Tässäkään jotain ihan muuta-jutussa ei mennä Kekkoslovakian aikaan vaan pysytään kauempana. Muutamassa jutussa on tullut käsiteltyä sekä kylmän sodan että ykkösrähinän aikaisia pommikoneita. Se tähän astisista rähinäistä suurin eli kakkosrähinä on jäänyt väliin joten käydään sen pommituskalustoa hieman läpi. Tietysti jos kaikki sen kyseisen kovapanosammunnan pommikoneet kävisi läpi niin kirjoituksesta tulisi pitkä kuin nälkävuosi joten pitäydytään sen ajan raskaissa pommikoneissa. Näitä raskaita pommareitahan kehitettiin lähinnä sodan jo alettua mutta mainita voi jo vuonna 1932 käyttöön otetun neuvostoliittolaisen Tupolev TB-3:n:
Huippunopeus: 212 km/h
Lakikorkeus: 4.800 m
Toimintasäde: 2.000 km
Aseistus: 6 – 8 konekivääriä
Pommikuorma: Max 5.000 kiloa
Valmistettu 818 kappaletta
Tämä jo sodan alussa vanhentunut, kiinteällä
laskutelineellä ja avo-ohjaamolla varustettu kone kiusasi myös suomalaisia
talvisodassa. Kone osallistui myös taisteluihin saksalaisia vastaan sodan alkuvaiheessa
mutta myöhemmässä vaiheessa kone toimi enää kuljetuskoneena. Ennen sotia
koneelle oli myös suunniteltu roolia suurissa maahanlaskuissa. Onneksemme
pienten kansojen ystävä J. Stalin tapatti puhdistuksissaan pätevimmät
kenraalinsa joten talvisodassa Neuvostoliitto noudatti pääosin ykkösrähinän
taktiikkaa joka tietysti puolustajille sopi.
Ennen sotia myös Japani oli suunnitellut ja jonkun
verran valmistanutkin raskasta Mitsubishi Ki-20-pommikonetta:
Miehistö:
10
Huippunopeus:
200 km/h
Aseistus:
5 konekivääriä ja 1 x 20 mm tykki
Pommikuorma:
Max 5.000 kiloa
Valmistettu
6 kappaletta
Eli koneen operatiivinen käyttö jäi varsin vähälle
koska niitä tehtiin vain puoli tusinaa. Raskaitten pommareitten varsinainen
prime time alkoi sitten kun Taistelu Englannista oli käyty ja liittoutuneet
alkoivat moukaroida saksalaisia kaupunkeja. Tässä lajissa kunnostautui
erityisesti Iso-Britannia jonka ensimmäinen raskas pommikone oli Short
Stirling:
Huippunopeus: 454 km/h
Lakikorkeus: 5.000 m
Toimintasäde: 3.750 km
Aseistus: 8 konekivääriä
Pommikuorma: Max 6.350 kiloa
Valmistettu 2.371 kappaletta
Vuoteen 1943 saakka konetyyppi pommitti saksalaisia
kaupunkeja ja sen jälkeen se siirrettiin saksalaissatamien miinoittamiseen ja
kuljetustehtäviin. Seuraava brittien raskas pommari oli Handley Page Halifax:
Huippunopeus: 454 km/h
Lakikorkeus: 7.300 m
Toimintasäde: 2.990 km
Aseistus: 9 konekivääriä
Pommikuorma: Max 5.897 kiloa
Valmistettu 6.176 kappaletta
Kone toimi normaaleissa pommitustehtävissä mutta myös
kuljetus- ja meritiedustelutehtävissä. Se kaikkein kuuluisin raskas
brittipommittajahan oli sitten Avro Lancaster:
Huippunopeus: 454 km/h
Lakikorkeus: 6.500 m
Toimintasäde: 4.070 km
Aseistus: 8 konekivääriä
Pommikuorma: Max 6.400 kiloa
Valmistettu 7.377 kappaletta
Jotkut Lancasterit oli modattu kuljettamaan jopa 10.000
kilon Grand Slam-pommeja. Jos puhutaan kakkosrähinän pahimmasta
terroripommittajasta Euroopan rintamalla niin epäilemättä se oli juuri
Lancaster. Konehan ei itsessään ole koskaan paha mutta britit toimivat
marsalkka Arthur ”Bomber” Harrisin strategian mukaisesti. Amerikkalaiset
sentään päiväpommituksissaan edes yrittivät keskittyä tuhoamaan Saksan
infrastruktuuria mutta brittiläiset noudattivat yöpommituksissaan ”kyllä se
jonnekin osuu”-taktiikkaa joka kyllä pisti kaupungit paskaksi ja palamaan mutta
ei vienyt saksalaisten taistelutahtoa.
Se amerikkalaisten kuuluisin pommittajahan oli tietysti
Boeing B-17 Flying Fortress:
Miehistö:
10
Huippunopeus:
462 km/h
Lakikorkeus:
10.850 m
Toimintasäde:
3.219 km
Aseistus:
13 raskasta konekivääriä
Pommikuorma:
Max 7.800 kiloa, yleensä tehtävissä max 3.600 kiloa
Valmistettu
12.731 kappaletta
Tiedot mallista B-17G. Vuonna 1941 tuli
amerikkalaisille sitten käyttöön Consolidated B-24 Liberator-pommikone:
Miehistö:
11
Huippunopeus:
478 km/h
Lakikorkeus:
8.500 m
Toimintasäde:
2.480 km
Aseistus:
10 raskasta konekivääriä
Pommikuorma:
Max 3.600 kiloa, yleensä tehtävissä max 3.600 kiloa
Valmistettu
18.188 kappaletta
Konetta siis valmistettiin enemmän kuin Lentävää
Linnoitusta mutta se ei ollut lentäjien suosiossa vaikealentoisuutensa takia.
Normaalien pommitustehtävien lisäksi sitä käytettiin kuljetuskoneena ja
meritiedustelussa. Sama Consolidated-yritys kehitti myös sodan loppuvaiheessa Consolidated
B-32 Dominator-pommikoneen:
Huippunopeus: 575 km/h
Lakikorkeus: 9.400 m
Toimintasäde: 6.100 km
Aseistus: 10 raskasta konekivääriä
Pommikuorma: Max 9.100 kiloa
Valmistettu 118 kappaletta
Kone oli kilpailija siitä, mistä koneesta tulee
strateginen pommikone Tyynenmeren alueelle ja niin kuin valmistusmäärästä
näkee, se hävisi kilpailun Boeing B-29 Superfortress-koneelle:
Miehistö:
11
Huippunopeus:
575 km/h
Lakikorkeus:
9.710 m
Toimintasäde:
5.230 km
Aseistus:
10 raskasta konekivääriä
Pommikuorma:
Max 9.100 kiloa
Valmistettu
3.970 kappaletta
Jos Avro Lancaster oli Euroopan rintaman
terroripommittaja niin Superfortress oli sama Japanin kannalta. Luonnollisesti
konetyyppi pudotti atomipommit sekä Hiroshimaan että Nagasakiin mutta vielä
tuhoisamman – konventionaalisen – pommituksen se teki Tokiossa 9. – 10.
maaliskuuta 1945 jolloin kaupungin pommituksessa kuoli yli 100.000 ihmistä.
