JÄÄHYVÄISET ASEETTOMUUDELLE

Elettiin kesäkuun alkupäiviä vuonna 2028 Radanvarsikaupungin poliisilaitoksella. Vanhempi konstaapeli Juhannes Venttonen istui työhuoneessaan ja tänään hänellä oli edessään miellyttävä tehtävä. Tosin Venttonen totesi että viimeiset puolisentoista vuotta olivat olleet hänelle töissä miellyttävää aikaa muutenkin, sillä hän – niin kuin kollegansakin – olivat saattaneet todeta palanneensa takaisin poliisin työhön siitä poliittisen poliisin tehtävästä, mihin heidät oltiin aikanaan 2010-luvulla pakotettu. Niin Venttonen kuin muutkin poliisit olivat silloin hävenneet työtään. Maahan oli tullut aina vain enemmän kehitysmaalaisia ihmisiä jotka syyllistyivät jatkuviin ja aina vain kasvaviin väkivallan- ja aikanaan jopa terroritekoihin kantaväestöä kohtaan, mutta poliisin tehtävänä oli lähinnä vahtia kantasuomalaisia ihmisiä jotka halusivat estää nämä väkivallanteot, kytätä sitä, oliko joku mahtanut kirjoittaa internetissä jotain jonka saattoi tulkita vihapuheeksi ja jossain vaiheessa sitten heidän päätehtäväkseen tuli etsiä ihmisten kotoa heiltä valtiovallan toimesta kiellettyjä ja luonnollisesti saman tien piilotettuja aseita. Venttonenkaan ei ollut mieltänyt toimivansa poliisissa vaan Gestapossa ja hänen työnsä ei ollut ihmisten turvallisuuden takaaminen vaan järjestelmän ja sen keinotekoisen arvovallan ylläpitäminen.

Moni Venttosen kollega oli saanut tarpeekseen, ottanut loparit ja siirtynyt yksityisten vartiointifirmojen palvelukseen. Vartiointifirmojen, joiden palvelujen tarve oli kasvanut räjähdysmäisesti. Mutta toukokuussa 2026 kaikki oli muuttunut. Asioita seuraaville ja vähänkin ymmärtäville se ei ollut millään muotoa yllätys. Siitä oltiin varoiteltu jo kaksikymmentä vuotta aikaisemmin, vaikka varoittelijoita pidettiin niin poliittisen koneiston, virkakoneiston kuin mediankin taholta vähintäänkin natseina ja mitä todennäköisemmin hulluina. No, ne hulluiksi tulkitut olivat olleet koko ajan oikeassa. Alkoi tapahtumaketju, jota jälkeenpäin kutsuttiin yleistermillä Euroopan Sisällissodat, joskin sen suomalaisesta ilmenemismuodosta käytettiin hyvin yleiseksi tullutta termiä ”päreittenpolttotalkoot”.

Sehän alkoi kuukautta myöhemmin Ramadanin päättymisen jälkeen vuonna 2026 eli huhtikuun yhdeksästoista. Silloin tilanne oli se, että islamilainen väestö läntisessä ja pohjoisessa Euroopassa oli kasvanut tarpeeksi suurikokoiseksi ja tehnyt johtopäätöksen, että länsieurooppalaisten alistumiselle ei tule milloinkaan loppua. Ei niistä ole hanttiin pistäjiksi. Ne antavat periksi aina ja loputtomiin ja tekevät siitä vielä itseisarvon, vaikkeivat islamilaisetkaan oikein ymmärtäneet, että mihin nuo länsimaiset typerykset tuolla lammasmaisella alistumisellaan pyrkivät. Vallitsevat tapahtumat tukivat islamilaisten johtopäätöstä, sillä islamilaisten raiskauksiin, väkivaltaan ja jatkuviin terrori-iskuihin vastattiin valtiolliselta taholta vain sensuurilla, tapahtuneitten rikosten pimittämisellä ja jatkuvilla uusilla suvaitsevaisuuskampanjoilla joissa tapahtuneet väkivallanteot pyrittiin jollain ihmeellisellä tavalla selittämään kantaväestön omaksi syyksi.

Islamilaisen väestön johtajat päättivät ottaa seuraavan askeleen eli julistaa Eurooppalaisen Kalifaatin. Ainakin osittaisen sellaisen. Toki he ymmärsivät, että Eurooppa kokonaisuudessaan ei alistuisi kalifaatin ja sharia-lain alaisuuteen, mutta Itä-Eurooppaa (joka oli jo aikaisemmin eronnut Euroopan Liittovaltiosta ja joka oli tyhjännyt alueensa siitä vähäisestäkin islamilaisesta väestöstä) lukuunottamatta Eurooppalainen Kalifaatti ilmoitti, että kaikkiaan 1.732 eri aluetta ympäri läntistä ja pohjoista Eurooppaa itsenäistyy islamilaisiksi alueiksi, jotka tunnustavat vain ja ainoastaan sharia-lakia ja esitti vaatimuksenaan, että eurooppalaisten tulisi hyväksyä tämä ilman vastarintaa. Alistuen. Niin kuin aina tähänkin saakka.

Kyseinen itsenäisyysjulistus oli historian kannalta sinänsä varsin poikkeuksellinen, sillä yleensä oltiin totuttu siihen, että jos joku alue itsenäistyy, niin se alkaa myös elättää itse itsensä mutta kalifaatti puolestaan vaati, että isäntävaltiot elättäisivät näitä islamilaisia alueita aivan samalla lailla kuin ennen itsenäistymisjulistustakin. Sähkön tuli tulla töpselistä, veden raanasta ja taikaseinän tuli toimia edelleenkin. Kalifaatti ilmoitti myös, että heillä on huomattava määrä aseellisia joukkoja jotka tulevat armotta murskaamaan kaiken vastarinnan jos sitä tullaan yrittämään.

Niin kuin heillä olikin. Vuosien varrella pikkuhiljaa kasvaneita, voimistuneita ja röyhkeän voitonvarmoja. Voitonvarmuutensa myötä ne tulivat ahneiksi ja alkoivat vallata ja alistaa dhimmeiksi myös alueittensa ulkopuolella olevia lähiöitä. Väkivaltaa käyttäen. Heiltä jäi tajuamatta, että myös länsimaiset ihmiset olivat perustaneet aseellisia joukkoja. Jo vuosia aikaisemmin. Pikkuhiljaa. Salassa. Pinnan kiristyessä. Lukumäärältään laajoja ja islamilaisia paljon paremmin organisoituneita. Jotka odottivat vain viimeistä kimmoketta ja nyt se tuli. Vaikka poliittinen eliitti ehkä olikin täydessä halvaustilassa ja ajatteli ettei vieläkään ole kyse sodasta ja vieläkin pyrki neuvottelemaan kalifaatin kanssa, niin nämä joukot eivät olleet halvaantuneet. Eivätkä ne pyrkineet neuvottelemaan. Ne tajusivat sen, etteivät islamilaiset olleet koskaan  halukkaita neuvottelemaan. Ne halusivat alistaa. Ja sille oli aika panna tulppa. Lopullinen sellainen. Kun sen vielä ehtisi tehdä.

Tämä tapahtui kaikkialla läntisessä ja pohjoisessa Euroopassa. Myös Suomessa. Suurimmat kalifaatin vallan alle jääneet alueet olivat Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Myös muutamassa muussa suuremmassa kaupungissa tietyt alueet ilmoittivat olevansa kalifaattiin kuuluvia ja siis Suomen hallituksen käskyvallasta irtaantuneita. Radanvarsikaupunki oli yksi niistä kaupungeista. Taistelut kestivät siellä vain vuorokauden. Radanvarsikaupungin ja sen ympäristökuntien suojelukaartit kokoontuivat kalifaatin haltuunsa ottaman lähiön ympärille, katkaisivat lähiöstä sähkön ja veden ja ilmoittivat, että jokaisella alueella olevalla ihmisellä oli tunti aikaa antautua, luovuttaa aseensa ja siirtyä rautatieasemalle, jossa heidät siirretään junaan, joka kuljettaa heidät Ruotsiin. Taistelut Ruotsissakin olivat alkaneet, mutta Ruotsin hallinto oli vielä Suomeakin enemmän lamassa joten rajaa Haaparannassa ei oltu suljettu. Jos roskapönttö oli kerran vielä käytössä niin sitähän käytettäisiin.

