perjantai 14. heinäkuuta 2023

RÄÄKYMISVALTA JA VIHERVASEMMISTON LEMMIKIT

Suomen poliittisen historian todennäköisesti suurin alennustila jatkuu ja jatkuu. Vihervasemmisto yrittää suoranaista vallankaappausta eikä sillä ole muuta asetta kuin rääkymisvalta ja sillähän ollaankin päästy yllättävän pitkälle. Mistään hallituksen toimista ei rääytä vaan ihmisten yksittäisistä lauseista. Katsotaas, mistä Riikka Purran kirjoituksista ollaan nyt pöyristyneitä:

Pääkaupunkiseudulla kävelee tunnistamattomia mustia säkkejä, jotka tunnistaa ihmisiksi vain siitä, että ne yleensä vetävät perässään pieniä ihmisiä. Espoolaisessa kirjastossa yksi musta säkki asettelee kirjoja hyllyyn. Kirjastossa – meidän hyvinvoinnin ja tasa-arvon instituutiossamme.

Kysymys: Missä kohdassa tuossa ollaan varsinaisesti väärässä?

Ja:

Ennen tätä Purra oli kuvannut kirjoituksessaan Suomessa olevan ”aivan pieniä tyttöjä, jotka joutuvat käyttämään huivia”. Kirjoituksen aikana hän toimi Kirkkonummen kunnan­valtuutettuna ja tuli reilun kuukauden päästä valituksi eduskuntaan ensimmäiselle kaudelle.

Teksti kuulosti pääministeri Petteri Orpon (kok) mukaan ”täysin hyväksymättömältä”.

Kysymys. Erityisesti Petteri Orpolle: Missä vaiheessa totuuden puhuminen on muuttunut täysin hyväksymättömäksi? Onko vain vastuullinen valehtelu hyväksyttävää?

Ja samaan aikaan toisaalla Suomessa. Vihervasemmiston lemmikit ovat saaneet hieman tuomioita:

*

RK-98 katujengikokonaisuuden tuomiot

Tuomiot annettu Helsingin käräjäoikeudessa 14.7.2023 eivätkä ne ole vielä lainvoimaisia.

Vuonna 1998 syntynyt Abdinashir Mohamud Ali tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta, kahdesta ampuma-aserikoksesta, lievästä ampuma-aserikoksesta, törkeän kiristyksen yrityksestä, törkeästä ryöstöstä, huumausaineen käyttörikoksesta sekä oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta kahdeksan vuoden vankeuteen.

Vuonna 2002 syntynyt Ayuub Hassan tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä, laittomasta uhkauksesta, kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta, kahdesta huumausaineen käyttörikoksesta sekä ampuma-aserikoksesta neljän vuoden ja seitsemän kuukauden vankeuteen.

Vuonna 2002 syntynyt Abubakar Isse Mohamed tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä sekä laittomasta uhkauksesta kolmen vuoden ja kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen.

Vuonna 2003 syntynyt Abdulaa Khalid Al-Mawla tuomittiin törkeästä ryöstöstä kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeuteen.

Vuonna 2002 syntynyt Samet Küçükyilmaz tuomittiin törkeästä ryöstöstä kahden vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeusrangaistukseen.

Vuonna 2003 syntynyt Abdihakim Abdullahi Mahamud Farah tuomittiin törkeästä ryöstöstä sekä pahoinpitelystä kahden vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen.

Vuonna 2002 syntynyt Morad Elias Kichene tuomittiin huumausainerikoksesta, kolmesta törkeästä huumausainerikoksesta sekä ampuma-aserikoksesta kahden vuoden ja seitsemän kuukauden vankeusrangaistukseen.

Vuonna 1999 syntynyt Sakariye Abdi-Mahad Hassan Farah tuomittiin kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta kahden vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen.

Vuonna 1997 syntynyt Khaalid Mohamed Diriye tuomittiin kahdesta oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta kahden vuoden ja kuukauden vankeuteen.

Vuonna 1998 syntynyt Ilias Mohamed Hassan tuomittiin kahdesta oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta kahden vuoden ja kuukauden vankeuteen.

