SUVAITSEVAN FIILISTELIJÄN RAKKAUS VIHAAN

Vitkasteleva kevät oli pikkuhiljaa suostunut antamaan tietä kesän ahneelle vehreydelle myös täällä Helsingin Kalliossa. Eräs viihtyisässä kerrostaloyksiössään asuva punavihreä aktivisti ei sinänsä paljon jaksanut keskittyä Karhupuiston puitten joka kesäiseen uuteen kukoistukseen, vaikka hän luonnosta ja sen tärkeistä arvoista usein meuhkasikin. Puitten vehreydelle ei ollut jäänyt aikaa, sillä hän oli viettänyt oikein onnistunutta iltapuhdetta tietokoneensa äärellä. Viiniä siinä oli kulunut jo eräitäkin lasillisia ja kuluisi varmaan vielä lisääkin, mutta ilta oli kyllä punasilmäisen aamun arvoinen. Tämä aktivisti oli nimeltään Suvaitseva Fiilistelijä. Hän oli 29-vuotias nainen, joka opiskeli Helsingin Yliopistossa sekalaisia selitteläätiötieteitä. Hänen opiskelunsa olivat vielä vähän vaiheessa, mutta kiirekös hänellä oli yliopistolta minnekään lähteä. Sieltä älykkäitten, osallistuvien ja suvaitsevaisten ihmisten kehdosta, jossa älykkään, osallistuvan ja suvaitsevan ihmisen oli hyvä olla kaltaisessaan seurassa. Siellä oli kaukana kavala maailma.

Näitten älykkäitten, osallistuvien ja suvaitsevaisten ihmisten kanssa hän oli viettänyt tätä onnistunutta iltaansa. Ei varsinaisesti lihassa ja henkilökohtaisesti, vaan virtuaalisesti facebookin ja twitterin välityksellä, ja nämä yhteydenpidon sähköiset väylät olivatkin olleet tänä iltana täynnä rikinkatkuista tavaraa, johtuen tietysti vaaleista, niitä seuranneista hallitusneuvotteluista ja sen lopputuloksesta sekä tietysti siitä, että eduskunnan puheenjohtajaksi oltiin valittu ilmiselvä naispuolinen natsi, joka jo pelkällä olemassa olollaan häpäisi naissukupuolen. Miten se helvetin ämmä kehtasi olla edes olemassa? Sitä oltiin porukalla päivitelty ja voi että se päivittely oli tuntunutkin niin hyvältä.

Päivittelyn myötä näiden älykkäitten, osallistuvien ja suvaitsevaisten ihmisten toimesta niin facebook kuin twitterkin oli ollut tänä iltana täynnä valkohehkuista, hellakuumaa, partaveitsen terävää ja hampaita kirskuttavaa suvaitsevaa vihaa, jossa vihaa tirskuva postaus synnytti uusia, komppaavia ja vielä enemmän vihaa tirskuvia postauksia. He vihasivat yhdessä ja ai että he rakastivatkin vihata.

Suvaitsevaan vihaamiseen oli osallistunut omalta osaltaan myös Suvaitseva Fiilistelijä. Hän oli todennut mm. seuraavaa:

- On järkyttävää huomata, että Suomen eduskunnassa on todellakin aina vain kasvava määrä fasistisia aineksia, ja se, että valtakunnan kakkospaikalle nimitetään avoimesti fasistisen ideologiansa tunnustanut ihminen, on häpeä suomalaista parlamentarismia kohtaan ja jollain tavalla sen täytyy olla perustuslain vastaista. Ja jos ei ole, niin perkele se laki pitää muuttaa.