Oli tietysti selvää, että alueella oleskelevat islamilaiset asemiehet olivat tottuneet lammasmaisiin ja alistuneisiin suomalaisiin, joten vaatimukseen vastattiin röhönaurulla. Paikalle oli tullut myös Radanvarsikaupungin ja naapurikuntien poliisi, mukaan lukien Venttonen. Hiljaiset, mitään uhoamattomat ja hyvin vakavasti otettavan oloiset suojelukaartin miehet, jotka olivat metsästysaseitten lisäksi aseistautuneet hyvin suuressa määrin myös konetuliaseilla totesivat poliisille, että tämä ei kuulu enää teille. Teillä olisi ollut aikananne mahdollisuus hoitaa tämä, mutta te ette sitä tehneet. Niinpä me hoidamme tämän. Älkää nostako asettanne meitä vastaan. Jos teette sen, meillä on kymmenkertainen ylivoima teitä vastaan. Ja jos te ammutte, me kohtelemme teitä samoin kuin noita islamisteja tuolla. Islamisteja, jotka pian oppivat sen, mitä olisi tullut opettaa heille jo aikoja sitten.

Venttonen oli tajunnut miesten olevan tosissaan ja vetääntynyt muitten poliisien kanssa. Asiasta oli mennyt ilmoitus poliisihallintoon ja siellä oltiin todettu tilanteen olevan samanlainen kaikkialla maassa. Radanvarsikaupungin puhdistus meni Euroopan yleismittakaavaan verrattuna suorastaan nätisti. Islamilaisia kuoli 37 kappaletta ja suomalaisia kuusi. Sen jälkeen islamilaiset totesivat, että home sweet home ja suostuivat siirtoon härkävaunuihin.

Helsingissä tilanne oli ollut vakavampi ja kolme vuorokautta kestäneissä taisteluissa oli kuollut jo 900 islamilaista ja 86 suomalaista. Tässä vaiheessa hallitus teki sen ainoan päätöksen mitä osasi ja antoi puolustusvoimille määräyksen riisua nimenomaan suojelukaartit aseista. Ei islamilaisia. Puolustusvoimat reagoi. Kaksinkertaisella sotilasvallankaappauksella. Ensimmäiseksi vallan puolustusvoimissa ottivat kapteeni-, majuri- ja everstiluutnanttitason miehet. Sen jälkeen he ottivat vallan koko maassa. Hallituksen viimeiset hetket vallassa loppuivat helikoptereitten surinaan. Helikoptereitten, jotka olivat täynnä erikoisjääkäreitä jotka laskeutuivat valtioneuvoston katolle ja pidättivät hallituksen. Hallituksen aseistetut turvamiehet nostivat tassunsa pystyyn,  vetivät kättä lippaan ja aukoivat ovet valmiiksi erikoisjääkäreille. Kävi myös ilmi, että puolustusvoimat olivat ennakoineet tilanteen ja mobilisoineet pikkuhiljaa jo parikymmentä tuhatta reserviläistä. Helsinkiin ilmestyneet panssarit ja miehistönkuljetusvaunut saivat kantaväestöltä riemuisan vastaanoton. Punavihreä kupla pysyi kotonaan eikä osoittanut mieltään. Jopa sielläkin alettiin tajuta, että nyt niitettiin sitä, mitä he itse olivat vuosikymmeniä kylväneet. Tai ainakin siellä tajuttiin, että monikultturismin julistajien turvallisuus ei olisi enää taattu.

Euroopan Sisällissotien Suomen rintaman kovimmat taistelut käytiin Itä-Helsingissä. Kalifaatin joukot olivat jääneet alakynteen jo suomalaisille suojelukaartilaisille, mutta heidän vastarintansa romahti täydellisesti kun puolustusvoimat puuttuivat peliin. Prikaatikokoon täysimittaiseksi mobilisoidut Karjalan Prikaati ja Kaartin Jääkärirykmentti vahvistettuina panssarivaunuilla, tykistöllä, kranaatinheittimillä ja ilmatuella jyräsivät vihollisen suurimman vastarinnan vuorokaudessa ja Itä-Helsingin täysi puhdistus kesti vielä muutaman päivän sen jälkeen. Kesken taistelujen kuultiin noin kymmenen kilometriä vielä silloin islamilaisten hallussa olevasta Vuosaaren satamasta avomerelle päin eräänlainen uuden ajan aikamerkki. Se johtui siitä, että suomalainen meritorjuntaohjus räjäytti islamilaisten hallussa olleen, mutta Liberiaan rekisteröidyn Abu Al Abyad-rahtialuksen, joka oli kuljettamassa Helsingin islamilaisille aseita, ammuksia ja välttämättömiä tarvikkeita. Väitettiin, että räjähdys kuului Hankoon, Kotkaan ja Tallinnaan saakka.

Muualla täyteen mittaansa vahvistetut Porin Prikaati sekä nuorista reserviläisistä nopeasti kootut  pataljoonat puhdistivat suojelukaartin joukkojen kanssa Tampereen. Muissa kaupungissa islamilaiset joukot tuhottiin suojelukaartin, suojelukaartin puolelle siirtyneitten poliisien sekä puolustusvoimien reserviläisistä muodostettujen erilliskomppanioitten toimesta. Pohjoisesta tullut Kainuun Prikaati taisteli lähinnä Oulussa ja sen jälkeen vielä Vaasassa. 

Taistelut Suomessa päättyivät 30. huhtikuuta suomalaisten täydelliseen voittoon. Sodan loppunäytelmä oli julma, niin kuin sisällissodissa aina tuppasi olemaan. Varsinkin kun sisällissodan toinen osapuoli ei ollut suomalainen vaan väkisin Suomeen tuodut ulkomaalaiset jotka olivat tottuneet herrakansan asemaan. Islamilaisväestön tekemät kantaväestöön kohdistamat väkivallanteot olivat herättäneet katkeruutta jo ennen sotaa ja katkeruutta sekä vihaa ja kostonhalua lisäsivät islamilaisten terrorin kohteena kuolleet kaikkiaan 1.062 suomalaista. Jokainen ase kädessä kiinni jäänyt islamilainen ammuttiin niille sijoilleen. Kaikkiaan taisteluissa ja sen jälkeisessä loppuselvittelyissä kuoli noin 9.800 islamilaista. Mitä voi sinänsä pitää hyvin pienenä määränä verrattuna siihen, mitä tapahtui muualla Euroopassa. Myös Ruotsissa.

EUROOPAN SISÄLLISSODAT

Tapahtumat Suomessa

Päivämäärä: 19. – 30.4. 2026

Paikka: Helsinki, Espoo, Vantaa, Turku, Tampere, Oulu, Radanvarsikaupunki, Vaasa, Kuopio, Pori sekä muutama muu suomalainen kaupunki.

Lopputulos: Suomalaisten voitto. Sotilasvallankaappaus ja hallituksen pidättäminen. Sodan seurauksena noin 95 % ulkomaalaisväestöstä karkoitettiin maasta. Suomen eroaminen Euroopan Liittovaltiosta. Puolitoista vuotta sodan jälkeen pidetyt vapaat vaalit ja palaaminen parlamentaariseen demokratiaan.

Osapuolet:

Suomalaiset:

Suojelukaarti. Vahvuus noin 48.000 sotilasta.

Puolustusvoimat. Vahvuus osittaisen mobilisaation jälkeen noin 62.000 sotilasta.

Kalifaatti:

Noin 28.000 epämääräisesti järjestäytynyttä asemiestä.

Tappiot kaatuneina:

Suomalaiset:

Sotilaita sodan aikana: 984

Siviileitä islamilaisen terrorin aikana: 1.062

Kalifaatti:

Asemiehiä sodan aikana: n. 6.800

Sodan jälkeisissä teloituksissa: n. 3.000

Venttonen muisti, että sotilashallitus oli sanonut vallan otettuaan, että valta siirtyy takaisin siviileille. Se oli pitänyt sanansa ja puoli vuotta aikaisemmin oltiin pidetty uudet vaalit. Koko aikaisempi hallitus ja suurin osa eduskunnasta, tai no, Euroopan Liittovaltion maakuntaeduskuntahan se tosiasiassa oli, oltiin sotilaitten toimesta julistettu vaalikelvottomiksi. Heidän kohtalonsa tulisi ratkaisemaan uuden eduskunnan valitsema sotasyyllisyysoikeus tai missä muodossa eduskunta halusikaan sen toteuttaa. Mutta missään nimessä heidän ei annettu jatkaa heidän maalle tuhoisaa politiikkaansa.

