lauantai 12. syyskuuta 2020

PUNAVIHREÄ KUPLA JA TUONTIVÄESTÖ


Interwebin ihmeellisessä maailmassa törmää jatkuvasti punavihreän kuplan – lausutaan nykyisin punavihreä hallintoeliitti – ajatusmaailmaan ja myös siihen kuinka se pyrkii ohjaamaan tavallisia ihmisiä kohti kuplan mielestä ainoaa oikeaa ajattelutapaa. Tuoreimpana esimerkkinä yksi näitä 1980-luvun tuotoksia eli Nuori Älykäs Nainen eli vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen jonka loihelausumista Kansan Uutiset otsikoi:

”Tuntuu, että halutaan nimenomaan valkoisia vauvoja” – Hanna Sarkkinen ohjaa huomiota siihen miten puhumme lapsista

Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen muistuttaa siitä, että maapallolla riittää vauvoja.

Ja Sarkkisen ”huomion ohjaamisen” vihreän langan voi tiivistää tähän:

Syntyvyyskeskustelussa onkin välillä se epämiellyttävä piirre, että tuntuu haluttavan nimenomaan valkoisia vauvoja.

Boldaus ja alleviivaus oma. Ja tästä avautumisesta herää kysymys: Missä vaiheessa se, että valkoiset suomalaiset haluavat itselleen valkoisia vauvoja on muuttunut jokseenkin kyseenalaiseksi ja jopa tuomittavaksi? Ja millä oikeudella Sarkkinen tämän tuomitsee? Hän ei vastaa, mutta jatkaa:

Maapallolla ihmisten keski-ikä on hyvin nuori ja varmasti Suomeenkin olisi tulijoitakin, jos siihen olisi väyliä.

Epäilemättä olisi tuljoita. Punavihreässä kuplassa elävä ihminen ei tosin hahmota sitä mikä on hahmotettu maailman sivu eli jos maahan tuodaan tarpeeksi kehitysmaalaisia niin maa muuttuu kehitysmaaksi.

Jos kyseessä olisi vain joku tavallinen vasuri niin kyseisestä asiasta ei olisi tarvinnut tehdä tätä lyhyttä postausta. Mutta hotellin respasta muistutetaan että kyseinen Sarkkinen tulee olemaan sosiaali- ja terveysministeri vuosina 2021 – 2023. Ja niin kuin tiedetään, ovat nykyhallituksen ministerit lahjakkaita vetämään mutkia suoriksi kun utopiaa toteutetaan. Ja sitä utopiaa ei reaalimaailman lait ja logiikka häiritse.



34 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eihän tuossa naisen mustassa värissä ole mitään vikaa, vaan siinä, että lähtisikö tuo elovena-nainen juoksemaan suomalaisen maajussin kanssa koivun ympäri vanhojen Suomifilmien tapaan ja emännäksi isännälle tai rengille omaksuen maan hyvät tavat. Huonot tavat voi kyllä hylätä sekä Suomesta että tulomaastaan. Hyvä synnyttäjän lantio todettaisiin Suomifilmien tapaan, ilman sovinistin sikailijan asennetta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Ne synnyttäjän lantiot taitavat olla edelleenkin pop siellä Afrikassa. Suomessa oletetaan että nainen osaa muutakin. Ja kyseisellä tulevalla ministerillä näytti olevan ongelmana että miksi halutaan valkoisia lapsia. Miksi ei mustia? Itse mietin että miksi niitä pitäisi asiakseen hankkia.

QroquiusKad kirjoitti...

Täällä on keskusteltu Kalergi-suunnitelmasta puolesta ja vastaan. Vastaan, että olen itsekin vastaan:
ei nykytilanne ole seurausta jonkun kreivin aikoinaan lanseeraamasta suunnitelmasta, jota oltaisiin alettu toteuttaa vasta nyt.

Mielestäni nykytilanteessa silti on tiettyjä piirteitä ko. suunnitelmasta;
ei niin, että Euroopan kansakunnat haluttaisiin sekoittaa eurabiafrikkalaiseksi sekaroduksi, mutta niin, että kaikki EU-maat alkaisivat muistuttaa toisiaan demografialtaan.

