perjantai 28. heinäkuuta 2023

SE REHELLINEN KYSELY

Lähihistoriamme on täynnä valtamedian masinoimia kyselyitä jossa kysellään rasismista ennakkoasetelmalla että rasismi ja varsinkin tulkittu sellainen on nimbaligauhiaa eikä millään muulla tavalla voi eikä saa ajatella. Kysymysten asettelu on sellainen. Ja niihin alkaa olla todella kyllästynyt. Tuorein tällainen kysely oli missäs muualla kuin Ylellä joka totesi että rasismiin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti ja otsikoi asian ”Perussuomalaisten kannattajat suhtautuvat rasismiin selvästi eri tavalla kuin muut”. Rasismihan on noissa kyselyissä sellainen määrittelemätön möykky eikä kyselyissä kysellä asioita joita kuuluisi kysellä.

Olen kirjoittanut asiasta aikaisemminkin mutta kaipaan nytkin sellaisia rehellisiä kyselyitä. Kehitin yhden ja luovutan sen korvauksetta valtamedian käyttöön. Aloitetaan kysely:

1. Onko termiä ”rasismi” ja sen tulkintaa käytetty tietoisesti poliittisena lyömäaseena perussuomalaisia ja yleensäkin kansallismielisiä ihmisiä vastaan?

_ Kyllä on

_ Ei ole

2. Onko valtamediamme luopunut tietoisesti tehtävästään uutistenvälittäjänä ja siirtynyt puhtaasti poliittisen propagandan pakkosyöttäjäksi?

_ Kyllä on

_ Ei ole

3. Onko mielestäsi oikein että Suomessa asuu valtava määrä turvapaikkastatuksella eläviä kehitysmaalaisia ihmisiä joilla ei ole ollut oikeasti mitään turvapaikan tarvetta?

_ Kyllä on

_ Ei ole

4. Onko mielestäsi oikein että kyseinen ihmismassa elää maassamme suomalaisten elättämänä?

_ Kyllä on

_ Ei ole

5. Onko mielestäsi oikein että kyseinen ihmismassa lomailee niissä maissa joissa he oman väitteensä mukaan ovat hengenvaarassa?

_ Kyllä on

_ Ei ole

6. Onko mielestäsi oikein että kyseinen ihmismassa syyllistyy jatkuvasti kasvavissa määrin suomalaisiin kohdistuviin väkivalta- ja seksuaalirikoksiin?

_ Kyllä on

_ Ei ole

7. Tulisiko kyseinen ihmismassa karkottaa Suomesta?

_ Kyllä tulisi

_ Ei tulisi

8. Kyseinen ihmismassa ei olisi Suomessa ilman poliittisen- ja virkamieseliitin päätöksiä. Tulisiko kyseinen eliitti saattaa ankaraan vastuuseen tekemisistään?

_ Kyllä tulisi

_ Ei tulisi

Onhan tietysti selvää että tällaista kyselyä ei koskaan ainakaan valtamedian toimesta tulla tilaamaan. Mutta tulokset voisivat olla hyvin mielenkiintoisia. Ja onhan myös selvää, että tämän, ihan faktoihin perustuvan kyselyn julkistaminen on sekin tietysti pikimustaa tulkittua rasismia.

Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille joka tapauksessa.


27 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon kyselyyn osallistuisin mielelläni.
Vastaisin espanjaksi yes.

Hyvää viikonloppua Yrjöllekkin!

kt

Anonyymi kirjoitti...

Noihin suoriin kysymyksiin olisi tavallisen kansalaisen helppo vastata. Gallupien tulosten julkaisussa on aina se sama virhe, että ei kerrota, mitä oikeasti on kysytty. En ole myöskään 1koskaan osunut mihinkään otantaan.