Uusi eduskunta uudisti perustuslain ja laittoi siihen pykälän, että Suomen valtiovaltaa ei saa missään olosuhteissa luovuttaa Suomen ulkopuolelle. Lisäksi siihen lisättiin pykälä, jonka vuoksi Venttonenkin oli varautunut työpäiväänsä:

”Suomen kansalaisilla on sekä oikeus että velvollisuus kaataa niin hallitus kuin hallintokoneisto mikäli se pyrkii luovuttamaan Suomen suvereniteetin mille tahansa ulkopuoliselle tekijälle. Kansalaisilla on oikeus kaataa kyseinen hallinto tarvittaessa aseellisesti ja sen vuoksi jokaiselle Suomen kansalaiselle on taattava oikeus kaikkien mahdollisten käsiaseitten hallussapitoon.”

Kohta ”kaikkien mahdollisten käsiaseitten” tarkoitti tietysti myös niitä kymmeniä tuhansia automaattiaseita, jotka suomalaiset olivat vuosien mittaan hankkineet itselleen. Kynnyshän ei ollut enää kovin korkea, sillä aikaisempi hallinto muutti kaikki aseet laittomaksi, mutta epäonnistui niitten takavarikoinnissa. Ja kansalaiset ajatelivat, että kun se vanha kaksipiippuinen haulikkokin oli laiton, niin miksipä ei ostaisi rynnäkkökivääriä kysyntään vastaavalta venäläiseltä liikemieheltä. Nyt Venttonen osaltaan oli palauttamassa kansalaisille vanhoja lupia sekä hyväksymässä uusia.

Ensimmäisenä hänen toimistoonsa tuli Mauno Uusi-Mauno. 74-vuotias pirteä eläkeläinen. Vähän jäykkäliikkeinen, mutta hänen kätensä oli vielä vakaa, silmä tarkka ja siksi hänet tiedettiin vielä varsin vittumaiseksi mieheksi kiikarikiväärin kanssa. Kalifaatin miehet olivat oppineet sen katkerimman jälkeen Radanvarsikaupungin puhdistuksessa, jossa Uusi-Mauno ja puolen tusinaa muuta vanhaa metsämiestä hallitsivat tilannetta kiikarikivääreillään kerrostalojen ylimmistä kerroksista. Venttonen tervehti Uusi-Maunoa ja pyysi häntä istumaan todeten:

- No niin, Mauno, sinä oletkin sitten ensimmäinen. Voit uskoa, että minäkin olen odottanut tätä päivää.

- Kyllä sitä on kuule odottanut moni muukin. Kun välillä näytti siltä että hulluus voittaa. Lopullisesti. Niin moni varoitti, mutta eiväthän ne perkeleet uskoneet. Sitten ei auttanut muu kuin puhua taas kerran kättä pidemmällä. Minähän olin mukana alusta asti. Sehän alkoi niin, että ne turapartajätkät tulivat omasta lähiöstään siihen viereiseen lähiöön, ensimmäisenä yhteen kuppilaan ja sanoivat, että te alatte välittömästi maksaa dhimmin maksua. Tai teille käy huonosti. Me tullaan neljän tunnin päästä kuittaamaan rahat. No, kuppilan pitäjä ei soittanut poliisille vaan suojelukaartille ja kun ne jätkät tulivat takaisin, niin kuppilassa istui viisitoista suojelukaartilaista joilla oli aseet piilossa.

- Minä melkein arvaan mitä sitten kävi.

- Arvaat oikein. Ne häiskät vaativat rahaa ja kuppilan pitäjä sanoi, että kattokaapa pojat piruuttanne taaksenne. Silloin suojelukaartilaiset vetivät liikkuvat taakse ja ählämit tuijottivat hyvin monen aseen piippuun. Ne typerät eivät vaan vissiin tajunneet tilannetta vaan yrittivät vielä leikkiä sankaria mutta allahu akbarin huutaminen jäi siihen ensimmäiseen tavuun ja jätkät lähtivät reikäjuustona ottamaan selvää kuinka akbar se allahu oikein on. Siitä se revohka sitten alkoi.

- Ja loppui onneksi sillä lailla niin kuin pitikin. Vaan katsotaanpas nää sun vanhat luvat ensiksi. Ne palautetaan nyt. Onko sulla muuten ne vanhat lupakortit vielä hallussasi?

Uusi-Mauno nyökkäsi.

- No hyvä, niitä ei sitten tartte uusia, ne ovat taas voimassa tästä päivästä eteenpäin. Katsotaas… joo, sulla on Tikan 30-06, sitten Sakon .222:nen ja vielä Baikalin IJ 27-haulikko. Minäpä naputtelen ne taas laillisiksi aseiksi. Mitenkäs, olikos sulla vielä muita aseita rekisteröitäviksi?

- No ei mulla mitään konetulipyssyjä kun tuon hirvikiväärin kanssa pärjäsi siinä lyhyessä rähinässä ihan mukavasti. Mutta lähisuojaksi minä hankin ennen sitä tämmösen. Ajattelin, että hätistelen sillä niitä suomea huonosti osaavia jos ne pääsee liian lähelle. Vaan eihän ne päässeet. Nuoremmat heput piti siitä sen verran hyvän huolen. Mutta ajattelin silti pitää tään itselläni.

Uusi-Mauno otti laukustaan Tokarev TT33-pistoolin, kaliiberia 7,62 x 25. Venttonen otti pistoolin käsiinsä ja totesi:

- Jaa, tämähän on ihan kuuluisa peli. Minun täytyy vaan katsella vähän tuota harakanvarvastaulukkoa että saan nää oikeat tiedot sulle lupaasi.

Venttonen katsasteli kyriilisten kirjaimien taulukkoa, naputteli sitten hetken aikaa tietokonettaan, painoi enteriä ja totesi.

- No niin, tää on sitten tästä hetkestä alkaen laillinen ase. Lupakortti tulee sulle muutamassa viikossa. Se vähän kestää, kun näitä aseita laillistetaan tällä hetkellä urakalla.

Uusi-Mauno kiitti, otti pistoolinsa ja poistui. Uutta asiakasta odotellessa Venttonen ajatteli, että kyllähän sitä Suomessa melko vähällä tästä rähinästä selvittiin. Jos vertaa vaikka Ruotsiin…

EUROOPAN SISÄLLISSODAT

Tapahtumat Ruotsissa

Päivämäärä: 19.4. 2026 – 18.8. 2026

Paikka: Suuri osa Ruotsin alueesta, erityisesti Skåne, Göteborgin alue ja Tukholman ympäristö

Lopputulos: Ruotsalaisten voitto. Islamilaisten kansanmurha vastauksena sodan alussa tehtyyn ruotsalaisten kansanmurhaan. Sotilasvallankaappaus ja siirtyminen sotilasvaltaan, jonka keulakuvana toimii kuningas. Ruotsin eroaminen Euroopan liittovaltiosta. Sodan seurauksena noin 95 % ulkomaalaisväestöstä karkoitettiin maasta. Vuonna 2028 maa on edelleen sotilasjohtoisen kuningasvallan alla. Suuri osa aikaisempaa hallintoa on edelleen pidätetty ja noin 400 teloitettu.

Osapuolet:

Ruotsalaiset, sodan alussa:

Hemvärnet sekä siihen liittyneet vapaaehtoiset kansalaispuolustuksen joukot. Vahvuus noin 67.000 sotilasta.

Lisäksi ruotsalaiset, sodan edetessä:

Puolustusvoimat. Vahvuus mobilisaation jälkeen noin 44.000 sotilasta.

Kalifaatti

Noin 75.000 epämääräisesti järjestäytynyttä asemiestä.

Tappiot kaatuneina:

Ruotsalaiset:

Sotilaita sodan aikana: 5.600

Siviileitä islamilaisen terrorin aikana: noin 34.000

Kalifaatti:

Asemiehiä sodan aikana: n. 27.000

Sodan jälkeisessä terrorissa: n. 120.000

Seuraavaksi Venttosen toimistoon saapui Lauri Läsäkoski, 36-vuotias motokuski, aviomies ja pienten kaksostyttöjen isä. Aktiivinen suojelukaartilainen joka oli osallistunut Radanvarsikaupungin taistelun jälkeen vielä Helsingin taistelujen loppuvaiheisiin Radanvarsikaupungin suojelukaartin mukana. Venttoselle ennestään tuttu, järkevä, asiallinen ja hyvin rauhallinen mies. Kunnes hänetkin onnistuttiin lopulta suututtamaan. Itse asiassa Venttonen tunsi hyvin, hyvin paljon sellaisia miehiä.

- Terve mieheen Lauri. Mulla on tässä jo auki sun tiedostosi ja sullahan oli aikanaan luvat ysimilliseen Berettaan ja kakskakkoseen Baikalin Margoon. Oletettavasti niin raudat kuin luvat on sulla tallessa?

- Tallessa on. Eivät menneet välikattoremontissa pilalle.