Idea on, että menetpä EU:ssa minne tahansa Ruotsista Kreikkaan ja sieltä Saksan kautta Britanniaan, näet kaikkialla runsain määrin aivan samanlaista afro-, arabi- ja afgaaniperäistä miesväestöä notkumassa julkisilla paikoilla virka-aikaan.
Tavoitteena on häivyttää eurooppalaisilta käsitys omista kansakunnistaan, ja korvata se eurooppalaisuuden eri vivahteilla;
eihän kaikkea kuitenkaan voitaisi karsia pois.

Tätä suunnitelmaa oli määrä edistää pikku hiljaa, että se olisi valmis joskus vuoden 2030 vaiheilla. Mutta voi! pirulliset kansallismieliset kautta EU:n alkoivat nostaa rumaa päätään Ihanaa Tavoitetta vastaan ja mikä pirullisempaa, ne saatanan kansalaiset äänestivät heitä!

Tämä iski kaikella voimallaan Brysseliin vuonna 2015, josta seurasi paniikkireaktio tehdä kaikki kerralla avaamalla rajat valtavalle kehitysmaalaisvyörylle. Tämä puolestaan aiheutti kansallisia vastatoimia, joilla invaasio tyrehdytettiin Brysselin hysteerisestä raivoamisesta välittämättä, ja tätä politiikkaa Itäisen Euroopan maat jatkavat edelleen.

En toki tiedä, onko näin. Mutta tasan tällaiselta se minusta näyttää.
Sitä samaa tarkoitusta palvelee tuo Älykkään Nuoren Naisen ulostulokin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Kyseistä Nuorta Älykästä Naista ei voi sanoa Kalergi-suunnitelman kannattajaksi (epäilen että onko hän siitä koskaan kuullutkaan) eikä myöskään varsinaiseksi kulttuurimarxilaiseksi. Ne kulttuurimarxilaisethan halusivat mädättää arvokonservatiiviset länsimaiset yhteiskunnat raivatakseen tietä kommunismille. Nykyiset vihervasemmistolaiset pitävät kulttuurimarxilaisten yhteiskunnan mädättämistä puolestaan tavoiteltavana päämääränä. Sarkkinen ei ole kulttuurimarxilainen vaan muotia seuraava hyödyllinen idiootti joka ei edes tiedä, että minkä aatteen puolesta hän on hyödyllinen idiootti. Mutta karmeinta on se että hän on vallankäyttäjä.

Anonyymi kirjoitti...

No tuo synnyttäjän lantio oli tietysti yksi seikka. Tärkeämpi huomio on tuossa sirpissä ja viljassa. Nykyisin mottonani olisi kysyä ihmisiltä viljeletkö ja varjeletko maata, kun repostellaan omilla ansioillaan. Viljelemisen ja varjelemisen voi tosin ymmärtää laajemmin kuin sirpin heiluttelu, mutta kaikenlaista tyhjäntoimitusta esiintyy maassamme jo omasta takaa. Kaikille ei edes suoda tässä kilpailutaloudessa ja markkinavoimien puserruksessa toteuttaa kykyjään. Jotkut taas eivät halua syystä tai syyttä tehdä mitään. Maahanmuutossa on myös otettava luonnon asettamat resurssien rajallisuudet huomioon. Tuossa sirpissä ja viljassa on mielestäni myös kuva suomalaistenkin lisääntymisen perusteista: tulevaisuus omalla työllä ja työnhedelmillä. Olen itse maaton, koulutuksen saanut hortonomi, yli kuusikymppinen, suuren osan elämästään työttömänä ollut käppäukko.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. En päässyt ihan kärryille mutta oletan ettet sinäkään halua Suomeen väkivaltaisia elätettäviä. Mitä tulee tyhjäntoimitukseen niin Suomessahan on vähintään satatuhatta täysin tarpeentonta hölynpölytyöntekijää julkisella sektorilla. Suomalaisia. Siihen ei enää tarvita ulkomaalaisia.

nimim. pillun viipaleita 100 g kirjoitti...

Gelsingsforskaja Pravdassa on ihan kummallinen otsikointi:

"Eduskunta päättää pian, tuleeko suomalaisten tyttöjen silpominen kieltää omalla lailla."*


Vastaus tuohon on, että ei pidä, koska suomalaisia tyttöjä ei silvota. Toki tiedän, että narratiiviin kuuluu ihan kaikkien suomessa oleskelevien lukeminen suomalaiksiksi silloin kun se sopii ja sorretuksi vähemmistöksi lukeminen kun se sopii. Toistanko itseäni?



Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa kun joku kulttuuri silpoo, raiskaa ja tappaa, kunhan pitävät sen omassa piirissään.



*otsikko saattaa jopa muuttua ajan myötä.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Kyllähän suhtautuminen toiskulttuurisiin vaeltajiin, jotka ovat pääsääntöisesti nuoria miehiä, on niin selvästi sukupuolittunutta, ettei tätä parinmuodostukseen palautuvaa tekijää voi mitenkään jättää näistä keskusteluista pois. Ei vaikka oangelömaksi olisi nimetty pelkkä "syntyvyys".

Vihreiden kannatuksessa tuo kysymysten sukupuolittuminen selvimmin näkyy, he kun ovat se ryhmä joka nimenomaan monikulttuurisuutta haluaa. Nyt vihreiden kahdestakymmenestä kansanedustajasta seitsemäntoista on naisia, enkä uskalla mainita loppujen kolmen sukupuolesta mitään.

Jokin alitajuntaa purkava selitys siis tarvitaan. Luulen että se liittyy aikamme kulttuuriseen narsismiin -- toiskulttuiurisiin tunnetaan vetoa nimenomaan erilaisuuden takia, ja mitäpä muuta seksi itse asiassa on kuin erilaisten palikoiden hakua? Ihmiskunnan pienin yksikkö ei ole yksi ihminen, vaan kaksi ihmistä (Jean-Luc Godard).

Nimenomaan narsistit tuntevat seurustelun vieraskulttuuristen kanssa palkitsevaksi, koska toisen erilaisuus saa tuntemaan myös itsensä erilaiseksi, ja juuri tämä itseä tavallisuuden yläpuolelle nostava mielenmekanismi puhuttelee narsistia.

Narsismin varaan rakennetut liitot osoittautuvat sitten yhtä kestäviksi kuin mitä erilaisuuden arkipäiväistyminen kestää. Noistahan on jonkinlaista tutkimustietoakin, muitelen lukeneeni jotain taannoin kun niin sanottu Alppilan koulun tapaus oli julkisuudessa.

Monikulttuurisuus on siis sukupuolittunut hanke, ja kaikki mikä siihen mitenkään liittyy, tarvitsee selitykseksi tuon narsistisen ajanhengen ja myös yksilöllisen narsistisen motiivin. On tietysti mahdotonta nähdä näitä perusasioita, kun asianomaiset itsekin jollain lailla puolitietoisesti tajuavat oman ajattelunsa alitajuntaiset motiivit, ja niitä peittääkseen kehittävät rationalisuuden defenssien varassa mitä teoreettisempia "ismejä" ja oppeja keskustelun julkipinnalle.

"Intersektionaalinen feminismi" voitaisiin nimetä paremmin vaikkapa "interaktionaaliseksi naisnarsismiksi".

Anonyymi kirjoitti...

Se on aivan ymmärrettävää , ettei kirjoituksestani pääse kärryille. En ole kirjoitellut näistä aiheista kommentteja; vasta koetan aloitella. Ilmaisu on vaikeata. Tarkoitin ehkä sitä, että ihmisen väri sinänsä on merkityksetön. Mutta se kulttuurien yhteentörmäys ja sovittamattomuus. Lisäksi sitä, että käppäukon silmissä oma kulttuurimme on alisteinen globaaleille kotkotuksille ja vaikeata käppäukolle on sijoittaa tuohon elovena-tytön paikalle montakaan suomalaista nykynaista. Eikä se suomimieskään enää sama ole.

Anonyymi kirjoitti...

