keskiviikko 20. tammikuuta 2016

VIIDESTOISTA YMMÄRRYSHARJOITUS

Kun kirjoitin aikaisempaa kirjoitustani ”Eräs ministeri ja Epäilyksen Piru”, törmäsin Suomen entisen presidentin Mauno Koiviston aikanaan – silloin kun somalien ensimmäinen invaasio Suomeen alkoi – lausumiin ajatuksiin:

”Minua rasittaa, että on joku eliitti, joka kertoo mitä mieltä kansan pitäisi olla ja antaa tuomioitaan ja hyväksymistään sen mukaan. Täytyy tunnustaa, että minua aika lailla rasittaa sekin, kun sanotaan, että katsokaa muita maita ja kuinka me kehtaamme niiden edessä olla. Aivan kuin meidän historiamme, yhteiskuntamme tai saavutuksemme olisivat sellaisia, että pitäisi jotenkin madella muiden ihmisten edessä.”

Sekä:

”Somalialaiset on syytä pysäyttää rajalle. Otetaan nimet ylös ja luvataan harkita. Todetaan, että Neuvostoliitto on turvallinen maa. Jos joku on eri mieltä, niin sitten riidellään. Sanoin, että ellei näitä pysäytetä, miten sitten muitakaan.”

En ollut törmännyt noihin lauseisiin ennen, kunnes ne hiljattain wikisitaateista löysin. Itse asiassa noitten parin lauseen perusteella voi todeta, että Koivisto näki tulevaisuuden ja varoitti siitä. Häntä ei uskottu, tai jos uskottiin, niin hänen varoituksistaan ei välitetty. Koiviston ajasta voi olla monta mieltä ja on selvää, että hänkin epäonnistui monessa asiassa. Näytä minulle poliitikko, joka on onnistunut kaikessa, niin minä näytän sinulle poliitikon joka on ammuttanut kaikki, jotka uskalsivat olla eri mieltä.

Yhtä kaikki, vaikka Koivistolla oli omat epäonnistumisensa jo tuo ylläoleva lause kertoo, että hänen mielessään presidenttikautenaan oli kuitenkin nimenomaan Suomen ja suomalaisten etu. Ja nyt puhutaan nykyisin niin epämuodikkaista etnisesti suomalaisista joitten hyvinvoinnista eivät ole kiinnostuneet kuin toiset etnisesti suomalaiset. Ketään muuta ei suomalaisten hyvinvointi kiinnosta. Selvää toki on, että poliitikko saa aina kiitokseksi vihaa, oli hän onnistunut tehtävässään tai ei. Se on luonnollista, vaikkei aina reilua. Toinen sen ajan poliitikko, joka tulee Koiviston lauseitten jälkeen mieleen on Iiro Viinanen. Hän oli 1990-luvun syvimmän laman ajan valtionvarainministeri ja siihen aikaan Suomen vihatuin mies.

Mutta hänkin pyrki tehtävässään nimenomaan siihen, että Suomen valtiolaiva ja sitä myötä tavalliset suomalaiset eivät uppoaisi. Tiukillehan se otti ja lopulta onnistui. Silloinen Suomi ja myös sen poliittiset johtajat ymmärsivät, että etusija on suomalaisilla ja heidän pelastamisellaan, ja esimerkiksi kehitysapumäärärahoja vähennettiin tuntuvasti. Olihan toki silloin maassamme jo jonkun verran somaleja, mutta sen ajan rehelliset suomalaiset eivät voineet edes kuvitella (kokemuksen pohjana chileläiset ja vietnamilaiset pakolaiset) että tänne yksinkertaisesti muutettaisiin härskisti elätettäväksi.

1990-luvun laman ajan valtiovarainministeriön tyypit onnistuivat tehtävässään. Vaikka keinot olivat kovat. Mutta he ymmärsivät keskittyä olennaiseen, eli suomalaisten hyvinvointiin pitkällä tähtäimellä. Epäonnistumisia silloinkin oli ja esimerkiksi verottaja ja pankit ajoivat täysin elinkelpoisia firmoja pankrottiin lyhytnäköisen ajattelunsa vuoksi. Mutta pääidea oli suomalaisten etu. Onnistuen tai epäonnistuen.

Suomen nykyinen valtionvarainministeri on Alexander Stubb. Suomessa eletään pitkäaikaista lamaa ja satoja tuhansia suomalaisia on vailla työtä. Palataan Stubbiin hetken kuluttua, mutta mennään sitä ennen ajatusleikkinä siihen 1990-luvun pahimman laman aikaiseen valtiovarainministeriöön. Entäs jos siellä joku alivälipetterivaltiosihteeri olisi saanut kuningasajatuksen ja sanonut näin:

- Hei jätkät! Nyt mä sen hokasin! Mitäs jos otettais näin keskellä pahinta lamaa tänne kymmeniä tuhansia arabimiehiä turvapaikanhakijoiksi, siis tietysti siinä mielessä, että ne otetaan ilman muuta pysyvästi tänne loisimaan toissijaisen suojelun perusteella ja aletaan valmistella sitten myös niitten perheitten yhdistämistä tänne vaikka on selvää, että ne tulevat tänne meidän suomalaisten elätettäväksi sukupolvesta toiseen ja sit minä vielä ajattelin, että pannaan pystyyn semmonen kampanja, että se suomalainen joka tätä vastustaa, syyllistyy niin sanottuun vihapuheeseen ja se pyritään hiljentämään kaikin mahdollisin keinoin. Vihapuheen puhujat demonisoidaan niin kertakaikkiaan. Ja mä aattelin vielä, että tää rahoitettais ottamalla lainaa valmiiksi persaukiseen maahamme ja näin äkkiseltään tuumasin, että ensimmäisen puolen vuoden aikana tähän tarvittaisiin lisäbudjetti joka on arvoltaan tommoset kolme miljardia markkaa. Ja juu hei, senkin hoksasin, että nostetaan kehitysavun määrä heti takaisin siihen, mitä se oli kovimmalla nousukaudella ja miksei vaikka ylikin. Mitäs jätkät tuumitte? Eiks oo jätkät hyvä idea?

Hotellin respassa tuumitaan, että siinä vaiheessa niin Iiro Viinanen kuin valtiovarainministeriön orkesteri olisi leiponut tuota häiskää turpaan todeten, että eihän hullua sinänsä saisi lyödä, mutta nyt eivät valtiomiehet voineet mieltänsä malttaa.

Tuo järkensä ja realisminsa menettänyt alivälipetterivaltiosihteeri on reinkarnoitunut vuonna 2016 kuvitelmasta lihaksi, hänen nimensä on Alexander Stubb, hän on valtiovarainministeri eikä häntä hallituksessa leivota turpaan vaan hän on hyvin arvostettu mies ja hänen alivälipetterivaltiosihteerin opeilla koko Suomen valtio toimii. Sinänsä Suomen valtiota ei tosin enää teknisessä mielessä ole edes olemassa, sillä se on osa suurempaa ylikansallista kokonaisuutta, tosin en ole aivan varma siitä, että halusivatko EU:n puolesta äänestäneet ihmiset silloin vuonna 1994 juuri tätä.

Palataan vielä alussa mainittuun Mauno Koiviston toteamukseen:

”Minua rasittaa, että on joku eliitti, joka kertoo mitä mieltä kansan pitäisi olla ja antaa tuomioitaan ja hyväksymistään sen mukaan. Täytyy tunnustaa, että minua aika lailla rasittaa sekin, kun sanotaan, että katsokaa muita maita ja kuinka me kehtaamme niiden edessä olla. Aivan kuin meidän historiamme, yhteiskuntamme tai saavutuksemme olisivat sellaisia, että pitäisi jotenkin madella muiden ihmisten edessä.”