Venttonen naurahti. Olihan hän parinsa kanssa aikanaan käynyt takavarikoimassa Läsäkosken aseita kun käsky oli käynyt. Eihän niitä mistään löytynyt, eikä poliisit olleet tosiasiassa pahemmin niitä etsineetkään. Lähinnä heitä oli hävettänyt se, että piti häiritä täysin tolkullisia ihmisiä. Jossain vaiheessa partioitten mukaan oli sitten tullut liittovaltion aluepiirin erityistarkastajat jolloin piti syynätä vähän tarkemmin, mutta vesiperä oli ollut se yleisin tulos. Sitä aikaa kutsuttiin ”välikattoremonttien ajaksi” ja tosiasiassahan se oli ollut Suomen toinen suuri asekätkentä.

Venttonen muisti myös että suojelukaartilla oli laittomia ampumaratoja. Joita hänkin oli joutunut tarkistamaan. Tai ainakin yrittämään. Kun joku ns. valveutunut kansalainen oli soittanut että siitä ja siitä suunnasta kuuluu konetuliaseitten ääntä niin tokihan Venttonen oli joutunut etsimään partioautollaan, että missä ammutaan. Ja törmännyt kerta toisensa jälkeen sopivassa metsätien mutkassa poikittain olevaan traktoriin, jonka konepelti oli auki ja joku maajussi ihmetteli että mikähän perkele on kun se just tähän simahti eikä käynnisty niin millään…

- Sulla on kassi mukanasi, niin että sulla lienee uuttakin rekisteröitävää.

Läsäkoski kaivoi kassistaan perinteisen puuperäisen AK 47-rynnäkkökiväärin. Venttonen mietti itsekseen, että minkähänlaisen tilin aktiiviset venäläiset bisnesmiehet olivat viimeisen parin vuoden aikana Suomessakin tehneet. Poliisin arvioiden mukaan maahan oli ilmestynyt ainakin 50.000 erilaista automaatti- ja puoliautomaattiasetta.

- Kas tässähän tämä. Ja olihan mulla siinä rähinässä se shmelikkakin, mutta sen minä olen luovuttanut Suojelukaartin varastoon.

Niin, Läsäkoski oli käyttänyt niin Radanvarsikaupungin kuin Helsingin taisteluissa venäläistä Shmel-sinkoa, joka oli oikeastaan eräänlainen etäliekinheitin. Suojelukaartin taktiikka Radanvarsikaupungissa oli ollut varsin yksinkertainen mutta erittäin toimiva. Kalifaatin asemiehet pitivät etuvartionaan lähiön itäisintä viisikerroksista asuintaloa. Sieltä he olivat sitten sattumanvaraisesti räiskineet kuluttaen ammuksiaan kun olivat huomanneet että suomalaiset eivät antautuneetkaan. Tarkka-ampujat olivat alkaneet napsia heitä yksi kerrallaan, jolloin räiskintähalu olennaisesti väheni ja sen jälkeen kolme Shmel-sinkoa olivat aloittaneet tulituksensa. Shmelin termobaarinen kranaatti räjäytti sisääntullessaan aina kokonaisen huoneen ja tulituksen suojassa suojelukaartilaiset etenivät ja valtasivat alimman kerroksen.

Tavallisessa suomalaisessa elementtikerrostalossa on yllättävän paljon kaikenlaista palavaa ja suojelukaartilaiset tiesivät tämän. He aukoivat asuntojen ja kerrosten väliset ilmastointiaukot, keräsivät aukkojen juurelle kaiken mahdollisen palavan, kaatoivat vielä roppakaupalla sytytysnestettä ilmastointikanaviin, sytyttivät koko roskan tuleen ja häipyivät paikalta. Sen jälkeen ei tarvinnut juuri ammuskellakaan, sillä sankka savu ja vääjäämättömästi etenevät liekit saivat aikaan sen, että asemiesten oli pakko paeta kerrostalon katolle.

Katolla he tajusivat nopeasti kaksi asiaa:

1. Jos katolle kiipesi ase kädessä sai varmasti suomalaisen tarkka-ampujan kuulan kalloonsa. Ase siis kannatti jättää pois sillä vielä äsken niin kovasti mainostettu paratiisi ei yllättäen aivan vielä houkuttanutkaan.

2. Kun laskeutui palotikkaita alas ja alkoi juosta kalifaatin puolelle pääsi yhtä lailla varmasti hengestään. Sen sijaan kädet ylhäällä suomalaisia päin kävellen päätyi vangiksi ja säilytti henkensä.

Tässä kyseisessä talossa tuli suurimmat tappiot niin kalifaatin asemiehille kuin suojelukaartilaisillekin. Sen jälkeinen vastarinta oli hyvin hajanaista ja lähinnä suojelukaartin avustamia itsemurhia, sillä selväksi oltiin tehty että antautujat säilyttävät henkensä mutta jokainen ase kädessä tavattu ammutaan armotta ja välittömästi, niin kuin myös muutaman kerran jouduttiin toteen näyttämään. Korskeasti alkanut kalifaatti päättyi Radanvarsikaupungin kohdalta kahdelle  nopeasti kyhätylle internointileirille, jotka olivat sattumoisin aikanaan palvelleet myös vastaanottokeskuksina ja siitä sitten aikanaan maastakarkoitukseen.

Venttonen naputteli tietokonettaan ja sanoi sitten:

- No niin, tämä peli on sitten virallisestikin luvallinen. Läpyskä tulee sitten postissa. Mitenkäs ne sun tytöt jaksavat?

- No nehän menevät syksyllä ensimmäiselle luokalle. Vaimon kanssa ollaan onnellisia siitä, että plikat pääsee oikeaan kouluun eikä mihinkään aivopesukeskukseen mitä ne vielä pari vuotta sitten olivat.

Tästä olivat molemmat miehet samaa mieltä. Läsäkoski kiitti ja hänen jälkeensä huoneeseen tuli alun perin Viljandista kotoisin oleva lääkäri Indrek Tamm. Tamm oli saanut Suomen kansalaisuuden jo parikymmentä vuotta aikaisemmin ja hän oli toiminut pitkään lääkärinä Radanvarsikaupungin sairaalassa. Taistelujen aikana hän oli toiminut suojelukaartin lääkärinä ja kävi nyt rekisteröimässä lähipuolustukseen hankkimansa venäläisen ysimillisen Grach-pistoolin. Tammin poistuttua Venttonen tuumi, että olivat ne virolaiset ja Baltian maat muutenkin olleet kerralla fiksumpia kuin niin moni muu Euroopan maa. Virossakin niin armeija kuin Kaitseliit olivat kyllä olleet aseissa ja hälytysvalmiina mutta mitään sotaa ei tullut, kun virolaiset eivät olleet laskeneet maahan porukkaa joka olisi kalifaattia kaipaillut. Fiksu pääsee helpommalla, toisin kuin vaikka ne niksmannit…

EUROOPAN SISÄLLISSODAT

Tapahtumat Saksassa

Päivämäärä: 19.4. 2026 – 13.10. 2026

Paikka: Suurin osa Saksan alueesta, lähes kaikki suurimmat kaupungit.

Lopputulos: Saksalaisten voitto. Islamilaisten kansanmurha vastauksena sodan alussa tehtyyn saksalaisten kansanmurhaan. Sotilasvallankaappaus ja siirtyminen sotilasvaltaan. Maassa pidetään vapaat vaalit vuonna 2029. Saksan eroaminen Euroopan liittovaltiosta ja sen myötä liittovaltion lopullinen hajoaminen. Sodan seurauksena noin 95 % ulkomaalaisväestöstä karkoitettiin maasta. Maassa on käynnissä sotasyyllisyysoikeudenkäynnit vanhan hallinnon edustajia vastaan ja oikeudenkäynneissä on langetettu tähän mennessä 17 kuolemantuomiota ja 128 pitkää vankeustuomiota. Tuomitut on passitettu kärsimään rangaistusta samaan Stammheimin vankilaan, jossa aikanaan istuivat Punaisen Armeijakunnan terroristit.

Osapuolet:

Saksalaiset, sodan alussa:

Saksalaiset vapaaehtoiset kodinturvayksiköt. Vahvuus noin 382.000 sotilasta.

Lisäksi saksalaiset, sodan edetessä:

Bundeswehr. Vahvuus noin 200.000 sotilasta.

Kalifaatti:

Noin 165.000 epämääräisesti järjestäytynyttä asemiestä.