Nämä Ihmeellisen Älykkäät Nuoret Naiset eivät vaan ymmärrä yhtä asiaa; nuo unelmat toimivat vain niin kauan kuin on jonkun toisen taskuja joista ne rahat otetaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa kuvassa on menty pahasti pieleen; ei Suomessa pukeuduta peltotöihin kansallispukuun koruineen kaikkineen (ovat kalliita juhlavaatteita, joiden käyttö esim. Itsenäisyyspäivänä Linnan juhlissa kertoo puvun arvostuksesta). Mutta koska kuvaan on laitettu musta malli, niin ehkä se sitten oikeastaan kertookin kaiken näistä turva- eikun juhlapaikanhakijoista, joiden hännystelijöillekin oikea työ on vieras asia. Moraaliposeraaminen riittää.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Sanoisin nimettömälle,luuletko että älykkäät nuoret naiset välittää riittääkö raha vai ei! Ne elää hetkessä ja musta tuntuu maailmassa.

pyrokatti kirjoitti...

Vihreiden perusperiaate, "Älkää tehkö kuten Minä teen, tehkää kuten Minä sanon", näyttää toimivan myös vasemmistoliitossa. Toveri Sarkkinen sai pojan joulukuussa 2019. Olettaisin että kovasti valkoinen on pojan ihonväri.

MikkoK kirjoitti...

"Sarkkinen ei ole kulttuurimarxilainen vaan muotia seuraava hyödyllinen idiootti"
Kultuurimarksilaisuus on onnistunut parhaiten silloin, kun koulun, yliopiston, kirkon ja valtamedian pakkosyöttö otetaan normaalina opetuksena vastaan. Toisin sanoen, opetusta ei ole tunnistettu kulttuurimarksilaiseksi mädättämiseksi.

Jos Elovena-kuvaa arvostellaan nykymuodin mukaan, niin ensimmäisenä tulee mieleen kulttuurinen approksimaatio. Onhan nähty pöyristymisiä siitäkin, että kantasuomalainen on käyttänyt saamelaista neljäntuulenhattua tai jos jollakin valkonaamalla on ollut intiaanipäähine. Tämä Elovena-kuva on ilmeisesti kuitenkin jostain syystä poliittisesti korrekti? Olisi mielenkiintoinen kokeilu, jos musta tyttö pukeutuisi lapinpukuun. Voisi olla, että kaikki pelkäisivät mustaa naista niin, etteivät edes petralaitit uskaltaisi pöyristyä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys 100 g:lle pillun viipaleita, Seppo Oikkoselle, Ano1:lle, Ano2:lle, Rouva Anolle, Ano3:lle, pyrokatille ja MikkoK:lle & kiitos kommenteistanne.

100 g pillun viipaleita: Tosi on. Suomalaisia tyttöjä ei silvota. Ja me emme pysty parantamaan koko maailmaa mutta ainakin voisimme suojella omaa maatamme. Eikä suomalaiseksi tule pelkällä ilmoitusmenettelyllä.

Seppo: Eli tiivistettynä voisi sanoa että tuolla pelleilyllä ihminen kuvittelee muuttuvansa itseään merkillisemmäksi. Egon ruokkimista ja narsismia.

Ano1: Jos on ymmärrysvaikeuksia niin sehän ei välttämättä johdu lähettimestä vaan vastaanottimesta. Ja totta joo. Suomeen – ja länsimaihin – ollaan pakkosyöttämässä kulttuuria joka ei sovellu tänne ja joka saa aikaiseksi automaattisen yhteentörmäyksen.

Ano2: Juuri näin.

Rouva Ano & MikkoK: Suvaitsevais-tiedostavassa maailmankatsomuksessa siihen kulttuuriseen apprjohonkin voi syyllistyä vain valkoihoinen länkkäri. Toisin päin se on vain voimaannuttavaa ja muuta hevonpaskaa. Ja sen mustan tytön lapinpukukokeilu on jo tehty. Eikä seurannut minkäänlaista pöyristymistä:

https://i.ylilauta.org/9hv84.jpg

Ano3: Juuri näin tähänkin.

pyrokatti: Vihervasemmistohan on perin lahjakas istumaan toisten perseillä tuleen.

Anonyymi kirjoitti...

