lauantai 10. lokakuuta 2020

TOINEN YLEN ESIMERKILLINEN YKSILÖ

Yle se vaan jatkaa näitä Elokapina-liikkeen leikkipartisaanipelleporukkaan liittyviä human interest-juttuja. Tuoreimmassa jutussa on esillä muuan eläkeläisnainen jonka mainostetaan keksineen Extinction Rebellion-liikkeen suomalaisen nimen Elokapina. Hotellin respassa ei siihen puututa sillä tottahan Ylekin ajattelee että kukas nyt leppoisasta eläkeläismummosta haluaa vetää herneitä nenään.

Mutta huomiota kiinnitti että juttuun piti väkisin ympätä Nuori Älykäs Nainen. Ja mistäs muualta kuin yliopistolta.

N.Ä.N. on Pahalla Päällä. Hän saattaa Panna Tuulemaan. Tietysti turvallisissa olosuhteissa.

Niin notta ihan yhteiskuntamaantieteen tohtorikoulutettava. Hotellin respassa mietitään että minkälainen yleistieto noilla yliopistollisilla yhteiskuntatanhuajilla oikein on? Luulisi tohtorikoulutettavan tietävän että Suomi hoitaa ympäristöasiansa likimain maailman parhaiten. Ja on luonnonvarojen nettotuottaja:


Hotellin respassa pannaan myös merkille Ylen jutussa mainittu Eloegoilu-liikkeen loihelausuma:

Suomessa Elokapina vaatii, että hallitus julistaisi Suomeen ilmastohätätilan. Ilmastotoimien pitäisi olla ryhmän mielestä selvästi nykyistä kunnianhimoisempia, ja Suomi pitäisi saada hiilineutraaliksi vuoteen 2025 mennessä.

Tällainen yksinkertaisempi kuvittelee että tohtorikoulutettava ymmärtäisi kyseisen vaatimuksen – jota valtakoneistomme hieman lievempänä komppaa – tuhoavan koko suomalaisen elinkeinoelämän. Jonka myötä maassamme ei myöskään enää ole rahaa kouluttaa yhteiskuntamaantieteen tohtorikoulutettavia. Ja sen kaiken vaikutus maailman ilmastoon on nolla.

Mutta kun leikkipartisaanin egoa ruokitaan niin faktoilla ei ole niin väliä. Ja senhän tietää myös pakkoverorahoitteinen Yle. Joka nosti esille taas ylen esimerkillisiä yksilöitä. Se Yle, jonka epistolan sinä, juuri sinä maksat. Eikä mielipidettäsi kysytä.


19 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Pelkäänpä pahoin tuonkin turhakekoulutettavan ymmärtävän erinomaisen hyvin, mitä seuraisi jos hän pääsisi tavoitteeseensa. Tämä kaikki on heille pelkkää kivaa leikkiä, jolla he saavat huomiota ja suututtavat persvakopersuja oikein kunnolla ja aiiiih, kuinka hyvältä viimeminittu tuntuukaan!

He luottavat siihen, ettei persvakomies päästä heitä maaliinsa. Hilpeästä Huti-Maisasta tyttökavereineen en ole niin varma:

uskon heidän ajavan Suomen kansakunnan ja valtakunnan määrätietoista tuhoa, jonka saavutettuaan juoksevat karkuun jonnekin muualle, missä Nuorten Älykkäiden Naisten ei ole annettu tehdä mitä pimpistä milloinkin ilmoille pimpsahtaa.

Lohduttava ilmiö oli henkilötunnusuudistuksen peruuttaminen. Sen sijaan, että henkilötunnus olisi muutettu mielivaltaiseksi merkkisotkuksi joka ei kerro kantajansa henkilöllisyydestä, iästä, sukupuolesta eikä mistään mitään tehdäänkin vain joitain kosmeettisia korjauksia.

Uskon tämän olleen tyttöhalliutksen koepallo, kuinka pitkälle heidän annetaan mennä. Kaikille on selvä, että lopputulos olisi ollut katastrofi:

sen lisäksi, että siitä olisi tullut miljardikustannukset olisivat Alkon ja ruokakauppojen kassat joutuneet kestämättömään tilanteeseen.
Finninaama-Jonne näyttää mopokorttia, mutta väittää olevansa 18-vuotias. Myydäänkö vai ei?
Millä perusteella, jos ei?

Vai olisiko kassoille tullut henkilökortinlukijat, jotka olisivat yhteydessä väestökirjanpitoon ja kaivaisivat merkkisotkun takaa syntymäajan? Mitä muuta sieltä löytyisi? Eikö olisi helpompaa asentaa ihmisiin se kuuluisa Siru?
Vai siihenkö siirtymistä tällä pohjustettiinkin?