Näihin raskaisiin pommikoneisiin erikoistuivat lähinnä
länsiliittoutuneet mutta itänaapurimmekin kehitti vanhentuneen TB-3:n tilalle Petljakov
Pe-8-koneen:
Miehistö:
11
Huippunopeus:
443 km/h
Lakikorkeus:
9.300 m
Toimintasäde:
3.700 km
Aseistus:
2 x 20-millistä tykkiä, kaksi raskasta konekivääriä, kaksi kevyttä konekivääriä
Pommikuorma:
Max 5.000 kiloa
Valmistettu
93 kappaletta
Niin kuin valmistusmäärästä huomaa, Neuvostoliitto
keskittyi enempi kevyisiin ja keskiraskaisiin pommikoneisiin. Kyseinen
Petljakov Pe-8 osallistui myös Helsingin suurpommituksiin vuonna 1944 ja
kyseiset pommituksethan olivat suomalaisen ilmatorjunnan suurvoitto.
Tarkoitushan oli tehdä Helsingistä soraläjä mutta toisin kävi.
Akselivalloilla näitä raskaita pommareita ei paljoa
ollut. Italialla oli Piaggio P.108:
Huippunopeus: 475 km/h
Lakikorkeus: 10.500 m
Toimintasäde: 3.295 km
Aseistus: 6 raskasta konekivääriä, 2
kevyttä konekivääriä
Pommikuorma: Max 4.500 kiloa
Valmistettu 36 kappaletta
Eli tätäkään konetta ei tehty kovin paljoa. Vertailukohteena
voi pitää keskiraskasta Savoia-Marchetti SM.79-konetta jota tehtiin 1.240
kappaletta. Saksalaisilla ei ollut oikeastaan kuin yksi raskas pommikone eli Heinkel
He 177 Greif:
Miehistö:
6
Huippunopeus:
565 km/h
Lakikorkeus:
8.000 m
Toimintasäde:
1.540 km
Aseistus:
2 x 20 mm tykkiä, 4 raskasta konekivääriä, 1 kevyt konekivääri
Pommikuorma:
Max 7.000 kiloa
Valmistettu
1.169 kappaletta
Kone oli siitä omalaatuinen että se oli nelimoottorinen
mutta silti vain kaksipropellinen. Tämä aiheutti usein ongelmaksi moottorien
syttymisen tuleen kesken lennon. Konetta käytettiin myös radio-ohjattavien Henschel
Hs 293-liitopommien kuljettamiseen. Kyseistä pommia voi pitää ensimmäisenä meritorjuntaohjuksena.
Saksalaisilla oli toki myös raskaita Focke-Wulf Fw 200 Condor ja Junkers Ju 290-koneita
mutta niitä käytettiin lähinnä meritiedusteluun.
Saksalaisilla ei siis ollut sen enempää varsinaiseen
tuotantoon päässeitä raskaita pommikoneita mutta suunnitelmissa oli ns.
Amerikabomber-projektin tiimoilta enemmänkin. Näitä koneita valmistui vain
muutama prototyyppi ja osa jäi piirustuslaudalle. Käydään niitä hieman läpi. Heinkel
He 274. Kaksi prototyyppiä:
Junkers Ju 390.
Kaksi prototyyppiä:
Messerschmitt Me 264.
Kolme prototyyppiä:
Ja vielä suihkupommittaja Horten H.XVIII. Jäi
piirustuspöydälle:
Japanilaisilla oli muutamia vastaavanlaisia
konetyyppejä suunnitteilla mutta yksikään ei päässyt suurempaan valmistukseen
eikä tositoimiin.
Sinänsä raskaaksi pommikoneeksi voisi luokitella vielä
brittiläisen Short Sunderland-lentoveneen:
Miehistö:
9 - 11
Huippunopeus:
340 km/h
Lakikorkeus:
4.900 m
Toimintasäde:
2.860 km
Aseistus:
16 konekivääriä
Pommikuorma:
Max 2.250 kiloa pommeja, miinoja tai syvyyspommeja
Valmistettu
749 kappaletta
Oikeastaan tämä kone tuli otettua mukaan siksi että se
pudotti sukellusveneitä vastaan syvyyspommeja. Mutta ketkäpäs sen syvyyspommien
käytön pommikoneissa keksivät? No, senhän keksivät alun perin suomalaiset eli
Mannerheim-ristillä palkitun majuri Birger Ekin komentama LeLv 6 joka keksi
pommittaa vihollisen sukellusveneitä syvyyspommeilla sotasaaliskalustona
saaduilla kevyillä Tupolev SB-2 pommikoneilla.
Niin että kunniaa suomalaisille veteraaneille. Heitä on enää vähän jäljellä.
42 kommenttia:
Jatka ihmeessä näiden listausten tekemistä. Vedät hyvin läjään näitä!
Näin 70-luvun alkupuolella syntyneenä olisi hauska nähdä lista vanhoista työkonetyypeistä, jotka ovat kadonneet kaduiltamme ja raksoilta, pelloilta...
t: Vittuuntunu Stadilainen
Tervehdys, Vittuuntunu Stadilainen ja kiitokset. Nämähän ovat tavallaan aikamatkailua nykyisen meikäläisen ja kymmenvuotiaan meikäläisen välillä joka olisi ollut enemmän kuin innostunut tällaisista mahdollisuuksista. Silloin kun ei ollut kuin ruutuvihko. Tuon työkonehomman laitan korvan taakse, vaikka se saattaa olla varsin työläs. Ja kysyn asian tiimoilta että minne hemmettiin tiekarhut ovat hävinneet?
Raskaista pommareista tuli mieleen tuon italialaisten Piaggion lentokonetehtaan ”oheistuote”, josta muodostui sodanjälkeisessä Euroopassa kulttiesine. Oli näet niin, että Piaggio P.108:n moottorit käynnistettiin pienillä ja kevyillä kaksitahtimoottoreilla.
Sodan jälkeen näitä apumoottoreita oli varastot täynnään, mutta markkinat pommareille ohi. Samaten löytyi lentokonepeltiä, alumiinia ja tietotaitoa näiden käsittelystä. Kun yhdistettiin pieni moottori ja sopivasti muotoillut pellit, saatiin aikaiseksi Ampiainen, eli Vespa.
Tervehdys, Historix. Tiesin kyllä että Messerschmitt siirtyi sodan jälkeen valmistamaan niitä symppiksiä kääpiöautoja mutta Vespan syntyhistoria oli minulle ihan uutta. Kiitos tiedosta.
Eilen näin tiekarhun tsadissa,onhan se harvinainen näky. Oli uudenkarhean näköinen, eihän se tallissa kulu. T. Oloneuvos
Liekehtivästä ruumisarkusta löytyy hyvä dokumentti youtubesta.
-Väite siitä, että ko. konemalli oli syy Luftwaffen tuhoon on hyvin perusteltu.
https://www.youtube.com/watch?v=ii9FrFS5olc
-Tvälups-
Britit - tai paremminkin RR - valmistautuivat sotaan kehittämällä kovan kolmikon moottoreita. Vulture, Merlin ja Peregrine - iso moottori raskaisiin pommareihin, keskikokoinen hävittäjiin ja pienehkö keveämpiin koneisiin. Kaksi vulturea takasi saman voiman kuin neljä merliniä ja kaksi peregrineä saman voiman kuin yksi merlin - noin suunnilleen.
