tiistai 11. heinäkuuta 2023

KUKA MITÄ HÄH?

Laitanpa saman päivän sisään toisen postauksen. Johtuen tietysti siitä että Valtamediapuolue VMP:n persukiima on saavuttanut astronomiset, ettei suorastaan astrologiset tasot. Yritän hieman hahmottaa tällaisena käppäukkona kuinka VMP:n uutisointi ja ajattelu rakentuu.

Eli:

Mikäli ei-vihervasemmistolainen, erityisesti perussuomalainen kirjoittaa tai on joskus kirjoittanut väkivallasta tai siitä että joku muu on puhunut väkivallasta niin kyseessä on yhteiskuntarauhaa ja yleistä turvallisuutta äärimmäisellä tavalla uhkaava teko. Kyseisen asian kirjoittajaa ei tulisi koskaan laskea mihinkään päättäviin tehtäviin.

Sen sijaan:

Jos vihervasemmistolainen tekee juuri saman, niin kyseessä on ainoastaan voimakas mielenilmaus jota ei tule ottaa missään nimessä kirjaimellisesti. Ja kyseinen mielenilmaus lähinnä todistaa vihervasemmistolaisen älykkyyttä ja verbaalista osaamista.

Tilanne on hieman samanlainen kuin YYA-aikana. Silloinhan NATO-kenraali ”uhosi” kun taas neuvostokenraali ”varoitti”.

Toisin sanoen: Sillä ei ole mitään merkitystä mitä on sanottu, vaan kuka on sanonut ja ennenkaikkea sillä kuka saa luvan tulkita sanomisia.

Ja VMP:ssä niitä tulkitsijoita taatusti löytyy. En vaan muista millään että mikä instanssi antoi aikanaan vihervasemmistolle asioitten absoluuttisen tulkintavallan. Kas kun sen tulkintavallan myötä edelleenkin suomalaisen sanoma sana on paljon tuomittavampi asia kuin kehitysmaalaisen suomalaiseen kohdistama väkivallan teko.

Mutta se on selvää, että vihervasemmiston vaatimuksien edessä nöyrtyminen ei saa aikaan kuin lisää vaatimuksia ja lisää nöyrtymistä.


47 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Enhän minä boomeri mistään mitään tiedä. Kunhan on elämän kokemusta ja on tullut luettua kirjaa jos toista . Onneksi omat ovat sen verran viisaita, että ymmärtävät isovanhempien, vanhempien maalaisjärjen. Luultavasti tuokin sana maalaisjärki korvataan tyyliin vihervasemmistolainen järki. Mutta joo. Huolestuttavaa on nykymeno.

Joppos123 kirjoitti...

Kuten jo ennustelin niin ei vanhojen sanomisten ja kirjoittelujen kaivelu tähän tule jäämään.
Vassareiden kainalontuulettelut ovat silkkoja vitsejä mutta persujen kirjoittelut vuosikymmeniä sitten on silkkaa natsismia.
Jostain kaivetaan päivystävä dosentti kommentoimaan tai joku vitun "Darude".
Vihervasemmiston peppukipuilu hävityistä vaaleista on jo irvokasta ja he muka puolustavat demokratiaa, paskat.
Jos ne saisivat absoluuttisen vallan niin eläisimme kuten iigorit ryssälässä, pahempikin olisi mahdollista.
Aina kandee muuten googlata noiden päivystävien dosenttien taustat.
Eilen mm ylenannossa päivysti sellaisen pseudotieteen "tutkija" joka teki "sukupuolentutkimusta", VMP.
Kovasti sillä oli natsihallituksen tekemisiin ja ennenkaikkea sanomisiin puuttumista.

QroquiusKad kirjoitti...

Eli jälleen kerran:
Hyvät Ihmiset saavat tehdä pahojakin asioita, kun taas Pahat Ihmiset eivät hyväkään.