Tappiot kaatuneina:

Saksalaiset:

Sotilaita sodan aikana: 22.500

Siviileitä islamilaisen terrorin aikana: noin 74.000

Kalifaatti:

Asemiehiä sodan aikana: n. 88.000

Sodan jälkeisessä terrorissa: n. 300.000

Saksalaisella järjestelmällisyydellähän olisi tietysti voitu puhua miljoonistakin kuolleista mutta tilanteen haltuunsa ottanut Bundeswehr sai aikaan sen, että valloilleen päässyt ja kostonhimoinen teutonipeto saatiin aisoihin ennen kuin tilanne muuttui täysin hallitsemattomaksi. Toisin kävi Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa, jossa maitten asevoimat alistuivat vapaaehtoisesti vallan ottaneille stabilistipuolueille, jotka olivat käytännössä uusnatsipuolueita. Näissä maissa valtiovalta nimenomaan komensi aseellisia voimia kostotoimenpiteisiin ja uhrien lukumäärä nousi järkyttävän suureksi, sillä sodan alussa myös islamilaiset olivat syyllistyneet hirvittävään siviiliväestöön  kohdistuneeseen terroriin.

Sotien seurauksena Belgia hajosi kahtia Flanderiksi ja Valloniaksi, mutta näitten kahden alueen välille ei syntynyt konfliktia, sillä kumpikin alue oli stabilistien hallinnassa ja keskittyi lahtaamaan islamilaisväestöä jolla ei ollut poispääsyä minnekään sillä kaikki ympäröivät maat olivat sulkeneet rajansa. Terrorin pahinta vaihetta saattoi verrata valkoiseen terroriin Suomen sisällissodassa, joskin vielä raaempana ja se kesti noin kaksi kuukautta jonka jälkeen islamilaisväestö lähinnä siirrettiin internointileireille odottamaan maasta karkoittamista.

Niin, tuumasi Venttonen. Järkevät ihmiset kyllä varoittivat aikanaan, että tuo teidän harjoittama tavallisten ihmisten jatkuva tuomitseminen natseiksi voi vielä joskus saada aikaiseksi sen, että he oikeasti rupeavat sellaisiksi. Niin oli käynyt Ranskassa, Belgiassa, Hollannissa, Espanjassa ja Kreikassa. Ei voi sanoa, etteikö oltu varoitettu. Ja toisaalta, nuo maathan vain päivittivät itsensä liituraitapukuisesta fasismista koppalakkimalliseksi sellaiseksi.

EUROOPAN SISÄLLISSODAT

Tapahtumat Ranskassa

Päivämäärä: 19.4. 2026 – 11.12. 2026

Paikka: Suurin osa Ranskan alueesta, lähes kaikki suurimmat kaupungit.

Lopputulos: Ranskalaisten voitto. Islamilaisten kansanmurha vastauksena sodan alussa tehtyyn ranskalaisten kansanmurhaan. Vallan siirtyminen kansallissosialistiselle stabilistipuolueelle ja sen diktatuuri. Sodan seurauksena noin 95 % ulkomaalaisväestöstä karkoitettiin maasta. Stabilistisen vallan aikana on teloitettu noin 3.000 vanhan hallinnon edustajaa ja tällä hetkellä noin 50.000 on vangittuna.

Osapuolet:

Ranskalaiset, sodan alussa:

Ns. Uudet Maquisardit. Vahvuus noin 350.000 sotilasta.

Lisäksi ranskalaiset, sodan edetessä:

Ranskan armeija. Vahvuus noin 400.000 sotilasta.

Santarmit. Vahvuus noin 120.000 sotilasta.

Muukalaislegioona. Vahvuus noin 8.000 sotilasta.

Kalifaatti:

Noin 315.000 epämääräisesti järjestäytynyttä asemiestä.

Tappiot kaatuneina:

Ranskalaiset:

Sotilaita sodan aikana: noin 47.000

Siviileitä islamilaisen terrorin aikana: noin 300.000

Kalifaatti:

Asemiehiä sodan aikana: n. 170.000

Sodan jälkeisessä terrorissa: n. miljoona

Venttonen havahtui ajatuksistaan, toimiston ovi aukeni ja sisään astui uusi mies. Tuttu mies hänkin, Uljas Härkman, Radanvarsikaupungin lukion historian opettaja, 44-vuotias, naimisissa ja kolmen pojan isä. Tunnettu pitkäaikaisena ja arvostettuna nuorten pesäpallovalmentajana. Härkman ei ollut varusmiespalveluksensa jälkeen harrastanut ampumista eikä metsästystä mutta tilanteen kiristyessä hänkin oli liittynyt suojelukaartiin todeten, että kynä on miekkaa mahtavampi mutta joskus kynämiehenkin on tartuttava miekkaan suojellakseen kynää. Härkman oli osallistunut Radanvarsikaupungin taisteluun ja sen jälkeen toiminut vartijana internointileirillä.

- Sulla ei ole aikaisempia aselupia joita voitaisiin palauttaa joten sulla lienee tarjolla jotain uutta.

- Itse asiassa vanhaa. Historianopettajalla on historialliset vehkeet.

Näin sanottuaan Härkman aukaisi kassinsa ja otti sieltä esille Suomi-konepistoolin ja Parabellum-pistoolin.

- No katopas helevetti, tää on vielä se suujarruton malli. Laitteliko aseseppä tään taas ampumakuntoon?

- Itse asiassa tätä ei ole koskaan dekottu. Tää ja toi Parabellum tuli mulle Amerikasta.

- Amerikasta?

- Joo. Historia on työni, mutta se on myös harrastukseni ja sen myötä olen saanut tuttuja vähän siellä sun täällä. Yksi niistä on eräs Arizonassa asuva heppu joka on historianopettajan lisäksi aseharrastaja. Miehellä oli melkoinen arsenaali, nää kuului siihen ja kun täällä tilanne kiristyi niin kaveri ajatteli että että tämä kannattaa palauttaa isiensä maille tekemään sitä mitä varten se on alunperinkin tehty. Ja niinhän se tekikin, vaikka tämänkertainen rähinä jäi sen kohdalla vuorokauden mittaiseksi.  Toi Parabellum tuli sitten ylimääräisenä, samoin kuin neljä rumpulipasta tohon konepislariin. Minä kävin hakemassa sen Hömpstadin satamasta eräästä tarkemmin määrittelemättömästä laivasta ilman turhia tullimuodollisuuksia.

- Jaa… no, pannaan ne muodollisuudet nyt kuntoon. Nää on tästä eteenpäin laillisia ja lupalämiskät tulee sulle muutamassa viikossa. Mutta kun nyt tässä olet, niin on pakko kysyä. Sinä kun olet lautamiesjäsenenä siellä Totuuskomissiossa. Mitenkäs siellä se homma etenee? Meinaako ne panna entisen hallinnon porukkaa kylmäksi?

Härkman raapi hieman päätään mietteliään näköisenä ja vastasi sitten:

- Niin… kyllähän siellä on tuomioita tulossa. Pahimmille maanpettureille tulee ilman muuta pitkät vankeustuomiot. Mutta kyllä meidän pyrkimys siellä on se, että tappamisen aika olisi maassamme ohi. Monessa maassa näitten tapahtumien jälkiselvityksessä on pyritty puhtaaseen kostoon. Niin kuin nyt tuolla Ruotsissa esmes. Mikä tietysti on omalla tavallaan ymmärrettävää kaiken tapahtuneen jälkeen. Sen sijaan niin meillä kuin myös Tanskassa, Norjassa ja sen alun verenhimon jälkeen Saksassakin on pyritty tarkastelemaan tapahtunutta ja oppimaan siitä. Me haluamme ymmärtää, että kuinka näin saattoi päästä tapahtumaan. Kuinka suoranainen maanpetturuus ja oman kansan hyvinvoinnin täydellinen ignorointi saattoi muuttua itseisarvoksi? Kuinka muualta tullut haittamaahanmuutto asetettiin törkeästi oman kansakunnan yläpuolelle ja tehtiin siitä virallinen oppi ja hyve? Ideana tälle oppimiselle on tietysti se, että mikäli tiedämme tuollaisen kehityksen mekanismin osaamme myös nähdä varoitusmerkit ja estää samanlaiset tapahtumat jatkossa. Mutta minähän en sinänsä ole tuossa komitean henkilöitä käsittelevässä osastossa.

- Missäs sitten?