No, sota pilasi hienon suunnitelman, Vulture jäi kehittämättä ja briteillä ei ollut kunnollista raskasta pommaria sodan syttyessä. Kaksimoottorisiksi, vulturea käyttämään suunnitellut koneet kun olivat kahdella merlinillä alitehoisia. Peregrinenkin kehitys jäi vähille - Whirlwind-hävittäjä, kaksimoottorinen spittarin kokoinen, jäi ilman moottorin päivitystä. Soti kumminkin vuosia epäluotettavalla moottorilla,
Toinen hassutus oli torpedoille suunniteltu pommikuilu, siis täysikokoisille laivastotorpedoilla - ei keveille ilmatorpedolle. Siitä oli sittemmin hyötyä kun piti saada kyytiin 5 ja 10 tonnin pommeja.
Kolmas kämmi britelle tuli konekiväärin kanssa, raskas konekivääri jäi kehittämättä. Taisi puolen tuuman proto olla olemassa muttei sitä katsottu kehittämisen väärtiksi. Hieno neljän kiväärikaliberisen konekiväärin moottoroitu torni ei ollut varsinkaan päiväkäytössä kummoinenkaan torjuntavärkki.
Koneella ei voinut ilman suuria tappioita lennellä kuin öisin ja yöllä taas ei suunistus tai pommitus ole kovinkaan tarkkaa.
Amerikkalaisillakaan ei kaikki mennyt ihan putkeen, Liberator ei lentänyt itsekseen - koko ajan piti ohjata. Lisäksi oli aika raskas lennettävä. Kiva juttu, kun piti hypätä ulos. Pilotin piti lentää koko ajan. Koneesta ei päässyt ulos kuin keskiovesta. Lisäbonuksena katossa kulkevat polttoaineputket. Kapteeni tuli kenttään koneensa mukana loppuun asti puikoissa tai paloi hengiltä ilmassa.
Miksi muuten Flying Fortress on Flying Fortress? Vinkki: ei liity mitenkään konekiväärien suureen määrään. Liittyy koneen suunniteltuun käyttötarkoitukseen, lentävä rannikkolinnake. Sis suunniteltu torjumaan risteilijöiden rannikonpommitus-risteilyjä. Brittiristelijöiden - ei saksalaisilla ollut paljoa laivastoa kun suunnitelmia alettiin värkätä. 20-luvulla kun oli sota syttyä brittien kanssa.
Pyssymies
Heinkel He 177 Greif kärsi hassusta moottoriratkaisustaan, kaksi mersun moottoria koplattuna yhteen. Kuumeni ja paloi aika nopeasti ja helposti. Lisähassutuksena vaatimus syöksypömmituskyvystä. Greif kykeni alkuperäissuunnitelman mukaisena pommittamaan uralin takaisia teollisuuslaitoksia. Kun se vahvistettiin kestämään liukupommitus ei se ollut enää kummoinenkaan kantamaltaan eikä pommikuormaltaan.
Condor oli muuten liikennekone, siis matkustajakone eikä ollut varsinainen sotakone, mm. heikko laskuteline vikana. Ja heikko rakenne muutenkin, koneella oli tapana katketa kovemmassa laskussa.
Saksalla ei ollut alumiinia eikä bensaa raskaisiin pommikoneisiin ja todella syöksypommitusvaatimus viimeisteli sen, ettei saksalla ollut raskaita pommikoneita.
Short Sunderland - lentävä piikkisika. Siinä oli aseistuksena sodan loppupuolella 20mm tykkejäkin ja muutenkin torjuta-aseistus oli vakuuttava. Ei nixmannien JU 88 raskas hävittäjä ollut ihan heppoinen kone mutta Short Sunderland oli sillekin kova vastus atlantin yllä.
Pyssymies
Short Stirlingin ongelma oli siipi, peri brittiläiseen tapaan päätettiin säästää ja käyttää vanhoja hangaareita joiden oviaukon leveys meni lento-ominaisuuksien edelle. Sitten tullaan stratofortressiin jossa oli suunnittelussa käynyt ihan kunnon moka moottorien jäähdytyksen suhteen. Raskaalla kuormalla kuten nousussa tai lennonaikana moottorien suojissa olevat jääjdytys luukut tai laipat saattoivat aueta liikaa jolloin ilmanvastus kasvoi ja kone sakkasi, väitetään että ne 4kpl koneita jotka venäläiset saivat 1944 kärsivät tästä ongelmasta. Dominator suoritti viimeisen pommituksen japania vastaan. En ole ihan varma mutta Ju 390 koneella suunniteltiin ilmasillan avaaminen Nautsista Mantshuriaan. Pommikoneisiin voitaisiin luokitella viimeinen tähtimoottorinen monitoimi kone tukialuksilta jolla oli pitkä palvelusura maailmalla eli Douglas A1 skyrider. Jonkin lentotoiminnan kunniaksi pudottivat jopa porsliinipöntön vietnamin viidakkoon liekö ollut ehkä Arabian. Samanlaiseen pitkään uraan pääsi myös A26 pommari nopea ja vankasti aseistettu, sodan jälkeen etelä-amerikassa kuten sikojen lahdella, aasiassa vietnamin ohella koreassa, indonesiassa. PE 8 suunnittelija tuli vissiin kenttään jollain omalla tekeleellä, tuossa PE 8 kokeiltiin vähän kaikkea oli ylimääräinen moottori rungossa pyörittämässä ahdintakin, tunnetuin käyttäjä oli Molotoff jonka kuljetuskone oli PE 8 kevyimmistä monitoimikone oli LI2 eli venäjänolosuhteisiin modattu DC3 joka oli pommari ja kuljetuskone. Muuten kaksimoottoriset kevyet ja keskiraskaat pommarit kuten PE2/3 tai Tu2 myöskin Il 4 olivat tarkoituksiin hyviä ja eikä kannata unohtaa amerikan apua Mitchellejä ja Bostoneita. Mussolinin poika tuli kenttään tuolla Piaggiolla. Englantilaisilla pommareilla ei oikeastaan voitu operoida kuin yöllä, 30cal hernepyssyllä on paha torjua kun saksalaishävittäjissä oli 13mm konekiväärejä ja 20,30,37, 50mm:n tykkejä joilla pienemmilläkin saattoi lähteä muutama neliö peltiä irti joka osumasta ja schräge-musik eli neekerjazz oli vatsasta suojattomalle pommittajalle kohtalokas, tosin pohjan pallotorni oli ampujalle hengelle hupa sijoituspaikka. Noitten pommarien alasampumiseen Walter Schuck totesi ettei kannata kierrellä ja kaarrella vaan kuten meilläkin tehtiin korkelta heiluriliike ammutaan siiven ja rungon yhtymäkohtaan ja takaisin ylös, viimeisellä taistelulennolla ampui 4 kpl lentäviä linnoituksia. Mutta yksi on joukosta pois joka ei ehtinyt sotaan mutta suunniteltiin pommituksia varten amerikasta eurooppaan eli B36.
Mitä yhteistä on Jumo 004 Messerschmidt hävittäjällä ja KR200 kääpiöautolla. Messerscmidtin joutilaat lentokoneinsinöörit suunnittelivat alunperin invalidiautoksi kr:n ja voimanlähteeksi riedel-startin suihkumoottorista. Jos voittaisin lotosta ostaisin semmoisen ja maalauttaisi Kössi Karhilan tykkimersun kopioksi ja ajelisin elämäntapavirheiden mielenosoituksen viereen vittuilemaan.