Isojako Hyviin ja Pahoihin tehtiin YYA-Suomessa ja Kekkoslovakiassa, eikä se ole siitä kuin terävöitynyt ja polarisoitunut:
viherkommunistinaiset ovat Hyviä, joilla on kaikki oikeudet ja vapaudet sekä Tieto Absoluuttisesta Hyvästä.
Kaikki muut ovat Pahoja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Joppos123:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Joo, johan siihen tilalle lanseerattiin aikaa sitten termi ”kaupunkilaisjärki” joka vissiin tarkoittaa maalaisjärjen vastakohtaa.

Joppos123: Olet oikeassa ja termi ”asiantuntija” on nykyisin jo huono vitsi.

Qroquius Kad: Ja ennen kaikkea sen porukan valta tulisi taata täältä ikuisuuteen joistain typeristä vaaleista riippumatta. Tosin niillä ei – onneksi – ole aseena kuin VMP:n vahvistama joukkorääkyminen.

Anonyymi kirjoitti...

Joo kyllä nauratti jonkun pimpelipom yhdenhitin elviksen kommentti.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä "nöyrtyminen" ja vaatimusten lisääntyminen ovat juurikin sitä mistä Rikka purra sanoi tapaus Junnilan kohdalla. Lisää maalitusta. Halla-aho, Rantanen, Purra, Meri jne..loputtomiin. KOska joku on muka joskus sanonut jotain tai ei ole. Ja siitä huolimatta niistä oletetuista puheista pitää sanoutua irti, suorittaa katumusharjoitukset kuin luostareissa entisaikaan. Raipaniskuineen kaikkineen. Ja sekään ei riitä koska interperspitionaalinen feminismi.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Tosin niillä ei – onneksi – ole aseena kuin VMP:n vahvistama joukkorääkyminen.
Sanoo hän. Lisäski se on vahvistettu valtavalemedian kanssarääkymisellä joka taas uppooaa suureen osaan kansaa, koska onhan sen oltava totta, kun ihan hesari niin sanoo. Ja ylenanto ja pöllötv.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Valitettavasti tuo joukkorääkyminen on se, mikä nykyään painaa suhteettoman paljon. Mutta kuka viheltää pelin poikki ja toteaa, että pitäkää ammujat tunkkinne?

Eiköhän se puna-Tavjan kaudella betonoitu tuo vihervassarien mielipidemonopoli. Ja sen takaajina on VMPn ja viherpunapoliitikkojen lisäksi myös netissä päivystävä punaviherarmeija.

Valitettavasti Riikkakin taipui paineessa pyytelemään anteeksi suvakeilta.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Moro Ykä,
Hetken luulin, että nyt meillä on talossa Emäntä joka laittaa kaikki piikalikat ja isännän ojennukseen, mutta valitettavasti Purra petti odotukset.
Nämä samaani Niinistöt ja VMP-jengi jatkaa joka tapauksessa vinkumista, olisi pitänyt seisoa kirjoitusten takana ja pakottaa ottamaan yli 500000 ihmisen mielipide huomioon.
Purran pitää kaataa hallitus ja antaa kokoomukselle mitä se pyytää.

Voi Aikoja Voi Tapoja

Gottihan Se kirjoitti...

Täytyy sanoa, että lopetin VMP:n lukemisen. Ei tuota jaksanut kuin noin kaksi kuukautta. On se niin älyttömäksi mennyt. Riman alitus on jopa "kovempi" kuin Ameriikan medialla pahimpiin TDS-aikoihin.

Siellä sentään yritettiin valehdella asioista jotka olisivat oikeasti pahoja asioita, jos vain totta olisivat olleet. VMP:n PDS-kiima on jostain puheista ja kirjoituksista... Jota he itse tekevät pahempana, mutta "hyville" ihmisillehän se on sallittua. Muut ei saa sanoa mitään, mutta hiljaakaan ei saa olla, tai on ainakin yhtä "paha" kuin ne jotka sanoo jotain...

Mutta kuten vaimoni tuonnoin sanoi yhdelle aakkosoksennukselle: "I don't need to buy a ticket to your circus."

Professori kirjoitti...