Paöjon kysymyksiä. Ehkä joskus tulevaisuudessa näihin saadaan vastauksiakin.

En ole sen suhteen kovin toiveikas. Eiväthän Neuvostoliiton Einsatzkommandot, joita kunnioitetaan valheellisella "partisaani"-nimityksellä ole vieläkään tunnustaneet raiskannensa ja tappaneensa suomalaisia pikkutyttöjä ja vanhoja mummoja, vaan kivenkovaan väittävät edelleen tehneensä rohkeita ja menestyksellisiä sissi-iskuja saksalaisiin sotilaskohteisiin.

Ehkä he ovat alkaneet jo uskoa omiin valeisiinsa. Saattaa olla, että jos parinkymmenen vuoden kuluttua hallitustytöiltä tivataan, miksi teitte, he kiistäisivät silmät ymmyrkäisinä tehneensä koskaan mitään sellaista, ja olisivat täysin tosissaan.

Hilpeästä Huti-Maisasta en olisi tässäkään asiassa varma. Siitä tytöstä hohkaa Pahuus.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Uskon että olet pitkälti oikeassa. Tosin siihen en usko, että mainitsemillasi turhakekoulutettavilla riittäisi äly ajatella yhtään omaa egoaan pidemmälle. Miksi riittäisikään, koska yliopisto tukee heidän ajattelemattomuuttaan? Huti-Maisa on sosiopaatti. Pelottava sellainen.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Tämä tyttelihallitus on henkisesti Isebelejä jotka seuraavat Lilitiä.

Lissu vaan kirjoitti...

Näillä Äiti Gaian tyttärillä on nyrkkiin puristunut pikku käsi verhottuna vihreään pitsihansikkaaseen. Eikä sen pirullista voimaa kannata suinkaan vähätellä. Aatehistoria juontaa juurensa natsismin ja kommunismin kautta okkultismiin, teosofiseen ja antroposofiseen ajatteluun.

Sitaatti Juha Ahviolta (Vaarallinen vihreä valhe, 2017, s.76):
"Raaka tosiasia on, että ilmastonmuutoksen ihmisperäisyyttä koskevan uskomuksen globaalissa edistämisessä ei ole kyse luonnontieteestä vaan uskonnollisuudesta ja tietynlaisen ideologisen maailmankatsomuksen edistämisestä ja jopa pelottelemalla pakottamisesta ainoaksi oikeaksi, vieläpä erittäin massiivisen julkisen rahoituksen ja ennen kaikkea massiivisen yksityisen rahoituksen tuella."



Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Niinkuin aiemminkin olen kirjoittanut Ohisalojunget muodostavat Ohisalojugendin vihreänvasemmiston sturmabteilungjoukot. Henkisesti ja sivistyksellisesti heikot huligaanit jotka ovat kuin uskonnollisessa hurmostilassa ja helposti manipuloitavissa. Toimintaa puolustetaan pseudotieteellisillä perusteilla joilla ei ole faktan kanssa mitään tekemistä vähän niinkuin astrologia ja astronomia kumpikin alkaa a- kirjaimella. Seuraava askel on ulkoparlamentaarisen toiminnan hiljainen hyväksyminen kuten mellakoita, poliittisiin tai aatteellisiin vastustajiin henkilöihin, yrityksiin suunnatut sabotaashit. Saksassa kävi näin 1960 luvulla ulkoparlamentarismiin siirtyneet omasta mielestään idealistiset ryhmät aloittivat laittomilla mielenosoituksilla, häiriköimällä laillisia mielenosoituksia, polttamalla tavarataloja ja esim. vahingoittamalla Springer-kustantamoa, pankkiryöstöt, poliittiset attentaatit pommi-iskuineen ja poliittisine murhineen. Samaan aikaan vasemmisto ja liberaalit suojelivat näitä, ymmärsivät tekijöitä varsinkin kulttuuriväki oli varsinaista hang around väkeä. Uusia terroristeja haettiin ja värvättiin korkeakouluista. Meillä toistetaan samoja virheitä mitä tehtiin saksassa 60-50 vuotta sitten, muissa euroopanmaissa ranskassa, italiassa, espanjassa ongelmat olivat osittain jo huomattavasti vanhemmat. Nämä ääriliikkeet kuten BLM, Antifa... ovat kaikki kuitenkin löyhästi sidoksissa toisiinsa mikä selviää silloin kun seuraa rahaa mistä katto-organisaatiot saavat rahoitusta.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Sotien jälkeen meillä vasemmistonuoret tai radikaalit ehkä trotskilaisia ja maolaisia pysyivät SKP:n organisaation sisällä ja toimintaan sidottuina aina 1980 luvulle asti. SKP:n hajoamisen jälkeen syntyi vihreät ja erilaisia yhdenasianliikkeitä joista viimeksimainittujen toimia katsottiin läpisormien kuten sabotaasheja turkistarhoille ja tietyömaille niille annettiin hiljainen hyväksyntä poliittisten päättäjien taholta. Nyt meillä on vanhempiapäättäjiä jotka ovat kasvaneet siihen ettei ulkoparlamentaarista toimintaa, huliganismia tai väkivaltaisuutta tuomita. Katsokaapa opetusministeriä joka itse on puhunut julkisuudessa paremmasta hyväksyttävästä väkivallasta, ministeriössä on ministerin hyvä ystävä Dan Koivulaakso avustajana jonka mielipiteet ovat hieman erikoisia, puolueesta harjattiin lopulta kun oli pakko pois Dillinger joka hekumoitsi väkivallan käytöllä. Vasemmistoliiton ja vihreiden nuorisojärjestöjen tuella toimii useita ryhmiä jotka kunnostautuvat ilkivallan, huliganismin, mellakointia parissa. Vaikkei sitä vihapuheeksi tulkita kun on moraalisesti parempaa nettiahdistelua ihmisiä ja yrityksiä kohtaan jotka tulkitaan kansan-, luokka- tai ympäristövihollisiksi hyvänä esimerkkinä Kärkkäisen tavaratalot.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta ja Lissulle vaan & kiitos kommenteistanne ja hyvistä huomioista. Valtamedia – Yle tietysti etunenässä – on hyvää vauhtia tekemässä tuosta porukasta esimerkillisiä sankareita. Aika näyttää, että saako tuo sakki kehitettyä riveistään uudet Gudrun Ensslinit.