Tämä rasismi Suomessa lyö jo yli äyräiden ja toivottavasti aiheuttaa jo sellaisen ähkyn, että muutkin kuin perussuomalaisittain ajattelevat tympääntyvät. Itse olen kurkkua myöten täynnä tv:n mainoksia postia ja pankkeja myöten, joissa esiintyy hyvin positiivisissa yhteyksissä paljon mustaihoisia ihmisiä (väestönvaihto ei ole vielä niin pitkällä, mutta ehkä ennakoidaan?), kun sitten taas varsinkin suomalaisesta miehestä tehdään se osaamaton pelle, jolle nauretaan. Osittain siksi ja osittain siitä syystä, että tv:n ohjelmat päivä päivältä alkavat tuntua yhä enmmän otetun sieltä laestadiolaisten sontaluukusta, katseluaikani on nykyään minimissä. Parempaa ohjelmaakin kun on luvassa, esim. pojanpoikani joukkueen jalkapallopelien seuraaminen huomenna.

Koetetaan taas kestää; rinta rottingille ja kohti uusia pettymyksiä. Onhan meillä sentään tämä blogi, jossa voi vielä tuuletella. Ei kuitenkaan kainaloita edes helteellä, se olisi rasismia! Mukavaa viikonloppua mainiolle blogi-isännälle ja kaikille lukijoille!

Rouva Ano

Strix Senex kirjoitti...

Kuinkahan monta kertaa on tullut todettua, että rasismi on tämän päivän neuvostovastaisuus. Termi voi tarkoittaa käytännössä mitä tahansa ja usein tarkoittaakin. Itse asiassa syytöksen esittämiseen ei tarvita edes mitään perusteluja ja silloin, jos niitä esitetään, niiden ei tarvitse olla sen enempää rehellisiä kuin tosiakaan. Perusteeksi riittävät yhteyksistään irrotetut lauseenpätkät, joiden sanoja voidaan tarkoitushakkuisesti muutella. Pelkkä syytteen esittäminen riittää tuomioksi. Perusteettoman syytteen kohteen puolustaminen on riittävä todiste siitä, että syyttömän kohteen puolustaja on natsi. Käytäntö on siis sama kuin Ranskan vallankumouksen aikana, jolloin vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa toteutettiin giljotiinilla ja vallankumoustuomioistuimesta poistettiin puolustussianajat sillä: ”eivät rikolliset tarvitse puolustajaa ja rikollisen puolustaminen on itsessään rikos”. Median vallankumoustuomioistuimeen verrattuna ainoa ero tuntuu olevan se, että medialla ei ole käytössään muuta giljotiinia kuin verbaalinen giljotiini.

Kyselytutkimusten tulosten ohjailusta voisi sitten kirjoittaa paljonkin. Lähtökohdaksi voi ottaa, että jos ei kerrota, miten tutkimus suoritettiin, kyseessä on manipuloitu ja tarkoitushakuisesti suoritettu vedätys. Tuloksiin voidaan vaikuttaa ensiksi otannalla. Jos haastateltavat poimitaan kadulta tai jos käytetään avointa kyselyä, johon vastaavat ne, jotka haluavat, tulokset ovat aina yhtä tyhjän kanssa. Tuloksiin voidaan vaikuttaa paljonkin kysymysten muotoilulla. Suomalaisten kyselytutkimusten helmasynti ovat epämääräiset kysymykset ja epämääräiset käsitteet. Kun vastaaja ei tiedä, mitä kysyjä täsmälleen tarkoittaa ja tutkimuksen tekijä tulkitsee vastauksia oman intressinsä mukaan, tulokset ovat kyllä sitä mitä tilattiin, mutta ihmisten mielipiteistä ne eivät kerro mitään. Toinen vakiokeino on asenteellinen kysymysten muotoilutyyppiä ”eikös olekin epäoikeudenmukaista, että …. ”. Jos kysely suoritetaan haastattelemalla, haastattelijalla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa vastauksiin sekä omalla asenteellaan että kehystämällä kysymys sopivalla tarinalla.

