EPÄILYKSEN PIRU JA ÄÄRIHUMANISTI

 

Kulosaari oli varsin mukava paikka asustella. Jos vain omasi tarpeeksi kapitaalia hankkia sieltä kämppää. Eräs viisikymmenvuotias henkilöoletettu toki omasi ja kyseinen henkilöoletettu rentoutui kotonaan ympäristövastuullisen luomupunaviinilasillisen kanssa. Hän oli äärihumanisti, tarkemmalta nimeltään Äärihumanisti ja hän oli varsin tyytyväinen elämäänsä ja ennen kaikkea saavutuksiinsa.

Ammatiltaan hän oli juristi. Vaikutusvaltainen henkilöoletettu. Hän ei säätänyt lakeja mutta oli arvostettuna asiantuntijana ollut jo kauan vaikuttamassa niitten sisältöön. Ennen kaikkia hän omasi valtaa siihen, kuinka noita lakeja tulkittiin ja sovellettiin. Ja niitähän tulkittiin ja sovellettiin juuri niin kuin hän äärihumanistisessa täydellisyyden tavoittelussaan oli aina halunnut.

Hän oli päässyt tavoitteeseensa. Hän oli ollut saamassa aikaan sen tilanteen että uhriasemaltaan korostetut vähemmistöt olivat käytännössä päässeet erityisasemaan lakien ja ennen kaikkea rangaistusten soveltamisessa. Hän oli osaltaan saanut valtakoneiston ymmärtämään, että vähemmistöt ovat jo lähtökohtaisesti sorron kohteita, eikä heihin silloin voinut soveltaa lakeja ja ennen kaikkea viranomaistoimintoja samalla tavalla kuin kantaväestöä kohtaan.

Tämä sai tietysti aikaan tiettyjä ikäviä, no, oheistappioita mutta ne olivat vain kehityksen kitkaa jonka edistyksellinen yhteiskunta kyllä kesti. Yhteiskuntahan oli osiensa summa ja jos suuresta summasta otti hieman pois niin summan väheneminen oli merkityksetöntä. Suurempi kokonaisuus oli tärkeämpää. Elettiinhän kuitenkin intersektionaalisessa feminismissä joka loi tien suurimpaan mahdolliseen oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon. Uudelleenmääriteltyyn ja päivitettyyn sellaiseen.

Äärihumanisti oli omalta osaltaan ja kovalla työllään saanut valtakoneiston myös ymmärtämään että ammatti- ja taparikolliset eivät ole rikollisia sanan varsinaisessa merkityksessä vaan yhteiskunnan surunlapsia joitten kasvatustehtävässä nimenomaan yhteiskunta oli epäonnistunut. Heitä ei toki tullut alistaa rangaistuksilla, pakolla ja säätelyllä vaan yhteiskunnan velvollisuus oli korvata oma epäonnistumisensa tarjoamalla heille vapaaehtoisuuteen pohjautuvaa terapiaa ja valistusta jota antaisivat asialleen omistautuneet oikeaoppiset psykologit. Sitä myötä vankiloitten tarvekin vähenisi.

Eihän niitä vankiloita tarvittu kuin viharikollisille jotka Äärihumanistin mielestä edustivat suurinta inhimillistä pahuutta, varsinkin siksi että he kyseenalaistivat kaiken, mikä Äärihumanistille oli tärkeää ja sitä myötä myös esittivät väitteen että Äärihumanisti oli reaalimaailmasta täysin irtautunut vaarallinen utopisti. Onneksi viharikollisuuteenkin alettiin suhtautua edistyksellisessä Suomessa entistä vakavammin. Pian rangaistuksetkin saataisiin päivitettyä kohdalleen ja niiltä ilkkujilta lyötäisiin lopullisesti turvat tukkoon.

Äärihumanisti saattoi viiniä nauttiessaan todeta että hän oli todellakin saanut Suomesta aikaan paremman maan.

- Ja paskan marjat se parempi on. Ainoa, mikä on parempi on sinun rakentamasi mielikuva itsestäsi Hyvänä Ihmisenä. Jonka mielikuvan pönkittäminen on maksanut suunnattoman määrän inhimillistä kärsimystä.

Mitä helvettiä? Mikä se oli? Kuka sen sanoi?