Ihan hyvin sanottu Maunolta, en kiistä millään muotoa. Sanoissa on suuri viisaus. Mutta kuinka seuraava sukupolvi, tai ainakin sen poliittinen eliitti uskoi Maunon sanomaa? Ei kovin hyvin, voisi sanoa. Sillä nykyisin meillä todellakin on se eliitti, joka kertoo, mitä mieltä kansan pitäisi olla. Sitä, mitä Mauno ei varmaan silloin aikanaan osannut ennustaa, on se, että tämä eliitti ei pelkästään kerro mitä mieltä pitää olla, vaan se kieltää väärät mielipiteet rangaistuksen uhalla. Eliitin sanomaa ei saa kiistää.

On poliittinen eliitti. Se toimii toisin kuin poliittinen johto aikanaan, joka totesi tiukassa paikassa että ”meidän on pakko työskennellä kovemmin ja kiristää vyötä, että selviämme maana ja kansakuntana”. Nyt se toteaa: ”meidän on pakko työskennellä kovemmin ja kiristää vyötä, sillä toisten etu vaatii sitä”. Se ei selitä, että miksi näin on tehtävä, miksi se on tavalliselle suomalaiselle välttämätöntä ja miten se häntä hyödyttää, vaan se yksinkertaisesti vaatii. Hyvänä tuoreena esimerkkinä on sisäministerimme Petteri Orpo:

Maahanmuutosta vastaava sisäministeri Petteri Orpo (kok) on valmis poikkeuksellisiinkinkeinoihin, jopa lainmuutoksiin, jotta maahanmuuttajat saadaan nopeasti töihin.

Poikkeuksellisia keinoja, jopa lainmuutoksia jotta maahanmuuttajat saadaan nopeasti töihin. Nimenomaan maahanmuuttajat. Ei kantaväestö. Miettimättä sinänsä sitä, onko niistä maahanmuuttajista varsinaisesti hyötyä ns. oikeilla työpaikoilla, sillä nykyäänkin he ovat onnistuneet työllistymään lähinnä julkiselle sektorille sellaisiin työtehtäviin, joita ei olisi olemassakaan, jos heidän kansanryhmänsä olisi pysynyt omassa maassaan. Lisäksi en ole kovin varma siitä, haluaako esim. Lötjösen Putkiliike itselleen työntekijän, jonka kohtelua seurataan puolestaloukkaantumiskoneiston taholta kuin islamilaistytön piikuutta ja mikäli huonoksi tulkittua kohtelua havaitaan, on firma välittömästi suvaitsevan joukkorääkymisen kohteena.

Orpo noudattaa poliittisen eliitin hyväksi havaitsemaa linjaa, eikä siis edes suunnittele minkäänlaisia poikkeuksellisia toimenpiteitä saadakseen aikaan sen että suomalaiset, valmiiksi kieli- ja ammattitaitoiset työttömät saataisiin töihin. Orpoa ei myöskään kiinnosta se, että viisikymmentä vuotta täyttänyt suomalainen on tällä hetkellä elämänsä viimeisessä työpaikassa, sillä jos hän jää työttömäksi, ei häntä enää koskaan palkata. Niin Orpolle kuin poliittiselle eliitille yleensäkään suomalaisia ei ole olemassa muussa kuin maksajan roolissa. He ovat joku välttämätön paha, bensaa unelmanpyörityskoneessa joka maksaa poliittisen eliitin unelmatehtailun. Orpo toteaa vielä:

Orpo vakuuttaa kuitenkin, että maahanmuuttajat ovat Suomelle mahdollisuus.

”Uhkaksi maahanmuutto muuttuu vain siinä tapauksessa, että kotouttaminen epäonnistuu”, maahanmuuttopoliittista työryhmää vetävä Orpo sanoo.

Tästä tällainen yksinkertaisempi ihminen, niin kuin esimerkiksi minä voi tehdä johtopäätöksen, että Orpo itsekin tajuaa haittamaahanmuuton olevan oikea uhka. Mutta hän ei uskalla sitä tunnustaa ääneen, vaan jatkaa saman kotouttamisepistolan julistamista, mitä on julistettu jo viimeiset parikymmentä vuotta, vaikka hyvin tiedetään, ettei se toimi. Se on totaalisesti epäonnistunut. Se on pelkkä sana, suomalaisen poliittisen eliitin inshallah, jota hokemalla annetaan vaikutelma, että jotain tehdään ja jotain mukamas olisi tehtävissä. Vaikka oikein hyvin tiedetään, että jos ” inshallah” ei ole onnistunut täällä parikymmentä vuotta asuneitten kanssa, niin se ei taatusti onnistu tänne lokakuussa 2015 tulleen arabijätkän kohdalla. Todellinen kotoutumishalu kiteytyy tässä videossa: just give us our money.

Poliittisen eliitin lisäksi meillä on toinenkin eliitti, ”joka kertoo mitä mieltä kansan pitäisi olla ja antaa tuomioitaan ja hyväksymistään sen mukaan”, ja se on luonnollisesti niin kulttuuri- kuin akateeminen eliitti, jolle (toisin kuin poliittiselle eliitille) suomalaiset ovat todellakin olemassa, sillä tavalliset suomalaiset ovat sille välttämätön polttoaine oman egon ja aseman pönkittämisessä. Tämä eliitti nostaa egoaan ja asemaansa avautumalla toistuvasti siitä, kuinka suomalaiset ovat niin kertakaikkisen typerää, rasistista ja sivistymätöntä kansaa ja samalla kertovat kuinka fiksuja ja kansainvälisiä ihmisiä he itse ovat.

Media antaa näille ihmisille palstatilaa juuri niin paljon kuin se haluaa ja vaatii, että tavalliset suomalaiset, jotka sattumoisin elättävät niin kyseisen kulttuurieliitin kuin mediankin osallistuvat säännöllisiin itseinho-orgioihin ja kun nämä eivät siihen suostu, niin sehän on vain todiste siitä, että suomalaiset ovat niin kertakaikkisen typerää, rasistista ja sivistymätöntä kansaa. Ehkä kuvaavin (ja mahdollisesti vastenmielisin) esimerkki tästä suomalaisia opastavasta kulttuurieliitistä on Jari Tervo. Mutta median mielestä hän on esimerkki, jota on katsottava ylöspäin ja jonka viisaudet tulee painaa sydämeen ja pohdiskella niitä siellä päivittäin. Mistä voisi jälleen muistuttaa sitä, mitä Mauno Koivisto aikanaan sanoi:

”Aivan kuin meidän historiamme, yhteiskuntamme tai saavutuksemme olisivat sellaisia, että pitäisi jotenkin madella muiden ihmisten edessä.”

Suomalaisia ohjaamassa ja opastamassa on kolmaskin eliitti, eli virkamieseliitti. Pitkään virkamieskoneistossa itsekin kolunneena voisin todeta, että se on oikeastaan se kaikkein pelottavin. Sillä se suorittaa, toteuttaa eikä kyseenalaista sille annettuja määräyksiä. Aikanaan se on ollut hyve, sillä silloin virkakoneistolle annetut käskyt ovat olleet sellaisia, että niillä on edes pyritty kansalaisten hyvään. Nykyisin käskyt lähinnä keskittyvät monikulttuurisuusutopian ylläpitämiseen, ja samalla virkamieskunnan johtotasokin on muuttunut. Virkamiesjohtajat keskitasoa myöten ja sen yläpuolella valitaan nykyisin sillä perusteella, että he eivät kyseenalaista koneistoa millään tavalla.