Vuonna 1998 syntynyt Ridwan Rafle Hassan tuomittiin kahdesta oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta kahden vuoden ja kuukauden vankeuteen.

Vuonna 1996 syntynyt mies tuomittiin oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vuonna 2000 syntynyt mies tuomittiin pahoinpitelystä sekä oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta vuoden ja seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vuonna 2001 syntynyt mies tuomittiin törkeästä huumausainerikoksesta vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vuonna 1998 syntynyt mies tuomittiin oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta vuoden ja kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vuonna 1999 syntynyt mies tuomittiin ampuma-aserikoksesta kolmen kuukauden vankeuteen.

Vuonna 1993 syntynyt mies tuomittiin oikeudenkäytössä kuultavan uhkaamisesta vuoden ja seitsemän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Vuonna 2000 syntynyt mies tuomittiin ampuma-aserikoksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

*

Tämä ei ole vihervasemmistolle ongelma. Tämä ei aiheuta joukkorääkymistä. Muistakaa kansalaiset valehdella vastuullisesti.

Suomi huomenna? Ei. Suomi tänään.


34 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ja nämäkin ovat vain % siitä rikastuksesta. Mittani on täynnä todella näitä suvaitsevaisia kohtaan. Kun itse olen kokenut raiskauksen kautta kriisin, ei mitään uskoa suomen oikeus järjestelmään. Ei kerta kaikkiaan mitään. Enkä ole ainoa.

Anonyymi kirjoitti...

Kun Niinistö sanoi/kommentoi, että suomalaiset ovat itsepäistä kansaa, se on suomeksi, olemme vittumaisia. Niin. Jos meille vittuillaan, ne vittuillemme takaisin. Kuten islamistit tietää, sekä vasemmisto. Nämä kaksi ryhmää eivät voi sietää sitä. Pt media havainnolisti sen todella selvästi. Ruotsista. Muslimien kokous/protesti demokratiaa vastaan. Ja täällä ulistaan olemattomista natseista.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Toivotan voimia ja jaksamista. Ei tässä oikein muuta voi.

Ano2: Toivotaan että se vittumainen tsuhna alkaisi pikkuhiljaa heräillä.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Ai, että moni noista väriviallisista saastoista sai oikein "ehdollista"! Jumalauta, mikä rangaistus! Johan siitä kalpenee ja oppii tavoille...

Anonyymi kirjoitti...

Siinä on käräjäoikeuden listassa Järjestelmäpuolueen ja VMPn pitkä tulosluettelo näkyvissä. Luulisi vetävän hiljaiseksi, mutta eihän rääkymistä taida enää mikään hiljentää. Viimeinen sammuttaa valot.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...


Mark knopfler sekä sekä jeff porcaro. Kaksi legendaa. Musa piireissä tätä biisiä on pidetty aikoinaan ns kahden groove ikonin kohtaamisena. Sanat osuvat rkp:n johtajalle. Mutta kuunnelkaa tarkkaan, mitä jeff porcaro tekee. Kuulokkeilla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Terho Hämeenkorvelle, Tapsalle vaan ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Terho: Totta. Suomessa on hyvin vaikeaa saada ehdotonta.

Tapsa vaan: Siinä on osa tulosluettelosta. Ei aiheuta minkään sortin rääkymistä.

Ano: En oikein ymmärrä kuinka kommentti liittyi tähän postaukseen. Laaiata nyt edes linkki.

QroquiusKad kirjoitti...

Onhan se tsuhnan vittumaisuus täysin hereillä ja aktiivinen.
Nimittäin suomalaisen viherkommunismin peittelemättömänä vittuiluna suomalaista demokratiaa vastaan.
Vittuiluna, jonka tarkoitus on hieroa suomalaisten naamaan ettei heillä ole enää mitään sanomista oman maansa asioihin;
valtavalemedia päättää mistä Suomen politiikassa saa puhua.