Siihen tapaan, jolla nämä tutkimukset, ”tutkimukset” ja hutkimukset tehdään, emme juurikaan voi vaikuttaa. Sen sijaan voimme vaikuttaa ratkaisevasti siihen, uskommeko me niihin, luotammeko ylipäätään niiden tekijään ja toimeksiantajaan. Ja kuinkas se menikään se tarina paimenpojasta, joka huuteli ”susi, susi, susi” ja mitenkäs hänelle kävikään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys kt:lle, Rouva Anolle ja Strix Senexille & kiitos kommenteistanne.

kt: Oui, merci ja muita ulkomaan sanoja.

Rouva Ano: Luulisi että tavallisilla ihmisillä se kyllästymispiste on aikaa sitten ylitetty. Valitettavasti valtamediassa ei ole tavallisia ihmisiä vaan vallanhaluisia hysteerikkoja.

Strix Senex: Tiivistit asian taas kerran erinomaisesti. Sinänsä voi sanoa että ei siihen neuvostovastaisuuteenkaan taidettu näin hysteerisesti suhtautua silloin YYA-aikoina.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Tuossahan tuo maaginen taikasana on palautettu kahdeksan kosketuskohdan kautta reaalitodellisuuteen. Ihan pätevä naulaus.

Maagiset tabukäsitteet kehittyvät yhteisöissä joissa yritetään väistää tiettyjen kipeiden asioiden käsittelyä yleisen kielen tasolla. Sensuurin ja itsesensuurin seurauksena ajatteluun muodostuu valkoisia tabuaukkoja, joita peittämään sitten syntyy yliyleistäviä yleiskäsitteitä. Niitä on sitten sekä tiedollisella puolella (kuten puhumme oudosti "maahanmuutosta", vaikka kysymyksessä on vielä tällä vuosisadalla satojen miljoonien suuruusluokkaan kasvava kehitysmaalaisten kansainvaellus), että yhteiskuntamoraalin puolella (kuten juuri tällainen maagista merkitystä sisältävä reaktiivinen sugnaalisana "rasismi").

Kun yhteiskunnassa vallitsee sellainen normatiivinen moraali, joka estää tietyistä aiheista puhumisen, niitä koskeva ajattelu painuu julkisuudesta yksilöiden alitajuntaan -- josta se sitten saattaa tulla aika hallitsemattomana esiin. Siinä on kyse siis pahasti sairastuneen yhteiskunnan pinnanalaisten paineiden purkautumisesta, eikä suinkaan kenenkään yksityisen ryydmannin ikiomista ominaisuuksista.

Isommassa kuvassa käsitettä "rasismi" voitaisiin purkaa ainakin kolmella vain osittain toisiinsa kytkeytyvällä ja pikemminkin siis toisensa pois sulkevalla tarkasteluperspektiivillä.

Yksi olisi historiallinen -- me kaikki kytmenne mielikuva rasismista natsi-Saksassa harjoitettuun ihmistuhontaan, mutta unohdamme tosiasian, että tuon kansankokoisen joukkotaantuman syntymekanismit ovat meiltä yhä selvittämättä -- vaikka olemme mässäilleet aivan määrättömästi kaikilla tapahtuneilla kauheuksilla. Jokainen, joka on tutustunut esimerkiksi Hannah Arendtin monumentaalisiin selvityksiin aihetta koskien, voi ymmärtää, miten älytön ja harhainen -- ja moraalisessa mielessä täysin kelvoton -- väistöliike onmessuta "rasismin" leimasanalla.

Toinen perspektiivi olisi "opillinen" -- ja siinä on sitten jo se lähtökohtainen vakuvika, että koko uudella ajalla kehittynyt "opillinen" ajattelulaatu on tavallaan vain palaamista läpi koko tuhatvuotisen keskiajan vallinneeseen käsiterealismiin. Käsitteitä pyörittelemällä emme saa "rasimin" merkityksiä haltuumme, vaikka akateemiset filosofimme tätä päät jäkättäen yrittävätkin -- he saattavat vaikka valita holokaustin myytin ajatukselliseksi ankkuripaikakseen, ja rakentaa oppijärjestelmiä lähtien vaatimuksesta että jokaisen länsimaalaisen tulisi tämä raaka kauhistus naulata sielunsa pohjalle ja siitä lähtie4n käyttäytyä lempeästi ja suvaitsevasti kaikkia maailman ihmisiä kohtaan ... Tai jotain yhtä pahasti sinnepäin.