- Olen siinä osastossa joka käsittelee julkishallintoa. Pääkysymys on se, että missä vaiheessa julkishallintomme muuttui niin suureksi että se alkoi elää vain itselleen ja unohtaa sen, mitä varten se oli ylipäänsä perustettu. Eli tarjoamaan kansalaisille välttämättömiä peruspalveluja. Ja toinen pääkysymys on se, että mikä mahdollisti sen, ettei julkishallinnossa kukaan kyseenalaistanut mitään määräyksiä milloinkaan, vaikka tiesi ne kuinka järjettömiksi. Johtuiko se uran ja ammatin menettämisen pelosta vaiko siitä, että julkishallinnollisiin johtotehtäviin päätyivät ihmiset, joilla yksinkertaisesti ei edes ollut omia ajatuksia ja mielipiteitä ja jotka korvasivat ajattelunsa ylhäältä tulleilla määräyksillä joihin ne uskoivat sokeasti? Minun osastoni ei jaa tuomioita, mutta työttömiä virkamiehiä se saa kyllä aikaiseksi. Ja paljon. Sillä julkishallinto tullaan siivoamaan ylikuormasta. Menneitten vuosikymmenten väärät päätökset ja suoranainen typeryys saivat sen kuorman aikaiseksi ja nyt meidän sukupolvemme tehtävä on siivota se sotku, minkä edellinen tuhri. Samanlainen velvollisuus on myös Totuuskomission kolmannella ja neljännellä osastolla jotka käsittelevät samoista lähtökohdista mediaa ja yliopistoja.

- Ja sen minä voin muuten sulle sanoa, että eduskunta on säätämässä lain, jonka mukaan kansanedustaja voi olla toimessaan vain kaksi kautta ja sen jälkeen hänen tulee olla neljä vuotta töissä, siis oikeissa töissä että hänet voitaisiin valita uudelleen. Myös työttömänä oleminen käy, jos hän elää oikeasti työttömyyskorvauksellaan. Mikäli kansanedustaja ottaa itselleen sopeutumiseläkkeen, hänen täytyy samalla allekirjoittaa sopimus, jossa hän luopuu pysyvästi vaalikelpoisuudestaan.

Venttonen mietti hiukan ja kysyi sitten hiljaisella äänellä:

- Mitenkäs… olisimmeko… olisiko tämän kaiken voinut välttää? Olisiko tämän voinut estää?

Härkman puolestaan mietti hetken ja vastasi:

- Ei. Tämän sodan lähtölaskenta alkoi jo joskus 2010-luvulla. Kun loppujen lopuksi kyseessä oli siitä, että EU-eliitti halusi itsepintaisesti pitää kiinni asemastaan ja luomastaan epädemokraattisesta järjestelmästä. Rajoittamaton maahanmuutto ja utopistinen käsitys rauhanomaisesta monikultturismista oli vain yksi sen ideologian osa. Ei se itsekään tajunnut kuinka se räjähtäisi käsistä. Ja sitten kun se tapahtui, sen oli pakko kieltää ongelman olemassaolo, sillä silloin se olisi tunnustanut, että sen luomassa järjestelmässä olisi ollut perustavaa laatua oleva valuvika. Ja se onnistui siinä pitkään. Median avulla. Elimme pitkään 1930-lukuun verrattavassa tilassa. Politbyroo oli hävinnyt Moskovasta mutta se ilmestyi Brysseliin. Se oli avoimesti kaikkien nähtävissä, mutta jälleen kerran kävi niin, että suuri valhe meni heittämällä ja ennen kaikkea jatkuvasti toistamalla läpi. Diktatuuri oli demokratiaa. Sensuuri oli sananvapautta. Siinä meillä oikeastaan kävi onni, että islamilaiset tulivat ahneiksi ja yrittivät liian aikaisin. Jos ne olisivat malttaneet odottaa kaksikymmentä vuotta, niin lopputulos olisi ollut ehkä toinen. Siihen mennessä EU:kin olisi ehkä saanut aikaiseksi oman, toimivan väkivaltakoneistonsa. Joka olisi koostunut pääosin, no, arvaat kyllä mistä porukasta.

- Toistaako ihmiskunta samat virheet aina uudestaan?

- Voimme me ainakin yrittää tehdä jatkossa toisin. Siksi minäkin istun siinä Totuuskomissiossa.

Härkman kiitti ja poistui Venttosen toimistosta laillistetun konepistoolin ja pistoolin omistajana. Venttonen piti pienen ruokatauon ja luki samalla Päivälehteä. Päivälehti oli perustettu vuotta aikaisemmin ja noussut maan luetuimmaksi lehdeksi. Aikaisempi valtalehti Helsingin Sanomat oli muuttunut jo 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä sanomalehden irvikuvaksi ja mennyt lähes pankrottiin, josta sen oli pelastanut vuonna 2020 säädetty oikeaoppisen lehdistön tukivero. Tällöin Helsingin Sanomat oli saavuttanut saman aseman kuin Yle aikaisemmin. Se jatkoi linjallaan vaikka levikki oli romahtanut. Sodan jälkeen valittu uusi eduskunta oli yhtenä ensimmäisistä teoistaan lopettanut kyseisen veron ja Helsingin Sanomat oli monen muun lehden tavoin romahtanut kuin korttitalo.

Päivälehti oltiin perustettu suuren piensijoittajien määrän turvin ja se edusti ensimmäistä todella puolueetonta mediaa vuosikymmeniin. Tämän päivän Päivälehden etusivulla käsiteltiin taisteluja Venäjällä. Islamilaiset olivat hölmöyttään yrittäneet siellä samaa kuin Länsi-Euroopassa mutta tehneet sen väärässä maassa. Venäjä oli murskannut vastarinnan sotilaallisella ylivoimalla ja hirvittävällä terrorilla, mutta sota ei ollut vieläkään ohi sillä jäljelle jääneet islamilaiset joukot olivat kovempi pala kuin uskonveljensä Euroopassa ja ne olivat vetäytyneet vuoristoseuduille josta käsin ne kävivät sissisotaa. Lisäksi Venäjä oli tullut ahneeksi ja vallannut samalla aikanaan Neuvostoliittoon kuuluneet Keski-Aasian valtiot ja saanut samalla itselleen uuden Afganistanin tuplasti edellistä suurempana.

Venttonen ei voinut olla ajattelematta sitä samaa mitä ajateltiin Itä-Euroopan ja Baltian maissa sekä Ukrainassa. Oli ollut pelko, että sillä aikaa kun Euroopan Liittovaltiossa käytiin omaa sisällissotien sarjaa käyttäisi Venäjä tilanteen hyväksi ja alkaisi napsia valtioita kuin marjoja yksi kerrallaan. Niin ei käynyt, sillä nyt Venäjällä oli aivan liian kiire sotia omaa sisällissotaansa. Toisen kuolo on toisen leipä. Tavallaan islamilaiset olivat tehneet Venäjällä palveluksen Itä-Euroopalle ja ostaneet samalla aikaa näille maille, sillä kyseisissä maissa oltiin palattu varusmiespalvelukseen ja satsattu huomattavasti puolustukseen muutenkin. Oltiin ymmärretty, että ajatus pienestä ammattiarmeijasta joka keskittyy vain kansainvälisiin tehtäviin jossain kaukaisilla kriisialueilla oli vain hetken hairahdus ja puhdasta utopiaa. Sillä Euroopasta itsestään olikin tullut se kaukainen kriisialue.

Venttonen lopetti lyhyen ruokataukonsa, ovi aukeni ja sisään astui uusi asiakas. Kas, hänkin oli tuttu mies, Kauko Kyykkämö, Radanvarsikaupungista kotoisin ja täällä vielä kirjoilla oleva 37-vuotias merimies jota Venttonen ei ollut nähnyt aikoihin. Miehet kättelivät toisiaan ja Venttonen kysyi:

- Eipä olla vähään aikaan nähty. Olitko seitsemällä merellä silloin kun täällä oli se rähinä?

Kyykkämö hymyili ja vastasi:

- Itse asiassa en ollut. Minun laivani oli saapunut Turkuun juuri silloin kun ne islamilaiset päättivät ottaa siellä Varissuon ja muitakin lähiöitä haltuunsa. Siinä ei sitten tullut ehdittyä lähteä Radanvarsikaupunkiin vaan koko laivan miehistö liittyi saman tien Turun suojelukaartiin. Siinä oli muuten laivan miehistössä mukana kaksi nigerialaistakin jätkää, jotka tuumivat että heidän kotimaassaan oli sitä Boko Haramia tarjottu jo ihan tarpeeksi ja ne tulivat mukaan ja tappelivat suojelukaartin riveissä niin perkeleesti. Kovia jätkiä.