Luftwaffen sytkäristä tehtiin puolisalaa Heinkelin toimesta pari kappaletta 4 moottorisia protoja joista toinen kun ne tehtiin Ranskassa jäi sotien jälkeen Ranskan ilmavoimien käyttöön. JU 52 sotasaaliskoneilla lenteli ranskalaiset ja engelsmannit ja friesler storch koneita nimi vaan muuttui moraneksi valmistettin ranskassa pitkään.
Merlinistä sen verta että alkuun kun RR valmisti osia piti sovitella viilan kanssa mutta varsinaisen sarjatuotanto hyödykkeen siitä teki Packard.
Tervehdys Oloneuvokselle. Taisteluvälineupseerille, Pyssymiehelle ja Patelle Pankavaarasta & kiitos kaikista hyvistä lisäyksistä.
Minä olen asunut maalla iät ja ajat eikä täällä näy kuin traktoreita. Tosin parhaansahan hekin tekevät mutta eivät tiekarhulle pärjää.
Niin kuin Tvälupsin hyvä linkki kertoi, oli kyseinen He 177 vissiin kohtalokasta resurssien tuhlaamista eikä sen kokoista möhkälettä oikein osaa ajatella syöksypommittajana.
Ymmärtääkseni britit olivat sodan alussa melko lailla kevyitten pommareitten varassa. Niin kuin meille suomalaisillekin tutun Blenheimin ja koko lailla epäonnistuneen Fairey Battlen.
Sitä olen ihmetellyt itsekin mikseivät britit laittaneet pommareihinsa raskaita konekivääreitä niin kuin jenkit.
Olen joskus lukenut siitä Nautsin ilmasillasta mutta japanilaiset luopuivat siitä kun ne eivät vielä olleet sodassa Neuvostoliittoa vastaan eivätkä sitä halunneetkaan.
Petljakov Pe-8:n suunnittelija Vladimir Petljakov muuten oli koneen suunnitteluvaiheen aikana vankilassa mikä oli sen ajan Neuvostoliitossa varsin yleistä.
Britit päättivät käyttää kiväärikaliberisia konekivääreitä ja tykkejä. Raskas konekivääri on tarpeeton - proto oli mutta hylättiin. Käytäntö osoitti, että paitsi pommikoneiden aseistuksessa olisi ollut kovin hyödyllinen raskas konekivääri, niin myös hävittäjän aseena olisi ollut paikallaan.
Amerikkalaset taas juuttuivat käyttämään puolen tuuman konekivääriä, hylkivär 20mm HS -tykkiä. Not-Inveted-Here oli yksi syy ja toinen, että se oli tykki. Niinpä se tehtiin tykin toleransseilla. Ammuksetkin tehtii tykkitoleransseilla. HS:n ammusta ei saanut vahata - brittien kokemusperäinen tieto, amerikkalaiset vahasivat. Yhteisvaikutus - lataushäiriöitä, ei toimi tykki.
Vasta korean sota pakotti USA:n tykinkäyttöön koneissaan.
Pyssymies
Pommikoneista tiehöyliin . . .
VEEKMAS OY
Olemme Pohjoismaiden ainoa tiehöylien valmistaja ja tiehöyläteknologian edelläkävijä.
https://www.veekmas.fi/tiehoylat/
Tuossa sitten eräs keksintö siltä aikakaudelta. Toinen kanukkien yritys oli suihkuhävittäjä Avro Arrow joka tuhottiin jonkun käskystä valmiine tyyppeineen, piirustuksineen kaikkineen.
Canada Car and Foundry Company Part 3: The Airplane That Flew… But Never Took Off
https://mysteriesofcanada.com/canada/canada-car-foundry-company-3/
In 1944 the Canada Car & Foundry built an aircraft in its Montreal shops designated the CBY-3, also called the Loadmaster. There were two units built. The CBY-3 was far superior to the planes of its day (its primary competition was the DC-3 – Dakota), but the CBY-3 got caught up in a web of controversy and was killed less than one year later.To really understand and appreciate this story we need to go back beyond 1945, all the way back to the mid 1930’s and possibly to a gun shot in Miami. Vincent J Burnelli was born in Temple, Texas, on November 22, 1895.
[…]
No ei ne tiekarhut aivan sukupuuttoon ole kuolleet. Vielä niitä näkee, lähinnä yksityisillä yrittäjillä. Kilpailutus ne tappoi lähes yhettömiin. Tien ja katujen kunnostus kilpailutettiin, ajateltiin että säästetään. Yhteiskunnan kannalta kokonaissäästöä ei lien tullut huonontiepidon johdosta sattuvien onnettomuuksien ja liikennekuolemien takia. Vaan niitähän ei lasketa.
Joskus menneinä vuosikymmenin lahdessakin kaupunki oli jaettu kolmeen tiepiiriin, kussakin karhu ja muut asiaakulluvat asialliset välineet. Talvella ensimmäisenä aurattiin bussireitit, sitten muut kulkuväylät. Ei syntynyt polanteita autoja viskomaan mitä minnekin, kun karhut hoitivat hommia. Nykyiset autojen ja traktoreiden alustateräviritykset ovat terveisiä sielä minne ei aurinko paista.
Traktoreita oli ja on edelleen maalla, niiden koko on vain kasvanut, jopa tolkuttomiin. Toisaalta kokoa ja tehoa täytyy olla, että jaksaa isompia vehkeitä viedä, kas kun sitä alaa on tongittavana enemmän, mutta väkeä sen tonkimiseen ei juurikaan enempää kuin ennen.
Noista lentokoneista en juurikaan osaa sanoa, kauka nähnyt näitä nykyisiä, Hanssin-Jukka ainoa lähempää tutustuttu silloin kun oli Hämeenlinnassa kahvilana. Nykyisin Tuulosessa lasivitriinissä. Pihalla Mig 21 ja Saab Draken.
Huru-ukko
Ennen sotia ranskalaiset tutkivat ja kokeilivat 20mm:n tykkiä puolustusaseeksi 7,5mm:n kuularuiskun tilalle mutta asennuksiin liittyvien ongelmien takia niistä luovuttiin. Blenheimin ongelma oli siinä että tekniikka kehittyi liian nopeasti, ensilentojen aikaan kuten itänaapurin SB2 se selvisi nopeuden turvin pakoon, pari vuotta myöhemmin se oli liikkuva maali eli operoidessa vaati hävittäjä suojan. Meidän Blenheimit olivat briteistä ostettuja, lisensillä koottuja ja saksalaisten jugoslaviasta sotasaaliina besorkkaamia. Jopa DC2 Hanssin Jukalla tehtiin yksi pommituslento. Saksalaisten syöksypommitus into oli taas Ernst Udetin ansiota, yksi syy oli pommitähtäimien alkeellisuus vaikka saksan tiedustelu taisi hankkia amerikkalaisen norden-tähtäimen piirrustukset ennen sotaa. Muistaaksen surullisin oli postuumisti jaetut viktorian risti fairey battle miehistöille jonkun sillan pommittamisesta joka meni niinkuin Midwaylla Hornetin VT8 torpedolaivueella eli kaikki jäi sille tielle. Raskaiden pommarien käyttö liittyi italialaisen kenraali Giulio Douhetin doktriiniin 1920 luvulta eli pommituskone armadat jyrää selustan sorakasoiksi saman seurauksena ajateltiin zerstörer saattohävittäjiä jotka raskaasti aseistettuna raivaavat pommareille tien auki. Sinänsä olisiko He177 ohjuslavettina ollut käyttökelpoisempi kuin Dornierin 217 josta ammuttu ohjus upotti taistelulaiva Roman 1943 ja eikös Anzion maihinnousun yhteydessä osuttu ammuslaivaan ja risteilijä uss savannahiin.