Joppos123 kirjoitti...

Elokapina, Antifa, BLM ynnämuut ovat puhtaasti demokratian tuhoamiseen perustettuja äärijärjestöjä ja siksi ne pitäisi kieltää. Noilla kaikilla on tavoite sama eli diktatuuri ja kansanmurha.
On se nyt perkele kumma kun niiden annetaan riekkua ja vieläpä oikein hallituksen tasolla ihalillaan.
Jos ja kun se anarkia joskus tulee niin nuo ituhipit kuopataan ensimmäisenä, sitä saa mitä tilaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Nämä ilmastohysteerikot eroavat vielä muista totalitaristeista siinä mielessä että niin natsit kuin kommunistit halusivat ottaa maan elinkeinoelämän haltuunsa ja muokata sitä mieleisekseen. Nämä hysteerikot taas haluavat lopettaa sen elinkeinoelämän tajuamatta mitä se saa aikaiseksi. Erityisesti se tuhoaa noitten hysteerikkojen oman elatuksen ja anarkiassa niitä ei tosiaan paljoa säälittäisi. Ja kun katsoo tässä jutussa esitettyä Nuorta Älykästä Naista niin voi esittää kysymyksen: Entäs jos hänellä olisi absoluuttinen valta?

QroquiusKad kirjoitti...

Eri ihmisten aivot toimivat eri tavalla. Näistä tavoista on erotettavissa miestyyppiset ja naistyyppiset aivot.

Näiden jako ei välttämättä seuraa sukupuolijakaumaa:
kommentaattorisisaremme omaavat selkeästi miestyyppiset aivot. Useimmat punavihermiehet, kuten Touko-Pouko, omaavat selkeäsi naistyyppiset aivot.

Ero on siinä, johtaako ajattelua järki, rationaalisuus ja logiikka vai tunne, toive ja haave.
Miestyyppisiin aivoihin on syväkoodattu tehtäväksi metsästää yhteisölle ravintoa ja taistella yhteisön vihollisia vastaan.
Naistyyppisiin aivoihin on syväkoodattu tarve hoitaa synnyttämiään yhteisön pikkuisia, kunnes he kykenevät huolehtimaan itsestään.
Tähän liittyy yritys ymmärtää puhekyvyttömien pikkuisten tarpeita heidän sanattomista ilmeistään ja eleistään.

Miehet lähtivät aamulla metsästämään mammutteja kantaakseen illalla kotiluolaan selkä vääränä lihaa voimiensa mukaan. Väsyneinä ja nälkäisinä he toimivat samalla naistensa loputtomien riitojen erotuomareina.

Nämä riidat saivat alkunsa naisten jäätyä kotiluolan läheisyyteen hoivaamaan pikkuisia ja keräilemään syötäviä kasveja, juuria, marjoja ja hedelmiä.
Samalla he selvittelivät keskinäistä hierarkiaansa, joka ei ollut samalla tavoin selvä kuin miehillä;
niinpä sen metodeiksi tulivatkin riitely, nalkuttaminen, pahan puhuminen selän takana ja valehtelu. Arvokkaana metodina oli myös asian vierestä puhuminen ja toisten sanojen tulkitseminen ikiomalla tavalla;
nämä kumpusivat puhekyvytönten pikkuisten tarpeiden ymmärtämisen yrityksistä.