- Suomen valtiosääntö turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet. Siksi tulevan hallituksen päätös vähentää kehitysapua ja olla tarjoamatta turvapaikkaa kaikille niitä hakeville on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa. Tämän vuoksi eduskunta tulisi hajottaa ja pitää välittömästi uudet vaalit, joihin perustuslakia vastaan toimivat perussuomalaiset eivät saisi osallistua. Vain näin voidaan varjella aitoa demokratiaa ja voi saatanan saatana ei Tarja Halosen aikaan kyllä tällainen hirviömäisyys olisi ollut mahdollista.

- Niitten viiden rohkean suomalaistytön eduskunnan luona pitämä vapautta ja tasa-arvoa puolustava mielenosoitus on historiallinen kulminaatiopiste Suomen historiassa, sillä silloin noustiin ensimmäisen kerran aktiivisesti suomalaista fasismia vastaan. Lisääntyvästä maahanmuuton tarpeesta kertoo sekin, että nämä viisi mahtavaa sataprosenttisen suomalaista aktivistityttöä tyttöä ovat maahanmuuttajataustaisia ja ainoastaan heidän avullaan pystymme vapauttamaan tämän maan fasismista. Meistä suomalaisista yksinään siihen ei enää ole. Me tarvitsemme lisää heidän kaltaisiaan opettamaan kuinka yhteiskuntaan saadaan rauha, tasa-arvoisuus, solidaarisuus ja ihmisten keskinäinen kunnioitus riippumatta heidän etnisestä taustastaan.

- Nämä kuluneet päivät ja kuluneet viikot tietävät tuhoa suomalaiselle taiteelle, kulttuurille, ympäristölle, tieteelle, tasa-arvolle ja inhimillisyydelle. Akateemisena ihmisenä en voi millään hyväksyä tällaista kehitystä, joten ilmoitan suoraan vihaavani noita perussuomalaisia natseja, jotka manipuloivat nyt muitakin hallituspuolueita.

- Tilanteen vuoksi olen pakotettu harkitsemaan muuttoa ulkomaille. Olisin sen ehkä jo tehnytkin, mutta en ole osannut vielä valita, muuttaisinko Ruotsiin, Ranskaan vai Italiaan. Osaamiselleni olisi kyllä käyttöä kaikissa noissa maissa.

Viimeisimmässä postauksessaan hän kyllä tiesi puhuvansa paskaa, niin kuin moni muukin ulkomaille muutostaan uhonnut. Minnekä helvettiin he muuttaisivat? Mitä hyötyä heistä olisi kenellekään? Kuka heidät palkkaisi? Ja mihin töihin? Hehän olivat kuitenkin pelkkiä nykyisiä ja tulevia akateemisia suojatyöläisiä ja Euroopan maissa niitä riitti kyllä omastakin takaa. Ei häntä kiinnostanut mennä töihin minnekään ranskalaisen mäkkärin kassalle. Se haisi aivan liikaa varsinaisen työn tekemiselle.

Suvaitseva Fiilistelijä ei sinänsä ollut muutenkaan varsinaisesti uskonut mitään siitä, mitä hän oli tänä iltana kirjoittanut. Hän tunnusti itselleen, että ei kyse ollut siitä, että ne persut olisivat natseja. Totta kai hän tiesi, etteivät ne sellaisia olleet. Mutta tällainen julkinen avautuminen antoi hänen uskotella itselleen, ja ennen kaikkia hänen kaltaisilleen, että hän toimi rohkeasti ja aktiivisesti natseja vastaan ja turvallisintahan oli tietenkin esittää fasisminvastaista ihmisoikeustaistelijaa turvallisissa oloissa ja sellaista tahoa vastaan, joka ei ollut fasismia nähnytkään.