Niin tai koreassa ilmavoimien F86 Sabressa oli 6kpl puolituumaisia mutta jo aika älykäs tähtäin mutta laivaston suihkareihin pantheriin ja phantomiin (ei sotketa F4 phantom II) oli muistaaksen 4kpl Coltin 20 mm:n tykkejä, laivasto sodanjälkeen siirtyi uusissa koneissa pois kuularuiskuista. Meillä myös vaihdettiin hävittäjissä sekä brewstereissä että curtisseissa 0.30cal kuularuiskujen tilalle esim 12.7 lkk/Vkt kiväärit. Moraneiden Hispano-Suizaa häiriö herkkänä vaihdettiin mauserin tykkeihin ja venäläisiin 0,5 tuuman konekiväreihin.
TB-3:sta tosiaan aiottiin käyttää maahanlaskujoukkojen kuljetuksena, ml. ilmakuljetteisten panssarivaunujen kuskaamiseen. Koneen alla voitiin kuljettaa T-27 kevyttä panssarivaunua. Myös Zveno-malli oli mielenkiintoinen, kummankin siiven alla voitiin ripustettuna kuljettaa kahta I-16 hävittäjää ja niiden siivissä vielä pommeja. Tavallaan voidaan puhua lentävästä lentotukialuksesta. Eipä nuo tainneet taistelukäyttöä nähdä (korjatkaa toki jos olen väärässä), mutta hauskoja ideoita. Sodan jälkeenkin neuvostoliitto valmisti ilmakuljetteisia panssariajoneuvoja, BMD-vaunut voitiin (ja voidaan) pudottaa esim. Il-76 koneen rahtiruumasta
laskuvarjolla.
VH
TB-3:sta tosiaan aiottiin käyttää maahanlaskujoukkojen kuljetuksena, ml. ilmakuljetteisten panssarivaunujen kuskaamiseen. Koneen alla voitiin kuljettaa T-27 kevyttä panssarivaunua. Myös Zveno-malli oli mielenkiintoinen, kummankin siiven alla voitiin ripustettuna kuljettaa kahta I-16 hävittäjää ja niiden siivissä vielä pommeja. Tavallaan voidaan puhua lentävästä lentotukialuksesta. Eipä nuo tainneet taistelukäyttöä nähdä (korjatkaa toki jos olen väärässä), mutta hauskoja ideoita. Sodan jälkeenkin neuvostoliitto valmisti ilmakuljetteisia panssariajoneuvoja, BMD-vaunut voitiin (ja voidaan) pudottaa esim. Il-76 koneen rahtiruumasta
laskuvarjolla.
VH
Mitsubishi KI20 on paranneltu versio Junkers G38 ja tästä onkin pieni aasinsilta kotoiseen merivoimiin. Jumon 2 tahti dieseliä 204 valmisti lisenssillä Napier&son. Suomi saapui Saundersin telakalta 2kpl Dark luokan moottoritorpedoveneitä siis Pariisi rauhansopimuksessa sallittuja moottoritykkiveneitä joissa oli Jumosta kehitelty 2kpl Napierin Deltic moottorit tuommoiset 2400 kaakkia 1800 rpm.
Brittien Bomber Command aiheutti suunnattoman määrän kuolleita siviilejä mutta maksoi myös kovan hinnan. Miltei 70000 miestä menetettìin sotatoimissa ja kun ottaa huomioon että kokonaismäärä palvellutta miehistöä oli 125000 niin eloonjäämisen mahdollisuudet olivat kovin huonot. Lisäksi vielä koulutuksessa kuoli 5300 miestä erilaisissa onnettomuuksissa, niin voi kyllä jälkeenpäin kysyä ett8 kannattiko?
-Jussi-
B-29:stä sen verran, että ilmeisesti oli ainakin alkuvaiheessa pirullinen lennettävä. Koneita tuhoutui onnettomuuksissa huomattavasti enemmän kuin japanilaisten toimesta. Ilmeisesti yhden moottorin vika riitti pudottamaan pommilastissa olleen koneen.
Tuollaista tilastoa löysin (en voi olla luotettavuudesta varma):
20th Bomber Command
80 total, with 22 due to fighters, 7 from AAA and 51 from "other"
breakdown by year is:
1944 70 total, with 20 due to fighters, 5 from AAA and 45 from "other"
1945 10 total, with 2 due to fighters, 2 from AAA and 6 from "other"
21st Bomber Command
334 total, with 52 due to fighters, 47 from AAA, 19 from fighter/AAA and 216 from "other"
breakdown by year is:
1944 25 total, with 4 due to fighters, 1 from AAA, and 20 from "other"
1945 309 total, with 48 due to fighters, 46 from AAA, 19 from fighter/AAA and 196from "other"
Eli vihollinen tiputti niitä lopulta hyvin vähän, tekniset viat huomattavan monia.
https://ww2aircraft.net/forum/threads/b-29-losses.4429/
Tuo napier deltic oli huima peli. Delta-moottori, tavallaan vastakkaismäntämoottori mutta delta-kirjaimen mallinen. Siis varvissa kolme sylinteriä, kuusi mäntää, kolme venttiiliä - tai venttiilihihaa(?) ja kolme kampiakselin mutkaa. Asiaan kuuluvasti kaksitahtinen, luistiventtiiliohjattu. Ja tietysti vastakkaisiin suuntiin liikkuvat männät liikkuivat vähän aikaan samaan suuntaan.
Myös se Jumo diesel oli hieno peli. Sotakäyttöön ei sopinutkaan - kas kun vaste kaasuun oli vähän hidas. Ja tietysti kävi matalaoktaanisella bensalla. Lentokoneisiin sitten saatiikin oikealla dieselillä käyvä dieselmoottori jo heti 2000-luvulla.
Tiekarhut hävisivät todellakin kun kuviteltiin ilmastonmuutoksen tms. lopettavan lumentulon. Ja kilpailutuksen tuovan, paisi autuuden myös säästöä.
Kilpailutuksien alkuvuosina Tuppukylässäkin oli hieno, yksityinen auto, jolla hoidettiin tosi hienosti tie. Etuaura oli kääntyvä ja jaettu, siis: /, \, >, < tai peräti I-asentoon taipuva. Ja keskiaura oli sekin kääntyvä ja säätyvä. Perässä hiekanripotteluvärkki. Kerralla valmista, risteyksset ja kaikki. Aurasi tien tukkimatta tonttiliittymiä - se keskiterä pyyhkäisi liittymän puhtaaksi, oli se hienoa aikaa. Sittemmin on säästetty lisää ja siirrytty ns. luomumenetelmään, kyllä ne lumet viimeistään juhannuksena sulaa. Veronmaksajatyytyväisyys on kyllä hieman laskenut.
Pyssymies
Brittien ja Yhdysvaltojen harrastamissa pommituksissa oli kyse paljon muustakin kuin tehokkaasta tavasta käydä sotaa,mitä se ei näin jälkikäteen katsottuna oikein ollut.
