torstai 24. syyskuuta 2020

SIELUNMURHAAJA

 

Radanvarsikaupunki, lähitulevaisuudessa…

Entinen kirjanpitäjä, nykyinen konkurssin tehnyt kirjanpitäjä sekä työtön, tuomittu ja vuoden mittaisen vankeustuomion tuoreeltaan istunut väärinajattelija sekä viharikollinen Paavo Pilsneerus asteli kuulustelukutsun saatuaan jälleen kerran sisälle Radanvarsikaupungin poliisiasemalle ja tuumaili että poliisi on todellakin syntistä edellä kun syntinen ei itse ehdi hahmottamaan syntejään. Voi kun se toimisi yhtä tehokkaasti varsinaisessa työssään. Vastahan hän oli ollut kuukauden vapaalla jalalla ja täällä oltiin taas.

Pilsneerus oli poliisilaitoksella jo sen verran tuttu mies että konstaapeli Jani Kettunen oli häntä valmiiksi poliisiaseman aulassa odottamassa. Kieltämättä Kettunen oli – taas kerran – melko lailla nolon näköinen mutta Pilsneerus muisti heidän aikaisemman tapaamisensa. Ja sen myötä sen tosiasian että pitihän poliisikin elää ja elättää perheensä joten silloin reaalimaailma kaikkine vaatimuksineen tuli unohtaa ja elää vallitsevan – vaikkakin varsin vääristyneen –  todellisuuden mukaisesti. Jos halusi saada sen seuraavankin tilipussin. Ehkä sitten kotona saattoi vapaasti ajatella kunhan ei ajatuksiaan ääneen sanonut. Niin kuin eräs nykyisessä Suomessa maanpäällispyhimykseksi siunattu Mika Illman oli aikanaan ajattelun rajat määrittänyt.

Pilsneerus kätteli konstaapeli Kettusta ja totesi:

- No, mitäs nyt tällä kertaa? En edes valehtele että onpas mukavaa tavata.

- Jos siellä kuulustelutiloissa sitten…

Jaahah… että semmosta… Paavo seurasi konstaapelia kiltisti poliisiaseman syövereihin ja alkoi miettiä että tää luolasto alkaa olla jo ikävän tuttu. Kuinkahan tuttu se olisi jos hän alkaisi oikeasti ammatti- ja taparikolliseksi? Vai olisiko se sittenkin vähemmän tuttu kun poliisilla oli paljon priorisoidumpaa tutkittavaa? Ei se tehty teko vaan sanottu sana. Se väärän ihmisen sanoma väärä sana.

Kuulusteluhuoneessa konstaapeli Kettunen sanoi:

- Niin… tämä kun johtuu siitä sinun viimeisimmästä facebook-päivityksestä. Siitä minkä julkaisit melkein heti kun olit päässyt vankilasta pois.

- Mitäs siitä? Minähän vaan totesin siitä sen ÄssPööÄrrän Nälkäpäivä-keräyksestä että mitä helvetin järkeä on antaa rahaa afrikkalaisille että ne voivat tehdä lisää aina vain lisää afrikkalaisia ja pitää koko manner niin helvetin huonossa tilassa että ne lykkää koko ylijäämäväestönsä tänne Eurooppaan? Ja että koko touhu on vaan vihervasemmistolaisen egon ruokkimista. Nykyajan anekauppaa. Vai väitätkö ettei ole?

Kettunen oli hetken aikaa hiljaa ja vastasi sitten:

- Niin no… enhän minä väitä… sinänsä… mutta kun sinua syytetään tuon päivityksen vuoksi sielunmurhaamiseen yllyttämiseen… tai suorastaan valmisteluun…

- Puhuttaiskos suomea? Mitä helvattua tarkoittaa sielunmurhaaminen?

- Sinä et tainnut huomata sitä kun istuit sitä aikaisempaa tuomiotasi. Vihervasemmistolainen hallitus on päättänyt ja eduskunta on sen vahvistanut että julkinen pyrkimys siihen – edes ajatuksen tasolla – että afrikkalaiset eivät saa lisääntyä vapaasti ja tehdä rakkauslapsia tulkitaan syntymättömän etnisesti edistyksellisen lapsen murhaamisen valmisteluksi. Lakitekstissä käytetään termiä sielunmurhaaminen. Ja tämä ei edes riitä kun katsotaan sinun syntilistaasi.