Eivätkä he sitä tee, ja kokemukseni myötä kyseisten johtohenkilöitten osaamisen ja ajattelun taso on romahtanut sille mallille, ettei heillä ole siihen kykyäkään. Johtotasolla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa suorittavaan tasoon eikä edes älyä miettiä sen tason tapahtumia, joten se antaa määräyksensä pelkkien poliittisten utopioitten perusteella, jotka taas on antanut astetta ylempi taso, joka elää vielä enemmän utopiassaan.

Ei tarvitse edes karrikoida hirveästi, jos toteaa, että nykyinen virkamiesjohtomme voisi käskyn saatuaan aivan pokkana antaa määräyksen lähettää ihmisiä keskitysleiriin, kaasukammioon ja polttouuneihin, perustellen määräyksen sillä, että täten estettiin se, että nämä ihmiset olisivat saattaneet viedä ihmisiä keskitysleireihin, kaasukammioon ja polttouuneihin.

Mitä tästä ymmärrysharjoituksesta jäi käteen? Lähinnä kai se, että nykyisen niin poliittisen-, akateemisen-, kulttuuri- kuin mediaeliittimme mielestä Mauno Koiviston aikanaan sanomat viisauden sanat mielletään nykyisin tuomittavaksi vihapuheeksi.

Ja se, että epäilemättä tulevat sukupolvet eivät muista meitä hyvällä. Miksi muistaisivatkaan?


37 kommenttia:

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

"Ei tarvitse edes karrikoida hirveästi, jos toteaa, että nykyinen virkamiesjohtomme voisi käskyn saatuaan aivan pokkana antaa määräyksen lähettää ihmisiä keskitysleiriin, kaasukammioon ja polttouuneihin, perustellen määräyksen sillä, että täten estettiin se, että nämä ihmiset olisivat saattaneet viedä ihmisiä keskitysleireihin, kaasukammioon ja polttouuneihin."

Tuosta tuli mieleen vanha sanonta jostain 1940-luvun loppupuolelta:
- Minä vain tottelin käskyjä.

Castor kirjoitti...

Koko ajatus siitä, että kaikki ihmiset olisivat jollain tavoin "samanlaisia" perustuu joko täydelliseen tietämättömyyteen ja ymmärtämättömyyteen, tai sitten se on ideologisista lähtökohdista kumpuava "totuus". Tässä maassa ei ole yhtään kiinalaista, joka olisi "samanlainen" kuin länsimaissa (etnisistä länsimaalaisista vanhemmista) syntynyt ihminen. Mutta ei myöskään Yhdysvalloissa etnisesti kiinalaisista vanhemmista syntynyt ole "samanlainen" kuin kiinalaisista vanhemmista Kiinassa syntynyt.

Kysymys Yhdysvalloissa syntyneen kiinalaisen osalta on puhtaasti assimilaatiosta, kyvystä ja halusta assimiloitua, ja tulla osaksi ko. yhteiskuntaa. Kiinalaisille se onnistuu, afrikkalaisilla ja lähi-itäläsillä näyttää olevan vaikeampaa. Mistä lie johtuu? Olisikohan syynä selkeästi kehnompi lähtökulttuuri, kovasti kyseenalainen arvomaailma (tai sen täydellinen puute) ja puuttuva halu ja kyky assimiloitua?

kertsu59 kirjoitti...

Kiitokset kirjoituksesta, luin sitä nauraen joskus hammasta purren ja kiroillen, mutta näin se vain nykyään on. Mauno Koivisto kävi kovan koulun aikoinaan Törnin pk. ampujana, ja tiesi omasta kokemuksesta, millaisin uhrauksin itsenäisyytemme saavutettiin. Viinanen on yksi aliarvostetuimmista politiikoista kautta aikojen, kun ajattelee mitä hän teki laman aikaan. Muistan hänen kertomuksensa Japanista kun hän oli anomassa lainaa valtiolle. Ei kuulemma vastaanotto ollut kovin mairitteleva. Mutta niin vain mies puhui lainan kivikovilta Japanilais pankkiireilta. Tekipä Hector kappaleenkin Iirosta, siinä laulettiin muistaakseni : "kenpä tahtois olla mulkku, kenpä tahtois olla kusipää". No onneksi nykyisin tiedetään miehen arvo, ja pilkkaajat saavat jäädä omaan arvoonsa. Itsekkin niihin aikoihin rasvanahkaduunarina en kuulunut hänen kannattajiinsa , pikemminkin päinvastoin. No onneksi löytyi oikeaa tietoa miehen teoista ja motiiveista myöhemmin. Jatka koeteltuuun malliin Ykä!

Juha R kirjoitti...

Kiitos hienosta kirjoituksesta taas kerran. Minäkin olen pohtinut kovin sitä, miten sisäministeri on valmis nopeisiin lainmuutoksiin matujen työllistämiseksi, mutta minkäänlaiset nopeat tai edes puolinopeat toimenpiteet eivät ole mahdollisia maahantunkeutumisen lopettamiseksi, esimerkiksi rajatarkastukset palauttamalla. Minä olen aina luullut, että Venäjältä Suomeen tultaessa tarkastetaan passit ja viisumit, ja ellei ne ole kunnossa, niin ei ole tänne asiaa. Mutta ei se näköjään niin olekaan. Miksi siellä ne rajavartijat yleensä on?
Sitäkin olen pohtinut, että mitäpä jos suomalaisten työttömien työllistämiseen käytettäisiin ne miljardit, joita nyt heitetään hukan persiiseen näiden matujen kanssa leikkiessä?
Jos vaikka kuvitellaan, että esim Pelkosenniemellä on työttömiä, ja Helsingissä pula esim bussikuskeista. Esteenä pelkosenniemeläisen Helsinkin muuttamiseen on asumisen sietämätön kalleus. Mitä jos tuettaisiin sitä potentiaalista pelkosenniemeläistä bussikuskia yhtä paljon kuin loisimaan pyrkivää Ahmedia ollaan valmiita tukemaan - Ahmedin lopun ikää. Perheenyhdistäminenkin Pelkosenniemeltä lienee halvempaa kuin Bagdadista.

Strix Senex kirjoitti...

Sirola -opiston oppien soveltaminenhan tässä on näkyvissä. Teemasta voisi kirjoittaa pitkänkin analyysin, mutta jääköön tällä kertaa muutamaan kohtaan.

Bolsevikit, joilta nämä Sirola -opiston aapiset alunperin tulivat, oli konspiratiivinen kaaderipuolue. Heidän taktiikkansa perustui ensinnäkin siihen, että tiivis ydinryhmä päättää linjoista ja ohjelmista ja toiseksi siihen, että aatteelle uskollisia ihmisiä solutetaan yhteiskunnan avainpaikoille, kuten tiedotusvälineisiin, oikeuslaitokseen ja muualle valtionkoneistoon. Heidän tehtävänään sitten on yhteiskunnan koneiston toimintaan ja päättäjiin vaikuttaminen.

Yksi vaikuttamistapa on päällystakkien asettaminen hyödyllisiksi idiooteiksi sopiville henkilöille ja näiden hyödyllisten idioottien uran edistäminen. Vaikutuksille alttiin Orpon puffaaminen ja hänen mielipiteidensä ohjailu on tästä hyvä esimerkki.

Toinen vaikuttamistapa on joukkotiedotuksen, jota nykyisin mediaksi sanotaan, ohjailu. Tästä meillä on näiden joukkoahdisteluiden käsittelyn yhteydessä saatu suoranainen kouluesimerkki.

Ensimmäinen temppu on vaikeneminen. Sellaisista tapauksista jotka osoittavat selvästi ideologian tuhoisuuden, täytyy vaieta. Tätä yritettiin Kölnin tapauksessa, mutta se osoittautui mahdottomaksi.