Suunnilleen näillä sanoillahan asian ilmaisi Journalisti-lehden päätoimittajaksi itseään kutsuva Malmön-matkailijatar.
Pisteet rehellisyydestä.
Puhui totta suorin sanoin kiertelemättä.

Ja miksei näin olisi?
Ei Suomessa ole riippumatonta mediaa Viron tavoin.
Suomen valtavalemedia on osa viherkommunistien puoluekoneistoa ja sen puoluemedia.
Enää se ei yritäkään teeskennellä olevansa mitään muuta.

Suomalaiset ovat Euroopan vittumaisimpia vittuilijoita toisiaan kohtaan.
Vierasmaalaisia ne kumartavat maahan ja tomuun asti, kysyen haluaisivatko herrat suomalaisen vittuilevan vielä vittumaisemmin suomalaisille?

Veli Seppo ilmaisi tämän saman asian minua taitavammin taannoin omassa blogissaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kad. Oikeastaan voisi sanoa että viherkommunistien puoluekoneisto on valtamedian osa nykyään. Mutta kyllä suomalaisesta se vittumainen geeni voi vielä löytyä. Muukin mitä kirjoitit.

Anonyymi kirjoitti...

Dire straits when it comes to you. Osuvat sanoitukset.

Anonyymi kirjoitti...

Muistui mieleen, että hyvälistö on aina väittänyt että vihapuhe, johon nyt Purrankin sanotaan syyllistyneen, muuttuu ennen pitkää teoiksi, ts. väkivallaksi.
Tässä on nyt Purrallakin ollut 15 vuotta aikaa, eikä vielä ole ruumiita tullut. Taitaa olla sukujuuret hämeessä.
Hyvälistö perkele kun ei käsitä, tai paremminkin ole käsittävinään sitä, että vihainen puhe on vaan vihaista puhetta.
Tää on niin piirileikiksi mennyt koko touhu, ja järjen puhuminen noille idiooteille on kuin tuuleen huutaisi.
T. Ymmi



Anonyymi kirjoitti...

No ainakin rantaruåtsalaiset jatkavat toistaiseksi samassa veneessä muiden kanssa. Ja lupasivat olla keikuttamatta venettä.
No, ans kattoo ny miten käy, käykö hyvin, huonosti vai hyvin huonosti? Ja mitä sanoo bidee? Sitä ei ole vielä kerrottu julkisesti, ainakaan isoilla kirjaimilla.
Huru-ukko

KKi kirjoitti...

No jaah.

Hassanmohamedien touhu on lajityypillistä. Rankaiseminen olisi kuin rankaisisi pystykorvaa haukkumisesta. Kuuluu sen luonnolliseen käytökseen.

Ihmisen sen sijaa voidaan olettaa käyttäytyvän olemassa olevien normien rajoissa.

Jännää on se miksi hassanmohamedeja on maahan kohden runsaasti roudattu. Epäilen kyseessä olevan hiukan kuin heppahulluus tietynikäisillä plikoilla. Pitää saada jotain paapittavaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Ymmille, Huru-ukolle ja KKi:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Ok.

Ymmi: Täysin totta ja sillä tuontitavaralla niitä väkivallan tekoja riittää paskaan asti.

Huru-ukko: Jep. Ans kattoo ny. RKP:llä on kyllä selvästi kaipaus tuttuun vihervasemmistolaiseen syliin.

KKi: Tuo heppahulluus ei ollut ollenkaan huono vertaus.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä voi miettiä sitäkin miten ns. maanpuolustahto kehittyy niillä joilla on maanpuolustuskykyäkin. Paitsi että poliittinen ei voi miettiä kun on ei ole paljon kykyä ja vielä vähemmän tahtoa. Kauppasota ja kulttuurisota päällä samaan aikaan on paha "kahden rintaman sota". Tietysti vielä paljon useammankin ja pirstaleiksi kansallismielinen "skene" on jo kauan sitten hajonnutkin. Kuinka Suomessa muutenkaan?
-jussi n

Anonyymi kirjoitti...