Heillä oli tähän kaikkeen varaa täysin rinnoin, koska he luottivat miesten saavuttuaan sanelevan riidat ja nalkutukset omiin lokeroihinsa, ja järjestys palasi. Mikäli miehiä jäi riepomaan naistensa keskinäisen käyttäytymisen epäjärjestystä luova uhka, osasivat naiset häivyttää ne, kun lihansyönnin päälle vetäydyttiin yölevolle, kukin pari oman mammutinvällynsä alle.

And so it goes, sanoi Vonnegut.
Naisilla on aina miehiinsä nähden Se Yksi Etu, jota vastaan mies ei ole immuuni senkään jälkeen, kun komentosauva on muuttunut pelkäksi pohjanesteen poistoletkuksi.
Siksi Nuoret Älykkäät Naiset saavat riekkua ja rätkättää.

Meihin on syväkoodattu olla estämättä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Varmaan pitkälti näin. Nykyisin ollaan tosin tilanteessa jossa Nuoret Älykkäät Naiset pitävät kaikkea itsestäänselvyytenä. Ja uskovat että puhuminen ja kirjoittaminen on se, jolla yhteiskunta pysyy pystyssä. Yli viisikymppistä miestä – jollainen itsekin olen – ei kyllä Se Yksi Etu enää paljoa hetkauta eikä se toimintoja sanele.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ja joo, tuo ”tunne, toive ja haave” on se, jonka mukaan tämä maa joutuu nykyisin pakotettuna elämään. Niin kuin utopistivaltioissa ennenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ei osaa vaikuttaa asioihin muuten kuin räyhäämällä, niin aika huonoissa kantimissa on elämänhallinta.

Meilläpäin sanottiin, että joka ekana huutaa, on menettänyt pelin. Kasvoja on silloin enää vaikea pelastaa.

Tämän päivän trendi taitaa olla, että on niin ah muodikasta olla yhteiskuntatieteilijä ja kun on viherkommunistit yliopistossakin tukena, mikäs on ollessa. Kommunistinen viheredia hurraa, vaikka kansa kiroaa noita pellejä. Ovat tytöttelynsä ihan itse ansainneet.

Minusta olisi häpeä joutua putkaan yhtään mistään syystä.

QroquiusKad kirjoitti...

Niin sitähän mä juur tarkotin, sanoi Janne Kivivuori.
Että ei se Asia enää ole mikään saneleva tekijä, mutta ei sille olla silti immuuneja;
ei kyse ole edes henkilökohtaisesta siittämisestä.

Ajatellaan vaikka tällainen skenaario, että olisin tullut tapaamaan sinua ja Ylvaa mukanani pieni veljentyttäreni. Kesken kaiken pihamaalle ryntää kuusi kiimasta ulvovaa geelitukkaa, joista kolme suuntaa Ylvan ja toiset kolme pienen veljentyttäreni kimppuun.

Kumpi keskittyisi enemmän auttamaan kumpaa, mikäli oltaisiin muuten tasaväkisiä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Joo. Valitettavasti vaan nuo tytöttelynsä ansainneet ja heidän egotrippinsä otetaan tässä maassa vakavasti.

Qroquius Kad: Jos ajatellaan kyseistä tilannetta niin minulta löytyy kotoani aseita.

QroquiusKad kirjoitti...

Järkevien naisten ääni tuntuu katoavan.

Yritin vilkaista tätä artikkelia:

http://tuonenjoutsen.blogspot.com/2019/09/handmaids-tale-pornoa-feministisen.html

vaan eipä löytynyt. Ei koko Tiina Wiikin blogia enää.

Ehkä kyseessä on tilapäinen häiriö, kuten PT-Mediassa oli vähän aikaa sitten? Mikäli niin ei ollut, koska se mahtanee saapua tänne?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Joo, näin näyttää käyneen. Wiik tosin kirjoittaa jatkuvasti facebookiin. Luulen, että hän on poistanut bloginsa itse, joskaan en ymmärrä syytä.

Heikkius kirjoitti...

Se on kyllä kumma kun ei koskaan sanota "Miten". Aina vaan "Mitä".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Heikkius. Minä kun olen ollut pitkään virkakoneistossa niin tiedän, että siellä ainakin kyseinen ajattelutapa ei ole vika, vaan ominaisuus. Ja niin se on valtakoneistossakin. Plus kirjoituksessani mainituilla pelleillä.