tiistai 6. lokakuuta 2020

JOTAIN IHAN MUUTA LXXXVIII

Eli vinyylit vinkumaan

Tämä hallituspissiksien läpitte urakkapissimä nykyaika pistää tällaisen käppäukon aika ajoin masentumaan mutta onhan mahdollisuutena aina – niitä mahdollisesti joskus tulevia parempia aikoja odotellessa – pistäytyä muistojen Kekkoslovakiassa. Postauksen alaotsikko saattaa hieman hämätä vaikkapa 1990-luvulla syntynyttä sillä vinyylillä ei Kekkoslovakiassa tarkoitettu suinkaan sitä muovilämiskää jota käytetään silloin kun ei ole rahaa nyt ja kuvitellaan että sitä seuraavassa kuussa on. No, tietysti vielä pahempi samankaltainen ilmiö ovat ne juuttaan pikavipit joilla ihminen voi hankkia itsensä nopeasti taloudelliseen kuseen.

Kekkoslovakiassa vinyyli tarkoitti tietysti levysoittimessa soitettavaa LP-levyä joka edusti normikekkoslovakialaiselle sitä korkeinta mahdollista äänentoiston tasoa. Olihan silloin jo niitä stereolaitteistojakin, tosin ei vielä Perskeleillä eikä monella muullakaan vaan meillä soitettiin Garrard-levysoitinta joka oltiin DIN-piuhalla kytketty Philipsin monomankkaan. CD-levyistä – jotka nekin alkavat jo hävitä – ei ollut vielä tietoakaan. Mikä ihmeen digitaalinen?

Mutta LP-levyn soitossa oli tiettyä hartautta. Levy otettiin pussista huolella, reunoista kiinni pitäen ja asetettiin siististi levylautaselle. Sitten levy putsattiin miljoonaharjalla ja asetettiin neula paikalleen. Albumin puolisko kuunneltiin tietysti kokonaan ennen kuin käännettiin toinen puolisko joka sekin kuunneltiin kokonaan. Mitään random-, shuffle- ja whatever-soittolistoja ei ollut eikä voinut olla.

LP-levyjen lähes hävittyä kuoli tietysti myös kansikuvataide. Albumeitten suuret kannet olivat usein suoranaisia taideteoksia ja monissa levyissä oli myös avattavat sisäkannet joissa oli sitten kuvia artisteista ja levyn teknisiä tietoja. En nyt keskity niihin vaan LP-levyjen keskiöihin jotka tietysti vaihtelivat levy-yhtiön mukaan logoineen ja väreineen. Ne tuli aikanaan pienelle kekkoslovakialaiselle Ykällekin varsin tutuiksi. En tiedä kiinnostavatko ne kovin monia mutta minua ainakin joten käydään niitä hieman läpi. Aloitetaan Love Recordsista josta esimerkkinä legendaarinen Hurriganesin Roadrunner:


Kasettiversiossa muuten Hey Groupie ja Tallahassee Lassie olivat jostain syystä vaihtaneet paikkaa. Jatketaan. Jos äkkinäiselle sanoo että ”Pohjoismainen Sähkö Oy” niin sen äkkinäisen mielikuva ei liity ensimmäisenä musiikkiin. Kekkoslovakian aikana PSO oli kuitenkin myös varsin suuri levy-yhtiö jonka artisteihin kuului aikanaan mm. Hector:


Kekkoslovakian suurin levy-yhtiö oli Musiikki-Fazer joka tosin toimi aika paljon ostaneidensa muitten levy-yhtiöitten kautta. Mutta oli sillä omaakin tuotantoa:


Joo, tämä singlen keskiö on jo niiltä ajoilta kun Time-Warner oli ostanut Fazerin. Mutta Kekkoslovakian aikaan niitä Fazer-vetoisia levy-yhtiöitä olivat ainakin Finnlevy jonka julkaisemaa Erkki Liikasen singleä Tekoneekeri Koikkalainen tuskin enää julkaistaisiin ns. yleistä syistä. 


Kekkoslovakiassa eläneet muistavat että ne ”yleiset syyt” eivät liittyneet silloin suinkaan suomalaisiin ammatti- ja tapaloukkaantujiin vaan silloin kyseessä oli Rauhanvaltio. Rauhanvaltiolla oli noin 190 moottoroitua jalkaväkidivisioonaa ja parikymmentätuhatta ydinkärkeä joten sen edessä nöyristelylle oli jotain perustettakin. Nykyisillä ammatti- ja tapaloukkaantujilla ei ole kuin paha suuvärkki mutta sehän riittääkin. Kun harva uskaltaa panna hanttiin. Saatanan lampaat, sanoisi eräs vänrikki.

