perjantai 26. helmikuuta 2016

KUN JÄLJELLÄ ON VAIN PAKKO

Sehän ei ole suurikaan salaisuus, että Suomessa ei ole aikoihin voinut asioita perustellessa vedota ns. lautamiesjärkeen, ellei lautamiesjärjen tukena ole jonkinsorttista virallista tutkimusta tai ainakin hyväksyttyjen tutkijoiden antamaa vahvistusta. Näin ollen kansalainen ei voi esim. hankeen kustessaan olla aivan varma, tuliko hankeen reikä vai onko kyseessä optinen tai jopa suorastaan päänsisäinen harha, sillä hotellin respassa ei olla varmoja, että reiän olemassaoloa todistavaa tutkimusta on tehty.

Hankeen kuseminen on sinänsä täysin harmiton ilmiö, mutta toisten ihmisten muroihin kuseminen on jo huomattavasti tuomittavampaa, erityisesti jos se tapahtuu valtiovallan taholta ja suuressa mittakaavassa. Valtiovalta on viimeiset parisenkymmentä vuotta sitoutunut monikultturismi-ideologiaan kaikkine seurauksineen, vaikka lautamiesjärjen mukaan se on totaalisen järjetöntä ja kaikinpuolin haitallista. Mutta koska lautamiesjärjen takana ei ole ollut virallista vahvistusta, on sama jenkka jatkunut eikä levyä ole ollut tarpeellista vaihtaa.

Hiljattain asia on muuttunut, ja lautamiesjärkeä tukemaan on tullut monikultturismi-ideologian kannalta varsin kiusallisia viestejä. Tuorein näistä viesteistä on hyvin selkeä:

Tutkijat tyrmäävät: Maahanmuuttajat eivät ratkaise Suomen huoltosuhteen ongelmaa

Suomen väestö ikääntyy ja huoltosuhde rapistuu. Lääkkeeksi tarjotaan usein työperäisen maahanmuuton roimaa lisäystä. ”Tutkimukset eivät osoita, että tällä voitaisiin ratkaista väestön ikääntymistä”, sanoo professori Pekka Martikainen.

On huomattavaa, että tuossa käsitellään myös ns. työperäistä maahanmuuttoa ja täällä voiman pimeällä puolella on jo aikaa sitten (kiellettyyn lautamiesjärkeen vedoten) todettu, että huoltosuhdetta ei myöskään paranna se, että otetaan parikymppisiä kehitysmaalaisia koko eliniän kattavaan elatusautomaattiin plus palkataan kantaväestön keskuudesta maahanmuuttoteollinen kompleksi, joka yhtä lailla elää toisten suomalaisten kustannuksella ja joka olemassaolonsa perustellakseen vaatii maahan lisää haittamaahanmuuttoa aikaansaaden näin eräänlaisen tolkuttoman kalliin ikiliikkujan.

Toinen, hieman aikaisemmin tullut ja kiusallisessa määrin lautamiesjärkeä tukeva viesti tuli poliisiammattikorkeakoulun selvityksessä, jossa todettiin aivan suoraan:

Maahanmuuttoon liittyy vakavia turvallisuusuhkia ja rikollisuutta, joihin Suomi on valmistautunut huonosti.

*

Pahin skenaario Suomelle olisi ”kymmenien ellei satojen tuhansien laittomien maahanmuuttajien pyrkiminen Suomeen”. Sillä olisi raportin mukaan huomattavia vaikutuksia Suomen turvallisuuteen.

*

Poliisi, Tulli ja Rajavartiolaitos hädin tuskin selviävät paikoin nykyisestäkään tilanteesta.

*

Suomi ei ole raportin mukaan onnistunut tähänkään asti kotouttamisessa. Viime vuonna vaikeassa taloustilanteessa Suomeen saapui turvapaikanhakijoita kymmenkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna.

Kas tuossahan se oli pähkinänkuoressa ja selkeästi sekä rautalangasta että ratakiskosta väännettynä. Voiman pimeälle puolelle tuossa ei sinänsä ollut mitään uutta. Siinä sanottiin ne faktat, joita me olemme sanoneet jo vuosikausia, mutta kun samat faktat sanotaankin virallisen tahon suunnasta, ollaan jälleen kiusallisessa tilanteessa.

Selvää on tietysti, että selvitys on tuomittu erittäin voimakkaasti ylipalkattujen ja yliarvostettujen akateemisten kerjäläisnunnien sisaruskunnassa, mutta sehän on ymmärrettävää, sillä heillä on tietysti pelkona sen asiantilan yleisempi hoksaaminen, että he vastaavat täysin keinotekoisesti aiheutettuun ja heitä varten räätälöityyn tarpeeseen, toisin sanoen siis tarpeeseen jota ei ole koskaan ollutkaan. Sen sijaan valtiovallan itsensä taholla ei olla pahemmin kiukuteltu ja jostain syystä valtamediakaan ei näitä nunnia komppaa sillä antaumuksella mitä olisi osannut odottaa.

On selvää, että valtiovallankin taholla löytyy järkevää ja asiallista väkeä, joka on sisälukutaitoista ja ymmärtänyt sen, mikä yllä on itse kenenkin luettavissa. Siellä ymmärretään myös se pikkuseikka, jota ei pysty salaamaan, että näitten monikultturismi-ideologian kävelevien solidaarisuuspokaaleitten tekemät niin väkivalta- kuin seksuaalirikokset ovat liki kaksikymmenkertaisia kantaväestöön nähden. Siispä he myös ymmärtävät, että jokainen VOK:n pihaan ajava bussi sisältää mahdollisuuden saada aikaan lisää tapettuja, pahoinpideltyjä, raiskattuja ja ryöstettyjä suomalaisia. Joista jokainen on myönteisen päätöksen tekijän vastuulla.

Varmasti valtiovallan ajattelevalla osastolla ymmärretään se, mitä täältä nuivalta puolelta on jo aikaa sitten sanottu, eli monikultturismi-ideologia on sekä haitallista, vahingollista että vaarallista. Ja kun ajatteleva osasto vie ajattelua vielä pidemmälle, se pohtii, että mitä valtiohallinto nyt tekee. Jatkaako se edelleen uussuomalaisen uuspettuleivän väkisinsyöttämistä kansalaisille, vaikka se tietää, ettei sillä ole siihen niin järjellä perusteltavaa kuin moraalista oikeutta? Että ainoa oikeus, mikä sillä tässä asiassa enää on, on puhdas pakko.

Hotellin respassa uskotaan, että valtiovalta jatkaa joka tapauksessa edelleenkin samalla monikultturistisella linjalla ja turvaa jatkossa puhtaaseen pakkoon. Se ajattelee pääsevänsä asiasta jopa helpolla, sillä se tietää edelleenkin hallitsevansa yhtä maailman rauhallisimmista kansakunnista jolle ruotuun asettamiseen riittää pelkkä Päätös. ”Asiasta on poliittinen päätös”. ”Asiasta on virkamiespäätös”. Onhan se riittänyt tähänkin asti. Kun on tehty päätös, liike pysähtyy ja kaikki palaa ennalleen.

Virkamiespakkoa käyttäisi varmasti asiassa mielellään myös Päivi Nerg, joka totesi itse haluavansa elää monikulttuurisessa Suomessa. Jos näin toteaisi joku Kallion punavihreässä kulttuurikuplassa elävä ituhippi, niin se hänelle sallittakoon, mutta kun monikulttuurisen Suomen perään haikailee viranhaltija, joka toimii  Suomen sisäministeriön kansliapäällikkönä, niin se herättää jopa jonkunlaisia kauhun tunteita. Vaikka Nergillä olisikin omassa päässään jonkunlainen ruusuinen utopiakuva monikulttuurisuudesta, niin hänelle on virka-asemansa puolesta varmasti selvitetty, mitä se utopia on todellisuudessa. Niin Suomessa kuin ennen kaikkea Länsi-Euroopassa. Siitä huolimatta Nerg pysyy utopiassaan ja johtaa työssään Suomen tällä hetkellä kaikkein kriittisintä sisäisen turvallisuuden osa-aluetta. 

Valtiovaltamme on hyvin tietoinen siitä, että sillä ei ole mitään perusteltua syytä eikä myöskään moraalista oikeutta jatkaa valitsemallaan tiellä. Ja sillä alkaa olla melko kiire päättää, että toimiiko se toisin, vai turvautuuko se pelkkään pakon oikeuteen. Sillä ensimmäinen aalto ei jäänyt viimeiseksi. Sen kertoi pääministerin erityisedustaja Antti Pentikäinen, joka kertoi, että Irakista ollaan pian tulossa taas:

- Jos viime vuonna päivittäin kaksi kolme tuhatta ihmistä haki passia, niin tänä päivänä 13 000 joka päivä hakee passia ja heistä merkittävä määrä kertoo haluavansa Suomeen.

Mikäli valtiovalta ei muuta linjaansa, ja jatkaa pakon oikeuden tiellä, ollaan hyvin pian siinä tilanteessa, että pakon perusteeksi ei riitäkään enää ”asiasta on päätös”. Mitä valtiovalta tekee siinä tilanteessa, että Suomeen on tullut 50.000 uutta turvapaikkahuilailijaa ja kunnassa X tulee mitta täyteen. Huomataan yllättäen, että kun bussilastillinen turvapaikkahuilailijoita lähestyy kuntaa, niin edessä onkin tiesulku. Ja sululla 80 miestä. Osalla hirvikivääri. Osalla metsästysluodikko. Osalla haulikko.