- Ensimmäiset viisi päiväähän me tapeltiin siellä Turun suojelukaartin voimin ihan omin päin ja tiukillehan se otti, vaikka saatiin me osa lähiöistä vallattua omalla porukalla. Se Varissuo kun oli jo todellakin ihan muuta maata kuin Suomi ja siinä vaiheessa ne islamilaiset panivat vielä hanttiin melko kovasti. Mutta siinä huomasi kyllä sen, että ne olivat jotenkin tottuneet vaan lahtaamaan avuttomia ja puolustuskyvyttömiä. Jollaisiksi ne tietysti koko meidän kansaa ajattelivat. Mutta sitten kun me ruvettiinkin panemaan hanttiin, organisoidusti ja tehokkaasti kävi ilmi että ne eivät olleet mitään sotilaallisia yksiköitä vaan pelkkiä aseellisia laumoja.

Siinä vaiheessa Kyykkämön kasvoille nousi tumma varjo ja hän jatkoi:

- Ja siinä edetessämme me löydettiin tapettuja suomalaisia. Paljon. Siviilejä. Aseettomia. Miehiä. Naisia. Lapsiakin. Siinä vaiheessa homma muuttui sitten sellaiseksi että antautuneita ei enää otettu meidänkään puolelta. Jos vaan jätkällä oli ollut ase kädessä niin se ammuttiin niille sijoilleen ilman muuta ja mitään kyselemättä… ja aina ei tarvinnut sillä olla sitä asettakaan…

Venttonen muisti lukeneensa, että Turun Varissuon taistelut olivat yksiä verisimpiä sisällissodan aikana. Kyykkämö jatkoi.

- Sitten kun me oltiin tapeltu muistaakseni kolme päivää niin tuli se sotilasvallankaappaus. Ja melko pian meille tuli avuksi pari pataljoonaa reserviläisiä, Turun laivastoaseman varusmiehet ja kapiaiset sekä vielä Parolasta reserviläisistä koottu panssarikomppania. Ne olivat niitä ikivanhoja koipussissa säilytettyjä T 55-vaunuja mutta voi helevetti kun ne pistivät tykeillään menemään komeasti. Siinä vaiheessa islamilaisten vastarinta levisi lopullisesti kuin Hujasen paska. Kaksi päivää niitten tulon jälkeen homma oli Turun osalta selvä.

Venttonen totesi:

- Sulla ei näytä olevan aikaisempia lupia, joten toit vissiin jotain uutta hyväksyttäväksi?

- Toinhan minä. Tämmösen:

Kyykkämö kaivoi laukustaan tsekkiläisen Skorpion-konepistoolin ja totesi, että tämänhän hän hankki merimiehenä jo aikaa ennen kuin se rähinä Suomessa alkoi. Jotain kättä pidempää oli hankkinut jo liki koko laivan väki. Kaiken varalta ja tulevaa odottaen.

- No niin, näytäpäs se masiina niin otetaan numerot ylös ja tehdään siitä laillinen.

Venttonen naputteli konettaan hetken, löi enteriä ja totesi.

- Tämä on tällä selvä. Vaan mitenkäs sulla? Oletko taas lähdössä seitsemälle merelle?

- Olenhan minä. Mutta enää yhden kerran. Laivani vie ruoka-avustuskuljetuksen Algeriaan. Sen jälkeen siirryn Saimaalle sisävesilaivalle. Kävi meinaan niin, että törmäsin sen rähinän aikana suojelukaartin hoitajaan nimeltään Mirja. Ja hänestä on tulossa rouva Kyykkämö. Niin että me etsitään nyt kämppää Lappeenrannasta. Johan meikäläinen on jo tuolla maailmalla tarpeeksi heilunut. Vaihdan mielelläni pienempiin ja rauhallisempiin kuvioihin.

Venttonen onnitteli Kyykkämöä lämpimästi ja muisteli sitä, kuinka se rähinä sitten aikanaan eteni. Islamilaiset olivat hävinneet aloittamansa sodan ja olivat internointileireillä. Kaikkialla läntisessä ja pohjoisessa Euroopassa. Uuden komennon saaneet länsivaltiot olivat ilmoittaneet arabivaltioille että me alamme rahtaamaan teille takaisin sitä ihmismassaa minkä te meille lähetitte. Avustamme ensimmäiset kymmenen vuotta ruoka-avun muodossa. Niin pohjois-Afrikan kuin Arabian niemimaan valtiot totesivat, että unen näitte. Emme ota ketään takaisin. Finders keepers.

Näissä valtioissa ei vieläkään oltu tajuttu, että länsimaalaisten päre oli palanut lopullisesti ja niillä oli myös vieläkin aivan toisenlainen sotilaallinen voima kuin islamilaisilla mailla. Mutta tilanne selvisi niille varsin selvästi ensimmäinen päivä maaliskuuta vuonna 2027 jolloin niin Iso-Britannian kuin Ranskan asevoimat ampuivat sekä Marokon, Algerian, Libyan, Egyptin ja Saudi-Arabian asumattomille autiomaa-alueille neljänkymmenen kilotonnin ydinlatauksen. Ja ilmoittivat heti sen jälkeen, että mikäli neuvotteluratkaisua ei löydy, seuraava latinki on vahvuudeltaan sata kilotonnia ja se ammutaan öljykentille.

Venttonen muisti hiljattain lukeneensa Päivälehden verkkosivuilta huhutusta keskustelusta jonka olivat käyneet Iso-Britannian UKIP-puolueen pääministeri ja Saudi-Arabian suurlähettiläs. Suurlähettiläs oli protestoinut voimakkaasti:

- Ette te voi ampua ydinlatauksia alueellemme.

Brittiministeri oli vastannut varsin epäbrittiläisen suorasti:

- Mutta mehän ammuimme jo. Ja ranskalaiset ampuivat myös. Seuraavat ydinkärjet tulevat juuri sinne, minne uhkasimmekin. Ja voitte kertoa johtajillenne, pienenä lisäkannustuksena että kaikki arabimaiden sijoittamat rahavarat niin eurooppalaisissa, amerikkalaisissa kuin japanilaisissa pankeissa on jäädytetty. Teillä on täsmälleen viisi vuorokautta aikaa suostua vaatimuksiimme, tai ne varat kansallistetaan pysyvästi. Uutta öljyasetta te ette pysty enää käyttämään. Me saamme tarpeeksi öljyä uusilta Yhdysvaltain, Israelin ja Pohjoisen Jäämeren kentiltä. Teille jää vain tuulen huuhtoma perse.

Ministeri kaatoi itselleen hieman viskiä, tietäen teon loukkaavuuden islamilaista kohtaan ja jatkoi:

- Jos hyväksytte vaatimuksemme ja alatte ottaa takaisin lähettämäänne liikaväestöä, niin palautamme teille seitsemänkymmentä prosenttia varoistamme.

- Eikös sata prosenttia?

- No ei tietenkään. Se kolmekymmentä prosenttia jää meille ja sillä osuudella me annamme maillenne ruoka-apua seuraavat kymmenen vuotta. Me olemme kuulkaa maksaneet liikaväestön elättämistä omasta pussistamme aivan tarpeeksi. Nyt on teidän aikanne kantaa sitä kuuluisaa vastuuta. Ja annan teille henkilökohtaisesti pienen neuvon.

- Minkä?

- Sen lisäksi että olette Saudi-Arabian suurlähettiläs, niin olette sotilasarvoltanne Saudi-Arabian armeijan eversti. Laittakaapas sana kiertämään. Tiedän, että teillä on siihen keinot. Mikäli niin teillä kuin muissakin arabivaltioissa tehdään sotilasvallankaappaus, niin eurooppalaiset asevoimat tukevat sitä kaikin keinoin. Tämä muuten koskee myös itäeurooppalaisia asevoimia, olen saanut sieltä asiaa koskevan viestin. Samalla pyydän henkilökohtaisesti kaikkien eurooppalaisten puolesta anteeksi että aloimme aikanaan pakkotyrkyttämään teille länsimaista demokratiaa ja saimme aikaan kaaoksen. Jos saatte aikaan sotilashallinnon ja löydätte uudet Nasserit, Mubarakit ja Gaddafit tai helvetti vaikka Saddam Husseinit niin saatte niin meidän kuin Yhdysvaltojen sotilaallisen tuen. Yhdysvaltain uusi republikaanipresidentti on myös tukenanne.

