lauantai 6. syyskuuta 2014

KESKUSTELU KIELLETTY

Sosialidemokraattisen globaalisen puunhalaamisliikkeen ensimmäinen toveri sekä valtionvarain hävitysministeri Antti Rinne näyttää sairastuneen syndroomaan, jota kansanomaisesti kutsutaan nimellä lipponen ja joka ilmenee siten että hän kuvittelee omaavansa maagiset voimat, joilla ihmisten turvat saadaan tukittua niin kertakaikkiaan.

Asia, josta turvat tulisi tukkia on tietysti maahanmuuttajien sosiaalietuudet. Keskusteluhan on alkanut siitä, että sosiaali maksaa maahanmuuttajille uudet lastenvaunut, mutta kantasuomalaiselle taas ei. Rinne päättää panna keskustelulle pisteen toteamalla että keskustelu maahanmuuttajien sosiaalitoimistosta saamista eduista on lopetettava ja sen lietsojien on syytä pyytää anteeksi.

Hotellin respassa ei tietenkään olla yhtä lailla virallisen viisaita kuin sosialidemokraattisessa globaalisessa puunhalaamisliikkeessä, mutta meilläkin muistetaan että myös sosiaaliperäisille maahanmuuttajille maksettavat sosiaalietuudet koostuvat kantasuomalaisten keräämistä verovaroista ja mikään laki ei estä keskustelua siitä, mihin näitä varoja käytetään. Vaikka asia Rinnettä kuinka vituttaisi.

Keskustelu asian tiimoilta on ollut sinänsä hämäävää ja hieman väärillä raiteilla, sillä siinä on keskitytty siihen, maksaako sosiaali humanitaariselle maahanmuuttajalle ylimääräistä verrattuna kantasuomalaiseen. Tosiasiassa joka ainoa humanitaariselle maahanmuuttajalle osoitettu penni on kantasuomalaiselle ylimääräistä ja tarpeetonta menoa. Se ei hyödytä kantasuomalaista, mutta silti hänellä on velvollisuus se kustantaa. Kantasuomalaisen kohdalla tilanne olisi aivan sama, vaikka kerran viikossa poltettaisiin isossa peltitynnyrissä helvatunmoinen summa rahaa ja poliitikot raakkuisivat ympärillä että tässä menee teidän rahanne taas kertaalleen murrin perseeseen. Vituttaako?

Rinne kieltää, tai ainakin pyrkii kieltämään suomalaisia keskustelemasta tästä heidän ristikseen annetusta globaalista maksuautomaatista jonka perusteella kuka tahansa sopivasta etnisestä ilmansuunnasta tuleva häiskä saa Suomesta pysyvän oleskeluoikeuden ja elätyksen loppuiäkseen pelkästään sillä perusteella että on saanut hilattua saappaansa Suomen kamaralle. Erityisesti Helsingissä tämä, yleensä suurperheen omaava häiskä kiilaa asuntojonoissa tavallisten kantasuomalaisten ohi ja saa asuakseen kantasuomalaisten kustantamana sellaisen määrän asuinneliöitä, josta tavallinen helsinkiläinen lähinnä näkee unta.

Rinteen mielestä kyseessä on pyhä ja lopullinen käytäntö, jota ei saa muuttaa, ja jonka muuttamisesta ei saa edes keskustella.

Kuka on uhka demokratialle? Sekö henkilö, joka keskustelee asiasta joka on kantasuomalaiselle selvä epäkohta?

Vai Antti Rinne, joka haluaa kieltää keskustelun?

26 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Totean tähän vain näin kuin eräs vääräleuka taannoin tuolla Rähmispossun puolella:

"Nykyisin rikastuminen tulee vähän pirun kalliiksi!"


T: Vitjaantunut Stadilaine'

Pantalone kirjoitti...