Jos vaikeneminen ei onnistu, asiaa pitää vähätellä, esittää todellista paljon pienempänä. Tällä kertaa tämäkään ei onnistunut, vaan ilmiön laajuus alkoi pala-palalta paljastua.

Jos vähättely ei onnistu, keskustelu ja syyttävä sormi täytyy ohjata kokonaan muuhun suuntaan. Hyvänä esimerkkinä tästä nämä suunnilleen 50-vuoden ajalta kaivetut ja keksityt lääppimistarinat.

Kun itse ongelmaa on näin onnistuttu hämärtämään ja peittelemään kyllin kauan, voidaan toivoa, että itse ongelma on saatu lakaisua piiloon, ja voidaan palata takaisin vanhoihin indoktrinaatiokäytäntöihin. Niinpä huolta kannetaan nyt turvapaikanhakijoiden (mutta ei kanta-asukkaiden) työllistymisestä. Huolta kannetaan maahanmuuttajalasten hyvinvoinnista (mutta ei heidän aiheuttamistaan ongelmista eikä kantaväestön lasten hyvinvoinnista). Uutisoidaan näkyvästi maahanmuuttajiin kohdistuneista rikoksista (mutta ei enää heidän suorittamistaan rikoksista).

No, nämä ilmiöt ja menetelmäthän ovat niin tavattoman tuttuja 70-luvulta. Eiköhän jokainen minun ikäpolveni ihminen ne tunnista ja osaa myös diagnosoida taudin. Hämmästyttävää on, että porvaripuolueiden nuoret kellokkaat ovat ehdoin tahdoin asettuneet tuohon hyödyllisen idiootin osaan. Onko todella niin, että he eivät tunne lainkaan historiaa, eivätkä osaa oppia siitä vai eivätkö he edes välitä oppia ja ymmärtää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Castorille, kertsu59:lle, Juha R:lle ja Strix Senexille & kiitos kommenteistanne.

VNV: Joo, eikä se selitykseksi kelvannut silloinkaan…

Castor: Näkisin, että se ”samanlaisuuden korostaminen” kumpuaa enempi sieltä ideologisista lähtökohdista eikä pidä unohtaa sitä, että se on yksi keino kohottaa omaa älyllistä egoaan ja asemaansa ilman sen kummempia ponnisteluja. En tiedä, miksi itäaasialaiset saavat touhunsa pelittämään paremmin kuin afrikkalaiset ja arabimaat, mutta joka tapauksessa niiltä se onnistuu, ja se on fakta, mitä ei pysty mitenkään kiertämään.

kertsu59: Kiitokset sinullekin. Viinasen kohdalta minulla on suurinpiirtein samanlaiset kokemukset ja perusero tähän päivään on se, että mies pyrki todellakin toimimaan Suomen ja suomalaisten hyväksi. En usko, että hän olisi suostunut sellaiseen järjettömyyteen, mitä tänä päivänä harjoitetaan.

Juha R: Kiitokset. Tuo Pelkosenniemi vs. Helsinki-vertauksesi on osuva. Mutta näinhän ei tapahdu. Suomalaiset ovat yksinkertaisesti kadonneet. Suomalaiset eivät ole muotia.

Strix Senex: Tuon kaavan mukaanhan nää asiat tuppaa menemään. Varmaksi en osaa sanoa, mutta jotenkin on sellainen tuntu, että näillä mainitsemillasi porvaripuolueiden nuorilla kellokkailla ei ole historiantajua eikä edes kiinnostusta. Mikä piirre on yleensäkin ns. broilerikoulutuksessa olevilla nuorilla poliitikoilla. Ehkä heille ajanlasku on alkanut vuodesta 1995.

Imulippo kirjoitti...

Tuosta Viinasesta ja Koivistosta ja Suomen etujen ajamisesta tuli mieleeni se jostain lukemani mainio johtopäätös, että todennäköisempi selitys tälle hulluudelle on se, että avaruusolennot ovat siepanneet ja istuttaneet jokaiseen Länsi-Euroopan maan poliitikkoon loiseläimen, joka saa heidät toimimaan itsetuhoisesti kuin se, että kaikki olisivat tulleet hulluiksi samaan aikaan.

Ei tätä itseruoskinnan määrää voi järjellä ymmärtää.

Anonyymi kirjoitti...

Asunnon rappukäytävässä on kolme Kari Suomalaisen originaalia kehyksissä. Ovat vuosilta -86, -86 ja -88. Ja aivan täyttä nykypäivää jokainen.

Tuo Koiviston lausunto on ajaton. Sen todellisen arvon näkee vasta nyt ja tulevaisuudessa. (Ja pakko todeta, että paljon on demulipuolue mädäntynyt noista päivistä.)

Kirjahyllyssä on muutama repaleiksi luettu Edgar Wallacen Sandi-sarjan kirja. Niissä kerrotaan ihanan epäkorrektisti siitä, miten erilaisia eri kulttuurit, uskonnot ja ihmisryhmät ovat oikeassa elämässä ja hyvin syvällisellä tavalla.

Halla-ahon Scripta on ollut erilaisissa ennustuksissaan lähes 100% oikeassa kun taas Kokoomuksen, Demuleiden, Kepun, Krisujen, Vihreiden (De Röda), Vassareiden (De Terijoki) jne. ennustukset näkemykset kehityksestä ovat menneet ihan päin seiniä. Krisut nyt vähän sinnepäin, muut eivät.

Soinin ennusteet taloudesta, EU:sta, kv-politiikasta jne. ovat pitäneet paljon paremmin kuin juuri minkään muun tahon.

Monikultturismikriitikoiden kritiikki on koko ajan osoittautunut joko tarkaksi tai kehityksen kauheutta vähätteleväksi. Utopiakauppiaiden kiiltokuvat ovat jauhautuneet todellisuuden huhmareessa roskaksi.

Rasismitutkijat ja -vastustajat ovat luoneet maahan valtavan määrän oikeaa, todellista ja osin myös todellisuudesta kumpuavaa rasismia.

Sauli Niinistö oli nousukauden aikana sitä mieltä, että valtiontalouden ylijäämällä pitäisi lyhentää valtion velkoja eikä menoja saisi kasvattaa. Katainen oli kuitenkin päättäjän pallilla ja sen tolvanan toimien seurauksia korjaavat varmaan vielä lapsenlapsetkin. Tosin kyllähän jurpilainen sitä aika pahasti auttoi tuhon aikaansaamisessa.

Aina pitäis lukea ja kuunnella niitä tahoja, joiden ennusteet ja näkemykset ovat kestäneet todellisuuden kovan lakmustestin ja tyrkätä marginaaliin uikuttamaan ne, joilla on taitava esiintyminen ja erinomainen kyky olla joka kerran väärässä muttei yhtään kertaa vastuussa.

Anonyymi kirjoitti...

Ykälle taas kiitokset asioiden sanomisesta suoraan. Tuo kotoutuspolitiikka alkaa tulemaan tiensä päähän ja katupartiot ovat siitä jo ensimmäinen merkki. Tosin, katupartioita ja naapurivahteja on ollut jo 80-luvulta lähtien, mutta keskittyivät enemmän venesatamiin ja omaisuusrikoksiin. Eikös A. Stubbidon asuinalueella Espoon Westendissä ole joku venesatama, eli vetääkö hän nyt mattoa oman kaupunginosansa alta? Juntti ei tajua...

Ja mitä tulee taas näihin turvapaikkahuilailijoihin ja niiden käytökseen, niin ei ne näköjään osaa pitää piliä housuissaan edes omiensa kesken:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016012020986395_uu.shtml

Jätän tän vaan tähän.