- Täytyy sanoa että olen ymmälläni jo nyt. Mutta mitäs siinä listassa vielä on?

- No se, että sinä siteerasit Tatu Vanhasen tutkimusta kansojen älykkyydestä. Jonka perusteella keskimääräinen afrikkalainen kuuluisi Suomessa apukouluun vähälahjaisena.

- No eikös se ole totta?

- Onhan se joo, mutta sinä rikot kyseisiä faktoja esittämällä sekä sisäministeriön että oikeusministeriön virkakoneistolle antamaa ohjeistusta. Johon meidän on pakko reagoida.

- Mitä ohjeistusta?

Konstaapeli Kettunen totesi:

- Kuulusteltava on pahoinvointinen joten kuulustelu keskeytyy kello 10.48.

Sitten hän kaivoi laatikostaan paperin ja alkoi lukea:

Sellaisten faktojen esittäminen joka saa valtakoneiston, oikeuslaitoksen ja valtamedian edustajat näyttämään naurettavilta tulkitaan raskaiksi rikoksiksi ja niiden esittäjät on tuomittava ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Vankeusrangaistusten virallisena perusteena tulee käyttää termejä kansanryhmää vastaan kiihottaminen, sielunmurhaamiseen yllyttäminen sekä yhteiskunnallisen tasapainotilan tietoinen järkyttäminen.

Pilsneerus katsoi Kettusta kyllästyneesti hymyillen ja totesi:

- Eli koko homman idea on se, että utopiastaan loppuun asti kiinnipitävät hyödylliset idiootit jotka ovat tehneet itselleen valehtelemisesta pakollisen kulttitaiteen jota koko maan on pakko seurata pitävät kiinni kunniastaan jota ei ole olemassakaan? Ja rankaisevat sen loukkaamisesta ankarammin kuin ketään koskaan?

Kostaapeli Kettunen oli hetken hiljaa, huokaisi sitten ja sanoi:

- Juuri niin. Me poliisissa emme toimi enää rikollisuutta vastaan. Me emme suojele kansalaisten turvallisuutta. Päätehtävämme on suojella yli-ikäisten pissisten herkkää egoa henkiseltä pipiltä. Mutta ne yli-ikäiset pissikset ovat vallassa. Ja kun kansalaiset aikanaan äänestäessään leikkivät tulella ja äänestivät niitä niin ne ovat nyt pysyvästi vallassa. Äänestivät, hyväksyivät ja alistuivat. Ensin kiellettiin yksi järjestö. Ja se hyväksyttiin. Sitten kaksi. Ja se hyväksyttiin. Sitten neljä. Ja se hyväksyttiin. Sitten ei ollutkaan enää vaihtoehtoja ja kaikki oli menetetty. Omissa avaruuksissaan elävät pissikset ovat ja pysyvät vallassa. Siihen asti kunnes talous romahtaa lopullisesti tai sitten etnisesti edistykselliset saavuttavat sen lukumäärän että ne saavat päähänsä kokeilla Libanonia. Mutta minä en pysty tekemään mitään. Tiedän toki että kokardikseni sopisi paljon paremmin harppi ja vasara. Mutta olenhan minä sentään kuulustellut sinua inhimillisesti. En sentään pamputtanut. Eiköhän hoideta protokolla loppuun? Sinä tiedät jo kuinka tää menee.

- Hjuu, tiedän…

- Kuulusteltava on toipunut pahoinvointikohtauksestaan. Kuulustelu jatkuu kello 10.54. Paavo Pilsneerus, myönnättekö kirjoittaneenne valmiissa blankosyytteessä mainitut facebook-kirjoitukset.

- Myönnänhän minä.

- Kuulustelu päättyy kello 10.56. Konstaapeli Jani Kettunen, Radanvarsikaupungin poliisilaitos.

Paavo Pilsneerus kysäisi:

- No, paljonkos tästä nyt sitten räpsähtää?

- Kaksi vuotta. Ehdotonta. Ilman mahdollisuutta ehdonalaisuuteen.

- Jaa. Voinko poistua?

- Valitettavasti et. Sinua kohdellaan vaarallisena rikoksenuusijana joten sinut viedään tutkintavankeuteen samantien.

- Tutkintavankeuteen? Mutta eihän mua ehditty pidättääkään?