Paljon tulee korjattavaa, kun ihmisoikeudetkin on laajennettu aivan älyvapaisiin mittasuhteisiin. Onko se muka joku ihmisen perusoikeus, että saa mennä muiden maihin elelemään sosiaaliturvalla? Sitten jos sen lystin kustantajat kritisoivat asiaa, niin joku ihan oikeasti on niin pälli, että yrittää kieltää sen? Kyllä nyt on SDP pudonnut kelkasta. Näyttää vähän siltä, että hallitustaipaleen alussa pidettiin takinkääntämiskilpailut ja nyt kisataan omaan jalkaan ampumisessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vitjaantuneelle Stadilaiselle ja Pantalonelle & kiitos kommenteistanne.

Vitjaantunut Stadilainen: Juu, monikulttuurisuus on rikkaus, ja sitä hankitaan. Maksoi mitä maksoi. Mutta tiedostavan ihmisen hyvälle olollehan ei lasketa hintaa.

Pantalone: Meillähän ei ole piikin rajaa vieläkään määritelty. Eikä sitä kysymystä ole edes uskallettu valtapuolueitten kohdalta ääneen lausua. SDP osoittaa hyvin sen, että se ei ole työväenpuolue, vaan akateemisten naisten puolue, ja sillä linjalla on myös akateeminen nainen Antti Rinne.

korpisoturi kirjoitti...

Yrjö sano:
"SDP osoittaa hyvin sen, että se ei ole työväenpuolue"

No eipä ole, vaan se toimii tavallisten suomalaisten intressien vastaisesti. Se seisoo täysin tämän älyttömän maahanmuuton takana, josta koituu isoja ongelmia ja menoja. Kohta ne auton palaa täälläkin Ruotsin malliin, jahka niitä on vaan tarpeeksi iso määrä loisimassa.
Aikoinaan demarit meuhkas EU:n menon puolesta kiihkeästi. Ja tuloksena nyt työpaikat menee ohi suomaisduunareilta. Ynnä muuta pahaa kansan päälle on demarit ajaneet. Mikä työväenpuolue se sellanen on?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Korpisoturille. Joo, demarit eivät ole työväen puolue, vaan itseään täynnä olevien akateemisten naisten puolue joka väittää olevansa työväenpuolue. Ja Antti Rinne on täsmälleen samanlainen akateeminen nainen, vaikka hänellä miehen killuttimet jalkojen välissä olisikin.

Anonyymi kirjoitti...

http://news-headlines.co.za/multiculturalism-in-britain-is-a-failure/

On se suorastaan kummallista, että hyysäri ja Yle ovat jättäneet tämmöisen pikkujutun täysin huomiotta, BBC toteutti kyselyn ja 95% vastaajista totesi ettei multikulti toimi...

- Ink Visitor

Anonyymi kirjoitti...

Rinteen samoin kuin monen muunkin nyrjähtänyttä logiikkaa soveltavan hourailijan kohdalla tuntuu toimivan myöskin sellainen ilmiö josta suomeksi käytetään vähän heikkoa termiä moraalinen lisensointi.

Noin kansanomaisesti ilmiön voisi kuvailla toteamalla että tekopyhyys oikeuttaa ihmisen sisäisessä maailmassa sekä omien tavoitteiden torpedointiin, itsepetokseen että suoranaiseen kusipäisyyteen kunhan se voidaan tehdä moraalisen lisensoinnin muodossa ja kautta.

Joku oli esitellyt ilmiötä myös Hommassa.

http://www.pollitasta.fi/2014/09/moraalinen-lisensointi-itsepetoksen-kavalin-muoto/?utm_source=rss&utm_medium=rss&utm_campaign=moraalinen-lisensointi-itsepetoksen-kavalin-muoto

http://en.wikipedia.org/wiki/Self-licensing

http://wat1224.ucr.edu/Morality/Monin%202010%20Compass%20on%20Moral%20Licensing.pdf

http://hommaforum.org/index.php?topic=95619.msg1691959#msg1691959

Castor kirjoitti...

Kielletty? 1933 kiellettiin myös monenlaisia asioita, kirjojakin poltettiin, ja nyt EU pokkuroi saamallaan Nobelin rauhanpalkinnolla, joka ei ole seurausta EU:sta vaan niistä vakaista oloista, jotka antoivat tuolle idioottimisuudelle mahdolliseuuden toteuetua. Versailles'n rauhansopimuksesta voisi sanoa paljon, ja syyt viimeiseen rähinään ovat aika selkeät. Off-topicia, kyllä, tältä osin.