Näin on. Vihervasemmistossa on käytössä erehtymätön kaksoisstandardi oman ja muiden puheiden (ja tekojen) välillä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Huru-ukolle, Tapsalle vaan, Voi Ajoille Voi Tavoille, Gottihan Se:lle ja Professorille & kiitos kommenteistanne. Tulee muistaa että se anteeksipyyntö oli itse asiassa vain otsikossa, ei kirjoituksessa. Eikä tämä peli ole vielä pelattu. Turha manata kaikkea valmiiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Olen päinvastaista mieltä. Minusta Riikka Purran pitää olla ns rautarouva. Ja hän on sitä. Tämä juttu nyt oli mitä oli. Otetaan vertaus thatcher. Arvoisa ministeri vie hallitus ohjelman läpi.

Anonyymi kirjoitti...

Tulee pitkä ja kuuma kesä, ellei hörhöille saada jäitä hattuun. Vihervasemmisto on huono häviäjä. Arhinmäkikin aloitti agiteeraamisen mielenosoitukseen jo hallituksen tunnusteluvaiheessa. Vasemmisto voisi muutenkin pitää vähän pienempää ääntä. Se on kuitenkin ainoa porukka, joka on syyllistynyt maanpetokseen vallankumousta yrittäessään ja nyt olisi senkin korkea aika päästää irti menneisyyden painolastista ja näyttää, että demokratia kelpaa hävittyjen vaalien jälkeen heillekin.

Olisi muuten mielenkiintoista tietää, mitä imaamit opettavat omilleen moskeijoissa. Tanskasta saatiin vähän osviittaa muutama vuosi sitten, mutta yhtäkään suomalaista toimittajaa asia ei ole ikinä kiinnostanut. Heidän aikansa menee meikäläisiä rasisteja ja äärioikeistolaisia metsästäessä.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Onko nyt niin, että twitterissä tvittuilemalla valtakunnan asioita johdetaan?

Anonyymi kirjoitti...

Parlamentaalinen päätösvaltainen oikeus on siirretty sellaisille kuten kesätoimittajille, yle, sanoma Oy, paikallisille ylen toimittajille. Tämä on minun näkemys. Ennen oli poliitikot äänessä valtion asioista. Nyt ovat äänessä amatööri toimittajat. Maalittamiseen. Kuka politiikko on ns tarpeeksi julkkiskelpoinen.

Anonyymi kirjoitti...

Presidentti Niinistö puuttui sisäpolitiikkaan ja kehotti hallitusta rasismin nollatoleranssiin. Sen sijaan häntä ei näytä huolettavan yhtään, että ulkoparlamentaariset toimijat (mm. Yle, HS, IS, IL) yrittävät kaataa demokraattisesti valitun hallituksen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Rouva Anolle, Ano2:lle, Ano3:lle ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Itse asiassa olemme samaa mieltä. Riikan kannattaa olla rautarouva.

Rouva Ano: Kerrassaan totta. Ei lisättävää. Ja niistä islamilaisista löytyisi sitä rasistista ääriporukkaa. Mutta kun ei mediaa kiinnosta.

Ano2: Aika pitkälle siihen suuntaan ollaan menossa.

Ano3: Ainakin nuo toimittajat haluavat sen päätösvaltaisen oikeuden itselleen.

Ano4: Niinistökin voisi sitä rasismin nollatoleranssia julistaessaan muistaa kehitysmaalaisten jatkuvasti kasvavan väkivallan suomalaisia kohtaan.

-TR- kirjoitti...

Riikka ei välttämättä itsekään tiedä onko hän syyllinen vai ei. Kuka muistaa mitä on sanonut tai tehnyt random-päivänä 15v sitten? Moni ei muista viime viikonkaan sanomisiansa.

Anonyymi kirjoitti...

Oletuksena näyttää olevan vieläkin että rasisti on vain valkoinen hetero. Typerää ja yksinkertaista ajattelua. Rasismi on yksilöllistä ja sitä löytyy joka suunnasta. Viime aikoina "rasismia" on kohdistettu eniten valkoiseen heteroon mutta sitä ei saa huomata eikä sanoa.