Ja miehet ilmoittavat tylysti,  että turvapaikkahuilailijoita ei vahingoiteta, jos bussi kääntyy ympäri ja jätkät häipyvät huuthelvettiin. Mutta jokainen, joka yrittää päästä tiesulun läpi ammutaan niille sijoilleen. Miehet lähettävät saman viestin viranomaisille ja ilmoittavat, että mikäli poliisi yrittää väkivalloin saada turvapaikkahuilailijat läpi, me avaamme tulen. Itsepuolustukseksi.

Kahdeksankymmentä aseistettua miestä. Kahdeksankymmentä läpeensä tympiintynyttä miestä. Kuinka monta poliisipartiota tarvitaan? Vai tarvitaanko sotilaita? Kuka viranomainen on valmis antamaan tulenavauskäskyn suomalaisia vastaan joittenkin elätettäväksi tulevien arabijätkien takia? Kuinka moni poliisi tai sotilas tottelee käskyä? Ja entäs jos se tympiintyneitten miesten määrä nousee kahdeksaan sataan? Tai kahdeksaan tuhanteen? Mitä valtiovalta silloin tekee, jos se aikoo käyttää pakon oikeuttaan? Suomalainen järjestyksenpito on aina perustunut siihen, että muutamia tapauksia lukuunottamatta suomalaisille on aina riittänyt, että ”asiasta on päätös”. Mutta entä jos se ei jatkossa enää riitäkään ja ”päätös” mielletään suomalaisille haitalliseksi, vaaralliseksi ja suorastaan rikolliseksi? Voi olla, että valtiovaltamme huomaa silloin, että se ei pystykään tekemään mitään. Ettei sillä koskaan ollutkaan muuta kuin ”päätös”.  Se on riittänyt niin pitkään, kun kansalaiset ovat uskoneet yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen ja kun se usko menetetään, menettää ”päätös” merkityksensä. Ja silloin valtiovalta huomaa sekä olevansa kädetön sekä sen, että Neuvostoliiton kaltaista väkivalta- ja alistuskoneistoa ei pystytä tekemään tyhjästä. Kahdeksantuhannen miehen kohdalla ei poliisi enää riitä, ja tavallisista miehistä koottu armeija koostuu juuri samanlaisista miehistä kuin ne kahdeksan tuhatta. He eivät ole alistamaan koulutettuja KGB:n palkkalaisia.

Joku lukijoista voi tuumia, että Ykä näkee näkyjä. Vaan katsotaan parin vuoden kuluessa. Asioilla on taipumus muuttua nopeasti, ja se, mitä pidettiin ikuisena voikin hävitä hetkessä. Ja siinä vaiheessa valtiovallan edustajille voi juolahtaa mieleen, että se voi tapahtua kahdella tavalla. On se pehmeä tshekkoslovakialainen samettivallankumous. Ja sitten on se romanialainen tapa. Jossa vaiheessa valtiovaltamme edustajat voivat alkaa keskenään pähkäillä, että kukas meistä olikaan eniten se Ceaușescu? Vai oltiinko me kaikki?

Päätöksen aika alkaa olla nyt. Pääministerin erityisedustaja Antti Pentikäinen kertoi, että kuukauden sisällä sieltä aletaan taas tulla. Valtiovallalla ei ole mitään perustetta eikä mitään moraalista oikeutusta laskea sitä aaltoa Suomeen. Sillä on vain pakon oikeus. Ja pakko ilman moraalista oikeutusta ei voi kestää loputtomiin.


55 kommenttia:

Olavi Koskela kirjoitti...

Kun muistetaan mitä Pihtiputaan Tauno Pasanen, yksi totaalisen vittuuntunut mies, sai aikaan metsästyskiväärin kanssa, niin 80 aseistautunutta ja päättäväistä ukkoa olisi erittäin vakavasti otettava tekijä. Uskon ikävä kyllä, että jokin tällainen tapahtuma jossa verta vuotaa, on välttämätön herättämään päättäjät.

Ukkeli kirjoitti...

Ceaucesculle kävi heikosti, mutta mitä Romaniassa oikein tapahtui 1989-1990? Siitähän uutisoitiin kansannousuna, mutta oliko se enemmän sosialistieliitin palatsikumous? Valta siirtyi Ion Iliesulle, joka oli Ceausescun tavoin kommunisti. Hävisi valtapelissä ja joutui syrjään. Syksyllä 1989 paikallinen puolue sitten havaitsi, että vallan säilytyämiseksi väkeä on vaihdettava. Meet the new boss, same as the old boss.

Jos Romaniaa1989 peilaa nyky-Suomeen, niin täälläkin vaadittaisiin poliittisen ja virkameseliitin rakoilua. Sellaista ei ole näköpiirissä, ellei tilanne muutu. Romaniassa tilanteen muutti Mihail Gorbatshov, joka ilmoitti, ettei Neuvostoliitto enää tue Itäblokkien kommunistipuolueita. Ne menettivät isoveljensä tuen, kun Brezhnevin opista luovuttiin. Mkähän nyt olisi vastaava muutos? Jos EU yllättäen hajoaisi, silloin meilläkin alkaisi kamppailu vallasta, kun puolueet menettäisivät isoveli EU: n tuen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Olavi Koskelalle ja Ukkelille & kiitos kommenteistanne.

Olavi: Tuo pitää täysin paikkansa. Kokenut metsästäjä on kiikarikiväärinsä kanssa tarvittaessa koko lailla vittumainen mies, ja jos niitä ilmoitetaan olevan takana olevassa mäessä kytiksellä kaikkiaan kymmenen, niin se pistää miettimään. Toivon, ettei tuota tilannetta koskaan tule, sillä uskon partioautoissaan olevien rivipoliisien olevan aivan samaa sakkia meidän kanssamme, mutta niin poliittinen kuin virkamiesjohtomme tekee parhaansa, että näin saattaa tapahtua. Ja niitten on aivan turha sanoa, että ”emme me tienneet”. Kyllä ne tiesivät.

Ukkeli: Joo, olivathan ne Romanian tapahtumat erään sortin kusetus. Siellä ehkä tajuttiin, että nyt ei tarvita konekiväris ja Lahtist, vaan nyt kaivataan syyllist, ja se kannattaa ampua mahdollisimman nopeasti, ennen kuin se voi aukoa suutaan muitten valtaeliitin edustajien päälle. Meillä vaan tilanne on toisenlainen ja täällä ei onnistu enää se, että poliitikot X, Y ja Z toimittavat hirteen poliitikot Å, Ä ja Ö ja jatkavat sen jälkeen niin kuin mitään ei olisi heidän kohdallaan tapahtunut. Sosiaalinen media pitää siitä huolen. Ihmiset tietävät, että X, Y ja Z olivat täysin samaa porukka. Se mainitsemasi vastaava muutos olisi EU:n hajoaminen ja sen valtaeliitin valtansa menettäminen. Siksi asetan toiveeni Iso-Britanniaan, että se älyäisi ottaa tästä hirviöstä ritolat. Se mahdollistaisi dominopalikkaefektin.

Anonyymi kirjoitti...

Tässähän on se syy EU:n asevihalle, pelkillä kirveillä ja veitsillä on hankala taistella vastaan.

Oma arvioni on että pahimmillaan näemme ulkoparlamentaarista väkivaltaa vuoden kuluessa.

Anonyymi kirjoitti...

Poliitikot eivät kanna vastuutaan. Kun jokin päätös onnistuu siitä otetaan kyllä vastuu, kun jokin epäonnistuu niin €U vaatii, talous vaatii jne.. Kun paska jossain vaiheessa leviää käsiin, ei täällä maassa ole yhtään vastuunalaista poliitikkoa tai virkamiestä, vaan otetaan natsien käyttämä "tottelin vain määräyksiä" -kortti käyttöön. Olen todella hämmästynyt, että Suomi taitaa olla ainoa maa, jossa kaikkia sopimuksia tulkitaan omaa maata vastaan ja kaikkea järjellistä toimintaa vastaan. Tyylilaji "kätemme ovat sidotut koska sopimukset velvoittavat" on tuttuakin tutumpi korpikansalle. Mikään muu maa euroopassa ei toimi näin, vaan on jo unionin alkuvaiheissa alkanut todella rankan kotiinpäinvedon, jopa Ruåtsi.

Olen miettinyt miten helvatissa tällainen onnistuu ja menee aivan täydestä läpi meille suomalaisille, vastausta en ole keksinyt. Osasyyllinen on varmasti se, ettei ihmisiä kiinnosta mihin kotimaata johdatetaan. Jossain leffassa oli hyvä havainto, näyttelijän kommentti meni jotakuinkin näin: "Ihmiset eivät enää kuuntele, mitä sanot heille, mutta olen huomannut että katkaistun haulikon piippu suussaan he antavat sinulle vilpittömän huomionsa". Uskon että tavan tallaaja nostaa katseensa TV:n ruudusta ja lätkäpelistä vasta, kun tällainen skenaario osuu kohdalle. Itse kävin saatuman oikusta asumassa älämölölähiössä muutaman vuoden, mikä availi silmät todella tehokkaasti.. Kohtaamisteorian todellinen vaikutus siis :)

Löysinpä Savon Sanomista yllättävän hyvin omaa asennettani (ilmeisesti "rasismiani") kuvaavan tekstin, jonka voin allekirjoittaa 100%, kuten uskon suurimman osan suomalaisista voivan. http://www.savonsanomat.fi/mielipide/lukijan-sanomat/Olen-rasisti-ja-kerron-miksi/736059

-Mikko-

Castor kirjoitti...