Ensinnäkin ihan moraalisesti,jotainhan länsi-liittoutuneidenkin täytyi sodan eteen tehdä,Eivät he voineet vain odottaa,että puna-armeija tappaa tarpeeksi saksalaisia ja sitten parin vuoden odottelun jälkeen nousemme maihin jossain Ranskassa.
Yksi syy oli taloudellinen.oli luotu valtava koneisto.Laivojen jälkeen Yhdysvallat pisti kapasiteettia ja rahaa eniten juuri lentokoneisiin.Brittien sotateollisuus oli pitkälti juuri lentokoneiden tuotantoa.Olisiko tämä kaikki pitänyt ajaa alas kesken sodan?Olisiko se edes onnistunut.Kuka olisi ottanut syyn niskoilleen,että joo tehtiin tässä pienehkö virheinvestointi.
Myös sotilaiden ääntä täytyi kuunnella,heidän uransa oli pelissä.He tuskin myöntäisivät kesken sodan että tehtiin vääriä valintoja.Varsinkin kun kaikki näytti menevän niin kuin suunniteltiin,Saksan kaupungit muuttuivat soraläjiksi yksi toisensa jälkeen.Saksalaisia tosin kuoli ikävän vähän,mutta sitähän pommitusyhtymä ei varmasti voinut tietää.
Sinällään minua on aina vähän huvittanut ihmisten kaksinaismoralismi.On väärin lyödä pistin lapsen läpi,mutta on moraalisesti paljon kestävämpää polttaa hänet napalmilla muutaman kilometrin korkeudesta.Sama pätee tietty nykyäänkin,vihollisen teloittaminen niskalaukauksella vie jenkkisotilaan sotaoikeuteen,mutta dronella tehtynä nojatuolista Nevadan tukikohdasta käsin on onnistunut operaatio.
Tervehdys Pyssymiehelle, Tinahatulle, Huru-ukolle, Patelle Pankavaarasta, VH:lle, Jussille, DuPontille ja klovalle & kiitos kommenteistanne.
Pyssymies: Kiitos taas hyvistä lisäyksistä. Korean sodan jälkeenhän alettiin sitten siirtyä ohjusaikaan. Nykyisinhän hävittäjät ovat lähinnä lentäviä ohjuslavetteja. Se tienhoito on yksi hyvä esimerkki nykyajasta. Verotus lisääntyy mutta ei se tiellä ainakaan näy. Muuta kuin miinusmerkkisenä.
Tinahattu: Kiitos linkeistä. Hyvä huomata että tiekarhuja sentään vielä valmistetaan. Ja tuo Loadmaster oli mulle ihan uusi tuttavuus.
Huru-ukko: Tuota julkisen sektorin kilpailutushommaa voisi kuvailla lauseella ”nyt säästetään, maksoi mitä maksoi”.
Pate: Kiitos sinullekin hyvistä lisäyksistä. Niitä Henschelin liitopommeja tosiaan käytettiin ainakin Anziossa. Ja muistan lukeneeni että niissä venäläisissä 12,7-millisissä (olisivatko olleet Berezinoja) oli ongelmana syöttöhäiriöt mutta asia korjaantui kun yksi venäläinen sotavanki (!) kertoi että kun aseella ampuu vain lyhyitä sarjoja niin ongelma häipyy. Nuo Nuoli-luokan ”tykkiveneet” olivat mainio tapa kiertää Pariisin rauhansopimusta.
VH: Joo, kone oli suunniteltu myös tähän käyttöön. En minäkään tiedä, että oliko se tositoimissa koskaan.
Jussi: Jep, eihän se Saksan kaupunkien raunioittaminen ilmaiseksi tullut. Eikä hyöty ollut vastaava.
DuPont: Tällainen käsitys on minullakin. Sinänsä ihmetyttää että jo yhden moottorin sammuminen oli koneelle niin vakava paikka.
klova: Totta joo, kyllähän niissä pommituksissa tiettyä verirahaa maksettiin. Stalinhan kiukkusi koko ajan länsiliittoutuneille että missäs vaiheessa te meinaatte sen toisen rintaman avata. Kaksinaismoralismista olen myös samaa mieltä. Voihan todeta, että sotarikos muuttuu yleensä sotarikokseksi vasta jos sotarikoksen tekijän puoli häviää. Ei ole oikeastaan muuta oikeutta kuin voiman oikeus.
Luin tuossa edesmenneestä prikaatinkenraali James Stewartista mies kärsi 1945 reserviin päästyään pahasta post-traumaattisesta oireyhtymästä missä terapiana hän teki Ihmeellinen elämä elokuvan. Syinä olivat hänen joukko-osastonsa pyyhkäistyä eksyttyään aivan väärän kohteen ja sitten miehistö tappiot söi henkisesti komentajaa. Viimeisen oikean taistelulennon kenraali teki 21.02.1966 Guamilta Pohjoisvietnamiin B52 koneen miehistössä kesto noin 13 tuntia.
Noista Nuoliveneistä katselin youtubelta miehistönjäsenen ilmeisesti kaitafilmille kuvaamaa sukellusvenetorjunta harjoitusta. Tähystäjä etsi silakkaparven jonne pudotettiin syöksyssä syvyyspommit. Sitten harjoituksen päätteeksi lipottiin pinnalta sukulaisille, ystäville ja kylänmiehille laatikko tolkulla silakkaa ja osa miehistä souteli soutuveneellä keräämässä isompaa kalaa.
Tuosta TB3 ja parasiittihävittäjä niin taisi olla 1941 missä sitä käytettiin Romaniassa. Mutta jos oikein muistan konetta samoin kuin I16 ja I15 koneet olivat näissä Neuvostoliiton ja Japanin selkkauksissa ennen sotia tai selkkaus on kai väärä termi koska ne olivat täysiä sotia joissa kaikkea käytettävissä olevaa kalustoa hyödynnettiin kuten tykistöä, panssareita ja ilmavoimia. Tosin nipponinpojilla oli myös ensimmäiset yksitasoiset koneet ajalta ennen näitä legendaarisia zeroja tai oscareita. Tietenkin pommitähtäimet oli mitä oli mutta kun kenttään mäjähtää pommeja niin määräkin on laatua. Ilmeisesti TB3 ongelma oli sama kuin SB2, meikäläiset lentäjät havaitsivat ettei sìipien tankeissa ole paloturvallisia puhkeamattomia kumisäiliöitä niin yksikin luoti saattaa muuttaa koneen roihuavaksi soihduksi. Japanilaiset hölmöilivät samalla tavalla kun piti saada toimintasädettä ja nopeutta sekä hävittäjille että pommareille.
Tervehdys, Pate.
Viesti1: Tuota en Stewartista tiennytkään. Olin ajatellut häntä vain lännenleffojen näyttelijänä.
Viesti2: Pioneerionkihan on tuttu joka aselajissa…
Viesti3: Se Neuvostoliiton ja Japanin rähinähän oli tosiaan ihan täysimittainen sota jossa kaatui kymmeniätuhansia miehiä.