Tervehdys

Iranissa (maailman kauneimmat) naiset kieltäytyvät käyttämästä huivia saati qhelibiyaa.
Siveyspoliisi jahtaa heitä ja jakelee tuomioita.
Toki heistä osa on Teheranin yläluokkaa ja siveyspoliisimoukan oma kaula voi olla katkolla.

Jos verrataan Reza Pahlevin ajoilta katukuvaa niin ero on jokseenkin ilmeinen.
Sosialistivaltiot tukivat mullahien vallankaappausta ja tilalle saatiin puhuva muumio.
Koko maa muuttui takapajulaksi.

Vallankäyttö ja vallan manipulointi on herkkä asia.

Suomalainen isältään suuren hissiyhtiön perinyt läskimooses on osallisena paskamyrskyyn joka kohdistuu hallitukseen ja persuihin erityisesti.
Hän on Suomen rikkain mies mutta hän haluaa lisää rahaa.
Vihreän siirtymän rahaa.

Sieltä pitäisi kiivaasti päästä rohmuamaan kehitysapua,ennenkuin kaikki huomaavat että koko vouhotus on ihan täyttä skeidaa.
Thyssen on jo tehnyt kaiken sen mistä suomessa vasta haaveillaan.
Vihreän siirtymän ja ilmastorahaston ympärillä häärää sen kokoluokan tekijöitä että ne vaikuttavat jo hallitusten kokoonpanoon.

Ja mihin hintaan.
No,jos vaikka muutaman viinilasin hintaan Kallion baareissa.
Sillä mitataan roskamedian taso nykysuomessa.

Regards Josef












Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys jussi n:lle ja Josefille & kiitos kommenteistanne.

jussi n: Eiköhän sitä maanpuolustustahtoa vielä kumminkin ole.

Josef: Hyviä huomioita. Muuan Ajatollah Khomeinista tämä alkoi vuonna 1979. Varmaan muuten Iranissa mietitään että olis kannattanut… ajatella… enste.

Anonyymi kirjoitti...

RKP-pomo Baja-Maja vaatii ministereiden irtisanoutumista rasismista. Miten siitä irtisanoutuu, kun ei ole rasisti? Järkyttävä vaatimus täysin sairaalta puolueelta.

Isä Nicolae kirjoitti...

Herregud Ykä & muut me pimeähköt!

Järkytyn minäkin ja puolestaloukkaannun näistä Purran sanoista:
"mustia säkkejä -- -- yksi musta säkki --. Kirjastossa meidän...tasa-arvon instituutiossamme."

Purran havaintohan on vastaansanomaton todiste aivan kauheasta sorrosta, kolonialismista ja rakenteellisesta rasismista. Tottahan sekä kaduilla kulkevissa että biblioteekeissa käyskentelevissä säkeissä kuuluisi olla edustettuina *kaikki sateenkaaren värit* eikä ainoastaan yksi! Vaadin en heti vaan nyt tarvittavia inkluusio-, terapia- ynnä positiivisen syrjinnän toimia - koska intersektionaalinen feminismi velvoittaa.

Joppos123 kirjoitti...

Onhan näitä joiden mielestä noiden apinoiden tuoma väkivalta on sitä ihqua värinää.
Miettikääpäs nyt vaikka Panu Rajalaa. Laiton apina hakkasi sen vihannekseksi ja edelleen se jätkä on valmis rouskimaan poskeen siltä hakkaajalta.
Kun on lammas niin sitten on lammas. Sitä ei kuitenkaan pidä minkään perkeleen Panujen alkaa vaatimaan koko kansalta.
Pari vuotta niin alkaa luoti hiihtämään Suomessa svedujen malliin.
Missä muuten Taponen? Onko siitä pellestä tehty harjakomeron vartija?

Joppos123 kirjoitti...

Ano joka on kokenut raiskauksen:
Voimia. Ei tässä paljon muuta voi sanoa kuin, että aika alhainen olento syyllistyy tuollaiseen tekoon.
Se, että meidän oikeusjärjestelmä on ihan liian lepsu noissa rikoksissa pitää paikkaansa.
Jenkeissä samasta teosta saa helposti 25v linnaa.
Meillä muutoinkin on aikalailla outo rikoslaki.
Murhaajat laukkaavat vapaalla ja tappavat uudestaan.
On kuulemma epäinhimillistä sulkea tappaja loppuiäksi vankilaan. No, entäpäs se uhri? Se on lopullisesti kuollut mutta tättähääriä kiinnostaa enemmän se tekijä ja sen henkinen pipi.