Minulta oli mennyt kokonaan ohi tuo Pentikäisen 13000...Miten helkkarissa maassaan vainottu voi ylipäätään hakea passia? Ja jos henkilökohtaiset olot ovat sellaiset, että TURVAPAIKANHAKIJAKSI pitää lähteä, niin ei saatana passia ehdi odottamaan. Kyllä sen kaikki tietävät, että turisteja nuo ovat, mutta tuo ei-toivottu aines tuo niin monelle taloudellista hyvää, jopa rikastuttaa (sic!) eräitä, että ei sitä rajalta käännytystä helpolla ryhdytä tekemään. Suomi on avoin, aivan kaikille, poikkeuksetta.

Ihmeellinen kiima on tuo maahanmuuttajien ensimmäisenä huomioon ottaminen kaikessa. Nyt on ESR:n rahoittama projekti "From Waste to Taste" menossa. Tarkoitus on valmistaa hävikkiruuasta ihan kunnollista sapuskaa. Ajatushan on loistava, sellaista tehdään Ranskassa ja Hollannissa nyt jo. Ja nyt kerätään rahaa tuollaisen ravintolan perustamiseen lahjoituksin, kun ESR:n rahaa ei saa siihen käyttää. Työllistävää vaikutusta hehkutetaan kovasti. Mutta kenen työllistämistä? Katsotaanpa, ketkä tuossa ensimmäisinä jälleen mainitaan: "Tälle voittoa tavoittelemattomalle hankkeelle on myönnetty Euroopan sosiaalirahastosta (ESR) avustusta, jotta voisimme osana hanketta auttaa maahanmuuttajia, työttömiä nuoria ja pitkäaikaistyöttömiä pääsemään kiinni työelämään."

Kaikessa on näemmä pakko vetää kantiksia anaaliin oikein kunnolla, kai siinä on jokin kilpailu menossa, mene tiedä. Minä, enkä ainoana enkä ensimmäisenä, on sanonut, että rähinä tästä tulee. Ja varmasti tulee, muutamassa vuodessa.

Kaiken kaikkiaan nämä valtaa pitävät prostituoidut länsimaissa flirttailevat avoimesti komannen maailmansodan kanssa. Yhdysvallat haluaa horjuttaa ja on horjuttanut tai syössyt vallasta kaikki ne jotka eivät ole sen sätkynukkeja. Ja Euroopan myötävaikutuksella. Saudi Arabiaan, jossa on groteskein uskonto ja sen mukanaan tuoma hallinto sitten natsien ja Stalinin, saa kyllä tehdä mitä tahansa omalla kentällään. Se ensimmäisenä pitäisi pyyhkiä kartalta. Syyriassa kaasua käyttävät Al Nusra ja Al Qaeda, ei al-Assad. Mutta kun Suomessa ei lueta mitään muuta kuin suomalaisia lehtiä ja media ei julkaise mitään totuudenmukaista. Kaasun käytöstä kertoi ICC:n entinen syyttäjä Carla Del Ponte. Kaasu oli yhdysvaltalaista alkuperää. Sarinia löytyi sitten yllättäen Turkista pari kiloa.

Venäjä on paljon pienempi paha kuin EU ja USA, mutta meillä uskotaan kritiikittömästi kaikki paha siitä. Läntisten tiedotusvälineiden mukaan al-Assad pommitti omia kansalaisiaan 15 kilometrin päässä pommituksen kanssa samanaikaisesti tapahtuneesta tapaamisestaan YK:n tarkkailijoiden kanssa! Venäläiset koneet pommittavat (vain) siviilkohteita! Uskokoon se, joka haluaa. Enkä kuulu millään tavoin Putinin tai Venäjän ihailijoihin. Lännellä on kuitenkin propagandasodassaan enemmän paukkuja kuin venäläisillä ja suomalaisten osalta vielä perinteinen ryssäviha.

Kumitonttu kirjoitti...

Poliisi ilmoitti alkavansa jakaa "nopeussakkoja" #lääppijöille, mutta tietäähän sen ettei asialla ole mitään merkitystä. Poliisin ilmoituksessa todettiin, että tämä on ennakoiva toimenpide tulevaa kesää ajatellen, kun talven jälkeen "hameet lyhenevät". Johan edistyksellinen eliitti taas päästi armottoman itkun taivaalla, kuten Pravdan NJET-liitteen vetäjän Jussi Pullisen Twitter-kommentista huomaa.

Castor kirjoitti...

Joku Veikko Bollström toteaa ISIS-tunnusten ja lippua kantavien musulmaanien katupartioista Oslossa: "Hyvä juttu, tuota olen odottanutkin, toivottavasti Suomeenkin saadaan samanlaisia partioita paikallisten Odinien vastineeksi".

Kyllä tuo mätä on aika syvälle juurtunut.

Reijo Koiras kirjoitti...

Minä myös luulen että sama meininki jatkuu tänäkin vuonna. Ja sanonpa senkin että tässä alkaa olla persuilla viimeinen sauma tehdä jotain. Jos se toiminta on vaan jotain sosiaaliturvan kanssa nyhjäämistä tms ja vyöry jää estämättä, niin meikäläisen ääni menee kyllä muualle.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosa Sanden blogissa olisi yksi vaihtoehtoinen tapahtumaketju kuvattuna.
Yrjö kuvasi toisen.

Ei hyvältä näytä. Olen työskennellyt turvallisuusaalalla 10 vuotta ja olen nähnyt yhtä jos toista, suomessa ja muualla. Tässä taannoin keskustelin parin alan toimijan kanssa ja arviot tulevasta kehityksestä eivät varsinaisesti naurata.

Faktahan on, että Ykän kuvaama tilanne alkaa olla lähellä toteutumista ja kun tuo aika vielä kulkee varsin nopeasti, niin en sano että nyt pitäisi tehdä jotain suunnan muuttamiseksi, ne toimet alkavat olla jo hieman myöhässä.

Mutta kuten Mao sen sanoi, valta kasvaa kiväärinpiipusta. Eikä se ole mihinkään muuttunut.
Nyt kysytään vain kenelle ne piiput kuuluvat.

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla poliisiammattikoulussa tehdyllä selvityksellä oli tietty tehtävänanto.

Sitä ei ole tarkoitettu vertaisarvioiduksi akateemiseksi nollatutkimukseksi, vaan helppolukuiseksi viranomaistyötä ja poliittista päätöksentekoa helpottavaksi yhteenvedoksi, jossa noin 5 000 sivua tutkimus- ja viranomaistietoa on referoitu näppärästi yksiin kansiin.

Nyt akateeminen maailma hyökkää kyseistä tutkimusta vastaan sillä perusteella, että se on helppolukuinen, sisältää maahanmuuttoasioiden parissa työskenteleviltä tullutta tietoa, on ns. metatutkimus eli tutkii ja yhdistää tutkimuksia.

Kyseistä työtä vastaan hyökätään siis sen vuoksi, että se on tehtävänantonsa mukainen eikä sorru hyödyttömään, keinotekoisen vaikeaselkoiseen tyhjänpyörittelyyn tai ideologiseen kasvattamiseen.

Pari tutkijaa oli töllössä asiasta uikuttamassa. Harvoin älykkäät ihmiset osaavat tehdä itsestään älykkäällä tavalla yhtä täydellisesti julkisia idiootteja kuin siinä ohjelmassa.

Butlerin pitäisi varmaan prepata niitä ressukoita vähän.

korpisoturi kirjoitti...

Olis aika tehhä valinta, säilyttääkkö tämä maa vai annetaanko sen vaipua roskaväen kaatopaikaksi? Jälkimmäinen vaihtoehto ei luulis houkuttelevan edes Nergiä. Ja sen pahemman alkaessa toteutua, toivoisi, että ruuti palaisi.
Sillon kun kaik on jo melkein mänt...

Anonyymi kirjoitti...

Mitä ehkä saattaisi tapahtua...

- Aikanaan siirryttin kansainvälisyyden ihan todellisten etujen hehkuttamisesta monikulttuurisuuden kuvitteellisten etujen hehkuttamiseen. Siitähän se pahin helvetti repesi irti. Valtiovallan, politiikan ja median ajattelevien yksilöiden osastot saattavat hyvinkin pian hoksata, että "Putruu, takaisin, lopetetaas se monikulttuurisuudesta lässyttäminen ja aletaan taas puhua kansainvälisyydestä, monikansallisista ja kulttuurien välisistä asioista". Tuolla tavoin ne voivat perääntyä ja tehdä reaalimaailman kanssa yhteistyötä kokematta arvovaltatappiota. Tavallaan liu'utaan takaisin uskottavaan maailmaan ilman että monikultturismi-relativistien sillinpääarmeija ehtii reagoida kunnolla.

- Kun yliopistojen yhteiskuntataiteelliset tiedekunnat eivät osaa tuottaa viranomaistyöskentelyn tueksi hyödyllistä ja reaalimaailmakeskeistä tietoa, niin moisen tiedon tuottaminen - ja siihen liittyvä rahoitus - pitää siirtää muualle.