Toinen menestynyt Fazer-vetoinen levy-yhtiö oli Scandia jolle levytti mm. Hurriganes kun se siirtyi Scandialle Love Recordsin konkurssin jälkeen:


Fazerin alaisuuteen kuului myös Hi-Hat jolle puolestaan Juice Leskinen siirtyi kuin Love otti ja kyykkäsi:


Allekirjoittanuthan ei ole koskaan ollut Juicen musiikin suuri ystävä mutta täytyy todeta että tämä kyseinen xv yö (tauko III)-albumi on Juicen onnistunein. 

Fazerin alaosasto oli myös Dig It jonka artisteina olivat mm. Maarit, Bogart Co., Riki Sorsa, Pepe Ahlqvist, Pekka Pohjola, Jimi Sumén, Kojo, Zero Nine, Edu Kettunen, Gringos Locos, Janita, Oona Kamu, Katriina Honkanen ja Kaija Kärkinen. Mieli teki laittaa suuren suosikkini Pekka Pohjolan lp:n vinyylikeskiö tähän mutta kun ei oikein löytynyt niin laitetaan sitten Maarit:


Aikanaan itsenäinen mutta sittemmin Scandian ja sen jälkeen Fazerin ostama levy-yhtiö oli Finndisc joka julkaisi levyjä Safir-, Delta- ja Rondo-levymerkeillä. Levy-yhtiön artisteina oli mm. Irwin Goodman (Safirilla):


Sekä Kivikasvot Rondo-levymerkillä:


Tuo Kivikasvojen kuvassa näkyvä Tankeros Love oli vuoden 1975 suurimpia listahittejä ja maailman kaikkein aikojen paras tankeroenglannilla esitetty kappale. Kekkoslovakialainen muistaa mitä Tankero tarkoittaa. Kivikasvoilla oli muuten oma tv-ohjelmansa silloin kun kanavia oli vain kaksi ja ne saavuttivat parhaimmillaan yli 2,5 miljoonaa katsojaa per jakso:


Tässä postauksessa keskitytään vain suomalaisiin artisteihin mutta toimihan Suomessa myös ulkomaisia levy-yhtiöitä joitten riveissä oli suomalaisia. Yksi näistä yhtiöistä oli EMI jonka riveissä oli aikanaan Sleepy Sleepers:


Sliippareillahan oli kyseenalainen kunnia saada jossain vaiheessa porttikielto suurinpiirtein kaikille suomalaisille tanssipaikoille. Suomalaista itsesensuuria irvaileva Karjala Takaisin-levy joka sitten julkaistiin EMI:n toimesta nimellä Takaisin Karjalaan taisi olla levy-yhtiölle hieman liikaa ja Sliipparit siirtyivätkin sitten CBS-yhtiölle:


Ja jokainen kekkoslovakialainenhan muistaa että ”Kukaan ei soita enää Abbaa, Hevi tulee ja hevi tappaa”. Suomessa vaikutti myös levy-yhtiö RCA jonka listoilla oli Hullujussi-yhtye joka oli hetken aikaa Suomen suosituin bändi ennen Hurriganesia:


1970-luvun lopulla tuli sitten markkinoille pari uutta menestyksekästä suomalaista yrittäjää. Ensimmäisenä tietysti Epe Heleniuksen Poko Rekords joka alkoi toimintansa alun perin levyjen postimyyntikauppana Epes´ Music Shop. Ja Poko Rekordsin menestynein yhtye oli  (ja on) tietysti Eppu Normaali:


Kyseinen ”Tie vie” oli muuten omasta mielestäni Eppujen kaikkien aikojen paras levy. Mutta nehän ovat makuasioita. Omaan makuuni ei taas oikein käynyt Love Recordsin raadosta noussut Johanna-levymerkki. Ja ehkä kuuluisin sen levymerkin artisti oli Pelle Miljoona joka oli suomalaisen keinotekoisen nuorisoangstin edelläkävijä:


Se nuorisoangstihan oli sellaista keinotekoista muodikasta ruikuttamista. Mutta kekkoslovakialainen tiesi että kunnon ruikuttaminen on aikamiesten työtä ja senhän meille opettivat Reijo Kallio, Matti ja Teppo sekä ennen kaikkea Rami Ranta kappaleellaan Itkuliina joka oli ruikutusgenren äärimmäinen huippu:

Tässähän heitä muutama niiltä vinyyliajoilta. Ehkä päätämme kirjoituksen näyttämällä muutaman kuvan jotka viimeistään tällä vuosituhannella syntyneille ovat lähinnä kuva-arvoituksia:








Ja vielä tietysti se pakollinen:


Näihin kekkoslovakialaisiin kuviin ja tunnelmiin tällä kertaa.