Anonyymi kirjoitti...

RKP sanoi tilanteen olevan vakava ja kutsui eduskuntaryhmänsä koolle. Vakava se ei ilmeisesti ole siksi että, meillä on tuontiväkivaltaa ja lakiemme kanssa yhteensopimattomia tapoja jotka liittyvät uskontoon. Asian voi ymmärtää näinkin, rkp hyväksyy hiljaa tuontiväkivallan, vaatimuksen naisten säkittämisestä ja tyttöjen sukupuolielinten silpomisesta, kunniaväkivallasta jopa -murhista. Vakavaa on jos ei noita hyväksy saati sanoo sen ääneen tai kirjoittaa julki. On vaikea nähdä kuka tai mikä noista rkp'n kannanotoista hyötyy. Tuskinpa edes se 4 % mikä on rkp'n kannatus.

Anonyymi kirjoitti...

KKi: "Hassanmohamedien touhu on lajityypillistä. Rankaiseminen olisi kuin rankaisisi pystykorvaa haukkumisesta. Kuuluu sen luonnolliseen käytökseen." Kerrassaan mainio vertaus! Pystykorvahan saattaa haukkua puuhun ajamaansa oravaa, vaikka orava olisi häipynyt toisiin maisemiin ajat sitten ja kurkusta ei tule enää muuta kuin pientä kähinää. Tämän vertauksen voisi liittää myös suomalaisiin toimittajiin ja vasemmistoon. Vaikka aihe on kaluttu jo putipuhtaaksi, räksytys vaan jatkuu.

Eilen illalla IL:n nettisivuilla oli tuosta listasta nimen ja kuvan (ohoh!) kanssa vain suurimman tuomion saanut. Koko listan julkaiseminen ei tainnut sopia agendaan.

Rouva Ano

Kalle Pelttari kirjoitti...

Siis todella nämä suvakit hyväksyvät kaikki nämä islamin hyvät opit, jotka ovat periaatteessa Suomessakin lain vastaisina. Kunniamurhat, hunnutus (säkki päässä), sukuelinten silpomiset, naisten alistus, jopa pari vuotias poikakin on korkeammalla perheessä kuin nainen tai tytär. Siis te todella hyväksytte. Sitten te ripottelette kultaa hiuksiin, me olemme suvaitsevaisia ja Riikka Purra on se rasistista ensimmäinen. Enhän minä heitä koskaan sitä ensimmäistä kiveä.

Anonyymi kirjoitti...


"Monikultuurisuus on rikkautta, ei mulla muuta", sanoi eräs poliitikko aikanaan.

Ja toinen ajatuksen valo loihe lausumaan 2015, että: " jomaahantulon syiden epäileminen on rasismia". Jos nämä vesselit on 2015 maahantulleita, niin eipä sitten tiedetty tulijoiden taustoja, kuten se yksi utaretutkija TV:ssä kertoi, vakuutti ja valehteli.

Jos taas ovat matuja ja KelaGold elätettäviä jo toisessa polvessa, niin hyvin ovat kotiutuneet. Kotimaansa tavoille.

Eipä muuta kuin karkoitusta sinne Afrikan sarveen, oli perhesiteitä tai ei. Kyllä aikuiset miehet siellä pärjää. Näytöt on täälä annettu...

heppa

Strix Senex kirjoitti...