Kolmas perspektiivi olisi sitten tämä nykyinen "yhteiskunnallinen keskustelumme" joka on uusien sukupolvien kielentajuttomuuden ja psyykkisen kehityskerroksettomuuden seurauksena taantunut täysin reaktiivisten leimasanojen varaan. Tälle ei käsittääkseni ole tehtävissä mitään, sillä tapahtuneet tajunnalliset uutokset eivät tule itsestään korjautumaan, eikä sukupolvien elämää voi aloittaa uuestaan alusta jotta he voisivat kasvaa lajoja asiakokonaisuuksia hallitsevaan ajatteluun.

Eli olemme siinä suhteessa aikalailla toivottoman edessä. Valitettavasti olemme kaikkien kolmen perspektiivin suhteen varsin avuttomissa asemissa. meidän on vain tyydyttävä seuraamaan miten eurooppalainen ajattelu rappeutuu ja EUvostoliittolainen totalitarismi astuu valtaan.

Elokuva "Oppenheimer" onnistuu opettamaan jotain omasta ajatstamme. Käykää katsomassa.

QroquiusKad kirjoitti...

Oikeinajattelevaiston vastaukset:

1.
EI!
(Ne ovat kaikki rasisteja!)
2.
EI!
(Se kertoo Totuuden pahoista rasisteista!)
3.
KYLLÄ!
(Missä sellaisia muka on muualla kuin rasistien valeissa? Kaikki ovat tulleet Suomeen pakoon sotaa, hätää ja vainoa!!)
4.
KYLLÄ!
(Miten niin muka elättämänä muualla kuin rasistien valeissa? Hehän juuri elättävät laiskat rasistisuomalaiset, joille eivät enää työt maistu!
5.
KYLLÄ!
(Ihmisiähän hekin vain ovat, ja kaipaavat elämäänsä edes vähän iloa, valoa ja tanssia, mitä eivät voi saada täällä rasismin keskellä!)
6.
KYLLÄ!
(Todellisuudessa rasistisuomalaisethan ne tekevät suurimman osan Suomessa tehdyistä väkivalta- ja seksuaalirikoksista! Hyvä että joku uskaltaa antaa vähän takaisinkin!!)
7.
EI!
(MISSÄÄN NIMESSÄ EI saa karkottaa sotaa, hätää ja vainoa pakoon tulleita kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia!)
8.
EI!
(Mihin vastuuseen muka pitäisi laittaa vastuulliset viranhaltijat, jotka ovat pelastaneet monta kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevaa turvaan sotaa, hätää ja vainoa?!)

Muistakaa, että viidesosa suomalaisista ajattelee juuri noin ja kolme viidesosaa peesaa niitä.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä tutkijan näkemys. Keskisarjahan on oikeasti tutkinut suomalaista rikoshistoriaa. https://www.suomenuutiset.fi/teemu-keskisarjan-kolumni-vihaista-ja-vihatonta-vakivaltaa/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Seppo Oikkoselle, Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Seppo: Mainitsemaasi synkkään suuntaan olemme koko ajan menossa. Mikä olisi se kynnys / tapahtuma joka pysäyttäisi syöksykierteen? Vai onko sellaista ollenkaan?

Qroquius Kad: Jossain Ylen ohjelmassa joku VMP-toimittaja voisi pokkana ladella nuo väitteet ja toinen VMP:n toimittaja vain nyökyttelisi.