Jos löytää rasisimia Riikka Purran kirjoituksista täytyy olla aika kiero ajattelutapa. Eikö kokemuksistakaan saisi kertoa? Valkoisella heterolla ei ole mitään syytä polvistua ja pyydellä anteeksi. Sauli Väinämön sanomisista samaa mieltä. Kovin on hänelläkin yksisilmäinen näkemys. Virkan puolesta, -kö?

Anonyymi kirjoitti...

"YLEn asiantuntija" kirjoitetaan väärin, pitää olla "YLEn Asian - tuntija". Ajatusviiva osoittaa mitkä vierekkäiset sanat muodostavat objektin (tms). Ja "Asia" on tietenkin aina isolla!
"YLEn Asian tuntija" tarkoittaa siis henkilöä, joka tuntee vale+vero -median agendan ja äärivasemmistolaisuuden salat.

Anonyymi kirjoitti...

Tuli vielä mieleen, että Li Anderssonilla oli yhteen aikaan Antifan logo läppärissään, jota ei edes yrittänyt peitellä ja Arhinmäki osallistui Berliinissä samaisen järjestön nimissä järjestettyyn väkivaltaiseen mielenosoitukseen, jossa pantiin paikkoja remonttiin ja kymmeniä poliisia haavoittui. Uutiskynnyksen ylittyminen oli laimeaa ja tässä vain muutama esimerkki. Puhe on kuulemma teko, mutta konkreettinen teko ei sitten olekaan mitään? Ei tässä naisen logiikalla perässä pysy.

Rouva Ano

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Tuo Riikan anteeksipyyntö osoittautui heti samantien niin vääräksi päätökseksi kuin mitä sitä oletettiinkin. Nyt sitten tuolla kommenteissa ja somessa VMP:n edustajat sanovat että kyllä sitä aihetta oli kun oikein anteeksikin pyytää. Eli aivan hullun peikon logiikkaa, mutta eiväthän ne sitä itse huomaa. Anteeksipyyntö on tunnustus kaikkien syytösten oikeellisuudesta tässä ilmapiirissä, tai siitä tehtiin samantien sellainen.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


"Mutta pettymys, isku on melkoinen"! Näin koen Purran aiheuttaman pettymyksen mennessään anteeksipyytelemään. Luulin, että hänessä olisi MIESTÄ, mutta luuloni oli väärä. Jahti jatkuu...

Anonyymi kirjoitti...

Tutkin ennen kuin hutkin ja siksi odottelin onko Orpo aito lapanen vai kuoriutuuko hänestä jotain miestä muistuttavaa. Epäilin lapasta ja niinhän siinä sitten kävi, että Orpo on aito broileri, joka näytti johtajalta. Mutta vain koska hänellä oli puku.

Jos hänessä olisi ollut särmää ja munaa ja muita sen kaltaisia asioita, hän olisi voinut ilmoittaa, että Purran kommentti on irrotettu asiayhteydestään ja tuoda esiin sen keskustelun kokonaisuudessaan kaiken kansan ihmeteltäväksi. Mutta kun sitä sisäistä johtajaa ei löytynyt niin tässä sitä nyt ollaan uuden julkilausuman kanssa.

Nyt sitten vain odotellaan, että Orpo kypsyy ja ilmoittaa TP:lle, että homma ei toimi ja hallitus eroaa. Vasemmistolla ja medialla on todellinen valta tässä maassa eivätkä ne luovuta ennen kuin hallitus kaatuu eli natsijahti jatkuu.

maallikko

Trilisser kirjoitti...

Arhinmäki myös herjasi jalkapallo-ottelussa serbejä "murhaajiksi" ja ylisti 2 poliisia murhannutta Steen Christenseniä. Mutta eipä se mediaa haitannut.

Sir Ilkka kirjoitti...