Se, joka edes YRITTÄÄ kieltää keskustelun ja vapaan mielipiteen ilmaisun demokratiassa, jollainen Suomi vielä toistaiseksi on, tai ainakin pitäisi olla, on juuri sellainen fasisti, jollaisen hän omassa suvaitsevaisuudessaan kuvittelee muiden olevan.

Talous menee niin päin v-kirjainta kuin vain voi olla, eikä se Rinteen ansiosta tai aikana tule muuttamaan suuntaansa. Suomessa tulevat olemaan niin vaikeat ajat (kaikille muille kuin herra Rinteelle), että sitä pohjaa ei ole nähty kuin nälkävuosina. Yhteiskunta kun ei toimi pelkkien virkamiesten TAHTOTILOJEN (saatana, että vihaan tuotakin sanaa!), vaan taloudellisten realiteettien varassa. Vrt. Hong Kong - Suomi. Ei HK ole enää pitkään ollut mikään halpatuotantokeskus, se on saatana Singaporen kanssa samalla tasolla maailman finanssikeksuksena, eikä ole veroparatiisi, prosentti on 16,5, eli vain hiukan alhaisempi kuin siella. Ja kun USA vielä lisää sekoilee, niin Aasia tulee olemaan nimenomaan se finanssikeskus.

Rinne voi kieltää, ei siinä mitään. Minäkin kiellän Rinnettä sanomasta moisia ja KÄSKEN häntä pyytämään anteeksi minulta, henkilökohtaisesti. On muuten tulossa tänne päin lähiaikoina, katsotaan, onko kravatti jäljellä tapaamisen jälkeen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ink Visitorille, Ano2:lle ja Castorille & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Kiitos linkeistä. Tuon maahanmuuton hinta-dokumentin muistan. Taisi olla viimeinen kerta kun Yleltä tuli ulos mitään mainittavaa. Nopeasti kohu siitäkin sitten vaimeni. Minkähänlainen tuo dokumentti olisi vuoteen 2014 päivitettynä?

Ink Visitor: Kiitos linkistä. Aika tylyt lukemat, mutta ne sitten varmaan perustuvatkin kokemukseen eikä utopiaan.

Ano2: Tuo moraalinen lisensointi on sinänsä suht kuvaava termi kun ei asialle oikein muutakaan keksi.

Castor: Kovasti samaa mieltä. Kaikuja 1930-luvulta kuuluu kyllä, mutta niitä saavat aikaan juuri ne, jotka siitä olevinaan ovat huolissaan. Ja pitkään julkishallinnossa työskennelleenä voin vakuuttaa, että siellä oikeasti uskotaan siihen, että tahtotila on jotain, jota voi syödä.

Tuosta viimeisestä lauseestasi tulee väkisinkin mielikuva Ilta-Ryönän lööpistä: ”Mystinen mies nipsasi Rinteeltä kravatin poikki ja nauraa kätkätti mennessään”.

Castor kirjoitti...

Ykä, jos voin näin lähestyä kutsumalla Ykäksi, tämä maailma menee sellaiseen malliin, että vaikka en olisi koskaan tätä sanonut aikaisemmin, Kiina tulee ottamaan johtavan aseman. Ekan on ruutanat bXinjiangista, ne "tappaa ne kaikki".

En ole sitä mieltä että Yhdysvallat on ollut niin sanottu hyvä märääjä asioissa, mutta auta nyt armias meitä Kiinasta! Suurin USAn velkoja, sanotaan kaksi vuotta tästä niin nyt kun taala on 1USD 6 kontra RMB, se ei ole kuin 3,5-4 kahden vuoden päästä. Ja velkoja haetaan myös, ei 7. laivasto näitä hoida. Sen takia olen siirtänyt kaiken Hongkongiin ja vaihtanut valuutat, ei minulla paljon ole, mutta jotain vanhuuden varalle. Kultaakin ostin kun on halpaa. Tuleee pojat niin pahat ajat, ettei kukaan kykene näkemään kuinka pahat! Ja saatana kukaan ei pystynyt BBC;ssä sanomaan, mikä se oike akronymi on sille ISIS-porukalle, onko IS (äitini oli niissä porukoissanTalvisodassa, eli toivottavasti ei), vai mikä widdu.