--Madri

Anonyymi kirjoitti...

Mauno Koivisto puolusti Suomea ylivoimaista vihollista vastaan Törnin porukoissa kaukopartiomiehenä. Stubiootti myy ja lahjoittaa Suomea Kataisen hengenheimolaisten porukoissa.

Koiviston suosio kasvoi sitä mukaa kun häntä tunnettiin paremmin ja paremmin. Stuubelon suosia tippuu sitä enemmän mitä paremmin ihmiset (ja Kokoomuksen ydinporukka) pääsevät perille siitä, millainen hän on todellisuudessa.

Mauno Koivisto inhosi sitä, että on joku (itse itsensä nimittänyt) eliitti, joka määrää mitä pitäisi sanoa, tehdä, ajatella. Stubimus on nimittänyt itsensä ajatus-, ilmaisu- ja politiikkapoliisiksi.

Orpo on varsin säälittävä tapaus, mutta huomattavasti Stumbeloa parempi vaihtoehto. Stuuba ohjautuu jääräpäisesti identiteettinsä ohjaamana. Orpo taas on ilmanhaistelukyvytön poliittinen tuuliviiri. Tuuliviiri voi kääntyä tuulen mukana myös todellisuuden osoittamaan suuntaan, jäärä ei.

Kulttuurieliitti on aika pitkälle poliiittisesti päätetyn rahoituksen, ohjelmapolitiikan yms luomus. Kyvykkäämpiäkin sisällön/kulttuurintuottajia olisi, mutta heillä ei ole pääsyä Ylen, Pravdan jne. julkisuustyön oikopolulle.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Yrjö.
Hyvää pohdiskelua taas kerran. Itse olen tykönäni miettinyt, että miksi Orpoa kehutaan kuinka hyvin hän on mamubisneksen hoitanut ja tullut siihen tulokseen, että Petteri ei ole pyrkinytkään estämään tulijatulvaa eikä näin vaikeuttamaan bisneksen kasvua potenssiin ääretön.
Kokkareet kiroavat raskaasti, kun tulivat stubelon valinneeksi puolueen johtoon Vapaavuoren sijaan. Lahdessa annetaan Juudaksen suudelmia stubidolle vannoen ikuista uskollisuutta. Varsinkin sellaiset kokkareet, jotka kannattivat vaalissa vapaata vuorta. Pääsin eräälle kuittaamaan asiasta tuossa päivemmällä, oli himan myrtsinä kommentistani.
Huru-ukko

WhiteHunter kirjoitti...

" viisikymmentä vuotta täyttänyt suomalainen on tällä hetkellä elämänsä viimeisessä työpaikassa, sillä jos hän jää työttömäksi, ei häntä enää koskaan palkata. "

Tämä on valitettavasti liiankin totta. Pelko perseessä eletään, milloin nalli napsahtaa kohdalla.

Harmi Holkeri ja lehdistö. "Minä juon nyt kahvia"
Siinäkin oli aikoinaan valtiovarainministeri joka joutui kovan tilanteen eteen.

Joskus toivoisi että Suomessa olisi Kekkosen kaltainen digtaattori joka laittaisi asioita tärkeysjärjestykseen. Maahanmuuton tulevat muutokset olisi jo nuijittu läpi tammikuun alussa. Mutta nyt niistä sitten keskustellaan kesäkuussa kun hyökkäyksen toinen aalto painaa päälle.

Juha kirjoitti...

"Sisäinen devalvaatio" tämä on, ja voi olla hallitsemattoman nopeakin. Yllätyksenä tämä saattaa tulla lähinnä Brysseliin karkaaville, tai sitten ei. Lisäksi devalvaatio ei tule kohdistumaan pelkkään työnhintaan, mutta se on alamaisten ongelma se.

Castor kirjoitti...

Eikös Koivisto todennut myös, että Suomessa ei juurikaan ole rasisteja? Näin minä muistelen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Imulipolle, Ano1:lle, Madrille, Ano2:lle, Huru-ukolle, WhiteHunterille, Juhalle ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Imulippo: Nykyaikana alan jo uskoa lentävään spaghettihirviöönkin. Jaska Brown hiljattain pähkäili asiaa omassa blogissaan ja kommentoin siihen näin:

”Miksi etsiä salaliittoa, jos tarjolla on inhimillistä typeryyttä eli kysymykseen ”miksi” ja ” miksi Euroopan johtajat hyväksyvät tämän?” heitän villin ehdotuksen: Entäs jos tässä on vaan päässyt sattumaan vahinko? Läntinen Eurooppa on ollut 1960-luvulta alkaen enempivähempi ja nykypäivänä aina vaan enempi vasemmistohumanistien johtama. Se porukka ei tunnetusti pane paljoa painoa realismille, vaan elää utopiassa ja vaatii muittenkin elämään siinä, näytti kaduilla miltä hyvänsä. Entä jos kävikin vaan niin, että se hippien laulama ”Vesimiehen aika” sitten vaan tuli ja läksi kerralla lapasesta ja sen mukaan eletään, sillä eihän vasemmistohumanisti kerta kaikkiaan voi tunnustaa olleensa väärässä. Opportunistit sitten vaan hiihtävät perässä, niin kuin ne hiihtäisivät vaikka vallassa olisivat natsit.”

Ano1: Demaripuoluehan on kokonaisuudessaan muuttunut akateemisten naisten unelmahöttöpuolueeksi. Itse kun olen vieläkin jonkunlainen ottokivivuorelainen sosialidemokraatti, niin en todellakaan miellä moista hameella ja housuilla varustettua kanalaumaa poliittiseksi kodikseni. Halla-aho tosiaan ennusti tämän kaiken. Kaikki olisi luettavissa scriptasta, mutta totuus ei kelpaa. Eipä tuo tosin näytä kelpaavan Soinin persuillekaan. Poliittinen eliitti elää sen mukaan, mitä heidän mielestään pitäisi olla, mutta ei välitä, miten oikeasti on. Kun teoria ja käytäntö eivät kohtaa, vika on nykyisin aina käytännössä.

Madri: Joo, ja katupartiot ovat selvä merkki, että virkakoneistoon ei luoteta ja luottamuspulaan on selvä syy. Ja luulen muuten, että suomalaiset feministit keksivät tuolle persraiskauksellekin jonkun selityksen ja puolustuksen.

Ano2: Joo, voi olla, että Orpo saattaisikin kääntää takkinsa, mutta Stubb tuskin ei. Hänhän on kuitenkin The Stubb, eikä voi olla väärässä. Tai no, nykyisin The Stubb lienee enää pelkkä A Stubb.

Huru-ukko: Orpoa voisi sanoa tietyllä lailla ”virkamiesministeriksi” eli hän noudattaa määräyksiä toimii niitten mukaan eikä välttämättö omaa itsenäistä ajattelkykyä ollenkaan. Eli hänhän on suht täydellinen nykypäivän poliitikko.

WhiteHunter: Tää 50 ja + on muuten todellinen ongelma tässä maassa, mutta eipä tuo poliittista koneistoa kiinnosta. Kekkosen aikana ei tällaista ongelmaa olisi koskaan edes tullut, joten sitä ei olisi tarvinnut ratkaista.

Juha: Näitä tulee seurattua melko tarkkaan, kun tuli hiljattain tehtyä tiettyjä taloudellisia päätöksiä. En tiedä, piru vie, pitäiskös sittenkin ostaa sitä kultaa.

Castor: Saattoi olla. Eikä silloin minkäänlaiseen rasismiin ollut tarvetta, koska täällä asuneet ulkomaalaiset olivat ja elivät ihmisiksi.