Olihan sellaisia intiaanipäälliköiden sulkapäähineiden jäljitelmiä Suomessakin kaupoissa, lähinnä lelukaupoissa myytävänä vielä minunkin lapsuudessani, 1960-luvulla. Ja oli sellainen toki minullakin. Kun sain sen, tuskin tiesin intiaaneista muuta kuin että he käyttivät sellaisia päähineitä. Mutta ennen pitkää sain tietää, että he kävivät aikoinaan varsin raivokkaitakin puolustustaisteluja mailleen tunkeutuneita uudisasukkaita vastaan, ja että useimpien mielessä intiaanien sulkapäähine liittyy juuri niihin taisteluihin, ei niinkään heidän tavanomaiseen arkielämäänsä.
Kaikesta päättäen se kaupallinen jäljitelmä olikin tarkoitettu melko rajuja leikkejä varten. Mutta toisinaan käytin sitä huvin vuoksi päässäni, vaikka käyttäydyin täysin rauhallisestikin, joskus jopa läksyjä lukiessani. Sen ainakin osoittavat muutamat vanhat valokuvat.
Mutta sen päähineen sulat? Ne eivät varmaankaan olleet aitoja haukan tai kotkan sulkia, tuskin edes minkään meikäläisen tavallisemman linnun, vaan luultavammin muovisia jäljitelmiä.
Vaan enpä silloin tullut arvanneeksi, että tämän vuoksi syyllistyin "kulttuuriseen omimiseen", jota myöhemmin ei enää hyväksytä. Aiotaanko sellainen kieltää laillakin? Ei kai sitä sentään taannehtivasti sovelleta?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Joo, mulla oli pikkupoikana 1970-luvun alkupuolella samanlainen. Ja oli jonkinlainen tiipiikin joskin sen viehätys loppui melko välittömästi kun se oli niin pieni ettei siinä voinut edes nukkua. Ei silloin tullut mieleenkään että niillä olisi loukannut ihmisryhmiä x, y ja z. Ne inkkarithan eivät sinänsä olleet mitään viattomia villejä vaan teurastivat varsin lahjakkaasti toisiaan.

Mitä muuten tulee siihen että neekerinainen pukeutuu suomalaiseen kansallispukuun tai saamelaisasuun niin siitä vaan. Ei se minua sinänsä loukkaa eikä vie suomalaisten tai saamelaisten arvoa minnekään. Tuo blogin kuva vaan oli Höblän mainoksesta jossa mainostettiin uutta suomalaista tulevaisuutta ja se ei minua miellytä.

Mutta tämä kulttuurinen apprjotakinhan on taas suvaitsevais-tiedostavien yksilöitten uusi idea loputtomaan puolestaloukkaantumiseen. ”Hei, mehän voidaan loukkaantua tästäkin”.

Tinahattu kirjoitti...

Katsoin YLE'n verkkosivua. Yleisiä sanoja siellä ovat hurahdus ja keikahdus.
Ei mulla muuta.

QroquiusKad kirjoitti...

Yhdet jos toisetkin ihmisyksilöt ovat raivostuneet vallan kauhiasti siitä, että heidän kulttuuriaan on omittu tai jotain sentapaista.
Maassamme ovat asialla olleet paljolti helsinkiläiset vaaleat, sinisilmäiset Nuoret Älykkäät Naiset, jotka katsovat olevansa saamelaisia ja siksi oikeutettuja kieltämään mm. saamelaispuvun käytön muilta kuin Oikeilta Saamelaisilta.

No, isäni isänisän äiti oli saamelainen. Olen siis 1/16 saamelainen. Mutta voi! ei se riitä.
Sen sijaan somalityttöset saavat kyllä tulla vaatimaan minua polvistumaan edessään, koska he rakensivat minulle Helsingin?
No, enpä ole siellä koskaan asunut, voisin vastata vastaavasti.

Vaan enpä vastaa:
somalit ja muut afrot asuisivat pyöreissä savimajoissa, ellei Valkoinen Heteromies (no, oli siellä joukossa homomiehiäkin, kuten Cecil Rhodes) olisi tullut rakentamaan heille kehittämiään rakennuksia.

Nuoret Älykkäät Naiset ikään ja sukupuoleen katsomatta jaksavat aina vain rrraivota siirtomaa-ajan hirrrvittävyyksistä, vaikka ilman sitä afrikkalaisilla ei olisi nyt maanteitä, rautateitä, satamia, lentoasemia, tehtaita, voimalaitoksia, kaivoksia eikä öljykenttiä.

Ilman siirtomaa-aikaa kaikki Afrikan luonnonrikkaudet olisivat edelleen maaperässä, ja afroneekerit vain kiljuisivat ja lörpöttelisivät pyöreiden savimajojensa ympärillä tanssien luku-, kirjoitus ja laskutaidottomina.