30 kommenttia:

Tinahattu kirjoitti...

Tämä on reippaasti päivän aiheen vierestä . . .
Olen huomannut että monen nykyihmisen punahuuruisessa mielessä hyppii hitleri ja Goebbels kepeltää. Sama juttu amerikkalaisilla; kommunistit ovat pieksäneet toisen maailmansodan jälkeiset sukupolvet aivan kuralle.

( Tällaiset kirjoittelut saattavat olla vaarallisia sivun omistajalle joten en ole moksiskaan jos tämä jätetään julkaisematta. Suomessa on ollut useita näytösoikeudenkäytejä. Nyt Juha Molaria syytetään parin natotytön ahdistelusta, älyllisin keinoin. Tytöt kärsivät suunnattomasta järkytyksestä. Helsingissä heiluu. )


Into the Darkness
An Uncensored Report from Inside the Third Reich At War
Lothrop Stoddard • 1940 • 79,000 Words
https://www.unz.com/book/lothrop_stoddard__into-the-darkness/


Ron Unz: https://www.unz.com/runz/white-racialism-in-america-then-and-now/
[…]
As I’ve previously discussed, during World War II and in its immediate aftermath, America experienced its own Great Purge of our academic and journalistic elites—left, right, and center—with many of our most prominent figures permanently disappearing from public visibility, and Stoddard was among those who fell. For two decades he had been among America’s leading public intellectuals, but when he died in 1950, no obituary appeared in the pages of the New York Times.
[…]

Anonyymi kirjoitti...

Voihan itku. Rauhanvaltiossa olen itsekin asunut, mutta monikaan noista läpysköistä ei juurikaan ole korvaani hetkauttanut. Atte Blom yritti aikoinaan sivistää: Hurriganes on rautaa! Ei ole, asuntoni on Remun mutsin baarin yläpuolella ja tuon bändin treenit olivat silkkaa riesaa. Albert Järvinen ja Cisse Häkkinen, varmaankin hyviä kitaristeja muttei kenenkään tarvitse kärsiä hyviäkään kolmisointuja illasta aamuun. Remun käytös äitinsä baarin asiakkaita kohtaan oli luokaton. Ihme juttu: ei osaa laulaa eikä soittaa, on siltikin Suomen kovin rokkikukko. Ihan o.t. jos tässä maassa joku rokkikukko on, se on Pate Mustajärvi ja jos sinne alakerran Tsemppibaariin osut niin tervetuloa vaan yläkertaan.

Vinyylien hohto ei ole se särinä ja "silleen röhee tatsi", vaan ihan se mitä niillä oli. Esim. vinyyleillä oli enemmän etnoa ja - tosin yksipuolista -ideologiaa kuin ikinä pystytään ymppäämään jollekin nyky-DVD:lle. Love Recods julkaisi upeaa musaa ja vastapainoksi sitten tietenkin niitä Guatemalan lautasia ja Agit Propia. Love ei ajoissa tajunnut sitä, että nämä ideologiaa sinänsä kannattavat eivät tietenkaan maksa ideologiastaan. Kuulostaako tutulta?

Minulla on nelisensataa vinyyliä. Harvoin kuuntelen koska youtubesta kuulee kaikki nopeammin ja paremmin. Yhdestäkään en luopuisi, kuten en kirjoistakaan. Saa sitä olla vanhan polven edustaja.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Peruskouluaikaan heppa harjoitteli tylsien oppituntien ajankuluksi piirtämään sinikantisiin ruutuvikoihin tuota Love Recordsin logoa. Oli sopivan vihjailevan härski ja 1/2-tuhma kuva...

heppa

Lissu vaan kirjoitti...

Tämän päivän nuorisolle käsittämättömin asia taitaa olla tuo puhelin, joka toimii vain kytkettynä pistokkeeseen huoneen nurkassa, jolla voi vain soittaa ja ottaa vastaan äänipuheluja. Välillä kieltämättä ikääntyneempääkin ihmetyttää, että kuinka sitä tosiaan pärjättiinkään..!
Nuo Ilkka Hemmingin ja Urkin puolivartalolasit näyttivät jossain vaiheessa huvittavilta, mutta ovat taas ihan kuranttia tavaraa.
Ja kyllä isällistä jyrähdystä valtion ylimmältä taholta tarvittaisiin kipeämmin kuin koskaan, sanavalintakin oikein osuva!

Anonyymi kirjoitti...