- Suomalaiset ovat poikkeuksellisen rauhallista kansaa. Suomalaiset ovat aika tottelevaista ja organisaation osana tehokkaasti toimivaa kansaa. Suomalaiset eivät ole kovin impulsiivisia vaan enemmänkin laskelmoivia... Jos ja kun yhteiskunnallinen vakaus perustuu koettuun oikeudenmukaisuuden tunteeseen, niin kaikilla noilla on myös kääntöpuolensa. Jos suomalaiset alkavat toimia ohjeita, lakeja, viranomaispäätöksiä sun muuta sellaista vastaan, niin sehän tulee sitten olemaan varsin laskelmoivaa, tehokasta ja aikaansaapaa toimintaa.

- Jos edessä on tiesulku ja siellä aseita, niin valtion on pakko reagoida niin rajusti ettei moinen toistu. Ja valtion ykköskeinot eivät ole tuommoisessa nopeat vaan hitaat. 20 vuotta kestävää viranomaistyötä ja kiusaamista, joka kohdistuu niin kyseisen kunnan talouteen kuin kaikkiin paikalla olleisiinkin ja näiden kavereihin ja perheenjäseniin... Ei kannata. Törmäsin jossain päin nettiä paljon parempaan ajatukseen: Mielenosoitus, omat traktorit mukaan. Meinaan vaan että kun viiden tonnin painoinen Massikka levittää paikallissikalan tarjoamaa lietelantaa muutaman kuution VOKin pihaan aina sillointällöin ja musulmaaneille kerrotaan että heitä tervehditään sianpaskalla, niin kyllä se netin ansiosta tehokkuudessa muutaman kiikarikiväärin voittaa.

- Noi traktorit voivat olla aika hyvä keino myös pienempien paikkakuntien katupartioinnin tukena. Kaiken maailman kansallissosialismijohtoisen odininperäänuikuttajien köörin sijaan ihan rehtiä suomalaiskansallista traktoripainotteista valvontaa. Sieltä kuskin pukilta näkee pitkälle ja nelivetopelin katu-uskottavuus on aika kova. Jopa mönkijä on moisessa melkoinen epeli.

- Veikkaan että myös erilaiset näkyvät, vähemmän näkyvät ja yksityisesti jaetut nuivuuden tai islamvastaisuuden osoitukset lisääntyvät.

- Muhamettilaiset ovat perustaneet Norjassa islamistisen katupartioinnin. Se kantaa nimeä Jungdullaah eli Allahin soturit. Eli shariapoliisi on rantautunut virallisesti pohjoismaihin. Nyt sitten odotetaan miten kukkahattuusto alkaa rääkyä totalitärismin uhkaa, fasismin leviämistä (islamhan on hallintomuotona yksi fasismin laji), suvaitsemattomuutta, katupartioinnin tarpeettomuutta....

http://yle.fi/uutiset/vg_norjan_islamistit_perustivat_katupartion_vastineeksi_soldiers_of_odinille__tunnuksena_isisin_lippu/8701327

Veikkaan että toi Norja on vain testiareena. Sama aiotaan käynnistää muissakin Euroopan maissa. Mustalippuiset islamistit katuja valloittamassa....

Anonyymi kirjoitti...

Sitä varten eliittimme tarvitsee Naton joka pistää kapinalliset kuriin, omat sotilaat sitä eivät tee.
Monikansallinen "ystävä" muuttuu hetkessä ylikansalliseksi järjestyksenpitäjäksi.

Becker kirjoitti...

EU:n agendassa oleva kansallisvaltioiden tuhoamiseen liittyy oleellisena osana myös kansallisvaltioiden kansalaisten aseista riisunta. Siitähän tässä on kysymys, eikä mistään muusta, tosin tekosyyt kieltoon ja rajoituksiin ovat tempaistu jostain utopiasta.
Uskallan väittää, että suurin osa suomalaisista ei tänne halua näitä muslimihuilailijota, ja juuri nimenomaan siitä syystä mitään äänestystä tai sen suurempaa galluppia ei asiasta järjestetä. Stubbilla olisi noloa selitetellä Brysselissä, että kun meillä on ikävä kyllä vielä tuota demokratiaa sen verran (toistaiseksi)jäljellä, että kansan ääntä pitää kuulla.
En minäkään toivo, että asiat lasketaan niin pitkälle kuin mitä ne Ruotsissa ovat, mutta jos tilanne alkaa lähtemään käsistä, niin Odinin miehet tulevat saamaan vahvistusta, eikä se vahvistus ole pesäpallomaila.
Jos kerran Nerg halajaa noin innokkaasti monikulttuuria, niin hänhän voisi muuttaa perheineen muutamaksi kuukaudeksi vaikkapa Tensta-Rinkebyn alueelle Tukholmaan tai sitten vaihtoehtoisesti vaikkapa Malmön Rosengårdiin. Jos vielä vaikka puolen vuoden jälkeen pitää multikultista, niin kyseinen henkilö joutaisi jo psykoterapeutin juttusille, eikä mihinkään hallinnolliseen virkaan.

Wem-Muu kirjoitti...

Yrjöperskeles, että voin tuntea suurta kiitollisuutta lukemastani. Maamme miehet olette valmiina pysäyttämään valtiovallan hirvittävän prosessin, missä nykyinen yhteiskuntamme ajetaan alas ja siihen asutetaan "arabipoikia ja -miehiä". Seurauksena hirveitä asioita. Yksi niistä kristinuskon syrjäyttäminen ja islamisaatio, mikä levittää ilkeät lonkeronsa kaikkeen siihen, mitä sivistynyt länsimaa arvostuksineen, kunnioituksineen, tasa-arvoineen, naisten ja lasten oikeuksineen jne. on edustanut.

Olen toki keskustellut maamme tilanteesta useiden ihmisten kanssa ja varsinkin miehet ovat rauhallisen vakavasti sanoneet, että tätä maata ei ole taisteltu muslimeille. Voin uskoa heitä.

Kiitos miehet. Teette niin kuin pitää tehdä.

Pantalone kirjoitti...

Se poliisiammattikorkeakoulussa tehty selvitys ei ole tehty oppilastyönä, kuten helposti voisi uutisoinneista päätellä. Se on tehty ihan yliopistokoulutettujen ammattitutkijoiden toimesta. Dosentteja jne.
Ne sen akateemisen kestävyyden kiistäjät ovat: Markus Jäntti (kansantaloustieteen professori ja vasemmistoliiton perustaja) Karin Creutz (etnisten suhteiden ja nationalismin tutkimuskeskuksen palkkalistoilla) ja Lena Näre (ihmiskuntaa suuresti hyödyttävästä "kotitalous- ja hoivatyö maahanmuuttajien tekemänä napolissa"-tohtoriksi itsensä väitellyt akateeminen supertähti). Trio "oma lehmä ojassa".

Becker kirjoitti...

Saudi Arabiaa kutsutaan muuten nykyjään myös Saudi Barbaariaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Orpopoika petteri on mielestäni jäävi käsittelemään pakoloisasioita, koska hänen vaimonsa on osakkaana ja töissä lakitoimistossa, jonka pääasiallinen agenda on mamujen saamista viranomaispäätöksistä valittaminen. Itse vielä kehuu, että tää on hyvä bisnes.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Mikolle, Castorille, Kumitontulle, Reijo Koiraalle, Ano2:lle, Ano3:lle, Korpisoturille, Ano4:lle, Ano5:lle, Beckerille, Wem-muulle, Pantalonelle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Ja huvittavintahan on, että sitä asevihaa perustellaan ihan pokkana sillä, että islamilaisterrorismin kohteeksi joutunutta kantaväestöä suojellaan islamilaisterrorismilta ottamalla kantaväestöltä omat aseet pois.

Mikko: Kyllä. Siinä vaiheessa kun paska lätsähtää tuulettimen, sitä kuumaa perunaa heitellään kilvan kädestä toiseen. Minä väitän, että nykyinen broilerihautomossa kasvatettu poliitikkosukupolvemme on yksinkertaisesti ajatukseton, mielipiteetön ja mielikuvitukseton eikä se kerta kaikkiaan pysty tekemään omia ratkaisuja ja siksi se noudattaa EU:n käskyjä kirjaimellisesti. Kun ei muuhunkaan kykene. Se, miksi se on mennyt läpi johtuu varmaan pääosin siitä, että valtaosa ihmisistä saa vieläkin tietonsa valtamedian kautta ja perusrehellisinä ihmisinä he eivät kerta kaikkiaan käsitä, minkälaisen propagandamyllyn kohteena he ovat. Tuo linkittämäsi kirjoitus oli erittäin hyvä.

Castor: Tuota passijuttua olen minäkin miettinyt. Hädänalaisen ihmisen tulee ottaa ritolat mahdollisimman nopeasti. Tuo mainitsemasi projekti on hyvä esimerkki siitä, että nämä lomailijat eivät työllisty ilman kantaväestön antamaa tekohengitystä. Tuosta Venäjä-hommasta semmonen huomio, että valtamediassamme ollaan nyt kasvavissa määrin alettu mieltää kansallismieliset jonkun sortin putinisteiksi. Helppo ja halpa konsti. Näinköhän minunkin blogini mielletään Venäjän informaatiosodan välikappaleeksi? Olis muuten varsin mukava tietää, että millähän tuo kyseinen Bollström perustelee mielipiteensä. Katupartiot eivät ole vahingoittaneet yhtään Bollströmiä eikä ketään muutakaan.

Kumis: Tämä kyseinen Pullinen vetää tahattoman komiikan aika upeisiin mittasuhteisiin. Ja eihän sakolla ole merkitystä, kun sitä ei makseta. Eihän se ole noille jätkille kuin suomalaisen sinivuokon kirjoittama paperilappu, jonka tekstiä ne eivät ymmärrä. Ja tuskin aakkosiakaan.