Tämä täytyisi nyt otttaa hiukan tosissaan, ei Stubbin hampailla, vaan saatana tappaa se IS-porukka viimeiseen saakka. Muutama länkkäri on taas mestattu, miksi me katsómme tätä sivusta?

OK, 179cm, 93 kiloa, viimeinen kertausharjoitus, 150 metrin ammunta 98, ikää kohta saman verran (no, OK, 58) ja valmis. Ei kuulu kutsua ei tule, kyllä sitten itketään kun ensimmäisen suomalaisen JOURNALISTIN on tappanut SUOMALAINEN B-kansalainen, kuten, ilmeisesti nyt on tapahtunut eli englantilainen sikahirviö mestaamassa maanmiestään.

Castor kirjoitti...

No, nyt tarvitaan SUOMALAISTEN apua, etteivät suoamalaiset (?) somalit lähde IS-porukkaan? Viddy, kuinka kauan teillä riittää pokka? Jussi Jalenen, tuo suuri tietäjä, vetosi jääkäsilliikkeeseeen, vi jumalauta kundit koska se alkaa???

Anonyymi kirjoitti...

Mä haluan lisätä tänne tällasen ajatukseni, että iso ongelma on se, että kaikista puolueista on tullut eräänlaisia tavarataloja, joissa on jaossa kaikkea kivaa kaikille.

Jokaisesta puolueesta tuntuu löytyvän sisäinen vasemmisto, keskusta, oikeisto ja vihreät. Naisliikkeestä puhumattakaan. On outoa kuulla kun joku kokoomuslainen puhuu sosiaaliturvan puolesta. Tai vihreä leikkii puolustusasiantuntijaa. Minun mielestäni tämä on helvetin epärehellistä mutta äänestäjiä ei näytä haittaavan.

Persut ovat ehkä osittain muuttaneet tätä asiaa ja toivon, että edes he pitävät linjansa.

Nykyiset puolueet pitäisi lyödä rikki ja organisoida uudelleen niin, että vasemmistopuolueet olisivat oikeasti vasemmalla, kokoomus oikealla jne..


t: Veetuuntunut Stadilainen

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Castorille jaVeetuuntuneelle Stadilaiselle & kiitos kommenteistanne.

Castor:

Viesti 1: Näin ensittäin sinuttelu keskenämme on sallittua ja suotavaa. Sinähän olet minua vanhempikin, joten en kai minä teitittelyä voi vaatia. Mitä tulee itse asiaan, niin tunnustan, etten ole maailmantaloudessa mikään ekspertti, mutta ymmärrän minäkin, että Kiina omistaa Yhdysvalloistakin melkoisen osan, mutta en osaa sanoa, kuinka se vaikuttaa. Meillä on myös sama suunnitelma kuin sinulla, eli ajateltiin ottaa osa rahoista sukanvarresta ja ostaa kultaa ja hopeaa. Sen arvo ainakin säilyy, jos ajat menevät pahemmaksi.

Viesti 1 ja viesti 2: Olen päätynyt myös siihen johtopäätökseen, että nämä ISIS-tyypit eivät usko mitään muuta kuin lyijyä, joten sitä niille pitää tarjota. Suomen kohdalla näkisin, että pitäisi parasta mahdollista vauhtia huomattavasti nopeammin ruveta perumaan väärin perustein myönnettyjä kansalaisuuksia.

Jussi Jalonen on suht jännä tyyppi. En kiellä hänen älykkyyttään. Mutta kun lukee hänen kirjoituksiaan, ei voi välttyä ajatuksesta, että heppu on itseään täynnä oleva mulkku.

Veetuuntunut Stadilainen: Tottahan tuo. Puolueet eivät myy asioita, vaan mielikuvia. Media komppaa. Persut ovat muuttaneet asiaa osittain, ja saaneet politiikan ja selkeän riitelynkin palaamaan politiikkaan, mutta minua hieman pelottaa Timo Soinin linja, jossa hän haluaa persut sisäsiistiksi hallituspuolueeksi. Minä olen kannattanut persuja Soinista huolimatta, en Soinin vuoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ehtoota Ykä ja kanssa-komentoijat.