Keskiajalla rutto kiersi väestössä suurin piirtein yhden sukupolven välein. Se röyhähti, teki tuhonsa, hiipui ja jätti jälkeensä immuniteetin. Aikanaan kasvoi uusi sukupolvi, jolla ei tuota immuniteettia ollut ja epidemia uusiutui pahempana tai lievempänä. Meidän aikanamme samaa kaavaa on noudattanut tämä laitavasemmistolainen rutto. Vuoden 1990-paikkeilla se suorastaan tyystin katosi, mutta nyt se leviää niin, että löytyy jopa kommunistiksi julistautuvia kansanedustajia, mutta eihän se mediaa kiinnosta, saati että järkyttäisi.
Niinpä on taas aika muistella vanhoja sanontoja. Jotenkin olen viehtynyt niihin, sillä eihän ihmisyhteisöjen elossa ole juuri mitään uutta auringon alla.

Mediaa luonnehtivat ehkä seuraavat säkeet: ”Mikä huuto ja mekastus kadulta kajaa / siellä tyhmyys aasin rattailla ajaa” ja ”tarina tuo on hullun tarinoima / täynn´ ääntä, vimmaa mutta mieltä vailla”

Median huomion kohteisiin ja tapoihin taas pätevät: ”he kuurnivat hyttysen mutta nielevät kamelin” sekä ”kyllä löytyy rikka toisen silmästä mutta ei näy malka omassa silmässä”. Niinpä median mielestä on hirvittävää, että jätesäkin näköiseen kaapuun pakotettujen naisten asema ei kiinnosta lainkaan, mutta sen kaavun sanominen jätesäkin näköiseksi on hirveää, kauheaa, kamalaa. Samoin yhden perättömiä kirjoittavan toimittajan kritisoiminen on pöyristyttävää maalittamista, mutta jokseenkin vähäpätöisistä vuosien ja vuosien takaisista kommenteista voi suoltaa palstametreittäin, ellei suorastaan palstakilometreittäin juttua joka pursuaa kauhistelua, mutta josta asiaa saa siilata tiheällä seulalla eikä mitään tahdo sittenkään löytyä. Niinpä, paljon oli porua mutta villoja ei vaan tahtonut löytyä.

Saa nähdä, kykeneekö demokratia puolustautumaan tätä oklokratiaa vastaan. Itse olen jossain määrin optimistinen, joskin varauksellisesti sillä median todellisuus on jotakin muuta kuin elävien ihmisten keskeinen todellisuuden todellisuus. Kahvipöytäraatien konsensus tuntuu olevan tympääntyminen tyhjään meluun ja etenkin sen pitäjiin. Paras resepti taitaa edelleen olla se, että on pidettävä pää kylmänä, sydän lämpimänä ja ruuti kuivana.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Tämä ehkä vähän off-topic, mutta muistaako joku millloin/kuka on verrannut mm. poliittisia vastustajiaan rottiakin alhaisemmiksi? (Tarkoittaen kai loisia/syöpäläisiä/viruksia/bakteereja/ym.)

"Rottakin olisi parempi pääministeri. Sillä on sentään selkäranka! paikallispolitiikassa vaikuttava Ville-Pekka Timonen tiivisti oman puheenvuoronsa lopuksi aplodien saattelemana."

"...sekä vasemmistoliiton puoluehallituksen varajäsen Ville-Pekka Timonen."

Lähde: https://yle.fi/a/74-20041093 (EMILIA SAUKKONEN)

29051453 kirjoitti...

Joppos123, kaikella kunnioituksella, mutta taisi olla Panu Laturi joka koki hauskoja pelihetkia.

QroquiusKad kirjoitti...

Ja kyllä oli tuossa YLEnannon linkissä nähtävänä taas kerran niin vimosen päälle vaikuttava määrä vakuuttavan oloisia mielensäosoittelijoita Jojensuun torilla.
Vaan minkäs teet:
kun yliopisto on kesälomilla, ei toria saada tuosta vaan täyteen sukupuolestaansekoilun ja wokeltelevan itsensäilmaisun opiskelijoita.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä "Milloin irtisanoudut rasismista?" -kysymys on aivan kuin tämä vanha "Milloin lakkaat hakkaamasta vaimoasi?" johon ei vois vastata kysyjän mielestä oikealla tavalla.

Tässähän on tyypillinen uhrihierarkia voimassa. Riikka puolusti naisten oikeuksia, mutta uhrihierarkiassa ylempänä oleva kulttuuri pesee tässä naisten oikeudet kuin kivi, paperi, sakset-leikissä: Sukupuoli, kulttuuri, seksuaalinen identiteetti.