He tarvitsivat itselleen fasistisen demonin. He puhuivat siitä. He kirjoittivat siitä. He vaahtosivat siitä. Ainoa ongelma oli, että sitä ei ollut olemassakaan, joten perussuomalaiset saivat luvan olla kuva heidän pesäajattelumielessään luomasta demonista. Persuthan sopivat sellaisiksi, sillä ne edustivat maailmaa, jota he eivät ymmärtäneet, joka oli heistä rahvaanomaista ja – mikä pahinta – joka ei näyttänyt ottavan heitä vakavasti ja teki vielä pilkkaa heidän kustannuksellaan. Ennen kaikkea persut sopivat heidän turvalliseksi demonin kuvakseen siksi, että he oikein hyvin ymmärsivät ettei puolueesta ollut koskaan heille minkäänlaista henkilökohtaista vaaraa, eikä siitä heille koskaan sellaista tulisi. Mutta sen demonisointi mahdollisti heille hyvän mielen kevytihmisoikeustaistelijoina.

Samanlainen kevytihmisoikeustaistelijan tunne Suvaitsevalla Fiilistelijällä oli ollut myös joka kerta, kun hän oli ollut marssimassa rasisminvastaisissa mielenosoituksissa. Hänen ruumiinsa oli ehkä marssinut ja huutanut iskulauseita Helsingissä mahdollisimman turvallisissa olosuhteissa, mutta hänen mielensä oli ollut samanlaisella marssilla jossain aivan muualla, vaaran keskellä, henkensä kaupalla, fasistien univormukaartin ympäröimänä ja tämä saattoi tehdä hänet mielessään ja kaltaistensa mielessä sankariksi. Ei häntä häirinnyt se, että ne ihmiset joita hän vastusti lähinnä kävelivät ohi. Minkä nyt ehkä päätään vähän puistelivat. Hänellä oli kuitenkin mielikuva, ja hän rakasti sitä vaikka tiesikin elävänsä vain kuviteltua egotrippiä.

Suvaitseva Fiilistelijä mietti silloin tällöin itsekseen, että oliko hän ainoa tällainen, vai oliko koko hänen älykäs, osallistuva ja suvaitseva ystäväpiirinsä samanlaisella egotripillä, joka rehellisesti ajatellen oli huonoa teatteria. Hän tiesi, että he kaikki olivat tönimässä pois mörköä, jota ei ollut olemassakaan, mutta koska he tekivät sen yhdessä, kuvitelma tavallaan muuttui yhteiseksi totuudeksi ja teki heistä taistelijoita. Ainakin omassa keskuudessaan ja omissa piireissään. Mutta eihän muista ollut niin väliäkään. Ei Suvaitseva Fiilistelijä muissa piireissä liikkunutkaan, eikä hänen tarvinnut kohdata ihmisiä, joita hän demonisoi.

Joku ulkopuolinen saattoi ajatella, että he jahtasivat vain päässään keksimiä varjoja, mutta Suvaitseva Fiilistelijä tiesi, että kun he olivat facebookissa ruokkimassa yhteistä vihaa, he eivät olleet varjojahdissa, vaan he olivat Tianamenin aukiolla käsi kädessä pysäyttämässä eteneviä panssareita. Ainakin heistä tuntui siltä. Turvallisessa oman asunnon suojassa. Ja se, mitä he tunsivat, oli tärkeintä. Ei heiltä saanut sitä tunnetta ottaa pois. Se kuului heille. Ja heidän vihollisensa aikoi ottaa sen kaiken heiltä pois. Panssareitakin pahemmalla aseella. Faktoilla. Jo se teki heistä fasisteja. Jo se muutti varjot totuudeksi. Jo se osoitti, että he olivat oikeassa. Koska heillä oli oikeus olla oikeassa ja jatkaa kevytihmisoikeustaistelijan riskitöntä uraa täältä ikuisuuteen.