Sitten Äärihumanisti näki kirjahyllynsä ylimmällä hyllyllä istuvan sarvipäisen ja rikkiä röyhtäilevän otuksen joka hymyili Äärihumanistille perkeleellisellä irvistyksellä. Olihan tuosta otuksesta ollut joskus ohimennen puhetta toisten äärihumanistien kanssa mutta että hänen asunnossaan…

Otus jatkui kirskuvalla äänellä:

- Oletkos muuten koskaan kohdannut uhrivähemmistösi edustajien sairaalaan joukolla hakkaamaa kantasuomalaista, hä?

- Oletko käynyt tapettujen hautajaisissa ja esittänyt surunvalittelusi uhrivähemmistösi tappaman kantasuomalaisen sukulaisille, mites on?

- Mitenkäs, oletko käynyt koskaan rupattelemassa tuon uhrivähemmistösi raiskaaman alaikäisen tytön kanssa ja keskustellut siitä kuinka paljon parempi paikka Suomi nyt on, kuis on, tä?

- Oletkos käynyt jakamassa ajatuksia kouluterrorin kohteiden kanssa? Ajatuksia että se terrori loppuu vain oikealla vapaaehtoisedlla terapialla ja teitä rääkkääviä surunlapsia ymmärtämällä?

- Oletkos yleensäkään kohdannut mitään, mitä sinun äärihumanismisi on saanut aikaiseksi? Vai onko reaalimaailma liian rahvaanomaista arvostetulle ihmisoikeusteoreetikolle? Ihmisoikeusteoreetikolle jota tosiasiassa eivät ihmisoikeudet kiinnosta pätkääkään. Vaan ainoastaan oma Hyvän Ihmisen asemasi ajan hengen edustajana. Kaltaisiasi on ollut ennenkin. Samanlaisia kuin sinä. Ajan hengen edustajia. Jossain toisessa ajassa sinä et olisi äärihumanisti vaan äärijotainmuuta. Ja tuntisit olosi kotoisaksi silloinkin.

Äärihumanisti ei vastannut mutta hänen silmistään paistoi jäätävä viha. Täällä Suomessa ei kukaan ollut koskaan uskaltanut sanoa hänelle noin. Eniten vihaa aiheutti se, että tuo perkeleellinen otus puhui totta. Eihän äärihumanistia kiinnostanut teorian ulkopuolinen maailma. Häntä kiinnosti vain idea, ideologia ja pyrkimys teoreettiseen täydellisyyteen. Mitä väliä sillä oli ettei todellisuus taipunutkaan sen mukaiseksi? Todellisuuden saattoi aina selittää olevan väärässä. Johtuen siitä etteivät muurahaiskansalaiset tarpeeksi aktiivisesti pyrkineet hänen määrittelemäänsä täydellisyyteen. Joten miksi hän ei saisi tuntea olevansa paljon, paljon ylempänä heitä? Siispä hän sanoi Epäilyksen Pirulle vain:

- Pystyt vaikuttamaan vain omaantuntooni. Ja sellaista minulla ei ole. Painu siihen helvettiin johon kuulutkin.

Ja Epäilyksen Piruhan painui. Tietäen, että tämän yksilön kohdalla työ oli toivotonta. Ja poistuessaan sen kävi ihmisiä sääliksi. Niin usein he joutuivat tuollaisen arkkityypin mielivallan, halujen ja oikkujen alle. Ihmisen, joka pyrki oman mielikuvansa mukaiseen täydellisyyteen ja joka matkallaan täydellisyyteensä sai aina aikaiseksi äärimmäistä pahaa. Jonka joutuivat aina kärsimään nimenomaan ne tavalliset ihmiset. Tavalliset ihmiset jotka eivät pyrkineet mihinkään teoreettiseen täydellisyyteen. Heille riitti että pärjäiltäisiin suht koht. Mutta heidän ääntään niin kovin harvoin kuultiin.

Siksi he joutuivat kerta toisensa jälkeen elämään utopistien luomassa dystopiassa. Utopistien, jotka mielsivät olevansa vastuussa vain omalle omalletunnolleen. Ja jotka tiesivät ettei heillä sellaista ollut olemassakaan.

Viettäessään ansaittua taukoa Helvetissä Epäilyksen Piru mietti että ihmiskuntaan oli jossain vaiheessa tullut pahemman sorttinen valuvika. Kun se meni delegoimaan tuon hyväntekemisen omatunnottomille narsisteille.

Kiitokset inspiraatiosta suuresti arvostamalleni blogikollega Vasarahammerille.