Uskaltaako näihin enää allekirjoitukseksi omaa etunimeään laittaa? Ei uskalla.

Pseudonyymini olkoon: Nakuileva Kipsi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anoo1:lle, Isä Nicolaelle, Joppos123:lle, Ano2:lle, Rouva Anolle, Kalle Pelttarille, hepalle, Strix Senexille, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, 29051453:lle ja Nakuilevalle Kipsille & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Ehkä kyseinen Bajamaja tarkoitti että ajattelu täytyy korvata sokealla uskolla ja vastuullisella valehtelulla.

Isä Nicolae: Jep. Missä viipyy interperspiraattifeministien vastalause?

Joppos123 & 29051453: Joo, se oli Panu Laturi mutta asia pitää kutinsa. Jotkut eivät vaan opi koskaan ja itselleen valehtelu on taiteista suurimpia. Taponen on vissiin ihan tukevasti virassaan.

Joppos123: Olen täysin samaa mieltä kanssasi.

Ano2: Täysin totta ja uskoisin että eivät kaikki suomen ruotsinkieliset ole tuollaisia idiootteja.

Rouva Ano: Täysin totta. Jostain syystä muuten tuo lista löytyi HS:stä.

Kalle: Ehkä heillä vaan aivot lyövät releen pois päältä kun he kohtaavat tuollaisia uutisia. Sitten he voivat väittää että ei tuota ole, tuo on vain rasistien propagandaa.

heppa: Nuo loihelausujat olivat muuten molemmat kokkareita.

Strix Senex: Erittäin hyvä kommentti taas kertaalleen.

VNV & Qroquius Kad: Katsokaapa piruuttanne kaikki tuo VNV:n linkki. Sen jälkeen on enää ihan turha puhua puolueettomasta mediasta. Ja vaikka ulkonäköasiat eivät sinänsä ole merkittäviä niin laittakaapa kuvahakuun tuo Ville-Pekka Timonen.

Nakuileva Kipsi: Olet oikeassa. Ja tänne voi kirjoittaa anonyyminä. Veikkaan nimittäin että tämä blogirintamakin on pian vihervasemmiston kohteena.

Anonyymi kirjoitti...

Kun nyt koiravertauksiin on lähdetty, niin laitetaan niitä lisää.

Samariinin hallituksen aikaan valtamedia oli pitkään niin kilttiä fifi-puudelia että..Lopussa muuttui hieman näykkiväksi kultaiseksi noutajaksi. Persujen noustua hallitukseen pystykorva muuttui nopeasti repiväksi ja raastavaksi terrieriksi.

Jussilta miehen työ olla kutsumatta eduskuntaa koolle. Hän ei tanssi Lindtmanin pillin mukaan ja sekös sitä ketuttaa.

Tapsa vaan

QroquiusKad kirjoitti...

Ei suinkaan nyt enää kuka vakavissaan puhu puolueettomasta mediasta sen jälkeen, kun toimittajiksi itseään kutsuvista ilmoitti gallupissa puolet kannattavansa Virheitä ja neljännes Vasuja;
inhokikseen ilmoitti Perussuomalaiset melkein kaksi kolmasosaa.

Tulosta korostaa vielä, että Sanoma (Hell-Sinkin Totuus ja Ilta-Paska) sekä YLEnanto olivat kieltäneet toimittajikseen itseään kutsuvia osallistumasta galluun, etteivät numerot olisi käyneet liian julistaviksi.

Vaikka mitä siitäkään olisi seurannut?
Nothing, sanoi Macbeth.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Tapsa vaan: Joo, ja täytyy nostaa Jussille hattua että hän ei lähtenyt kumarteluun mukaan.

Qroquius Kad: Olet oikeassa mutta toki puolueettomasta mediasta puhutaan. Siitä puhuu se puolueellinen media joka väittää itseään puolueettomaksi ja loukkaantuu jos se kyseenalaistetaan.