Aika ajoin Suvaitseva Fiilistelijä oli tunnustanut itselleen, että koska kaiken pohjaideana oli vain pelkät mesoamisen aikaansaamat hyvät fiilarit, hän olisi periaatteessa voinut ruveta vaikka Hommaforumin aktiiviksi. Mesottiinhan sielläkin. Mutta hänelle se ei tuntunut oikein sopivan, sillä se olisi vaatinut liikaa ajattelua ja asioitten perustelua, mihin siinä suunnassa taas oikein hyvin kyettiin ja pidettiin huomattavasti suuremmassa arvossa kuin Suvaitsevan Fiilistelijän ystäväpiirissä. Hänelle älyllisesti laiskana ihmisenä riitti valmiiksi annetut ajatukset, valmiiksi osoitetut viholliset ja etukäteen määrätyt tunnereaktiot ja sen vuoksi hän oli vuosikausia julistanut, että Jussi Halla-ahon tuotanto on järkyttävää paskaa, vaikka hän ei ollut koskaan lukenut siitä riviäkään. Mutta hän oli lukenut monen kaltaisensa mielipiteen, että Jussi Halla-ahon tuotanto on järkyttävää paskaa, ja silloinhan sen täytyi olla sitä. Ei hän kaivannut perusteluja, hän kaipasi tunnetta. Ja silloin riitti, kun sanoi sanan. Silloin oli jo itsessään tehnyt teon. Ihmisoikeusteon.

Ja tänä iltana oltiin tehty paljon ihmisoikeustekoja. Näppäimistöllä jos toisella. Pöytäkoneella. Läppärillä. Miniläppärillä. Tabletilla. Älypuhelimella. Suoritusvälineet vaihtuivat, mutta vihan tunne oli yhteinen. Yhteinen ja turvallinen. Kyllä tämä Suomi oli vaan hyvä maa kevytihmisoikeustaistelijalle. Saattoi vihata, suvaita ja jälleen vihata ilman minkäänlaista riskiä. Toisten kustantamana.

Mutta yksi asia kaihersi Suvaitsevan Fiilistelijän mieltä.

Hän oli vaahdonnut facebookissa suomalaiseen tieteentekoon kohdistuvasta uhasta. Tosiasiassa suomalainen tieteenteko kiinnosti häntä suurinpiirtein saman verran kuin kilo paskaa. Hän oli huolissaan itsestään. Hän tiesi edustavansa akateemista tyhjänjoutoa, ja siihen saattoi leikkuri tulevina vuosina iskeä. Opiskelijaelämä oli jotain, mikä tuntui olevan hänelle sitä ominta itseään, mutta kai tässä on etsittävä pysyvä suojatyöpaikka niin kauan kuin se oli vielä mahdollista. Ja se täytyisi tehdä ennen hänen ystäviään. Rasvattomien, pastöroitujen ja homogenoitujen ääriturvallisissa olosuhteissa elävien kevytihmisoikeustaistelijoitten keskuudessa eli voimakas solidaarisuus. Ainakin facebookissa. Mutta Suvaitseva Fiilistelijä tiesi, että ihmisen pääelinkeino on syöminen ja nälkä ei tunne solidaarisuutta.

Siksi hänen tulisi olla ystäviään nopeampi. Ensiksi pitäisi tietysti viimeistellä se gradu. Se, jonka aihe oli ”Vaikuttaako opiskelijaboksin paskahuussin siisteys- ja hygieniataso suhtautumiseen feministiseen maailmankuvaan pääosin myönteisesti vaiko kielteisesti ja missä määrin?”. Sitten äkkiä etsimään sopivat pyllyt nuolaistavaksi ja sitä kautta vakituisiin suojatöihin. Ehkäpä THL:ssä joku sopiva ymmärrystieteen maisterin paikka löytyy. Tai voisi kai sitä mennä Helsingin kaupungillekin. Ja sen jälkeen voi taas harrastaa facebookissa natsitonta natsivihaa älykkäässä, osallistuvassa ja suvaitsevaisessa seurassa ja toimia tunnustettuna ihmisoikeusaktivistina. Turvallisissa olosuhteissa tietenkin. Ja luonnollisesti niitten ihmisten elättämänä, joita hän sosiaalisessa mediassa niin kovasti vihasi.