Nyt sitten kotimaan mediassa vingutaan, koska Suomen maine on pilattu kun ulkomaalaislehdet kirjoittelevat, että meillä on natsihallitus. Nämä kyseiset kotimaiset valtamedian edustajat ovat kuitenkin itse liioitelleet ja levittäneet tätä natsihysteriaa ulkomaisille lehdille. Varsinaisia omaan pesään paskojia. Toisaalta ulkomaalaisia tavan tallaajia ei taida ihan hirveästi kiinnostaa nämä meidän valtamedian natsiministeriuutiset, jotka tapahtuvat jossakin puolituntemattomassa Suomessa. Kaikkensa kyllä yrittää tämä epädemokraattinen valtamedia tehdä, että saisi hallituksen nurin. Lieneekö pelko niin kova, että tämä hallitus hoitaisi asiat liian hyvin ja hitaampikin kansanosa heräisi lopullisesti demariunelmistaan.

Anonyymi kirjoitti...

Dan Koivulaakso, hulinoimassa saksan maalla, Li nimitti hallitukseensa valtiosihteeriksi.
Pelkkä kirjoittelu ei riitä, pitää osasta myös toimia.

kt

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys TR:lle, Ano1:lle, Ano2:lle, Morcoville, Ano3:lle, Rouva Anolle, Thorvald Eskilinpojalle, Terho Hämeenkorvelle, maallikolle, Trilisserille, Sir Ilkalle ja kt:lle & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistänne. Erityisesti muistutuksista näitten vasureitten ”kunnostautumisista” joista – kas kummaa – ei noussut valtamediassa minkäänlaista skandaalia. Noin yleensä ja erikseen voi todeta että perussuomalaisten tulisi kerta kaikkiaan lopettaa kaikenlaiset anteeksipyyntelyt. Se on loputon suo.

Joppos123 kirjoitti...

Sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtinen totesi osuvasti, että nyt määkivä media ja sen taustalla hääräävä viides kolonna pelaa vahvasti ryssän pussiin.
Kun hallituksen tai oikeammin persujen kaikki aika menee pyydellen anteeksi jopa syntymäänsä niin varsinaiset asiat jäävät hoitamatta.
Se jos mikä on putlerille nannaa.
Siitäkin syystä nyt tulisi laittaa stoppi tälle pelleilylle ja siitä vastuu on Orpolla.
Orpon pitäisi nyt kasvattaa munat, vaikka leikkauksella ja laittaa todelliset prioriteetit etusijalle.
Jonkin verran erilaisista hybridioperaatioista tietävänä en ihmetteli yhtään mikäli nykyisen suhteettoman ajojahdin taustalta löytyisikin vahvat linkit Kremliin. Olisin enemmän yllättynyt jos näin ei olisi.
Aseellisesti ryssä ei voi meille enää mitään mutta muutoin se voi louhia vaikkapa meidän yhtenäisyyttä.
Näin EVP:nä en voi tietää mutta tunnen Huhtisen kohtuullisen hyvin ja ei se mene julkisuuteen puhumaan höpöjä.
Monesti tässäkin ketjussa on mainittu VMP. Minä tarkoitan sillä aina " vittu mitä paskaa".

Joppos123 kirjoitti...

Lisäys:

Nyt on sitten "oonkomävähäntärkeä" Shirley Karvinen ( ei lienee kissa karvisen sukua joka on paljon tärkeämpi) pöyristynyt tai rahat ovat lopussa kun aika menee "matonnuolentaan".
Vetäisi iltapaskassa esiin rasistikortin ja on ihan kamalan pöyristynyt.
Kesätoimittelijat meinaavat kaataa hallituksen kyselemällä tusinabimboilta ja mieleltään epävakailta pöyristymisiä.
Tähän on menty kun vähemmistölle ei käy demokratia vaan lasinsirut kalvaa haaroja vaalitappion jälkeen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Venäjällähän on kovasti uutisoitu natsittuvasta Suomesta. Sinänsä omat idioottimme saavat tuon aikaiseksi ilman venäläisiäkin. Tuollainen hajottaminen sinänsä sopii Venäjälle oikein hyvin. Ja joo, sitähän se VMP tarkoittaa. Soundaa vaan erinomaisen osuvasti valtamediaan.