Juha kirjoitti...

Arvometallit näyttäisivät olevan laskussa, mutta yhä kovin kalliita n.25v aikaikkunassa katsottuna. Yleensähän kultaa ostetaan pörssiromahdusten alussa sijoitusten suojaamiseksi, ja myydään pörssin taas elpyessä. Itse en ostaisi nyt arvometalleja, mutta joutomaata tai ryteikköä voisin harkita. Ainakin, jos sinne voi kääntää perunapellon pahimman varalle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Juha. Tarttee fundeeraa ja sondeeraa vielä noita juttuja. Se, mikä on selvää, että perunan hinta ei kotikäytössä laske meni pörssikurssit miten tahansa ja meillähän on oma perunapenkki manttaalillamme. Tarttee varmaan ensi kesänä tuplata sen koko. Kaikki kotioppäin, sano.

Becker kirjoitti...

Silloin kun Suomi itsenäistyi maatamme johtivat VALTIOMIEHET. Henkilöt joille Suomen ja sen kansalaisten etu oli ykkösprioriteetti. Kekkosen prioriteeteista en oikein osaa sanoa muuta kuin hänestä tuli eräänlainen diktaattori joka muodosti omanlaisensa demokratian. Koivisto tosiaan saattoi olla maaahanmuuttoa vastaan ja ymmärsi ehkä että kansan pitää olla tyytyvänen saavutuksistaan ja viis veisata mitä muut tykkäsivät. Toisaalta muistan kyllä mitä tuhoa hänen aikanaan saatiin tuhoamalla yrityksiaä ja ihmishenkiä täysin laittomasti. Pidän häntä edelleen yritysten inkvisiittorina, jonka aikaansaannokset näkyvät tänä päivänä. Nykyiset itsensä edustajat ovat ahneita ja sivistymättömiä nöösipoikia, joille kansan etu on kiusallinen riesa.
Se että maailmassa menee välillä päin honkia ei ole mikään sattuma tai välttämättä edes salaliitto. Rikollisjärjestöt kuten "investointipankki" Goldman Sachs, jonka lonkerot ulottuvat Yhdysvaltain vaikutusvaltaisimpiin virkoihin pystyy manipuloimaan valtavien omaisuuksiensa avulla maailmanmenoa varsin helposti. Goldman Sachsin palkkalistoilla olevat henkilöt istuvat hetken kuluttua USA:n korkeimmissa viroissa ja toisinpäin. Ensin tehdään laiton rahaliikenteeseen liittyvä siirto ja sitten marssitaan kongressiin ja muutetaan lakia jotta se tulee lailliseksi. Valtava aseteollisuus, pankkiirit kuten Rotcshild, ja monet muut ovat ne jotka asioista päättävät. Poliitikot ovat vain juoksupoikia. Ja sittenn ihan vaan ilman mitään sen kummempia taka-ajatuksia, jos katsotaan ketä istuu maailmassa rahamassiem päällä niin USA:ssa kuin Venäjällä, niin kas kas, valtaenemmistä on juutalaisia ja heillä on hitonmoinen vaikutusvalta maaailmassa, tykkäsit siitä tai et.
Mutta nyt vaikuttaa paljon valoisammalta. Davosissa on vuosittainen kokous, jossa maailman kerma huokailee ja voivottelee maailman taloudellista tilannetta ja antavat sellaisen kuvan kansalaisille että ovat rehellisesti huolissaan maailman taloudesta. Ja paskan marjat. Kyseessä on teatteriesitys, farssi jossa jutellaan ja funtsitaan porukalla miten saadaan enemmän rahaa ja vaikutusvaltaa kynittyä kansoilta. Toki siellä on aina joku vastarannan kiiski pitämässä puhetta, mutta se on enmmänkin osa sitä näytöstä. Ja sinne myöskin osallistuvat nämä Suomen matemaattiset nerot, ajatusten Vantaankosket, kansakunnan pelastajat, Kateinen, Stubb ja Rehn. Mitä helvettiä nämä siellä muuta tekevät kuin perseilevät ja ottavat isoilta pojilta käskyjä vastaan. Ja sitten tullaan tänne ja selitellään puuta heinää miten siellä käytiin uudistavia puheenvuoroja sisältäviä keskusteluja.
Valtiontaloutta ja pankkiasioita meillä hoitavat henkilöt, joilla ei ole pienintäkään käsitystä miten hommia pitäisi hoitaa. Tulokset puhuvat puolestaan.

Ja sitten nämä massa hilluvat parasiitit. Olen huvittuneena seurannut tätä kotiuttamiskeskustelua. Kun se ei ole onnistunut missään muuallakaan Euroopassa, maissa joissa on huomattavasti suuremmat rersurssit, niin kuinka se voi onnistua meillä. Eikä sillä juuri ole väliä. Oleellista on taas se mitä muut meistä ajattelevat. Epäoleellista mitä oma kansa ajattelee. Brysselissä on ikävä olla, jos saa mainetta vähemmästä vastuunotosta. Saattaa shamppanjakin olla alkoholitonta.
Mutta onhan meillä varaa. Suomessa on laskettu, että yhden somalin elinajan kustannus maksaa valtiolle noin miljoonan euroa, Ruotsissa on laskettu vastaavasti noin 10 miljoonaa kruunua. Ja kun porukan keskimääräinen älykkyysosa määrä on alle 70, niin hyvältä näyttää. Tulevaisuus on turvattu, vaan ei meille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Kyllä. Maatamme johtivat aikanaan valtiomiehet. Kekkosen kohdalta en minäkään osaa sanoa, että oliko hän lintu vai kala. Ehkä hän ajatteli, että neuvostojärjestelmä lopulta voittaa ja yritti sopeuttaa Suomea siihen? Piru tietää, ei kerro.

Koivisto yritti parhaansa, mutta epäonnistui tietyissä asioissa. Vahvan markan politiikka tuli Suomelle kalliiksi. Samoin inkeriläiset. Olen itse työssäni jo 1990-luvulla tavannut Suomeen tulleita ”inkeriläisiä”, jotka olivat lähinnä jonkun sortin kirgiisejä.

Suuren rahan salaliitot ovat tietysti mahdollisia rahan polaamiseksi, mutta tuskin sekään haluaa Eurooppaa kaaokseen. Se kun ei tee hyvää bisnekselle. Juutalaistenkaan salaliittoon en usko, sillä eivät ne ole niin typeriä, että haluavat asiakseen Euroopan täyteen ihmisiä, jotka haluavat tappaa nimenomaan juutalaisia. Itse uskon, että eurooppalaisten vasemmistohumanistien unelma toteutui, nyt eletään ”Vesimiehen aikaa” ja sen mukaan meidänkin tulisi elää. Ne pellet vaan eivät tosin tajua, että islamilaisista maista tulleet haittamaahanmuuttajat eivät sitä elä, eikä niillä ole edes harmainta aavistusta siitä, mikä se ”Vesimiehen aika” on. Ne näkevät vaan heikon ja antautuvan mantereen.

Maassamme hilluvat parasiitit jo nyt. Odotellaanpa ensi kevättä. Nämä veikkoset panivat uutena vuonna tuulemaan. Mitähän tapahtuu vappuna? Varsinkin kun ne huomaavat, ja ovat epäilemättä huomanneet, että virallinen Suomi ei pane hanttiin ollenkaan.

Nyreä kirjoitti...

