mies-miestä vastaan tilanne, niin luulenpa että Putin vanhana judokana pyyhkisi Obamalla lattiaa mennen tullen....

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Castorille ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Castor: Uudesta Suomesta taitaa olla jo banaanoituja enemmän kuin kommentoijia. Suvaitsevaisella puolella on asian tiimoilta todellakin päästy vauhtiin. Tuossa yksi esimerkki:

http://mvlehti.net/2015/11/25/paivan-suvakki-hei-nyt-oikeasti/

Soomepois Eestist: Kiitokset linkeistä. Tuota hylsyjen saamista ja sitä seuraavia tapahtumia odotan minäkin mielellään. Ja entäs jos niitä poistettavia onkin kymmeniä tuhansia…

Anonyymi kirjoitti...

http://voxday.blogspot.fi/2015/11/the-war-in-sweden.html?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed:+blogspot/voxpopoli+(Vox+Popoli)

kommentti 13,mahtaako kirkkojuttu pitää paikkansa?

Pietarsaaressa kaksittaistapaus,montako muuta vielä paljastuukaan?

Anonyymi kirjoitti...

Totaalinen OT.

Näin Ykän blogin kautta haluan heittää nimim. "Castorille" pienehköt terveiset täältä Virosta. Jos olisin aikoinaan 1980-luvulla tiennyt mihin suuntaan tämä maailma kallistuu ja on menossa, niin olisin siirtänyt katseeni Aasian suuntaan jo aikoja sitten.

Perhana, ettei aikoinaan tullut mieleeni muuttaa Australia Uusi-Seelanti linjalle. Sen aikaisen naisystäväni rinnalla se ei olisi ollut mikään mahdoton tehtävä, hän oli kotoisin Sydneyn esikaupunkialueelta. Mutta suomalaisuus piti meikäläisen paikoillaan Euroopassa, ja tein oman ratkaisuni enkä seurannut häntä ns. "down and under". Nyt kadun päätöstäni, varsinkin kun olin suorittanut tuolloin asepalvelukseni SA-INT:ssä (Saatanasti Aamuja Itäisen Naapurin Takia).

Aikoinaan kun olin Hollannissa vaihto-opiskelemassa, niin tutustuin useisiin kiinalaisiin vaihtareihin. Johan oli hauskaa koittaa opetella heidän kieltänsä, ainoa mitä jäi päähän noin suurinpiirtein oli "ni hao", taitaa tarkoittaa hyvää päivää tai jotain. Mutta johan on pirun vaikea kieli opetella kirjoittamaan tai edes lausua!

Jos sinä Castor osaat edes hieman kirjoittaa mandariinin kiinaa tai puhua sitä, niin nostan hattua korkealle. Olen koittanut, eikä se ole ihan helppoa. Peruskoulun englannin tai saksan oppitunnit jäävät kyllä toiseksi tuon rinnalla. Jotenkin tuntuu siltä et pitää olla taiteilija et osaa kirjoittaa kiinaa (tai ihan mitä tahansa itämaista kieltä). Heh, kerropas siitä terveisiä vaimollesi Castor!

Niin, ja olen muuten kanssasi samaa mieltä tästä haittamaahanmuutosta Eurooppaan, ihmettelen suuresti kuinka Länsimaat ovat näin vapaaehtoisia ampumaan itseänsä omaan jalkaan? George Orwell oli niin oikeassa. Onneksi Puola ja Unkari koittavat pitää puolensa tässä hullutuksessa....

- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Ano: En kyllä usko tuohon kommentissa olleeseen lukemaan. Ja ihan turhaahan se olisikin, sillä kyllähän meidän ev lut kirkkomme on ihan samanlainen mokutuskonttori kuin muutkin virastot. Tuo Pietarsaaren juttu kyllä haiskahtaa rikastukselta, mutta odotellaan varmistusta.

Soomepois Eestist: Viesti välitetty. Itse en kaikesta huolimatta osaa ajatella muuttavani pois Suomesta. Tänne on vaan jotenkin niin juurtunut.

Castor kirjoitti...

Soomepois Eestist: huolimatta yli kymmenen vuoden asumisesta Kiinassa, en vieläkään osaa kirjoittaa kiinaa! Minulla on amerikkalainen kaveri, joka on syntynyt Taiwanissa (ihan amerikkalaiseeen perheeseen, perheen isä työskenteli USA:n suurlähetystössä Taipeissa) ja hän luonnollisesti oppi kiinan siellä, he asuivat maassa kahdeksan vuotta ja kaverini jatkoi kielen harrastamista jo siihen aikaan, vaikkei hänellä ollut tietenkään vielä lapsena mitään käsitystä siitä, että hän olisi jonain päivänä manner-Kiinassa töissä. No, hän sanoi että aikuisena tuo kirjoituksen oppiminen on todella vaikeaa, hän joutuu vieläkin jonkin verran ponnistelemaan, vaikka on jo 50-vuotias ja lähes koko ikänsä ollut kiinankielen kanssa tekemisissä. Tämä on ollut minulle suuri lohtu! Shanghaissa aikaa on mennyt myös siihen, että täällä pitää osata puhua kahta eri kiinaa: paikallista shanghai-huaa ja tietenkin putonghuaa, joka on sitä mandariinikiinaa. Kummallakaan ei oikein tule sitten toimeen Hongkongissa, jossa taas puhutaan kantoninkiinaa! Muutenkin murteita on kiinankielessä satoja, jokainen hyvin omintakeinen.

Sanoin jo vaimolle nuo terveiset. Oli varmasti tyytväinen!

P.S. Vahtera kirjoittaa hyvin kielen oppimisesta ja kiinalaisista. Minulla oli töissä kiinalainen huippulahjakkuus (nuori nainen), joka tuli Suomeen yhdeksän kuukauden kurssille opiskelemaan kansainvälistä yksityisoikeutta syyskuussa muutama vuosi sitten. Lähdimme vaimoni kanssa Suomeen siksi jouluksi veljeni luokse, ja kutsuimme neitokaisen mukaamme. Yllätys oli melkoinen, kun tämä alkoi puhua minulle aivan sujuvaa suomea! Niin ne toiset...Neitokainen palasi takaisin tänne, mutta isommat organisaatiot saivat sittemmin hänestä kyllä melko kovatasoisen juristin.

Anonyymi kirjoitti...

Kieliasioihin liittyen, eräs kaverini linkitti mulle FB:hen tällaisen artikkelin 10 hardest languages to learn. Toki, tuo on englanninkielisen henkilön näkökulmasta, mutta olisin lisännyt vielä hebrean.

Laittoi ainakin tuolla Hollannissa hymyillyttämään se kun me suomalaiset liikuimme joukolla ja puhuessamme suomea, muutamaankiin kertaan paikalliset kyselivät, että olemmeko venäläisiä.


- Soomepois Eestist -