Ja valtamedia tosiaan nostaa esille noita tyrkkyjä r-kortilla. Ilmaista huomiotilaa.

Joppos123 kirjoitti...

Venäjä hyötyy ihan kaikesta eripurasta joten väitän, että kyllä sieltä "natsijahtia" tuetaan ja vahvasti.
Ennen viime vaalejahan persuista maalailtiin Venäjämyöteistä puoluetta, vastoin totuutta mutta kuitenkin.
Persut ja kokkarit yhdessä ovat ryssän painajainen. Siksi nyt haluttaisiin takaisin valtaan mm vasuriliitto.
Niillä se ryssänihannointi on aina ollut verissä.
Saramo se säälittävä pihisijä vastusti viimeiseen asti meidän NATO:n liittymistä mutta hups, nyt on takki kääntynyt.

Mitä tulee rasismiin niin kohta tullee jokin meidän kaikkien maksama "dokumentti" , ylenannolta missä geelipäät vinkuvat kuinka ovat kohdanneet rasismia.
Tietääkseni yksikään 2015 Suomeen läpytellyt "pakoloinen" ei ole tullut raiskatuksi tai tapetuksi.
Aika moni nainen/tyttö on kyllä joutunut uhriksi mutta sehän on erilaista raiskaamista.
Kysykää vaikka somaliiltä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Epäilemättä Venäjä hyötyy tilanteesta mutta pidän suurimpina syyllisinä omia idioottejamme. Ja kiitos yv:stä. Tiedän valitettavasti samanlaisia tapauksia.

Joppos123 kirjoitti...

Biden piti kyllä aikalailla vaikuttavan puheen Vilnassa.

Ryssä ei koskaan tule pitämään voitonparaatia Senaatintorilla vaikka meilläkin noin 20000 ryssänfania sitä on odottanut.
Ne varmaan ovat odottaneet rikkauksia ja lupaa olla sika jos örkit tänne olisivat päässeet.
Eivät päässeet ja nyt ne paskat pierevät verta.
Nautin kun ne maanpetturit vinkuvat ja heidän maailmansa romahti.
Näitä viidennenkolonnan mulkkuja on se palttiarallaa 20000.
Heillä lienee tavoitteena ollut yhteistyö pesukonevarkaiden ja raiskaajien kanssa.
Oman alueensa sadistinen "kuvernööri".
Nyt hommat on peruttu ja Ukrainassa nämä "kuvernöörit" saavat siipeensä.
Petturin palkka on kuolema.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. En ole kuullut Bidenin puhetta. En luota Venäjään tippaakaan mutta en kyllä myöskään Bidenin Yhdysvaltoihin. Enkä ole varma että kuinka moni suomalainen itse asiassa tänne mitään Venäjän valtaa haluaisi. Meillä idiotismi toimii ihan omin voimin.

Anonyymi kirjoitti...

Bolsevismiin kuuluu ’itsekritiikki’. Tekemättämien syntien tunnustaminen tehdyksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Tuo pitää kyllä paikkansa.

Anonyymi kirjoitti...

Kuka näitä 15 vuotta vanhoja kirjoituksia on tutkinut?
15 vuotta tämä on ikuisuus.
En tätä uutisointia etes mitenkään katso.

Ihan tosissaan kaiveltu.

Vasarahammerin blogista selvisi. Netin
arkisto Wayback Machinea tonkimalla.

On todellista kaivamista, en onnistunut saamaan näkyviin
scriptan kommentti osaa.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt kuulemma "yrittäjät" ja vientikin ovat vaikeuksissa persujen vuoksi. EK, Teknologiateollisuus ja Pentikäinen jeesustelevat. Syy ei tietenkään ole noissa jotka kaivelevat sanoja kymmeniä vuosia vanhoista kirjoituksista vaan nimenomaan "persuissa".

En ole pitänyt noita edunvalvontajärjestöjen "puheenjohtajia" koskaan penaalin terävimpinä kyninä, mutta ääliöiksi en sentään osannut kuvitella.