Älkää nyt anttia lytätkö, päinvastoin Kiittäkää ja ylistäkää.

Täältä VoimanPimeänPuolen peräisin olevan näkökulmasta 2015 vaalitaistelun aloittaminen tuollaisella avautumisella, joka saa oman mielipiteen kuullostamaan jopa liberaalita kun sitä vertaa tyttärieni ja yli 70v sukulaisten ja tuttavien vastaavaan.

Pyyteettömästi PerusSuomalaisen vaalikamppanian tukemisesta kiittäen.

-aNo

-ps. Muutenkin suvaitsevan kansanosamme toiminta alkaa muistuttaa rasvapalon sammuttamista vedellä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, aNo. No joo, kieltämättä Antti teki SDP:n vastaista vaalityötä ihan urakalla, vaikka hän ei sitä itse tajuakaan. Siitä pisteet hänelle.

Anonyymi kirjoitti...

Saas nähdä milloin Antti Rinne, Päivi Lipponen ja se toinen Lipposka, Jugner ja Illman koittavat kieltää oikeus- ja vankeinhoitopoliittisen keskustelun liian vaarallisena.

Kannattaa katsoa Iltalehden videoklippi.

Toimittajan äänensävy kuulostaa lievästi vattuuntuneelta.

http://www.iltalehti.fi/iltv-doc/201409080073626_dc.shtml

Becker kirjoitti...

Ilmeisesti taas toistan itseäni ja tunnustan tyhmyyteni, mutta jos kerran kaikki saavat saman verran sosiaalitukea, niin miten on mahdollista että leipäjonoissa seisoo vain pottunokkia, mutta suuriperheiset ym. maahanmuuttajat eivät?

Onko jotain, mitä en ole ymmärtänyt?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Kiitos linkistä. Mietitäänpä vaikkapa venäläistä ammattirikollista. Jos häntä pelotellaan suomalaisella vankilalla, mahtaa Vasili päästää paskaisen naurun.

Becker: No heititpä hyvän kysymyksen. En minäkään oikein ymmärrä. Me ei olla vissiin luettu tarpeeksi selitteläätiötä ja sovellettua spedestetiikkaa. Mutta muistutan vielä kertaalleen, että joka ainoa sosiaaliperäiseen maahanmuuttoon käytetty euro on ylimääräinen ja tarpeeton euro. Välttämättömiä euroja siinä ei ole ensimmäistäkään.

Anonyymi kirjoitti...

Soini ei ymmärrä sitä että hänen ei tarvitsisi itse olla julkinuiva. Hänen ei edes tarvitsisi itse sanoa maahanmuutosta mitään eikä missään. Se riittäisi että Soini antaisi nuiville toimintavapauden persuissa eikä hankaloittaisi niiden toimintaa mitenkään. Jos joku konsensustoimittaja kysyisi Soinilta maahanmuutosta tai jonkun persupoliitikon nuivailusta, niin ottakoon taktiikaksi vastata näin:
"Älä kysy minulta. Kysy häneltä itseltään niin saat vastauksen. Hän tietää nuo asiat paremmin kuin minä."

Työnjako menisi siten että Soini hoitaisi yleispolitiikan eli herrojen ja EU:n vastustamisen, kun taas nuivat hoitaisivat nuivailun. Miten tuo on Soinille niin perkeleen vaikeeta tajuta? Eikö hän tajua omaa parastaan? Jos joku nuiva tapaa Soinin jossain niin selittäisi nämä hänelle.

Menköön Soinin johdolla vielä ensi vuoden eduskuntavaalit mutta ei enää siitä seuraavia. Tässä olisi noin neljä vuotta aikaa etsiä persuille uutta puheenjohtajaa, semmoista joka olisi sekä nuiva että yleispoliitikko.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras.