14.5mm Berezinaa haviteltiin muistaakseni moranen pääaseeksi, siis "moottorikanuunaksi". Hankaluutena oli jumittelu ja ratkaisu todellakin tuo lyhyiden sarjojen käyttö. Lyhyet sarjat ei vaan oikein sovi ajateltuun käyttöön. Harmillinen takaisku, 14.5mm läpäisy kun on hurja ja psräsykin on aika vakuuttava. Moraneihin kai saatiin sitten saksasta tykki? Alkuperäinen HS:n malli oli arka kuivalle pölylle - ja hiekkakentiltä sitä piisaa tykkeihinkin.
Japanin kentsut halus lentomatkaa ja asekuormaa pommikoneelle. Ratkaisuksi tuli se, että koko keskisiipi oli polttoainesäiliötä. Ei panssarointia, ei kumipusseja -ei, siipi oli yksi iso bensasäiliö. Yksi ainoa luoti riitti pudottamaan koneen. bensa vuosi ulos ja kone jäi matkalle. Valojuovaluoti pudotti vielä nopeampaan ja näyttävämmin.
Pyssymies
James Stewart oli eversti kun palasi 1945 euroopasta lentokokemusta sekä liberatorilla että flyingfortressilla muistaakseni taistelukokemusta ja oli pommitusrykmentin komentaja. Tyrone Powers lensi kuljetuskoneilla ja hoiti haavoittuneiden evakuointia tyynellä valtamerellä. Clark Gable surutyönä kouluttautui muita tuplaten vanhempana pommikonéen kk-ampujaksi ja suoritti kai 5 taistelulentoa. Viimeisellä lennolla kone ja miehistö sai sen verran osumia että ilmavoimien johto tykkäsi elävän näyttelijän olevan arvokkaampi kuin sankaeivainajan. Jack Palance tuli koulutuslennolla kenttään ja sai pahat palovammat. Bronsson oli B29 koneessa ampuja. Fairbanks jr oliko laivaston vai merivartioston salaisia erikoistehtäviä ranskan rannikolla. Komentaja John Ford haavoittui Midwayn taisteluissa ja teki kaksi huippu dokumenttia siellä. Toinen oli tämä Hornetin VT8 Douglas Devastator torpeedolaivue joka jäi hyökkäyksessä sille tielle
Siihen on ilmeisesti syynsä, että Stewart ei sotaelokuvissa juuri esiintynyt. Monella myöhemmin menestyneellä näyttelijällä on sotakokemusta. Ilmavoimien lisäksi Merijalkaväestä, kuten vaikka Lee Marvin tai sitten salaisista hommista kuten vaikka Sterling Hayden.
Tervehdys Pyssymiehelle, Patelle Pankavaarasta ja Ekulle.
Pyssymies: Kiitos lisäyksistä. Tuo 14,5 kaliiberi on ollut myöhemminkin käytössä itäblokissa. Japanilaisten koneet taisi olla muutenkin huonosti panssaroituja Mitshubishi Raidenia lukuunottamatta. Joka sekin tuli käyttöön liian myöhään.
Pate & Ekku: Tunnetuista suomalaisista näyttelijöistä muuten ainakin Reino Tolvanen ja Matti Oravisto olivat sodan aikana pommikoneissa. Tolvanen Blenheimissä ja Oravisto Dornierissa.
Ainakin zero oli vallan panssaroimaton ja vailla itsetiivistyviä polttoainetankkeja. Lisäksi se oli rakenteeltaan edistyksellin ja hento - painoi viileästi tonnin vähemmän kuin vastaava jenkkikone. Siksi se olikin niin ketterä ja lensi kauas.
Ilmavoimien vastava värkki - zero oli merivoimien - oli taas ketterä ja näpsä mutta niin heiveröinen, että hajosi kappaleiksi puolen tuuman KK-tulessa. Oikein hieno taitolentokone mutta sotakoneeksi vähän vääränlainen.
Japanilainen kansalliskiihkoinen innostus, että on korkein kunnia kuolla keisarin puolesta oli sikäli tyhmä, että kun kaikki pitivät kuolemaa tavoitteena loppui lentäjät ja koneet. Kuolleet ei sodi, eikä kuolleiden koneet lennä.
Pyssymies
Tervehdys, Pyssymies. Joo, se japanilaisten fanaattisuus oli ihan oma lukunsa. Liekö muuten laajemminkin itäaasialainen ilmiö?
Nämä ovat mukavaa luettavaa, vaikka joskus mukaan on (lähinnä kommenttipuolella) lipsunut suoranaisia legendoja. Tässäpä muutamia.
Pate kirjoitti "Merlinistä sen verta että alkuun kun RR valmisti osia piti sovitella viilan kanssa mutta varsinaisen sarjatuotanto hyödykkeen siitä teki Packard." Väite ei pidä paikkaansa. Ei sitten alkuunkaan. Missään vakavasti otettavassa lähteessä ei sellaista edes väitetä.
Pyssymiehen mukaan B-24 "ei lentänyt itsekseen, koko ajan piti ohjata". No, netissäkin löytyy useita alkuperäisiä koelentokertomuksia sekä myös ohjaajan käsikirjoja, ja kas kummaa, yksikään aikalainen raportti ei väitettä tue.
Pyssymies kirjoitti "Myös se Jumo diesel oli hieno peli. Sotakäyttöön ei sopinutkaan - kas kun vaste kaasuun oli vähän hidas. Ja tietysti kävi matalaoktaanisella bensalla. Lentokoneisiin sitten saatiikin oikealla dieselillä käyvä dieselmoottori jo heti 2000-luvulla." Tähän kuuluu Iljan lehden nimi. Kiinnostaisi kyllä, missä väitetään Junkerwin kaksitahtidieselien käyttäneen matalaoktaanista bensiiniä? Kyllä se Jumo 205/207 käytti ihka oikeaa dieseliä (lähteenä mm. Shell Aviation News -lehti). Ja lekodieseleitä on kyllä ollut muitakin, mm. Guiberson ja Packard. Samoin neukuilla oli sellainen.
Ja mikähän oli 14,5 mm Berezina (Pyssymies 25.1. klo 0.15)??? Moranessa(kin) kokeiltu Berezin oli kylläkin 12,7 x 108 patruunaa ampuva. Tietääkseni vain PTRS ja PTRD -ps-kiväärit sekä KPV/KPVT-konekiväärit käyttivät 14,5 x 114-patruunaa. Ja Berezinin ongelmat johtuivat Moranessa huonosta asennuksesta (vyön katkeilu). Mauserin MG 151/20 oli vain Mörkö-Moraneissa, ei perus-Moraneissa.
Millähän logiikalla "ammuksen" (ei siis hylsyn vaan ammuksen) vahaus vaikuttaa luotettavuuteen? Kyllä se vaan oli niin, että Hispanon ongelmat jenkeillä johtuivat ihan muista syistä. Muistaakseni Tony Williams käsittelee asiaa kirjoissaa Rapid Fire ja Flying Guns. Tony Williams on muuten ainakin ollut Jane´s-kustantamon ampumatarvikelähdekirjan toimittaja. Ei mikä tahansa nettiskribentti.
Paten mainitsemat sakujen 37 mm ja 50 mm lekotykit olivat käytännössä hyödyttömiä. Vaikka yksikin ammus osueessaan yleensä olisi riittänyt, se osuminen oli ihan toinen juttu.
A6M (siis Zero) sai myöhemmin kyllä panssaroinnin. Ja J2M Raiden ei ollut ainoa japanilainen panssaroitu kone. Aiheesta on hyvä kirjakin, Richard Dunnin Exploding Fuel Tanks. Ilmavoimien vastineessa eli Ki-43:ssa oli siinäkin osittainen panssari.