Imulippo said... "että avaruusolennot ovat siepanneet ja istuttaneet jokaiseen Länsi-Euroopan maan poliitikkoon loiseläimen, joka saa heidät toimimaan itsetuhoisesti"

Luulen, että ne "avaruusoliot" löytyvät tältä planeetalta, vaikka heidän seurailijoillaan onkin jalat tukevasti irti maasta. Kuten Becker jo ehätti toteamaan, kyseessä lienevät piirit, jotka ovat kahmineet tileilleen suunnattomat määrät tarpeetonta (ja/tai katteetonta) rahaa - meitä huijaamalla ("Goldmine Satan's" esimerkiksi).

On jo ilmiselvää, että massainvaasio Lähi-idästä on organisoitu. Kysymys on vain ketkä? öljyn hinta on pitkään ollut alamaissa. Iranin odotettu pääsy boikoteistaan vain kasvattaa ylitarjontaa.

Jotkut ovat varmaan laskeneet, että työntämällä miljoonittain siirtolaisia Erooppaan saataisi kulutusta lisää, ja siis hintoja ylös. Samaan aikaan levottomuus Lähi-idässä voisi vähentää tuotantoa.

Saudeilla kalifaatteineen voi olla lusikkansa sopassa, lisämausteena lukkarinrakkaus Arabian kansallis-uskonnon levittämiseen.

Venäjällä kenkä puristaa kovasti. On mielenkiintoista, että viimeaikojen kansainvaelluksen reitti kulki sutjakkaasti Serbian, Venäjän uskollisen liittolaisen, lävitse.

Venäjää ei haittaisi, jos aiheutuva epävakaus hajoittaisi EU:n. Jos USA lisäksi osoittautuisi kriisissä kädettömäksi ihmisoikeuksien saarnaajaksi "monikulttuurisuutta" tuputtaen, Venäjä saattaisi tuntua monista pätevämmältä Euroopan suojelijalta.

Suunnitelman taloudellinen osa sisältää riskin, että invaasion kustannukset otetaan muista menoista niin, että yleinen köyhtyminen tapahtuu. Luupäisimmät porhot tietysti pitäisivät sitä "kilpailukykyloikkana" (ne 62 rikkainta varmaankin ostaisivat köyhtyneiden eurooppalaisten halpatuotteet?!).

Paljon tehokkaammin markkinoita saataisi pyörimään käyttämällä rahat köyhien maiden olojen parantamiseen, invaasion sijasta. Rahalla ei ole omaatuntoa, mutta ei tunnu olevan järkeäkään. Ahneus vain. Eihän muuten olisi olemassa käsitettä "kvartaalitalous".

Anonyymi kirjoitti...



Nyt seuraavaksi ongelmana on uimahallit. Alkaa mennä tämäkin kohkaaminen tyhmäksi.

http://yle.fi/uutiset/uimahallit_ovat_jamahtaneet_1970-luvulle__video_tallainen_on_kiistelty_muslimien_uikkari/8599247

Anonyymi kirjoitti...

Arabikevättä seurasi arabisyksy. Sitä seurasi nyt menossa oleva arabitalvi. Valoa ei paljoa näy, mikään ei ole hedelmällistä. Tuulee Siperiasta. Maa on jäässä. Ihmiset odottavat parempia aikoja.

Castor kirjoitti...

Islam on selkeästi sortava ideologis-uskonnollinen rakennelma. Nyt tätä sortajien joukkoa on tullut Suomeenkin aikamoinen määrä. Miten nyt sitten meidän pitäisi suhtautua ihmisiin, jotka tuntevat olevansa sorrettuja kun eivät saakaan sortaa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Nyreälle, Ano1:lle, Ano2:lle ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Nyreä: Minä en lähde sinänsä spekuloimaan, että kuka organisoi, sillä suurin ongelma lienee, että läntinen Eurooppa on vapaaehtoisesti housut kintussa ja antaa tämän kaiken tapahtua. Siinä on periaatteessa silloin helppo organisoida yhtä sun toista.

Ano1: Kuvaa hyvin aikamme suvaitsevaista hulluutta, että tätä edes mietitään. Kas kummaa muuten, kun maassamme jo iät ja ajat asustanut islamilainen tataariväestö ei ole koskaan tehnyt asiasta ongelmaa.

Ano2: Ja keväällä tulee uusi arabikevät. Tällä kertaa täällä pohjoisessa.

Castor: Mielipuolisinta lienee, että meillä on ihmisiä, jotka haluavat, että tämän porukan vaatimukset otetaan vakavasti.

Anonyymi kirjoitti...

https://fi.wikipedia.org/wiki/Koiviston_konklaavi

Castor kirjoitti...

Luin Uuden Suomen Puheenvuorosta Husseinin blogikirjoituksen. Minun mielestäni tällä herra Husseinilla on täysi oikeus kirjoittaa aivan mitä tahansa puheenvuorossaan. Luonnollisesti kirjoituksen kommentointiin tulee kaikilla olla mahdollisuus ja oikeus, jos kommentoida halutaan. On kuitenkin aika onnetonta, että kovin moni noista kommenteista on erittäin epäasiallinen, ja vaikuttaa siltä, että niitä ovat kirjoitelleet paskahuusien alla rottien kanssa seurustelevat henkilöt, joiden älykkyydestä ei voida olla kahta mieltä. Katkeruus tuntuu poistavan kaikki esteet siltä, että gutter language valtaa alaa, roskajoukon ääni kuuluu ja leimaa kaikki maahanmuuttomyönteisten kanssa eri mieltä olevat.

Castor kirjoitti...

Sieltä herra Husseinin blogista oli näemmä joitain neekeri-huuteluja poistettu. En minä sellaista poistamistakaan kannata. Pitäisi olla sen verran kirjoittajilla kuitenkin älyä, etteivät paskantaisi omaan pesään. Tuolta herra Husseinilta en kyllä minkäänlaista järjen käyttöä uskalla odottaa. Milloin varoittelee kaulan katkomisesta kellarissa, milloin itkee rasismista. Käsittämätön tyyppi!

Castor kirjoitti...

Menee jo poliitikon selittelyksi, mutta minun olisi pitänyt selkeämmin sanoa, että ne älyttömät kannanotot ovat kylläkin olleet Facebookin Rajat kiinni -osiossa koskien tuota Husseinin kirjoitusta. Uuden Suomen Puheenvuorossa ilmeisesti sensuuri on poistanut joitain siellä aikaisemmin olleita kommentteja, mutta en ole varma. Kun en ollut aikaisemmin Facebookissa, en päässyt nauttimaan Rasmus-ryhmän enkä Rajat kiinni -ryhmän älyttömyyksistä. Valitan epätarkkuutta kommentissani, saatoin jopa olla kiihottunut!

Anonyymi kirjoitti...

Netistä löytyy sellainen opus kuin "Mansikkamaan vartijat - Muistelmia ulkomaalaishallinnosta eri vuosikymmeniltä." Se on Maahanmuuttoviraston julkaisu vuodelta 2010 ja mielenkiintoista luettavaa ajalta, jolloin nykyinen massainvaasio oli vain suvakkien märkä päiväuni eli maahanmuuttajat laskettiin sadoissa, ehkä muutamissa tuhansissa.

Nämä lainaukset ovat suoraan ko. opuksesta:

"Somalien joukkomuutto tulistutti ylimmän valtionjohdon. Presidentti Koivisto kiinnitti huomiota 119 somalin tuloon junalla 26.11.1990 ja viranomaisten kyvyttömyyteen käännyttää heidät. "Huipputapaus oli se, kun suomalaisella bussilla tuli Leningradista somaleja ja rajalla vain todettiin, että jaha, pakolaisia, selvä on, Lahteen menossa. Ei otettu edes nimiä ylös". Koivisto vaati 29.11.1990 hallitusta toteamaan Neuvostoliiton turvalliseksi maaksi somaleille ja sai ajatukselle sisäministerin tuen, mutta pääministeri Holkeri vastusti ehdotusta. Sen sijaan ryhdyttiin kiireisesti uudistamaan ulkomaalaislakia. Koivisto kantoi huolta kantaväestön reaktioista: "Pelkäsin, että jyrkästi kasvanut pakolaisvirta aiheuttaisi nopeassa tahdissa muukalaisvihan."