Vaan mitä jos me Kaikkeen Syylliset valkoiset heteromiehet vaatisimme afroneekereitä ja lähi-itämaalaisia lopettamaan kulttuurimme omimisen?
Pois Internet ja muu it-teknologia älypuhelimineen, kuin myös autot, maantiet, rautatiet, lentoasemat ja kaupunkien sekä valtioiden infrastruktuuri?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tinahatulle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Tinahattu: Olisko linkkiä heittää? Ylen sivut kun ovat varsin laajat ja yleensä en käy siellä kuin katsomassa teksti-tv:n sivun 235.

Qroquius Kad: Joo, meinaat citysaamelaisia Emmi ja Miisa Nuorgamia jotka ovat tehneet uhriutumisesta itselleen uran. Ilman valkoisia Afrikka eläisi edelleenkin keihäs- ja savimaja-asteella joten lopettakoot tämän kulttuurillisen omimisen. Keksikööt omat moottorit, kaivinkoneet, kännykät ja tietokoneet. Samoin kuin toimivan yhteiskuntajärjestyksen. Joka lakkasi kun siirtomaavalta lakkasi.

Joppos123 kirjoitti...

Olen syvästi loukkaantunut ja pöyristynyt esmes afrikkalaisten tavasta pukeutua länsimaisiin vaatteisiin. Heidän kuuluisi kulkea munasillaan tai maksimissaan lannevaatteissa.
On törkeää kulttuurinomimista tallailla t-paidassa ja mikä pahinta puvussa.
Sama koskee kaikkia etnisiä maanosasta riippumatta.

Anonyymi kirjoitti...

Joppos123 kirjoitti:
"On törkeää kulttuurinomimista tallailla t-paidassa ja mikä pahinta puvussa.
Sama koskee kaikkia etnisiä maanosasta riippumatta."

Koskeeko sama meitä suomalaisiakin? Eiväthän t-paita eikä miesten tumma puku ole suomalaisten keksimiä, vaan ne on omittu tänne jostakin muualta, edellinen luultavasti Yhdysvalloista ja jälkimmäinen Englannista. Puhumattakaan monista naisten muotivaatteista, jotka on omittu tänne ennen kaikkea Ranskasta.
Ja nekin nykyisin jo vanhanaikaisilta vaikuttavat vaatemallit, joita jo yli sadan vuoden ajan on sanottu suomalaisiksi kansallispuvuiksi, ovat itse asiassa jäljitelmiä vanhoista ranskalaisista hoviasuista, niistä, joita 1600-luvulla käytettiin Versaillesissa.
Olemmeko siis niitäkin käyttäessämme syyllistyneet kulttuuriseen omimiseen?
Ennen näitä vierasperäisiä omimisia suomalaisten, niin miesten kuin naistenkin vaatteet olivat aika vaatimattoman värisiä. Pitäisikö niin olla vieläkin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Lisään tähän että olen loukkaantunut ja pöyristynyt siitä että afrikkalaiset lahtaavat toisiaan Kalashnikoveilla. Jos niillä on kerran sitä tännekin kaivattua osaamista niin mikseivät suunnittele ja valmista omia pyssyjä. Ja tästä tuli mieleen mainio videopätkä:

https://www.youtube.com/watch?v=GhxqIITtTtU

Apinalle ei vittuilla.

Ano: Me kuitenkin saatiin aikaiseksi toimiva yhteiskunta ihan omin neuvoin. Ilman kehitysapua. Joka jatkuu ja jatkuu. Niin että kyllä asiasta voi vähän kuittaillakin. Varsinkin näille omille puolestaloukkaantujille. Ja tietysti voi kysyä että kuka keksi ensimmäisenä paidan ja housut? Missä asusteessa on se puolestaloukkaantumisen absoluuttinen raja? Eihän me käppäukot olla oikeasti puolestaloukkaantuneita vaan kuittaillaan puolestaloukkaantujille.

Anonyymi kirjoitti...