Lovererodistahan tuli jouknen aika elokuva, kertoi kyllä aika pintapuolisesti levyyhtiön historiasta, mutta sehän sitä kun pitää yrittää ahtaa 2 tuntiian pitkäajanjakso..
Kasevan pojille oli mm vaatimus että pitää suomeksi laulaa jos levyttävät

-jpt-

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa kivenheiton päässä yhessä divarissa on hurriganesin lp levy näyteikkunassa esillä, en nyt muista mikä. Taitaa olla nykyään jo keräilyharvinaisuus. Muistan nuoruudestani kotoa sellaiset stereot joissa oli ylimpänä lp soittomahdollisuus ja alempana tupladekit kaseteille, josta huudatin rentun ruusua. T. Oloneuvos

Tuumailija kirjoitti...

80-luvun puolivälissä syntyneenä ei ole omakohtaisia muistoja vinyylilevyistä, paitsi että mummolassa sellainen oli ja muutaman kerran sitä jopa kokeiltiin. C-kasetti oli se lapsuuteni juttu, itselläni oli monta lasten musiikki- ja satukasettia. Ysärin lopulla, astuessani murrosikään, tulivat CD-kiekot mukaan. Yksi parhaista ja eniten kuunnelluista CD-kiekoistani oli Eppu Normaalin tuplalevy "Repullinen hittejä". Myös Hurriganesin ja ZZ Topin kokoelmalevyjä tuli kuunneltua paljon. Ne olivat tärkeitä siksikin, kun ne olivat sekä minulle että isälleni mieluista musiikkia; muutoin meitä erotti hyvin jyrkkä sukupolvien välinen kuilu musiikkimaussa. Monet automatkat on vietetty isäni kanssa kuunnellen noita levyjä.

Me kasikytluvulla syntyneet olemme viimeinen sukupolvi, joka tunnistaa ilman vaikeuksia nuo laittamasi kuvat. Kuparipannua tosin en ole koskaan nähnyt käytettävän, mutta mummolassa sellainenkin oli. Tunturi-mopoja monet lukiossani käyttivät vielä nolkytluvun alkupuolella. Puhelinkoppeja on Japanissa yhä siellä täällä ja ne saavat olla aivan rauhassa ilkivallalta.

Anonyymi kirjoitti...

Muistan likkakaverini älppäreitä. Ne oli kokenu muodonmuutoksen lämpöpatterin kylkeen nojatessaan eli olivat laineilla. Niiden biisejä oli jännä kuunnella.
Kirjahyllyssäni on rivi älppäreitä, sellaisia rakkaita. On myös rivi ceedeitä. Niitä en kuuntele oikeestaan koskaan. En myöskään radiosta enkä varsinkaan uusista vempaimista.

Puhelinkikkarit talvella. Niihin pääsi tuskin sisään kaiken lumen ollessa edessä ja lattia jäisenä. Vaarallisia paikkoja. Joskus kävin kuuntelemassa musiikkia. Soitin muistaakseni 10 pennillä jonnekin ja sieltä tulvi listamusiikkia.
Muistaako joku tätä?

Miten jännää ennen elämä oli!

Eija

Anonyymi kirjoitti...

Kun nyt äänentoistosta tuli puhe, niin 70-luvulla kelanauhuri oli ylivertainen toistossa. Tietysti oli suorakaiverruslevyjä, mutta todella pienessä määrin ja harva tietää, että ensimmäisen kotimaisen populäärimusiikkisuorakaiverrusäänilevyn teki Finntrio.

Anonyymi kirjoitti...

Aikalailla on Yrjö onnistunut kaivamaan meikäläisenkin kölvivuosien ääniraitaa.
Tai tuleehan noita vieläkin kuunneltua, kun ei tätä Absurdistanin menoa muuten kestä.
Kyllä ennen oli kunnollista!


-= Mansen Sälli =-

Veijo Hoikka kirjoitti...

Mukava muistelo kevyen musiikin saralta, kiitos muistikuvista.
Muutamia huomioita...

"Epe Heleniuksen Poko Rekords joka alkoi toimintansa alun perin levyjen postimyyntikauppana Epes´ Music Shop."
Muistini mukaan Epen musiikkikauppa oli 70-luvun alussa Tampereen keskustassa. Ainakin kävin siellä useamman kerran ostoksilla. Ehkä Skutsiin ja Stadiin joutui tilaamaan levyt postin kautta. Tunsin Epen 60-70-lukujen taitteessa. Hieno mies!

"Allekirjoittanuthan ei ole koskaan ollut Juicen musiikin suuri ystävä mutta"...
Tämän olet kertonut jo aiemminkin, ja joku kommentaattori jossakin luonnehti Juicea jotenkin niin, että hän yritti kertoa, kuinka nero hän on.