Anonyymi kirjoitti...

Taisin sälyttää Arhinmäen kontolle osallistumisen Berliinin mellakointiin kun asialla oli Dan Koivulaakso. Saman jälkeenjääneen aatteen miehiä kuitenkin, enkä pyydä anteeksi. Elina Valtonen sen sijaan meni munaamaan itsensä täysin turhalla anteeksipyynnöllä. Tämä taitaa olla politiikan uusi kuva nyt, mateleminen vihervasemmiston edessä, vaikka vaalitulos osoitti jotakin ihan muuta. Media komppaa täysillä ja syykin tiedetään; tätä se on odottanut vesi kielellä, vaikka samalla on varoittavinaan kansan kahtiajakautumisesta Amerikan malliin.

Rouva Ano

Joppos123 kirjoitti...

QK, onhan se ryssä sen hoksannut. Ei noita esmes Riikan vanhoja juttuja mikään amatööri kaiva esiin.
Ryssällä ja varsinkin Putlerilla on nyytit täynnä lasinsiruja kun Biden on Suomessa.
Ei persuihin kohdistunut kamppanja mitään sattumaa ole.
On olemassa maailma jonka tunnemme ja joka pelaa säännöillään ja on olemassa toinen maailma joka pelaa omillaan.
Nyt pitäisi ihan jokaisen ennen avautumista kelata, onko avautumisesta ryssälle hyötyä.
En tiedä miksi ja millä vaikuttumilla jotkut "julkkikset" pöyristyvät mutta noikin pelaa puten pussiin.

Disinformaatio on oiva keino jäädyttää todellisten ongelmien ratkomista kun politiikoilla menee aika anteeksipyytelyyn ja muuhuun sheisseen.
Aina pitää kysyä, kuka tästä hyötyy tai follow the money.

Summasummarum:
Ryssä on vastaikkanasettelulla päässyt iholle. Jakaa eripuraa ja media on siihen tarttunut. Osa hölmöyttään ja osa ideologian vuoksi.
Valtaosa meidän toimittelijoista on TAU:n porukkaa.
Se kertonee kaiken.
Siellähän voi miehellä olla menkat ja voi jopa synnyttää.

QroquiusKad kirjoitti...

Ei tämä touhu ole Ryssän viherkommunistityttöjen toimesta ja puolesta masinoimaa.
Päinvastoin Ryssän valta Suomessa olisi pahinta, mitä viherkommunistitytöille voisi tapahtua:
pelkkä sodan uhka saisi heidän iki-ihanat lemmikkikädellisensä juoksemaan karkuun eivätkä tulisi takaisin.

Mikä pahinta, sodan uhka ja pahimmillaan sota pyyhkäisisi viherkommunistitytöt sivuun vallan ja voiman käytöstä syvästi inhoamiensa suomalaisten miesten tieltä.
Sieltä kyökin puolelta he joutuisivat kyselemään millaista kahvia keitetään.
Juuri siksi viherkommunistitytöt lakkasivat äkkiä vastustamasta NATOa ja toivottivat sen tervetulleeksi rauhan takaajaksi Ryssää vastaan.

Eli ei, Ryssä ei tässä ole mukana, mutta hyötyy siitä suuresti noin niin kuin sivutuotteena.
Tyttöjen ei vain tarvitse enää välittää siitä, koska NATO.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Ano1:lle, Ano2:lle, Rouva Anolle, Joppos123:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Mitä tulee tuohon Venäjään niin olen kyllä varsin pitkälle Qroquius Kadin kannalla. Venäjä kyllä hyötyy tästä mutta eihän sen tarvitse tehdä itse mitään. Omat idioottimme hoitavat asian.

Ja esitän pyynnön että älkää kommentoiko tässä ketjussa enää Venäjää. Kas kun tänne rupesi tulemaan jo sellaisia viestejä jotka jätin julkaisematta.

Anonyymi kirjoitti...