Suosittelen Rene Francillonin klassikkoa Japanese Aircraft of the Pacific War.
Tervehdys, Trilisser ja kiitos lisäyksistä. Muistathan kohteliaisuuden. Minulla ei tietotaito riitä sen kummemmin näitä kommentoimaan. Noista saksalaisista moottoreista sinänsä muistan aikaa sitten lukeneeni erään jutun joissa oltiin haastateltu vanhoja suomalaisia Junkers Ju 88-lentäjiä. Miehet kertoivat että koneen moottori oli sen ajan metallurgiaan nähden liiankin hyvä. Siitä revittiin niin paljon tehoja ettei metalli pitkässä juoksussa kestänyt. Saksalaisten resepti oli että moottori vaihtoon mutta suomalaiset olivat – aiheesta – sormi suussa ja tuumivat että mikä ettei vaihdettaisi mutta kun ei niitä moottoreita varastossa ole.
Hs ja ongelmat
Moranen HS oli mallia joka ei toiminut kuivissa ja pölyisissä olosuhteissa -pakkasilma on kuivaa ja suomessa ei ollut pölyämättömiä kenttiä. Osassa koneita oli 7,5mm konekivääri, aika aneeminen ase "moottorikanuunaksi".
HS jota amerikkalaiset lisenssivalmistivat tehtiin väärillä toleransseilla. Tykkitolerannseilla. Ja sen ampumatarvike vahattiin vastoin brittien kokemusperäisiä ohjeita, sitä vahaa meni hylsyyn ja ammukseenkin. Tämä on jossain HS-kirjassa ja netin sivullakin kerrottu. Tuo sivusto oli jonkun patruunakeräilijän sivusto - kirjanmerkki hukassa, 90-luvun sivusto. Se vaha kovettuu pakkasessa - ylhäällä on aina pakkasta ja kerää pölyä lämpimässä. Ylimääräinen smäigä ei varsinaisesti auta jos mitat on muutenkin päin honkia.
HS tykki on sukua koko joukolle saksalaisiakin tykkejä ja suuren suvun yksi haara. Esi isä oli zeppeliinin tykki, becker bordkanone. Polstenkin on samaa sukua.
Tuon berezinajutun luin joskus 70-luvulla, - Karhusen (?) kirjasta - siinä oli mainittu kaliberiksi 14.5mm. Jonkun pommarin taka-ampumoase. Ja kovan rekylin ja tärinän olleen vyön sotkujen syy. Vankileiriltä haettiin sitten taka-ampuja ja kyseltiin neuvoa - ja lyhyet sarjat tuli neuvoksi. Ase siis temppuili taka-ampumossakin, eikä johtunut moranen asennuksesta. Morane se mörkökin oli.
Junkersin bensakäyttö on peräisin hihaventtiilikoneita - junkkersin kaksitahtikonet ja napierin - koskeneesta artikkelista, jossa kerrottiin sen käyttäneen toisin kuin voisi kuvitella matalaoktaanista bensaa. En sen enempää epäillyt asiaa. Muistini mukaan siinä nimenomaan kerrottiin moottorin käytäneen matalaoktaanista - 78 okt bensaa. Sotamoottori voi käyttää eri polttoainetta kuin siviili? Shell Aviation News tietää paremmin kuin luftwaffe? Napierit käytti korkeaoktaanista - sabre puhkui yli kahden tuhannen kaakin voimalla sodan loppupuolella.
Joskus 2000-luvulla oli Siivet-lehdessä artikkeli dieselmoottorin hyväksymisestä siviili-leko-moottoriksi, ensi kertaa sitten jumon.
B-24:n ohjaamisen hankaluus, ja sen aiheuttama harmitus kerrotaan useissa muistelmissa. Sitä kun ei voinut trimmata lentämään itekseen toisin kuin lentävää linnaketta.
37mm lekotykista ainakin Rudel on eri mieltä, aika monta panssaria tuhosi sillä.
Olen yhdeksänvuotiaasta lukenut 35-vuotiaaksi vähintään yhden kirjan päivässä. Sittemmin aika ei oikein riittänyt niin tiiviisen tahtiin. Joka juttuun en osaa laittaa kirjallisuusviitettä, en muista lähdettä tai sitä ei ole käsillä. Mutta en keksi omasta päästäni. Kennenblat für fremde heeres waffen -lipareita on hyllyssä vieläkin puoli metriä. Vaikka olen niitä jakanut tarvitseville. Avustin muutamaa alan kirjoittajaa - käänsin saksasta, käännätin venäjästä ja hain tietoa suomeksi ja niiltä on kai neljä metriä hyllyssä sekalaisia lehtiä, suurin osa USA:sta. Kuusi metriä olen toimittanut tarvitseville.
Pyssymies
Tervehdys, Pyssymies ja kiitos lisäyksistä. Minusta nuo olivat ihan järkeenkäypiä vaikken spesialisti olekaan. B-24:n vaikealentoisuudesta olen minäkin lukenut useammasta suunnasta.
Muisti palailee pätkittäin: HS:n amerikkalaisversion ongelmana mm. sulkuväli. Vahattu patruuna on paksumpi kuin vahaamaton, eikä mene tarpeeksi syvälle. Sulkuväliongelman syynä taas se, että jenkit käytti liian isoja toleransseja - kas kun värkki oli tykki. Olisi vaatinut kiväärimpiä toleransseja. Ja joku jenkki-inssi tiesi paremmin mielestään mikä sulkuvälin ja patruunapesän pitää olla.
OT:
Muuten amerikkalainen ja brittituuma oli erimittaisia ja desimaalituumat vastasi murto-osatuumia vähän sinnepäin. Packardin tekemän ja R&R:n tekemän merlinin "samankoiset" männät olivatkin erikokoisia. Eivät vaihtokelpoisia keskenään - leikkasi kiinni tai vei öljyä.
40mm boforsin tuumapiirustuksienkin kanssa oli jotain sotkua. Ainakin tuotannon aloittivat USA:ssa ennen lisenssin saamista.
Sodan jälkeen britit määrittivät, että yksi tuuma on 25,4 mm. Mikä se oli ennen ja mikä amerikkalainen oli en muista. Nämä jalat ja varpat oli ennen metrijärjestelmää varsinainen sotku, jalka oli 20cm - 60cm paikkaseudusta ja ajasta rippuen. Niin, ja mitattavasta asiasta. Suomessakin oli englannin ja ruotsin tuuma, kalutuuma ja uusi tuuma.
Ja vielä OT:mppaa - jos joku on katsellu "tanskalaista maajussia" on huomannut, että tanskan tuuma on erimittainen kuin norjan/ruotsin/englannintuuma. Se talo on koottu tanskantuumia käyttäen.
Pyssymies
Tervehdys, Pyssymies ja kiitos lisäyksistä. Tuosta amerikkalaisten tuumamitoissa pysymisestä irvaillaaan tietysti muualla ja onhan metrinen järjestelmä epäilemättä paljon parempi. Mutta toisaalta voi todeta että jos jenkit siirtyvät tuosta vaan metrijärjestelmään niin silloin pitää uusia kaaikki liikennemerkeistä työkaluihin ja työkoneisiin saakka. En osaa edes arvioida, paljonko moinen urakka maksaisi.
Lähetä kommentti