- Vihervasemmistolainen Suomi ei ole ehkä tunnettu teollisista innovaatioistaan mutta oikeuskäytännöllisistä sellaisista kylläkin.

- Mitenkäs muuten ne toistuviin raiskauksiin ja pahoinpitelyihin syyllistyneet etnisesti edistykselliset? Voivatkos ne vastata vapaalta?

- Totta kai voivat.

- Juu… sillä sehän on…

- …aivan eri asia juu… käännytkö ympäri ja laitatko kädet selän taakse?

Konstaapeli Kettunen löi vihakirjoittaja Paavo Pilsneeruksen käsirautoihin ja ohjasi hänet selliinsä. Paavo tuumaili mennessään sitä että vanha sanonta ”totuuden puhujalle ei löydy yösijaa” oli paskapuhetta. Valtio tarjosi totuuden puhujalle yösijan vuosiksi. Tosin ilman omaa avainta.

Konstaapeli Kettunen palasi toimistoonsa. Seuraavaksi hänen pitäisi lähteä pidättämään tukipartion kanssa arvostettu yrittäjä Teuvo Työman jota tultaisiin syyttämään pimeän työvoiman käytöstä. Teuvo kun oli palkannut kolme työntekijää firmaansa työvoimaviranomaisten protokollan ulkopuolelta. Verot ja työnantajamaksut oli kyllä maksettu pennilleen mutta nykyinen hallinto ei hyväksynyt mitään virkakoneiston ohi tapahtuvaa toimintaa. Ei niin minkäänlaista.

Konstaapeli Kettunen huokasi ja muisteli pääministerittären tuoretta lausuntoa. ”Suomi on saavuttanut tilan jossa se on humanismin, demokratian ja ihmisoikeuksien täydellinen supervalta”.

Minkähänlaista olisi elää vähän vähemmän täydellisemmässä valtiossa?



21 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Synkkää tarinaa. Melkein kuin uutisia lukisi.

KKi kirjoitti...

"
Teuvo Työman jota tultaisiin syyttämään pimeän työvoiman käytöstä. Teuvo kun oli palkannut kolme työntekijää firmaansa työvoimaviranomaisten protokollan ulkopuolelta.
"
Ei ole mahdollista.
Valtio päinvastoin tukee halppistyövoimn palkkaamista.

Meneppä katsomaan paikallisen AaBeeCeen pihalle montako Suomenkilpistä autoa on rtaskaankaluston parkissa.

Onhan se kepuleiden kokkareiden etu, kun työvoima ei maksa. Ja vasemmisto komppaa, kas kun ne ihmisoikeudet.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Yhel Turkkulaasel ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne.

Yksi Turkkulaanen: Tuohon suuntaan ollaan menossa.

KKi: Se jäi sanomatta että Teuvo Työman ei palkkaa kuin suomalaisia. Heitähän kaikki työnvaikeuttamispykälät koskevat. Muita sitten ei.

QroquiusKad kirjoitti...

Kun kerran tulevaisuudessa lanseerataan käsite "sielunmurha" teosta, jota ei ole tapahtunutkaan, niin kaipa sitten otetaan myös uusiokäyttöön termi "kuolleet sielut":

kyseessä ovat henkirikosten uhrit, jotka voitaisiin saada haudan takaa syyttämään ketä tahansa (väärinajattelijaa) kuolemastaan.

Todistuksen saaminen kuollelta sielulta on helppoa:

sen kun vain Nuori Älykäs Nainen sanoo hänestä tuntuvan siltä, että kuollut sielu Kyllikki Saari syyttää hänen kauttaan Teuvo Työmania murhastaan, ja niin Teuvo lähtee lusimaan elinkautista että heilahtaa.
Ja se kestääkin sitten Teuvon koko loppuelämän.

Kaikki pimeät henkirikokset ratkaistaisiin suit sait sukkelaan, oikeuslaitoksen todistelukustannukset vähenisivät oleellisesti, väärinajattelijoita ja suomalaismiehiä saataisiin pois kuleksimasta katukuvaa pilaamasta ja ennenkaikkea
Maailma Pelastuu!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Tuossahan olisi kovasti käyttökelpoinen työkalu vihervasemmistolle. Ja tulee muistaa että tärkeintä sille on tunne. Ei faktat. Kun se ei ole kovin vahva niissä. Siispä tunne ratkaisee. Kun musta niinqu tuntuu siltä. Kyllä sen perkele pitää riittää.