Reijo: Todennäköisesti. Pohjaa ei ole saavutettu. Näinköhän se edes häämöttää? Persujen pitäisi nyt viimeistään heittää ne kuuluisat harjat huuthelvettiin.

Ano2: En oikein usko tuohon Sanden blogin skenaarioon. Mutta yhtä kaikki, ei tää hyvältä näytä, ja vaikka hallitus tekisi ”päätöksen, että Suomi pysyy rauhallisena”, niin se päätös alkaa pian olla paperia. Valtiovallallamme ei näytä olevan minkäänlaista käsitystä siitä, mihin se on tätä maata ajamassa.

Ano3 & Pantalone: Joo, kyseessä oli selvitys. Siinä kartoitettiin, mitä on tapahtunut, ei etsitty teoreettista vahvistusta sille, mitä ei ole tapahtunut, mutta mitä haluttaisiin löytää. Tuo Karin Creutzhan teki oman ns. tutkimuksensa (eikös hän muuten ole vasta tohtorikoulutuksessa) periaatteella ”kysy mamulta, oletko kohdannut rasismia, kirjaa vastaukset ylös niitä varmistamatta ja julkaise”. Sitä kautta Creutz on löytänyt sitä kuuluisaa sylkemistä. Suomessahan sylkeminen mielletään mielenilmaisuna äärimmäisen moukkamaiseksi, mutta kun haastateltavat epäilemättä vastasivat sitä, mitä haastattelija halusi kuulla, niin he ottivat sitten kokemuksia omasta kulttuuristaan ja siirsivät sen tänne. Mikä tietysti meni haastattelijalle ihan kybällä läpi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Korpisoturi: Nerg elää utopiassa ja veikkaisin, että sellaisella asuma-alueella, jossa monikulttuurisuutta ei pahemmin näy. Hän tykkää sen asian teoriapuolesta, mutta jättää käytännön mieluummin rahvaalle.

Ano4: Toivottavasti ajatuksesi kansainvälisyyteen palaamisesta toteutuu. Siinä olisi nimittäin järkeäkin. Tuo traktori-idea ei olisi välttämättä yhtään hassumpi. Tommonen 15 traktoria peräkkäin kadulla näyttää aika jykevältä. Ja kai sitä ihminen saa traktoriajelulle lähteä. Tai perustaa TC:n, eli Tractor Clubin. Muhamettilaisten partion perustaminen kuvaa tietysti tyyppien närkästynyttä asennetta. Heillähän oli kadut vallassaan. Onhan se nyt harvinaisen epiä, jos kantaväestö haluaa ne takaisin itselleen.

Ano5: On vain niin, että varsinkin Naton eurooppalainen siipi on hionut syömähampaansa melko olemattomaksi. Enkä ole varma, että haluavatko jenkit lähteä Eurooppaan käymään uutta Irakia ja Afganistania. Täällä kun on kumminkin vastassa koulutettua, teknisesti taitavaa ja organisoitunutta väkeä. Ja tuo sotiminen alkaa syödä jenkkien lompakkoa jo pahemman kerran. Se kun on kallista puuhaa.

Becker: Tuo näkemyksesi aseitten riisunnasta voi pitää pitkälle kutinsa. EU-eliitti on ehkä havahtunut siihen ajatukseen, että entäs jos tämä riemukulkue joskus loppuukin. Ja sitähän on mahdoton niellä. Ja näkemyksesi kansanäänestyksestä pitää myös paikkansa. Kas kun Suomessa on salainen äänioikeus. Tätä Nergin muutaman kuukauden opintomatkaa minäkin kannatan erittäin lämpimästi.

Wem-Muu: Kiitos kiittämästä, mutta ei meidän miestenkään vielä tässä vaiheessa kannata henkseleitä paukutella. Yhtä lailla me olemme äänestäneet tuon porukan valtaan. Me (niin miehet kuin naisetkin) kai olimme niin naiiveja, että uskoimme niin kauan vallanpitäjien pyrkivän toimimaan kansalaistensa hyväksi. Jos vuonna 1990 oltaisiin ihmisille kerrottu, mitä seuraavan 25 vuoden aikana tapahtuu, ei kukaan olisi uskonut. Ja se tekee edessä olevan työn tietysti monin verroin vaikeammaksi.

Huru-ukko: No jos näin on, niin jäävihän se jätkä on ilman muuta. Oma lehmä ojassa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ja vielä kaverille, joka halusi, etten julkaise hänen kommenttiaan. Voimia eloon sinullekin. Ja voit uskoa, että et ole ajatustesi kanssa yksin.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.combatshootingandtactics.com/published/2nd_amen.pdf

Anonyymi kirjoitti...

Järjettömän maahanmuuton moottorina täytyy olla järjettömän isot puoluetuet tai niihin verrattavissa olevat lahjusrahat. Ainoa kysymys on, mistä tämä raha tulee? Idästä vai lännestä? Järjellä tätä ei kykene selittämään, etenkin kun Suomi on EU:n nettomaksaja eikä EU:lla ole kiristysmomenttia meidän päätöksentekoon. Se että taloudellinen ahdinkomme on syvempi, kuin Kreikalla ja se, että olemme nettomaksaja EU:ssa on yhtälönä sairas ja osoittaa ainoastaan sen, että sekä päättäjämme että koko virkamieskunta on järkeä ja kykyä vailla!

Anonyymi kirjoitti...

Ihan "kiva" havaita, että Ykäkin näkee vallitsevan tilanteen ja suunnan johon tässä ollaan menossa, yhtä synkkänä kuin allekirjoittanutkin.
Toivon todella, että jonkinmoinen järkiintymisen ihme tuolla päättvillä tasoilla vielä tapahtuisi, muttei kait kannata pidättää henkeään tätä odotellessa. Jos lautamiesjärki pidetään edelleenkin kirjoituspöydän lukitussa laatikossa, on enemmän kuin todennäköistä, että Suomessa tulee kevään myötä koittamaan aika mielenkiintoinen aikakausi, jonka loppua ei huvita ruveta arvailemaan.
Noista pyssyilyjutuista sen verran, että nyt on kuultu jo useammasta keissistä, joissa poliisi on ruvennut kiristämään aseenomistajaa luopumaan pyssyistään (ainakin osasta niistä) kun ammunnanharrastaja on hakenut uutta passia. Eli kaveri on ihmetellyt, kun ei passia ala kuulua ja sitten onkin tullut kutsu saapua kuultavaksi - ja ottamaan aseluvat mukaan - poliisilaitokselle. Käytännössä poliisit siis pitävät passia "panttivankina", jotta ammunnanharrastaja suostuu heidän vaatimuksiinsa.
Suomen suvea odotellessa,
Riku Raunioilla

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Rikulle Raunioilla & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Kiitos linkistä.

Ano2: Näkisin, että käskyt tähän maahanmuuttokatastrofiin tulevat kyllä EU:stä, mutta raha ei tule ei idästä eikä lännestä, vaan se tulee suomalaisilta veronmaksajilta, joitten mielipidettä ei asiassa pahemmin kysellä. Ja koska niin päättäjämme, jotka tulevat useamman sukupolven poliittisesta broilerikoneistosta kuin korkeat virkamiehemme, jotka on valittu tehtäväänsä sekä poliittisen sopivuutensa vuoksi ja siksi, että he eivät missään nimessä ja missään tapauksessa kyseenalaista vallitsevaa järjestelmää, niin tätä herkkua on meille luvassa jatkossakin. Ehkä siihen asti, kunnes ihmiset alkavat kaivaa kättä pidempää kaapista tai siihen asti, kun valtiolta kerta kaikkiaan aukeaa perse. Mitkä asiat tietysti loppulaskussa käyvät käsi kädessä.

Riku Raunioilla: Onko sulla enemmän tietoa noista tapauksista? Tuohan meinaan rupeaan kuulostamaan enemmän kuin hälyttävältä.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Ensimmäiset kahdeksan jotka uskaltavat aseet kädessä uhmaamaan pyhää multikulttuuria tulevat saamaan päälleen kaiken minkä virkamiehet ja heidän saarnaansa toistavat lehdet pystyvät keksimään ja vähän enemmän. Saadaanpa nähdä kuinka tuomioistuimet kerrankin ottavat käyttöön rangaistusasteikon yläpään päinvastoin kuin näissä maskottien suorittamissa pikku kepposteluissa.

Aika moni saadaan ruotuun jo sillä kun ensimmäinen tyhjä ase kädessä raitilla seisonut saa kymmenen vuotta plus rasismikorotuksen. Samalla saadaan tekosyy kerätä kansalta aseet pois. Tänä vuonna kielletään "sotilasaseet" ja ennen vuotta 2020 kaikki muut paitsi muutama haulikko on kielletty ja kerätty pois. Maahantunkeutujat tikahtuvat nauruunsa kun me tehdään tämä kaikki itse.

Anonyymi kirjoitti...

"Yllättäen" ei mitään konkreettista tietoa ole, mutta kuulin juuri alan toimijalta tapauksesta, jossa neljäviitosia keränneelle kaverille oli käynyt tällä tavalla - oli joutunut luopumaan yli kymmenestä mutkasta, koska "ei voinut osoittaa niille riittävää käyttötarvetta".
Toivotaan että juttu leviää ja että esim. Niskasaari innostuisi tutkimaan poliisin toimintaa (taas) - hänen kirjoituksillaan voisi asiassa jotain painoarvoa ollakin...
T. Riku Raunioilla

Anonyymi kirjoitti...