Venttonen ei tiennyt, oliko tuo keskustelu totta vai huhua, mutta joka tapauksessa kolme päivää myöhemmin Saudi-Arabiassa tapahtui verinen sotilasvallankaappaus jossa valtaa pitävä saudisuku siististi sanottuna eliminoitiin ja kaappaukset levisivät kaikkiin arabimaihin. Maat myös suostuivat ottamaan vastaan eurooppalaisten internoiman väestön. Eurooppalaisista satamista läksi liikkeelle yhtä aikaa niin ihmisillä lastattuja laivoja kuin muonalla lastattuja rahtilaivoja. Arabimaitten sotilasvaltaa vastaan taistelleita islamilaisjoukkoja vastaan iskettiin ensimmäisenä taktisilla ydinaseilla niitten tukialueitten pääkaupungeissa Algeriassa, Libyassa, Syyriassa, Irakissa ja Jemenissä. Oman sisällissotansa käyneitä eurooppalaisia ei ”collateral damage” enää jaksanut kiinnostaa eikä siitä pyydetty anteeksi keneltäkään. Mitä tietysti ei pahemmin kyselty arabimaissakaan sillä sotilashallinnon alaisuudessa tilanne niissä oli rauhoittumaan ja vakiintumaan päin.

Ehkä Euroopassakin ymmärrettiin, että menneinä vuosikymmeninä puhtaasti utopiaan perustva humanistinen järjestelmä päättyisi aikanaan verenvuodatukseen ja silloin kun se alkaa, niin silloin ei enää parane peruutella eikä pyytää anteeksi. Pian sisävesilaivalle siirtyvä Kauko Kyykkämö kätteli Venttosta ja poistui luvallisen Skorpion-konepistoolin omistajana omille teilleen.

EUROOPAN SISÄLLISSODAT

Turun taistelu

Päivämäärä: 19. – 25.4. 2026

Paikka: Turun Varissuo ja sitä ympäröivät lähiöt

Lopputulos: Suomalaisten voitto.

Osapuolet:

Suomalaiset:

Turun ja useitten Varsinais-Suomen kuntien suojelukaartit. Vahvuus noin 3.500 sotilasta.

Rannikkolaivaston vakituiset joukot ja siihen mobilisoidut reserviläiset. Vahvuus noin 600 sotilasta.

7. ja 8. erillinen jalkaväkipataljoona. Vahvuus yht. noin 2.000 miestä.

3. erillinen panssarivaunukomppania. Vahvuus 16 T55M-panssarivaunua.

Noin 200 suojelukaartin puolelle siirtynyttä poliisia.

Noin 150 suojelukaartin puolelle siirtynyttä merivartijaa.

Kalifaatti:

Noin 3.000 epämääräisesti järjestäytynyttä asemiestä.

Tappiot kaatuneina:

Suomalaiset:

Sotilaita taistelujen aikana: 96

Siviileitä islamilaisen terrorin aikana: 172

Kalifaatti:

Asemiehiä sodan aikana: n. 1.200

Sodan jälkeisissä teloituksissa: n. 950

Toimistoon astui uusi asiakas ja, kas, tuttu mies hänkin. Leevi Piimäläinen, entinen toimittaja Radanvarsikaupungin Sanomissa. Tunnettu monikulttuurisuuden ja  rajoittamattoman maahanmuuton kannattaja ja fanaattinen niin vihapuheen kuin yksityisaseitten vastustaja. Piimäläinen asui Radanvarsikaupungin islamilaisen alueen takana olevalla rivitaloalueella joka jäi taistelujen alussa mottiin. Hänen onnekseen hänen vaimonsa oli käymässä juuri silloin vanhempiensa luona Kokkolassa. Piimäläisen monikultturistiasema ei ollut auttanut, vaan islamilaiset vangitsivat hänet ja pahoinpitelivät pahasti. Henkensä hän sentään säilytti ja suomalaiset suojelukaartilaiset pelastivat hänen muitten vangittujen mukana.

Sodan jälkeen Radanvarsikaupungin Sanomatkin puhdistettiin ja Piimäläinen sai potkut. Hänet velvoitettiin myös osallistumaan Totuuskomission kuulusteluihin, joskaan vankeuden uhkaa hänellä ei ollut. Nykyisin hän opiskeli laborantiksi. Hän otti asepussistaan TOZ:in pienoiskiväärin, aukaisi lukon ja antoi sen Venttoselle tarkastettavaksi. Venttonen ei malttanut olla sanomatta:

- Tiedätkös, Piimäläinen, jos minä olisin vittumaisella tuulella niin minä voisin todeta, että lupaa ei heru. Meinaan, sinähän kovasti halusit riisua ihmiset aseista ja siks toiseks tuohon TOZ:in lippaaseen mahtuu kymmenen kutia mikä ei olisi vanhojen määräysten mukaan käynyt. Niitten toiseksi viimeisten määräysten. Viimeisten määräysten mukaan sitten kaikki aseet kiellettiin. Mutta ihmiset eivät luovuttaneet niitä. Ja pelastivat sinunkin persnahkasi siltä, minkä syntymiseen olit itsekin myötävaikuttamassa. Aktiivisesti.

Piimäläinen oli hetken aikaa hiljaa, huokaisi ja sanoi sitten:

- Älä viitsi Venttonen vääntää veistä haavassa. On sitä siellä Totuuskomissiossa jo tarpeeksi väännetty. Ja totuus tekee kaikkein eniten kipeetä. Olen sanonut siellä ääneen sen minkä sanon sinullekin, että omalta kohdaltani se suuri ihmisoikeustaistelijan rooli oli puhdasta oman egon rakentamista. Halusin olla kuuluisa sankaritoimittaja vaaralliseksi väittämääni suomalaista fasistista vihollista vastaan vaikka tiesin oikein hyvin että ne olivat erittäin turvallisia ja ennen kaikkea kuviteltuja vihollisia. Pelkkiä mattivirtasia joitten suosikkiharrastus oli omista asioista huolen pitäminen. Se totalitaarinen vihollinen olisi kyllä ollut ihan näkyvillä, se ei puhunut suomea ja se syyllistyi kaikkeen siihen, mistä suomalaisia syytin. Mutta minä halusin aina vain korkeammalle. Ylen ajankohtaislähetyksiin niin että naamani olisi kaikille näkyvissä ja nimeni tiedossa. Siksi toistin papukaijana sen, minkä toisetkin papukaijat. Sitä en osaa kyllä sanoa, että kuka ne toistettavat sanat ensiksi sanoi. Varmaankin hän pitää minua hyödyllisenä idioottina mitä kieltämättä olinkin. Mutta nyt opiskelen ihan muulle alalle, pidän huolen omista asioistani, olen eronnut vihreitten jäsenyydestä enkä ole poliittisesti aktiivinen millään tavalla.

- Mitenkäs tuo ase? Mistä siihen kiinnostus löytyi?

- Broidiltani. Hän valitsi täysin toisen tien kuin minä ja välimme katkesivat pitkäksi aikaa. Hän taisteli Tampereella suojelukaartin riveissä. Sodan jälkeen sitten päätettiin yrittää uudelleen. Tuttavia kun on tuhottomasti ja veljiä vain vähän. Välit ovat pikkuhiljaa lämminneet ja hän on opettanut minut ampumaankin. Eihän minulla siviilipalvelusmiehenä aseista ollut aikaisemmin mitään kokemusta. Ja on pakko tunnustaa, että ei mitään niin terapeuttista harrastusta ole kuin ampuminen. Kun keskittyy laukaisuun, ei ajattele mitään muuta. Ajattelin sitten itsekin hankkia aseen. Tää pinska riittää mulle. Siinä on kuitenkin tuliaseen tuntu ja patruunat ovat halpoja.

Sitten Piimäläisen kasvoille ilmestyi samanlainen varjo kuin Kyykkämölle hetkeä aikaisemmin:

- Ja minä näin, mitä ne islamilaiset tekivät ihmisille. Varsinkin naisille. Ja minäkin sain rumasti turpaani. Ilman suojelukaartilaisia olisin jossain vaiheessa ollut hengetön, onhan se ihan selvää. Harrastuksen lisäksi ymmärrän, että kotona on hyvä olla jotain kättä pitempää, jolla puolustautua äärimmäisessä hädässä. Niin kuin totesit, tään lippaaseen mahtuu kymmenen kutia. Kymmenen hyvää syytä pyytää tunkeilijaa poistumaan.

Venttonen hymyili ja totesi:

- No, pitäähän sitä miehen ampumaan päästä jos mieli tekee. Ja nuo muutkin perusteesi ovat asiallisia. Mukavaa olisi tietysti ollut, että olisit hoksannut ne kymmenen vuotta aikaisemmin. No, naputellaanpa sulle lupa.

Piimäläinen puristi Venttosen kättä ja poistui laillisen pienoiskiväärin omistajana. Venttonen meni poliisilaitoksen parvekkeelle, sytytti Voimasavuke Bostonin ja ajatteli itsekseen, että näissä hänen tänään tapaamissa ihmisissä samoin kuin monissa muissa saattoi nähdä jotain sellaista, joka oli ollut hyvin kauan aikaa kadoksissa.

Uskon tulevaisuuteen.