Strix Senex kirjoitti...

En tiedä kuinka paljon tämä Vantaan Kytöpuiston koulun juttu oli tuossa innoittajana vai oliko ollenkaan, mutta se pahoinpitelijöiden piilottelu kyllä herätti minussa erinäisiä ajatuksia ja tuntemuksia. Silloin aikoinaan 70-luvulla minä vielä jotenkin ymmärsin sitä Moskovaan päin rähmällään oloa. En toki hyväksynyt, en pitänyt järkevänä enkä edes tarpeellisena, mutta ymmärsin. Neuvostoliittohan oli silloin suuri ja mahtava, se oli ja on edelleen siinä heti rajan takana ja sieltä tuli rahaa niin kaupankäynnin kautta kuin stalinisteille annettuina suorina avustuksinakin. Mutta että Moskova on vaihdettu Mogadishuun, se menee kyllä täydellisesti yli minun ymmärrykseni.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Strix Senex. Ei se Vantaan homma ollut innoittajana vaan se yleinen alennustila jota kohti ollaan menossa. Vantaan kohdalla voin sanoa – virkakoneiston edustajana – että kun me ei pärjätä omienkaan sadististen psykopaattien kanssa niin miksi ihmeessä niitä pitää hankkia vielä muualta? Sen vanhan nöyristelyn Neuvostoliittoa kohtaan ymmärrän minäkin. Se oli käytännön sanelemaa. Kauppa kävi ja täytyy muistaa että sillä Rauhanvaltiolla oli noin 190 moottoroitua jalkaväkidivisioonaa.

Vasarahammer kirjoitti...

"se yleinen alennustila jota kohti ollaan menossa."

Minusta Ykän dystopiateksteissä valta-asemaan liittyvä pahuus kuvataan erinomaisen onnistuneesti. Ja tämä pahuus vie meidät yhä syvemmälle alennustilaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ollaanko kouluissa kenties hyvää vauhtia menossa jo siihen suuntaan, mitä tähän linkittämäni, Amerikassa jo muutama vuosi sitten tehty video kuvaa? Se näemmä esiintyy siis myös kopiona suomalaisella sivustolla:

https://www.kansalainen.fi/video-modern-educayshun/

Siinä esitettyjen kaltaisilla perusteilla kokeet ja tutkinnot ja kohta kenties yliopistolliset opinnäytetyötkin arvostellaan?

(Pieni tekninen ohje sen katsomiseen:
Kun sivun avaa, aluksi tulee näkyviin vain liikkumaton tilannekuva. On odotettava jonkin aikaa (10-20 sekuntia), minkä jälkeen sivun oikeaan laitaan ilmestyy palkki, jota kelaamalla saadaan näkyviin alempana oleva, saman videon toista kohtausta esittävä kuva. Sen päällä on kolmio, jota klikkaamalla video lähtee käyntiin.)


Nojatuoliasiantuntija kirjoitti...

Ajatusrikos ja se mikä on tänään sallittua puhetta, sitä on vaikea hahmottaa.
Jos kysyisin nyt 83v täyttävältä faijalta, mitä saa sanoa ja mitä ei, olisi varmaan vastaukset mielenkiintoisia.
Faijahan ei tietokonetta käytä.
Vaikka itse seuraan uutisia ja maailman tapahtumia, tuntuu että ei oikein voi tietää mistä saa ja voi keskustella ja kommentoida. On pidettävä kieli keskellä suuta. Jo oman duuninkin takia sillä The Firma on hyvin suvaitsevainen ainakin HR-osaston puheiden mukaan. Asiantuntijat toki on... Hmm.. Hieman erilaisia ihmisiä.

Tuossa eilen katselin hyvin menestyviä maahanmuuttajia. Oli musta katumaasturi bmw, ilmeisesti jokin M5 versio. Sisällä oli pari reteetä kaveria jotka poltteli paksuja sätkiä, niin että vaikka auton ikkunat oli auki niin läpi ei meinannut nähdä. Oli tosi rennon oloisia tyyppejä.
Ehkä olen vain kateellinen, mutta rupesi vituttaa.

Anonyymi kirjoitti...