Tänään viimeksi sai lukea, kuinka huonossa asemassa monet suomalaiset vanhukset ovat. Suomea omalta osaltaan rakentaneita ja veronsa maksaneita vanhuksia jätetään ilman hoitoa, nöyryytetään ja kupataan eläkkeet melkein viimeistä euroa myöten. Samaan aikaan terveet nuoret miehet ovat viekkaudella ja vääryydellä tunkeutuneet itsenäiseen maahan elätettäväksi ja kehtaavat valittaa ruoasta, tupakan hinnasta ja hitaasta netistä. Reuma- ja lastensairaalaan ei rahaa valtiolla riittänyt, mutta vokkeja on noussut pika-aikataululla joka niemeen, notkoon ja saarelmaan. Seuraava invaasio on jo lähtökuopissa ja mukavahan se varmaan on piipahtaa kesäaikaan Suomessa ja vaikka ei turvapaikkaa saakaan, niin saapahan ilmaisen kotimatkan ja vielä vähän taskurahaakin.

Arvot ovat armaassa Suomenmaassamme heittäneet pahasti häränpyllyä. Katainenkin kehui jossakin lehdessä olleensa isämaan asialla ja tehneensä asioita niin hyvin kuin osasi. No, jos enempään ei eväitä ollut ja jos hänen antinsa tälle maalle oli parasta, mitä voi kuvitella, niin mitä meidän pitäisi ajatella vähän pienemmistä viskaaleista ja niistä, jotka nyt johtavat tätä maata ja politiikkaa? Esimerkiksi tästä Päivi Nergistä, joka on utaretieteen maisteri ja johtaa 800:n hengen maahanmuuttovirastoa? Mieheni on jo melkein kieltänyt minua seuraamasta uutisia ja tätä pahenevaa katastrofia, koska mitään ei mahda ja saa vain v-tutuskäyrän nousemaan. Mutta jotenkin vaan on ihan pakko lukea mm. tätä blogia, koska valtamedia ei oikeaa ja rehellistä tietoa anna. Se, että on niin paljon muitakin samalla tavalla ajattelevia ihmisiä, antaa jonkinlaista lohtua.

Melkoinen guru on Ykän lisäksi muuan Tapio Linna, joka jo uudenvuodenyönä 1990 katsoi kristallipalloonsa ja kirjoitti hyytävän ja nappiin menneen ennustuksen siitä, kuinka Suomessa tulee käymään. Vihje löytyi laatulehti MV:stä. Onko kenelläkään tietoa, mikä tämä hyviä blogeja kirjoittava mies on?

Ykälle vaimoineen kaikesta huolimatta mukavaa viikonloppua! Aurinko paistaa ainakin täällä keskisessä Suomessa.

Rouva Ano


Anonyymi kirjoitti...

Ja vasemmisto ottaa käyttöön entistäkin likaisemmat keinot,kun faktoja oman multikulti-ideologian tueksi ei vaan ole-ei meillä,eikä suuressa Lännessäkään:järvenpään tekaistu odinien muka tekemä joukkopieksäminen ja Usassa Trumpia kannattavina KKK-miehinä esiintyneet MUSTAT miehet kuuluvat samaan epätoivoiseen yritykseen mustamaalata poliittisen eliitin ainoan oikean mielipiteen vastustajat.Ja jos nuo aselupien "vapaaehtoiset" peruuttamiset passilla kiristämällä pitävät paikkansa,niin voidaan puhua jo poliisimielivallasta kansalaisia kohtaan muutenkin kuin sananvapautta rajoittamalla-eli meilläkin eliitti tietää mihin ollaan menossa ja varmistaa ettei oikeassa ollut voiman pimeä puoli tule voittamaan.Enää en ole varma edes siitä,että poliisi ja armeija kieltäytyisi ampumasta omia kansalaisiaan-vihervasemmiston ja kokoomuksen kannattajia on sekä poliisissa että puolustusvoimissa aivan liikaa ja kyseisten puolueiden etenkin kannattajiinsa upottama "rasismi on kitkettävä kaikin keinoin" demonisointi erimieltä olevia kohtaan voi tuottaa yllättäviä,tässä tapauksessa epämiellyttäviä,seurauksia vastarintaan nousevia suomalaisuuden puolustajia kohtaan.Todennaköisesti,kun kyrpiintyminen alkaa eskaloitua toiminnaksi,heti alkuun viranomaiset iskevät ylimitoitetuin keinoin ja äärimmäisillä tuomioilla lopettaakseen kansallisen heräämisen heti alkuunsa-eli astetta kovempaa mielivaltaisuutta kuin esim. on nähty Seppo Lehdon,Markus Janssonin tai Jones Lukan "harjaamisissa".Toivottavasti olen väärässä,mutta...
T:Vesku

klova kirjoitti...

Tuollainen skenaario vaatii oikeanlaisen taloudellisen tilanteen,eli sen,että suurella keskiluokalla ei ole toivoa paremmasta ja toisaalta tarpeeksi väkeä joilla ei ole mitään menetettävää.Mäntsälän kapina epäonnistui koska taloudellinen tilanne ei ollut tarpeeksi paha ja suuri enemmistö luotti yhteiskuntaan.Tietysti johto oli juovuksissa,mutta kuten Kivivuoren Otto Täällä Pohjantähdessä sanoi:Ei sillä ole väliä kuinka moni osallistuu kapinaan,vaan sillä kuinka moni on valmis lopettamaan sen kapinan.

Sillä kertaa niitä lopettajia oli,ehkä tulevaisuudessa suurin osa ei välitä ja ne jotka haluaisivat sen lopettaa,heillä ei ole mitään konsteja siihen.Tarkoitan tällä näitä suvaitsevia,heistä ei ole fyysiseen väkivaltaan ja toisaalta intellektuelleihin on aina tehonnut väkivalta ja sillä uhkaaminen.Koska he eivät ole koskaan olleet väkivaltaisia tai joutuneet koskaan edes kohtaamaan väkivaltaa.

Liittovaltio tullessaan poistaa tuon mahdollisen kapinan tai kansalaistottelemattomuuden,tänne sijoitetut liittovaltion joukot eivät samaistu alkuasukkaisiin ja siten ovat valmiita tottelemaan sitä joka palkan maksaa,eli Brysseliä.

Ehkä koko matutuksen yksi idea onkin tuhota kansallisvaltiot ja sitä kautta saada suuri unelma Eurostoliitosta syntymään.Vaihtamalla kansa ja toisaalta ajamalla talous siihen tilaan,että vaihtoehtoja ei ole.

Luultavasti tässä tapahtuu se keitetyn sammakon prosessi,elintaso laskee hitaan tasaisesti ja kansa vaipuu apatiaan.Yhteiskunta vaipuu samanlaiseen koomaan ja ei tee mitään sellaista joka aiheuttaisi kansassa vihantunteen,eli toimii kuten nytkin,vatuloi ja taivastelee,ei tee mitään ja ihmettelee.

Anonyymi kirjoitti...

Niin joo, jäi kertomatta, että niiden pössyköiden jotka poliisi antoi harrastajan pitää, luvat muuttuivat määräaikaiseksi - eli niidenkin luvat voidaan sitten parin vuoden kuluttua jättää kätevästi uusimatta..
Eikä mutkia siis suoraan takavarikoitu tai muuten omittu, jalomielisesti omistajalle annettiin puoli vuotta aikaa hankkiutua omaisuudestaan eroon, esim. myymällä pyssyt. (Kysymys että kenelle saa myytyä ja millä hinnalla, on sitten kysymys, joka ei tietenkään virkamiestä kiinnosta.)
T. edelleen Riku Raunioilla

Anonyymi kirjoitti...

Hyvähän se siellä maaseudulla on punoskella kaikenlaisia katalia juonia rehellisten ja kunniotettavien (kunnnioitus on tärkeintä!) tulijaressukoiden pään menoksi, on traktorit ja erinomaisen tehokkaat aseet. Entäs me pk-seutulaiset? Meillähän on eniten näitä turvallisuutta uhkaavia plus viinipöllyisiä kuplalaisia, mutta vastaavasti sitten vähemmän noita Massey Fergusoneja ja aseita. Astaloidenkin kanssa vähän niin ja näin kun pesis ei ole oikein seksikäs laji täällä päin. Terassituoleja heittämälläkö puolustaudumme? Toisaalta luotan siihen, että yhteinen vihollinen yhdistää niin maaseutulaiset kuin kaupunkilaisetkin.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Oisko Huru-ukolla tai kellään muulla linkkiä siihen, että Petteri Orvon vaimo vuolee kultaa maahanmuuttoteollisen kompleksin kasvattamisella tienaavassa lakifirmassa?

Ei kai vaan kyse ole Pakolaisapu ry:stä? Se on niin läpeensä epärehellinen huijarifirma, että on vaikea kuvitella, että edes poliitikkoperheistä kehtaisi kukaan mennä sellaiseen läävään töihin.

Castor kirjoitti...

Täältä löytyy Niina Kanniainen-Orpo: http://www.lakiverstas.fi/Lakiverstas/Meista.html

Castor kirjoitti...

Täältä löytyy kuvan kanssa: http://www.lakiverstas.fi/Lakiverstas/Yhteystiedot.html. Hinnaston mukaan tuntitaksa 140 euroa...Ei taida ministerin rouva tarvita rahaa tai sitten ei aloittelevana luota ammattitaitoonsa (smile).

Becker kirjoitti...