Ano: Erinomainen kirjoitus Keskisarjalta.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi tuolla mainitulla Ylellä ja muullakaan valtamedialla ei ole mitään tekemistä etnisten suomalaisten kanssa, eikä niissä ole etnisiä suomalaisia töissä. Se poliittinen ja virkamieseliitti, joka pitäisi saattaa ankaraan vastuuseen siksi, että se on tuonut maahan sen ihmismassan, joka notkuu täällä suomalaisten veronmaksajien piikkiin ilman turvapaikan tarvetta ja kohdistaa suomalaisiin yhä enemmän ja enemmän väkivaltarikollisuutta ei sekään ole etnisistä suomalaisista koostuvaa eikä toisten etnisten suomalaisten valtaansa nimittämää ja äänestämää porukkaa. Vain perussuomalaiset ovat etnisiä suomalaisia. Suosittelenkin vahvasti, että perussuomalaiset verkostoituisivat keskenään ja perustaisivat oman etnovaltion ilman haittamamuja ja vihervasemmistolaisia runkkareita. Vielä pitäisi löytää tälle valtiolle joku kiva maantieteellinen alue Suomen rajojen sisältä ja karkottaa jäljelle jääneet vihervasemmistolaiset ja haittamamut (joihin ei siis keski-ikäisten persu-ukkojen omia thaivaimoja lasketa). Sitten pitäisi olla erikseen myös Sinimustan liikkeen reilun 5000 asukkaan valtio, jonne ei thaikkuämmiäkään lasketa. Vain Junes Lokka lasketaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kalluppi Ykältä. Voisi ottaa kantaa itse asiaan. Nykyiset kyselyt kun ovat malliltaan, onhan Suomessa rasisimia onhan.

Johan joutui Rydman uudestaan VMP'n maalitukseen. Joku kaivoi vanhoja viestejä ja antoi mediaan. Apinoita siinä oli, ja kieloja. No jos sanoo että kielot lisääntyvät kuin somalit kuulostaa pelkästään positiiviselta. Sehän tarkoittaa selkokielellä että kieloja kasvaa paljon. Kielot ovat kauniita ja tuoksuvat hyvältä. Siinä mielessä vertaus somaleihin ontuu.

Apinoita, no, olen kuullut monen sanovat että helvetin apina. Kantasuomalaisenkin toiselle. Enkä ole kuullut että kumpikaan olisi soittanut siitä Stadin Pravdan toimitukseen. Eikä siitä "uutista" olisi saanut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Ymmärrän tuohtumuksesi mutta kyllähän nuo mainitsemasikin ovat niitä etnisiä suomalaisia.

Ano2: Tuosta Rydman-jahdista tulee kyllä mieleen että onko VMP:llä minkäänlaista kykyä häpeän tunteeseen?

QroquiusKad kirjoitti...

Miksi itseään VMP:n toimittajiksi kutsuvilla pitäisi olla tarvetta häpeän tunteeseen, kun kokevat julistavansa Absoluuttista Oikeutta ja Totuutta niistä, joiden pitäisi hävetä sen edessä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad: Juu, taitaa olla niin että VMP:n toimittelija ei olisi edes ymmärtänyt kysymystä.

Anonyymi kirjoitti...

Ykä:

Sanoit että:" Tuosta Rydman-jahdista tulee kyllä mieleen että onko VMP:llä minkäänlaista kykyä häpeän tunteeseen?"

Ihan puoliammatillisesta mielenkiinnosta kysyisin, kuinka suuri osuus sinun työssäsi kohdattavista asiakkaista omaa häpeän tunteen? Kysymys on täysin neutraali, ilman sarkasmia, sivumerkityksiä tai mitään muutakaan asiaan liittymätöntä.

PS-lehdenjakaja

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, PS-lehdenjakaja. Ei mitään täsmällisiä lukuja voi antaa. Mutta aika harva heistä tuntee häpeää eikä myöskään empatiaa. Vika on aina jonkun tai jonkin toisen.

Anonyymi kirjoitti...

Perussuomalaiset etenee kohusta kohuun, kirjoittaa Iltapaska. Mikäs se noita kohuja tekee ellei VMP itse. Itse aiheutettuja kohuja. Sitten mennään kohustaa kohuun. Kesälläkin on jotakin keksittävä että kassakone kilisee.

Anonyymi kirjoitti...

Ai jaa. En tiennytkään, että yrität kuntouttaa vihervasemmistolaisia naisia yhteiskuntakelpoisiksi.

Gottihan Se kirjoitti...