Onko nyt varmaa tietoa siitä, että Kytöpuiston koulun pahoinpitelijät ovat somaleja? En väitä, etteikö suomalaisetkin lapset kykenisi kiusaamiseen, mutta tässä onkin kysymys joukolla tehdystä pahoinpitelystä, joka mielestäni on tuontitavaraa, vai onko? Ykä tietää. Tätä ennen kiusaaminen oli jatkunut parisen kuukautta, mutta kaikista hienoista Kivakoulu-ohjelmista, kuraattoreista ja psykologeista huolimatta mitään ei haluttu tehdä, koska monikulttuurinen koulu EI VOI epäonnistua! Mainetta on paikattu selvillä valheilla, joka on aikuisilta ihmisiltä raukkamaista. Se, että pääkaupunkiseudun kouluissa tarvitaan melkein päivittäin poliisin apua, kertoo karua kieltään. Voi olla, ettei tämäkään Vantaan juttu olisi tullut esille ollenkaan ilman topakan isosiskon esiintuloa sosiaalisessa mediassa. Kuten Halla-aho ennusti jo ainakin kymmenkunta vuotta sitten, white flight tulee lisääntymään. Säälittää vaan ne perheet, joilla ei ole mahdollisuutta muuttaa muualle.

Edellisesä jutussa keskusteltiin Afrikan auttamisesta. Suomi voisi tarjota turvapaikkoja Etelä-Afrikan valkoiselle viljelijäväestölle, jota siellä harvennetaan kiivaaseen tahtiin. Se ei vaan tunnu mediaa täällä kiinnostavan, poliitikoista puhumattakaan, mutta mustille afrikkalaisille suunnitellaan uuden EU:sta tulleen ehdotuksen mukaan lisää laillisia reittejä tulla mm. Suomeen. Hutisalo on muutenkin varmaan into pinkeänä tästä ”uudistuksesta”, joka korvaa Dublin-sopimuksen, jota koskaan ei edes noudatettukaan. Oikeuden jäädä maahan voisi saada, jos on ennestään täällä sukulaisia, siis tervetuloa kaikki halukkaat somalit ja irakilaiset. Suomelle käy tässäkin leikissä vielä huonosti.

Parin viime päivän aikana olen huomannut, että esim. IS ja IL (samassa leirissä kaikki Sanoma Oy:n nettilehdet) eivät päästä enää juttujaan lukemaan ilman evästeiden hyväksymistä. Kerätäänkö meistä tällä konstilla tietoa, jonka perusteella jonkun ajan kuluttua kutsuu lakitupa ja selli kuten Ykän blogissa? Mielenkiintoista on myös panna merkille ne jutut, joihin annetaan kommentointimahdollisuus. Vaikka iso luuta lakaisee epämiellyttävät kommentit pois, niin jotkut taas ovat täysin tabuja. Siitäkin voi vetää omat johtopäätökset.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Ikävää ja kovin mahdollista tulevaisuudessa. Vielä ikävämpää, että näistä Ykän jutuista voi tulla manuaali ihan kuin Orwellin kirjastakin on jo tullut.

Anonyymi kirjoitti...

Vantaan Havukoskella 7-15 -vuotiaista on äidinkieleltään muita kuin suomea, ruotsia tai saamea puhuvia 62%. Se koulu on alueella.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vasarahammerille, Ano1:lle, Nojatuoliasiantuntijalle, Rouva Anolle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Vasara & Ano2: Siihen suuntaan ollaan vajoamassa. Tietysti hyvyyden ja inhimillisyyden nimissä. Eihän yksikään totalitaristinen järjestelmä ole tunnustanut olevansa totalitarismi.

Ano1: Joo, toi on mulle ennestään tuttu pätkä ja pelottavan lähellä nykypäivää. Laitetaan se suora youtube-linkki:

https://www.youtube.com/watch?v=iKcWu0tsiZM

Nojatuoliasiantuntija: Samanlaisia havaintoja muillakin. Oliskos taustalla sitä ns. omaehtoista liiketoiminaa?

Rouva Ano: Asiastahan on vain epävirallista tietoa. Toisaalta jos kyseessä olisi olleet pottunokat niin valtamedia olisi kyllä rummuttanut sen julki.

Etelä-Afrikassa on menossa tosiaan täysi buurien kansanmurha mutta siitähän ei suvaitsevaistomme nakkaa paskaakaan. Ja Suomi on maahanmuuttoruletissa saamassa sen Mustan Pekan.