Viesti 1: Kurdien puolesta vauhkoaminen ei liene tiedostavissa piireissä muotia, sillä siinä kahinassahan kyykyttäjinä ovat nimenomaan muslimit. Se taas ei oikein sovellu länsimaiseen utopiakuplaan, joten asiasta ollaan lähinnä hiljaa.

Kurdien historiaan en ole pahemmin tutustunut. Ne kurdit, joihin olen törmännyt, ovat olleet kyllä melkoisen veemäistä porukkaa. Voihan kyseessä olla sattumakin. Sinänsä minäkin soisin heille itsenäisen valtion.

Viesti 2: Varsin pitkälle noin ajattelen minäkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ink Visitorille: kiitos sähköpostistasi ja tuumailustasi.

Anonyymi kirjoitti...

Sitä tässä pähkäilin että itsenäisessä Kurdistanin valtiossa olisi se win-win tilanne että kurdeilla olisi oma valtio ja muilla valtioilla olisi tilaisuus päästä kurdimamuista eroon.

Jos kurdit ovat vittumaisia ja kaheleita niin heillä olisi oma valtio jossa saisivat olla vittumaisia ja kaheleita jos niin haluavat.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen osmanien valtakunnan hallussa olleet alueet pistettiin uusjakoon. Tuolloin olisi voitu muodostaa kurdeille oma Kurdistanin valtio. Tuota ei kuitenkaan älytty.

Onko Ykällä tietoa miten kurdit tulkitsevat ja soveltavat rauhanuskontoa jos vertaa arabeihin, turkkilaisiin tai persialaisiin? Yhtä kova linja, kovempi linja vai löysempi linja? Kelpaako alkoholi tai sianliha? Antavatko he naistensa mennä paljain päin ulos?

Ovatko Ykän tapaamat kurdit haukkuneet arabeja, turkkilaisia ja persialaisia? Entä toisin päin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras. Ei tietämykseni tässä asiassa kovin suuri ole. Sen osaan sanoa, että kysymäsi ihmiset eivät nimitä meitä suomalaisiksi, ruotsalaisiksi tai saksalaisiksi, vaan kristityiksi. Ja he pitävät meitä hölmöinä, kun me elätämme heidät ilman minkäänlaista vastinetta. Oikeassahan he ovat.

Tapaamani kurdit eivät kauheasti pidä turkkilaisista. Syy lienee selvä. Tapaamani somalit inhoavat arabeja. Kurdien uskonnollisesta linjasta en pysty sanomaan mitään.

Anonyymi kirjoitti...

Eipä oikeastaan yllätä Rinteen "avautuminen" tästäkään aiheesta. Hepun, joka nousi nykyiseen asemaansa lähinnä siksi, että edustaa samaa puoluetta kuin edeltäjänsä, joka oli tehtävistään pihalla kuin lumiukko, voikin odottaa sanovan jotakin tämänsuuntaista.

Osasin odottaa jotakin tämänsuuntaista, kun Rinne kutsui Perussuomalaisia "puolueeksi, jolla ei ole arvoja, ja joka on rasistinen ja fasistinen". Tiesin että tästä tyypistä kuullaan vielä... Ja näköjään selvästikin kuultiin.

"Suomen on otettava oppia ruotsalaisesta ja brittiläisestä demokratiasta, joiden suhde demokratiaan on kuin tuolin suhde sähkötuoliin" --Antti Rinne

--Viikon Radiokasvo

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Viikon Radiokasvo. Juu ei yllätä niin, hepun ensimmäisestä avautumisesta osasi hyvin päätellä, mitä tuleman pitää.

Anonyymi kirjoitti...

Kurdistanian tiellä ovat esteenä olleet lähinnä Iranin huurut, Saddam, Turkin sotilas- ja ulkopoliittinen asema USA:n läheisenä liittolaisena + Syyrian asenne.

Nyt Turkki on hylännyt kemalismin ja islamismi alkaa olla siellä vallitseva valtiomuoto. Saddam on helvetissä. Iran… vaikea sanoa. Syyriasta kurdit voisivat ehkä lohkaista palan…

Ei olisi mikään ihme jos seuraavien 20 vuoden aikana muodostuisi vähintään autonominen Kurdistan. Se voisi luoda tuolle alueelle kaivattua levottomuutta.