No VMP:llä ei todellakaan ole mitään kykyä häpeän tunteeseen. Tosiuskovaisille toimittelijoille tuntea muuta kuin omaa ylenmyyttään ja paremmuuttaan, kuin paras narsisti konsanaan olisi aivan turhaa.

Lukasin tuossa juuri IS:n pääkirjoituksen ja opin että Ruotsin ongelma on nyt ilmaisunvapaus, kun joku koraania poltteli jossain pusikossa. Tässä tyhmänä mietin, että voisikohan heidän ongelma tällä hetkellä olla joku muu, kun vain eräät "edistyneet" maat ja tyypit ovat saaneet itkupotkuraivarit?

Ja tämä kirjoittelija myös kovasti hehkuttaa, että Suomessa on jo onneksi "koraanin ja muiden pyhien kirjojen häpäiseminen on kielletty rikoslaissa." Niin olisi ihan mielenkiintoista tietää, oliko tätä pykälää rikoslaissa, kun Jari Tervo heitteli telkkarissa Raamattua lattialle?

Vai onko tämä pykälä siellä vain tuolle yhdelle "edistyneelle" uskonnolle? Ikävä kyllä taidan tietää vastauksen omaan kysymykseeni...

Tosin nyt kysymyshän on, että olenko syyllistynyt "maalittamiseen" tätä kirjoittelijaa kohtaan? Kun olen tyhmänä ymmärtänyt, että kysymyksien kysely ja kritiikki VMP:tä vastaan on "maalittamista" ja kun he tekevät samaa tai pahempaa niin se on "journalismia"...

Anonyymi kirjoitti...

Pöyristyttävien rasismipuheiden aallokon velloessa unohdetaan kokonaan se tosiasia, että eivät kaikki ihmiset pidä edes sukulaisistaan, työkavereistaan tai naapureistaan, vaikka he ovat etnisiä suomalaisia. Miksi pitäisikään? Jos ei henkilökemiat kohtaa, niin minkä sille voi. Miksi pitäisi siis automaattisesti hyväksyä vastenmielisestä ja vieraasta kulttuurista tulevat osaksi tätä yhteiskuntaa, jos he käytöksellään osoittavat että eivät hyväksy meitä ja meidän kulttuuriamme eli hienosti sanottuna "jaa meidän arvojamme". The Unelma = Mission Imbossible.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Konetekniikan ryhmään oli päässyt yksi somali. Fysiikan opettaja taisi olla nuiva jo tuolloin kun kysyi erään kerran "mistä johtuu, että te somalialaiset aina tulette suomeen mutta suomalaiset ei koskaan muuta Somaliaan..." tai jotain noilla linjoilla, sillä sanatarkasti en enää muista. Koko luokka kiemurteli vaivautuneena ja olihan se kiusallisen epäkohteliasta, sillä kyseinen somali oli toiminut täysin moitteettomasti. Tämä oli vuonna 1995, joten ei syntynyt mitään skandaalia. Media ei rääkynyt, koulun ei tarvinnut tehdä katumusharjoituksia, eikä opettajaa teloittaa. Eihän siitä sitten mitään tullut, johtunee ainakin osittain puutteellisesta kielitaidosta mutta matikat ja fysiikat ei sujuneet ja muutenkin oli hankalaa. Kaverilla ei esiintynyt mitään lajityypillisiä käyttäytymisen muotoja, ehkäpä ne ilmenevät vasta laumassa. Joka tapauksessa aina silloin tällöin on mielessä käynyt, että oiskohan tästä saattanut paremmalla opiskeluvalinnalla syntyä yksi niistä harvinaisista poikkeustapauksista jotka tekevät itsestään jotain hyödyllistä. Mistä tuleekin mieleeni Ayaan Hirsi Ali. Miten helvetissä voi tuollaisesta kulttuurista, noista lähtökohdista ihminen kohota sellaisiin korkeuksiin, että ymmärtää länsimaisen kulttuurin ytimen paremmin kuin melkein kukaan syntyjään länsimaalainen. Merkittävä ihminen.