En osaa sanoa noista evästeistä mutta selväähän on että kone seuraa käyttäjää. Jos minä laitan hakusanaksi googleen vaikka kiuas niin pian on sivupalkki täynnä kiuasmainoksia.

Ano3: Jep. Sitä monimuotoisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Miten minusta tuntuu, että tuo hallituksen akkalauma lukee näitä sinun dystopioitasi ohjekirjana kuola ja muut ruumiineritteet valuen? Sen verran sekopäistä päätöstä sieltäpäin tuuttaavat..

T: Sohvannurkkafilosofi

Pinlaareni kirjoitti...

Kiitokset Ykälle ja kommentoijille kirjoituksistanne. Lukiessa tuli sekä fyysisesti että psyykkisesti kuvottava olo. Niin valitettavan mahdolliselta viherpunikkien kaavailemalta yhteiskuntajärjestelmältä tuo kuvaus tuntui.

Kuvauksesta tosin puuttui se, että viherpunikkien organisoimassa uudessa, hienossa ja humaanissa vankilajärjestelmässä, so. gulag 2.0.ssa teetettäisiin pakkotyötä (esim. hiilineutraalien kulkupelien kokoonpanoa) pottunokilla laihaa pottusoppaa vastaan. Jos haluaisi proteiinia pottusoppaansa, sinne voisi sitten laittaa viipaleen pottunokastaan. Pilsneerus pääsee tuollaisenaan aivan liian vähällä, ottaen huomioon hänen vastenmieliset intersektio(a)naalista uutta, ja täydellistä yhteiskuntajärjestelmää loukkaavat toimensa!

Ajatuksesta "kuolleet sielut" (Kiitos veli QK) todistajina, muistui tajuntaani erään amerikkalaisen piirossarjan jakso, jossa todistajaksi kutsuttiin "the ghost that never lies". Jostain syystä ainoastaan tämän aaveen todistajaksi kutsunut taho kykeni kuulemaan ja näkemään todistuksen - ja kertomaan sen oikeusistuimelle plus yleisölle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Sohvannurkkafilosofille ja Pinlaarenille & kiitos kommenteistanne.

Sohvannurkkafilosofi: Väittäisin, että kaikki minkä kirjoitan on keksitty jo ennen minua.

Pinlaareni: Luulisin että tämä totalitarismi ei ainakaan vielä tarvitse gulageja. Työpaikan menettäminen ja julkinen häväistys tulee pitkään olemaan riittävä pelote. Sitähän ei tietysti tiedetä mihin lopulta päädytään.

Pinlaareni kirjoitti...

Kiitos kiittämisestä Ykälle. Olet turhan vaatimaton kirjoittaessasi, että viherpunikit ovat keksineet mielikuvitukselliset, vai miten sen nyt sanoisi, uudet omaisuuden uusjaot ja yhteiskuntajärjestelmät ennen sinua (enkä tarkoita tätä pahalla sinua kohtaan).

Minä pyrin pidättäytymään kirjoittamasta parodisia/raadollisia visioita tulevaisuudesta, ihan siitä syystä, että viherpunikit saattaisivat saada niistä "inspiraatiota".

Mitä tulee nykyiseen viherpunikkien modus operadiin, niin nuo Ykän mainitsemat some-terrorismin muodot toimivat hyvin - kunnes...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pinlaareni. Me emme ole nähneet lähellekään pahinta tästä hallituksesta. Vaarallisin se on silloin kun kuvittelee saavuttaneensa absoluuttisen vallan ja mieltää sen uhatuksi. Veikkaan, että perussuomalaisten toiminta pyritään kieltämään.

Anonyymi kirjoitti...

Pieni oikaisu aikaisempaan viestiini:
Se video (https://www.kansalainen.fi/video-modern-educayshun/), johon viittasin 25.9 klo 10.17 lähettämässäni viestissä ja jonka Yrjö ilmoitti jo nähneensä, ei ollutkaan Amerikassa tehty, kuten oletin, vaan Australiassa. Sen osoittaa videon alussa näkyvä ohjaajan nimi: Neel Kolhatkar, joka englanninkielisen Wikipedian mukaan on australialainen näyttelijä ja videoiden tekijä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano ja kiitos lisäyksestä.