Nyt on kyse musiikista. Jos musiikkia analysoi itse musiikin osalta, niin on parasta pysyä klassisen musiikin, jazzin tai vaikeamman rokin turvasatamassa, ooppera on jo vähän iinä, koska oopperoiden tekstitykset ovat vaikeita sekä kielellisesti että ymmärrettävyyden osuudelta siinä suhteessa, että kuinka pälhöjä tarinoita niissä kiljutaan.

Jos mennään Juicen sanoituksiin, hyvän kuvan saa lukemalla Juicen elämänkerran. Juice ei yrittänyt luoda itsestään kuvaa nerona. Sen sijaan hän halusi tuoda esiin oman sanomansa suomenkielen sanoilla omalla erikoisella tyylillään. Muistini mukaan Juice testamenttasi kirjansa, yli 2000 nidettä yleishyödylliseen käyttöön. Uskon hänen lukeneen ne kaikki. Nerojen ei tarvitse niitä lukea.

Juice sanoitti paljon muiden artistien kappaleita, mm. Yrjön idolin Maaritin progeja (jotka ilmeisesti olivat plogikommenttien esimuotoja).
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Juice_Leskisen_s%C3%A4vellyksist%C3%A4_ja_sanoituksista

Juicen omiin biiseihin tekemänsä sanoitukset ovat oma lukunsa. Yrjön mainitsema xv yö voi olla vaikea ymmärtää, jollei ole niitä öitä koskaan kokenut.
Eräs suosikeistani on Juicen soutuaiheinen kaihoisa muistelo:
https://www.youtube.com/watch?v=9UKfplQWrsU

Muisteloitasi koskeva ajanjakso lienee sisältänyt muutamia muitakin bändejä ja artisteja. Esim. Hanoi Rocks, Rauli Badding, Tuomari Nurmio.

Jaskan tapaan loppukevennys.
Kuva-arvoitukset:

Täysimittainen 80-luvun lyijykynä. Kerran kirjoitettu, kumi koskematon.
Matkapuhelimen ensi-askel.
Elisan treffipuhelin.
80-luvun pankkikirjoja sivut tyhjillään odottamassa yrityksiä sijoittamaan firmansa omistajien omaisuuden Koiviston Klausuuliin.
Autosta kopio kuorien ja keinovalojen osalta.
Sähköpolkupyörä, Eino Poutiaisen yksilö ennen menoa Zetoriin kattokeikalle?
CCCP? Paperi puuttuu.
Kahvipannu 80-luvun mallia.
Pomo. Kiitos, Urho.

Anonyymi kirjoitti...

Olin joskus 70-80-lukujen vaihteessa töissä viihde-elektroniikkaa myyvässä putiikissa. Jotenkin huvittavaa oli asiakkaiden vastaus:"stereoita kattelemassa..." Kun kyselin, että mitä sais olla. Yhdistelmälaitteet hävisivät ja muotiin tulivat erillislaitteet. "Räkit" - helvetinmoinen johtohässäkkä takana. Sittemmin hi-fi äänentoistolaitteet on hävinneet horisontistani - myykö niitä vielä joku? Ei ainakaan pahemmin mainosta.

Oma setti alkaa alla jo keski-ikäinen ja kaikki värkit on erimerkkisiä ja laadukkaita. Vaihtokoneina tulleita, käytettyjä. Uutena ihan helevetin kallita mutta yllättävän edullisia käytettyinä aikoinaan. Sopivia opiskelevalle osa-aikaiselle puotipuksulle.

Vinyyliä muistellaan kaivaten muttei muisteta Naps - naps - naps kihikihi - ääntään. CD-levy oli suuri parannus.

Petri Tiilen suuri suosio oli ja on itselleni tavaton arvoitus. Mitä proletariaatin ja syrjäytetyn nuorison kapinaa oli / on opettajan vinkuna. Tekokapinaa ja poseerausta, noloa, niin noloa.

Parhaita vinkujia, humppaa laulaneita keijo-annikeita ei levyille laitettu. Vain kasetteina saatavilla. Parhat valikoimat näitä ruikuttajia löytyi huoltoasemilta.

Ai niin, ei pankki- tms. kortit ole vinyyliä, ovat muistaakseni ABS.muovia.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Eikä kaikki vanhemmatkaan tiedä mistä on kyse kun totean että löysit kuvan vielä sellaisesta jossa on lutikkalukko. Se oli aikoinaan hyvin tarpeellinen osa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tinahatulle, tira+:lle, Hepalle, Lissulle vaan, jpt:llä, oloneuvokselle, Tuumailijalle, Eijalle, Ano1:lle, Mansen Sällille, Veijo Hoikalle, Pyssymiehelle ja Ano2:lle ja kiitos kommenteistanne, lisäyksistä ja jaetuista muistoista. Laittelen aika ajoin näitä ajan kuvia ja ihmisethän kokevat ajan ja tapahtumat kaikki omalla tavallaan.