On kuulkaas tulossa muuten helvetin mielenkiintoiset "Suomen Itsenäisyyden 100-vuotis" juhlat. Joulukuun kuudes v. 2017. Maan nykyinen katastrofaalinen tila tulee vain pahenemaan. Lisää parasiitteja, lisää rikollisuutta, lisää työttömiä, lisää Brysselin käskytystä, lisää keinoja kansalaisten rahastamiseksi sakkojen ym, muodossa, lisää vanhuksia joiden hoito on jo entuudestaan retuperällä jne. jne.
Eipä käy presidenttiä kateeksi, sillä sata vuotta itsenäisyyttä ja "pohjoismainen hyvinvointivaltio" on muuttunut pahoinvointivaltioksi, niin mitä tai ketä hän puheessaan kehuu. Pidetäänkö puhe ilotulituksen vai tulituksen taustoittamana.
Suomi tarvitsee kiiresti todellisia valtiomiehiä nostamaan maa tästä suosta.
Nykyiset munattomat lässyttäjät eivät siihen pysty.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Keski-ikäiselle pikkupojalle, Rikulle Raunioilla, Rouva Anolle, Veskulle, Klovalle, Tira+:lle, Anolle, Castorille ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Keski-ikäinen pikkupoika: Joo, eihän kahdeksan riitä mihinkään. Sen määrän koneisto hallitsee kyllä keveästi ja asteikon yläpäässä kolisee. Seuraava hyökkäys yksityisaseita vastaan tulee varmaankin melko pian.

Riku: Joo, näitten määräaikaisten lupien ns. luovaan käsittelyyn olen minäkin törmännyt ja sehän lähenee käytäntönä puhdasta vittuilua. Lisäksi sillä on ennaltaehkäisevä vaikutus, sillä kyllähän se pistää hepun miettimään, että sijoitanko isot rahat pyssyyn joka lähtee kahden vuoden kuluttua kumminkin pois. Epäilemättä tämä on tarkoituskin.

Rouva Ano: Vanhusten kohtelussa vs. turvapaikkahuilailijoitten erikoisasemassa suorastaan kulminoituu maamme häpeällinen tila. Ja olihan se isänmaan asialla O.W. Kuusinenkin. Hän vain määritteli isänmaan hieman eri tavalla. Aivan niin kuin Katainen kuin nämä niin isommat kuin pienemmät virastonilkit. Ne ovat liittovaltion koneistovirkamiehiä ja vielä ylpeitä sellaisia. Tapio Linna on minulle vieras nimi, joten hänestä en pysty sanomaan mitään. Ja oikein hyvää viikonlopun jatkoa ja kevään odottelua sinullekin.

Vesku: Juu, siis nämä KKK-miehet:

http://static.mvlehti.net/uploads/2016/02/screenshot-m.facebook.com-2016-02-27-14-57-36.png

Sanoisinko, että tuossa provoseeraamisessa on vielä ns. vähän laittamista. Mutta minä pelkään, että me ei olla nähty vielä läheskään kaikkia vasemmiston likaisia keinoja. Poliisissa ja PV:ssä on kyllä johtotasolla ns. järjestelmän miehiä, mutta ne tyypit joitten sitä liipaisinta pitäisi painaa ovat kuitenkin puolestaan ns. naapuruston miehiä, joten kynnys on kyllä korkea. Tulevaisuutta on vaikeaa ennustaa, mutta sehän on selvä, että niin poliittinen kuin virkaeliittimme ei aio vallastaan luopua.

Klova: Tosi on, että tässä ei olla taloudellisesti menty vielä niin alas. Ne, joilla töitä on, pitävät ainakin julkisesti turpansa tukossa. Mäntsälän kapinan tilanne on mennyt muuten nykyisin tavallaan päälaelleen. Silloin 1930-luvulla kapinaa puuhasivat ne, jotka halusivat tuoda maahan ulkopuolelta kotoisin olevaa totalitaarista aatetta. Nykyisin kapinalliseksi mielletään me tavalliset ottokivivuorelaiset, jotka tuumivat, että eiköhän tässä ilman niitä uusia aatteita ja ennen kaikkea väkisin tuotuja uusia ihmisiä pärjättäis oikein hyvin. Se ennustamasi apatia on mahdollinen. Toisaalta se tietää jatkuvasti lisää turvapaikkahuilailijoita ja sitä myötä lisää kantaväestöön kohdistuvaa väkivaltaa, joka taas jossain vaiheessa väkisinkin aiheuttaa vastareaktion.

Tira+: Kyllähän siellä suuressa kaupungissa on asian suhteen vaikeampaa. Yksi syy on sekin, että ihmiset ovat toisilleen vieraita. Täällä taas ollaan tuttuja, ja tarvittaessa kaikenlainen organisoituminenkin on helpompaa. Voimia eloon täältä maalta sinne kaupunkiin. Me ollaan samaa porukkaa.

Ano & Castor: Kiitos Castorin, tuo asia tuli selvitettyä. Minä en ole ekspertti, mutta kysyn silti, että mitenkähän se mahtaa olla tuon ministerimme jääviyden kanssa? Johan tuo lakifirma itsekin mainostaa, että ”Vääriä kysymyksiä ei ole olemassa”.

Becker: Ja kyseisten itsenäisyysjuhlien jonkunlaiseen teematiimiin on valittu muuan Paleface. Ja ne munattomat lässyttäjät eivät todellakaan pysty, ja miksi pystyisivät, kun eiväthän ne edes halua.

Castor kirjoitti...

Ministeri vastaa ulkomaalaispolitiikasta omalta osaltaan ja rouva hoitaa näiden ulkomaalaisten lakiasioita. Yhtälö on eurooppalaisittain tyypillinen. Ei Suomessa jääviyskysymyksiä ole otettu huomioon yrityksissäkään vuosikymmeniin. Hallituksissa tehdään omaa etua koskevia päätöksiä, ja toimitusjohtajat kävelevät hallitusten yli säännöllisesti. Ei silti, ehkä Orpojen tapauksessa ei suoranaisesta jääviydestä ole kysymys, mutta eettisesti asia on mielenkiintoinen.

Ja lisää vittuilua joka puolelta: uutisten mukaan nykyisten kolmikymmenvuotiaitten tulisi ottaa huomioon, että joutuvat maksamaan tulevaisuudessa omat sairauskulunsa. Toisaalla maahan jäävien, kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden terveyspalveluiden tarve kasvaa.

Miten ihmeessä "yhteisten asioiden" hoitaminen on ajautunut sellaiseen tilaan, että niistä ei kukaan itse asiassa huolehdi? Ei voi kuin kadehtia esimerkiksi sellaisia maita kuin Puola, Unkari ja esimerkiksi Islanti, joissa omia päätöksiä näyttää syntyvän luonnollista tietä. EU:ta kohtaan kaikkein suurin loukkaus näyttää olevan kansan tahdon kysyminen = Unkarissa ja Iso-Britanniassa tekeillä olevat kansanäänestykset.

Castor kirjoitti...

Korjaus: 30-vuotiaiden kohadalla oli nimenomaan kysymys vanhuspalveluista. No, ensin ei ole töitä ja sitten oletetaan parhaassa tapauksessa pätkätöissä olleen ihmisen vielä vanhana ollessaan maksavan oman hoitonsa.

Kapina alkaa kypsyä, koska meno ei äänestämällä muutu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor. Jotain tommosta minä tuon ministerimme kohdalla uumoilinkin. Mutta niin kuin totesit, ”eettisesti asia on mielenkiintoinen”, mutta kun eettisyys voidaan määritellä poliittisella päätöksellä, niin kaipa nuo nukkuvat yönsä hyvin.

Onko sulla linkkiä tuohon vanhuspalvelu-uutiseen? Minä en ole siihen törmännyt. Jos se pitää paikkansa, niin sehän vie tuleville polville vittuilun jo toiseen potenssiin.

Ja juu, EU:n suhtautuminen kansalliseen itsemääräämisoikeuteen ei eroa kyllä Neuvostoliitosta millään lailla.

Castor kirjoitti...

Täältä se löytyy: http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/174937-pysayttava-havainto-nyky-suomesta-kolmekymppisten-olisi-hyva-pohtia-jo-nyt

Uudessa Suomessa on mielenkiintoinen blogikirjoitus professori Paavo Kinnusen Facebook-päivityksistä. Kirjoitin muualle siitä kommentin, josta löytyy linkit:

Ei se logiikka pelaa tuolla tavalla. Se pelaa niin, että jos rauhanuskontoa tai sen edustajia arvostelee, saa tuomion. Jos Israelia tai juutalaisia arvostelee, riittää, että poistaa Facebookista päivityksensä niin asiaa ei edes tutkita. Tästä on Niklas Bergmanin blogikirjoitus http://weareallafricans.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2... ja lisää tässä http://www.algemeiner.com/2016/02/25/finnish-acade.... Kunnostautujana professori Paavo Kinnunen, Aalto Yliopisto. En löydä mistään raflaavia otsikoita rikostutkinnan aloittamisesta. Missä on nettipoliisi nyt? Yliopisto selittää Kinnusen mielipiteiden olevan hänen omiaan, tottakai. Meillä joku onneton seurakunnan siivooja erotetaan mielipiteidensä vuoksi, mutta tietenkin professori saa sanoa aivan mitä tahansa. Ero tapausten välillä on se, että siivooja erehtyi arvostelemaan väärän uskonnon edustajia, jotka ovat jonkin minulle käsittämättömän asian tai teon "uhreja".