Kurja kuulla, että rupesi tulemaan sellaisia viestejä, joita et halunnut julkaista! Miksi jätit ne julkaisematta? Mitä niissä sanottiin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Henkilöön kohdistuvaa haistattelua. Ei siis minuun vaan kommentoijiin. En jaksa ruveta erotuomariksi siinä.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla on hämärä muistikuva, jossa mahdollisesti nimimerkki Riikan kommentit menivät scriptassa sillä lailla yli, että jopa vakikommentoijatkin sitä ihmettelivät. Keskusteluhan oli siellä oman muistikuvani mukaan erittäinkin asiallista, ei siellä mitään keskitysleirifantasioita esiintynyt ollenkaan, vaikka valtamedia yrittää asian näin esittää. Saatan muistaa väärin. Muutama vuosi ennen noita nimimerkki Riikan kirjoituksia oli sarjakuvakriisi vai miten tuo naurettava episodi nyt suomennetaankaan. Youtubessakin löytyi videoita, joissa muslimilaumat marssivat mm. Lontoossa huutaen "we want danish blood..." (jostain syystä en nopealla haulla löytänyt tuollaista pätkää enää.) Vaikutusvaltaiset tahot islamilaisessa maailmassa tuomitsivat pilakuvat, fatwoja langetettiin, ja kuolemantuomioita julistettiin vähän epävirallisemmilta tahoilta. Samanlainen väkivallan lietsonta muslimien taholta on jatkunut tähän päivään saakka ja loppua ei näy. Ehkäpä Riikka voisi pahoitella varomattomia kirjoituksiaan mutta vasta sen jälkeen kun muslimiauktoriteetit pyytää anteeksi omia vihapuheitaan (ja nämä ovatkin sitten todellisia vihapuhetta, eikä mitään vasemmiston keksimiä "vihapuheita") Ennen kuin tämä tapahtuu, niin Purran kuin meidän länkkärienkään ei pidä pyytää mitään anteeksi tässä kontekstissa. Ainoa oikea vastaus on "vetäkää käteen." Tässähän voimme jälkiviisastella. Kuinka monta muslimia on tullut pahoinpideltyä tai tapettua Purran kirjoitusten johdosta (jos tuo Riikka nyt on purra.) Oma veikkaukseni on 0 kappaletta. Entä kuinka moni on Euroopassa päässyt hengestään tai tullut mukiloiduksi, raiskatuksi yms muslimivihasaarnaajien yllytyksen johdosta. Puhutaan kymmenistä, ellei jopa sadoista tuhansista ihmisistä. Pelkästään islamilaisten terrori-iskujen johdosta on kuollut tai vammautunut satoja, ellei jopa tuhansia ihmisiä Euroopassa noiden Riikan kirjoitusten jälkeen. Kukaan islamilainen auktoriteetti ei ole koskaan pyytänyt anteeksi islamin nimissä harjoitettavaa väkivaltaa. Päin vastoin asenne on usein ollut, että "sitä saa mitä tilaa." Länsimainen eliitti on vetänyt asiasta omat johtopäätöksensä: Purran vihamielinen suhtautuminen islamiin on osoitus länsimaissa rehottavasta rasismista, jota ei sivistyneessä keskustelussa tule sallia. Islamilainen länkkäreihin kohdistuva vihapuhe on osoitus länsimaissa rehottavasta rasismista, jota ei sivistyneessä keskustelussa tule sallia. Islamilainen terrori on osoitus länsimaissa rehottavasta rasismista, jota ei sivistyneessä keskustelua tule sallia. Muslimien kantaväestöön kohdistama väkivalta on osoitus länsimaissa rehottavasta rasismista, jota ei sivistyneessä keskustelussa tule sallia. Muslimien rettelöinti, mellakointi yms. suhteettomat apinakohtaukset osoittavat länsimaissa rehottavan rasismin ja niin edelleen. Ranskan mellakat...aivan oikein, länkkärien rasismia nekin. On suorastaan epätodellista huomata kuinka tapahtumat ovat vuoden 2008 jälkeen vyöryneet eteenpäin mutta ilmiön tiimoilta käytävä keskustelu ei ole edennyt senttiäkään.