Zones kirjoitti...

Vanha ei jaksa metsuripäivän jälkeen ihmeemmin kommentoida mutta laitanpa nyt virkistyslinkin:
https://www.palasokeri.com/forum/104210
Pikkuisen kun kelaatte sivua alaspäin löydätte just tasan jees Hector-sarjiksen. Suurenee klikkaamalla.

Jaa, pitäisiköhän sitä saunaoluen kaveriksi käydä levyhyllyllä, ihmeellisesti korvien välissä kuuluu sitä sun tätä.

QroquiusKad kirjoitti...

Mitä lie se kertojasta kertoneekaan, mutta itselleni hauskin muisto vinyyleistä on neulan aika-ajoittainen juuttuminen uraan, uminen uraan, uminen uraan...

Ylempänä kun kaivattiin isällisiä jyrähdyksiä Kansakunnan Kaapin päältä, niin onhan sellaisia kuultu.

Ne vain ovat olleet sisällöltään vaatimuksia luovuttaa loputkin itsemääräämisoikeudesta Eurostoliitolle, josta on tehtävä Euroopan Neuvostoliitto,
Suomen on lahjoitettava rahaa Vetelä-Euroopalle ettei heidän tarvitsisi maksaa verojaan,
maahan on tuotava laittomia maahantunkeutujia, korjaan, Heikoimmassa Asemassa Olevia koska Arvo Pohja ja niin edelleen.

Täällä on pohdittu muutamankin kerran, mitä olisi tapahtunut, jos Tawja Havofkalla olisi ollut Urkin valtaoikeudet.
Millaistahan jälkeä Sauli Väinämö niillä saisi nyt aikaan?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Zonesille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Zones: Kieltämättä paha sarjakuva. Itse ajattelen että Hector oli parhaimmillaan silloin kun hän vaan rokkasi eikä julistanut.

Qroquius Kad: Muistanpa neulojen hyppimisestä omasta elämänhistoriastani LP-levyltä kasetille äänitetyn Hurriganesin Crazy Days-albumin jossa kasetille tuli tommonen varttitunti tyyliin ”Talking bout you trrlytyryttyryt… talkin bout you trrlytyryttyryt…”.

Mitä tulee tuohon toiseen asiaan niin olet oikeassa. Maan johto on federalistien käsissä. Kannatin aikanaan suuria presidentin oikeuksia. Nykyisin en. Ja ehkä se valitsijamiesvaalisysteemi oli sittenkin se parempi systeemi.

QroquiusKad kirjoitti...

Paras omakohtainen neulanjuuttumus sattui isänpuoleiselle sukulaismiehelle Tapsa Rautavaaran kappaleessa "Kohti Alaskaa"
(https://lyrics.fi/tapio-rautavaara/kohti-alaskaa)
soittimen alkaessa toistaa:
"Mies myöskin naista kaipaa. Mies myöskin naista kaipaa. Mies myöskin naista kaipaa..."
Asia tuli selväksi ja niinhän se onkin.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Ykä ja muut!

Kuva-arvoitukseen nro 1 vastaus: aikansa nerokkuus, kasettinauhan käsivinssi, maailman yksi onnekkaimpia yhteensattumia. Kuvassa näkyvä C-kasetti on muuten samanmerkkinen, joka tällä kirjoittajalla meni vasta vuosi-pari sitten lopullisesti tuhon tielle ja samalla hävisi mm. muutama hauska Radio Mafiasta äänitetty juttu. Lukemani mukaan noita kasetteja ei enää valmistettaisi, kun viimeinen tehdas olisi lyönyt Meksikossa (!) ovet säppiin, mutta epäilen tätä panetteluksi.

Vinyylisoittimissa oli muistaakseni levyn lisäksi kaksi osaa joita piti vahtia, neula ja kumilenksu joka Antikytheran mekanismin kautta pyöritti levyä. Olen käynyt ensimmäisiä kertoja "aikuisten asioilla" ostamassa uutta timanttia kun isä päätti katsoa onko pikkunööseistä niin vaativaan hommaan. Ja olihan meistä, ukko tiskin takana möi osan juuri siihen hintaan, mihin nööseillä oli rahaa varattuna, olikohan 50 mk.

Kumilenksu koitettiin vaihtaa itse koska varaosien hinnat alkoivat jossain vaiheessa olla tosissaan varaosien hinnoissa. Lyhyelläkin fysiikalla lopulta löytyi aina oikea 33/45 RPM mahdollistava asennus.