Ei, logiikalla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että esimerkein tuetuilta tosiasioilta suljetaan johdonmukaisesti silmät, eikä reaalimaailman tapahtumilla ole minkäänlaista merkitystä mielipiteen muodostukseen. Eräät henkilöt ovat riittävän taipuvaisia kiertymään millaiselle mutkalle tahansa kyetäkseen heittämään nokkelat ja näsäviisaat kommenttinsa asioista aidosti huolissaan olevien ihmisten kirjoituksiin.
_________________________

Pitää ilmeisesti tehdä tutkintapyyntö professorista, kun Fobba tai mikä sen tyypin nimi on ei kykene seuraamaan kuin islamia "loukkaavia" viestejä. On se kova tuo rauhanuskonto!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor. Tuo linkkisi tuosta eläkejutusta pisti mietityttämään. Ja se kuulostaa lohduttomalta. Voi olla, että palaan siihen omassakin blogissa.

MItä tulee juutalaisiin, niin sehän on selvää, että suvakeille juutalaiset kelpaavat kyllä kakkosrähinän uhreina, mutta nykyisin elävinä ihmisinä he eivät ole millään tavoin muotia. Onhan se hyvin selvää, että mikä porukka sitä juutalaisvainoa nykyeuroopassa puuhaa, mutta kun just se porukka sattuu olemaan tiedostavaistolle sitä muotiporukkaa, niin eihän asiasta kannata puhua.

Becker kirjoitti...

Näistä eläkeasioista kiinnostuneiden kannattaa mennä vilkaisemaan tuota Olli Pusan naamakirjaa. Eläkkeet ja niiden kerääminen sekä maksaminen ovat poliitikkojen vallan ulkopuolella olevaa massiivista varainkeruuta ja kusetusta. Eläkejärjestelmää harva ymmärtää sen monimutkaisuuden vuoksi, mutta Pusa on ammatikseen toiminut näissä kuvioissa ja tietää mitä kirjoittaa. Hän on mm. kirjoittanut aiheesta pari ilmaiseksi ladattavaa nettikirjaa. Kannattaa muuten perehtyä.

Tämä amerikkalaisten joukkojen kouluttaminen Suomessa on taas oikein poliitikkojen neronleimaus. Toiko sen Soini tullessaan Washingtonin rukousaamiaiselta?
Joka tapauksessa voidaan olettaa, että kiitokseksi siitä venäläiset laskevat muslimiparasiitit Suomeen rajan yli ihan vaan vittuillakseen ja kansa kärsii.

Castor kirjoitti...

Voi olla katsomisen arvoinen: https://www.youtube.com/watch?v=5OKUmjQZTzA#action=share. Intiaani puhuu maahanmuutosta.

Tuumailija kirjoitti...

Ei tämä ole todellistakaan. Siis minulle ja kanssakärsiville kolmekymppisille sanotaan käytännössä suoraan päin naamaa, että teitä ei hyvinvointivaltio sitten muuten enää koske. No kiitoksia tiedosta. Tällaista olen tosin uumoillut jo pitempään, mutta hyvä että asia tuli vahvistettua. Mitään sellaista kuin eläke emme tule unissammekaan saamaan, huolimatta siitä että maksamme työeläkemaksuja. Tai ne maksavat joilla on edes niitä pätkä- ja silpputöitä. Sen sijaan toki uussuomalaisille kyllä riittää rahaa, koska eihän se keltään ole pois. Lainaahan voi ottaa loputtomasti ja onhan meillä varaa, eikös?

Laittelin tuossa muuten kesätyöhakemuksia taas. Saa nähdä tapahtuuko ihme. En pidättäisi henkeä odotellessa.

Kaukoitä kutsuu yhä vahvemmin. Jos Castor näkee kommenttini, niin mitenkä Kiinassa on terveys- ja vanhuspalvelujen tilanne?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Beckerille, Castorille ja Tuumailijalle & kiitos kommenteistanne.

Becker: Täytyy perehtyä. Mitä tulee noihin joukkoihin, niin minähän ole asian suhteen ottiatuota edelleenkin. Jos Natolla olisi se sama syömähammas ja asenne kuin oli 1980-luvulla, niin saattaisin lämmetä ajatukselle. Nyt en tiedä ensinkään. Mielessä käy se epäily, että ajatteleeko Nato kuitenkin niin Suomea kuin Baltiaa jonkunlaisena puskurivyöhykkeenä, jossa hyökkääjää viivytetään ja kulutetaan ja lopulta pysäytetään jonnekin Ruotsin ja Puolan rajalle?

Castor: Tuo jätkähän pitäisi valita seuraavaksi Yhdysvaltain presidentiksi. Häiskä puhui kuuden minuutin aikana enemmän järkeä kuin koko Obaman hallinto kahdeksaan vuoteen.

Tuumailija: Ei tuota oikein muuksikaan osaa tulkita. Nauloja lyödään arkkuun sen, mitä naulapyssy vaan kestää.

Castor kirjoitti...

Ykä: juu, ja olisi ainakin syntyperäinen amerikkalainen, niin kuin vaaditaan (smile).

Tuumailija: en ehdi kovin yksityiskohtaisesti selittämään, mutta tilanne ei ole mitenkään hyvä täälläkään. Jengi vanhenee nopeasti, ja yhden lapsen politiikka on tuonut mukanaan sen, että lapsen on mahdotonta huolehtia vanhemmistaan samalla tavalla kuin ennen, kun perheet olivat suuria. Vireillä on laajoja vanhusten hoitokotiprojekteja. Työeläkkeet toki maksetaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Castor. Alkuperäinenpä hyvinkin ja siitä tuli mieleen tämä kuva:

http://www.maniacworld.com/fighting-terrorism-since-1492.jpg

Sametti kirjoitti...

Enpä usko, että ihan läpiä päähäsi puhut tässä. Ei tarvii kauheasti Facebookin matu- ja musuvastaisia ryhmiä katella, kun tajuaa miten laajalle ja syvälle kytevä viha on levinnyt. Myöskin Odinin soturien nauttima hiljainen kannatus on huomattavaa, sekä se, miten nopeasti kyseisen järjestön toiminta on kasvanut ihan kansainväliselläkin tasolla.

Pommi odottaa kipinää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Sametti. Kyseessähän ei ollut varsinaisesti ennustus. Vaan toteamus siitä, että valtakoneistomme on pikkuhiljaa menettämässä kaiken moraalisen oikeuden tehdä sitä, mitä se nyt tekee. Sinänsä tuo ennuste voi toteutuakin. Facebook-ryhmien lisäksi voisin puhua tavallisista kavereista, tuttavapiiristä ja ns. Veijo Esson keskustelurenkaasta, eikä sielläkään asioista kovin kauniisti tällä hetkellä puhuta.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tuota realistien kurmotusta nyt tosissaan jo aloitellaan.Kun tuota Timo Harakan(SDP) aloitetta lukee,niin kylmää...Siis poliisille pitää perustaa uusi verkkorikosyksikkö-eikä lainmuutoksella,vaan sisäministeriön "järjestelyillä",eli siis nopeasti!Toveri kansanedustajahan keksii gestapoa uudelleen,nyt vain nettiympäristöön-pitäskö heiluttaa natsikorttia demarien suuntaan?Uutta erillistä organisaatiota ei tarvitse perustaa,vaan poliisin nykyresursseista pitäisi tämänkin GBUn miehitys järkätä-eli montakohan poliisia niihin perinteisiin poliisin kenttätehtäviin jää tällä menolla jäljelle sitä kansalaisten turvallisuutta takaamaan?Taitaa Odinin pojat olla kohta peruskonstaapeleillekin tarpeen valvontataakkaa keventämään.
Ja jotkut tosiaan luulee,että demarit pelastaa maan seuraavien vaalien jälkeen-kyllä on äänestäjillä tosiaan lyhyt tuo poliittinen muisti.Ei muisteta enää Liikasta,Lipposta,Tuomiojaa,Sunqvistia,Urpilaista,Jaakonsaarta,Rinnettä,Guzeninaa....Hitto näitä maansa myyneitä ja kansansa pettäneitä pelkästään demarienkin rivistä löytyy aivan liikaa lähihistoriasta!
T:Vesku

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vesku. Tuo Harakkahan on surullisenkuuluisa hahmo muutenkin. Mutta se ehdotus on sinänsä pelottava, varsinkin siksi, kun se saa taatusti vastakaikua. Ei Harakan haluama nettipoliisi etsi niitä, jotka yllyttävät väkivaltaan. Vaan niitä, jotka kyseenalaistavat perustellusti nykyisen systeemin mutta joita voidaan syyttää perusteella ”tämä sinänsä perustellusti esitetty kritiikki saattaa houkutella joitakin tasapainottomia ihmisiä väkivallantekoihin”.

Demareista sinänsä: minullahan on vanha vasemmistopohja. Tuota mainitsemaasi nimilistaa katsellessa voin kysyä sinulta, että arvaa hävettääkö. Mutta enhän minä nuorena nulikkana tiennyt, mitä tuleman pitää.

korpisoturi kirjoitti...

Jos se Harakan verkkorikosyksikkö perustetaan, niin sillon täytyy kiireesti ruveta rakentamaan lisää vankiloita, jotta me kaikki sinne sovimme. Meitä löytyy paljon.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Korpisoturi. Suomalaisille rakennusliikkeille koittaa hyvät ajat. Täytyy tehdä paljon parakkeja, että me kaikki mahdumme sinne. Suomi nousuun. Tai jotain.