Lyönpä vähän löylyä lisää.Jos oikein raadollisesti ajatellaan,niin Usan afrojen pitäisi kiittää orjuuden aiheuttamaa integraatiota.Esi-isät kärsivät,mutta onko asiat nyt niin huonosti nyky mustilla, kuin jos olisivat eläneet koko historiansa afrikassa.Monet menestyneet hyvin (rap.nba.yleis-urheilu.musiikki ja elokuva-ala).Ja nyt koskemattomia median lemmikkejä.Meno verrattuna nyky afrikkaan > no en jaksa sanoa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Joo, afrikkalaisten orjien jälkeläiset pärjää siellä Ameriikoissa varsin hyvin verrattuna afrikkalaisiin Afrikassa. Jopa niin hyvin että ne voivat polttaa kaupunginosia ja valkoinen mies maksaa viulut. Tosin se integraatio ei siellä kovin hyvin toimi eli jos mustat elävät ihmisiksi niin se on ”acting white”.

Anonyymi kirjoitti...

Mainoi tuo apinan oivallus. Näin kai meidänkin pitää tehdä näille "loukkaantujille"
Ja anolle kysymys: En usko että kovin kaukaa meille on omittu aikoinaan körttiläimiesten pukumuotia tai naisten vastaavaa, kerro jos tiedät.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Niin, piti tuosta Sarkkisen avautumsesta, että minkähän varinen se hänen ja miesoletettunsa lapsi on? Vai onko sielmen hankittu kestävän kehityksen kaupasta kuten eräässä Rypyn sarjiksessa?
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko.

Viesti1: Kunniaa luontokappaleille. Ja meidän kuittailu asiastahan on vain kuittailua puolestaloukkaantujille jotka ovat niin helvetin tosissaan.

Viesti2: Eiköhän se ihan valkoinen ole. Ja onnea heidän perhe-elämäänsä. Toivottavasti keskittyvät siihen.

Joppos123 kirjoitti...

Valkoinen lapsi on ympöristörikos, musta lapsi ympäristöteko. Näinhän se vihervasemmistolaisessa ideologia menee.
Jos taas kaksi valkoista saa aikaiseksi neekerilapsen niin vöitä, että prosessissa on ollut mukana enemmän ympäristötekijöitä kuin perintötekijöitä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Niin käsittämättömältä kuin se kuulostaa niin vihervasemmistolaiset ajattelevat juuri noin. Väestöräjähdys ei kuulu heidän ajatusmaailmaansa. Sitä ei ole olemassakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyy vetää omaa kommenttia sen verran takaisin, että onhan Elovena-pakkauksessa nuori nainen piirretty kansallispuku päällä, tosin huivi päässä, joka taas ole mikään kansallispuvun asuste. Mahtaako pukukaan sitten olla olla ihan aito.... Saanen anteeksi.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Eilen Ylen uutisissa kuulin ja tuli uusi kulttuurinen termi tämän BLM-aiheen ympäriltä jonkun tsadilaisen tummemman paikallisyrittelijän suusta: "afro-suomalainen"... Että näin.

heppa

Tinahattu kirjoitti...

Tinahattu: Olisko linkkiä heittää? Ylen sivut kun ovat varsin laajat ja yleensä en käy siellä kuin katsomassa teksti-tv:n sivun 235.
13. syyskuuta 2020 klo 19.55

Yksi hurahdus löytyi. Keikahdus lienee korjattu pois. Kyllä se siellä oli, jotakin Ruotsin ja Tsekin koronasta ja muussakin asiassa oli keikahdettu.

Valkoisessa talossa esiintynyt yhdysvaltalainen huippupianisti hurahti Suomeen – asuu nyt kirjekaverinsa lapsuuden huoneessa Maskussa
Kulttuurivieras, Mackenzie Melemed voitti Maj Lind -pianokilpailun Suomessa 2017. Nyt hän aikoo muuttaa tänne pysyvästi.
Kulttuurivieras
13.9.2020 klo 08.03
https://yle.fi/uutiset/3-11541420

Viestit eivät aina lähde liikkeelle. Luulin lähettäneeni tämän eilen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle, hepalle ja Tinahatulle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Niin se kuvahan oli aikanaan Höblän mainos jossa annettiin Suomelle uutta ja värikkäämpää suuntaa…

heppa: Newspeak lisääntyy.

Tinahattu: Kiitokset. Ja voi olla että oletkin lähettänyt viestin. Blogger temppuilee aika ajoin.