Mutta muistaako kukaan, että mikä soitto- ja lauluorkesteri oli kyseessä, kun olivat seuraamassa Hurriganesin keikkaa ja "Get On" alkoi kuulua. Olivat innoissaan soitannosta ja varsinkin laulusta, mutta sitten esittivät isäntiä hämmentäneen kommentin: "mahtavasti nuo vetää, mutta millä ihmeen kielellä tuo kaveri laulaa?". Joku brittiyhtye tai Atlantin takainen kokoonpano se lienee ollut?

Yst. terv. Ano Nyymi

Anonyymi kirjoitti...

"Kaikki tahtoo elää säkenöivässä voimassa,
säkenöivässä voimassa,
säkenöivästä voimasta,
säkenöivässä voimassa,
säkenöivässä voimasta.."

- Kyllä nää karvapäät osas tehdä musiikkiakin, ei ollu pelkästään pellejä tuo sukupolvi.

Ekan suorakaiverruslevyn teki Alan miehet, Philips jakoi sitä näytelevyksi ja kaupantekijäisiksi. Minäkin sain semmoisen, työsuhde-etuna. Mikä oli levyn nimi, en muista. Sillä oli kumminkin mm. el Canto de Kämäräinen. Tekiköhän Hifi-lehti siitä jutunkin vielä?

Sitten tulikin jo CD ja muutamassa vuodessa vinyylit oli historiaa. Toki muutamia todella hyviä alennusmyyntejä osui tähän väliin. Epes oli Tampereen vakiokohde, siellä oli pakko käydä joka reissulla. Anttila oli toinen mainio levykauppa, sekin mennyttä maailmaa.

Juuri kun puhelinkoppi oli saatu kehitettyä melkein täysin huligaaninkestäväksi, ne poistettiin käytöstä. Lasit oli korvattu polykarbonaattilevyllä. Ei muuten hajoa ihan helposti, jollain raksamessulla sain yrittää rikkoa semmoista. Monta kertaa. Lekalla. Ei hajonnut. Puhelimen rahakotelo oli viimeinen akilleen kantapää, sen sai auki liukuvasaralla. Ja tämä kun kölvit keksi piti tietysti joka helevetin puhelin korkata.

Kuvassa oli myös italialaisen kappitalismin ja sosialistisen neuvostoliittolaisen iskurityöläisen työn hedelmä. Hieno auto, lujaa vaikka epätasaista laatua. Ihan oma riemun aihe oli alumiiniset abikoliittimet. Sähköt toimi ihan miten sattui, kun liittimiä hiplas sähköt palautui - hävis sitten varoittamatta omia aikojaan. Pallosilmäisyyden hyvä puoli oli se, että koko lamppu oli halpa - markkinoiden PARAS, TM-testivoittaja, maksoi oikein 49;- per lamppu. 4xH4 valot maksoi alle 300 ;- kuorineeen & releineen, kytkimineen kaikkineen. Parhaat valot ikinä. Paremmat kuin silloisen tyttöystävän isukin volvossa. Paljon paremmat kuin silloisessa työmersussani. Paremmat kuin nykyisessä koppimopossani. Oi niitä aikoja.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Ano Nyymille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteista sekä lisäyksistä ja jaetuista muistoista.

Jani Alander kirjoitti...

Pakko todeta että kaikki ei ollut ennen paremmin. Juu on älppäreitä tullut kuunneltua, samoin kasettaja ja cd-levyjä. Mutta noin karkeasti joskus 1980-1990-luvulla tarvitsi jos halusi viihdettä kuluttaa useampia eri laitteita: Telkkari, videonauhuri, lp/cd/kasettisoitin, tietokone jos halusi pelailla. No nykyään meikällä on pöytä-pc isohkolla näytöllä, ja näytönohjaimessa on sellaiset liitännät että masiinan saa kiinni vaikka kuinka isoon telkkariin. Musiikit on ko koneen massamuistissa, niin on myöskin leffat, ja toki koneella voi pelatakin, vallan hyvin. Ja pääsee tänne nettiinkin vaikkapa näitä kommentteja kirjoittamaan. Ja kapistus itse jokunen vuosi sitten maksoi kokonaisuudessaan minulle jotain 700 euroa itsekasattuna. Vrt. mitä se kasari-ysärillä olisi maksanut hommata kaikki nuo em. laitteet. Sanoisin että "pikkuisen" enemmän.

Jani Alander kirjoitti...

Pyssymiehelle: Kyllä edelleen hifivehkeitä saa, ja kyllä niillä on edelleen hifivehkeiden hinnat. Ei kannata vaan etsiä jostain Gigantista. Kaveri jossain kohtaa meni erääseen alan liikkeeseen ja kyseli HYVIÄ kuulokkeita. Myyjä kysyi budjettia ja kamu totesi että ei sen kanssa ole niin tarkkaa. Myyjä tarjosi jotain 60 TUHANNEN euron spesiaalivehkeitä joita heiltä saisi tilauksesta, siinä kohtaa kamuni totesi että joo no kyllä hällä on budjetti, olisko pari tonnia maksimi. No löytyi sitten siitäkin hintaluokasta kuulokkeet :D

Anonyymi kirjoitti...