-

Koivisto ennusti, että "syntyy oma intressiryhmä niistä, jotka elävät pakolaisten siivellä". Koiviston aloitteesta hallituksen ulkoasiainvaliokunta vaati 9.1.1991, että Neuvostoliiton on valvottava rajojaan. Seuraavana päivänä Ilta-Sanomien haastattelussa Koivisto moitti ylenmääräistä pakolaisystävällisyyttä: "Minua rasittaa, että on joku eliitti, joka kertoo, mitä mieltä kansan pitäisi olla..."

Näin siis neljännesvuosisata sitten. Niinkuin Ykä kirjoitti, ei kukaan presidentti voi kaikissa asioissa onnistua, mutta näissä maahanmuuttoasioissa Koivistolla on tainnut olla kaukonäköä ja ehkä sitä harvinaista vanhan valtiomiehen viisauttakin, joka kokonaan puuttuu näitä nykypäivän nöösipojuilta, jotka isänmaan edun täysin sivuuttaen taitavat vain himoita korkeaa ja hyväpalkkaista virkaa EU:ssa. Nyt kun Venäjän puoleltakin yrittää porukkaa vaikka minkälaisella konstilla, nämä vanhat asiat tuntuvat entistä kiinnostavammilta. Suosittelen lukemaan, vaikka virkamiesten ja aikalaisten kertomukset vaikuttavat paikka paikoin melkein MV:n jutuilta.

Tämän Mansikkamaan vartijat -historiikin lisäksi olen löytänyt Jari Sarasvuon mietiskelyjä Yle Areenasta. Viimeksi hän puhui aiheesta "Suomen luova luokka ei ole enää luova vaan ainoastaan hallitseva." Synkkiä aikoja on luvassa, mutta ei voi mitään, kun tavallisten suomalaisten elämä ja hyvinvointi ei hallitsevaa luokkaa kiinnosta pätkän vertaa. Samaa virttä veisaa koko Eurooppa ja se tekee tulevaisuuden vieläkin pelottavammaksi.

Hyvää viikonloppua kaikesta huolimatta!

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Castorille ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Niin kuin totesin, aina ei onnistuttu. Silloisen laman aikana niin velalliset kuin hyvin monet yritykset ajettiin kurjaan asemaan. Nykyisessä Suomessa ei yrittäjän osa ole kyllä yhtään parempi.

Castor: Noita kommenttiosioita on verrattu yleisen vessan seinään ja taso tuppaa olemaan usein sen mukainen. Mitä tulee itse Husseiniin, niin oikeastaan sen parempi mitä enemmän häiskä on tapetilla. Aina useampi ihminen nimittäin hoksaa,. että pelle on pelle, vaikka se olisi kuinka hypetetty.

Rouva Ano: Kyllä Koivisto ainakin tässä asiassa ennusti tulevan täysin kohdalleen. Syntyi se pakolaisten siivellä elävä intressiryhmä ja syntyi myös rahvasta valistava eliitti. Nykypoliitikot ovat selkeästi lukinneet asemansa provinssipoliitikkoina, eivätkä he hahmota Suomea itsenäisenä yksikkönä niin kuin vielä Koiviston aikana tehtiin. Hyvää viikonloppua sinullekin.

Becker kirjoitti...

Minulle selvisi juuri MV ledestä että Suomessa parasiiteille opetaan karatea ja vielä ilmaiseksi. Osallisuminen on ollut innokasta ja tupa on ollut täysi islamia tuunustavia potkijoita. Myöhemmin on myös ollut tarkoitus jakaa tätä taitoa myös naisilla ja lapsille. Siis karatea, ei itsepuolustukseen perustuvaa judoa tai jiujitsua. Jumalauta kyllä jännäksi menee. Kuinka kiertopotkaisulla kaadetaan rollaattorilla kulkeva vanhus tai miten tainnutetaan automaatista rahojaan nostava pottunokka, tai vaikkapa miten kaadetaan yksinäinen nainen tai tyttö, jotta päästään edulliseen asemaan aktia ajatellen.
Kyllä tässä on sulkeutumassa ihan selvästi uudentyyppinen Ruotsi - Suomi maaottelu.
Seuraavaksi Suomessakin aletaan varmaan pian antamaan asekoulutusta muslimeille naapurimaan esimerkin mukaisesti. Kaikki toiminta on sallittua pyhän kotouttamisen edistämiseksi.

Oinomaos kirjoitti...

Jussi Halla-aho kirjoitti Tatu Vanhasesta 13.8.2004. Kannattaa lukaista, ihan vain muistin virkistämiseksi.

Suosittelen myös tsekkaamaan blogini Oinomaos. Perustellusti väitän, että esittämieni tosiasioiden takia olen nyt ns. "uudelleenkoulutuksessa".

Suomen tilanne on nyt huolestuttavampi kuin vuosikymmeniin. Nyt pitää oikeasti tehdä jotain, "aivan yksin saapuvat lapsukaiset" eivät ole niin viattomia kuin miltä näyttävät.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille ja Oinomaokselle & kiitos kommenteistanne.

Becker. Joo, parodiahorisontti on ylitetty jo aikaa sitten ja koko ajan lähestytään parodiasingulaariteettia. Ja RKP:N Carl Haglund lyö lisää löylyä kiukaalle, sillä häiskä on ehdottanut yhteispohjoismaista kansalaisuutta:

http://hommaforum.org/index.php/topic,110208.msg2163208.html#msg2163208

Oinomaos: Tuo oli hyvä muistutus ja toimii tänä päivänäkin. Ja toivotan henkilökohtaisesti vointia ja jaksamista.

Anonyymi kirjoitti...

Kun vaan nämä ministerit ymmärtäisivät, että se tie jota myöten Palme lähti tästä maailmasta, voi viedä myös suomalaisen ministerin.
Ihan rautalangasta vääntäen: turvamies ei tee luodinkestäväksi, suojaliivit eivät suojaa kivääriltä, ruoka voi sisältää mitä tahansa jne. Pitäisi olla 24/7 piilossa, se kuula kun tarvitsee vain sekunnin osia.
Mutta itsehän oman tiensä kiveävät.
Jokainen uskoo mihin tahtoo, mutta historia on osoittanut että jos on joku joka vain ajattelee jotain tapahtuvaksi, niin aina löytyy joku, joka toteuttaa sen ajatuksen.
Ennemmin tai myöhemmin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Luulen, että kaikkina maailman aikoina on ollut ihmisiä, jotka hautovat tuollaista, mutta nykyisin ehkä astetta enemmän. Sanoisin, että valtiovalta on saanut sen itse aikaiseksi, sillä onhan selvää, että kun toiset kansakunnat nostetaan oman yläpuolelle, se aiheuttaa raivoa. Mutta ei voi sanoa, etteikö olisi varoitettu.

Juho kirjoitti...

"Vahvan markan politiikka tuli Suomelle kallikksi."

Muistan kuulleeni jostain, että Koivisto ei sinällään kannattanut vahvaa markaa kuin vakaata markaa. Tuo vakaan markan kannatus sitten muuttui käytännössä vahvan markan kannatukseksi, kun kaikki muut olivat sen kannalla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Juho. Voi pitää paikkansa. Lopputulema ei joka tapauksessa ollut Suomen kannalta mitenkään kaksinen.