Median rääkymistä taas pohtiessani yritin keksiä, että mikä siinä niin helvetisti ärsyttää. Se ei ole valehtelu, vaikka sekin kyllä ärsyttää. Tulin lopulta siihen tulokseen, että hampaita vihlovan ärsyttävää tuosta valehtelusta tekee vasta kun se yhdistetään teeskenneltyyn myötätuntoon ja moraaliseen ylemmyydentunteeseen. Epäpyhä kolminaisuus.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo rasismista ja natsismista öyhöttäminen ja leimakirveiden heiluttelu on mennyt liian pitkälle. Se on alkanut luomaan jakolinjoja ihmisten väliin (jopa sukujen keskelle).
Lisäksi jakolinjat tuntuvat vain syventyvän ja muodostuvan "ylittämättömiksi". Ymmärtääkseni tälläiset jakaantumiset muuttuvat jossain vaiheessa itseään ylläpitäviksi voimiksi ja ovat siksi hyvin vaarallisia, ts. ilmiön edetessä Suomessa asuu kaksi tai useampi ryhmittymä jotka ovat toistensa kanssa jyrkästi erimielisiä osapuilleen kaikesta. Pystyvätkö tälläiset jyrkästi erimieliset blokkiutumat toimimaan yhdessä esim työpaikoilla ? Mahtuvatko he samaan kaupunkiin / kylään? Pitäisikö blokeille olla omat "valtiot" ja lainsäädäntö ?
Tämmöisiä tässä ihmettelen lauantai aamun ratoksi...
- Raksaäijä

Anonyymi kirjoitti...

Olisi jo aika alkaa käyttää suomenkielisiä termejä rotusyrjintä ja rotuerottelu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Antifilatelistille, Ano1:lle, Ano2:lle, Gottihan Se:lle, Rouva Anolle, Ano3:lle, Raksaäijälle ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne.

Antifilatelisti: En ota kantaa tähän kun en tiedä asiasta sen tarkemmin.

Ano1: Juuri näin.

Ano2: Tämä kommentti jäi minulle epäselväksi.

Gottihan Se: Erittäin hyviä huomioita. Tulee muuten muistaa, että Tervoahan ylistettiin silloin rohkeaksi. Olipa rohkeaa, uskalsi heittää Raamatun lattialle…

Rouva Ano: Olet täysin oikeassa. Meiltähän on jo kauan aikaa vaadittu viranomaispäätöksellä aitoa pakkorakkautta toiseutta kohtaan.

Ano3: Vuonna 1995 tuo toiseuden tuputus ei ollut vielä päässyt täyteen vauhtiinsa. Toki sitä oli silloin jo aloiteltu. Olet muuten täysin oikeassa tuosta epäpyhästä kolminaisuudesta.

Raksaäijä: Huomiosi pitävät paikkansa ja nämä jakolinjat ovat tiedostavaiston aikaansaamia. Se kun pyrkii kieltämään terveen järjen viha-ajatteluna.

Ano4: Ei tiedostavaisto niitä ala käyttää koska ”rasismi” on sopivan epämääräinen.

-TR- kirjoitti...

Kyllähän kansan mielipidettäkin kuunnellaan. Ylen uutisissakin haastatellaan satunnaisia ohikulkijoita.

Tosin, joku ilonpilaaja tarkistaa niiden satunnaisten ohikulkijoiden taustat ja sieltähän usein paljastuu vasemmistoliiton tai vihreiden aktiivi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja TR:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Tein asiasta postauksen. Niin kuin jo huomasit.

TR: Joo, se kadulla sattumoisin vastaantuleva henkilö onkin aina yllättäen joku vihervasemmistolainen aktiivi. Kuinkas sattuikaan?

Anonyymi kirjoitti...

Meinasinkin normaaleita ihmisiä. Rasismi-termi voitas jättää hourupäille.
T:ano4

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, ano4. Totta kylläkin. Me tavalliset ihmiset emme tuota termiä ja sen johdannaisia juuri käytä. Meillä on muutakin ajateltavaa.