Hifi-värkit saavuttivat melkein täydellisyyden joskus 80-luvulla. Täydellisyyttähän ne eivät koskaan voi savuttaa. Vahvistin on melkein täydellinen, sanoisin käytännössä täydellinen. Virittimen ongelmat liittyvät ohjelmatarjonnan huonouteen. Levysoittimen ongelmat liittyivät levyjen ongelmiin. CD-soitin on täydellinen. Nauhurilta on nauhat hävinneet, metallinauhat olivat aika hyviä. Sittemmin hihg end -huuhaa valtasi alan harrastajat. Ja värkit katosivat kaupoista, siis normaaleista viihde-elektroniikkaa myyvistä kaupoista.

Se, että niitä ei löydy edes gigantista on merkki jostain. Niitä ei pahemmin testata tai mainosteta TM:ssa kertoo jostain, mistä? MP3 ei ole hifiä, se on melkein hifiä, mutta ei häviöllinen pakkaus ole häviötöntä.

Yksi juttu erottaa high end huuhailijat ja hifistit helposti. CD-levy, hifistien mielestä parempaa ei ole. Eikä oikeasti olekaan, ei vaikka vinyyli "kuulostaa lämpimämmältä".

Minulla on Kossin kuulokkeet, maksoivat aikoinaan noin 1,5*kuukausipalkkani verran. Mallikuulokkeet, sain ne todella edullisesti, kun niiden edustus vaihtui ja mallikuuloke kävi tarpeettomaksi. Ääni on hieno, umpikuulokkeet hiostavat kumminkin. samanmerkkiet kevytkuulokkeet hommasin 2000-luvulla, maksoivat huomattavasti vähemmän, vähemmän kuin tuntiveloitukseni. Ääni melkein sama mutteivat hiosta.

Kaiuttimet ovat edelleen huoneakustiikan kanssa ketjun heikoin lenkki, ei esimerkiksi kaiutinjohto, kuparin punonnalla ei oikeasti ole väliä. Lampunjohto ajaa saman kuin huiman kallis kullitetuilla liittimillä stiiknafuulioitu piuha. Nykyään kaupiteltavat hernekeittopurkin kokoiset kaiuttimet eivät todellakaan ole hifi-kaiuttimia. Genelec on mutta missäs niitä myydään? Ei näy Gigantissa ja muutamassa erikoisliikkeessä niitä ei aktiivisesti tarjota, kun on eksoottisempiakin, lue kalliimpia, tarjolla.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jani Alanderille ja Pyssymiehelle & kiitos lisäyksistä. Itsehän en kuuntele nykyisin paljon musiikkia mutta niiltä ajoilta kun kuuntelin niin muistan että ne Genelecin Triamp-kaiuttimen maksoivat 20.000 markkaa kappale.

Jani Alander kirjoitti...

Pyssymies, kyllähän niitä häviöttömiäkin pakattuja musiikkiformaatteja on, ja sellaisia jotka pystyvät cd:tä parempaan äänenlaatuun jos jostain vain paremmalla laadulla digitoidun kappaleen löytää.(Sehän se ongelma on, useimmiten moista digitoitua lähdettä ei ole) CD:hän itsessäänkin on vain aproksimaatio äänestä. Ts. 44 000 ja risat kertaa sekunnissa otettu 16 bittinen näyte. Eli siinä on 65000 ja risat erilaista äänitasoa per näyte otettavissa. Käytännössä tosin ihmisen kuulolla on sellaiset rajoitukset, että eipä siitä paremmasta laadusta ole oikeasti mitään korvinkuultavaa hyötyä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Jani ja kiitos lisäyksestä.

Lissu vaan kirjoitti...

Vastaus tuolla edempänä olleeseen lutikkalukon arvoitukseen: Lutikkalukko on todennäköisesti tuo kuparipannun nokassa oleva läppä.

Anonyymi kirjoitti...

Eks tos Hullujussin plätyssä ollu kirjotusvirhe? Kun luki että ”Takataan moos”?
Ku mun muistaakseni se oli ”Takataan roos”?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lissulle vaan ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Lissu vaan: Tässä käsityksessä minäkin olen.

Ano: Ei ollut virhettä. Hectorilla oli ”Takataan Roos”. Hullujussilla ”Takataan Moos”:

https://www.youtube.com/watch?v=gUhzCl8hmhI