POKAALIKSI PAKOTETTU

Hotellin respassa törmättiin uutiseen, jollaiseen törmää nykyisin (ja on törmännyt säänöllisesti noin kahdenkymmenen vuoden ajan) noin kerran viikossa eli tuoreen selvityksen  mukaan syrjintä on somaleille arkipäivää. Sinänsä respassa hieman ihmetellään sitä, että mikäli toiselta puolelta maailmaa tullut tyyppi saa maahamme saapuessaan automaattisesti sekä pysyvän oleskeluoikeuden että takuuvarman kantaväestön kustantaman elatuksen loppuiäkseen ilman minkäänlaista asiaan liityvää kyseenalaistamista ja työvelvollisuutta niin sitä on varsin vaikeaa mieltää syrjinnäksi. Itse asiassa henkilökohtaisesti voisin mielelläni joutua tällä tavalla syrjityksi.

Varmaankin uutisen punainen lanka ja seikka, jonka pitäisi kovastikin järkyttää suomalaista raappahousukansaa oli lause Suomessakin monet somalit kertovat kokevansa, ettei heitä pidetä suomalaisina. Sinänsä lauseessa on jännä paradoksi, sillä kun somali sanoo, ettei häntä pidetä suomalaisena, niin eikös hän itsekin totea, ettei ole suomalainen?

Vaan miksi somaleja ei pidetä suomalaisina? Tietenkin tiedostavammissa väestönosissa tiedetään että kaikki atomien liikettä suuremmat asiat ovat vain sosiaalisia konstruktioita eli toisin sanoen etnisyyskin voidaan vaihtaa tai ainakin tulkita toiseksi pelkästään puhua mälkyttämällä. Me vähemmän tiedostavat ihmiset sen sijaan tiedämme, että etnisyys on olemassa ja somalit ovat, no, somaleita. He eivät ole suomalaisia. Eivätkä he edes esitä olevansa suomalaisia. Heidän tapansa elää, ja elää tietyn uskonnon ja siihen pohjautuvien tapojen mukaan ei ole millään muotoa suomalaista. Sitä ei ole esiintynyt täällä ennen vuotta 1990, eikä sellaista käsitettä kuin etnisyys muuteta siinä ajassa vaikka yritys tietenkin on kova. Neuvostoliittokin yritti homo sovieticusta ja epäonnistui ja sillä oli aikaa yritykselleen enemmän. Suomalaiset ovat suomalaisia. Somalit ovat somaleita. Pääosa somalinaisista kulkee säkki päällä, eikä sitä tavallisten suomalaisten tarvitse hyväksyä joksikin uudeksi suomalaisuudeksi.

Mutta tässä tapauksessa lienee turhaa jatkaa ainaista toistoa somaleista ja tietyistä heidän ominaisuuksistaan. Ongelmahan on lähinnä siinä, että somalien ei edes anneta yrittää olla suomalaisia. Tähän eivät ole syyllisiä somalit, vaan supisuomalainen puolestaloukkaantumis- ja jalustallenostamiskoneisto. Ja tämä koneisto ei halua somaleita suomalaisina, vaan nimenomaan korostaa somalien etnisyyttä eikä välitä mm. heidän tekemistään rikoksista. Kun ihminen on etnisesti somali, silloin hänen toimintaansa kohdistuva asiallinenkin arvostelu on jo lähtökohtaisesti rasismia ja kiihottamista kansanryhmää vastaan. Mitä muuta tämä on, kuin etnisyyden korostamista? Maassa, jolla etnisyydellä ei pitänyt olla merkitystä.

Tämä koneisto ei itse asiassa edes halua, että ”syrjintä” lakkaa, sillä se elää itse sen syrjinnän etsimisestä, löytämisestä ja keksimisestä. Se ei tarvitse somaleita suomalaisen yhteiskunnan hyödyllisenä osana, vaan kävelevinä ja mahdollisimman näkyvinä solidaarisuuspokaaleina. Se tarvitsee niin somaleita kuin nykyisin arabejakin siksi, että se voi etsiä ja keksiä aina vain uusia ja uusia rasismin muotoja, mikä taas tietää sille varmaa tilinauhaa. Tämän vuoksi tavallinen suomalainen yrittäjä miettii useamman kerran, ennen kuin hän palkkaa somalin. Miksi palkata ihminen, jonka kohtelua vahditaan kuin pikkulapsen silmää ja jonka täysin perusteltukin irtisanominen saa aikaan rasismia kiljuvan joukkorääkymisen? Miksi ottaa riski? Sillä nykyisessä Suomessa somalia ei voi palkata työntekijäksi, hänet joutuu palkkaamaan suojelukohteeksi.

Tylyintä lienee se – somaleitten itsensäkin kannalta – että juuri tämä puolestaloukkaantumiskoneisto estää heidän suomalaistumisensa. Ja koska tätä on jatkunut 25 vuotta, on selvää että somaliväestö alkaa itsekin uskoa siihen, että he ovat jotain erityisen hienoa, suomalaista parempaa ja ennen kaikkea siihen, että he ovat kaiken arvostelun yläpuolella. He ovat oppineet siihen, että he ovat untouchables.

Mutta entäs jos asiat olisivat menneet toisin? Jos valtiovaltamme olisi toiminut aikanaan niin kuin Mauno Koivisto olisi halunnut, somaleita ei oltaisi laskettu Suomeen, keinotekoista väestön etnistä muutosta ei olisi aloitettu alunperinkään ja ennen kaikkea puolestaloukkaantumiskoneistoa ja maahanmuuttoteollista kompleksia ei oltaisi koskaan perustettu?

Silloin voisi olla niin, että eräs Ahmed, kotoisin Somaliasta mutta aikanaan opiskelun myötä Suomeen muuttanut, paikkaan mieltynyt ja tänne jäänyt asuisi täällä perheineen. Hän saattaisi työskennellä vaikkapa sähköteknikkona. Hän olisi pidetty ja taitava ammattimies. Luonnollisesti hän olisi sellainen, sillä hänet olisi palkattu ja pidetty työssään ainoastaan osaamisensa, ei etnisyytensä vuoksi. Ehkäpä hän olisi paikallisen metsästysseuran jäsen. Siltikään häntä ei pidettäisi suomalaisena, mutta kylän miehet toteaisivat, että on se vaan läpitte reilu mies se Somalian Ahmetti. Hänet olisi hyväksytty yhdeksi meistä.

Somalian Ahmetti olisi ansainnut asemansa itse. Omilla teoillaan ja ns. tolkun elämisellä. Sillä hänkin tietäisi, että Suomessa kunnioitusta ei saa vaatimalla, vaan teoilla. Ja jos Ahmetille oltaisiin kerrottu jostain Husu Husseinista, joka on tehnyt itselleen elannon toiseudestaan  hän olisi raapinut päätään ja tuuminut, että eihän tommosta voi olla olemassakaan. Mutta nyt Ahmetilla ei ole siihen mahdollisuutta. Sillä häntä tarvitaan kävelevänä solidaarisuuspokaalina koneistolle, jolla ainoa merkitys on Ahmetin etnisyys, jota se voi käyttää polttoaineena oman olemassaolonsa takaamiselle. Ongelma ei ole somalit. Ongelma on tietyt suomalaiset. Hullu ei ole se, joka vaatii. Hullu on se joka antaa. Vielä hullumpi on se joka tekee antamisesta itseisarvon. Ja ne vielä hullummat ovat enemmistönä niin poliittisessa koneistossamme, virkamieskoneiston korkeimmalla palleilla kuin mediassakin.